Yrittäjyyden positiivinen kierre

Kansanedustaja Eero Lehden raportti Yrittäjyyden positiivinen kierre Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Sisällysluettelo 1. Johdanto 5 2. Sanasto 9 3. Yrittäjyys Suomessa 12 3.1. Perustietoa yrittäjistä ja yrityksistä 12 3.2. Yrittäjyyden merkitys Suomen kansantaloudelle 12 3.3. Kasvuyrittäjyyden ja kehittymisen merkitys toimialojen murroksessa 14 4. Verotukseen kannustavuutta ja kasvuyrittäjiin vauhtia 17 4.1. Yhteiskunnallinen ilmapiiri, yrittämisen halu ja yritysriskit 17 4.2. Verotus on tärkeä kannustin 19 4.3. Kasvuyritysten puute ja kansainvälistymisen haasteet 23 4.4. Omistuksen pysyminen Suomessa, perheyritysten jatko ja sukupolvenvaihdokset 24 5. Työllistämisen esteitä matalammaksi 27 5.1. Säädösympäristö, byrokratia ja palkan sivukustannukset 27 5.2. Osaavan ja ammattitaitoisen työvoiman saanti 29 5.3. Työsuhderiskit 32 Kansanedustaja Eero Lehden raportti Yrittäjyyden positiivinen kierre 6. Tehokas elinkeinopolitiikka tukee yrittäjyyttä 37 6.1. Innovaatiot, liiketoimintaosaaminen ja palvelujen kaupallistaminen 37 6.2. Yksinyrittäjien, naisyrittäjien ja maatilatalouden haasteet 37 6.3. Yritysten neuvonta- ja tukipalvelut 39 7. Kunta ja yritys yhdessä enemmän 43 8. Loppusanat: Tulevaisuuden positiivinen kierre 46 Lähteet 47

1. Johdanto Mennään kaikki valtiolle töihin? Yrittäjyys on ollut Suomessa aliarvostetussa asemassa sen kansantaloudelliseen ja yhteiskunnalliseen merkitykseen nähden. Suomessa julkisen talouden osuus bruttokansantuotteesta ja samalla veroaste ovat pohjoismaisen hyvinvointivaltion tapaan korkeita. On kuitenkin selvää, että kaikki eivät voi nauttia hyvästä sosiaaliturvasta ja palkkatyön eduista julkisen sektorin työllistäminä, vaan hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja kasvattamiseen tarvitaan yrityksiä ja niissä tapahtuvaa arvonlisäystä. Yritykset tuovat vientitulomme, työllistävät, maksavat veroja ja rahoittavat sosiaaliturvamaksuja. Yhteiskunnallinen ilmapiiri ja työstä saatava arvostus vaikuttavat palkan ohella merkittävästi siihen, mitä ihmiset kokevat mielekkääksi tehdä. Kansantalouden kestävyyden kannalta on ratkaisevaa pitää huolta siitä, että yrittäminen, työn tekeminen, työ- ja yrityselämässä eteenpäin pyrkiminen, uuden opettelu ja riskien ottaminen kannattavat. Yrittäminen on riskipitoista, se vaatii paljon työtunteja ja voi olla hankalaakin. Yrittäjyyttä ja yrittäjähenkeä on vaalittava, sillä loppujen lopuksi vain menestyvät yritykset takaavat Suomenkin menestyksen. Kokoomuksen tavoitteena on, että Suomi on maa, jossa työnteon kannustavuus, yrittäminen ja taloudellisen toimeliaisuuden lisääntyminen varmistavat nykyisenkaltaisen hyvinvointiyhteiskunnan säilymisen myös tulevaisuudessa väestön ikääntyessä. Tämä ei ole mahdollista ilman menestyviä yrityksiä ja aktiivista yrittäjähenkeä. Mielikuva yrittäjyydestä ja yrittäjistä on viime aikoina parantunut. Yrittäjät ja yritykset nähdään työllistävänä ja yhteiskuntaa eteenpäin vievänä voimana, joka pystyy luomaan uusia työpaikkoja ja ottamaan nopeasti innovaatioita käyttöön, tarjoamaan kuluttajille enemmän vaihtoehtoja ja takaamaan tulonsiirtoihin tarvittavia varoja. Käytännön yrittäjyys koetaan kuitenkin edelleen haasteelliseksi sekä yritystoimintaan liittyvien riskien että valtiovallan taholta tulevien velvoitteiden vuoksi. Yrittäminen on kivaa, kun voi itse valita ja päättää. Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Suomalaisessa yhteiskunnassa on saatava aikaan positiivinen kierre yrittämiseen. Nykyisin yrityksen kehittäminen ja hyvä menestys eivät palkitse riittävästi, koska yrityksen laajentuessa ja työllistäessä lisää työntekijöitä velvoitteet kasvavat, verotus kiristyy ja lainsäätäjä vaatii yhä enemmän. Kun verrataan yrittämisen riskiä ja siihen vaadittavaa työmäärää ja pääomia esimerkiksi ammattimaiseen kiinteistösijoittamiseen, varojen investointi kiinteistöihin yritystoiminnan sijasta on paljon varmemmalla pohjalla. Olemassa oleva yrittäjyyden kierre ei ole riittävän positiivinen eikä rohkaise tarpeeksi yrittäjyyteen. Tässä raportissa Kokoomuksen eduskuntaryhmä käy läpi yrittäjyyden keskeisiä haasteita sekä ratkaisuja ja toimenpide-ehdotuksia yrittäjyyden edistämiseksi. Osa raportissa esitetyistä toimenpiteistä olisi mahdollista toteuttaa jo kuluvalla vaalikaudella, mutta pääsääntöisesti raportti on tarkoitettu keskustelun herättäjäksi ensi vaalikaudelle ja siitä eteenpäin. Tätä kirjoitettaessa maamme on taloudellisesti vaikeassa tilanteessa, kun kansainvälinen taantuma on johtanut viennin ja investointien hiipumiseen, lomautuksiin ja irtisanomisiin myös Suomessa. Näissä olosuhteissa yritysten kyky työllistää on avainasemassa taloustilanteen parantamiseksi. Raportin tarkoitus on katsoa myös pidemmälle ja tuoda esiin niitä keinoja, joilla yrittäjyyttä ja yritysten syntymistä, kasvamista ja menestymistä edistetään Suomessa myös siinä vaiheessa, kun talouskasvu kääntyy jälleen nousuun. Toivottavasti tämä raportti edesauttaa ihmisiä uskomaan yrittäjyyteen - joka sinällään vie mennessään sen, joka kerran yrittäjäksi ryhtyy. Yrittäjyyden positiivinen kierre -raporttia on työstetty kesästä 2008 lähtien. Kokoomuksen eduskuntaryhmän yrittäjätyöryhmän puheenjohtajana toimii kansanedustaja Eero Lehti, ryhmään kuuluu useita Kokoomuksen kansanedustajia ja ryhmän sihteereinä ovat toimineet talouspoliittinen sihteeri Maarit Kaltio ja kansanedustajan avustaja Hannu Sinerma. Ryhmän työskentely on perustunut alan asiantuntijoiden kuulemisiin, jotka on järjestetty syyskauden 2008 aikana. Yhtenä keskeisenä lähteenä on myös ollut Suomen Yrittäjien tavoiteohjelma Hyvinvoiva Suomi 2011. Työryhmä kiittää kaikkia työhön osallistuneita asiantuntijoita sekä Kokoomuksen työn ja yrittäjyyden verkostoa hyvästä yhteistyöstä. Kokoomuksen eduskuntaryhmä

2. Sanasto tässä raportissa käytettyjen sanojen merkityksistä Yrittäjän vastuu on suuri palkansaajaan verrattuna. Yritys: Yksi tai useampi henkilö voi perustaa yrityksen, joka yleensä tavoittelee voittoa taloudellisen toiminnan kautta. Yritysmuotoja ovat toiminimi, avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö, osakeyhtiö ja osuuskunta. Yritysrekisterissä on yli 300 000 yritystä, kun myös maatalousyritykset otetaan huomioon. Toimivia yrityksiä arvioidaan olevan reilut 270 000, sillä osa yrityksistä on ns. pöytälaatikkofirmoja. Yrittäjä: Yrittäjäksi katsotaan henkilö, joka kantaa riskin yrityksen toiminnasta. Hän voi toteuttaa yritystoimintaa eri yhtiömuodoissa tai oman toiminimen puitteissa. YEL-vakuutettuja yrittäjiä on noin 200 000. Nämä muodostavat selvän ydinjoukon itsensä yrittäjäksi kokevien henkilöiden joukossa. Lisäksi on parikymmentä tuhatta työeläkelainsäädännössä vakuutettua yrittäjää, jotka kokevat itsensä yrittäjäksi, mutta joilla ei ole YEL-vakuutetuksi edellyttävää ehdotonta määräysvaltaa yrityksen asioista. Työvoimatiedustelun mukaan yrittäjiksi itsensä luokittelevia on Suomessa kokonaisuudessaan 220 000. Yrittäjä on myös sosiaalilainsäädännössä erikseen käsiteltävä ihmisryhmä. Esim. työeläkelainsäädäntö lähtee eri periaatteista yrittäjän kohdalla kuin palkansaajan kyseessä ollessa. Yritysten lukumäärä on suurempi kuin yrittäjien lukumäärä, koska osalla yrittäjistä on useampi yritys. Yrittäjän määritelmä Euroopassa on yhdenmukainen, mutta yhdysvaltalaisessa tilastojärjestelmässä yksinyrittäjiä pidetään elinkeinonharjoittajina. Heitä ei tulkita yrittäjiksi, mikäli heillä ei ole ulkopuolista, vakituista työvoimaa yrityksen palveluksessa. Tässä raportissa yrittäjällä tarkoitetaan kaikkia yrittäjiä riippumatta siitä, työllistävätkö he muitakin kuin itsensä. Elinkeinonharjoittaja (yksinyrittäjä) on yrittäjä, joka harjoittaa ammattia itsenäisesti työllistäen itsensä, mutta ei ulkopuolisia henkilöitä. Omistaja on henkilö, joka omistaa osan tai koko yritystoiminnan, mikä taas voi olla yhtiömuodoltaan joko toiminimi, avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö tai osakeyhtiö. Osakeyhtiössä omistajia voi periaatteessa olla rajaton määrä. Usein näitä kutsutaan osakkeenomistajiksi, jos omistus on jakaantunut laajasti. Omistaja on päättäjä, joka käyttää omistusosuutensa tai äänivaltansa mukaista omistajavaltaa yrityksen toiminnassa ja kehittämisessä sekä kantaa pääomallaan vastuun yrityksen menestymisestä. Määräävässä asemassa oleva: Erityistilanteessa verottaja ja muut viranomaiset arvioivat määräävän aseman suhteessa osakkeiden omistusten välillä. Pienehkölläkin, 10-20 prosentin osuudella voi olla määräävässä asemassa osakeyhtiössä, mikäli muu osakekanta on laajalti hajaantunut. Käytössä on myös useita osakesarjoja, jotka antavat eri äänimäärän yhtiökokouksessa tai erilaisia etuoikeuksia osingonjaossa. Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Perheyritys: Perheyritykseksi tulkitaan yritys, joka on yhden perheen pääasiallisessa omistuksessa (äänivallan osalta) ja jonka toiminnassa, johdossa tai hallinnossa on mukana vähintään yksi suvun tai perheen jäsen. Lainsäädännössä vaadittavan omistuksen raja vaihtelee eri tilanteissa, esimerkiksi 50,1 prosentin tai 25 prosentin omistuksen välillä. Perheyritys voi olla myös pörssiyhtiö, joka on noteerattu Suomen pörssissä tai ulkomailla. Esimerkki tästä on Kone Oyj, jonka määräysvalta on yhdellä suvulla. Pk-yritys on pieni tai keskisuuri yritys. Alle 250 henkeä työllistäviä yrityksiä kutsutaan pk-yrityksiksi. Pk-yrityksen EU:ssa käytössä olevassa määritelmässä myös taseelle, liikevaihdolle ja muiden yritysten omistusosuudelle asetetaan rajoja. Pkyritykset muodostavat 99,8 prosenttia kaikista yrityksistä. Mikroyritys on henkilökunnaltaan alle 10 henkeä työllistävä yritys. Valtaosa yrityksistä on tähän kokoluokkaan kuuluvia. Suuryritys on yritys, jonka henkilökunnan määrä on 250 henkilöä tai enemmän. Suuryrityksiä on Suomessa n. 650. Kasvuyritys: Kasvuyritykseksi tulkitaan yritys, joka kolmena peräkkäisenä vuonna on kasvattanut liikevaihtoaan vähintään 10 prosenttia. Kasvuyritysten vähäisyys Suomessa on kansainvälisesti verrattuna silmiinpistävä. On arvioitu, että Suomessa olisi vain n. 1/3 kasvuyrityksiä siitä määrästä, joka niitä normaalitilanteessa tulisi olla, jotta elinkeinorakenne uudistuisi. Gaselliyritys on yritys, jonka liikevaihdon kasvu on poikkeuksellisen nopeaa. Gaselliyrityksiä, joiden liikevaihto on kolmena peräkkäisenä vuonna kasvanut 30 %, arvioidaan Suomessa olevan alle sata. Monet näistä ovat varsin pieniä, jolloin vuotuiset liikevaihdon kasvuprosentit ovat käytännössä helpommin saavutettavissa. Työnantaja on henkilö, yritys, yhteisö tai julkinen taho, joka hankkii palvelukseensa ulkopuolisia työntekijöitä. Kaikki yrittäjät eivät ole työnantajia, eivätkä kaikki työnantajat yrittäjiä. Työsuhteiden luonteessa on useita eri vaihtoehtoja. Toistaiseksi voimassa oleva työsuhde on yleisin, sen lisäksi määräaikaisuus ja koeaikaisuus ovat mahdollisia. Määräaikaisen työsuhteen solmiminen voidaan tehdä tietyissä tapauksissa esimerkiksi työn projektiluontoisuuden johdosta. Työnantajayritys voi käyttää myös vuokratyöntekijöitä, jolloin asiallisesti ottaen työsuhde siirtyy kahden yrityksen väliseksi sopimukseksi. Vuokratyöyritys on vastaavasti työnantajana varsinaiselle työn suorittajalle. Työntekijä on henkilö tai orgaani, joka suorittaa toiselle valvonnan tai sopimuksen puitteissa työsuorituksia. Yrittäjän vastuu: Yrittäjällä on vastuu omasta elannostaan, työntekijöidensä elannosta, yrityksen juoksevasta hallinnosta ja päätöksenteosta, hallinnollisten velvoitteiden suorittamisesta ja maksujen tilittämisestä (verot, palkat, sosiaaliturvamaksut jne.), yrityksen veloista sekä yrityksen elinkelpoisuudesta ja kehittämisestä. Palkansaajaan nähden vastuu on olennaisesti laajempi. Yrittäjäriski: Yritystoimintaan liittyvä, usein taloudellinen riski, kuten omaisuuden menettäminen tai arvon aleneminen ja/tai työsuhteeseen liittyvien riskien realisoituminen. Yrittäjäriski voi olla esimerkiksi työntekijän sairastuminen tai epäonnistunut rekrytointi. Suurin yrittäjäriski on konkurssi, jossa suomalaisen lainsäädännön mukaan yrittäjä voi menettää yritystoiminnassa olevan varallisuuden. Mikäli kysymys on toiminimestä, myös yrittäjän henkilökohtainen varallisuus kuuluu konkurssipesään. Tästä syystä suuri osa uusista aloittavista yrityksistä aloittaa jo alun alkaen yritystoiminnan osakeyhtiön muodossa, jolloin yksityisvarallisuuden erottaminen liikevarallisuudesta on mahdollista. Osakeyhtiö on merkittävin yritystoiminnan muoto. Osakeyhtiö voi olla pieni tai suuri, mutta esimerkiksi kaikki pörssissä noteeratut yhtiöt ovat osakeyhtiöitä. Osakeyhtiö on itsenäinen verovelvollinen, jonka täytyy maksaa voitostaan veroa. Osakeyhtiössä erotetaan tarkasti yhtiön ja osakkaan varat toisistaan. Yrityksen verotus: Yritys maksaa vuosittain voitostaan veroa nykyisen yhteisöverokannan mukaisesti 26 prosenttia. Yrittäjän ja omistajan verotus: Yrittäjä ja omistaja voivat saada yrityksestä palkkaa, mikäli he työskentelevät yrityksessä, tai pääomatuloja, joita verotetaan eri tavoin. Listaamattoman yhtiön jakamista osingoista katsotaan osinkoa jakavan yrityksen nettovarallisuuden perusteella tietty osa (9 % x nettovarallisuuden määrä) vain yhtiön tasolla verotettavaksi, eli yhteen kertaan 26 prosentin yhtiöverokannan mukaan verotetuksi tuloksi. Nettovarallisuusmääritelmän ylittävästä osasta 70 % verotetaan osakkaan ansiotulona tämän henkilökohtaisen progressiivisen verokannan mukaan. Yhteen kertaan verotettavan osakaskohtaisen osingon enimmäismäärä on 90 000 euroa vuodessa, mikä vaatii miljoonan euron nettovarallisuutta. 90 000 euroa ylittävä osinko verotetaan 70-prosenttisesti osakkaan pääomatulona, jos osingon määrä ei ylitä 9 % nettovarojen määrästä. Julkisesti noteerattu yhtiö: Pörssilistattu yhtiö, jonka omistajat ovat osakkeenomistajia ja jonka omistus on usein jakautunut laajalle joukolle sijoittajia. Julkisesti noteeratusta yhtiöstä saatu osinko luetaan 100-prosenttisesti pääomatuloksi. Osingosta 70 prosenttia on veronalaista tuloa, josta menee 28 prosentin pääomavero. Näin ollen osakkaan verokannaksi muodostuu 19,6 prosenttia. Koska yritys on aina maksanut voitostaan yhteisöveron, tulee osinkoa rasittavaksi kokonaisveroasteeksi 40,5 prosenttia. Listaamaton yritys: Muu kuin pörssiyhtiö. Listaamattoman yrityksen jakama osinko jaetaan pääomaja ansiotuloksi. Verotus toimitetaan, kuten kohdassa yrittäjän ja omistajan verotus on selvitetty. Verovapaa osinkotulo on käsite, joka esiintyy usein yrityksistä ja yrittäjistä puhuttaessa. Sillä tarkoitetaan korkeintaan 90 000 euron osinkoja, joista saajan ei tarvitse maksaa henkilökohtaista veroa. Käsite on kuitenkin harhaanjohtava, sillä yrityksen tuloksesta, josta osinko maksetaan, on aina kuitenkin jo maksettu vero 26 prosentin yhteisöverokannan mukaan. Kokonaan verotonta osinkoa ei ole olemassakaan, vaan kaikki osingot on verotettu tapauksesta riippuen joko yhteen tai kahteen kertaan ennen omistajalle päätymistään. 10 Kokoomuksen eduskuntaryhmä 11

3. Yrittäjyys Suomessa Yli 300 000 yritystä, joista ylisuuri osuus pieniä. Liikaa munia tässä korissa. 3.1. Perustietoa yrittäjistä ja yrityksistä Vuonna 2007 Suomessa toimi Tilastokeskuksen mukaan 308 917 yritystä. Luvussa ovat mukana myös 46 000 maatalousyritystä. Yritysten määrä on lisääntynyt nopeasti koko 2000-luvun ajan. Suuri osa uusista yrityksistä on yhden hengen yrityksiä eli itsenäisiä elinkeinonharjoittajia. Yrityksen palveluksessa olevien määrä on pienen ja keskisuuren yrityksen määrittelyn pääasiallinen peruste. Pk-yritys on alle 250 henkilön yritys. 50-249 henkilön yritykset ovat keskisuuria. Alle 50 työntekijän yritykset ovat pieniä ja alle 10 työntekijän yritykset mikroyrityksiä. Suuryrityksellä on yli 250 henkilöä palveluksessaan. Pk-yritysten luokittelu EU-normiston mukaisesti (Lähde: Elinkeinoelämän keskusliitto) Yritys- Henkilö- Liike- Taseen luokka kunta vaihto tai loppusumma Mikro < 10 2 milj. euroa 2 milj. euroa Pieni 11 49 10 milj. euroa 10 milj. euroa Keskisuuri 50 249 50 milj. euroa 43 milj. euroa Työntekijöiden osuus Pk-yrityksissä ja suurissa yrityksissä (Lähde: Tilastokeskus 28.11.2008) 70 Niin yritykset kuin yrittäjätkin ovat ryhmänä heterogeeninen. Valtaosa suomalaisista yrityksistä on pieniä. Suuryrityksiä, joiden palveluksessa on vähintään 250 henkilöä, on vain noin 650 kappaletta. Keskisuuria yrityksiä, joiden palveluksessa on 50 249 henkilöä, on kokonaislukumäärästä niitäkin vain vajaa prosentti. Pienyrityksiä, joiden henkilömäärä on 10-49, on kokonaismäärästä vajaat 5 prosenttia. Mikroyrityksiä, joiden palveluksessa on alle 10 henkilöä, on 94 prosenttia. 3.2. Yrittäjyyden merkitys Suomen kansantaloudelle Yrittäjyyden merkitys yhteiskunnassa on nykyisin aiempaa paremmin tunnistettu. Yrittäjyyden seurauksena syntyy työpaikkoja, verotuloja ja 60 50 40 30 20 10 0 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 PK-yritykset Suuret yritykiset 80 prosenttia uusista työpaikoista syntyy pk-yrityksiin. 12 Kokoomuksen eduskuntaryhmä 13

Kasvuhalujen esteenä voi olla yrityksen sopivaksi koettu koko, riskinoton pelko tai haluttomuus luopua omasta vapaa-ajasta. mahdollisuus tulonsiirtojen avulla taata myös muille riittävä elintaso. Vuonna 2007 yrityksissä työskenteli 1 481 870 henkilöä. Suomessa kaikkien työllisten määrä oli 2,5 milj. henkeä syksyllä 2007. Yritysten liikevaihto oli 374,9 miljardia euroa vuonna 2007. Yritysten liikevaihdosta lähes puolet syntyy pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. Pienet ja keskikokoiset yritykset muodostavat jopa 99,8 prosenttia koko yrityskannasta. Kaikkien yritysten henkilöstöstä 63 prosenttia työskenteli pkyrityksissä. Näin ollen pk-yritysten menestyminen ja kehitys ovat ratkaisevia koko Suomen kansantalouden kannalta. Yrittäjyysaktiivisuus on Suomessa ollut perinteisesti alhaisella tasolla. Palkkatyö koetaan yrittäjyyttä houkuttelevammaksi. Viime aikoina kuitenkin myös halukkuus yrittäjyyteen on lisääntynyt. Uusi yrittäjä ei kuitenkaan aina toimi, kuten klassinen talousteoria olettaa. Hän ei välttämättä pyri kasvattamaan yritystään ja tekemään siitä taloudellisesti itselleen paremman toimeentulon takaavaa ja varallisuuden kasvattamisen keinoa. Useimmat yrittäjiksi ryhtyvät käynnistävät oman yritystoimintansa muista syistä kuin taloudellisen menestymisen toivossa. Näitä voivat olla halu toteuttaa omia ajatuksiaan, edellisessä työpaikassa ollut ilmapiiri ja johtaminen eivät ole miellyttäneet tai uutta työtä ei ole löytynyt, jolloin yrittäjyys nousee palkkatyön jälkeen vaihtoehdoksi. Yritysten lukumäärä onkin viimeisten kymmenen vuoden aikana kasvanut tasaisesti. Tällä hetkellä Suomessa on yli 300 000 yritystä, mukaan lukien maatalousyrittäjät. Sen sijaan työnantajayritysten lukumäärä on säilynyt osapuilleen 82 000:ssa pitkään. Yritysten lukumäärän kasvu on keskittynyt nimenomaan elinkeinonharjoittajiin, jotka toimivat pääsääntöisesti ilman ulkopuolista työvoimaa. Näitä yrityksiä on erityisesti palvelualoilla. 3.3. Kasvuyrittäjyyden ja kehittymisen merkitys toimialojen murroksessa Suomessa aloittavien yritysten määrä ei ole ongelma, kuten edellä on todettu. Ongelma syntyy siitä, että aloittavista yrityksistä aivan liian harva haluaa kasvaa merkittäväksi yritykseksi. Tutkimusten mukaan valtaosa uusista työpaikoista syntyy kasvuyrityksiin. Samalla tutkimukset osoittavat, että suomalaisten yritysten kasvuhalukkuus ja toteutunut kasvu ovat kansainvälisesti vertailtuna alhaisella tasolla. Suomessa on hyvin vähän kasvuyrityksiä. Suomen Yrittäjien kyselytutkimus antaa tasaisesti tulokseksi, että vain n. 10 prosenttia yrittäjistä on voimakkaasti kasvuhaluisia. Jos verrataan kasvuyrittäjiksi haluavia Suomessa ja muissa maissa, maassamme on vain kolmannes kasvua tavoittelevia yrityksiä verrattuna muiden maiden lukuihin. Suuri osa aloittavista yrityksistä on yhden hengen yrityksiä. On arvokasta, että ihmiset työllistävät itsensä elinkeinonharjoittajina. Koko kansantalouden ja globaalin kilpailun kannalta on kuitenkin ongelmallista, mikäli riittävän suuri osuus yrittäjistä ei pyri kehittämään ja kasvattamaan yritystään. Kasvuyritysten merkitys kansantaloudelle on olennainen. Sen lisäksi, että kasvava yritys työllistää, se usein pyrkii myös kansainvälistymään. Kasvuyritysten kautta suomalainen elinkeinoelämä uudistuu ja on mukana globaalissa taloudessa. Usein ne myös käyttävät oman liiketoimintansa tukena alihankkijoita, jotka täten osallistuvat välillisesti kansainväliseen kauppaan. Lisäksi ongelmana Suomessa on se, että kasvuunkin pyrkivien yritysten joukossa on varsin pieni määrä niitä yrityksiä, jotka toimivat uusilla toimialoilla. Kansainvälisessä vertailussa Suomen menestys on pohjautunut pitkälti teollisesti toimivien yritysten kykyyn kilpailla kapeilla tuotannon osa-alueilla ympäri maailmaa. On normaalia, että taloudessa on taantuvia ja kasvavia aloja. Tämä muutos on vain nopeutunut globaalin talouden myötä. Suomeen tarvittaisiin määrätietoisia kasvuyrityksiä myös uusille toimialoille taantuvien toimialojen sijaan. Tätä vaadetta tämän hetkinen yritysten määrä ei tue, vaan paremminkin aiheuttaa suuren huolestuneisuuden, jääkö Suomi jälkeen kehityksestä. Uusia kasvavia toimialoja ovat esim. ilmastonmuutokseen ja ympäristöön, energianhallintaan, suunnitteluun, bio- ja nanotekniikkaan sekä lääketieteeseen ja yleiseen hyvinvointiin liittyvät toimialat. Suomen valtio on perinteisesti jo pitkään tukenut sekä uusien että vanhojen yritysten tuotekehityshankkeita ja vientiponnisteluja. Sinänsä merkittävät panokset eivät ole johtaneet riittävään kasvuyritysten määrään suhteessa poistuvaan ja/tai taantuvaan yritystoimintaan. Suomen syrjäisyys sekä työvoiman korkea hinta edellyttäisivät merkittävää riskinottokykyä ja edelläkävijyyttä, jotta useimpia muita maita suuremmat tuotantokustannukset saadaan katettua tuotteista saatavan paremman hinnan avulla. Suomen sijainti esimerkiksi Keski-Euroopan maihin verrattuna vaatii kansainvälistymisessä enemmän ponnisteluja. Sitten kun kansainvälistyminen onnistuu, sen myötä useimmiten myös ulkopuolinen rahoitus ja jakelutiet paranevat esimerkiksi pörssilistautumisen yhteydessä. Riskistä pitää saada tuottoa. On ilmeistä, että jos riskinotosta ei palkita nykyistä paremmin, ennen pitkää Suomessa on liian vähän sellaisia yrityksiä, jotka toimivat uusilla avaintoimialoilla, työllistävät ja tuovat vientituloja. Suomella on vaara jäädä vanhojen taantuvien toimialojen vangiksi. Uusille toimialoille, jotka tulevat esim. teknologian kehittymisen myötä, olisi suomalaistenkin syytä hakeutua ja kasvattaa näillä toimialoilla kansainväliseen kilpailuun pystyviä yrityksiä. 14 Kokoomuksen eduskuntaryhmä 15

4. Verotukseen kannustavuutta ja kasvuyrittäjiin vauhtia 4.1. Yhteiskunnallinen ilmapiiri, yrittämisen halu ja yritysriskit Kulttuuriset erot kuvaavat globaalissa kilpailussa menestymisen eroja. Monissa maissa tavoitellaan Suomea selkeämmin elintason parantumista. Esimerkiksi Yhdysvalloissa perinteinen arvopohja tukee yritystoimintaa ja antaa menestykselle arvoa. Maan koko hallintojärjestelmässä yritystoiminnan merkitys on suuri ja markkinaehtoisuus ja sen periaatteiden hyväksyminen on yleistä. Menestymistä ei sallita, mutta työllistää pitäisi. Skandinaavisessa arvopohjassa tyypillistä sen sijaan on tasainen tulonjako tulonsiirtojen jälkeen ja turvallisuushakuisuus. Suomalaisessa yhteiskunnassa on suhteellisen vähän ihmisiä, jotka ovat valmiita ottamaan yrittäjäriskin, koska riittäväksi koettu elintaso on mahdollista saavuttaa muutenkin. Myös yrittäjän ja jopa yrittäjän perheen työttömyys- ja sosiaaliturva on huonompi kuin palkansaajalla. Lainsäädäntö suosii palkansaajaa yrittäjään nähden monissa asioissa. Taustalla on ajatus siitä, että yrittäjän mahdollisuus voittoon on niin paljon merkittävämpi, että tällä voidaan selittää sosiaaliturvassa olevat epäkohdat, jotka koskevat nimenomaan yrittäjiä. Yrittäjän huonompaa sosiaaliturvan tasoa on selitetty myös sillä, että yrittäjän keskitulo on palkansaajaa suurempi. Yrittäjän työn kokonaisvaltaisuus on kuitenkin eri luokkaa kuin säännöllisen työajan puitteissa työskentelevällä palkansaajalla. Kannuste- ja optiopalkkioiden myötä joidenkin palkansaajien mahdollisuus päästä merkittäviin ansioihin on parantunut usein vieläpä ilman omaa taloudellista riskiä. Esimerkkinä sosiaaliturvan selvästä epäkohdasta on yrittäjän puolison huonompi asema yrityksen muihin työntekijöihin verrattuna. Vaikka yrittäjän puolisosta on maksettu työttömyysvakuutusmaksu, hän ei ole automaattisesti työttömyysturvan piirissä. Myöskään vuorotteluvapaa ei ole puolisolle mahdollinen, jos hän työskentelee aviopuolisonsa yrityksessä. Yrittäjyydelle tarvitaan vahvempia kannustimia. Nykyisenkaltainen hyvinvointiyhteiskunta ja palvelutaso on mahdollista säilyttää vain menestyvän elinkeinoelämän kautta saatavilla vienti- ja verotuloilla. Turvallisuuden tavoittelu voittaa yrittämisen halun. Yrittäjyyteen liittyy aina riski. Elinkeinoelämän uudistuminen johtaa jatkuvasti konkursseihin, joiden todennäköisyys on noin 1-2 prosentin luokkaa. Vuodessa tehdään 2 000-5 000 konkurssia suhdanteista riippuen. Suomalaista konkurssilainsäädäntöä on kehitetty parempaan suuntaan velkajärjestelyineen. Yrittäjän uusi alku konkurssin jälkeen on kuitenkin selkeästi vaikeampaa kuin Kokoomuksen eduskuntaryhmä 17

Omaan yritykseen sijoittaminen ei saa olla tiukemmin verotettua kuin muu säästäminen tai sijoittaminen. ensimmäisen yrityksen aloittaminen. Uskottavuus rahoituksen saamiseksi on heikompaa ja konkurssi vaikeuttaa myös muiden sidosryhmien, esim. tavarantoimittajien luototusta. Aloittavista yrityksistä on viiden vuoden kuluttua jäljellä hieman yli 50 prosenttia. Lopettaneista yrittäjistä puolet on taloudellisesti huonommassa asemassa kuin yritystoimintaa aloitettaessa. Heillä yritystoiminnan riski on konkretisoitunut. Osakeyhtiömuoto on yrittäjän kannalta ainoa keino rajata tehokkaasti yksityis- ja yritysvarallisuus toisistaan riippumattomaksi. Tämä teoria kuitenkin käytännössä purkautuu usein sen vuoksi, että rahoituksen takia yrittäjä joutuu antamaan yksityisvarallisuutta esimerkiksi asuntonsa yrityksen rahoitukseen otettujen lainojen vakuudeksi. Korkea verotus ja epävarmuus yritystoiminnassa, oman yksityisvarallisuuden ajautuminen yritysvelkojen vakuudeksi sekä lamanjälkeinen kokemuspiiri eivät ole tukeneet riskinottohalukkuutta. Muun muassa näiden tekijöiden johdosta yritysten rakenne Suomessa on vinoutunut kansantalouden kilpailukykyyn ja sen ylläpitämiseen nähden, kuten edellisessä luvussa on todettu. Toimenpide-ehdotukset: g Yrittämisen ja yrittäjyyden arvostusta on edelleen nostettava. Valtiovalta viestii mm. lainsäädännöllä, mitkä asiat ovat hyväksyttäviä ja tavoiteltavia yhteiskunnassa. Yrittämiselle on saatava parempia kannusteita, jotta yrittäjyys muodostuu tasavertaisemmaksi vaihtoehdoksi palkkatyöhön nähden. g Yrittämiseen kohdistuvien asenteiden muotoutuminen alkaa jo lapsena. Yrittäjyyskasvatusta ja yrittämistä oppiaineena on lisättävä peruskouluista yliopistoihin. Tavoitteena on nostaa yrittäjähalukkuutta ja antaa valmiuksia menestyvään yrittämiseen. g Valtiovallan keinoin on viestittävä paremmin yrittäjyyden positiivisen kierteen vaikutus yhteiskuntaan. Yrittäjän menestyminen auttaa koko yhteiskuntaa verotulojen ja työllisyysvaikutusten sekä yrittäjän varojen uudelleen sijoittamisen muodossa. g Yrittäjän sosiaaliturvassa on epäkohtia. Esimerkiksi yrityksessä työskentelevän puolison sosiaaliturva työttömyyden varalle on oltava vastaavalla tasolla kuin yrityksen muiden työntekijöiden, kuten Kokoomuksen puoluekokouksen hyväksymässä aloitteessa on linjattu. g Konkurssi on laillinen tapa lopettaa yrityksen toiminta sen tultua pysyvästi kannattamattomaksi. Konkurssilainsäädäntöä ja asenteita on kehitettävä vähemmän leimaavaan suuntaan. Yrittäjälle on sallittava niin menestyminen kuin epäonnistuminenkin. Konkurssiin liittyvät yliaikakorot ovat niin korkeita, että konkurssin pitkittyessä ne usein syövät järkevän toiminnan edellytykset yrittäjältä. g Yhdysvalloissa joissakin osavaltioissa on huolehdittu siitä, että yritystoiminnan riskien realisoituminen mahdollistaa yrittäjälle uuden elämän kohtuullisen käynnistämisen. Näissä osavaltioissa niin sanottu henkilökohtainen konkurssi tarkoittaa konkurssipesän varallisuuden rajaamista konkurssihetkeen. Sen jälkeen ansaittu omaisuus ei kuulu pesään. Velkajärjestelyä on Suomessakin kehitettävä sellaisella maksukyvyttömyysmenettelyllä, jossa ylivelkaantuneen omaisuus realisoidaan velkojen maksuun siten, että vastuu veloista päättyy siihen. g Oman asunnon käyttöä yritystoiminnan velkojen vakuutena tulisi harkita uudelleen. Vähintäänkin olisi turvattava asumismahdollisuus sellaiselle yrittäjälle, joka on pantannut asuntonsa velkojen vakuudeksi. Ylivelkaantunut voisi määräaikaisesti pitää asuntoa hallussaan kohtuullista vuokraa vastaan. Määräajan jälkeen velallisella olisi mahdollisuus hänen siihen pystyessään lunastaa asunto itselleen takaisin. 4.2. Verotus on tärkeä kannustin Verotus on yksi tärkeimmistä yrityksen toimintaan ja kasvuhalukkuuteen vaikuttavista tekijöistä. Suomessa veroaste on muiden Pohjoismaiden tapaan korkea, n. 43 prosenttia BKT:sta. Korkea verokiila nostaa työvoiman hintaa ja toimii tulppana työllistämiselle. Työn verotuksen keventäminen on rakennepoliittisesti oikea tapa sekä lisätä työvoiman tarjontaa kotiin jäämisen sijaan että hillitä yritysten palkkakustannusten nousua. Yritysten ja varsinkin yrittäjien/omistajien verotus on monimutkaista. Niihin liittyvät näkökohdat ovat usein vaikeasti tajuttavia ja yhteiskunnallisesti herkkiä. Verokeskusteluun sisältyykin usein asiantuntemattomuutta ja tunneperäisyyttä. Ennen kuin osinko on yrittäjän/omistajan tilillä, on se aina vähintään yhteen kertaan, usein kahteen kertaan verotettua. Verottomista osingoista puhuminen on silti erittäin yleistä, vaikka vähintäänkin yhtiö on aina maksanut voitosta veroa 26 prosentin yhteisöverokannan mukaisesti. Osakeyhtiömuotoisessa yrityksessä yrityksen ja yrittäjän omaisuus ja verotus on eriytetty toisistaan, eikä yrittäjä voi siirtää yrityksen varallisuutta itselleen ilman tiukkoja veroseuraamuksia. Yritysverotusta muutettiin 90-luvun alkupuolella. Vaikka yhteisöveron veroaste aleni, kokonaisverotulot nousivat veropohjan laajentuessa. Näin ollen yhteiskunta hyötyi enemmän kuin jos se olisi pitänyt kireämmän veroprosentin. Verotuksen alentaminen kannusti lisäponnisteluihin sekä toi harmaata taloutta verotuksen piiriin. Vuonna 2005 tehdyn verouudistuksen myötä yhteisöverokantaa alennettiin, mutta osingot tulivat osittain kahdenkertaisen verotuksen piiriin. Palkansaajan ansiotulon verotus on progressiivista, ja mikäli palkansaajalla on pääomatuloa, se verotetaan erikseen pääomatuloverokannan mukaisesti. Yrittäjän ja omistajan verotuksessa sen sijaan on monia säädöksiä, joilla samasta tuloerästä yrityksen jakamasta osingosta erotetaan erikseen ansiotulo ja pääomatulo. Näin ollen yrittäjän tulojen verotus vaihtelee erilaisten rajojen mukaan joko progressii- 18 Kokoomuksen eduskuntaryhmä 19

visen ansiotuloverotuksen tai suhteellisen pääomatuloverotuksen mukaan. Verotuksen monimutkaisuus ja yritystoimintaan liittyvät riskit ovat niin merkittäviä, että verotus on suunniteltava kullakin toimialalla jokaisessa yritysmuodossa erikseen. Suomessa on yleisesti ottaen syytä pohtia, ovatko yritystoimintaan liittyvät riskit ja voiton mahdollisuus sekä verotus keskenään tasapainossa. Yritystoimintaan liittyvä portaittainen progressiivinen verotus, jossa tulojen nousu tietyn rajan yli laukaisee tiukemman verotuksen, on ollut omiaan jarruttamaan yrityskoon kasvua, kasvuyritysten määrää ja tätä kautta myös työllistämistä. On äärimmäisen tärkeää, että verotus tukee sekä yritysten kasvua että työllistämistä kansantaloudellisista syistä. Pääomatulojen verotus on myös eniten kansainvälisen verokilpailun kohteena. Yrityksestä saatavien osinkotulojen yksinkertaisen verotuksen katto on 90 000 euroa per henkilö. Tämä vaatii merkittävää nettovarallisuutta sekä sitä, ettei osakkeelle makseta osinkoa 9 prosenttia enempää. Tätä suurempien ja tuotoltaan parempien osinkotulojen verotus toimitetaan osittain ansiotulona. Kyseinen 9 prosentin tuottokatto on melko vaatimaton, sillä sijoitukselle vaaditaan usein korkeampaa tuottoa yritystoiminnan riskien kattamiseksi. Kireähkön yritysverotuksen ja yritysriskin tuloksena pääoma hakeutuu muualle kuin tuottavaan ja työllistävään yritystoimintaan. Pääomaverokannan ollessa erilaisista tulolähteistä vakio, pääoma pidemmän päälle hakeutuu hyvin tuottaviin ja vähiten riskiä sisältäviin kohteisiin. Liiketoimintariski on monesti vaikeasti hajautettavissa ja sen vakuuttaminen on käytännössä mahdotonta. Yritysriskit ovat johtaneet siihen, että omistajien kiinnostus yritystoiminnan lisäriskien ottamiseen on vähin erin heikentynyt. Pääoma kanavoituu sinne, missä myyntivoiton tai riskittömän varallisuuden hankinta on helpompaa. Varallisuutta on siirtynyt esimerkiksi kiinteistöihin, jotka voidaan vakuuttaa ja joiden tuottama tuotto on usein varmempaa kuin yritystoiminnassa. Myös pörssiosakkeisiin ja rahasto-osuuksiin sijoittaminen on vaivattomampaa oman yritystoiminnan sijaan. Sijoitussalkun hajauttamismahdollisuus vähentää riskiä ja salkun varat ovat myös paremmin irrotettavissa ja uudelleen sijoitettavissa kuin yritykseen sitoutuneena. Yritystoiminnan tuottomahdollisuuksien parantamisen lisäksi kansantalouden ja Suomen menestymisen kannalta olisi olennaista tukea yritysten säilymistä Suomessa. Korkean osaamisen yritykset, joilla on edessään mahdollisesti hyvä tulevaisuus, ovat omistajien kannalta varsin houkuttelevia myydä. Korkeaan osaamiseen ja henkiseen pääomaan perustuvan yrityksen nettovarallisuus on usein vähäinen, joten sen maksamat osingot joutuvat tiu- 20 Kokoomuksen eduskuntaryhmä 21

Kasvuhakuisia yrityksiä tarvitaan paljon enemmän. kemman verotuksen piiriin. Osingonmaksukykyyn nähden yrityksen myyntiarvo voi olla 10- tai jopa 100-kertainen, mikä kannustaa nopeaan rahastamiseen yrityksen kehittämisen sijasta. Tällaisia voivat olla uudet innovatiiviset yhtiöt esimerkiksi teknologian tai lääketieteen alalla. Ostajana on usein ulkomainen alan yritys, jolla on jakelutie ja ehkä tuotannon toteuttamispaikatkin tiedossa. Suomen kansantalouden kannalta on ongelmallista, jos suomalainen valtion tukitoiminta mm. t&k-panostuksin on ollut mukana tuottamassa yrityksen alun, mutta sen varsinainen hyöty ja hyödyn saaja ovat ostajamaiden kansantalous ja kansalaiset siitä riippuen, missä maassa yritys loppujen lopuksi toimintaansa harjoittaa ja verotettavan voittonsa tulouttaa. Tällaista yritysvuotoa tapahtuu jonkin verran, mutta se kohdentuu juuri suomalaisyritysten parhaimmistoon, joissa tulevaisuuden odotukset ovat suurimmat. Muun muassa näiden tekijöiden johdosta nykyistä verotusta ei voida pitää yritystoiminnan kannalta kannustavana. Se kannustaa paremminkin riskittömämpiin sijoituskohteisiin ja yrityksen rahastamiseen heti ensimmäisen tilaisuuden tullen kuin yritysten kehittämiseen, laajentamiseen ja työllistämiseen. Yritysaktiivisuuden ja varsinkin kasvuyritysten edistämisessä olennaista on pohtia verotuksen kannustavuutta. Toimenpide-ehdotukset: g Kansainvälisen kilpailukyvyn ylläpitämiseksi Suomessa on edelleen pyrittävä alentamaan kokonaisveroastetta. Veronkevennysten tulee ensisijaisesti kohdistua ansiotulon verotukseen. g Ansiotulon verottamista tulee keventää työllisyyden parantamiseksi ja ostovoiman lisäämiseksi. Marginaaliveroasteiden alentaminen parantaa työnteon kannustavuutta. Lisäansioista tulee jäädä käteen aina vähintään puolet niin yrittäjälle kuin palkansaajalle. g Verotuksen on taattava suomalaisille yrityksille tasavertaiset mahdollisuudet kilpailla osaavasta työvoimasta, joka hyödyttää suomalaista yhteiskuntaa. g Yrityksen poisto-oikeuksien lisääminen kannustaa investoimaan. Vuoden 2009 ensimmäisen lisätalousarvion yhteydessä sovittu poistojen määräaikainen kaksinkertaistaminen on askel oikeaan suuntaan. g Luovutustappioiden vähennysmahdollisuutta on pidennettävä nykyisestä kolmesta vuodesta yksityishenkilöiden verotuksessa. g Osingon veronalainen osuus on alennettava nykyisestä 70 prosentista 50 prosenttiin. Tämä vähentäisi osingon kaksinkertaista verotusta. g Osakeyhtiöiden nettovarallisuuden kautta laskettavaa 9 prosentin osinko-osuutta on korotettava 12 prosenttiin. Tämä edistäisi yritystoimintaan sijoittamisen houkuttelevuutta muiden kohteiden sijasta sekä vastaisi paremmin omaan yritykseen sijoitetun pääoman tuotolle asetettavaa vaatimusta, kun yrittäjäriskit otetaan huomioon. g Osingonjaossa yhteen kertaan verotetun osuuden (90 000 euroa) rajaa tulee korottaa. Summaa ei ole korjattu pitkiin aikoihin, kun taas esimerkiksi palkkaverotuksessa inflaatiotarkistuksia tehdään usein. Tämän johdosta paljon osinkoja saavien yrittäjien verotus on tosiasiallisesti kiristynyt. g Yrityksen nettovarallisuuteen on laskettava mukaan yrityksen velkojen vakuutena oleva yrityksen omistajan yksityinen omaisuus. g Harmaan talouden torjuntaa on jatkettava määrätietoisesti, koska veroja ja muita maksuja maksamattomat yritykset saavat merkittävän epäreilun kilpailuedun rehellisesti toimiviin yrityksiin verrattuna. Muun muassa käänteisen arvonlisäverotuksen vaikutukset rakennusalalle on selvitettävä. 4.3. Kasvuyritysten puute ja kansainvälistymisen haasteet Kun yrittäjien motivaatiota on selvitetty, on havaittu, että yhä useammin yrittäjäksi ryhtyvä ei pyrikään suureen yrityskokoon ja mahdollisimman kannattavaan liiketoimintaan. Tällaisten yritysten strategioihin ei juurikaan sisälly kasvua eikä perheen ulkopuolisten työllistämistä. Kasvuyrittäjyyden este Suomessa on yrittäjien lisääntyneen turvallisuushakuisuuden lisäksi kotimarkkinoiden pienuus. Kansainvälisessä kaupassa Suomessa vientiä ja tuontia harjoittavan yrityksen pitää olla tietyn kokoinen, jotta se voi kantaa siihen liittyvät riskit. Yksinyrittäjä harvoin pystyy tähän. Kynnys laajentua ulkomaille on suhteellisen korkea, koska omassa maassa tapahtuva tuotanto on pientä suhteessa siihen riskiin, minkä ulkomaisilla markkinoilla tai siellä tuotantoaan aloittava yritys joutuu ottamaan. Tässä suhteessa keskikokoisten ja suurten yritysten suhteellinen merkitys koko talouselämässä on ratkaiseva. Suomesta kansainvälistyminen merkitsee yrityksille suuremman kynnyksen ylittämistä kuin esim. Keski-Euroopan maissa, joissa sama kielialue saattaa ulottua valtakunnan rajojen ulkopuolelle. Tällöin esimerkiksi palkkauksen, käännösten ja kielialueeseen liittyvien kustannusten määrä on suomalaisyrityksiin nähden olematon tai vähäinen. Myös kuljetuskustannukset ja siitä seuraavat riskit ovat suomalaisyrityksillä kaikkia muita Euroopan unionin jäsenmaita korkeammat. Kasvuyrityksillä on myös vaikeuksia saada kasvuun tarvittavaa rahoitusta. Tilanne on nopeasti vielä pahentunut kansainvälisen finanssikriisin myötä. Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) listaa tehtäväkseen modernin kasvuyrityspolitiikan kokonaisuuden rakentamisen, jolla luodaan suomalaisille kasvuyrityksille huippuluokan toimintaedellytykset. TEM:n mukaan kasvuun voidaan kannustaa vaikuttamalla kasvuyritysten verotukseen ja muuhun sääntely-ympäristöön, lisäämällä kasvun ja kansainvälistymisen edellyttämää rahoitustarjontaa ja vahvistamalla yksityisen, aikaisen vaiheen rahoitusmarkkinan kehittymistä, räätälöimällä 22 Kokoomuksen eduskuntaryhmä 23

julkisia yrityspalveluja ja yrityshautomotoimintaa kasvuyritysten tarpeiden pohjalta sekä kehittämällä korkeakoulujen roolia innovaatiotoiminnan ja kasvuyrittäjyyden kehtona. Kansainvälisesti ottaen suomalaista järjestelmää on pidetty hyvänä ja sen resursseja riittävänä. Valtiolla on omat mahdollisuutensa tukea kasvuyrittäjiä ja rahoittaa niitä. Esimerkiksi Suomen Teollisuussijoitus ja TEKES tukevat omalta osaltaan kasvuyritysten menestymistä. Uusia innovatiivisia ratkaisuja tukee myös Keksintösäätiö, ja monet alalla toimivat toimialajärjestöt antavat myös merkittävää tukea aloittaville ja kehittyville yrityksille. Valtion tarjoamat palvelut ovat kuitenkin usein varsin erikoistuneita eikä kaikkia mahdollisuuksia tunneta hyvin, joten palveluiden markkinoinnissa on edelleen kehittämistä. Palvelut kohdistuvat vain pieneen joukkoon yrityksiä. Yrittäjiltä on kuultu myös kritiikkiä siitä, että valtion ohjelmissa tutkimus saa liian suuren painon, kun yritys tarvitsisi tukea käytännön kasvuun ja kansainvälistymiseen. Toimenpide-ehdotukset: g Kasvuyrittäjyyttä on erityisesti tuettava ja kasvuun on kannustettava. Kilpailukykyinen verotus, eli kasvusta palkitseminen, on paras kannustin kasvua tavoitteleville yrityksille ja yrittäjille. g Valtion tukitoimenpiteiden ja rahoituksen panostukset on kohdistettava selvästi kasvuun, kansainvälistymiseen ja riskirahoitukseen. g Koska korkea yritysriski on kasvun este, yritysten ja yrittäjien riskinottokykyä on parannettava. Tässä auttavat raportissa ehdotetut toimet esimerkiksi konkurssilainsäädäntöön ja työsuhteisiin liittyen sekä kasvuyritysten ulkopuolisen rahoituksen turvaaminen. g Valtion on lisättävä riskipääoman saantia ja siihen liittyvää neuvontaa. Elinkeinopolitiikkaan ohjattuja varoja on kohdennettava aloittaviin innovatiivisiin yrityksiin ja kasvuyrityksiin sijoittaviin pääomasijoitusrahastoihin. g Kasvuyrityksiä voidaan tukea muutenkin kuin rahalla, esimerkiksi markkinaosaamista jakamalla ja asiakassuhteiden luomista tukemalla. g Sekä aloittaville että kasvuyrityksille on hyötyä kokeneiden sarjayrittäjien, liikkeenjohdon ja kansainvälistä kokemusta hankkineiden asiantuntijoiden neuvoista. Veropolitiikalla voidaan kannustaa myös näiden henkilöiden panostusta suomalaisen yritystoiminnan kehittämiseen. Yrittäjäpolitiikassa on korostettava omistajaroolia. 4.4. Omistuksen pysyminen Suomessa, perheyritysten jatko ja sukupolvenvaihdokset Mitä suurempi yritys on, sitä todennäköisemmin sen yhtiömuoto on osakeyhtiö. Yrityksen iän ja kasvun myötä se usein päätyy myös pörssiyhtiöksi, jossa osakkaita voi olla kymmeniä tuhansia. Omistajien kannalta tällainen yritys on ensisijaisesti sijoituskohde, josta haetaan arvonnousua ja tuottoa osingon muodossa. Vain harva osakkeenomistaja pystyy vaikuttamaan yrityksen päätökseen osallistumalla yhtiön hallintoon esim. hallituksen jäsenenä. Viime vuosina perhe- ja sukuyritysten merkitys on korostunut, koska ne edustavat niin sanottua kasvollista omistajuutta vastapainona laajalle ja pieniin osiin hajonneelle omistukselle. Suomessa perheyritykset voivat muodostaa merkittävän osan kokonaisista toimialoista, joiden siirtymistä ulkomaiseen omistukseen on pidetty epätoivottavana. Taustalla on ajatus siitä, että ulkomainen omistaja (suursijoittaja, globaali konserni tai suurinta mahdollista tuottoa hakevat osakkeenomistajat) siirtää tuotantoa vähin erin halvempiin tai markkinoiden kannalta keskeisempiin maihin. Tuotanto Suomessa on harvoin halpaa mm. korkeiden palkkakustannusten takia. Omistajan kannalta kansainvälistyvä yritys on monessa suhteessa hankalasti hoidettavissa etäällä maailman keskuksista. Kieli, ilmasto ja verotus eivät myöskään suosi ulkomaalaisen työvoiman tai johdon pysymistä Suomessa. Suomalaisen omistajuuden kannalta oman ongelmansa muodostavat valtion välillisin tuin (TEKES, Suomen Akatemia, yliopistolaitos) käynnistyneet yritykset, joita käsiteltiin verotuksen kannalta jo Jos muualla kannattaa olla yrittäjä, Suomessa järkevin vaihtoehto on yrityksen myynti. luvussa 4.2. Näissä yrityksissä toimivat keskeiset henkilöt ovat usein olleet yliopisto- tai korkeakoulumaailmassa luomassa tai kehittämässä tuotteita, joiden puitteissa yritystoiminta käynnistyy. Tällaisissa yrityksissä tulevaisuuden kuva saattaa olla varsin myönteinen, jolloin hyvät liikeideat kiinnostavat pääomasijoittajia. Valitettavan yleistä on, että nämä yritykset ostetaan ulkomaille, jolloin niiden tuotannollinen toiminta usein siirtyy Suomen rajojen ulkopuolelle. Näin valtion saamat hyödyt jäävät syntymättä, vaikka valtion tuki ja koulutusjärjestelmä ovat olleet avainasemassa yrityksen luomisessa. Sinänsä ulkomaisten yritysten kiinnostus suomalaisiin yrityksiin on myönteistä, mutta laajamittainen pääkonttorien ja osaamisen valuminen Suomesta ei ole kansantaloudelle edullista. Yrittäjien nykyinen ikärakenne on vielä ikääntyneempi kuin palkansaajien. Arvioiden mukaan lähivuosina 60 000 80 000 yritystä on sukupolvenvaihdoksen edessä. Yrittämisen ja liiketoiminnan jatkamisen on oltava houkutteleva ja todellinen vaihtoehto nuorille. On muistettava, että liiketoiminnan onnistuneessa siirrossa säilyy keskimäärin 5 työpaikkaa, kun taas alkava yritys työllistää keskimäärin 2 työntekijää. Onnistunut sukupolvenvaihdos on siis tärkeä myös työpaikkojen säilymisen ja kansantalouden kannalta. Yrittäjät voivat harkita oman eläkkeelle jäämisensä ja sukupolvenvaihdoksen suorittamisen vapaasti. Käytännössä vain 10-20 prosenttia yrityksistä siirtyy samassa suvussa alenevalle polvelle. Lapset ovat nykyisin paremmin koulutettuja ja perheet lapsiluvultaan pienempiä, jolloin sopivan ja halukkaan jatkajan löytäminen omasta perhepiiristä on vaikeampaa. Sopivat jatkajat yritykselle voivatkin löytyä yrityksen työntekijöiden parista. Monilla aloilla yritystoiminta koetaan huonosti kannattavaksi. Uudet yrittäjät perustavatkin yrityksensä mieluummin uudelle toimialalle kuin ostavat vanhoja yrityksiä, vaikka niitä on juuri nyt ja usean vuoden ajan tästä eteenpäinkin runsaasti saatavissa. Tällöin etenkin yrittäjät, jotka ovat varautuneet eläkkeeseen vain siten, että he realisoivat yritystoimintaansa, ovat vaikeuksissa. Kysyntä vanhojen, toimivien pienyritysten jatkamisesta on osoittautunut oletettua vähäisemmäksi. Toimenpide-ehdotukset: g Yrittäjäriskistä palkitseminen ja omistajuuden arvostaminen estävät kehittyvien yritysten ennenaikaista myymistä ulkomaille. g Yrittäjyyden kannustavuus palkkatyöhön verrattuna on tärkeää, jotta Suomeen saadaan uusia yrittäjiä vanhojen tullessa eläköitymisikään. g Sukupolvenvaihdoksia on edelleen helpotettava poistamalla perintö- ja lahjaverotus I veroluokassa. Tämä vapauttaisi perheen varallisuuden käytettäväksi yritystoiminnan jatkamiseen. Kokoomuksen pitkän aikavälin tavoite on poistaa perintöverotus asteittain kokonaan. g Hallitusohjelmassa sovittu pienten osinkojen ja osuuspääomien korkojen verovapaus on toteutettava yksityisten sijoitusten ja kotimaisen omistajuuden edistämiseksi. Sopiva taso verovapaudelle on 5 000 euroa/ vuosi, kuten Kokoomuksen eduskuntaryhmän raportissa on linjattu v. 2005. Verohuojennuksen merkitys olisi suurin juuri pienyrittäjille. g Suomalainen omistajuus edellyttää toimivaa pääomamarkkinaa. Pörssin toimintaedellytykset Suomessa on varmistettava. Esimerkiksi puheet pörssiverosta on unohdettava. 24 Kokoomuksen eduskuntaryhmä 25

5. Työllistämisen esteitä matalammaksi 5.1. Säädösympäristö, byrokratia ja palkan sivukustannukset Kehittyneissä yhteiskunnissa yritys joutuu huolehtimaan osittain myös valtion tehtävistä, esimerkiksi verojen keräämisestä ja niiden tilittämisestä sekä erilaisista muista maksuista määräaikoina. Työnantaja maksaa ja tilittää palkkakuluissaan myös suuren osan työntekijöiden sosiaali- ja työttömyysturvasta. Suomessa verokiila eli eri verojen ja maksujen osuus tuotteiden hinnanmuodostuksessa on suuri. Se nostaa työn hintaa ja vaikeuttaa työllistämistä. Pitäisi olla pienosakeyhtiölaki. Suurin osa säädöksistä koskee kaikkia yrityksiä niiden koosta riippumatta. Näin on erityisesti verotuksen, henkilöstöhallinnon sekä työsuhteeseen liittyvien toimenpiteiden kohdalla. Suhteellinen hallinnoinnin kustannus korostuu pienissä yrityksissä. Pienimmissä yrityksissä ei voida myöskään pitää näihin tehtäviin erikoistunutta henkilöstöä, jolloin usein yrittäjä itse joutuu huolehtimaan kyseisistä tehtävistä sekä pysyttelemään ajan tasalla vaihtuvien säädösten myötä. Suuri osa lainsäädännöstä tapahtuu erilaisissa valmisteluelimissä, joissa ovat edustettuina suuret toimijat eli esimerkiksi valtion eri hallinnonalat, työmarkkinajärjestöt ja työnantajaosapuoli. Pienyrittäjät ovat kokeneet, että viimeksi mainitun näkökanta on painottunut selkeästi kokoluokaltaan keskikokoisiin tai suuryrityksiin. Tällöin lainsäädäntöprosessi ei ota tarpeeksi huomioon pienyrityksien ja elinkeinonharjoittajien käytännön toimintaympäristöä ja resursseja. Kaikista yrityksistä on pienyrityksiä kuitenkin 94 prosenttia. Yrittäjän kykenemättömyys toteuttaa säädösten vaatimat tehtävät oikein saattaa johtaa aikaa vieviin korjausprosesseihin ja/tai suuriin korvauksiin. Esimerkiksi yhteistoimintalaki rankaisee virheellisistä menettelyistä, jolloin työnantajalle usein määrätään korkeat sakot. Yhteistoimintalakia muutettiin viime vaalikaudella tiukempaan suuntaan siten, että myös 20-29 henkeä työllistävät yritykset joutuivat sen piiriin vähintään 30 työntekijän yritysten lisäksi. Näin tehtiin siitä huolimatta, että kyselytutkimusten mukaan nimenomaan pienissä yrityksissä työntekijät kokevat yhteistyön työnantajan kanssa kaikista ongelmattomimmaksi. Suomessa yrityksen perustaminen on kansainvälisesti ottaen helppoa ja ennakoitavissa. Eri viranomaiset toimivat näissä suhteissa kiitettävällä tehokkuudella ja täsmällisyydellä. Myös Kaupparekisteri on ajan tasalla ja pystyy palvelemaan aloittelevaa yritystä hyvin. Yritysten hallinnolliset taakat ovat kuitenkin suhteellisen suuret ja ne on pystyttävä kompensoimaan muilla kilpailutekijöillä. Joillakin toimialoilla yksityiskohtaiset säännöt ovat varsin tarkkoja, ja valitusmahdollisuudet aiheuttavat vielä lisää epävarmuutta. Esimerkiksi rakentamistoiminnassa, hankintalainsäädännössä ja työriidoissa 26 Kokoomuksen eduskuntaryhmä 27

Työvoimahallinnon tarkoituksena täytyy olla työllisyyden, ei työttömyyden hoitaminen. esiintyy paljon hallinnollisia kustannuksia, joista osa on ennalta arvaamattomia. Samoin toiminnan riippuminen viranomaisten päätöksistä ja näiden päätösten tekemiseen menevä aika esimerkiksi kaava-asioissa ja erilaisten lupien saamisessa voi aiheuttaa suuret kustannukset odotusajalle. TEM on ilmoittanut tavoitteekseen vähentää yritysten hallinnollista taakkaa neljänneksellä mm. yksinkertaistamalla tiedonantovelvoitteita ja kehittämällä sähköistä asiointia. Hallinnon taakkoja keventämällä yritysten määrä ja kasvuhalukkuus voisi parantua. Samalla turhauttavaksi koetusta byrokratiasta luopuminen edesauttaisi yrittäjyyden positiivisen kierteen syntymistä. Käytännön arvio on kuitenkin se, etteivät hallinnolliset kulut ole ratkaisevassa asemassa esimerkiksi yrityksen kasvun kannalta. Ennalta arvaamattomat riskit jarruttavat usein enemmän kasvua kuin sellaiset, jotka voidaan alun perin ottaa kustannuslaskelmissa huomioon. Toisaalta kaikissa yrittäjäkyselyissä turhaa byrokratiaa toivotaan karsittavaksi. Tämä vaikuttaisi yrittäjien motivaatioon sekä vapauttaisi heidän työpanostaan yrityksen menestymisen kannalta tärkeämpien tehtävien hoitoon. Toimenpide-ehdotukset: g Lakien yritysvaikutusten arviointia on parannettava. Olennaista olisi, että yrityksiin keskeisesti liittyvien lakien valmistelua ohjattaisiin nimenomaan yrittäjän näkökulmasta. Ohjenuorana pitää olla se, että pienyritykset selviävät lain velvoitteista sekä pitävät niitä oikeudenmukaisina ja toimivina. Suuryritykset parempine resursseineen pystyvät ilman muuta hallitsemaan tätä kautta syntyvän lainsäädännön. g Byrokratiaa on vähennettävä siellä, missä se on mahdollista. Esimerkiksi Verohallintoon luotavan yrityskohtaisen verotilin käyttö on hyvä esimerkki siitä, miten eri lomakkeita, tietojen keräämistä ja suoritteita voidaan yhdistää siten, että ne vievät kokonaisuudessaan vähemmän aikaa sekä yrittäjältä että verohallinnon työntekijöiltä. g Sähköistä asiointia ja tiedon automaattista jakamista tarpeellisten toimijoiden välillä on edelleen edistettävä. Niin saadaan tehokkuutta ja kustannussäästöjä sekä yrittäjän että viranomaisten hallintokustannuksiin. g Viranomaisten lupamenettelyihin ja poliittisella tasolla esimerkiksi lupa- ja kaavapäätöksiin kuluvaa aikaa on pyrittävä lyhentämään sekä valtion että kuntien tasolla. Kaavavalitusten ei pitäisi voida hidastaa kaavoitusta useiden vuosien ajan, vaan ratkaisu on tehtävä kohtuullisessa ajassa. Lupapäätöksille tulee harkita tilannekohtaista enimmäisaikarajaa, jonka kuluessa ratkaisut on tehtävä. g Hallituksen tulee sitoutua ohjelmassaan siihen, että kolmikantamenettelyssä edistetään yrittäjien kuulemista neuvotteluissa ja tehdään sellaisia sopimuksia ja järjestelyjä, joita yrittäjien enemmistö on ollut mukana hyväksymässä. g Verokiilaa on pienennettävä suomalaisten yritysten kilpailukyvyn parantamiseksi ja työllistämisen edistämiseksi. Työeläkemaksu on jaettava tasan työnantajan ja työntekijän kesken. Hallituksen vuoden 2009 lisä- talousarviossa päättämä kansaneläkevakuutusmaksun poistaminen on hyvä ja perusteltu toimi. 5.2. Osaavan ja ammattitaitoisen työvoiman saanti Suomen ikärakenne on haasteellinen. Väestö vanhenee ja työvoimasta poistuu enemmän väkeä kuin uusia tulee tilalle. Ikääntyvän väestön tarvitsemat kasvavat hyvinvointipalvelut on pystyttävä rahoittamaan yhä harvempien työssäkäyvien verovaroilla. Samalla osaavan ja ammattitaitoisen työvoiman saantiin tulee pullonkauloja, jotka voivat estää yritysten toimintaa ja hidastaa niiden kasvua. Kuten Kokoomuksen eduskuntaryhmän Osaamisja koulutusraportissa (2006) on todettu, Suomen koulutusjärjestelmä antaa hyvän yleissivistävän perusopetuksen tasa-arvoisesti kaikille suomalaisille. Suomen väestön koulutustaso on noussut nopeasti, mikä on osaltaan luonut edellytyksiä korkean osaamisen tuotteiden ja palveluiden tuotantoon. Osaamisen tasoa on kuitenkin edelleen korotettava. Tutkimus- ja kehityspanosten kasvattaminen sekä innovaatioiden edistäminen ovat avainasemassa. Toisaalta on myös varmistettava, että koulutus vastaa nykyajan työelämän tarpeisiin. Osa työnantajista kokee, ettei ammatillisen koulutuksen saanutta, valmiiksi ammattitaitoista työvoimaa ole tarpeeksi. Kolikon toinen puoli on se, että joidenkin akateemisten alojen työttömyys on korkealla, koska kaikille ei riitä koulutustaan vastaavaa työtä. Myös aikuiskoulutuksen saatavuutta ja osuvuutta työelämän tarpeisiin on parannettava elinikäisen oppimisen hengessä. Ikärakenteen vuoksi Suomessa on myös välttämätöntä lisätä työperäistä maahanmuuttoa. Maahanmuuttajien kotoutumisessa ja työllistymisessä on päästävä ihan toiselle tasolle kuin nykypäivänä. Osaavan työvoiman saannin kannalta Suomi ei ole kärkimaiden joukossa mm. ilmaston ja kireähkön ansiotuloverotuksen vuoksi. Luvussa 4.2. esitetty työn verotuksen ja marginaaliveroasteiden alentaminen helpottaa huippuosaajien rekrytointia ulkomailta. Korkea ja pitkäaikainen työttömyysvakuutus, joka takaa 500 päivälle ansiosidonnaisen työttömyysturvan, on kääntymässä työntekijän työllistymismahdollisuuksia heikentäväksi. Henkilö, joka on ollut yli vuoden työttömänä, herättää epäilyksiä työnantajien keskuudessa ja jää näin edelleenkin helposti työllistymättä. Uuteen työhön pitäisi päästä 2-3 kuukauden aikana ja valtion tulisi erityisesti edistää tämän tavoitteen toteutumista. Työttömyysturvan pitäisi alentua asteittain, mikä kannustaisi tehokkaasti aktiiviseen työllistymiseen. Nykyinen lainsäädäntö on jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi siltä osin, kun 3 kuukauden työttömyysjakson kuluttua työntekijän pitäisi ottaa mitä tahansa hänelle sopivaa työtä omalta työssäkäyntialueeltaan vastaan. Jo tämän asian useammin toteaminen saattaisi auttaa jonkin verran työllistymistä. Työ- ja elinkeinoministeriön perustamisen yhtenä tavoitteena on työvoiman ja työnantajan parempi kohtaaminen ja yhteensovittaminen. Työvoimahallinnon asenteita pitää edelleen kehittää siihen suuntaan, että sopivaa työvoimaa etsivä yritys on yhtä tärkeä asiakas kuin itse työtönkin, jolle tehokkaasti etsitään uutta työllistymismahdollisuutta. 28 Kokoomuksen eduskuntaryhmä 29

Toimenpide-ehdotukset: g Työvoiman saatavuutta on parannettava pidentämällä työuria molemmista päistä. Opinnoista on siirryttävä nopeammin työelämään ja keskimääräistä eläkeikää on nostettava tekemällä eläkejärjestelmä entistä kannustavammaksi niille, jotka pysyvät työelämässä pidempään. g Työvoiman vähentyessä ketään ei saa päästää syrjäytymään. Opinto-ohjauksen, kuntien nuoriso- ja sosiaalitoimen sekä työvoimaviranomaisten yhteistyöllä jokaiselle peruskoulun päättäneelle nuorelle on löydyttävä jatkokoulutuspaikka tai työpaikka. g Ammattitaitoisen työvoiman saantia parantaa syrjäytymisvaarassa olevien nuorten pääsy ammatilliseen peruskoulutukseen, kymppiluokalle, oppisopimuskoulutukseen tai nuorten työpajatoimintaan. g Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen sisäänottoa ja pääsykokeita on kehitettävä siten, että siirrytään entistä enemmän yhteishakuun, jolloin välivuodet eri opintojen välillä saadaan painettua minimiin. g Opintotukijärjestelmää kehitetään kannustamaan opintojen suorittamista tavoiteajassa, ja siitä suoriutuvia opiskelijoita on palkittava. On harkittava Kokoomuksen mallin mukaisesti korkeampaa opintotuen tasoa opintojen alkuvuosina päätoimisen opiskelun edistämiseksi. g Opintojen pitkittyessä opinto-ohjausta tulee tehostetaan. Opintotuki ei voi jatkua kovin pitkään yli tutkinnon suorittamisen tavoiteajan. g Opiskelijoiden vapaan tulon rajaa on edelleen korotettava, mikä helpottaa opintojen rahoittamista sekä parantaa työvoiman saatavuutta. Opiskeluaikaisesta työskentelystä on positiivisia vaikutuksia mm. kertyvän työkokemuksen myötä, mikäli opiskelija pysyy tavoiteajassa tutkinnon suorittamisessa. g Oppisopimussuhteessa tulisi siirtyä palkkausjärjestelmään, joka ottaa huomioon oppisopimus-opiskelijan antaman suoritteen ja työnantajalta opettamiseen kuluvan ajan. Palkka kehittyisi osaamisen ja suoritteen myötä niin, että oppisopimussuhteen lopussa palkkaus vastaisi alan palkkausta. g Suomen kansantalouden kestävyyden ja ikärakenteen kannalta on ehdottoman tärkeää, että kaikki työhön kykenevät ovat töissä. Sosiaaliturvan kannustinloukkuja on edelleen purettava. Ansiosidonnainen työttömyysturva on porrastettava työllistymisen kannustamiseksi ja työttömyysjakson lyhentämiseksi. Tavoitteena ei ole työttömyysturvan heikentäminen, vaan työelämään palaamisen nopeuttaminen. g Työvoimahallintoa on edelleen kehitettävä siten, että entistä paremmin pystytään vastaamaan työvoimaa etsivän työnantajan tarpeisiin. Työ- ja elinkeinoministeriön perustaminen on jo vienyt asenteita oikeaan suuntaan. Työvoimahallinnon tarkoituksena tulee olla työllisyyden, ei työttömyyden hoitaminen. g Työttömien työnhakijoiden rekisteriä on kehitettävä työnantajien käytettävissä olevaksi internet-pohjaiseksi järjestelmäksi tietosuojakysymykset huomioonottaen. g Työperäistä maahanmuuttoa ja maahanmuuttajien kotoutumista on edelleen vahvistettava. Samalla on viestittävä paremmin Suomen ikääntymisen haaste ja työvoiman tarve maahanmuuttajiin liittyvien asenteiden parantamiseksi. g Alkuperäisten tutkintojen tunnustamista ja ammattitaidon todistamista näyttötutkinnoilla on edistettävä maahanmuuttajien työllistymisen sujuvoittamiseksi. 30 Kokoomuksen eduskuntaryhmä 31

Työsuhteiden hallinta on mutkikasta. 5.3. Työsuhderiskit Verotuksen ohella työsuhteet ja niihin liittyvä lainsäädäntö ovat erittäin merkittävä tekijä yrityksen menestymisen kannalta. Suomessa työnantaja on lainsäädännöllisesti laajassa vastuussa työntekijöistään. Kansainvälisesti on arvioitu ruotsalaisen ja suomalaisen työntekijän aseman kokonaisuudessaan olevan maailman parhaita. Tämä on tietysti erittäin positiivinen asia, mutta toisaalta työntekijän turvatun aseman vuoksi työsuhteen solmiminen on yksi suurimmista yritysriskeistä. Elinkeinonharjoittaja vierastaa ja aivan oikeutetusti pitää varsin usein liian merkittävänä riskinä ensimmäisen työntekijän palkkaamista. Siihen sisältyy paljon määräaikoja, joiden puitteissa erilaisia maksuja ja hallintovelvoitteita on toteutettava. Monessa suhteessa yrityksen ensimmäisen työntekijän tuoma lisäriski on yrityksen historiassa kaikkein suurin, kun otetaan yrityksen koko huomioon. Suurempienkin yritysten rekrytointipäätökset edellyttävät aina tarkkaa harkintaa. Työntekijän palkkaamiseen ja pitämiseen liittyvät ongelmat ovat usein ennalta arvaamattomia. Esimerkiksi palvelualalla henkilökunta on aivan ratkaisevassa asemassa, koska palvelu toteutetaan asiakkaan läsnä ollessa ja tuotantoa ei voida tehdä varastoon kuten teollisessa yrityksessä. Tämän johdosta erityisesti palvelualoilla yrityksen kasvua ennemmin rajoitetaan kuin palkataan uutta työvoimaa, tai työvoiman tarpeeseen käytetään muita keinoja: verkottumista, vuokratyötä tai alihankintasopimuksia. Näillä keinoilla on kuitenkin vain rajallinen mahdollisuus edetä kasvu-uralla ja työpaikkoja jää syntymättä. Tällä hetkellä työnantajat kokevat nimenomaan työsuhteisiin liittyvät riskit julkisuudessa käsiteltävinä hankaliksi ja yritysten imagoa vahingoittaviksi sekä hallinnon ja johdon aikaa vieviksi. Työriitoihin mahdollisesti kuluva aika ja riskit korvauksista ovat nostaneet työllistämiskynnystä sen jälkeen, kun yhteistoimintalain soveltamisalaa pudotettiin 30 henkilöstä 20:een. Oikeudessa korvaukset lankeavat usein nimenomaan työnantajalle, koska työnantajaa pidetään historiallisista syistä niin sanottuna vahvempana osapuolena. Nyky-Suomessa työntekijöiden järjestäytymisasteen ollessa korkea oletus ei välttämättä enää pidä paikkaansa. Tämän voi todeta esimerkiksi niissä tapauksissa, kun vastakkain ovat pienen yrityksen omistaja-yrittäjä sekä suuren ammattiliiton henkilö- ja taloudelliset resurssit asiaan erikoistuneine juristeineen. Yritysten lukumäärän nopeaa kasvua ja yksinyrittäjien määrän lisääntymistä selittää elinkeinorakenteen muuttuminen. Yhä useampi yritys toimii palvelualalla, jossa palveluja tuotetaan asiakkaan läsnä ollessa. Hajanaisesti asutetussa Suomessa tämä johtaa pieneen yrityskokoon. Palvelualalla myös kysyntä ja tarjonta ovat usein epäsuhteessa. Suuren osan vuorokaudesta palvelutarjonta on lähes vakaata, mutta kysyntä keskittyy viikonloppuihin ja perinteisen työajan ulkopuolisiin aukiolotunteihin. Monesti yrittäjä ratkaisee tällaiset tilanteen joustamalla itse, koska työntekijälle joudutaan usein maksamaan korotettua palkkaa normaalin työajan ulkopuolella tehtävästä työstä. Pienissä yrityksissä työnantajariski työntekijöihin liittyvistä haasteista esimerkiksi pitkäaikaisista sairauksista, perhevapaista, työn loppumisesta jne. on niin merkittävä, että määrä-aikaiset, tilapäiset ja muut toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen vaihtoehdot ovat kasvaneet nopeasti. Myös vuokratyön osuus eräillä toimialoilla on suuri ja edelleen voimakkaasti kasvava. Yli 100 henkilön yrityksissä yksittäisen henkilön aiheuttamat riskit ovat suhteessa kokonaisuuteen vain kymmenesosa verrattuna 10 henkilön työpaikkaan. Pienen yrityksen kyky sietää työsuhteeseen liittyviä hallinnollisia taakkoja ja riitautumisriskiä on niin pieni, että alle 10 henkilön työpaikoissa tämäntapaisen riskin realisoituminen voi pahimmillaan merkitä yrityksen vuotuista voittoa vastaavaa osaa tuloista. Nykyinen tiukasti säädelty työlainsäädäntö johtaa siihen, ettei ennen kaikkea pieniin yrityksiin synny työpaikkoja eikä siten myöskään elinkeinorakenteessa tapahdu riittävää kiertoa. Uudet ja vanhat yritykset ovat keskenään niin eriarvoisessa suhteessa riskinkantokykyyn, ettei isoja yrityksiä uhkaa riittävä määrä uusia haastajia. Tällöin markkinat eivät ole riittävän kilpailtuja eikä uusiutumista tapahdu. Sairauspoissaolot muodostavat myös työnantajariskin. Sairauspäiviä on saatu onnistuneesti vähennettyä niissä yrityksissä, missä työterveyshuolto on tiiviisti mukana yrityksen arjessa. On esimerkkejä, joissa sairauteen liittyvät poissaolot ovat puolittuneet, kun työterveyshuolto on tutustunut tarkasti yrityksen eri työtehtäviin ja pystynyt suosittelemaan uusia toimintatapoja ja vaihtelevampaa työtä. Yhteiskunnan uudistumiseen keskeisesti kuuluva lasten saaminen rasittaa yrittäjiä epätasaisesti, koska perhekustannukset kasautuvat edelleen naisvaltaisille aloille. Moni pienyrittäjä välttelee synnytysikäisten naisten palkkaamista, koska äitiyden sinällään täysin luonnolliset vaikutukset työntekoon voivat merkitä yrittäjälle suuria kustannuksia. Näitä kuluja tulee esimerkiksi raskauteen liittyvistä sairauslomista, äitiyslomasijaisuuksista, sairaan lapsen hoidosta jne. Tilanne aiheuttaa epätasa-arvoa työmarkkinoilla, vaikuttaa nuorten naisten etenemiseen työelämässä sekä voi jarruttaa lapsentekohaluja. Työllisyys- ja tasa-arvovaikutuksen kannalta olisi tärkeää huolehtia siitä, että työnantajalle lankeavat kustannukset työntekijän vanhemmuudesta jakautuisivat oikeudenmukaisemmin. Uutta mallia perhevapaiden kustannusten jakamiseen on selvitetty usein. Kokoomus lähtee siitä, että kustannukset on saatava koko yhteiskunnan kontolle, ei esimerkiksi pelkästään työantajien maksettaviksi. 32 Kokoomuksen eduskuntaryhmä 33

Työsuhteiden riskit ja sanktiot estävät varsinkin pienten yritysten työllistämishaluja. Toimenpide-ehdotukset: g Työehtosopimusten neuvotteluissa tulisi nykyistä huomattavasti huolellisemmin ottaa huomioon lain ja soveltamisohjeiden vaikutus ennen kaikkea pienyrityksiin, joissa työnantajaresurssit ovat selkeästi pienempiä kuin suuryrityksissä. g Paikallista sopimista työpaikoilla on lisättävä. Työntekijöillä ja työnantajilla on oltava mahdollisuus yhdessä sopia poikkeuksista työehtosopimusten määräyksiin, jos näin saadaan parempia työpaikkakohtaisia tuloksia. Kullekin yritykselle parhaimmin soveltuvista työajoista sopimisen mahdollisuuksia on lisättävä. Mikäli sopimukseen ei päästä työnantajan ja työntekijöiden kesken, noudatetaan yleistä työehtosopimusta. g Työpaikkojen synnyttämiseksi ja työntekijän palkkaamiseen liittyvien riskien pienentämiseksi määräaikaisen työsopimuksen solmimisen ehtoja tulee helpottaa niillä aloilla, joilla se on järkevää sekä työntekijän että työnantajan näkökulmasta. Tämä on erityisen tärkeää niillä aloilla, joiden kysyntä vaihtelee rajusti esimerkiksi suhdanteiden tai vuodenaikojen mukaan. Työurien pidentyessä myös työntekijä voi haluta tehdä töitä vain puolet vuodesta ja esimerkiksi asua osan vuodesta muualla kuin kotimaassa. g Toimivalla työterveyshuollolla ja yrityksen ja työntekijöiden yhteistyöllä yritystasolla voidaan merkittävästi vähentää sairauspoissaoloja. Ruotsin mallin mukaisen sairausajan karenssipäivän käyttöönoton vaikutuksia on selvitettävä lyhytaikaisten sairauspoissaolojen vähentämiseksi. g Yrityksiä on kannustettava palkkaamaan myös vaikeasti työllistyviä. Näin mahdollisesti syntyvää tuottavuuden alenemaa on korvattava työntekijälle annettavalla palkkatuella. Pysyvä palkkatuki tulee myöntää niille, joiden työkyky on pysyvästi alentunut. g Paikallisen sopimisen mahdollisuus on oltava tasavertaisesti myös niillä yrityksillä, jotka eivät kuulu työnantajaliittoon. g Tällä hetkellä työnantajat ovat liikaa rahallisessa vastuussa yhteiskuntamme uudistumisesta. Kokoomus on jo pitkään vaatinut yhteiskuntaa ottamaan enemmän vastuuta vanhemmuuden kustannuksista. Vanhemmuuden kustannukset on siirrettävä kokonaan yhteiskunnan varoista maksettavaksi. 34 Kokoomuksen eduskuntaryhmä 35

6. Tehokas elinkeinopolitiikka tukee yrittäjyyttä 6.1. Innovaatiot, liiketoimintaosaaminen ja palvelujen kaupallistaminen Mitä markkinoista riippuvaisempi yritys on, sitä hanakammin se pyrkii hyödyntämään erilaisia kilpailutekijöitä. Näitä ovat uusien toimintatapojen ja parempien tuotteiden tuominen markkinoille. Uusien innovaatioiden tai konseptien tavoitteena on myös toteuttaa tuote halvemmin kustannuksin ja hyötyä etulyöntiasemasta yritysten välisessä kilpailussa. Innovatiivisista tuotteista saa paremman hinnan. Koska Suomen kotimarkkina on pieni, suurempi kasvu ja menestyminen pitää saavuttaa kansainvälisillä markkinoilla. Kansallisesti suomalaiset ovat innokkaita keksimään ja patentoimaan uusia ratkaisuja. Suomalaisten teollisten yritysten menestyminen perustuu kuitenkin suhteellisen suppeisiin markkinoihin, joissa hintakilpailu ei ole kaikista kovinta. Sen sijaan varsinaisen liikeidean kaupallistamisessa, ansaintalogiikan hallinnassa ja pysyvien kilpailuetujen luomisessa on merkittäviä puutteita. Palvelusegmentissä suomalaiset ovat menestyneet selkeästi huonommin esimerkiksi ruotsalaisiin verrattuna, joilla on useita kansainvälisesti menestyksekkäitä kauppaketjuja. Suomalaiset ovat osoittautuneet paremmiksi tuotekonseptien kuin palvelukonseptien kehittämisessä. Kun palvelutoiminta on kuitenkin nopeasti kasvava ala, on myös palvelujen tuotteistaminen ja kaupallistaminen ensisijaisen tärkeää. Valtion tuki on ollut enemmänkin teknisiin innovaatioihin painottuvaa. Vasta viime vuosina tukea on saatu myös palvelujen kaupallistamiseen entistä enemmän. Toimenpide-ehdotukset: g Tutkimus- ja kehityspanostuksia on lisättävä korkeatasoisen osaamisen ja innovaatioiden edistämiseksi. Tavoitteena tulee olla 4 prosenttia bruttokansantuotteesta vastaava osuus. g Palvelujen kaupallistamista on kehitettävä. Julkiset toimijat voivat olla merkittäviä katalyyttejä uusille palvelualojen kasvuyrityksille esimerkiksi sosiaali- ja terveyssektorin palvelutuottajina. g Julkisen sektorin hankinnat ovat useita miljardeja vuosittain. Julkinen sektori voi edesauttaa innovaatioiden tuotteistamista etenkin työvoimavaltaisilla palvelualoilla avaamalla kilpailua myös yritys- ja kolmannelle sektorille. Julkisten toimijoiden hankintoja on kehitettävä tämän mukaisesti, ja julkisen vallan omalle palvelutuotannolle ei saa antaa kilpailuetuja pelkästään omistajataustansa vuoksi. Valtion ja kuntien liikelaitosten on toimittava kilpailutilanteessa läpinäkyvästi ja samoilla periaatteilla kuin yksityinen palvelutuotanto. g Valtion tukia on ohjattava entistä selvemmin sellaisiin hankkeisiin, joilla on aito kaupallinen menestymismahdollisuus kansainvälisillä markkinoilla. 36 Kokoomuksen eduskuntaryhmä 37

Yksi yrittäjätoiminnan suurimmista riskeistä on ensimmäisen työntekijän palkkaaminen. Maatiloista jo 35 prosenttia harjoittaa maataloustoiminnan lisäksi muutakin yritystoimintaa. 6.2. Yksinyrittäjien, naisyrittäjien ja maatilatalouden haasteet Vuoden 2007 lopussa kolmannes yrittäjistä oli naisia. Naisyrittäjien vähäisyyteen on monta syytä. Naisille päätös yrittäjäksi lähtemisestä sekä yrittämisen alkutaival voivat olla vaikeampia kuin miehille, koska heillä on vähemmän yrittämiseen tarvittavia esikuvia, tukihenkilöitä, verkostoja ja pääomia. Yksinyrittäjän korkeaa työllistämiskynnystä on jo käsitelty luvussa 5.3. Monet yksinyrittäjät pitäytyvät työllistämästä siihen liittyvien riskien vuoksi. Naisyrittäjistä jopa 70 prosenttia on yksinyrittäjiä. Miehillä vastaava luku on yli 10 prosenttiyksikköä pienempi. Yksinyrittäjyys tuo usein haasteita työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisessa. Mikäli yrittäjä on yrityksen ainoa työntekijä, se voi merkitä yrityksen kiinni pitämistä esimerkiksi lomien ja perhevapaiden aikana sekä vaikeuttaa sairaan lapsen hoitamista. Palkan päälle tulevien sivukulujen vuoksi sekä työllistämiseen liittyvien riskien johdosta yrittäjän kynnys palkata ensimmäinen työntekijä on korkea. Naisyrittäjät toimivat usein aloilla, joilla myös suurin osa työntekijöistä on naisia. Tällöin riski vanhemmuuteen liittyvistä kustannuksista kumuloituu. Suomessa maa- ja metsätalouden varassa toimiminen on alueellisesti ja ilmastollisesti haasteellista. Kannattavuus edellyttää jatkuvia investointeja kasvuun. Tempoileva tukipolitiikka estää kuitenkin terveen yritystoiminnan kehittämisen, kun maatalousyrittämiseen keskeisesti liittyvät elementit vaihtuvat EU:n tasolla tehtävien maatalouspäätösten mukaan. Tällä hetkellä maatiloja on yritysrekisterissä lähes 50 000, joista suuri osa on kehittänyt maatalouden oheen muutakin yritystoimintaa, kuten maatilamatkailua. Maatiloja ei aina mielletä yrityksiksi, vaikka myös niissä omistaja-ajatus ja sitoutuminen työhön ovat vahvoja. Yrittämisen riski on olemassa, vaikka osa tuloista tulee etukäteen määriteltyjen tukien muodossa. Toimivien maatilojen määrä vähenee, mutta niin yrittäjyyden kuin Suomen asuttuna pitämisen kannalta on edistettävä myös maatilojen yritystoimintaa. Maatilayritysten kasvuedellytyksiä voisi löytyä esimerkiksi erikoistumisessa elintarvikemarkkinoilla, matkailun alalla sekä kiinteistöhuollossa ja muissa osa-aikaisissa palveluelinkeinoissa. Ympäristötietoisuuden lisääntyessä kuluttajat vaativat tuotantoeläimille normeja parempaa kohtelua sekä luonnonmukaista viljelyä. Kasvua voidaan hakea myös suoramyynnistä ja lähimarkkinoista. Ilmasto- ja energiatavoitteiden myötä pienimuotoinen uusiutuvan energian tuotanto tarjoaa myös uusia mahdollisuuksia maaseudun yrittäjille. Alueellinen teollistamispolitiikka on myös merkittävä tekijä maan kokonaan asuttamisessa. Maaseudun yhteiskuntarakennetta tukee merkittävällä tavalla muutama teollinen yritys, joiden yhteenlas- kettu työvoima voi olla useita satoja henkilöitä. Sen seurauksena alueelle syntyy palveluiden tarjontaa, ja rahan kiertoliike ylläpitää aluetta ja luo muitakin mahdollisuuksia. Toimenpide-ehdotukset: g Kokeilu ensimmäisen työntekijän palkkaukseen saatavasta tuesta on laajennettava koko maahan. Tukimahdollisuus on tietyin rajoituksin laajennettava koskemaan myös määräaikaisia työsuhteita, jotta yksinyrittäjän kynnys työllistämiseen olisi mahdollisimman alhainen. g Sijaispalvelujärjestelmien kehittäminen helpottaa yksinyrittäjien arkea. Kyseessä on järjestelmä, jossa yrittäjä voi saada sijaisen itselleen erityisestä sijaispankista esimerkiksi loman, sairauden tai lapsen sairauden ajaksi. Tämä helpottaa työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista ennen kaikkea naisyrittäjillä, joiden suhteellinen osuus yksinyrittäjistä on korkeampi. g Budjettiriihessä 2008 päätettiin 300 000 euron lisäpanostuksesta sijaispalvelujärjestelmän kehittämiseen. Tavoitteena on nimenomaan kasvuyrittäjyyden lisääminen sekä hyväksi havaitun sijaiskäytännön laajentaminen koko maahan. Naisyrittäjyyden ja sijaispalvelujärjestelmän resursseja on edelleen lisättävä ja yhtenäistettävä koko maata koskevaksi. g Maatilayrittäjiä on tuettava uusien menestystuotteiden ja -palveluiden kehittämisessä samoin kuin muitakin kasvuun ja innovaatioihin pyrkiviä yrittäjiä. g Maaseudun yrityksiä on kannustettava ja otettava mukaan täydentämään julkista palvelutuotantoa esimerkiksi sosiaali-, terveys- ja elintarvikealoilla, teknisissä palveluissa sekä vapaa-ajan palveluissa. g Ilmasto- ja energiapolitiikka vaatii uusiutuvaa ja osin hajautettua energiantuotantoa. Tämä tuo paljon uusia mahdollisuuksia maatilayrittäjille esimerkiksi bioenergian raaka-aineen tuotannossa. g Aluepolitiikan kannalta Suomessa olisi olennaista pitää eri puolilla maata riittävä teollisten toimijoiden määrä, joiden ravintoketjussa muu elinkeinoelämä saa markkinoita ja voi menestyä. (Kts. luvun 7 suositukset kuntien ja elinkeinoelämän yhteistyöstä.) g Alihankintayritykset ovat potentiaalinen toimija ja työllistävä voima maaseudulla, koska siellä kustannustaso on keskuksia alhaisempi. 6.3. Yritysten neuvontaja tukipalvelut Vastikään kauppa- ja teollisuus- sekä työministeriön yhdistymisenä syntynyt työ- ja elinkeinoministeriö on organisoinut yritysten tuki- ja neuvontapalveluja uudella tavalla. Tavoitteena on pyrkiä laatimaan koko maan kattava perusverkko TE-keskusten toimesta. Yritysten saama neuvontapalvelu on maan kattavaa ja laajaa sekä pääosin hyvätasoista. Lisäksi vapaaehtoiset tai veloituksetta toimivat tukiorganisaatiot 38 Kokoomuksen eduskuntaryhmä 39