TIEDOTE 3/2009
Sisältö Puheenjohtajan palsta: Syksyn tuntua ilmassa...3 Stereotypioiden jäljillä. X Suomalais-unkarilainen symposium....... 5 Muistiinpanoja pohjoismaisesta etnologi- ja folkloristikongressista... 13 VI Kansatieteen päivät Turussa 19. 20.3.2010 Ohjelma........ 19 Uutisia ja ilmoitusasioita...20 Kirjoittajakoulutus etnologeille ja kansatieteilijöille.............. 22 CFP Kansatieteen päivät 2010...24 Sähköpostilista, jäsenmaksu...26 c/o Tieteiden talo Kirkkokatu 6, 00170 Helsinki http://www.ethnosry.org/ Ethnos-tiedote 3/2009 ISSN 1796-0959, verkkojulkaisu 1796-0967 Syyskuu 2009 Toimitus ja taitto: Jussi Lehtonen Painos: 280 kpl Kansikuva HollókÅ-girls 2.9.2009. Kuvaaja: Helena Ruotsala. Ethnos ry:n hallitus 2009 Puheenjohtaja: Helena Ruotsala, puh. 040 732 5489, puheenjohtaja@ethnosry.org Varapuheenjohtaja / museoyhdyshenkilö: Pirkko Madetoja, puh. (09) 3107 9506 pirkko.madetoja@hel.fi Sihteeri: Aura Kivilaakso, puh. 040 512 0061, sihteeri@ethnosry.org Taloudenhoitaja: Elina Anttonen, puh. 045 650 9383, elina.anttonen@gmail.com Tiedotussihteeri: Jussi Lehtonen, puh. 041 444 4426, jussi.lehtonen@utu.fi Kansainvälisten asioiden sihteeri: Sanna Lillbroända-Annala, puh. 050 563 7651, slillbro@abo.fi Seminaarisihteeri: Arja Turunen, puh. 040 588 1139, arja.h.turunen@jyu.fi Julkaisusihteeri: Miia-Leena Tiili, puh. 040 707 0338, miia-leena.tiili@helsinki.fi 2
Puheenjohtajan palsta: Syksyn tuntua ilmassa Helena Ruotsala Päivien lyheneminen, ruska ja pikkupakkaset ovat täällä eteläisessäkin Suomessa syksyn merkkejä. Lämpötilasta sitä ei nyt välttämättä huomaisi, sillä olemme Unkarin symposiumiin suuntautuneen matkan jälkeenkin saaneet nauttia melkein Unkarin kaltaisista lämpötiloista. Kauniin kesän ja inspiroivien seminaarien ja symposiumin jälkeen olemme valmiita syksyn haasteisiin. Elokuussa Helsingissä järjestetty pohjoismainen etnologi- ja folkloristikongressi tarjosi rakennuskiviä monesta tutustakin näkökulmasta. Se mikä pohjoismaisessa etnologiassa puhuttaa ja liikuttaa tutkijoita, ei suinkaan tullut esille kutsutuissa plenar-esitelmissä, vaan monissa työryhmissä ja käytäväkeskusteluissa. Koska tästä kongressista samoin kuin elo-syyskuun vaihteessa olleesta unkarilaissuomalaisesta kansatieteen symposiumista on oma selostus tässä lehdessä, en puutu niiden sisältöön enempää. Se mikä minua ihmetytti, oli seminaariin osallistuneiden suomalaisten jatko-opiskelijoiden vaatimaton määrä. On toki ymmärrettävää, että koska rahastot ja säätiöt eivät kotimaiseen seminaareihin anna apurahoja, niin taloudellisista syistä seminaariosallistuminen jää. Oman tutkimuksen tai sen osien esitteleminen myös kansainvälisessä kongressissa on kuitenkin tärkeä osa väitöskirja- tai muuta tutkimusprosessia. Seuraava Pohjoismainen etnologikongressi on kolmen vuoden kuluttua Bergenissä. Sinne lähtijät muistakaa ottaa mukaan hyvät sadevarusteet, sillä Bergenissä sataa melkein joka päivä. Unkarissa järjestetty unkarilais-suomalainen kansatieteen symposium oli eräällä tavalla juhlasymposium, sillä se oli järjestyksessään jo kymmenes. Ensimmäinen järjestettiin Turussa vuonna 1984. Symposiumien jatko nykyisen kaltaisena bilateraalisena on jokseenkin mahdotonta joten mikäli seuraava symposium järjestetään Suomessa kuten me Ethnoksen hallituksessa ja Unkarissa järjestetyssä symposiumissa toivomme ja johon pyrimme on mietittävä uusia ratkaisuja. Jo edellisen, vuonna 2006 Jyväskylässä pidetyn symposiumin järjestäminen oli rahoituksen suhteen haasteellista. Kaikki ideat symposiumin rahoituksen, paikan ja teemojen suhteen ovat tervetulleita, joten ottakaa yhteyttä hallituksen jäseniin. 3
Itse olen ottanut yhdeksi ensi vuoden hauskaksi haasteeksi vierailla ainakin yhdessä Unescon maailmanperintökohteessa, joita Suomessa on tällä hetkellä seitsemän ja niistä kuusi maan eteläosassa. Niistä yksi, Suomenlinna oli myös pohjoismaisen etnologikongressin yhtenä vierailukohteena. Suomalais-unkarilainen symposium on myös kerran aiemmin pidetty maailmanperintökohteessa, vuonna 1994 Vanhassa Raumassa. Nykyisellä listalla on 890 kohdetta, joista suurin keskittymä on Keski-Euroopassa. Listalta on myös tänä vuonna poistettu Elben jokilaakso Dresdenissä, koska tämän kulttuurimaiseman tuhoaa varoituksista huolimatta rakennettu uusi silta. Unkarissa kävin kuluneena kesänä kahdessa maailmanperintökohteessa, Budapestin Tonavan rannan ja Kuninkaanlinnan lisäksi HollókÅn kylässä. Näiden lisäksi Unkarissa on kuusi muuta kohdetta, mm. Pécsin kaupunki ja Tokajin viinialue. Näistä vierailuista huolimatta käyntikohteita riittää vielä Suomessakin, mm. Verla ja Sammallahdenmäki. Mikään itsetarkoitus tämä kohteiden kerääminen ei ole, ainoastaan mikäli muusta syystä olen kohteen lähettyvillä, voin siellä vierailla. Jo keväisessä tiedotteessa oli ennakkotietoa 29. 30.10. olevasta kirjoittajakurssista Uskalla kirjoittaa, julkaise rohkeasti. Kurssille todella mahtuu vain 20 ensimmäiseksi ilmoittautunutta, mutta torstaiaamupäivän luennot ovat avoimia kaikille jäsenille. Tarkempia tietoja löytyy sivulta 22. Muusta Ethnoksen lähiaikojen toiminnasta voitte lukea tapahtumakalenterista sivulta 21. Tervetuloa mukaan osallistumaan ja toimimaan! Toivotan kaikille Ethnoksen jäsenille kaunista alkanutta syksyä ja voimia tuleviin haasteisiin! 4
Stereotypioiden jäljillä. X Suomalais-unkarilainen etnologian symposium Unkarissa 31.8. 4.9.2009. Arja Turunen, FM, Jyväskylän yliopisto Suomessa teki jo syksy tuloaan, mutta Unkarissa oli vielä helteinen kesä, kun yhdeksän henkinen suomalaisdelegaatio saapui elokuun lopussa Budapestiin, jo kymmenennen kerran järjestettyyn suomalais-unkarilaiseen etnologian symposiumiin. Symposiumin aiheena olivat stereotypiat, joista kuultiin yhteensä 22 esitelmää. Symposium avattiin Unkarin Kansatieteellisessä museossa, jossa tervehdyssanansa lausuivat Unkarin Kansatieteellisen museon johtaja Zoltán FejÅs, Unkarin Kansatieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Sándor Bodó ja Ethnoksen puheenjohtaja Helena Ruotsala. Suomalaisittain symposium alkoi juhlavissa merkeissä, kun Unkarin Kansatieteellinen yhdistys (Hungarian Ethnographical Society) kutsui dosentti Pirjo Korkiakankaan, Jyväskylän yliopiston etnologian yliassistentin ja monivuotisen Ethnoksen entisen puheenjohtajan, kunniajäsenekseen. Suomalaiset unkarilaisin silmin Symposiumin teeman käsittelyn aloitimme tutustumalla museossa kesäkuussa avattuun, symposiumin teemaan liittyvään näyttelyyn Milyenek a Finnek? Finnország magyar szemmel How We See the Finns? Finland: A Hungarian Perspective, joka kertoo Suomesta ja suomalaisuudesta unkarilaisin silmin. Museon aulassa meitä symposiumin osallistujia olikin vastassa Marimekon Unikko-kangas. Itse näyttelyssä kerrotaan kattavasti sekä Suomen kansanperinteestä ja -kulttuurista että nykypäivän suomalaisesta kulttuurista. Esillä on laaja kirjo esineistöä muinaissuksista, Kalevalasta ja kansanpuvuista muumeihin, metallimusiikkiin ja nokialaisiin niin kännyköihin kuin kumisaappaisiin. Näyttelyn pääintendentti Zsuzsa Szarvas alusti näyttelyyn tutustumista kertomalla, että näyttelyn tarkoituksena on tuoda suomalaisuuden muutosta ja moninaisuutta esiin. Täten myös vähemmistöt eli saamelaiset ja suomenruotsalaiset on huomioitu. Näyttelyssä esitellään myös Suomen ja Unkarin suhteita sekä tuodaan esiin tapoja, joilla suomalaiset ovat itse käsitelleet kulttuuriperintöään. 5
Ethnos-tiedote 3/2009 Näyttely on ensimmäinen suomalaisista tässä mitassa kertova näyttely Unkarissa. Szarvas kertoi, että näyttelyn teko ilmentää hyvin niitä uusia haasteita, joiden edessä museot nykyään ovat. Museoiden kokoelmat edustavat pääasiassa kansankulttuuria, mutta nykykulttuuria museoihin on tallennettu vähän. Vanhojen yhteyksien ansiosta Unkarin kansatieteellisessä museossa oli vanhaa suomalaista kansankulttuurin esineistöä, mutta uudempi materiaali on saatu lainaan suomalaisista museoista ja yksityishenkilöiltä. Näyttelyä tehtäessä oli huomioitava myös museoiden muuttunut asema. Kulttuurilaitosten sijaan museot ovat nykyään yhä enemmän osa turismiteollisuutta. Miten siis vastata matkailun asettamiin haasteisiin? Näyttely oli kiinnostavasti ja monipuolisesti toteutettu ja toi suomalaisuudesta esiin puolia, joihin suomalaiset itse eivät välttämättä tule kiinnittäneeksi huomiota. Hyvä esimerkki tästä olivat heijastimet, joille oli omistettu kokonainen pimeä käytävä, jonka halki kävely havainnollisti hyvin heijastimen tehon ja merkityksen. Suomessahan aihe taitaa nousta esiin vain jokasyksyisessä heijastinkeskustelussa, jonka pääpaino on siinä, miten suomalaiset eivät osaa tai muista heijastinta käyttää. Pitäisikö uudeksi argumentiksi ottaa heijastinten suomalai- Etnografisen museon yli-intendentti, tohtori Zsuzsa Szarvas esitteli näyttelyä symposiumin suomalaisille osallistujille. Kuvaaja: Jussi Lehtonen. 6
suus, jolloin olisi jokaisen kansallisvelvollisuus hankkia niitä useampi kappale Nokian kännykän tavoin? Näyttely on auki Unkarin kansatieteellisessä museossa 28.11.2010 asti, joten unkarilaisten Suomi-kuvaan ehtii tutustua vielä reilun vuoden ajan. Virtuaalisesti näyttelyyn voi tutustua museon sivuilla http://www.neprajz.hu/. Palautekeskustelussa suomalaiset osallistujat toivat esiin saman seikan, johon myös näyttelyn avannut Tasavallan presidentti Tarja Halonen oli kiinnittänyt huomiota: näyttely antaa suomalaisista kovin positiivisen ja mainosmaisen kuvan. Missä kaikki ongelmat ja negatiiviset stereotypiat? Keskustelun kuluessa vastaukseksi paljastui kiinnostava seikka: unkarilaiset eivät kauan vaalitusta sukulaisuudesta huolimatta tunne Suomea ja suomalaista kulttuuria kovin hyvin, eikä unkarilaisille ole tästä syystä ehtinyt muodostua suomalaisista samanlaisia stereotyyppisiä mielikuvia kuin naapurimaiden asukkaista. Vastaavasti suomalaisille ei ole muodostunut unkarilaisista samanlaisia stereotypioita kuin vaikkapa ruotsalaisista ja venäläisistä. Suomalaiset esittivätkin unkarilaisille toiveen, että tavallisilta unkarilaisilta kysyttäisiin, mitä nämä suomalaisista ajattelevat. Keskustelun voi siis katsoa vahvistavan sitä stereotypiaa, että suomalaiset itse näkevät itsensä kovin negatiivisessa valossa ja ovat kovin kiinnostuneita tietämään, mitä muut meistä ajattelevat. Kansallisia stereotypioita ja maaseutunostalgiaa Päivän päätteeksi siirryimme jatkamaan symposiumia DobogókÅn viihtyisään vuoristohotelliin, jossa seuraavien kolmen päivän aikana paneuduimme stereotypioiden etnologiseen tarkasteluun viiden eri otsikon alla. Ensimmäisessä sessiossa keskityttiin kulttuurisiin ja kansallisiin stereotypioihin. Kulttuuriperinnön professori Outi Tuomi-Nikula käsitteli esitelmässään vähäpuheisen suomalaisen stereotypiaa, joka on ollut keskeisellä sijalla suomalaisten omakuvassa Topeliuksen Maamme-kirjasta lähtien, ja joka leimaa myös saksalaisten käsitystä suomalaisista. Eli kuten Bertolt Brecht on todennut, suomalaiset ovat kansa, joka vaikenee kahdella kielellä. Åbo Akademin Sanna Lillbroända-Annala käsitteli puheenvuorossaan sen toisen kielen edustajiin eli suomenruotsalaisiin liitettyjä stereotypioita ja akatemiatutkija Helena Ruotsala saamelais-stereotypioita. Siinä missä suomenruotsalaiset nähdään kauniina ja rohkeina ja ihanteellista elämää viettävänä Muumilaakson väkenä, saamelaiset ovat edustaneet suo- 7
malaisen identiteetin vastakohtaa, jonka toiseuden varaan suomalaista identiteettiä on aina rakennettu ja rakennetaan edelleen. Budapestin kaupunginarkiston tutkija Arpád Welker avasi esitelmässään unkarilaisten Suomi-suhdetta toiseen maailmansotaan asti. Kansallista ideologiaa edustaneen Turán-järjestön lehden Suomea käsittelevien kirjoitusten kautta Welker toi esiin, miten suomalaiset muuttuivat kansallisen heräämisen myötä unkarilaisten silmissä vieraasta kansasta sukulaiskansaksi ja kuinka heimoveli -aatetta levitettiin poliittisin tarkoitusperin. Tutkija Veronika Lajos Debrecenin yliopistosta kertoi kenttätyökokemustensa perusteella Moldovian unkarilaisen vähemmistön, csángojen nykytilanteesta. Unkarilaisten mielikuvissa csángot ovat eristäytynyt, arkaaista unkarilaisuutta edustava kansa, mutta todellisuus on jotain ihan muuta, sillä kotikylän sijaan yhä useampi csángo elää nykyään siirtotyöläisenä Italiassa tai Saksassa. Tiistain toisessa, Maaseutu ja maisema -sessiossa pureuduttiin suomalaiselle ja unkarilaiselle kulttuurille yhteiseen maaseuturomantiikkaan ja -nostalgiaan. Enemmistö tämän päivän unkarilaisista ja suomalaisista elää kaupungeissa, mutta juuret ovat vahvasti maaseudulla. Pirjo Korkiakankaan esitelmän aiheena oli suomalaisen maaseudun romantisoituminen ja nostalgisen maaseutukuvaston tuottaminen 1800-luvulta tähän päivään niin tutkijoiden kuin taitelijoiden voimin. Ruralia-instituutin koordinaattori, tutkija Eeva Uusitalo käsitteli maaseudun elämää nyky-suomessa, jossa globaalit kysymykset ovat turismin, EU-poliitiikan, kaivoshankkeiden ja thaimaalaisten marjanpoimijoiden myötä myös paikallisyhteisön arkipäivää. Uusitalo huomautti, että myös etnologit ovat kieltäytyneet näkemästä maaseudulla konflikteja ja epäjatkuvuutta, koska holistinen tutkimusote on suunnannut katseet yhtenäisten kokonaisuuksien etsintään. Szentendren ulkoilmamuseon tutkija Zsolt Sári tarkasteli esitelmässään unkarilaisia maalaiskyliä turistikohteina. 1990-luvun alusta lähtien maaseutuelinkeinot ovat Unkarissakin muuttuneet yhä yrittäjävetoisemmiksi, mutta turistit etsivät kylistä idyllistä menneisyyttä, jota heille tuotetaan kyläfestivaalien ja folklorististen rakentamis- ja sisustamisvalintojen kautta. Jyväskylän yliopiston tutkija Tiina-Riitta Lapin ja Unkarin tiedeakatemian etnologian osaston varajohtaja Balázs Borsosin esitelmät käsittelivät maisemien ja alueiden tutkimusta. Kansallismaisema on kulttuurinen maisema, Lappi totesi, ja hän kysyi, miten etnologit ovat omilla valinnoillaan osallistuneet niiden tuottamiseen. Borsos esitteli Unkarin kansankulttuurin kartastoa, jonka antamien tieto- 8
jen pohjalta vanhat näkemykset Unkarin kansankulttuurin alueista osoittautuvat enemmän tutkijoiden konstruktioiksi kuin aidoiksi, itsenäisiksi kulttuurialueiksi. Pitkän päivän viimeisen osion esitelmissä painottuivat historialliset näkökulmat. Tutkija Ágnes Fülemilen Unkarin tiedeakatemian etnologian osastolta kävi esitelmässään läpi tapaa jolla orientaalista, lähinnä turkkilaista naista ja etnisyyttä on visualisoitu eurooppalaisessa taiteessa läpi vuosisatojen. Hänen kollegansa Réka Kiss esitteli sotien välisenä aikana muodostuneita uskonnollisia stereotypioita kalvinistisen ja katolisen uskon edustajista. Jyväskylän yliopiston yleisen historian yliassistentti Anssi Halmesvirta kertoi unkarilaisen Pál Telekin tutkimusmatkasta Suomeen 1920-luvulla. Tutkimusmatkan seurauksena käsitys suomalaisista mongoleina hylättiin ja tilalle tuli unkarilaisen nationalismin tavoitteita palvellut näkemys veljeskansasta, jota oli syytä pitää jopa esikuvana. Szentendren ulkomuseon tieteellinen johtaja Lajos Kemecsi käsitteli esitelmässään 1800-luvun lopun Völkertafeleista tutuksi tulleiden kansallisten stereotypioiden heräämistä henkiin 1990-luvun uudessa poliittisessa tilanteessa pilapiirrosten muodossa. The countryside and the landscape -session puheenjohtaja, akatemiatutkija Helena Ruotsala kutsui esitelmöitsijät keskustelemaan teemastaan paneeliin. Osallistujina FM Eeva Uusitalo ja FT Tiina-Riitta Lappi sekä PhD Zsolt Sári Szentendren ulkoilmamuseosta. Kuvaaja: Jussi Lehtonen. 9
Lähiöelämää ja hevimusiikkia Keskiviikon ensimmäisen session esitelmien aiheena olivat elämäntapaan ja sosiaalisen asemaan liitetyt stereotypiat. Turun yliopiston kansatieteen assistentti Jussi Lehtonen käsitteli stereotyyppisen myymäläapulaisen kuvaa myyjille asetettujen käyttäytymis- ja pukeutumissääntöjen kautta. Tohtorikoulutettava Arja Turunen Jyväskylän yliopistosta piti esitelmän perinteiden ja modernien ihanteiden yhdistämisestä 1920- ja 1930-lukujen naisihanteessa. Apulaisprofessori János Bali Budapestistä käsitteli kerrostalolähiöihin ja niiden asukkaisiin liitettyjen mielikuvien muutosta modernin elämäntavan merkistä sosiaaliseksi ongelmaksi ja jälleen tavoiteltavan elämäntavan edustajana ainakin kerrostalorakentajien mainoksissa. Unkarin tiedeakatemian etnologian osaston johtaja Balázs Balogh kertoi esitelmässään Amerikan unkarilaisten problemaattisesta suhteesta kotimaahan. Trianon rauhansopimuksen seurauksena monen kotiseutu sijaitsee nykyisen Unkarin rajojen ulkopuolella ja muille nyky-unkari ei ole se maa, josta he aikoinaan lähtivät. Suomalaisissa ehkä eniten kiinnostusta herätti Unkarin kansatieteellisen museon intendentin Tímea Batan esitelmä suomalaisesta metallimusiikista kansanperinteen hyödyntäjänä. Muualla mytologiset ainekset tulivat hevimusiikkiin jo 1970-luvulla, mutta suomalaiset bändit alkoivat hyödyntää sitä vasta Suomessa 1990-luvulla. Metallimusiikista on vuosikymmeninä tullut Suomen tunnetuin vientituote, jopa siinä määrin, että tietyt, jopa suomeksi laulavat yhtyeet ovat Unkarissa ja muualla Keski-Euroopassa tunnetumpia kuin Suomessa. Batan esitelmän ansiosta ainakin symposiumiin osallistuneet suomalaiset tutustuivat tältä osin heille täysin uuteen suomalaisen kulttuurin osa-alueeseen. Museot kulttuurin kuvastajina ja turistikohteina Viidennen session aiheena olivat museot. Szentendren ulkomuseon intendentti Erika Vass esitteli museossa toteutettavaa Romanian Transsylvanian unkarilaisvähemmistöä käsitellyttä museohanketta. Unkarilaisten mielissä seutu on jo valmiiksi museokylä alueen vähäisen kehityksen vuoksi, ja seudulle tehdään nostalgiamatkoja. Uusissa näyttelyissä pyritään antamaan kävijöille oikeaa tietoa alueen historiasta ja nykypäivästä ja näin haastamaan stereotypiat ja nostalgisesti värittyneet mielikuvat. Hänen kollegansa Zsuzsanna Batári tarttui museoalan keskeiseen kysymykseen siitä, mikä on antiikkia. Kokemuksensa mukaan muse- 10
oihmiset tekevät parhaat löytönsä ullakolta ja vajoista, muun romun joukosta, mutta toisaalta museot kilpailevat samoista esineistä antiikkikauppiaiden kanssa. Symposiumin ohjelmaan kuului myös kaksi ekskursiota. Ensimmäinen suuntautui idylliseen HollókÅn museokylään, jota on suojeltu ja korjattu 1950-luvulta lähtien ja joka on vuodesta 1987 ollut Unescon maailmanperintökohde (kts. http://www.holloko.hu/). HollókÅn kirkko sijaitsee keskellä kylää. Pääkadulta avautuu hienot näkymät ympäröivään vuoristomaisemaan. Kuvaaja: Jussi Lehtonen. Kylä on kiinnostava esimerkki kulttuuriperinnön säilyttämisestä, sillä kylä pyritään pitämään elävänä ja siellä asuu muun muassa käsityöläisiä. Sosialismin aikaan kyläläisten elämä oli turvattua, mutta järjestelmän vaihtuminen toi asukkaat uuden tilanteen eteen: mistä löytää elanto? Lisääntynyt turismi ja tarve infrastruktuurin parantamiseen asettavat nekin haasteensa perinteen säilymiselle. HollókÅssä pääsimme omakohtaisesta tutustumaan unkarilaiseen kansankulttuuriin. Meille tarjottiin perinteistä rahkapiirakkaa ja kyytipojaksi ryyppy pálinkaa, minkä jälkeen vuorossa oli unkarilaisten seurustelu- ja häätapoihin esittely morsiamen pukemista kuvaavan esityksen muodossa. Seremonian päärooli, morsiamen rooli myönnettiin yksimielisen äänestyksen jälkeen Pirjo Korkiakankaalle, joka näin sai morsiamen puvun ylleen ja morsiuskruunun kutreilleen. 11
Toinen vierailukohde oli uudenaikainen ja innovatiiviselta pohjalta toimiva Szentendren ulkoilmamuseo nimeltänsä Skanzen ruotsalaisen esikuvansa mukaan (kts. http://skanzen.hu/). Museon johtaja Miklós Cseri kertoi Skanzenin pyrkivän tarjoamaan laajan kuvan eri aikojen unkarilaisesta rakennus- ja asumisperinteestä, mistä syystä museoon hankitaan jatkuvasti uusia kohteita. Cseri totesi, että museon toiminnan lähtökohtana ja realiteettina on se, että museon on tehtävä itsensä kiinnostavaksi kävijöiden ja rahoittajien silmissä. Kun kävijöitä on paljon, osoittaa tämä valtiolle, että sen on syytä tukea museota. Museon on siis löydettävä keinot kävijöiden houkuttelemiseksi, Cseri avasi museon toimintaperiaatetta. Kiinnostavuutta on pyritty lisäämään viime vuosina ajankohtaisten teemojen kuten ekologisen rakentamisen kautta. Skanzenin museon vetonauloja ovat oma rautatie, leipomo ja ravintolat, mutta museossa on panostettu myös museopedagogiikkaan. Osa museon kokoelmista on tuotu esille suureen näyttelyhalliin, jossa kävijät voivat tutustua niihin esineisiin, jotka muutoin olisivat yleisöltä piilossa. Symposiumin järjestelyt olivat erinomaisen onnistuneet, mistä suuri kiitos unkarilaisilla järjestäjille, erityisesti Zsuzsa Szarvasille ja Tímea Batalle. Tieteellisen annin lisäksi saimme nauttia huikaisevista maisemista, unkarilaisesta vieraanvaraisuudesta ja Unkarin rikkaasta ja maukkaasta ruokakulttuurista. Seuraava symposium on jo suunnitteilla, vaikka rahoitusvaikeudet ja sen myötä symposium puhuttivatkin loppukeskustelussa. Szentendressä tutustuttiin mm. vielä rakenteilla olevaan alueeseen intendentti Zsuzsanna Batárin (kesk.) opastuksella. Kuvaaja: Jussi Lehtonen. 12
Muistiinpanoja pohjoismaisesta etnologi- ja folkloristikongressista Anna-Liisa Kuczynski, FL, Åbo Akademi Viimeisin eli 31. pohjoismaisten etnologien ja folkloristien yhteinen kongressitapaaminen oli 18. 22. elokuuta 2009 tällä kertaa suomalaisten järjestämänä Helsingissä. Päävastuussa ja puitteiden organisoijina olivat kansatieteen ja folkloristiikan oppiaineet Helsingin yliopiston Kulttuurien tutkimuksen laitokselta, mutta kongressin suunnitteluun olivat osallistuneet myös Turun yliopiston kansatiede sekä Jyväskylän yliopiston ja Åbo Akademin etnologian oppiaineet. Kongressin teeman Substances, Byggstenar käsitteet ilmentävät hyvin sitä elementtien moninaisuutta, mikä liittyy näiden tieteenalojen tutkimukseen, ei ainoastaan erilaisten tutkimusaineistojen kirjona vaan myös metodisina ja teoreettisina näkökulmina. Myös kongressin parisensataa esitystä, jotka jakaantuivat yli kahteenkymmeneen aiheeltaan erilaiseen istuntoon sekä yhteisiin luentoihin heijastivat tätä moninaisuutta. Näin tietysti pitää ollakin, koska yhteiskunta, jossa elämme, on itsessään hyvin moniulotteinen. Niinpä kongressissa esitellyt tutkimukset antoivat melko kattavan läpileikkauksen juuri nyt ajankohtaisista kiinnostuksen kohteista eri pohjoismaissa. Mutta kuten yleensä tällaisissa kokoontumisissa yksityinen osanottaja joutuu valitsemaan ja priorisoimaan eri vaihtoehtojen välillä, koska monet aiheiltaan mielenkiintoiset istunnot ja keskustelut ovat käynnissä samanaikaisesti. Sen tähden nämäkin muistiinpanot pohjaavat lähinnä niihin, joita itselläni oli mahdollisuus seurata ja jotka itseäni eniten kiinnostivat. Avauspuheenvuorossaan Helsingin yliopiston kansatieteen professori Juhani U. E. Lehtonen valotti kongressin historiallista perspektiiviä todetessaan, että ensimmäinen pohjoismainen yhteinen tapaaminen järjestettiin jo vuonna 1922 Helsingissä. Sen isäntänä toimi edellisenä vuonna suomalais-ugrilaisen kansatieteen professoriksi nimitetty U.T. Sirelius, joka vastasi samanaikaisesti Kansallismuseon etnografisista kokoelmista. Hän säilytti työhuoneensa museolla professorinimityksen jälkeenkin, joten oli luontevaa, että museo toimi myös silloisten 35 osallistujan kongressipaikkana. Lehtosta mukaillen he olisivat todennäköisesti olleet iloisia siitä, että taas 87 vuoden jälkeen väki kokoontuu Helsingissä. Yhteisiä tapaamisia kansatieteellä on luonnollisesti ollut myös itäisen Euroopan 13
fennougristien kanssa. Ennen Neuvostoliiton hajoamista nämä tapaamiset olivat usein myös hieman poliittisesti värittyneitä. Avauspäivän ensimmäiset yhteiset luennot pitivät professorit Lena Gerholm Tukholman yliopistosta ja Lotte Tarkka Helsingin yliopistosta. Folkloristiikan professorina juuri työnsä aloittanut ja Kalevala-tutkijoiden eturivistöön kuuluva Tarkka käsitteli toisessa yhteisluennossa läsnäolon strategioita narratiivien ja dialogien vaihteluna kalevalamittaisessa runoudessa. Gerholmin aiheen Att bygga för framtiden kokivat varmasti kaikki etnologit tieteemme tulevaisuuden kannalta tärkeäksi. Siksi ehkä hieman tarkempi referointi tästä luennosta on paikallaan. Gerholm otti lähtökohdakseen aikakauslehti Rigin vuoden ensimmäisessä numerossa käsitellyn teeman etnologian tulevaisuudesta. Siinä tutkijat pohtivat, mitä tulisi tehdä, kun aineen opiskelijamäärät ovat vähentyneet siitä huolimatta, että etnologisella tietämyksellä ja osaamisella tuntuu olevan kysyntää ainakin Ruotsissa. Mitkä siis ovat etnologian olemassaolon ehdot tieteenalana, kun kilpaillaan muiden alojen kanssa samoista resursseista? Vastauksena kysymykseen luennon keskeisimmäksi anniksi muodostuivat viisi kohtaa tai peruskiveä, joille etnologian tulevaisuutta voidaan rakentaa: 1. Tutkimusongelman tulee olla yhteiskunnallisesti tärkeä, jolloin saadulla tiedolla on myös laajempaa merkitystä. 2. Asetettujen kysymysten tulee olla ongelman suhteen relevantteja. Ikuisia kysymyksiä ovat luonnollisesti mm. pysyvyyteen, muutokseen ja dynaamisuuteen liittyvät, lisäksi tulisi huomioida yhteiskunnassa vallitsevat diskurssit. 3. Tieteenalueen määrittelyn tulee olla selvä. Meidät tulee tunnistaa tutkijoina. Sen, mitä tutkimme, teemme etnologeina ja folkloristeina, emme historiantutkijoina, sosiologeina tai antropologeina. 4. Kansallisia kieliä unohtamatta on tärkeää julkaista myös muilla kielillä, varsinkin englanniksi. Julkaistujen tekstien tulee olla ymmärrettäviä ja asioiden selvästi ilmaistuja, ei vain alan tutkijoille kirjoitettuja. On pysyttävä totuudessa eikä tulkita yli empirian asettamien rajojen, ei myöskään poikkeuksia kaunistellen. On myös tuotava esiin, miten tulkintoihin on päädytty. 5. On oltava avoin tieteiden rajojen ylityksille. Monitieteinen tutkimus ja yhteistyö muiden alojen kanssa ovat tutkimuksen arkea tänä päivänä. On etsittävä yhteistyökumppaneita, jotka voivat antaa uusia ideoita esim. metodiikan tai teorian alalla uusina käsitteinä. Kun tutkitaan vaikkapa köyhyyttä, väkivaltaa, ympäristöä, ilmastoa tai terrorismia, yhteistyö mm. psykologian, yhteiskuntatieteen, lää- 14
ketieteen tai luonnontieteiden kanssa on mahdollista. On muistettava, että tutkimme aina muita varten, Gerholm totesi. Keskiviikon yhteisluennon alkuperäinen pitäjä oli estynyt saapumaan kongressiin, joten sen tilalla Tuomas Palonen esitteli kuulijoille semanttista Kalevalaa, joka on osa Kulttuurisampo-portaalia, suomalaista kulttuuria semanttisessa verkossa. Portaalin kautta on mahdollista etsiä tietoa eri teemoista museoiden, arkistojen ja kirjastojen kokoelmista. Kalevalan runot esimerkiksi on jaoteltu semanttisiin kokonaisuuksiin ja yksittäisiin tapahtumiin, jotka on myös selityksin tehty ymmärrettäviksi. Jotain käsitettä tai henkilön nimeä klikkaamalla on mahdollista löytää samankaltaisuuksia tai päästä muihin kokoelmiin ja saada aiheeseen mahdollisesti liittyvää muuta tietoa tai kuvia. Varmaankin käyttökelpoinen työväline kansanrunouden tutkijoille ja myös muille kiinnostuneille. Sekä torstain että varsinkin perjantain yhteisissä luennoissa teemana olivat esineet ja materiaalinen kulttuuri. Professori Amy Shuman Ohion valtiollisesta yliopistosta esitelmöi torstaina tiedon ja taidon henkilöitymisestä italialaisen Pietrasantan kaupungin marmorikuvanveiston artesaanikulttuurissa. Läheisen Carraran ja Pietrasantan vuorilta louhitun marmorin työstämisellä on kaupungissa pitkä perinne aina antiikista ajoista lähtien. Taiteilijat ja artesaanit ovat riippuvaisia toisistaan. Edellisillä on visio ja malli lopputuloksesta, jälkimmäisillä on vanhemmilta mestareilta peritty tieto ja taito toteuttaa se studioissaan. Vasta viimeistelyn taiteilija tekee itse. Marmorin työstön eri vaiheissa on tunnettava niissä tarvittavat erikoistyövälineet, vaikkapa esim. hiusten tai vaatteiden veistossa. Jotkut artesaanit saattavat olla erikoistuneita vain tiettyihin työvaiheisiin. They know how a marble knee feels, Shumania siteeraten. Kipsimalligalleriassa puolestaan veiston historia on silmin nähtävissä antiikin ajoista nykypäivään. Kokoelman täydentyessä jatkuvasti se ei ole koskaan valmis. Esineiden sosiaalinen elämä jatkuu kipsimallien uusina marmorikopioina, jollaisia voi tilata edelleen vaikkapa Michelangelon David-patsaasta, kuten kuvista saattoi todeta. Mikkel Venborg Pedersenin perjantaisen luennon voi sanoa olleen hermeneuttinen yhteenveto siitä, miten järki ja tunteet ilmenevät materiaalisen kulttuurin tutkimuksessa esineen tehtävän (käytön), merkin ja symbolin välillä. Ennen 1980-lukua esinetutkimus oli lähinnä taloustutkimusta, jolloin tuotanto- ja kulutusnäkökohdat olivat keskeisellä sijalla. Venborg Pedersen korosti kuitenkin, että kulttuurintutkijan mielenkiinnon kohteena tulee olla ihminen, sillä esineet ovat inhimillisen kulttuurin, hierarkioiden ja ideologioiden indikaattoreita. Ne on tehty 15
jotain käytännön tarkoitusta varten ja jotkut esineet ovat myös psykologisessa mielessä tärkeämpiä kuin muut juuri ihmisenä olemiselle. Ne ovat merkitysten kantajia ja osa meidän identiteettiämme, mutta toisaalta ne ilmaisevat myös sosiaalista luovuutta, esimerkiksi kierrätettyinä, jolloin sekä niiden tehtävä että symbolinen merkitys ovat ehkä muuttuneet. Siten niihin sisältyy osa arkielämän historiaa, jonka tutkiminen edellyttää laajaa kulttuurin ja kulttuuristen arvojen tuntemusta. Materiaalisen kulttuurin tutkimuksenkin tarkoituksena pitää siis olla itsemme ja muiden ymmärtäminen. Viimeisen yhteisluennon aluksi, jonka aiheena oli Museo: kertomuksia ja merkityksiä professori Anne Eriksen Oslon yliopistosta heijasti seinälle kuvan sikarirasiasta, joka oli täynnä tuhkaa. Tämä konkreettisena esimerkkinään Eriksen pohti esineen ja sen merkitysten suhdetta, joka tavallaan oli jatkoa Venborg Pedersenin esitykselle. Rasia oli museoesine, peräsin norjalaiselta laivalta, joka sattumoisin oli ollut Karibian merellä Martiniquen saaren läheisyydessä, kun saaren tulivuori toukokuussa 1902 purkautui. Purkaus hävitti hetkessä saaren pääkaupungin ja sen yli 30 000 asukasta, joista vain yksi pelastui. Laivan kannelle satanutta tuhkaa oli kerätty rasiaan, joka toimitettiin museoon pienen muistilapun kera. Rasia jäi unohduksiin, sillä museoissa oli tuolloin vallalla esineiden tyyppiluokitus, kuten kurssikirjoistamme muistamme. Rasiaa ei voitu luetteloida, koska oli epäselvää, mikä oli sen merkitys, sikareiden säilytysrasia vai sen sisältämä tuhka. Vasta myöhemmin kun esineiden sosiaalisesta kontekstista ja niihin liittyvistä tarinoista tuli tärkeä osa esineitä koskevaa tietoa, sen merkitystä, sikarirasiakin luetteloitiin. Rasia kertoo paikkakunnan merenkulkuperinteestä ja paikallisidentiteetistä samalla kun se muistuttaa tulivuorten vaarallisuudesta ja hävityksestä, jota ne voivat saada aikaan. Istuntojen tarjontaa silmäillessä materiaalisuus ja materiaalinen kulttuuri tuntuivat tällä hetkellä olevan kaikkein suosituimpia tutkimuksen kohteita. Tässä mielessä etnologia on palannut juurilleen, vaikka näkökulmat nykyään usein ovatkin erilaiset. Esimerkkeinä voisi mainita vaikkapa asumisen ja vapaa-ajan vieton, puutarhat ihanteena tai fyysisenä ympäristönä, vallan materiaaliset symbolit ja puitteet politiikan tekemisessä, lasten virtuaaliset leikkivälineet tai jopa ihmiskehon mahdolliset elinsiirrot. Myös koulutus- ja oppimiskulttuurin tutkimuksessa sivuttiin materiaalisuuden näkökulmaa. Tunteet olivat niin ikään useiden esitelmien aiheena sekä sukupuolen näkökulmasta että kulttuurianalyysin kohteena. Muissa mielenkiintoisissa istunnoissa käsiteltiin mm. aatteiden ja ideologioiden vaikutusta sekä tutkijaan itseensä että tutkimusmateriaaliin, ihmisten vaikutusta 16
yksilötasolla ja kollektiivisesti jopa globaaliin kulttuuriin ja päinvastoin. Aiheina olivat myös tutkimusmetodien ja analyysien uudet näkymät ja haasteet sekä etnologisen tutkimustietämyksen käytännön sovellutukset yhteiskunnan hallinnossa, organisaatioissa ja yritysmaailmassa. Viimeksi mainittu istunto houkutteli kuulijoita siinä määrin, että osa joutui kuuntelemaan esityksiä seisaaltaan. Tärkeitä kysymyksiä soveltavassa etnografiassa ovat mm. mitä tapahtuu tutkimukselle, kun odotetaan nopeita tuloksia? Miten yhteistyö toimii yliopiston sisällä ja sen ulkopuolella? Millaisissa asioissa etnografi on asiantuntija? Miten työmenetelmiä pitäisi kehittää tai parantaa? Todettiin, että on osattava olla välittäjän asemassa teorian ja käytännön välillä. Esimerkkeinä tutkijoiden ja käytännön toimijoiden yhteistyöstä esiteltiin mm. projektit kulinaarisesta turismista, elämysten tuottamisen analysoinnista, muotiteollisuuden trendianalyysin etnografiasta ja miten kulttuurianalyyttista tietoa käytetään ihmisten käyttäytymisen muuttamiseksi vähemmän ilmastopäästöjä aiheuttavaksi. Yhteistyö voi olla myös toisin päin eli tutkimusprosessin ja sen tulokset voi esittää hyödyntäen esim. visuaalisen taiteen tai filmin keinoja. Silmiinpistävää oli, että valtaosa näistä esimerkkiprojektien tutkijoista on lähtöisin Lundin yliopistosta. Vaikuttaa siltä, että ainakin heillä on Gerholmin peräänkuuluttamia yhteiskunnallisesti relevantteja tutkimusaiheita. Huomattavaa oli, että aikaisemmin paljon tutkittu etnisyys ei enää näyttänyt olevan kovin kiinnostava teema. Sen sijaan muutamissa istunnoissa keskusteltiin itseäni kiinnostavista identiteeteistä tosin etnisyyskin mainiten niiden muotoutumisesta mm. muuttoliikkeiden ja sesonkityöskentelyn seurauksena tai identiteettien erilaisista manifestaatioista esim. performansseissa. Monikulttuurisissa perheissä ylirajaiset perhesuhteet ja uskonto, vaikka oltaisiin maallistuneitakin, ovat usein keskeisiä vaikuttajia identiteettineuvotteluissa. Molempiin liittyy myös vallankäyttöä. Uskontoon liittyy lisäksi paljon rituaaleja, jotka toinen puolisoista voi kokea kulttuuripiirteiksi, mutta toinen ei. Useimmiten tietoisuus näistä herää vasta, kun vanhempien on tehtävä päätös lastensa uskontokunnasta. Muuttoliikkeiden seurauksena luodaan myös kulttuuriperintöä tai sitten ei. Perinteet voivat muuttaa muotoaan uudessa ympäristössä tai ne koetaan eri tavalla kuten toisen polven karjalaisten juhla Helsingissä. Ne voivat myös luoda toiseutta ja vastakkainasettelua, jos ei muuttoliikettä ymmärretä prosessiksi, joka muuttaa molempia osapuolia ja jossa merkityksiä luodaan puolin ja toisin. Esimerkkeinä suomalaisten metsämiesten Porkala -niminen kylä Ruotsin Norlan- 17
nissa, jossa negatiiviset muistot ja ongelmat haluttiin unohtaa. Ahvenanmaalla puolestaan suomen kieli jää lainsäädännön perusteella ruotsin kielen varjoon ja siihen perustuva identiteetti koetaan uhkaksi. Päinvastaisesta prosessista on esimerkkinä Vegårshein kunta Norjassa, jossa maahanmuuttajia ja pakolaisia houkutellaan ja integroidaan menestyksellisesti osaksi kuntayhteisön omaa kulttuuria. Kysymyksiä herättää myös, miten muuttajien kulttuuriperintöä dokumentoidaan ja tallennetaan ja kuka siitä päättää, varsinkin kun museoiden ja arkistojen mahdollisuudet ovat sekä resurssien että tilojen suhteen rajatut. Saatetaan myös kysyä, ovatko maahanmuuttajat yleensä osa paikallishistoriaa. Osa muuttajista on ollut oma-aloitteisia ja kerännyt kokemushistoriaansa itse kuten haapajärviset Eskilstunassa. Tukholman pohjoismaisessa museossa puolestaan on aloitettu keruuprojekti maahanmuuton muistelemisesta kirjoituskilpailun muodossa. Siihen on varmasti aihetta, sillä museon suorittama aikaisempi maahanmuuttajia koskeva dokumentointiprojekti 1970-luvulla pyrki selvittämään suomalaisten maahanmuuttajien erilaista, lähinnä stereotyyppistä etnistä identiteettiä verrattuna ruotsalaisiin, ei niinkään siihen liittyviä prosesseja. Itse asiassa tämä ensimmäinen dokumentointi kertoo enemmän dokumentoijista kuin dokumentoinnin kohteena olleista suomalaisista, Hanna Snellmania lainatakseni. Suomessakin keruuprojektiin olisi tarvetta, ennen kuin ensimmäiset tänne tulleet maahanmuuttajasukupolvet häviävät. Tieteellisen työskentelyn vastapainona kongressin osallistujille oli järjestetty illanviettoja ja retkiä mm. Porvooseen. Itse osallistuin keskiviikkoiltana Suomenlinnaan tehdylle lähes parituntiselle opastetulle kierrokselle, joka mielenkiintoisilla anekdooteilla höystettynä antoi valaisevan kuvan linnoituksen eri aikakausista ja siellä vaikuttaneista henkilöistä. Onnistuneen retken kruunasi maittava keittoateria illan päätteeksi. Retkien ja illanviettojen lisäksi kongressivieraat saattoivat halutessaan osallistua Helsingissä torstaina samanaikaisesti vietetyn taiteiden yön eri tapahtumiin. Hyvin sujuneesta kongressista voi lausua suurkiitokset käytännön järjestelyistä ja suunnittelusta vastanneille henkilöille. Kongressin antina itse kukin vei mukanaan sellaisia kulmakiviä, jotka ehkä ovat antaneet uutta ajateltavaa ja joille on jatkossa hyvä suunnitella ja rakentaa omaa tutkimusta. 18
Etsi kuvasta kulttuuriperintö. Kulttuurin, politiikan ja identiteettien risteyksessä. VI Kansatieteen päivät Turussa 19. 20.3.2010 Ohjelma Alustava ohjelma, muutokset mahdollisia Perjantai 19.3.2010 Åbo Akademi, Arken, Tehtaankatu 2, Turku 11.30 12.00 Ilmoittautuminen Åbo Akademi, Armfelt-sali Puheenjohtaja Ethnoksen puheenjohtaja, FT Helena Ruotsala 12.00 12.15 Seminaarin avaus 12.15 13.00 Keynote-esitelmä: professori Ulrich Kockel (Ulsterin yliopisto, Derry, Pohjois-Irlanti) 13.00 14.00 Keynote-esitelmä: professori Kristin Kuutma (Tarton yliopisto, Viro) 14.00 14.30 Kahvi 14.30 15.30 Keynote-esitelmä: erikoistutkija, dosentti, FT Katriina Siivonen (Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto) Jakautuminen työryhmiin 15.30 17.30 Työryhmien työskentelyä Åbo Akademi, Arken, Westermarck-sali 17.45 18.45 Ethnos ry:n vuosikokous Åbo Akademi, Arken 19.00 Illanvietto ja Ethnos ry:n vuoden 2010 gradupalkinnon jako Ilta kevyen iltapalan, viinin ja musiikin parissa Lauantai 20.3.2010 Turun yliopisto, Fennicum, Henrikinkatu 3, Turku 9.00 10.30 Työryhmien työskentelyä (seminaarihuoneet) 10.30 11.00 Kahvi 11.00 12.30 Työryhmien työskentelyä 12.30 13.30 Lounas (omakustanteinen) Turun yliopisto, Fennicum, luentosali XXV 13.30 14.15 Paneelikeskustelu 14.15 14.30 Seminaarin päätös, Ethnoksen puheenjohtaja, FT Helena Ruotsala (Turun yliopisto) 19
Uutisia ja ilmoitusasioita Ethnos ry:n uusi sihteeri P Seurasaarisäätiön stipendejä P Tulevia väitöksiä P Etnologinen tapahtumakalenteri P Seuraava Ethnos-tiedote Ethnos ry:n uusi sihteeri Aura Kivilaakso Ethnos ry:n uutena sihteerinä on syyskauden alusta alkaen toiminut FM Aura Kivilaakso. Hän on helsinkiläinen kansatieteilijä, joka on työskennellyt useissa eri museoissa. Ethnos haluaa myös kiittää tehtävänsä jättänyttä entistä sihteeriä Annukka Lyraa hyvin hoidetusta työstä! Seurasaarisäätiön stipendejä Suomessa tehtävään kansatieteelliseen tutkimukseen on haettavissa stipendejä Seurasaarisäätiön Emil ja Lempi Hietasen rahastosta. Vapaamuotoisessa hakemuksessa tulee olla hakijan henkilötiedot, tutkimussuunnitelma lähdeluetteloineen (enintään 6 A4 sivua), rahoitussuunnitelma aikatauluineen sekä tiedot aiemmasta tieteellisestä toiminnasta. Hakijaa pyydetään lisäksi selkeästi ilmoittamaan kuinka suurta summaa hän hakee ja tekeekö tutkimustaan virkatyönään vai vapaana tutkijana. Suosituksia ei tarvita. Kirjalliset hakemukset, joita ei palauteta, osoitetaan Seurasaarisäätiön hallitukselle, ja ne toimitetaan perjantaihin 9.10.2009 klo 16.00 mennessä osoitteeseen: Seurasaarisäätiö, Tamminiementie 1, 00250 Helsinki. Faksilla tai sähköpostilla lähetettyjä hakemuksia ei käsitellä. Tiedustelut arkisin klo 9 16: pääsihteeri Aila Nieminen, puh. (09) 484 234. Tulevia väitöksiä 3.10.2009 Väitös Jyväskylän yliopistossa: FL Tenho Pimiän etnologian väitöskirjan Tähtäin idässä. Suomalainen sukukansojen tutkimus toisessa maailmansodassa tarkastustilaisuus. Vastaväittäjänä professori Pertti Anttonen (Helsingin yliopisto) ja kustoksena yliassistentti, FT Pirjo Korkiakangas. 20
14.11.2009 Väitös Turun yliopistossa: FK Raimo Päiviön kansatieteen väitöskirjan Mikä tappoi seprakaupan? Suomalaisten ja virolaisten harjoittamasta vaihto- eli seprakaupasta ja sen hiipumisesta 1800-luvun lopulta ensimmäiseen maailmansotaan ja sen loppumisesta 1920- ja 1930-luvuilla tarkastustilaisuus. Vastaväittäjänä dos. Teppo Korhonen (Helsingin yliopisto) ja kustoksena prof. Pekka Leimu. Näiden lisäksi ainakin Turun yliopistossa on tulossa väitöstilaisuus pian vuodenvaihteen jälkeen. Tästä tiedotetaan tarkemmin vuoden viimeisessä Ethnos-tiedotteessa. Etnologinen tapahtumakalenteri (muutokset mahdollisia) 3.10.2009 Väitös Jyväskylän yliopistossa: FL Tenho Pimiä. 9. 10.10.2009 Why Gender? -konferenssi Jyväskylän yliopistolla. 29. 30.10.2009 Ethnos ry:n järjestämä kirjoittajakoulutus Helsingissä. Ks. tarkemmin tämän tiedotteen s. 22. 12. 13.11.2009 Finskt i Sverige svenskt i Finland: 1809 ett avgörande år. Nordiska museet, Tukholma, hinta 750 kr. Lisätietoja ja ilmoittautumiset: karin.gunther@nordiskamuseet.se. 14.11.2009 Väitös Turun yliopistossa: FK Raimo Päiviö. 9. 14.8.2010 11. suomalais-ugrilainen kongressi Unkarissa. Ks. tarkemmin: http://fu11.btk.ppke.hu/. 19. 20.3.2010 VI Kansatieteen päivät Turussa. Ks. CFP tiedotteen s. 24 25 ja alustava ohjelma s. 19. 2011 SIEF, Lissabon, Portugal. 2012 XI Suomalais-unkarilainen kansatieteen symposium Suomessa. Seuraava Ethnos-tiedote Ethnos-tiedote 4/2009 ilmestyy joulukuussa. Lehteen tuleva aineisto toimitetaan viimeistään 30.11.2009 mennessä tiedotussihteerille osoitteella jussi.lehtonen@utu.fi. Tuetut tiedostomuodot ovat.rtf,.doc,.docx ja.wpd. 21
USKALLA KIRJOITTAA, JULKAISE ROHKEASTI Kirjoittajakoulutus etnologeille ja kansatieteilijöille 29. 30.10.2009 Järjestäjät: Suomen kansatieteilijöiden yhdistys Ethnos ry ja Helsingin yliopisto Paikka: Helsinki Kurssin hinta: 20 euroa Millainen asiatekstin kirjoittaja olen? Miten torjun kirjoittajan vaihtoehtohalvaannuksen? Näitä kysymyksiä pohditaan etnologien ja kansatieteilijöiden kirjoittajakoulutuksessa. Kurssin kouluttaja kirjailija Taija Tuominen johdattaa kurssilaiset asiakirjoittamisen luovaan prosessiin ja tekstilajeihin sekä antaa vinkkejä kirjoittamisen erilaisista tehokeinoista, ideointimahdollisuuksista, tekstin aloituksesta ja lopetuksesta sekä kielenhuollosta. Lisäksi kurssilla harjoitellaan palautteen antamista ja vastaanottamista. Kirjailija Taija Tuominen on kokenut ja monipuolinen tietokirjoittaja- ja sanataidekouluttaja. Hän on myös yksi Tieto kirjaksi -teoksen (Kansanvalistusseura, 2006) tekijä. Kurssi sisältää luentoja ja lyhyitä kirjoitusharjoituksia sekä ennakko- ja etätehtävät, joista kouluttaja antaa henkilökohtaisen kirjallisen palautteen. Kurssille voidaan ottaa enintään 20 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Hinta sisältää opetuksen ja oppimateriaalit sekä asiantuntijan tekstikommentoinnin ennakko- ja etätehtävästä. Ennakkotehtävä lähetetään kurssin osanottajille; huom. se on lähetettävä 23.10 mennessä Taija Tuomiselle. Torstain aamupäivän luennot ovat avoimia muille opiskelijoille ja Ethnoksen jäsenille. Osallistujat vastaavat matka-, majoitus- ja ruokailukustannuksistaan. Kurssimaksu 20 euroa maksetaan 23.10.2009 mennessä Ethnos ry:n tilille Sampo 800013-952844. Osanoton peruuttaneille sitä ei palauteta. Tapahtumaan on saatu Suomen Tiedekustantajien liiton apuraha. Ilmoittautumiset 19.10.2009 mennessä: Tytti Steel, Ethnos ry, tytti.steel@helsinki.fi. Lisätietoja: Suunnittelija Terhi Willman, terhi.willman@gmail.com puh. 050 545 2589. 22
OHJELMA Torstai 29.10.2009, Topelia, Unioninkatu 38, Sali A 205 Tieteellisen tekstin julkaisuprosessi ja vastaanotto Millaiseen maailmaan tekstini luovutan? 9.00 Koulutuksen avaus: Akatemiatutkija Helena Ruotsala, Ethnos ry:n puheenjohtaja 9.15 10.00 Dos, FT Pirjo Korkiakangas, Ethnologia Fennican päätoimittaja: Näinkö vai näin: tieteellisen artikkelin sudenkuopat ja niiden välttäminen. 10.00 11.00 Työskentely julkaisuprosessissa: Kustannustoimittaja Mari Purola ja tutkija Risto Blomster, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 11.00 12.00 Tietokirjailija FM Lasse Koskela: Tietokirjakritiikki Puheenjohtajana kirjailija Taija Tuominen 12.00 13.00 Lounastauko Tuotan tekstiä, kehitän tiedettä Tieteiden talo, Kirkkokatu 16, sali 404 13.00 14.30 Kirjoittajakurssi 14.30 Kahvitauko 15.00 17.00 Kirjoittajakurssi jatkuu 18.00 Yhteinen illanvietto Perjantai 30.10.2009 Tieteiden talo, Kirkkokatu 16, sali 404 Tuotan tekstiä, kehitän tiedettä 9.00 Kurssi jatkuu 14.30 Loppukeskustelu: Miten tästä eteenpäin? Torstai-iltapäivän ja perjantain kirjoittajakurssiosuuksien kouluttajana toimii kirjailija Taija Tuominen. 23
Call for Papers Etsi kuvasta kulttuuriperintö. Kulttuurin, politiikan ja identiteettien risteyksessä. VI Kansatieteen päivät Turussa 19. 20.3.2010. Järjestäjät: Suomen kansatieteilijöiden yhdistys Ethnos ry, Turun yliopiston kansatieteen oppiaine ja Åbo Akademin etnologian oppiaine. VI Kansatieteen päivien aiheena on kulttuuriperintö eri ulottuvuuksineen. Kulttuuriperinnön avulla ihminen paikantaa itsensä ajallisesti, kulttuurisesti, sosiaalisesti ja spatiaalisesti. Vastuu kulttuuriperinnön säilymisestä kuuluu Suomen lain mukaan meille kaikille. Asiantuntijoita kulttuuriperintökysymyksissä ovat erityisesti museoammattilaiset ja etnologit, antropologit, folkloristit, historiantutkijat ja muut kulttuuria ja perinnettä tutkivien tieteiden edustajat. Aina ei kuitenkaan ole selvää mitä kulttuuriperintö on milloin jokin asia muuttuu tai määritellään kulttuuriperinnöksi? Erilaisiin määritelmiin ja käsitteisiin liittyvät aina myös vallankäyttö ja kiistanalaisuus: kuka päättää kulttuuriperinnöstä ja sen säilymisestä? Kulttuuriperintökäsitteen määrittelyä vaikeuttaa sen moniulotteinen luonne: se on yleismaailmallista mutta paikallista; aineellista mutta myös aineetonta ja henkistä; historiallista mutta myös ajassa elävää. Siihen voi liittyä problemaattisia tai ristiriitaisia aspekteja. Esimerkiksi kulttuuriperinnön käyttäminen resurssina ja sen tuotteistaminen on tällainen tunteita ja ristiriitoja herättävä kysymys. Rakennussuojelusta syntyneet kiistat taas ovat esimerkkejä niistä ristiriidoista, joita kulttuuriperintöarvojen ja muiden arvojen, kuten käytettävyyden ja taloudellisten arvojen, välille voi syntyä. Kutsumme VI Kansatieteen päiville työryhmiin eri alojen tutkijoita, kulttuurin ammattilaisia ja muita asiasta kiinnostuneita. Työryhmiin voi esittää tieteellisiä esitelmiä tai sekä sisällöltään että esitystavaltaan vapaamuotoisia esityksiä kulttuuriperinnön eri ulottuvuuksista. 24
Työryhmät kootaan ja otsikoidaan valittujen abstraktien perusteella. Teeman alla voidaan käsitellä esimerkiksi seuraavanlaisia kysymyksiä: - Mikä on kulttuuriperintöä, mikä ei ole kulttuuriperintöä? - Kuka päättää kulttuuriperinnöstä? - Miten kulttuuriperintö säilyy? - Mihin kulttuuriperintöä tarvitaan ja käytetään? - Kulttuuriperinnön luomiseen ja käyttöön liittyvät eettiset kysymykset Abstraktit pyydetään lähettämään 30.10.2009 mennessä osoitteeseen arja.h.turunen@jyu.fi. Abstraktien enimmäispituus on 300 sanaa. Esitelmäkielinä ovat suomi ja ruotsi. Kutsutut luennoitsijat ovat: Etnologian professori Ullrich Kockel, Ulsterin yliopisto, Magee Campus. Kockel on kansainvälisen etnologien ja folkloristien yhdistyksen SIEFin puheenjohtaja. Tutkimuksissaan hän on perehtynyt erityisesti ns. heritage-matkailuun. Kulttuurintutkimuksen professori Kristin Kuutma, Tarton yliopisto. Kuutma on mm. toiminut Viron edustajana UNESCOn kulttuuriperinnön suojelua käsittelevässä komiteassa. Tutkimuksissaan hän on keskittynyt erityisesti kulttuuriperintöä ja sen esityskontekstia koskeviin kysymyksiin. Erikoistutkija, dosentti, FT, Katriina Siivonen, Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto. Siivonen on työssään keskittynyt mm. kulttuuriperinnön tuotteistamista ja kulttuurisesti kestävää kehitystä koskeviin kysymyksiin. Kansatieteen päivien osallistumismaksu on 25i, opiskelijoilta 10 i. Kansatieteen päivien illan-vietosta peritään erillinen maksu (n. 20 i). Lisätietoja Ethnos ry:n seminaarisihteeri Arja Turunen, arja.h.turunen@jyu.fi, GSM 040 588 1139. Ajankohtaista tietoa seminaarista päivitetään Ethnoksen kotisivulle http://www.ethnosry.org/ajankoh.html. Alustava ohjelma, muutokset mahdollisia. 25
Joko SINÄ kuulut Ethnoksen sähköpostilistalle? Liity Ethnos ry:n omalle sähköpostilistalle ja pysyt ajan tasalla! Listalle liitytään osoitteessa https://lists.utu.fi/mailman/listinfo/ethnos. Sähköpostilistan osoite on ethnos@lists.utu.fi ja sen ylläpitäjänä toimii Ethnoksen tiedotussihteeri Jussi Lehtonen, jussi.lehtonen@utu.fi. Hänen puoleensa voi kääntyä mahdollisissa ongelmatilanteissa tai kysyäksesi lisätietoja. JÄSENMAKSU 2009 Vuoden 2009 jäsenmaksun eräpäivä oli kesäkuussa. Mikäli et ole vielä maksanut jäsenmaksuasi, tee se heti! Maksetaan tilille: Sampo 800013-952844 Viite: 31024 Viesti: Jäsenmaksu + vuosi + oma nimi Maksu: varsinainen jäsen 20i / opiskelijajäsen 10 i Eräpäivä: HETI Samalla voi maksaa myös unohtuneen jäsenmaksun 2008. Mahdollisiin tiedusteluihin vastaa taloudenhoitaja Elina Anttonen, puh. 045 650 9383, elina.anttonen@gmail.com 26
Helsingin yliopiston pikapaino 2009 Ethnos ry. c/o Tieteiden talo Kirkkokatu 6 00170 Helsinki