TAPOLA Talvi 2003/04 LEHTI
Lumihiutale Sinä valkoinen, hentoinen Pitsinen hohtavainen pieni Kevyt ilmassa leijäten. Alas pilven reunalta Leijailet tänne jonnekin. Loiste, joka valaisee. Läpi pimeyden tuoden joulun Valon jonka pitäisi kestää Kuvan kuin aamuauringon Se oli ruusu vuorten takaa Kuin uusi tähti taivaalla Näkivät paimenet sen. Kirsi Sisällysluettelo Lumihiutale 2 Adventtiaika 3 Tämän vuoden matkailu tapahtumia koti- ja ulkomailta 4 Hanko-rostock 4 Pekan matka Saksaan 5-6 Järnan kyläläiskonferenssin valmistelua 7 Kalevala - Sammon taonta - kuinka kaikki alkoi 8-9 Madrid kutsuu kaupunkilomalle 12 Kun minä lensin... 13 Tapolan nuoret 14-15 Taavetin väki Toivakassa 16 Syysretki Valamoon 16-17 Muistoja Kroatiasta 18 Sepon Juhlat 19 Tapolan kyläyhteisö Raikkolantie 40 16350 Niinikoski Puh: (03) 882 450 Fax (03) 882 4528 @mail: tapolan@kolumbus.fi www.kolumbus.fi/tapolan Lahjoitukset: Merita Orimattila 109030-102932 Kirjapaino ja taitto: Päijät-Paino Oy, Lahti 2003 Painos: 500 kpl Paperi: kloorivapaa paperi, ynpäristöystävällinen Kuvat: Pekka K., Heli O., Beate K. 2
ADVENTTIAIKA Eräs Tapolan vuoden juhliin kuuluvisa näytelmistä on tri Königin kirjoittama adventtinäytelmä vuodelta 1950. Tässä näytelmässä kymmenen metsätyömiehen tytärtä odottaa että äiti, isä ja heidän kaksi veljeään tulisivat kotiin iltaruualle perheen metsämökkiin eräänä hyisen kylmänä adventti-iltana. Lopen uupunut isä ja toinen veljeksistä, Wiljam nimeltään, tulevat sisään epätoivoisina siitä, että eivät kykene taistelemaan luonnonvoimia vastaan. Kun he ovat syömässä, sen jälkeen kun ruokarukous on lausuttu, syntyy heille kiistaa siitä, ovatko Jumalan johdatus ja viisaus ohjaamassa ihmisten kohtaloita ja vallitseeko armo kosmoksessa ja maailmassa, vai onko niin, että ihminen elää ja suunnittelee elämänsä yksistään oman järkensä ja toimintansa varassa. Sinä yönä pelko ja epävarmuus äidin ja toisen veljen kohtalosta herättää kysymyksiä elämän tarkoituksesta. Keskustelujen perusteella voidaan perheessä huomata kaksi erilaista elämäntapaa ja asennetta. Viisi pimeydessä vaeltavaa tytärtä nukahtaa keskustelun aikana. Toiset viisi pysyvät hereillä ja pyrkivät ottamaan kohtalonsa omiin käsiinsä ja ymmärtämään tilanteen. Veli Wiljam ja isä tuntevat, että heidän pakottava velvollisuutensa on lähteä etsimään toista veljeä ja äitiä talvimyrskystä. Valveilla olevat tyttäret, jotka vaeltavat valon teitä, näkevät kuolleen äitinsä ilmestyvän heille ja antavan heille toivoa, turvallisuutta ja neuvoja, jotta he oppisivat tuntemaan elämän maan päällä ja ottaisivat sen vastaan. Tämän jälkeen he lähtevät talosta ja seuraavat äidin neuvoa. Isä ja Wiljam löytävät äidin ja toisen veljen jäätyneinä metsästä ja palaavat kotiin niiden siskojen luokse, jotka olivat jääneet yksin nukkumaan kotiin. Epätoivoisina he tunnistavat kohtalonsa ja kehottavat toisiaan rohkeasti kestämään sen. Kuvaus kymmenestä neitsyestä, jotka odottavat sulhastaan, on lähtökohta adventtiajan uudelle ajattelulle. Ne neitsyet, näytelmän pimeydessä vaeltavat tyttäret, näkevät adventtiajan (latinaksi advenire=saapua) odotuksena siihen liittyvine epävarmuuksineen ja pelkoineen. He takertuvat pinttyneisiin ja pelokkaisiin ajatuksiinsa, jotka ovat heidät vanginneet, ja sulkevat silmänsä kaikelta uudelta, mikä on tulossa esille. Niin he vaipuvat syvään sisäiseen uneen ja nukkuvat ohi viisaan äidin antaman neuvon, jonka voi nähdä ulkoisten, pintapuolisten tapahtumien taustalla, jos todella haluaa nähdä ja vastaanottaa sen. Vastaanottaminen tarkoittaa sitä, että emme pelkästään odota adventtiaikaa, vaan että annamme tilaa Jumalan pojan syntyä maailmaan, meihin ja meidän suhteisiimme toisiin ihmisiin. Siihen aikaan tapahtui Jeesuksen syntyminen ihmislapseksi. Nykyisin voimme nähdä Kristuksen syntyvän jokaisessa ihmisessä Golgatan ristinkuoleman jälkeen jos ymmärrämme Uutta Testamenttia. Jokaisen ihmisten välisen kohtaamisen pitäisi tulla ehtoollistapahtumaksi, ja niin voi myös tapahtua. Äiti neuvoo näytelmässä viittä valveilla olevaa tytärtään ottamaan leipää ja jakamaan sen. Se on ehtoollisen vertauskuva. Mutta äiti on myös tietoinen niistä heikkouksista ja vaaroista, joita me elämäntiellä kohtaamme. Hän neuvoo tyttäriään myös ottamaan omenan käteensä. Omena, sen tiedonpuun hedelmä, joka kasvoi paratiisin puutarhan keskellä, muistuttaa siitä, että ihmiselle on annettu mahdollisuus päättää tunnistamisen kautta valitseeko hän hyvän vai pahan. Valveilla olevat tyttäret saavat nämä kaksi lahjaa mukaansa tielle, jotta he voisivat nähdä kaikissa ihmisissä Kristuksen, mutta myös tietääkseen, että erehtymiset liittyvät näihin kohtaamisiin. Jokavuotisen adventin tien kulkeminen tarkoittaa, että saamme rohkeutta kulkeaksemme maanpäällistä tietämme. Ludwig 3
Tämän vuoden matkailu tap Hanko Rostock: IGA 2003 Toukokuussa 7.05.2003, lähtivät synty-mäpäivänsankarit Timo Voittis ja Ludwig Kraus ( molemmat savuttivat puolisataseen), Kirsi Krohn, Tuire Tanskanen, Marja-Liisa Tall ja Beate Kraus toivotulle matkalle Saksaan maailmaan puutarhanäyttelyyn. Keskiviikkona iltapäivällä starttasimme Tapolasta. Söimme iltapalaa Hangon rannikolla, mutta Suomessa touko-kuussa rannikolla sormet jäätyivät. Iloisesti saavuimme laivaan nimeltään Superfast, mikä tarkoitta erikoisnopeaa, jonka lämpimät hytit ja rauhallinen iltatunnelma ottivat meidät vastaan. Aamulla me lauloimme Ludwigille onnittelulauluun ja nautimme aamusaunasta. Torstai-iltana laiva saapui klo 18:00 Rostockiin ja me tutustuimme meidän hienoon Sonne-hoteliin. Nimi tarkoitta Aurinkoa. Hotellissa oli juuri parsan juhlaviikot ja kaikki nauttivat siitä herkusta. Perjantaina olimme koko päivän puutarhanäyttelyssä, josta Kirsi ehti kirjoittaa 5 sivua, niin paljon oli siellä nähtävä. Sinne oli istutettu ihania erilaisia kukkia, pensaita ja puita. Me ihastuimme joka nurkan takana uudestaan. Miten monipuolinen kasvillisuus voi jo toukokuussa olla, jos olosuhteet sen sallivat! Suuren vaikutuksen tekivät eri maiden puutarhat, joissa oli yritetty tuoda näytteille kyseisen maan ominaispiirteitä, ja kasvillisuuden rikkaus tai köyhyys tuli esille. Esimerkiksi japanilainen, kreikkalainen tai mauritanialainen puutarha olivat keskenään niin erilaisia. Joissakin puutarhoissa oli myös maan herkut tarjoilla ja maan tyypillinen musiikki soi taustalla. Me kävelimme kaikkien läpi. Vähän meitä hävetti suomalainen puutarha, jossa vaan kyltit ilmoittivat, että myöhemmin myös täällä olisi jotain muutakin kuin hiekkaa ja koivut. Varsinkin kuin hollantilainen tulppaanimeri oli siinä vieressä. Olisi ollut kiva mennä kahden kuukauden kuluttua uudestaan katsomaan, mitä suomalaisessa puutarhassa sitten olisi kasvanut! Se näyttely oli niin laaja, että köysirata ajoi meidät paikasta 4 toiseen, ja hyttien läpinäkyvät seinät antoivat myös ajomatkalla upean näköalan ylhäältä monille paikoille. Pajunoksista oli rakennettu kirkko hiljentymistä varten. Sitä katsoimme vain ylhäältä päin, koska monien tuntien jälkeen meidän jalat eivät jaksaneet viedä meitä sinne. Hautausmaataide yllätti meidät todella! Minkälaisia taideteoksia puutarhurit olivat keksineet, ja myös miten moni-puolisia kiviveistoksia oli esillä. Vähän oudolta tuntui, mutta sellaisella hautausmaalla voi todella viihtyä. Lopuksi saimme nähdä lasinpuhaltajan, joka puhalsi kukkia ja muita kasveihin liittyviä aiheita. Sekin oli elämys. Lauantaina 10.5.2003 oli sitten Kirsin syntymäpäivä. Me lauloimme hänelle aamulla ja toimme kukat ja mansikat sängylle saakka. Sen jälkeen nautimme hienosta noutopöydästä aamiaisen. Kirsin toivomus oli kaupunkikävely ja tuliaisten ostoa, mutta valtavasti poliiseja tuli meitä joka kadulla vastaan. Tiedusteltuamme asiaa saimme selville, että mielenosoittajia oli tulossa kaupungin läpi. Oli todella ikävä nähdä, miten nuoret ihmiset marssivat huutaen: Ulkomaalaiset ulos Saksasta! ja Työ vain meille ei ulkomaalaisille! jne. Valtava määrä poliiseja suojeli pikku kaupunkia. Kukaan ei päässyt tavallisiin kauppoihin. Kauppiaat olivat vihaisia, koska lauantai on aina erittäin vilkas päivä heille. Me hermostuimme lentävään, kovaääninen helikopteriin lopuksi niin paljon, että ajoimme kaupungin ulkopuolella olevaan eläinpuistoon, missä vietimme loppupäivän katselleen ja ihmetelleen monia kauniita eläimiä. Kirsin ensimmäisen syntymäpäiväkakun söimme kauniissa auringonpaisteessa puiston kahvilassa. Toisen hän tarjoaisi myöhemmin ystäville Tapolassa kotiin tultuaan. Illansuussa Ludwig toi meille laivalle, ja jatkoi itse vielä matkaa Saksan halki katsomaan isänsä. Lämmin sää salli meidän olla kannella katsomassa laivan lähtöä. Tanssimme
ahtumia koti- ja ulkomailta koko illan Sunshine- baarissa ennen kuin menimme onnellisina nukkumaan. Sunnuntaiaamuna saimme tutustua kapteenin työpaikkaan Suuri vastuu kapteenilla on: ajaa meidät oikeaa reittiä Itämeren kautta! Laivan peli-huoneessa pelasimme Kimbleä, ja kirjoitimme yhdessä matkaraportin. Iloisina ja virkistyneinä saavuimme Hankoon, mistä Jani ajoi meidät turvallisesti kotiin. Kaikki olivat samaa mieltä: Kannataa lähteä matkalle joskus uudestaan, niin elämyksellinen se oli! Beate PEKAN MATKA SAKSAAN 26.6.-30.6.2003 Torstaina 26.6.2003 Pekan pitkäaikainen haave toteutui: matka Saksaan Peterin isän luokse Peterin lapsuuden kotiin. Herätys oli aamulla klo 4.30. Aamupalan jälkeen lähtö Hollolasta klo 5.30. Seija vei kentälle. Aamu-Capuccinon jälkeen Cafe Robertissa kone lähti klo 8.15. Kone oli täyteen varattu ja Pekalle osui ikkunapaikka no 22F. Köyhän miehen aamupalaa lukuun ottamatta lento sujui hyvin. Pekka näki koko ajan alas, ensin Saarenmaa, sitten Ruotsin ja Tanskan rannikko, sitten Saksan maata. Kone oli perillä etuajassa mutta jouduimme odottamaan parkki-kieroksella, joten laskeuduttiin sittenkin vasta aikataulun mukaisesti klo 9.55 Frankfurtin kentälle. Peterin isä oli vastassa ja niin ollen tulimme mukavasti perille Bad Cambergiin klo 11.00. Peterin isä on suuri kukkien ystävä. Puutarha on kuin taideteos, jossa tuhansia erivärisiä kukkia kukkii kirkkaassa auringonvalossa. Lounas oli klo 12.30 ja antoi mahdollisuuden tutustua Edwinin kokkitaitoon: Aloitimme parsakeitolla, sitten kalkkunapihvit, Croquette-perunat ja prinsessa -porkkanat. Lopuksi vaniljavanukas ja kuumat vadelmat...hm...hm. Iltapäivällä lähdettiin Limburgin kaupunkiin. Limburg on Peterin koulukaupunki, yli 1000 vuotta vanha kaunis paikka, jossa on paljon hyvin kunnostettuja ns. Fachwerkhäuser. Tärkein nähtävyys on tuomiokirkko, joka on rakennettu 1200-luvulla. Ihailtiin tätä mahtavaa rakennusta sekä ulkoa- että sisältäpäin. Sitten käyttiin kaupassa ja ostettiin Pekalle ja Peterille uudet kesähousut. Klo 17.00 palasimme takaisin kotiin, jossa odotti Edwinin kattama kahvipöytä. Kahvin jälkeen kirjoitettiin kaikki postikortit. Iltapalan jälkeen käytiin iltalenkillä katsomassa, minkälainen tuo luotijuna oikein on, jolla huomenna pitäisi lähteä Kölniin. Tuli vesi kielelle, kun juna pyyhki meidän ohi Bad Cambergissa. Ennen nukkumaanmenoa sattui pieni haaveri: talon viemäri meni tukkoon ja kellari täyttyi jätevedellä. OHO! Oliko Pekka käynnyt suihkussa liian tehokkaasti? Ei kai! Mitä nyt tehdään? Kello oli puoli kymmenen ja mistä saada apua hätään? Saa nähdä, pääsekö Edwin sitten mukaan huomiseksi suunnitellulle Kölnin matkalle!? 5 Perjantaina 27.6.2003 Tasan klo 7.00 saapui viemäri-ensiapu-päivystysauto. Kesti 1 2 tuntia ja viemäri oli jälleen auki. Huh huh, nyt Edwin sittenkin pääsee mukaan Kölniin. Pekka seurasi tapahtumaa ikkunasta, kuinka työmiehet korjasivat imusysteemillä tukoksen. Tukos ei suinkaan johtunut Pekan liiallisesta suihkuttamisesta vaan puitten juurista, jotka olivat kasvaneet viemärin putkien läpi ja tukkivat sen. Vikä löydettiin, kun videokamera vietiin viemäriin. Klo 8.15 lähdettiin aikataulun mukaisesti. Ensin autolla luotijunan pysäköintipaikalle Limburgin eteläpuolella. Juna tuli ajoissa ja otti meidät kyytiin. Ja olipa vauhtia: 240 kilometriä tunnissa, joskus jopa ylikin. Matka Kölniin kesti näin ollen vain 40 minuuttia. Istuimme mukavasti ilmastoidussa junassa, kun ulkona oli 27 asteen helle. Saavuimme Kölniin klo 9.35. Juuri ennen asemaa juna ylittää kuuluisan Hohenzollern -sillan, jota vahtii edelleen vanha Saksan keisari Wilhelm ratsuineen. Yli 1000 junaa ylittää Reinin-joen tämän sillan kautta päivittäin. Sillalta on mahtava näköala Kölnin tuomiokirkkoa kohti ja muihin Kölnin nähtävyyksiin. Pekka otti kuvia ja Pekka otti kuvia, niin että kameran napa rutisi. Myös tämä kirkko on hyvin vanha. Sen rakentaminen aloitettiin jo 1200-luvulla ja rakennus valmistui vasta 1800-luvulla. Kirkolla on maailman suurin fasaadi (päätypuoli), jonka pinta-ala on yhtä suuri kuin koko jalkapallokenttä. Tornit ovat yli 150 metriä korkeat. Täytyy kiivetä 500 porrasta ylös päästääkseen tornien ylätasolle. Mutta kun oli niin kuuma, päätettiin jättää tekemättä tämä jumppasuoritus tällä kertaa. Lähdettiin sen sijaan kahdentunnin kaupunkikierrokselle, jolla tutustuimme Kölnin 2000-vuotiseen historiaan. Matka pättyi museoon, jossa näimme paljon mielenkiintoista Kölnin historista, miten Reinin laivat lastattiin, miten Kölnissä asuttiin jne. Kuulimme, että Kölnin tuomiokirkossa käy yli 6 miljonaa ihmistä vuosittain enemmän kuin koko Suomen kansa. Söimme hyvin italialaisessa ravintolassa ja otettin kahvit kuuluisassa Cafe Reichardissa. Ennen lähtöä tuli vielä yllätys: kun astuimme tuomikirkkoon sisään, alkoi juuri papiksi vihkimystoimitus ja Pekka tutustui Kölnin arkkipiispaan ja kuuli tuomikirkon mahtavat urut. Luotijuna toi takaisin Limburgiin ja kaunis päivä päättyi pikkuhiljaa. Mentiin ajoissa nukkumaan.
Lauantaina 28.6.2003 Oli ensimmäinen puolipilvinen aamu. Silti mittari näytti 25 astetta. Aamupalan jälkeen käytiin kaupassa. Pekka osti kahvia Taavetin taloon. Sitten aamu oli vapaa. Pekka katsoi kukkia Edwinin pihassa, lepäsi, välillä katsoi ikkunasta ulos maisemia. Eilisen pitkän päivän jälkeen oli hyvä tehdä pehmeä lasku. Klo 12.00 Edwin kutsui syömään. Jälleen oli hieno juhlamainen ateria: alkukeittona oli tuoreista tomaateista tehty keitto, joka oli koristettu ruohosipulilla ja kermalla. Sitten vasikanpaistia uusien perunoitten ja papujen kanssa. Jälkiruoaksi oli suklaavanukas ja vaniljakastiketta. Pienen lepohetken jälkeen mentiin taas seuraavalle kaupunkikierrokselle: tällä kertaa Mainziin, joka oli Seijan ja Peterin opiskelukaupunki. Matkalla sinne tehtiin pikavisiitti Wiesbadenin kaupunkiin, jossa Pekka löysi munakellon Taavetin taloon. Ostettiin vielä muutkin matkatuliaiset. Sitten mentiin Schiersteinerin sillan kautta jälleen Reinin-joen yli ja saavuimme suoraan Mainzin kaupunginosaan Gonsenheimiin, jossa Seijalla ja Peterillä oli ensimmäinen yhteinen asunto Kehlweg 66:ssa. Pienen etsimisen jälkeen talo löytyi. Sitten pistäydyimme vielä yliopistolla ja ajoimme Mainzin linnan ohitse ja Theodor-Heuss-sillan yli takaisin Reinin itäpuolella. Ihan sillan vieressä on Rheingoldhalle, jossa Seija ja Peter kävivät tanssimassa karnevaalissa 1977 maskeerattuna onniklowneiksi. Palatessamme kotiin odotti jälleen Edwinin kattama kahvipöytä. Matkalla Mainziin oli satanut vettä ja nyt jälleen aurinko paistoi, joten päätimme kauniin päivän iltakävelyllä. Sunnuntaina 29.6.2003 Pekka ja Peter Oli Pekan ja Peterin nimipäivä. Aamukahvipöytä oli laitettu juhlakuntoon. Vaaleanpunainen ruusu keskellä pöytää ja paremmat astiat. Ilma oli vielä hieman sumuinen, mutta saattoi jo aavistaa, että jälleen kuuma päivä oli tulossa. Kävelylenkki tehtiin tällä kertaa heti aamulla. Sitten käytiin Peterin äidin haudalla. Klo 11.00 tehtiin visiitti Peterin Erich-sedän ja Cillytädin luokse. He olivat kovin ilahtuneita voidessaan tutustua Pekkaan. Pekka vaikutti heistä ikään kuin olisi vasta 40-vuotias eikä suinkaan pian 53, niin nuorekkaalta poika vaikutti. Sitten oli nimipäivälounas: herkkusienikeittoa, kampela-filettä ja parsakaalia, joka oli koristettu paistetuille manteliviipaleilla. Jälkiruokana oli persikoita ja kermaa ja nimipäivän kunniaksi espresso-kahvit. Päivälevon jälkeen mentiin Limburgin Altstadtfestiin. Siellä vasta oli melskettä: kaikki kadut täynnä ihmisiä, grilli-makkaraa, oluttelttoja, musiikkia jne. Vaikka houkutusta riitti, päätettiin jättää makkara syömättä ja oluet juomatta, koska kotona odotti oma grillijuhla, jonka Edwin oli järjestänyt Pekan ja Peterin vierailun kunniaksi. Vieraat olivat Peterin isän veli Jupp ja 6 vaimo Hanne sekä hänen vanhat ystävät Liesel ja Heinz. Niin Pekka sai tänä päivänä monta uutta ystävää. Grilli oli lainassa Jupilta ja Hannelta. Oli sähkögrilli, hyvin fiksu systeemi, koska rasva putoaa suoraan vesialtaaseen, eikä pala hiilteen päälle. Edwin oli hankkinut muhkeat pihvit ja Peter aloitti grilli-homman. Hyvä tuoksu lähti ja Pekalle tuli vesi kielelle. Mutta sitten: yht äkkiä grilli ei tuottanut enää lämpöä. Pihvit olivat kypsät vasta toiselta puolelta ja sitten lämpö loppui. Mitä nyt tehdään? Isä Edwinille ei suinkaan mennyt sormi suuhun. Hän haki sähkötunnistimen ja hetken päästä totesi: jatkojohto on mennyt rikki. Onneksi jatkojohto löytyi ja pihveistä jälleen rupesi nousemaan hyvät tuoksut, kun grilli jatkoi tehtäväänsä. Lopuksi hyvänmakuisten pihvien matka päättyi vieraitten masuihin. Hm...Hm... Hm... Sitten oli vielä eräs vähemmän kiva tehtävä: pakata matkalaukut, koska huomenna aamulla kone lähtee takaisin Helsinkiin klo 10.45. Kauniskin matka joskus päättyy. Mutta Pekka oli kiitollinen kaikesta. Muistoksi hän sai vielä olutlasinsa kotiin, josta hän on juonut joka ilta hyvää saksalaista alkoholitonta - olutta. Maanantaina 30.6.2003 Paluumatkapäivä. Herätys oli klo 7.00 ja aamupala klo 7.30. Viimeistä kertaa pöytä oli katettu myslillä, joghurtilla, erilaisilla makkara- ja juustoherkuilla. Tasan klo 8.00 auto lähti viemään Pekkaa ja Peteriä Frankfurtin lentokentälle. Lähtö oli terminaali 2:sta, jossa ystävällinen virkailija otti painavan matkalaukun vastaan. Jälleen Pekalla oli tuuri: ikkunapaikka 15A. Kun oltiin ajoissa kentällä, oli aikaa vielä kerran miettiä, mitä kaikkea oli mahtunut näihin 4 päivään: 5 kaupunkia nähtävyyksineen ja kävelykatuineen, monta juhla-ateriaa ja espressiokahvia. Syötiin eväät ja sitten oli jo kuulutus, että voidaan astua koneeseen. Rauhallisen lennon jälkeen kone laskeuttui Helsinki-Vantaan lentokentälle klo 14.10. Seija oli kentällä ja otti Pekan ja Peterin vastaan. Mentiin suoraan Pekan kotiin Tapolaan, jossa oli Nalle vastassa. Pekka oli iloinen hyvästä matkasta mutta myös siitä, että oli takaisin omassa kodissa.
JÄRNAN KYLÄLÄISKONFERENSSIN VALMISTELUA, KEVÄT 2003-10-23 Pääsiäisen jälkeen huhtikuussa aloimme suunnitella, mikä olisi sopiva esitys pohjoismaiseen kyläkonferenssiin. Pohdintojen jälkeen päädyimme Kalevalaan. Anja, meidän nuori lahjakas työntekijä, otti koko taiteellisen vastuun. Hän etsi Kalevalasta sopivan kohdan: Sammon taonnan. Koko esityksestä tuli matkaan lähtijöiden suuri yhteistyö, osanottajia oli 34. Eri alueina esityksessä olivat kuoro, orkesteri ja näyttelijät. Tietenkin kulissien ja pukujen teko vei oman aikansa. Kun osat oli jaettu, alkoi harjoitukset. Ensin tapasimme pienempinä ryhminä, vain näyttelijät tai kuoro. Musiikki vaati myös paljon harjoitusta. Sitten päätimme laittaa kaiken yhteen. Tapasimme salilla kaikki kaksi kertaa viikossa aamuisin ja harjoittelimme ahkerasti, joskus jopa kaksi kertaa peräkkäin. Tämä oli suuri kulttuuritapahtuma, sillä esityksessä oli mukana melkein koko kylä. Ullan mielestä harjoittelussa oli mukavaa tehdä kuoron osuutta, istua penkillä ja laulaa. Tämä samainen kuoro oli tärkeä osa koko musiikkialuetta. Orkesterissa Anja soitti pianoa, Mikalla oli oma soitin ja myös psalttarit kuuluivat orkesteriin. Timo on onnellinen, kun sai olla mukana rumpalina. Hänhän on soittanut jo kauan rumpuja. Pekka Krohnin mielestä esitys meni hyvin läpi. Osana kuvaelmaa oli myös eurytmiaa. Siinä toivat tulen hengen esille Frankan johdolla Sirkka-Liisa ja Rauno sekä nuoremmat esiintyjät. Kaikki liikkuivat lavalla ketterästi harsojen kanssa. Pääesiintyjänä Ilmarisena oli Tuire. Hän hämmästytti meidät kaikki oppimalla sanansa nopeasti ulkoa. Viimeisenä harjoituksiin saimme puvut, orjille omat, niin kuin kuorollekin. Jotta kaikki löysivät esiintymispukunsa, tarvittiin järjestelmällisyyttä. Meitä kaikkia jännitti kovasti, kuinka ruotsalaiset, norjalaiset, tanskalaiset ja islantilaiset ymmärtäisivät meidän suomenkielisen esityksen. Jatkuu sivulla 11 7
Kalevala Sammon taont Kun päätin keväällä 2002, että jäisin Tapolaan vielä vuodeksi, minulta kysyttiin olisinko halukas tekemään jotain musiikillista ryhmän kanssa, joka olisi lähdössä kesäkuussa Järnaan kyläläiskonferenssiin. Minusta ajatus oli hieno, mutta kesti kuitenkin lähes puoli vuotta, jotta ideasta tuli konkreettisempi. Istuimme eräänä iltana muutamien ihmisten kanssa Väinälässä takkatulen ääressä, kun heräsi ajatus, että voisimme esittää elein ja musiikilla Kalevalan 10 säkeistöä. Mutta vieläkään ei oltu sen pidemmällä. Siitä illasta lähtien työskentelin intensiivisemmin tarinan kanssa ja pikku hiljaa syntyi ideoita miten joitkin asioita voisi kuvata. Löysin laulukirjoista tyypillisiä Kalevalan melodioita, joita pystyi soveltamaan jokaiseen säkeistöön. Kun on suorittanut eurooppalaisen vapaaehtoispalvelun, on mahdollista seuraavien kahden vuoden aikana anoa rahaa EU:lta projektiin, joka on kytköksissä vapaaehtoispalvelun aikana viettämään paikkaan tai aiheeseen. Nimellä Future-Capital voi saada anottua jopa 5000 euroa avustusta. Halusin tätä Kalevala-projektia ja Järnan matkaa varten anoa Future-Capitalia. Kun otin selvää asioista kuulin, että minulla olisi enää 5 päivää aikaa hakuajan umpeutumiseen. Franka Ewald oli myös ajatellut anoa rahaa Tapolasta kertovaan valokuvanäyttelyn tekoon, jonka hän halusi asettaa esille Järnassa. Kilpajuoksu ajan kanssa alkoi. Hakemusta varten oli laadittava tarkka projektisuunnitelma, jossa piti käydä ilmi oma motivaatiomme, kohderyhmä, suunnittelu, yhteys EVS:ään, projektin tarkoitus myös omaa kehitystämme varten, tarkka aikataulu, rahoitussuunnitelma ja mahdolliset muut rahoittajat oli myös ilmoitettava. Ludwig ja Maija auttoivat minua paljon suunnittelussa sekä rahoitusehdotuksessa ja Beate ja Sabine konekirjoituksessa. Sain kirjeen valmiiksi viimeisenä lähetyspäivänä ja juoksin sen kanssa kello 15 lähikaupalle postilaatikon luokse, mutta se oli jo ehditty tyhjentämään. Kerroin Salmelle, kuinka tärkeä kirje oli ja että kyseessä on ehkä jopa 5000 euroa, ja hän soitti postinkantajalle, joka tuli takaisin hakemaan kirjeen. Kiitos Salme, se kannatti! Muutamia viikkoja myöhemmin saimme tiedon, että minä sain täydet 5000 euroa ja Franka yli 4000 euroa avustusta. Siitä lähtien suunnitelmat lähtivät pyörimään täydellä teholla. Halusin aloittaa harjoitukset Pääsiäisen jälkeen ja sitä ennen oli vielä paljon tehtävä. Jaoin alkuperäisen Kalevalan tekstin kertojan ja näyttelijän, kuoron ja musiikin kesken. Tekstien koneelle kirjoituksessa Manja auttoi minua monena iltana, paljon kiitoksia! Sitten minun oli mietittävä miten jakaisin roolit niin, että kaikki 30 osallistujaa olisivat tyytyväisiä ja että jokaisella olisi tarkoitus kokonaisuudessa. Mutta ennen kuin osat voitiin jakaa, ne piti monistaa ja liittää yhteen. Sivujen järjestämisessä Pertti oli suurena apua. Kiitos Pertti. Meillä oli hauskaa. Hieman ennen Pääsiäistä kokoonnuimme kaikki ensimmäisen kerran. Minua jännitti hieman ja pelkäsin, onnistuisiko suunnitelmani läpivieminen niin suuren joukon kanssa. Mietin myös pitäisivätkö ihmiset ajatuksistani, olisiko se liian vaikea vai pitkä. Aloitimme harjoitukset neljässä ryhmässä: Näyttelijät olivat Tuire Seppo Ilmarisena, Ludwig ja Janne Väinämöisenä, Marja-Liisa ja Katjan kauniina neitsyinä, Tommi taiottuna kuusena, Beate Louhena 8
a kuinka kaikki alkoi ja Maija kertojana. Kuororyhmään osallistuivat Ulla, Leena, Kerttu, Raimo, Pekka B., Pekka K., Daniel, Hannu ja Henrik, joka myöhemmin säesti viululla. Psalttariryhmään kuului Mika A., Eila ja Kirsi, jotka olivat säestystä ja välimusiikkia varten. Timo, meidän rumpalimme kannusti kappaleita ja teki näytelmään efektejä rummuilla. Seppo, Teemu, Vesku, Pertti ja Ilkka kohensivat tulta orjina ja Sirkka-Liisa, Rauno, Mika W. ja Franka kuljettivat tuulina DEN SCHMIED pohjolaan. He myös auttoivat Sammon synnyssä ja toivat Ilmarisen ehjänä yli merten takaisin kotiin. Kerstin oli suurena apuna miettiessämme kuinka voisimme varjoleikin avulla esittää muutamia kohtauksia. Sen tehtävän hoitivat Marja-Liisa ja Katja silloin, kun he eivät olleet näyttämöllä. Itse kehystin pianolla näytelmän kolmella Sibeliuksen kappaleella ja yritin omalta paikaltani ohjata kitaralla. Ensimmäiset harjoitukset olivat joskus hieman kaoottisia ja epävarmoja, sillä minulla ei monessa ollut tarkkaa mielikuvaa. Mutta siitä tuli yhä enemmän yhteistyötä, johon Beate, Maija, Ludwig ja Hannu toivat aina uusia ideoita. Saimme lainattua joitakin pukuja Sylvia-Kodilta ja Maija Pusila lupautui ompelemaan loput. Kiitos paljon! Siihen tehtävään liittyi paljon työtä, mutta Maijalta se onnistui ja puvuista tuli hienoja. Beate ja Sabine auttoivat askartelemaan kartonkia varjoleikkiä varten. Paljon käsiä ja päitä olivat mukana auttamassa, jotta näytelmästä tuli totta. Haluan kiittää sydämellisesti kaikkia, jotka auttoivat ja kannustivat minua. Jokaisella osallistujalla oli tärkeä ja vastuullinen tehtävä, jonka avulla saimme taottua hienon lopputuloksen. Uskon, että osasimme ihmisille Järnassa näyttää, mitä yhteisötyö tarkoittaa. Sitä paitsi kuvasimme näytelmällä suomalaista kansansielua, joka eroaa paljonkin muista pohjoismaista jo pelkästään kielen perusteella, mutta myös syvällisyyden, melankolian ja hiljaisuuden kautta. Olen oppinut arvostamaan kaikkea tuota näiden kahden vuoden aikana, joina olen asunut täällä. Uskon, että saimme kuvattua näitä samoja tunnelmia myöskin Järnassa ja tuotua aihe lähelle ihmisiä, vaikka he eivät ymmärtäneetkään suomenkieltä. Ludwigin onnettomuus oli kaikille meille suuri asia. Hän ei valitettavasti päässyt mukaamme Järnaan, mutta saattoi meitä koko ajan ajatuksillaan. Viikkoa ennen elämysrikasta matkaamme kohtalo näytti jälleen kerran kuinka lähekkäin ilo ja suru ovat, ja kuinka iloinen tulisi olla, jos saa elää tervettä elämää. Toivon Ludwigille kaikkea hyvää, voimia ja virkistystä. Christian L. otti viime hetkellä Ludwigin roolin, kiitos siitä. Tämä projekti antoi minulle henkilökohtaisesti paljon ja uskon, että se kaikkien osallistujien avulla onnistui hienosti. Toivon teille tulevaisuudessa paljon iloa ja innokkuutta teatteriesityksissä ja musiikissa. Ehkä teemme joskus vielä jotain yhteisvoimin. Minulle tuotti suurta iloa työstää kanssanne tätä projektia! Kaikkea hyvää, Anja 9
SAMMON TAONTA ESITYS Louhi ja Ilmarinen Louhi ja neidot sekä Ilmarinen Kuusi, kukkalatva ja Eurytmistit 10
Vielä tässä vaiheessa on mainittava erityiskiitos Anjan päättäväisyydelle, kärsivällisyydelle ja taidokkuudelle, siitä saimme nauttia ohjelman suunnittelusta toteutumiseen asti. Me olemme kaikki iloisia, että ponnistelimme yhdessä suuren Kalevalaesityksen valmiiksi. Se toi meille uskoa tulevaisuuteen, uusia voimia ja luottamusta yhteistyöhön. Kirjoitusryhmässä mukana: Timo, Marja-Liisa, Sirkka-Liisa, Ulla, Mika, Pekka ja Maija Kulttuuritalon takapiha Järnan Juhannusorkesteri 11
Madrid kutsuu kaupunkilomalle Juha Luukkonen haaveili melkein vuoden lomamatkasta Espanjaan. Toukokuussa 30.5.2003 hänen toiveensa sitten toteutui. Hän pyysi Mika Arposta kaveriksi mukaan, ja kolmestaan lähdimme perjantaina Helsingistä Madridiin. Ostimme valmismatkan, mikä oli helpotus, kun Juha, Mika A. ja minä osaamme vain muutamia espanjalaisia sanoja. Ystävällinen matkaopas otti meidät jo lentokentällä vastaan ja vei meidät hoteliin. Mikä ihmismäärä, melu, pöly ja autojen jonot, kaiken tämän saimme nähdä ensimmäisessä tunnissa! Asuimme ihan keskustassa Tryp Washington- hotelissa yhdennessätoista kerroksessa! Kyllä vähän Mikaa huimasi, kun katsoi ikkunasta ulos. Matkaopas antoi meille paljon hyödyllisiä neuvoja, miten me voimme parhaiten tutkiskella Madridia ja lähiympäristöä. Suuri yllätys oli meille ruokaajat, koska vasta klo 14:00 oli pikkulounas ja vasta klo 21:00:n jälkeen oikea lounasaika! Mutta kyllä siihen tottuu. Haasteellinen oli kuumuus, 36-40 asteetta joka päivä, yöllä vähän alempi. Juhalle ostimme heti sandaalit, koska viimeisellä hetkellä hän otti ne matkalaukusta ulos, koska ei hän uskonut, että Espanjassa voisi olla niin paljon lämpimämpi kuin Suomessa! Talvisaappaat jalassa hän kyllä olisi sulanut. Illalla tavasimme Beatrizin ja Sergeijn, kaksi Juha ja Mika Tapolan entistä työntekijää, jotka asuivat molemmat Madridissa. He kertoivat meille, milloin voimme yhdessä vietää aikaa ja näyt-tivät meille hyviä ja halpoja ruokapaikkoja. Meistä oli todella kivaa tavata heidät uudestaan. Me ihailtiin, miten sujuvasti Sergeij oli oppinut Espanja. Hänellä oli hyvin menestyksellinen remonttifirma ja työnsä takia sovimme sunnuntaiksi yhteisen kokopäivänretken. Madrid on mahtava vanha kaupunki täynnä kulttuuria. Lauantaina teimme kävelyn hyvin kauniille patsaille ja puistolle. Pisimmän ajan vietimme Kuninkaanlinnassa, joka oli ihanan viileä ja uskottoman upea. Jokainen huone oli erivärinen, ja samettikangasta ja silkkitapettia joka puolella. Alabasteria ja marmoria, patsaita ja puutaidetta, musiikkihuoneita täynnä kalliita soittimia ja hopeaa ja kultaa joka puolella. Maan ensimmäinen apteekki sijaitsi myös linnassa ja aikamoinen määrä erilaista posliinia oli nähtävillä. Haarniskat olivat niin pieniä, että me emme olisi mahtuneet niihin sisälle. Opas kertoi meille, että ihmiset siihen aikaan olivat keskimäärin vain 150 cm pitkiä! Välillä ostimme jäätelöä ja juomapullot tyhjennettiin nopealla tahdilla. Iltapäivällä osallistuimme kaupunkikierrokseen ja tutustuimme laajemmin tähän ihanan kaupunkiin. Sunnuntaina Beatriz ja Sergeij tulivat hyvän aamiaisen jälkeen hakemaan meidät. Ensin ajettiin heidän tulevalle asuinpaikalleen: kaunis rivitalo 50 km Madridin ulkopuolella, joka oli 12 melkein valmis. Koko asuinalue omistaa sekä uima-altaan ja tenniskentän, ja kaikki talot olivat saman näköisiä, Saharanhiekan keltaisia taloja, viinivuoren alapuolella.( Beatriz ja Sergeij ovat menneet Elokuussa naimisiin ja he asuvat nyt jo uudessa talossa.) Sen jälkeen ajoimme Cervantes n synnyn-kaupunkiin Alcaláan, mistä tuttu historiallinen kertomus Don Quichotista on kotoisin. Tämä hurja ratsumies on niin värikäs ja tuttu san-kari Espanjassa, että myös Madridissa on val-tava patsas hänestä. Illalla menimme pikku ravintolaan syömään, ja olimme tyytyväisiä tähän päivään. Seuraavaksi aamuksi olimme sopineet yhteismatkaan Toledoon, joka oli oikeastaan ensimmäinen Espanjan pääkaupunki ja satoja vuosia vanha. Espanjan tunnetuin taitelija El Greco asui pitkään Toledossa, ja hänen taidetta voi ihailla monessa paikassa. Meille näytettiin opastetulla kierroksella hyvin kauniita kuuluisia tauluja. Toledon kadut ovat alkuperäisiä kapeita katuja, missä autot eivät pääse kulkemaan. Me nautimme talojen var-joista ja kirkkojen kauniista kylmyydestä, koska mittari oli kiivennyt jo yli 40 asteen. Lopuksi tutustuimme korupajaan ja miekka-tehtaseen. Viimeisen illallisen nautimme kiinalaisessa ravintolassa, se oli todella runsas ja edullinen. Tiistaina oli varhainen nousu ja meidät haettiin lentokentälle. Täynnä uusia kokemuksia ja iloisella mielellä saavuimme Suomeen. Me menisimme uudestaan Espanjaan, koska mahtavassa kaupungissa olisi vielä paljon tutkiskeltava, ja toisena vuodenaikana myös rantaloma olisi varmasti elämys. Kiitos Juhalle ja Mikalle kun sain olla teidän matkaseuralainen, pitkän opiskelun jälkeen se oli minullekin ihana elämys, tietämättä, mitä kesä toi vielä tullessaan! Beate
KUN MINÄ LENSIN Ilmassa kohisee Se on kai koski alhaalla Taivas on harmaa, mutta minä olen Kohonnut korkealle kattojen ylle. Siellä katselen kaikkiin ilmansuuntiin Itään, etelään, pohjoiseen, luoteeseen Kaakkoon, länteen ja koilliseen. Eiliseen en katso. Katson paikkaa uudelle talolle. Ilma on tyhjää ja pehmeää. Tuuli heiluttelee hiuksia ja housunlahkeita. Lennän lämmittelemään kokkopaikan Ylle oranssin tulen virtaan. Lieskat lentävät, mutta minä olen Korkeammalla. Juha ja Tuire lentää lepattavat Väinälän katolle. Leena, kerttu ja Rauno liihottelevat Kaukamoiseen päin. Kuka kerkisi ensin? Rauno hypähti maahan niin, että pienet Kivet lentävät. Mikan pitkä matka kallioon taittu Joutuisasti kun han lentoon hurjaan Vauhdin saa. Ja hui, kuka viuhahtaa halki ilmojen Väinälään? Se on Vesa-Matti sauvat ilmassa suihkien. Myös Eila hurjasti pyrskien Taavettiin Lentää ja laulaakin Tommi ja Aini etsivät turhaan lentävää mattoa. Itse täytyy lehahtaa Vipuseen ja Seppolaan. Heli ei malta lentoaan lainkaan Lopettaa. No, tuuli sen vielä opettaa, Kun kokouksiin täytyy lennähtää. Ja mukavaksi lopuksi Ulla leipoi rusinapullat Kaikille lentäjille Runoryhmä 17.11.03 Tommi, Vesa-Matti, Eila, Rauno, Mika A., Leena, Kerttu, Aini, Juha, Tuire, Heli 13
Tapolan nuoret Hei! Minä olen Jani. Olen Saksalais-Suomalainen ja olen asunut lapsuuden Helsinkin lähellä ja Rovaniemellä. Viimeiset 11 vuotta asuin Saksassa Berliinissä. Minun isäni on saksalainen ja äitini suomalainen ja he asuvat minun pikku siskon ja pikku veljen kanssa Saksassa. Tulin Saksassta tänne Tapolaan tekemään Suomalaisen Siviilipalveluksen. Olen nyt ollut täällä kahdeksan kuukautta. Asun Väinälätalossa ja olen Juustolassa ja Navetassa töissä. Pidän kovasti työstäni ja ihmisistä jotka ovat ympärilläni. Luana Meier Hei nimeni on Luana. Synnyin 13.9.1982, tulen Sveitsistä ja olen varttunut alppimaatilalla. Vuonna 1993 äitini kuoli. 5 vuotta myöhemmin veljeni minun ja isäni piti muuttaa pois Alpeilta. Muutimme pieneen kylään Bielin lähelle. Kävin 10 vuotta Rudolf Steiner koulua, jonka jälkeen kävin emäntä- ja sen jälkeen suoritin 6kk harjoittelu jakson tavallisella maatilalla. Lopuksi aloitin sitten maatalouskoulun. Ensimmäisen vuoden suoritin luomutilalla seuraavan bio-dynaamisella tilalla. Käytännön opetuksen jälkeen seurasi vielä vuosi teoria opetusta Bernin maatalousoppilaitoksessa jossa sitten myös valmistuin. Nyt olen täällä ja toivon, että voin kokea täällä jotain uutta ja luoda jotain hyvää tälle kylälle. Gerald Röseler Hei minun nimeni on Gerald Röseler, olen 22 vuotta vanha ja tulen Saksasta. Synnyin 10.04.1981 schwesrissä, se on pieni kaupunki pohjois Saksassa lähellä Hampuria ja Rostockia silloisesssa Länsi- Saksassa. Kävin siellä kouluni ja suoritin sähkö-kommunikaation opintoni. Sen jälkeen muutin Leipzikiin, joka on hieman isompi kaupunki Drestenin lähellä. siellä asuin 2 vuotta. Nyt olen tullut vuodeksi tänne Tapolaan vapaaehtoistyöntekijäksi ja toivon, että siitä tulee hyvä vuosi meille kaikille. Alexander Röhm Minun nimeni on Alexander Röhm ja tulen pienestä kylästä (Watterdingen) Saksasta kauniin Bodenjärven läheltä. Olen 20 vuotta vanha ja olen päässyt ylioppilaaksi tänä vuonna, sen jälkeen päätin suorittaa siviilipalvelukseni Suomessa. Nyt asun Vipusessa ja päätyöni on Petterin hoitaminen. Minusta on mukavaa olla Petterin kanssa vaikka se onkin joskus vähän vaikeaa. Työskentelemme aamu- ja iltapäivisin yhdessä kynttiläpajassa. Siellä voimme päästää luovuutemme valloilleen. Vapaa-aikanani luen mielellään, kuuntelen musiikkia tai menen kävelylle. Koska olen kiinnostunut historiasta haluan tulevaisuudessa opiskella jotain sen suuntaista. Olivier Herman Hei. Minun nimeni on Olivier Herman, tulen Belgian ranskankieliseltä alueelta ja olen 20 vuotta vanha. Suoritin juuri sosiologian koulutukseni ja yksi syy, että olen täällä on, että haluan tietää mitä opiskelen seuraavaksi, koska on niin paljon erilaisia vaihtoehtoja. Toinen syy, että olen täällä on se, että uskon tämän olevan upea kokemus tulevaisuudelleni. Haluan myös oppia tuntemaan Suomalaista kulttuuria. Minusta tämä on hyvä tehdä EVS:än kautta. Se on järjestö, joka tarjoaa nuorille mahdollisuuden elää jossakin EU maassa ilmaiseksi yhdeksi vuodeksi. Nuoren täytyy vain valita sopiva kohde. Minä halusin työskennellä kehitysvammaisten kanssa, koska olin työskennellyt heidän kanssa jo Belgiassa ja halusin tietää minkälaista se on Suomessa. Työskentelin Belgiassa samankaltaisessa paikassa kuin Tapola. Käytännössä työskentelen juustolassa Teemun kanssa. Teemu ei osaa puhua eikä kuule, joten kommunikointi on joskus vähän hankalaa, mutta asian saa kyllä perille vaikkapa kuvien avulla. 14
Sarah Schwebs Minä olen Andreas. Olen 21 vuotta vanha. Halusin ilman muuta lukion jälkeen ulkomaille, maahan jossa on ihan toisenlainen ilmasto ja kieli. Ja niin päädyin tänne Tapolaan. Täällä teen päivisin töitä Väinälässä eri ihmisten kanssa, pidän tällä hetkellä paljon työstäni. Minun harrastukset ovat: pyöralla ajelu, jääkiekko, jota ehkä voin myös täällä pelata. Minun nimeni on sarah ja olen 19 vuotta vanha. Tulen etelä Saksasta Reutlingenin kaupungista, joka sijaitsee lähellä Stutgarttia. Siellä elän yhdessä vanhempieni, kahden sisareni ja koiramme kanssa. Toinen siskoistani on jo muuttanut pois kotoa ja opiskelee. Ennen kuin tulin Tapolaan kävin koulua, olin paljon mukana erilaisissa luonnonsuojelu ja ympäristö asioissa, pidin lapsille jumppatunteja ja olin töissä hedelmä- ja vihanneskaupassa. Lisäksi autoin yhdessä yksi maailma kaupassa. Pidän luonnossa olemisesta, kavereiden tapaamisesta, matkustelusta, Täällä Tapolassa asun Sipulimökissä ja kuulun Seppolaan. Aamupäivisin työskentelen Seppolassa Tapion kanssa. Iltapäivisin olen joko Kutomossa, Seppolassa tai kyläseminaarissa. Sydämellisin terveisin Sarah. Capucine Hei. Minä olen Capusine tai Kapu tulen Ranskasta Pariisista. Nyt kun olen 24 vuotta saanut elää tällä planeetalla voin sanoa, että elämä on ihana kokemus, joka yllättää minut joka päivä. Elämä on vain yksinkertaista peliä, jossa on ylä- ja alamäkiä. Tulin tänne saadakseni uuden näkökulman elämään, miltä asiat näyttävät katsottuna toisesta näkökulmasta. Oppiakseni tuntemaan paremmin ihmisen, joka pystyy lähettämään ihmisiä avaruuteen, mutta ei pysty selittämään ihmisten välisiä tunteita! Yritän elää lopun elämästäni yrittäen ymmärtää ihmis- olentoa! Toivon, että jokainen löytää vastaukset kysymyksiinsä ja pienen tähden taivaalta, joka opastaa häntä. CARPE DIEM (nauti joka hetkestä jonka elät)! Julia Obst Hei! Minö olen Christian. Minä tulen saksasta, Bonnista. Minä olen 19 vuotta vanha. Minä olen töissä juustolassa. Minun kanssa juustolassa ovat Olivier ja Teemu aamupäivällä, Reetta-Liisa ja Seppo iltapäivällä. Minä pidän yhteisöstä Tapolassa. Minulla on yksi kaksoisveli ja yksi sisko. Tobias on 19 ja Daniela on nyt 22. Ensin minä asuin Taavetissa, mutta nyt minä asun Kalliossa. Minä tykkään lentopallosta ja musiikista. Orimattilassa minä pelaan lentopalloa Olivierin kannsa. Se on Kivaa! Minun nimeni on Julia ja olen 20 vuotta vanha. Tulen Saksasta Hannoverin läheltä missä asuin vanhempieni, mummoni ja siskoni Stefanien (23) kanssa. Kun pääsin ylioppilaaksi (2003) päätin, että menen vuodeksi ulkomaille ja koska olin jo aina halunnut käydä Skandinaviassa valitsin Suomen. Nyt asun Vipusessa Outakiven perheen, Alexin ja kyläläisten Petterin, Eskon, Jannen, Tommin, Ilkan, Marja-Liisan ja Timon kanssa. Yhdessä muodostamme hyvän ryhmän. Aamuisin työskentelen kutomossa, jossa autan Riittaa ja iltapäivisin olen talossa. Lisäksi autan Alexia Petterin hoidossa. Jos minulla on aikaa luen mielellään, kuuntelen musiikkia, menen elokuviin, kirjoitan kirjeitä tai menen kävelylle. Olen täällä Suomessa EVS:än kautta. Vuoden kuluttua haluaisin aloittaa sosiaali-pedagogian opiskelun, mutta nyt pysyn vielä muutaman kuukauden täällä Tapolassa keräämässä kokemusta. 15
TAAVETIN VÄKI TOIVAKASSA 22-26.10.2003 Kukapa ei edes joskus haluaisi katkaista arjen joskus kovinkin ankeaa harmautta pienellä lomamatkalla? Kukapa ei haluaisi kokea sitä olotilaa, jossa ei ole kiirettä minnekään, jossa ei tarvitse seurata aikatauluja, eikä tehdä mitään erityistä, senkun olla vaan? Lomailla aikoi ainakin Taavetin väki. Maija, talon äiti olikin hyvissä ajoin varannut meille monille ennestään tutun Toivakan talon viideksi vuorokaudeksi syysloman aikana. Matkavalmistelut aloitettiin ajoissa, jotta kaikilla varmasti olisi rauhassa aikaa pestä vaatteita ja pakata. Mukaan otettiin lämpimien vaatteiden lisäksi cd-soittimet ja levyt, ruokaa, kunkin lääkkeet, ruoka- ja taskurahaa ym. tarpeellista, unohtamatta tietenkään lomamieltä Lähtöpäivän aamuna jokainen vielä siivosi huoneensa ja keittolounaan jälkeen sitten päästiin tien päälle kahden auton voimin. Matka Heinolan ja Sysmän kautta taittui joutuisasti ja Hirsiahon talossa oltiin jo kolmen aikaan iltapäivällä. Voi sitä hulinaa, kun kaikille piti löytää oma soppi, sänky ja tyyny johon kallistaa päänsä! No, aika kivuttomasti se sujuikin ja pian pääsimme lepäämään hetkeksi ennen saunan lämmitystä ja iltaruokaa. Hirsiaho on talo, joka osalle porukastamme oli jo tuttu. Minuun teki vaikutuksen talon sekä sitä ympäröivän maiseman kauneus, sekä talon tarjoamat monet mukavuudet, kuten sauna, pesutila pyykinpesukoneineen sekä hyvinvarustettu keittiö, jossa oli jopa astianpesukone. Melkein parasta kaikesta oli kuitenkin se, että talossa oli kaksi takkaa, joissa alituisesti paloi tuli, sillä meidän mukanamme tuli talvi Toivakkaan. Pekat tekivätkin lumityöt ja hakivat polttopuita, joita isäntämme Tapani Häkkinen meille ystävällisesti pilkkoi. Lomalla on tietysti ensisijaisesti tarkoitus rentoutua ja levätä, mutta tietyt raamit ja rutiinit seurasivat mukanamme kotoa. Talousaskareita teki jokainen vuorollaan, kuten myös huolehti huoneensa siisteydestä. Christian hoiti kauppa-asiat ainoana ajokortin haltijana, kun taas allekirjoittanut heilui kauhan varressa, hoiti lääkkeet sekä raha-asiat. Miten ne viisi päivää sitten vietettiin? Aamulla klo 10 oli aamupala, jonka jälkeen jokainen sai löytää mieleistään tekemistä kuten musiikin kuuntelua, lukemista, jutustelua, kävelyä raittiissa ilmassa, kutomista, lepoa yms. Kahden ja kolmen välillä iltapäivällä syötiin lounas, jonka jälkeen oli lepoa. Sitten alkoi saunan lämmitys ja iltaruoan valmistelu. Kaksi ensimmäistä iltaa saunoi suurin osa porukasta puulämmitteisessä rantasaunassa, jonka Pekat meille lämmittivät. Mutta kuten sanottua, tuli talvi ja jäädytti vesiletkun, joten kaikki siirtyivät talon sähkösaunaan. Saunan jälkeen paistettiin makkaraa ja nautittiin takkatulen lämmöstä. Lauantaina lähdimme Toivakkaan ostoksille ja pizzalle ja elävöitimme hiljaisen Toivakan katukuvaa muutamaksi tunniksi. Pizzeriassa meitä palveltiin kuin kuninkaita ja saimme kuulla olevamme piristävä lisä Toivakan muuten niin hiljaiseen elämään. Viimeisenä iltana, elikä lauantaina, söimme juhla-aterian alku-, pää- ja jälkiruokineen ja allekirjoittanut oli huomaavinaan tiettyä haikeutta. Loma on sentään aina loma, eikä töihin palaaminen niin kauhean hauskalta ainakaan sinä iltana tuntunut. Sunnuntaiaamuna aamiaisen jälkeen siivosimme jälkemme, pakkasimme tavaramme ja matka takaisin Tapolaan, Sabinen ja Timon ystävällisellä avustuksella, alkoi varhain iltapäivällä. Muistelen Toivakassa viettämääni aikaa lämmöllä. Loma oli minulle oiva tilaisuus tutustua Taavetin väkeen vähän toisesta näkökulmasta uutena työntekijänä. Kiitokseni Christianille, Jormalle, Pekka Blomkvistille, Pekka Krohnille, Maurille, Mika Wirralle ja Raimolle antoisista lomapäivistä Toivakan Hirsiahossa! Pirjo Seppälä SYYSRETKI VALAMOON 20 25.10.2003 Maanantaina klo 10 aikaan kokoontui alapihalle joukko innokkaita matkalaisia: Kaukamoisen talosta Sirkka-Liisa, Kerttu ja Aila, Vipusesta Esko, Ilkka, Tommi ja Hannu-poika, Seppolasta Aini sekä naapurista Anne ja Katariina. Pakkasimme vihreän Toyotan täpötäyteen ja otimme suunnan kohti Valamoa. Kaikesta näkyi, että tärkein ei ollut unohtunut, vaan jokainen oli muistanut pakata mukaan ison pussillisen reipasta ja iloista retkimieltä. Matka sujui hyvin, vaikka kestikin monta tuntia. Kävimme välillä Vihantarannassa välipalalla. Matkan aikan näimme ensimmäiset lumihiutaleet ja välillä oli jopa melkoinen myräkkä! Matkamusiikkina soi Jöröjukkarock ja muut vauhdikkaat kappaleet Hannu-pojan uudelta CD:ltä. Valamoon saavuimme parahiksi päivällisaikaan. Maa oli valkoinen, pakkasta muutama aste ja oli jo pimeää. Syötyämme asetuimme taloksi punaiseen vierastaloon ja kävi melkoinen huiske, ennen kuin kaikki oli paikoillaan. Ihan ensimmäiseksi täytyi kuitenkin etsiä Eskon kissakortti, joka oli hankittu hyvissä ajoin ennen matkalle lähtöä Salmen kaupasta Tapolan läheltä (terveisiä Sirpalle!). Tiistaina mukava opas, kuuliaisuusveli Antti, näytti meille paikkoja. Saimme nähdä mm. kirjaston, kirkon, vanhan kirkon ja museon. Antti kertoi paljon Valamon historiasta ja tästä päivästä. 16
Valamon matkaajat Anne ja Aila, Ilkka ja Aini sekä Kerttu ja Sirkka-Liisa. Illalla pääsimme kaikki saunaan, joimme saunakahvit ja keräsimme voimia seuraavaa päivää varten. Keskiviikkona näimme Joensuun kaupunginteatterissa lomaamme hyvin sopivan näytelmän, Valamon yksinänen. Teatteriesityksen jälkeen kävimme Rossossa pizzalla. Sielu ja ruumis ravittuina matkasimme takaisin Valamoon. Torstaina tutustuimme Leväniemen toimintakeskuksen myymälään Kasvion kylässä. Myymälän yhteydessä toimi heidän puutyöpajansa ja kutomonsa, jossa tehtiin hienoja mattoja. Tämä tutustumiskäynti teki suuren vaikutuksen Kerttuun, joka sai ajatuksen toivoa Tapolan kutomotyöpajan vierailua sinne. Illalla otimme suunnan kohti Varkautta ja kävimme elokuvissa. Nasun suuri elokuva oli monille mieleen, toiset valitsivat merirosvoseikkailun. Perjantaina vierailimme Leväniemen toimintakeskuksessa, joka sijaitsee ihanalla paikalla kauniin järven rannalla noin kuuden kilometrin päässä Valamosta. Se on pieni kylä, niin kuin Tapolakin. Kylän asukkaat asuvat omissa tai yhteisasunnoissa, henkilökunta auttaa elämänkulkua työajan puitteissa ympäri vuorokauden. Väki viljelee maata, kasvattaa juureksia, varsinkin perunaa ja vihanneksia. Juuri nyt yhden työpajan väki työskenteli rakennuslaajennusten kim-pussa. Tarkoitus oli lisätä työtilaa ruuan jatkojalostusta varten. Työpajoina olivat myös pesula, ruokala ja tärkeät ulkotyö- ja kunnossapitoryhmät. Paikka oli mielenkiintoinen ja tunsimme itsemme hyvin tervetulleiksi vieraiksi. Saapas nähdä, ehkä sieltä suunnitellaan vastavierailua meille päin! Illalla osallistuimme luostarin tunnelmalliseen jumalanpalvelukseen. Vaikka palvelus kesti noin kaksi tuntia, oli se niin kaunis ja harras kokemus, ettei meistä kukaan huomannut väsyä. Palveluksen päätyttyä ilahtui luostarin johtaja, Ikumeni Sergei, Tommin lämpimästä yllätyshalauksesta ja kiitoksista. Lauantaina lähdimme heti aamupalan jälkeen ajelemaan kotia kohti. Väsyneinä, mutta matkaamme tyytyväisinä, palasimme Tapolaan illansuussa. Päivien kuluessa olemme usein palanneet muistoissamme Valamoon. Erityisesti mieleen ovat jääneet mirhan tuoksu jumalanpalveluksessa sekä lukemattomat kauniisti palavat tuohukset. Mieleen ovat myös jääneet ystävälliset ihmiset, jotka suhtautuivat meihin niin mukavasti, ravintola Trapesan väki, joka tarjosi erittäin hyvää ruokaa, yllätysjätskiä ja viimeisellä lounaalla myös maistiaiset luostarin omaa viiniä. Erityiseti Tommia ilahdutti suuresti nähdä munkkiveljestön jäseniä ja heidän tummia, komeita asujaan. Tässä matkalaisien mietteitä: Esko: Saisinko lisää tätä herkkua? Ruoka oli hyvää. Ilkalla oli mukava matka, ja hän yllätti meidät kaikki olemalla aina ensimmäisenä valmis uusiin kokemuksiin. Tommi odotteli uutta lomapäivää uusin kujein ja halauksin. Aini ilahtui erityisesti lumesta ja maisemista. Sirkka-Liisa muisteli Vihantasalmen välipalaa ja siellä erehdyksessä juo-maansa urheilujuomaa se teki hänet entistä pirteämmäksi! Päällimmäiseksi kirjoittajille jäi mieleen koko retken kotoisa, leppoisa ja kiireetön tunnelma. Sen sai aikaan Valamon vertaansa vailla oleva ilmapiiri, ystä-välliset ihmiset ja ennen kaikkea matkalaisten reipas ja iloinen mieli. Aila Harmaala ja Anne Kärkelä 17
MUISTOJA KROATIASTA Kun keväällä kyselin Ilkalta ja Tommilta minkälaisen loman he tahtoisivat saada, haaveilivat poikamiehet merestä, lentokoneesta pilvien päällä ja kaupungin riennoista. Tommi tiesi myös heti, että hän tahtoo Kroatiaan. Sinne lähdimme, lensimme Dubrovnik iin mukanamme myös Rauno ja Sirkka-Liisa Kaukamoisesta sekä Mare, opettaja ystäväni, Helsingistä. Lentokoneessa oli hieman juhlallinen tunnelma; olihan nyt loman aika. Dubrovnikissa sitten lämmin ja pehmeä ilma kietoi meidät syleilyynsä. Innostuneina katselimme komeita maisemia; vehreitä vuoria ja tummaa turkoosia Adrian merta. Hotellimme oli aivan merenrannalla, monien muiden hotellien vieressä. Huonejärjestelyiden jälkeen pujahdimme terassille kahville ja kivennäisvedelle, mitä joimme matkan aikana yhteensä ainakin sata litraa. Rantamme oli kivinen ja aallot huuhtelivat sitten sekä kiviä että meitä mukavasti. Yleensä viisaat (Rauno ja Sirkka-Liisa) istuivat varjossa, kun me toiset hipsuttelimme vedenrajaan kastumaan. Etenkin Ilkka nautti suuresti tyrskivistä aalloista. Ja uskaltauduttiinhan sitä syvemmällekin. Kesä oli niin kuuma, että vietimme joka päivä siestaa ja lepäsimme hyvin. Ja retkeilimme. Ensimmäisen päivän tutustuminen vanhaan kaupunkiin oli hyvä harjoitus kuumuudessa kulkemiseen, ja huomasimme kaikki tahtovamme merelle. Meriretki läheiseen saareen hiekkarannalle olikin etenkin Raunon mieleen. Vaikkakin jouduimme odottelemaan laivaanpääsyä pitkään. Tulomatkaa saaresta kaupunkiin enteili myös pieni jännitys; tuuli yltyi aikamoiseksi ja kaikki päivänvarjot rannalta ja terasseilta piti kasata pikaisesti. No, laiva kuitenkin palasi meitä hakemaan ja jouduimme popsimaan juuri tilaamamme upeat ihanat jäätelöannokset huippuvauhtia. Pisin retkemme oli bussimatka Monte Negroon ja siellä serpentiinitietä ylös vuorille. Mare ja minä emme aina uskaltaneet katsoa ikkunasta ulos, sillä tuntui siltä, että bussi kääntyessään ajaa ulos tieltä ja syöksyy rotkoon. Toiset istuivat rauhallisesti huikeita näkymiä katsellen. Monte Negron vanhassa kaupungissa tapasimme ensimmäiset kerjäläiset matkallamme. Maa on hyvin köyhä (osa entistä Jugoslaviaa), vaikkakin vanha kaupunki oli täynnä muodikkaita pikku liikkeitä. Matkamme parhaat ruuat söimme rannalla pienessä kalaravintolassa Monte Negrossa. Eipä silti: ruoka maistui aina kaikille, vaikkei sitä voi pitääkään Dubrovnikin matkailuvalttina. Tommi ja Mare söivät joka aamu koristeet tarjoiluvadeilta ja taikoivat näin näyttäviä voileipiä. Ilkka ihastui isoihin suklaakakkupaloihin ja Sirkka-Liisa säteili aina ruokapöydässä, varsinkin silloin kun saimme kuulla hauskaa tai kaunista musiikkia illallisella. Ja musiikkia riitti melkein joka ilta. Me teimme myös kävelyretkiä ehkä mieleenpainuvin niistä niemen kärkeen: kohtasimme upeita kasveja, joista valtavat aloe verat ihmetyttivät meitä. Dubrovnik on kaunis kaupunki ja ihmettelimme miten hyvin se tuntui toipuneen sodasta. Sota tuli meille hetkeksi todeksi, kun taksinkuljettajamme kertoi vielä korjaamattomista rakennuksista ja näytti paikkaa edessämme: Tuolla minun ystäväni sotivat, tuossa olivat vastassa serbit. Muuten matka oli meille rauhaisa ja iloinen. Heli Me olemme kiitollisia ajastamme Tapolassa. Nyt vihillä Beatriz ja Sergei. 18
SEPON JUHLAT Saavuimme Tapolan Seppolaan Sepon 40-v päiviä juhlimaan. Helli-mummo kepillään ovea koputti Outi-tätiä, Ulla-serkkua vierelleen hoputti. Seppo harmaassa juhlapuvussaan lämpimästi vastaanotti vieraitaan ja lahjapyörän saadessaan lähti heti sitä kokeilemaan. Yhdessä soitimme, lauloimme, keväistä sunnuntaipäivää vietimme, Söimme mansikkakakkua, kahvittelimme, toistemme seurassa viihdyimme. Kiersimme Tapolaa ristiin rastiin, ihmisen jälkiä ihailimme, juuston makua, tuoksua, työn alla olevaa poppanaa, lypsyhetkeä, mehiläisvahakynttilöitä ja keskellä lampolan sekakuoroa yritimme saada suunvuoroa. Vielä jäi paljon puhuttavaa, nähtävää, yhdessä koettavaa, mutta sen me jätämme seuraavaan kertaan. Siis vielä kerran kiitos, yhä mieltä lämmittää kaikki ihmiset mukavat, halaus lämmin ja hellä, ja Outilta vielä erikseen: yhteisöasumisessa on etuja joita ei ole yksinäisellä. Ulla Saajos Hyvät ystävät Haluamme tällä lehdellä kertoa Tapolasta ja sen toiminnasta ja siten tuoda sitä lähemmäksi kaikille niille jotka ovat kiinnostuneita siitä. Kuitenkin tämän lehden tekeminen tuottaa kustannuksia ja siihen me pyydämme teidän ystävällistä avustusta. Tiedämme että kaikki jotka ovat kiinnostuneita lukemaan Tapolan kuulumisia eivät ehkä pysty maksamaan tätä lehteä, siksi tämän lehden maksu on vapaaehtoinen. Löydät säännöllisesti lehtemme välistä liitteet: kannatusyhdistyksen jäsenhakemuksen ja pankkisiirtolomakkeen. Ystävällisin terveisin lehden toimitus JÄSENHAKEMUS Puh 03 882 450, Fax 03 882 4528 Tahdon liittyä Tapolan kyläyhteisö ry:n jäseneksi. Paikka ja aika Nimi Osoite: 19
20