Mongolian Punainen Risti elää yhteiskunnan mukana. Yläkoulu > Historia
|
|
- Pia Tuula Halonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Yläkoulu > Historia 1990-luvulla Mongolian Punainen Risti jakoi paljon hätäapua. MONGOLIAN PUNAINEN RISTI Mongolian Punainen Risti elää yhteiskunnan mukana Mongolia oli Neuvostoliiton satelliitti ja yksi maailman suljetuimmista valtioista. Valtio johti Punaista Ristiä, kuten käytännössä kaikkea muutakin järjestö oli osa terveysministeriötä ja ylin johtaja oli ministeri. Näin kuvaili Mongolian Punaisen Ristin pääsihteeri Ravdan Samdandovj järjestön historiaa 2000-luvun taitteessa. Tuolloin vuonna 1939 perustetusta Mongolian Punaisesta Rististä oli tullut itsenäinen kansalaisjärjestö ja se oli irrottautunut valtion ohjauksen alta. Rouva Tserensodnom liittyi Mongolian Punaiseen Ristiin vuonna Hän muistelee, että kansantasavallan aikana Mongolian Punaisen Ristin toiminta keskittyi terveysasioista tiedottamiseen. Vapaaehtoiset toimivat vapaaehtoispohjalta, kuten nytkin. Eri organisaatioihin perustettiin ensiapuryhmiä, jotka perustuivat vapaaehtoisuuteen. Ensiapuryhmien toiminta oli kuitenkin hyvin erilaista, kuin nykyään. Tuolloin keskityttiin ehkäisemään terveysongelmia, kertoo rouva Tserensodmon. Rouva Tserensodmon kuvailee, kuinka Punaisen Ristin toimijat matkustivat busseilla pitkiä matkoja ympäri maata. Punainen Risti järjesti hyvästä terveydestä valistavia ja tartuntataudeista valistavia kampanjoita. Kampanjapaikkakunnalla levitettiin julisteita ja näytettiin aiheista kertovia videoita. Tärkeitä teemoja olivat alkoholin väärinkäytön ehkäisy, liikunta ja vastustuskyvyn parantaminen, muistelee rouva Tserensodnom.
2 Yläkoulu > Historia MONGOLIAN PUNAINEN RISTI MONGOLIAN PUNAINEN RISTI Mongolian kansantasavallan aikana Mongolian Punainen Risti kuului maan terveysministeriön alaisuuteen. Rouva Tserensodnom sanoo, että toiminnassa noudatettiin hyvin pitkälle Punaisen Ristin periaatteita, vaikka ministeriö ohjasikin järjestön toimintaa. Punaisen Ristin periaatteita ovat inhimillisyys, tasapuolisuus, riippumattomuus, ykseys, yleismaallisuus, vapaaehtoisuus ja puolueettomuus. Itsenäiseksi kansalaisjärjestöksi 1990-luvun taitteessa puhalsivat kuitenkin muutoksen tuulet. Mongoliassa, kuten monissa muissakin itäblokin maissa, järjestettiin kommunistisen hallinnon vastaisia mielenosoituksia Kansantasavallan hallitus antoi periksi ja vuonna 1990 Mongoliassa pidettiin ensimmäiset vapaat vaalit. Kommunistihallinnon romahtaminen ja siirtyminen markkinatalouteen johti kuitenkin myös sosiaaliseen kriisiin. Ennen kaikesta määrännyttä ja huolehtinutta valtiota ei enää ollut. Kommunistihallinnon aikana Mongoliassa ei tarvinnut jakaa ruokaa tai vaatteita. Romahduksen jälkeen isoja tehtaita suljettiin, oli paljon työttömiä ja haavoittuvia ihmisiä, jotka tarvitsivat apua, kuvailee rouva Tserensodnom. Kansantasavallan aikana Mongolian Punaisen Ristin toiminta keskittyi terveyden edistämiseen ja terveysasioista tiedottamiseen. Punaisen Ristin kautta kanavoitiin Mongoliaan paljon hätäapua. Rouva Tserensodnom toteaa, että henkilökunnalle katastrofiavun jakaminen ja valvominen oli uusi tehtävä. Mongolian Punainen Risti aloitti katastrofivalmiusohjelman vuonna 1994 vastatakseen kasvavaan tarpeeseen luvun puolivälissä huomattiin myös, ettei järjestö pystynyt toimimaan uudessa tilanteessa kunnolla. Punaisen Ristin johtajat ja jäsenet huomasivat, että järjestön pitäisi toimia itsenäisesti ja tiiviimmin osana Kansainvälistä Punaista Ristiä. Tarkoitus oli, että avustettaisiin valtiota ennemmin, kuin toimittaisiin sen ohjauksessa, kertoo rouva Tserensodnom. Vuonna 1998 pidettiin erityiskokous, jossa määriteltiin perusta uudelle ja valtiosta itsenäiselle Mongolian Punaiselle Ristille. Ihmisten tukena 1990-luvun vaikea taloudellinen tilanne ja korkea työttömyys saivat aikaan sen, että moni palasi maaseudulle ja ryhtyi uudelleen paimentolaiseksi. Uusilla karjankasvattajilla on kuitenkin heikommat taidot, kuin kokeneemmilla paimentolaisilla. Lisäksi ilmastonmuutos on vaikeuttanut perinteisen elinkeinon harjoittamista ja 2000-luvulla monen paimentolaisen on ollut pakko hakeutua kaupunkeihin etsimään toimeentuloa. Mongolian väestöstä 36 prosenttia elää kansallisen köyhyysrajan alapuolella. Mongolian Punaisen Ristin arvioiden mukaan 45 prosenttia Mongolian asukkaista on haavoittuvassa asemassa ja 20 prosenttia asukkaista kuuluu kaikkein haavoittuvimpien ihmisten joukkoon. Mongolian Punaisen Ristin pääsihteeri herra Samdamdovj toteaa, että kaikki muutokset tai uudistukset tulee tehdä niin, että otetaan huomioon jokaisen maan omat erityispiirteet. Punaisen Ristin toiminnalle on olemassa kansallinen ja kansainvälinen tarve. Mongolian Punaisella Ristillä on tietyt tavoitteet. Mongolit elävät edelleen uudistusten aikaa. Yli 70 vuotta me elimme kommunistisessa järjestelmässä ja nyt meillä on ollut parlamentaarinen hallinto ja olemme eläneet markkinataloudessa noin 20 vuotta. Maata koettelee ilmastonmuutos, monet ihmiset elävät köyhyydessä ja ovat riippuvaisia luonnosta. Mongoliassa on paljon haasteita. On paljon työtä, jota voimme Punaisena Ristinä tehdä. Tarvitaan sosiaalista ja psykososiaalista tukea, humanitaarista apua, tietoa hiv/aidsista ja osaamista terveysasioissa ja ensiavussa, herra Samdamdovj toteaa. Teksti: Kirsi KoivuporraS
3 Yläkoulu > Historia > Tausta Tšingis-kaanii luo Mongolian valtion Mongolian valtion loi 1200-luvun alussa Tšingiskaani, joka yhdisti keskenään kilpailevat paimentolaisheimot. Tšingis-kaanin aikana Mongoliasta kasvoi suurvalta, jonka rajat ulottuivat laajimmillaan Kaakkois-Aasiasta Eurooppaan saakka. Viimeinen suurvalta-ajan kaanii Kublai-kaani hallitsi kaikkien aikojen suurinta valtakuntaa, jonka rajat ulottuivat Koreasta Unkariin ja Siperiasta Pohjois-Intiaan. Kublai-kaani oli kuitenkin myös hallitsija, jonka aikana Mongolian imperiumin sirpaloitumisen siemen kylvettiin. Ennen Kublai-kaanin nousua valtaan oli taistelu perimysjärjestyksestä johtanut sisäisiin taisteluihin. Vaikka Kublai-kaani lopulta voitti taistelun hallitsijan tittelistä, oli Mongolia jo jakaantunut sisäisesti neljään osaan, joilla kaikilla oli omat intressinsä, vaikka ne tunnustivatkin Kublai-kaanin yhteiseksi hallitsijaksi. Kublai-kaani perusti Kiinasta valloitetuille alueille Yuan-dynastian ja siirsi Mongolian pääkaupungin nykyiseen Pekingiin, mitä vastustettiin mongolien keskuudessa. Kublai-kaani loi suurvaltaan myös hallintajärjestelmän, jossa kansalaiset oli jaoteltu neljään hierarkkiseen ryhmään. Korkeimmalla olivat mongolit, toisella sijalla Mongolian länsipuolen asukkaat, kolmannella sijalla aiemman Jin-dynastian jäsenet, kuten esimerkiksi pohjoiskiinalaiset ja alimmalla sijalla entisen Song-dynastian asukkaat, joihin kuuluivat han-kiinalaiset. Mongolian suurvalta hajoaa Kublai-kaani kuoli 1200-luvun lopulla ja häntä seurasivat useat peräkkäiset kaanit. Samaan aikaan han-kiinalaisten perustama Ming-dynastia alkoi kerätä voimia mongolien Yuan-dynastiaa vastaan ja Mongolian valtakunnan ote Persiasta rakoilla. Suurvallan aika päättyi 1360-luvulla, kun mongolit hävisivät taistelun Ming-kapinallisille Kiinassa ja Ming-dynastian ensimmäinen keisari karkotti mongolit takaisin pohjoiseen. Valta-alueen kaventuessa kasvoi Mongolian sisäinen sekasorto. Seuraavan kahden vuosisadan historiaa leimaavat heimojen väliset kiistat vallasta luvun alussa mongolit jakaantuivat kahteen ryhmään Oiradin ja Altain alueille. Maassa käytiin 51 vuotta kestänyt sisällissota, jonka jälkeen päällikkö Dayan onnistui yhdistämään suurimman osan Mongoliaa. Dayanin kuoltua valtataistelu heimojen välillä repesi uudelleen. Mongolia jakaantui kahteen siipeen, oikeaan ja vasempaan, käytännössä läntisiin heimoihin ja itäisiin heimoihin luvulla Altan-kaani, Dayanin lapsenlapsi, nousi läntisten heimojen johtajaksi. Altan-kaani hyökkäsi useita kertoja Kiinaan ja onnistui pakottamaan Ming-dynastian lopulta luovuttamaan valtakunnalle erityisiä kauppaoikeuksia vuonna 1571 tehdyssä rauhansopimuksessa. Altan-kaaniin jälkeen kaanin valta alkoi kuitenkin taas heikentyä. Seuraavan vuosisadun alussa alkoi mantsujen vaikutusvalta Kiinassa kasvaa, mikä johti mantsujen perustaman Qing-dynastia valtaannousuun vuonna Saman vuosikymmenen lopulla Venäjä kasvatti alueitaan Baikal-järvelle asti. Mongolia oli jäämässä kahden suurvallan väliin. Vuonna 1686 osat kääntyivät ja Qing-dynastia otti suurimman osan Mongoliaa haltuunsa. Vuosisadan loppuun mennessä Qing-dynastia oli vakiinnuttanut valtansa molemmissa Mongoliaan luoduissa provinsseissa, Ulko-Mongoliassa ja Sisä-Mongoliassa. Mongolian ja Qing-dynastian välinen vasallisopimus allekirjoitettiin vuonna Itsenäistymisestä Kiinan miehittämäksi Qing-dynastian valta-aika jatkui Mongoliassa 1900-luvun alkuun saakka. Valta-ajan päättivät Kiinan sisäiset tapahtumat, jotka johtivat Kiinan viimeisen keisarikunnan Qing-dynastian luhistumiseen vuonna Samana vuonna Venäjän keisarikunnan tukema Ulko-Mongolia julistautui itsenäiseksi Bogd-kaanin johdolla. Kiina ei kuitenkaan tunnustanut Mongolian itsenäisyyttä, vaan piti koko Mongoliaa omanaan. Itsenäiseksi julistautunut Mongolia otti käyttöön kaksihuoneisen parlamentaarisen järjestelmän ja uudisti maan lainsäädäntöä. Mongolia valtasi myös kiinalaisten hallussa pitämän Khovdin alueen paikallisten asukkaiden tuella.
4 Yläkoulu > Historia > Tausta Kiinalaiset yrittivät aluksi palauttaa Mongolian uskollisuuden neuvottelemalla. Loppuvuodesta Venäjän keisarikunta sotkeutui osaltaan peliin. Mongolialaisille se kertoi tunnustavansamongolian valtion ja sen johtajan Bogd-kaanin, ja kiinalaisille vahvistavansa Mongolian edelleen olevan osa Kiinaa. Kiinan vastustuksen ja painostuksen seurauksena Venäjän keisarikunta, ja sen kannan mukaisesti lopulta myös Mongolia myöntyivät siihen, että kolme vuotta myöhemmin Mongolian status alennettiin autonomiaksi. Kiina, Venäjän ja Mongolian allekirjoittamalla sopimuksella Mongoliasta tuli autonominen osa Kiinaa. Ulko-Mongolia säilyi kuitenkin pitkälti Kiinan vallan ulottumattomissa. Venäjän vallankumouksen jälkeen Kiina alkoi äänekkäämmin vaatia Ulko-Mongolian liittämistä suoraan osaksi Kiinaa. Kaksi vuotta myöhemmin vaatimukset konkretisoituivat Mongolian valloittamisella. Neuvostoliiton etupiirissä Suurimman osan 1900-lukua Mongolia on kuulunut Neuvostoliiton vaikutusvallan alle. Tämän vaikutusvallan juuret nivoutuvat Mongolian, Kiinan ja Venäjän välisiin suhteisiin sekä maiden sisäisiin tilanteisiin. Venäjän vallankumouksen jälkeen kiinalaiset vaativat Mongolian liittämistä osaksi Kiinaa. Vaatimukset eskaloituivat lopulta kiinalaisten joukkojen hyökkäykseen ja Mongolian valloittamiseen vuonna Samaan aikaan Neuvosto-Venäjällä oli meneillään lokakuun vallankumouksen jälkeen puhjennut sisällissota valkoisten ja punaisten välillä. Kiinan valloitettua Mongolian päättivät valkoisten joukot hyökätä Mongoliaan vuonna 1920, onnistuen valloittamaan pääkaupunki Ulaanbaatarin muutamaa kuukautta myöhemmin. Näiden tapahtumien seurauksena Neuvosto- Venäjän bolševikkihallitus päätti tukea kommunistisen puskurivaltion luomista Mongoliaan. Se lähetti maahan vahvoja joukkoja, auttoi Mongoliaa varustamaan oman armeijan ja valloittamaan siltä miehitettyjä alueita takaisin. Vuonna 1924 maasta tuli Mongolian kansantasavalta luvun lopulla aloitettiin karjan ja muun omaisuuden pakkokollektivisointi ja kaikki yksityisyrittäminen kiellettiin. Omaisuuden takavarikot johtivat väkivaltaiseen vastarintaan, johon valtio vastasi armottomalla väkivallalla luvulla Mongoliasta pakeni yli ihmistä. Valtion tavoitteena oli luoda luokaton ja ateistinen yhteiskunta. Vuosikymmenen lopulla pantiin toimeen suuri puhdistus, jonka aikana surmattiin arviolta ihmistä, mukaan lukien suurin osa buddhalaisista munkeista. Lisäksi suurin osa Mongolian temppeleistä tuhottiin ja lukuisia kulttuuriesineitä ja kirjoja poltettiin. Mongolian kansainvälisoikeudellinen asema säilyi epäselvänä toisen maailmansodan loppuun asti. Vuonna 1945 Mongoliassa järjestettiin kansanäänestys, jossa 100 % äänestäneistä kannatti maan itsenäisyyttä. Venäjän sotilaallinen uhka ja kansanäänestyksen tulos pakottivat Kiinan vihdoin tunnustamaan Mongolian itsenäiseksi valtioksi. Maat vaihtoivat tunnustusasiakirjoja kuitenkin vasta 1949, ja YK:n jäseneksi Mongolia hyväksyttiin vuonna Kansantasavallan aikana Mongoliassa elettiin valtion ohjaamassa suunnitelmataloudessa. Käytännössä valtio huolehti ja määräsi kaikesta. Mongolian karjatalous ei kärsinyt kollektivoinnista, kuten tapahtui esimerkiksi Neuvostoliitossa, vaan kollektiivit jatkoivat perinteistä laiduntamista. Valtio myös tuki kollektiiveja taloudellisesti luvulla huomiota kiinnitettiin kansan lukutaitoon, sivistämiseen ja yleiseen terveyteen. Valtio kampajoilla yleisimpiä tartuntatauteja saatiin kitkettyä luvulla Mongolia alkoi myös kaupungistua ja Ulaanbaatarista tuli teollisen elämän keskus luvun lopulle tultaessa Neuvostoliiton ote alkoi kuitenkin rakoilla. Mongoliassa, kuten monissa muissakin itäblokin maissa, järjestettiin kommunistisen hallinnon vastaisia mielenosoituksia Kansantasavallan hallitus antoi periksi ja vuonna 1990 Mongoliassa pidettiin ensimmäiset vapaat vaalit. Teksti: Kirsi Koivuporras
5 Yläkoulu > Historia > tehtävät Tehtävät: Millaisia Mongolian nykytilannetta selittäviä tekijöitä pystytte löytämään maan historiasta? Miten Mongolian historia sopii yhteen muiden itäblokin maiden historian kanssa? Tarkastelkaa Punaisen Ristin liikkeen arvoja ja pohtikaa, mitä niiden toteuttaminen edellyttää?
6 Lukio > Maantieto Miltei 50 prosenttia mongoleista saa elantonsa paimentolaisuudesta. Paimentolaiset ovat riippuvaisia eläimistä: karjasta saadaan sekä ruokaa että tuloja. Ilmastonmuutos uhkaa paimentolaisten perinteistä elämäntapaa P. Purevdorj viittoo tulijan käymään peremmälle. Miehen ystävälliset ja ahavoituneet kasvot kertovat elämästä arolla. Ulkohuussin seinällä roikkuu lampaan nahka. Se on ainoa merkki paimentolaisuudesta. Avaran luonnon sijaan kotia kiertää nyt tiiliaita, jonka takaa siintää rakennustyömaa. Herra Purevdorj on asunut vaimonsa kanssa Uvurkhangain provinssin keskuksessa Arvaikheerissa reilun vuoden. Asuntona on jurtta, joka on pystytty Punaisen Ristin piiritoimiston pihalle. Herra Purevdorj työskentelee piiritoimiston vartijana ja hänen vaimonsa M. Bayarkhand on aktiivinen vapaaehtoinen. Ennen paimentolaisena eläneen pariskunnan oli pakko muuttaa kaupunkiin, kun se menetti valtaosan eläimistään katastrofissa, jota mongolit kutsuvat dzudiksi. Olin ennen rikas mies, meillä oli tuhat eläintä, yhteensä 150 hevosta. Dzudista selvisi yksi lehmä, 50 pieneläintä ja kolme hevosta. Karjaa riittää nyt vain yhdelle, joten poikani jatkaa paimentolaisena. Me muutimme keskukseen, ja sain onneksi palkkatöitä Punaiselta Ristiltä, kertoo Purevdorj. Dzudilla tarkoitetaan erittäin kylmää talvea, jonka aikana esiintyy lumi- ja hiekkamyrskyjä, jotka tekevät laiduntamisen mahdottomaksi. Kesän aikana eläinten kuuluisi kerätä vararavinto, jonka avulla ne selviävät talvesta, jolloin ruokaa on tarjolla niukasti. Dzud syntyykin useimmiten silloin, kun rankkaa talvea edeltää kuiva kesä, jolloin heinä ei kasva eivätkä eläimet saa riittävästi ruokaa.
7 Lukio > Maantieto Ilmastonmuutos lisää äärisäitä Pahin dzud miesmuistiin koettiin Mongoliassa talvella Herra Purevdjordin lisäksi tuhannet muut Uvurkhangain paimentolaiset menettivät eläimiä. Zuunbayan ulaanin alueella asuva Herra Shiirevsambuu menetti tuon talven aikana yli 300 eläintä. Olen nyt 60-vuotias, mutta en ole koskaan kokenut näin isoa katastrofia. Meillä oli ennen yli 400 eläintä, sillä pystyi elättämään itsensä. Dzudin jälkeen on täytynyt taistella paljon, elämästä on tullut vaikeampaa. Mongolian ilmasto on muuttumassa lämpimämmäksi ja kuivemmaksi. Se tarkoittaa sitä, että kesällä heinä ei kasva, kun sateet jäävät niukemmiksi. Lisäksi äärisäät, rajut kuivuus- ja kylmyysjaksot sekä rankkasateet ovat lisääntyneet luvun aikana Uvurkhangain provinssissa on koettu neljä dzudia. Paimentolaiset, jotka elävät luonnon ehdoilla, kuvaavat ilmaston muuttuneen. Talvella on hyvin kylmä, kesät eivät ole olleet hyviä. Kesällä on hyvin kuuma ja kylmyys tulee aiemmin. Lisäksi talvella on ollut paljon lunta, kuvailee herra Shiirevsambuu. Talveen on varauduttava Dzudin aikana Punainen Risti auttoi paimentolaisia jakamalla ruokaa ja tarvikkeita. Dzudin jälkeen keskityttiin vahvistamaan paimentolaisten selviytymiskeinoja ja varautumista katastrofeihin. Kesällä 2010 Punainen Risti palkkasi karjaansa menettäneitä paimentolaisia heinäntekoon. Lisäksi paimentolaiset saivat ensiapukoulutusta ja opastusta oikeisiin työmenetelmiin. Viiteen Mongolian Punaisen Ristin piiriin hankittiin traktorit ja työkaluja, joiden avulla heinää pystyttiin tekemään paljon aiempaa enemmän, yhteensä yli 4000 tonnia. Joulukuussa 2010 heinä jaettiin kaikkein haavoittuvimmille paimentolaisperheille. Lisäksi Punainen Risti järjesti työpajoja, joista käsiteltiin katastrofeihin varautumista ja paimentolaiset pääsivät tapaamaan toisiaan ja vaihtamaan kokemuksia ja tietoa. Erityisesti nuoret paimentolaiset pitivät hyvänä sitä, että he saivat neuvoja kokeneemmilta paimentolaisilta. Herra Shiirevsambuun perhe kuului niiden talouksien joukkoon, jotka saivat heinää Punaiselta Ristiltä. Punainen Risti antoi perheelle 50 paalia heinää, minkä lisäksi perheellä oli myös itse tehtyä heinää talven varalle. Heinä auttoi paljon, se auttoi meitä selviämään ilman menetyksiä, yhtään eläintä ei kuollut, kertoo herra Shiirevsambuu. Talven dzud muistutti ikävällä tavalla varautumisen tärkeydestä. Kun säätila on sellainen, etteivät eläimet voi laiduntaa, riippuu paimentolaisten selviäminen talven varalle tehdystä heinästä ja rehusta. Mahdollisesta dzudista selvitään vain varautumalla jokaiseen talveen. Viime kesänä heinä kasvoi hyvin. Teimme heinää lasten kanssa ja saimme varastoon noin neljä tonnia. Lisäksi kerään hevosenlantaa polttoaineeksi ja paikallisia yrttejä, joista teen lämmikettä eläimille. Ilman varautumista ei voi selvitä eikä elämää voi laskea ulkopuolisen avun varaan, toteaa herra Shiirevsambuu. Teksti: Kirsi Koivuporras... Fakta Mongolian ilmasto muuttuu Mongolia on pinta-alaltaan noin 4,5 kertaa Suomen kokoinen maa Keski-Aasiassa. Mongolian ilmastolle tyypillistä ovat pitkät, kylmät talvet ja lyhyet, kuumat kesät. Olosuhteet vaihtelevat kuitenkin alueittain. Esimerkiksi talvella kylmintä on Altai-, Khangai-, Khuvskulja Kentii-vuoristojen laaksoissa, joissa pakkasta on keskimäärin 30 astetta. Gobin aavikolla pakkanen pysyttelee yleensä viidentoista ja kahdenkymmenen asteen välissä. Mongoliassa 85 prosenttia vuosittaisesta sademäärästä saadaan keväällä ja kesällä. Talvella Mongoliassa onkin yleensä hyvin vähän lunta. Mongolian ilmasto on kuitenkin muuttumassa. 60 vuoden aikana maan keskilämpötila on noussut 1,6 astetta. Ilmastosta on tulossa lämpimämpi ja kuivempi. Ilmastonmuutos on tuonut mukanaan myös äärisäät, poikkeuksellisen rajut kuivuus- ja kylmyysjaksot sekä rankkasateet....
8 Lukio > Maantieto Ulaanbaatarin köyhempiä alueita kutsutaan jurtta-alueiksi, sillä aiemmin kaikki asunnot olivat jurttia. Nyt monet jurtat ovat maalta muuttaneiden paimentolaisten koteja. Elinkeinon menetys pakottaa muuttamaan kaupunkiin Vuoden dzud on vaikuttanut paimen- Paimentolaisten muutto kaupunkeihin kärjis- tolaisten elämään monella tasolla. YK:n tilastojen tää osaltaan myös sosiaalisia ongelmia, kun haa- mukaan paimentolaista menetti dzudin voittuvien ihmisten joukko kaupungeissa kasvaa. aikana kaikki eläimensä. Lisäksi yli paimentolaista menetti enemmän kuin puolet karjastaan. Eläinten menettäminen on johtanut paitsi tulojen laskuun, myös heikentänyt paimentolaisten ruuansaantia, sillä eläimet ovat koko talouden perusta. Myös jurttien lämmitys on ollut vaikeampaa, sillä polttoaineena käytetään eläinten lantaa. Eläinten menettäminen on ollut myös kova henkinen shokki monelle paimentolaiselle. Moni kaikki eläimensä menettänyt paimentolainen on joutunut luopumaan perinteisestä elämäntavasta. Edellisen erityisen rajun dzudin ( ) ja talven dzudin seurauksena kymmenet tuhannet paimentolaiset ovat olleet pakotettuja muuttamaan kaupunkeihin etsimään toimeentuloa. Työllistyminen ei kuitenkaan ole helppoa, sillä paimentolaisilla ei ole muuta ammattitaitoa, kuin karjanhoito. Herra Shiirevsambuu on jatkanut paimentolaisena menetyksistään huolimatta.
9 Lukio > Maantieto Tukea Punaiselta Ristiltä Mongolian Punaisella Ristillä on sosiaalisen tuen ohjelma, jossa tuetaan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä. Tästä ohjelmasta myös entiset paimentolaiset ovat saaneet tukea. Punainen Risti järjestää lyhyitä ammattikursseja esimerkiksi ompelussa, hiusten leikkuussa, leipomisessa ja huopatöiden tekemisessä. Punaisen Ristin vapaaehtoinen Rouva Tsevelmaa vierailee rouva Buyankhishigin luona useita kertoja viikossa. Rouvista on tullut hyviä ystäviä. KIRSI KOIVUPORRAS KIRSI KOIVUPORRAS Baigalmaa ja Z. Ariuntsetseg opettavat ompelua Chingeltein piirissä Ulaanbaatarissa. Lisäksi Punainen Risti on järjestänyt sesonkitöitä, joihin on palkattu haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä. Töihin on kuulunut esimerkiksi katujen siivoamista, puiden istuttamista ja jään poistamista esimerkiksi koulujen ja lastentarhojen pihoilta. Punainen Risti auttaa ihmisiä myös rekisteröitymisessä. Mongoliassa jokainen rekisteröitynyt kansalainen on oikeutettu pieneen sosiaaliavustukseen. Lisäksi jokaiselle kansalaiselle kuuluu pala maata, joka on suuruudeltaan noin 35 m2. Papereiden tulee kuitenkin olla kunnossa, että maata voi pyytää viranomaisilta. Lisäksi tärkeä osa työtä on psykososiaalisen tuen tarjoaminen. Mongolian Punaisen Ristin vapaaehtoiset vierailevat ihmisten luona, puhuvat arjen huolista ja murheista ja auttavat eri askareissa. Punaisen Ristin ylläpitämissä sosiaalikeskuksissa ihmisillä on mahdollisuus tavata toisiaan, ystävystyä ja saada vertaistukea. Teksti: Kirsi Koivuporras
10 Lukio > Maantieto> Tausta Mongolia on hyvin harvaanasuttu maa, jonka aroalueet ovat tarjonneet laidunmaata paimentolaisten karjalle vuosituhansien ajan. Viime vuosina ylilaiduntaminen ja huoli eroosiosta ovat kuitenkin lisääntyneet. Mongolian arot ovat alttiita eroosiolle Mongolia on pinta-alaltaan maailman toiseksi Viime vuosina paimentolaisten liikkuvuus on suurin sisämaavaltio. Mongoliassa on 2,8 miljoo- kuitenkin vähentynyt. Moni perhe pysyy hyväksi naa asukasta, joista noin kolmannes asuu tällä havaitsemillaan alueilla pelätessään menettävänsä hetkellä maan pääkaupungissa Ulaanbaatarissa. laitumet. Markkinatalouteen siirtymisen jälkeen Maa on erittäin harvaan asuttu. karjan määrä Mongoliassa on myös kasvanut, kun Keski-Aasian arot, jotka levittäytyvät yli Mongolian, muodostavat maailman suurimman ruohomaa-alueen. Tämä seutu on tarjonnut elin- ihmiset ovat parantaneet toimeentulomahdollisuuksiaan päälukua lisäämällä. Halu pysytellä lähellä asutuskeskuksia ja nii- keinon paimentolaisille ja heidän karjalaumoilleen den palveluita houkuttelee myös yhä enemmän. vuosituhansien ajan. Mongolian asukkaista noin Toisaalta köyhimmillä paimentolaisilla ei yksin- puolet saa edelleen elantonsa paimentolaisuu- kertaisesti ole varaa matkustaa pitkiä matkoja desta. tai pääsyä parhaimmille laidunmaille, jotka ovat Mongolian arojen luonnonolot ovat karut ja varakkaampien paimentolaisten hallussa. Mongoli- haavoittuvat. Kasvukausi kestää vain neljä kuu- assa ollaankin huolissaan laidunten kulumisesta ja kautta ja suurin osa sateesta saadaan keväisin ja eroosiosta. kesäisin. Kovat tuulet ovat aroilla yleisiä. Lisäksi ilmastosta on tulossa lämpimämpi ja kuivempi, mikä vaikuttaa kasvukauteen negatiivisesti. Mongolian aroalueet ovatkin alttiita maan Sosiaaliset ongelmat kärjistyvät keskuksissa Mongolian paimentolaiset jaetaan karkeasti kah- eroosiolle. Perinteisesti paimentolaiset ovat liik- teen ryhmään: kaupallista maataloutta harjoittavat kuneet laajalla alueella etsien karjalle koko ajan paimentolaiset ja ne paimentolaiset, jotka elävät uutta laidunmaata. Tämä on pitänyt laidunalueet omavaraistaloudessa, niukasti omistamiensa eläin- hedelmällisenä ja estänyt alueiden ylikuumene- ten turvin. Köyhempien ja varakkaiden karjankas- misen. vattien välinen ero on kasvanut viime vuodet.
11 Lukio > Maantieto> Tausta Sosiaaliset ongelmat keskittyvät kaupunkeihin ja keskuksiin. Köyhemmille paimentolaisille eläimet ovat elinehto, sillä niistä saadaan sekä ruokaa että tuloja. Eläinten menettäminen johtaa koko elinkeinon menettämiseen. Paimentolaisten elämästä onkin tullut epävarmaa yhteiskunnan muuttumisen ja ilmastonmuutoksen mukanaan tuomien äärisäiden takia luvun aikana dzud-katastrofeissa on kuollut miljoonia eläimiä. Kymmenet tuhannet eläimensä menettäneet paimentolaiset ovat joutuneet luopumaan perinteisestä elinkeinostaan ja muuttamaan kaupunkeihin tai asutuskeskuksiin etsimään toimeentuloa. Mongolian terveys- ja sosiaaliset ongelmat painottuvat keskuksiin. Kaupungin laitamille syntyneissä jurttakylissä ei ole infrastruktuuria, lämmitysmahdollisuuksia tai palveluja. Suuri osa maan väestöstä niin maaseudulla kuin kaupungeissa jää julkisen avun, terveydenhuollon ja sosiaalituen saavuttamattomiin luvulta lähtien Mongolian karjamäärä on kasvanut, kun paimentolaiset ovat nostaneet päälukua parantaakseen toimeentulomahdollisuuksiaan. Mongolian valtiolla on sosiaalitukijärjestelmä, mutta avustuksen saadakseen ihmisten täytyy rekisteröityä keskuksissa. Monelta puuttuu tarvittavat paperit sekä tietoa ja taitoa rekisteröitymisen hoitamiseksi. Sosiaalituki on myös määrältään hyvin pieni ja riittää käytännössä niukkoihin ruokamenoihin. Mongolian väestöstä 36 prosenttia elää kansallisen köyhyysrajan alapuolella. Mongolian Punaisen Ristin arvioiden mukaan 45 prosenttia Mongolian asukkaista on haavoittuvassa asemassa ja 20 prosenttia asukkaista kuuluu kaikkein haavoittuvimpien ihmisten joukkoon. Kaikkein haavoittuvimpia ovat ihmiset, joilla ei ole käytännössä tuloja ollenkaan. Teksti: Kirsi Koivuporras
Ilmastonmuutos uhkaa paimentolaisten perinteistä elämäntapaa
Miltei 50 prosenttia mongoleista saa elantonsa paimentolaisuudesta. Paimentolaiset ovat riippuvaisia eläimistä: karjasta saadaan sekä ruokaa että tuloja. Ilmastonmuutos uhkaa paimentolaisten perinteistä
LisätiedotIlmastonmuutos uhkaa paimentolaisten perinteistä elämäntapaa
Miltei 50 prosenttia mongoleista saa elantonsa paimentolaisuudesta. Paimentolaiset ovat riippuvaisia eläimistä: karjasta saadaan sekä ruokaa että tuloja. Ilmastonmuutos uhkaa paimentolaisten perinteistä
LisätiedotVapaaehtoisen tuki tuo turvaa ja iloa elämään. Käytännön apua ja ystävyyttä. Lukio > Kestävä kehitys
Rouva Tsevelmaa ja rouva Buyankhishig ovat tunteneet kolme vuotta. Tuona aikana rouvista on tullut ystäviä. KIRSI KOIVUPORRAS Vapaaehtoisen tuki tuo turvaa ja iloa elämään Rouva Tsevelmaa ottaa iäkkään
LisätiedotPaimentolaisperheiden lapset osallistuvat eläinten paimentamiseen. Jargalsaikhan paimentaa laumaa yleensä siskonsa kanssa.
Paimentolaisperheiden lapset osallistuvat eläinten paimentamiseen. Jargalsaikhan paimentaa laumaa yleensä siskonsa kanssa. NINA MÖNKKÖNEN Mongolian paimentolaiset elävät luonnon ehdoilla Bää, bää, bää,
LisätiedotVapaaehtoisen tuki tuo turvaa ja iloa elämään. Käytännön apua ja ystävyyttä. Lukio > Elämänkatsomustieto
Rouva Tsevelmaa ja rouva Buyankhishig ovat tunteneet kolme vuotta. Tuona aikana rouvista on tullut ystäviä. Vapaaehtoisen tuki tuo turvaa ja iloa elämään Rouva Tsevelmaa ottaa iäkkään rouva Buyankhishigin
LisätiedotSuomesta tulee itsenäinen valtio
Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjän valtakunta romahtaa ja Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjällä kansan tyytymättömyys tsaari Nikolai II:a kohtaan oli kasvanut koko 1900-luvun alun. Suurin osa
LisätiedotMiten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio
A1 Suomen valtio 1917 2017 1 Kuinka suuri Suomi oli? Mikä oli Suomen pinta-ala? km 2 2 Mikä oli Suomen 4. suurin kaupunki? 3 Kuinka paljon Suomessa oli asukkaita? 4 Kuinka monta ihmistä asui neliökilometrin
LisätiedotAPUA! KATASTROFIRAHASTO TIEDOTTAA
APUA! KATASTROFIRAHASTO TIEDOTTAA 22012 PUNAINEN RISTI AUTTAA HILJAISISSA KATASTROFEISSA Punainen Risti työskentelee jatkuvasti konfliktialueilla sekä maissa, joissa luonnonolot ovat pitkään aiheuttaneet
LisätiedotTulva tuhosi Minória Manuelin viljelmät
Minória Manuel osoittaa pellolleen, jonka vesi valtasi Zambesi-joen tulviessa. Tulva tuhosi Minória Manuelin viljelmät Pellolla jalat uppoavat syvälle lämpimään mutaan. Siellä täällä näkyy vielä auringossa
LisätiedotSuomen Punaisen Ristin toiminnasta
Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Alueellinen maanpuolustuskurssi, 2.2.2017 Sirkka-Liisa Oinaala, toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti, osa maailmanlaajuista liikettä Suomen Punainen Risti kuuluu Punaisen
LisätiedotPunainen Risti Malissa. Kaisa Kannuksela Kansainvälisen avun suunnittelija Suomen Punainen Risti
Kaisa Kannuksela Kansainvälisen avun suunnittelija Suomen Punainen Risti Juridinen tulkinta Malin tilanteesta Malin hallituksen ja YK:n turvallisuusneuvoston hyväksyntä ulkomaisten sotilasjoukkojen voimankäytölle
LisätiedotTulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM
Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 - Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia 1. Hyvinvoinnille vahva perusta Terveys
LisätiedotMitä jos ilmastonmuutosta ei torjuta tiukoin toimin?
Mitä jos ilmastonmuutosta ei torjuta tiukoin toimin? Ilmastonmuutos on jo pahentanut vesipulaa ja nälkää sekä lisännyt trooppisia tauteja. Maailman terveysjärjestön mukaan 150 000 ihmistä vuodessa kuolee
LisätiedotAikuiskoulutustutkimus 2006
Koulutus 2008 Aikuiskoulutustutkimus 2006 Aikuiskoulutukseen osallistuminen Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia varten järjestettyyn koulutukseen osallistui
LisätiedotSuomen Punaisen Ristin toiminnasta
Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Alueellinen maanpuolustuskurssi, 24.11.2016 Sirkka-Liisa Oinaala, toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti, osa maailmanlaajuista liikettä Suomen Punainen Risti kuuluu
LisätiedotKsenia Pietarilainen -keppinuket
Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo
LisätiedotSuomen suurlähetystö Astana
LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...
LisätiedotTäyttä elämää eläkkeellä
Täyttä elämää eläkkeellä Saija Ohtonen-Jones 5.2.2016 TÄYTTÄ ELÄMÄÄ ELÄKKEELLÄ / copyright Suomen Punainen Risti 1 Punainen Risti kansainvälinen liike ja kotimainen järjestö auttaa katastrofien ja onnettomuuksien
LisätiedotNäin Punainen Risti toimii Satakunnassa
Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa Satakunnan kuntapäivä 21.10.2014 Paula Ilén Toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti Satakunnan piiri www.punainenristi.fi Tausta SPR laki (238/2000) ja asetus (981/2005)
LisätiedotSuomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa
Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa STETE ry:n seminaari Pandemia turvallisuushaaste Anja Alila 11.joulukuuta 2007 Eduskuntatalon auditorio SUOMEN PUNAINEN RISTI Suomen Punainen Risti -
LisätiedotYksi elämä -terveystalkoot
Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä 2012 2017 Yksi elämä -terveystalkoiden tavoitteena on terveempi Suomi! Vuonna 2012 Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto käynnistivät yhteiset terveystalkoot,
LisätiedotProject SIerra, A Family and a Future
Project SIerra, A Family and a Future Soroptimist International ja Hope and Homes for Children -järjestöjen nelivuotinen yhteistyöprojekti 2007 2011. Sierra Leone perustietoja Pinta-ala: 71 740 km² Asukasluku:
LisätiedotMuistoissamme 50-luku
Muistoissamme 50-luku Kuva: Suomen valokuvataiteen museo / Alma Media / Uuden Suomen kokoelma / rajattu 6. Ahkeraa työntekoa Maaseudulla heinäntekoon lähtivät kaikki. Työhön tarvittiin miehet, naiset ja
LisätiedotSUOMEN ESIHISTORIA. Esihistoria
Suomen esihistoria / Ulla-Riitta Mikkonen 1 SUOMEN ESIHISTORIA Suomen historia jaetaan esihistoriaan ja historiaan. Esihistoria tarkoittaa sitä aikaa, kun Suomessa ei vielä ollut kristinuskoa. Esihistorian
LisätiedotSUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Lisätiedot1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?
1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin
LisätiedotJumalan lupaus Abrahamille
Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille
Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
LisätiedotRAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?
RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa
LisätiedotEWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT
EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO 2017-75-VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT Sisällysluettelo Kuva-, kuvio- ja taulukkoluettelo... 3 1 JOHDANTO... 4 2 TOIMINTAKYKY... 6 2.1 Itsenäisyys...
LisätiedotVapaaehtoistoiminnan linjaus
YHDESSÄ MUUTAMME MAAILMAA Vapaaehtoistoiminnan linjaus Suomen Punainen Risti 2008 Hyväksytty yleiskokouksessa Oulussa 7.-8.6.2008 SISÄLTÖ JOHDANTO...3 VAPAAEHTOISTOIMINNAN LINJAUKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET
LisätiedotKansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR
Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 1.2.2018 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Järjestöt hyvinvointia luomassa EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena mm. Ihmisten hyvinvointi-,
LisätiedotKiinan kielen ja kulttuurin opetus 7.3.2012
Kaikki menevät Kiinaan! Kiinan kielen ja kulttuurin opetus 7.3.2012 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Esityksen kulku Mistä kaikki alkoi Mitä lukioiden Kiina- verkostossa saatiin aikaan Kiinan tarve
Lisätiedot15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015
15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.215 1 VAI 2 VUOTTA? 2 KYSELY 8-VUOTIAILLE VASTAUKSIA 5 Teetimme 5 puhelinhaastattelua vuonna 1935 syntyneille suomalaisille eläkeläisille
LisätiedotUrheiluseurat 2020. @SipiKoo
Urheiluseurat 2020 @SipiKoo Ennen oli paremmin? Ennen oli helpompaa? Ennen oli ennen. Nyt on nyt. Menestyvä? Hyvän seuran ulottuvuudet Resurssien hankintakyky Jatkuvuus, toimintaympäristön lukutaito Yleinen
LisätiedotEsityksemme sisältö ja tarkoitus:
Esityksemme sisältö ja tarkoitus: Lyhyt esittely Vantaan Nuorten turvatalon sekä Vantaan kaupungin Viertolan vastaanottokodin toiminnasta. Osoittaa, että ennakoivaan, ennaltaehkäisevään lastensuojelutyöhön
Lisätiedotvapaaehtoisen opas johannes wiehn Kotoutumisen tukena osa 1 lukijalle
vapaaehtoisen opas johannes wiehn Kotoutumisen tukena osa 1 lukijalle näin käytät opasta Kotoutumisen tukena -opas kerää yhteen hyviksi koetut toimintamuodot, joilla Suomen Punaisen Ristin osastot tukevat
LisätiedotOsallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia
Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 7.2.2019 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Euroopan sosiaalirahasto ESR EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena
LisätiedotPuutarhakalusteita tropiikista?
Puutarhakalusteita tropiikista? Tietoa kuluttajille Suomen luonnonsuojeluliitto ry Oletko aikeissa ostaa uudet puutarhakalusteet, ja viehättäkö sinua tummasta puusta tehdyt aurinkotuolit, joita mainoslehtiset
LisätiedotGideonin pieni armeija
Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
LisätiedotNälkäpäiväkampanja. Sinä voit auttaa! Kuva: Joonas Brandt
Nälkäpäiväkampanja Sinä voit auttaa! Kuva: Joonas Brandt Nälkäpäivä pähkinänkuoressa Nälkäpäivänä kerätään varoja katastrofirahastoon. Rahaston turvin Punainen Risti auttaa Suomessa ja ulkomailla. Katastrofirahaston
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija
Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
LisätiedotLUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ
LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ Syöminen vaikuttaa ympäristöön. Ruoan tuottamiseen tarvitaan valtavasti peltoja, vettä, ravinteita ja energiaa. Peltoja on jo niin paljon, että niiden määrää on vaikeaa lisätä,
LisätiedotMistä vauhtia ja tehoa ikäihmisten palveluihin? Johtava asiantuntija Tuomo Melin 3.6.2015
Mistä vauhtia ja tehoa ikäihmisten palveluihin? Johtava asiantuntija Tuomo Melin 3.6.2015 Avainalueen tavoitteet Strategiset tavoitteet Aktiivinen ja hyvinvoiva kansalainen - kansalaiset osallistuvat yhteisen
LisätiedotJytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013
Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013 Toteutimme syyskuussa 2013 jäsenillemme kyselyn liittyen mm. työhyvinvointiin, ajankohtaisiin työmarkkina-asioihin sekä luottamusmiestoimintaan.
LisätiedotSISÄLLYSLUETTELOON. KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103
KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103 1. Määrittele käsitteet a) kylmä sota b) kaksinapainen kansainvälinen järjestelmä c) Trumanin oppi. a) kylmä sota Kahden supervallan (Usa ja Neuvostoliitto) taistelu
LisätiedotDia 1. Dia 2. Dia 3. Kiinan monet kasvot
Dia 1 1 Kiinan monet kasvot Vuositeemamateriaali 2019 Suomen Pipliaseura Dia 2 Mielikuvasi Kiinasta? Pysähdy hetkeksi miettimään mielikuviasi Kiinasta. Vastaavatko nämä nuoret naiset älykännyköineen kuvaasi
LisätiedotMuistoissamme 50-luku
Muistoissamme 50-luku 2. Jälleenrakennus Sodat olivat tehneet valtavaa tuhoa. Luovutetulle alueelle oli jäänyt tehtaita ja maatiloja. Menetysten korjaaminen vaati suomalaisilta paljon sisukasta työtä ja
LisätiedotKysely Punaisen Ristin ystävätoiminnan vapaaehtoisille 2016
Kysely Punaisen Ristin ystävätoiminnan vapaaehtoisille 2016 8.5.2017 Kouvola, Suomalaisten yksinäisyys -työpaja Maaret Alaranta Sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Terveyden ja hyvinvoinnin yksikkö
LisätiedotSimo Sivusaari. Nuori puutarhuri
Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan
LisätiedotViisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
LisätiedotYhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry
Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä Yhdessä oleminen Pirkko Elomaa-Vahteristo ja kohtaaminen 21.10.2010 turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Pirkko Elomaa-Vahteristo
LisätiedotTOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI
TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TALENTUM HELSINKI 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Terhi Majasalmi ISBN: 978-952-14-1884-6 ISBN:978-952-14-1883-9 Ulkoasu: Lapine Oy Paino: BALTO print 2012
LisätiedotGTO -liikuntaohjelma kouluissa, ammattikouluissa ja yliopistoissa: historia, nykyaika ja tulevaisuuden näkymät
GTO -liikuntaohjelma kouluissa, ammattikouluissa ja yliopistoissa: historia, nykyaika ja tulevaisuuden näkymät Svetlana Goranskaya Lääketieteen tohtori, dosentti, Petroskoin valtionyliopiston Liikunta-,
LisätiedotHyvät ystävät! Hukkuuko Helsinki? -tilaisuudessa Malmilla 10.1.2006
Hyvät ystävät! Hukkuuko Helsinki? -tilaisuudessa Malmilla 10.1.2006 keskusteltiin ilmastonmuutoksesta. Tutkija Kimmo Ruosteenoja, ympäristöjohtaja Pekka Kansanen ja kansanedustaja Tarja Cronberg alustivat.
LisätiedotYK: vuosituhattavoitteet
YK: vuosituhattavoitteet Tavoite 1. Poistetaan äärimmäinen nälkä ja köyhyys -Aliravittujen määrä on lähes puolittunut 23,3%:sta 12,9%:iin. -Äärimmäisen köyhyysrajan alapuolella elävien määrä on puolittunut
LisätiedotROMANIT - vanha vähemmistö Romanit ovat lähteneet Intiasta 800-luvulla ja asettuneet Eurooppaan 1300-luvulta alkaen.
Koulutusaineiston pohdintatehtäviä ROMANIT EUROOPASSA Ihmisoikeudet, liikkuvuus ja lapset 1. OSA: ROMANIT - Vähemmistönä Euroopassa ROMANIT - vanha vähemmistö Romanit ovat lähteneet Intiasta 800-luvulla
LisätiedotUKRAINAN KRIISI JA MEDIASOTA. Marja Manninen, Yle Uutiset, Moskova
UKRAINAN KRIISI JA MEDIASOTA Marja Manninen, Yle Uutiset, Moskova MISTÄ KAIKKI ALKOI? JA MIKSI? Taustalla syvä tyytymättömyys korruptioon ja taloustilanteeseen Lähtölaukauksena EU sopimuksen kariutuminen
LisätiedotHyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki
Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki Tulkintaohjeita Tässä raportissa käytetty seuraavia värikoodeja: - Suorat jakaumat (kaikki vastaajat), keskiarvot 1,0 2,99 Heikko taso 3,0
LisätiedotPirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA
Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA 1 2 Hallitusohjelman tarkoitus ja merkitys Pirkkalan pormestarimalliin kuuluu toimintatapa, jossa uusi pormestari ryhtyy heti valintansa jälkeen kokoamaan hallitusohjelmaa.
LisätiedotETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI
ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI Huoli puheeksi ikääntyvän omaisasia sanoiksi OPAS AMMATTILAISILLE Sain toivoa tulevaan. Oli helpottavaa, kun sai purkaa pahaa oloa. Vahvistui ajatus, että itsestä täytyy pitää huolta.
LisätiedotViisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
LisätiedotAamuvarhaisella vielä. - Aamurukousherätyksestä liikkeeksi ja osaksi seurakuntien pienryhmätoimintaa
Aamuvarhaisella vielä - Aamurukousherätyksestä liikkeeksi ja osaksi seurakuntien pienryhmätoimintaa Kuinka kaikki alkoi Aamurukouksilla on pitkät perinteet Joshua Paul suomeen heinäkuussa 1991 Ensimmäisellä
LisätiedotElämän mullistavat muutokset. Keijo Markova 5.12.2013 parisuhdeterapeutti
Elämän mullistavat muutokset Keijo Markova 5.12.2013 parisuhdeterapeutti Miksi haluan puhu muutoksista? Muutos lisää stressiä yksilölle, parille ja perheelle Stressi voi olla niin suuri, ettei meidän opitut
LisätiedotTurvapaikanhakija: Perheen pitkä matka uuteen kotimaahan Spirit-hanke
Turvapaikanhakija: Perheen pitkä matka uuteen kotimaahan Afganistanissa on käyty sisällissotaa vuodesta 1978 lähtien. Vuosien saatossa konfliktin osapuolet ovat vaihdelleet, ja siihen on osallistunut myös
LisätiedotPohjoisen. Helsinki Suomessa ja Etelä-Suomessa. pääkaupunkien verkosto. Oulu Pohjois-Suomessa - Pohjoisen keskuksia. Eija Salmi
Ihmisten Metropoli Pohjoisen horisontista Helsinki Suomessa ja Etelä-Suomessa - maailman pääkaupunkien verkosto Oulu Pohjois-Suomessa - Pohjoisen keskuksia METROPOLI - KÄSITE Vakiintunut suomalaiseen hallinto-
LisätiedotTervetuloa Lahden alueen osastoon!
APUA SINUN AVULLASI Tervetuloa Lahden alueen osastoon! Osastomme on toiminut Lahden alueella jo vuodesta 1950. Auttaaksemme tarvitsemme sinun apuasi, ja toivotammekin jokaisen lämpimästi tervetulleeksi
LisätiedotKOHTI ENSIMMÄISTÄ MAAILMANSOTAA
KOHTI ENSIMMÄISTÄ MAAILMANSOTAA KAUNAISET SUURVALLAT Saksa noussut Manner-Euroopan johtavaksi suurvallaksi yhdistynyt Otto von Bismarckin johdolla (Bismarck pyrki rauhoittamaan Euroopan asiat Saksan yhdistämissotien
LisätiedotHyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
LisätiedotHyvä tietää. Puola. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä
Hyvä tietää Puola Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Puolasta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Varsova 38,5 milj. Puola Uskonto Valuutta Pinta-ala Katolisuus Zloty 312.000 km2 Tällä sivulla on tärkeää
LisätiedotKATSAUS KAIRON KATULAPSIIN JA LASTEN OIKEUKSIIN
Päivi Arvonen KATSAUS KAIRON KATULAPSIIN JA LASTEN OIKEUKSIIN Kuka on katulapsi? Lapsi joka asuu kadulla ja on vailla vakinaista asuntoa on katulapsi. Myös lasta, joka joutuu vieeämään päivät kadulla elantoa
LisätiedotEikev 5. Moos 7: 12-11: 25
1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias
LisätiedotSanomalehtien Liitto
12.6.2019 Sanomalehtien Liitto Mediakasvatuksen asema perusopetuksessa Terhi Hyvönen, Emilia Valtola & Kati Valta TIIVISTELMÄ Mediakasvatuksen tärkeys Kuinka tärkeänä näet mediakasvatuksen? Erittäin tärkeänä
LisätiedotPaluumuuttaja: Ollapa jo suomalainen Spirit-hanke
Paluumuuttaja: Ollapa jo suomalainen Inkeriläisten alkuperäinen asuinalue sijaitsee nykyään Pietaria ympäröivällä Leningradin alueella Luoteis-Venäjällä. Savosta, Jääskestä, Lappeelta ja Viipurista tulleita
LisätiedotMiksi eroakirkosta.fi-palvelu on perustettu
1 Eroakirkosta.fi palvelu Raportti 8.12.2013 Eroakirkosta.fi palvelu aiheuttanut kirkolle lähes puolen miljardin tappiot Eroakirkosta.fi internetsivusto perustettiin marraskuussa 2003. Sen tarkoitus oli
LisätiedotPietarin Katulapset ry. Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua
Pietarin Katulapset ry Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua Ihmisarvoinen lapsuus on erittäin suuri asia. Valitettavasti kaikille lapsille Venäjällä se ei ole mahdollista. Omien vanhempiensa hylkäämiä
LisätiedotPidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa
ver Ohjelma kuntavaaleihin Pidetään kaikki mukana Jokaista ihmistä pitää arvostaa SDP:n tavoite on inhimillinen Suomi. SDP haluaa, että Suomessa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jokaista ihmistä pitää
LisätiedotPK-YRITYKSEN JA JÄRJESTÖN YHTEISTYÖ
Tuula Antola, Kaipaus Finland Oy Tuula Colliander, Suomen Punainen Risti ry 17.9.2009 PK-YRITYKSEN JA JÄRJESTÖN YHTEISTYÖ PK-YRITYS & JÄRJESTÖ MIKSI MITÄ MITEN Kaipauksen kumppaneita! Logonet B2C!
LisätiedotSuomen Asutusmuseo - Tietopaketti ja kysymykset museovierailun tueksi
Suomen Asutusmuseo - Tietopaketti ja kysymykset museovierailun tueksi Oheiset kysymykset on tarkoitettu museovierailun yhteyteen tai museovierailun jälkeiseen tuntityöskentelyyn. Tietopaketti toimii opettajanmateriaalina,
LisätiedotUlos poteroista! Lahti 24.9.2014 Tarja Mankkinen
Ulos poteroista! Lahti 24.9.2014 Tarja Mankkinen Mistä puhun Miltä poterot näyttävät arjen turvan näkökulmasta Ilkeät ongelmat ja niiden ratkaisuja Miten muuttaa tulevaisuutta? 23.9.2014 2 Miltä poterot
LisätiedotEROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina
EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella
LisätiedotTehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus
Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos
LisätiedotKansalaiset: Suomessa on liikaa sääntelyä ja määräyksiä
Kansalaiset: Suomessa on liikaa sääntelyä ja määräyksiä Valtaosa ( %) suomalaisista yhtyy väittämään, jonka mukaan Suomessa aivan liian monia asioita säädellään liian pikkutarkasti. Vain vajaa kuudesosa
LisätiedotLokakuun matkailutilastoissa luodaan katsaus koko pääkaupunkiseutuun
Pekka Mustonen Lokakuun matkailutilastoissa luodaan katsaus koko pääkaupunkiseutuun Helsingin matkailutilastojen kuukausittaista kehitystä kuvaava artikkelisarja keskittyy tällä kertaa lokakuun matkailulukuihin
LisätiedotSuomen (tavara)liikenne. Kestävä kehitys. Pöyry Infra Oy. Veli Himanen 22.8.2007
Kestävä kehitys Suomen (tavara)liikenne 22.8.2007 Veli Himanen Pöyry Infra Oy Sisältö 1 Mitä on kestävä kehitys 2 Maapallon ja ihmiskunnan esihistoria 3 Imaston nykyinen muutos 4 Moderni maailma 5 Mihin
LisätiedotIlmastosodat. Antero Honkasalo
Ilmastosodat Antero Honkasalo Ilmastonmuutos etenee Ilmastonmuutos etenee päästöjen rajoittamisesta huolimatta; muutos on huomenna suurempi kuin tänään Lämpötila nousee Merten pinta nousee Sään ääri-ilmiöt
LisätiedotRuut: Rakkauskertomus
Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
LisätiedotSuomen sota päättyy. Vaaran vuodet
Suomen sota päättyy Vaaran vuodet Vaaran vuodet nimitystä on käytetty Suomessa toisen maailmansodan jälkeisestä epävarmasta ajanjaksosta, jolloin Suomen pelättiin muuttuvan kommunistiseksi valtioksi joko
LisätiedotLaura Londénin puhe Maailman Syntyvyys seminaarissa STATE OF WORLD POPULATION REPORT 2018
Laura Londénin puhe Maailman Syntyvyys seminaarissa 14.11.2018. STATE OF WORLD POPULATION REPORT 2018 Tervetuloa State of World Population 2018 raportin julkaisutilaisuuteen. Tämän vuoden raportti kertoo
LisätiedotSiirtolaisuus ennen ja nyt. Tuomas Martikainen
Siirtolaisuus ennen ja nyt Tuomas Martikainen Siirtolaisuusinstituutti Siirtolaisuusinstituuttisäätiö perustettu vuonna 1974 Juuret Turun yliopiston kaukosiirtolaisuustutkimuksessa Ainoa muuttoliikkeiden
LisätiedotHÄNEN MAJESTEETTINSA KUNINGAS KAARLE XVI KUSTAAN PUHE SUOMEN TASAVALLAN PRESIDENTIN JUHLAPÄIVÄLLISELLÄ
HÄNEN MAJESTEETTINSA KUNINGAS KAARLE XVI KUSTAAN PUHE SUOMEN TASAVALLAN PRESIDENTIN JUHLAPÄIVÄLLISELLÄ 3. MAALISKUUTA 2015 Muutosvarauksin Herra Tasavallan Presidentti ja Rouva Jenni Haukio, Teidän Ylhäisyytenne,
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus
Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
LisätiedotMaahanmuuttaja harvaan asutun maaseudun kehittymisen näkökulmasta
Maahanmuuttaja harvaan asutun maaseudun kehittymisen näkökulmasta Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun teemaryhmän puheenjohtaja Harvaan asutun maaseudun teemaryhmä Harvaan asutun
LisätiedotLuku 8. Ilmastonmuutos ja ENSO. Manner 2
Luku 8 Ilmastonmuutos ja ENSO Manner 2 Sisällys ENSO NAO Manner 2 ENSO El Niño ja La Niña (ENSO) ovat normaalista säätilanteesta poikkeavia ilmastohäiriöitä. Ilmiöt aiheutuvat syvänveden hitaista virtauksista
LisätiedotRuoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi Marianne Hietaranta
Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi 2018 Marianne Hietaranta Ruoka-apukyselyn tarkoitus ja vastaajat Mitä haluttiin tutkia? Keitä ruoka-avussa käy? Millaisia ovat näiden ihmisten kokemukset omasta terveydestä
LisätiedotMihin ollaan menossa?
Mistä tullaan? Mihin ollaan menossa? Heikki Korpela, Tulevaisuuden Voima heikki.korpela@tulevaisuudenvoima.org Haasteena etäisyys Ilmastonmuutos on ajallisesti, maantieteellisesti ja psykologisesti kaukana.
LisätiedotTervetuloa Teinilän Lastenkotiin
Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa
LisätiedotSaksan ja Neuvostoliiton sopimus
Saksan ja Neuvostoliiton sopimus Elokuun 23. päivä 1939 Neuvostoliitto ja Saksa ilmoittivat kirjottaneensa hyökkäämättömyysopimuksen Moskovasta jota koko Eurooppa hämmästyi. Sopimuksen tekeminen perustui
LisätiedotMajakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net
Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan
Lisätiedot