Kirkon srk-työn kehittäminen Yhteistyökumppani: Thaimaan evankelisluterilainen kirkko ELCT Lutheran Mission in Thailand LMT Hankkeen kuvaus: Thaimaan evankelisluterilainen kirkko on perustettu vuonna 1994. Kirkolla on kaksikymmentäkahdeksan seurakuntaa sekä kolmetoista saarnapaikkaa. Kirkon jäsenmäärä on alkuvuoden 2017 arvion mukaan neljätuhattakahdeksansataa henkilöä. Suurin osa heistä asuu maaseudula. ELCT on jaettu viiteen rovastikuntaan. Kirkon sisällä toimii myös nuoriso- ja naisjaosto, joka tekee yhteistyötä eri seurakuntien kanssa. ELCT tekee kokonaisvaltaista seurakuntatyötä, joka tavoittaa uusia ihmisiä kirkon jäseniksi erityisesti maaseudulla. Maaseudulla kirkko tavoittaa myös paljon henkilöitä, jotka ovat yhteiskunnan marginaalissa. Bangkokissa on kahdeksan seurakuntaa, joiden jäsenmäärä ei ole kovin korkea. Kirkko pyrkii kehittämään Bangkokissa työtään keskittämällä tulevaisuudessa resurssejaan entistä paremmin. Kaakkois-Aasiassa asuu paljon vuoristokansoja, joilla on oma kielensä ja kulttuurinsa. Pohjois-Thaimaan seurakunnissa on paljon Akha-, Lua- ja Lahu-kansan jäseniä, joiden määrä tulevaisuudessa kasvaa. heidän kauttaan ELCT on jo hyvin kansainvälinen ja monikulttuurinen yhteisö. Lua-kansan seurakuntia on 4 ja saarnapaikkoja 2. Lahu-kansan seurakuntia on 1 ja 4 saarnapaikkaa. Akha-kansan seurakuntia on 1 ja 3 saarnapaikkaa. Kirkon julistus- ja jumalanpalvelustyön lisäksi sillä on aktiivista diakonia- ja opetustyötä. Katariina Kiilusen ja kirkon yhdessä koordinoima evankelistojen koulutusprojekti Naanin ja Isaanin maakunnassa on saanut erinomaisen vastaanoton. Kirkon työhön on palkattu vuosien 2016 ja 2017 aikana Lähetysseuran tuella viisitoista uutta työntekijää, joiden koulutustausta on varsin heikko. He ovat erityisiä hyötyjiä edellä mainitussa koulutusprojektissa. He suorittavat kirkon palvelijan tutkintoa, joka tukee heitä vaativassa työssä Thaimaan syrjäseuduilla marginaalissa elävien ihmisten parissa. Thaimaan luterilainen kirkko on värikäs yhteisö! Kirkossa on mukana thaimaalaisten lisäksi monia vuoristokansoja, jotka asuvat Thaimaan rajaseuduilla. Kuvassa Akha-kansan nuoria Baan Rai Phattanan kylästä. Raportoija: Tero Massa 1
Toiminta ja tulokset raportointiaikana 1-6/2017: Kuluvana vuonna naisten mahdollisuudet palvella tasaveroisina kirkossa miesten kanssa, ovat kasvaneet merkittävästi. Kirkossa vallitsee uudistuksia ajava henki, joka on ensiarvoisen tärkeää ELCT:n tulevaisuuden kannalta. Vuoden 2017 aikana kirkon työntekijöitä on koulutettu useaan otteeseen projektihallinnossa. Tavoitteellinen projektihallinto antaa vastuunkantajille välineitä suunnitella työtä pienillä resursseilla. Projektihallinnon osaaminen ja tavoitteellisen työn kehittäminen on kirkossa yhä tärkeämpää sen takia, että kirkko haluaa kehittää omaa itsekannattavuuttaan talouden, hallinnon ja koulutuksen aloilla. Puolen vuoden aikana joukko kirkon työntekijöitä vieraili Taiwanilla, jossa kirkko tarjoaa monia eri rooleja seurakuntien vapaaehtoisille. Opintomatka oli tarkoitettu kirkon johdolle ja seurakuntien papeille ja evankelistoille. Kirkon toimintaan osallistui joka sunnuntai 1500 ihmistä. Jumalanpalvelusten lisäksi joka seurakunnassa järjestettiin pyhäkouluja. Kirkon työntekijät ja seurakuntaneuvostot vastaavat erilaisten yhteistoimintaryhmien kokoontumisesta ja yhteydestä muihin seurakuntiin. Maallikkokoulutusta järjestettiin maaseudun rovastikunnissa. Puolen vuoden aikana kirkon uusiksi jäseniksi kastettiin 80 ihmistä. Terveiset ja kiitokset tukijoille: Ilman suomalaisten tukea Thaimaan luterilaista kirkkoa ei olisi. Monet thaimaalaiset muistavat suomalaisia rukouksissaan. Suuri osa kirkon työntekijöistä tekee arvokasta työtä hyvin vaikeissa olosuhteissa erityisesti Thaimaan pohjois- ja koillisosien seurakunnissa. Ympäröivä yhteiskunta on animistinen ja buddhalainen, eikä kristittyjen ole helppo elää uskoaan todeksi jokapäiväisessä elämässä. Lähettien ja suomalaisten tukijoiden rukoukset ja läsnäolo auttaa ja helpottaa thaimaalaisten kristittyjen elämää. Teologisen koulutuksen koordinaattori Katariina Kiilunen tekee tiivistä yhteistyötä Thaimaan luterilaisen kirkon johdon ja seurakuntalaisten kanssa. Kuvassa Katariina Chiang Rain alueella. Mukaan kuvaan halusi kaksi kirkon nuorta vapaaehtoista. Raportoija: Tero Massa 2
Teerisara Wuimae palvelee kirkkoa Chiang Rain alueella, lasten koulunkäyntiä tukevan hostellin johtajana. Teerisara haaveilee tulevaisuudessa jatko-opinnoista ulkomailla. Kuva 4, teksti seuraavan kuvan yhteydessä Raportoija: Tero Massa 3
Isaanin maakunnassa, Phibunin alueella avattiin 2016 lasten seurakunta, jossa elämän ja työn keskiössä ovat lapset. Vapaaehtoiset seurakuntalaiset tulevat lauantaisin valmistamaan lapsille ruokaa. Toisessa kuvassa lapsia ko. Seurakunnassa lauantaipäivän askareissa. (Kuvat 4 ja 5) Kuva Naanista, Boklyan alueelta, jossa kirkko tekee työtä Lua-kansan parissa. Raportoija: Tero Massa 4
Bangkokissa sijaitseva seurakunta Lad Prao on saanut uuden evankelistan Phongsak Kop Asesta (kuvassa vasemmalla kitaran kanssa) Mukdahanissa sijaitsevan seurakunnan nuoria vastuunkantajia. Vuonna 2017 monet thaimaalaiset ovat pukeutuneet päivittäin mustaan Thaimaan kuninkaan kuoleman takia. Suruaika kesti aina lokakuuhun 2017 saakka. Raportoija: Tero Massa 5
Lähetysseuran tuella kirkon koulutuskeskus (LST) ja ELCT tekivät opintomatkan maaliskuussa 2017 Kambodzhaan. Retken vetäjinä toimivat Katariina Kiilunen ja kuvassa oikealla oleva Visanukorn Upama, joka siirrettyään eläkkeelle LST:n johtaja paikalta, palasi pohjoiseen ja palvelee edelleen kirkkoa papin tehtävissä. Kuvassa mukana keskellä Kambodzhan luterilaisen kirkon johtaja, Daniel Orn. Mukdahanin seurakunnan harjoitteli Tyng vetää lapsille pyhäkoulua. Tulevaisuudessa Tyng haaveilee seurakuntapapin työstä. Raportoija: Tero Massa 6
Kirkollisen työn koordinaattori Tero Massa vierailulla Mukdahanin seurakunnassa. Messu jälkeen oli vuorossa reppuselkäralli Mr. Meen kanssa ja poseeraus kuviin. Kolme ELCT:n tulevaisuuden toivoa! He kaikki kuuluvat vuoristokansoihin. Kop kuuluu Akhe-kansaan, Jafa kuuluu Lahu-kansaan ja pian LST:stä valmistuva Four kuuluu Akhakansaan. Kop työskentelee nykyään Lad Praon seurakunnassa Bangkokissa, Jafa Naanin maakunnassa Lua kansan parissa ja Four aloittaa työnsä kirkon keskushallinnossa. Raportoija: Tero Massa 7
Thaimaalaisen mukaan elämän on oltava sanuk eli hauskaa! Juhlapyhinä ja erityisissä tilaisuuksissa seurakuntalaiset kokoontuvat yhteen ja ohjelmaan on kuuluttava sanukkia! Thaimaan luterilainen kirkko kasvaa erityisesti rajaseutujen tuntumassa. Raportoija: Tero Massa 8
Vuoristokansat ylittävät maiden rajoja tarpeen vaatiessa. Monet kirkon parissa työskentelevät vuoristokansojen jäsenet ovat paenneet Myanmarin alueelta Thaimaahan väkivaltaisuuksien pelossa. Raportoija: Tero Massa 9