KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Kunnanhallitus 1/2018 1 KOKOUSAIKA Maanantaina 15.1.2018 kello 18:00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Laituritie 1, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Andersson Anna-Riikka Huttunen Eeva Kaunisaho Ari Laukkanen Matti Metso Marko Paananen Markku Tuhkanen Anna-Liisa puheenjohtaja MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) Pellikka Minna Paananen Jari Koskinen Saara Helaste Hanna Kinnunen Airi valtuuston puheenjohtaja valtuuston I varapuheenjohtaja valtuuston II varapuheenjohtaja kunnanjohtaja, esittelijä hallintojohtaja, pöytäkirjanpitäjä LAILLISUUS JA PÄÄTÖS- VALTAISUUS Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja saapuvilla olevien jäsenten määrään nähden päätösvaltaiseksi. ASIAT 1 15 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin PÖYTÄKIRJAN ALLEKIRJOI- TUS JA VARMENNUS Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Pöytäkirjan käsittelylehdet on samalla varustettu nimikirjaimillamme PÖYTÄKIRJA ON PIDETTY YLEISESTI NÄHTÄVÄNÄ Anna-Liisa Tuhkanen Tarkastusaika Keitele, 19.1.2018 Allekirjoitukset Airi Kinnunen Paikka ja pvm Keiteleen kunnantoimisto, 22.1.2018 Virka-asema pöytäkirjanpitäjä Allekirjoitus
Kunnanhallitus 15.1.2018 2 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä Liite Asia 1 VALTUUSTON 11.12.2017 KOKOUKSEN PÄÄTÖSTEN TÄYTÄN- TÖÖNPANO 2 LAUTAKUNTIEN JA VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖKSET / OTTAMI- SESTA PÄÄTTÄMINEN 3 KUNNAN ILMOITUSTEN JULKAISEMINEN VUONNA 2018 4 KUNNANHALLITUKSEN VARSINAISTEN KOKOUSTEN PITÄMINEN SEKÄ PÖYTÄKIRJAN NÄHTÄVÄNÄ PITÄMINEN 5 VALTUUSTON KOOLLEKUTSUMISTAPA 6 oheismateriaali 1 VUOKRASOPIMUKSEN HYVÄKSYMINEN / KEITELE-SEURA RY 7 1 VUOKRASOPIMUKSEN HYVÄKSYMINEN / TORIKIINTEISTÖ L 3 8 2 VUOKRASOPIMUKSEN HYVÄKSYMINEN / HAUTAUSPALVELU VEI- JALAINEN 9 VUONNA 2018 SYNTYVIEN KEITELELÄISTEN MUISTAMINEN 10 TÄYTTÖLUPA LÄHIHOITAJAN PALKATTOMAN OPINTOVAPAAN SI- JAISUUTEEN 11 TESTAMENTTIVAROJEN KÄYTTÖ KOTONA ASUVIEN VANHUSTEN TOIMINTAKYVYN TUKEMISEEN 12 oheismateriaali 2 NILAKAN KUNTIEN TEKNISEN TOIMEN YHTIÖITTÄMISSELVITYS 13 KUNNANVIRASTON SULKEMINEN LOMA-AIKOINA JA JUHLAPY- HIEN YHTEYDESSÄ VUONNA 2018 14 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS 15 TIEDOKSI ESITETTÄVÄT ASIAT
Kunnanhallitus 15.1.2018 3 VALTUUSTON 11.12.2017 KOKOUKSEN PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO K.hall. 1 Kunnanhallitukselle esitellään valtuuston 11.12.2017 tekemät päätökset niiden laillisuuden ja täytäntöönpanokelpoisuuden toteamiseksi. (Valm. kj. HH) Kunnanhallitus toteaa valtuuston kokouksessaan 11.12.2017 tekemien päätösten syntyneen lainmukaisessa järjestyksessä ja olevan siten täytäntöönpanokelpoisia ja päättää panna ne täytäntöön kuitenkin niin, että täytäntöönpanossa huomioidaan päätösten laillistuminen. (Esitt. kj. HH).
Kunnanhallitus 15.1.2018 4 LAUTAKUNTIEN JA VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖKSET / OTTAMISESTA PÄÄTTÄMINEN K.hall. 2 Kunnanhallitukselle on toimitettu seuraavien lautakuntien pöytäkirjajäljennökset: 1. Sosiaalilautakunta 12.12.2017 Hallintojohtaja / palkka-asiamies Airi Kinnunen on tehnyt seuraavat viranhaltijapäätökset: - Kunnanjohtaja Hanna Helaste on tehnyt seuraavat viranhaltijapäätökset: - (Valm. hj. AK) Kunnanhallitus merkitsee edellä mainitut pöytäkirjajäljennökset ja viranhaltijapäätökset tietoon saatetuksi. Samalla kunnanhallitus päättää, ettei se ota edellä sanotuissa kokouksissa ja viranhaltijapäätöksissä mahdollisesti otto-oikeuden piirissä olevia asioita käsiteltäväkseen. (Esitt. kj. HH)
Kunnanhallitus 15.1.2018 5 KUNNAN ILMOITUSTEN JULKAISEMINEN VUONNA 2018 K.hall. 3 Kuntalain 108 :n mukaan kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu, sekä tarpeen vaatiessa muulla kunnan päättämällä tavalla. Ilmoitusten on oltava yleisessä tietoverkossa 14 vuorokautta, jollei asia luonteesta muuta johdu. Ilmoituksen sisältämät henkilötiedot on poistettava tietoverkosta edellä mainitun ajan kuluttua. 20.2.2017 5 valtuusto päätti, että kunnalliset ilmoitukset saatetaan kuntalaisten tietoon julkaisemalla ne kunnan ilmoitustaululla ja kunnan kotisivuilla. Tärkeimmät kuulutukset julkaistaan myös Pielavesi-Keitelelehdessä. Virkoja ja toimia koskevat ilmoitukset on julkaistu Kuntarekry- palvelussa, kunnan kotisivuilla ja työvoimahallinnon sivuilla. (Valm. hj AK). Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kunnalliset ilmoitukset julkaistaan vuonna 2018 kunnan ilmoitustaululla ja kunnan kotisivuilla. Tärkeimmät kuulutukset julkaistaan myös Pielavesi - Keitele -lehdessä. Virkoja ja toimia koskevat ilmoitukset julkaistaan Kuntarekry-palvelussa, kunnan kotisivuilla ja työvoimahallinnon sivuilla. (Esitt. kj HH).
Kunnanhallitus 15.1.2018 6 KUNNANHALLITUKSEN VARSINAISTEN KOKOUSTEN PITÄMINEN SEKÄ PÖYTÄKIRJAN NÄHTÄVÄNÄ PITÄMINEN K.hall. 4 Keiteleen kunnan hallintosäännön 122 :n mukaan kunnanhallitus päättää varsinaisten kokoustensa ajan ja paikan, joista ilmoitetaan niin kuin kunnallisten ilmoitusten julkaisemisesta kunnassa on voimassa. Hallintosäännön 123 :n mukaan kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on oikeus osallistua kokoukseen, toimielimen päättämällä tavalla. Kuntalain 140 :n mukaan valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa. jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Jos asia on kokonaan salassa pidettävä, pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan maininta salassa pidettävän asia käsittelystä. Pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan tiedonsaannin kannalta välttämättömät henkilötiedot. Pöytäkirjan sisältämät henkilötiedot on poistettava tietoverkosta oikaisuvaatimus- tai valitusajan päättyessä. Kunnan jäsenen ja Kuntalain 137 :n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Vuonna 2017 kunnanhallituksen kokoukset on pidetty erillisen suunnitelman mukaan maanantaisin kello 18.00. (Valm. hj AK). Kunnanhallitus päättää pitää varsinaiset kokouksensa kevään 2018 aikana seuraavan suunnitelman mukaisesti: - 15.1.2018-5.2.2018-19.2.2018-19.3.2018-3.4.2018-7.5.2018-4.6.2018 Kokoukset pidetään pääsääntöisesti iltakokouksina alkaen kello 18.00. Loppuvuoden kokousajankohdista päätetään erikseen. Käsiteltävien asioiden vaatiessa kunnanhallitus voi pitää kokouksensa muinakin päivinä ja aikoina, kuitenkin pääsääntöisesti maanantaina. Kokouskutsu ja esityslista lähetetään kunnanhallituksen jäsenille ja muille kokouksessa läsnäolo-oikeutetuille sähköisesti osoitteisiin etunimi.sukunimi@keitele.fi Niille jäsenille, joille ei ole mahdollista toimittaa aineistoa sähköisesti, lähetetään aineisto postitse./..
Kunnanhallitus 15.1.2018 7 KUNNANHALLITUKSEN VARSINAISTEN KOKOUSTEN PITÄMINEN Samalla kunnanhallitus päättää, että kokouksista laadittu pöytäkirja tarkastetaan kokousta seuraavana perjantaina ja pidetään nähtävänä kunnantoimistossa tarkastuspäivää seuraavana arkipäivänä. (Esitt. kj HH).
Kunnanhallitus 15.1.2018 8 VALTUUSTON KOOLLEKUTSUMISTAPA K.hall. 5 Kuntalain 94 :n mukaan valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi. Valtuusto on kutsuttava koolle myös kunnanhallituksen tai vähintään neljäsosan valtuutetuista sitä pyytäessä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällainen asia on valmisteltava kiireellisesti. Valtuuston kutsuu koolle puheenjohtaja. Kokouskutsun valtuuston ensimmäiseen kokoukseen antaa kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kokouksen avaa iältään vanhin läsnä oleva valtuutettu, joka johtaa puhetta, kunnes valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat on valittu. Kutsussa on ilmoitettava käsiteltävät asiat. Kokouskutsu on lähetettävä vähintään neljä päivää ennen kokousta. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava yleisessä tietoverkossa. Kokouskutsu voidaan lähettää sähköisesti, jos kunta huolehtii, että tähän tarvittavat tekniset välineet ja yhteydet ovat käytettävissä. Hallintosäännön 83 :n mukaan kutsu valtuuston kokoukseen on lähetettävä vähintään neljä päivää ennen kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kunnan verkkosivuilla. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. (Valm. hj AK). Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuuston koollekutsumistavasta päätetään seuraavaa: Valtuuston kokouskutsu julkaistaan, kunnan kotisivuilla sekä Pielavesi- Keitele -lehdessä. Kokouskutsun lisäksi valtuutetuille lähetetään valtuuston työjärjestyksen 9 :ssä tarkoitettu esityslista. Valtuuston kokouskutsu ja esityslista lähetetään samanaikaisesti myös jokaisen puolueen kahdelle ensimmäiselle varavaltuutetulle. (Esitt.kj HH).
Kunnanhallitus 15.1.2018 9 VUOKRASOPIMUKSEN HYVÄKSYMINEN / KEITELE-SEURA RY K.hall. 23 1.2.2016 Keitele - Seura ry on kiinnostunut vuokraamaan vanhan pappilarakennuksen Keiteleen kunnalta. Rakennuksen maapohjan omistaa Keiteleen seurakunta. Seurakunta on antanut suostumuksensa maapohjan edelleen vuokraukseen. Yhdistyksen tavoitteena on rakennuksen kunnostaminen. Vuokrasopimuksen ehtona on vuokranantajan hyväksyntä kunnostushankkeelle kun varmuus hankkeen rahoituksesta on olemassa. Vuokrasopimus liitteenä 4. (Valm. hj. AK) Kunnanhallitus hyväksyy liitteen mukaisen vuokrasopimuksen. (Esitt. kj. HH) Esitys hyväksyttiin. K.hall 6 Keitele-Seura ry on toimittanut kuntaan 3.1.2018 kirjeen, jossa pyydetään vuokrasopimuksen jatkamista vuoden 2018 loppuun saakka. Kirje kunnanhallitukselle on oheismateriaalina 1. Kunnanhallitus päättää, että vuokrasopimusta jatketaan saman sisältöisenä vuoden 2018 loppuun saakka. (Esitt. kj HH).
Kunnanhallitus 15.1.2018 10 VUOKRASOPIMUKSEN HYVÄKSYMINEN / TORIKIINTEISTÖ L 3 K.hall 7 Keiteleen kukkakauppa ja hautauspalvelu Oy on päättänyt toimintansa 31.12.2017 ja irtisanonut Keiteleen Torikiinteistö Oy:n liikehuoneistoon L3 kohdistuneen vuokrasopimuksen. Rantakulman Kahvila-ravintola ja suoramyynti Oy on halukas laajentamaan toimintaansa ja vuokraamaan kokonaisuudessaan Keiteleen Torikiinteistö Oy:n liikehuoneistot. Yrityksellä on voimassaolevat vuokrasopimukset liikehuoneistoihin L1 ja L2. Yrityksen kanssa on suunniteltu muutostyöt, jotka yhdistävät kaikki liikehuoneistot yhtenäiseksi tilaksi. Vuokrasopimus käynnistyy 1.2.2018. (Valm. kj. HH) Kunnanhallitus hyväksyy liitteen 1 mukaisen vuokrasopimuksen Keiteleen Torikiinteistö Oy:n liikehuoneistosta L 3. (Esitt. kj. HH)
Kunnanhallitus 15.1.2018 11 VUOKRASOPIMUKSEN HYVÄKSYMINEN / HAUTAUSPALVELU VEIJALAINEN K.hall 8 Keiteleen kunnanhallitus on vuokrannut vuonna 1992 noin 800 m2:n suuruiseen määräalan Keiteleen kunnan Äyräpään kylän Äyrilä-nimisestä tilasta Kiinteistö Oy Keiteleen taksiasemalle. Vuokrasopimuksen ehtona on tontin käyttäminen taksiasemarakennuksen paikkana. Sopimuksen mukaan käyttötarkoituksen muutos purkaa vuokrasopimuksen. Laki liikenteen palveluista (320/2017) astuu voimaan 1.7.2018. Liikennekaari muuttaa liikenteen palveluita merkittävästi myös taksiliikenteen osalta. Tästä syystä Kiinteistö Oy Keiteleen taksiasema on myynyt omistamansa rakennuksen Hautauspalvelu Veijalaiselle. Hautauspalvelu Veijalainen on ilmoittanut halukkuutensa vuokrata määräala rakennuksen ympäriltä liikerakennuksen tontiksi vuoden 2018 alusta lukien. Määräala on kooltaan n. 600 m2 ja sen vuokraksi muodostuu 324,00 euroa vuodessa. (Valm. kj. HH) Keiteleen kunnanhallitus hyväksyy liitteen 2 mukaisen vuokrasopimuksen. (Esitt. kj HH)
Kunnanhallitus 15.1.2018 12 VUONNA 2018 SYNTYVIEN KEITELELÄISTEN MUISTAMINEN K.hall 9 Keiteleellä on ollut käytössä vauvalahja vuodesta 2015 alkaen. Vauvalahjan suuruus on ollut 50 euron lahjakortti keiteleläisiin yrityksiin ja neljän tunnin lahjakortti lapsiperheiden kotipalveluun. Itsenäisyyden juhlavuonna 2017 lahjakortti yrityksiin oli 100 euron suuruinen ja lahjaan sisältyi myös hopeinen Keitele-kummilusikka. Lahjat on jaettu äitiysneuvolan kautta. (Valm. hj AK) Kunnanhallitus päättää, että vuonna 2018 syntyville keiteleläisille lahjoitetaan vauvalahjana 100 euron suuruinen lahjakortti keiteleläisiin yrityksiin ja neljän tunnin lahjakortti lapsiperheiden kotipalveluun. (Esitt. kj HH)
Kunnanhallitus 15.1.2018 13 TÄYTTÖLUPA LÄHIHOITAJAN PALKATTOMAN OPINTOVAPAAN SIJAISUUTEEN Sos.ltk. Kotihoidon lähihoitajalle on myönnetty palkatonta 103 12.12.2017 opintovapaata ajalle 8.1. 12.12.2018 (348 kalenteripäivää). Oikeus opintovapaaseen perustuu opintovapaalakiin. Lakia sovelletaan työ- ja virkasuhteessa sekä niihin rinnastettavassa palvelusuhteessa olevaan henkilöön. Työntekijä voi pitää enintään kaksi vuotta opintovapaata viiden vuoden aikana, kun päätoiminen palvelussuhde on kestänyt yhdessä tai useammassa jaksossa vähintään vuoden. Jos palvelussuhde on kestänyt vähintään kolme kuukautta, työntekijällä on oikeus enintään viiden päivän opintovapaaseen. Opintovapaan voi käyttää yhdessä tai useammassa jaksossa. Vapaan voi jaksottaa myös niin, että työntekijä on osan työpäivästä työssä ja osan opintovapaalla. Lähihoitajalle on aikaisemmin myönnetty palkatonta opintovapaata 341 kalenteripäivää. Sosiaalilautakunta pyytää kunnanhallitukselta täyttölupaa lähihoitajan palkattoman opintovapaan sijaisuuteen ajalle 8.1. 12.12.2018 (Valm./M-LH). Esitys hyväksyttiin. K.hall 10 Kunnanhallitus myöntää sosiaalitoimelle luvan täyttää lähihoitajan opintovapaan sijaisuus ajalle 8.1. 12.12.2018. (Esitt. kj HH)
Kunnanhallitus 15.1.2018 14 TESTAMENTTIVAROJEN KÄYTTÖ KOTONA ASUVIEN VANHUSTEN TOIMINTAKYVYN TUKE- MISEEN K.hall 11 Keiteleen kunta sai tammikuussa 2017 testamenttilahjoituksen käytettäväksi keiteleläisten vanhusten kotona asumisen tukemiseen. Testamentin jättäjän toiveena on, että kunnanhallitus päättää varojen käytöstä vuosittain. Testamenttivaroilla järjestetty vanhusten kotona asumisen tukeminen on käynnistetty palveluohjaajan toimesta vuonna 2017 ja toiminnan tulokset raportoidaan tilinpäätöksen yhteydessä. Vuodelle 2018 toiminnan painopisteitä on tarkistettu ja kunnan henkilöresurssia pienennetty vastaamaan toiminnan koordinointia. Vuoden 2018 toimenpideohjelma koostuu seuraavasti: 1. Henkilöresurssi kustannus 16 700 euroa - sisältää palveluohjaajan ja fysioterapeutin palkkakustannuksia n. 20 % työajalla. Palveluohjaajan tehtävänä on toiminnan organisointi, koordinaatio eri toimijoiden välillä, viestintä ja taloushallinto. Fysioterapeutin työpanos ohjautuu kotona asuvien vanhusten liikkumisen ohjaukseen, suunnitteluun ja järjestämiseen. 2. Kotona asumista tukevat palvelut kustannus 25 000 euroa - sisältää kotipalvelua, ulkoiluapua 3. Toimintakykyä ylläpitävät toiminnat kustannus 2000 euroa - tapahtumat, kerhot, retket, kylätoiminta 4. Kuljetukset kustannus 5000 euroa - sisältää asiointikuljetukset, uimahalli-, kuntosali- yms. kuljetukset 5. Muut kulut kustannus 1300 euroa - sisältää ilmoitus-, viestintä, kahvitus yms. kustannuksia. (Valm. kj. HH) Kunnanhallitus päättää kohdentaa testamenttivaroista käytettäväksi vuoden 2018 aikana 50 000 euroa toimenpideohjelman mukaisesti. (Esitt. kj. HH)
Kunnanhallitus 15.1.2018 15 NILAKAN KUNTIEN TEKNISEN TOIMEN YHTIÖITTÄMISSELVITYS K.hall. 220 6.11.2017 Maakunta- ja sote-uudistus tulee tämän hetkisen arvion mukaan muuttamaan kuntien teknisen toimen, siivoustoimen ja ateriapalveluiden toimintamalleja. Nykyisellä toimintatavalla on mahdollista, että ko. toimialat eivät pysty tarjoamaan palveluitaan täysimääräisesti maakunnalle ja sote-alueelle vuoden 2020 alusta lukien. Nilakan kuntien (Keitele, Pielavesi, Tervo ja Vesanto) kesken on herätelty mahdollisuutta kuntien yhteisen palveluyhtiön perustamiseksi. Kuntien johtoa oli tutustumassa Sulkavalla Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n yhtiöittämisprosessiin ja toimintaan 20.6.2017. Kuntien kunnanhallituksille ja teknisen toimen puheenjohtajille järjestettiin tilaisuus Tervon Lohimaassa 3.10.2017, jossa Järvi-Saimaan Palvelut Oy esitteli yhtiöittämisprosessia. Esitellyissä on tullut ilmi, että Järvi-Saimaan Palvelut Oy on ollut alueen kunnille (Juva, Rantasalmi ja Sulkava) onnistunut ratkaisu sekä toiminnallisesti että taloudellisesti. Järvi-Saimaan Palvelut Oy on erinomainen verrokki, koska yhtiön toiminta-alue ja väestöpohja ovat lähes yhteneväiset Nilakan-kuntien kanssa. Tilaisuudessa 3.10.2017 todettiin, että jokainen Nilakan kunta tekee omalta osaltaan päätöksen osallistumisestaan Nilakan kuntien teknisen toimen yhtiöittämisselvitykseen. (Valm. hj. AK) Keiteleen kunnanhallitus päättää ilmoittaa muille Nilakan kunnille olevansa valmis selvittämään Nilakan kuntien yhteisen teknisen palveluyhtiön perustamista ja teettämään asiaan liittyvän yhtiöittämisselvityksen yhdessä muiden Nilakan kuntien kanssa. (Esitt. kj HH) Esitys hyväksyttiin. K.hall 12 Nilakan kunnat (Keitele, Pielavesi, Tervo ja Vesanto) ovat tehneet päätökset selvittää Nilakan kuntien yhteisen teknisen palveluyhtiön perustamista ja teettää asiaan liittyvät yhtiöittämisselvitykset. Tervossa 15.12.2017 pidetyssä neuvottelussa Järvi-Saimaan Palvelut Oy oli esittämässä teknisen palveluyhtiön perustamisprosessin toimintamallia. Neuvottelussa kaikki kunnat olivat samaa mieltä siitä, että yhtiöittämisselvityksen asiantuntijayhteisönä toimisi Järvi-Saimaan Palvelut Oy. Lisäksi neuvottelussa todettiin, että oheismateriaalissa kuvatut yhtiöittämisen selvittämisvaiheet 1 2 tulee toimeenpanna kuntien päätöksenteon tueksi alkuvuodesta 2018../..
Kunnanhallitus 15.1.2018 16 NILAKAN KUNTIEN TEKNISEN TOIMEN YHTIÖITTÄMISSELVITYS Oheismateriaali 2, Järvi-Saimaan palvelut Oy:n toimintamallin esitys teknisen palveluyhtiön perustamisesta. (Valm. kj. HH) Keiteleen kunnanhallitus päättää 1. valita Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n asiantuntijayhteisöksi Nilakan kuntien teknisen palveluyhtiön perustamisprosessiin. 2. osallistua oheismateriaalissa 2 perustamisprosessin vaiheiden 1 2 selvityksiin ja kustannuksiin. Osallistuminen edellyttää, että muutkin Nilakan kunnat tekevät vastaavan päätöksen. 3. nimetä Nilakan kuntien yhteyshenkilöksi vaiheiden 1 2 osalta Tervon kunnan työntekijän KTM Pekka Mannisen (Esitt. kj HH)
Kunnanhallitus 15.1.2018 17 KUNNANVIRASTON SULKEMINEN LOMA-AIKOINA JA JUHLAPYHIEN YHTEYDESSÄ VUONNA 2018 K.hall 13 Keiteleen kunnanvirasto on pidetty viime vuosina suljettuna kesäaikaan kolmen viikon jakson ajan sekä muutamina päivinä juhlapyhien yhteydessä. Kunnanviraston sulkemisella on voitu ohjata vuosilomien sijoittamista ja keskittämistä, mikä on parantanut toiminnan jatkuvuutta normaaliaikana. Sulkuaikoina myös muiden viranomaisten toiminta on vähäistä joten sulkemisella ei ole ollut merkittäviä haittavaikutuksia. Asiakaspalvelun kannalta välttämättömät toiminnot ja päivystykset on järjestetty myös sulkuaikoina ja yleinen neuvonta on toiminut kirjaston yhteydessä. Vuonna 2018 kunnanviraston luontevimmat sulkuajat ovat seuraavat: - 30.4.2018-11.5.2018-2.7. 22.7.2018-7.12.2018-27.12. 28.12.2018 Asiakaspalvelun kannalta välttämättömät toiminnot ja päivystykset järjestetään myös sulkuaikana. Yt-ryhmä on hyväksynyt asian sähköpostikokouksessaan 11.1.2018. (Valm. kj. HH) Kunnanhallitus päättää pitää kunnanviraston suljettuna vuoden 2018 aikana seuraavasti: - 30.4.2018-11.5.2018-2.7. 22.7.2018-7.12.2018-27.12. 28.12.2018 Asiakaspalvelun kannalta välttämättömät toiminnot ja päivystykset järjestetään myös sulkuaikoina. (Esitt. kj. HH)
Kunnanhallitus 15.1.2018 18 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS K.hall. 14 Kunnanjohtaja tiedottaa kunnanhallitusta ajankohtaisista asioista. (Valm. kj. HH) Kunnanhallitus merkitsee katsauksen tiedokseen. (Esitt. kj. HH)
Kunnanhallitus 15.1.2018 19 TIEDOKSI ESITETTÄVÄT ASIAT K.hall. 15 - Kaupanvahvistajat; Kiinteistönluovutusilmoitukset - Maanmittauslaitos; Ilmoitukset lohkomistoimituksista - Kunnanjohtajan vuosiloma 21.2.-12.3.2018 - Valtioneuvoston päätös valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista 14.12.2017 - Valtiovarainministeriö; Päätös kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja päätös kunnan verotuloihin perustuvan valtionosuuksien tasauksen vahvistamisesta kunnille vuonna 2018, 28.12.2017 - Opetus- ja kulttuuriministeriö; Ajankohtaista liikuntatoimen kentässä, kirje 15.12.2017 - Elintarviketurvallisuusvirasto; Päätös rajoitusvyöhykkeen perustamisesta eläintautien nojalla 11.12.2017 - Verohallinto; Verotuksen oikaisulautakunnan jäsenten ja varajäsenten määrääminen - Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä; Yhtymähallitus, Ylä-Savon sosiaalipäivystyksen järjestäminen 2018 2019 - Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus; Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Pohjois-Savon ELY-keskuksen toimivalta-alueella 2018 2020, päätös 20.12.2017 - Pohjois-Savon liitto; Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma vuosille 2018 2019 - Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri; Kysterin johtokunta, kokouskutsu 13.12.2017 - Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri; Kysterin johtokunta, pöytäkirjat 9.11.2017 ja 30.11.2017 - Savon Koulutuskuntayhtymä; Ilmoitus jäsenkunnille 31.12.2017 pääomaosuuksista ja korosta tilinpäätöksessä - Savon Koulutuskuntayhtymä; Yhtymävaltuusto, pöytäkirja 5.12.2017 - Savon koulutuskuntayhtymä; yhtymähallitus, pöytäkirja 15.12.2017 - Vaalijalan kuntayhtymä; yhtymäkokous, asialista 8.11.2017 - Vaalijalan kuntayhtymä; hallitus, asialista 13.12.2017 - Itä-Suomen päihdehuollon kuntayhtymä; Yhtymävaltuuston pöytäkirja 28.11.2017 - Ylä-Savon jätehuoltolautakunta; kokouskutsu 14.12.2017 ja pöytäkirja kokouksesta. - Keiteleen kunnan lausunto Sisäministeriölle pelastuslain sekä eräiden muiden lakien muuttamisesta 8.12.2017 - Rovaniemen kaupunki; Haaste nuorisovaltuustoille - Tervon kunta; ympäristöterveyslautakunta, kokouskutsu ja pöytäkirja 14.12.2017 - LC Keitele; Mopokatoksen vastaanottaminen - Saapuneita lehtiä, tiedotteita ja esitteitä (Valm. hj. AK) Esitetään kunnanhallituksen tietoon saatetuksi. (Esitt. kj. HH)./..
Kunnanhallitus 15.1.2018 20 TIEDOKSI ESITETTÄVÄT ASIAT