VUOSIKERTOMUS 2014 kalastusalueen ohjesäännön mukaan



Samankaltaiset tiedostot
VUOSIKERTOMUS 2015 kalastusalueen ohjesäännön mukaan

VUOSIKERTOMUS 2016 kalastusalueen ohjesäännön mukaan

Bromarv-Tenholan kalastusalue 1/5

VUOSIKERTOMUS Länsi Uudenmaan kalastusalueen hallitus vuonna 2015

VUOSIKERTOMUS Nimi Osallistunut Valittu vuonna

VUOSIKERTOMUS Itäisen Uudenmaan kalastusalue 1:

HIIDENVEDEN KALASTUSALUE Sivu 1/5

UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet. Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015

Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella

UUSI KALASTUSLAKI. Eduskunnan hyväksymä Voimaan

Uuden kalastuslainsäädännön jalkauttaminen

Kalastusrajoitukset, vaelluskalavesistöt ja kalastusrajoituspalvelu

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ

VUOSIKERTOMUS Nimi Osallistunut Valittu vuonna

Kalatalousalueiden 1. kokous

Uusi kalastuslaki tuli voimaan - Nyt lunastetaan takuukorjaus. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Lapin kalatalouspäivät 2016

VUOSIKERTOMUS Nimi Tehtävä Edustaa kokouksiin vuosikokouksessa Paavo Paju puheenjohtaja Hanko Karl-Johan Lindqvist,

KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA VUONNA 2014 HEINOLAN KALASTUSALUE

Kalastuslain ja hallinnon uudistus. Hämeen ELY-keskus

Kalastus Selkämeren kansallispuistossa Eräluvat

Puulan kalastusalueen toimintakertomus 2013

VUOSIKERTOMUS Kirkkonummi-Siuntion kalastusalueen hallitus 2016

Yksi lupa lähes koko maahan. Valtion kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset maksut yhdistyivät kalastonhoitomaksuksi.

Valtioneuvoston asetus (ns. ANTTILA)

Miksi säännöt tulisi uudistaa?

Miksi yhteinen vesialue?

VUOSIKERTOMUS 2017 kalastusalueen sääntöjen mukaisesti

KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA INKOON KALASTUSALUE

KALASTUKSEN JÄRJESTÄMINEN KEMIJÄRVEN OSAKASKUNNAN VESILLÄ 2012

S ÄÄ N N ÖT. Kalastuskunnan osakkaalla on valta luovuttaa toiselle henkilölle oikeutensa kalastaa

Viite: Uudenmaan maaseutuelinkeinopiirin päätökset :

Lapin kalastusaluepäivät Saariselkä

Hallitus vuonna 2016

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, liikuntapalvelut.

säädetyt pykälät siirretty sellaisenaan uuteen Kalastusta koskevat säännökset muuttuvat

POHJOIS-KEITELEEN KALASTUSALUE KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA

HIIDENVEDEN KALASTUSALUE Sivu 1/5

- tämänhetkinen Valtioneuvoston suunnitelma kaupallisen lohenkalastuksen säätelystä Pohjanlahdella

Kutsu Vammalan seudun kalastusalueen vuosikokoukseen klo Ellivuori resort Hotelli ESITYSLISTA

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke

RUTALAHDEN OSAKASKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(2)

Suomenlahden kalakannat ja kalastus. Suomenlahden tila ja tulevaisuus seminaari

Yksi lupa lähes koko maahan. Valtion kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset maksut yhdistyivät kalastonhoitomaksuksi.

Kalastusalueet kalastuslain siirtymävaiheessa. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakikoulutus Tampere

1. Hallinto ja kokoukset

POHJOIS-KEITELEEN KALASTUSALUE KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö

VUOSIKERTOMUS Kirkkonummi-Siuntion kalastusalueen hallitus 2015

PORVOON KAUPUNGIN VESIALUEIDEN KALASTUSSÄÄNNÖT 2019

Kohti kalatalousaluetoimintaa. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 2017 Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto

KANTA-HÄMEEN, KESKI-SUOMEN, PIRKANMAAN JA PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTIEN YHTEINEN KALASTUSALUEPÄIVÄ 2016

2. VALITAAN KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJA JA SIHTEERI

Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi

Kalastonhoitomaksuihin liittyvät menettelyt

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen

VUOSIKERTOMUS 2016 PORVOON-SIPOON KALASTUSALUE PERUSTIEDOT

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ

Suonteen kalastusalueen vuosikokous klo PÄYTÄKIRJA

Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä

Vaelluskalojen kestävä kalastus

Vuonna 2012 kertyneiden viehekalastusmaksujen jakaminen

TOIMINTAKERTOMUS 2014

VUOSIKERTOMUS Itäisen Uudenmaan kalastusalue 1:

Kutsu Vammalanseudun kalastusalueen vuosikokoukseen klo Vuorihotelli ( Ellivuori ) ESITYSLISTA

Valtioneuvoston asetus

Kalastuslain uudistaminen Rovaniemi Ylijohtaja Pentti Lähteenoja Maa- ja metsätalousministeriö

Kalastusalueiden toiminnan lopetus. Kalastusaluepäivät Mikkeli Rauno Jaatinen, Etelä-Savon Kalatalouskeskus ry

Raportti 23/2017 Jokitalkkari-hankkeen kalastuksenvalvontaraportti 2017

KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA RUOTSINPYHTÄÄN KALASTUSALUE LOVIISAN KALASTUSALUE PERNAJAN KALASTUSALUE

Kalastusalueen vedet

Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi

Kalatalousalueiden rajat on vahvistettu, toiminta alkaa 2019

HELSINGIN KAUPUNGIN VESIALUEILLA TAPAHTUVAA KALASTUSTA KOSKEVAT ERITYISMÄÄRÄYKSET 2017

INKOON KALASTUSALUEEN OHJESÄÄNTÖ

Kalastusasetus. Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään kalastuslain ( 1 luku. Saalista koskevat määräykset. Kalojen rauhoittaminen

Suomen Kalastusopaskilta ry

Katsaus Suomen kalastuslakiin ja asetukseen sekä yhteisaluelakiin

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA

Kaupallinen kalastus kalastuslain uudistamisessa

Meritaimenkannat ja niiden hoito Tornionjoella

LAHTELAISEN KALASTUSOPAS

Saimaannorppa ja sen elinalue

PORVOON KAUPUNGIN VESIALUEIDEN KALASTUSSÄÄNNÖT 2019

PÄÄTÖSLUONNOS. Varsinais-Suomi Kalatalouspalvelut /5715/2014

Pöytäkirja Hoitokunnan puheenjohtaja Seppo Ukkonen avasi kokouksen ja toivoi jatkossa jokaisen osanottajan

Elinkeino-, liikenne- ja j%py ympäristökeskus

Säännöt, käyttö- ja hoitosuunnitelmat ja rahoitus. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät Polvijärvi

Vapaa-ajankalastajat, kommenttipuheenvuoro KL ja KA

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

Puula-forum Kalevi Puukko

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

TOIMINTAKERTOMUS 2015

Uusi kalastuslaki ja sen vaikutukset

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt

Merkitse pyydyksesi oikein

Transkriptio:

INKOON KALASTUSALUE Sivu 1 / 6 VUOSIKERTOMUS 2014 kalastusalueen ohjesäännön mukaan 1. PERUSTIEDOT Inkoon kalastusalue sijaitsee Länsi-Uudellamaalla. Naapureina on lännessä Raaseporin kaupunki, idässä Kirkkonummi, koillisessa Siuntion kunta ja pohjoisessa Lohjan kaupunki. Kalastusalueeseen kuuluu merialueita, virtavesiä, järviä ja lampia. Kalastusalueen pinta-ala on 20 462 hehtaaria. Kalastusalueella on n. 930 vesikiinteistöä, josta n. 230 kpl. on yhtenäisiä ja n. 700 jaettuja. Kalastusalueella on yhteistiedot n. 25 yhteisvesialueeseen. Kiinteistöistä on n. 95 kpl yli 50 hehtaaria. 2. HALLINTO 2.1 Vuosikokous ja hallitus Inkoon kalastusalueen vuosikokous pidettiin 24. huhtikuuta Hembygdsgårdenissa, Inkoon kirkonkylässä. Bo- Gunnar Westerholm toimi kokouksen puheenjohtajana. Kokous käsitteli sääntömääräiset asiat, hyväksyi sääntömuutoksia ja vahvisti uuden käyttö- ja hoitosuunnitelman. Uudenmaan ELY-keskuksen kalatalouspalvelut on 14.10.2014 vahvistanut kalastusalueen säännöt. Kokoukseen osallistui yksitoista henkilöä, joista kahdeksan äänioikeutettua. Hallituksesta eroamisvuorossa olivat Jan-Erik Holmberg ja Björn Lindholm. Molemmat valittiin uudelleen toimikaudelle 2014-2016. Kokous valitsi hallituksen jäsenistä Mikael Rehnberg puheenjohtajaksi ja Björn Lindholm varapuheenjohtajaksi. Nimi osallistuminen hallituksen kokouksiin toimikausi * Mikael Rehnberg, puheenjohtaja vuosikokouksesta (3/4) 2013-2015 Björn Lindholm, varapuh.johtaja kokouksesta (3/4) 2014-2016 Ulf Heinström (2/4) 2013-2015 Krister Hellström (4/4) 2013-2014 Jan-Erik Holmberg (2/4) 2014-2016 Paavo Leppänen (4/4) 2013-2015 Rafael Wasström (4/4) 2013-2014 Esim. 2013 2015 tarkoittaa, että toimikausi päättyy vuosikokouksessa 2016. Hallitus on kokoontunut neljä kertaa vuoden aikana. Kokoukset on pidetty kunnantalolla, Café Deltassa, Café Candyssä ja Hembygdsgårdenissa. 2.2. Toimihenkilöt Vuosikokous valitsi Nils Janssonin (HTM) ja Christer Långstedtin (HTM) tilintarkastajiksi sekä Lars Ove Backmanin (HTM) ja Karl Erik Holmbergin (HTM) varatilintarkastajiksi, tarkastamaan vuoden 2014 talouden ja hallinnon. Inkoon kalastusalueella on isännöintisopimus T:mi Gabi Lindholmin kanssa, joka myös hoitaa rahastonhoitajan- ja kirjanpitäjän tehtäviä. Kalastusalueella on toimeksiantosopimus kalastuksenvalvonnasta T:mi Kenneth Nordqvistin kanssa 22.5.2014-30.4.2015 ja Jari Aholaa toimi talkoovalvojana ajalla 4.4.-15.6.2014. 2.3. Ilmoituselimet Kalastusalueen kuulutukset ovat nähtävinä kalastusalueen/inkoon kunnan virallisella ilmoitustaululla ja julkaistuina lehdissä Västra Nyland, Etelä Uusimaa, sekä tarvittaessa Virallinen lehti. 2.4. Jäsenyys Kalastusalue on jäsenenä alueellisissa neuvontajärjestöissä; Nylands Fiskarförbund ry. ja Uudenmaan Kalatalousyhteisöjen liitto ry. 3. TALOUS 3.1. Toimintavuoden tuotot ja kulut Kalastusalue on rahoittanut toimintaansa vedenomistajien lahjoittamilla varoilla (8 243,54 ), Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalveluryhmän myöntämällä toiminta-avustuksella (6 601,45 ), 30 :n säännön mukaan kalastusalueelle jäävillä varoilla (5 591,84 ), Uudenmaan elin-keino-, liikenne- ja

INKOON KALASTUSALUE Sivu 2 / 6 ympäristökeskuksen kalatalouspalveluryhmän myöntämällä edistämisvaroilla (1 781,39 ) Länsi Uudenmaan kalastuksenvalvonnan kehittämiseen ja korkovaroilla (310,53 ), ELY-keskus myönsi edistämisvaroja yhteensä 7 000. 5 218,61 on kirjattu siirtovelkana ja käytetään vuonna 2015. Varsinaisen toiminnan kulut olivat 27 828,33 ja hallinnon 14 657,00. Toimintavuoden tulos on 19 956,58 alijäämä ja taseen loppusumma on 270 249,57. Taseen loppusummasta 83 %, 223 151,51, on talletuksena Etelä-Suomen aluehallintovirastossa. Hallitus ehdottaa, että alijäämää viedään voitto- ja tappiotilille. Toiminta-avustus 1994-2013 3.2. Kalastuskorvaukset Kalastusalue vastaanotti vuonna 2014 edelleen jaettavaksi vedenomistajille 4 197,56 kalastuskorttivaroja sekä 29 651,79 viehekalastuskorvauksia. Viehekalastuskorvausvarat ovat peräisin vuodelta 2013. Se tarkoittaa, että varat on maksettu maa- ja metsätalousministeriön tilille vuonna 2013; kalastusalueelle ne maksettiin 17. joulukuuta 2014. Vedenomistajat voivat siirtää osuutensa kalastusalueelle. Kalastuslain mukaan korvaukset, jotka eivät ylitä 30 :a, jäävät kalastusalueelle. Kalastuskorttivarat 1994 2014 12 000 11 998 10 500 9 000 7 669 7 500 6 000 4 500 3 000 10 701 9 455 8 805 7 428 6 567 4 648 4 154 3 634 5 371 5 223 5 121 7 752 7 0477 047 8 033 4 419 3 875 3 868 4 198 1 500 0 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Maksettu Sopimuksella ka:lle 30 sääntö Tallennettu Velka omist:lle MMM:ltä Luku pylväiden yläpuolella ilmoittaa summan, jonka maa- ja metsätalousministeriö, Uudenmaan ELY-keskuksen kautta, on maksanut Inkoon kalastusalueelle jaettavaksi vedenomistajille

INKOON KALASTUSALUE Sivu 3 / 6 Kalastusalue ei maksanut korvauksia vedenomistajalle vuoden 2014 aikana, koska viehekalastuskorvaukset saapuivat kalastusalueen tilille niin myöhään vuodesta. Jakolistojen mukaan kalastusalueen tulee vedenomistajille maksaa vuoden 2014 kalastuskorttivaroja (700,27 ) ja viehekalastuskorvauksia vuodelta 2013 (7 034,27 ). Viehekalastusvarat 1997 2013 50 000 45 000 40 000 35 000 30 000 25 000 20 000 15 000 10 000 5 000 0 32 429 25 984 27 021 22 39824 262 16 893 18 162 20 136 40 07439 744 44 827 45 415 49 891 27 159 27 89629 652 27 011 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Maksettu Sopimuksella ka:lle 30 sääntö Tallennettu Velka omist:lle MMM:ltä Kalastusalueella on tietoja jokaisesta vedenomistajasta, joka viime vuosina on ollut yhteydessä kalastusalueeseen koskien eri kalastuskorttikorvauksia nk. henkilökortissa. Vedenomistaja, joka haluaa tarkastaa tietojaan, voi tehdä sen ottamalla yhteyttä än. Kalastusalue on tallettanut varoja Etelä Suomen aluehallintovirastoon alla olevan taulukon mukaisesti. Kyseessä on varoja jota kuuluvat vedenomistajille, joihin kalastusalue ei ole saanut yhteyttä. Ottamalla yhteyttä kalastusalueeseen 10 vuoden kuluessa talletuspäivästä, vedenomistajat voivat nostaa korvauksiaan aluehallintovirastosta. Tämän jälkeen kalastusalueella on vuosi aikaa, hakea varat virastolta. Kalastusalueen talletukset Etelä-Suomen aluehallintovirastoon Talletuspäivä Talletettu Nostot vuoden summa aikana Saldo 31.12.2014 8.6.2006 83 005,04 0 81 413,92 31.12.2008 46 777,39 0 46 479,29 31.12.2010 40 410,92 0 40 410,92 31.12.2013 54 847,38 0 54 847,38 225 040,73 0 223 151,51 4. TOIMINTA 4.1 Istutukset Inkoon kalastusalue istutti ankeriasta ja saaristosiikaa 9 888 eurolla kalastusalueen keskiosiin. Poikaset tilattiin Nylands Fiskarförbund r.f:ltä, joka hankki poikaset Kalatalouden keskusliiton/ Silver Eeliltä (ankeriaat) ja Taivalkoskella toimivalta Kalankasvatus Vääräniemi Oy:ltä (siiat). Ankeriaat istutettiin 22. heinäkuuta 2 000 kappaletta, 2 388,00 :lla muun muassa Kyrkfjärdenille. Saaristosiikaa istutettiin 22. lokakuuta 18 000 kpl Kalasatamaan. Kalastusalue maksoi 7 500,94 euroa siianpoikasista, joiden keskipituus oli 12,8 cm ja keskipaino 12,5 g. Alla olevaan listaan on kerätty Nylands Fiskarförbundin, Uudenmaan Kalatalousyhteisöjen liiton, Trollbölen kalahautomon ja Uudenmaan ELY-keskuksen suorittamia istutuksia

INKOON KALASTUSALUE Sivu 4 / 6 Kalastusalueen ja muiden istutuksia, jotka kalastusalue on saanut tiedoksi. LAJI RAHOITTAJA MÄÄRÄ Meritaimen, 2-v. Valtio, Ingarskila... 8 109 Fortum Power and Heat Inkoo, velvoite... 830 Inkoon kunta, Velvoite... 603 1-v. Mökkikylät, yksityiset, pienet yhdistykset... 4 385 Yhteensä... 13 927 Saaristosiika, 1-kes. Inkoon kalastusalue... 18 000 Mökkikylät, yksityiset, pienet yhdistykset... 1 065 Vaellussiika, 1-kes. Fortum Power and Heat Inkoo, velvoite 4 702 Inkoon kunta, velvoite... 3 417 Yhteensä... 27 184 Ankerias Inkoon kalastusalue... 2 000 Yhteensä... 2 000 4.2 Valvonta 1.10.2012 lähtien voi ainoastaan ELY-keskuksen valvojaksi hyväksymä henkilö toimia kalastuksenvalvojana. Eräs hyväksymisehto on että on hyväksytysti suorittanut kalastuksenvalvojan kokeen. Kalastusalueella on sopimus kalastuksen valvonnasta 11 vedenomistajan kanssa, n. 2 740 ha. Kenneth Nordqvist valvoi kalastusta 143 tuntia ajalla 6.6. -22.11.2014, jolloin tarkasti 280 henkilöä. Seuraavia toimenpiteitä tarvittiin: 2 verkkoa takavarikoitiin, 2 näyttömääräystä ja 6 huomautusta. Tarkastetuista henkilöistä 27 oli alle 18 vuotta tai oli täyttänyt 65 vuotta ja 37 henkilöä oli onkimassa tai pilkkimässä. Yhteensä 10 henkilön tai pyydyksen osalta vaadittiin toimenpiteitä. Keskimäärin tarkastettiin 1,8 henkilöä tunnissa. Eniten kalastajia tavattiin 11 lokakuuta, jolloin valvoja tarkasti 64 henkilöä. Nordqvist tarkasti yhdeksän valvontakerran yhteydessä ammattikalastajien pyydyksiä. Ammattikalastajat, jotka kalastavat isorysällä Ingarskila-/Torbackajoen edustalla tulee aina ilmoittaa valvojalle kun ovat menossa kokemaan rysiään. Kalastuspaine on korkein alueilla; Korssundet, Hyclesundet (syksy), Stor-Ramsön vedet (varsinkin vapakalastuksen ollessa kiellettyä), Ramsjönsalmi (kesäkuukaudet), Kyrkfjärden (kuharauhoituksen jälkeen ja myöhemmin syksyllä), Torbackanlahti ja Kallerfjärden (kuharauhoituksen jälkeen). ELY-keskus myönsi Inkoon kalastusalueelle 7 000 edistämisvaroja, valvonnan kehittämiseen yhdessä muiden Länsi Uudenmaan rannikko-kalastusalueiden kanssa. Vuoden 2014 aikana käytettiin osa varoista uusien kalastuksenvalvojien hakemiseen, ensi sijassa Inkoon kalastusalueelle, mutta tulevaisuudessa ehkä myös laajemmalle yhteiselle alueelle. Hakuilmoitus oli kolmessa paikallislehdessä, jätettiin 11 kirjallista hakemusta. Inkoon kalastusalueen hallitus haastatteli kiinnostuneista neljää. Muiden kalastusalueiden puheenjohtajia oli kutsuttu tilaisuuteen, mutta kenelläkään ei ollut mahdollisuutta osallistua. Läntisen Uudenmaan kalastusalueille on laadittu yhteinen kalastuksenvalvontasuunnitelma, jota kyseisten kalastusalueiden hallitukset ovat kertaalleen käsitelleet. Työ jatkuu vuonna 2015. On myös päätetty että Paraisilla toimiva kokenut valvoja, Bengt Johansson osallistuu valvontaan paikallisten valvojien kanssa tulevan kevään aikana. 4.3 Yhteistyö, lausunnot ja tiedotus Kalastusalue on vuoden 2014 aikana antanut seuraavat lausunnot: Yhdessä kahdeksan muun uusmaalaisen kalastusalueen kanssa, antanut yhteisen lausunnon Maa- ja metsätalousministeriölle, sen ehdotuksesta uudeksi kalastuslaiksi. Kalastausalueet katsoivat muun muassa että jatkossakin tulee olla kaksi maksua, kalastonhoitomaksu jonka kaikki 18 täyttäneet maksavat sekä koko maata kattava viehekalastusmaksu kaikille sitä tarvitseville 18 vuotta täyttäneille Yhdessä seitsemän muun uusmaalaisen kalastusalueen kanssa, antanut yhteisen lausunnon Uudenmaan ELYkeskukselle, sen kalatalousryhmän päätösehdotuksesta lohi- ja siikapitoisista vesistöistä. Kalastusalueet katsoivat muun muassa että maastossa tulee ilmenemään ongelmia, kun koko vesistöä luokitellaan lohi- ja siikapitoiseksi ja jokaisen on itse pääteltävä onko kalastettava osa vesistöä virtapaikka vai ei. Rajoitukset koskevat koskia ja virtapaikkoja. Kalastusalue on ELY-keskukselle lähettänyt esityksen että sen tulisi myöntää Klaus Berglundille poikkeuslupaa viideksi vuodeksi, siitä kun päätös on saanut lainvoiman, kalastaa yhdellä (1) isorysällä Kopparnäsissä. ELY-keskus hylkäsi Berglundin anomuksen.

INKOON KALASTUSALUE Sivu 5 / 6 Kalastusalue on vastauksena ELY-keskuksen kalatalouspalveluryhmän rapuesiintymiskyselyyn, yleispiirteisesti ilmoittanut että alueella saattaa vielä olla heikko jokirapukanta. Hallitus on vienyt tietoa kalastusalueesta Inkoon kunnan kotisivulle www.inkoo.fi. Kotisivut päivitetään vähintään kerran vuodessa, vuosikokouksen jälkeen ja niistä löytyy mm. kalastusalueen yhteystiedot, vuosikertomus ja tietoa kalastusmääräyksistä karttoineen. Helpoin tapa löytää sivut on kirjoittaa kalastusalueen nimen hakukoneeseen. Rannikon kalastusalueilla on yhteinen edustaja Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toimintaalueen vesienhoidon yhteistyöryhmässä vuosina 2010 2015. Hän on Magnus Lindholm Itäisen Uudenmaan kalastusalueelta. Hänen varamiehensä on Kurt Forsman Inkoon kalastusalueelta. Kalastusalueet jakavat matka- ja kokouskustannuksia. Isännöitsijä oli vuonna 2014 valittu Suomenlahden meritaimentoimikuntaan, Nylands Fiskarförbundin hallitukseen ja Uudenmaan Kalatalousyhteisöjen Liiton hallitukseen. Gabi Lindholmin isännöimät kalastusalueet jakavat kokous- ja seminaari-kustannukset. Kalastusalue on ollut edustettuna seuraavissa seminaareissa ja kokouksissa vuonna 2014 Tilaisuus Paikka Ajankohta Järjestäjä Paikalla olivat Kalastusalueseminaari Valtakunnalliset kalastusaluepäivät Vuosikokous /kalastajaristeily Ruotsinkieliset kalastusaluepäivät Turku-Tukholmaristeily 27. -28.1. Åbolands Fiskarförbund H:ki-Tukholma risteily 12. -14.2 Kalatalouden Keskusliitto H:ki-Tukholma risteily 22.-24.3 Nylands Fiskarförbund Ahvenanmaa 1.-2.10 Kalatalouden Keskusliitto Krister Hellström, Mikael Rehnberg, Paavo Leppänen, Björn Lindholm (kokous) Krister Hellström, (kokous) Mikael Rehnberg, ESKO-strategia, esittely Porvoo 5.11 ESKO kalatalousryhmä Kuhaseminaarit Inkoo 2.12 ESKO, NFF, y.m. Vuosikokous, tiedotuspäivä Karjalohja 16.12 Suomenlahden Meritaimentoimikunta Hallitusjäseniä, 5. KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA Kalastusalue oli tilannut käyttö- ja hoitosuunnitelman päivityksen Nylands Fiskarförbund r.f:ltä. Suunnitelma valmistui vuosikokoukseen 2014 joka yksimielisesti vahvisti sen. 6. TULEVAN TILIKAUDEN PAINOPISTEET Inkoon kalastusalue tulee kehittämään kalastuksenvalvontaa, suorittamaan eri kalalajien istutuksia sekä seuraamaan kalastuslain kokonaisuudistamista. 7. VOIMASSA OLEVAT SÄÄTELYPÄÄTÖKSET Kalastusalueen päätökset 7.1. Rauhoituspiirit Inkoon kalastusalue on päättänyt seuraavista määräyksistä: Kuha on rauhoitettu 1.6. 30.6. vuoteen 2017 asti seuraavilla alueilla: Torbackaviken ja Kallerfjärden, Svenviken ja etelään Gyltholmeniin, Kyrkfjärdeniin ja Barkarsundetiin, sekä Espingsfjärdeniin ja Skansfjärdeniin päin. Kuhan kalastus on kiellettyä. Jos kuhaa saadaan muun kalastuksen yhteydessä, pitää kalat välittömästi päästää takaisin mereen.

INKOON KALASTUSALUE Sivu 6 / 6 Meressä Ingarskilan edustalla on kiellettyä kalastaa kaikilla välineillä, paitsi viehekalastus ja muu kalastus koukkuvälineillä sekä katiskalla, ajalla 1.9. 30.11 vuoteen 2017 asti. Ingarskilan vesistö (koko vesistö, myös Solbergajoki) on rauhoitettu 31.12.2017 asti seuraavasti: Kaikki taimenen kalastus on kiellettyä. Jos taimenta saadaan muun kalastuksen yhteydessä, pitää ne viipymättä jälleen vapauttaa veteen. Kaikki kalastus koskissa ja virtapaikoissa on kiellettyä vuoden ympäri. Kalastus verkolla ja rysällä on kiellettyä 1.8 31.12. 7.2. Verkkokalastus-säätely Vuosikokous 11.4.2012 antoi seuraavan suosituksen: yleinen pienin sallittu solmuväli on Inkoon kalastusalueella 45 mm, kuhankalastuksessa kuitenkin 50 mm. Syöttikalan, silakan, kilohailin ja kuoreen pyynti on sallittu. Suositus on voimassa 31.12.2017 asti. 7.3. Alamitat Kuhan alamitta oli 40 cm. ELY-keskuksen päätökset 7.4. Lohi- ja siikapitoiset vesistöt ELY-keskus on 23.9.2014 tehnyt päätöksen Uudenmaan lohi- ja siikapitoisista vesistöistä. Inkoon kalastusalueella päätös koskee Ingarskilan vesistöä. Lohi- ja siikapitoisten vesistöjen koskissa ja virtapaikoissa kalastamista on lain ja asetuksen nojalla rajoitettu. Isorysällä ja troolilla kalastaminen lohi- ja siikapitoisen vesistön edustalla vaatii poikkeusluvan. 7.5 Viehekalastuskielto-alueet ELY-keskus päättää poikkeuksista kalastusläänikohtaisista viehekalastusluvista sekä onkimisesta ja pilkkimisestä. Maa- ja metsätalousministeriöllä on karttapalvelu osoitteessa: www.mmm.fi, josta selviää, minne on perustettu viehekalastus-kieltoalueita. Kalastusalueella ei ole tiedossa yhtään voimassaolevaa viehekalastus-kieltoaluetta Inkoon kalastusalueella. 7.6. Luonnonsuojelualueet Kalastusalueella on useita luonnonsuojelualueita, jotka vaikuttavat kalastusmahdollisuuksiin. Yksi luonnonsuojelualue on Storramsjön ja Jakobsramsjön länsi- ja eteläpuolella oleva vesialue. Kalastus on kielletty, mutta viehekalastus ja onginta on sallittu 16.8. 14.4. ja jäältä pilkkiminen 1.11. 31.3. Päätös karttoineen löytyy kalastusalueen kotisivuilta. 8. KALASTUSALUEEN YHTEYSTIEDOT Isännöitsijä Gabi Lindholm Postiosoite: Tallbackantie 69 A, 07900 Loviisa Puh: (050) 404 2738 S-posti gabi.lindholm@kolumbus.fi Kotisivut www.inga.fi. tai www.ahven.net/kalastusalueet Hallitus, Inkoo 17. maaliskuuta 2015