VÄLITTÄVÄÄ VAIKUTTAVUUTTA



Samankaltaiset tiedostot
VUOSISUUNNITELMA 2014

VAIKUTTAVAA VÄLITTÄMISTÄ

SISÄLLYSLUETTELO VÄLITTÄMISEN ILMAPIIRISSÄ

UUSIA MAHDOLLISUUKSIA

VAIKUTTAVAA VÄLITTÄMISTÄ

KATSAUS NUORISOTAKUUN TOTEUTTAMISESTA KUNNISSA. Päivi Pienmäki-Jylhä

Ohjaamot Etelä-Savossa. Valtakunnallinen Ohjaamo-viikko

Etsivä nuorisotyö 2012

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

TYÖVALMENNUSPALVELUT. Visio-säätiö

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät

Etsivä nuorisotyö 2013 tilastoraportti

Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät

Nuorisotakuu koulutus Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta

KUMPPANUUSSOPIMUS. Sopimuksen osapuolet ja soveltaminen

Jaana Walldén jaana.wallden(at)minedu.fi

Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen

TOIMINTAKERTOMUS Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5.

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Nuortenpaja Apaja Osavuosiraportti Touko-Elokuu 2014

Omaehtoisen koulutuksen työttömyysturvalla aloittaneita Etelä- Savossa tänä vuonna jo lähes 700. Työllisyyskatsaus, syyskuu klo 9.

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN

Nuorisotakuun toteuttaminen

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016

Karikoista kartalle. Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari. Kunnat ja työllisyyden hoito

Ajankohtaista TPY:ssä

Ohjaamojen tuki - nuorten matalan kynnyksen palveluiden ja monialaisen yhteistyön tukeminen Etelä-Savossa

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

Sosiaalipalveluohjaajat. Anna Kinnunen & Katja Pietikäinen. Sosiaalitoimisto, Lapinlahden kunta

Koulujen päättyminen nosti naisten työttömyysastetta

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/ ( 11) Työllisyysjaosto Ympäristöteknisen toimialan työllistämishankkeen loppuraportti

Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö

Nuorisotakuu. Timo Mulari

Desing Sprint työvälineenä Aikalisä-toiminnan kehittämisessä Jaana Walldén

30 SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 360 VAPAA-AIKAPALVELUT 3600 NUORISOTOIMI

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

Nuorten miesten työttömyys on lisääntynyt syksystä selvästi Etelä-Savossa. Työllisyyskatsaus, tammikuu klo 9:00

Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, syyskuu

Jyväskylän nuorisovaltuuston toimintakertomus

Ajankohtaista etsivästä nuorisotyöstä

Vaalan kunta.

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

NUORTEN TYÖPAJATOIMINTA PSAVI-alueella. Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Etsivä työ osana organisaatiota

Neuvokas-projekti * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY

Nurmeksen etsivänuorisotyö on osa Nuoriso- ja matkailukeskys Hyvärilä Oy:n toteuttamista paikallisista nuorisopalveluista.

Kohti Ohjaamoa projekti

Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa. Ohjaamopäivä Merja Hilpinen

Joensuun Nuorisoverstas ry:n Nuorten työpajatoiminnan toiminta ja tulokset

Etelä-Savossa työttömyys on lisääntynyt vuodentakaisesta tilanteesta koko maata vähemmän kaikissa ammattiryhmissä

Miesten työttömyysaste erityinen huolenaihe Etelä-Savossa

ETSIVÄ- JA PAJATYÖ PAIMION KAUPUNGISSA JA SAUVON KUNNASSA

Etelä-Savossa elokuun työttömyysluvut pahimmat sitten vuoden Työllisyyskatsaus, elokuu klo 9:00

Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9:00

Nuortenpaja Apaja Tammi huhtikuu 2014

Lomautukset lisäsivät Etelä-Savossa työttömien määrää. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9.00

Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat. Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Lahden nuorisovaltuusto

Helsingin kaupungin työllisyydenhoito

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Etsivä nuorisotyö Nuori Tampere

MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA

henkilöstön kanssa. Osallistujia 6. Valmennuksessa yht. 8 tapaamista jotka sijoittuvat aikavälille

Etelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän. Työllisyyskatsaus, lokakuu klo 9.

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

Taantuma kaksinkertaisti yli 60-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien määrän Etelä-Savossa

Viidennen luokan Askelma

Tilivelvolliset: sivistys- ja vapaa-aikalautakunta, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö

Toimintasuunnitelma 2013

Kausivaihtelu pienensi maaliskuussa työttömyyslukuja vain vähän. Työllisyyskatsaus, maaliskuu klo 9.00

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen

Turun Ohjaamo

ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA!

Etelä-Savon työttömyys pahimmillaan sitten vuoden 2005 joulukuun. Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9.00

Lasten Parlamentti Varpaset

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

Etelä-Savossa työttömyys lisääntyi kesäkuussa vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00

MAHIS Koulutus ohjaajille Tuki nuorten projekteille MAHIS ELÄMÄ HALTUUN, UNELMAT TOTEEN

Haku kuntakokeiluihin

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

Nuorten aktivointiaste Etelä-Savossa heinäkuussa koko maan toiseksi korkein. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9:00

TE-toimiston aktivointipalvelut alensivat maaliskuussa työttömyysastetta Etelä-Savossa yli 6 prosenttiyksikköä

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

TYÖLLISYYSPALVELUISTA TYÖELÄMÄVALMENNUKSEEN

Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän. Työllisyyskatsaus, tammikuu

Avoimen nuorisotyön ytimessä ihanan tavallista toimintaa. Lounais-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät

KINNULAN KUNTA. Valtuusto 17 - SDP 3 - KOK 6 - KEPU 8

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

Työttömyys helpottui vain hieman tammikuusta helmikuuhun Etelä-Savossa. Työllisyyskatsaus, helmikuu klo 9:00

Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii!

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

Haapaveden kaupunki Sivu Toteutumavertailu Lautakunnan esitys Ulkoinen/Sisäinen

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Transkriptio:

XVIII VUOSIKERTOMUS 2014 VÄLITTÄVÄÄ VAIKUTTAVUUTTA

2 SISÄLLYSLUETTELO VÄLITTÄVÄÄ VAIKUTTAVUUTTA 3 NUORISOTYÖ JA -TOIMINTA 4 LÄHIPALVELUT 4 NUORISOTILATYÖ 4 Nuorisotalo Posse 4 Savonrannan nuorisotila 4 Punkaharjun Nuokkari 5 Kerimäen nuorisotila Avis 5 Etelävintti 5 YLEISPALVELUT 5 LEIRITOIMINTA 5 NUORISOTIEDOTUS 5 ERITYISPALVELUT 7 ETSIVÄ NUORISOTYÖ 7 NEPPARI 7 KEHITYSVAMMAISET 8 TYÖLLISTÄMINEN 8 NUORTEN OSALLISUUS 8 HATTU 8 TUKIPALVELUT 8 NUORISOTALO POSSE 8 WILLANUTTU 9 Palvelut 9 NUTUN TYÖPALVELUT 9 MAHIS-paja 9 LANDE-paja 9 KANNUSTIN 10 RAPIA-PAJA 10 KOSKI-PAJA 10 Juvan työpaja 10 Puumalan työpaja 10 JOUHEA-paja 10 TATUN TAPAHTUMAPALVELUT 10 PROJEKTI- & KEHITTÄMISPALVELUT 11 KANNUSTIN 11 YRITTÄJYYSTALO INNOSTIN 11 OSUUSKUNTA INNOSTIN 11 TOIMINTATUPA 11 ETSIVÄ NUORISOTYÖ 11 VERKKONUORISOTYÖ - VERKKOSAARI 11 LISÄKSI 11 LAADUN KEHITTÄMINEN JA ARVIOINTI 12 TYÖSUOJELUTOIMIKUNTA JA TYÖHYVINVOINTI 12 KOULUTUS 13 HALLINTO 13 JÄSENPALVELUT 13 OSAKKUUDET JA JÄSENYYDET 14 NUORTEN YSTÄVÄ 2014 14 TYÖNTEKIJÄT 2014 14 VUOSIKERTOMUKSEN SANAKIRJA 16

3 VÄLITTÄVÄÄ VAIKUTTAVUUTTA Savonlinnan Seudun Nuorisotoiminnan Tuki ry:n (NuTu ry) vuosikertomuksen sisältönä vuodelle 2014 on ollut välittää ja vaikuttaa, sanojen monessa eri tarkoituksessaan. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisessa yhdistyksen toiminnassa on yhteisenä nimittäjänä ollut VÄLITTÄMINEN JA VAIKUTTAVUUS. Laajentunut Savonlinna toi mukanaan haasteita myös yhdistykselle. Yhdistys aloitti kertomusvuoden alussa Kerimäen nuorisopalvelut. AVIS - nuorisotilan kaupungin nuorisotyöntekijä siirtyi yhdistyksen palvelukseen. Nuorisotakuun toteuttamisessa yhdistys on ollut aktiivinen kaupungin nuorisotakuun työryhmässä sekä muiden työllistämistoimijoiden kanssa Työvaliokunnassa. Valmistelussa ollut NuTun HaTTu toimintaa ei saatu käynnistymään. Rahankeräyslupa toiminnan rahoitukseen jätettiin kertomusvuoden syksyllä. Nuorisotalo Posse on ollut toimiva nuorisotyön ja toiminnan tukikohta. Ostopalvelusopimus Sulkavan kunnan kanssa nuorisopalveluista jatkettiin vuoden 2016 loppuun saakka kestävällä sopimuksella Olemassa olevan taantuman kärsijöinä ovat olleet ensisijaisesti nuoret. Nuorten kasvava työttömyys on vaatinut yhdistyksen työllistämistoiminnoissa yhä uusia toimenpiteitä ja innovaatioita. Uutena hankkeena aloitettiin Etelä-Savon työllisyyspoliittisella avustuksella rahoittama Kannustin- hanke. Myönnetty avustus leikkasi kolmen (3) työnjohtajan palkat pois. Muodostettiin NuTun työpalvelut, joka pitää sisällään kaksi (2) pajaosiota, nuoriin kohdistuva Mahispaja sekä pitkäaikaistyöttömiin ja kuntouttavaan työtoimintaan keskittyvä Lande. Molemmat pajat toimivat WillaNutun toiminnan kokonaisuudessa. Rantasalmella kunnan kanssa neuvoteltu lisäavustus Rapiapajan toimintaan turvasi nuorten kanssa työtään tekevän pajaohjaajan työpaikan. Toimintatupa on jatkanut erittäin tarpeelliseksi koettua toimintaansa erityistoimia vaativien nuorten tukena. Yhdistyksen taloudellinen toiminta on kertomusvuoden aikana ollut erittäin haasteellinen. Aiemmin mainitut leikkaukset avustuksiin, yleinen talouden taantuma sekä hankkeiden kertomusvuodelta siirtyvät osuudet ovat vaikuttanut oleellisesti kertomusvuoden tilinpäätökseen, joka näyttää - 40297,77 alijäämäiseltä.

4 NUORISOTYÖ JA -TOIMINTA Perusnuorisotyö ja -toiminta on perustunut tuotettaviin palveluihin, jotka Savonlinnan kaupunki ja Sulkavan kunta on ostanut yhdistykseltä. Toimintoja on toteutettu Savonlinnan osalta hyvin toimivissa tiloissa ja mahdollisuudet nuoria kiinnostaviin nuorisopalveluihin ovat olleet hyvät. Kävijämäärissä on ollut laskua edellisiin vuosiin. Tähän on nuorisopalveluissa reagoitu tuottamalla täydentäviä palveluja mm. peruskouluille. Hankerahoituksen turvin on pystytty tuottamaan täydentäviä nuorisopalveluja kohtuullisesti. Uutena hankkeena yhdistykselle myönnettiin valtion avustusta nuorten tiedotusja verkkotoimintaan. Tämän hankkeen ja aluejohtokuntien myöntämillä avustuksilla Savonlinnan kaupunki pystyi liittymään Itä-Suomen nuorten verkkotiedotusjärjestelmään Po1nttiin, jota hallinnoidaan Kuopiosta käsin. Perusnuorisotyön tehtävänä on ollut olla nuorten kasvun tukena kohti aikuisuutta, tuoda heille mahdollisuuksia harrastaa, toimia, tehdä työtä, vaikuttaa ja kokea onnistumisen elämyksiä sekä korostaa nuorten merkitystä yhteiskunnan jäseninä. Loppuvuoden aikana puhutti savonlinnalaisia Kellarpellon kaupunginosan nuorisotila tai paremminkin sen puuttuminen. Yhdistys toteutti Kellarpellon alueen nuorten kuulemisen heidän ajatuksistaan ja toiveistaan. Ilmaiset kyyditykset Kellarpellosta ja Pihlajaniemeltä nuorisotalo Posselle aloitettiin joulukuussa. Yhdistyksen perusnuorisotyön ja toiminnan toteutuksesta on vastannut toiminnanohjaaja. Oman henkilöstön säännöllinen koulutus, työhön perehdyttäminen, ammatilliset- ja palautekeskustelut työstä ovat toimineet toiminnan laadun turvaajina. LÄHIPALVELUT NUORISOTILATYÖ Nuorisotalo Posse on ollut 12-vuotiaiden ja sitä vanhempien nuorten vapaa-ajanviettopaikka Kaarlonkatu 1:ssä. Possen nuorisotila on ollut avoinna nuorille 2.1.-28.5. ja 11.8.-18.12. maanantaista torstaihin kello 14-20 ja perjantaisin kello 14-21. Nuorisotila Possella on vuoden aikana käynyt tutustumassa oppilaita ja opiskelijoita Talvisalosta, Mertalasta, Taidelukiosta ja Samista. Lisäksi tiloihimme ovat tutustuneet Oksa-opot ja Neljä Astetta Oy. Nuorisotiloja vuokrattiin kahtena viikonloppuna lasten syntymäpäiväjuhliin ja kerran pikkujouluihin. Nuorisotalo Possella kokoontui Leffakerho Keskiviikkoisin klo 15.00-16.30.Kerhokertoja oli 29. Possen keskimääräinen kävijäkerta oli vuoden aikana 6,2 nuorta. Nuorisotalo Possella pitivät säännöllisesti kokouksia SLNuvan ohella myös Savuton Verkosto, sekä muutamat yhteistyökumppanit satunnaisesti. Tilatoiminnasta vastasivat Nuorisotyöntekijät Kalle Kimari ja Noora Silvennoinen (60%), sekä oppisopimusopiskelija Sini Hirn. Savonrannan nuorisotila on ollut avoinna perjantaisin kello 18-21, 3.1.-2.5. ja 12.9.-12.12. välisenä aikana. Tilatoiminnasta joka toinen perjantai vastasi NuTu ry:n tilatyöntekijä ja joka toinen perjantai Savonlinnan seurakunnan työntekijä. NuTun nuokkarikertoja oli vuoden aikana 18. Keskimääräinen kävijämäärä 17. Tilatoiminnasta vastasi Otto Makkonen

Punkaharjun Nuokkari oli avoinna 8.1.-26.5. ja 11.8.-17.12. välisenä aikana maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 18-21. Nuokkarin aukiolokertoja tuli vuonna 2014 yhteensä 64. Käyntikertoja vuoden aikana tuli 716, joka tekee noin 71 kävijää /kk. Punkaharjun Nuokkarin vilkkain kuukausi oli syyskuu, jolloin käyntikertoja laskettiin jopa 139. Tilatoiminnasta vastasi nuorisotyöntekijä Noora Silvennoinen (20%). Kerimäen nuorisotila Avis on ollut avoinna ma to klo 14-20, sekä pe klo 16-22. Keväällä keskimääräinen kävijämäärä oli 7 nuorta/ ilta. Syksyllä keskimääräinen kävijäkunta nousi 15 nuoreen. Nuorisotila oli auki vuoden aikana 94+ iltana. Nuorisotilan infotuokio vietettiin Kerimäen koululla 17.3. Kerimäen yläkoulun seiskat tutustuivat Avikselle lokakuun 15-17. päivä. Nuorisotilassa järjestettiin Kotibileet 28.3. Lisäksi tilatoimintona on syksystä lähtien ollut Leffakerho aina torstaisin. Leffakerho kokoontui 14 kertaa. Toiminnasta vastasi nuorisotyöntekijä Santtu Koivunen. Etelävintti Sulkavalla on avoinna neljänä päivänä viikossa. Nutu ry:n nuorisotyöntekijä Tarja Lindberg vastaa tilantoiminnoista ostopalvelusopimuksen mukaisesti. Etelävintin aukioloajat olivat ti-to klo 15-20 ja pe klo 16-21 4.1.-28.5. ja 2.9.-23.12.. Tila oli avoinna vuoden aikana 120 kertaa ja keskimääräinen nuorten lukumäärä/ ilta on 16 nuorta. Tammikuun aikana tilassa tehtiin Lions Clubin toimesta remonttia ja nuoret saivat olla kunnostamassa ja sisustamassa tilaa. Sulkavan nuorisovaltuusto on Tarjan johdolla kokoontunut Etelävintillä vuoden aikana toimintaa suunnittelemassa, kehittämässä ja kokoustamassa. Useissa nuortenilloissa on kokattu, askarreltu, laulettu karaokea, pelattu biljardia ja pöytäjääkiekkoa, järjestetty yhdessä nuorten kanssa joulu- ja kevätkekkerit sekä kuunneltu nuorten asioita ja tuettu erityistuen tarpeessa olevia nuoria. 5 YLEISPALVELUT LEIRITOIMINTA Wipinää Kesäleiri järjestettiin 3.-5.6. yhteistyössä kaupungin vapaa-aikatoimen ja 4Hyhdistyksen kanssa. Leirille osallistui 83 lasta. Syyslomaviikolla järjestettiin Luovaa Wipinää leiri 20.-22.10. Leirille osallistui 22 lasta Joulupukin leiri järjestettiin 13.-14.12. WillaNutussa. Leirille osallistui 20 lasta NUORISOTIEDOTUS Savonlinna liittyi Po1nt- verkostoon keväällä 2014. Perehdyttäminen portaalin päivittämiseen ja käyttöön piti sisällään yhteensä kolme koulutuskertaa, jonka jälkeen Savonlinnan kuntakohtaisille sivuille alettiin tuottaa sisältöä. Kuvaukset esimerkiksi nuorisotiloista ja nuorisovaltuustosta sekä ajankohtaiset savonlinnalaisten nuorten elämään liittyvät uutiset löysivät paikkansa. Syksyllä Po1nttia alettiin markkinoida nuorisolle. Ensimmäisen kerran sivusto oli esillä Savonlinnan Mahdollisuuksien tori tapahtumassa 5.9.2014, jossa torilla kävijät saivat tutustua sen toimintaan opastetusti. Vastaavanlaisia markkinointitapahtumia oli Punkaharjun yläkoululla Nuorten kanssa toimivien yhdistysten esittelypäivä 28.10. sekä Nuortenfoorumi Savonlinnan OKL-hallilla 14.11. Lisäksi markkinointia tehtiin Savonlinnan yläkouluilla seiskaluokkalaisille pitkin syksyä. Nuorten kanssa Po1nttiin tutustuttiin Kahoot! sovelluksen sekä Po1nt markkinointitavaroiden avulla. Po1nt-logolla varustetut pipot, kangaskassit, heijastimet ja kondomit tekivät kauppansa. Joulukuussa sivustoa esiteltiin myös nuorisovaltuuston kokouksessa, jossa alkoi keskustelu nuorisovaltuustolaisten mahdollisesta kiinnostuksesta tuottaa portaaliin sisältöä. Nuorisotiedotuksesta on vastannut Noora Silvennoinen (20%)

6 NUORISOTYÖN TAPAHTUMAKALENTERI 31.1. Sulkavan Nuvan DJ Sampl Motelli -ja ravintola Muikkukukossa 14.2. Ystävänpäivänä Etelävintin avajaiset Sulkavalla 14.2. Savon Kodin Ystävänpäivä tuokio Possella 14.2. Possen kotibileet 1.3. SLNuvan koulutuspäivä WillaNuttu 17.3. Nuorisotalo Aviksen markkinointipäivä Kerimäen yläkoulu 21.3. JJRS Curling- kisa Rantasalmella. Sulkavan Etelävintin nuoret osallistui. 28.3. Kotibileet Kerimäen Aviksella 14.4 Taidelukio tutustui Posseen 16.4 Taidelukio tutustui Posseen 17.4 Savonkodin ohjelmallinen iltapäivä Possella 24.4 Taidelukio tutustui Posseen 14.5. Sulkavan Nuorisovaltuuston kokous Sulkavan kunnanvirastossa 15.5. Ystäväntupa Kerimäeltä virkistyi WillaNutussa 15.5. Sulkavan Etelävintin nuoret osallistuivat Juvan JJRS -pesisturnaukseen 16.5. Työhyvinvointipäivä - toimihenkilöt. 31.5 Riihisaaren Pop úp nuorisotapahtuma 2.6. Pelastuskoulutus ja - harjoitus WillaNuttu 3.-5.5. Wipinää kesäleiri WillaNuttu 19.6. Henkilökunnan Tykytys-päivä WillaNuttu 9.6.-8.8. Sosiaalisessa kesätyössä olevien nuorten ohjaus WillaNutussa 14.8. Po1nt koulutuspäivä Posse 27.8. Samin opiskelijat Possella 29.-30.8. Elonkorjuumarkkinat Possen lettupiste Prismalla 2.9. Lyseon lukion tutustuminen Posselle 5.9. Lyseon lukion tutustuminen Posselle 5.9. Mahdollisuuksien tori Possella ja Aleksin aukiolla 26.9 Mertalan seiskat tutustui Posseen 2.10. Nuorisotyö esille - sulkavan Etelävintillä. Avoimet ovet tapahtuma vko 41 Ympäristöviikon teemaviikko Possella 15.10 Lyseon Lukio ja Pietarin ystävyyskouluvierailu Possella 15.10. Kerimäen nuorisotila Aviksella seiskojen vierailu 16.10. Kerimäen nuorisotila Aviksella seiskojen vierailu 17.10. Kerimäen nuorisotila Aviksella seiskojen vierailu 21.10. Neljä Astetta Oy:n tutustuminen Possella 20-22.10. Luovaa Wipinää leiri WillaNuttu 31.10. Sulkavan Etelävintillä Halloween tapahtuma. 31.10. Työnkehittämispäivä WillaNuttu 4.11. Terveysrastipäivä Kerimäen yläkoulu Hyvät Bileet -rasti 7.11. Kaamospuhallus nuorten retki Lappeenrantaan SLN-Kerimäki-Sulkava 8.11. JJRS sählyturnaus Joroinen. Sulkavan Etelävintin nuoret osallistui 12.11. 7. Luokkien ryhmäytymispäivä Sulkavan Etelävintillä. 14.11. Nuorten Foorumissa OKL-hallilla Possen ja Po1ntin osasto 19.11. Seiskaluokkien bilis-turnaus käynnistyi Sulkavan Etelävintillä 21.11. Jouluraitti toimintapiste Punkaharjun Nuokkarilla 26.11. Kellarpellon nuorten kuulemistilaisuus- seurakunnan tiloissa 12.12. SLNuvan glögijorinat Possella 13.-14.12 Joulupukin leiri WillaNuttu 17.12. Seiskaluokkien bilis-turnaus finaali Sulkavan Etelävintillä 18.12. Possen nuorten pikkujoulut 18.12. Yhteistyökumppaneiden Jouluruokailu ja nuorten ystävän palkitseminen 19.12. Henkilöstön ohjelmallinen jouluruokailu WillaNutussa.

7 ERITYISPALVELUT ETSIVÄ NUORISOTYÖ Savonlinnan seudun Nuorisotoiminnan Tuki ry on toteuttanut Opetus- ja kulttuuriministeriön avustamana etsivää nuorisotyötä vuodesta 2008 lähtien. Itä-Suomen Aluehallintovirasto on myöntänyt päätöksellään ISAVI/1069/07.03.10/ 2014 26.5. 2014 avustusta etsivään nuorisotyöhön yhdistykselle 40.000 Etsivät nuorisotyöntekijät ovat koulutukseltaan yhteisöpedagogeja (AMK). Etsivästä nuorisotyöstä heillä on työkokemusta 6,8 ja 6,65 vuotta. Yhdistyksen etsivä nuorisotyöpari tekee erittäin tiivistä yhteistyötä Savonlinnan kaupungin etsivän nuorisotyön kanssa. Etsivän nuorisotyön työparit muodostavat kaupunkiin yhden etsivän nuorisotyön tiimin, jossa linjataan etsivän nuorisotyön toimintaa sekä kehitetään yhdessä työn sisältöä. Savonlinnan seudun Nuorisotoiminnan Tuki ry:n etsivään nuorisotyöhön on ohjautunut raportoitavana aikana 46 nuorta joista naisia 15 ja miehiä 31. Ohjautuneista nuorista on tavoitettu 33 (naisia 10 ja miehiä 23). Suurin osa asiakkaista tulee oppilaitosten kautta joihin kuuluu ammatillinen koulutus, lukio ja peruskoulu. Etsivän nuorisotyön tunnettavuus on kaupungissa selkeästi lisääntynyt sillä nuorten vanhemmat ja sukulaiset ovat lisääntyneessä määrin ottaneet yhteyttä. Myös etsivän nuorisotyön verkoston tiivis yhteistyö näkyy nuorten ohjautumisena etsivien välillä. Tavoitettuja nuoria on ohjattu 74 erilaiseen toimenpiteeseen. Eniten ohjauksia on toimeentuloon ja työhön liittyviin palveluihin. Savonlinnan seudun (Savonlinna, Enonkoski, Sulkava) kutsuntoihin osallistuimme Time Out! Aikalisä! -toiminnan kautta. Kutsuntojen kautta etsivät nuorisotyöntekijät kohtasivat 200 nuorta miestä. Etsivä nuorisotyö pitää puolustusvoimia erittäin tärkeänä yhteistyökumppanina ja kutsuntoja erittäin hyvänä väylänä kohdata nuorten miesten ikäluokka kokonaisuudessaan. Etsivässä nuorisotyössä pääpainopiste on yksilöohjauksessa sekä viranomaisverkoston kanssa tehtävässä yhteistyössä. Yhä useammalle asiakkaalle työskentely aktiivisesti etsivän nuorisotyöntekijän kanssa on merkityksellistä. Luottamuksellisen suhteen rakentaminen voi viedä aikaa ja nuorelle oikean palvelun löytäminen ja siihen kiinnittyminen vaatii pitkäjänteistä työskentelyä. NEPPARI NEPPARI on kokoontunut kertomusvuoden aikana yhteensä seitsemään (7) kokoukseen, joihin on osallistunut yhteensä 110 henkilöä, keskimäärin 15,7 henkilöä / kokous. NEPPARIN postituslistalla on yhteensä 38 henkilöä ja 25 nuorten kanssa toimivaa tahoa Savonlinnasta sekä molemmista kunnista (Enonkoski, Sulkava) kolme (3) henkilöä ja tahoa. Jokaisessa kokouksessa on käyty ajankohtaisia kuulumisia verkostosta -osio, jossa on päivitetty sen hetkinen nuorten tilanne, toiminnat ja mahdollisuudet Savonlinnan seudulla. Kokouksissa on käsitelty yhteensä 56 asiakohtaa. Neppari työsti kolme (3) kannanottoa viranhaltijoille, liittyen lasten ja nuorten asioihin. Toteutti Rasismin vastaiselle viikolla 12 tapahtuman, jossa maahanmuuttajanuoret avustivat marketeissa asiakkaita ostoskassien pakkaamisessa. Järjesti "toivon torstai"-seminaarin WillaNutussa 30.10., jonka tavoitteena oli luoda esitys Savonlinnan kaupungille ennaltaehkäisevään päihdetyöhön panostamisesta. Asetettu tavoite toteutui 15 Nepparilaisen toimesta laadittiin selkeälinjainen esitys, joka luovutettiin kaupunginjohtajalle ennaltaehkäisevän päihdetyön viikon alkajaisiksi 3.11. Asia menee perusturvalautakunnan käsittelyyn alkuvuodesta 2015.

8 KEHITYSVAMMAISET Nuorisotalo Possella järjestettiin Savon Kodin asukkaille 3 kertaa ohjelmalliset iltapäivätuokiot. Ohjelma koostuu mukavasta yhdessäolosta, kuulumisten vaihdosta, pelailusta, iltapäiväkahvitteluista ja päivätansseista. Palvelu on tuotettu yhteistyössä Linnalan Nuoret ry:n kanssa. TYÖLLISTÄMINEN Työllistämisessä jouduttiin rakentamaan kertomusvuoden alussa palikat uuteen uskoon, sillä Etelä-Savon ELY-keskuksen työllistämisavustusta leikattiin edellisestä vuodesta 63.431! Avustus leikattiin pääosin nuoriin kohdistuvista työnohjaajien palkkauksesta. Työllisyyspoliittista avustusta saavan Kannustin -hankkeen lisäksi perustettiin NuTun Työpalvelut, joka pitää sisällään nuoriin kohdistuvan Mahis- työpajan sekä Lande - työpajan. Sosiaaliseen kesätyöhön palkattiin perusturvan myöntämän palkkarahan turvin 13 nuorta. Työpajojen ja Toimintatuvan toimesta mahdollistettiin 47:lle nuorelle palkkatuen, työkokeilun tai kuntouttavan työtoiminnan kautta työtä ja tukea koulutukseen sekä arkielämän hallintaan. NUORTEN OSALLISUUS Savonlinnan Nuorisovaltuusto SLNuvan toiminta käynnistyi 28.1. ensimmäisellä kokouksella. SLNuvan yhdyshenkilönä toimii toiminnanohjaaja ja hänen vastuullaan oli järjestää nuorille ryhmäytymis- ja koulutuspäivä WillaNutussa 1.3. Kouluttajana tapahtumassa oli Aapeli Ruuskanen Nuorisovaltuustojen liiton kouluttaja. Toiminnanohjaaja vastasi muusta koulutuspäivän ohjauksesta ja ryhmäytymisharjoitteista. SLNuvan työvaliokunta kokousti 8 kertaa vuoden aikana, sekä piti muutamia vapaamuotoisia kokoontumisia Nuorisotalo Possella. SLNuvan varsinaiset kokoukset pidettiin kaupungintalolla valtuustosalissa. HaTTu Nuorten harrastetoiminnan tukemiseen perustettu HaTTU toiminta ei aloittanut toimintaansa. Sen tehtävänä on tukea nuoria taloudellisesti ja toiminnallisesti heidän harrastetoiminnassaan. Syksyllä 2014 jätettiin toimintaan tarvittava rahankeräyslupa Poliisihallinnolle. Toimimattomuudesta vastaa toiminnanjohtaja. TUKIPALVELUT Savonlinnan Seudun Nuorisotoiminnan Tuki ry on hallinnoinut, ylläpitänyt, rakentanut ja korjannut tiloja, joissa on järjestetty ja toteutettu yhdistyksen toiminta-ajatuksen mukaisia toimintoja. NUORISOTALO POSSE Nuorisotalo Posse toimii yhdistyksen nuorisopalvelujen tukikohtana. Erinomaisella paikalla sijaitsevan nuorisotalon toiminnassa on kiinnitetty erityistä huomiota toimivien sisältöjen ja toiminnan taloudellisuudesta lähteviä näkökulmista. Nuorisotalon omistaa ja sitä hallinnoi KOy Possenrannan nuorisotalo. Talon toiminnasta vastaa toiminnanohjaaja.

9 WILLANUTTU Juvolantie 1353 WillaNutun toiminta on jatkunut kaupungin kanssa tehdyn kiinteistön ostamisen esisopimuksen mukaisesti. Impilinnan remontti on aloitettu 2012 ja jatkuu aina vuoteen 2016 saakka. Muuta korjaustoimintaa on tehty tarpeen mukaisesti. Ylläpitokustannukset ovat olleet nousevat, joka on tuonut haasteen paikan taloudelliseen toimintaan. Kansainvälisen varausjärjestelmän kautta on haettu lisää majoitusvuorokausia. Aktiivista markkinointia kotimaiseen ryhmämatkailuun tehostettiin. Reitistöihin ja vapaa-ajan virikkeisiin panostettiin mm. siirrettävän frisbeegolfradan muodossa. Palvelut WillaNuttu on mukana kansainvälisessä HiHostels -ketjussa, joka markkinoi paikkaa ympäri maailmaa. Tämä on edellyttänyt sitä, että henkilökuntaa on ollut kesäaikaan enemmän hoitamassa vastaanottopalveluja. Kotisivut uusittiin siten, että niitä voidaan itse päivittää. WillaNutun käyttöaste laski vuonna 2014. Majoitusvuorokausia kertyi 12 % vähemmän kuin edellisenä vuonna. Muilta osin palvelutoiminta oli edellisen vuoden tasolla. Vertailu kokonaisuudessaan edellisvuosiin on vaikeampaa, koska tehdyistä muutoksista johtuen WillaNutun palvelutoiminnan sektoriin tuli lisää kulueriä, mutta myös tuottoeriäkin. Kylätapahtumia järjestettiin kesäisin yhteistyössä Varparannan alueen kyläyhdistyksen kanssa. WillaNutun toiminnasta vastaa pehtoori. NuTun TYÖPALVELUT MAHIS-paja Toimii Varparannalla Impilinnan tiloissa, josta käsin suoritetaan tilaustyöt. Paja keskittyy vanhojen kiinteistöjen saneeraus- ja purkutöihin, joihin työllistetään nuoria. Vastataan Nuorisotakuun tuomiin haasteisiin. Rahoitus Savonlinnan kaupunki, ISAVI ja omarahoitus. Pajassa on työllistynyt kertomusvuonna 9 henkilöä palkkatuella, työkokeiluun 4, työssäoppijoina 3 sekä 4 henkilöä kuntouttavaan työtoimintaan Työnohjauksesta vastaa työnjohtaja. LANDE-paja Toimii Varparannalla. Paja-, ympäristö- ja reitistötöitä, kiinteistönhoitoa, siivousta, keittiötöitä sekä pienimuotoisia remontteja. Rahoitus Savonlinnan kaupunki ja omarahoitus. Pajassa on työllistynyt kertomusvuonna 15 henkilöä palkkatuella sekä 8 henkilöä kuntouttavaan työtoimintaan Työnohjauksesta vastaa työnjohtaja.

10 KANNUSTIN RAPIA-PAJA Susimäen teollisuushalli Rantasalmi Rapia-palvelupajan toimipiste Rantasalmella. Vuokrasopimus projektin loppuun saakka. Rahoitus ESELY-keskus, ISAVI, Rantasalmen kunta ja oma rahoitus. Pajalta leikattiin työllisyyspoliittisesta avustuksesta yhden nuorten työllistämiseen suunnatun pajaohjaajan palkkaosuus, jota kunta osittain paikkasi. Paja on työllistänyt kertomusvuonna 15 henkilöä palkkatukityöhön ja 12 henkilöä kuntouttavaan työtoimintaan. Tilasta ja toiminnasta vastaa pajavastaava KOSKI-PAJA Enonkoskentie 22T Koskipajan toimipiste Enonkoskella. Rahoitus ESELY, ISAVI, omarahoitus ja kunta. Pajassa on työllistynyt kertomusvuonna 7 henkilöä palkkatuella, yksi omalla ja kunnan rahalla sekä 1 henkilö kuntouttavaan työtoimintaan. Tilasta ja toiminnasta vastaa pajavastaava. Juvan työpaja-juva, Kotitie 11 Juvan työpajan toimipiste. Rahoitus ESELY, ISAVI omarahoitus ja kunta. Pajassa on työllistynyt kertomusvuonna 14 henkilöä palkkatuella sekä 10 henkilöä kuntouttavaan työtoimintaan Tilasta ja toiminnasta vastaa pajavastaava. Puumalan työpaja-puumala Melka-halli Puumalan työpajan toimipiste Puumalassa. Rahoitus ESELY, ISAVI, omarahoitus ja kunta. Pajassa on työllistynyt kertomusvuonna 8 henkilöä palkkatuella sekä 5 henkilöä kuntouttavaan työtoimintaan Tilasta ja toiminnasta vastaa pajavastaava. JOUHEA-paja Jouheapajan toimipiste sijaitsee Kerimäellä kaupungin varikon yhteydessä. Rahoitus ESELY, ISAVI, omarahoitus ja Savonlinnan kaupunki. Pajassa on työllistynyt kertomusvuonna 7 henkilöä palkkatuella sekä 15 henkilöä kuntouttavaan työtoimintaan Toiminnasta vastaa työnjohtaja. TATUN TAPAHTUMAPALVELUT Savonlinnan Seudun Nuorisotoiminnan Tuki ry:n ja Savonlinnan Seudun Liikunta ry:n perustama TaTu ry on myynyt tapahtumapalveluja, joissa sillä on osaamista ja kalustoa. TaTu on ostanut palveluja ja työvoimaa NuTu:lta ja päinvastoin. NuTu ry on tuottanut itse omat tapahtumansa tapahtumakalenterin mukaisesti.

11 PROJEKTI- & KEHITTÄMISPALVELUT KANNUSTIN Yhdistyksen uusi työllistämishanke, jolle on myönnetty työllisyyspoliittista avustusta, on pitänyt sisällään eri pajaosioita sekä vaikuttavuuden arviointiin kehitettäviä osa-alueita. (lukuja kerrottu edellisessä kappaleessa) Pajaosiot ovat olleet, Rapia-, Koski-, Jouhea-, Juvan- sekä Puumalan työpajat. Kannustin on omalta osaltaan toteuttanut nuorisotakuuseen liittyviä palvelutoimintoja. Hanke toteutetaan ESELYn, ISAVIn, kuntien ja yhdistyksen omalla rahoituksella. Kannustin on tehnyt kiinteää yhteistä työtä Savon Taitajat Oy:n, Etelä-Savon ELY-keskuksen, Etelä-Savon TE-toimiston, kuntien, TYP:n, Kanava- ja Savonlinnan kuntakokeilu hankkeiden sekä muiden välityömarkkinatahojen kanssa. YRITTÄJYYSTALO INNOSTIN Yrittäjyystalo Innostin jatkui helmikuun loppuun saakka, jolloin ESR rahoitus päättyy. OSUUSKUNTA INNOSTIN Nuorten matalan kynnyksen yrittäjyyteen perustettu osuuskunta, jossa nuoret voivat turvallisesti harjoittaa ja harrastaa yrittäjyystoimintaa. Innostimen nuoret toteuttivat mm. vaativan ja huomiota keränneen Nuoren Kaupunki- Savonlinna nettiversion sekä Duuniavain ja Duunari X- projektit. Osuuskunnan toiminnasta on vastannut osuuskunnan hallitus. TOIMINTATUPA RAY:n rahoittama hanke jatkuu. Toisenkin toimintavuoden vaikuttavuus on ollut erittäin hyvällä tasolla. Toimintaan lisättiin uusina elementteinä pienryhmätoiminnat sekä eri aktiviteetteja nuorten elämänhallintaan. Hanke on suunnattu nuorille, joilla ei vielä elämäntilanteensa vuoksi ole valmiuksia koulutukseen tai työpajoilla työskentelyyn. Toimintatuvassa on kertomusvuonna ollut yhteensä 26 henkilöä kuntouttavassa työtoiminnassa sekä yksi nuori RAY:n "työtä nuorille" hankkeessa vertaisohjaajana. Ammattiopistoon haki 9 nuorta, joista yksi "palautui" syksyllä Toimintatuvalle. ETSIVÄ NUORISOTYÖ ISAVI:n, ostopalvelun sekä omalla rahoituksella tuotettu etsivän nuorisotyön toimintaa. Etsivästä nuorisotyön toimintaselostus aiemmissa kappaleissa. VERKKONUORISOTYÖ - Verkkosaari OKM:n rahoituksella toteutettava hanke, josta tarkemmin Nuorisotiedostusosiossa. LISÄKSI Pienempiä hankkeita ISAVI:n, ja Nuorten Akatemian rahoituksella.

12 LAADUN KEHITTÄMINEN ja ARVIOINTI Työn ja toiminnan laatua on kehitetty jatkuvalla henkilökunnan kouluttautumisella. Perehdyttämisoppaat on päivitetty tarvittaessa. Oppaiden päivityksestä vastaa yhdistyksen työsuojelutoimikunta. Sisäisessä tiedottamisessa on käytetty sähköpostia, kotisivuja ja sen sisältämiä intranetpalveluja. Ammatilliset keskustelut ja yhteisiä palautepalavereja järjestettiin loka- marraskuussa. Työtyytyväisyyskyselyt järjestettiin huhtikuussa. Kyselyn 20 kysymyksen keskiarvo 3,91. Mahdollistettiin työnohjaus toimihenkilöille. Arviointikeskustelujen kaavakkeita ja toimintoja uudistettiin yhteistyössä TE-toimiston kanssa. TYÖSUOJELUTOIMIKUNTA JA TYÖHYVINVOINTI Työsuojelutoimikunnan ovat muodostaneet: Puheenjohtajana: työsuojelupäällikkö Jaana Luostarinen. Toimihenkilöiden valitsemina työsuojeluvaltuutettu Jukka Turunen sekä varavaltuutetut Merja Peltopuro ja Minna Lipsanen. Työterveyshuollon edustajana terveydenhoitaja Jenni Purhonen. Työnantajan edustajana toiminnanjohtaja. Työsuojelutoimikunta piti kertomusvuoden aikana seitsemän (7) kokousta ja teki riskikartoitus- ja seurantavierailut kaikkiin työpajoihin sekä kevät- että syyskaudella. Työsuojelutoimikunta on ollut valmistelevassa ja aktiivisessa roolissa yhdistyksen työhyvinvointiin liittyvissä toiminnoissa. Koko henkilöstön Tykytyspäivät järjestettiin 19.6. Varparannan Kalliorannassa sekä jouluruokailun yhteydessä 20.12. Toimihenkilöiden virkistysilta järjestettiin Vilpunrannassa 16.5. Yhdistyksen kehittämispäivää vietettiin 31.10. WillaNutussa.

13 KOULUTUS - 21-22.1 Etsivän nuorisotyön kehittämispäivät, Tampere. Sariia Linnamurto, Tiia Komu - EA 1-kurssi 4.-5.2.2014. Noora Silvennoinen - Tekemällä oppii seminaari - TPY - Pavi, Jukka Nokelainen - Köysitoiminnanohjaajakoulutus 1 ja 2 Tampere 28.-30.3. ja 25.-27.4. Kalle Kimari - 29.4. Työpaja-arvioinnin seminaari, kuntoutussäätiö, Mikkeli, Jukka Nokelainen - 7.5. YAD Kannabiskoulutus Rantasalmi, Sariia Linnamurto, Tiia Komu, Ilpo Tossavainen, Noora Silvennoinen, Sini Hirn, Kalle Kimari, Jaana Luostarinen. - Järjestyksenvalvoja koulutus 10.5. Kalle Kimari - MAHIS-koulutus 27.-28.8.2014 WillaNuttu. Noora Silvennoinen, Sini Hirn, Santtu Koivunen - Po1nt -koulutuspäivät 9.-10.9.2014 WillaNuttu. Noora Silvennoinen, Kalle Kimari - Sosiaalisen median koulutus (Verke) Instagram, Twitter, Facebook 30.9 Mikkelissä. Noora Silvennoinen, Kalle Kimari - 17.9. Näkökulmia huumeiden käyttöön, kirjasto. Noora Silvennoinen, Sini Hirn, Tiia Komu, Sariia Linnamurto, Jaana Luostarinen - 30.9. Draaman käyttö pedagogisena välineenä, Kuopio. Jaana Luostarinen - 23.-24.9.2014 Etsivän nuorisotyön työkokous, Pieksämäki. Sariia Linnamurto ja Tiia Komu - YIntro - ensiaskeleet nuorten tieto- ja neuvontatyöhön 24.-26.11 & 11.-12.12.2014 Rautalampi. Noora Silvennoinen - Mahdollisuuksien tori tapaaminen Helsingissä 17.-18.1.2014. Noora Silvennoinen - Po1nt- perehdytykset 5.5. ja 10.6. Noora Silvennoinen - Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät Helsingissä 15.5. ja Tampereella 2.-3.10.2014. Noora Silvennoinen - Koulunuorisotyö seminaari Paukkula Mikkeli 4.12. Noora Silvennoinen, Sini Hirn, Tarja Lindberg, Kalle Kimari - Työvalmentajan EAT, Jari Ruuska, Harri Pöppönen, Minna Lipsanen HALLINTO Yhdistyksen syyskokous valitsee hallituksen ja muut sääntöjen määräämät henkilöt sekä hyväksyy vuosisuunnitelman ja talousarvion tulevalle suunnitelmavuodelle. Kevätkokous käsittelee edellisen vuoden vuosikertomuksen sekä tilit ja vastuuvapausasiat. Hallituksen ovat muodostaneet puheenjohtajat, viisi varsinaista sekä kolme varajäsentä. Hallituksen kokouksia on pidetty 12 kappaletta, joista yksi oli sähköpostikokous. Kokouksissa käsiteltiin 147 pykälää. Hallitukseen ovat kuuluneet: Heikki Sorjonen puheenjohtaja (12), Tarja Kaijansinkko varapuheenjohtaja (8). Jäsenet: Mari Käpykangas (6), Maija Tuunanen (11), Tommi Tuunainen (2), Anatoli Lukkarinen (10), Jukka Hämäläinen (7) sekä varajäsenet: Tiina Cederström (2), Teemu Tiainen (5), Kari Puurtinen (9). Taloudenhoito on ostettu Savonlinnan Seudun Kolomonen ry:ltä. Tilintarkastajina Jukka Lievonen, KHT ja Harri Jylhä, KHT, molemmat PWC Oy:stä. JÄSENPALVELUT Jäsenpalveluina NuTu on tarjonnut hallinnoimiaan tiloja ja omistamaansa kalustoa jäsentahojensa käyttöön jäsenille kohdistetuin eduin. Jäsentiedottaminen on toteutettu kaksi kertaa. Toiminnasta vastaa toiminnanohjaaja.

14 OSAKKUUDET JA JÄSENYYDET Yhdistys on osakkaana tai jäsenenä seuraavissa yhteisöissä: KOy Possenrannan nuorisotalo, jonka tehtävänä on hallinnoida, saneerata ja ylläpitää nuorisotalo Possea osoitteessa Kaarlonkatu 1. Yhdistyksen omistusosuus 89 %, Savonlinnan kaupunki 11% Savon Taitajat Oy, tuottaa mm. työvalmentaja- ja henkilöiden vuokrauspalvelua. Omistussuhteet: yhdistys 50 %, Savonlinnan Toimintakeskus ry 50%. Savonlinnan Seudun Matkailu Oy, yksi osake, kohdistuu WillaNuttuun. Savonlinnan Seudun Kolomonen ry, perustajajäsen. Savonlinnan Seudun Tapahtuma tuki ry (TATU), perustajajäsen Kievarikierros - Latu- ja retkeily-yhdistys ry, perustajajäsen Piällysmies ry, hankkeet Valtakunnallinen Työpajayhdistys ry, työpajatoiminnan kehittäminen Työttömien yhdistys TEKO ry, autojen korjaus- ja huolto NUORTEN YSTÄVÄ 2014 Savonlinnan Seudun Nuorisotoiminnan Tuki ry;n hallitus nimesi vuoden 2014 Nuorten Ystäväksi Ismo Seppäsen. Ismo on ansioitunut ohjaaja, valmentaja ja seuratoimintahenkilö, jonka toiminnan keskiössä on ollut nuorten ohjaaminen ja valmentaminen kamppailulajien parissa ( Shikata ry). TYÖNTEKIJÄT 2014 nimike kohde rahoitus Toiminnanjohtaja / projektipäällikkö ESELY/RAY/oma Toiminnanohjaaja Nuorten palvelut ostopalvelu Projektipäällikkö (2kk) Yrittäjyystalo ESR/ YTK Sihteeri Kannustin oma Nuorisotyöntekijä (4) Nuorten palvelut ostopalvelut Nuorisotyöntekijä (2) Etsivä työ ISAVI, Ostopalvelu Nuorisotilatyöntekijä (1) Nuorten palvelut Ostopalvelu Oppisopimusohjaaja Nuorten palvelut kaupunki / TE-tsto Pajavastaavat (4) Kannustin ESELY / kunnat/oma Työnjohtaja (1) Kannustin ESELY/ kunnat/oma Työnjohtaja (2) Työpalvelut SLN, ISAVI, oma Aputyönjohtajat (2,5) Kuntouttava tt. Kunnat / oma Hankevastaava Toimintatupa RAY / kaupunki Hanketyöntekijä Toimintatupa RAY/ kaupunki Vertaisohjaaja Toimintatupa RAY / TE-tsto Työnohjaaja WillaNuttu palvelut / työll.av. Kokki(3 kk) WillaNuttu palvelut Talonmies WillaNuttu palvelut Palkkatukihenkilöt (77 hlöä, 37 htv) Kannustin Kela/TE-tsto Työkokeilu (5hlöä, 2,6 htv) Pajat Kela / TE-tsto Kuntouttava työtoiminta ( 83 hlöä,26 htv) Pajat Kunnat Työssä oppiminen ( 3 hlöä, 0,7 htv) Pajat Koulut Kesätyöntekijät (13 hlöä, 0,54 htv) WillaNuttu kaupunki Yhdyskuntapalvelu ( 1 hlö) WillaNuttu Rise Yhteensä 210 henkilöä, 91 henkilötyövuotta

15 Savonlinnassa 9.3.2015 Savonlinnan Seudun Nuorisotoiminnan Tuki ry

16 VUOSIKERTOMUKSEN SANAKIRJA Nuorisotalo Posse = Kaarlonkatu 1a, nuorisotyön monitoimitalo Etelävintti = Sulkavalla toimiva nuorisotila Nuokkari = Punkaharjun nuorisotila AVIS = Kerimäen nuorisotila Vanha Pappila = Savonrannalla toimiva nuorisotila WillaNuttu = Leirikeskus, jossa järjestetään myös juhla- ja majoitustoimintaa www.nutu.fi = yhdistyksen kotisivut www.willanuttu.fi = WillaNutun kotisivut NEPPARI = Moniammatillinen nuorten asiain yhteistyöryhmä Kaveria ei jätetä = Etsivän nuorisotyön hanke, jota rahoittaa OKM Time Out = Kutsuntaikäisille suunnattu palvelu yhdessä THL:n ja PV:n kanssa THL = Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos PV = Puolustusvoimat Nuorisovaltuusto = Savonlinnalaisten nuorten vaikuttamiskanava Kolomonen ry = NuTun aloitteesta perustettu yhdistysten yhdistys Kannustin = Etelä-Savon alueella toimiva työllistämishanke Mahis-paja = Alle 25-vuotiaille nuorille suunnattu monialainen työpaja Savonlinnassa Lande-paja = Haja-asutusalueille kohdistuvaa työllistämistoimintaa Koski-paja = Enonkoskella toimiva monipuolinen työpaja Rapia paja = Rantasalmella toimiva monipuolinen palvelupaja Juvan työpaja = Juvalla toteutettava työpajatoiminta Puumalan työpaja = Puumalassa toteutettava työpajatoiminta Jouhea- paja = Kerimäellä toimiva monipuolinen työpaja Toimintatupa = Nuorisotalossa toimiva nuorten kuntouttava toiminta TaTu ry = NuTun ja SSL:n perustama yhdistys tapahtumatoimintojen toteuttamiseen Savon Taitajat Oy = NuTun ja Toimintakeskuksen perustama yhtiö Piällysmies ry = Koordinoi EMOTR- raha hankkeita alueella EMOTR = EU:n Maaseudun kehittämisrahasto, ELY-keskus koordinoi TYP = Työllistämisen palvelukeskus KANAVA =Kaupungin hallinnoima ESR -rahoitteinen työllistämishanke KUNTAKOKEILU = Kaupungin toteuttama työllisyyshanke SAMI = Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto OKM = Opetus- ja kulttuuriasianministeriö ES-TE = Etelä-Savon TE-toimisto ESELY = Etelä- Savon ELY-keskus ISAVI = Itä-Suomen Aluehallintovirasto KOY POSSENRANNAN NUORISOTALO = NuTun ja Kaupungin yhteinen kiinteistöosakeyhtiö NUORTEN YRITTÄJYYSTALO INNOSTIN = Yhdistyksen hallinnoima ESR -rahoitteinen hanke OK. INNOSTIN = Nuorille perustettu matalan kynnyksen, turvallinen yritystaho HaTTu = Nuorten Harrastetoiminnan Tuki