2/2004 Partiolippukunta Mankkaan Eräsusien tiedotuslehti 2/2004



Samankaltaiset tiedostot
Mesikämmen 2/2006 2/2006

Toimintakertomus vuodelta 2010

Mesikämmen 2/2003 2/2003. Partiolippukunta Mankkaan Eräsusien tiedotuslehti 2/2003, painosmäärä 250 kappaletta

Toimintasuunnitelma vuodelle 2008

Toimintakertomus vuodelta 2008

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut

Mesikämmen 1/2003 1/2003. Partiolippukunta Mankkaan Eräsusien tiedotuslehti 1/2003, painosmäärä 250 kappaletta

Toimintasuunnitelma vuodelle 2009

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

Toimintasuunnitelma vuodelle 2011

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Toimintakertomus vuodelta 2012

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Vartiolaiset Sudenpennut Vartiolaisen nimi:

Toimintasuunnitelma 2016

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/ Yleistä

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry

Ambulo Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje

Elokuu Versoja oli 125 henkilöä ja lähes sata majoittui Kouvolan Vapiksella. Kiitokset Kelo-Versoille majoitusjärjestelyistä!

Mesikämmen 4/2003 4/2003. Partiolippukunta Mankkaan Eräsusien tiedotuslehti 4/2003, painosmäärä 250 kappaletta

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008

ILMOITTAUDU mennessä, jälki-ilmoittautuminen Yli-18-vuotiaat johtajat: 70 Päivämaksu: 18 Rakennusleiri: 0

Mesikämmen 10 vuotta!

1/08 karah k a.partio- km v.fi

3/2002. Heinä Partiolippukunta Mankkaan Eräsusien tiedotuslehti, painosmäärä 250 kappaletta.

Töölön Siniset ry. Vanhempainilta

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

Toimintasuunnitelma vuodelle 2013

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

Mesikämmen 4/2005 4/2005

Mesikämmen 4/2002 4/2002. oxa. Partiolippukunta Mankkaan Eräsusien tiedotuslehti 4/2002, painosmäärä 250 kappaletta

KevAAn partiokohokohta, eli Kohtaaminen, lahestyy!

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Klapasvaatteiden tilaus Virallinen partiopaita sinistä Sudenpentujen Hinta 25 Seikkailijoiden, tarpojien, samoajien, vaeltajien ja aikuisten

Mesikämmen 1/2005 1/2005

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

TOIMINTASUUNNITELMA 2005

SAMPO WEBINAARI. Seikkailijaohjelmapäälikkö Turkka Salo & Seikkailijaohjelmamestari Ilona Leiman 2019

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra

% % Partiolippukunta% Mankkaan%Eräsudet%ry%!!!!! Toimintasuunnitelma!vuodelle!2015!!

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

Haukan Sanomat Saapumislehti

Mesikämmen. Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry:n tiedotuslehti. x/2008

Kiertäjäkansa/ Paiste Mäenpää Houkantie Lempäälä Kiertäjäkansa 2 / 2003

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin.

Mesikämmen 4/2004 4/2004

Julkaisija: SUOMEN LIONS LIITON 107-E PIIRI - 1 / 2019

TOIMINTAKERTOMUS 2011

Hallituksen kokous 1 /

Mesikämmen Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry:n tiedotuslehti 1/2010

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Lippukunnan jäsenmäärä oli myös pienessä kasvussa. Vuoden lopussa se oli 167 jäsentä.

epostia Jyväskylän Versojen koteihin

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

1/2004. Partiolippukunta Mankkaan Eräsusien tiedotuslehti 1/2004, 10-vuotisjuhlanumero

o l l a käydä Samir kertoo:

MUISTOJA KESÄLEIRILTÄ!!!

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Toimitus -Riippumaton edustaja. Ville Käkönen, idearikassihteeri -Tykkää meistä facebookissa!

Tampereen Kotkien kesäleiri Sudenpentuleiri

EPT 4/2016. tiedottaa

Työharjoittelu Saksassa - Kleve Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta

Mesikämmen 2/2005 2/2005

Asteriski ry:n hallituksen kokous 9/2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Vuonna 2013 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan.

KESKUSTELUTEHTÄVIÄ MATKUSTUS

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Toimintakertomus vuodelta 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Toimintakertomus vuodelta 2015

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

KUTSU. Kokous on Partioasemalla kokoustila Torissa os. Töölönkatu 55, Helsinki. Valtakirjojen tarkistus ja kahvitarjoilu alkavat jo klo

Kansikuvasarja jatkuu vuoden 1992 tuotoksilla

ME 112 HUHTIKUU PÄÄTOIMITTAJA

HELSINGIN UIMARIT URHEILULLISTEN ELÄMÄNTAPOJEN EDISTÄMINEN SEURASSA

PUKEUTUMISOHJE JYVE-PARTIOLAISILLE

Vinkit lippukunnille KOULU- TAI PÄIVÄKOTIVIERAILUN

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

Toimintakertomus vuodelta 2016

EPT 1/2016. tiedottaa

苏 州 (Suzhou)

Tavastien merkkiohjeet. Poikien paita on ruskea ja tyttöjen sininen. Paita hankitaan itse esim. Scandinavian Outdoor -liikkeestä.

Poniuutisia Englannista Laloushkat valloittavat. Kurkista pelitutkijan kaappiin

MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE. Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry

1970-luku. Kansalliset Vihijärvellä. Heikki Sivill voitti pääsarjan. Äänekosken liikuntapuistosta valmistui mustavalkoinen opetuskartta.

Transkriptio:

2/2004 Partiolippukunta Mankkaan Eräsusien tiedotuslehti 2/2004

Tässä numerossa: Mesikämmen on partiolippukunta Mankkaan Eräsusien virallinen tiedotuslehti. Mesikämmen 2/2004 (31.3.2004) Päätoimittaja ja taitto: Antti Vuorela (040-7083120) Toimittaja: Jarmo Heinonen (502 2814) Kansi: Jarmo Heinonen Valokuvat: Antti Vuorela Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet Perustettu 1994 Jäsenistö tyttöjä ja poikia, n. 40 henkeä Toiminta-alue Mankkaa Lippukunnanjohtaja Jarmo Heinonen Kolo Väentupa Vanhan-Mankkaankuja 2 C 02180 Espoo Pääkirjoitus Leirintäyteinen kesä s.3 Juoruja s.4 Valbog purjehdus s.5 Lippukuntamme tunnus palkittiin! s.6 Lippukuntalehtikisa s.6 Polkupyöräsuunnistus s.6 10-vuotisjuhlat s.7 Lippukuntaretki s.10 EPT:n 40-vuotisjuhlakulkue s.11 Saariselän vaellus s. 12 Antarktis s.13 Tarus s.14 Johtajiston yhteystiedot s 15 Uudet jäsenet s.16 Vappupallot s.16 Ajankohtaista: Partioviikko on 19.4.-25.4.2004. Partioviikolla saa pitää partiohuivia ja -paitaa koulussakin! Lippukunnan uudet fleeset ovat saapuneet! Fleeset ovat väriltään laivastonsinisiä ja edessä brodeerattu lippukunnan tunnus ja nimi. Hienoja ovat! Nouda omasi kololta! Lippukunnan nettisivut: http://www.lpk.partio.fi/papa/mes/

alenteri näyttää kumman täydeltä katsoessani mitä vuosi tuo tullessaan. Sudenpentuleiri on 10.-13.6 Myllyjärvellä, Saariselän vaellus 16.-25.7 ja Tarus 28.7.-5.8. Siis 21 päivää teltassa tulevana kesänä. Mukavaa ja todella antoisaa! Jollei kaarna, niin ainakin lehdet kasvaa korvista kesän jälkeen. Ainakin leirikokemuksia tulee kohisten. Leireistä lisää sisäsivuilla. Valborg risteily, eli jokasyksyinen purjehdus Pääkaupunkiseudun partiolaisten hiekkajaalalla on 6.10, keskiviikkona. Mukava aloitus syksylle ja samalla saadaan yksi keskiviikon kokous vietettyä koko lippukunta yhdessä. Saas nähdä mitä merirosvoilua on luvassa tällä kertaa. Syksyllä otetaan lisää sekä sudenpentuja, että vartiolaisia. Yksi uusi poika- ja tyttövartio aloittaa, eli tulijoille on varattuna parisenkymmentä paikkaa. Sudenpentuja otetaan myös uusia, eli leirien j ä l k e e n E r ä s u s i e n m ä ä r ä moninkertaistuu. Melkoinen hulina tulevana syksynä. Kymmenvuotisjuhla oli todella hulppea tapahtuma. Vanhat tutut kohtasivat ja menneiden vuosien Pääkirjoitus havina oli käsin kosketeltavissa. Vanhempainneuvosto pisti todella itsensä likoon, yhdeksällä kakulla, koristeluillaan ja järjestelyillä. Meitä muistettiin EPT:n, Tapiolan seurakunnan ja Finellin Maxin tarvikelahjoituksin. Antti esitteli l i p p u k u n n a n e n s i m m ä i s e n väripainos Mesi kä mmene n. Partiomarssi laulettuna ja Sofia huilun säestämänä onnistui yllättävän hyvin. Onnitteluja tuli vanhoilta lippukuntalaisilta ja vanhoilta yhteistyökumppaneilta. Santasalon Hannun dvd kooste vanhoilta retkiltä oli todella mieleenpainuva; Hannulta voi muuten tilata videon omaksikin. Lippukuntamme lipunjulkistamistilaisuudeksi Makasiinin juhla jäi varmasti monen mieleen. Kiitos osallistujille ja tilaisuuden järjestäneille! Vappu on kohta ja Tiian pallot myynnissä, eli kevät on jo pitkällä. Älä vain osta vappupalloasi muualta, kuin Eräsusilta kerro kavereillesikin. Vappupalloilla, myyjäisillä ja kalenterimyynnillä m a k s a m m e l i p p u k u n n a n kämppämaksuja, eli kyseessä on todella tärkeä projekti. Lippukunnan retki pidettiin menneellä viikolla ja vaikka

kämpässä (sekä tieten teltassakaan) ei ollut sähköjä tai juoksevaa vettä, 17 onnellista lippukuntalaista nautti olostaan täysin siemauksin. Lumen ja pimeyden keskellä kaupunki tuntui olevan tosi kaukana. Monelle Dåvitsin kämppä oli aivan uusi tuttavuus. Aktiivisesti on vuosi 2004 alkanut ja kulkee paraillaan. Partiokasta kevättä ja tulevaa kesää!!! Heinä - Hanna on ryhtynyt antamaan haastatteluja, ainakin yksi on nähty Espoo lehdessä. Kymmenvuotisjuhlien tiimoilta näyimme ainakin Länsiväylässä ja Mankkaa Seuran lehdessä. Pitäisiköhän perustaa ihan prosasto haastatteluja varten - Antin luotsaama lippukuntalehtemme oli lippukuntalehtikisassa mukana ja arvioitiin iloiseksi sävyltään. Joku oli pannut merkille pienen toimituskunnan, joka kummeksutti toimituskunnan kahta jäsentä. - Suvi oli iloinen kuultuaan Sampo kurssista Taruksella, mutta hymy hiukan laimeni, kun selvisi että kurssin kouluttajia saattaa tulla Eräsusista. Perästä kuuluu, sanoi torventekijä - Sofia on pistänyt partionjohtajakurssit uusiksi ja kouluttautuu täyttä häkää, josta on fillarikisa tiedossa lippukunnalle, toivottavasti emme polje Rovaniemeä kauemmaksi - Tiia on luvannut puhaltaa seuraavat vappupallot, eli älkää ihmetelkö jos urheilumainettamme ylläpitävällä on posket punaisina. - Heinä haluaa kiittää kaikkia saamastaan huomionosoituksesta. Se kuoresta löytynyt naula lienee sitä varten, että merkki naulataan rintakehään kiinni? - Santasalon Hannulta voi ostaa 10- vuotis dvd-koosteen polton hinnalla. Kannattaa ostaa ajoissa omansa, että tietää mille porukka nauraa. - Hannun videolla oli kumman laihoja kavereita, ainakin Oxa, Max ja Heinä näyttivät paljon kaposemmilta kymmenen vuotta taaksepäin. Johtunee vuosirenkaista? - Kaksi uutta vartiota aloittaa syksyllä toimintansa ja vanhoihinkin otetaan lisää, sillä kaksi koulutettua vartionjohtajaa on raksuttanut tyhjäkäynnillä lippukunnan kylmävarastossa. Vai olisikohan ne sittenkin

Oxan viime kesäleirin varustepussi, jota hiiret raksuttaa nälissään. - Seuraavaa johtajiston retkeä suunnitellaan Partiopoukamaan. Minkähän partiopaukaman Finellin Max saa, huomatessaan lippukuntamme termiittiryhmän takapihallaan Porvoossa? - Tätä kirjoitettaessa lippukuntalaiset harjoittelivat partioparaatia varten. Muuten näyttää harjoitukset menevän hyvin, mutta käännyttäessä olisi helpompi, jos kumpikin kulmamies kääntyisi samaan suuntaan. Tai edes samaan aikaan. - Lippukunnan merkki palkittiin Heraldiikkatoimikunnan puolelta. Merkki tosin syntyi jo kymmenen vuotta sitten, eli hyvää ei koskaan odota liian kauan. - Lippukuntaretkellä kuultua: Mikä on savolainen lampaansyöntifestivaali? No se on kilipailu. Heinä yksyinen traditiomme, Valborg purjehdus, on keskiviikkona 6.10.2004. Koulut ovat jo alkaneet siihen mennessä, eli syksyisten kokousten myötä kotiin tulee lappu, jossa haetaan lippukuntalaisten vanhempia kuskaamaan ja osallistumaan myös itse kyseiselle purjehdukselle. Tulevaa ohjelmaa Viime syksynä emme päässeet maihin, mutta yritetään nyt uudestaan. Aina on mahdollista, että mukaan lähtee osa vanhempainneuvostostakin, jolloin pääsee tutustumaan myös heidän toimintaansa. Valborgin keittiötä ei vielä ole kokeiltu koko vahvuudessaan, eli vielä kerran koittaa leirikokin onni ja saaristolaisruuan pidot purjehduksellamme jos vain idea viedään toteutukseen asti. Tässä tietoa alustavasti, keskiviikkoilta 6.10 kannattaa jo varata almanakasta. Luvassa on merirosvohenkistä ohjelmaa ja kaikkea jännää, jota vartiot ja sudenpennut ehtivät valmistella.

artioheraldikot r.y. myönsi lippukuntamme susimerkille kunniamaininnan. Huivimerkin on suunnitellut lippukunnanjohtajamme Jarmo Heinä Heinonen. Kunniamainintaa vastaanottamassa Partioheraldikkojen vuosikokouksessa tiistaina 17.2.2004 PäPa:n toimistolla olivat Heinä ja Antti. Myös Länsiväylässä oli lyhyt tarina lippukuntamme uudesta lipusta. Lipussa esiintyy sama susitunnus kuin huivimerkissämme. Antti eskiviikkona 19.5. kello 18 alkaen on luvassa koko lippukunnalle polkupyöräsuunnistus Mankkaalla. Hauskoja rasteja jännittävissä paikoissa ja keväistä liikunnan iloa... Osallistujille iloisia Kuva: Heinä vastaanottamassa kunniamainintaa Partioheraldikot ry:n pj Heikki Karjalaiselta. esikämmen osallistui Pääkaupunkiseudun Partiolaisten lippukuntalehtikisaan vuoden 2003 numeroillaan. Kisan palkintojenjaossa keskiviikkona 25. helmikuuta Luontotalolla Helsingissä olivat Antti ja Heinä. Tehtiin ryhmätöitä, tutustuttiin muiden lippukuntien lehtiin, syötiin ja lopulta jaettiin palkinnot. Valitettavasti voitto jäi saavuttamatta mutta saimme sentään kunniamaininnan lämminhenkisyydestä! Antti!" Tulevaa ohjelmaa yllätyksiä. =) Tapahtuma kestää noin kaksi tuntia. Lisää mainosta tulossa myöhemmin. Sofia

# $ %&' Lippukunnan 10-vuotisjuhla järjestettiin Mankkaan Makasiinilla 11.2.2004. Kutsut nykyisille ja entisille lippukuntalaisille oli talkoovoimin postitettu etukäteen. Juhlapaikkaan opastivat hienot jäälyhdyt ja moni oli pukeutunut juhlan kunniaksi partiopukuun, partiohuivi ainakin löytyi kiitettävän monelta. Partiomarssi oli koko lippukunnan voimin harjoiteltu etukäteen, se raikasi kuuluvasti ja melkein oikealla sävelelläkin, onhan siinä kovin hankala Sibeliuksen värkkäämä sävelkulku. Viralliseen osuuteen kuului myös merkkien jako, moni sudenpentu ja vartiolainen (johtajakin) sai suoritusmerkkejä. Eniten taisi Suomen partiolaisten hopeisesta kunniamerkistään yllättyä itse Heinä. Tervetuliaismaljan ja juhlavan lipunpaljastuksen eli lippukulkueen jälkeen oli vuorossa ohjelmaa. Puheita pitivät lippukunnanjohtaja Jarmo Heinonen, entinen aktiivinen eräsusi Hannu Santasalo ja Tapiolan seurakunnan nuorisopastori Seppo Salmensaari. Hannu näytti myös juhlan päätteeksi videoesityksen Eräsusien varhaisista vaiheista, mm. retkistä ja leireistä. Erityisesti Oksan kommentit naurattivat. Lipun virallisen julkistamisen lisäksi juhlassa jaettiin yleisölle painotuore Mesikämmenen juhlanumero. Tyttövartio järjesti kysymysvisan, jossa osallistujat ratkoivat kiperiä partioaiheisia kysymyksiä. Voiton vei Sofia, joka sai palkinnoksi pallopelin. Lopuksi kaikki osallistuivat yhteiseen sisaruspiiriin ja lauloimme laulun Ilta Pimenee. Sitten päästiinkin tarjoilujen kimppuun, vanhempainneuvosto loihti jääkaapista yhä useampia toinen toistaan upeampia ja makoisampia täytekakkuja, joita kirjoittaja laski ainakin yhdeksän. Myös muuta purtavaa löytyi, samoin Mankkaan supermarketin lahjoittamaa limsaa. Kokonaisuudessaan juhla oli oikein onnistunut, vanhoja jäseniä oli ilmaantunut paikalle ja osanottajia sopivasti. Ohjelmaan kuului virallisia menoja, hauskaa visailua ja yhteishenkeä kohottavia hetkiä. Suuret kiitokset kaikille mukana juhlassa ja järjestämässä olleille! Tervetuloa sitten seuraavaksi 50- vuotisjuhliin! Kenties pidämme jo heti ensi vuonna 11-vuotisjuhlat! Suvi kuvia juhlasta seuraavalla sivulla

( 10 vuotisjuhla Lisää kuvia lippuku

) nnan www-sivuilla Lpk retki

%& *+', ähdimme perjantaina hyvillä mielin kohti Kirkkonummea ja Dåvitsin kämppää. Puolimatkassa kuitenkin tuli mukava pikku yllätys. Kukaan ei ollut muistanut hakea avainta!!! No eipä tuo meitä partiolaisia haitannut. Veimme tavarat kämpän pihalle ja Heinä lähti innokkaana hakemaan avainta Viherlaaksosta. Odotellessamme teimme notskin ja paistoimme makkaraa. Siinä nuotion ääressä kolme tuntia vierähti nopeasti avainta odotellessa. Pääsimme viimein sisälle ja kämppä lämpeni nopeasti. Kaikki nukkuivat hyvin. Ainakin ilmeisesti jokaista oli hankala herätellä kipinämikkovuoroon. Lauantaina aamutoimien jälkeen sudarit saapuivat ja vuorossa oli suunnistuskilpailu. Ensimmäisellä rastilla täytyi tehdä ruokaa trangialla ja polttaa naru poikki nuotion avulla. Toisella rastilla piti hyräillä tuttuja lauluja, samalla kun smurffit soivat korvissa. Muilla rasteilla oli kokistölkkien kaatelua ja partioaiheisia kysymyksiä. Illalla oli lakujen etsintää ja tähtien tunnistelua. Myös halonkaato osoittautui retkellä suosituksi lajiksi! Sunnuntaina oli vuorossa pakkailua ja puiden pilkontaa. (Urheat poikavartiolaiset nukkuivat la-su yön kaminateltassa! toim.huom.) Tuuli ja minä totesimme, että olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa, niin hubaa oli!!! Kiitos kaikille retkelle osallistuneille hauskasta retkiseurasta!!! Kuvia edellisellä sivulla Jenni

%% $!-. &' PT:n 40-vuotismarssi oli lauan- 20 maaliskuuta Tapiolas- taina sa. Lippukuntamme osallistui kyseiseen tapahtumaan, ja paikalla edustamassa oli lähes koko johtajisto sekä muutama vartiolainen. Päätimme, etteivät sudarit osallistuisi marssiin, mikä olikin aika hyvä päätös ottaen huomioon sateisen sään ja paikallaan seisoskelun. Kokoonnuimme 10.30 Kulttuurikeskuksen parkkipaikalle. Sieltä lähdimme kävelemään Ahertajankujalle, missä kaikkien ryhmittymien oli määrä kokoontua. Itse paraati alkoi vasta kahdeltatoista jolloin myös alkoi sataa. Kuljimme Ahertajankujalta Pohjantielle, jota pitkin jatkoimme Merituulentielle, seuraavaksi jatkoimme Tapiolantielle, Tapiolanaukiolle, Herzenin patsaalle ja viimeiseksi Kulttuuriaukiolle, jossa oli itse juhla. Liikenne oli pysäytetty koko marssin ajaksi. Ensimmäisenä ajoi poliisiauto, jota seurasi neljä suomenlipun kantajaa, heidän peräsään tuli EPT:n hallitus ja viimeisenä lippukunnat omissa ryhmittymissään. Ohjelma Kulttuuriaukiolla kesti noin tunnin, jonka aikana kaikki olivat ehtineet kastua läpimäriksi. Juhlan päätyttyä jouduimme vielä odottamaan hetken, muiden ryhmittymien poistuessa paikalta, ennen kuin saimme lähteä kotiin ja lämpimään suihkuun. Tuuli

% / ' atkaan lähdetään perjantaina 16.7 ja takaisin palataan sunnuntaina 25.7. Kaiken kaikkiaan kymmenen päivää, joista kaksi menee kulkimossa istuksemiseen. Kaikki PJN:ssä toimivat voivat tulla mukaan, kunhan kunto kestää. Toukokuussa on kokous, jossa katsomme ruokatarvikelistan läpi ja valitsemme lopullisen kuljettimen Etelästä Lappiin; juna vie hiukan enemmän aikaa, mutta siellä voi nukkua, lentokone taas on nopeampi, mutta myös kalliimpi. Rovaniemeltä siirrymme Saariselälle postibussilla. Rovaniemellä voi tutustua puukkotehtaaseen, jos varaudumme siihen ajoissa ja kulkimon vaihtoon on riittävästi aikaa. Suurin menoerä on lento- tai junamatka Lappiin, eli halvimman matkan mukaan päätämme siirtymävälineen. Opiskelijat saavat 50 % alennuksen lennoista, mutta myös junista saa opiskelija-alennuksia. Kaikki kannattaa hyödyntää. Tukkukortti olisi mukava, jos jollakulla lippukuntalaisella on käytössään, sillä ainakin Heinon tukusta saa retkimuonapusseja. Reitti kulkee Nattasten vieritse Luirolle, josta Muorravaarakalle ja takaisin. Siirrymme siitä turistireittiä Tulevaa ohjelmaa Saariselälle. Päivämatkoista pisimmät ovat ensimmäinen ja viimeinen päivä, loput sopivia patikointimatkoja, 5-10 kilometriä. Vaikka matkat ovatkin lyhyitä, kuntoa on syytä parantaa heinäkuun puoliväliin saakka. Ei kuitenkaan maratonilla lähtöpäivää ennen. Ruokalista on jo valmis, kunhan tarkennetaan allergiat ja vastaavat. Ettei tulisi yllätyksenä, kerrataan vielä: tukeva ateria syödään illalla, heti kun teltat on saatu pystyyn, mutta päivällä syödään vain keitto, sillä mitään raskasta ei keskipäivällä tankata. Aamiainen vaihtelee puurosta velleihin. Ruokalistaan voi vielä vaikuttaa, kunhan kukaan ei ehdota veden kantamista Lappiin sitä siellä riittää. Juomaleilin voi kantaa kyljessään, mutta ruokakippona kulkevalla kauhalla saa puroa ylitettäessä janon lippoamalla katoamaan helpommin. Huhtikuu alkaa kohta, eli kunnon retkikenkä kannattaa nyt kuluttaa jalalle sopivaksi. Kannattaisi harkita iltalenkkejä uutukaisten kenkien sisäänajoon. Suurimman osan ajasta kuljemme lenkkitossuilla tai vaelluskengillä. Kumisaappaita kuitenkin tarvitaan, vaikka kengät olisivat minkämoisella avaruuspinnoitteella pinnoitettuja, sillä kun vettä tulee,

% sitä tulee sitten valtavasti. Jänkhällä on harvakseen bussikatoksia, joihin piiloutua pisaroilta. Vaellusteltaksi sopii kaksikuorinen, kevytruoteinen, joka todellakaan ei paina selkää kaarelle. Kahdenkolmen hengen vetoinen on sopiva yhden kannettavaksi, eli kannattaa katsella alennusmyyntejä sillä silmällä. Päällimmäinen kangas on oltava vedenpitävä ja alempi hengittävä, mutta hyttysiä estävä. Viime kesänä hyttyset painuivat Lapissa piiloon, joten niitä saattaa olla sitäkin enemmän nyt tai ei ollenkaan. Hyttyspuikot US 622 tai Lapinpoika näyttävät toimivan. Mehiläisverkkokin auttaa päähineenä. Sukiksi kannattaa hankkia paksut ja tiheäneuleiset, sillä nilkkojen turvottua hyttyspistoilta, matka katkeaa siihen. Kunnon työrukkasia ei voita mikään. Kännykkä kuuluu tunturien rinteiltä, jos kuuluu. Erämaakämpissä on puhelimet, mutta puhelinmaksut ovat huimat. GPS toimii hyvin, mutta kannattaa harjoitella sen käyttöä ennen matkaa koordinaatit eivät ole samat kuin tarvittavissa, kahdessa Saariselän 1:50 000 kartassa. Siis nyt lenkkeilemään ja ujuttamaan tossuja sopiviksi matkaa varten. Heinä 0 esän hauskimmat (ja lämpi- päivät vietetään su- mimmät) denpentuleiri Antarktiksella, jonka lippukuntamme järjestää yhdessä Otavaeltajien, Tapiolan Metsänkävijöiden, Laajalahden Eräveikkojen ja Tellervoisten kanssa 10.-13. 6. Myllyjärven majalla (Mylliksellä) Nuuksiossa. Paikka on monille ennenstään tuttu mm. viime kesän lippukuntaleiriltämme. Kuten nimestä voi jo aavistella, leirin teemana on vieraat maat ja kulttuurit, ehkä myös vähän omamme... Tulevaa ohjelmaa Könyämme metsässä, uimme, syömme hyvin, askartelemme ja pidämme hauskaa kavereiden kanssa, niin kuin aina parhailla leireillä. Antarktis on tarkoitettu kaikille sudenpennuille ja ensimmäisen vuoden vartiolaisille. Lisää tietoja leiristä saa ilmoittautumislapuista, joita Sofia jakelee kaikille iloista leirielämää kaipaaville sudareille & nuorille vartsulaisille Sofia

% - ippukuntamme vartiolaiset ja johtajat osallistuvat ensi kesänä Tarus-suurleirille. Tarus on Suomen Partiolaisten 5. kansainvälinen suurleiri. Edellinen leiri Loisto pidettiin Hangossa vuonna 1996. Tarus järjestetään 28.7.-5.8.2004 Padasjoella, Lahden pohjoispuolella. Leiri on saanut nimensä viereisen Iso-Tarus -järven mukaan. Tarukselle odotetaan noin 12 000 suomalaista ja ainakin tuhatta ulkomaalaista partiolaista. Leirillä järjestetään perinteistä leiriohjelmaa rakenteluineen ja haikkeineen. Leirillä lippukuntamme on samassa savussa Kilon Kipinöiden ja Leppävaaran Korvenkävijöiden kanssa. Savumme kuuluu Justeeri alaleiriin joka sijaitsee melkein keskellä leirialuetta. Alaleirimme alueella on myös kioski ja kahvila. L i p p u kunna s tamme l ei rille ilmoittautui 15 henkilöa, heille jaetaan leirimaksulappu ja ensimmäinen leirikirje tämän l e h d e n i l mesty mispäivänä. Leirimaksu maksetaan lippukunnalle ja sen voi maksaa yhdessä tai kahdessa erässä. Lippukunta on jo maksanut ensimmäisen osan lippukuntalaisten leirimaksuista eteenpäin. Kysyttävää Taruksesta? Katso leirin kotisivut http://www.tarus.fi tai soita allekirjoittaneelle, puh 040-7083120. Tervetuloa Tarukselle! Antti PS. jos et ehtinyt ajoissa ilmoittautua niin voit vielä kysellä peruutuspaikkoja. Ota yhteyttä. Kuva: Leirialueen kartta, oma alaleirimme merkitty nuolella

%. Ahtiluoto Asko 040-5495308 ass_co2000@yahoo.com Attila Suvi 040-842 75 26 suviksi@yahoo.com Asikainen Jussi 050-414 5710 jussi24788@hotmail.com Asikainen Jenni 050-414 5711 Jennu89@jippii.fi Heinonen Jarmo 040-536 1437 jarmo.heinonen@laurea.fi 502 2814 Heinonen Satu 050-544 9526 Järvisalo Henri 050-547 0671 hepej@suomi24.fi Rännäli Tiia 040-506 8184 tiia.rannali@paperipalvelu.fi Seppälä Tuulikki 040-569 1603 tuulikki.seppala@koti.fimnet.fi Valli Laura 050-540 5077 laura.valli@luukku.com Virtanen Sofia 050-328 8238 sofia_eleonoora@hotmail.com Virtanen Alex alex.virtanen@1posti.net Vuorela Antti 040-708 3120 antti.vuorela@saunalahti.fi 1 Kokoukset keskiviikkoisin Mankkaan Makasiinilla Klo: Sali1 Sali2 18.00-19.00 19.00-20.00 Tyttösudenpennut Tyttövartiolaiset Poikasudenpennut Poikavartiolaiset 20.00- Pjn, Vjn ja vanhempainneuvosto

%!"#$%&' &# %&'()" & ** - ' +,"-.#/0 "%!12 1$'34#&/0" %$*1 ').22333,,,422 Eräsusilla on taas myynnissä perinteiset vappuilmapallot! Tarjolla on tavallisia foliopalloja sekä isompia muotofoliopalloja. Ympyränmuotoiset ovat tavallisia foliopalloja ja muut ovat muotofoliopalloja. Tulen lähiaikana jakamaan värilliset kuvat palloista ja tilauslomakkeen. Hinnat: Tavallinen foliopallo 5 Isompi muotofoliopallo 8 Jos on jotain kysyttävää palloista voi soitella minulle, puh. 040-506 8184 Tiia Rännäli