TAMPERE ALUEITTAIN 2013

Samankaltaiset tiedostot
Lestijärvi. Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Halsua. Halsuan väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Veteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Kannus. Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Toholampi. Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella (1.1.) ja ennuste vuosille

Kaustinen. Kaustisen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Perho. Perhon väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

TAMPEREEN VÄESTÖ

TAMPEREEN VÄESTÖ

Kaisu Kammonen, erityisasiantuntija Asumisen kehittäminen ja palvelutilaverkot Pekka Veiste, analyytikko Tietojohtamispalvelut 26.4.

Kilpailukyky ja työmarkkinat

TIEDOTE 3/2014 KUOPION MUUTTOLIIKE

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne

KEVYEN LIIKENTEEN LIIKENNEMÄÄRÄT KESÄLLÄ 2010

Ruututietokanta 2018: 250m x 250m

Iisalmi tilastoina. Aineisto koottu Pohjois-Savon liitossa

LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT

Kuopion työpaikat 2016

LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista

Ruututietokanta 2017: 250m x 250m

Ruututietokanta 2016: 250m x 250m

Ruututietokanta 2014: 250m x 250m

Ruututietokanta 2015: 250m x 250m

Toimintaympäristö. Muuttajien taustatiedot Jukka Tapio

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne

Työpaikka- ja elinkeinorakenne

312 Hirmunkatu Alueella on vanhaa ja uutta omakotiasutusta. 313 Juusonkatu Pienalue on rautatien ja Perämerentien väliin sijoittuva

Kuopion työpaikat 2017

Työpaikat ja työlliset 2014

Työpaikka- ja elinkeinorakenne

KUOPION TYÖPAIKAT

TKL:n linjat vuosittain Vuosi 1957

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty

4 SYVÄKANKAAN SUURALUE

TILASTOKATSAUS 19:2016

Tammerkosken sillalla - tapahtuma. PL TAMPERE Puh Maksuvälineet: Palvelutyypit: Kulttuuri. Taitokeskus Epilä

2 KOIVUHARJUN SUURALUE

Työpaikat ja työlliset 2015

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty

Tampere Areena. Jäähallinraitti TAMPERE. Maksuvälineet: Smartum setelit. Palvelutyypit: Liikunta. Tammerfest Oy. Sammonkatu TAMPERE

Kainuu tilastoina Kuva: Samu Puuronen

511 Hepola Asuntoalueen kehitys on pohjautunut pääosaltaan Veitsiluodon saaren teollisuuden

1 SAUVOSAAREN SUURALUE

Työpaikat Vaasassa

ƒ) ± ± ± )± ã ƒ) ; ; ã Ò ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ)

Raitiotien rakentaminen käynnistyy Linja-autoliitto projekti-insinööri Antti Haukka

Maapinta-ala 340 km². Merialueita 356 km² Kunnan pinta-ala 699 km² Asukastiheys 56 asukasta/maa-km² Taajama-aste 82 %

Tampereen väestö ikäryhmittäin

Tammerkosken sillalla - tapahtuma. PL TAMPERE Puh Maksuvälineet: mobiilimaksu. Palvelutyypit: Kulttuuri.

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä

Kustaa III perusti Tampereen Tammerkosken partaalle Näsijärven ja Pyhäjärven väliselle kannakselle.

TILASTOKATSAUS 1:2018

Työpaikat Vaasan seudulla

Tilastotietoa Oulusta VÄESTÖ JULKAISTU 2019

Sisällysluettelo. Jalankulun ja pyöräilyn liikennemäärät Laskentaraportti

TILASTOKATSAUS 7:2018

Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella ja ennuste vuosille

KÄVELYN JA PYÖRÄILYN LIIKENNEMÄÄRÄT KESÄLLÄ 2011

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2014

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. kesäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. kesä-/heinäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen

Toimintaympäristö: Asuntojen hinnat ja vuokrat

TILASTOJA. Kustaa III perusti Tampereen Tammerkosken partaalle Näsijärven ja Pyhäjärven väliselle kannakselle.

TYÖPAIKKOJEN MÄÄRÄ. Työpaikkojen määrän kehitys on yhteneväinen työllisyyden kehityksen kanssa. Lähde:

Aviapolis-tilastoja lokakuu 2007

Liite 3 1/30. Meluntorjunnan kohdekortti: Keskustan ja Amurin pääkadut. Armonkallio, Juhannuskylä, Kyttälä, Ratina, Amuri, Kaakinmaa

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa TEM/Työnvälitystilastot

Työpaikka- ja. Päivitetty

Liite 1 Tampereen kantakaupungin avoimet maisematilat KOHDELUETTELO

Aviapolis-tilastot. Kesäkuu 2008

Suur-Kauklahti; koko väestö ja v * 2016* Suur-Kauklahti; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v.

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 2

0.3 Hankkeen vaikutuksia: rakentamisen aikana, liikennemääriin ja Naistenlahden voimalaitoksen polttoainehuollon ajoreitteihin

yrityskatsaus y 2013 Tilastokeskus, Alueellinen yritystoimintatilasto

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. huhtikuu Salon seutukunta / Salo

Suomi postinumeroalueittain palvelun taulukko- ja tietoluettelo

Pohjois-Espoo; koko väestö ja v * 2016* Pohjois-Espoo; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v. 1.1.

TILASTOKATSAUS 23:2016

Me-säätiö tavoite Suomessa ei ole yhtään syrjäytynyttä lasta eikä nuorta.

Suur-Leppävaara; koko väestö ja v * 2016*

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. tammikuu Salon seutukunta / Salo

YT-TILASTOT ILKKA KAUKORANTA

Suur-Matinkylä; koko väestö ja v * 2016* Suur-Matinkylä; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v.

Tilastokatsaus 12:2010

Asunnot ja asuntokunnat 2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto

Taitokeskus Pirkkala. Suupantie PIRKKALA. Puh Maksuvälineet: Palvelutyypit: Kulttuuri TAMPERE

TILASTOJA. Kustaa III perusti Tampereen Tammerkosken partaalle Näsijärven ja Pyhäjärven väliselle kannakselle.

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia. 2016, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi

Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2016

Vanha-Espoo; koko väestö ja v * 2016* Vanha-Espoo; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v. 1.1.

1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain. 2) Alueen profiilitiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti vuonna 2013

Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. tammikuu Salo. Tommi Virtanen

Transkriptio:

TAMPERE ALUEITTAIN 213

Tampereeen kaupunki Talous- ja liiketoimintaryhmä Tietotuotanto ja laadunarviointi Aleksis-Kiven katu 14 16 C PL 487 3311 Tampere Puh. 3 6 611 www.tampere.fi Tampereen kaupunki Juvenes Print Tampereen Yliopistopaino Oy Tampere 213 ISBN 978-91-69-69- ISSN-L 1797-67 ISSN 1797-689

Sisällys JOHDANTO TAMPERE 6 1 KESKINEN SUURALUE 11 2 KOILLINEN SUURALUE 9 3 KAAKKOINEN SUURALUE 147 4 ETELÄINEN SUURALUE 17 LOUNAINEN SUURALUE 21 6 LUOTEINEN SUURALUE 263 7 POHJOINEN SUURALUE 287 PALVELUALUEET 31 ENITEN POIKKEAVAT ALUEET 321 KÄSITTEET JA LÄHTEET 326 ALUEHAKEMISTO 329

JOHDANTO Alueellisesta tiedosta on tullut entistä tärkeämpää, kun suunnitellaan kaupungin tulevaa toimintaa. Palvelu- ja kehittämistarpeita arvioitaessa tarvitaan tietoa sekä alueiden kehityksestä, nykytilasta että niiden välisistä eroista. Tämän julkaisun tarkoituksena onkin tarjota alueittaista tietoa Tampereesta. Edellisen aluetarkastelun Tampereen kaupunki on julkaissut vuonna 28. Nyt käsillä oleva teos on sisällöltään sitä laajempi ja monipuolisempi. Siitä on pyritty tekemään myös yksinkertaisempi ja helpommin lähestyttävä. Tampere jakautuu 7 suuralueeseen, 19 suunnittelualueeseen, 111 tilastoalueeseen ja palvelualueeseen. Jokainen suuralue jakautuu suunnittelualueisiin, jotka jakautuvat edelleen tilastoalueisiin. Tilastoalueet vastaavat pääosin kaupunginosia, mutta täysin yksi yhteen ne eivät aivan jokaisessa tapauksessa käy. Tässä julkaisussa Tamperetta tarkastellaan nimenomaan tilastoalueiden ja niistä muodostuvien suurempien aluekokonaisuuksien mukaan. On otettava myös huomioon, että tilastoalueiden välillä on valtavia eroja. Väestömäärältään pienimmissä tilastoalueissa, jotka ovat yleensä lähinnä teollisuusalueita, asuu vain muutama kymmenen asukasta ja suurimmissa monta tuhatta, Hervannan väkiluvun yltäessä yli 23 asukkaaseen. Alle viidenkymmenen asukkaan tilastoalueista esitetään tässä julkaisussa vain valikoidusti tietoja. Palvelualueet noudattavat eri rajoja kuin suur- ja suunnittelualueet, mutta niidenkin pohjana on käytetty tilastoaluejakoa. Kaikki aluerajat on esitetty aluekartoilla. Lisäksi tilastoalueiden historiallista kehitystä ja pääpiirteitä on esitelty suuralueittain. Julkaisun pääsisältö muodostuu kaikkia tarkasteltuja alueita kuvaavista muuttujista, joita ovat väestönkehitys, ikärakenne, väestönmuutokset, asuntokunta- ja perherakenne, työllisyys, koulutus, tulot, työpaikat, asunnot ja rakennukset. Lisäksi profiilikuviossa esitetään keskeisimpiä alueita kuvaavia lukuja, ja niitä verrataan koko kaupunkiin ja muihin alueisiin. Palvelualueissa käytetään osin eri muuttujia, kuten nuorisotyöttömyyttä, jonka tarkastelu tilastoalueittain olisi ollut harhaanjohtavaa monien alueiden vähäisen väkimäärän vuoksi. Eri muuttujia tarkasteltaessa on otettava huomioon, että alueittaiset tiedot saadaan pienellä viiveellä. Suurin osa tässä julkaisussa käytetyistä luvuista on vuodelta 211, työllisyys-, koulutus- ja työpaikkatietojen ollessa vuodelta 21. Siinä ajassa alueiden sisällä ja välillä ei ehdi kuitenkaan tapahtua kovin suuria muutoksia. Alueittaisista tiedoista poiketen koko Tampereen luvut ovat työpaikkoja lukuun ottamatta vuosilta 212 ja 211. Vertailtaessa eri alueita koko Tampereeseen käytetään kuitenkin sen ajankohdan mukaisia lukuja. Tarkat määritelmät kaikille käytetyille käsitteille löytyvät julkaisun lopusta. Sanat ja numerot: Jukka Tapio Kartat: Jouko Järnefelt ja Birgitta Helsing Kannen kuva: Janne Kaakinen / Tampereen Kameraseura ry Taitto: Eliisa Helander

TAMPERE TAMPERE Tampere on Suomen kolmanneksi suurin kaupunki, jossa vuoden 212 lopussa asui 217 421 asukasta. Kaupungin pinta-ala oli 689,6 neliökilometriä, josta vesipinta-alaa oli 164,6 neliökilometriä. Tampere perustettiin Kustaa III:n päätöksellä vuonna 1779 silloisen Ruotsin valtakunnan itäosaan, Näsijärven ja Pyhäjärven väliselle kapealle kannakselle. Alussa Tampereen maa-alue käsitti vain Tammerkosken länsirannalta Pispalan rajalle ulottuvan noin kolmen neliökilometrin kokoisen alueen, jossa asui alle 2 henkilöä. Jo alkuajoista asti nykyinen Keskustori oli kaupungin sydän, ja se toimi vilkkaana markkinapaikkana 18-luvun loppuun saakka. Ensimmäinen pääkatu oli Kauppakatu, jonka varrella sijaitsivat kauppiaiden rakennuttamat kaksikerroksiset puutalot. Käsityöläisten asuinsijat ja työtilat sijaitsivat kaupungin pohjoislaidalla. Tampereen kehittyminen Suomen ensimmäiseksi ja historiallisesti suurimmaksi teollisuuskaupungiksi alkoi 18-luvun alkupuolella. Varhaisista teollisuuslaitoksista merkittävin oli skotlantilaisen James Finlaysonin vuonna 182 perustama puuvillatehdas, joka nousi Pohjoismaiden suurimmaksi tehtaaksi 18-luvulla ja pysyi sillä sijalla aina 192-luvulle asti. 19-luvun vaihteessa Finlaysonilla työskenteli yli 3 työntekijää, ja samaan aikaan Tampereen väkiluku oli teollistumisen johdosta kasvanut noin 3 :een. Tekstiiliteollisuuden ohella tärkeimmiksi teollisuudenhaaroiksi muodostuivat metalli-, rauta- ja puunjalostusteollisuus. Myöhemmin kasvoivat myös kenkä- ja nahkateollisuus. Teollistuminen muokkasi Tampereen kaupunkikuvaa voimakkaasti. Etenkin Tammerkosken ympäristöön nousi monia merkittäviä tehtaita, kuten Tampella ja Frenckellin paperitehdas. Kosken rannalla säilyneet punatiilitehtaat ja savupiiput ovat tehneet Tammerkoskesta yhden Suomen kansallismaisemista. 19-luvun jälkipuoliskolla vanhat teollisuudenalat Tampereella alkoivat pikkuhiljaa väistyä ja korvautua modernilla teknologialla. Pohjan tälle rakennemuutokselle loi korkeakoulujen tulo: Yhteiskunnallinen korkeakoulu, jonka nimeksi vaihdettiin myöhemmin Tampereen yliopisto, siirrettiin Helsingistä Tampereelle vuonna 196, ja viisi vuotta myöhemmin Tampereelle perustettiin alun perin Helsingissä sijaitsevan Teknillisen korkeakoulun sivukorkeakoulu, joka nykyisin toimii nimellä Tampereen teknillinen yliopisto. 199-luvulle tultaessa viimeisetkin Tammerkosken rannalla toimivat teollisuuslaitokset, Takon kartonkitehdasta lukuun ottamatta, olivat joko lopettaneet toimintansa tai siirtäneet tuotantonsa muualle. Suurin osa Tampereella nykyisin toimivasta teollisuudesta on keskittynyt keskustan ulkopuolella sijaitseville teollisuusalueille. 19-luvun jälkipuoliskon rakennemuutos on tehnyt Tampereesta modernin teknologian keskuksen, jonka vahvoja aloja ovat koneenrakennus ja automaatio, informaatioteknologia, lääketieteen teknologia, uusmedia ja viestintä. Rakennemuutoksen ja 199-luvun laman jälkeen jättämästä korkeasta työttömyydestä huolimatta Tampereella on hyvä maine asuinpaikkana. Tampere on arvioitu toistuvasti kärkisijoille Taloustutkimuksen suorittamissa Muuttohalukkuus-tutkimuksissa. Viimeksi vuonna 212 Tampere sijoittui kokonaismielikuvaltaan Suomen parhaaksi asuinpaikaksi selvällä erolla toiseksi tulleeseen Turkuun. Uusimman tutkimuksen mukaan jopa 31 % suomalaisista voisi kuvitella muuttavansa Tampereelle. Erityisesti Tampereen sijaintia ja kunnallisia palveluita pidettiin vastaajien keskuudessa vetovoimaisina. Tampere tunnetaan yleisesti myös opiskelija-, kulttuuri- ja jääkiekkokaupunkina. Vuonna 199 valmistunut konsertti- ja kongressikeskus Tampere-talo teki Tampereesta kansainvälisestikin merkittävän kokous- ja kongressikaupungin. 6

TAMPERE TAMPERE 7

TAMPERE TAMPERE Väestö: 217 421 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 3 27 24 21 18 1 12 9 6 3 1982 1987 1992 1997 22 27 212 4 4 3 3 2 2 1 1 1982 1987 1992 1997 22 27 212 Profiili Tampere Suomi 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Tampere Suomi Minimi Maksimi 7, 7,8 6,4 9,9 7 1-vuotiaita, % 7,4 9,7 7,2 1,9 Yli 7-vuotiaita, % 7,8 8,3 4,7 8,9 Yli 8-vuotiaita, % 2,2 2,3 1, 2,7 Väestön keski-ikä 4, 41,8 37,1 41,7 Vieraskielisiä, %,9 4,9 2,8 12,2 Opiskelijoita, % 9,7 7,6 6,9 1, Työssäkäyviä, % 44,9 43,6 42,9 49,9 Työttömyysaste, % 12,6 9,8, 12,6 Keskimääräiset vuositulot, 1 26,8 26,9 26,1 38,7 Asuinkerrostaloja, % 14,4 3,9 7, 24,7 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 73, 81,4 8,6 83,4 Vuokra-asuntoja, % 44,6 32, 3,7 49, Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 37,4 39,4 34,2 38,1 27,3 24,3 24,4 43,6 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi ikäryhmät, väestön keski-ikä ja vieraskieliset vuodelta 212. Minimit ja maksimit ovat Suomen kuuden suurimman kaupungin (Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Turku ja Oulu) pienimpiä ja suurimpia arvoja. 8

TAMPERE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä* Kuolleita* Kuntien välinen tulomuutto* Kuntien välinen lähtömuutto* 212 1 241 16 3 2 743 6 14 39 87 2 613 12 362 4 69 212 2 23 2 96 1 844 14 14 13 49 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 113 97 2 628 26 3 46 4 164 1,8 2,62 211 96 32 13 862 2 833 46 77 37 166 21 18 437 6 64 13 2 668 4 277 7 84 2 99 8 147 8 8 4 82 9 269 18 486 2 28 262 116 219 Väestö koulutusasteen mukaan 211 Ylempi 12 % Perusaste, 26 % Alempi 21 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 41 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 4 319 3 4 7 79 19 199 2 372 1 992 33 347 196 1969 2 136 1 29 92 1 197 1979 2 867 1 89 432 4 198 1989 4 46 2 933 1 94 438 199 1999 3 142 2 29 92 21 2 211 2 912 1 89 4 67 Yhteensä 22 213 1 88 2 763 3 642 *Ennakkotieto 1h+k/kk, 21 % 2h+k/kk, 37 % 4+h+k/kk, 2 % 3h+k/kk, 22 % 9

TAMPERE 1

KESKINEN SUURALUE 1 KESKINEN SUURALUE 1 Keskinen suuralue 1 Keskusta 11 Finlayson 12 Tammerkoski 13 Nalkala 14 Amuri A 1 Amuri B 16 Kaakinmaa 17 Pyynikinrinne 18 Särkänniemi 19 Tampella 11 Jussinkylä 111 KyttäläA 112 KyttäläB 113 Ratina 114 Osmonmäki 11 Tammela A 116 Tammela B 117 Tulli 118 Kalevanharju 122 Hatanpää 134 Pyynikki 2 Sampo 119 Kalevanrinne 12 Liisankallio 121 Petsamo 127 Lappi 128 Lapinniemi 129 Kaleva 13 Järvensivu 131 Vuohenoja 132 Kauppi 133 Kissanmaa 3 Iides 123 Viinikka 124 Nekala 12 Vihioja 126 Jokipohja 13 Muotiala 11

KESKINEN SUURALUE 1 Keskinen suuralue 1 Keskusta Tammerkosken ympärille eri ajanjaksoina rakennettuun Keskustan suunnittelualueeseen lasketaan kaupungin keskusta reuna-alueineen sekä myös Pyynikki ja Hatanpää. Yhteensä siihen kuuluu 2 tilastoaluetta. Alun perin Tampere perustettiin vuonna 1779 Tammerkosken länsirannalle, ja silloin se käsitti suurin piirtein Tammerkoskesta Pispalan rajalle ulottuvan alueen. Pohjoisin Tammerkosken länsirannikolla olevista tilastoalueista on Finlayson, joka nykyään koostuu vanhasta Finlaysonin tehdasalueesta, Näsinpuistosta ja Hämeenpuiston ja Satakunnan rajaamista asuinkortteleista. Finlayson oli 19-luvun alkupuolelle saakka Pohjoismaiden suurin teollinen toimipaikka. Sittemmin vanha tehdasalue on muutettu työssäkäynnin ja vapaa-ajan keskukseksi. Finlaysonin eteläpuolella sijaitseva Tammerkosken tilastoalue käsittää Tampereen ydinkeskustan alueen Hämeenkadun luoteispuolella; idässä se rajautuu Tammerkoskeen ja lännessä Hämeenpuistoon. Suurin osa Keskustoria ja sitä ympäröivät rakennukset, kuten Raatihuone, Vanha kirkko ja Tampereen teatteri, sekä myös keskusvirastotalo, Frenckellin vanhat tehdasrakennukset ja Tampereen ylioppilastalo sijaitsevat Tammerkosken alueella. Tammerkosken eteläpuolelle rajautuva Nalkala käsittää ydinkeskustan lounaisen osan, ja sieltä löytyy kaksi torialuetta: Keskustorin eteläosa linja-autopysäkkeineen ja Laukontori. Nalkalassa sijaitseva Takon kartonkitehdas on keskustan viimeinen toiminnassa oleva tehdas. Kehräsaaren tehdasalue on sen sijaan muutettu kauppa- ja yrityskeskukseksi. Tammerkosken länsirannalla olevien alueiden jatkoksi rakennettu Amuri ulottuu itä länsi-suunnassa Hämeenpuistosta Luoteiseen suuralueeseen kuuluvaan Santalahteen ja pohjois etelä-suunnassa Paasikiventieltä Pirkankadulle. Alueen itä länsi-suunnassa halkaiseva Satakunnankatu jakaa Amurin pohjoiseen osaan A ja eteläiseen osaan B. Amuri rakennettiin 18-luvun jälkipuoliskolla lähinnä Finlaysonin tehtaan työntekijöiden asuinalueeksi. Se muodostui eheistä puutalokortteleista, jotka vasta 19-luvulta alkaen on korvattu kerrostaloilla, museoituna säilytettyä Työläismuseokorttelia ja Punakylän puutalokortteleita lukuun ottamatta. Amuri B:ssä sijaitsevat pääkirjasto Metso, Tampereen taidemuseo ja Pyynikin uimahalli. Amurin pohjoispuolelle sijoittuvasta Särkänniemestä noin puolet on Särkänniemen Elämyspuiston käytössä. Särkänniemeen kuuluu myös Mustalahden satama-alue ja 197 198-luvuilla rakennettu Onkiniemen kerrostaloalue, jota on täydennetty 2-luvulla. Särkänniemen Elämyspuistossa kohoava 168 metriä korkea Näsinneula on Pohjoismaiden toiseksi korkein näkötorni. Amurin eteläpuolella olevaan Kaakinmaahan kuuluu Pyynikin kirkkopuistosta Pyhäjärven rantaan asti ulottuva alue, joka lännessä rajautuu Mariankatuun ja idässä Hämeenpuistoon. Kaakinmaan vanhoja tehdas on korjattu asuin- ja liiketiloiksi, ja niiden rinnalle on rakennettu uudempia kerrostaloja, etenkin 196-luvulla. Tampereen työväentalo ja Tampereen Työväen Teatteri sijaitsevat Kaakinmaalla. Kaakinmaan ja Nalkalan kesken jakautuvaa Eteläpuistoa on suunniteltu kehitettävän virkistys- tai asuinkäyttöön. Pyynikinrinne ja Pyynikki sijaitsevat Kaakinmaan länsipuolella. Pyynikinrinne rajautuu etelässä Pyynikinharjun luonnonsuojelualueeseen, pohjoisessa Pirkankatuun ja idässä Mariankatuun. Tyypillisiä Pyynikinrinteen rakennustyyppejä ovat 19-luvun alkupuoliskolla rakennetut kaksikerroksiset puukerrostalot ja Pyynikintorin varrelle 192-luvulla rakennetut korkeammat kivitalot. Nykyisin Pyynikintori toimii lähinnä linja-autopäätepysäkkinä. Pyynikinrinteellä sijaitsevat muun muassa Pyynikin urheilukenttä, Pyynikin palloiluhalli ja 138 metriä pitkä Kilometritalo. Pyynikinrinteen lounaispuolelle sijoittuvaa Pyynikkiä hallitsee yli 9 hehtaarin laajuinen harjualue. Pyynikki on suosittu virkistäytymispaikka lenkkipolkuineen ja Pyhäjärven rannalla olevine uimarantoineen. Se tunnetaan myös Pyynikin kesäteatterista ja Pyynikin näkötornista. Viikinsaaren luonnonsuojelualue kuuluu myös Pyynikkiin. Kärjistyvän asuntopulan vuoksi Tammerkosken itärannalle alettiin 18-luvun paikkeilla rakentaa työläisesikaupunkia, ja ensimmäinen Tammerkosken itäpuolinen alue, Kyttälä, joka silloin käsitti vielä nykyisen Petsamon ja Kalevan perukoille saakka ulottuvan alueen, liitettiin hallinnollisesti Tampereeseen entisestä Messukylän kunnasta vuonna 1877. Nykyisin Kyttälä rajoittuu pohjoisessa Satakunnankatuun, idässä ratapihaan, etelässä Ratinan kaupunginosaan ja lännessä Tammerkoskeen. Hämeenkatu halkaisee Kyttälän pohjoiseen osaan A ja eteläiseen osaan B. Ennen 189-lukua Kyttälään rakennetut talot on pitkälti purettu, ja niiden tilalle on rakennettu uudempia liike- ja toimisto sekä asuinkerrostaloja. Kyttälä B:ssä sijaitsee useita merkittäviä, kuten Tampereen rautatieasema, Ortodoksinen kirkko, Koskikeskus, Hotelli Ilves ja Käsi- ja taideteollisuuskeskus Verkaranta. Koskipuisto ja vuonna 1929 valmistunut Hotelli Tammer sijaitsevat Kyttälä A:n länsipäässä. 12

KESKINEN SUURALUE Jussinkylä ja Tampella sijaitsevat Kyttälän pohjoispuolella. Lapintien, ratapihan ja Satakunnankadun väliin rajautuva Jussinkylä koostuu 19-luvun alkupuolella Tuomiokirkon ympärille rakennetusta kerrostaloalueesta, jota on täydennetty eri aikakausina. Jussinkylän pohjoispuolella oleva Tampella on pohjoisin Tammerkosken itäreunan tilastoalueista. Alueellisesti se on varsin epäyhtenäinen koostuen vanhasta Tampellan tehdasalueesta, Kanta- Tampellan uudesta kerrostaloalueesta, eri aikakausina rakennetusta Armonkallion asuinalueesta ja Naistenlahden satama-alueesta. Monia Tampellan entisiä tehdas on muutettu asuin- ja liiketiloiksi, ja muun muassa Tampereen oikeustalo ja Museokeskus Vapriikki toimivat Tampellan entisissä tehdasrakennuksissa. Tampella tunnetaan myös Tampereen Komediateatterista. Ratinanniemen käsittävä alue, Ratina, rajoittuu pohjoisessa Kyttälään, idässä ratapihaan ja etelässä Hatanpäähän. Ratinan stadion, Tampereen Sähkölaitos, Tampereen linja-autoasema ja Tampereen poliisitalo sijaitsevat Ratinassa. Ratinanrantaan on rakennettu 2-luvun alussa uusi kerrostaloalue. Ratinan eteläpuolella on entisenä teollisuusalueena tunnettu Hatanpää, joka liitettiin hallinnollisesti Tampereeseen vuonna 192. Silloin Hatanpää käsitti suurin piirtein alueen, joka ulottui etelässä Multisiltaan ja idässä Jokipohjaan. Hatanpää on saanut nimensä Hatanpään kartanosta, jonka ympärillä on nykyään Hatanpään arboretumin puistoalue. Hatanpää tunnetaan myös suurista konttorirakennuksista, Hatanpään sairaalasta ja Hatanpään valtatien varrella olevista autoliikkeistä. Hatanpäähän on rakennettu uusi kerrostaloalue 199 2-luvuilla. Ratapihan itäpuolella oleva Tammela rajoittuu etelässä Itsenäisyydenkatuun, idässä Kalevan puistotiehen ja pohjoisessa Osmonmäkeen. Tammela jakautuu pohjoiseen osaan A ja eteläiseen osaan B niin, että Tammelantori ja Tammelan jalkapallostadion jäävät Tammela B:n puolelle. Tammela tunnetaan juuri Tammelantorista, joka on Tampereen ainoa ympärivuotisessa käytössä oleva kauppatori. Tammelan koillisnurkassa on vielä jäljellä niin sanottu Puu-Tammelan alue, mutta pääosin entisen työläisesikaupungin on korvannut 197 198-lukujen kerrostaloalue, jota on täydennetty 199 2-luvuilla. Ratapihan vartta on suunniteltu kehitettävän toimisto- ja liiketilakäyttöön. Tammelan pohjoisosaksi kutsuttu Osmonmäen tilastoalue koostuu pääosin 197 198-luvuilla rakennetusta kerrostaloalueesta. Tulli käsittää Itsenäisyydenkadun, Kalevan puistotien, Viinikankadun, Kalevantien ja ratapihan välisen alueen. Tulli on saanut nimensä vuonna 191 valmistuneesta Tullikamarista, joka nykyisin toimii kulttuurikeskuksena. Tullin alue tunnetaan myös entisestä Attilan kenkätehtaasta, Tullintorin kauppakeskuksesta, kongressi- ja kulttuurikeskus Tampere-talosta sekä Sorsapuistosta. Tampereen yliopiston keskustakampus jakautuu Tullin ja Kalevanharjun välille. Suurin osa keskustakampuksesta, kuten myös yliopiston päärakennus, sijaitsevat Kalevanharjun puolella. Kalevankankaan hautausmaa ja 199 2-luvuilla rakennettu Iidesrannan kerrostaloalue sijoittuvat myös Kalevanharjuun. 2 Sampo Sampon suunnittelualue koostuu pääosin 19 196-luvuilla rakennetuista Liisankallion, Kalevan, Kalevanrinteen, Järvensivun, Vuohenojan, Petsamon, Lapin, Lapinniemen, Kaupin ja Kissanmaan tilastoalueista. Tampereen ensimmäinen kerrostalolähiö, Liisankallio, sijaitsee Tammela B:n ja Tullin itäpuolella; pohjoisessa se rajoittuu Ilmarinkatuun, idässä Kaupinkatuun ja etelässä Kalevantiehen. Liisankalliota alettiin rakentaa 194-luvulla, ja sen tunnetuimmat rakennukset, Kalevan tornit, valmistuivat 19-luvulla. Liisankallio tunnetaan myös Kalevan kirkosta ja Sampolan koulukeskuksesta. Kaleva käsittää Kaupinkadun, Ilmarinkadun, Hervannan valtaväylän ja Sammonkadun välisen 19 196-luvuilla rakennetun kerrostaloalueen. Arkisesti Kalevalla tarkoitetaan usein Liisankallion, Kalevan ja Kalevanrinteen muodostamaa kokonaisuutta. Virallisesti ne ovat kuitenkin kolme eri aluetta. Kalevassa oleva Tampereen uintikeskus on Tampereen suurin virkistys-, kunto- ja kilpauintiin tarkoitettu uimahalli. Kalevanrinne sen sijaan rajoittuu pohjoisessa Sammonkatuun, idässä Hervannan valtaväylään, etelässä Kalevantiehen ja lännessä Kaupinkatuun. Kalevanrinteeseen 19 196-lukujen vaihteessa rakennettu Kalevankartano, joka tunnetaan myös nimellä Tampereen Kiinanmuuri, oli valmistuessaan Pohjoismaiden suurin yhtenäinen asuinrakennuskompleksi. Kalevanrinteeseen on rakennettu 199 2-luvuilla uusi kerrostaloalue. Alueen kehittäminen ja täydentäminen jatkuvat edelleen. Iidesjärven ja Kalevantien välissä sijaitseva Järvensivu ulottuu lännessä Kalevanharjuun ja idässä Vuohenojaan. Järvensivu liitettiin Tampereeseen entisestä Messukylän kunnasta vuonna 1922. Toden teolla sitä alettiin rakentaa kuitenkin vasta 19-luvulla, ja suurin osa alueen asuntokannasta koostuukin 19 196-luvuilla rakennetuista pien- ja kerrostaloista. Myöhemmin Järvensivua on täydennetty myös rivitaloilla. Järvensivun itäpuolella sijaitseva Vuohenoja on enimmäkseen 197 199-luvuilla rakennettu rivitaloalue. 13

KESKINEN SUURALUE Liisankallion ja Kalevan pohjoispuolella sijaitseva Petsamo perustettiin 192-luvulla helpottamaan asuntopulaa. Se kaavoitettiin ennen kaikkea työväestön puutarhakaupunkihenkiseksi asuinalueeksi, joka takaisi työläisille entistä siveellisemmän ja moraalisemman elämän. Petsamon vanhan puutaloalueen rinnalle rakennettiin 19 196-luvuilla Saukonmäen kerrostaloalue. Kekkosentien valmistuminen 198-luvun lopussa jakoi Petsamon kahtia, niin että vanha puutaloalue jäi suurimmaksi osaksi Kekkosentien pohjoispuolelle ja uudemmat kerrostaloalueet sen eteläpuolelle. Petsamon luoteispuolella sijaitsevat Lapin ja Lapinniemen alueet. Suurin osa Lapin asutuksesta on keskittynyt 19-luvun alussa rakennetulle Käpylän puutaloalueelle. Lapinniemen vanha puuvillatehdas on muutettu kylpylähotelliksi ja asuintiloiksi, ja sen rinnalle on rakennettu uusi kerrostaloalue 199 2-luvuilla. Koukkuniemen vanhainkoti ja vuonna 1929 avattu Rauhanniemen kansankylpylä sijaitsevat Lapinniemessä. Kauppi on metsävaltainen alue, joka rajoittuu pohjoisessa Näsijärveen, idässä Niihamaan, etelässä Kissanmaahan ja lännessä Petsamoon. Kaupissa sijaitsevat Tampereen yliopistollinen sairaala, Tampereen ammattikorkeakoulu, Litukan siirtolapuutarha ja Kaupin urheilupuisto. Sairaala-alueen kampusta on suunniteltu kehitettävän vastaamaan paremmin potilashoidon, tutkimuksen ja koulutuksen tarpeita. Kaupin eteläpuolella sijaitseva Kissanmaa rajoittuu lounaissuunnassa Hervannan valtaväylään ja idässä Ruotulaan ja Uuteenkylään. Kissanmaan asuntokanta koostuu pääosin 194 196-luvuilla rakennetuista kerrostaloista ja 19-luvulla rakennetuista pientaloista. Vuonna 196 valmistunut Hakametsän jäähalli, joka on Suomen vanhin jäähalli, sijaitsee Kissanmaan eteläpäädyssä. Etupäässä se toimii moninkertaisten jääkiekon suomenmestareiden Ilveksen ja Tapparan kotiareenana, mutta siellä on järjestetty myös monien muiden lajien turnauksia sekä konsertteja ja messuja. Iidesjärven eteläpuolella sijaitseva Iideksen suunnittelualue muodostuu Viinikan, Nekalan ja Jokipohjan puu- ja pienkerrostaloalueista, Vihiojan työpaikka-alueesta sekä uudesta Muotialan alueesta. Iideksen ja Sampon suunnittelualueiden välille jakaantuvan Iidesjärven ympäristöä on suunniteltu kehitettävän virkistyskäyttöön. Alueelle tulevaisuudessa rakennettavan Iidesjärven perhepuiston halutaan tarjoavan monipuoliset virkistyspalvelut järveä ympäröivien kaupunginosien ja tiivistyvän kaupunkikeskustan asukkaille. Suunnitelmien mukaan perhepuisto tulisi koostumaan puisto- ja palloilualueista sekä lasten leikkialueista. Myös Iidesjärven ympäristön kevyen liikenteen reittejä on tarkoitus parantaa. Viinikka sijaitsee Iidesjärven lounaispuolella. Viinikan rakentaminen aloitettiin 191-luvulla työväestön asuntopulan helpottamiseksi, ja alueen asuntokanta koostuu pääosin 191 192-luvuilla rakennetuista puutaloista sekä 194 19-luvuilla rakennetuista pienkerrostaloista. Viinikan maamerkkinä on vuonna 1932 valmistunut Viinikan kirkko. Viinikan jatkeeksi rakennetun Nekalan asuntokanta koostuu niin ikään vanhoista, 192 194-luvuilla rakennetuista puu- ja pienkerrostaloista, ja yhdessä Viinikka ja Nekala muodostavatkin melko yhtenäisen asuinalueen, jonka välisenä aluerajana on bulevardimainen Viinikanpuisto. Viinikan ja Nekalan eteläpuolella sijaitseva Vihioja on sen sijaan lähinnä työssäkäyntialue, jossa asuu vain muutamia kymmeniä asukkaita. Jokipohja rajautuu pohjoisessa Iidesjärveen, idässä Muotialaan, etelässä Veisuun ja lännessä Vihiojaan. Jokipohjan asuntokanta koostuu pääosin 194 19-luvuilla rakennetuista puu- ja pienkerrostaloalueista. Jokipohjassa sijaitsee 193-luvulla perustettu Nekalan siirtolapuutarha, joka on nykyään yli 3 palstallaan Suomen kolmanneksi suurin. Nekalan siirtolapuutarhan perustamista suositeltiin erityisesti keinona korvata asunto-olojen ja omakotiliikkeen hidasta kehittymistä. Jokipohjan itäpuolella sijaitsee Muotialan pelloille 2-luvulla rakennettu kerros- ja rivitalovaltainen asuinalue, jota on rakennettu niin voimakkaasti, että lähes kaikki alueella olleet pellot ja niityt ovat hävinneet vain muutamassa vuodessa. 3 Iides 14

KESKINEN SUURALUE Tampereen alueliitokset 1877 1929 Tampereen kaupungin alkuperäinen alue 1779 1876 Kyttälä 1877 Hatanpää 192 Lepola 1922 Järvensivu 1929 Lähde: Iltanen, Jussi: Urbes Finlandiae. Suomen kaupunkien historiallinen kartasto. Genimap Oy, 24. 1

KESKINEN SUURALUE 1 KESKINEN SUURALUE Väestö: 66 182 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 2 18 16 14 12 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 4, 7, 4, 8,6 7 1-vuotiaita, % 4,1 7,4 4,1 12,7 Yli 7-vuotiaita, % 11,3 7,7,1 11,3 Yli 8-vuotiaita, % 3,9 2,1 1,1 3,9 Väestön keski-ikä 42,6 4,4 37,6 42,6 Vieraskielisiä, % 3,8,6,9 11,7 Opiskelijoita, % 1,6 1, 6,3 13,1 Työssäkäyviä, % 46,6 44,2 41,9 46,6 Työttömyysaste, % 12,6 13,8 1, 1,3 Keskimääräiset vuositulot, 1 27, 26,8 23,1 29,6 Asuinkerrostaloja, % 38,9 14,4,4 38,9 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 38, 73, 38, 89, Vuokra-asuntoja, % 3, 44,6 12,2,2 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 37,9 37,4 36,2 4,7 1,3 27,3 1,3 42,7 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat suuralueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 16

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 2 988 2 711 2 11 1 847 1 829 6 19 4 97 2 9 211 746 7 83 861 4 92 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 4 617 1 94 4 2 1 187 1 26 23 27 1,9 2,38 21 3 478 4 38 6 947 16 418 7 27 21 39 3 299 6 46 2 23 2 861 43 2 27 74 2 911 3 88 4 83 14 647 2 41 2 7 6 84 Ylempi 14 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 23 % Alempi 22 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 41 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 1 272 81 31 44 19 199 3 28 18 29 196 1969 277 42 6 229 197 1979 19 38 11 141 198 1989 178 3 22 13 199 1999 161 38 13 11 2 211 281 1 8 172 Yhteensä 2 894 1 281 19 1 44 4+h+k/kk, 11 % 1h+k/kk, 29 % 3h+k/kk, 18 % 2h+k/kk, 42 % 17

KESKINEN SUURALUE 1 KESKUSTA Väestö: 4 38 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 4, 7, 4, 1,4 7 1-vuotiaita, % 3,3 7,4 3,3 14, Yli 7-vuotiaita, % 11,3 7,7 2,7 13,1 Yli 8-vuotiaita, % 3,4 2,1,3,7 Väestön keski-ikä 43,1 4,4 36,2 4,4 Vieraskielisiä, % 3,9,6,6 16,2 Opiskelijoita, % 1,1 1,,1 1,2 Työssäkäyviä, % 47, 44,2 39,4 1,3 Työttömyysaste, % 11,9 13,8 9, 18,3 Keskimääräiset vuositulot, 1 28,4 26,8 2, 32,3 Asuinkerrostaloja, % 8,2 14,4, 8,2 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 6, 73, 6, 91,7 Vuokra-asuntoja, % 2, 44,6,1 62,8 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 39,4 37,4 34, 3,8 23,2 27,3 8,2 2,2 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat suunnittelualueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 18

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 1 623 1 321 12 687 9 294 6 628 4 218 3 182 1 3 211 473 314 38 3 69 3 197 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 2 61 9 676 2 89 637 7 14 917 1, 2,3 21 18 88 2 4 3 1 419 3 888 21 4 693 2 263 4 382 1 861 2 368 194 2 276 4 84 2 466 3 133 3 22 6 391 1 62 2 177 46 962 Ylempi 1 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 21 % Alempi 23 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 41 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 27 46 16 19 19 199 73 1 72 196 1969 141 2 139 197 1979 126 1 12 198 1989 94 7 87 199 1999 8 7 73 2 211 129 2 2 12 Yhteensä 9 9 2 816 4+h+k/kk, 1 % 1h+k/kk, 28 % 3h+k/kk, 2 % 2h+k/kk, 42 % 19

KESKINEN SUURALUE 11 FINLAYSON Väestö: 1 48 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 2 2 2 1 7 1 1 2 1 7 2 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 4,1 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 2,1 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 13, 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 2, 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 46,6 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 4,,6, 16,7 Opiskelijoita, % 7,3 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 46, 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 13,3 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 3,2 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 4,4 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 12,3 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 6, 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 46,6 37,4 22,6 9,8 34,2 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 2

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 63 32 416 31 338 187 164 38 211 8 13 9 127 113 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko 211 927 433 82 17 322 449 1,67 2,29 Ylempi 14 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 2 % Keskiaste, 38 % Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 21 79 19 113 469 14 21 3 17 117 13 12 1 231 1 333 18 39 19 73 117 2 616 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 7 4 2 1 19 199 196 1969 2 2 197 1979 8 8 198 1989 8 8 199 1999 1 1 2 211 12 1 11 Yhteensä 38 2 31 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Alempi 23 % % Rakennuskanta 211 4+h+k/kk, 16 % 1h+k/kk, 2 % 3h+k/kk, 26 % Julkisia Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 2h+k/kk, 38 % 21

KESKINEN SUURALUE 12 TAMMERKOSKI Väestö: 1 73 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 2 2 2 1 7 1 1 2 1 7 2 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 3,1 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 2,3 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 9,3 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 3,2 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 41,3 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, %,,6, 16,7 Opiskelijoita, % 11,3 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 48,6 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 13, 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 28,9 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 44,3 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, %, 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 7, 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 4,8 37,4 22,6 9,8, 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 22

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 4 39 669 382 247 178 16 211 93 7 21 176 134 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 1 11 383 67 17 288 6 1,6 2,31 21 827 129 192 41 12 21 2 23 62 44 273 117 483 461 392 897 12 171 293 46 4 97 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Ylempi 14 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 21 % Alempi 2 % % Rakennuskanta 211 Julkisia Keskiaste, 4 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 1 1 19 199 7 7 196 1969 1 1 197 1979 3 3 198 1989 1 1 199 1999 2 211 Yhteensä 27 27 4+h+k/kk, 16 % 1h+k/kk, 28 % 3h+k/kk, 18 % 2h+k/kk, 38 % 23

KESKINEN SUURALUE 13 NALKALA Väestö: 3 4 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 1 1 3 1 2 1 9 7 6 4 3 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 2,6 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 2,6 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 11,4 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 3, 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 43,1 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 4,4,6, 16,7 Opiskelijoita, % 9, 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 48,8 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 13, 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 27,7 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 6,9 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 3,3 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 7, 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 43, 37,4 22,6 9,8 6,3 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 24

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 87 89 1 192 78 36 32 267 119 211 32 1 27 37 273 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko 211 2 283 76 13 46 82 1 411 1,49 2,24 Ylempi 14 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 2 % Keskiaste, 44 % Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 21 1 668 261 32 867 3 21 264 118 664 48 317 18 139 747 19 89 2 328 38 286 4 1 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 17 2 1 19 199 12 1 11 196 1969 23 23 197 1979 198 1989 2 2 199 1999 2 2 2 211 2 2 Yhteensä 63 3 6 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Alempi 22 % % Rakennuskanta 211 4+h+k/kk, 12 % 1h+k/kk, 32 % 3h+k/kk, 17 % Julkisia Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 2h+k/kk, 39 % 2

KESKINEN SUURALUE 14 AMURI A Väestö: 3 16 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 1 1 3 1 2 1 9 7 6 4 3 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 2,4 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 3,3 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 19, 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 6,3 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 1,3 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 2,,6, 16,7 Opiskelijoita, % 7,2 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 36,4 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 1,6 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 26,6 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 78, 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 11, 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 47,1 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 41,8 37,4 22,6 9,8 8,2 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 26

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 76 11 626 622 93 482 41 196 211 9 11 43 236 164 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 2 78 734 141 6 38 1 288 1,48 2,26 21 1 126 28 223 1 3 233 21 7 8 49 1 2 14 6 83 1 7 18 6 1 384 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Ylempi 13 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 29 % Alempi 23 % % Rakennuskanta 211 Julkisia Keskiaste, 3 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 13 8 19 199 8 8 196 1969 12 1 11 197 1979 14 14 198 1989 2 2 199 1999 4 4 2 211 2 2 Yhteensä 73 1 8 64 4+h+k/kk, 13 % 1h+k/kk, 29 % 3h+k/kk, 18 % 2h+k/kk, 4 % 27

KESKINEN SUURALUE 1 AMURI B Väestö: 2 148 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 3 2 7 2 4 2 1 1 8 1 1 2 9 6 3 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 4, 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 2,8 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 13,6 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 4,7 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 44, 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 4,,6, 16,7 Opiskelijoita, % 9,4 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 4,9 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 12,9 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 2,1 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 66,7 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 2,1 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 46,9 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 41,9 37,4 22,6 9,8, 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 28

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 97 61 624 49 366 218 192 1 211 9 2 26 196 169 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 1 399 483 114 31 338 862 1,2 2,34 21 99 146 22 637 182 21 19 16 2 1 7 2 7 49 44 17 63 48 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Ylempi 14 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 23 % Alempi 22 % % Rakennuskanta 211 Julkisia Keskiaste, 41 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 13 1 12 19 199 196 1969 9 9 197 1979 198 1989 1 1 199 1999 2 211 Yhteensä 33 1 32 4+h+k/kk, 1 % 1h+k/kk, 28 % 3h+k/kk, 18 % 2h+k/kk, 44 % 29

KESKINEN SUURALUE 16 KAAKINMAA Väestö: 2 94 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 4 3 6 3 2 2 8 2 4 2 1 6 1 2 8 4 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 4,3 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 6,7 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 11,1 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 3,3 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 42,4 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 3,4,6, 16,7 Opiskelijoita, % 1,2 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 43,9 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 11, 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 29, 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 6,7 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 1,2 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 4,4 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 37, 37,4 22,6 9,8 9,6 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 3

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 128 197 866 63 1 38 231 97 211 24 19 2 26 23 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 1 746 629 112 41 486 1 7 1, 2,23 21 1 281 19 298 829 34 21 27 2 67 4 82 276 32 9 7 9 38 1 29 236 9 2 878 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Ylempi 16 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 22 % Alempi 24 % % Rakennuskanta 211 Julkisia Keskiaste, 38 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 7 1 6 19 199 6 6 196 1969 24 24 197 1979 6 6 198 1989 4 4 199 1999 1 1 2 211 4 4 Yhteensä 2 1 1 4+h+k/kk, 11 % 1h+k/kk, 2 % 3h+k/kk, 21 % 2h+k/kk, 43 % 31

KESKINEN SUURALUE 17 PYYNIKINRINNE Väestö: 1 693 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 2 2 2 1 7 1 1 2 1 7 2 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi,8 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 6,6 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 11, 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 3,6 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 44,9 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 1,9,6, 16,7 Opiskelijoita, % 8, 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 47,4 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 7,8 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 41,1 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 63,1 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 24,6 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 27,2 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 42,4 37,4 22,6 9,8 1,9 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 32

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 99 112 274 464 362 19 126 61 211 37 13 17 86 7 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 92 472 12 29 291 428 1,82 2,2 21 787 67 133 41 26 21 3 18 22 3 42 2 2 12 622 14 8 2 796 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 92 27 2 63 19 199 1 1 196 1969 3 1 2 197 1979 7 7 198 1989 2 2 199 1999 1 1 2 211 1 1 Yhteensä 17 28 2 77 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Väestö koulutusasteen mukaan 21 Ylempi 27 % Perusaste, 17 % Keskiaste, 28 % % Rakennuskanta 211 4+h+k/kk, 16 % 1h+k/kk, 28 % 3h+k/kk, 16 % Julkisia Alempi 28 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 2h+k/kk, 4 % 33

KESKINEN SUURALUE 18 SÄRKÄNNIEMI Väestö: 873 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 1 1 3 1 2 1 9 7 6 4 3 1 1991 1996 21 26 211 2 22 2 17 1 12 1 7 2 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 4,4 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, %, 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 6,8 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 1,6 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 43,6 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 3,8,6, 16,7 Opiskelijoita, % 9,2 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 49,3 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 7,8 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 43, 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 34,1 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 9,8 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 31,9 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 42, 37,4 22,6 9,8 41,7 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 34

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 38 48 2 229 188 111 4 14 211 1 6 1 4 6 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 488 23 67 14 171 22 1,76 2,4 21 438 37 82 216 11 21 3 87 41 7 34 14 6 66 8 1 9 17 4 36 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 19 % Ylempi 19 % % Rakennuskanta 211 Julkisia Keskiaste, 34 % Alempi 28 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 19 199 4 4 196 1969 197 1979 3 3 198 1989 14 7 7 199 1999 1 1 2 211 14 1 13 Yhteensä 36 8 28 1h+k/kk, 2 % 4+h+k/kk, 26 % 3h+k/kk, 22 % 2h+k/kk, 32 % 3

KESKINEN SUURALUE 19 TAMPELLA Väestö: 3 743 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 3,1 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 1,8 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 9,9 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 3,3 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 43,2 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 2,9,6, 16,7 Opiskelijoita, % 9,3 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 4,9 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 9,2 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 29,8 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 73, 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, %,3 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 48,6 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 39,7 37,4 22,6 9,8 2,8 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 36

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 11 66 1 268 879 649 39 246 12 211 146 39 34 342 39 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 2 23 928 144 37 738 1 33 1,48 2,21 21 1 972 199 333 82 27 21 16 714 7 14 2 86 7 26 7 291 7 138 17 116 2 49 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 17 % Ylempi 18 % % Rakennuskanta 211 Julkisia Keskiaste, 39 % Alempi 26 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 22 2 4 16 19 199 1 1 196 1969 23 23 197 1979 12 12 198 1989 8 8 199 1999 8 8 2 211 1 1 Yhteensä 89 2 4 83 4+h+k/kk, 6 % 1h+k/kk, 27 % 3h+k/kk, 2 % 2h+k/kk, 47 % 37

KESKINEN SUURALUE 11 JUSSINKYLÄ Väestö: 1 24 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi,6 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 3, 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 8, 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 2,6 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 4,9 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 2,9,6, 16,7 Opiskelijoita, % 9,9 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 3,1 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 1,4 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 3,6 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 82,2 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, %, 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 44,1 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 42,4 37,4 22,6 9,8, 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 38

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 67 42 334 368 19 17 6 31 211 16 11 16 86 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 73 299 81 2 21 431 1,6 2,38 21 639 74 119 237 13 21 3 41 2 34 11 81 44 2 21 18 44 6 42 687 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 16 % Ylempi 21 % % Rakennuskanta 211 Julkisia Keskiaste, 37 % Alempi 26 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 23 23 19 199 3 3 196 1969 3 3 197 1979 6 6 198 1989 2 2 199 1999 2 211 Yhteensä 37 37 4+h+k/kk, 1 % 1h+k/kk, 32 % 3h+k/kk, 22 % 2h+k/kk, 36 % 39

KESKINEN SUURALUE 111 KYTTÄLÄ A Väestö: 1 1 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 2 2 2 1 7 1 1 2 1 7 2 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 2, 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 2,1 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 14,4 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 4,8 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 4,7 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 4,4,6, 16,7 Opiskelijoita, % 8,2 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 47,3 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 1, 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 27,8 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, %,9 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, %, 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 62, 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 3,9 37,4 22,6 9,8 18, 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 4

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 38 32 481 338 229 17 14 72 211 3 12 24 148 17 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 988 342 6 22 26 99 1,48 2,18 21 697 82 121 467 18 21 14 22 38 21 21 213 69 149 31 12 89 417 18 234 3 127 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Ylempi 13 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 24 % Alempi 21 % % Rakennuskanta 211 Julkisia Keskiaste, 42 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 7 7 19 199 1 1 196 1969 8 8 197 1979 4 4 198 1989 2 2 199 1999 4 4 2 211 1 1 Yhteensä 27 27 4+h+k/kk, 9 % 1h+k/kk, 27 % 3h+k/kk, 19 % 2h+k/kk, 4 % 41

KESKINEN SUURALUE 112 KYTTÄLÄ B Väestö: 1 773 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 2 2 2 1 7 1 1 2 1 7 2 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 3,2 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 2,1 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 8,9 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 2,6 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 4,4 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, %,,6, 16,7 Opiskelijoita, % 13,6 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 49,1 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 12,9 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 2,1 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, %, 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, %, 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 63,3 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 4, 37,4 22,6 9,8, 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 42

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 7 38 716 4 241 163 112 46 211 2 12 3 221 168 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko 211 1 113 44 6 1 318 617 1,9 2,27 Ylempi 12 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 21 % Keskiaste, 47 % Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 21 88 127 238 368 17 21 33 138 772 39 3 137 198 334 18 39 42 8 149 3 379 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 7 7 19 199 7 7 196 1969 9 9 197 1979 2 2 198 1989 2 2 199 1999 2 211 Yhteensä 27 27 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Alempi 2 % % Rakennuskanta 211 4+h+k/kk, 11 % 1h+k/kk, 31 % 3h+k/kk, 23 % Julkisia Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 2h+k/kk, 3 % 43

KESKINEN SUURALUE 113 RATINA Väestö: 82 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 2,8 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 2,3 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 2, 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %,6 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 39,4 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 4,,6, 16,7 Opiskelijoita, % 7,7 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 62,2 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 9,1 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 41, 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 43,6 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, %, 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 44,6 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 46,4 37,4 22,6 9,8 8,8 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 44

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 23 19 293 216 194 9 16 211 28 6 3 13 29 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 8 239 37 7 191 24 1,62 2,24 21 339 34 42 74 6 21 7 71 71 38 23 373 26 214 34 71 7 8 32 239 2 39 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 19 199 2 2 196 1969 197 1979 198 1989 199 1999 2 211 1 1 Yhteensä 17 17 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 1 % Ylempi 19 % % Rakennuskanta 211 4+h+k/kk, 11 % 1h+k/kk, 32 % 3h+k/kk, 19 % Julkisia Keskiaste, 4 % Alempi 26 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 2h+k/kk, 38 % 4

KESKINEN SUURALUE 114 OSMONMÄKI Väestö: 1 613 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 3 2 7 2 4 2 1 1 8 1 1 2 9 6 3 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 3, 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 1,6 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 2,6 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %,6 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 1,3 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 2,2,6, 16,7 Opiskelijoita, % 6,9 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 38,4 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 1,8 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 24,1 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 86, 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, %, 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 3,4 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 39, 37,4 22,6 9,8 6,3 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 46

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 6 26 371 286 271 27 242 91 211 87 12 21 86 91 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 1 78 42 6 26 38 63 1, 2,23 21 63 77 114 712 117 21 1 3 2 2 2 2 7 72 1 1 112 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Ylempi 1 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 31 % Alempi 21 % % Rakennuskanta 211 Julkisia Keskiaste, 38 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 6 6 19 199 196 1969 2 2 197 1979 14 14 198 1989 8 8 199 1999 2 2 2 211 Yhteensä 32 32 4+h+k/kk, 11 % 1h+k/kk, 21 % 3h+k/kk, 23 % 2h+k/kk, 4 % 47

KESKINEN SUURALUE 11 TAMMELA A Väestö: 3 222 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 3,6 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 3,8 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 12,3 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 3,2 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 43, 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 3,2,6, 16,7 Opiskelijoita, % 11,2 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 44, 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 14,1 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 28,6 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 71,3 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 13,9 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 7,4 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 36,4 37,4 22,6 9,8 36, 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 48

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 117 122 1 77 76 479 324 293 14 211 26 16 2 29 28 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 2 16 711 17 71 1 372 1,49 2,31 21 1 44 238 363 871 331 21 17 83 1 17 39 13 244 46 1 3 42 44 31 799 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Ylempi 12 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 24 % Alempi 2 % % Rakennuskanta 211 Julkisia Keskiaste, 44 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 2 1 19 199 6 6 196 1969 2 2 197 1979 18 18 198 1989 9 9 199 1999 17 7 1 2 211 14 1 1 12 Yhteensä 86 13 1 72 1h+k/kk, 3 % 4+h+k/kk, 7 % 3h+k/kk, 18 % 2h+k/kk, 4 % 49

KESKINEN SUURALUE 116 TAMMELA B Väestö: 2 341 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 4 3 6 3 2 2 8 2 4 2 1 6 1 2 8 4 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 1,8 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 1,1 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 17,8 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %,6 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 48,2 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 4,1,6, 16,7 Opiskelijoita, % 11,4 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 41,7 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 12,3 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 23,1 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 7,9 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, %, 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 2, 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 38,4 37,4 22,6 9,8 2,6 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja.

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 41 26 74 433 378 36 287 13 211 12 6 2 19 166 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 1 63 2 7 21 4 1 2 1,43 2,17 21 982 138 268 842 123 21 9 143 8 116 42 63 189 16 3 39 2 34 1 2 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Ylempi 11 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 26 % Alempi 2 % % Rakennuskanta 211 Julkisia Keskiaste, 43 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 19 199 4 4 196 1969 4 4 197 1979 18 18 198 1989 7 7 199 1999 1 1 2 211 Yhteensä 39 39 4+h+k/kk, 8 % 1h+k/kk, 2 % 3h+k/kk, 22 % 2h+k/kk, 4 % 1

KESKINEN SUURALUE 117 TULLI Väestö: 1 213 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 3 27 24 21 18 1 12 9 6 3 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 3,7 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 3, 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 4,3 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 1,4 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 36,2 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 3,1,6, 16,7 Opiskelijoita, % 16,1 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 7,1 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 9, 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 24,7 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 23, 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, %, 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 64,1 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 3,6 37,4 22,6 9,8, 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 2

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 4 42 32 314 161 67 3 17 211 2 9 3 126 12 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 768 24 68 24 16 494 1,47 2,33 21 678 71 191 14 13 21 3 17 34 87 21 863 4 1 132 36 27 42 644 29 136 49 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Ylempi 1 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 13 % Alempi 22 % % Rakennuskanta 211 Julkisia Keskiaste, % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 8 8 19 199 2 2 196 1969 2 2 197 1979 198 1989 199 1999 2 211 Yhteensä 12 12 1h+k/kk, 49 % 4+h+k/kk, 4 % 3h+k/kk, 14 % 2h+k/kk, 33 % 3

KESKINEN SUURALUE 118 KALEVANHARJU Väestö: 2 9 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 2 2 2 1 7 1 1 2 1 7 2 1991 1996 21 26 211 3 27 24 21 18 1 12 9 6 3 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 7,7 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 3,2 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 1,1 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %,1 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 31,2 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 4,2,6, 16,7 Opiskelijoita, % 18, 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 7, 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 8, 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 24,7 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 4,9 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 1,4 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 72,6 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 34,1 37,4 22,6 9,8 9, 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 4

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 1 6 1 1 49 26 69 21 2 211 1 33 2 22 268 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 1 174 62 161 48 386 7 1,71 2,36 21 1 139 16 37 139 24 21 48 8 68 1 81 1 19 317 19 166 1 173 3 1 61 2 8 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Ylempi 16 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 11 % Alempi 24 % % Rakennuskanta 211 Julkisia Keskiaste, 49 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 1 1 19 199 1 1 196 1969 197 1979 198 1989 199 1999 1 1 2 211 23 23 Yhteensä 4 1 39 4+h+k/kk, % 1h+k/kk, 2 % 3h+k/kk, 23 % 2h+k/kk, 47 %

KESKINEN SUURALUE 122 HATANPÄÄ Väestö: 2 77 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 4 3 6 3 2 2 8 2 4 2 1 6 1 2 8 4 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 8,1 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, %, 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 7,3 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 1,7 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 37,9 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 7,3,6, 16,7 Opiskelijoita, % 7,9 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 49,3 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 1,4 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 2,1 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 37,3 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, %,8 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 9,1 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 3, 37,4 22,6 9,8 97,9 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 6

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 224 137 834 798 368 19 1 46 211 63 42 41 244 333 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 1 89 712 242 8 441 84 1,7 2,47 21 1 382 21 221 6 443 21 2 83 288 88 128 119 1 17 31 299 469 32 61 1 788 26 18 7 87 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Ylempi 12 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 22 % Alempi 24 % % Rakennuskanta 211 Julkisia Keskiaste, 42 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 19 199 196 1969 197 1979 1 1 198 1989 199 1999 18 18 2 211 29 29 Yhteensä 48 1 47 4+h+k/kk, 8 % 1h+k/kk, 21 % 3h+k/kk, 22 % 2h+k/kk, 49 % 7

KESKINEN SUURALUE 134 PYYNIKKI Väestö: 6 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 6,6 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 4,1 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 4,6 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %,9 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 39,3 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 2,1,6, 16,7 Opiskelijoita, % 1, 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 3, 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 11,2 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 34,6 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 46,7 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 1, 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 8,2 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 3, 37,4 22,6 9,8 41,2 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 8

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 43 27 173 28 117 7 24 6 211 1 7 2 91 61 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 388 183 1 121 19 1,69 2,38 21 293 37 14 9 21 17 17 3 4 1 18 1 6 7 6 4 4 2 311 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 1 % Ylempi 2 % % Rakennuskanta 211 Julkisia Keskiaste, 3 % Alempi 3 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 3 3 19 199 3 3 196 1969 197 1979 198 1989 4 4 199 1999 2 211 2 2 Yhteensä 17 3 14 4+h+k/kk, 13 % 1h+k/kk, 26 % 3h+k/kk, 2 % 2h+k/kk, 36 % 9

KESKINEN SUURALUE 2 SAMPO Väestö: 19 96 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 3 27 24 21 18 1 12 9 6 3 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 4,7 7, 4, 1,4 7 1-vuotiaita, % 4,7 7,4 3,3 14, Yli 7-vuotiaita, % 13,1 7,7 2,7 13,1 Yli 8-vuotiaita, %,7 2,1,3,7 Väestön keski-ikä 42, 4,4 36,2 4,4 Vieraskielisiä, % 3,,6,6 16,2 Opiskelijoita, % 12,1 1,,1 1,2 Työssäkäyviä, % 4, 44,2 39,4 1,3 Työttömyysaste, % 12,6 13,8 9, 18,3 Keskimääräiset vuositulot, 1 24,7 26,8 2, 32,3 Asuinkerrostaloja, % 29,9 14,4, 8,2 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 6, 73, 6, 91,7 Vuokra-asuntoja, %,2 44,6,1 62,8 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 36, 37,4 34, 3,8 8,2 27,3 8,2 2,2 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat suunnittelualueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 6

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 936 94 6 86 4 729 3 17 1 492 1 473 1 142 211 16 188 434 1 731 1 417 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 11 686 4 46 1 394 43 2 788 6 677 1,62 2,4 21 8 981 1 289 2 46 4 96 2 31 21 221 48 911 14 429 129 22 7 13 72 1 221 8 77 366 2 13 91 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Ylempi 13 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 26 % Alempi 2 % % Rakennuskanta 211 Julkisia Keskiaste, 41 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 447 331 12 14 19 199 369 27 18 144 196 1969 126 38 83 197 1979 1 31 11 9 198 1989 63 3 1 13 199 1999 6 17 8 31 2 211 38 18 4 16 Yhteensä 1 1 677 73 4 4+h+k/kk, 11 % 1h+k/kk, 28 % 3h+k/kk, 17 % 2h+k/kk, 44 % 61

KESKINEN SUURALUE 119 KALEVANRINNE Väestö: 1 79 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 2 2 2 1 7 1 1 2 1 7 2 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 7,6 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 3, 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 7,1 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 1,9 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 36,4 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 3,8,6, 16,7 Opiskelijoita, % 13, 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, %,8 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 13,7 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 23, 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 37, 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, %, 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 8, 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 27,7 37,4 22,6 9,8 9,3 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 62

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 136 62 72 428 2 84 94 34 211 11 3 1 188 11 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 1 76 48 19 61 33 42 1,67 2,34 21 84 13 219 26 212 21 114 114 62 9 2 66 46 97 3 377 24 12 147 17 1 712 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Ylempi 12 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 19 % Alempi 21 % % Rakennuskanta 211 Julkisia Keskiaste, 48 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 19 199 6 6 196 1969 197 1979 198 1989 199 1999 11 11 2 211 Yhteensä 27 27 4+h+k/kk, 8 % 1h+k/kk, 28 % 3h+k/kk, 3 % 2h+k/kk, 34 % 63

KESKINEN SUURALUE 12 LIISANKALLIO Väestö: 3 313 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 2 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 2,7 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 2, 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 11,6 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 4,7 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 41,1 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 2,1,6, 16,7 Opiskelijoita, % 12,7 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 1,7 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 11,8 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 22,8 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 92,6 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, %, 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 48,1 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 39,7 37,4 22,6 9,8, 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 64

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 91 67 1 289 83 49 239 228 1 211 49 26 32 381 298 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 2 324 692 136 7 2 1 497 1,43 2,2 21 1 734 232 426 73 232 21 48 113 68 3 61 7 19 17 9 78 3 44 628 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Ylempi 14 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 19 % Alempi 21 % % Rakennuskanta 211 Julkisia Keskiaste, 46 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 12 12 19 199 196 1969 1 1 197 1979 198 1989 199 1999 2 211 Yhteensä 63 63 1h+k/kk, 27 % 4+h+k/kk, % 3h+k/kk, 12 % 2h+k/kk, 6 % 6

KESKINEN SUURALUE 121 PETSAMO Väestö: 3 97 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 1 1 3 1 2 1 9 7 6 4 3 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 6,2 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 6,7 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 1,3 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 8,4 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 43, 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 2,7,6, 16,7 Opiskelijoita, % 11, 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 43,2 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 11,8 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 26, 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 31, 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 62,2 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 3,8 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 3,2 37,4 22,6 9,8 3,8 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 66

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 222 242 88 882 99 24 247 32 211 33 39 73 24 193 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 2 1 867 328 84 468 1 98 1,73 2,61 21 1 28 24 389 98 8 21 9 16 8 1 2 1 18 27 6 9 44 77 4 49 1 132 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Ylempi 16 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 27 % Alempi 2 % % Rakennuskanta 211 Julkisia Keskiaste, 37 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 24 171 11 63 19 199 39 12 22 196 1969 13 2 11 197 1979 3 2 1 198 1989 4 3 1 199 1999 11 4 7 2 211 1 1 Yhteensä 316 19 16 1 4+h+k/kk, 12 % 1h+k/kk, 34 % 3h+k/kk, 1 % 2h+k/kk, 39 % 67

KESKINEN SUURALUE 127 LAPPI Väestö: 838 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 2 18 16 14 12 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi,8 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 8,2 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 7,2 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 1,4 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 38,2 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 4,1,6, 16,7 Opiskelijoita, % 18,2 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 43,9 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 8, 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 3,1 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 1,2 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 87,4 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 43,9 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 41,7 37,4 22,6 9,8 3,2 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 68

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 49 69 267 19 128 7 48 12 211 28 8 66 66 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko 211 417 216 79 12 118 167 2,1 2,69 Ylempi 16 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 17 % Keskiaste, 41 % Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 21 376 3 16 12 138 21 1 37 1 1 17 4 9 4 169 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 19 13 6 19 199 3 3 196 1969 197 1979 6 1 198 1989 2 2 199 1999 2 2 2 211 2 2 Yhteensä 124 111 13 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Alempi 26 % % Rakennuskanta 211 4+h+k/kk, 21 % 1h+k/kk, 1 % 3h+k/kk, 19 % Julkisia Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 2h+k/kk, 4 % 69

KESKINEN SUURALUE 128 LAPINNIEMI Väestö: 1 637 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 2 2 2 1 7 1 1 2 1 7 2 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Huom. ennen vuotta 2 Koukkuniemen vanhainkodin asukkaita ei laskettu alueen väestöön. Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 3,7 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 2,4 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 37, 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 22,4 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 8,3 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 3,8,6, 16,7 Opiskelijoita, % 3,8 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 34, 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 7,8 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 28,3 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 4, 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 2,9 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 8,1 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 22,6 37,4 22,6 9,8 93,3 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 7

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 61 39 239 292 24 147 248 366 211 17 14 211 76 6 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 9 298 79 22 23 248 1,7 2,34 21 66 48 62 84 126 21 7 2 9 3 128 13 38 1 1 1 111 2 3 1 377 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 44 % Ylempi 11 % Julkisia Alempi 18 % % Rakennuskanta 211 Keskiaste, 27 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 1 1 19 199 196 1969 197 1979 198 1989 199 1999 1 1 2 211 4 4 Yhteensä 1 1 14 4+h+k/kk, 11 % 1h+k/kk, 16 % 3h+k/kk, 27 % 2h+k/kk, 46 % 71

KESKINEN SUURALUE 129 KALEVA Väestö: 4 193 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 7 6 7 6 2 4 3 7 3 2 2 1 7 1991 1996 21 26 211 2 2 2 2 1 7 1 1 2 1 7 2 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 3, 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 3,6 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 13,8 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 4,2 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 43, 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 4,2,6, 16,7 Opiskelijoita, % 12,6 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 43, 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 14, 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 2,9 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 72,9 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 1,2 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 61,2 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 37,4 37,4 22,6 9,8 1,6 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 72

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 146 11 1 41 911 638 32 42 178 211 124 27 1 368 33 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 2 719 898 242 17 79 1 734 1,48 2,33 21 1 8 36 3 1 16 398 21 1 16 61 8 8 11 79 82 11 289 34 43 8 4 1 179 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Perusaste, 29 % Ylempi 9 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Alempi 18 % % Rakennuskanta 211 Julkisia Keskiaste, 44 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 1 1 19 199 19 19 196 1969 42 1 41 197 1979 198 1989 199 1999 2 211 1 1 Yhteensä 63 1 62 1h+k/kk, 2 % 4+h+k/kk, 8 % 3h+k/kk, 17 % 2h+k/kk, % 73

KESKINEN SUURALUE 13 JÄRVENSIVU Väestö: 1 331 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi,4 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 7, 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 8,6 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 2,6 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 41,3 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 3,3,6, 16,7 Opiskelijoita, % 11,1 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 4,7 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 13,2 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 31,1 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 18, 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 79,3 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 38,6 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 43,9 37,4 22,6 9,8 1, 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 74

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 72 1 341 336 22 116 8 34 211 31 12 14 87 76 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 74 38 112 17 29 334 1,87 2,63 21 627 9 12 283 214 21 2 47 8 9 3 1 6 7 2 8 12 2 2 19 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Ylempi 16 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 2 % Alempi 22 % % Rakennuskanta 211 Julkisia Keskiaste, 37 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 28 23 1 4 19 199 8 69 16 196 1969 3 16 3 11 197 1979 2 16 7 2 198 1989 22 17 2 3 199 1999 2 1 2 2 211 16 11 4 1 Yhteensä 211 14 18 39 4+h+k/kk, 22 % 1h+k/kk, 24 % 3h+k/kk, 14 % 2h+k/kk, 4 % 7

KESKINEN SUURALUE 131 VUOHENOJA Väestö: 638 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 2 22 2 17 1 12 1 7 2 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 6,4 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 1,3 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 7,4 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 2,2 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 42,1 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, %,8,6, 16,7 Opiskelijoita, % 6, 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 49,6 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 8, 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 34,7 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 8, 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 86,4 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 12, 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 3,4 37,4 22,6 9,8 18,8 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 76

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 41 66 87 19 137 6 33 14 211 7 7 12 21 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 28 199 71 1 11 86 2,24 2,68 21 32 28 39 143 11 21 7 39 9 7 1 6 2 3 1 98 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 22 % Keskiaste, 29 % Ylempi 24 % % Rakennuskanta 211 Julkisia Alempi 2 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 3 31 4 19 199 13 13 196 1969 1 8 1 1 197 1979 1 11 4 198 1989 18 4 9 199 1999 1 8 7 2 211 6 6 Yhteensä 112 81 21 1 4+h+k/kk, 43 % 1h+k/kk, 9 % 2h+k/kk, 22 % 3h+k/kk, 26 % 77

KESKINEN SUURALUE 132 KAUPPI *) Väestö: 38 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 3 27 24 21 18 1 12 9 6 3 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi.. 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, %.. 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, %.. 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %.. 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä.. 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, %..,6, 16,7 Opiskelijoita, %.. 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, %.. 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, %.. 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1.. 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, %.. 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, %.. 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, %.. 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, %.. 37,4 22,6 9,8.. 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. *) Kaikkia tietoja ei voida esittää. 78

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 6 19 2 1 211 26 1 4 18 24 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko 211 24 7 6 4 1 16 1,46 2,43 Väestö koulutusasteen mukaan 21 Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 21.......... 21 31 38 43 71 13 397 77 673 747 12 24 7 126 % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 1 1 19 199 196 1969 197 1979 1 1 198 1989 1 1 199 1999 2 211 Yhteensä 3 2 1 4+h+k/kk, % 1h+k/kk, 21 % 3h+k/kk, 3 % 2h+k/kk, 44 % 79

KESKINEN SUURALUE 133 KISSANMAA Väestö: 2 8 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 4 3 6 3 2 2 8 2 4 2 1 6 1 2 8 4 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 4,3 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, %,8 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, %,4 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 1,8 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 38, 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, %,4,6, 16,7 Opiskelijoita, % 16, 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 43,9 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 1,1 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 22,6 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 28,1 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 63,8 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 7,4 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 36,6 37,4 22,6 9,8 2,3 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 8

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 112 149 883 641 489 167 93 46 211 86 22 21 29 198 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko 211 1 68 26 182 61 277 9 1,62 2,7 Ylempi 9 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 2 % Keskiaste, 4 % Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 21 1 141 23 429 479 3 21 1 13 21 3 1 6 7 37 27 77 16 421 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 1 1 14 19 199 14 11 13 31 196 1969 2 11 1 13 197 1979 1 1 198 1989 16 9 4 3 199 1999 2 1 1 2 211 3 3 Yhteensä 216 132 18 66 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Alempi 21 % % Rakennuskanta 211 4+h+k/kk, 11 % 1h+k/kk, 39 % 3h+k/kk, 13 % Julkisia Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 2h+k/kk, 37 % 81

KESKINEN SUURALUE 3 IIDES Väestö: 914 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 1 1 3 1 2 1 9 7 6 4 3 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 7,3 7, 4, 1,4 7 1-vuotiaita, % 7, 7,4 3,3 14, Yli 7-vuotiaita, %,8 7,7 2,7 13,1 Yli 8-vuotiaita, % 1,6 2,1,3,7 Väestön keski-ikä 39, 4,4 36,2 4,4 Vieraskielisiä, % 3,8,6,6 16,2 Opiskelijoita, % 9,4 1,,1 1,2 Työssäkäyviä, % 4, 44,2 39,4 1,3 Työttömyysaste, % 17,2 13,8 9, 18,3 Keskimääräiset vuositulot, 1 2,1 26,8 2, 32,3 Asuinkerrostaloja, % 23,8 14,4, 8,2 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 6,7 73, 6, 91,7 Vuokra-asuntoja, % 49,6 44,6,1 62,8 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 34, 37,4 34, 3,8 16, 27,3 8,2 2,2 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat suunnittelualueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 82

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 429 44 1 378 1 824 1 44 449 22 93 211 167 73 38 43 338 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko 211 3 37 1 372 69 11 688 1 933 1,73 2,71 Ylempi 13 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 29 % Keskiaste, 4 % Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 21 2 612 41 38 1 43 1 9 21 476 1 1 163 8 64 8 26 186 292 38 179 23 193 4 171 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 68 424 3 141 19 199 93 43 196 1969 1 2 1 7 197 1979 13 6 7 198 1989 21 18 3 199 1999 2 14 6 2 211 114 31 2 31 Yhteensä 844 4 61 238 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Alempi 18 % % Rakennuskanta 211 4+h+k/kk, 1 % 1h+k/kk, 39 % Julkisia 3h+k/kk, 12 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 2h+k/kk, 34 % 83

KESKINEN SUURALUE 123 VIINIKKA Väestö: 1 3 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 2 2 2 1 7 1 1 2 1 7 2 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 7,2 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 7,6 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, %, 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 1,6 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 38,4 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 1,,6, 16,7 Opiskelijoita, % 9,1 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 47,9 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 16,7 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 2,4 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 28, 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 64,6 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 3,8 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 3,2 37,4 22,6 9,8 6,1 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 84

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 97 13 312 44 24 8 46 22 211 17 16 6 86 73 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko 211 729 339 137 2 179 377 1,83 2,71 Ylempi 14 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 26 % Keskiaste, 4 % Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 21 6 131 124 229 228 21 29 3 14 9 1 17 1 4 7 2 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 2 1 2 3 19 199 18 2 16 196 1969 197 1979 3 3 198 1989 4 3 1 199 1999 14 9 2 211 1 1 Yhteensä 24 167 3 7 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Alempi 2 % % Rakennuskanta 211 4+h+k/kk, 17 % 1h+k/kk, 36 % 3h+k/kk, 1 % Julkisia Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 2h+k/kk, 37 % 8

KESKINEN SUURALUE 124 NEKALA Väestö: 1 68 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 2 22 2 17 1 12 1 7 2 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 4,4 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 8,1 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 4,3 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 1, 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 39,8 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 3,8,6, 16,7 Opiskelijoita, % 11,2 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 39,6 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 26,9 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 21,4 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 38, 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 6,4 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 8,1 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 36, 37,4 22,6 9,8 3,3 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 86

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 47 87 22 333 22 78 3 11 211 17 122 62 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 69 22 8 12 1 477 1, 2,74 21 43 18 122 199 178 21 1 1 1 2 13 1 4 4 2 3 1 7 99 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Ylempi 12 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 32 % Alempi 14 % % Rakennuskanta 211 Julkisia Keskiaste, 42 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 172 13 69 19 199 3 2 1 196 1969 197 1979 2 1 1 198 1989 1 1 199 1999 2 211 1 1 Yhteensä 184 18 71 1h+k/kk, 8 % 2h+k/kk, 2 % 3h+k/kk, % 4+h+k/kk, 12 % 87

KESKINEN SUURALUE 12 VIHIOJA Väestö: 66 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi, 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 6,1 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 6,1 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 3, 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 4,8 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 16,7,6, 16,7 Opiskelijoita, % 3,1 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 3,8 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 23,9 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 21,3 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 2, 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 2, 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 73,9 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 2,9 37,4 22,6 9,8, 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 88

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 4 2 22 13 3 2 2 211 2 2 9 4 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 49 7 3 1 4 37 1,3 2,7 21 3 11 2 11 6 21 42 49 1 12 37 22 7 23 13 266 21 26 14 137 3 34 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 38 % Ylempi 2 % Alempi 7 % % Rakennuskanta 211 Julkisia Keskiaste, 3 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 2 1 1 19 199 1 1 196 1969 3 1 1 1 197 1979 198 1989 199 1999 2 211 Yhteensä 6 2 1 3 1h+k/kk, 1 % 4+h+k/kk, 6 % 2h+k/kk, 2 % 3h+k/kk, 18 % 89

KESKINEN SUURALUE 126 JOKIPOHJA Väestö: 1 92 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 4 3 6 3 2 2 8 2 4 2 1 6 1 2 8 4 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 3, 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, %,6 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 1,4 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 2,8 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 44,4 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 4,,6, 16,7 Opiskelijoita, % 1, 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 4,8 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 2, 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 2,6 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 19,9 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 76, 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 62,8 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 32,3 37,4 22,6 9,8,6 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 9

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 69 11 478 477 391 224 148 211 37 11 2 136 11 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 1 236 397 13 42 224 81 1,3 2,4 21 781 19 2 493 243 21 26 16 22 4 1 2 19 14 1 28 147 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Ylempi 7 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 34 % Alempi 1 % % Rakennuskanta 211 Julkisia Keskiaste, 44 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 186 168 18 19 199 71 46 2 196 1969 6 6 197 1979 8 2 6 198 1989 16 14 2 199 1999 6 1 2 211 11 6 Yhteensä 34 241 63 4+h+k/kk, 7 % 1h+k/kk, 44 % 3h+k/kk, 11 % 2h+k/kk, 38 % 91

KESKINEN SUURALUE 13 MUOTIALA Väestö: 1 478 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 14,6 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 9, 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 1,6 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %,2 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 31,7 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 4,3,6, 16,7 Opiskelijoita, % 6,9 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 4,2 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 6,1 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 34,8 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 23,2 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 7, 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 28,7 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 3,6 37,4 22,6 9,8 96,2 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 92

KESKINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 216 141 316 47 17 9 21 3 211 162 41 82 84 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 666 427 219 4 181 232 2,22 2,87 21 711 46 9 111 34 21 1 6 14 3 1 94 1 18 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Väestö koulutusasteen mukaan 21 Ylempi 24 % Perusaste, 19 % Keskiaste, 29 % % Rakennuskanta 211 Julkisia Alempi 28 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 3 2 1 19 199 196 1969 1 1 197 1979 198 1989 199 1999 2 211 11 24 1 26 Yhteensä 1 27 2 26 4+h+k/kk, 31 % 1h+k/kk, 12 % 2h+k/kk, 31 % 3h+k/kk, 26 % 93

KESKINEN SUURALUE 94

KOILLINEN SUURALUE 2 KOILLINEN SUURALUE 2 Koillinen suuralue 4 Messu 1 Uusikylä 4 Ruotula 6 Huikas 9 Takahuhti 12 Hakametsä 1 Ristinarkku 18 Aakkula 2 Messukylä 28 Pappila Tasa 3 Niihama 31 Atala 32 Ojala 34 Kumpula 3 Tasanne 36 Olkahinen 6 Leino 37 Linnainmaa 4 Leinola 43 Holvasti 4 Vehmainen 48 Hankkio 9

KOILLINEN SUURALUE 2 Koillinen suuralue 4 Messu Messun suunnittelualue koostuu eri vuosikymmeninä rakennetuista Messukylän, Aakkulan, Ristinarkun, Uudenkylän, Hakametsän, Huikkaan, Ruotulan, Takahuhdin ja Pappilan tilastoalueista. Messukylä oli vuoteen 1947 saakka itsenäinen kunta, jonka sisään Tampere alun perin perustettiin vuonna 1779. Teollistumisen johdosta Tampere kasvoi kuitenkin Messukylän ohi ja vuoteen 1947 mennessä alueiden väliset rajat olivat menettäneet käytännössä merkityksensä messukyläläisten käydessä pääasiassa Tampereella töissä. Messukylän kunnan liitoksessa Tampereeseen yhdistetty alue käsitti suurin piirtein Koillisen ja Kaakkoisen suuralueen sekä Eteläisen suuralueen itäisimmät osat. Nykyään asuin- ja teollisuusalueeseen jakaantuva Messukylä tunnetaan Tampereen vanhimmasta rakennuksesta, Messukylän vanhasta kirkosta, joka on rakennettu noin vuosina 11 13, sekä uudemmasta, vuonna 1879 valmistuneesta kirkosta. Messukylän eteläpuolella sijaitsee pääosin 193 194-luvuilla rakennettu Aakkulan pientaloalue ja pohjoispuolella Ristinarkku, joka jakautuu Ristinarkuntietä pitkin Jankan 199-luvulla rakennettuun kerrostaloalueeseen ja Kässälän 19-luvulla rakennettuun pientaloalueeseen. Kirkkosuon laaksossa sijaitseva Messukylän golfkenttä jakautuu Aakkulan ja Kaakkoiseen suuralueeseen kuuluvan Turtolan välille. Läntisimmät Messun suunnittelualueeseen kuuluvat tilastoalueet ovat noin neljän kilometrin päässä keskustasta sijaitsevat Hakametsä ja Uusikylä. Hakametsä on pääosin 198 2-luvuilla rakennettu rivitalovaltainen asuinalue. Hakametsän jäähalli ei kuitenkaan sijaitse Hakametsässä, vaan Keskiseen suuralueeseen kuuluvan Kissanmaan puolella. Uudenkylän asuntokanta koostuu pitkälti 196 197-luvuilla rakennetuista kerrostaloista sekä vanhemmista pientaloista. Huikas, Ruotula, Takahuhti ja Pappila sijoittuvat Uudenkylän itä- ja koillispuolelle. Kaikki neljä aluetta ovat 194 19-luvuilta alkaen rakennettuja pientalovaltaisia asuinalueita, jotka olivat vielä 19-luvulla suurelta osin maaseutua. Alueita on täydennetty kerros- ja rivitaloilla lähinnä 196 198-luvuilla, mutta Pappilaan on rakennettu paljon myös 2-luvulla. Tasa Tasan suunnittelualue muodostuu Kumpulan, Atalan, Tasanteen, Olkahisen ja Niihaman tilastoalueista sekä tulevaisuudessa rakennettavasta Ojalasta. Noin kymmenen kilometrin päässä keskustasta sijaitseva Kumpula on pientalovaltainen asuinalue, jonka voimakkain rakennuskausi ajoittui 196-luvulle. Kumpulan ympärille sijoittuvat Atala, Tasanne ja Olkahinen ovat pääosin 198 199-luvuilla rakennettuja pien- ja rivitaloalueita. Atalaan on kuitenkin rakennettu myös kerrostaloja 198 2-luvuilla. Halimasjärven luonnonsuojelualue jakautuu Atalan ja Kumpulan välille. Kumpulan itäpuolella sijaitseva Ojala on lähestulkoon asumaton alue, jonne on suunniteltu sekä asuin- että työpaikkarakentamista. Idässä Atala, Ojala ja Olkahinen rajautuvat Kangasalan kuntaan. Atalan ja Tasanteen länsipuolelle rajautuva Niihama on pinta-alaltaan suuri, metsävaltainen virkistysalue, jossa asuu vain muutamia kymmeniä asukkaita. Yhdessä Keskiseen suuralueeseen kuuluvan Kaupin kanssa Niihama muodostaa yhtenäisen lenkkeily- ja ulkoilualueen. Niihamassa on kolme järveä, Pikku-Niihama, Alasjärvi ja Toritunjärvi. Pikku-Niihaman rannalla toimii Niihaman vesihiihtokeskus ja Niihaman ulkoilumaja. Pohjoisessa Niihama rajautuu Näsijärveen, jonka rannalla sijaitsevat Hatanpäältä 197-luvulla siirretty Hatanpään siirtolapuutarha ja Soukonvuoren luonnonsuojelualue, ja etelässä Teiskontiehen, jonka varrella ovat Tampereen tenniskeskus ja Tammer-Golf. 6 Leino Leinon suunnittelualue koostuu Linnainmaan, Leinolan, Holvastin, Vehmaisten ja Hankkion tilastoalueista. Kaupallisten ja julkisten palvelujen keskittymä Koilliskeskus on tehnyt Linnainmaasta yhden Tampereen aluekeskuksista, joka palvelee myös muiden itäisten kaupunginosien asukkaita. Linnainmaan asuntokanta koostuu pääosin 19-luvulta alkaen rakennetuista pientaloista ja 197 2-luvuilla rakennetuista rivi- ja kerrostaloista. Linnainmaan kehittäminen jatkuu edelleen, ja sinne on suunniteltu muun muassa uimahallin rakentamista. Linnainmaan eteläpuolella sijaitseva Hankkio on lähinnä teollisuusalue. Leinola ja Holvasti ovat pien- ja rivitalovaltaisia asuinalueita Linnainmaan itäpuolella. Leinolaa on rakennettu 196-luvulta alkaen ja Holvastia pääasiassa 199-luvulta alkaen. Monesti ristiriitaisiakin tunteita herättänyt Mannerheimin patsas sijaitsee Leinolassa Mannerheiminkalliolla, josta Mannerheim johti vuoden 1918 Tampereen valtausta. Leinolan ja Holvastin eteläpuolelle rajoittuvan Vehmaisten rakentaminen aloitettiin jo 19-luvun alkupuoliskolla. Vehmaisten asuntokanta koostuu pääosin pientaloista ja 197-luvulla rakennetuista rivitaloista. 96

KOILLINEN SUURALUE Kangasalan puolelle saakka ulottuva Kaukajärvi jakautuu suurimmaksi osaksi Vehmaisten ja Kaakkoiseen suuralueeseen kuuluvan Kaukajärven välille. Kansainvälisiinkin kilpailuihin sopiva Kaukajärven soutu- ja melontastadion sijaitsee Vehmaisten puolella Kaukajärveä. Tampereen alueliitokset 1937 19 Tampereen kaupungin alue 1929 Pohjois-Pirkkalasta 1937 liitetty alue Messukylä 1947 Ylöjärvestä 19 liitetty Lielahden alue Lähde: Iltanen, Jussi: Urbes Finlandiae. Suomen kaupunkien historiallinen kartasto. Genimap Oy, 24. 97

KOILLINEN SUURALUE 2 KOILLINEN SUURALUE Väestö: 34 264 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 8,4 7, 4, 8,6 7 1-vuotiaita, % 1,2 7,4 4,1 12,7 Yli 7-vuotiaita, % 6, 7,7,1 11,3 Yli 8-vuotiaita, % 1,3 2,1 1,1 3,9 Väestön keski-ikä 39,8 4,4 37,6 42,6 Vieraskielisiä, % 2,8,6,9 11,7 Opiskelijoita, % 8,7 1, 6,3 13,1 Työssäkäyviä, % 46, 44,2 41,9 46,6 Työttömyysaste, % 1, 13,8 1, 1,3 Keskimääräiset vuositulot, 1 29,6 26,8 23,1 29,6 Asuinkerrostaloja, % 7,1 14,4,4 38,9 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 8, 73, 38, 89, Vuokra-asuntoja, % 29,4 44,6 12,2,2 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 38,3 37,4 36,2 4,7 28,8 27,3 1,3 42,7 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat suuralueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 98

KOILLINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 2 89 3 6 6 38 9 267 6 874 3 11 1 781 41 211 4 444 229 1 4 1 676 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 16 3 9 798 4 177 843 4 74 6 69 2,12 2,78 21 1 7 1 843 2 969 6 733 6 972 21 3 6 1 11 1 77 189 113 6 27 191 1 288 8 7 178 8 7 Ylempi 12 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 26 % Alempi 24 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 38 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 78 4 7 26 19 199 71 3 3 1 196 1969 79 634 24 1 197 1979 7 67 137 1 198 1989 1 42 1 24 366 62 199 1999 99 64 238 117 2 211 649 429 16 114 Yhteensä 79 4 392 881 436 4+h+k/kk, 32 % 1h+k/kk, 11 % 2h+k/kk, 33 % 3h+k/kk, 24 % 99

KOILLINEN SUURALUE 4 M ESSU Väestö: 13 789 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 18 16 14 12 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 7, 7, 4, 1,4 7 1-vuotiaita, % 8,8 7,4 3,3 14, Yli 7-vuotiaita, % 9, 7,7 2,7 13,1 Yli 8-vuotiaita, % 2,2 2,1,3,7 Väestön keski-ikä 42,3 4,4 36,2 4,4 Vieraskielisiä, % 3,2,6,6 16,2 Opiskelijoita, % 9, 1,,1 1,2 Työssäkäyviä, % 42,8 44,2 39,4 1,3 Työttömyysaste, % 11,2 13,8 9, 18,3 Keskimääräiset vuositulot, 1 29, 26,8 2, 32,3 Asuinkerrostaloja, % 11, 14,4, 8,2 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 8,2 73, 6, 91,7 Vuokra-asuntoja, % 3,2 44,6,1 62,8 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 38, 37,4 34, 3,8 21,1 27,3 8,2 2,2 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat suunnittelualueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 1

KOILLINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 963 1 216 2 697 3 436 2 61 1 16 1 6 34 211 77 11 14 614 62 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 6 939 3 7 1 417 289 2 2 3 83 1,96 2,7 21 89 742 1 243 3 491 2 44 21 88 373 3 27 16 4 33 13 93 131 429 2 69 2 844 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Ylempi 13 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 27 % Alempi 23 % % Rakennuskanta 211 Julkisia Keskiaste, 37 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 297 27 4 18 19 199 38 343 3 12 196 1969 33 262 22 46 197 1979 284 178 61 4 198 1989 299 24 64 31 199 1999 18 91 46 48 2 211 234 149 46 39 Yhteensä 1 987 1 2 246 239 1h+k/kk, 1 % 2h+k/kk, 38 % 4+h+k/kk, 26 % 3h+k/kk, 21 % 11

KOILLINEN SUURALUE 1 UUSIKYLÄ Väestö: 1 312 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 2 2 2 1 7 1 1 2 1 7 2 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 3,7 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 4, 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 1,1 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 2,4 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 46,8 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 2,4,6, 16,7 Opiskelijoita, % 7,8 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 44,7 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 12,7 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 27,9 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 22,1 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 74,8 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 34,3 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 41, 37,4 22,6 9,8 1,1 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 12

KOILLINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 49 9 287 269 296 219 11 32 211 99 13 13 8 72 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko 211 797 34 78 18 234 44 1,64 2,42 Ylempi 1 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 27 % Keskiaste, 41 % Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 21 92 86 14 46 137 21 128 8 11 39 6 3 27 9 2 4 2 29 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 43 4 1 2 19 199 31 3 1 196 1969 2 9 11 197 1979 2 8 1 16 198 1989 23 16 7 199 1999 9 7 1 1 2 211 7 2 Yhteensä 18 112 1 36 Alempi 22 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 4+h+k/kk, 14 % 1h+k/kk, 26 % 3h+k/kk, 22 % 2h+k/kk, 38 % 13

KOILLINEN SUURALUE 4 RUOTULA Väestö: 1 32 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 2 2 2 1 7 1 1 2 1 7 2 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi,7 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 8,6 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 14,8 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 4,6 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 4, 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 2,7,6, 16,7 Opiskelijoita, % 9,2 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 42,7 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 9, 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 32,6 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 8,3 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 87,9 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 23,6 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 41,9 37,4 22,6 9,8 12,9 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 14

KOILLINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 87 132 284 37 322 123 17 7 211 2 9 26 64 61 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko 211 727 42 146 26 231 294 2,3 2,68 Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 23 % Keskiaste, 34 % Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 21 64 69 141 427 242 21 1 13 2 4 4 1 2 1 6 16 1 187 Ylempi 18 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Alempi 2 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 7 7 19 199 6 63 1 1 196 1969 114 87 1 17 197 1979 26 23 2 1 198 1989 1 9 1 199 1999 26 18 3 2 211 7 7 Yhteensä 2 214 19 22 1h+k/kk, 9 % 4+h+k/kk, 4 % 2h+k/kk, 34 % 3h+k/kk, 17 % 1

KOILLINEN SUURALUE 6 HUIKAS Väestö: 1 11 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 6, 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 9,7 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 11,9 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 2,4 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 4,2 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 2,7,6, 16,7 Opiskelijoita, % 7,8 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 38,6 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 11, 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 3,6 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 6,3 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 89,2 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 42, 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 36,7 37,4 22,6 9,8 17,9 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 16

KOILLINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 72 18 1 27 223 149 16 27 211 7 1 11 4 37 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 281 111 18 148 263 1,93 2,77 21 431 3 87 344 22 21 4 3 6 2 3 4 2 6 1 2 1 2 72 Ylempi 14 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 32 % Alempi 21 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 33 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 32 3 1 1 19 199 49 47 2 196 1969 41 33 3 197 1979 4 34 6 198 1989 26 24 1 1 199 1999 2 11 14 2 211 16 16 Yhteensä 229 19 19 1 1h+k/kk, 13 % 2h+k/kk, 4 % 4+h+k/kk, 3 % 3h+k/kk, 12 % 17

KOILLINEN SUURALUE 9 TAKAHUHTI Väestö: 1 981 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 3 2 7 2 4 2 1 1 8 1 1 2 9 6 3 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 6,4 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 1,4 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 11,2 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 2,7 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 44, 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 1,,6, 16,7 Opiskelijoita, % 8,1 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 39,8 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 9,4 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 28,6 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 9,6 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 86,2 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 28,7 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 4,6 37,4 22,6 9,8 21,7 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 18

KOILLINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 127 26 34 461 396 266 167 4 211 42 21 2 7 8 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko 211 981 16 218 39 2 4 1,97 2,8 Ylempi 13 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 3 % Keskiaste, 34 % Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 21 771 8 17 94 334 21 9 1 18 12 4 2 2 6 4 4 1 3 111 Alempi 23 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 2 1 1 19 199 8 78 2 196 1969 76 67 4 197 1979 3 24 4 7 198 1989 41 16 13 12 199 1999 16 13 3 2 211 49 4 4 Yhteensä 299 239 3 3 4+h+k/kk, 27 % 1h+k/kk, 16 % 3h+k/kk, 21 % 2h+k/kk, 36 % 19

KOILLINEN SUURALUE 12 HAKAMETSÄ Väestö: 814 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 1 2 1 12 1 87 7 62 37 2 12 1991 1996 21 26 211 2 22 2 17 1 12 1 7 2 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 7,6 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, %,8 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 11,8 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 1,7 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 46,2 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 1,6,6, 16,7 Opiskelijoita, %,6 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 47,8 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 6,1 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 34,4 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 7, 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 87,7 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 8,4 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 41,2 37,4 22,6 9,8 24, 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 11

KOILLINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 62 47 16 2 2 98 82 14 211 2 14 9 29 34 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko 211 384 267 79 6 163 118 2,12 2,7 Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 26 % Keskiaste, 29 % Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 21 399 26 47 24 123 21 2 24 36 11 37 4 1 1 121 Ylempi 17 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Alempi 28 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 3 3 19 199 13 13 196 1969 14 12 1 1 197 1979 9 9 198 1989 66 34 22 1 199 1999 21 6 1 2 211 13 2 11 Yhteensä 139 79 49 11 1h+k/kk, 3 % 2h+k/kk, 24 % 4+h+k/kk, 41 % 3h+k/kk, 32 % 111

KOILLINEN SUURALUE 1 RISTINARKKU Väestö: 2 464 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 4 3 6 3 2 2 8 2 4 2 1 6 1 2 8 4 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 7, 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 6,7 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 8,2 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 2,2 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 39,8 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 6,1,6, 16,7 Opiskelijoita, % 1,7 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 44, 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 1,2 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 23,7 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 19,3 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 8, 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, %,6 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 36,2 37,4 22,6 9,8 36,2 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 112

KOILLINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 172 164 699 61 417 28 1 3 211 16 19 22 12 172 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko 211 1 39 63 237 7 39 79 1,76 2, Ylempi 8 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 26 % Keskiaste, 46 % Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 21 1 91 19 266 14 41 21 187 2 94 9 24 2 11 21 7 23 13 7 12 836 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 42 41 1 19 199 6 6 196 1969 12 12 197 1979 8 7 1 198 1989 66 9 1 6 199 1999 48 11 37 2 211 28 21 7 Yhteensä 21 17 1 2 Alempi 2 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 4+h+k/kk, 12 % 1h+k/kk, 16 % 3h+k/kk, 22 % 2h+k/kk, % 113

KOILLINEN SUURALUE 18 AAKKULA Väestö: 461 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 7 67 6 2 4 37 3 22 1 7 1991 1996 21 26 211 2 18 16 14 12 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 1,6 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 1,8 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 1, 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %, 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 38, 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 1,1,6, 16,7 Opiskelijoita, % 8,9 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 4,4 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 12, 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 3,3 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 8,2 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 8, 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 39,1 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 36,3 37,4 22,6 9,8 14,6 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 114

KOILLINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 49 6 11 112 32 7 211 1 4 3 19 14 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko 211 197 116 63 6 4 74 2,32 3,9 Ylempi 17 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 28 % Keskiaste, 34 % Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 21 182 26 4 94 19 21 1 2 3 4 3 2 3 1 7 68 Alempi 21 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 73 67 1 19 199 6 4 2 196 1969 4 1 197 1979 3 3 198 1989 1 1 199 1999 6 6 2 211 9 3 1 Yhteensä 13 87 7 9 1h+k/kk, 3 % 4+h+k/kk, 36 % 2h+k/kk, 18 % 3h+k/kk, 11 % 11

KOILLINEN SUURALUE 2 MESSUKYLÄ Väestö: 667 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 2 18 16 14 12 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 4,2 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 1, 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 3, 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %,6 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 3,9 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 4,3,6, 16,7 Opiskelijoita, % 17,3 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 47,3 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 1,6 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 3, 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 4,6 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 61,9 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 48, 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 34,2 37,4 22,6 9,8 1,9 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 116

KOILLINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 28 67 244 143 124 41 16 4 211 1 7 1 42 31 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 332 22 62 1 123 127 2,1 2,8 21 321 38 117 88 114 21 37 4 12 44 1 12 16 8 27 11 6 32 99 Ylempi 16 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 21 % Alempi 24 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 39 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 31 29 2 19 199 2 23 2 196 1969 14 13 1 197 1979 22 19 1 2 198 1989 23 16 2 199 1999 3 3 2 211 11 1 1 Yhteensä 129 113 7 9 4+h+k/kk, 26 % 1h+k/kk, 27 % 3h+k/kk, 1 % 2h+k/kk, 32 % 117

KOILLINEN SUURALUE 28 PAPPILA Väestö: 3 443 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 9,2 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 11,1 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 7,8 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 1, 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 4, 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 3,4,6, 16,7 Opiskelijoita, % 8,3 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 42, 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 1,4 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 29,6 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 11, 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 8,6 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 27,1 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 3,9 37,4 22,6 9,8 26,9 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 118

KOILLINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 317 383 8 974 61 38 22 211 1 4 3 113 123 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 1 81 968 423 86 472 63 2,1 2,83 21 1 44 169 284 784 728 21 2 9 1 28 1 19 9 2 74 68 2 7 2 Ylempi 14 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 27 % Alempi 24 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 3 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 64 7 7 19 199 83 79 2 2 196 1969 34 2 4 197 1979 116 1 3 12 198 1989 43 3 13 199 1999 31 16 8 7 2 211 94 48 24 22 Yhteensä 46 36 14 4+h+k/kk, 33 % 1h+k/kk, 11 % 2h+k/kk, 32 % 3h+k/kk, 24 % 119

KOILLINEN SUURALUE TASA Väestö: 7 84 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 1 13 12 1 9 7 6 4 3 1 1991 1996 21 26 211 4 3 6 3 2 2 8 2 4 2 1 6 1 2 8 4 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 1,4 7, 4, 1,4 7 1-vuotiaita, % 11,8 7,4 3,3 14, Yli 7-vuotiaita, % 2,7 7,7 2,7 13,1 Yli 8-vuotiaita, %,3 2,1,3,7 Väestön keski-ikä 36,2 4,4 36,2 4,4 Vieraskielisiä, % 1,8,6,6 16,2 Opiskelijoita, % 8,3 1,,1 1,2 Työssäkäyviä, % 1,3 44,2 39,4 1,3 Työttömyysaste, % 9, 13,8 9, 18,3 Keskimääräiset vuositulot, 1 31,7 26,8 2, 32,3 Asuinkerrostaloja, % 3,6 14,4, 8,2 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 91,7 73, 6, 91,7 Vuokra-asuntoja, % 18, 44,6,1 62,8 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 36,9 37,4 34, 3,8 31,6 27,3 8,2 2,2 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat suunnittelualueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 12

KOILLINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 817 927 1 421 2 323 1 686 49 19 22 211 31 133 29 32 39 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 3 3 2 37 1 14 198 1 12 98 2,38 2,89 21 4 32 398 649 94 1 847 21 169 126 7 139 38 3 4 28 4 479 3 132 34 44 1 364 Ylempi 12 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 23 % Alempi 27 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 38 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 47 4 2 19 199 8 8 196 1969 147 14 2 197 1979 87 87 198 1989 678 43 228 1 199 1999 329 23 11 2 2 211 12 114 23 1 Yhteensä 1 2 1 19 34 7 4+h+k/kk, 38 % 1h+k/kk, % 2h+k/kk, 27 % 3h+k/kk, 3 % 121

KOILLINEN SUURALUE 3 NIIHAMA *) Väestö: 3 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi.. 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, %.. 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, %.. 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %.. 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä.. 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, %..,6, 16,7 Opiskelijoita, %.. 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, %.. 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, %.. 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1.. 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, %.. 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, %.. 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, %.. 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, %.. 37,4 22,6 9,8.. 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. *) Kaikkia tietoja ei voida esittää. 122

KOILLINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 2 2 1 9 14 3 3 1 211 3 1 4 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko 211 18 9 3 7 1,94 2,67 Väestö koulutusasteen mukaan 21 Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 21.......... 21 17 12 7 2 61 % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 7 7 19 199 3 3 196 1969 3 3 197 1979 3 3 198 1989 2 2 199 1999 2 2 2 211 2 2 Yhteensä 22 22 1h+k/kk, % 2h+k/kk, 18 % 4+h+k/kk, 41 % 3h+k/kk, 41 % 123

KOILLINEN SUURALUE 31 ATALA Väestö: 3 834 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 2 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 12,2 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 1,4 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 2,1 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %,2 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 34,4 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 2,8,6, 16,7 Opiskelijoita, % 8,4 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 1,8 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 1,3 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 29,7 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 9,1 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 87,3 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 28,7 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 34,9 37,4 22,6 9,8 46,2 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 124

KOILLINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 466 398 798 1 11 769 17 74 8 211 4 78 12 217 27 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 1 672 1 143 67 119 468 1 2,29 2,86 21 1 98 228 323 366 93 21 16 21 39 2 9 1 4 9 41 23 62 1 13 43 Ylempi 11 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 23 % Alempi 27 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 39 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 13 13 19 199 16 16 196 1969 8 8 197 1979 9 9 198 1989 26 147 94 1 199 1999 216 122 71 23 2 211 43 12 16 1 Yhteensä 61 327 181 3 4+h+k/kk, 31 % 1h+k/kk, % 2h+k/kk, 33 % 3h+k/kk, 31 % 12

KOILLINEN SUURALUE 32 OJALA Väestö: 6 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi, 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 13,3 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, %, 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 1,7 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 4,8 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 1,7,6, 16,7 Opiskelijoita, % 1,8 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 38, 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 1,7 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 29,3 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, %, 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 9,2 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, %, 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 39,7 37,4 22,6 9,8 1, 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 126

KOILLINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 3 8 13 13 13 7 2 1 211 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 19 17 9 7 2 3,16 3,12 21 2 3 7 13 17 21 18 1 1 17 37 Ylempi 14 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 29 % Alempi 24 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 33 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 2 2 19 199 2 2 196 1969 197 1979 6 6 198 1989 2 2 199 1999 2 2 2 211 1 1 Yhteensä 2 2 4+h+k/kk, 8 % 1h+k/kk, 1 % 2h+k/kk, % 3h+k/kk, 1 % 127

KOILLINEN SUURALUE 34 KUMPULA Väestö: 64 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 2 18 16 14 12 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 7,3 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 12,7 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, %,1 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %, 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 4,8 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, %,2,6, 16,7 Opiskelijoita, % 1,2 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 46,6 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 8,1 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 33,8 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, %,4 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 97,8 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 4,7 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 44,4 37,4 22,6 9,8 21,9 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 128

KOILLINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 44 77 82 16 147 63 28 3 211 6 1 3 9 3 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko 211 234 187 78 9 83 47 2,8 2,96 Ylempi 13 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 3 % Keskiaste, 36 % Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 21 284 2 62 117 122 21 1 28 11 4 1 1 2 3 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 6 6 19 199 22 22 196 1969 96 9 1 197 1979 28 28 198 1989 23 22 1 199 1999 1 1 2 211 39 39 Yhteensä 224 222 1 1 Alempi 21 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 4+h+k/kk, 4 % 1h+k/kk, 8 % 2h+k/kk, 18 % 3h+k/kk, 2 % 129

KOILLINEN SUURALUE 3 TASANNE Väestö: 1 41 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 2 2 2 1 7 1 1 2 1 7 2 1991 1996 21 26 211 7 67 6 2 4 37 3 22 1 7 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 9, 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 13, 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 3,4 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %,3 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 37,6 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 1,,6, 16,7 Opiskelijoita, % 8, 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, %,4 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 8,1 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 32,6 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, %, 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 93,9 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 14, 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 38,8 37,4 22,6 9,8 23,9 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 13

KOILLINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 131 188 221 44 32 12 4 4 211 28 22 7 2 62 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 64 448 212 33 24 12 2,4 2,87 21 741 6 117 212 33 21 2 24 8 41 6 2 1 1 37 3 1 13 Ylempi 12 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 23 % Alempi 28 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 37 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 3 3 19 199 13 13 196 1969 11 11 197 1979 26 26 198 1989 18 11 6 199 1999 41 3 6 2 211 32 29 3 Yhteensä 36 232 74 4+h+k/kk, 44 % 1h+k/kk, 2 % 2h+k/kk, 21 % 3h+k/kk, 33 % 131

KOILLINEN SUURALUE 36 OLKAHINEN Väestö: 1 861 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 3 2 7 2 4 2 1 1 8 1 1 2 9 6 3 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 9,2 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 13,6 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 2,3 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %,3 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 36,8 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 1,,6, 16,7 Opiskelijoita, % 7, 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 2,8 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 7,2 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 33,9 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, %,8 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 96, 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 4, 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 36,7 37,4 22,6 9,8 24, 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 132

KOILLINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 171 24 36 423 114 38 211 9 31 7 38 6 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko 211 73 66 276 37 24 18 2,47 2,93 Ylempi 14 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 22 % Keskiaste, 3 % Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 21 98 76 139 224 438 21 6 18 11 73 11 2 479 23 33 3 11 67 Alempi 29 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 16 14 2 19 199 24 24 196 1969 24 23 1 197 1979 1 1 198 1989 21 147 68 199 1999 8 32 24 2 2 211 3 31 4 Yhteensä 387 286 98 3 4+h+k/kk, 43 % 1h+k/kk, % 2h+k/kk, 24 % 3h+k/kk, 28 % 133

KOILLINEN SUURALUE 6 LEINO Väestö: 12 63 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 18 16 14 12 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 8,8 7, 4, 1,4 7 1-vuotiaita, % 1,8 7,4 3,3 14, Yli 7-vuotiaita, %,6 7,7 2,7 13,1 Yli 8-vuotiaita, % 1, 2,1,3,7 Väestön keski-ikä 39,2 4,4 36,2 4,4 Vieraskielisiä, % 2,9,6,6 16,2 Opiskelijoita, % 8, 1,,1 1,2 Työssäkäyviä, % 46,1 44,2 39,4 1,3 Työttömyysaste, % 1,8 13,8 9, 18,3 Keskimääräiset vuositulot, 1 29,1 26,8 2, 32,3 Asuinkerrostaloja, %,9 14,4, 8,2 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 86,3 73, 6, 91,7 Vuokra-asuntoja, % 28,8 44,6,1 62,8 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 38,8 37,4 34, 3,8 33,8 27,3 8,2 2,2 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat suunnittelualueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 134

KOILLINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 1 11 1 363 2 262 3 8 2 37 1 14 8 12 211 63 16 6 21 679 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 814 3 673 1 61 36 1 73 2 78 2,17 2,81 21 828 73 1 77 2 32 2 721 21 2 16 12 68 374 4 6 23 139 3 31 14 239 21 6 4 367 Ylempi 11 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 26 % Alempi 24 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 39 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 234 22 1 8 19 199 133 13 3 196 1969 232 227 2 3 197 1979 384 32 76 6 198 1989 47 38 74 16 199 1999 481 346 91 44 2 211 263 166 37 6 Yhteensä 2 22 1 781 281 14 4+h+k/kk, 3 % 1h+k/kk, 11 % 2h+k/kk, 31 % 3h+k/kk, 23 % 13

KOILLINEN SUURALUE 37 LINNAINMAA Väestö: 868 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 7 6 7 6 2 4 3 7 3 2 2 1 7 1991 1996 21 26 211 2 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 8,1 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 8,8 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 7,9 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 1,4 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 4,9 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 3,,6, 16,7 Opiskelijoita, % 7,8 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 44,7 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 12,3 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 26, 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 14,7 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 78,8 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 33,9 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 38,3 37,4 22,6 9,8 44,1 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 136

KOILLINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 47 19 1 128 1 33 1 16 92 378 83 211 116 74 32 26 349 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 3 3 1 61 664 2 844 1 3 1,93 2,67 21 2 63 366 44 1 271 1 12 21 8 166 28 71 3 4 1 93 1 31 88 141 8 21 989 Ylempi 9 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 28 % Alempi 23 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 4 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 2 2 19 199 4 39 1 196 1969 77 73 1 3 197 1979 6 32 21 3 198 1989 19 99 4 1 199 1999 176 19 33 34 2 211 12 39 2 43 Yhteensä 63 411 12 99 4+h+k/kk, 22 % 1h+k/kk, 14 % 2h+k/kk, 38 % 3h+k/kk, 26 % 137

KOILLINEN SUURALUE 4 LEINOLA Väestö: 2 193 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 1 1 3 1 2 1 9 7 6 4 3 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 7, 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 12,4 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 3,4 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %, 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 4,6 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 1,4,6, 16,7 Opiskelijoita, % 9,3 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 47,9 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 7,7 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 3,7 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, %,3 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 96,3 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 8,1 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 43,1 37,4 22,6 9,8 19,2 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 138

KOILLINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 16 272 32 9 34 2 64 11 211 2 16 7 26 8 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 84 693 298 2 314 12 2,9 2,92 21 1 62 88 26 39 47 21 381 17 34 27 2 3 3 1 2 61 9 Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 24 % Ylempi 16 % Alempi 28 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 32 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 1 1 19 199 6 6 196 1969 63 63 197 1979 21 184 17 198 1989 233 213 2 199 1999 73 6 11 2 2 211 49 47 2 Yhteensä 63 83 2 4+h+k/kk, 71 % 1h+k/kk, 3 % 2h+k/kk, 8 % 3h+k/kk, 18 % 139

KOILLINEN SUURALUE 43 HOLVASTI Väestö: 2 66 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 3 2 7 2 4 2 1 1 8 1 1 2 9 6 3 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 12, 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 13,7 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 2, 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %,1 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 32,1 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 3,3,6, 16,7 Opiskelijoita, % 9,9 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 47, 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 12,3 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 28, 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 7,3 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 9,2 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 4,1 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 33,9 37,4 22,6 9,8 68,7 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 14

KOILLINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 312 37 9 827 364 14 2 211 14 46 7 18 211 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 1 11 719 47 1 263 377 2,33 3,3 21 1 21 17 27 236 79 21 3 9 2 18 3 1 6 6 4 1 2 6 Ylempi 11 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 24 % Alempi 23 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 42 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 48 44 4 19 199 13 13 196 1969 2 2 197 1979 28 26 2 198 1989 12 11 1 199 1999 2 1 47 8 2 211 6 32 11 17 Yhteensä 386 296 61 29 4+h+k/kk, 32 % 1h+k/kk, 1 % 3h+k/kk, 19 % 2h+k/kk, 39 % 141

KOILLINEN SUURALUE 4 VEHMAINEN Väestö: 1 761 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 3 2 7 2 4 2 1 1 8 1 1 2 9 6 3 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 8, 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 11,2 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 6,1 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 1,4 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 41,4 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 2,,6, 16,7 Opiskelijoita, % 8,1 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 47,3 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 7,6 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 31,4 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 1,2 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 84,7 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 8, 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 42,1 37,4 22,6 9,8 12,8 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 142

KOILLINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 141 198 223 41 176 83 2 211 21 12 46 3 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko 211 732 47 22 21 21 17 2,41 2,82 Ylempi 12 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 26 % Keskiaste, 38 % Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 21 846 7 14 37 37 21 683 193 134 24 8 3 9 29 3 16 27 12 37 1 44 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 1 146 1 3 19 199 7 7 196 1969 68 67 1 197 1979 96 7 36 3 198 1989 42 7 1 199 1999 12 12 2 211 46 4 Yhteensä 483 427 49 7 Alempi 24 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 4+h+k/kk, 2 % 1h+k/kk, 6 % 2h+k/kk, 17 % 3h+k/kk, 2 % 143

KOILLINEN SUURALUE 48 HANKKIO Väestö: 22 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 8,4 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 8,4 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 6,9 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 2, 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 44,2 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 1,,6, 16,7 Opiskelijoita, % 6,8 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 46,2 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 8,1 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 3, 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 3, 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 64,4 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 1,7 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 44,7 37,4 22,6 9,8 2, 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 144

KOILLINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 17 17 19 3 64 18 1 4 211 19 3 2 4 8 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 87 63 21 31 24 2,32 2,78 21 12 9 1 48 47 21 891 127 22 4 2 1 6 1 283 Ylempi 9 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 24 % Alempi 28 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 39 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 6 1 19 199 17 1 2 196 1969 4 4 197 1979 3 3 198 1989 21 2 1 199 1999 1 1 2 211 2 2 Yhteensä 68 64 1 3 4+h+k/kk, 4 % 1h+k/kk, 7 % 2h+k/kk, 22 % 3h+k/kk, 31 % 14

KOILLINEN SUURALUE 146

KAAKKOINEN SUURALUE 3 KAAKKOINEN SUURALUE 3 Kaakkoinen suuralue 7 Kauka 3 Turtola Viiala 8 Haihara 6 Kaukajärvi 61 Lukonmäki 62 Hallila 8 Herva 6 Hervanta 7 Rusko 78 Hervantajärvi 147

KAAKKOINEN SUURALUE 3 Kaakkoinen suuralue 7 Kauka Kaukan suunnittelualue koostuu 19-luvun jälkipuoliskolla rakennetuista Kaukajärven, Haiharan, Turtolan, Viialan, Lukonmäen ja Hallilan tilastoalueista. Noin puolet Kaukan suunnittelualueesta kuuluu asukasluvultaan Tampereen toiseksi suurimpaan lähiöön, Kaukajärveen, joka on saanut nimensä sen eteläpuolella sijaitsevalta järveltä. Vuoden 211 lopussa Kaukajärvellä asui yli 11 ihmistä. Kaukajärveä on rakennettu 196-luvulta alkaen, ja vanhan kanta-alueen lisäksi myös Annala ja Levonmäki kuuluvat Kaukajärveen. Kerrostalovaltaisesta yleisilmeestään huolimatta Kaukajärvellä on myös paljon pien- ja rivitaloasutusta. Kaukajärven luoteispuolella sijaitseva Haihara on pienehkö asuinalue, jossa asuu vain pari sataa asukasta. Haiharan taidekeskus sijoittuu Kaukajärven puolelle. Turtola ja Viiala sijaitsevat Kaukajärven länsipuolella, noin 6 kilometrin päässä keskustasta. Asuinalueena Turtola on varsin uusi, ja suurin osa sen asuntokannasta on rakennettu 2-luvulla. Turtola tunnetaan erityisesti Hervannan valtaväylän läheisyydessä olevasta Turtolan kauppakeskuksesta. Myös Messukylän golfkenttä ulottuu osin Turtolan puolelle. Turtolan ja Kaukajärven väliin sijoittuva Viiala on sen sijaan pientalovaltainen asuinalue, jota on rakennettu useina eri vuosikymmeninä 19-luvun alkupuolelta lähtien. Lukonmäki sijoittuu Turtolan ja Viialan eteläpuolelle, heti Pyhäjärventien toiselle puolelle. Turtolankatu jakaa Lukonmäen pohjois etelä-suunnassa kahdeksi osaksi: läntiseen puoliskoon Lukonmäkeen ja itäiseen puoliskoon Finninmäkeen. Kumpikin puolisko on 197 198-luvuilla rakennettuja pientalovaltaisia asuinalueita, joita on täydennetty myös kerrostaloilla 198 199-luvuilla. Lukonmäen länsipuolella oleva Hallila sijaitsee Eteläisen suuralueen koillisimpien osien ja Hervannan välissä. Asuinalueena Hallila on melko uusi; se rakennettiin lähinnä 199-luvulla, jolloin alueelle rakennettiin tasapuolisesti niin pien-, rivi- kuin kerrostaloja. Hervan suunnittelualueeseen kuuluvat Hervannan, Ruskon ja Hervantajärven tilastoalueet. Hervanta on yksi Suomen suurimmista ja tunnetuimmista lähiöistä, jossa asui vuoden 211 lopussa yli 23 asukasta. Kokonsa ja palveluidensa vuoksi Hervantaa on monesti kutsuttu Tampereen tytärkaupungiksi. Asukasmäärältään Hervanta onkin suomalaisen pikkukaupungin kokoinen; siellä asuu suurin piirtein saman verran asukkaita kuin Kemissä ja Raahessa. Hervannan suunnitteleminen aloitettiin 196-luvun lopussa, kun Tampereen kaupungille syntyi nopean taloudellisen kasvun ja Suomen sisäisen muuttoliikkeen vuoksi suuri tarve rakentaa paljon asuntoja edullisesti. Hervannan voimakkain rakennuskausi ajoittui 197 198-luvuille, mutta sen täydentämistä on jatkettu tähän päivään saakka. Kerrostalovaltaisen keskusalueiden rinnalle Hervantaan on rakennettu laajoja pien- ja rivitaloalueita. Hervannassa sijaitsevat muun muassa Tampereen teknillinen yliopisto, Poliisiammattikorkeakoulu, teknologiakeskus Hermia sekä Hervannan laskettelukeskus. Hervanta tunnetaan myös Hervantakeskuksesta ja upouusista kuusitoistakerroksisista Matrix-tornitaloista. Hervannan jäähalli ja uimahalli täydentävät Hervannan monipuolisia palveluita. Hervannan ja Kangasalan kunnan välissä sijaitseva Rusko on suurimmaksi osaksi pienteollisuusaluetta, jossa asuu vain muutamia kymmeniä asukkaita. Pohjoisessa se rajautuu Kaukajärveen ja etelässä Hervantajärveen. Hervantajärvi on saanut nimensä sen eteläpuolella olevasta järvestä. Hervantajärven maa-alue sijaitsee Ruskontien ja Hervantajärven välissä; idässä alue rajautuu Kangasalaan ja lännessä Vuorekseen. Hervantajärvellä on lähinnä vanhaa haja- ja loma-asutusta, joka jatkuu etelään, Lempäälän kunnan puolelle. Hervantajärvellä asuu vain vähän asukkaita, mutta alueelle on suunniteltu uutta asuinrakentamista, joka kasvattaisi Hervantajärven asukasmäärää noin kolmella tuhannella. 8 Herva 148

KAAKKOINEN SUURALUE Tampereen alueliitokset 1937 19 Tampereen kaupungin alue 1929 Pohjois-Pirkkalasta 1937 liitetty alue Messukylä 1947 Ylöjärvestä 19 liitetty Lielahden alue Lähde: Iltanen, Jussi: Urbes Finlandiae. Suomen kaupunkien historiallinen kartasto. Genimap Oy, 24. 149

KAAKKOINEN SUURALUE 3 KAAKKOINEN SUURALUE Väestö: 42 632 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 6 4 48 42 36 3 24 18 12 6 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 8,1 7, 4, 8,6 7 1-vuotiaita, % 7,4 7,4 4,1 12,7 Yli 7-vuotiaita, %,1 7,7,1 11,3 Yli 8-vuotiaita, % 1,1 2,1 1,1 3,9 Väestön keski-ikä 37,6 4,4 37,6 42,6 Vieraskielisiä, % 11,7,6,9 11,7 Opiskelijoita, % 13,1 1, 6,3 13,1 Työssäkäyviä, % 41,9 44,2 41,9 46,6 Työttömyysaste, % 1,3 13,8 1, 1,3 Keskimääräiset vuositulot, 1 23,1 26,8 23,1 29,6 Asuinkerrostaloja, % 16,9 14,4,4 38,9 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 7,4 73, 38, 89, Vuokra-asuntoja, %,2 44,6 12,2,2 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 36,2 37,4 36,2 4,7 42,7 27,3 1,3 42,7 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat suuralueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 1

KAAKKOINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 3 432 3 162 12 414 1 389 7 644 3 49 1 728 44 211 42 91 27 3 66 2 83 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko 211 22 3 11 8 4 341 1 16 787 1 464 1,88 2,66 Ylempi 11 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 29 % Keskiaste, 43 % Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 21 17 6 3 189 34 7 678 8 61 21 3 842 83 1 484 316 873 121 81 92 28 2 6 97 11 312 12 99 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 113 18 2 3 19 199 1 1 196 1969 61 29 4 28 197 1979 23 28 86 17 198 1989 917 2 242 1 199 1999 786 8 142 136 2 211 496 32 91 13 Yhteensä 3 1 1 82 67 82 Alempi 17 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 4+h+k/kk, 17 % 1h+k/kk, 19 % 3h+k/kk, 2 % 2h+k/kk, 39 % 11

KAAKKOINEN SUURALUE 7 KAUKA Väestö: 19 449 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 22 2 17 1 12 1 7 2 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 9, 7, 4, 1,4 7 1-vuotiaita, % 9,3 7,4 3,3 14, Yli 7-vuotiaita, %,2 7,7 2,7 13,1 Yli 8-vuotiaita, % 1, 2,1,3,7 Väestön keski-ikä 37,9 4,4 36,2 4,4 Vieraskielisiä, % 6,4,6,6 16,2 Opiskelijoita, % 1,7 1,,1 1,2 Työssäkäyviä, % 43,6 44,2 39,4 1,3 Työttömyysaste, % 13,4 13,8 9, 18,3 Keskimääräiset vuositulot, 1 26,4 26,8 2, 32,3 Asuinkerrostaloja, % 13,2 14,4, 8,2 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 81,7 73, 6, 91,7 Vuokra-asuntoja, % 44, 44,6,1 62,8 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 37,1 37,4 34, 3,8 2,2 27,3 8,2 2,2 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat suunnittelualueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 12

KAAKKOINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 1 741 1 87 4 9 192 3 87 1 68 89 196 211 43 282 9 1 167 1 3 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko 211 9 461 44 2 31 82 2 67 3 86 2, 2,7 Ylempi 12 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 28 % Keskiaste, 4 % Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 21 8 314 1 29 2 3 3 48 3 963 21 3 87 49 19 97 17 11 136 123 33 14 73 1 64 Alempi 2 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 12 97 2 3 19 199 99 99 196 1969 4 22 4 28 197 1979 329 214 9 6 198 1989 41 228 123 9 199 1999 72 492 119 91 2 211 383 263 67 3 Yhteensä 2 79 1 41 374 29 4+h+k/kk, 2 % 1h+k/kk, 13 % 3h+k/kk, 2 % 2h+k/kk, 37 % 13

KAAKKOINEN SUURALUE 3 TURTOLA Väestö: 686 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 2 22 2 17 1 12 1 7 2 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 11,1 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 13,8 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 1,9 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %,4 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 32,8 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 7,6,6, 16,7 Opiskelijoita, % 9,8 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 46, 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 14,1 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 28,8 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 17, 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 72, 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 7,3 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 42,3 37,4 22,6 9,8 68,1 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 14

KAAKKOINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 76 9 16 214 9 38 1 3 211 3 11 3 64 69 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 34 21 19 46 79 96 2,2 2,83 21 33 4 7 7 193 21 4 26 1 4 1 1 32 19 332 Ylempi 12 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 2 % Alempi 19 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 44 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 3 3 19 199 1 1 196 1969 3 3 197 1979 1 14 1 198 1989 1 1 199 1999 6 1 1 4 2 211 43 26 11 6 Yhteensä 72 46 12 14 4+h+k/kk, 29 % 1h+k/kk, 7 % 2h+k/kk, 3 % 3h+k/kk, 29 % 1

KAAKKOINEN SUURALUE VIIALA Väestö: 1 677 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 2 2 2 1 7 1 1 2 1 7 2 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 9, 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 12, 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 3,2 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 1, 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 37,7 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 4,4,6, 16,7 Opiskelijoita, % 9,2 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 44, 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 13, 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 3,9 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, %,4 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 9,7 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 2,2 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 38,3 37,4 22,6 9,8 26,3 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 16

KAAKKOINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 19 21 268 487 33 146 37 17 211 66 19 4 8 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 686 497 24 4 24 171 2,42 2,89 21 746 116 16 27 48 21 2 8 6 6 8 6 3 1 63 Ylempi 14 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 27 % Alempi 22 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 37 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 64 63 1 19 199 8 8 196 1969 12 12 197 1979 3 24 2 4 198 1989 69 8 1 1 199 1999 36 33 1 2 2 211 7 4 3 Yhteensä 33 32 8 2 4+h+k/kk, 43 % 1h+k/kk, 1 % 2h+k/kk, 18 % 3h+k/kk, 29 % 17

KAAKKOINEN SUURALUE 8 HAIHARA Väestö: 197 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 3 27 24 21 18 1 12 9 6 3 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 7,1 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 1,7 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, %,1 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %, 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 39,6 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, %,6,6, 16,7 Opiskelijoita, % 7,8 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 43,2 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 8,2 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 31,9 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, %, 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 93,6 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 1,4 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 43,6 37,4 22,6 9,8 2, 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 18

KAAKKOINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 14 31 23 6 4 18 9 1 211 9 3 12 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 72 6 29 7 29 7 2,74 2,88 21 89 8 16 36 7 21 1 6 2 2 11 Ylempi 1 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 23 % Alempi 21 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 41 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 6 6 19 199 4 4 196 1969 9 9 197 1979 1 9 1 198 1989 4 3 1 199 1999 4 2 2 2 211 7 3 4 Yhteensä 44 36 8 4+h+k/kk, 73 % 1h+k/kk, 4 % 2h+k/kk, 6 % 3h+k/kk, 17 % 19

KAAKKOINEN SUURALUE 6 KAUKAJÄRVI Väestö: 11 312 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 1 13 12 1 9 7 6 4 3 1 1991 1996 21 26 211 2 2 2 2 1 7 1 1 2 1 7 2 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 8, 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 8,7 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 7, 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 1,4 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 39,4 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 6,3,6, 16,7 Opiskelijoita, % 9,8 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 41,4 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 1,2 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 24,7 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 21,1 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 71,2 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 48,2 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 36,4 37,4 22,6 9,8 62,2 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 16

KAAKKOINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 967 988 2 62 2 866 2 111 1 23 632 163 211 1 148 66 713 6 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko 211 828 3 83 1 278 347 1 48 2 634 1,93 2,7 Ylempi 1 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 3 % Keskiaste, 4 % Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 21 4 498 87 1 64 2 346 2 12 21 28 44 14 82 1 7 3 123 19 249 9 4 941 Alempi 2 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 22 2 2 19 199 1 1 196 1969 3 1 4 2 197 1979 72 4 17 1 198 1989 176 81 6 3 199 1999 271 2 3 31 2 211 224 136 4 43 Yhteensä 796 448 166 182 4+h+k/kk, 19 % 1h+k/kk, 1 % 3h+k/kk, 24 % 2h+k/kk, 42 % 161

KAAKKOINEN SUURALUE 61 LUKONMÄKI Väestö: 2 824 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 9,4 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 8, 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 3,2 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %,2 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 37,4 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 8,6,6, 16,7 Opiskelijoita, % 12, 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 46,7 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 9, 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 28,2 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 7, 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 92,1 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 34, 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 4,4 37,4 22,6 9,8 14,6 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 162

KAAKKOINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 266 227 694 771 272 82 7 211 27 1 9 138 16 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 1 288 88 341 9 444 387 2,19 2,7 21 1 39 129 337 467 6 21 1 13 1 18 3 2 4 3 3 3 6 Ylempi 14 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 2 % Alempi 23 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 38 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 6 4 2 19 199 7 7 196 1969 197 1979 22 163 39 198 1989 18 83 6 19 199 1999 22 12 2 211 42 41 1 Yhteensä 437 33 13 31 4+h+k/kk, 36 % 1h+k/kk, 7 % 2h+k/kk, 28 % 3h+k/kk, 29 % 163

KAAKKOINEN SUURALUE 62 HALLILA Väestö: 2 73 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 1 1 3 1 2 1 9 7 6 4 3 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 9,4 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 9,3 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 1,6 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %,2 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 33,6 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, %,,6, 16,7 Opiskelijoita, % 14, 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 48, 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 11,6 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 27,8 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 1,9 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 8, 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 48, 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 34,3 37,4 22,6 9,8 98,9 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 164

KAAKKOINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 29 26 82 798 483 111 39 211 1 8 194 21 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 1 283 736 34 78 33 11 2,14 2,9 21 1 342 176 387 269 93 21 16 33 27 11 4 2 2 1 4 2 12 Ylempi 1 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 24 % Alempi 19 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 42 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 1 1 19 199 1 1 196 1969 197 1979 198 1989 2 2 199 1999 363 246 7 42 2 211 1 7 2 1 Yhteensä 377 27 77 43 4+h+k/kk, 29 % 1h+k/kk, 12 % 3h+k/kk, 21 % 2h+k/kk, 38 % 16

KAAKKOINEN SUURALUE 8 HERVA Väestö: 23 183 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 4 36 32 28 24 2 16 12 8 4 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 7,3 7, 4, 1,4 7 1-vuotiaita, %,8 7,4 3,3 14, Yli 7-vuotiaita, %,1 7,7 2,7 13,1 Yli 8-vuotiaita, % 1,1 2,1,3,7 Väestön keski-ikä 37,4 4,4 36,2 4,4 Vieraskielisiä, % 16,2,6,6 16,2 Opiskelijoita, % 1,2 1,,1 1,2 Työssäkäyviä, % 4, 44,2 39,4 1,3 Työttömyysaste, % 16,9 13,8 9, 18,3 Keskimääräiset vuositulot, 1 2, 26,8 2, 32,3 Asuinkerrostaloja, % 23,4 14,4, 8,2 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, %,6 73, 6, 91,7 Vuokra-asuntoja, % 62,8 44,6,1 62,8 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 3, 37,4 34, 3,8 21,4 27,3 8,2 2,2 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat suunnittelualueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 166

KAAKKOINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 1 691 1 3 7 9 197 4 7 1 81 919 28 211 139 39 167 1 899 1 777 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 12 889 618 1 99 83 3 18 6 68 1,76 2,7 21 9 336 1 899 3 4 4 22 4 98 21 3 789 496 96 37 219 86 11 7 789 28 2 433 64 96 239 11 426 Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 29 % Ylempi 11 % Alempi 14 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 46 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 11 11 19 199 6 6 196 1969 7 7 197 1979 194 66 27 11 198 1989 7 292 119 96 199 1999 84 16 23 4 2 211 113 39 24 Yhteensä 922 437 193 292 4+h+k/kk, 1 % 1h+k/kk, 24 % 3h+k/kk, 26 % 2h+k/kk, 4 % 167

KAAKKOINEN SUURALUE 6 HERVANTA Väestö: 23 83 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 4 36 32 28 24 2 16 12 8 4 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 7,3 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, %,9 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, %, 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 1,1 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 37,4 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 16,2,6, 16,7 Opiskelijoita, % 1,2 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 4, 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 16,9 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 2, 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 26,8 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 4, 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 63, 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 3, 37,4 22,6 9,8 21,8 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 168

KAAKKOINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 1 684 1 32 7 888 176 4 32 1 788 97 26 211 1 38 167 1 89 1 776 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 12 846 9 1 983 82 3 16 6 644 1,76 2,7 21 9 294 1 893 3 49 4 18 4 86 21 2 989 326 477 23 213 8 19 731 779 28 2 433 623 96 23 1 142 Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 29 % Ylempi 11 % Alempi 14 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 46 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 6 6 19 199 196 1969 197 1979 189 61 27 11 198 1989 498 283 119 96 199 1999 83 1 23 4 2 211 11 36 24 Yhteensä 886 41 193 292 4+h+k/kk, 1 % 1h+k/kk, 24 % 3h+k/kk, 26 % 2h+k/kk, 4 % 169

KAAKKOINEN SUURALUE 7 RUSKO Väestö: 68 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 18 16 14 12 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 1,3 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 2,9 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 13,2 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 2,9 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 43,8 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 1,3,6, 16,7 Opiskelijoita, % 12, 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 4, 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 14,3 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 24,6 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, %, 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 13,9 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 31, 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 3,8 37,4 22,6 9,8 1,8 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 17

KAAKKOINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 7 2 12 18 12 8 7 2 211 4 1 4 1 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 29 19 6 1 9 1 2,34 2,84 21 3 9 22 9 21 8 17 117 121 6 1 1 23 1 22 9 1 28 Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 46 % Ylempi 6 % Alempi % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 43 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 19 199 1 1 196 1969 6 6 197 1979 2 2 198 1989 7 7 199 1999 2 211 3 3 Yhteensä 19 19 4+h+k/kk, % 1h+k/kk, 1 % 3h+k/kk, 14 % 2h+k/kk, 21 % 171

KAAKKOINEN SUURALUE 78 HERVANTAJÄRVI *) Väestö: 32 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi.. 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, %.. 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, %.. 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %.. 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä.. 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, %..,6, 16,7 Opiskelijoita, %.. 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, %.. 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, %.. 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1.. 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, %.. 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, %.. 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, %.. 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, %.. 37,4 22,6 9,8.. 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. *) Kaikkia tietoja ei voida esittää. 172

KAAKKOINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 1 3 13 211 7 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko 211 14 9 1 6 4 2,29 2,78 Väestö koulutusasteen mukaan 21 Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 21.......... 21 2 1 1 4 % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 19 199 196 1969 1 1 197 1979 3 3 198 1989 2 2 199 1999 1 1 2 211 Yhteensä 17 17 4+h+k/kk, 6 % 1h+k/kk, 11 % 2h+k/kk, 11 % 3h+k/kk, 22 % 173

KAAKKOINEN SUURALUE 174

ETELÄINEN SUURALUE 4 ETELÄINEN SUURALUE 4 Eteläinen suuralue 9 Härmä 31 Härmälä 32 Sarankulma 33 Rantaperkiö 1 Koivisto 36 Rautaharkko 39 Taatala 312 Koivistonkylä 31 Veisu 316 Korkinmäki 318 Nirva 11 Peltoo 32 Lakalaiva 323 Peltolammi 32 Multisilta 327 Vuores 33 Lahdesjärvi 17

ETELÄINEN SUURALUE 4 Eteläinen suuralue 9 Härmä Härmän suunnittelualue koostuu Pyhäjärven rannalla sijaitsevista Härmälästä ja Rantaperkiöstä sekä Sarankulman pienteollisuusalueesta. Härmälä perustettiin vuonna 192 vanhalle Hatanpään peltoviljelyalueelle helpottamaan kaupunkia riivannutta asunto- ja tonttipulaa. Hatanpään kartanon alue liitettiin Tampereeseen entisestä Messukylän kunnasta vuonna 192. Silloin se käsitti Hatanpään ja Iideksen alueen lisäksi suurin piirtein toisen puoliskon nykyisestä Eteläisestä suuralueesta. Itäisimmät osat Eteläisestä suuralueesta liitettiin Tampereeseen vuonna 1947 Messukylän liitoksessa. Nykyisin Härmälän asuntokanta koostuu pääasiassa 192 194-luvuilla rakennetuista pien- ja kerrostaloista sekä 198-luvulla rakennetuista pientaloista. Kalmarin entiselle teollisuusalueelle on rakennettu uutta kerrostaloaluetta 2-luvulta alkaen. Härmälässä sijaitsevat vuonna 198 avattu Tampereen Messu- ja Urheilukeskus eli Pirkkahalli sekä Vähäjärven pieni lintujärvi. Härmälän eteläpuolella on Sarankulman pienteollisuusalue. Molemmat alueet rajautuvat lännessä Pirkkalan kuntaan. Rantaperkiö rajoittuu pohjoisessa Hatanpäähän, idässä Riihimäki Tampere-rataan ja lännessä Härmälään. Rantaperkiötäkin alettiin rakentaa 192-luvulla kaupungin ostettua Hatanpään kartanon alueen. Aluksi Rantaperkiöön, tai kuten paikalliset aluetta silloin kutsuivat, Ruhjunperään, rakennettiin hyvin omatoimisesti pientaloja. Voimakkain rakennuskausi Rantaperkiössä ajoittui kuitenkin toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, 19 197-luvuille, jolloin alueelle rakennettiin niin kerros- kuin rivitaloja helpottamaan asuntopulaa, josta Tampereen kaupunki on kärsinyt lähes koko kaksisataavuotisen historiansa ajan. 1 Koivisto Koiviston suunnittelualueeseen kuuluvat pääosin 19-luvun jälkipuoliskolla rakennetut Rautaharkko, Taatala, Koivistonkylä, Nirva, Veisu ja Korkinmäki. Lempääläntien länsipuolella olevaa Rautaharkkoa lukuun ottamatta Koivistonkylällä tarkoitetaan toisinaan koko Koiviston suunnittelualuetta. Varsinainen Koivistonkylä sijaitsee Taatalan, Nirvan ja Veisun keskellä, ja pohjoisessa se rajautuu Keskiseen suuralueeseen kuuluvaan Vihiojaan. Koivistonkylää on rakennettu pitkin 19-lukua, ja sen pientalovaltaista asuntokantaa täydennetään edelleen. Koivistonkylän itäpuolella sijaitsevat Veisu ja Korkinmäki rajautuvat pohjoisessa Jokipohjaan ja Muotialaan ja etelässä Hallillaan. Molemmat alueet ovat 19-luvulta alkaen tasaisesti rakennettuja pien- ja rivitaloalueita. Lempääläntien länsipuolelle jäävä Rautaharkko ja sen itäpuolelle sijoittuva Taatala ovat kumpikin pääosin 19 197-luvuilla rakennettuja pien- ja kerrostaloalueita. Taatalaan valmistui vuonna 1976 yksi Suomen ensimmäisistä automarketeista, joka on jatkanut toimintaansa eri omistajien alaisuudessa tähän päivään saakka. Taatalan ja Koivistonkylän eteläpuolella sijaitseva Nirva on sen sijaan pienehkö, pääosin 196 198-luvuilla rakennettu omakotitaloalue. Etelässä se rajautuu Pyhäjärventietä pitkin Lakalaivaan ja Lahdesjärveen. 11 Peltoo Peltoon suunnittelualue koostuu 19-luvun jälkipuoliskolla rakennetuista Peltolammesta ja Multisillasta, 21 22-luvuilla rakennettavasta Vuoreksesta sekä Lakalaivan ja Lahdesjärven työpaikka-alueista. Noin kuuden kilometrin päässä keskustasta sijaitseva Peltolammi sai ensimmäisen asemakaavansa jo vuonna 1948, mutta sen rakentaminen aloitettiin vasta 196-luvulla. Peltolammen kerros- ja rivitalovaltaista asuntokantaa täydennettiin 198 199-luvuilla Palokallion pientaloalueella. Peltolammen lounaispuolella on pienehkö samanniminen järvi ja Peltolammen-Pärrinkosken luonnonsuojelualue, joka jatkuu osin myös Sarankulman ja Multisillan puolelle. Lakalaivan ja Lahdesjärven työpaikka-alueet sijoittuvat Peltolammen pohjois- ja itäpuolelle. Kummallekin alueelle on suunniteltu uutta liike- ja asuntorakentamista. Multisilta on pääosin 197-luvulla rakennettu kerrostalolähiö Peltolammen eteläpuolella. Kerrostaloalueiden lisäksi Multisiltaan on rakennettu myös pientaloja 197- ja 2-luvuilla. Multisillan eteläpuolelta alkaa Tampereen, Lempäälän ja Pirkkalan kuntien välille jakaantuva Sääksjärvi, josta suurin osa kuuluu Lempäälään. Sääksjärven ainoalle saarelle, Rajasaarelle, on pystytetty kuntien yhteinen rajapyykki. Tampereen kaupungin suurin ja kunnianhimoisin rakennushanke, Vuores on 21 22-luvuilla rakennettava pikkukaupunki luonnon kainalossa, jossa tulee olemaan asunnot yli 13 asukkaalle ja toimitilat muutamalla tuhannelle työpaikalle. Vuores rajautuu lännessä Multisiltaan, luoteessa Lahdesjärveen, koillisessa Hervantaan ja etelässä Lempäälään. Vuoreksen suunnittelussa on otettu huomioon ekologisuus ja luonnonläheisyys, ja sinne tullaan rakentamaan tasapuolisesti niin kerros-, rivi- kuin 176

ETELÄINEN SUURALUE pientaloja sekä toimiva palveluverkosto. Samalla alue tullaan pitämään maastoltaan ja luonnoltaan monimuotoisena. Vuoreksessa sijaitseekin monta pientä järveä sekä isompi, Vuoreksen ja Lahdesjärven alueiden välille jakaan- tuva Särkijärvi. Vuoreksen suunnittelussa on panostettu myös toimivaan kevyt- ja joukkoliikennemalliin, niin että arki Vuoreksessa tulee sujumaan ilman autoakin. Tampereen alueliitokset 1877 1929 Tampereen kaupungin alkuperäinen alue 1779 1876 Kyttälä 1877 Hatanpää 192 Lepola 1922 Järvensivu 1929 Tampereen alueliitokset 1937 19 Tampereen kaupungin alue 1929 Pohjois-Pirkkalasta 1937 liitetty alue Messukylä 1947 Ylöjärvestä 19 liitetty Lielahden alue Lähde: Iltanen, Jussi: Urbes Finlandiae. Suomen kaupunkien historiallinen kartasto. Genimap Oy, 24. 177

ETELÄINEN SUURALUE 4 ETELÄINEN SUURALUE Väestö: 19 768 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 22 2 17 1 12 1 7 2 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 7, 7, 4, 8,6 7 1-vuotiaita, % 8,3 7,4 4,1 12,7 Yli 7-vuotiaita, % 6,9 7,7,1 11,3 Yli 8-vuotiaita, % 1, 2,1 1,1 3,9 Väestön keski-ikä 4,1 4,4 37,6 42,6 Vieraskielisiä, %,8,6,9 11,7 Opiskelijoita, % 8,9 1, 6,3 13,1 Työssäkäyviä, % 44,4 44,2 41,9 46,6 Työttömyysaste, % 1,3 13,8 1, 1,3 Keskimääräiset vuositulot, 1 26,4 26,8 23,1 29,6 Asuinkerrostaloja, % 12,3 14,4,4 38,9 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 72,1 73, 38, 89, Vuokra-asuntoja, % 4,4 44,6 12,2,2 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 37,4 37,4 36,2 4,7 21,3 27,3 1,3 42,7 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat suuralueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 178

ETELÄINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 1 483 1 648 4 361 296 3 813 1 79 1 69 33 211 4 282 149 1 486 1 292 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 1 139 387 2 12 43 2 77 4 9 1,92 2,66 21 8 7 1 49 1 714 4 21 3 474 21 2 34 6 2 36 1 249 194 9 6 29 337 677 462 29 318 1 17 Ylempi 1 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 29 % Alempi 2 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 41 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 66 38 68 19 199 28 212 12 34 196 1969 294 199 21 74 197 1979 346 236 44 66 198 1989 447 366 61 2 199 1999 24 16 39 2 211 27 18 3 6 Yhteensä 2 48 1 896 223 361 4+h+k/kk, 23 % 1h+k/kk, 17 % 3h+k/kk, 23 % 2h+k/kk, 37 % 179

ETELÄINEN SUURALUE 4 HÄRMÄ Väestö: 7 263 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 2 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 7,4 7, 4, 1,4 7 1-vuotiaita, % 7,2 7,4 3,3 14, Yli 7-vuotiaita, %,9 7,7 2,7 13,1 Yli 8-vuotiaita, % 1, 2,1,3,7 Väestön keski-ikä 39, 4,4 36,2 4,4 Vieraskielisiä, % 7,3,6,6 16,2 Opiskelijoita, % 9, 1,,1 1,2 Työssäkäyviä, % 44,8 44,2 39,4 1,3 Työttömyysaste, % 18,3 13,8 9, 18,3 Keskimääräiset vuositulot, 1 2,1 26,8 2, 32,3 Asuinkerrostaloja, % 16, 14,4, 8,2 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, %,9 73, 6, 91,7 Vuokra-asuntoja, % 3, 44,6,1 62,8 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 3,7 37,4 34, 3,8 11,3 27,3 8,2 2,2 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat suunnittelualueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 18

ETELÄINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 39 26 1 86 1 967 1 43 47 317 18 211 44 16 7 89 74 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko 211 3 886 1 96 729 198 1 31 1 889 1,83 2,6 Ylempi 1 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 29 % Keskiaste, 41 % Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 21 3 3 68 614 1 276 1 181 21 1 8 184 1 7 343 12 63 17 361 2 1 8 24 13 238 323 Alempi 2 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 341 281 6 19 199 66 39 12 1 196 1969 24 1 23 197 1979 49 31 1 17 198 1989 182 167 8 7 199 1999 1 13 1 1 2 211 69 3 19 47 Yhteensä 746 3 41 17 4+h+k/kk, 17 % 1h+k/kk, 2 % 3h+k/kk, 19 % 2h+k/kk, 39 % 181

ETELÄINEN SUURALUE 31 HÄRMÄLÄ Väestö: 4 74 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 7 6 7 6 2 4 3 7 3 2 2 1 7 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 7,8 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 8,1 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 4,8 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 1, 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 38, 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 8,1,6, 16,7 Opiskelijoita, % 9,7 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 43,3 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 18, 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 2,3 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 14,9 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 62,4 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 1,8 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 3,1 37,4 22,6 9,8 9,7 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 182

ETELÄINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 373 38 1 249 1 24 99 3 183 46 211 2 61 43 97 378 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko 211 2 414 1 292 497 13 694 1 66 1,92 2,64 Ylempi 1 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 29 % Keskiaste, 41 % Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 21 1 81 4 413 783 826 21 682 14 12 17 46 294 3 97 67 21 19 9 19 1 498 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 298 241 7 19 199 2 19 1 196 1969 1 1 197 1979 16 1 6 198 1989 179 164 8 7 199 1999 1 13 1 1 2 211 4 2 38 Yhteensä 69 4 9 11 Alempi 2 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 4+h+k/kk, 19 % 1h+k/kk, 23 % 3h+k/kk, 2 % 2h+k/kk, 38 % 183

ETELÄINEN SUURALUE 32 SARANKULMA *) Väestö: 11 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi.. 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, %.. 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, %.. 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %.. 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä.. 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, %..,6, 16,7 Opiskelijoita, %.. 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, %.. 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, %.. 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1.. 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, %.. 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, %.. 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, %.. 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, %.. 37,4 22,6 9,8.. 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. *) Kaikkia tietoja ei voida esittää. 184

ETELÄINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 1 3 2 211 43 1 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko 211 6 3 1 2 3 1,83 2,33 Väestö koulutusasteen mukaan 21 Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 21.......... 21 444 11 33 269 22 24 13 198 8 1 2 3 21 1 919 % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949........ 19 199........ 196 1969........ 197 1979........ 198 1989........ 199 1999........ 2 211........ Yhteensä........ 18

ETELÄINEN SUURALUE 33 RANTAPERKIÖ Väestö: 2 498 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 4 3 6 3 2 2 8 2 4 2 1 6 1 2 8 4 1991 1996 21 26 211 7 67 6 2 4 37 3 22 1 7 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 6,6 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, %,6 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 7,8 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 2, 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 4,9 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, %,7,6, 16,7 Opiskelijoita, % 8, 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 47,4 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 18,9 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 24,8 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 28,7 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, %, 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 4,9 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 36, 37,4 22,6 9,8 16, 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 186

ETELÄINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 16 141 64 711 489 192 134 62 211 23 44 27 212 196 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko 211 1 466 611 231 68 33 82 1,67 2,2 Ylempi 9 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 3 % Keskiaste, 4 % Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 21 1 196 278 21 493 33 21 724 6 84 7 34 6 1 66 13 64 143 1 4 1 96 Alempi 21 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 42 39 3 19 199 46 2 12 14 196 1969 23 23 197 1979 33 21 1 11 198 1989 3 3 199 1999 2 211 29 1 19 9 Yhteensä 176 84 32 6 4+h+k/kk, 13 % 1h+k/kk, 28 % 3h+k/kk, 17 % 2h+k/kk, 42 % 187

ETELÄINEN SUURALUE 1 KOIVISTO Väestö: 6 392 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 2 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 7,3 7, 4, 1,4 7 1-vuotiaita, % 11, 7,4 3,3 14, Yli 7-vuotiaita, % 8, 7,7 2,7 13,1 Yli 8-vuotiaita, % 1,9 2,1,3,7 Väestön keski-ikä 41,4 4,4 36,2 4,4 Vieraskielisiä, % 2,6,6,6 16,2 Opiskelijoita, % 8,2 1,,1 1,2 Työssäkäyviä, % 4, 44,2 39,4 1,3 Työttömyysaste, % 9,8 13,8 9, 18,3 Keskimääräiset vuositulot, 1 31, 26,8 2, 32,3 Asuinkerrostaloja, % 6,1 14,4, 8,2 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 89,6 73, 6, 91,7 Vuokra-asuntoja, % 2,9 44,6,1 62,8 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 39, 37,4 34, 3,8 23,6 27,3 8,2 2,2 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat suunnittelualueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 188

ETELÄINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 46 7 1 1 1 797 1 233 64 422 12 211 33 76 39 234 263 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 2 921 1 831 742 138 884 1 47 2,16 2,79 21 2 938 319 3 1 42 1 239 21 76 234 144 333 64 8 12 12 32 2 64 13 1 17 1 728 Ylempi 14 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 27 % Alempi 23 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 36 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 23 223 7 19 199 187 168 19 196 1969 217 19 6 21 197 1979 23 172 2 11 198 1989 21 163 48 4 199 1999 177 114 38 2 2 211 148 131 16 1 Yhteensä 1 377 1 161 128 88 4+h+k/kk, 36 % 1h+k/kk, 1 % 2h+k/kk, 31 % 3h+k/kk, 23 % 189

ETELÄINEN SUURALUE 36 RAUTAHARKKO Väestö: 2 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 2 18 16 14 12 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 4,9 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 9,1 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 1, 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 1,6 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 42, 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 1,6,6, 16,7 Opiskelijoita, % 8, 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 41,6 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 16,7 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 24,6 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 14,3 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 74,3 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 23,8 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 36,6 37,4 22,6 9,8 8,6 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 19

ETELÄINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 27 14 17 81 6 46 9 211 11 4 4 26 27 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 39 123 47 9 6 17 1,74 2,67 21 234 47 4 146 91 21 173 26 1 1 2 3 2 2 49 Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 3 % Ylempi 7 % Alempi 17 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 46 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 27 2 2 19 199 21 1 6 196 1969 7 3 4 197 1979 22 19 3 198 1989 8 8 199 1999 4 3 1 2 211 4 4 Yhteensä 93 77 1 1 4+h+k/kk, 16 % 1h+k/kk, 1 % 3h+k/kk, 14 % 2h+k/kk, 6 % 191

ETELÄINEN SUURALUE 39 TAATALA Väestö: 986 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 1 1 3 1 2 1 9 7 6 4 3 1 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 4,1 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, %,8 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 16,1 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %,3 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 44, 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 1,6,6, 16,7 Opiskelijoita, % 1,8 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 44,8 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 1,6 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 2,2 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 12, 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 79,3 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 4,4 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 31,9 37,4 22,6 9,8 14,6 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 192

ETELÄINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 4 7 273 226 13 96 17 2 211 2 6 13 62 62 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 71 239 71 1 137 321 1,68 2,6 21 44 3 17 282 17 21 2 7 84 4 4 2 63 16 329 1 8 Ylempi 11 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 31 % Alempi 18 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 4 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 38 38 19 199 46 39 7 196 1969 1 3 2 1 197 1979 1 1 198 1989 8 8 199 1999 6 6 2 211 14 8 1 Yhteensä 137 112 7 18 4+h+k/kk, 16 % 1h+k/kk, 2 % 3h+k/kk, 11 % 2h+k/kk, 48 % 193

ETELÄINEN SUURALUE 312 KOIVISTONKYLÄ Väestö: 1 83 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 3 2 7 2 4 2 1 1 8 1 1 2 9 6 3 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 6,3 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 1,4 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 7,4 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 1,6 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 43,9 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 2,8,6, 16,7 Opiskelijoita, % 7,7 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 43,3 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 1,3 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 33,8 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, %,1 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 91, 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 12,8 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 43,2 37,4 22,6 9,8 24,3 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 194

ETELÄINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 11 191 242 464 44 243 16 29 211 16 14 8 61 46 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko 211 816 1 196 2 28 262 2,21 2,74 Ylempi 14 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 28 % Keskiaste, 3 % Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 21 82 92 143 488 328 21 9 19 34 12 8 7 7 13 2 27 16 4 4 27 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 1 98 2 19 199 61 8 3 196 1969 44 6 197 1979 71 48 1 8 198 1989 63 6 3 199 1999 72 9 8 2 211 39 38 1 Yhteensä 46 4 27 24 Alempi 23 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 4+h+k/kk, 4 % 1h+k/kk, 1 % 2h+k/kk, 2 % 3h+k/kk, 2 % 19

ETELÄINEN SUURALUE 31 VEISU Väestö: 1 497 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 2 2 2 1 7 1 1 2 1 7 2 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 9, 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 13,2 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 6,9 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 1,1 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 39,7 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 2,,6, 16,7 Opiskelijoita, % 8,3 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 46,8 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 7, 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 34,2 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 4, 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 91,1 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 14, 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 4,1 37,4 22,6 9,8 23,2 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 196

ETELÄINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 134 197 191 441 294 136 88 16 211 28 24 8 41 68 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 628 42 211 1 27 171 2,38 2,88 21 77 3 12 28 34 21 8 16 9 4 2 2 19 3 8 17 1 4 193 Ylempi 1 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 27 % Alempi 26 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 32 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 24 23 1 19 199 34 32 2 196 1969 6 7 3 197 1979 34 3 4 198 1989 87 46 41 199 1999 2 18 24 1 2 211 2 2 Yhteensä 311 226 72 13 4+h+k/kk, 42 % 1h+k/kk, 3 % 2h+k/kk, 24 % 3h+k/kk, 31 % 197

ETELÄINEN SUURALUE 316 KORKINMÄKI Väestö: 1 71 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 1,2 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 14, 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 4,4 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 1, 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 3,6 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, %,,6, 16,7 Opiskelijoita, % 7,4 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 49,4 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 8,7 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 34,4 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 7,7 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 91,8 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 17,9 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 38,6 37,4 22,6 9,8 42, 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 198

ETELÄINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 19 1 19 37 176 6 36 11 211 4 19 4 3 48 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 424 323 16 34 124 9 2,2 2,9 21 32 1 8 134 281 21 2 47 8 1 6 4 2 8 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 11 1 1 19 199 14 13 1 196 1969 39 38 1 197 1979 36 3 1 198 1989 26 22 4 199 1999 38 23 1 2 211 4 1 Yhteensä 219 186 16 17 Ylempi 19 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 23 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 31 % Alempi 27 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 4+h+k/kk, 3 % 1h+k/kk, 2 % 2h+k/kk, 2 % 3h+k/kk, 2 % 199

ETELÄINEN SUURALUE 318 NIRVA Väestö: 41 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 2 18 16 14 12 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 8,9 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 12,2 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 9,3 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %,7 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 42, 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, %,7,6, 16,7 Opiskelijoita, % 6,6 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 48,1 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 9, 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 31,9 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, %,6 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 97, 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 3,6 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 41,7 37,4 22,6 9,8 13, 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 2

ETELÄINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 4 46 121 12 4 39 3 211 9 2 9 12 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko 211 173 143 7 4 66 28 2,61 2,87 Ylempi 16 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 26 % Keskiaste, 38 % Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 21 218 23 3 9 87 21 14 7 1 1 1 1 2 181 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 3 29 1 19 199 11 11 196 1969 46 4 1 197 1979 3 3 198 1989 23 19 4 199 1999 2 211 16 16 Yhteensä 161 1 1 Alempi 2 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 4+h+k/kk, 6 % 1h+k/kk, 3 % 2h+k/kk, 1 % 3h+k/kk, 31 % 21

ETELÄINEN SUURALUE 11 PELTOO Väestö: 6 113 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 2 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 7,8 7, 4, 1,4 7 1-vuotiaita, % 6,9 7,4 3,3 14, Yli 7-vuotiaita, % 6,6 7,7 2,7 13,1 Yli 8-vuotiaita, % 1,2 2,1,3,7 Väestön keski-ikä 4,1 4,4 36,2 4,4 Vieraskielisiä, % 7,6,6,6 16,2 Opiskelijoita, % 9,4 1,,1 1,2 Työssäkäyviä, % 42, 44,2 39,4 1,3 Työttömyysaste, % 17,4 13,8 9, 18,3 Keskimääräiset vuositulot, 1 22,7 26,8 2, 32,3 Asuinkerrostaloja, % 22, 14,4, 8,2 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 4,2 73, 6, 91,7 Vuokra-asuntoja, % 42,9 44,6,1 62,8 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 36,9 37,4 34, 3,8 33,6 27,3 8,2 2,2 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat suunnittelualueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 22

ETELÄINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 479 422 1 49 1 32 1 177 68 33 7 211 34 1 4 443 4 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 3 332 1 6 631 27 8 1 623 1,82 2,8 21 2 84 4 7 1 32 1 4 21 414 187 1 19 73 28 24 21 43 8 334 28 78 6 63 2 966 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 3 34 1 19 199 196 1969 3 8 1 3 197 1979 94 33 23 38 198 1989 36 9 199 1999 62 38 11 13 2 211 8 46 12 Yhteensä 37 2 4 13 Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 32 % Ylempi % Alempi 17 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 46 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 4+h+k/kk, 18 % 1h+k/kk, 1 % 3h+k/kk, 27 % 2h+k/kk, 4 % 23

ETELÄINEN SUURALUE 32 LAKALAIVA *) Väestö: 32 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi.. 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, %.. 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, %.. 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %.. 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä.. 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, %..,6, 16,7 Opiskelijoita, %.. 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, %.. 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, %.. 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1.. 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, %.. 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, %.. 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, %.. 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, %.. 37,4 22,6 9,8.. 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. *) Kaikkia tietoja ei voida esittää. 24

ETELÄINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 3 11 7 1 211 7 1 3 7 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko 211 16 7 1 2 9 2, 3,14 Väestö koulutusasteen mukaan 21 Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 21.......... 21 76 39 312 29 4 6 12 483 % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 19 199 196 1969 2 1 1 197 1979 198 1989 199 1999 2 211 Yhteensä 2 1 1 4+h+k/kk, 4 % 1h+k/kk, % 2h+k/kk, 47 % 3h+k/kk, 13 % 2

ETELÄINEN SUURALUE 323 PELTOLAMMI Väestö: 3 472 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 6 4 4 8 4 2 3 6 3 2 4 1 8 1 2 6 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 6, 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 6,3 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 7,2 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 1,4 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 41,1 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, %,6,6, 16,7 Opiskelijoita, % 1, 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 43,2 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 1,6 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 23, 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 3,2 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 62,3 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 39,7 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 36,9 37,4 22,6 9,8 33,7 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 26

ETELÄINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 226 219 884 84 674 378 21 211 19 41 2 22 24 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko 211 1 92 944 319 99 36 942 1,78 2,2 Perusaste, 3 % Ylempi 6 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Keskiaste, 4 % Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 21 1 9 279 366 79 42 21 1 12 26 26 4 1 1 2 28 39 6 16 176 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 9 8 1 19 199 2 2 196 1969 42 2 14 26 197 1979 33 2 23 8 198 1989 44 3 9 199 1999 9 3 11 13 2 211 7 7 Yhteensä 196 79 3 64 Alempi 19 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 4+h+k/kk, 19 % 3h+k/kk, 27 % 1h+k/kk, 16 % 2h+k/kk, 38 % 27

ETELÄINEN SUURALUE 32 MULTISILTA Väestö: 2 411 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 4 3 6 3 2 2 8 2 4 2 1 6 1 2 8 4 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 8,8 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 7,7 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 6,3 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 1, 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 39,7 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 1,,6, 16,7 Opiskelijoita, % 8,1 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 41,1 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 2,7 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 21, 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 29,9 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, %,1 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 46,4 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 36,8 37,4 22,6 9,8 2,9 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 28

ETELÄINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 211 18 44 61 484 22 127 2 211 3 3 19 1 27 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 1 31 64 274 14 297 641 1,84 2,63 21 1 262 199 14 466 21 4 31 81 486 11 1 1 7 3 38 7 67 Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 3 % Ylempi 4 % Alempi 13 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 48 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 19 199 1 1 196 1969 8 4 4 197 1979 61 31 3 198 1989 199 1999 2 211 28 24 4 Yhteensä 18 7 38 4+h+k/kk, 1 % 1h+k/kk, 14 % 3h+k/kk, 28 % 2h+k/kk, 43 % 29

ETELÄINEN SUURALUE 327 VUORES Väestö: 176 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 18 16 14 12 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 19,9 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 8, 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, %, 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %, 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 2,3 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, %,1,6, 16,7 Opiskelijoita, % 2,6 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 3,9 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 2,4 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 31,4 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 2,4 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 9,1 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 6, 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 4, 37,4 22,6 9,8 6, 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 21

ETELÄINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 3 1 2 6 7 2 211 1 1 32 1 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko 211 76 47 3 3 17 28 2,32 3,11 Ylempi 33 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 11 % Keskiaste, 21 % Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 21 41 1 2 3 29 21 334 334 % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Alempi 3 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 12 12 19 199 1 1 196 1969 197 1979 198 1989 1 1 199 1999 3 3 2 211 23 22 1 Yhteensä 4 39 1 1h+k/kk, 18 % 4+h+k/kk, 3 % 3h+k/kk, 14 % 2h+k/kk, 38 % 211

ETELÄINEN SUURALUE 33 LAHDESJÄRVI *) Väestö: 22 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi.. 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, %.. 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, %.. 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %.. 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä.. 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, %..,6, 16,7 Opiskelijoita, %.. 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, %.. 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, %.. 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1.. 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, %.. 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, %.. 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, %.. 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, %.. 37,4 22,6 9,8.. 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. *) Kaikkia tietoja ei voida esittää. 212

ETELÄINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 2 6 2 2 211 1 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko 211 1 7 3 3 3 2,2 2,7 Väestö koulutusasteen mukaan 21 Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 21.......... 21 333 1 74 32 9 22 14 9 3 1 3 1 33 % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 9 9 19 199 1 1 196 1969 1 1 197 1979 198 1989 199 1999 2 211 Yhteensä 11 11 4+h+k/kk, 2 % 1h+k/kk, 2 % 3h+k/kk, 3 % 2h+k/kk, 3 % 213

ETELÄINEN SUURALUE 214

LOUNAINEN SUURALUE LOUNAINEN SUURALUE Lounainen suuralue 12 Pispala 27 Hyhky 213 Ylä-Pispala 21 Tahmela 218 Ala-Pispala 221 Santalahti 13 Raho 21 Epilä 21 Kaarila 228 Villilä 23 Kalkku 233 Rahola 14 Tesoma 24 Epilänharju 223 Tohloppi 224 Haukiluoma 22 Lamminpää 23 Myllypuro 237 Ikuri 24 Ristimäki 243 Tesomajärvi 21

LOUNAINEN SUURALUE Lounainen suuralue 12 Pispala Pispalan suunnittelualue koostuu kaupungin vanhimpiin kuuluvista Ylä- ja Ala-Pispalan puutaloalueista, uudemmista Tahmelan ja Hyhkyn alueista sekä 21-luvulla rakennettavasta Santalahdesta. Koko lounainen suuralue eli niin sanotut läntiset esikaupungit liitettiin Tampereeseen entisestä Pohjois-Pirkkalan maalaiskunnasta vuonna 1937. Ylä- ja Ala-Pispala, joita arkisesti kutsutaan pelkästään Pispalaksi, sijaitsevat Pyhäjärven ja Näsijärven välissä olevalla Pispalanharjulla, joka on Suomen korkein soraharju. Ylä- ja Ala-Pispalan asuttaminen aloitettiin jo 187-luvulla, ja kun ne 193-luvulla liitettiin Tampereeseen, oli koko alue rakennettu jo valmiiksi ja vanha maalaismaisema oli muuttunut omalaatuiseksi, sikin sokin rakennetuksi työläisesikaupungiksi, jossa asui erityisesti tehdas- ja rakennustyöläisiä. Vuonna 1993 Pispala määriteltiin valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi. Ylä-Pispalassa sijaitsevat Pispalan maamerkkinä pidetty metriä korkea Haulitorni, vaihtoehtomusiikkia esittävä Vastavirta-klubi sekä Rajaportin sauna, joka Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva sauna. Ylä-Pispalan etelänaapuri Tahmela sijaitsee aivan Pyhäjärven rannalla, ja idässä se rajautuu Pyynikkiin. Tahmelan asuttaminen aloitettiin Pispalan vanavedessä 18-luvun lopussa. Alueenvanha asuntokanta ei ole kuitenkaan säilynyt samassa määrin kuin Pispalassa. Voimakkain rakennuskausi Tahmelassa ajoittui 198-luvulle. Ala-Pispalan länsinaapuri Hyhky rajoittuu pohjoisessa Lielahteen, lännessä Epilään ja etelässä Kaarilaan. Hyhky jakautuu Porintietä pitkin 19-luvulla rakennettuun pientaloalueeseen ja 198-luvulta alkaen rakennettuun Haapalinnankylän kerrostaloalueeseen. Pispalan kerrotaan saaneen nimensä Hyhkyssä olleen Pispan tilan mukaan. Ylä- ja Ala- Pispalan pohjoispuolella olevaan Santalahteen aletaan 21-luvulla rakentaa uutta kerrostaloaluetta. Aikaisemmin Santalahdessa on ollut teollisuutta ja vähäistä asutusta. Tavoitteena on myös säilyttää yritystoiminnan mahdollisuuksia alueella ja kehittää Santalahden satama-aluetta. 13 Raho Rahon suunnittelualue koostuu 19-luvun jälkipuoliskolla rakennetuista Epilästä, Kaarilasta, Raholasta, Kalkusta ja Villilästä. Itäisimmät Rahon suunnittelualueeseen kuuluvat alueet, Epilä ja Kaarila, sijaitsevat Hyhkyn länsipuolella, ja lännessä ne rajautuvat Raholaan. Entisenä teollisuusalueena tunnettu Epilä on sittemmin muutettu asuinalueeksi. Sen asuntokanta koostuu pääosin 198-luvulla rakennetuista pien- ja rivitaloista sekä 199-luvulta alkaen rakennetuista kerrostaloista. Epilän eteläpuolella sijaitseva Kaarila on 196-luvulta alkaen rakennettu pienja rivitaloalue. Vaakkolammin-Likokallion luonnonsuojelualue jakautuu Epilän ja Kaarilan välille. Rahon suunnittelualueen keskellä sijaitsevasta Raholasta löytyy niin vanhoja puutaloalueita, 196-luvulla rakennettuja kerrostaloalueita kuin 2-luvulla rakennettuja pientaloalueita. Raholan länsipuolelle sijoittuvien Villilän ja Kalkun länsinaapurina on Nokian kunta. Villilä on pääosin 198-luvulta alkaen rakennettu pien- ja rivitaloalue, jonka rakentaminen on jatkunut näihin päiviin saakka. Villilän pohjoisosassa sijaitsee Mustavuoren laskettelukeskus. Kalkku on Tampereen läntisin asuinalue, josta on keskustaan matkaa noin kymmenen kilometriä. Kalkun rakentaminen aloitettiin sotien pahentaman asuntopulan vuoksi 19-luvulla, ja pitkään Kalkku säilyikin lähinnä 19 196-lukujen pientaloalueena, kunnes Kalkun ja Raholan välille jakautuvalle Kalkunvuorelle alettiin 2-luvulla rakentaa uutta asuinaluetta. 14 Tesoma Tesoman suunnittelualue koostuu eri aikoina rakennetuista Epilänharjusta, Lamminpäästä, Tohlopista, Ristimäestä, Tesomajärvestä, Ikurista ja Haukiluomasta sekä Myllypuron teollisuusalueesta. Tesomajärven ja Ristimäen kesken jakaantuvat kaupalliset ja julkiset palvelut ovat tehneet Tesomasta yhden Tampereen aluekeskuksista, jota on tarkoitus kehittää edelleen. Alueelle on suunniteltu muun muassa palveluasumiskeskuksen sekä palloilu- ja liikuntahallin rakentamista. Tavoitteena on myös uudistaa Tesoman liikekeskusta. Tesomajärven asuntokanta koostuu yksinomaan 196-luvulla rakennetuista kerrostaloista. Samannimisen pienen järven lisäksi Tesomajärvellä sijaitsevat myös Tesoman uimahalli ja jäähalli. Tesomajärven itäpuolelle sijoittuvien Ristimäen ja Tohlopin asuntokanta koostuu pääosin 196-luvulta alkaen rakennetuista kerros-, rivi- ja pientaloista. Tohloppijärvi jakautuu Tohlopin, Ristimäen ja niiden itäpuolelle rajautuvan Epilänharjun välille. Epilänharjua on rakennettu pikkuhiljaa 19-luvun alkupuolelta saakka, ja sen pientalovaltaista asuntokantaa on täydennetty rivitaloilla 197 2-luvuilla. Lamminpää ja Haukiluoma sijaitsevat Tohlopin ja Ikurin pohjoispuolella, Ylöjärven rajalla. Lamminpää on vanha pientalovaltainen asuinalue, jota on tasaisesti rakennettu näihin päiviin saakka. Voimakkain rakennuskausi 216

LOUNAINEN SUURALUE Lamminpäässä ajoittui 197 198-luvuille, jolloin alueelle rakennettiin myös rivitaloja. Haukiluoma on sen sijaan yksinomaan 197 198-luvuilla rakennettu asuinalue, joka jakautuu pien-, rivi- ja kerrostaloalueisiin. Alueelle on suunniteltu uusien kerros- ja rivitaloalueiden rakentamista. Haukiluoman eteläpuolella sijaitsee sotien jälkeisen asuntopulan helpottamiseksi luotu pientalovaltainen Ikurin asuinalue, jota on rakennettu tasaisesti 19-luvulta alkaen. Myllypuron luonnonsuojelualue jakautuu Ikurin ja Kalkun välille. Myllypuron luonnonsuojelualueen länsipuolella sijaitsee samanniminen teollisuusalue, joka rajautuu pohjoisessa Ylöjärveen ja lännessä Nokiaan. Myllypuroon on suunniteltu uusia teollisuusalueita, jotka mahdollistaisivat noin 4 uuden työpaikan syntymisen alueelle. Tampereen alueliitokset 1937 19 Tampereen kaupungin alue 1929 Pohjois-Pirkkalasta 1937 liitetty alue Messukylä 1947 Ylöjärvestä 19 liitetty Lielahden alue Lähde: Iltanen, Jussi: Urbes Finlandiae. Suomen kaupunkien historiallinen kartasto. Genimap Oy, 24. 217

LOUNAINEN SUURALUE LOUNAINEN SUURALUE Väestö: 34 243 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 8,6 7, 4, 8,6 7 1-vuotiaita, % 9,4 7,4 4,1 12,7 Yli 7-vuotiaita, % 6, 7,7,1 11,3 Yli 8-vuotiaita, % 1,3 2,1 1,1 3,9 Väestön keski-ikä 4, 4,4 37,6 42,6 Vieraskielisiä, % 4,,6,9 11,7 Opiskelijoita, % 8,1 1, 6,3 13,1 Työssäkäyviä, % 43,1 44,2 41,9 46,6 Työttömyysaste, % 1,1 13,8 1, 1,3 Keskimääräiset vuositulot, 1 28, 26,8 23,1 29,6 Asuinkerrostaloja, % 13,4 14,4,4 38,9 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 77,2 73, 38, 89, Vuokra-asuntoja, % 36,1 44,6 12,2,2 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 38, 37,4 36,2 4,7 26, 27,3 1,3 42,7 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat suuralueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 218

LOUNAINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 2 93 3 21 6 272 9 9 6 822 3 23 1 777 433 211 373 462 241 1 762 1 914 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 16 84 9 93 4 126 1 72 4 41 7 2 2,2 2,73 21 14 641 2 61 2 741 7 87 6 936 21 3 12 81 683 389 29 82 79 233 287 24 427 746 98 188 7 728 Ylempi 11 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 29 % Alempi 2 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 4 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 891 76 24 161 19 199 4 469 3 196 1969 8 41 3 122 197 1979 34 37 93 66 198 1989 942 49 31 92 199 1999 482 311 72 99 2 211 724 482 13 112 Yhteensä 4 63 3 293 6 687 1h+k/kk, 16 % 4+h+k/kk, 28 % 2h+k/kk, 33 % 3h+k/kk, 23 % 219

LOUNAINEN SUURALUE 12 PISPALA Väestö: 7 722 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 2 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 7,9 7, 4, 1,4 7 1-vuotiaita, % 8,7 7,4 3,3 14, Yli 7-vuotiaita, % 4, 7,7 2,7 13,1 Yli 8-vuotiaita, %,9 2,1,3,7 Väestön keski-ikä 38,3 4,4 36,2 4,4 Vieraskielisiä, % 3,9,6,6 16,2 Opiskelijoita, % 8,8 1,,1 1,2 Työssäkäyviä, % 48,1 44,2 39,4 1,3 Työttömyysaste, % 14,6 13,8 9, 18,3 Keskimääräiset vuositulot, 1 32,2 26,8 2, 32,3 Asuinkerrostaloja, % 26,6 14,4, 8,2 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 67,9 73, 6, 91,7 Vuokra-asuntoja, % 38, 44,6,1 62,8 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 37,9 37,4 34, 3,8 2, 27,3 8,2 2,2 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat suunnittelualueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 22

LOUNAINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 61 673 1 619 2 432 1 494 4 282 67 211 18 112 43 464 477 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 4 1 2 44 886 237 1 4 1 986 1,88 2,68 21 3 72 632 677 1 28 1 472 21 29 137 9 9 49 13 1 86 66 1 142 189 26 1 998 Ylempi 16 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 23 % Alempi 24 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 37 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 472 333 12 127 19 199 3 24 11 196 1969 39 16 2 21 197 1979 3 27 6 2 198 1989 223 87 8 1 199 1999 14 63 13 64 2 211 13 76 31 28 Yhteensä 1 79 626 149 34 1h+k/kk, 28 % 4+h+k/kk, 2 % 3h+k/kk, 19 % 2h+k/kk, 33 % 221

LOUNAINEN SUURALUE 27 HYHKY Väestö: 3 83 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 8,7 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 7,8 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, %,7 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 1,1 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 37,9 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, %,6,6, 16,7 Opiskelijoita, % 8, 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 46,7 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 1,9 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 2,2 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 38,3 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 6,2 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 4,4 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 3,2 37,4 22,6 9,8 41,2 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 222

LOUNAINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 312 28 82 1 138 64 243 163 41 211 6 23 241 27 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 1 979 97 41 141 472 98 1,81 2,6 21 1 647 311 282 61 668 21 22 33 1 7 13 2 2 38 21 1 8 34 3 7 319 Ylempi 1 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 26 % Alempi 22 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 42 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 67 4 13 19 199 12 9 3 196 1969 11 6 197 1979 2 2 1 198 1989 66 9 3 27 199 1999 7 11 6 4 2 211 6 1 2 21 Yhteensä 274 1 63 111 4+h+k/kk, 14 % 1h+k/kk, 21 % 3h+k/kk, 24 % 2h+k/kk, 41 % 223

LOUNAINEN SUURALUE 213 YLÄ-PISPALA Väestö: 1 79 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 3 2 7 2 4 2 1 1 8 1 1 2 9 6 3 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 6,3 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 8,2 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 3, 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %,6 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 39, 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 2,8,6, 16,7 Opiskelijoita, % 9,8 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, %,7 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 1,1 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 34,7 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 2,8 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 7,7 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 41,3 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 4, 37,4 22,6 9,8 17,2 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 224

LOUNAINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 11 14 382 46 43 112 1 1 211 1 27 11 11 78 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 964 431 18 37 21 2 1,82 2,72 21 89 19 173 236 32 21 11 19 4 2 4 3 29 6 124 8 3 291 Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 2 % Ylempi 22 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 36 % Alempi 22 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 216 143 7 66 19 199 6 2 4 196 1969 1 1 197 1979 3 3 198 1989 9 39 13 7 199 1999 3 2 3 7 2 211 31 28 2 1 Yhteensä 3 23 2 9 1h+k/kk, 42 % 2h+k/kk, 24 % 4+h+k/kk, 21 % 3h+k/kk, 13 % 22

LOUNAINEN SUURALUE 21 TAHMELA Väestö: 989 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 1 1 3 1 2 1 9 7 6 4 3 1 1991 1996 21 26 211 2 22 2 17 1 12 1 7 2 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 7, 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 12, 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 4,4 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 1,1 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 39,6 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 1,3,6, 16,7 Opiskelijoita, % 9,2 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 47,8 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 1,7 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1, 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 16, 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 8,4 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 23,1 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 44,6 37,4 22,6 9,8 21,8 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 226

LOUNAINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 69 124 11 33 23 9 33 11 211 13 1 6 21 31 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 444 283 127 19 134 1 2,22 2,82 21 478 7 92 161 213 21 3 3 13 3 3 7 4 79 9 22 11 Väestö koulutusasteen mukaan 21 Ylempi 27 % Perusaste, 2 % Keskiaste, 27 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Alempi 26 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 2 39 3 1 19 199 12 9 3 196 1969 17 1 2 197 1979 23 18 4 1 198 1989 43 18 17 8 199 1999 2 1 2 3 2 211 21 1 4 2 Yhteensä 188 124 32 32 1h+k/kk, 19 % 2h+k/kk, 26 % 4+h+k/kk, 42 % 3h+k/kk, 13 % 227

LOUNAINEN SUURALUE 218 ALA-PISPALA Väestö: 1 6 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 3 27 24 21 18 1 12 9 6 3 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 8,8 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 1,3 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 3,3 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %, 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 37,7 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 2,1,6, 16,7 Opiskelijoita, % 8,6 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 49,1 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 1,4 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 34,4 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 21,2 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 72,9 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 3,6 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 4,1 37,4 22,6 9,8 22, 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 228

LOUNAINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 93 19 182 343 216 78 3 211 36 6 2 9 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 18 29 14 27 132 221 2,4 2,8 21 28 61 92 1 244 21 12 1 4 1 22 9 19 91 Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 18 % Keskiaste, 33 % Ylempi 21 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Alempi 28 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 122 89 2 31 19 199 4 3 1 196 1969 1 1 197 1979 4 4 198 1989 21 2 9 199 1999 31 17 2 12 2 211 23 22 1 Yhteensä 24 17 29 4 1h+k/kk, 31 % 2h+k/kk, 19 % 4+h+k/kk, 29 % 3h+k/kk, 21 % 229

LOUNAINEN SUURALUE 221 SANTALAHTI Väestö: 33 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 7,8 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 4, 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 1, 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %, 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 36,3 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, %,1,6, 16,7 Opiskelijoita, % 11,6 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 47,1 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 22,2 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 2,2 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 34,3 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 28,6 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, %,3 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 3,7 37,4 22,6 9,8 27,3 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 23

LOUNAINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 26 1 12 12 68 17 211 4 1 37 34 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 19 83 29 13 1 1 1,72 2,3 21 14 44 38 46 4 21 7 78 7 3 7 4 2 2 3 1 146 Ylempi 6 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 29 % Alempi 22 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 43 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 1 8 7 19 199 1 1 196 1969 197 1979 198 1989 199 1999 2 2 2 211 4 1 3 Yhteensä 22 1 12 1h+k/kk, 23 % 4+h+k/kk, 1 % 3h+k/kk, 11 % 2h+k/kk, 6 % 231

LOUNAINEN SUURALUE 13 RAHO Väestö: 1 978 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 1 13 12 1 9 7 6 4 3 1 1991 1996 21 26 211 3 2 7 2 4 2 1 1 8 1 1 2 9 6 3 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 9,3 7, 4, 1,4 7 1-vuotiaita, % 9,8 7,4 3,3 14, Yli 7-vuotiaita, % 6,7 7,7 2,7 13,1 Yli 8-vuotiaita, % 1,6 2,1,3,7 Väestön keski-ikä 39,3 4,4 36,2 4,4 Vieraskielisiä, % 3,4,6,6 16,2 Opiskelijoita, % 7,6 1,,1 1,2 Työssäkäyviä, % 43,8 44,2 39,4 1,3 Työttömyysaste, % 13,4 13,8 9, 18,3 Keskimääräiset vuositulot, 1 3, 26,8 2, 32,3 Asuinkerrostaloja, % 11, 14,4, 8,2 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 7,3 73, 6, 91,7 Vuokra-asuntoja, % 36, 44,6,1 62,8 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 38,3 37,4 34, 3,8 33,9 27,3 8,2 2,2 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat suunnittelualueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 232

LOUNAINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 1 16 1 76 2 2 3 12 2 19 982 62 173 211 11 13 82 61 716 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 277 3 4 1 342 39 1 426 2 163 2, 2,77 21 4 78 743 826 2 218 2 36 21 1 81 218 2 113 8 33 12 3 14 9 12 246 2 43 2 369 Ylempi 12 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 28 % Alempi 21 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 39 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 167 146 7 14 19 199 29 196 13 196 1969 211 11 22 38 197 1979 18 12 4 16 198 1989 17 9 66 14 199 1999 119 64 28 27 2 211 31 231 9 61 Yhteensä 1 38 98 222 183 4+h+k/kk, 29 % 1h+k/kk, 1 % 3h+k/kk, 22 % 2h+k/kk, 34 % 233

LOUNAINEN SUURALUE 21 EPILÄ Väestö: 1 472 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 8,1 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 7,7 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, %,6 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 1, 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 38,9 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 3,3,6, 16,7 Opiskelijoita, % 7,9 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 44,8 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 16,8 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 26,1 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 31,9 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 49,3 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 4, 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 37,6 37,4 22,6 9,8 36,6 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 234

LOUNAINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 119 114 31 41 21 14 6 22 211 4 2 18 12 13 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko 211 783 4 168 66 26 363 1,83 2, Ylempi 9 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 26 % Keskiaste, 43 % Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 21 661 133 116 287 28 21 16 41 3 18 13 17 4 22 67 44 1 283 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 19 16 2 1 19 199 7 3 4 196 1969 1 3 2 197 1979 8 4 2 2 198 1989 27 12 12 3 199 1999 1 3 2 1 2 211 26 6 1 19 Yhteensä 112 47 21 44 Alempi 22 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 4+h+k/kk, 17 % 1h+k/kk, 16 % 3h+k/kk, 19 % 2h+k/kk, 48 % 23

LOUNAINEN SUURALUE 21 KAARILA Väestö: 1 49 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 6,8 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 1,2 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 14, 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 4,4 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 4,9 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 1,9,6, 16,7 Opiskelijoita, % 7,2 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 38,4 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 7,2 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 41, 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 3,3 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 93, 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 26,4 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 41, 37,4 22,6 9,8 22,8 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 236

LOUNAINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 12 12 19 32 293 191 144 66 211 2 11 22 3 37 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 677 41 164 26 213 27 2,12 2,77 21 84 4 11 478 32 21 12 4 12 2 3 3 78 6 1 126 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 9 9 19 199 3 3 196 1969 4 3 1 4 197 1979 47 26 21 198 1989 46 26 2 199 1999 26 18 3 2 211 21 14 7 Yhteensä 26 131 68 7 Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 29 % Ylempi 19 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Alempi 2 % Keskiaste, 27 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 4+h+k/kk, 4 % 1h+k/kk, 18 % 3h+k/kk, 2 % 2h+k/kk, 17 % 237

LOUNAINEN SUURALUE 228 VILLILÄ Väestö: 1 62 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 1 1 3 1 2 1 9 7 6 4 3 1 1991 1996 21 26 211 3 27 24 21 18 1 12 9 6 3 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 11, 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 9,4 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 4, 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %,7 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 37,6 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 1,7,6, 16,7 Opiskelijoita, %,6 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 4,6 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 6,2 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 4,6 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 7, 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 88,8 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 18,4 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 44, 37,4 22,6 9,8 43,2 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 238

LOUNAINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 117 1 17 361 193 79 3 7 211 13 22 6 8 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 466 333 144 2 1 124 2,28 2,74 21 87 39 6 147 242 21 1 6 8 1 14 3 2 1 1 1 2 1 Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 18 % Ylempi 23 % Keskiaste, 33 % Alempi 26 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 11 1 1 19 199 8 8 196 1969 13 12 1 197 1979 9 8 1 198 1989 47 26 21 199 1999 4 14 19 7 2 211 27 12 11 4 Yhteensä 1 9 3 12 1h+k/kk, 6 % 2h+k/kk, 1 % 4+h+k/kk, 47 % 3h+k/kk, 32 % 239

LOUNAINEN SUURALUE 23 KALKKU Väestö: 3 472 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 11,6 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 9,6 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 3,1 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %,4 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 3,3 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, %,,6, 16,7 Opiskelijoita, % 8, 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 44,3 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 16, 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 2,1 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 14,3 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 71,6 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 46, 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 3,8 37,4 22,6 9,8 37,8 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 24

LOUNAINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 42 333 781 1 19 81 248 93 1 211 12 7 14 23 22 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 1 684 948 4 18 424 71 2, 2,81 21 1 1 286 272 28 81 21 22 142 93 14 12 2 3 12 9 3 6 13 12 893 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 14 12 2 19 199 12 99 3 196 1969 8 2 6 197 1979 42 2 11 6 198 1989 19 8 1 1 199 1999 7 1 6 2 211 136 81 2 3 Yhteensä 378 278 37 63 Perusaste, 28 % Ylempi 8 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Alempi 17 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 47 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 4+h+k/kk, 22 % 1h+k/kk, 1 % 3h+k/kk, 22 % 2h+k/kk, 41 % 241

LOUNAINEN SUURALUE 233 RAHOLA Väestö: 3 477 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 7,9 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 1,8 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 8,4 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 1,8 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 41,3 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 2,9,6, 16,7 Opiskelijoita, % 7,7 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 41,8 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 14,2 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 28,3 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 8,9 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 74,2 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 29,7 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 38, 37,4 22,6 9,8 32,2 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 242

LOUNAINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 276 377 28 978 71 324 23 63 211 42 38 23 174 189 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 1 667 939 416 84 428 74 2,7 2,84 21 1 42 24 268 778 73 21 42 24 7 76 29 11 24 19 6 78 19 12 2 1 17 Ylempi 11 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 31 % Alempi 21 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 37 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 114 99 1 19 199 89 83 6 196 1969 76 49 4 23 197 1979 2 39 8 198 1989 31 18 12 1 199 1999 31 28 2 1 2 211 141 118 1 8 Yhteensä 34 434 43 7 4+h+k/kk, 31 % 1h+k/kk, 16 % 3h+k/kk, 22 % 2h+k/kk, 31 % 243

LOUNAINEN SUURALUE 14 TESOMA Väestö: 1 43 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 22 2 17 1 12 1 7 2 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 8,4 7, 4, 1,4 7 1-vuotiaita, % 9,4 7,4 3,3 14, Yli 7-vuotiaita, % 7,2 7,7 2,7 13,1 Yli 8-vuotiaita, % 1,2 2,1,3,7 Väestön keski-ikä 41,4 4,4 36,2 4,4 Vieraskielisiä, % 4,,6,6 16,2 Opiskelijoita, % 8, 1,,1 1,2 Työssäkäyviä, % 4, 44,2 39,4 1,3 Työttömyysaste, % 16,6 13,8 9, 18,3 Keskimääräiset vuositulot, 1 2,7 26,8 2, 32,3 Asuinkerrostaloja, % 8,4 14,4, 8,2 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 82,8 73, 6, 91,7 Vuokra-asuntoja, % 3, 44,6,1 62,8 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 37,8 37,4 34, 3,8 21,2 27,3 8,2 2,2 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat suunnittelualueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 244

LOUNAINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 1 34 1 466 2 628 4 2 3 39 1 78 933 193 211 24 197 116 683 721 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 7 463 4 9 1 898 26 2 111 2 83 2,8 2,72 21 6 14 1 226 1 238 3 661 3 14 21 2 42 226 383 186 13 36 7 94 117 133 311 2 94 4 361 Ylempi 7 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 33 % Alempi 18 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 42 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 22 227 2 19 199 26 249 11 196 1969 38 234 11 63 197 1979 341 246 47 48 198 1989 49 372 1 27 199 1999 223 184 31 8 2 211 238 17 4 23 Yhteensä 2 171 1 687 284 2 4+h+k/kk, 31 % 1h+k/kk, 11 % 2h+k/kk, 31 % 3h+k/kk, 27 % 24

LOUNAINEN SUURALUE 24 EPILÄNHARJU Väestö: 96 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 1 1 3 1 2 1 9 7 6 4 3 1 1991 1996 21 26 211 2 22 2 17 1 12 1 7 2 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 7,6 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 1,2 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 4,4 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %,3 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 39,1 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 3,6,6, 16,7 Opiskelijoita, % 9,2 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 47, 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 11,9 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 3,8 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 11,9 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 78,8 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 26,4 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 39,3 37,4 22,6 9,8 2, 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 246

LOUNAINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 69 92 18 28 19 72 37 3 211 22 8 3 69 7 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 416 266 111 22 12 144 2,17 2,76 21 41 6 81 147 184 21 17 2 26 9 2 1 8 7 1 1 2 3 18 273 Ylempi 16 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 22 % Alempi 27 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 3 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 2 17 8 19 199 3 2 196 1969 17 14 3 197 1979 29 21 3 198 1989 26 13 12 1 199 1999 9 6 3 2 211 26 19 6 1 Yhteensä 137 93 26 18 1h+k/kk, 16 % 4+h+k/kk, 43 % 2h+k/kk, 22 % 3h+k/kk, 19 % 247

LOUNAINEN SUURALUE 223 TOHLOPPI Väestö: 2 166 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 3 2 7 2 4 2 1 1 8 1 1 2 9 6 3 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 1, 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 9,2 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 8,4 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 2, 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 39,9 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, %,,6, 16,7 Opiskelijoita, % 8,9 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 3,6 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 24,2 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 22,8 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 19, 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 78,8 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 7, 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 36,9 37,4 22,6 9,8 34,6 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 248

LOUNAINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 216 199 4 84 388 198 137 44 211 17 2 17 12 14 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 1 81 98 289 119 246 463 2, 2,74 21 748 239 187 493 436 21 1 13 1 4 3 1 1 16 7 2 2 137 Väestö koulutusasteen mukaan 21 Ylempi 6 % Perusaste, 37 % Alempi 1 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 42 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 2 1 1 19 199 3 3 196 1969 63 49 1 4 197 1979 3 7 13 1 198 1989 23 1 8 199 1999 11 1 4 6 2 211 3 29 13 11 Yhteensä 18 1 49 36 4+h+k/kk, 2 % 1h+k/kk, 11 % 3h+k/kk, 28 % 2h+k/kk, 36 % 249

LOUNAINEN SUURALUE 224 HAUKILUOMA Väestö: 1 663 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 4 3 6 3 2 2 8 2 4 2 1 6 1 2 8 4 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 9,7 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 7, 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 4, 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %,7 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 39,8 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 6,1,6, 16,7 Opiskelijoita, % 6, 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 42,7 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 18,4 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 23,7 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 7,1 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 83,1 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 36,9 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 36,9 37,4 22,6 9,8, 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 2

LOUNAINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 162 124 332 418 396 16 63 12 211 19 29 12 79 13 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 819 493 197 1 243 316 2,3 2,67 21 77 19 18 349 333 21 2 39 26 7 4 3 1 17 3 26 3 131 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 19 199 196 1969 197 1979 19 11 8 198 1989 183 113 62 8 199 1999 1 1 2 211 Yhteensä 23 12 62 16 Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 32 % Ylempi 4 % Alempi 16 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 48 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 4+h+k/kk, 2 % 1h+k/kk, 12 % 2h+k/kk, 29 % 3h+k/kk, 34 % 21

LOUNAINEN SUURALUE 22 LAMMINPÄÄ Väestö: 3 24 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 6,9 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 11,3 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 6,4 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 1,3 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 41,9 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 2,,6, 16,7 Opiskelijoita, % 8,7 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 42,2 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 12, 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 29,8 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, %,1 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 89,9 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 17,6 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 41,3 37,4 22,6 9,8 14,1 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 22

LOUNAINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 21 342 44 799 683 31 16 38 211 23 31 27 97 11 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 1 272 924 379 9 429 337 2,36 2,81 21 1 278 17 262 694 617 21 36 37 6 19 12 2 3 19 3 22 9 17 22 37 Ylempi 11 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 29 % Alempi 23 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 37 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 194 178 4 12 19 199 89 8 9 196 1969 81 7 11 197 1979 1 126 17 7 198 1989 14 12 38 199 1999 49 3 12 2 2 211 8 49 9 Yhteensä 761 64 8 41 4+h+k/kk, 49 % 1h+k/kk, 12 % 3h+k/kk, 2 % 2h+k/kk, 19 % 23

LOUNAINEN SUURALUE 23 MYLLYPURO *) Väestö: 1 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 18 16 14 12 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 2 18 16 14 12 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi.. 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, %.. 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, %.. 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %.. 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä.. 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, %..,6, 16,7 Opiskelijoita, %.. 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, %.. 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, %.. 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1.. 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, %.. 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, %.. 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, %.. 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, %.. 37,4 22,6 9,8.. 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. *) Kaikkia tietoja ei voida esittää. 24

LOUNAINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211................ 211.......... % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko 211................ Väestö koulutusasteen mukaan 21 Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 21.......... 21 1 29 22 61 78 22 2 3 4 17 1 4 % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949........ 19 199........ 196 1969........ 197 1979........ 198 1989........ 199 1999........ 2 211........ Yhteensä........ 2

LOUNAINEN SUURALUE 237 IKURI Väestö: 4 322 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 7 6 7 6 2 4 3 7 3 2 2 1 7 1991 1996 21 26 211 1 1 3 1 2 1 9 7 6 4 3 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 9,3 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 1, 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, %,6 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %,7 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 4,4 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 4,9,6, 16,7 Opiskelijoita, % 8,8 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 4,4 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 16,3 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 2,3 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 6, 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 9,3 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 36,9 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 37,4 37,4 22,6 9,8 31,4 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 26

LOUNAINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 44 431 681 1 141 98 46 211 31 211 34 8 23 136 167 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 1 982 1 282 7 1 67 677 2,18 2,77 21 1 72 33 376 91 97 21 11 39 8 4 13 1 3 1 11 8 2 3 2 26 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 9 9 19 199 149 149 196 1969 16 97 9 197 1979 92 74 18 198 1989 19 122 24 13 199 1999 11 139 12 2 211 8 69 9 7 Yhteensä 71 69 4 47 Ylempi 6 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 34 % Alempi 18 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 42 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 4+h+k/kk, 31 % 1h+k/kk, 9 % 2h+k/kk, 33 % 3h+k/kk, 27 % 27

LOUNAINEN SUURALUE 24 RISTIMÄKI Väestö: 2 116 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 3 2 7 2 4 2 1 1 8 1 1 2 9 6 3 1991 1996 21 26 211 7 67 6 2 4 37 3 22 1 7 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 8,9 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 8,9 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 9,2 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 1,2 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 41,7 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 4,1,6, 16,7 Opiskelijoita, % 6,6 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 4,1 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 1,6 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 23,9 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 17,6 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 67,6 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 41, 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 33,9 37,4 22,6 9,8 1, 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 28

LOUNAINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 189 189 374 17 412 241 169 2 211 11 33 23 121 122 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 1 87 96 248 87 29 473 1,94 2,6 21 82 17 141 38 438 21 4 1 93 7 22 26 16 23 82 1 28 12 11 89 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 22 22 19 199 14 14 196 1969 23 4 1 18 197 1979 21 7 12 2 198 1989 18 12 6 199 1999 2 2 2 211 16 9 3 4 Yhteensä 116 7 22 24 Ylempi 6 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 36 % Alempi 14 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 44 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 4+h+k/kk, 2 % 1h+k/kk, 11 % 3h+k/kk, 34 % 2h+k/kk, 3 % 29

LOUNAINEN SUURALUE 243 TESOMAJÄRVI Väestö: 1 34 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 2 2 2 1 7 1 1 2 1 7 2 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 4, 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 6,6 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 14,9 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 3, 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 48,8 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 6,6,6, 16,7 Opiskelijoita, % 6,1 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 32, 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 19, 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 21, 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 3,3 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, %, 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 22, 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 38,9 37,4 22,6 9,8, 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 26

LOUNAINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 4 89 238 27 282 22 16 4 211 2 13 11 67 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 8 3 14 33 211 442 1,67 2,49 21 433 1 82 2 189 21 24 71 1 11 1 2 6 1 1 43 11 19 913 Ylempi 3 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 41 % Alempi 14 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 42 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 19 199 196 1969 18 18 197 1979 198 1989 199 1999 2 211 Yhteensä 18 18 4+h+k/kk, 18 % 3h+k/kk, 22 % 1h+k/kk, 11 % 2h+k/kk, 49 % 261

LOUNAINEN SUURALUE 262

LUOTEINEN SUURALUE 6 LUOTEINEN SUURALUE 6 Luoteinen suuralue 1 Liela 263 Lielahti 264 Niemenranta 26 Pohtola 268 Lintulampi 27 Ryydynpohja 16 Lentävä 26 Niemi 273 Lentävänniemi 263

LUOTEINEN SUURALUE 6 Luoteinen suuralue 1 Liela Lielan suunnittelualue koostuu Pohtolasta, Lintulammesta, Ryydynpohjasta, Lielahden työpaikka-alueesta sekä parhaillaan rakennettavasta Niemenrannasta. Koko Luoteinen suuralue liitettiin Tampereeseen Ylöjärven kunnasta vuonna 19 Tampereen kaupungin halutessa saada lisäalueen, joka korvaisi runsailla tuloillaan aikaisempien alueliitosten taloudellisia rasituksia. Lielahti on Tampereen merkittävimpiä työpaikkakeskittymiä, josta ollaan kehittämässä yhtä Tampereen neljästä aluekeskuksesta Tesoman, Hervannan ja Koilliskeskuksen lisäksi. Lielahden kaupallisten palveluiden muodostamaa keskustaa on tarkoitus kehittää edelleen rakentamalla niin sanottu Lielahtitalo, johon tullaan sijoittamaan sekä kaupallisia että julkisia palveluita. Muut Lielahden työpaikka-alueet sekä teollisuus- ja varastoalueet sijoittuvat Lielahden keskustan ulkopuolelle. Myös uusi asuntorakentaminen alueella on mahdollista. Niemenrannan rakentaminen liittyy kiinteästi Lielahden kehittämiseen. Tälle pääosin rakentamattomalle entiselle teollisuusalueelle on suunniteltu asuntojen rakentamista yli 4 asukkaalle. Teollisuuden toimintaedellytykset alueella pyritään säilyttämään erottamalla asuin- ja teollisuusalueet toisistaan suojavyöhykkeellä. Lielan suunnittelualueen jo valmiiksi rakennetuista asuinalueista Pohtola ja Ryydynpohja sijaitsevat aivan Ylöjärven rajalla, Siivikkalanlahden erillisen sisälahden rannalla. Kummankin alueen asuntokanta koostuu pääosin 194-luvulta alkaen rakennetuista pientaloista ja 197 199-luvuilla rakennetuista rivitaloista. Pohtolan eteläpuolelle ja Ryydynpohjan itäpuolelle sijoittuvan Lintulammen asuntokanta koostuu pääosin 196 197-luvuilta alkaen rakennetuista pien-, rivi- ja kerrostaloista, jotka jakautuvat omille alueilleen suurin piirtein niin, että Lintulammen itäosa on kerrostaloaluetta, keskiosa rivitaloaluetta ja länsiosa pientaloaluetta. parhaillaan. Näsijärven purjehdusseuran kotisatama sijaitsee Lentävänniemeen kuuluvulla Jänissaarella. Myös Reuharinsaari ja muutama muu Näsijärvessä oleva pienempi saari kuuluu Lentävänniemeen. Niemi on sen sijaan 19-luvun pientaloalue, jonka rakentamista on jatkettu näihin päiviin saakka. Suurin osa Niemen asuinalueesta rakennettiin heti sotien jälkeen, ja niinpä vallitsevin rakennustyyppi alueella on rintamamiestalo. 16 Lentävä Lentävän suunnittelualue koostuu Näsijärven rannalla sijaitsevista Lentävänniemestä ja Niemestä, joihin Lielahden kehittäminen yhdeksi Tampereen aluekeskuksista tulee myös vaikuttamaan. Lentävänniemi on alun perin 197-luvun kerrostalolähiö, johon on rakennettu myös pientaloja 197 198-luvuilla ja rivitaloja 197 2-luvuilla. Lentävänniemen keskusta-aluetta täydennetään 264

LUOTEINEN SUURALUE Tampereen alueliitokset 1937 19 Tampereen kaupungin alue 1929 Pohjois-Pirkkalasta 1937 liitetty alue Messukylä 1947 Ylöjärvestä 19 liitetty Lielahden alue Lähde: Iltanen, Jussi: Urbes Finlandiae. Suomen kaupunkien historiallinen kartasto. Genimap Oy, 24. 26

LUOTEINEN SUURALUE 6 LUOTEINEN SUURALUE Väestö: 1 881 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 18 16 14 12 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 3 2 7 2 4 2 1 1 8 1 1 2 9 6 3 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 7,4 7, 4, 8,6 7 1-vuotiaita, % 1,2 7,4 4,1 12,7 Yli 7-vuotiaita, % 6,4 7,7,1 11,3 Yli 8-vuotiaita, % 1,4 2,1 1,1 3,9 Väestön keski-ikä 41,6 4,4 37,6 42,6 Vieraskielisiä, % 4,4,6,9 11,7 Opiskelijoita, % 7,8 1, 6,3 13,1 Työssäkäyviä, % 43,2 44,2 41,9 46,6 Työttömyysaste, % 14, 13,8 1, 1,3 Keskimääräiset vuositulot, 1 27,6 26,8 23,1 29,6 Asuinkerrostaloja, % 6,6 14,4,4 38,9 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 8,2 73, 38, 89, Vuokra-asuntoja, % 24,7 44,6 12,2,2 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 39,6 37,4 36,2 4,7 24,3 27,3 1,3 42,7 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat suuralueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 266

LUOTEINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 8 1 11 1 791 2 829 2 44 1 191 3 148 211 26 124 77 467 7 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 222 3 146 1 283 32 1 1 2 34 2,7 2,73 21 4 69 763 8 2 441 2 124 21 497 184 1 187 62 127 14 12 113 93 27 24 26 2 889 Ylempi 9 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 31 % Alempi 21 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 39 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 13 143 2 8 19 199 217 214 3 196 1969 14 133 7 197 1979 348 233 3 62 198 1989 318 217 9 6 199 1999 219 129 7 2 2 211 18 131 21 6 Yhteensä 1 3 1 2 241 112 4+h+k/kk, 3 % 1h+k/kk, 11 % 2h+k/kk, 32 % 3h+k/kk, 27 % 267

LUOTEINEN SUURALUE 1 LIELA Väestö: 391 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 7 6 7 6 2 4 3 7 3 2 2 1 7 1991 1996 21 26 211 1 1 3 1 2 1 9 7 6 4 3 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 8, 7, 4, 1,4 7 1-vuotiaita, % 11,4 7,4 3,3 14, Yli 7-vuotiaita, %,7 7,7 2,7 13,1 Yli 8-vuotiaita, % 1, 2,1,3,7 Väestön keski-ikä 39,8 4,4 36,2 4,4 Vieraskielisiä, % 4,4,6,6 16,2 Opiskelijoita, % 8,1 1,,1 1,2 Työssäkäyviä, % 42,3 44,2 39,4 1,3 Työttömyysaste, % 1, 13,8 9, 18,3 Keskimääräiset vuositulot, 1 27,6 26,8 2, 32,3 Asuinkerrostaloja, %, 14,4, 8,2 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 82, 73, 6, 91,7 Vuokra-asuntoja, % 32,4 44,6,1 62,8 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 38,6 37,4 34, 3,8 29, 27,3 8,2 2,2 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat suunnittelualueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 268

LUOTEINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 46 613 921 1 43 1 11 3 26 2 211 73 69 37 228 26 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 2 444 1 73 712 184 716 8 2,2 2,81 21 2 282 43 437 1 96 1 176 21 492 143 1 16 4 16 7 44 99 13 9 16 14 197 2 62 Ylempi 9 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 31 % Alempi 2 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 4 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 12 116 2 7 19 199 9 94 1 196 1969 1 1 197 1979 141 94 32 1 198 1989 178 123 49 6 199 1999 163 92 1 2 2 211 17 94 1 3 Yhteensä 914 713 144 7 4+h+k/kk, 34 % 1h+k/kk, 9 % 2h+k/kk, 31 % 3h+k/kk, 26 % 269

LUOTEINEN SUURALUE 263 LIELAHTI Väestö: 149 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 22 2 17 1 12 1 7 2 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 6,7 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 8,1 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 4, 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %,7 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 39,3 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, %,7,6, 16,7 Opiskelijoita, % 7,6 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 47,6 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 14,8 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 26,6 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, %, 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 1, 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 32,9 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 46,9 37,4 22,6 9,8 38, 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 27

LUOTEINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 1 12 29 1 34 7 1 211 21 1 6 4 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 8 34 1 1 14 44 1,86 2,94 21 69 12 11 2 28 21 463 16 1 117 2 84 4 38 8 82 46 1 8 192 2 3 Ylempi 7 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 26 % Alempi 23 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 44 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 3 2 19 199 3 3 196 1969 197 1979 198 1989 8 6 2 199 1999 8 3 2 211 2 1 1 Yhteensä 26 18 1 7 1h+k/kk, 29 % 4+h+k/kk, 19 % 3h+k/kk, 17 % 2h+k/kk, 3 % 271

LUOTEINEN SUURALUE 264 NIEMENRANTA *) Väestö: 18 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 2 2 2 1 7 1 1 2 1 7 2 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi.. 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, %.. 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, %.. 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %.. 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä.. 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, %..,6, 16,7 Opiskelijoita, %.. 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, %.. 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, %.. 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1.. 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, %.. 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, %.. 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, %.. 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, %.. 37,4 22,6 9,8.. 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. *) Kaikkia tietoja ei voida esittää. 272

LUOTEINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 1 8 3 1 211 18 1 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko 211 9 3 2 1 4 2, 3,33 Väestö koulutusasteen mukaan 21 Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 21.......... 21 4 4 % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 3 1 2 19 199 1 1 196 1969 197 1979 198 1989 199 1999 2 211 Yhteensä 4 2 2 4+h+k/kk, 21 % 1h+k/kk, 22 % 2h+k/kk, 21 % 3h+k/kk, 36 % 273

LUOTEINEN SUURALUE 26 POHTOLA Väestö: 1 34 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 8,2 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 12,3 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 3,9 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %,6 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 38,9 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 3,1,6, 16,7 Opiskelijoita, % 8,7 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 43,7 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 14, 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 3,6 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 6,3 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 91,9 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 33,8 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 42, 37,4 22,6 9,8 28,6 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 274

LUOTEINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 11 166 236 36 288 136 4 8 211 24 8 76 79 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 63 39 18 41 169 2 2,23 2,84 21 9 1 117 246 297 21 11 13 4 4 1 3 3 1 2 1 43 Ylempi 11 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 28 % Alempi 21 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 4 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 31 31 19 199 27 26 1 196 1969 3 2 197 1979 3 18 8 4 198 1989 37 19 14 4 199 1999 22 2 2 2 211 4 36 4 Yhteensä 217 17 28 14 4+h+k/kk, 34 % 1h+k/kk, 11 % 2h+k/kk, 29 % 3h+k/kk, 26 % 27

LUOTEINEN SUURALUE 268 LINTULAMPI Väestö: 2 414 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 3 2 7 2 4 2 1 1 8 1 1 2 9 6 3 1991 1996 21 26 211 7 67 6 2 4 37 3 22 1 7 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 9,8 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 11,6 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 6,3 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 1,2 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 38,2 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 6,8,6, 16,7 Opiskelijoita, % 7,6 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 4,3 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 18,2 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 2, 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 11,4 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 84,4 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 43, 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 3,4 37,4 22,6 9,8 37, 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 276

LUOTEINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 236 281 447 67 424 23 124 29 211 37 2 19 117 133 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 1 148 661 327 112 279 47 2,8 2,82 21 963 214 181 48 74 21 18 1 18 2 1 1 4 18 13 48 4 4 16 Ylempi 7 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 33 % Alempi 18 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 42 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 28 26 2 19 199 1 1 196 1969 42 42 197 1979 47 27 9 11 198 1989 41 29 12 199 1999 62 14 31 17 2 211 42 34 3 Yhteensä 277 187 7 33 4+h+k/kk, 24 % 1h+k/kk, 11 % 2h+k/kk, 4 % 3h+k/kk, 2 % 277

LUOTEINEN SUURALUE 27 RYYDYNPOHJA Väestö: 1 46 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 2 2 2 1 7 1 1 2 1 7 2 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 7,1 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 1,4 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 6,6 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 1, 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 43,2 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 2,,6, 16,7 Opiskelijoita, % 8,2 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 43,8 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 1,1 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 29,4 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, %,3 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 98,7 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 1, 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 4,3 37,4 22,6 9,8 24,1 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 278

LUOTEINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 14 13 21 371 32 188 82 14 211 16 2 9 29 43 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko 211 64 48 183 3 23 127 2,43 2,7 Ylempi 1 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 31 % Keskiaste, 36 % Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 21 649 73 121 366 272 21 9 21 1 6 2 3 7 2 1 1 1 63 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 8 2 1 19 199 49 49 196 1969 33 33 197 1979 64 49 1 198 1989 92 69 23 199 1999 71 3 18 2 211 23 23 Yhteensä 39 331 8 1 Alempi 23 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 4+h+k/kk, 4 % 1h+k/kk, 1 % 2h+k/kk, 17 % 3h+k/kk, 28 % 279

LUOTEINEN SUURALUE 16 LENTÄVÄ Väestö: 49 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 2 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 6,2 7, 4, 1,4 7 1-vuotiaita, % 9,1 7,4 3,3 14, Yli 7-vuotiaita, % 7,2 7,7 2,7 13,1 Yli 8-vuotiaita, % 1,7 2,1,3,7 Väestön keski-ikä 43, 4,4 36,2 4,4 Vieraskielisiä, % 4,,6,6 16,2 Opiskelijoita, % 7, 1,,1 1,2 Työssäkäyviä, % 44, 44,2 39,4 1,3 Työttömyysaste, % 13, 13,8 9, 18,3 Keskimääräiset vuositulot, 1 27,6 26,8 2, 32,3 Asuinkerrostaloja, % 8,4 14,4, 8,2 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 89,4 73, 6, 91,7 Vuokra-asuntoja, % 17,9 44,6,1 62,8 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 4,6 37,4 34, 3,8 16,7 27,3 8,2 2,2 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat suunnittelualueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 28

LUOTEINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 34 2 87 1 376 1 33 66 297 96 211 47 4 239 247 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 2 778 1 73 71 141 83 1 184 1,96 2,6 21 2 413 36 413 1 34 948 21 41 27 17 21 7 11 21 1 34 1 1 9 264 Ylempi 9 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 3 % Alempi 22 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 39 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 28 27 1 19 199 122 12 2 196 1969 3 33 2 197 1979 27 139 21 47 198 1989 14 94 46 199 1999 6 37 19 2 211 1 37 11 3 Yhteensä 639 487 97 4+h+k/kk, 27 % 1h+k/kk, 12 % 2h+k/kk, 33 % 3h+k/kk, 28 % 281

LUOTEINEN SUURALUE 26 NIEMI Väestö: 1 37 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 7,9 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 1,8 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 4, 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 1,1 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 38,3 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 1,9,6, 16,7 Opiskelijoita, % 9,8 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 47,3 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, %,9 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 3, 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 1,3 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 97,3 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, %,4 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 42,1 37,4 22,6 9,8 18,8 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 282

LUOTEINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 13 27 17 383 286 94 44 1 211 4 11 8 4 37 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 483 391 18 18 11 9 2,7 3,7 21 621 39 128 199 32 21 4 2 8 1 6 6 4 8 1 32 4 7 1 17 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 27 26 1 19 199 121 119 2 196 1969 3 33 2 197 1979 3 1 2 198 1989 62 12 199 1999 36 36 2 211 33 33 Yhteensä 367 348 14 Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 2 % Ylempi 16 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Alempi 28 % Keskiaste, 31 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 4+h+k/kk, 6 % 1h+k/kk, 3 % 2h+k/kk, 19 % 3h+k/kk, 22 % 283

LUOTEINEN SUURALUE 273 LENTÄVÄNNIEMI Väestö: 4 183 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 7 6 7 6 2 4 3 7 3 2 2 1 7 1991 1996 21 26 211 1 1 3 1 2 1 9 7 6 4 3 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi,7 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 7,1 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 8, 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 1,9 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 4,1 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, %,3,6, 16,7 Opiskelijoita, % 6,8 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 43, 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 1,2 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 2,4 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 17,8 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 79, 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 2,6 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 4,1 37,4 22,6 9,8 14, 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 284

LUOTEINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 237 29 69 993 1 67 62 23 81 211 7 44 32 199 21 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 2 29 1 182 386 123 684 1 89 1,81 2,1 21 1 792 321 28 1 146 623 21 1 16 19 16 1 1 7 13 9 2 47 3 8 17 Ylempi 7 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 31 % Alempi 21 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 41 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 1 1 19 199 1 1 196 1969 197 1979 14 88 19 47 198 1989 78 44 34 199 1999 2 1 19 2 211 18 4 11 3 Yhteensä 272 139 83 4+h+k/kk, 2 % 1h+k/kk, 1 % 2h+k/kk, 36 % 3h+k/kk, 29 % 28

LUOTEINEN SUURALUE 286

POHJOINEN SUURALUE 7 POHJOINEN SUURALUE 7 Pohjoinen suuralue 17 Aito 8 Nurmi 83 Sorila 86 Aitoniemi 18 Kämmen 9 Kämmenniemi 92 Viitapohja 19 Terä 94 Polso 9 Terälahti 98 Velaatta 287

POHJOINEN SUURALUE 7 Pohjoinen suuralue 17 Aito Aiton suunnittelualue koostuu entisistä Aitolahden kunnan alueista, Aitoniemestä, Nurmesta ja Sorilasta. Aitolahti liitettiin Tampereeseen vuonna 1966. Vuoteen 1924 saakka se oli kuulunut entiseen Messukylän kuntaan. Kaakkoisimmat osat Aitolahdesta ovat nykyään osa Koillista suuraluetta. Aiton suunnittelualueeseen kuuluvista alueista Nurmi ja Sorila ovat maaseutumaisia pientaloalueita, joihin tullaan rakentamaan 22-luvulla uusia asuntoja yli 13 asukkaalle ja työpaikkatiloja noin 3 hengelle. Muutos tulee vaikuttamaan huomattavasti kumpaankin alueeseen ja niiden palveluverkostoon. Suurin osa Nurmi- Sorilan kaupallisista ja julkisista palveluista on tarkoitus sijoittaa Nurmen puolelle, Näsijärven rantaan tulevaan keskustaan. Nurmi-Sorilan kasvu tulee säteilemään myös harvaan asuttuun Aitoniemeen, joka on suosittua mökkiseutua Näsijärven rantamaisemineen. maaseutumaisia alueita, jotka ovat muiden Pohjoiseen suuralueeseen kuuluvien alueiden tapaan suosittuja mökkialueita. Polson Maisansalon alueen palvelumahdollisuuksia onkin tarkoitus kehittää niin, että ne tukevat myös seudun vapaa-aikakäyttöä. Polson ja Terälahden pohjoispuolelle rajautuva Velaatta on Tampereen pohjoisin alue, josta on keskustaan matkaa yli kolmekymmentä kilometriä. Velaatassa sijaitsee Tampereen paras lintujärvi, Nuutilanlahti, jossa pesii useita arvokkaita lintulajeja. 18 Kämmen Kämmen suunnittelualueeseen kuuluvat pinta-alaltaan Tampereen suurimmat tilastoalueet, Kämmenniemi ja Viitapohja. Kämmen suunnittelualue käsittää noin puolet entisen Teiskon kunnan alueesta. Aitolahden tavoin Teiskokin kuului ennen Messukylän kuntaan. Tampereeseen Teisko liitettiin vuonna 1972. Liitoksessa Tampereen kaupunki sai lähes kaksinkertaisen määrän lisää maa- ja vesipinta-alaa. Näsijärven itärannalla sijaitseva Kämmenniemi muistuttaa Pohjoisen suuralueen tilastoalueista eniten tavallista kaupunkilähiötä sen asutuksen keskittyessä taajamaan, johon on rakennettu viime vuosikymmeninä paljon pientaloja. Tampereen pohjoisimpien alueiden palvelut ovat keskittyneet Kämmenniemeen. Kämmenniemessä sijaitsevat muun muassa vuosina 1898 1899 rakennettu graniittinen holvisilta, Aunessilta, Vattulan luonnonsuojelualue sekä Nuorajärven lintujärvi. Viitapohja on sen sijaan erittäin harvaan asuttu maaseutumainen alue, johon on Kämmenniemen ohella suunniteltu uusien asuinalueiden kaavoittamista. Kämmenniemessä ja Viitapohjassa sijaitsee lähes puolet Tampereen vapaa-ajan asunnoista. 19 Terä Terän suunnittelualueeseen kuuluvat Polso, Terälahti ja Velaatta käsittävät toisen puoliskon entisestä Teiskon kunnasta. Kaikki kolme tilastoaluetta ovat harvaan asuttuja 288

POHJOINEN SUURALUE Tampereen alueliitokset vuodesta 1966 Tampereen kaupungin alue 19 Aitolahden kunta 1966 Teiskon kunta 1972 Kangasalasta liitetty pieni alue 199-luvulla Lähde: Iltanen, Jussi: Urbes Finlandiae. Suomen kaupunkien historiallinen kartasto. Genimap Oy, 24. 289

POHJOINEN SUURALUE 7 POHJOINEN SUURALUE Väestö: 4 48 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 7 6 7 6 2 4 3 7 3 2 2 1 7 1991 1996 21 26 211 1 1 3 1 2 1 9 7 6 4 3 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 8,2 7, 4, 8,6 7 1-vuotiaita, % 12,7 7,4 4,1 12,7 Yli 7-vuotiaita, % 7,9 7,7,1 11,3 Yli 8-vuotiaita, % 1,7 2,1 1,1 3,9 Väestön keski-ikä 42, 4,4 37,6 42,6 Vieraskielisiä, %,9,6,9 11,7 Opiskelijoita, % 6,3 1, 6,3 13,1 Työssäkäyviä, % 42,1 44,2 41,9 46,6 Työttömyysaste, % 11,7 13,8 1, 1,3 Keskimääräiset vuositulot, 1 29,4 26,8 23,1 29,6 Asuinkerrostaloja, %,4 14,4,4 38,9 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 89, 73, 38, 89, Vuokra-asuntoja, % 12,2 44,6 12,2,2 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 4,7 37,4 36,2 4,7 29,6 27,3 1,3 42,7 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat suuralueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 29

POHJOINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 367 67 492 1 26 1 3 443 27 78 211 21 3 4 144 114 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 1 827 1 329 46 71 63 9 2,41 2,89 21 1 862 247 277 1 39 1 1 21 11 12 1 94 3 27 3 2 16 19 17 13 132 788 Ylempi 8 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 32 % Alempi 21 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 39 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 76 699 4 3 19 199 182 181 1 196 1969 96 91 2 3 197 1979 17 16 8 2 198 1989 211 24 7 199 1999 24 238 7 2 211 329 32 9 Yhteensä 1 939 1 893 37 9 4+h+k/kk, 2 % 1h+k/kk, 11 % 3h+k/kk, 2 % 2h+k/kk, 17 % 291

POHJOINEN SUURALUE 17 AITO Väestö: 1 272 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 8,3 7, 4, 1,4 7 1-vuotiaita, % 11,6 7,4 3,3 14, Yli 7-vuotiaita, % 9,1 7,7 2,7 13,1 Yli 8-vuotiaita, % 2, 2,1,3,7 Väestön keski-ikä 43, 4,4 36,2 4,4 Vieraskielisiä, %,6,6,6 16,2 Opiskelijoita, % 6,6 1,,1 1,2 Työssäkäyviä, % 42,9 44,2 39,4 1,3 Työttömyysaste, % 9,3 13,8 9, 18,3 Keskimääräiset vuositulot, 1 32,3 26,8 2, 32,3 Asuinkerrostaloja, %,3 14,4, 8,2 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 89,2 73, 6, 91,7 Vuokra-asuntoja, %,1 44,6,1 62,8 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 43,6 37,4 34, 3,8 27,1 27,3 8,2 2,2 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat suunnittelualueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 292

POHJOINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 1 147 14 326 29 138 9 26 211 19 8 17 28 19 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 486 393 11 1 191 99 2, 2,8 21 36 83 39 266 21 1 41 19 32 1 21 2 1 27 12 24 38 Ylempi 1 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 29 % Alempi 22 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 39 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 17 174 1 19 199 4 1 196 1969 4 39 1 197 1979 41 41 198 1989 81 79 2 199 1999 64 64 2 211 82 82 Yhteensä 38 33 3 2 4+h+k/kk, 63 % 1h+k/kk, 7 % 2h+k/kk, 13 % 3h+k/kk, 17 % 293

POHJOINEN SUURALUE 8 NURMI Väestö: 379 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 7 67 6 2 4 37 3 22 1 7 1991 1996 21 26 211 1 13 12 1 9 7 6 4 3 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi,3 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 11,9 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 1,3 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %,8 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 47,9 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, %,,6, 16,7 Opiskelijoita, % 7,6 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 38, 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 9,8 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 29,7 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 1,3 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 86,8 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 11, 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 43,8 37,4 22,6 9,8 16,4 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 294

POHJOINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 2 4 4 79 82 36 22 211 6 12 8 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 144 17 33 4 36 2,42 2,86 21 147 16 29 122 68 21 1 1 17 6 6 2 1 2 21 44 11 144 Ylempi 6 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 37 % Alempi 2 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 37 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 36 3 1 19 199 21 2 1 196 1969 23 22 1 197 1979 14 14 198 1989 23 21 2 199 1999 1 1 2 211 8 8 Yhteensä 14 13 3 2 4+h+k/kk, 9 % 1h+k/kk, 9 % 3h+k/kk, 17 % 2h+k/kk, 1 % 29

POHJOINEN SUURALUE 83 SORILA Väestö: 426 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 7 67 6 2 4 37 3 22 1 7 1991 1996 21 26 211 1 13 12 1 9 7 6 4 3 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 9,9 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 14,3 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 4,7 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %, 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 39,1 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, %,,6, 16,7 Opiskelijoita, % 6, 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 43,1 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 9,6 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 32,2 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, %, 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 94, 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, %, 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 4, 37,4 22,6 9,8 34,7 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 296

POHJOINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 42 61 46 114 16 37 2 211 8 4 2 6 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 1 134 62 4 9 22 2,74 2,99 21 179 19 2 82 11 21 21 1 4 1 2 6 12 3 6 Ylempi 12 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 2 % Alempi 18 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 4 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 47 47 19 199 17 17 196 1969 197 1979 11 11 198 1989 33 33 199 1999 22 22 2 211 38 38 Yhteensä 173 173 4+h+k/kk, 63 % 1h+k/kk, 6 % 2h+k/kk, 12 % 3h+k/kk, 19 % 297

POHJOINEN SUURALUE 86 AITONIEMI Väestö: 467 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 7 67 6 2 4 37 3 22 1 7 1991 1996 21 26 211 1 13 12 1 9 7 6 4 3 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 9,2 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 8,8 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 8,1 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, %,9 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 42,6 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, %,9,6, 16,7 Opiskelijoita, % 6,4 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 46, 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 8,7 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 34,4 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, %, 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 87,2 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 4,4 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 46,6 37,4 22,6 9,8 28, 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 298

POHJOINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 43 41 4 133 17 1 34 4 211 21 4 3 14 9 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 187 12 6 7 77 41 2,49 2,74 21 21 2 29 1 88 21 1 21 1 1 1 64 1 14 Ylempi 1 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 27 % Alempi 28 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 3 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 92 92 19 199 17 17 196 1969 12 12 197 1979 16 16 198 1989 2 2 199 1999 27 27 2 211 36 36 Yhteensä 22 22 4+h+k/kk, 6 % 1h+k/kk, 6 % 2h+k/kk, 12 % 3h+k/kk, 17 % 299

POHJOINEN SUURALUE 18 KÄMMEN Väestö: 2 148 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 3 2 7 2 4 2 1 1 8 1 1 2 9 6 3 1991 1996 21 26 211 7 67 6 2 4 37 3 22 1 7 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 9,2 7, 4, 1,4 7 1-vuotiaita, % 14, 7,4 3,3 14, Yli 7-vuotiaita, % 6, 7,7 2,7 13,1 Yli 8-vuotiaita, % 1, 2,1,3,7 Väestön keski-ikä 39,8 4,4 36,2 4,4 Vieraskielisiä, %,7,6,6 16,2 Opiskelijoita, % 6,6 1,,1 1,2 Työssäkäyviä, % 42,9 44,2 39,4 1,3 Työttömyysaste, % 11, 13,8 9, 18,3 Keskimääräiset vuositulot, 1 29,6 26,8 2, 32,3 Asuinkerrostaloja, %, 14,4, 8,2 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 9,9 73, 6, 91,7 Vuokra-asuntoja, % 17,3 44,6,1 62,8 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 43,1 37,4 34, 3,8 39,8 27,3 8,2 2,2 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat suunnitelualueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 3

POHJOINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 198 312 24 63 474 187 96 33 211 1 18 13 88 67 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 8 642 29 44 286 21 2,1 2,96 21 91 113 141 428 36 21 9 16 38 16 6 13 1 48 28 6 28 273 Ylempi 7 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 31 % Alempi 21 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 41 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 237 233 4 19 199 4 4 196 1969 28 27 1 197 1979 7 7 198 1989 1 1 199 1999 14 138 7 2 211 18 176 9 Yhteensä 829 83 26 4+h+k/kk, 7 % 1h+k/kk, 9 % 3h+k/kk, 19 % 2h+k/kk, 1 % 31

POHJOINEN SUURALUE 9 KÄMMENNIEMI Väestö: 1 91 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 2 2 2 1 7 1 1 2 1 7 2 1991 1996 21 26 211 7 67 6 2 4 37 3 22 1 7 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 9,6 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 1, 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, %,7 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 1,4 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 38,9 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, %,8,6, 16,7 Opiskelijoita, % 7, 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 42,4 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 12, 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 29,8 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, %, 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 9, 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 19,3 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 42,6 37,4 22,6 9,8 41,9 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 32

POHJOINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 183 287 221 49 47 1 82 26 211 14 16 11 84 8 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 74 69 271 42 247 176 2, 2,98 21 83 11 132 3 496 21 48 16 3 16 8 1 48 27 2 18 233 Ylempi 8 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 3 % Alempi 21 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 41 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 179 17 4 19 199 46 46 196 1969 26 2 1 197 1979 71 71 198 1989 87 82 199 1999 129 122 7 2 211 166 17 9 Yhteensä 74 678 26 4+h+k/kk, 7 % 1h+k/kk, 9 % 2h+k/kk, 1 % 3h+k/kk, 19 % 33

POHJOINEN SUURALUE 92 VIITAPOHJA Väestö: 238 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 4 36 32 28 24 2 16 12 8 4 1991 1996 21 26 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 6,3 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 1, 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 8,8 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 2,9 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 46, 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, %,4,6, 16,7 Opiskelijoita, % 3,8 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 47,3 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 2,6 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 27,8 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, %, 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 93,3 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 2,9 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 47,4 37,4 22,6 9,8 28, 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 34

POHJOINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 1 2 24 4 67 32 14 7 211 1 2 2 4 9 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 1 73 24 2 39 34 2,19 2,74 21 112 3 9 73 4 21 11 8 1 1 4 1 4 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 8 8 19 199 8 8 196 1969 2 2 197 1979 4 4 198 1989 18 18 199 1999 16 16 2 211 19 19 Yhteensä 12 12 Ylempi 6 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 36 % Alempi 2 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 38 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 4+h+k/kk, 49 % 1h+k/kk, 1 % 2h+k/kk, 16 % 3h+k/kk, 2 % 3

POHJOINEN SUURALUE 19 TERÄ Väestö: 1 38 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 6,2 7, 4, 1,4 7 1-vuotiaita, % 1,4 7,4 3,3 14, Yli 7-vuotiaita, % 1,4 7,7 2,7 13,1 Yli 8-vuotiaita, % 1,8 2,1,3,7 Väestön keski-ikä 4,4 4,4 36,2 4,4 Vieraskielisiä, % 1,6,6,6 16,2 Opiskelijoita, %,1 1,,1 1,2 Työssäkäyviä, % 39,4 44,2 39,4 1,3 Työttömyysaste, % 16,1 13,8 9, 18,3 Keskimääräiset vuositulot, 1 2,7 26,8 2, 32,3 Asuinkerrostaloja, % 1,1 14,4, 8,2 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 86,3 73, 6, 91,7 Vuokra-asuntoja, % 1,3 44,6,1 62,8 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 3,8 37,4 34, 3,8 17,1 27,3 8,2 2,2 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat suunnittelualueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 36

POHJOINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 64 18 12 277 261 118 89 19 211 17 4 1 28 28 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 491 294 1 12 13 2 2,1 2,78 21 411 79 3 32 199 21 2 16 24 4 1 2 34 9 2 8 27 Ylempi 7 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 37 % Alempi 17 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 39 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 294 292 2 19 199 73 73 196 1969 28 2 3 197 1979 4 44 8 2 198 1989 2 2 199 1999 36 36 2 211 62 62 Yhteensä 72 7 8 7 4+h+k/kk, 3 % 1h+k/kk, 19 % 2h+k/kk, 24 % 3h+k/kk, 22 % 37

POHJOINEN SUURALUE 94 POLSO Väestö: 13 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 2 22 2 17 1 12 1 7 2 1991 1996 21 26 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi,2 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 11,1 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 6, 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 1,3 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 46,2 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, %,,6, 16,7 Opiskelijoita, % 4,4 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 34,8 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 2,7 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 23,8 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 2,9 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 7, 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 34,1 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 46,6 37,4 22,6 9,8 1,1 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 38

POHJOINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 8 17 9 38 4 17 8 2 211 1 1 11 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 87 33 14 1 17 1,71 2,8 21 19 7 41 36 21 3 1 3 1 2 42 Ylempi 7 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 28 % Alempi 21 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 44 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 16 16 19 199 7 7 196 1969 2 2 197 1979 18 9 7 2 198 1989 2 2 199 1999 1 1 2 211 7 7 Yhteensä 3 44 7 2 1h+k/kk, 44 % 4+h+k/kk, 11 % 3h+k/kk, 2 % 2h+k/kk, 2 % 39

POHJOINEN SUURALUE 9 TERÄLAHTI Väestö: 474 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 7 67 6 2 4 37 3 22 1 7 1991 1996 21 26 211 2 18 16 14 12 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi,9 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 12,2 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 9,7 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 1, 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 43,7 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 2,3,6, 16,7 Opiskelijoita, %,6 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 42,3 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 11,7 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 28,8 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, % 1,3 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 8,4 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, %,7 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, %,9 37,4 22,6 9,8 21, 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 31

POHJOINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 28 8 4 13 112 46 39 7 211 11 2 1 11 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 21 134 1 6 68 8 2,2 2,8 21 196 26 26 12 9 21 4 18 14 9 3 1 2 4 7 1 48 116 Ylempi 9 % Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 36 % Alempi 18 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 37 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 143 141 2 19 199 3 3 196 1969 9 7 2 197 1979 17 17 198 1989 12 12 199 1999 21 21 2 211 3 3 Yhteensä 267 263 4 4+h+k/kk, 44 % 1h+k/kk, 11 % 2h+k/kk, 2 % 3h+k/kk, 2 % 311

POHJOINEN SUURALUE 98 VELAATTA Väestö: 411 Väestönkehitys Koko väestö 16 64-vuotiaita 1-vuotiaita Yli 6-vuotiaita 7 67 6 2 4 37 3 22 1 7 1991 1996 21 26 211 2 18 16 14 12 1 8 6 4 2 1991 1996 21 26 211 Profiili Alue Tampere 6-vuotiaita, % 1 2 3 4 6 7 8 9 1 Alue Tampere Minimi Maksimi 6,8 7,, 19,9 7 1-vuotiaita, % 8, 7,4 1,1 1,8 Yli 7-vuotiaita, % 12,7 7,7, 37, Yli 8-vuotiaita, % 2,4 2,1, 22,4 Väestön keski-ikä 47,1 4,4 2,3 8,3 Vieraskielisiä, % 1,,6, 16,7 Opiskelijoita, % 4,7 1, 2,6 18, Työssäkäyviä, % 37,8 44,2 32, 62,2 Työttömyysaste, % 17, 13,8 2,4 26,9 Keskimääräiset vuositulot, 1 22,9 26,8 2,2, Asuinkerrostaloja, %,4 14,4, 92,6 Pien-, rivi- tai ketjutaloja, % 9, 73,, 98,7 Vuokra-asuntoja, % 4,4 44,6, 73,9 Asuntojen pinta-ala asukasta kohden, m² 199 211 valmistuneita asuin, % 9,8 37,4 22,6 9,8 13, 27,3, 98,9 Kaikki muut profiililuvut ovat vuodelta 211 paitsi opiskelijat, työssäkäyvät ja työttömyysaste vuodelta 21. Minimit ja maksimit ovat tilastoalueiden pienimpiä ja suurimpia arvoja. 312

POHJOINEN SUURALUE Ikärakenne 6-vuotiaita 7 1-vuotiaita 16 29-vuotiaita 3 49-vuotiaita 64-vuotiaita 6 74-vuotiaita 7 84-vuotiaita Yli 8-vuotiaita Väestönmuutokset Väestön kokonaismuutos Syntyneitä Kuolleita Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto 211 28 33 39 19 9 42 1 211 23 1 9 8 6 % Tulonsaajien tulot 211 4 4 3 3 2 2 1 1 1 999 6 11999 12 21999 22 31999 32 1999 2+ Perheet ja asuntokunnat Asuntokuntia Perheitä Lapsiperheitä Yksinhuoltajaperheitä Pariskuntia ilman lapsia Yksin asuvia Asuntokuntien keskikoko Perheiden keskikoko Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Työllisiä Työttömiä Opiskelijoita Eläkeläisiä Työpaikat toimialan mukaan Teollisuus Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu/tuntematon Yhteensä 211 189 127 3 68 6 2,16 2,69 21 16 34 2 141 68 21 1 4 2 1 1 1 3 49 Väestö koulutusasteen mukaan 21 Perusaste, 41 % Ylempi 4 % Alempi 16 % % Rakennuskanta 211 1 9 8 7 6 4 3 2 1 Julkisia Keskiaste, 39 % Asuin Liike Teollisuus Asuntokanta huoneistotyypin mukaan 211 Asuinrakennukset 211 Taloja Rivi- tai Kerros- Vuosi yhteensä Pientaloja ketjutaloja taloja 1949 13 13 19 199 36 36 196 1969 17 16 1 197 1979 19 18 1 198 1989 11 11 199 1999 14 14 2 211 2 2 Yhteensä 22 2 1 1 4+h+k/kk, 38 % 1h+k/kk, 1 % 2h+k/kk, 23 % 3h+k/kk, 24 % 313

POHJOINEN SUURALUE 314

PALVELUALUEET PALVELUALUEET 31