Aineeton pääoma avain menestykseen

Samankaltaiset tiedostot
INNODRIVE the EU 7. puiteohjelma No TEKES Aineeton pääoma Kansainvälisessä vertailussa. Hannu Piekkola

Kaupungistumisen vaikutus talouskasvuun Prof. Hannu Piekkola, taloustiede VY

Työvoiman liikkuvuuden merkitys yritysten kilpailukykyyn Suomessa ja tunnin juna Professori Hannu Piekkola Vaasan yliopisto ja Turun kauppakamari

Tunnin juna Helsingistä Turkuun ja Suomen talouskasvu Professori Hannu Piekkola Vaasan yliopisto pohjana VY työpaperi Transport investment

Aineeton pääoma talouskasvun ytimessä *

KIRURGIAN EDISTÄMISSÄÄTIÖN SEMINAARI, SITRA, Minkälaiseen terveydenhuoltoon meillä on varaa Valtiosihteeri Raimo Sailas

Aineeton pääoma avain menestykseen

Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics)

EK:n Kuntaranking Keskeiset tulokset

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Kehittämisen ja kasvun rahoitus

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

Suomi on kestänyt vielä melko hyvin Saksan ja globaalin teollisuuden viimeaikaisen stagnaation

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä ,8 0,6 8,3 2,9

Henrik Rainio

Tuottavuuskehitys pkyrityksissä

Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus

Kansantalouden perusteet / Avoin yliopisto

Julkisten tutkimustoimijoiden verkosto. Lähde: Tekes ja EK

Kansantalouden perusteet

LOW CARBON 2050 millainen kansantalous vuonna 2050? Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto

Talouden näkymät ja suomalaisen kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin turvaaminen

PALJON RINNAKKAISIA JUONIA

Tuottavuuden kehitysnäkymät ja aineettomat investoinnit onko meillä mittausongelma?

Kotitalouksien palvelujen tuotanto / kotityön arvo. Tilastokeskus-päivä Johanna Varjonen

Vaikuttavuusindikaattorit INKA-kaupungeissa. INKA-ohjelman kevätseminaari Vaasa Ville Valovirta

Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond

Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty viime kuukausina

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä

Elintarvikkeiden hintataso ja hintojen kehitys

- kaupunkialueen tuotanto voidaan jakaa paikalliseen käyttöön jäävään ja alueen ulkopuolelle menevään vientiin

Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula?

Kuntien yritysilmasto Tampereen seutukunta

Tuottavuuden kehitysnäkymät ja aineettomat investoinnit. Onko meillä mittausongelma? VTL, Erityisasiantuntija

Kuinka huono Suomen kilpailukyky oikein on? - kommentti Pekka Sauramolle. Simo Pinomaa

SAIKA Suomen aineeton pääoma kansallisen talouden ajurina Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto

Kuntien yritysilmasto Turun seutukunta

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto

Yritystuet ja kilpailukyky I Marita Laukkanen & Mika Maliranta

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Alueet ja kasvupalvelut -osasto

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

ORIMATTILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

Miten tilastotoimi vastaa globalisaation haasteisiin Seminaari Eeva Hamunen Kehittämispäällikkö

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä

Työtulojen osuus tulokakusta pienentynyt

Suomen kansantalous Osa II

Mitä on kansantalouden tilinpito?

Matti Paavonen 1

Esityksen rakenne. Työn tuottavuudesta tukea kasvuun. Tuottavuuden mennyt kehitys. Tuottavuuskasvun mikrodynamiikka. Tuottavuuden tekijät

Round table Aineeton pääoma mikä on sen merkitys ja voiko sitä mitata? Christopher Palmberg

Investointitiedustelu

Tutkimus- ja kehittämisrahoitusta valtion talousarviossa leikattu

PIDEMPÄÄN TYÖELÄMÄSSÄ HARMAANTUVASSA SUOMESSA. Erkki Pekkarinen

Maailmankaupan vahvin kasvu on jo takanapäin

Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain

Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

TOIMINNALLISET ALUEET JA KASVUVYÖHYKKEET SUOMESSA (ToKaSu)

Suomen talouden tila ja tulevaisuus seminaari

Naiset ja miehet työelämässä. Syyskuu 2019

Investoinnit Suomessa

ICAPOLI. Exploring Economic Impacts of National Intangible Capital

Jussi Huttunen: Pohjois-Savon liiton kommentit alueellisiin talousnäkymiin

Kevään 2017 tiedustelussa kysyttiin yritysten toteutuneita

Kuntien yritysilmasto Seinäjoen seutukunta

Kuntien yritysilmasto Kotkan-Haminan seutukunta

Rakentamisen näkymät EU-alueella ja Suomessa

Keskustat ja kauppa yhdyskuntarakenteessa. Ville Helminen/Antti Rehunen/Arto Viinikka/Hanna Käyhkö SYKE/Rakennetun ympäristön yksikkö

Teollisuuden kriittiset menestystekijät. Tuotanto-automaation. automaation haasteet. Answers for Industry. Page 1 / 13

Kaupunkiseutujen toimialojen kasautuminen, YKR analyysi. Paavo Moilanen

Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 1/2010

Kansainväliset pk-yritykset -pk-yritysbarometrin valossa. Samuli Rikama

Hunningolta huipulle

JOHNNY ÅKERHOLM

Tuottavuustutkimukset 2015

Kuopion työpaikat Muutokset 5 vuodessa: Kuopiossa työpaikkaa. Kuopioon työpaikkaa. Tilastotiedote 12 / 2016

Kuopion työpaikat 2016

Palveluteollinen käänne ja ekologinen kestävyys

Kilpailukykysopimuksen vaikutukset. Olli Savela Metalli 49:n seminaari Turku

Kuntien yritysilmasto Kuopion seutukunta

Ennuste vuosille

Hitsaustekniikka 16 Tuleeko hitsaava teollisuus säilymään Suomessa?

Talouden näkymät

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012

Ennuste vuosille

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

Euro & talous 1/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

Ennuste vuosille

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa

Investointitiedustelu

Investointitiedustelu

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v)

Transkriptio:

TEKES projekti: Aineeton pääoma kansainvälisessä vertailussa, jatkoa INNODRIVE EU 7. puiteohjelma projektille Hannu Piekkola Aineeton pääoma avain menestykseen 10.11.2011 Tekes Seminaari AINEETON PÄÄOMA JA TALOUS Intangibles and Economy

Aineeton pääoma kansallisessa tarkastelussa Aineeton pääoman jonka yritys, ei työntekijä omistaa Menolähestyminen (expenditures): ostettu ja yritysten oma aineeton pääoma sellaisena kuin voisi raportoida tilinpidossa Aineettoman pääomaan tuotantoon käytetyt menoosuudet kuten Corrado Hulten ja Sichel (2005) Viralliset tilasto (pääosin Eurostat kysely, kansantalouden tilinpito, tarjonta ja menojen käyttä tilit, kansalliset tilastolaitokset) päämääräänä päivittämisen mahdollisuus ja toistettavuus. 10.11.2011 2

Aineeton pääoma % BKT:sta Kansantalouden tilinpito, Eurostat kyselyt, EUKlems 7 % 6 % 5 % 4 % 3 % 2 % 1 % 0 % 7 % 6 % 5 % 4 % 3 % 2 % 1 % 0 % 1998 EU27 ja Norja 1998 2005 Suomi Finanssi-innovaatiot Yrityksen tarjoama koulutus Arkkitehtoninen suunnittelu T&K Aineeton pääoma tillinpidossa Organisaatio-osaaminen EU27 uusi aineeton pääoma joka ei tilinpidossa 5.5% BKT:sta 10.11.2011 5 2005

0.0 % 0.1 % 0.1 % 0.5 % 0.6 % 0.3 % 0.5 % 0.2 % 0.2 % 0.3 % 0.3 % 0.6 % 0.2 % 1.6 % 1.6 % 1.3 % 0.8 % 0.4 % 1.1 % 1.0 % 1.2 % 0.9 % 0.8 % 1.1 % 0.9 % 2.1 % 2.4 % 2.2 % 2.6 % 1.5 % 2.5 % 0.9 % 1.0 % 1.9 % 2.3 % 1.9 % 2.6 % 2.8 % 2.4 % 3.1 % 2.4 % 3.4 % 1.8 % 2.8 % 1.1 % 2.1 % 4.1 % 2.5 % 2.4 % 3.1 % 3.6 % 1.5 % 2.1 % 4.1 % 4.3 % 1.5 % 2.4 % 1.9 % 2.1 % 2.3 % 1.9 % 1.8 % 2.4 % 2.5 % 1.7 % 2.7 % 2.7 % 2.5 % 2.8 % 4.0 % 3.6 % 3.0 % 3.9 % 3.0 % 3.6 % 3.6 % 3.0 % 4.2 % 4.0 % Kuvio 1. Aineettoman pääoman osuudet bruttokansantuotteesta EU27 alueella ja Norjassa (Luxemburg ei mukana) 10 % 9 % 8 % 7 % 6 % 5 % 4 % 3 % 2 % 1 % 0 % Muu Organisaatiopääoma T&K 10.11.2011 8 Lähde: Innodrive, www.innodrive.org

2.1 % 4.7 % 3.2 % 5.7 % 4.7 % 4.1 % 5.2 % 4.4 % 4.7 % 4.7 % 7.5 % 7.2 % 7.3 % 7.6 % 7.7 % 7.1 % 6.5 % 6.4 % 6.4 % 5.1 % 4.5 % 4.3 % 8.6 % 9.2 % 8.2 % 9.1 % 8.0 % 2.9 % 4.5 % 2.7 % 4.3 % 5.3 % 4.6 % 5.5 % 6.8 % 7.4 % 3.8 % 4.4 % 5.6 % 5.8 % 6.0 % 7.1 % 8.1 % 8.5 % 8.6 % 10.1 % 6.2 % 5.9 % 7.1 % 7.3 % 15.6 % 11.4 % 22 % Figure 2. Tangible and Intangible Investment as share of GDP (%) 2005: EU 27 EU27 alueella ja Norjassa (Luxemburg ei mukana) countries (and Norway) Kuvio 2. Aineeton pääoma ja kiinteä pääoma (ei rakentaminen) osuudet bruttokansantuotteesta 20 % 18 % 16 % 14 % 12 % 10 % 8 % 6 % 4 % 2 % 0 % Intangible investment Tangible investment 10.11.2011 9 Lähde: Innodrive, www.innodrive.org

MIKRO: Yritysten oma aineeton pääoma Suomessa Yritysaineisto yhd. työntekijäaineisto ammateista, palkoista kuudessa maassa Tutkimus- ja kehitystoiminta 9 % työntekijöistä, 70 % työajasta Organisaatiopääoma 8 % työntekijöistä, 20 % työajasta Johtamiseen ja markkinointiin liittyvä toiminta Konsultointi, brändäys Informaatioteknologia 2 % työntekijöistä, 50 % työajasta Aineeton pääoma = palkkakustannukset X kerroin Kerroin: työaikaosuus, välituotekäyttö ja kiinteä pääoma - Organisaatiotyö 0.35 - T&K työ 1.1 - ICT työ 0.7 10.11.2011 University of Vaasa Department of Economics 14

Intangblie per worker 1000 Aineeton pääoma per työntekijä toimialoilla 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 Teollisuus Rakentaminen, energia Liike-elämää palveleva toiminta, telekommunikaatio Kauppa, kuluttajapalvelut

Aineeton pääoma tuo voittoja: tuottavuus-palkkakuilu aineettoman pääoman 100% kasvusta 10 % 8 % 6 % 4 % 2 % 0 % -2 % -4 % 02 03 04 05 06 07 08 Tuottavuus-palkkakuilu yrityksen oma aineeton pääoma Tuottavuus-palkkakuilu alueen aineeton pääoma

Valued added per worker 1000 2000 Huorly wages 2000 Palkat ja tuottavuus suhteessa alueen aineeton pääoma per työntekijä 20 19 18 17 16 15 14 13 12 11 10 9 8 110 Suupohja Figure 5a Regional hourly wages1998-2008 Helsinki Vantaa Tre PK-kehyskunnat Turku Pori Oulu Vaasa Jämsä Porvoo Varkaus Espoo y = 0.111x + 12.28 R² = 0.6165 0 10 20 30 40 50 60 Intangible capital intensity Figure 5b Regional productivity1998-2008 100 90 80 70 60 50 40 30 20 Suupohja Joensuu Kotka-Hamina Kouvola Helsinki Pori Turku PK-kehyskunnat Vantaa Vaasa Jämsä Porvoo Varkaus Espoo y = 0.4973x + 49.698 R² = 0.1814 0 10 20 30 40 50 60 Intangible capital intensity

Aineeton pääoma per työntekijä 1000, 2010 hinnoin Aineettoman pääoman kärkialueet EK:n jäsenyritykset Aineeton pääoman keskittymät: Aineeton pääoma ty öntekijää kohti 2006 60 50 40 30 20 10 0 10.11.2011 22 Organisaatio Tutkimus- ja kehitystoiminta Informaatioteknologia

Alueen osuus aineettomasta pääomasta (vasen kuvio %) Aineeton pääoma per työntekijä 2006 (oikea kuvio 10000 ) (2.3,37.0] (1.0,2.3] (0.4,1.0] (0.1,0.4] (0.0,0.1] [0.0,0.0] (38.7,62.5] (21.1,38.7] (14.0,21.1] (9.3,14.0] (2.1,9.3] [2.1,2.1] INNODRIVE Brussels workshop February 22-23, 2011

Aineeton pääoma avain menestykseen Suomi hieman Euroopan keskitason yläpuolella (8. sijalla) Aineeton pääoma on 40% yksityisen sektorin pääomasta (pl. rakentaminen) Aineeton pääoma on lisännyt työn tuottavuutta 0.5 % vuosittain, mikä lähes yksinomaan on ylläpitänyt tuottavuuden kasvua 2000-luvulta alkaen Johtamisen ja markkinoinnin luomaa organisaatiopääomaa on tuettava erityisesti teollisuudessa ja rakentamisessa - Jatkuva uudistuminen, palkkiojärjestelmät - Laajempi tiimityö, avainasemassa 15% kaikista työntekijöistä eikä vain ylin johto - Vaatii pidempiaikaisia investointeja ja kasvaa yrityksen sisällä joten rajut markkinoiden muutokset voivat haitata sen akkumuloitumista

Aineeton pääoma avain menestykseen Yritysten omat aineettomat investoinnit ovat avainasemassa Suomessa aineettomien investointien BKT-osuus ei ole kasvanut enää 2000-luvulla, mutta jo tehtyjen investointien tuottavuus on kasvanut selvästi yli ajan Aineettomiin investointeihin on kannustettava myös metropolialueen ulkopuolella Metropolialueella palkat muista tekijöistä vielä 10% suuremmat mutta uppoavat elinkustannuksiin ja ei vaikutuksia yritysten voitollisuuteen

Aineeton pääoma avain menestykseen Suomalaisten suuryritysten kotipaikka Suomessa Tuotannosta ja T&K:sta yhä suurempi osa tehdään halvempien työkustannusten maissa Yritysten kotimaisten organisaatioinvestointien tukeminen Ulkomaisen johdon sijoittuminen Suomeen edellyttää pysyviä helpotuksia palkkaverotuksessa EU alueella maatalouden tukipolitiikasta innovaatiotoiminnan kannustamiseen Maataloustukiin liittyvien luontoarvojen tukeminen mahdollista myös kansallisista lähtökohdista Pirstaloitunut aineettoman pääoman suhteen. Pohjoismaat ovat T&K intensiivisiä alueita Ns. PIGS maat ovat luottaneet perinteisiin investointeihin, jotka eivät kuitenkaan ole enää kymmeneen vuoteen tuottaneet

Aineeton pääoma avain menestykseen Laadukas koulutus on tärkeimpiä keinoja tukea alueellisesti tasapainoista kasvua Satelliittirakenne alueen kasvun tae Alueiden rakenne perustuu jatkossa myös satelliittirakenteeseen, jossa isojen yritysten kotipaikka on muualla ja integroituminen alueen ulkopuolelle on tärkeämpää kuin alueen sisällä Aineettoman pääoman muodostumisen tukeminen on markkinalähtöisempi ratkaisu kuin alueiden isojen yritysten ympärille rakennettu tukipolitiikka