Yhdessä enemmän TOIMINTAKERTOMUS 2012. Hyvä Sanoma ry, toimintakertomus 01 S. 1



Samankaltaiset tiedostot
SEURAKUNTAINFO 1/2015

Teemapäivän tavoitteena on lisääntynyt tietämys, miten

SRK-INFO 3/2016. Arvoisat työtoverit

Vankilatyö. Helluntaiseurakuntien. Paremman tulevaisuuden puolesta. Vankilatyö

Yhdessä enemmän Toimintakertomus 2016

YHDESSÄ ENEMMÄ N TOIMINTÄKERTOMUS 2015

SEURAKUNTAINFO, KESÄ 2014

Koulutyön verkko. Iso Kirja NOSTE-päivät Ui verkkoon Tapani Varuhin

SEURAKUNTAOPAS Emrone Oy ja Aikamedia Oy Kaikki oikeudet pidätetään.

Ohje esittelijälle sinun ei tarvitse lukea jokaista diaa sanasta sanaan Paras on edessä

ARVOISA SEURAKUNNAN JOHTAJA / KIRJEENVAIHTAJA. Ilmoittautuminen hankkeeseen. Vanhimmistotapaamiset. Rukous- ja paastojakso

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

TP Keskellä elämää Paras on edessä

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Suomen lastensuojelun avohuollon toimijat ry Toimintakertomus Yhdistyksen

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

SUOMEN HELLUNTAIKIRKKO

Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh , riku@missio.info ruut@missio.info

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie Vieremä. Hyväksytty

Kokouksen esityslista

Vammaisohjelma Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

TOIMINTAKERTOMUS 2006

3.1 Turvataidot Turvataidot ja media Turvataitokasvatus ja sen tavoitteet Turvataitokasvatuksen toteuttaminen 64

Toimintakertomus Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Kuukausitiedote kesä-heinäkuu Turuntie 12

Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry. Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry:n virallinen ensirekisteröintipäivämäärä

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA

Liikunta ja osallisuus -hanke. Tukiryhmän kokous

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki

SEURAKUNTAINFO 1/2012 Pastoreille ja vanhimmille

Strategia Suomen YK-Nuoret

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

tehdä itsensä tunnetuksi aktiivisena, jäsenistään huolehtivana ja vastuunsa kantavana järjestönä.

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

HALLITUKSEN TEHTÄVÄT, ROOLI JA ASEMA. Yki Hytönen ja Aija Lehtonen

Tämän leirivihon omistaa:

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Osavuosikatsaus 1/2016. Maakuntajohtajan katsaus 1 (6) MHS 4/2016 asia nro 63. Tuleva aluehallintouudistus

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena

TOIMINTAKERTOMUS 2005

Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

Keravan Reserviläiset ry

Aamuvarhaisella vielä. - Aamurukousherätyksestä liikkeeksi ja osaksi seurakuntien pienryhmätoimintaa

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Usko. Elämä. Yhteys.

TOIMINTAKERTOMUS (4) TURUN SULKA R.Y.

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa!

Toimintakertomus Kooste jäsenkokoukselle

AVOIMEN AMK: N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2019 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi

Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet

Hallitus on päättänyt kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä.

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa

Tehostetun ja erityisen tuen kehittäminen

Tytti Pietilä, SEURAKUNTAVAALIEN TEEMANA ON

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2018 VUOSIKERTOMUS

VUOSISUUNNITELMA

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI

VAHVAT JUURET, KANTAVAT SIIVET. - Kirkon lastenohjaajan ammatilliset arvot ja etiikka

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Paloturvallisuuden kehittämisohjelma päivitettiin.

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2010 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, takkahuone. Hellsten Aino jäsen

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA Edunvalvonta

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 2/2009 HYVINVOINTIPALVELUT SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON TYÖRYHMÄ

AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI

PRO YSITIE r.y. TOIMINTA- JA HANKESUUNNITELMA SEKÄ TAVOITESUUNNITELMA

Liitteet 1 Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, 66

Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry

Itä-Suomen Ammattitaito ry.

Ylä-Pirkanmaan seudun liikenneturvallisuuskoordinaattori. Hankkeen tuloksia vuonna 2014 MÄNTTÄ-VILPPULA

Vuosikertomus vuosikertomus (5) Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

Kolumbian kirkko. Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) CO010 Kolumbian kirkko Sopimuskohderaportti 1/2015.

Transkriptio:

Yhdessä enemmän TOIMINTAKERTOMUS 2012 Hyvä Sanoma ry, toimintakertomus 01 S. 1

Hyvä Sanoma ry Yhdessä enemmän toimintakertomus 2012 Sisällysluettelo Johdanto YHDISTYKSEN JOHTO JA HALLINNOINTI Hallitus Operatiivinen johto ja työryhmät 2 Jäsenistö VIESTINTÄ JA MARKKINOINTI Printti- ja sähköinen media 3 Toimintayksiköt ja yhteistyö 3 Tapahtumat 3 RUKOUS 3 EVANKELIOINTI Evankelistapalvelu 4 Koulupalvelu 6 Vankilatyö 7 Materiaalipalvelu ja mediatyö 8 Aktiot ja kampanjat 8 Seurakunta jokaiselle 2020 8 DIAKONIA Yleistä, diakonihanke 9 Vammaispalvelu 9 Näkövammaispalvelu 10 Paras on edessä 11 Veteraanit 11 Puheenjohtajan loppusanat 11» Helluntaiseurakuntien yhteisten rekisteröityjen yhteisöjen (Hyry) kokous Tampereella 13.2.2012 Johdanto Hyvä Sanoma ry:n 86. toimintavuosi toteutti Yhdessä enemmän -strategiaa (2011 2016). Seurakuntien evankeliointia, diakoniaa ja koulutusta sekä yhteistyötä korostava strategia siirsi toiminnallista painopistettä entistä lähemmäksi yksittäisen seurakunnan arkea. YHDISTYKSEN JOHTO JA HALLINNOINTI Hallitus Yhdistyksen hallitukseen kuuluivat; Onni jr. Haapala Lempäälästä (varapuheenjohtaja), Jari Mikkola Joensuusta, Jyrki Palmi Helsingistä, Hannu Puustelli Kankaanpäästä, Jari Sjöstrand Kuopiosta, Tapio Sopanen Forssasta (puheenjohtaja), Saara Tikkakoski Vetelistä, Markku Tossavainen Oulusta ja Tuija Valtanen Paltamosta. Hallitus kokoontui kuusi kertaa. Kokouksiin osallistuivat säännöllisesti toiminnanjohtaja Janne Lahti, koordinaattori Helena Kärkkäinen sekä Aikamedian toimitusjohtaja Jari Vieltojärvi. Hallituksen loppuvuodesta nimeämä työvaliokunta kokoontui kaksi kertaa. Työvaliokuntaan kuuluivat Tapio Sopanen, Helena Kärkkäinen ja Janne Lahti. Operatiivinen johto ja työryhmät Toimintavuoden aikana yhdistyksessä palkattuina työntekijöinä palvelivat toiminnanjohtajana Janne Lahti ja Helena Kärkkäinen koordinaattorina. Yhdistyksen kokonaistoiminnasta kantoivat merkittävää käytännön vastuuta vapaaehtoisperiaatteella hallitus, toimintasektoreiden vetäjät, toimikunnat sekä erilaiset työryhmät. Vakituisesti kokoontuvia työryhmiä oli Koulupalvelulla, Näkövammaistyöllä, Vammaispalvelulla ja vankilatyöllä. Erillisiä työryhmiä käytettiin myös veteraanipäivien, Paras on edessä -hankkeen ja diakoniahankkeen valmisteluissa. Yhdistys osallistui Helluntaiherätyksen yhteisten rekisteröityjen yhdistysten (Hyry) tapaamisiin sekä muihin työryhmiin ja neuvotteluihin kuten nuorten Hengenveto internetportaalin toimitustyöhön, Mediaryhmän työskentelyyn, Ison Kirjan nuorisotyön valiokuntatyöskentelyyn, Konferenssin Missiotelttatoimikuntaan ja Aikamedian materiaalin tuotantopalavereihin. Jäsenistö Hyvä Sanoma ry:llä oli toimintavuoden lopussa noin 600 henkilö-, yhteisö- ja kannattajajäsentä. Yhteisöjäsenet ovat kaikki helluntaiseurakuntia. Uudet henkilöjäsenet ovat kaikki niin kutsuttuja kannattajajäseniä. S. Hyvä Sanoma ry, toimintakertomus 2012

VIESTINTÄ JA MARKKINOINTI Viestintä kohdennettiin ensisijaisesti seurakuntien päättäjille sekä seurakuntalaisille. Päävastuu tiedotuksesta on ollut toiminnanjohtaja Janne Lahdella ja koordinaattori Helena Kärkkäisellä. Viestintää ovat tukeneet Ristin Voitto -lehden päätoimittaja Leevi Launonen, hallituksen puheenjohtaja Tapio Sopanen, loimaalainen Seppo Paldanius ja Aikamedia. Printti- ja sähköinen media Yleisviestintä toteutettiin Ristin Voitto -lehdessä. Toimituksen julkaisemien uutisten ja artikkeleiden lisäksi toimintavuonna julkaistiin kaksitoista Hyvä Sanoma -teemasivua. Seurakunnille suunnattuja tiedotuskirjeitä lähetettiin kolme sekä jäsenille suunnattuja kirjeitä kolme. Sähköistä viestinnässä hyödynnettiin Facebook-sivustoa sekä yhdistyksen kotisivuja. Muita viestintä-kanavia ovat Hyvä Sanoma -lehti, webportaalit Netmission ja Hengenveto joita hyödynnetään voimavarojen mukaan. Toimintavuoden tuotettiin muutamia rollup-mainoksia. Toimintayksiköt ja yhteistyö Kehitettiin toimintayksiköiden omassa viiteryhmässään tapahtuvaa viestintää ja markkinointia. Omaa uutiskirjettään julkaisivat muassa Koulu- ja vammaispalvelu sekä Vankilatyö. Viestintäyhteistyötä kehitettiin myös helluntaiseurakuntien mediaryhmässä, joka kokoontui toimintavuonna muutamia kertoja. Tapahtumat Yhdistyksen toimintaa oli esillä muun muassa seuraavissa tapahtumissa: Talvipäivät Seinäjoki, seurakuntien alueellet työntekijäpäivät keväällä ja syksyllä, evankelistojen alueelliset virkistyspäivät, veteraanipäivät, lähetystapahtuma Tellus, Seinäjoen kesäjuhlat, Juhannuskonferenssi, Arvokas elämä -tapahtuma sekä kaikissa toiminnanjohtajan ja koordinaattorin seurakuntavierailuilla. RUKOUS Yhdistys organisoi rukous- ja paastojakson pääsiäisestä helluntaihin. Rukous- ja paastojaksosta toimitettiin materiaalia seurakunnille sekä tiedotettiin aiheesta muun muassa RV-lehdessä ja internetissä. Seurakunnat osallistuivat rukous- ja paastojaksoon itse päättämällään tavalla, joko koko ajaksi tai yhdeksi viikoksi. Jotkut seurakunnista nimesivät jaksolta yhden säännöllisen rukous- ja paastopäivän. Muita rukousaiheita ja teemoja pidettiin esillä säännöllisesti ympäri vuoden. Hyvä Sanoma ry, toimintakertomus 2012 S.

EVANKELIOINTI Evankelistapalvelu Evankelistojen ja seurakuntien yhteyttä ja yhteistyötä kehittävä toiminta on jatkunut kuluneella toimikaudella. Yhteysevankelistat ja yhdistyksen toimijat ovat vastanneet alueellisesta toiminnasta, jonka piirissä ovat vuoden loppuun mennessä Etelä- ja Päijät-Hämettä lukuun ottamatta kaikki maamme helluntaiseurakunnat. Evankelistapalvelun alueelliset tilaisuudet ovat koonneet yhteen yli 500 tavoittavassa työssä mukana olevaa toimijaa ja asiasta kiinnostunutta. Yhteiset kokoontumiset ovat pitäneet sisällään rakentumis- ja koulutuspäiviä, evankelioimiskoulutuksia, yhteisiä evankelioimishankkeita ja yksittäisten seurakuntien tukemista. Vuoden aikana on saatu nähdä alueellisen työn omatoiminen viriäminen eri puolilla Suomea. Yhteysevankelistojen avulla toteutettiin tavoittavan työn tilannekartoitus koko Suomen alueelta. Kartoituksen kautta selvitettiin muun muassa ne alueet, joilla seurakunnat eivät tee lainkaan tavoittavaa työtä. Selvitys antoi hyvän työvälineen kehittää alueellista yhteistyötä sekä nosti esil-» Hyvä Sanoma -lehtikampanja Rovaniemellä 14.4.2012» Alueellinen yhteysevankelistaverkosto» Etelä-Pohjanmaan evankelistoja Vaasan torilla 19.5.2012» Pohjois-Karjalan seurakuntien ja evankelistojen yhteishanke Enossa. S. 4 Hyvä Sanoma ry, toimintakertomus 2012

le alueita, joihin olisi tärkeä suunnata pitkäkestoista pioneerityötä. Evankelistojen kouluttamiseksi Iso Kirja -opiston kanssa yhteistyönä vuonna 2011 käynnistämä Evankelistapolku päättyi lokakuun 29. päivä 2012. Todistuksen saaneita oli yhteensä 36 henkilöä. Useat heistä siunattiin seurakuntiensa evankelistoiksi tai yhdistyksemme alueellisiksi yhteysevankelistoiksi. Kartoitusta polkulaisten integroitumisesta seurakuntiin tehdään parhaillaan. Evankelistojen tukemiseksi on järjestetty myös paikallisia, alueellisia ja valtakunnallisia koulutustapahtumia sekä tuettu yksittäisiä evankelistoja materiaalilahjoituksin. Seurakuntien tarve kouluttaa jäsenistöään on haaste, jota kehitetään ja pyritään vastaamaan tulevaisuudessa entistä monipuolisemmin.» Yhteysevankelistojen rukous- ja suunnitelupäivät 28.8.2012» Aluekartoitus tavoittavasta työstä. Punainen = ei lainkaan, keltainen = vähän, vihreä = aktiivista, valkoinen = ei kartoitusta.» Evankelistapolun oppilaita todistusten kanssa 27.10.2012. Hyvä Sanoma ry, toimintakertomus 2012 S. 5

Koulupalvelu Tavoite: Koulupalvelun tavoite on saavuttaa kristillisellä sanomalla mahdollisimman monet opiskelijat eri oppilaitoksissa yhteistyössä seurakuntien ja oppilaitosten kanssa. Koulupalvelu tuottaa korkealaatuista kristillistä materiaalia koulujen opetuksen tueksi sekä rakentaa koulun, kotien ja seurakunnan yhteistyötä ja luottamusta. Missio: Koulupalvelu pyrkii olemaan kouluille luotettava ja hyvä yhteistyökumppani kristillisestä sanomasta tinkimättä. Koulupalvelu kouluttaa nuorisopastoreita ja oman toimen ohella koulutyötä tekeviä kohtaamaan tämän ajan lapsen ja nuoren kouluissa. Seurakunnan omien voimavarojen ja osaamisen löytyminen on tärkeä osa Koulupalvelun missiota. Arvot: Koulupalvelu toimimme kristillisten arvojen pohjalta. Hyvät arvot ja oikean ihmiskuvan välittäminen on tärkeää. Jokainen ihminen on sinänsä arvokas ja ainutlaatuinen. Koulupalvelu haluaa välittää Jeesuksen opetuksia kuten: Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi, jotta oppilaat voisivat kokea itsensä ja toisensa arvokkaina. Tämän päivän lapsi ja nuori tarvitsee paljon rohkaisua ja toivoa huomisesta. Vuonna 2012 Koulupalvelun yhdyshenkilönä ja valtakunnallisen toimikunnan puheenjohtajana toimi Leevi Ahopelto. Koulupalvelun toimikunnassa ovat: Janne Lahti, Asta Turunen, Miika Savola ja Tapani Varuhin. Toimintavuonna Koulupalvelun tapahtumia olivat: Tammikuussa rukouspäivät Evankelistakodilla Vilppulassa JEES-lehden pääsiäisnumeron koulujako yhdessä Aikamedian ja seurakuntien kanssa Kesäkuussa osasto juhannuskonferenssin Missioteltassa Syyskuussa järjestettiin koulutyöntekijöiden koulutusseminaari Fidan Kehityskasvatushanke (FKK) jatkui eri puolella Suomea. Uusi materiaali Eväät elämään otettiin käyttöön. Koulupalvelu valmisti uutta esittelymateriaalia koulutyöntekijöiden ja seurakuntien käyttöön, jotka parantavat laadullisesti toimintaa ja luovat uskottavuutta kouluissa ja oppilaitoksissa. Yhteistyössä Opetushallituksen kanssa käynnistämä kansainvälisyyhanke Ulappa jatkui Kihniön, Kauhavan ja Ylöjärven kuntien kanssa lähinnä koulujen sisällä tapahtuvien koulutuksien kautta. Latvian koulutyö käynnistyi useiden suomalaisten koulupastoreiden vierailuiden kautta syksyllä 2012. Tartossa opettajaseminaariin kouluttajina osallistuivat : Leevi Ahopelto, Kari Korhonen ja Kirsti Männistö. Koulupalvelumme toteuttamia vierailuaiheita alakouluissa olivat mm.: Kansainvälisyyskasvatus, Fida:n kehityskasvatustunnit, nukketeatterit, Matka ensimmäiseen jouluun -tapahtuma, Mestarin jalanjäljissä -pääsiäistapahtuma, Paavali bibliodraama, Barbi/Raamattu-näyttely, päivänavaukset, Musiikki- ja laulutilaisuudet. Yläkoulujen ja lukioiden vierailuaiheet: Kansainvälisyys / lähetysnäyttelyt, lähetys- ja kehitysyhteistyö, Fida:n kehityskasvatustunnit, Raamatun sisältö ja henkilöt, arvot ja kristillinen etiikka, Helluntaiherätyksen esittely, Lasten oikeudet, Hyvä elämä, musiikkitilaisuudet, valistustunnit, päivänavaukset Ammatillisten oppilaitosten vierailuaiheita olivat valistusohjelmat, musiikkivierailut ja Fida:n kehityskasvatustunnit Valtakunnallisen koulutyön yhteydessä toimii 12 alueellisesti seurakuntien palkkaamaa koulutyöntekijää sekä useita nuorisopastoreita ja oman toimen ohella koulutyötä tekeviä toimijoita.» Koulupalvelun esitteluosasto juhannuskonferenssissa 2012. Pöydän takana Kainuun koulupastori Anne Korkeamäki. S. 6 Hyvä Sanoma ry, toimintakertomus 2012

Vankilatyö Vankilatyön toimintavuosi keskittyi rakenteiden selkiyttämiseen ja koulutuksen suunnitteluun. Vuonna 2011 käynnistetty lähettikartoitus koottiin kevään aikana. Kartoitus selkeytti vankilalähettien työtä ja tarpeita. Kartoitukseen vastasi 80 vankilalähettiä. Maaliskuussa järjestetyssä vankilalähetyspäivässä Porissa esiteltiin uudistettua rakennetta sekä vankila- ja kriminaalityön vapaaehtoiskoulutusta. Vierailevana Raamatun opettajan päivässä toimi Raimo Rahnasto, vankilasielunhoidosta puhui Tapio Pastila ja vankiloiden turvallisuusasioista opetti Petri Niemelä. Vankien tukiverkoston kehittämisestä puhui Sakari Pihlaja. Musiikista vastasi lauluryhmä Armahdetut. Yhteisiä vankilatyön asioita pidettiin esillä myös alueellisilla vankilalähetyspäivillä. Juhannuskonferenssissa jaettiin vankilatyön uutta, Kan ry:n kanssa yhdessä tehtyä esitettä ja julkistettiin uusi rollup-esite. Koulutushaasteen esittely vankilalähetyspäivillä, konferenssissa, Ristin Voitto lehdessä sekä seurakuntiin ja läheteille postitetuissa kirjeissä toi tulosta. Ensimmäiseen yhteiskristilliseen vankila- ja kriminaalityön vapaaehtoiskoulutuksen osioon Turun Kristillisellä opistolle osallistui marraskuussa noin 40 helluntaiseurakuntien vankilalähettiä. Seuraavat koulutusosiot toteutetaan vuonna 2013. Yhteiskristilliset vankilalähetyspäivät järjestettiin toimintavuonna 2.-4.11. Kuopion Vapaaseurakunnassa. Loppuvuodesta laadittiin helluntaiseurakuntien vankilatyön puolesta Oikeusministeriölle lausunto vankilapappien ja diakonien virkojen säilyttämisen puolesta nykyisessä muodossaan Rikosseuraamusviraston alaisuudessa. Joulun aikaan vankiloissa jaettiin lähes 1000 Hyvä Sanoma -lehteä. Lisäksi vankiloiden johtajille, papeille ja diakoneille sekä Rikosseuraamusviraston johtajalle lahjoitettiin soivat Kultalyhde-lehdet. Merkittävä osa lehtien kuluista katettiin vapaaehtoisilla lahjoituksilla. Valtakunnallisessa toimikunnassa jatkoivat aluekoordinaattoreina toimineet Seppo Peltomäki Aurasta, Pauli Särkkä Toivakasta, Seija Hirvilammi Helsingistä ja Sakari Pihlaja Jyväskylästä. Toimikunnan puheenjohtajana toimi Janne Lahti. Helluntaiseurakunnan vankilatyön edustajana koulutuksesta vastaavassa Prison Fellowship Finland ry:ssä toimi Raimo Leppälä Helsingistä sekä Kan ry:tä edustava Timo Katto Tampereelta. Helluntaiseurakuntien vankilalähettejä toimii maamme vankiloissa lähes sata. Lisäksi heidän avustajinaan toimii runsas joukko muita seurakuntien vapaaehtoisia.» Valtakunnallisen vankilatyön vastuuhenkilöitä. Vas. Pauli Särkkä, Raimo Leppälä, Janne Lahti, Seija Hirvilammi, Seppo Peltomäki, Sakari Pihlaja. Hyvä Sanoma ry, toimintakertomus 2012 S. 7

Materiaalipalvelu ja mediatyö Yhdistyksen materiaalipalvelu toteutui ensisijaisesti kustannusliike Aikamedian Oy:n kautta (oma toimintakertomus), jonka kanssa yhdistys teki monipuolista yhteistyötä. Yhdistys jakoi eri kanavien kautta tuhansia Hyvä Sanoma -lehtiä eri puolilla Suomea sekä välitti tietoa Aikamedian tavoittavaan työhön sopivasta materiaalista. Aikamedia tuotteista taloudellista tukea yhdistykselle ohjattiin muun muassa Tapio Sopasen kirjoittamasta Arthur Kukkulan elämäkertakirjasta sekä aiemmin julkaistuista Kure ja Anna Pyhän koskettaa -kirjasta. Hyvä Sanoma ry mediatyö toteutui niin Aikamedian lisäksi myös yhteistyönä Avainmedian kanssa, jonka tuottamia palveluita yhdistys on käyttänyt itse ja kertonut niistä seurakunnille.» Juhannuskonferenssissa 2012 julkaistiin Tapio Sopasen Arthur Kukkulan elämästä kirjoittama kirja Henki tekee eläväksi. Kuvassa Arthurin vaimo Alma sekä pastori Hannu Puustelli.» Seinäjoen Helluntaiseurakunnan kesäjuhlilla julkaistiin Marko Selkomaan kirja Askeleet yliluonnolliseen. Kuvassa vas. Jari Vieltojärvi ja Marko Selkomaa.» Vuokko ja Vesa Saarenpää kohtasivat kesän aikana satoja suomalaisia toreilla ja tapahtumissa. Kesän aikana monet seurakunnat hyödynsivät Rukous auttaa -mainosta kohdatessaan paikkakunta asukkaista. Aktiot ja kampanjat Toimintavuoden aikana tehtiin valmisteluja kotimaan aktiotyön tehostamiseksi. Uusia aktionjohtajia koulutettiin Ison Kirja -opiston kanssa toteutetulla evankelistapolulla. Lisäksi sovittiin Fida Internatiolan ry:n kanssa tiivistää yhteistyötä tiiminjohtajakoulutuksessa. Kuluneen vuoden aikana Evankelistapalvelun aluetyön kautta toteutettiin erilaisia aktioita ja osallistuttiin paikallisseurakuntien järjestämiin tapahtumiin.. Hyvä Sanoma - lehti toimi hyvänä evankelioimisvälineenä kauppakeskuksissa ja kaduilla. Rukous auttaa -palvelupiste toteutettiin onnistuneesti muutamalla paikkakunnalla. Vuoden aikana Joosua Mission ry:n järjesti perinteisen evankelioimisaktion halki Suomen viidellä bussilla. Joosua-bussit starttasivat Eduskuntatalon edestä ke 27.6. ja veivät evankeliumia yli 30 paikkakunnalle. Seurakunta jokaiselle 2020 Yhdistys osallistui Helluntaiherätyksen Seurakunta jokaiselle 2020 -strategiatyöskentelyyn. Työryhmä käsitteli olemassa olevien seurakuntien vahvistamista, alueellisten haasteiden kartoittamista, seurakuntien perustamisen teologian vahvistamista, materiaalin ja koulutuksen kehittämistä, olemassa olevien resurssien kokoamista ja tukemista sekä uusien löytämistä. Toimintavuoden aikana muun muassa toteutettiin Seurakunnan Luontainen Kasvu -tutkimuksia, julkaistiin seurakuntien perustamiseen liittyviä artikkeleita, toteutettiin alueellisia kartoituksia sekä perustettiin seurakunnan istuttamisesta kiinnostuneiden keskustelufoorumi. Hyvä Sanoma ry:n osuus strategiatyössä liittyi alueelliseen Evankelistapalveluun sekä sen toteuttamaan tavoittavan työn kartoitukseen. S. 8 Hyvä Sanoma ry, toimintakertomus 2012

DIAKONIA Yleistä, diakoniahanke Yhdistyksen diakoniaa tukeva toiminta toteutui perinteisesti vankila-, vammais- ja näkövammaistyössä. Laajemman ja useamman vuoden mittaisen seurakuntia diakoniatyötä tukevan hankkeen linjauksia, käytännön askeleita, tulevaisuuden askelmia hahmotettiin erilaisten työryhmien avulla. Keskeinen osa diakoniatyön kehittämistä kulminoitui Helluntaiherätyksen Talvipäivät 2013, jonka yhdeksi pääteemaksi yhdistyksen esityksen mukaisesti oli nostettu diakonia. Talvipäivien diakonian teemapäivää valmisteltiin aktiivisesti koko toimintavuoden ajan ja toimitettiin seurakuntiin aiheeseen liittyvää ennakkomateriaalia kuten esimerkiksi diakoniatestin. Hyvä Sanoma ry:n ja Talvipäivien edustajien lisäksi työskentelyyn osallistuivat edustajat Iso Kirja -opistolta ja Kan ry:stä. Syksyn aikana järjestettiin yhteistyössä Iso Kirja -opiston kanssa myös diakoniatyön ideapäivät, joilla luotiin pohjaa muun muassa 2013 käynnistyvälle diakoniakoulutukselle. Toimintavuoden aikana tuotettiin diakoniateemaan liittyviä artikkeleita ja juttuideoita Ristin Voitto ja Paimenplus -lehdelle sekä kerättiin erikokoisten seurakuntien diakonityön toimintamalleja. Vammaispalvelu Vuosi 2012 oli Vammaispalvelun seitsemäs toimintavuosi. Valtakunnallinen vammais-toimikunta vastasi Vammaispalvelun käytännön työstä. Se kokoontui toimintavuonna kolme kertaa. Puheenjohtajana toimi Markku Lehtonen,» Helsingin Saalem -seurakunnan ja Hyvä Sanoma ry:n Vammaispalvelun marraskuussa järjestämä Arvokas elämä -tapahtuma keräsi keskustelupaneliin useita tunnettuja vaikuttajia. Anneli Karras oli sihteeri ja vammaispalvelun yhdyshenkilö. Erja Kauranen oli Helluntaikuurojen ja Tapio Sopanen Hyvä Sanoman hallituksen edustaja toimikunnassa. Työ tapahtui vapaaehtoisvoimin. Tavoitteensa mukaisesti Vammaispalvelu tuki voimavarojensa mukaan helluntaiseurakuntia esteettömyydessä ja niiden tietoisuuden lisäämistä vammaisuudesta sekä seurakuntien vammaisasioiden yhdyshenkilöverkoston laajentamista. Esteettömyys oli kantavia teemoja vuoden aikana. Esteetön elämä oli juhannuskonferenssissa Vammaispalvelun tietoiskun teema. Kultaisen sydämen palvelu auttoi muun muassa vammaisia henkilöitä juhannuskonferenssissa. Työn tukijat saivat kaksi ystäväkirjettä vuoden aikana. Vammaispalvelu järjesti seuraavat tapahtumat ja leirit: aikuisten vertaistukiviikonloppu 18-20.5. Isossa Kirjassa kehitysvammaisten Reality-harrasteleiri 23-27.7. Isossa Kirjassa erityislasten perheiden viikonlopputapahtuma 19-21.10. Isossa Kirjassa Käsi kädessä -tilaisuudet Helsingissä ja Turussa Polkupyörä- ja Esteetön seurakunta-tiedotuskampanjaa ei pystytty järjestämään resurssipulan vuoksi. Kehitysvammaisten nuorten Fifty fifty-leiri 16. - 21.7. peruuntui vähäisen osanottajamäärän vuoksi. Alueellista koulutustapahtumaa ei myöskään järjestetty. Toimintavuoden näkyvin tapahtuma oli pääkaupunkiseu- Hyvä Sanoma ry, toimintakertomus 2012 S. 9

dun helluntaiseurakuntien vammaistoimijoiden, Helsingin Saalem-seurakunnan ja Vammaispalvelun yhdessä järjestämä Arvokas elämä-tapahtuma 24.11. Helsingin Saalemissa. Päivän aikana oli viisi tilaisuutta. Kohokohtana oli yhteiskunnallisten vaikuttajien paneelikeskustelu aiheena Onko jokainen elämä arvokas. TV7 filmasi päivän tapahtumat. Syksyllä keskusteltiin vammaistoimikunnan kokoonpanosta ja Vammaispalvelun kehittämisestä. Perustettiin erillinen työryhmä auttamaan vammaistoimikuntaa. Vammaispalvelun resurssit olivat vähäiset, mutta kuitenkin voitiin iloita työn eteenpäin menosta. Jokainen henkilö, myös vammainen, on arvokas. Jotta nämä henkilöt voivat yhtä lailla kokea seurakunnat esteettömiksi, seurakuntien yhdyshenkilöitä tarvitaan, samoin muita lisäresursseja. Näkövammaispalvelu Näkövammaispalvelu järjestäytyi toimintavuonna. Äänikirjastotoiminnan yhteyshenkilönä aloitti loimaalainen Ilkka Lempinen. Näkövammaisten yhdyshenkilöksi lupautui karstulalainen Airi Lehtinen. Valtakunnalliseen työryhmään Lempisen ja Lehtisen lisäksi lupautuivat Helsingistä Heikki Ekola ja Soini Siirtola. Ekolan vastuualueena ovat tekniset ratkaisut. Soini Siirtola on toiminut Helsingin Saalem-seurakunnan näkövammaistyössä, ja hänen vastuullaan ovat äänilehdet. Toimikunnan puheenjohtajana on toistaiseksi toiminut Janne Lahti.» Historiallinen yhteistyösopimus Hyvä Sanoma ry:n näkövammaispalvelun ja Näkövammaisten keskusliiton Celia-kirjaston kanssa solmittiin 12.9.2012. Kuvassa (vas.) Ilkka Lempinen, Janne Lahti ja Celia-kirjaston johtaja Marketta Ryömä. Toimintavuoden aikana solmittiin historiallinen yhteistyösopimus valtion ylläpitämän näkövammaisten Celiaäänikirjaston kanssa. Helluntaiseurakuntien näkövammaispalvelu markkinoi omilla sivuillaan Celiassa olevaa herätyskristillistä materiaalia. Sopimus mahdollistaa oman materiaalin tuottamisen ja suosittelemisen Celiakirjastoon. Syksyn aikana Näkövammaistyölle ilmoittautui uusia lukijoita. Koulutuksen ja teknisten valmiuksien parantamisen myötä uusien lukijoiden tuotoksia valmistuu vuonna 2013. Toimintavuoden aikana päivitettiin äänikirjaston ja näkövammaistyön tietokantarekisteriä. Uusilla yhteystiedoilla toimitettiin kaikille joulutervehdys, johon liitettiin muun muassa Kultalyhde-lehti sekä viimeisin Ristin Voitto -lehti.» Vammaispalvelun valtakunnallinen yhdyshenkilö Anneli Karras kertoi 30.3.2012 Evankelistapolulla vammaisten tavoittamisesta ja seurakunnan haasteesta olla esteetön. S. 10 Hyvä Sanoma ry, toimintakertomus 2012

Paras on edessä Vuodesta 2008 käynnistynyt Helluntaiherätyksen Paras on edessä lapsi- ja perhetyön kehittämishankkeesta vastannut työryhmä jatkoi työtään. Toimintavuoden aikana ideoitiin ja julkaisiin useita aiheisiin liittyviä artikkeleita Ristin Voitto ja Paimenplus -lehteen. Toimintavuonna julkaistiin myös Tästä se alkaa - opas lapsityön aloittamiseen sekä käynnistettiin seurakuntien perhetyöiltoja tukevan alustus- ja keskustelumateriaalin kokoaminen. Paras on edessä -hankkeen työryhmässä toimivat Marjukka Anttila, Päivi Isoaho, Veli-Matti Köykkä, Janne Lahti (pj), Leevi Launonen, Seppo Paldanius ja Anne Palmi. Työryhmän toiminta linkittyy Hyvä Sanoma ry:n ohella Aikamedian ja Iso Kirja -opiston toimintaan. Veteraanit Helluntaiherätyksen työntekijäveteraanit koottiin omille virkistyspäivilleen Iso Kirja opistolle 28.- 30.5.2012. Päivien yleisteema oli Lähellä Jumalaa. Sisällön tuottamisesta vastasivat Etelä-Pohjanmaan veteraanit. Osallistujajoukko kipusi hiukan yli 180. Kaikki kutsutut, eivätkä myöskään kaikki ilmoittautuneet, voineet osallistua. Osanottajapalaute oli jälleen erinomainen. Ohjelma oli täysipainoinen ja siihen sisältyi myös mielenkiintoisesti historian siipien havinaa. Tärkeä elementti oli yhteys entisten työtovereiden kohtaaminen. Kiitolliset veteraanit keräsivät jälleen keskuudestaan vapaaehtoisen uhrilahjan Hyvä Sanoma ry:lle. Yhdistys sai taloudellista tukea tapahtuman järjestämiseksi seurakunnilta, jotka keräsivät pääsiäisen aikaan uhrilahjan tähän tarkoitukseen. Veteraanipäivien yhdyshenkilönä toimii Tapio Sopanen. PUHEENJOHTAJAN LOPPUSANAT Hyvä Sanoma ry:n kolmas toimintavuosi oli erittäin haasteellinen. Yhdessä enemmän strategian hyväksyminen antoi jäntevyyttä koko toimintaan. Se auttoi keskittymään ydintoimintoihimme: evankelioimiseen, diakoniaan ja koulutukseen. Kumppanuusyhteistyö paikallisseurakuntien kanssa ei lähtenyt käyntiin toivotulla tavalla, vaikka yhdistyksen tarkoituksena on edesauttaa seurakuntien evankelioimistyötä. Vankilatyössä ja koulutyössä otetut edistysaskeleet ovat tärkeitä työn tulevaisuuden kannalta. Evankelistapalvelu on päässyt hyvin siivilleen, mikä on selkeä kiitosaihe Jumalalle. Ratkaiseva käänne yhdistyksen toiminnassa tapahtui 31.12.2012, jolloin allekirjoitettiin kauppakirja Hyvä Sanoma ry:n omistamien Kiinteistöosakeyhtiö Keuruun Aikatalon osakkeiden myymisestä Aikamedia Oy:lle. Asiaa oli valmisteltu pitkin vuotta. Myös viranomaisselvityksiä oli tehty. Hyvä Sanoma ry siirtyi toimintavuoden lopuksi toteuttamaan perustehtäväänsä. Kaupan molemmat osapuolet ilmaisivat tyytyväisyytensä toimenpiteeseen. Työntekijämme Janne ja Helena ovat joutuneet kantamaan ajoittain kohtuuttoman suurta kuormaa. Uudet innovaatiot ovat innostaneet, joskus riskirajoille asti. Työntekijöiden jaksamiseen alettiin kiinnittää tarkempaa huomiota. Heidän jaksamisensa on edellytys työn menestymiselle. Hallituksen puheenjohtaja ja jotkut jäsenet ovat omalta osaltaan yrittäneet helpottaa kuormaa. Olemme todenneet seurakuntien ja muiden yhteistyötahojen arvostavan työtämme. Arvostus ei vielä ole kanavoitunut riittävän laajaksi taloudelliseksi tueksi. Myönteisiä signaaleja tähän suuntaan on näkynyt toimintavuoden aikana. Niin kauan kuin on päivä, meidän tulee tehdä minun lähettäjäni tekoja. Tulee yö, jolloin kukaan ei voi tehdä työtä (Joh. 9:4, Raamattu Kansalle käännös) Tapio Sopanen Hallituksen puheenjohtaja Hyvä Sanoma ry Hyvä Sanoma ry, toimintakertomus 2012 S. 11

S. 1 Hyvä Sanoma ry, toimintakertomus 01 www.hsry.fi