TOIMINTAKERTOMUS. SUOMEN KULUTTAJALIITTO ry



Samankaltaiset tiedostot
SUOMEN KULUTTAJALIITON TOIMINTAVUOSI 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS. SUOMEN KULUTTAJALIITTO ry

TOIMINTAKERTOMUS. SUOMEN KULUTTAJALIITTO ry

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli asukkaan kaupungit

Suomen Kuluttajaliiton toimintavuosi 2007

Palvelurakenneuudistuksesta & sosiaalihuoltoa koskevan lainsäädännön uudistuksesta

Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009

Suomen Kuluttajaliitto

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan

Suomen Kuluttajaliitto

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan

Puoluekokous : äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan.

EK:n Kuntaranking Keskeiset tulokset

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta

Kuntien yritysilmasto Helsingin seutukunta

Kuntien yritysilmasto Vaasan seutukunta

KUUROJEN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 3 14

Hallituksen kokous 3/2015

Indeksitalo tutkimus

Suomen Kuluttajaliitto

Kuntien yritysilmasto Helsinki Asiantuntija Jari Huovinen

Kuluttajaliitto-Konsumentförbundet/Työvaliokunta Pöytäkirja 1/2014

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012

Kuntien yritysilmasto Lappeenrannan seutukunta

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet lukien

Kuntien yritysilmasto Kuopion seutukunta

Kuntien yritysilmasto Lahden seutukunta

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk)

Vuosi 2011 Muutosten vuosi

SISÄLLYS. Vuosikertomus

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

Hoitotakuun toteutuminen terveyskeskuksissa (ei sisällä suun terveydenhuoltoa) Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, huhtikuu 2008

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

Kuntien yritysilmasto Jyväskylän seutukunta

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

Kuntien yritysilmasto Oulun seutukunta

Keravan Reserviläiset ry

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013

KAARINAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2004, ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa

Kuntien yritysilmasto Seinäjoen seutukunta

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Lahden nuorisovaltuusto

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Kuntien yritysilmasto Turun seutukunta

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Indeksitalo 2017 Varsinais-Suomi

Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus

TAMMIKUU VIIKKO MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Lipposen Talvirallisprint, Rantasalmi - K. Suonenjoki ralli - HRT

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

Kuntien yritysilmasto Tampereen seutukunta

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

Toimintakertomus 2012

Vihreiden yhdistysten jäsenmaksumäärät 2007 (vahvistettu puoluehallituksessa

Rajapintojen käyttöönotto, kysely v. 2011

Lapin maahanmuuttotilastoja

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% JYTY Naantalin seutu ry 1,35% Jyty Nurmes ry 1,2% Jyty Sakky ry

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Kuntien kirjastotoimenjohtajat, lääninhallitusten kirjastoista vastaavat sivistystoimentarkastajat ja yhteispalvelualuevastaavat

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

Kuntien yritysilmasto Kotkan-Haminan seutukunta

SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 10 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Todettiin, ettei kokous ollut päätösvaltainen.

Kuntien yritysilmasto Kouvolan seutukunta

Puoluekokousedustajiin. EdustajiaErityistä Puoluekokousedustajat 2009 (päivitetty 20.4.)

Vuosi 2012 Valmistautumista tulevaan

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

RAUMAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

HÄMEENKYRÖN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2017

Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011

C21-kaupunkien luottamushenkilöiden palkkiot

TOIMINNALLISET ALUEET JA KASVUVYÖHYKKEET SUOMESSA (ToKaSu)

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Alueelliset vastuumuseot 2020

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan.

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina

Kiinteistö- ja mittaustoimi v Tontin lohkomistoimituk sen kesto keskimäärin (vrk)

Kirje Lausuntopyyntö HE luonnoksesta laiksi pelastustoimen järjestämisestä

Kirjoittanut Leena Simonen Toimittanut Katri Jakosuo

Ikäihmisten Neuvosto. Toimintakertomus 2016

ORIMATTILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

Transkriptio:

TOIMINTAKERTOMUS 2004 SUOMEN KULUTTAJALIITTO ry

2

SISÄLLYSLUETTELO SUOMEN KULUTTAJALIITON TOIMINTAVUOSI 2004 KULUTTAJAN OIKEUDET Projektit: Asumisasioiden neuvontaprojekti, Arjen pilarit projekti KULUTTAJAN TALOUS Projektit: Valtti tietosuora nuoren talouteen ELINTARVIKKEET JA RAVITSEMUS TERVEYS, TURVALLISUUS JA YMPÄRISTÖ JÄRJESTÖTOIMINTA VIESTINTÄ JA JULKISUUS YHTEISTYÖ EUROOPAN UNIONIN ALUEELLA YHTEISTYÖ POHJOISMAIDEN JA BALTIAN MAIDEN KANSSA HENKILÖSTÖ JA HALLINTO TALOUS 5 6 7 8 8 9 10 11 12 13 14 15 15 LIITTEET SUOMEN KULUTTAJALIITON HALLITUS 01.01-27.11.2004 17 SUOMEN KULUTTAJALIITON HALLITUS 28.11.2004 18 SUOMEN KULUTTAJALIITON HALLITUKSEN NIMEÄMÄT TOIMINTARYHMÄT 19 SUOMEN KULUTTAJALIITON HENKILÖKUNTA 19 SUOMEN KULUTTAJALIITON TILINTARKASTAJAT 19 SUOMEN KULUTTAJALIITON JÄSENYHDIST YKSET 20 MUUT SUOMEN KULUTTAJALIITON JÄSENET 22 SUOMEN KULUTTAJALIITON EDUSTUKSET 23 3

4

SUOMEN KULUTTAJALIITON TOIMINTAVUOSI 2004 Kulunut vuosi oli liittokokousvuosi. Suomen Kuluttajaliiton jäsenyhdistysten edustajat kokoontuivat marraskuun lopulla in päättämään liiton säännöistä, toiminnasta, puheenjohtajasta ja hallituksen jäsenistä. Liiton puheenjohtajaksi valittiin toiselle kaudelleen varatuomari, kansanedustaja Susanna Rahkonen. Liittokokous kutsui liiton historian ensimmäisiksi kunniajäseniksi liiton aikaisemman puheenjohtajan ja Porin Seudun Kuluttajayhdistyksen pitkäaikaisen puheenjohtajan Terttu Malinin sekä liiton hallituksen entisen varapuheenjohtajan, maanviljelysneuvos Pekka Rinteen Halikosta. Liittokokouksen kannanotossa vaadittiin ryhmäkanteen välitöntä käyttöönottoa. Kannanoton mukaan Suomeen soveltuu pohjoismainen malli. Siinä kansalaiset voivat saada oikeudenmukaisen vahingonkorvauksen esimerkiksi kuluttajakauppaan ja ympäristövahinkoihin liittyvissä korvausriidoissa. Suurin hyöty ryhmäkanteesta on kannanoton mukaan se, että kerralla saadaan käsitellyksi suuri määrä vaatimuksia, jotka yksittäisinä tapauksina voivat oikeudenkäyntikorvausten pelossa jäädä kuluttajan vahingoksi. Maamme hallituksen kuluttajapoliittinen ohjelma vuosille 2004 2007 valmistui keväällä 2004. Suomen Kuluttajaliitto oli aktiivisesti mukana valmistelemassa ohjelmaa. Huhtikuussa liitto järjesti eduskunnan talousvaliokunnan myötävaikutuksella Kuluttaja-asiat politiikan ytimeen nimisen seminaarin eduskunnassa. Seminaarissa tarkasteltiin kuluttajien kansalaistoiminnan mahdollisuuksia uuden kuluttajapoliittisen ohjelman, Euroopan unionin ja kuluttajaviranomaisten toiminnan valossa. Suomen Kuluttajaliitto oli kertomusvuonna valmistelemassa myös maamme hallitusohjelmaan kuuluvaa tietoyhteiskuntaohjelmaa. Lisäksi osallistuttiin kestävien kulutus- ja tuotantotapojen ohjelman laatimiseen, ryhmäkanteen selvitystyöryhmään ja moniin muihin eettisyyteen, kuluttajien oikeuksiin, talouteen, turvallisuuteen, elintarvikkeisiin ja ravitsemukseen liittyvien työryhmien ja toimikuntien työskentelyyn. Toimintavuoden kesäkuussa valittiin Euroopan parlamenttiin uudet jäsenet seuraavalle viisivuotiskaudelle. Suomi sai 14 edustajanpaikkaa 732 jäsentä käsittävästä parlamentista. Suomen Kuluttajaliitto järjesti ulkoasiainministeriön tuen avulla ja yhteistyössä paikallisyhdistystensä kanssa Joensuussa, Haminassa ja Tampereella Euroopan parlamentti kuluttajien edunvalvojana nimiset tilaisuudet. Niissä yleisöllä oli mahdollisuus tentata eri puolueita edustavien ehdokkaiden näkemyksiä kuluttaja-asioiden hoidosta Euroopan unionissa. Tilaisuuksien järjestäminen liittyi Suomen Kuluttajaliiton tavoitteeseen pitää entistä tiiviimpää yhteyttä suomalaisiin europarlamentaarikkoihin ja vaikuttaa myös sitä kautta eurooppalaiseen kuluttajapolitiikkaan. 5

KULUTTAJAN OIKEUDET Toimialueen tavoitteina olivat kuluttajansuojan korkea taso ja toimiva oikeussuojajärjestelmä. Painopisteinä toimintavuonna olivat kuluttajien oikeudellinen edunvalvonta ja kuluttajaneuvonta. Edunvalvontaa harjoitettiin antamalla lausuntoja ja kannanottoja sekä osallistumalla lainsäädäntötyöhön. Edunvalvontaa oli myös osallistuminen kuluttajavalituslautakunnan jaostojen ja täysistuntojen työskentelyyn sekä toiminta vakuutuslautakunnassa, tietosuojalautakunnassa ja lukuisissa muissa työryhmissä ja toimikunnissa. Lainsäädäntöhankkeista keskeisimmät olivat luottotietolainsäädännön uudistaminen, asunto-osakeyhtiölainsäädännön tarkistaminen sekä jo vuosikausia Suomen Kuluttajaliiton tavoitteena olleen ryhmäkanteen käyttöönottamisen arviointi. Paikallisyhdistysten jäsenet ja liittoon suoraan liittyneet henkilöjäsenet saivat edellisvuosien tapaan kuluttajaneuvonnan maksuttomana. Toimintavuonna keskityttiin erityisesti maksullisen kuluttajaneuvonnan lisäämiseen ja asuntoneuvonnan jatkumisen turvaamiseen. Lisäksi solmittiin palvelusopimus Vihdin kunnan kanssa kunnallisen kuluttajaneuvonnan täydentämiseksi. Tuloja saatiin myös luentotoiminnasta, missä aiheina olivat kuluttajansuojaan ja markkinointiin liittyvät kysymykset. Kuluttajien tietoverkko toimitti ajankohtaista tietoa kuluttajien oikeuksista, lainsäädännön muutoksista sekä viranomaisten ja liiton kannanotoista tietoverkon jäsenille ja kaikille suorajäsenille. 6

Projektit Asumisasioiden neuvontaprojekti Edellisenä vuonna alkanut asumisasioiden valtakunnallinen neuvontaprojekti jatkui kertomusvuonna. Hanketta tukivat Raha-automaattiyhdistys ja ympäristöministeriö. Kuluttajille annettiin neuvontaa puhelimitse paikallispuhelun hinnalla ja Internetin välityksellä. Hankkeessa keskityttiin huoneenvuokrasuhteisiin liittyviin kysymyksiin sekä asunto-osakeyhtiön osakkaan ja yhtiön välisiin kiistoihin. Neuvonta kattoi myös asumisoikeuden haltijan ja asumisoikeusyhteisön väliset riidat. Huoneenvuokra-asioissa neuvoja pyysivät sekä vuokralaiset että vuokranantajat. Asuntoosakeyhtiön sisäisissä kiistoissa yleisimpiä olivat epäselvyydet kunnossapitovastuun jakautumisesta esimerkiksi kosteusvaurioiden yhteydessä. Monet yhteydenotot liittyivät päätöksentekomenettelyyn ja yhtiöiden sisäiseen päätösvaltaan. Asumisasioiden neuvontaprojekti toi esiin epäkohtia, joihin myös saatiin parannusta. Tällaisia kysymyksiä olivat takuuvuokran takaisinmaksaminen vuokrasuhteen päätyttyä ja oikeus saada vuokranalennusta huoneiston remontin ajalta. Arjen pilarit projekti Viola Järvisen rahaston tuella toteutettiin kolmiosainen Arjen pilarit -projekti, jonka yksi osio liittyi asumiseen. Hankkeen puitteissa järjestettiin tilaisuuksia ja tapahtumia Heinolan asuntomessuilla elokuussa ja Vantaan omakotimessuilla lokakuussa. Aiheina olivat ongelmaton asuminen ja remonttisopimuksen teko. 7

KULUTTAJAN TALOUS Toimialueella tehtävänä oli kuluttajien edunvalvonta siten, että markkinat ja julkiset palvelut toimivat kuluttajien parhaaksi. Erityisen seurannan kohteina olivat tavaroiden ja palvelujen hinnat, niihin sisältyvät verot ja maksut, kulutuksen ja ostovoiman kehitys, kilpailun toimivuus ja julkisten palvelujen saatavuus. Aihepiirin ajankohtaisia kysymyksiä tarkasteli ja liiton linjauksia valmisteli kuluttajan talous toimintaryhmä, joka vuoden aikana kokoontui seitsemän kertaa. Erityisinä aiheina toimintaryhmän kokouksissa olivat sähkön markkinat ja hinnat, lainanotto, kulutus, ostovoima ja kauppojen aukiolo. Näistä käytiin keskustelut asiantuntijoiden esitelmien pohjalta. Kuluttajan talouteen liittyviä liiton julkilausumia valmisteltiin kotitalouksien velkaantumisesta sekä talous- ja velkaneuvonnan määrärahoista. Kuluttajan talouteen liittyviä lausuntoja vastauksina viranomaisten pyyntöihin annettiin 20. Ne liittyivät muun muassa ympäristöasioihin, juomapakkausten valmisveroon, sähkömarkkinalakiin, sähkön toimitusvarmuuteen, palveluihin sisämarkkinoilla ja postipalvelujen laatustandardeihin. Projektit Valtti tietosuora nuoren talouteen Osana Arjen Pilarit hanketta valmistettiin Kansan Sivistysrahaston Viola Järvisen nimikkorahaston tuella Suomen Kuluttajaliiton kotisivuille opas Valtti tietosuora nuoren talouteen. Kotisivut tarjoavat käytännöllisiä tietoja oman talouden hallinnasta nuoren aloittaessa itsenäistä elämää. Valtti-sivuilla annetaan neuvoja raha-asioihin, työelämään ja oman kodin perustamiseen liittyvissä kysymyksissä. Siellä keskustellaan kuluttajansuojasta ja muista lain pykälistä sekä vakuutuksista. Hankkeessa on hyödynnetty konkreettisesti Suomen Kuluttajaliittoon kertynyttä tietoa lähes kahdenkymmenen vuoden ajan suoritetusta talous- ja velkaneuvonnasta. Valtti-kotisivut saivat myönteisen vastaanoton yleisöltä. Erityistä kiitosta tuli sivuilla olevasta prosenttilaskukoulusta, jonka todettiin olevan yhtä tarpeellinen kaikille kuluttajille. 8

ELINTARVIKKEET JA RAVITSEMUS Aihealueen keskeisenä tavoitteena oli kuluttajien luottamuksen säilyttäminen elintarvikkeisiin. Toimintavuoden pääasiallisina sisältöinä olivat elintarvikkeiden turvallisuus sekä laatustrategiatyö. Pakkausmerkintöjen lukutaitokampanja jatkui edelleen. Toimintavuoden aikana julkaistiin esite Helpommin syöty kuin tehty. Esitteen rahoitti maa- ja metsätalousministeriön Laatuketju-hanke. Esitteen painosmäärä oli 3000 kappaletta ja se jaettiin loppuun välittömästi. Toimintavuonna otettiin uusi painos esitteestä Törkeen hyvää. Esite oli laadittu useiden eri järjestöjen yhteistyönä ja sitä jaettiin edellisten vuosien tapaan syksyllä opintonsa alkaville uusille opiskelijoille. Maa- ja metsätalousministeriön toimesta toteutettiin laaja kuluttajille suunnattu Laatuketju varmasti hyvää kampanja. Kampanja oli näkyvästi esillä Farmari-maatalousmessuilla Mikkelissä heinä- ja elokuun vaihteessa sekä lehti- ja paikallisradiomainonnassa. Suomen Kuluttajaliitto oli esillä julisteissa ja lehtimainonnassa. Liitto oli jälleen vuonna 2004 mukana Arktiset Aromit ry:n MiniMoi-korttikampanjassa. Kampanjaa varten painatettiin maa- ja metsätalousministeriön tuella ilmaisjakeluun Luonnosta Sinulle nimisiä postikortteja. Korttien kuva-aiheina oli kertomusvuoden nimikkosieni ja yrtti. Toimintavuoden aikana liitto osallistui Suomen Elintarviketyöläisten Liiton Lähiruokaseminaareihin, joissa pohdittiin lähiruoan kilpailukykyä ja ruoan alkuperän jäljitettävyyden tärkeyttä. Suomen Kuluttajaliitto osallistui seminaarien suunnitteluun ja piti niissä kuluttajapuheenvuoron. Lähiruokahankkeeseen liittyi Valmistusmaa esiin kampanja, johon Suomen Kuluttajaliitto myös osallistui. Noin 120 000 kuluttajaa allekirjoitti vaatimuksen pakollisesta valmistusmaan ilmoittamisesta elintarvikkeiden pakkausmerkinnöissä. Tämä vaatimus päätettiin toimittaa myös Euroopan komissiolle. Aikaisempien vuosien tapaan liitto osallistui elintarvikelainsäädännön valmisteluun ja elintarvikeketjun keskeisiin työryhmiin ja neuvottelukuntiin. Näistä tärkeimmät olivat elintarviketalouden kansallinen laatustrategia hanke, elintarvikeneuvottelukunta, ravitsemusneuvottelukunta, biotekniikan neuvottelukunta sekä maa- ja metsätalousministeriön maatalous- ja elintarvikejaosto. Lisäksi tehtävänä oli neuvoa ja kouluttaa kuluttajia. 9

TERVEYS, TURVALLISUUS JA YMPÄRISTÖ Terveys-, turvallisuus- ja ympäristöaiheissa Suomen Kuluttajaliiton tuli vaikuttaa erityisesti peruspalveluiden saatavuuden ja laadun säilyttämiseksi kansalaisten tarvetta vastaavalla tasolla. Ympäristökysymyksissä liiton tarkoituksena oli edistää kuluttajien mahdollisuuksia tehdä vastuullisia ostopäätöksiä. Lisäksi tehtävänä oli osallistua koko yhteiskuntaa koskevaan eettisten arvojen luomiseen. Kertomusvuonna Suomen Kuluttajaliitolla ei ollut terveys-, turvallisuus- ja ympäristösektorilla toimihenkilöä. Liittokokouksen asettamien tavoitteiden saavuttamiseksi toiminta kanavoitiin yhteistyöprojekteiksi. Kestävän kehityksen ja eettisyyden osalta liitto osallistui kestävien kulutus- ja tuotantotapojen kansallisen ohjelman laatimiseen ympäristöministeriön yhteydessä toimivassa työryhmässä ja toimi muissa aihealueen työryhmissä kuten ympäristömerkinnän johtoryhmässä. Maailma marssii lapsityötä vastaan kampanjan yhteydessä Suomen Kuluttajaliitossa pidettiin toukokuussa tiedotustilaisuus. Sen järjestivät kampanjan suomalaiset taustajärjestöt, jotka olivat kutsuneet maahamme kaksi nicaragualaista entistä lapsityöläistä. Kampanjan tarkoituksena on kiinnittää kuluttajien huomio ostamiensa tuotteiden alkuperään ja vastustaa lapsityövoiman hyväksikäyttöä. Toimintavuonna Suomen Kuluttajaliiton pääkaupunkiseudun jäsenyhdistykset muodostivat terveyspalveluita käsittelevän toimintaryhmän. Ryhmä keskittyi pohtimaan erityisesti Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin terveyskysymyksiä. Se kokoontui seitsemän kertaa ja piti hoitotakuuta käsittelevän seminaarin eduskunnan tiloissa toukokuussa 2004. 10H

JÄRJESTÖTOIMINTA Toimintavuoden tavoitteena oli, että Suomen Kuluttajaliiton neuvonta oli entistä enemmän jäsenetu ja helposti jäsenistön saatavilla. Luottamus- ja alueyhdyshenkilötehtävissä olevia jäseniä tuli tukea koulutuksen, aineiston ja kuluttaja-aiheisten lehtien avulla. Lisäksi jäsenistöä tuli kannustaa alueellisiin tapaamisiin ja löytämään yhteistyökumppaneita. Tavoite oli, että toiminta-alueilla pidetään ainakin yksi koulutus- tai aluetapaaminen. Järjestötoiminnan tuloksia tuli arvioida puolivuosittain laadittavissa raporteissa. Suomen Kuluttajaliitto piti liittokokouksensa 27.11.2004. Liittokokous hyväksyi toiminnan ja talouden suuntaviivat seuraavalle liittokokouskaudelle 2005-2007 ja valitsi liiton luottamushenkilöt. Liittokokouksessa oli 74 osallistujaa, joista suoraan liittoon henkilöjäseninä liittyneitä oli kaksi. Toimintavuonna järjestettiin kunnallis- ja Euroopan parlamentin vaalit. Liitto ja sen paikallisyhdistykset järjestivät Joensuussa, Haminassa ja Tampereella tilaisuudet, joiden teemana oli Euroopan parlamentti kuluttajien edunvalvojana. Lisäksi pidettiin kuntapalveluja käsitteleviä tilaisuuksia. Vihdissä oli tilaisuus, jossa käsiteltiin kuntalaisen perusturvaa ja Itä-Uudellamaalla kaksi tilaisuutta, joissa kunnalliset kuluttajaneuvojat kertoivat työstään. Vaasassa toteutettiin kysely kuluttajan mahdollisuudesta vaikuttaa kuntalaisena. Paikallisyhdistykset järjestivät toimintavuonna 2004 noin 40 paikallista kuluttajatilaisuutta ja tapahtumaa. Niissä käsiteltiin useimmiten asumisen kuluttajaongelmia, pakkausmerkintöjä ja sähkölaskuja. Yhdistykset markkinoivat omaa toimintaansa paikallisissa yleisötilaisuuksissa. Paikallisyhdistyksillä oli toimintansa tueksi käytössään yhdistyskansio ja kuluttajatoiminnan peruskysymyksiä käsittelevä kansio. Liitto avusti jäsenyhdistyksiään näiden Internet-kotisivujen laadinnassa. Suomen Kuluttajaliiton keskeisissä 11 luottamustehtävissä olleille henkilöille tilattiin Kuluttajauutiset ja Kuluttajasuoja lehdet. Liiton paikallisen toiminnan tukemiseen valitut alueyhdyshenkilöt kokoontuivat toimintavuonna kaksi kertaa yhdessä liiton järjestötoimintaryhmän kanssa. Kokouksissa käsiteltiin paikallista toimintaa ja tulevan liittokokouksen asioita. Liiton yhteisöjäsenille järjestettiin maaliskuussa tilaisuus, jossa käsiteltiin liiton toiminta- ja taloussuunnitelman luonnosta liittokokouskaudelle 2005-2007. Luonnos annettiin myös kuluttajayhdistyksille kommentoitavaksi. Yhdistyskirjeitä lähetettiin paikallisille kuluttajayhdistyksille toimintavuoden aikana neljä kertaa. Liiton jäsenille lähetettiin toimintavuodesta kertova kirje jäsenlaskutuksen yhteydessä helmikuussa 2004. Liiton jäsenlaskutus muutettiin kertomusvuonna ostopalveluksi. Uutta yhteistoimintaa oli maamme kahden kuluttajajärjestön yhteinen tempaus Helsingin rautatieasemalla syyskuussa 2004. Suomen Kuluttajaliitto ja Kuluttajat-Konsumenterna ry organisoivat tapahtuman, johon kutsuttiin mukaan myös Kunnalliset Kuluttajaneuvojat ry. Järjestöt muistuttivat kansalaisia kunnallisvaalien alla siitä, että kuluttajaneuvonta on tärkeä osa kansalaisen oikeusturvaa. Syyskuisena lauantaina jaettiin ohikulkijoille tiedotteita, annettiin kuluttajaneuvontaa ja järjestettiin pieni tietovisa. Kuluttajatempauksen järjestäminen liittyi maamme kahden kuluttajajärjestön välisiin neuvotteluihin entistä tiiviimmän yhteistyön synnyttämisestä. Vuonna 1997 aloitetut ja välillä seisahduksissa olleet yhteistyöneuvottelut jatkuivat kertomusvuoden aikana säännöllisin yhteydenpidoin suomalaisen kuluttajaliikkeen asemaa ja merkitystä tarkastellen.

KULUTTAJAUUTISET VIESTINTÄ JA JULKISUUS Viestinnän avulla Suomen Kuluttajaliiton tuli kertoa tavoitteistaan ja keskeisistä kuluttajan asemaan vaikuttavista muutoksista. Viestinnän tuli palvella kuluttajia ja tavoittaa yhteiskunnan päätöksentekijät. Internet-kotisivujen tarkoituksena oli tehdä liiton toiminta tunnetuksi myös laajoille ihmisryhmille. Kuluttajauutiset-lehti ilmestyi kertomusvuonna neljä kertaa. Lehdessä kerrottiin liiton tavoitteista ja kampanjoista sekä elintarvikkeisiin, kuluttajan talouteen, oikeuksiin ja velvollisuuksiin sekä eettiseen kuluttamiseen liittyvistä asioista ja uutisista. Se esitteli uuden kuluttajapoliittisen ohjelman pääkohdat. Lehdellä oli tärkeä tehtävä toimia jäsenistön yhdyssiteenä, kertoa jäsenyhdistysten toiminnasta ja raportoida jäsenille yhteisistä tilaisuuksista. Kertomusvuonna jaettiin Vuoden 2003 Kuluttajateko tunnustuspalkinnot. Paikallistoimintasarjan palkinnon sai Kaakonkulman Kuluttajayhdistys. Palkitsemisen perusteluiksi mainittiin, että yhdistys on perustamisestaan lähtien ollut yksi Suomen Kuluttajaliiton elinvoimaisimpia ja pitkäjänteisimpiä paikallisyhdistyksiä. Yhdistys on vuosien mittaan järjestänyt lukuisia menestyksekkäitä kuluttajatapahtumia, mikä kertoo hyvästä yhteistyöstä sekä onnistuneesta suunnittelusta ja tiedottamisesta. Kaakonkulman Kuluttajayhdistyksellä on vahva rooli myös paikallisena kuluttaja-asioiden kouluttajana. Se on sitkeästi herätellyt toimintaan sellaisia kuluttajayhdistyksiä, joiden oma toimintatarmo on päässyt uupumaan. Yleisen sarjan tunnustuspalkinto annettiin vuosina 1995-2003 Euroopan unionin oikeusasiamiehenä toimineelle Jacob Södermanille. Hänet palkittiin työstään kansalaisten oikeuksien ja avoimen kansalaisyhteiskunnan hyväksi. Södermanin todettiin tuoneen EU:n toimintatapoihin, organisaatioon ja päätöksentekoon uudenlaista avoimuutta jo asioiden valmisteluvaiheessa. Lisäksi hän on edistänyt vaikeidenkin asioiden kansantajuista ja selkeää esittämistä, mikä lisäsi mahdollisuuksia tiedonvälitykseen ja kansalaisvaikuttamiseen. Tehtäviensä mukaisesti Suomen Kuluttajaliitto valvoi kuluttajien etuja osallistumalla kaikkiaan noin sadan eri elimen työskentelyyn ja päätöksentekoon. Lausuntoja liitto valmisteli kertomusvuonna neljäkymmentä kappaletta. Lisäksi annettiin julkisuuteen 23 tiedotetta ajankohtaisista aiheista. Julkisuusseurannan mukaan Suomen Kuluttajaliiton kannanotoista, kampanjoista ja tapahtumista kerrottiin suomalaisessa mediassa 748 kertaa kertomusvuoden aikana. Mediaa kiinnostavia aiheita olivat erityisesti asuntoneuvonnassa esiin nousseet ongelmat sekä energiaan, tietotekniikkaan ja elintarvikkeisiin liittyvät aiheet. Ryhmäkanne nostatti keskustelun laineita asian puolesta ja vastaan. www.kuluttajaliitto.fi 12

YHTEISTYÖ EUROOPAN UNIONIN ALUEELLA Suomen Kuluttajaliiton tavoitteena oli vaikuttaa Euroopan unionin kuluttajapolitiikkaan siten, että parhaiden maiden kuluttajansuojan taso säilyisi Euroopan unionissa. Liiton edustaja oli kuluttajien eurooppalaisen kattojärjestön, Euroopan kuluttajaliiton BEUC:n (Bureau Européen des Unions de Consommateurs) yleiskokouksen jäsen. Suomen Kuluttajaliitto edusti suomalaisia kuluttaja- ja neuvontajärjestöjä Euroopan komission yhteydessä toimivassa kuluttajaryhmässä (European Consultative Consumer Group, ECCG). Kokousten asialistoilla olivat kertomusvuonna muuan muassa palvelut sisämarkkinoilla, kilpailuasiat, arvonlisävero, liikennekysymykset, kemikaalit ja kansanterveyskysymykset. Neljä kertaa kokoontuneen neuvoa-antavan kuluttajaryhmän esityslistalla olevat asiat käsiteltiin ennen komitean kokousta suomalaisessa taustaryhmässä. Taustaryhmään kuuluivat seuraavat tahot: Kuluttajat-Konsumenterna ry, Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry, Marthaförbundet ja Marttaliitto ry. Marraskuussa Euroopan komissio järjesti jokavuotisen kuluttajatahojen tapaamisen ja työkokouksen (Annual Assembly) Brysselissä. Järjestyksessä seitsemännen kuluttajakokouksen aiheena oli tulevaisuuden kuluttajapolitiikka laajentuneessa Euroopassa. EU 13

YHTEISTYÖ POHJOISMAIDEN JA BALTIAN MAIDEN KANSSA Suomen Kuluttajaliiton edustaja osallistui edellisten vuosien tapaan pohjoismaiseen kuluttajayhteistyöhön Pohjoismaiden kuluttajaneuvottelukunnassa (Nordisk Konsument Utskott, NKU). Yhteistoiminta Viron Kuluttajaliiton (Eesti Tarbijakaitse Liit) kanssa jatkui ulkoasiainministeriön rahoituksella. Huhtikuussa järjestettiin Tallinnassa juhlaseminaari Viron Kuluttajaliiton täyttäessä 10 vuotta. Suomen Kuluttajaliiton pitämät alustukset käsittelivät julkisia palveluita ja pakkausmerkintöjä. Suomen Kuluttajaviraston edustaja kertoi siitä, miten kuluttajat voivat vaikuttaa standardisointiin. Erityistä huomiota sai seminaarissa Viron oma osuus. Liittyminen Euroopan unioniin oli lisännyt kuluttajajärjestön painoarvoa omassa maassaan, ja se heijastui toiminnan kasvuna ja julkisena tukena. Joulukuun alussa pidettiin Tallinnassa vielä toinen seminaari, tällä kertaa yhteistyössä Työtehoseuran kanssa. Uutta oli myös se, että mukaan kutsuttiin Liettuan Kuluttajainstituutin (The Lithuanian Consumer Institute) edustajia ja kuultiin heidän alustuksiaan. Seminaarin aiheena oli tuoteturvallisuus ja kuluttajat Virossa, Liettuassa ja Suomessa. Alustuksissa käsiteltiin uutta tuoteturvallisuusdirektiiviä, sähkölaitteiden turvallista sijoittamista ja käyttöä sekä tuoteturvallisuuden toteutumista Suomessa, Virossa ja Liettuassa. 14

HENKILÖSTÖ JA HALLINTO Toimintavuoden tavoitteena oli tehdä määrätietoista työtä Suomen Kuluttajaliiton henkilöstön riittävyyden turvaamiseksi. Tässä tarkoituksessa liitto tavoitteli valtionavun kasvattamista nykyisestä määrästään ja projektirahoituksen lisäämistä. Suomen Kuluttajaliiton henkilöstön riittävyyttä varmistettiin lähinnä hankkimalla uutta projektirahoitusta. Projektirahoituksen määrä oli toimintavuonna 89.431 euroa kun se vuonna 2003 oli ollut 53.673 euroa. Projektirahoituksen turvin oli mahdollista jatkaa toisen lakimiehen työsuhdetta koko vuoden ajaksi. Sen sijaan valtionavun määrää ei onnistuttu kasvattamaan. Henkilöstön kehityssuunnitelmien laadinta aloitettiin yhteisillä keskusteluilla liiton eri sektorien painopisteistä. Liiton toimintaa koskeva henkilöstön yhteinen suunnitteluseminaari pidettiin joulukuussa 2004 Siuntiossa. Samalla saatiin tilaisuus pieneen virkistäytymishetkeen. Muita henkilökunnan yhteisiä tilaisuuksia olivat toukokuussa käynti Kansallisteatterissa katsomassa Reko Lundánin talouspoliittista revyytä Ihmisiä hyvinvointivaltiossa. Joulukuussa aihetta juhlavaan lounaaseen antoi niiden toimihenkilöiden muistaminen, jotka olivat työskennelleet 10, 15 tai 20 vuotta liiton palveluksessa. Joulun alla nautittiin liiton tiloissa perinteinen joulupuuro. Harkinnanvaraisen valtionavun turvin liitossa työskenteli viisi kokopäiväistä ja yksi puolipäiväinen toimihenkilö. Projektien avulla saatiin tilapäistä henkilökunnan lisäystä ja palkkioperusteisia toimihenkilöitä käytettiin mahdollisuuksien mukaan. Lisäksi liitossa oli opiskelijoita harjoittelijoina. Suomen Kuluttajaliiton hallitus kokoontui neljä kertaa. Lisäksi järjestettiin toukokuussa hallituksen suunnitteluseminaari, jonka aiheena oli toiminta- ja talous vuosina 2005-2007. Hallitus seurasi toimintavuoden aikana liiton tavoitteiden toteutumista ja talouden kehittymistä. TALOUS Toimintavuoden tavoitteena oli liiton vakavaraisuus ja oman pääoman kaksinkertaistaminen kolmivuotiskautena 2002-2004. Tähän pyrittiin oman osaamisen myynnillä ulkopuolisille, projektirahoitusta hankkimalla ja jäsenmäärää kasvattamalla. Suomen Kuluttajaliiton oma pääoma 01.01.2002 oli 26.456,93 euroa ja 31.12.2004 se oli 49.685,03 euroa, joten oma pääoma lähes kaksinkertaistettiin. Toimintavuoden tuotot olivat 610.490,71 euroa ja kulut 599.696,57 euroa, joten toimintavuoden tulos oli ylijäämäinen 10.794,14 euroa. Toimintavuonna yhteisöjäsenmäärä lisääntyi yhdellä jäsenellä. Liiton neuvontapalveluiden myynti onnistui talousarviossa ennustetun mukaisesti, vaikka liitto joutui toimimaan koko vuoden vajaalla henkilöstöllä. 15

LIITTEET 16

SUOMEN KULUTTAJALIITON HALLITUS 01.01-27.11.2004 Puheenjohtaja: Susanna Rahkonen Espoo Varapuheenjohtajat: Kauko Vaari Joensuu Mirja Kolsi Hamina Hallituksen muut jäsenet: Pertti T. Hyvönen Keijo Jokinen Hannele Karlin, Heikki Kujanpää Tommi Kytölä, Outi Lohi Terttu Malin Matti Mykkänen Eeva-Kaarina Nissilä Aino Vainionpää Siltasaaren Kuluttajat ry Pirkkalan Kuluttajat ry Korson Linkki ry Turun Kuluttajayhdistys ry Åbo Konsumentföreningen rf Helsingin Kuluttajat ry Länsi-Lapin Kuluttajat ry Porin Seudun Kuluttajayhdistys ry Napapiirin Kuluttajayhdistys ry Pohjois-Kymen Kuluttajayhdistys ry Merenkurkun Kuluttajat ry Kvarkens Konsumenter rf Yleisvarajäsenet: Eeva Ajomo Rauman Seudun Kuluttajayhdistys ry Heljä Balmer Suomen Potilasasiamiehet ry Raija Holopainen Kotkan Seudun Kuluttajayhdistys ry Ritva Holopainen Kuopion Kuluttajat ry Heidi Hännikäinen Pääkaupunkiseudun Kuluttajat ry Titta Miettinen Imatran Kuluttajakamari ry Risto Pieviläinen Siltasaaren Kuluttajat ry Pirjo Rauanheimo Suomen Elintarviketyöläisten liitto ry Berta Sipi Jyvässeudun Kuluttajakompassi ry Heli Tynkynniemi Porin Seudun Kuluttajayhdistys ry Liisa Uurtimo Merenkurkun Kuluttajat ry Kvarkens Konsumenter rf Olof Wahlberg Helsingin Kuluttajat ry 17

SUOMEN KULUTTAJALIITON HALLITUS 28.11.2004 Puheenjohtaja Susanna Rahkonen Espoo Varapuheenjohtajat: Kauko Vaari Joensuu Outi Lohi Ranua Hallituksen muut jäsenet. Maiju Boenisch Turun Kuluttajayhdistys ry Åbo Konsumentföreningen rf Keijo Jokinen Pirkkalan Kuluttajat ry Eevaliisa Kemppinen-Älli Porin Seudun Kuluttajayhdistys ry Aimo Mikkonen Helsingin Kuluttajat ry Tuula Nironen Kotkan Seudun Kuluttajayhdistys ry Eeva-Kaarina Nissilä Pohjois-Kymen Kuluttajayhdistys ry Janne Ronkainen Siltasaaren Kuluttajat ry Jussi Sallila Helsingin Kuluttajat ry Hannele Ugur Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry Aino Vainionpää Merenkurkun Kuluttajat ry Kvarkens Konsumenter rf Yleisvarajäsenet: Raimo Martti Napapiirin Kuluttajayhdistys ry Raija Marttila Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry Manna Torvinen Koivukylä-Rekolan Kuluttajayhdistys ry Margareta Blundin Merenkurkun Kuluttajat ry Kvarkens Konsumenter rf Timo Mikkilä Helsingin Kuluttajat ry Rolf Runonen Kuopion Kuluttajat ry Heli Tynkynniemi Kotien Puolesta Keskusliitto ry Liisa Uurtimo Merenkurkun Kuluttajat ry Kvarkens Konsumenter rf Aulikki Muikku Itä-Savon Kuluttajat ry Matti Mykkänen Napapiirin Kuluttajayhdistys ry Mikko Mäntynen Karjaan Seudun Kuluttajat ry Karisnejdens Konsumenter rf Eija Lahdensuo Merenkurkun Kuluttajat ry Kvarkens Konsumenter rf 18

SUOMEN KULUTTAJALIITON HALLITUKSEN NIMEÄMÄT TOIMINTARYHMÄT Työvaliokunta Järjestötoimintaryhmä Kuluttajan oikeudet Kuluttajan talous Elintarvikkeet ja ravitsemus Rahoitustoimintaryhmä SUOMEN KULUTTAJALIITON HENKILÖKUNTA Aarnio Reija hallintopäällikkö Ahlholm Anitta kuluttajaneuvoja Halme Pirita opiskelijaharjoittelija 01.01.-04.02.2004 ja 31.05.-06.08.2004 Leino Tero lakimies Lustig Helena toimitussihteeri, Kuluttajauutiset Luukko Martti ekonomisti Pessi Paula projektityöntekijä 09.06.-31.12.2004 Rajasuo Marketta sihteeriharjoittelija 15.11.-31.12.2004 Repo Päivi opiskelijaharjoittelija 05.02.-02.03.2004 Saarikivi Jarmo elintarvike- ja ravitsemusasiat, sijainen 30.09.-27.11.2004 Sario Tuula johtava lakimies Tainio Riitta elintarvike- ja ravitsemusasiantuntija Turunen Sinikka pääsihteeri Villa Sirpa taloussihteeri SUOMEN KULUTTAJALIITON TILINTARKASTAJAT 2004 KHT Osmo Immonen ja Tilintarkastusrengas Oy Varatilintarkastaja KHT Tom Turja 19

SUOMEN KULUTTAJALIITON JÄSENYHDIST YKSET Yhdistyksen nimi Kotipaikka Espoon valppaat kuluttajat ry Espoo Etelä-Savon ay-kuluttajat ry Mikkeli Finlandssvenska Konsumenter rf Forssan Seudun Kuluttajayhdistys ry Forssa Helsingin Kuluttajat ry Helsingin yliopiston kuluttajayhdistys HYLKY ry Hyvinkään Kuluttajapuntari ry Hyvinkää Hämeenlinnan Seudun Kuluttajayhdistys ry Hämeenlinna Iisalmen Kuluttajat ry Iisalmi Imatran Seudun Kuluttajakamari ry Imatra Itä-Savon kuluttajat ry Savonlinna Itä-Uudenmaan kuluttajayhdistys ry Östra-Nylands konsumentförening rf Loviisa Jokilaakson ekopihit ry Jämsä Jyvässeudun Kuluttajakompassi ry Jyväskylä Kaakonkulman kuluttajayhdistys ry Hamina Karjaanseudun kuluttajat ry Karisnejdens konsumenter rf Karjaa Keski-Uudenmaan kuluttajat ry Järvenpää K-M-V-Alueen Kuluttajat ry Mänttä Koivukylä-Rekolan Kuluttajayhdistys ry Vantaa Kolikonvartijat ry Myntväktarna rf Karkkila Korson Linkki ry Vantaa Kotkan Seudun Kuluttajayhdistys ry Kotka Kuluttajaluotain ry Järvenpää Kuluttajayhdistys Hyvä Arki ry Espoo Kuluttajayhdistys KaasuMittari ry Kuluttajayhdistys Kaktus ry Klaukkala Kuluttajayhdistys Suomen Potilasasiamiehet ry Konsumentförening Patientombudsmännen i Finland rf Kuninkaantien Kuluttajat ry Kuopion Kuluttajat ry Kuopio Laajasalon hyvä arkipäivä ry Lahden Seudun Kuluttajat ry Lahti Lappeenrannan seudun kuluttajayhdistys ry Lappeenranta Lohjan Seudun Kuluttajat ry Lohja Lopen Kuluttajayhdistys ry Loppi Länsi-Lapin Kuluttajat ry Simo Merenkurkun Kuluttajat ry Kvarkens Konsumenter rf Vaasa Mikkelin seudun kuluttajat ry Ristiina 20

Naantali-Raision Kuluttajayhdistys ry Napapiirin Kuluttajayhdistys ry Nokian Kuluttajayhdistys ry Nuorten kuluttajayhdistys Nulkki ry Oulun Kuluttajat ry Pirkkalan Kuluttajat ry Pohjois-Kymen Kuluttajayhdistys ry Porin Seudun Kuluttajayhdistys ry Pääkaupunkiseudun Kuluttajat ry Huvudstadsregionens Konsumenter rf Raahen Kuluttajayhdistys Majakka ry Rauman Seudun Kuluttajayhdistys ry Riihimäen Seudun Kuluttajat ry Salon Seudun Kuluttajat ry Siltasaaren kuluttajat ry Siuntion kuluttajayhdistys ry Sjundeå konsumentförening rf Sodankylän kuluttajayhdistys ry Susirajan tarkat ry Tampereen Kuluttajayhdistys ry Tasavallan Tarkat ry Tikkurilan kuluttajayhdistys ry Turun Kuluttajayhdistys ry Åbo Konsumenförening rf Tuusulan Kuluttajat ry Uudenmaan Kuluttajayhdistys ry Vahtoojat ry Vakka-Suomen Kuluttajat ry Vammalan Kuluttajatutka ry Vihdin Tarkkamarkka ry Viisaat Kuluttajat ry Ääneseudun Kuluttajat ry Naantali Rovaniemi Nokia Oulu Pirkkala Kouvola Pori Raahe Rauma Riihimäki Salo Siuntio Sodankylä Joensuu Tampere Vantaa Turku Tuusula Vantaa Varkaus Uusikaupunki Vammala Vihti Kokkola Äänekoski 21

MUUT SUOMEN KULUTTAJALIITON JÄSENET Agronomiliitto ry Akava ry Eläkkeensaajien keskusliitto EKL ry Kotien Puolesta Keskusliitto Ry Pieni- ja Isokenkäiset ry Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry Suomen Elämäntapaliitto ry Suomen Potilasliitto ry Toimihenkilöunioni TU ry Työtehoseura TTS ry 22

LIITON EDUSTUKSET 2004 Elin Asunto-osakeyhtiölainsäädännön uudistamistyöryhmä Consumers International - Elintarvikeryhmä Elintarvikeneuvottelukunta Asiantuntijatyöryhmät: - Bioteknologia - Elintarvikevalvonta - Kontaminantit - Pakkausmerkinnät - Ravitsemus Elintarviketalouden kansallinen laatustrategia - Kuluttajatutkimushankkeiden ohjausryhmä - Laatujohtoryhmä - Tuotantotapatyöryhmä - Viestintä - Yhteistyöryhmä Asettaja OM CI KTM MMM EU-asioiden komitea, laaja kokoonpano - Kilpailukykyjaosto KTM - Kuluttaja-asiain jaosto KTM - Maatalous- ja elintarvikejaosto MMM - Terveysjaosto STM - Ulkosuhdejaosto UM - Viestintäjaosto LVM EU-kuluttajaneuvonnan toimintaa koordinoiva neuvottelukunta Euroopan kuluttajaliitto - Elintarvikeryhmä - Yleiskokous Eurooppa-valtuuskunta European Consultative Consumer Group ECCG European Consumer Law Group ECLG FATURE Euroopan lentomatkustajien edustajien liitto Finfood - Hyvää Suomesta, johtoryhmä Helsingin kaupunginhallitus BEUC Eurooppalainen Suomi ry Euroopan komissio Euroopan komissio Air Transport Users Council Finfood - Suomen Ruokatieto ry 23

Elin Asettaja Finfood LUOMU, johtoryhmä Finfood Suomen Ruokatieto ry:n hallitus Jätealan yhteistyöryhmä Finfood - Suomen Ruokatieto ry Finfood - Suomen Ruokatieto ry YM Kansainvälisen kuluttajan oikeuksien päivän toimikunta Kansainvälisen sijoitustoiminnan ja monikansallisten yritysten neuvottelukunta Kaupan työryhmä Keskuskauppakamarin liiketapalautakunta Kestävien tuotanto- ja kulutustapojen edistämisen kansallista ohjelmaa valmisteleva toimikunta Kotitalous- ja kuluttajatoimikunta Kuluttaja-asiain neuvottelukunta - Neuvottelukunnan työjaos Kuluttajapoliittisen ohjelman toteutumista seuraava johtoryhmä Kuluttajavalituslautakunta - Asuntokauppajaostot I-III - Jaostot I-V, VII-X - Yleinen osasto, täysistunto Kuluttajien vakuutustoimiston hallitus Lastenhoitotarvikekomitea Luomututkimusohjelman ohjausryhmä Luonnonmukaisen elintarviketuotannon yhteistyöryhmä Luottolainsäädännön uudistamistyöryhmä Maksullisten puhelinpalveluiden eettinen lautakunta MAPEL KTM KTM Keskuskauppakamari YM ja KTM TTS KTM KTM KTM Kuluttajien vakuutustoimisto SFS MMM MMM OM Teleforum ry 24

Elin Asettaja Markkinaoikeus Metrologian neuvottelukunta - Metrologian neuvottelukunnan vakausjaosto MTK:n kuluttajatoimintaryhmä Nuoret ja velka -tutkimuksen taustaryhmä Oikeusturva-asiain neuvottelukunta Reilun kaupan edistämisyhdistyksen vuosikokous Ryhmäkanteen selvitystyöryhmä Standardisoimisasioiden kuluttajaneuvottelukunta STAKU Suomen 4h-liiton kotitaloustoimikunta Suomen kestävän kehityksen toimikunta Sähköturvallisuuden neuvottelukunta Talous- ja velkaneuvonnan seurantatyöryhmä Televisiomaksuneuvottelukunta Terveydenhuollon menetelmien arvioinnin neuvottelukunta FinOHTA Tietosuojalautakunta Tietoyhteiskuntaneuvosto - Tietoyhteiskuntaneuvoston kansalaisten tietoyhteiskuntavalmiuksien kehittämisjaosto Tivik -tilanneohjautuvat ja personoidut viestintäpalvelut, johtoryhmä Tuotantoeläinten hyvinvointistrategia Tuoteturvallisuusasiain neuvottelukunta OM KTM MMM KTM OM Reilun kaupan edistämisyhdistys ry OM SFS Suomen 4h-liitto YM KTM KTM VIVI STAKES OM VN VTT MMM KTM 25

Elin Asettaja Vakuutuslautakunta - III-jaosto - Täysistunto Valmismatka-asiain neuvottelukunta Valtion ravitsemusneuvottelukunta Velkahallintatyöryhmän kontaktiverkosto Veronmaksajain keskusliiton hallitus Ympäristöklusterin Ekotehokas yhteiskunta -tutkimusohjelman johtoryhmä Ympäristömerkinnän johtoryhmä Ympäristömerkintälautakunta Ympäristövakuutuksen neuvottelukunta Kuluttajien vakuutustoimisto KTM MMM OM Veronmaksajain Keskusliitto YM KTM SFS Ympäristövakuutuskeskus 26

27

SUOMEN KULUTTAJALIITTO ry Mannerheimintie 15 A 00260 puh. (09) 454 2210 fax (09) 454 22120 suomen@kuluttajaliitto.fi www.kuluttajaliitto.fi