KPK PESIKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2018

Samankaltaiset tiedostot
HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT

KPK:n toimintakertomus vuodelta 2016

KPK PESIS KILPAILUKERTOMUS 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2008

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

Itä-Suomen joukkueiden sijoitukset PPL:n ja alueen sarjoissa 2009

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (NETTIVERSIO ILMAN TALOUSLUKUJA)

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2012 päivitys KH

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET /vh

YLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys /KH)

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Kauden avaustilaisuus

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2013 (Päiv KH)

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV KH)

KAINUUN YLEISURHEILU VUODEN 2013 TILASTOT (vain yu-passin omaavat urheilijat)

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Sotkamon Jymy-Pesis ry

Salon Palloilijat ry Visio 2022

Sotkamon Jymy-Pesis ry

Kainuun maakuntaviesti ja nuorisoviesti Suomussalmella

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa

Strategia MansePP Edustus (ry) Kasvattajaseurat. Hämeen Pesis

Kainuun maakuntaviestisuunnistus Paljakassa

Kainuun Pesis Ry. Kilpailukertomus 2016

JUNIORITOIMINNAN KÄSIKIRJA G-E -ikäiset, Pesä Ysit

Kilpailu Kainuun alueuinnit Tulostuspäivämäärä 25 huhtikuu 2010 Kilpailun paikkakunta. Kajaani Tulostusaika 16:34

Kannattajajäsenen maksu on 30 euroa yksityishenkilöltä ja 50 euroa yhteisöltä.

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua

Pesäpalloliiton kilpailutoiminnan toimintasuunnitelman toimenpiteet 2011

Tulokset Täydellinen - Ikäryhmittäin (pisteet ja väliajat)

Toimintasuunnitelmat ja talousarviot

klo Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit. - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE

Kainuun Yleisurheilu 2014 Henkilökohtaiset tilastotulokset seuroittain

KAINUUN YLEISURHEILU TYTTÖJEN TILASTO 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

Kotipesä. marraskuu varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

TULOKSET Lasten Hiihto Cup Osakilpailu: HIPPU Hiihdot

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015

Kilpailu Kainuun alueuinnit Tulostuspäivämäärä 21 maaliskuu 2010 Kilpailun paikkakunta. Kajaani Tulostusaika 20:51

Jokelan Kisa jalkapallo

VIMPELIN VETO STRATEGIA KAUSILLE

ULVILAN PESÄ-VEIKOT ry TOIMINTASUUNNITELMA HALLINTO

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2015

3-4lk. Tytöt 25m su. 5-6lk. Tytöt 25m su

Kuhmolainen Maraton 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS

Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS

LeKi-futis toimintasuunnitelma 2013

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU

Johtokunta ja urheilutoimen johtoryhmä

JUHLAVUOSI 2017 POHJOIS-POHJANMAALLA

VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE

Jyväskylän Kiri-juniorit ry:n hallituksen järjestäytymiskokouksen pöytäkirja

varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA

TPV 2017 Strategia - Päivitys

ETULAITON ETELÄN PESIKSEN VERKKOLEHTI 5/2016

Tulokset Täydellinen - Ikäryhmittäin (pisteet ja väliajat)

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.

Toimintasuunnitelma 2016

Joukkueenjohtajien opas

Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos

KAINUUN VAKUUTUSPIIRIN VAIKEAVAMMAISTEN LÄÄKINNÄLLISEN KUNTOUTUK- SEN TERAPIAPALVELUN TUOTTAJAT ( diaari nro 14/331/2010)

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Keravan Pesis-Juniorit ry.


F.C. KASIYSI ESPOO VUOSIKELLO 2017

Leiritoiminta/Tuotot. Varsinainen toiminta Leiripassit 0 kts. Taulukko 2 PESÄPALLON VALTAKUNNALLINEN LEIRI Leiri/ Paikkakunta:

Toimintasuunnitelma ja budjetti 2015

Aika Tiistai klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

TPV Strategia - Päivitys

TOIMINTAKÄSIKIRJA SEURATOIMINNAN

JOHTOKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014

Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (ei väliaikoja)

2016: 14 joukkuetta - Sisäinen sarjajärjestelmä (paikallisparit, paikallislohkot, taisteluparit tms) päätetään erikseen

Toimintasuunnitelma

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen

XVI Hyvä Kajaani Vartti

PHS MÄKIJUNIORIT

TUL:n Läntisen alueen KOULUTUSKALENTERI

VALITUIKSI TULLEET EHDOKKAAN VERTAUSLUKUJEN MUKAISESSA JÄRJESTYKSESSÄ JÄSENALUEITTAIN

Jyväskylän Agility Team ry:n harjoitusryhmät jakso 2/2018

KAJAANIN ALAKOULUJEN HIIHDOT Silja Siltala Nakertaja 8.43,2. 2 Kiia Myllylä Lohtaja 10.25,3. 3 Emilia Kemppainen Kätönlahti 10.

Sata lasissa. Keskeiset teemat:

Holiday Inn, Tampere Kari Lahti

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti

Tervetuloa Roihuun! Uuden junioripelaajan ja vanhempien opas Roihu ry

Kainuun am-pitkämatka , Sotkamo, Sotkamon H21 12,30 km osallistujia: 17

1/3 Syyskokous Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut:

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Nuorten maajoukkuetoiminta.

TOIMINTASUUNNITELMA NJS A NJS A TOIMINTASUUNNITELMA Elisa Sormunen / Pasi Vuori

Transkriptio:

KAJAANIN PALLOKERHO Kehräämöntie 7 87400 Kajaani 08-6130 915 ma-ti klo 9.30-15 kpk@kainuu.com KPK PESIKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Yleistä: Kajaanin Pallokerholla on edessään juhlavuosi. Seura on perustettu 24.4. 1933 ja täyttää näin ensi huhtikuussa 85 vuotta. Vuosipäivänä seura järjestää toimistollaan avoimien ovien päivät ja kevään harjoitusottelut 85-vuotisjuhlaotteluina. Juhlavuoden näyttävin tapahtuma on Kajaanissa kesäkuussa järjestettävä alle 8-vuotiaiden G- ja alle 10-vuotiaiden F-juniorien Pohjois-Suomen alueleiri, jolle odotetaan 25-30 joukkuetta. Viralliset vuosijuhlat järjestetään lokakuussa pelikauden päättäjäisten yhteydessä. Seuran toiminta-ajatus: Kajaanin Pallokerhon tavoitteena on Suomen kansallispelin pesäpallon laajapohjaisen harrastuksen turvaaminen ja tukeminen kaupungissa sekä toimiminen niin, että pesäpallo kehittyy Kajaanissa huippu-urheiluna mahdollisimman korkealle tasolle ja KPK on palloilun johtava seura kaupungissa. Visio: KPK pelaa vuonna 2020 naisten joukkueella ykköspesiksessä ja seuralla on juniorijoukkueet tyttöjen kaikissa ikäluokissa ja myös poikatoiminta on kääntynyt uudelleen nousuun. Seuralla on ympäri vuoden toimiva pesiskerho/pesiskoulu ja siinä sata tyttöä ja poikaa. Seura järjestää heinäkuussa 2020 kaikkien aikojen suurimman alle 10-vuotiaiden valtakunnallisen Naperoleirin. Seura selvittää mahdollisuudet palkata PPL:n ja OKM:n tuella puolipäivätoiminen juniorivalmennuspäällikkö vuoteen 2020 mennessä. Liikuntapuiston hiekkatekonurmi on uusittu valtakunnallisen leirin järjestämiseen mennessä. Toimintavuoden 2018 päätavoitteet: 1. Naisten ja B-tyttöjen uudistuvien joukkueiden toiminta kääntyy uudelleen nousuun. Naisten joukkue taistelee suomensarjassa noususta naisten ykköspesikseen ja B-tytöt superpesiksen ylemmän jatkosarjan paikasta. 2. Seura järjestää kesäkuussa 2018 Pesäpalloliiton pohjoisen alueen Naperoleirin niin toiminnallisesti kuin taloudellisestikin onnistuneesti ja kouluttaa samalla leiriorganisaatiotaan vuoden 2020 valtakunnallisen Naperoleirin järjestämistä varten. 3. Pesäpallon harrastajapohjan laajentaminen niin, että juniorijoukkueet ovat nykyistä omavaraisempia ja pelaajapolku omille junioreille on kunnossa pesiskoulusta edustusjoukkueseen. 4. Talous on tasapainossa ja luo mahdollisuudet toiminnan monipuoliselle kehittämiselle mm. seurajohtoa, ohjaajia, valmentajia ja pelinjohtajia kouluttamalla. Hallinto: Seuran sääntömääräinen syyskokous pidetään marras-joulukuussa ja tilikokous huhti-toukokuussa. Seuran toimintaa johtaa 8 jäsenestä ja 8 varajäsenestä koostuva johtokunta, joka pitää vuosittain 10-15 kokousta. Johtokunnan jäsenet valitaan aina kahdeksi vuodeksi kerrallaan ja jäsenistä on vuosittain puolet erovuorossa. Seuran toimisto sijaitsee vuokrahuoneistossa osoitteessa Kehräämöntie 7 ja tarjoaa joukkueille ja jäsenistölle monipuoliset toimistopalvelut sekä monipuoliset koulutus- ja kokoustilat. Johtokunta

päättää mm. seuran maksuista, toiminta- ja taloussuunnitelman toteuttamisesta, avustusten anomisesta ja jakamisesta joukkueille skä hyväksyy ja erottaa seuran jäsenet. Jokainen joukkue vastaa oman toimintansa taloudesta valitsemalla itselleen mm. joukkueenjohtajan ja talousvastaavan. Seuran nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja yhdessä sihteerin kanssa. KPK on jäsenenä Pesäpalloliitossa, Kainuun Pesiksessä ja Kainuun Liikunnassa sekä osakkaana Superpesis Oy:ssä ja Kajaanin Pallohalli Oy:ssa. Koulutus: Johtokunta valitsee koulutukseen osallistuvat yhteistyössä joukkueiden kanssa ja pääosin kustantaa valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen. Vuoden 2018 päätavoitteena on ohjaajien ns. peruskoulutus eli saada pesiskerholle, pesiskoululle ja harrastepesikseen uusia koulutettuja vetäjiä. Tuomari- ja kirjurikoulutus muuttuu PPL:n alueorganisaation uudistuksen vuoksi. Koulutuksesta vastaa liiton alueellinen kouluttaja yhteistyössä seurakouluttajan kanssa. Tavoitteena on edelleen 50-60 kortillisen tuomarin ja 5-10 ATK-kirjurin kouluttaminen. Seurajohdon koulutus tapahtuu yhteistyössä Kainuun Liikunnan ja PPL:n pohjoisen alueen seurakehittäjän kanssa. Tavoitteena on antaa ns. perehdyttämiskoulutus kaikille uusille tekijöille. Valmennus: Seuran valmentajat valitsee johtokunta yhteistyössä joukkueiden kanssa. Tavoitteena on järjestää jokaiselle ikäluokalle ympärivuotista riittävän tasokasta ja ikäluokalle sopivaa valmennusta. Seuralla on syyskaudella 2017 yhteensä 9 harjoitusryhmää ja niillä yhteensä 22 ohjattua viikkoharjoituskertaa mm. Soidinsuon koulun salissa, Kajaanihallissa ja Sotkamossa. Toiminnassa mukana olevia ohjaajia ja valmentajia on 12. Kevätkaudella harjoittelu tapahtuu myös pallohallissa ja kesäkaudella pääosin Liikuntapuiston ja Lehtikankaan monitoimikeskuksen tekonurmilla. Harjoitusryhmät ja viikkoharjoituskerrat syyskaudella: 1. Naiset ja B19-tytöt 5 kertaa/viikko 2. B18-C16-tytöt ryhmä 2 kertaa/viikko 3. C16-tytöt 4 kertaa/viikko 4. D14-rtytöt 4 kertaa/viikko 5. E12-F10-tytöt 2 kertaa/viikko 6. Ladypesis 1 kertaa/viikko 7. D14-E12-pojat 2 kertaa/viikko 8. Äijäpesis 1 kertaa/viikko 9. Pesiskerho 1 kertaa/viikko Joukkueiden toimintasuunnitelmat 2018 1. Naiset edustusjoukkue suomensarja - ryhmässä 24 valmennettavaa (naiset 7 + B-tytöt 17) - tavoite: nousu ykköspesikseen - valmentajat: Arttu Jurvakainen ja Paavo Haverinen - joukkueenjohtaja: Matti Hakala - huoltaja: Kalle Kemppainen - talkoopäällikkö: Riitta Moilanen - talousvastaava/tilinhoitaja: Leena Markkanen - talousryhmä: Matti Hakala, Risto Karjalainen ja Tapani Kyllönen

2. B19-tytöt superpesis - ryhmässä 17 B-tyttöä - tavoite: tyttöjen superpesiksen ylempi jatkosarja - valmentajat: Arttu Jurvakainen ja Paavo Haverinen - joukkueenjohtaja: Matti Hakala - huoltaja: Kalle Kemppainen - talkoopäällikkö: Riitta Moilanen - talousvastaava/tilinhoitaja: Leena Markkanen = yhteistyötalous naiset suomensarja-maakuntasarja-b-tytöt - nettisivujen päivitys: 3. Naiset maakuntasarja - sama organisaatio ja taloushallinto kuin suomensarjaja B-tytöt - pelinjohtaja: nimetään myöhemmin 4. C16-tytöt - ryhmässä 8 C-tyttöä + D-tytöt täydennys - tavoitteet: K-Pohjanmaan aluesarja ja leiri Seinäjoki 29.7.-3.8. - valmentajat: Minna Malinen, Jukka Nevalainen ja Marjukka Urpelainen - joukkueenjohtaja: Leea Mattila - huoltaja: Anna-Mari Tegelberg - talkoopäällikkö: Niina Toivio-Hakala - talousvastaava/tilinhoitaja: Marjo Kaipainen 5. D14-tytöt - ryhmässä 9 D-tyttöä ja 2 yli-ikäistä - tavoitteet: Keski-Pohjanmaan aluesarja ja leiri Tampere 17.-22.7. - valmentajat: Jukka Nevalainen ja Minna Kettunen - joukkueenjohtaja: Teija Jääskeläinen - huoltajat: Sirpa Perttunen ja Tapio Perttunen - talkoovastaavat: Paula Sirviö ja Ari Sirviö - talousvastaava/tilinhoitaja: Riikka Meriläinen - tiedotus: Ali Rantonen 6. E12-tytöt - ryhmässä 7 E-tyttöä ja 2 F-tyttöä - tavoitteet: Keski-Pohjanmaan aluesarja ja leiri Kouvola 8.-13.7. - valmentajat: Oona Markkanen ja Minna Malinen - joukkueenjohtaja: Anssi Nevalainen - huoltajat: Kati Nevalainen ja Ari Sirviö - talkoovastaavat: Päivi Flöjt ja Katja Romppainen - talousvastaava/tilinhoitaja: Mira Huotari - tiedotus: Katja Moilanen 7. F10-tytöt - harjoittelu talvikaudella D-tyttöjen kanssa - tavoitteet: P-Suomen alueleiri Kajaani ja Naperoleiri Haapajärvi 24.-28.7. - talous: talvikauden yhteistalous E-tyttöjen kanssa - muu organisaatio: nimetään myöhemmin 8. Ladypesisjoukkue - ryhmässä 20-30 aktiivia

- tavoitteet: KPK ladyt 10-vuotisjuhlaturnaus, Itä-Suomen alueturnaus Viinijärvi, valtakunnallinen ladypesisturnaus Turku - valmentajat: Johanna Partanen ja Minna Kettunen - joukkueenjohtaja: Johanna Kokkonen - talkoovastaavat: Ulla Kokkonen ja Sirpa Heikkinen - reissuvastaavat: Krista Jylänki ja Silja Kohonen - juhlaturnauksen työryhmä: Johanna Partanen, Minna Kettunen, Maria Oravala ja Viivi Sarkkinen - talousvastaava: Paula Juntunen - tiedotus/nettisivujen päivitys: Riija Kemppainen ja Tiina Schroderus 9. Miehet harrastepesis - ryhmässä 15-20 aktiivia - tavoitteet: Kainuun harrastepesisturnaus, harrastepesiksen SM-kisat Tampere, syysturnaus - valmentajat: Arto Moilanen ja Ari Sirviö - joukkueenjohtaja/yhdysmies: Timo Mikkonen - talousvastaava: Timo Mannermaa - tiedotus/nettisivujen päivitys: Arto Moilanen 10. D14-E12-pojat - ryhmässä 8 poikaa - tavoitteet: D-pojat leirijoukkue Tampere 17.-22.7. yhteistyössä muiden seurojen kanssa - valmentaja: Jorma Säkkinen - huoltaja: Virpi Piirainen - tilinhoitaja: Timo Mannermaa - tiedotus/nettisivujen päivitys: Pasi Reponen 11. F10-pojat - joukkue kootaan kesän pesiskoululaisista - tavoitteet: P-Suomen alueleiri Kajaani ja valtakunnallinen leiri Haapajärvi 24.-28.7. 12. Pesiskoulu - kesällä naperopesis 40 ja pesiskoulu 20 osanottajaa - tavoitteet: G-pojat P-Suomen alueleiri Kajaani ja Kainuun Pesiksen pesiskouluturnaukset 4-6 - vastuu: pesiskoulun rehtori; koko kesän jatkuva toiminta - valmentajat: 3-5 koululaista kaupungin kesätyösetelillä - tilinhoitaja: Timo Mannermaa Seuran talous: Seuran taloudesta on vastuussa johtokunta. Se anoo kaupungin ym. vuosittaiset avustukset ja jakaa niistä osan joukkueille; osa, mm. koulutusavustus jää kokonaan seuralle. Johtokunta perii jäsenmaksut ja joukkueilta sovitut ns. seuramaksut hallinnon kulujen kattamiseen ja toimistotyöntekijän palkkaukseen. Seura työllistää toimistossa 1-2 henkilöä ja lisäksi 1-2 kentänhoitajaa, tarvittaessa myös koululaisia kesätyösetelillä mm. leirijärjestelyihin. Jokainen joukkue vastaa oman joukkueensa taloudesta eli varainhankinnasta ja varojen käytöstä. Joukkueen talousvastaava raportoi joukkueensa tilanteesta neljännesvuosittain johtokunnalle. Seurajohto seuraa jokaisen joukkueen taloustilannetta kuukausittain tiliotteista. Joukkueiden tiliotteet ovat johtokunnan jäsenten nähtävillä toimistossa. Johtokunta auttaa joukkueitta talkootoiminnan järjestämisessä ja varainhankinnassa järjestämällä ja tarjoamalla erilaisia talkookohteita, mm. vuosittaiset inventaario-, paketointi- ja rakettitalkoot, messujärjestelyt sekä mahdollisuuden kioskimyyntiin omissa ottelutapahtumissa. Kokonaistavoitteena on velaton ja hyvin taloudellisesti toimiva yhdistys.

Toimintasuunnitelman arkistokappaleen liitteet: 1. Joukkueiden omat toimintasuunnitelmat 2. Syyskauden harjoitusvuorolista 3. Vuoden 2018 tapahtumakalenteri 4. Talousarvion yhdistelmä ja joukkueiden talousarviot