Voi, tätä kauneutta ympärillä!



Samankaltaiset tiedostot
Lahjavinkki; Anna lahjakortti lahjaksi osaamisluettelon ammattilaisilta!

Kuvataiteilijoiden töitä on esillä Kristiina Alatalolta sekä Carita Bergiltä.

Marraskuu no Kirsi-Teresia Kivelä. Kristiina Alatalo. Vesa Lempiäinen

Kesän muistot. Osaamisluettelon osaajia kannattaa hyödyntää

Unien ja hoitojen kautta talvikauteen!

Helmikuun iloa hyvät ihmiset!

Syyskuun tuulia Tampereelta!

Toukokuun terveisiä! Kesä on juuri kohta käsillä ja luonto alkaa olla vihreyttä tulvillaan. Kevät on upeaa aikaa!

Rentouttavaa pääsiäistä!

Lokakuu no 24/2009 Versio Olevasta Versio Olevasta

Ultrapäivät Kuortaneen urheiluopistolla.

Walter Blomquist HOMONOMIA

Maaliskuu no 18/2009

Mari Vehkaluoto. Svetlana Ranta

Kukkakedot ja juhannus kutsuvat!

Heissan Hyvät Ihmiset!

Tammikuu no: Versio Olevasta

Mainiota maaliskuuta!

Syyskuu no 35/2010 1

Helmikuu no: Versio Olevasta

Joulukuu no 38/2010 1

Joulukuu no: Versio Olevasta

Tapani teki pitkän elämäntyön. Tapanilla oli ainutlaatuinen kyky olla läsnä. sanallisena tai sanattomana. Uskomattoman

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry

Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, Salo

Löydätkö tien. taivaaseen?

KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS

TYÖKIRJANEN. Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

Lokakuu no 36/2010 1

Marraskuu no 37/2010 1

Lucia-päivä

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

Ihmisen chakrajärjestelmä

Elokuu no 34/2010. ym. ym.!!!!

TALVEN RETRIITTI 2013 JOOGA & CHI KUNG LÄSNÄOLO, SYDÄN JA ELINVOIMA

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Ruusuista huhtikuuta!

Fellmannian kulma Virpi Koskela LUT/Lahti School of Innovation

Katja-Maaria Vilén ART

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS. (Loppi n.

Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä Paula Viljanen

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Jeesus parantaa sokean

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen,

SUOKI TOIMINTA PASSI

Tämän leirivihon omistaa:

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

Tekninen ja ympäristötoimiala

Kouluun lähtevien siunaaminen

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

Luontaishoitomenetelmä Tunnekehoterapiakoulutus. 3. vuosikurssi Alkaa Helsinki

Dinotski s Stuff. Dinotski s Stuff. Dinotski s Stuff. Sirpa Helminen dino@phnet.fi. Hierontalahjakortti. Palvelut

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

WELLNESS & BALANCE, ESPOO

Pilates Mestarien käsissä


Pääsiäisretriitti Retriitti Br. Shubamritan kanssa Homa Bri. Amritapriyan johdolla

Brasil - Sempre em meu coração!

AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA

Kasnäsin kesä Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze Raija Marttinen Jaana Tuomisto

Kallion musiikkikoulu

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

KOSKETUS. -tunteiden tulkki. Pirkko Säily

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan apa_mv_a7.indd

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017

Aktiviteetit ryhmille

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

YRITTÄJÄN KOKEMUS GREEN CARE LUONTOVOIMA LAATUMERKKI, NATUREFULNESS-HYVINVOINTIPALVELUT. Nina Pyykkönen, Mind Dynamics Oy, Hyvinkää

MTLH / Voimaa vertaisuudesta loma

28.1 KEVENNYS JA SILIKONIORTEESIT-KURSSI Jalkojen hyvinvointia voidaan edistää monin eri tavoin.

Vesivyöjuoksu ja vesijumppa. Vesitreeni tällä viikolla klo (sis. juoksua, jumppaa ja lihaskuntoharjoittelua).

Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? Majakka Markku ja Virve Pellinen

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018

Klo KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset

Lokakuu no 24/2009 Versio Olevasta Versio Olevasta

Odpowiedzi do ćwiczeń

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012

Helmikuu ja Ystävänpäivä

Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen!

Stora Enso Effex an Eye for Wood

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Koiran Sydän Voimistus

Transkriptio:

Kesäkuu no 21/2009

Voi, tätä kauneutta ympärillä! Luonto on niin ihmeellisen kaunis ja runsas kukkineen, mutta kauneutta on tässäkin lehdessä, sillä esillä on upeaa taidetta ja musiikkia. Arjuna ja Chintana vievät meidät tanssiin kelttiläisellä musiikillaan ja taidoillaan sekä opastavat meitä ilmaisemaan sisintämme. Tekstiilitaiteilija Tuija Vihermaan herkät mutta vahvat kuvat saavat lähtemään mystiselle matkalle. Kuukauden taiteilijana on Claude Monet, josta monet muistavat upeat maalaukset hänen itämaisesta puutarhastaan. Ultrapäivät siintelee heinäkuussa 9-12.7, olethan laittanut sen jo kalenteriisi! Sydämen iloa päivitetään Kangasalalla, Tampereella 13. kesäkuuta tanssien ja elävän musiikin kera. Nina Bräysy uskoo vahvasti feng shui järjestykseen ja pitää siitä kodin harmoniakurssia. Markku Lehto, runomies, on kirjoittanut runon lapsuudesta ja minä haluan edistää liiketoimintaasi mainonnalla. Kaikki nämä ilmoitustaululla. Pienyrittäjillä tulonsaanti on on ollut vaikeutumassa, jos ei kokonaan ehtymässä. Varsinkin yksinyrittäjä saattaa jäädä täydellisen yksin vaikeuksiensa kanssa, mutta kannattaa hakea apuvoimia henkiseen jaksamiseen sekä liiketoimintaan. Suomen yrittäjät ovat perustaneet yrittajantukiverkko.fi josta kannattaa kysellä tai paikallisyrittäjäyhdistyksestä vaikkei niihin kuuluisikaan. Oma tukiverkko on näinä aikoina kultaakin kalliimpi josta saa henkistä tukea, ja jos sitä ei ole, voit ottaa yhteyttä minuunkin, ehkä löydämme yhteisvoimin kanavia ongelmien ratkaisuun. Versio olevaan voi myös lähettää ideoita siitä miten sait ongelmasi ratkaistua, (nimettömänäkin) jospa joku muukin löytäisi siitä apua. Kesälomat ovat alkaneet ja juhannus on tuossa tuokiossa, kaikkea mahdollista hyvää ja runsautta teille kaikille kesäkuun hetkiin! Tuulamaria Kangaslampi

Heart Tanssia, sydäntä koskettavaa musiikkia, itsensä kuuntelua. Arjuna ja Chintana Space Luomme tanssi, musiikki - ja hiljentymistapahtumia, joissa pääpaino on itsensä ja omien tuntemuksien kuuntelulla, sallien niiden olla täysin sellaisia kuin ovat. Tanssin ja musiikin avulla opastamme myös ilmaisemaan tuntemuksiasi ja itseäsi täysin spontaanisti antautuen kehon omaan luonnolliseen tanssiin. Kun antaa kauniin musiikin viedä mennessään voi tulla yllätetyksi siitä, miten keho tanssii aivan itsestään. Sydän saa laulaa ja tanssia täydesti ja iloisesti elävän musiikin mukana. Sydämen avaruudessa ja läsnäolossa opastamme hyväksymään kaiken sellaisena kuin se on, ja nauttimaan täysin sydämin omasta itsestäsi, omasta ilostasi. Laulamme yhdessä yksinkertaisia sydäntä koskettavia lauluja harpun tai rummun johdattamana ja nautimme rakkauden jakamisesta. Tanssin lopuksi rentoudutaan herkän kelttiläisen harppu- ja huilumusiikin

säestyksellä. Otamme vastaan elämän kauneuden, olla tekemättä mitään ja antaa vain musiikin koskettaa kehoa ja sielua. Olla läsnä tuntemuksissa ja tunteissa joita nousee esille ja rentoutua, hyväksyä kaiken sellaisena kuin se on. Chintana Seppä (Taiteilijanimi Deva Chintana) rakasti lapsena valtavasti tanssimista, laulamista ja hulluttelua, ja harrasti erilaisia tansseja sekä joukkuevoimistelua osallistuen kilpailuihin ja näytöksiin. Opiskelut ja työt veivät muualle ja tanssi jäi. Myöhemmin tanssi löytyi yllättäen uudestaan Oshon aktiivisista meditaatioista jolloin Chintana rakastui heti kehon omaan kykyyn tanssia ja ilmaista tunteita sekä musiikkia aivan itsestään. Tästä syntyi suuri ilo ja nautinto. Syventäen tanssimista ja tunteiden kohtaamista hän valmistui vuonna 2002 Tanssiterapeutiksi Osho Institute for Dancing-koulusta opettajanaan Maneesha McClure (Sedona, Arizona) ja avusti häntä 6 vuoden ajan Italiassa, jossa on asui 10 vuotta. Chintana valmistui hierontaterapeutiksi (Rebalancing, Vyöhyketerapia, Ayervedic yogamassage, Holistic massage) vuonna 2005 Osho Multiversity:stä (Pune, Intia) ja on toiminut kehoterapeuttina siitä lähtien (mm. Bulgari Hotels&Resorts Spa, Milano). Vuodesta 2002 alkaen hän on pitänyt tanssiterapia workshopeja Italiassa, Japanissa ja nyt myös Suomessa Tampereella, jonne on muutti takaisin viime vuonna. Arjuna (Raphaël Pinel) on ranskalainen ammattimuusikko, joka on asunut Ka- Osaamis -ja ammattiluettelo sivut 12-16 nadassa ja Saksassa sekä huhtikuusta 2009 alkaen Tampereella. Arjuna soittaa ja säveltää kaunista sydäntä koskettavaa musiikkia erityisesti kelttiläiselle harpulle mutta myös muille soittimille, kuten huiluille, concertinalle (harmonikka), pianolle, rummuille, trumpetille, bassolle... hän rakastaa improvisointia ja antautuu täysin inspiraatiovirran mukaan vieden tuntemattomalle matkalle. Kuva: Heart Deva Chintana Arjuna opiskeli musiikkia Rennesin yliopistossa Bretagnessa ja on työskennellyt useita vuosia ammattimuusikkona, esiintyen konserteissa, tehden levytyksiä, opettaen harpun soittoa ja improvisoitua musiikkia. Häntä koskettaa erityisesti Suomen kauneus; ihmiset, kieli, rauhallinen luonto jotka saavat inspiroimaan sävellyksiin, soittamaan ja jakamaan iloa. Yhteystiedot: Chintana Seppä ja Arjuna Raphael Pinel Puh. 045-1295692 www.heartspace.nu Arjunalla on harppukonsertti Suodenniemellä, Koskelan Museotorpalla (Frantsila), 15. heinäkuuta klo 19. Kts. myös ilmoitustaululta!

sa kauttani. Voit saada mantran, oman rukouksen tai muun henkilökohtaisen tunne-elämyksen ohjaukseksi omassa elämässäsi ja henkisellä matkallasi. En tee kanavointia perinteiseen tapaan, vaan luon tunneyhteyden sinun ja oman henkisen opastajasi kanssa. Työskentelen Ylösnousseiden mestarien eli henkisten opastajien kanssa tietoisella tasolla ja samalla matkaan omaa valon tietäni kohti sieluni kotia ja alkulähdettä. He työskentelevät puhtaasta rakkauden olemuksesta, agapesta, pyyteettömän rakkauden lähteestä, sieluna sieluun ja valona valossa. Kuunkantaja, keltapukuinen neito Tekstiilitaitelija Tuija Vihermaa: Koe henkisten opastajien kosketus itsessäsi! Olen tekstiilitaiteilija Tuija Vihermaa. Maalaan taidetekstiilejä intuitiivisesti henkisten opastajien avustuksella, luoden valon kanavan ihmisten koettavaksi. Olen taiteilijasieluna luonut yhteyden henkisen tason opastajiin, jotka ohjaavat meitä ihmisiä omassa henkisessä kehityksessämme valon ja sielun matkalla kotiin. Voit tulla luokseni, kokea taiteeni ja samalla yhdistyä heihin ja heidän valoonsa, voimaansa ja rakkauteensa kauttani. Voit myös saada henkilökohtaisen viestin ja kosketuksen heidän energiaan- Osaamis -ja ammattiluettelo sivut 12-16 Hermione kohtaa Lumikauriin, keijuneito ja Lumikauris lentää taivaalla Olen työskennellyt Djwahl Kuhlin, Maitreyan, St.Germainin, Paul Venetsialaisen, Kuthumin, El Moryan, Hilarionin ja monen muun henkisen Valon mestarin kanssa tietoisella tasolla. Arkkienkelit ja heidän puhdas rakkautensa ovat myös läsnä jokaisessa päivässäni. Arkkienkeli Mikael opastaa valon tiellä jokaista, joka hänet haluaa ottaa mukaansa omalle matkalleen. Mikael on suuri valon lähettiläs ja hänen valomiekkansa puh-

distaa meitä vanhasta ja oman elämämme kivuista ja kipupisteistä. Mikael on läsnä joka päivä elämässäsi, jos haluat niin tapahtuvan. Hänen rakkautensa on lämmintä ja voimakasta tunnetta sisimmässäsi. Sinä voit saada yhteyden oman henkiseen opastajaasi ja tien näyttäjääsi kauttani matkalle minuuteen. Lumikauriin matkassa Lumottuun maahan, keijuneito lentää Lumikauriin matkassa halki taivaan ja yllä pilvien Lumimaahan Herra Himalaja, meditoiva Lumikauris Elaine Sikkisiipi ja Vapauden Lapsi aiheisia tuotteita

Upeat Ultrapäivät! Lumikauris aiheisia tuotteita Työ- ja liiketilani ovat osoitteessa: Design Tuija Vihermaa Avoinna: ti klo 12.30-17.00 ke klo 12.30-18.00 Vartiovuorenkatu 3, 20700 Turku 0400-950 902 Tervetuloa kokemaan taiteen kanavan avulla kosketus omaan henkiseen opastajaasi kauttani. Www-sivujeni kautta voit kokea myös toisenlaisen fantasian maailman kosketuksen taidetekstiileissäni. www.tvihermaa.com 33. kerta (2008) toden sanoi, kun rajatiedon harrastajat, kokijat, näkijät ja tekijät valloittivat jälleen kerran Kuortaneen Urheiluopiston luonnonkauniin alueen. Neljä vuorokautta täyttyi hyvästä tunnelmasta sekä ystävien tapaamisesta ja niiden saamisesta. Ohjelma oli kansainvälisempää kuin koskaan: luennoijia tuli Intiasta, Kanadasta, Italiasta. Ultrapäiväläisiä on neljän päivän ajan Urheiluopistolla niin paljon, että hyvästä yrityksestä ja tahdosta huolimatta syntyy väkisinkin tilanpuutetta ja ruuhkautumista. Asiaan paneudutaan tosissaan, joten tänä kesänä on luvassa enemmän ja suurempia tiloja iltaworkshoppeihin, lisää majoitustilaa ja jouhevampia ruokailuja. Tervetuloa entistäkin ehommille Ultrapäiville 9.-12.7.2009! Käy Ultra-lehden sivuilla katsomassa mielenkiintoisten luennoitsijoiden päivä- sekä iltawhorkshop neljän päivän ohjelmat! www.ultra-lehti.com/ultrapvt/ultrapvt. html www.kuortane.com

Oscar-Claude Monet tai Claude Oscar Monet, (14. marraskuuta 1840 Pariisi 5. joulukuuta 1926 Giverny, Ranska) oli taidemaalari, joka oli ranskalaisen impressionimin perustajia. Monet maalasi johdonmukaisesti ja tuotteliaasti impressionismin mukaisesti: hän ilmaisi havaintojaan luonnosta ja sovelsi niitä varsinkin ulkoilmamaalaukseen.»ihmiset keskustelevat taiteestani ja ovat ymmärtävinään sitä, ikään kuin pitäisi ymmärtää silloin, kun yksinkertaisesti täytyy rakastaa.» (Claude Monet) Kuukauden taiteilija C l a u d e Monet Pariisissa vuonna 1874 näytteillä ollut Monet n maalaus Impression, soleil levant (suomeksi Impressio, nouseva aurinko tai Vaikutelma auringon noustessa) antoi nimen koko impressionistiselle tyylisuunnalle. Kun uuden maalaustavan maalauksia ei hyväksytty Ranskan taideakatemian näyttelyihin, impressionistit päättivät pitää omia näyttelyitä. Vuoden 1880 jälkeen Monet ei osallistunut enää impressionistien yhteisnäyttelyihin. Elettyään köyhissä olosuhteissa hän saavutti taloudellista menestystä ja kuuluisuutta vuoden 1889 näyttelyssään Auguste Rodinin kanssa. Hän osti vuonna 1890 talon Givernystä ja palkkasi sinne kuusi puutarhuria. Vuonna 1892 hän laajensi tonttia naapurilta ostetulla suotilkulla, johon rakennettiin hänen maalaustensa kohteena kuuluisaksi tullut itämainen vesipuutarha. Claude Monet: Water Lilies Kuva: www.allposters.com/-st/claude-monet-posters_c26759_.htm Teksti: http://fi.wikipedia.org/wiki/claude_ Monet

I l m o i t u s t a u l u Ilmoitustaululla ilmoitellaan ajankohtaisista asioista. Lapsena näin, elämä on unelma. Hei, minä muistan sen, kun katson, näen itseni vieläkin lapsena, aurinkoisessa kesäisessä päivässä, leikkimässä. En ollut tästä maasta, en kuulunut tähän maailmaan, silti minun oli hyvä, olin unelmassa. Kunnes eräänä päivänä tuli pyörremyrsky ja sekoitti kaiken. Järjestelin, enkä siltäkään saanut järjestystä. Kaikki meni yhä uudelleen ja uudelleen sekaisin. Mihinkä kadotin sen mitä olen. Mihinkä kadotin unelman. Hei, välillä minä näen sen. Markku Lehto Kodin harmonisointikurssi Ajankohta: lauantai 11.7. klo 11.00-15.00 Paikka: Vammala (paikka tarkentuu) Kotisi heijastaa uskomattoman tarkasti sisäistä maailmaasi sekä omaa ja perheenjäsentesi hyvinvointia. Vaikuttamalla kotiisi parannat samalla kaikkien siellä asuvien terveyttä ja onnea. Kodin energioiden harmonisointi vaikuttaa suotuisasti kodin ilmapiiriin ja tunnelmaan, joka puolestaan näkyy ja tuntuu perheenjäsenten välisenä levollisuutena, rentoutena ja positiivisuuden lisääntymisenä. Kurssilla opit miten puhdistaa vanhaa tunne-energiaa kotona sekä saat runsaasti keinoja, joilla tuoda uutta, perheenjäsenten hyvinvointia tukevaa energiaa tilalle. Etukäteistietoa fengshuista, energioista tms. et tarvitse. Kodin harmonisoinnin tekeminen on ihanaa, palkitsevaa sekä nautinnollista ja sen vaikutukset tunnet heti niin kotona kuin omassa ja perheenjäsentesi hyvinvoinnissakin. Kurssille mukaan muistiinpanovälineet! Kuva: Tuulamaria Hinta: 42,-/ hlö (sis. opetuksen, kahvia/ teetä + kahvileipää, hedelmiä sekä alv 22 %). Laskutus noin kaksi viikkoa ennen kurssia. Sitovat ilmoittautumiset: nina(at)whsoul.fi tai 045 122 2585 www.whsoul.fi

I l m o i t u s t a u l u Syd!men Ilon p!iv! j!rven rannalla tanssien ja el!v!n musiikin johdattamana Vetäjinä: Chintana ja Arjuna Lauantaina 13. kesäkuuta, 2009 klo 14-22 Kangasalalla Vesaniemessä Vesijärven rannalla Heart Space sydämen Ilon päivä pidetään ulkona Kangasalla nurmikolla järvenrannalla. Sateen sattuessa olemme sisällä, tai ehkä innostumme tanssimaan aurinkotanssin... Päivä on omistettu oman itsesi ja sydämesi kuunteluun. Vapaan ilmaisuun ja antautuen kehon omaan luonnolliseen tanssiin. Sydämesi saa laulaa ja tanssia vapaasti ja täydesti. Sydämen avaruudessa ja läsnäolossa voit yksinkertaisesti hyväksyä kaiken sellaisena kuin on. Lopuksi olet kutsuttu rentoutumaan syvästi omaan itseesi kauniin, herkän musiikin koskettaessa ja vain ottaa vastaan elämän kauneus ja yksinkertaisuus. Iltaohjelmassa klo 18 alkaen saunomista, uintia, illallinen mm. paikanpäällä savustettua lohta, ja sydämen ilon yhteislauluja nuotion äärellä. Arjuna on syntyään ranskalainen ja toimii ammattimuusikkona Saksassa. Soittaa erilaisia soittimia mm. harppua, huilua, hanuria, pianoa, rumpuja täysin vapaalla ja spontaanilla tavalla, joka koskettaa kauneudellaan. Soittaa satsangeissa ja on improvisaation maestro. Deva Chintana on syntyään suomalainen, asunut 10 vuotta Italiassa, jossa valmistunut mm. tanssiterapeutiksi vuonna 2002 (Osho Institute for Dancing) ja kehoterapeutiksi vuonna 2005 (Osho Multiversity, Pune, India). Tanssin kautta jakaa suurta iloaan ja rakkauttaan elämään pitäen erilaisia tanssinilon- ja hyvän olon tapahtumia Italiassa, Japanissa ja nyt myös Suomessa. devachintana@gmail.com. www.heartspace.nu. puhelin: 045-1295692. Kurssimaksu: 60 euroa, sisältää tapahtuman, saunan, illallisen ja illanvieton. On mahdollisuus osallistua vain pelkkään iltapäivän ohjelmaan (klo 14-18), jolloin maksu on 45 euroa. Ilmoittautuminen 10.6. mennessä. Otathan mukaan alustan esim. Joogamaton ja tyynyn. Tilaisuuden osoite: Vesaniementie 13, Kangasala.

I l m o i t u s t a u l u

Osaamis -ja ammattiluettelo Auri-julkaisut Heikki Juutilainen Käännöstoimisto; suomi-venäjä-englanti, Aurijulkaisut; julkaisee painovalmiiksi omakustanneet ym., www-sivut. Puh/fax (03) 68670227, 040-7706153 heikki@juutila.com www.auri-julkaisut.com Aurinkosydän Matti Niskala Intuitiivisen Enkelimusiikin konsertit, Hengen tulikävelyt (yksityisille), Yhteishengen tulikävelyt (yrityksille), Henkisen kasvun kirjat. Puh. 040 719 669 Kalevan puistotie 21 B 62, 33500 Tampere www.aurinkosydan.fi Artemis Arja Sinervo Aura-Soma väriterapia, Ayurvedinen pää -ja kasvohieronta, Shindo selkähoito, Sisäelin /vatsahieronta, Enkelienergia -ja äänihoito, Jumalatar energiahoito, Intuitiivinen energiahoito, Aarrekartta -kurssit, Energianvälitys myös kaukohoitona. Puh. 040 776 4538 arjasinervo@gmail.com www.hoitolaartemis.net Casa D Angelique Marjaana Will-Vidlund + 358 40 770 5250 www.casadangelique.com Ceresia Kirsi-Teresia Kivelä Ohjaukset; Sisäinen hyvinvointi, Regressioohjaus, Rentoutusohjaus, Energiahoidot, Kivihoidot, Enkelin kasvohoito, Tarot tulkinnat. Myös hoitotilan vuokraus. Puh. 050 537 5564 info@ceresia.fi www.ceresia.fi Design Tuija Vihermaa Tekstiilitaidetta Työ- ja liiketila avoinna: ti klo 12.30-17.00, ke klo 12.30-18.00 Puh. 0400-950 902 Vartiovuorenkatu 3, 20700 Turku www.tvihermaa.com Elijah Rakel Numerologiset luonneanalyysit sekä Tarot tulkinnat. 050 369 8877 rakel.elijah@gmail.com Esoteerinen Alkemiakeskus Jan-Mikael Maros Ihmisen sielullinen kehitys, Edellisten elämien tutkimukset, Esoteeriset aura -ja chakrakonsultaatiot, Kiviterapia, Kivien symboliikka, Hoitomusiikkia. Puh. 0400 360 767 Vasavägen 41 A, 64200 Närpiö esoteerisetalkemistit@luukku.com www.asoteerisetalkemistit.com Fontane Lady s Club (CMS) Naisten kuntoklubi Marita Kivinen Puh. 09 878 6668 Laajaniityntie 3, 01620 Vantaa www.fontane.fi Arja Järvinen Hivenaineainelyysit Puh. 050 344 4757 arja.jarvinen@netti.fi

www.fontane.fi Graafista suunnittelua tuulamaria Tuula-Maria Kangaslampi Esitteet, Logot, Käynti -ja kutsukortit, Lomakkeet, Kirjekuoret, Lehti-ilmoitukset, Yrityksen graafinen ilme,taitot, www-sivut, Ikkunateippaukset, Haastattelut/lehtiartikkelit, Tekstaukset, Julisteet, Kortit, Cd-kannet, Postimerkit, Ex-Librikset jne. Puh. 041 484 4032 Tarjanteenkatu 5 A 15, 33720 Tampere info@tuulamaria.fi www.tuulamaria.fi Haukila Leena Kanavointia. Selväkuuloisuutta -ja näköä, Menneitä elämiä. Puh. 0400 489 576 Piilokalliontie 3, 25500 Perniö kirjekyyhky@suomi24.fi Heart Space Chintana Seppä ja Arjuna Raphael Pinel Tanssin ilon ja elävän musiikin tapahtumia, Rentoutumista, Harppumusiikkia. Puh.. 045-1295692 devachintana@gmail.com arjuna@raphaelpinel.com www.heartspace.nu Hermeetikko lehti Päätoimittaja Jukka Nieminen www.hermeetikko.fi Hoitohuone Kehon Terveydeksi Anne Laatikainen Moderni Vyöhyketerapia (MVT), Intialainen Päähieronta, Reiki energiahoito. Koulutukset: Vauvahieronnan ohjaus, Intialaisen Päähieronnan kurssi, Reiki-koulutus, Rentoutusohjaaja, Regressio-ohjaaja. Puh. 050 326 5970 Tuusantie 1, Linjaportti, Nummela Hynnäläntie 23 D, Oinasjoki www.kehonterveydeksi.fi Hoitohuone Sippoin; vastaanotto Lauttasaaressa, Helsingissä. Hoitohuone Sippoin tarjoaa asiakkailleen kokonaisvaltaista ja yksilöllistä yhdistelmää hoitoja ja itsehoitoa. Teen neula-akupunktiota, jäsenkorjausta, meridiaanihierontaa & akupainantaa, sekä annan yksityisopetusta Sippoin terveysliikunnassa, Viisi tiibetiläistä liikettä, Sippoin Kum Nye ja Kehoäly harjoittelussa. Teen myös yritys- ja kotikäyntejä. Tiedustelut ja ajanvaraus: Tapio Sippoin 050 5328 528 www.sippoin.fi Hoitotila Tietoinen Verso Erilaisia hoitoja yksittäin tai yhdistelmänä. Jorma Tuomainen, 044 3550377 Tampere www.tietoinenverso.fi IlonTila Tilavuokrausta ja tapahtumia Puh. 044 2727 464 Väinölänkatu 1, 33100 Tampere info@ilontila.fi Kirjansitomista Mari Vehkaluoto Puh. 0405188521 www.kirjansitojatar.fi. mari.vehkaluoto@gmail.com Konsan Kartano Akupunktio, Aromaterapia, Astrologia, Bioenergiainformaatiokentän oikaisu, Ekokampaaja, Energiahoito, Enkelityöskentelyn ja kanavoinnin kurssi, Hieronta (klassinen), Hieronta (intuitiivinen),hom eopatia, Intialainen päähieronta, Jalkahoito / rentoutus, Koko kehon vyöhyketerapia, Refleksologia, Korvakynttilähoito, Lymfahoito, Lämpökivihoito, Naprapatia, Numerologia, Reiki, Resonanssiterapia, Selvänäköinen auralukemus, Suggesto- ja

rentoutusterapia, Tarot, Voicemassage. Konsan perinne -ja kulttuuriyhdistys, Aamiaismajoitus, Tallipiha, Sateenkaarisanomet; Kalevala, Turun luontaishoitola Puh. (02) 250 3636 Virusmäentie 9, 20300 TURKU www.konsankartano.net Kotisiivous MeriSun Anneli Merisalo Puh. 044 258 1185 Koulukatu 10 as. 5, 09120 Karjalohja www.merisun.fi Kristiina Alatalo Pensselinpitelijä, Maan matkalainen. Taidetta maalaamalla ja v a l o kuvaamalla: läheltä ja kaukaa, sisältä ja ulkoa, maasta ja taivaasta. Meditaatioita ja Chakratanssia. Puh. 040-554 85 22 kristiina@taivalmaa.net www.luoja.org Lehto Markku Energiahoitoja, jalokivihoitoja, jäsenkorjausta, varvas-meridiaanitulkinta, runoilija Puh: 040-5467979 mj.lehto@pp.inet.fi Logos Terapia Hannu Hinkka Sosionomi - Työnohjaaja Puh. 040 911 5264 Atomikatu 7 A 3, 33720 Tampere hannu.hinkka(at)logosterapia.com www.logosterapia.com Mettälä Niina Koulutettu hieroja, Aura-Soma väriterapeutti, Reiki-hoitaja, Kraniosakraaliterapia-harjoitus, kodin energiapuhdistukset. Puh. 040 733 1980 Luontaishoitola Suvanto Suvantokatu 7-9, 33100 Tampere niina.mettala@luontaishoitola.net /www.luontaishoitola.net Naurujooga Essi Tolonen Naurujooga -ja ilmaisukouluttaja Puh. 050 3700 338 essi.tolonen@naurujooga.fi www.naurujooga.fi Nina Osagie Desing Niina Osag Korutaiteilija Käsin valmistetut korut ja sisustustuotteet. Puh. 040 521 0744 niinaopalvelee@gmail.com www.niinao.fi Omniversum Eijamaria Broholm KM, opettajankouluttaja, New Energy Teacher, Uuden energian koulutus,ohjausklinikka, Energiaklinikka, retriitit Puh. 040 735 5151 Tuomiokirkonkatu 40 C, 33100 Tampere omniversum@newenergynest.com www.newenergynest.com/omniversum Lars-Erik Broholm Yritysklinikka, Ohjausklinikka, Kielipalvelut, Äänitutotanto Puh. 045 678 9527 omniversum@newenergynest.com www.newenergynest.com/omniversum Piano & viihde Ohjelmapalvelu Puh. 050 545 2834 piia@pianoviihde.fi www.pianoviihde.fi Pro harmonia (Tmi) Sanna Tuovinen Aarrekartta valmennukset, Rentoutushieronta ja Äänimaljahoidot, Nature`s of Scandinavian jälleenmyynti, Freelancer toimittaja.

040 734 3632 sanna.tuovinen@gmail.com Paavontie 6, 94830 Kemi Raunio Soile Kirjailija, Selvännäkijä, kanavoija www.soileraunio.fi Sarkku Taide putiikki Sari Tallman-Nieminen Lasi-ja posliinimaalausta, Violettiliekkikorut Puh. 045 133 1967 16300 Orimattila Smiling Stars Erkki Lehtiranta ja Leena Niemelä +358-(0)9-224 33550 +358-(0)400-761 939 (mobile) leena@smilingstars.fi www.smilingstars.fi Sydämen Valo Tarja Rantamäki Uuden tietoisuuden opettaja. 7-Arkkienkelin hoito, Ykseys-energiahoito, Henkilökohtainen valmennus/keskustelut, Kodin energiapuhdistus, Kristallihoito, Uuden parisuhteen siunaus/vihkimysrituaali Puh. 044 380 9499 tarjarantamaki@hotmail.com Tampio Hannele Reikimaster, intuitiivinen (energia)hoitaja, hieroja, vyöhyketerapeutti. Voit liittyä sähköpostilistalleni, jolla kirjoittelen ja välitän tietoa, rakkautta, energiaa, ajatuksia, kuvia. *Uutta:* sähköposti-/puhelinkurssi itsen löytämiseksi ja laajentamiseksi hannele.tampio@gmail.com Boulder, Colorado Teide Timo Taiteilija, kirjailija timo.teide@olen.to www.timoteide.com Terttu Saksala Aromaterapiaa Aromaterapia, Aromaterapeuttinen kasvohoito, Klassinen vyöhyketerapia, Shiatsu,Intialainen päähieronta, Rentouttava yrttihoito, Kukkaterapia, Kalevalainen jäsenkorjaus, Tiibetiläinen hunajahoito, Suklaahieronta, Selluliitinhoitopaketti, Koulutus,Energiahoito. Puh 040 5899862 Myllystenpohjantie 27 A 13 36200 KANGASALA www.elisanet.fi/terttu.saksala Tilkkuparatiisi Svetlana Ranta www.quiltingparadise.net Tulkki Juha Kukkaterapia, henkilökohtainen ja luonnonmukainen kukkaterapia -myös eläimille. Puh. 0400 890 051 Paavontie 6, 94830 Kemi info@keskiyonaurinko.fi www.keskiyonaurinko.fi Tragerterapia Sirpa Jauhiainen Puh:050-3380226 Sirpa.jauhiainen@elisanet.fi www.trager.fi Tyylistudio Päivi Alanen Pukeutumisneuvonta, värianalyysit, meikkausopetus. Erilaiset tyyli-ja pukeutumiskurssit yrityksille ja yksityishenkilöille. Kurssit ja luennot väreistä ja värien käytöstä pukeutumisessa ja sisustuksessa. Unelmista Totta! aarrekartta-kurssit. Puh. 050 567 1299 paivi.alanen@tyylistudio.net www.tyylistudio.net Tähtisade Tuulia Mäntylä

Selvänäköpalvelu, Violettiliekki, Reikihoito, Valokynähoidot, Neulaton akupunktio, Magneetti -ja maasäteilymittaukset, Enkelivesi. Koulutukset ja kurssit; Aarrekartta, Violet Flame Reiki Master, Shamballa MD Reiki sekä vihkimykset. Myös puhelimitse 0700-81100 selvännäköiset tulkinnat. Puh. 040 501 3361 Kirkkojärvenkuja 5, 07600 Myrskylä www.tahtisade.net Ultra lehti Rajatietoa etsijöille Puh. 03 555 8101 Salojärventie 36, 17950 Kylämä www.ultra-lehti.com With Heart&Soul Nina Bräysy Intuitiivinen life coaching, Feng shui konsultaatiot ja Space clearing, Tarot, Kurssit ja Verkkokauppa. Puh. 045 122 2585 www.whsoul.fi nina@whsoul.fi Yesterday Once More Marianne Saranpää Vintage vaatteet - menneiden vuosikymmenten muotia. Puh. 050 511 0454 Kauppapuistikko 16, 65100 Vaasa info@yesterdayoncemore.fi www.yesterdayoncemore.fi ValoArt Oy Taina Hokkanen Valosuunnittelut tapahtumiin, koteihin, pihoihin. Taiteilija Puh. 050 528 6072 taho@elisanet.fi Köyräntie 360 as 1 36340 Tohkala Valtanen Marja Kouluttaja, terapeutti Kosketushoidot: Aromaterapia, Reiki, Prinsessa Ruusunen ja Ritari Rohkean hoidot. Konsultaatiot: Elämälläsi on tarkoitus, elämänpuu, kukkaterapia. Kurssit: Löydä Aurinkosi, Jooga ja tietoinen läsnäolo, Selvännäkijäkoulutus, Rakkauden mysteerit, Omenankukka ja Satakieli, Unikoulu. Puh. 040 5792 101, 03 3410 243 Kolmionkatu 2 K 93, 33900 Tampere marja.valtanen1@gmail.com Vesa Lempiäinen Taitelija, muusikko 041 506 5124 www.kolumbus.fi/vesa.lempiainen