UUDENMAAN CP-YHDISTYS- NYLANDS CP-FÖRENING ry. Jäsentiedote Kevätjulkaisu 1 2012



Samankaltaiset tiedostot
KUNTOUTUSTA JA TUETTUJA LOMIA OMAISHOITAJILLE

Soluku. Soluku-luontolomat vuonna 2014

APUVÄLINEPALVELUT Helsingin sosiaali- ja terveysvirastossa Minna Salmi Kampin palvelukeskus

Sosiaalilautakunta NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella. Taivalkoski

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet alkaen

Suomen CP-liitto ry.

PIENI PALVELUOPAS 2011

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN PALKKIOT JA MAKSUT

Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Soluku. Soluku luontolomat vuonna 2012

Pöytyän terveyskeskuksen osasto

Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet alkaen

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Työryhmän loppuraportti

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat

Omaishoitajien ensitietopäivä

Hakemus saapunut pvm. Käsittelijä Päätös pvm.

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

Jaguars Spirit Athletes ry

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

PIENI PALVELUOPAS 2012

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Omaishoidon tuki alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) tai

Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen

OMAISHOIDON TUKI. Muutokset mahdollisia

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen kuukauden viimeisenä perjantaina.

Soluku. Soluku-luontolomat vuonna 2013

OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE

Yhdistyksen tuki omaishoitajille

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET lähtien

Helsingin kaupunki Sosiaali- ja terveystoimiala Helsingin sairaala. Kuntoutussuunnittelu ja Apuvälinepalvelut. Toimintaterapeutti Salla Tahkolahti

Opas omaishoidontuesta

LIITE 4. Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna (vahvistettu Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnassa 25.2.

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET ALKAEN

TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT

Yhdistystiedote 1/2016

OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA

Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset ja tukea koskeva sopimus

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää)

Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

HARJAVALLAN KAUPUNKI. Perusturvalautakunta / 86 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET

Kaikki OmaisOiva-toiminnat ovat osallistujille ilmaisia!

PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET

Tuen yleiset myöntämisperusteet

SEKAKUOROLIITTO RY Helsinki JÄSENKIRJE 5 / Sekakuoropäivät Helsingissä

Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

Espoon kaupunki Pöytäkirja 147

HOITO- JA HOIVAPALVELUT

Ohje asiakkaalle: Omaishoidon tuki Sisällysluettelo

Hyvä muistaa ja tietää. Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10

Esperi Care Anna meidän auttaa

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari

Lääkinnällisenä kuntoutuksena myönnettävien apuvälineiden saatavuusperusteet

ALS ja vammaispalvelulain mukaiset palvelut

Syksy on täydessä vauhdissa ja moni asia on ajankohtainen juuri nyt. Poimi tästä päivämäärät kalenteriisi, niin eivät pääse unohtumaan.

ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

laukaan seurakunta tervetuloa 2014!

Yhdistyksen toiminnan esittely

Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut , Liite 235/2014 Omaishoito

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT ROLLO-LEIRI Suomen Uimaliitto

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä Liisa Niiranen

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, KUHMOINEN (03)

Yhdistystiedote 3/2015

Kuntoutusjaksot 375. Vaativa osastohoito 678

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari

Omaishoito on porrastettu neljään luokkaan hoidon ja huolenpidon tarpeen perusteella, ja vuonna 2005 hoitopalkkiot eri luokissa ovat:

2011 KURSSI-info 16-24v. nuorille

TYRNÄVÄN KUNTA Sosiaali- ja terveyslautakunta Vanhustyö, Vammaispalvelut OMAISHOIDONTUKI VUONNA 2014

Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Kaarinan kaupunki 1 (6) Hyvinvointipalvelut Omaishoito P

Omaishoidon ja perhehoidon lakimuutokset

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja palkkiot alkaen

laukaan seurakunta tervetuloa 2015!

Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14

Transkriptio:

UUDENMAAN CP-YHDISTYS- NYLANDS CP-FÖRENING ry Jäsentiedote Kevätjulkaisu 1 2012

A L K U S A N A T Julkaisija Uudenmaan CP-yhdistys Nylands CP-förening ry Kauppamiehentie 6, 2. krs, 02100 Espoo puh. 09-466 033 www.cp-liitto.fi/uusimaa Vastaava toimittaja Gun Ainamo, puh. 09-466 033 Ilmestyminen 4 numeroa vuosittain, maaliskuu, kesäkuu, syyskuu, joulukuu Aineisto julkaisuihin yhdistyksen toimistolle aina edeltävän kuun alkuun mennessä Ilmoitukset A & J Media Oy, puh. 09-766 699 Taitto POP-Taitto ja Ladonta Oy, puh. 09-754 1193 Painopaikka Julkaisumonistamo Eteläranta Oy ISSN 1456-8594 Julkaisun tekstiä lainattaessa lähde mainittava SISÄLLYSLUETTELO 1/2012 Alkusanat... 3 Yhdistys tiedottaa... 5 Bändicap... 8 Räfsö leirin... 9 Tvijälpin talkoot... 11 Pieni ele 2012 keräys... 12 Seitti tiedottaa... 13 FC Kontu Fair Play Team... 13 Aluesihteerin palsta... 15 CP-liitto tiedottaa... 17 STM tiedote... 18 Omaishoidon tuen hoitopalkkiot v. 2012... 20 Omaishoitajan oikeudesta vapaisiin... 21 Espoo tiedottaa... 24 Helsinki tiedottaa... 25 Muut tiedottaa... 26 Kevättä kohti mennään ja aurinko lämmittää jo mukavasti. Toivotan kaikkia jäseniä mukaan uuteen toimintavuoteen, tehdään siitä yhdessä toiminnallinen. Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 21.2. Vuoden 2011 tulos oli niukasti ylijäämäinen, 908 euroa. Vuosikokouksessa valittiin yhdistykselle uusi hallitus, uusi hallitus löytyy lehdestä. Yhdistyksen kotisivuilla www.cp-liitto.fi/uusimaa löydätte toimintakertomukseen viime vuodelta sekä tämän vuoden toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma elää ja laajenee sitä mukaan kun saamme tietoomme raha-anomusten päätöksiä. Kunnan ja säätiöiden avustuspäätökset tulevat kevään aikana. Toimintaa vuoden 2011 aikana oli runsaasti ja yhteistyö muiden yhdistysten kanssa lisääntyi, nuorisoyhteistyö Seitti oli näkyvästi mukana kuin myös Espoon invalidit ry. CP-liiton kanssa yhteistyö on kehittymässä hyvään suuntaan. Liikuntatoiminnan suunnittelija Tiia Kantanen aloitti Sari Turusen äitiyslomasijaisena maaliskuussa 2011 ja työsuhde kestää syyskuun loppuun 2012. Tiia, uutena työntekijänä, on tuonut mukavan piristysruiskeen liiton ja yhdistysten väliseen toimintaan. Tiia on aktiivisesti ollut yhteydessä Sannaan ja nyt jo on monta tapahtumaa tiedossa, josta lehdessä lisää. Tiian tapaista toimintaa toivoisimme myös liiton aikuistoimintaan, että saisimme uusia jäseniä mukaan. Yhdistyksen oma nuorisotoiminta on aktivoitunut kun yhdistys palkkasi nuoriso-ohjaajan Sanna Anttilan lokakuussa 2010. Sannan vastuulla on mm. Hengailu-illat, joissa kävijämäärä on vaihdellut 15 25 henkilö / kerta. Muutenkin nuorten toiminta on vilkastunut ja nuorten omia toiveita pyritään toteuttamaan. Toimintaan ovat tervetulleita mukaan kaikki kiinnostuneet. Räfsön kesäleirin ajankohta on 9. 14. heinäkuuta, asia varmistui kun saimme tiedon että Helsingin Rotary klubi tukee kesäleiriämme. Siitä on lisää lehdessä. Vielä haluan muistuttaa teitä kaikkia yhdistyksen kesänviettopaikasta Tvijälpin saaressa, Espoon Westenin edustalla. Hyvä tilaisuus on tulla tutustumaan paikkaan kevät talkoiden aikana, joka on sunnuntaina 20.5 kello 11 17, katso lisätietoja lehdestä sivulla 11. Aurinkoista kevättä kaikille! Kansikuva: Tommi Heinonen Gun Ainamo, toiminnajohtaja KEVÄTJULKAISU 1 2012 3

YHDISTYKSEN HALLITUS 2012 Puheenjohtaja Vilja Pitkänen Pomeranssikuja 5 b 22, 00990 Helsinki puh. 050-592 5287 vilja.pitkanen@iki.fi Varsinaiset jäsenet Sampo Keskikallio, varapuheenjohtaja Tyynylaavantie 15 A 13, 00980 Helsinki puh. 050-537 1022 sampo.keskikallio@gmail.com Uuno Ylönen Klippinkitie 3-5 A 31, 02780 Espoo puh. 040-558 3183 unski82@gmail.com Janne Mäkelä Leikosaarentie 27 C 54, 00990 Helsinki puh. 045-111 7791 j.a.makela@pp.inet.fi Tuula Koivula Nikkarinkuja 2 A 12, 02650 Espoo puh. 510 2363 tai 040-716 4539 tuula.koivula1@luukku.com Päivi Mikkonen Sofianlehdonkatu 7035, 00610 Helsinki puh. 040-828 5227 mikkopa@ruskis.fi Seija Toivonen Pohjolankatu 17 as 4, 00610 Helsinki puh. 050-548 4972 toivonenseija@gmail.com Maire Uimonen Vuokselantie 8 B 1, 02140 Espoo puh. 0400-235 020 tai 541 5607 Aune Väyrynen Pajupillintie 19 A 8, 00420 Helsinki puh. 536 761 tai 0400-624 719 aunevayrynen@welho.net Varajäsenet Tomi Rastivo Tuulimyllyntie 5 C 30, 00920 Helsinki puh. työ 540 7540 tomi.rastivo@cp-liitto.fi Aleksi Keto Myllytie 592, 31850 Koskioinen puh. 040-773 5347 aleksi.keto@netti.fi Zusan Söderström Fabianinkatu 3 B 14, 00130 Helsinki puh. 044-2777 561 zusan.soderstrom@luckan.fi Uudenmaan CP-yhdistys Nylands CP-förening ry Kauppamiehentie 6, 2. krs, 02100 Espoo, puh. 09-466 033 sähköposti: uudenmaan.cp-yhdistys@kolumbus.fi kotisivut: www.cp-liitto.fi/uusimaa Pankkiyhteys NORDEA 157430-22382 IBAN FI55 157430 000 22382, BIC NDEAFIHH Yhdistyksen toiminnanjohtaja: Gun Ainamo, puh. 09-466 033 tai 050-377 6117 4 KEVÄTJULKAISU 1 2012

YHDISTYS TIEDOTTAA Mistä yhdistys saa varat toimintaansa? Moni on siinä uskossa että yhdistyksen toimintaa tukee rahallisesti RAY tai CP-liitto, näin ei ole. Me anomme joka vuosi pääkaupunkiseudun kunnilta toiminta-avustusta. Avustusten suuruus on pysynyt aika samana viimeiset vuodet. Vuoden 2011 avustukset olivat: Helsingin avustus n. 7.000 euroa, Espoo 6.000 eurolla ja Vantaalta saimme toiminta-avustusta n. 2.500 euroa. Näillä avustuksilla maksamme ohjaajien palkat, toimistohuoneen vuokran ja siihen liittyvät kaikki kulut sekä palkkani, joka määräytyy tehdyistä työtunneista. Kuten huomaatte, rahat eivät riitä kulujen kattamiseen, joten näiden avustusten lisäksi teemme säätiöille avustushakemuksia. Esim. Helsingin Rotaryklubi tukee Räfsön kesäleiri toimintaa. Olemme myös saaneet muutamalta jäseneltä ns. synttärikukka rahat. Ne ovat aina iloinen yllätys, kiitos niistä! Vuonna 2011 haimme rahankeräysluvan Helsingin poliisilta yhdeksi vuodeksi. Helsinkiläiset jäsenet saivat Pääsiäisen aikaan nipun pääsiäiskortteja ja joulun aikaan joulukorttinipun ja niiden mukana pankkisiirron vapaaehtoisesta maksusta. Tänä vuonna (2012) vuorossa on Länsi- Uudenmaan jäsenemme. Saimme Uudenmaan nimismiespiiristä keräysluvan, yhdeksi vuodeksi. Pääsiäisenä tulee nippu pääsiäiskortteja ja joulun aikaan joulukortit sekä pankkisiirto vapaaehtoisesta maksusta. Mikäli ette itse halua lunastaa kortteja, niin antakaa ne eteenpäin vanhemmillenne, ystävillenne tai naapurillenne, siinä toivossa, että hän haluaa tukea yhdistyksen tärkeää työtä. Korttien lunastaminen on täysin vapaaehtoista! Jäsenmaksusta 2012 on lähetetty erillinen lasku Katso kotisivultamme www.cp-liitto.fi/uusimaa jäsenedut. Varsinaisen jäsenen jäsenmaksu on 32 euroa. Uudenmaan CP-yhdistyksen kannatusjäsenmaksu on 17 euroa. Yhteisökannatusjäsenmaksu on 100 euroa Jäsenmaksu maksetaan tilille NORDEA FI 48 1518 3000 1013 00. KEVÄTJULKAISU 1 2012 5

TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ NUORILLE!! Heta ja JHL ovat solmineet uuden työehtosopimuksen Uudenmaan CP-yhdistys järjestää jäsenillan yhdessä pääkaupunkiseudun invalidiyhdistysten kanssa ti 3.4.2012 klo 17.30 20.00 Paikka: Helsingin Invalidien Yhdistys ry, Voudintie 6, 00600 Helsinki Työehtosopimus astuu voimaan 30.4.2012. Sopimus on 25 kk mittainen. Mm. seuraavia muutoksia on tulossa: uusi sopimus tuo avustajille ateriakorvaukset matkojen aikana. avustajien palkat nousevat 2,4% toukokuun 1. pv 2012 ja seuraavana vuonna 1,9% kesäkuun 1 pv 2013. Paikalla on kertomassa uudesta sopimuksesta ja vastaamassa kysymyksiin: HETA:sta puheenjohtaja Jarmo Tiri HETA:n lakimies Jukka Kumpuvuori Assistentti-infosta lakimies Terhi Toikkanen sekä pääkaupunki seudun kuntien vammaispalvelu päälliköt ja /tai johtavat sosiaalityöntekijät. Keskustelun aiheita mm.: Kuka korvaa avustajan matkakulut? Milloin avustaja saa ateriakorvauksen? Saako ulkomaan tai kotimaan matkoista päivärahaa? Miten 2 viikon lomamatkasta tehdään tuntisuunnittelu? Ilmoittautumiset 30.3.2012 mennessä Helsingin Invalidien Yhdistykseen puh. 09 720 6240 tai toimisto@hiy.fi * * * HETA NEUVONTANUMERO Neuvontapalvelun puh. 045 1160 450 maanantaisin klo 9-11 ja torstaisin klo 17 19 sähköpostiosoite neuvonta@heta-liitto.fi. Lisätietoa neuvontapalvelustamme löydät kotisivultamme www.heta-liitto.fi. 20 22.4. CP-liiton valtakunnallinen Nuorten äxön leiri Moijalassa, ilmoittautumiset ja lisätietoja 2.4. mennessä Tiia Kantanen puh. 044-353 3404, tiia.kantanen@cp-liitto.fi Ohjelmasta tiedotetaan Facebookin ja Ceepran kautta kun se valmistuu. Hämeenlinnan junaasemalta on yhteiskuljetus Moijalaan, siitäkin lisää myöhemmin. Kesällä tulossa.. Kivenlahti rock, festareille mennään tänä vuonna yhteistyössä CP-liiton kanssa. Bändicap-leiri 18-20.6 ja JAMIT, ilmoittautumistietoja tässä lehdessä. Räfsön leiri 9 14.7. ilmoittautumiskaavake yms. tietoja tässä lehdessä. Pidätkö intialaisesta ruoasta? Tule oppimaan tuoksuvan ja herkullisen Bengalin keittiön ruoanvalmistusta Paikka: EJY Yhteisötupa Kauppamiehentie 6, 02100 Espoo lauantaina 14.4.2012, klo 12 16 Osallistujat valmistavat yhdessä Bangladeshprojektin vetäjän Marja Helinä Nuutisen kanssa intialaista ruokaa ja päivän päätteeksi nautimme valmistamamme aterian. Omavastuu 10 e/henkilö, myös avustaja maksaa Ilmoittautuminen 5.4. mennessä uudenmaan.cp-yhdistys@kolumbus.fi tai Gun Ainamo 050 377 6117 6 KEVÄTJULKAISU 1 2012

Suurmusikaali iskelmätaivaan kiintotähdestä Katri Helena Nyt sinulla on mahdollisuus päästä katsomaan tätä suurenmoista musikaalia Helsingin kaupungin teatteriin Suurelle näyttämölle Keskiviikkona 25.4. klo 19.00 (kesto 2 t 45 min) Liput ovat permantolippuja Lippujen hinta: pyörätuoli + avustajan liput maksavat yhteensä 43 euroa Permanto lippu 22 euroa Varaa omasi toimistolta soita puh: 09-466 033 tai sähköpostilla uudenmaan.cp-yhdistys@kolumbus.fi Katri Helena Suurmusikaali iskelmätaivaan kiintotähdestä Sinivalkoinen ääni Suomen sinivalkoisimmaksi ääneksi kutsutun Katri Helenan häikäisevä ura tarjoaa nyt ainekset upealle musikaalille. Musiikki koostuu Katri Helenan tunnetuista, ikivihreistä menestysiskelmistä. VIIHDETAIVAAN KIINTOTÄHTI Katri Helenan rakkaudesta, unelmista ja elämästä kertovat laulut ovat koskettaneet voimakkaasti monia suomalaisia. Suomen kansan Katri, Pohjois-Karjalan maaseudulta kaupunkiin muuttanut nuori nainen löi Puhelinlangat laulaa -kappaleellaan suosiossa Beatlesit. Katsojien kommentteja: Katri Helena -musikaali täyttää paitsi suuren näyttämön myös koko katsomon tutuilla iskelmillä, upealla musiikilla, taidokkaalla laululla ja tanssilla sekä hersyvällä huumorilla ja tunnelmalla, joka saa yleisön silmäkulmat kostumaan. Katri Helena -musikaali saa yleisön nauramaan, mutta kyyneleiltäkään ei voi välttyä. (...) Upeasti toteutetun suurproduktion yleisö pystyy helposti eläytymään niin laulajan iloihin kuin suruihin. Teatteriryhmä Elämäntaiteilijat esittää SATEENKAARTA KOHTI matka pimeyden halki sinne, mistä aurinko nousee ja aarteesi löytyy Esitykset lauantaina 26.5 ja sunnuntaina 27.5 klo 15.00. Paikka: Helsingin Invalidien Yhdistys, Voudintie 6, Koskela. Liput 5 euroa Lisätiedustelut elina.perttola@gmail.com Esityksen kesto n. 40min * * * PATSASTELUA kaduilla vaeltava tanssin kesäkurssi 31.7. 3.8.2012 Uudenmaan CP-yhdistys järjestää jo viidennen kerran ulkoilmassa, tällä kertaa eri puolilla Helsinkiä, toteutettavan tanssikurssin. Päivittäinen kurssiaika on klo 9.30 16.00. Kurssin teemana ovat kaduilla, puistoissa ja muissa kaupunkitiloissa olevat patsaat, joiden sisältämää tanssia teemme näkyväksi. Kurssi on suunnattu lapsille ja nuorille. Kurssiohjelma sopii eritavoin liikkuville ja aistiville ihmisille. Kurssilla on kaksi ohjaajaa tanssinopettajat Sanna Kuusisto ja Annika Sarvela sekä 1 yleistanssiavustaja. Mikäli tarvitset paljon apua ota oma henkilökohtainen avustaja mukaan, avustajat maksavat ruokailunsa itse. Kurssimaksu on 60 euroa yhdistyksen jäseneltä (muut 80 euroa) hintaan sisältyy kurssilaisen lounaan ja mahdolliset kurssiin sisältyvät matkakulut. Mutta ei matkakuluja kurssipaikalle. Tarkempia tietoja Sanna Kuusisto vuorikuu@dlc.fi T tai Uudenmaan CP-yhdistyksestä Gun Ainamo p. 09-466 033 ILMOITTAUTUMISET VIIM. 23.7.2012 Sanna Kuusisto s-posti: vuorikuu@dlc.fi KEVÄTJULKAISU 1 2012 7

BÄNDICAP 18-20.6.2012 Jaatisen Maja, Vellikellonpolku 2, Helsinki Ma-ke klo 9-16 Tule mukaan pitämään hauskaa kivassa porukassa! Jo useana vuonna järjestetty bändileiri kutsuu mukaan niin uusia kuin aiemminkin mukana olleita nuoria! Lähtötasosi musiikin suhteen voi olla täysin nolla, eikä sinun tarvitse tietää oletko synnynnäinen basisti, rumpali, kosketinsoittaja tai vaikkapa laulaja. Jokaiselle löytyy tapa olla osana bändiä. Minkäänlainen liikuntavamma ei ole este, sillä laiteratkaisut sovelletaan jokaiselle sopivaksi. Vaatimuksena on ainoastaan kyky kommunikoida, kuunnella, toimia osana ryhmää ja nauttia musiikista! Opettajina toimivat alan ammattilaiset, muusikot ja musiikinopettajat. Leirin omavastuu 60 euroa sisältää tasokkaan opetuksen lisäksi aamiaisen, lounaan ja välipalan, bändijamien iltapalan sekä yleisavustuksen. Jos tarvitset paljon apua, ota mukaasi oma avustaja. Kysy lisää ja hae mukaan 15.5. mennessä: p. 040-833 9430 tai vuokko.makitalo@uudenmaanlihastautiyhdistys.fi Kaikille avoimet Bändijamit ke 20.6. klo 17.30 20.30 Leiri huipentuu Jaatisen majalla pidettäviin jameihin, johon ovat tervetulleita ystävät, sukulaiset ja kaikki musiikin ystävät! Illan viihteestä vastaavat leirin aikana harjoitelleet bändit. Tarjolla maukasta iltapalaa, kesäistä tunnelmaa ja hienoja musiikkiesityksiä! Hyvällä säällä ollaan ulkona. Iltapalakortin hinta on 10 euroa. Ilmoittaudu jameihin 8.6. mennessä: vuokko.makitalo@uudenmaanlihastautiyhdistys.fi tai 040-833 9430. Yhteistyössä: Nuorisoyhteistyö Seitti, Uudenmaan lihastautiyhdistys ry, Uudenmaan CP-yhdistys ry & OK-opintokeskus 8 KEVÄTJULKAISU 1 2012

RÄFSÖ LEIRI 09. 14.07.2012 Räfsön saari sijaitsee Kirkkonummella, saaren omistaa Kirkkonummen seurakunta. Merimatka sisäsaaristossa Räfsön saareen kestää n. 10 min. Leirimme on leirikylässä pienissä 4 hengen mökeissä. Ruokailu tapahtuu viereisessä talossa. Illalla talo on meidän käytössä. Saaressa on rantasauna ja soutuveneitä ja kanootteja. Mitä Räfsössä voi tehdä? Kuvia viime kesän leiristä AJO-OHJE: Helsingistä tultaessa ajetaan LÄNSIVÄYLÄÄ jatkuu JORVAKSENTIENÄ (tienumero 51), reilun 20 km päästä tulee vasemmalle kyltti jossa lukee PORKKALAN NIEMI 19 PORKALA UDDE 19. Porkkalantietä ajetaan noin 14 km, jolloin käännytään vasemmalle BÖLENTIELLE. Ajetaan Bölentietä ja sen haarautuessa ITÄISTÄ BÖLENTIETÄ yhteensä noin 2 km, kunnes käännytään vasemmalle LÅNGHOLMINTIELLE. Långholmintietä ajetaan eteenpäin muutamia kymmeniä metrejä ja käännytään oikealle LÅNGHOLMINPOLULLE, jota jatketaan noin 200 m, kunnes tullaan puomille missä lukee KIRKKONUMMEN SEURAKUNTAYHTYMÄ / KYRKSLÄTT KYRKLIGA SAMFÄLLIGHET / YKSITYINEN ALUE / PRIVAT OMRÅDE. Aja parkkipaikalle joka on oikealle. OLET PERILLÄ. TERVETULOA. Tekemistä riittää, siellä on kiva tasainen pihapiiri ja pitkin saarta menee valaistuja kävelytietä. Eli mökkikylässä on sähköt ja juoksevavesi (suihkut). Grillipaikkoja löytyy useampia, joten voi mennä iltanuotille paistamaan vaikka lettuja, puhumattakaan kalastus mahdollisuuksista. Veneillä voi ja saunoa ja uida mikäli on rohkea eikä pelkää kylmää vettä. Leirille voi osallistua myös sisaruksen tai ystävän kanssa. Pyörätuoli ei ole este osallistumiselle. Leirin hinta on 70 euroa / leiriläinen sis. ruuat ja ohjelman. Leirin hakulomake pitää palauttaa 15.06.2012 mennessä yhdistyksen toimistoon. TÄRKEÄ TIETO!!! Yhdistys ei palkkaa avustajia, joten ne jotka tarvitsevat henkilökohtaista avustajaa leirin ajaksi hakee avustajatunteja, joko CP-liitosta tai oman vammaispalveluiden sosiaalityöntekijän kautta. HUOM! Avustaja maksaa myös leirimaksun 70 e. Avustajan leirimaksusta voi keskustella oman vammaispalveluiden sosiaalityöntekijän kanssa samalla kun hakee avustajatunteja leirille, heidän kuuluisi maksaa avustajan leirimaksun. Liiton avustajatuntilomakkeet ja ohjeet löytyvät liiton sivuilta www.cp-liitto.fi. Jos sinulla ei ole omaa avustajaa tiedossa voit kysyä avustajaa yhdistyksen kautta. Täyttäkää liiton avustajahakemus mahdollisimman pian ja lähettäkää CP-liittoon niin, että saatte päätöksen ennen leirin alkua ja että olette varmoja siitä että liitolla vielä on avustajatunteja jäljellä. Leiri ohjaajat ja 1 yleisavustajaa palkataan yhdistyksen kautta. Jokainen tulee omalla kyydillä Motaleffin rantaan mistä yhteiskuljetus saareen alkaa. Jos matka Kirkkonummelle on vaikea sinun järjestää voit ottaa yhteyttä toimistolle niin järjestetään kimppakyytejä. Ajo-ohjeet löytyvät myös Räfsön saaren kotisivuilta www.rafso.fi ja valitse vasemmasta palkista kohta sijainti. KEVÄTJULKAISU 1 2012 9

RÄFSÖ LEIRI 9 14.7.2012 HAKULOMAKE Palauta lomake 15.06.2012 mennessä yhd. toimistoon Kauppamiehentie 6,02100 Espoo Räfsön leirisaari Kirkkonummella lisätietoja saaresta löydät www.rafso.fi Etunimi Leiriläisen kännykkänumero Sukunimi sähköpostiosoite Katuosoite ja postitoimipaikka Leiriläisen syntymävuosi Minulla on henkilökohtainen avustaja mukana Kyllä Ei Anna yhteystiedot henkilölle (omaiselle) jota voi tavoittaa leirin aikana jos sattuu jotakin. NIMI JA PUH: TARVITSETKO APUA SEURAAVISSA TOIMISSA, JOS NIIN MITÄ? Ruokailussa Pukemisessa Peseytymisessä Katetrointi Ruoka allergiat WC-käynnit Siirtymiset Muut allergiat Lääkkeet (lisäksi lääkeluettelo mukaan) Osaako ottaa lääkkeet itse Jos ei, niin miten autetaan? Apuvälineet Lisävarusteet Muuta: Leiriodotukset Mukaan lähtevän henkilökohtaisen avustajan nimi: Mukaan lähtevän kaverin nimi: HENKILÖKOHTAINEN AVUSTAJA TAI MUKAAN LÄHTEVÄ KAVERI TÄYTTÄVÄT OMAN LEIRILOMAKKEEN! 10 KEVÄTJULKAISU 1 2012

Tvijälpin talkoot pidetään sunnuntaina 22.5 klo 11-17 Lähde mukaan talkoisiin 22.5. Lähtö on Espoo Nokkalan venesatamasta kello 10.45 ja paluu samaan paikkaan n. kello 17. Menemme avoveneellä (Shark) matka Nokkalan laiturista Tvijälpiin kestää noin 10-15 min. Talkoo väelle on tarjolla ruokaa ja juomaa. Jos ilma on sateinen niin voidaan talkooaikaa lyhentää. Talkoopäivänä on hyvä tilaisuus tulla tutustumaan paikkaan ja tehdä kesä suunnitelmia, vaikka mökki varauksen. Ilmoittautumiset talkoisiin viim. 19.5 Gun Ainamo 050-377 6117 tai 09 466033 tai uudenmaan.cp-yhdistys@kolumbus.fi Tämä ihanan paikka on yhdistysten jäsenten käytössä. Mökille voi tehdä päiväretkiä tai yöpyä (varaus voi olla enintään 1 viikko kerrallaan). Mökissä on vaatimaton varustus ja se ei ole esteetön. Sähköä ei ole, vettä tai ruokaa voi lämmittää kaasukeittimellä. Mökillä ei ole kaivoa, ruokavesi on tuotava mantereelta tai sen voi hakea vastakkaisesta saaresta. Mökissä on kaksi huonetta ja kaunis lasiterassi. Makuukamarissa on 2 laveria (ei peti- eikä liinavaatteita, tyynyt on). Tuvassa on pedattava sohva, pirttikalusto sekä astioita perustarpeeseen. Mökillä on alumiininen vene ja pieni moottori (2,5hv), joten hyvällä säällä voi tehdä retkiä lähisaariin. Moottori säilytetään aina saaressa, mökin varastossa. Jokainen huolehtii mukaansa omat bensat (tav. 95oct. bensa). Vene säilytetään Westendin rannassa ja saareen mennään soutaen (matka noin 500 m). Mökki on tarkoitettu jäsenistön käyttöön ja sen käytöstä peritään seuraavat maksut: Päiväkäyttö: 5 euroa ( ei yöpymistä) Yöpyminen: 10 euroa/vrk ja 50 euroa/viikko Maksu tulee suorittaa joko käteisellä yhdistyksen toimistolle tai etukäteen pankkisiirrolla yhdistyksen tilille Nordea 157430-22382. Jokainen käyttäjä huolehtii mökin siisteydestä ja kuljettaa saaresta roskat pois. Näin varmistamme kaikille viihtyisän kesänviettopaikan! Avaimet saa yhdistyksen toimistolta puh.09-466 033 tai 050-3776117 Gun Ainamo. KEVÄTJULKAISU 1 2012 11

Pieni ele 2012 keräys Presidentin vaalien yhteydessä Pieni ele (ent. Vaalikeräys) on keräys kotimaisen vammais- ja terveystyön hyväksi. Uusi nimi kuvastaa paremmin keräyksen tarkoitusta ja järjestöjen yhteistyötä vammais- ja terveystyön hyväksi. Keräys sai alkunsa jo vuonna 1907. Pienet asiat voivat pelastaa lähellä olevan ihmisen päivän. Myös lahjoittaminen on pieni ele. Pienistä puroista muodostuu suuri virta. Keräyksen tulos selviää maaliskuussa. Espoon Invalidit kysyivät Uudenmaan CP-yhdistyksen mukaan presidentinvaalien yhteydessä järjestettyyn Pieni ele e keräykseen. Oli ilo huomata kuinka moni oli valmis tulemaan vapaaehtoisena lipasvahdiksi keräyksen aikana. Lipasvahteja oli Uudenmaan CP-yhdistyksen puolesta 22, joista osa teki yhden vuoron ja osa teki useamman vuoron. Henkilökohtaisen avustajan puuttuminen ei ollut este Pieni ele e keräykseen osallistumiselle. Jos oma avustaja ei päässyt mukaan, toimi Sanna keräysvuoron ajan avustajana. Toivottavasti kaikille lipas-vahdeille jäi hyvä mieli osallistumisesta! Asia josta lipasvahdit eivät tienneet etukäteen, oli että arvottaisiin lipasvahtien kesken liput jääkiekon MM kisoihin. Arvontalipukkeet oli suhteutettu tehtyihin tuntimääriin jotta arvonta olisi oikeudenmukainen. Arvonta suoritettiin Hengailu-illan yhteydessä 17.2. Onnettarena oli EJY:n yhteisötuvalta Janne. Onnea voittajille! Nyt monia varmasti harmittaa kun ette tulleet lipasvahdeiksi, joten tässä on elämänne tilaisuus. Uudenmaan CP-yhdistyksellä on vielä 2 MM jääkiekko lippua jäljellä, 1 kpl pronssi otteluun ja 1 kpl finaali otteluun. Liput ovat pyörätuolipaikoille ja oikeuttavat saattajan maksutta mukaan. Löydä jäsenjulkaisun tekstin seasta 2 kpl kuvaa. Kun olet löytänyt nämä 2 kuvaa, lähetä tieto meille 25.4 mennessä kerro millä sivulla kuvat olivat (missä tekstissä) joko sähköpostilla sanna.ucp-yhdistys@hotmail.fi tai uudenmaan.cp-yhdistys@kolumbus.fi tai postikortilla Uudenmaan CP-yhdistys ry, Kauppamiehentie 6, 02100 Espoo. Muista laittaa yhteystiedot selkeästi, sähköposti ja/tai puhelinnumerosi, nimen lisäksi. Arvonta suoritetaan 27.4.2012 Hengailu-illassa ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Lipasvahti Tuuli Tero Pronssi-ottelun voittaja Sampo Keskikallio Finaali-ottelun voittaja on Aleksi Keto 12 KEVÄTJULKAISU 1 2012

SEITTI TIEDOTTAA Seitti Goes Sauna Ladies. Naiset 18 35 vuotiaat tervetuloa 21.4.2012 klo 15 20 Invalidiliitto ry, Mannerheimintie 107 Tällä kertaa saunaillassa on asiaa yrittäjyydestä. Helsingin Naisyrittäjä yhdistyksestä tulee vieras puhumaan ja vastaamaan kysymyksiin. Illassa mukana myös Asahi-valmentaja ja Hyvinvointi yrittäjä Jarmo Koskenala. Saunatarvikkeet ja pyyhkeet mukaan. Oma-avustaja on myös tarpeen! Yleiset allergiat kuten glut ja hyla pyrimme huomioimaan! Osallistumismaksu 10 e maksetaan paikan päällä. Viimeinen ilmoittautumispäivä 13.4.2012 Aura Kaskisydän 045 110 9936 Seitti Goes Sauna Ladies. Naiset 18 35 vuotiaat tervetuloa 19.5.2012 klo 16-20 Invalidiliitto ry, Mannerheimintie 107 Nyt saunaillassa on päätösbileet On trubaduuri kaksikko jotka laulattavat tyttöjä. Jutustella ja jammailla saa kaikessa rauhassa ja samalla suunnitella tulevan syksyn saunailtojen teemoja. Rentoa meininkiä ja kesäfiilistä! Saunatarvikkeet ja pyyhkeet mukaan. Oma-avustaja on myös tarpeen! Yleiset allergiat kuten glut ja hyla pyrimme huomioimaan! Osallistumismaksu 10 e maksetaan paikan päällä. Viimeinen ilmoittautumispäivä 11.5.2012 Aura Kaskisydän 045 110 9936 FC KONTU FAIR PLAY TEAM etsii pelaajia Erityisjalkapallojoukkueen FC Kontu Fair Play Teamin toimintaan osallistuu lähes neljäkymmentä lasta ja nuorta. Heillä on liikunta- tai kehitysvamma tai jokin muu haitta, jonka takia he eivät voi pelata normaalijoukkueessa. Fair Play Team tarjoaa erityislapsille ja -nuorille mahdollisuuden harrastaa liikuntaa joukkueessa, jossa jokainen saa olla erilainen. Toimintamme on ympärivuotista, ja joukkue harjoittelee kahdessa ikäryhmässä 2-3 kertaa viikossa. Jalkapallon lisäksi harrastamme myös futsalia ja sählyä. Fair Play Team osallistuu aktiivisesti erityisryhmätapahtumiin ja -turnauksiin ja on järjestänyt vuosittain oman urheiluleirin. FC Kontu Fair Play Team Ota yhteyttä ja tule tutustumaan! Etsimme erityisesti 8-12-vuotiaita uusia pelaajia. Lisätietoja saat joukkueenjohtajalta Maarit Nopsaselta maarit.nopsanen@gmail.com puh. 050 466 2965 sekä nettisivuiltamme http://www.fckontu.fi/ joukkueet/erityisjalkapallo. KEVÄTJULKAISU 1 2012 13

Kevätrieha 26.5.2012 Espoon Järjestöjen Yhteisö järjestää YHTEISÖTUVALLA yhteistyössä jäsenjärjestöjen kanssa kevätriehan 26.5 klo 12 15 (vielä alustava aika tar kempia tietoja löy öydä t yhdistyksen kotisivuilta ja EJY:n kotisivuilta www. w.ejy.fi). Samaan aikaan Tapiolassa on MAALAISMARKKINAT. YHTEISÖTUVAN Kevätrieha on iloinen kevät tapahtuma jossa myydään yhdistysten tuotteita ja järjestämme myös pienimuotoiset kirppikset. Jos sinulla on tavaraa josta haluat päästä eroon niin tuo ne tänne niin laitetaan ne myyntiin kirpputorille. Järjestämme yhteisötuvalla 3.5.2012 PARISUHDEILLAN Elätkö parisuhteessa? Kiinnostaako muuten vaan toimiva parisuhde? Haluatko kuulla miten parisuhdetta tulisi hoitaa? Tule paikalle yksin tai kaksin, kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita. Paikka: EJY Yhteisötupa kauppamiehentie 6, 02100 Espoo AIKA 3.5.2012 klo 18 20 14 KEVÄTJULKAISU 1 2012

ALUESIHTEERIN PALSTA Nyt on aika hakea tuetuille lomille Suomen CP-liitto järjestää yhteistyössä Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry:n kanssa lomia ensi kesänä ja yhden perheloman vielä lokakuussa. Lomat on tarkoitettu perheille, joissa on CP-, MMC- tai hydrokefaliavammainen perheenjäsen. Tarkista, mihin tuetulle lomalle haluat hakea ja huomaa, että lomahakemuksen tulee olla perillä viimeistään kolme kuukautta ennen loman alkamista. Tietoa lomista on CP-liiton kurssiesitteessä ja osoitteessa www.cp-liitto.fi. Lisätietoa antaa aluesihteeri Elina Seppänen, p.0400 921574, elina.seppanen@cp-liitto.fi Voit käydä tutustumassa Maaseudun terveys- ja lomahuoltoon osoitteessa www.mtlh.fi Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) on sosiaalisen lomatoiminnan järjestö, joka järjestää ja kehittää tuettuja lomia. Lomat on tarkoitettu niille henkilöille, joilla ei ole muuta mahdollisuutta lomailla. Tuen saaja maksaa lomasta omavastuuosuuden, josta lähetetään lasku. Lomaan sisältyy puoli- tai täysihoito lomamuodosta riippuen, majoitus ja lomaohjelma. Hakemus voidaan täyttää myös sähköisesti. Lomatukea voidaan myöntää korkeintaan joka toinen vuosi. Tuen myöntäminen perustuu valtioneuvoston päätökseen, sosiaali- ja terveysministeriön ja RAY:n erillisohjeisiin. www.mtlh.fi Soluku-lomat Erityisryhmien sosiaalisella luontolomatoiminnalla (Soluku) edistetään pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia ja harrastaa erilaisia luontoaktiviteetteja. Maaseudun terveys- ja Lomahuolto ry järjestää lomatoimintaa yhdessä Aivoliiton ja neurologisten vammaisjärjestöjen kanssa. Lomat ovat avoinna kaikille Suomen kansalaisille. Lomille otetaan myös pyörätuolin käyttäjiä ja vaikeavammaisia. Jos tarvitset päivittäisissä toimissa avustajaa, tulee lomalle ottaa mukaan henkilökohtainen avustaja. Avustajan kustannuksista huolehtii lomanhakija. Hakukaavakkeita ja tietoa lomaajankohdista saa osoitteessa www.mtlh.fi Lomat on lueteltu myös viimeisessä CP-liiton kurssiesitteessä. Semesterstöd 2012 Svenska semesterförbundet i Finland rf erbjuder den svenskspråkiga befolkningen semestertjänster på semesterhem med medel från Penningautomatföreningen (RAY).Semesterstödet är riktat till familjer, pensionärer, arbetslösa, ensamma som på ekonomiska eller sociala grunder inte annars har möjlighet till semester. Ansökningsblanketter fås på adress www.semester.fi Ansökningsblanketter och närmare information får du också genom att kontakta Svenska semesterförbundet i Finland rf Susanna Stenman tel 019-278 6876, 050-304 7642 susanna.stenman@folkhalsan.fi Neurologiska Handikapporganisationer ordnar i samarbete med Svenska semesterförbundet två semesterveckor. För familjer den 16. 21.7.2012 på badhotell Päiväkumpu i Karis Lojo och För vuxna med neurologiska sjukdomar den 24. 29.9.2012 på Härmän kuntokeskus i Ylihärmä. Aira Eklöf aira.eklof@cp-liitto.fi Suomen CP-liitto ry, Aluesihteeri KEVÄTJULKAISU 1 2012 15

CP-LIITTO TIEDOTTAA Miten tästä eteenpäin? Mistä löytyy oma ala? Onnistuuko opiskelu esteettömästi? Mistä rahoitus opiskeluun? Jos kysymykset tuntuivat tutuilta, tule mukaan nuorten Mun polku-hankkeeseen! Mun polku -hankkeessa tarjotaan ohjausta ja tukea esim. koulutusvalintoihin n. 16 25-vuotiaille peruskoulun päättäneille nuorille. Hanke on avoin kaikille CP-, MMC- ja HC -vammaisille. Jokaiselle osallistujalle tehdään yksilöllinen koulutukseen hakeutumisen suunnitelma. Henkilökohtaisen ohjauksen, koulutuskokeilujen ja työpajojen avulla on mahdollista saada lisätietoa sopivista ammateista ja erilaisiin koulutuksiin hakeutumisesta. Hanke toimii vuoden 2012. Lisätietoja saa hankekoordinaattori Elina Raitiolta p. 045 773 315 70 (keskiviikko-perjantai) sähköposti: elina.raitio@cp-liitto.fi Lomittaja- ja avustajatoiminta RAY:n tuella voidaan tarjota vuonna 2012 avustajapalvelua 2000 tuntia (1.1 30.6. ajalla) ja 2000 tuntia (1.7 31.12). ajalla. Lisäksi RAY on myöntänyt uudelleen rahaa lomittajapalveluun! Lue lisätiedot ja hakuohjeet liiton kotisivuilta www.cp-liitto.fi/avustajapalvelu ja www.cp-liitto.fi/lomittajatoiminta, joissa myös hakulomakkeet. * * * Uudet hankkeet CP-liitto sai RAY:ltä avustukset kahteen uuteen kolmevuotiseen hankkeeseen. Työllisyyden edistämiseen tähtäävä hanke Työharjoittelu T portti työelämän sekä motoristen taitojen tutkimukseen kohdistuva Liiku, opi, osallistu jatkohanke. Tiedotamme lisää hankkeista niiden edistyessä. Lisätietoja voi kysyä toiminnanjohtaja Tomi Kaasiselta, tomi.kaasinen@cp-liitto.fi tai puh. 040-7014881. Sylvia-koti Koti- ja kouluyhteisö erityistä huolenpitoa tarvitseville lapsille ja nuorille Yhteisöhoitoa asumispalvelua työtoimintaa päiväkoti esikoulu steinerpedagoginen erityiskoulu Kyläkatu 140, 15700 Lahti (03) 8831 30, fax (03) 8831 315 info@sylvia-koti.fi 16 KEVÄTJULKAISU 1 2012

LIITON TOIMIKUNNAT VUONNA 2012 TOIMIKUNNAT, JÄSENTEN TOIMIKAUSI ON KAKSI VUOTTA, VARAJÄSENTEN VUOSI. Yhteystiedot toimikuntien jäseniin löydät liiton sivuilta www.cp-liitto.fi Toimikunnan jäseniin voit olla suoraan yhteydessä kun siihen liittyvään toimikuntaan on tiedotettavaa, kysyttävää tai muuten vain asiaa. Ottakaa rohkeasti yhteyttä. NUORISOTOIMIKUNTA Puheenjohtaja: Elina Raitio (Turku) Jäsenet: Helena Arvio (Hämeenlinna), Mervi Ikonen (Mikkeli), Otso Iivari (Jyväskylä), Susanna Kohonen (Jyväskylä), Pyry Nopsanen (Uusimaa), Tiia Kantanen (esittelijä ja sihteeri) ja Tuula Koivula (hallituksen edustaja). Varajäsen Reetta Nenonen (Joensuu). Erovuoroisia vuoden 2012 jälkeen: Susanna Kohonen, Pyry Nopsanen, Elina Raitio, sekä varajäsen Reetta Nenonen. MMC- JA HYDROKEFALIATOIMIKUNTA Puheenjohtaja: Pirjo Moilanen (Lohja) Jäsenet: Matti Saarela (Imatra), Leena Särelä (Espoo), Timo Tanni (Tampere), Jonna Syrjä (Uusimaa), Stina Österbro (Mustasaari), Tomi Kaasinen, Petra Peltonen (esittelijä ja sihteeri) ja Jari Rummukainen (hallituksen edustaja). Erovuoroisia vuoden 2012 jälkeen: Pirjo Moilanen, Jonna Syrjä ja Stina Österbro. TOIMIKUNNAT JOIDEN JÄSENTEN TOIMIKAUSI YKSI VUOSI: VIESTINTÄ- JA TIEDOTUSTOIMIKUNTA Puheenjohtaja: Paula Ahti Jäsenet: Jari Hautamäki, Vilja Pitkänen, Tomi Kaasinen sekä Sini Pälikkö (esittelijä) ja Minna Teiska (esittelijä ja sihteeri). PUHEVAMMAISTEN ASIAIN TOIMIKUNTA Puheenjohtaja: Satu Rautiainen Jäsenet: THL:n nimeämä edustaja, Sinikka Vuorinen, Ilona Toljamo (esittelijä ja sihteeri) Tomi Kaasinen, ja Jaakko Paatero (hallituksen edustaja). LIIKUNTATOIMIKUNTA Puheenjohtaja: Markku Väätäinen Jäsenet: Pirjo Huovinen, Lasse Mäkinen, Vesa Martikkala, Heidi Huttunen, Jaanet Salminen, Tomi Kaasinen ja Tiia Kantanen (esittelijä ja sihteeri). MOIJALAN KEHITTÄMISTOIMIKUNTA Puheenjohtaja: Timo Saarinen Jäsenet: Tauno Kyläniitty, Tomi Kaasinen, Ilona Toljamo (esittelijä ja sihteeri), Elina Perttula, Ismo Kylmänen sekä Jaakko Paatero (hallituksen edustaja). KUNTOUTUSTOIMIKUNTA Puheenjohtaja: Pirjo Palenius Jäsenet: Helena Mäenpää, Ann-Mari Veneskoski, Ulla Pelkkikangas, Tomi Kaasinen, Ilona Toljamo, Elina Perttula sekä Juha Seppälä (esittelijä ja sihteeri) ja Tuula Koivula (hallituksen edustaja). AIKUISTOIMIKUNTA Puheenjohtaja: Tiina Kumpuvuori (Turku) Jäsenet: Marja Ruismäki (Seinäjoki), Olavi Härkönen (seniori-ikäisten edustaja, Lappeenranta), Kari Hyvärinen (Lahti), Janna Maula (Pirkanmaa), Sari Holappa (Oulu), Sampo Keskikallio (Uusimaa), Ismo Kylmänen (esittelijä ja sihteeri) ja Paula Ahti (hallituksen edustaja). Varajäsen Lasse Vakkala (Joensuu). Seniori-ikäisten edustaja Olavi Härkönen. Erovuoroisia vuoden 2012 jälkeen: Kari Hyvärinen, Tiina Kumpuvuori, Sari Holappa, senioriedustaja Olavi Härkönen sekä varajäsen Lasse Vakkala. KEVÄTJULKAISU 1 2012 17

Lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden tarve arvioitava yksilöllisesti STM tiedote 22.12.2011 Uusi asetus lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälinepalveluista korostaa apuvälinepalvelujen käyttäjälähtöisyyttä, oikea-aikaisuutta ja yksilöllistä apuvälinetarpeen arviointia. Apuvälineiden käyttöön luovutuksen perusteena ovat apuvälineen käyttäjän tarpeet. Ohjauksen ja neuvonnan on oltava riittävää. Tarkoituksena on parantaa potilaan asemaa apuvälinepalvelun käyttäjänä ja tukea siten tämän kotona asumista ja osallisuutta. Hyvin toimivat apuvälinepalvelut voivat vähentää muiden palvelujen tarvetta. Asetuksen mukaan apuvälineiden käyttöön luovutus edellyttää apuvälineisiin perehtyneen terveydenhuollon ammattilaisen tai kuntoutuksen apuvälineasiantuntijan tekemää käyttäjälähtöistä, oikea-aikaista ja yksilöllistä apuvälinetarpeen arviointia. Arvioinnissa on otettava huomioon potilaan toimintakyky, elämäntilanne sekä elinympäristön apuvälineen käytölle asettamat vaatimukset. Apuvälineen tulee edistää potilaan kuntoutumista ja oman elämän hallintaa sekä tukea, ylläpitää tai parantaa toimintakykyä jokapäiväisissä toiminnoissa. Apuvälineellä voidaan myös korvata sairauden tai vamman aiheuttamia haittoja sekä ennaltaehkäistä mahdollisesti suurempia toimintakyvyn muutoksia. Myös eriarvoisuutta ja syrjäytymistä voidaan ennaltaehkäistä mahdollistamalla yhdenvertaiset palvelut kaikille lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälinepalveluiden käyttäjille. Apuvälineitä on monenlaisia, ja uusia apuvälineitä kehitetään ja otetaan käyttöön jatkuvasti. Apuvälineitä luovutetaan perusterveydenhuollosta ja erikoissairaanhoidosta alueella sovitun työn- ja vastuunjaon mukaisesti. Etenkin vaikea- tai monivammaisen potilaan apuvälineasioissa tarvitaan eri viranomaisten välistä yhteistyötä. Terveydenhuoltolain mukaan lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälinepalvelut ovat osa sairaanhoitoon liittyvää lääkinnällistä kuntoutusta. Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella annetaan tarkempia säännöksiä apuvälineiden käyttöön luovutuksen perusteista. Uusi asetus tuli voimaan 1.1.2012, ja se vastaa nykyistä käytäntöä apuvälineiden käyttöön luovutuksessa. Tiedote stm.fi-palvelussa: http://www.stm.fi/tiedotteet/tiedote/view/1575965.fi STM:n uutiset Twitterissä: http://twitter.com/ STM_Uutiset Lisätietoja hallitusneuvos Anne Koskela, p. 09 160 74340 * * * Työttömän peruspäiväraha ja työmarkkinatuki nousevat 120 eurolla Työttömyysturvan peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea korotetaan sadalla eurolla kuukaudessa. Lisäksi etuuksiin tehdään indeksikorotus, joten peruspäiväraha nousee yhteensä noin 120 eurolla kuukaudessa. Taso- ja indeksikorotukset tehdään etuuksiin vuoden 2012 alusta. Tällä hetkellä peruspäiväraha on 553 euroa kuukaudessa, ja täysi työmarkkina-tuki on yhtä suuri kuin peruspäiväraha. Peruspäivärahan korotus parantaa myös ansiosidonnaisia työttömyysetuuksia. Työttömän ansiopäiväraha koostuu perusosasta ja ansioosasta. Perusosa on lain mukaan saman suuruinen kuin peruspäiväraha. Korotuksen määrä riippuu päivärahan perusteena olevan palkan suuruudesta. Myös aikuiskoulutustukeen tehdään vastaavat korotukset. Lait tulivat voimaan 2012 alusta. Lisätietoa: hallitussihteeri Pekka Paaermaa, p. 09 160 73204, etunimi.sukunimi@stm.fi 18 KEVÄTJULKAISU 1 2012

KEVÄTJULKAISU 1 2012 19

OMAISHOIDON TUEN HOITOPALKKIOT VUONNA 2012 Omaishoidon tukena maksettavia hoitopalkkioita korotetaan indeksitarkistuksen johdosta 1.1.2012 lukien Omaishoitajille maksettavien hoitopalkkioiden määrästä ja alimmista hoitopalkkioista säädetään omaishoidon tuesta annetun lain (937/2005) 5 :ssä. Lain 6 :n mukaan hoitopalkkioita tarkistetaan kalenterivuosittain työntekijän eläkelain (395/2006) 96 :ssä tarkoitetulla palkkakertoimella. Vuodelle 2012 vahvistettu palkkakerroin on 1,291. Omaishoidon tuen hoitopalkkion vähimmäismäärä on 1.1.2012 lukien 364,35 euroa/kk. Hoidollisesti raskaan siirtymävaiheen aikana hoitopalkkio on vähintään 728,69 euroa/kk. Hoitopalkkion määrän tarkistus tehdään 1.1.2012 lukien myös sellaisiin hoitopalkkioihin, jotka on sovittu palkkion vähimmäismäärää suuremmiksi tai pienemmiksi ja jotka perustuvat ennen tarkistusajankohtaa voimassa olleeseen omaishoitosopimukseen. Vuodelle 2012 vahvistettu palkkakerroin merkitsee hoitopalkkioihin noin 3,03 prosentin korotusta vuoteen 2011 verrattuna. Omaishoitajan vapaan tai muun poissaolon aikainen sijaishoito on voitu 1.8.2011 alkaen järjestää omaishoidon tuesta annetun lain 4 a :n perusteella toimeksiantosopimuksella, jonka kunta tekee sijaishoitajan kanssa. Kunta päättää sijaishoidon hoitopalkkioiden suuruuden. Hoitopalkkioiden 3,03 prosentin korotus tehdään 1.1.2012 lukien myös omaishoidon tukena järjestettävän sijaishoidon palkkioihin. Lisätietoja antaa: Neuvotteleva virkamies Anne-Mari Raassina, puh. 09-160 74438 VÅRDARVODEN INOM NÄRSTÅENDEVÅRDEN ÅR 2012 Vårdarvode som betalas som stöd för närståendevård höjs på grund av indexjustering från och med 1.1.2012 Om storleken och de lägsta beloppen på vårdarvode som betalas till närståendevårdare bestäms i 5 i lagen om stöd för närståendevård (937/2005). Enligt lagens 6 justeras vårdarvodena varje kalenderår med den lönekoefficient som avses i 96 i lagen om pension för arbetstagare (395/2006). Den lönekoefficient som fastställts för år 2012 är 1,291. Fr.o.m. 1.1.2012 är vårdarvodets minimibelopp 364,35 euro i månaden. Det lägsta beloppet på vårdarvode som betalas ut under en vårdmässigt tung övergångsperiod är 728,69 per månad. Vårdarvodets belopp justeras fr.o.m. 1.1.2012 även i fråga om sådana vårdarvoden som har avtalats att vara högre eller lägre än det lägsta arvode beloppet och som baserar sig på ett avtal om närståendevård som varit i kraft innan arvodet justerades. Den lönekoefficient som fastställts för år 2012 innebär att vårdarvodena höjs med c. 3,03 % jämfört med 2011. Avlösarservice under närståendevårdarens ledighet och annan frånvaro har från och med 1.8.2011 enligt 4 a i lagen om stöd för närståendevård kunnat ordnas genom ett uppdragsavtal, som kommunen ingår med en avlösare. Kommunen beslutar om storleken av vårdarvodet. Höjningen av vårdarvodena med 3,03 procent som görs från och med 1.1.2012 gäller även arvodena för avlösarservice som ordnas som stöd för närståendevård. Ytterligare uppgifter ges av: Konsultativ tjänsteman Anne-Mari Raassina, tfn. 09-160 74438 20 KEVÄTJULKAISU 1 2012

Omaishoitajan oikeudesta lakisääteisiin vapaisiin Hoitajalla on omaishoidon tuesta annetun lain 4 :n 1 momentin mukaan oikeus pitää vapaata vähintään 3 vuorokautta sellaista kalenterikuukautta kohti, jonka aikana hän on yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksin sidottu hoitoon ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti päivittäin. Näitä vapaapäiviä (=vuorokausia) kutsutaan lakisääteisiksi vapaapäiviksi. Omaishoitaja voi pitää kertyneet lakisääteiset vapaapäivät säännöllisesti kuukausittain tai hän voi säästää vapaavuorokausia ja pitää vapaata pidemmän jakson kerralla. Olennaista on, että jo kertyneiden lakisääteisten vapaapäivien pitäminen ei vähennä lakisääteisten vapaiden kertymistä siltä ajalta, jona vapaa pidetään riippumatta siitä, minkä pituisissa jaksoissa omaishoitaja vapaat pitää. Lakisääteisten vapaapäivien pitämistä ei lasketa mukaan omaishoidon keskeytyksiin, joiden vähäistä suurempi määrä jonkin kalenterikuukauden aikana aiheuttaa sen, ettei lakisääteistä vapaata kerry ko. kalenterikuukauden ajalta. Jos omaishoitaja toimii ympärivuorokautista tai päivittäin jatkuvaa hoitoa antavana omaishoitajana koko vuoden, hänelle kertyy vuodessa 36 vapaapäivää jaksottipa hän lakisääteiset vapaat miten tahansa. Vapaan määrä ei myöskään ole riippuvainen siitä, miten kunta järjestää omaishoitoa korvaavan hoidon sairaalassa tai muulla tavoin. Vastaavasti puoli vuotta omaishoitajana sitova omaishoito toimineelle kertyy lakisääteisiä vapaapäiviä 6 x 3 päivää riippumatta siitä, missä jaksoissa hän pitää vapaansa. Esimerkki 1: Omaishoitajan antama hoito ja huolenpito on ympärivuorokautista, joten hänellä on oikeus lakisääteiseen vapaaseen. Omaishoitaja toimii omaishoitajana koko vuoden. Omaishoitaja pitää tammi-, helmi- ja maaliskuulta kertyneet 9 vapaapäivää huhtikuussa (muut lakisääteiset vapaat hän pitää joulukuussa). Se, että omaishoitaja pitää huhtikuussa 9 vuorokautta lakisääteistä vapaata, ei poista vapaan karttumista myös huhtikuulta. Lakisääteinen vapaa karttuu myös joulukuulta. Omaishoitaja voi siis pitää joulukuussa 36-9 = 27 lakisääteistä vapaapäivää. Esimerkki 2. Omaishoitaja pitää vuoden ajalta karttuneet lakisääteiset vapaapäivät yhdessä jaksossa (36 vrk). Tämä ei vähennä lakisääteisten vapaapäivien karttumista niiltä kahdelta kuukaudelta, joiden aikana ko. vapaa pidetään. Kunta voi päättää siitä, kuinka pitkältä ajalta lakisääteisiä vapaita voi säästää. (Koska vapaa on tarkoitettu tukemaan omaishoitajan jaksamista, en pidä yli 1-1,5 vuoden karttumia perusteltuna). terveisin Anne-Mari Raassina Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveyspalveluosasto/sosiaalipalvelut PL 33, 00023 Valtioneuvosto puh./tel. 09 160 74438, 050 594 3867 e-mail:anne-mari.raassina@stm.fi KEVÄTJULKAISU 1 2012 21

Rauma Puh. 020 486 6800 www.rengontaimitarha.fi Tiivisteet ja nostolaitteet www.ramikro.fi www.businesscollege.fi Puh. (09) 1489 0200 FOUR X DL myynti Suomessa Respecta Oy www.chasswheel.com www.puustelli.com 22 KEVÄTJULKAISU 1 2012

Dans och Drama lördag den 12.5 på eftermiddagen för barn och unga med funktionsnedsättning med eller utan vuxen. Intresserad av att dansa och röra på dig eller göra teater? Kom med och prova Platsen är: Luckan i Helsingfors, Simonsgatan 8. Sanna Kuusisto danslots och Zusan Söderström teaterlärare leder eftermiddagen. Vem vet kanske vi blir en grupp som dansar och gör drama kontinuerligt? Mera information och anmälningar: Zusan Söderström, zusan.soderstrom@luckan.fi Tfn. 044-2777561 KEVÄTJULKAISU 1 2012 23

ESPOO TIEDOTTAA Espoon vammaispalvelut on tarkoitettu henkilöille, joille ei vamman tai pitkäaikaisen sairauden takia löydy tarpeita vastaavia palveluja kunnan peruspalveluista. Vammaisille tai pitkäaikaisesti sairaille kuntalaisille mahdollistetaan tasavertaiset toiminnan edellytykset muiden kuntalaisten tavoin. Me vammaispalveluissa olemme osaltamme varmistamassa vammaisten ihmisten toiminnan edellytyksiä ja mahdollisuuksia. Esteetön Espoo hanke esittely Esteettömyystyön käynnisti Espoossa vuonna 2002 tehty valtuustoaloite, jonka mukaan vuoteen 2012 mennessä kaupungin yleisölle avoimet alueet ja rakennukset sekä joukkoliikenne rakennetaan ja korjataan liikkumis- ja toimimisesteettömäksi, turvalliseksi ja terveelliseksi kaikille asukkaille, myös vanhuksille, vammaisille, lapsille ja pienten lasten kanssa liikkuville. Esteetön Espoo hankkeella halutaan vauhdittaa esteettömyyden toteutumista Espoossa ja tehdä siitä iloinen ja tavoiteltava asia. Siksi tähän hankkeeseen on liitetty nyt liikkeelle lähtevä vauhdituskampanja, joka sisältää oman tunnuksen, esitteen ja yrityksille jaettavan tarran. Oman palvelutarpeen selvittämiseksi voit olla yhteydessä vammaispalveluihin. Lisätietoa saat puhelimitse tai käymällä toimistossamme. Yleisiä asioita voit tiedustella myös sähköpostimme kautta. Espoon vammaispalvelujen puhelinneuvonta Ma - pe klo 9-14 puh. 09 816 45 285 Sähköposti: vammaispalvelut@espoo.fi Käyntiosoite: Kamreerintie 2 A 4. krs, 02770 Espoo Toimisto avoinna arkisin klo 8-15 Esteettömyyden edistäminen on kaikkien espoolaisten yhteinen asia. Se halutaan tehdä näkyväksi ja saada kaikki espoolaiset niin asukkaat kuin Espoossa toimivat eri alan yritykset mukaan edistämään esteettömyyttä ja innovatiivisia ratkaisuja. Konkreettisia toimia Esteetön Espoo hankkeessa vuosittain tullaan valitsemaan ja palkitsemaan vuoden esteettömyysteko tai asia, jota voi ehdottaa ja esittää yksityinen henkilö, valitsijaraati koostuu vammaisneuvostosta tullaan myöntämään kunniakirja ja tarra yrityksen oveen sellaiselle yritykselle, jonka palvelut ja toiminnot täyttävät esteettömyyskriteerit. Esteetön Espoo tunnuksen suunnittelusta järjestettiin tänä vuonna kilpailu, johon saimme useita ehdotuksia, mutta ehdotukset eivät olleet sellaisina käyttöön otettavissa. Valittu e-tunnus on valmistunut virkamiestyönä ja sen on suunnitellut Eila Härmä. Lisätietoja Espoon kaupungin esteettömyysasiamies Outi Reitmaa 24 KEVÄTJULKAISU 1 2012

HELSINKI TIEDOTTAA VAMMAISPALVELUJEN YHTEYSTIETOJA Helsingin terveyskeskuksen kuntoutusyksikön vammaispoliklinikka Vammaispoliklinikka on tarkoitettu aikuisille vaikeasti liikuntavammaisille ja monivammaisille helsinkiläisille. Myös pieniin harvinaisiin tuki- ja liikuntavammaryhmiin kuuluvat henkilöt voivat hakeutua poliklinikalle. Tavoitteena on kävijöiden fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja ammatillinen kuntoutuminen. Kantaa tilanteeseen ottavat fysiatri tai neurologi sekä kuntoutusohjaaja. Tarvittaessa on käytettävissä sosiaalityöntekijän, toimintaterapeutin, fysioterapeutin, puheterapeutin, neuropsykologin ja ravintoterapeutin asiantuntijaapu. Poliklinikalta käsin hankitaan tarvittaessa esimerkiksi urologiset ja ortopediset konsultaatiot. Poliklinikka keskittyy vain vaikeavammaisuuteen ja vammasta johtuvien erityistarpeiden selvittelyyn. Muu sairaanhoito ja kontrollit hoidetaan omalla terveysasemalla omalääkärin ja tarvittaessa kotisairaanhoidon toimesta. Vammaispoliklinikalla käynti on maksuton. Ajanvaraus ma pe klo 8 13, puh. 09-3105 1016 Sairaanhoito puh. 09-3105 1021 Kuntoutusohjaaja Anne Pyyhtiä puh. 09-3105 0971 tai anne.pyyhtia@hel.fi Käyntiosoite: Laakson sairaala, Lääkärinkatu 8, 00250 Helsinki Kuntoutuspoliklinikka, rakennus 4, S-rappu 1 krs Helsingin kaupungin keskitetyt apuvälinepalvelut Vaativampaa yksilöllistä toimintakyvyn arviointia ja valintaa edellyttävät apuvälinepalvelut tuotetaan kaikille yli 16-vuotialille helsinkiläisille keskitetysti Laakson apuväline-palvelupisteestä. Välineiden lainaaminen jatkuvaan käyttöön edellyttää yleensä lääkärin tai muun terveydenhuoltoalan ammattilasien suositusta. Arviointi, sovitus ja ohjaus edellyttävät ajanvarausta. Vaativamman arvioinnin piiriin kuuluvia apuvälineitä ovat mm. aktiivipyörätuolit, henkilönostimet, seisomatelineet ja porraskiipijät. Tiedustelut ja ajanvaraus klo 10.00-14.00, puh. 09-3105 1055 SÄHKÖISET APUVÄLINEET SEKÄ KOMMUNIKOINNIN APUVÄLINEET HOIDETAAN HUS: APUVÄLINEYKSIKÖN KAUTTA HUS:n sairaanhoitopiirin Apuvälineyksikkö Apuvälineyksikkö on 1.1.2012 lähtien osa Apuvälinekeskusta. HUS Apuvälinekeskus toimii Invalidiliiton toimitalossa, Mannerheimintie 107, 2 kerros, 00280 Helsinki, sisäänkäynti: Nauvontie 8. Aikuisten apuvälinekeskus Asiakkaat tulevat lähetteellä kun kyse on sähköiset liikkumisen apuvälineet esim. invamopot, sähkönostimet tai kommunikaation apuvälineet. Osastosihteeri puh. 09-471 75499 tai osastohoitaja puh. 09-471 75498 Ajanvaraus puh. 050-428 7895 Lasten apuvälinekeskus Asiakkaat tulevat lähetteellä, alle 16-vuotiaat. Ajanvaraus puh. 050-428 7895 KEVÄTJULKAISU 1 2012 25

MUUT TIEDOTTAA Henkilökohtaisen avustajan kokemuslisä Kokemuslisää saavat kaikki ne HA työntekijät jotka ovat olleet vähintään 1 vuoden avustajana. Kokemuslisä kertyy niiltä kuukausilta jossa avustajatunnit ovat vähintään 35 tuntia kuukaudessa tai 14 työpäivää kuukaudessa (silloin riittää myös pienempi tuntimäärä). Lisätietoja saa Assistentti-infosta Terhi Toikkanen tai Heta-liitosta Kysymys kuuluu: Mistä ja miten kokemuslisät lasketaan? Vastaus: Laskemiseen riittää, että tarkistaa palkkalaskelmista jokaisen kuukauden osalta kokonaistuntimäärän. Kokemuslisän ilmoittamisessa on käytössä lomake. Kysy lisää lomakkeesta omalta sosiaalityöntekijältäsi tai Assistentti-infosta. KAUKLAHDEN PÄIVÄTOIMINTA Pääkaupunkiseudun Validia -palvelut, Kauklahti Kauklahden päivätoiminta kenelle tarkoitettu? Päivätoiminta on tarkoitettu alle 65-vuotiaille vammautuneille tai neurologista sairautta sairastaville henkilöille, jotka kokevat tarvitsevansa itsenäistä elämää tukevaa sekä monipuolista toimintaa arkipäiväänsä. Päivätoimintaan on subjektiivinen oikeus kaikilla niillä työkyvyttömillä henkilöillä, jotka eivät vamman tai sairauden takia pysty osallistumaan työtoimintaan, ja joiden toimeentulo perustuu pääosin sairauden tai työkyvyttömyyden perusteella myönnettäviin etuuksiin. (vammaispalvelulain 8 b :n toinen momentti). Päivätoiminta on avoinna ma-pe klo 9-14.15. Kauklahden päivätoiminnan tilat sijaitsevat talossa, jossa toimii myös Kauklahden Validiaasumispalvelu yksikkö. Kauklahden päivätoiminnan yhtenä tavoitteena on saada erityisesti nuorille liikuntavammaisille omia päivätoimintaryhmiä. Päivätoiminnan tarkoitus: Päivätoiminnan tarkoituksena on tukea ja ylläpitää asiakkaan elämänhallintataitoja, toimintakykyä sekä sosiaalisia suhteita kodin ulkopuolisiin ihmisiin. Päivätoiminnasta omaishoitajakin saa arvokasta tukea jaksamiseensa. Päivätoiminnan eri päiville sijoittuvissa ryhmissä on eri teemoja asiakkaiden mielenkiinnon ja toimintakyvyn mukaan. Toiminta voi sisältää musiikkia, pelaamista, elokuvaa, valokuvaa, ruuanlaittoa, maalaamista, retkiä ym. Hakeminen päivätoimintaan: Jos olet kiinnostunut päivätoiminnasta, ota yhteys päivätoiminnan palveluvastaavaan tutustumiskäynnin sopimiseksi. Tutustumiskäynnillä täytetään hakemus kotikunnan sosiaalitoimeen. Päivätoiminnassa voi aloittaa kun sosiaalitoimesta on saatu maksusitoumus. Henkilökunta: Kauklahden päivätoiminnassa on 2 ohjaajaa. Asiakas saa päivän aikana tarvittavat avut sekä ohjauksen. Myös Kauklahden Validiaasuntojen henkilökunnan ammattitaitoa hyödynnetään siten, että he osallistuvat tarvittaessa päivätoimintaan. Sijainti: Päivätoiminta sijaitsee rauhallisella alueella katutasossa Espoon Kauklahdessa. Lähialue on esteetöntä, mikä mahdollistaa hyvin pyörätuolilla kulkemisen sekä ulkoilun. Kiinnoistuitko?: Vastaamme mielellämme tiedusteluihin ja otamme tutustujia lämpimästi vastaan! Kauklahden päivätoiminta Klippinkitie 5 C, 02780 Espoo Palveluvastaava: 044-765 0402 anne.pulkkinen@invalidiliitto.fi 26 KEVÄTJULKAISU 1 2012