Rahoitus ja vakuutus 217 Vakuutustoiminta 216 Vakuutusyhtiöiden maksutulot pienenivät ja maksetut korvaukset kasvoivat vuonna 216 Vahinko-, henki- ja työeläkevakuutusyhtiöiden yhteenlasketut vakuutusmaksutulot pienenivät vuonna 216 5,7 prosentilla 22,4 miljardiin euroon. Maksetut korvaukset ja eläkkeet puolestaan kasvoivat 4,8 prosenttia 21,6 miljardiin euroon. Vuoden 216 lopussa sijoitusten tasearvo oli 156,9 miljardia euroa, kun mukaan lasketaan myös henkivakuutusyhtiöiden sijoitussidonnaisten tuotteiden katteena olevat sijoitukset. Vakuutusyhtiöiden sijoitusjakauma 31.12.216, milj. euroa Työeläkevakuutusyhtiöt Työeläkevakuutusyhtiöiden vakuutusmaksutulot ja maksetut korvaukset koostuvat lakisääteisestä eläkevakuutuksesta. Maksutulot ovat nousseet viime vuosina. Vuonna 216 ne olivat 13,6 miljardia euroa, mikä on 2,6 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Samaan aikaan myös korvauskulut ovat nousseet. Vuonna 216 korvauskulut olivat 17,6 miljardia euroa, mistä maksettujen korvauksien osuus oli 14,4 miljardia euroa. Viime vuodesta korvauskulut nousivat 8,8 ja maksetut korvaukset 3,9 prosenttia. Sijoitustoiminnan tuotot ja kulut kasvoivat vuonna 216. Sijoitustoiminnan tuotot olivat yhteensä 31,3 miljardia ja kulut 26,8 miljardia euroa. Sijoitustoiminnan nettotuotto kasvoi 14,1 prosentilla 4,5 miljardiin euroon. Sijoitusten tasearvo puolestaan kasvoi 4,1 prosentilla 88,7 miljardiin euroon. Tästä 59,7 prosenttia Helsinki 17.11.217 Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.
oli sijoituksia osakkeisiin ja osuuksiin. Viime vuodesta sijoitukset osakkeisiin ja osuuksiin kasvoivat 11,6 prosentilla 52,9 miljardiin. Vakuutustekninen vastuuvelka oli vuoden 216 lopussa 91,6 miljardia euroa. Kasvua vuodentakaiseen oli 3,9 prosenttia. Vakuutusteknisen vastuuvelan muutoksen takana oli vakuutusmaksuvastuun kasvu 6,8 prosentilla 49,2 miljardiin euroon. Työeläkevakuutusyhtiöiden taseet olivat vuoden 216 lopussa 98,6 miljardia euroa. Taseet kasvoivat vuodentakaisesta 4, prosenttia. Henkivakuutusyhtiöt Henkivakuutusyhtiöiden vakuutusmaksutulot pienenivät vuodesta 215 26,9 prosentilla 4,6 miljardiin euroon. Erityisesti maksutulot yksilöllisistä säästövakuutuksista ja kapitalisaatiosopimuksista pienenivät selvästi viime vuoteen verrattuna. Maksetut korvaukset kasvoivat viime vuodesta 8,9 prosentilla 4,3 miljardiin euroon. Sijoitustoiminnan tuotot laskivat 16,6 prosentilla 2,6 miljardiin euroon, kun taas kulut pienenivät 29, prosentilla 1,1 miljardiin euroon. Arvonkorotusten, niiden oikaisujen ja realisoimattomien arvonmuutoksien jälkeen henkivakuutusyhtiöiden sijoitustoiminnan nettotuotto oli 3,1 miljardia euroa, mikä on 19,1 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Henkivakuutusyhtiöiden yhteenlaskettu tilikauden voitto pieneni viime vuoden 395 miljoonasta eurosta 237 miljoonaan euroon. Tilikauden voitto voi vaihdella paljon vuosittain. Vuonna 214 yhteenlaskettu tilikauden voitto oli 166 miljoonaa ja vuonna 213 421 miljoonaa euroa. Taseiden arvo oli vuoden 216 lopussa 56,6 miljardia euroa, nousten 4 prosenttia vuodentakaisesta. Taseista sijoitusten arvo laski hieman viime vuoden 2,8 miljardista eurosta 19,9 miljardiin euroon, mutta sijoitussidonnaisten vakuutusten katteena olevien sijoitusten arvo puolestaan kasvoi 31,6 miljardista eurosta 34,4 miljardiin euroon. Viime vuosina sijoitussidonnaisten vakuutusten katteena olevien sijoitusten arvo onkin noussut voimakkaasti samalla kun muiden sijoitusten arvo on hitaasti pienentynyt. Vakuutustekninen vastuuvelka pysyi lähes muuttumattomana, ollen vuoden 216 lopussa 18,9 miljardia euroa. Vahinkovakuutusyhtiöt Vahinkovakuutusyhtiöiden vakuutusmaksutulot pysyivät vuoden 215 tasolla 4,5 miljardissa eurossa. Maksetut korvaukset kasvoivat 3,4 prosenttia 3, miljardiin euroon. Liikekulut kasvoivat 3,5 prosentilla 877 miljoonaan euroon. Vakuutusmaksuvastuun ja korvausvastuun muutoksista johtuen vakuutustekninen kate nousi 114 miljoonasta eurosta 288 miljoonaan euroon. Sijoitustoiminnan tuotot pienenivät ja kulut kasvoivat vuodesta 215. Tuotot olivat 83 miljoonaa euroa, eli 14,2 prosenttia pienemmät kuin edeltävänä vuonna. Kulut kasvoivat 3,5 prosentilla 362 miljoonaan euroon. Sijoitusten pienentynyt nettotuotto sai tilikauden voiton kasvamaan vakuutusteknistä katetta huomattavasti vähemmän, 2,6 prosentilla 586 miljoonaan euroon. Vahinkovakuutusyhtiöiden taseet kasvoivat 15,8 miljardista eurosta 16,5 miljardiin euroon. Sijoitusten arvo vuoden 216 lopussa oli 4,5 prosenttia suurempi kuin edeltävänä vuonna, 14, miljardia euroa. Vakuutustekninen vastuuvelka puolestaan kasvoi 2,2 prosenttia 12,4 miljardiin euroon. Tarkempaa tietoa vakuutustoiminnasta on saatavilla tilaston tietokanta-taulukoista ja muiden vakuutustietoa tuottavien yhteisöjen internet-sivuilta (linkki tilaston kotisivun vasemmassa valikossa kohdassa Linkit ). Vakuutustoiminta-tilasto kattaa eläke-, henki- ja vahinkovakuutusyhtiöiden toimintatietoja, kuten tuloslaskelman, taseen, sijoitukset sekä vakuutusluokittaisia tietoja. Tiedot perustuvat Finanssivalvonnan tiedonkeruuseen vakuutusmarkkinoilla toimivien yhteisöjen kotimaan toiminnasta. Tilinpäätösten rakenne 2
eroaa monilta osin eläke-, henki- ja vahinkovakuutusyhtiöiden kesken. Henki- ja vahinkovakuutusyhtiöiden tiedot sisältävät myös sivuliikkeet ulkomailla. Lähdeaineistomuutoksista johtuen tilastovuoden 216 julkistuksessa liitetaulukot ovat uudistuneet, eivätkä kaikki tiedot ole suoraan verrannollisia aiemmin julkistettujen taulukoiden kanssa. 3
Sisällys Taulukot Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Vakuutusyhtiöiden taseet 216, milj. euroa5 Liitetaulukko 2. Vakuutusyhtiöiden sijoitustoiminnan tuotot 216, milj. euroa.5 Liitetaulukko 3. Henkivakuutusyhtiöiden vakuutusluokkakohtaiset tiedot 2166 Liitetaulukko 4. Vahinkovakuutusyhtiöiden vakuutusluokkakohtaiset tiedot 2167 Kuviot Liitekuviot Liitekuvio 1. Vakuutusyhtiöiden vakuutusmaksutulon jakauma, milj. euroa8 Laatuseloste: Vakuutustoiminta.9 4
Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Vakuutusyhtiöiden taseet 216, milj. euroa Aineettomat hyödykkeet yhteensä Sijoitukset yhteensä Sijoitussidonnaisten vakuutusten katteena olevat sijoitukset Saamiset yhteensä Muu omaisuus yhteensä Siirtosaamiset yhteensä VASTAAVAA Oma pääoma /peruspääoma yhteensä Tilinpäätössiirtojen kertymä yhteensä Pääomalainat Vakuutustekninen vastuuvelka, oma osuus Sijoitussidonnaisten vakuutusten vastuuvelka, oma osuus Pakolliset varaukset yhteensä Jälleenvakuutustalletevelat Muut velat yhteensä Siirtovelat VASTATTAVAA 216 41 Työeläkevakuutusyhtiö 96 88 654 1) 6 648 2 786 461 98 645 41 8 91 615 5 994 627 98 645 42 Vahinkovakuutusyhtiö ml. sivuliikkeet ulkomailla 1) Tietoa ei ole saatu, se on liian epävarma esitettäväksi tai se on salassapitosäännön alainen 219 13 969 1 515 562 269 16 534 3 131 12 225 12 381 5 543 238 16 534 41 Henkivakuutusyhtiö ml. sivuliikkeet ulkomailla 86 19 893 34 423 416 1 588 227 56 633 2 315 3 515 18 855 34 442 5 39 188 56 633 Liitetaulukko 2. Vakuutusyhtiöiden sijoitustoiminnan tuotot 216, milj. euroa Sijoitustoiminnan nettotuotto tuloslaskelmassa Sijoitustoiminnan tuotot yhteensä Osinkotuotot Korkotuotot Muut sijoitustuotot Arvonalentumisten palautukset Myyntivoitot Sijoitustoiminnan kulut yhteensä Kulut kiinteistösijoituksista Kulut muista sijoituksista Korkokulut ja muut vieraan pääoman kulut Arvonalentumiset Rakennusten suunnitelmapoistot Myyntitappiot 216 41 Työeläkevakuutusyhtiö 4 52 31 272 1 269 1 7 6 389 9 21 78-26 752-392 -5 619-251 -1 662-26 -18 82 42 Vahinkovakuutusyhtiö ml. sivuliikkeet ulkomailla 439 83 137 164 159 83 26-362 -72-92 -15-113 -7-64 41 Henkivakuutusyhtiö ml. sivuliikkeet ulkomailla 3 99 2 64 38 387 793 131 1 21-1 142-11 -439-73 -22-5 -322 5
Sijoitusten arvonmuutokset ja arvonkorotukset ja niiden oikaisut 216 41 Työeläkevakuutusyhtiö 42 Vahinkovakuutusyhtiö ml. sivuliikkeet ulkomailla 1) Tietoa ei ole saatu, se on liian epävarma esitettäväksi tai se on salassapitosäännön alainen 1) -2 41 Henkivakuutusyhtiö ml. sivuliikkeet ulkomailla 1 61 Liitetaulukko 3. Henkivakuutusyhtiöiden vakuutusluokkakohtaiset tiedot 216 HENKIVAKUUTUSYHTIÖT YHTEENSÄ Henkivakuutus yhteensä Yksilöllinen säästövakuutus Riskivakuutukset Kapitalisaatiosopimukset Eläkevakuutus yhteensä Yksilöllinen eläkevakuutus Ryhmäeläkevakuutus Tuleva jälleenvakuutus 216 Vakuutusmaksutulo ensivakuutuksesta, 1 euroa 4 576 227 3 94 584 2 249 495 366 786 1 288 33 671 643 45 48 266 163 Ensivakuutuksen maksetut korvaukset, 1 euroa 4 31 11 2 889 74 1 634 519 25 884 1 49 31 1 42 397 1 8 828 411 569 Vakuutustekninen vastuuvelka, 1 euroa 53 297 91 32 581 597 22 22 55 42 156 9 976 936 2 714 364 13 844 435 6 869 93 1 948 1) Tietoa ei ole saatu, se on liian epävarma esitettäväksi tai se on salassapitosäännön alainen Sopimusten tai vakuutusten lkm 2 497 914 1 814 664 631 961 1 86 89 96 614 683 25 664 225 19 25 Vakuutettujen lkm 2 88 923 2 14 866 633 443 1 381 423 1) 866 57 658 523 27 534 6
Liitetaulukko 4. Vahinkovakuutusyhtiöiden vakuutusluokkakohtaiset tiedot 216 VAHINKOVAKUUTUS YHTEENSÄ Vahinkovakuutuksen ensivakuutus yhteensä Lakisääteinen tapaturma Urheilijoiden tapaturma Muu tapaturma Sairaus Maa-ajoneuvot Raiteilla liikkuva kalusto Ilma-alukset Alukset Kuljetettavat tavarat Tulipalo ja luonnonvoimat Muut omaisuudelle aiheutuneet vahingot Moottoriajoneuvon vastuu Ilma-aluksen vastuu Vesiliikennealuksen vastuu Yleinen vastuu Luotto Takaus Muut varallisuusvahingot Oikeusturva Matka-apu Vahinkovakuutuksen tuleva jälleenvakuutus yhteensä Kotimainen jälleenvakuutus Ulkomainen jälleenvakuutus 216 Vakuutusmaksutulo, 1 euroa 4 471 521 4 335 273 567 23 2 748 184 41 371 342 85 39 1) 68 89 57 197 42 25 613 468 825 86 2 389 232 411 3 998 2 195 65 282 93 454 136 248 69 138 67 111 Maksetut korvaukset, 1 euroa -2 969 84-2 99 189-48 998-3 73-11 916-281 96-557 371-48 622-29 248-227 11-428 91-496 792-1 255-134 914-18 38-1 569-42 874-53 63-59 895-57 49-2 487 Ilmoitettujen vahinkojen lkm 2 19 868 2 19 154 167 982 1 146 162 714 67 116 476 618 7 996 55 93 25 466 518 12 123 657 83 25 453 14 83 2 84 14 828 1) Tietoa ei ole saatu, se on liian epävarma esitettäväksi tai se on salassapitosäännön alainen 714 74 64 Sopimusten tai vakuutusten lkm 29 87 333 28 89 37 275 316 72 1 928 295 2 125 69 2 967 549 186 4 1 56 493 3 67 187 3 517 532 5 538 7 44 839 3 285 481 15 627 9 53 399 31 3 788 28 278 26 1 277 926 Vakuutettujen lkm 1 346 94 1 346 94 1 538 258 51 178 5 519 15 3 238 489 7
Liitekuviot Liitekuvio 1. Vakuutusyhtiöiden vakuutusmaksutulon jakauma, milj. euroa 8
Laatuseloste: Vakuutustoiminta 1. Tilastotietojen relevanssi Vakuutustoiminta-tilasto kuvaa Suomessa vahinko-, henki- ja eläkevakuutustoimintaa harjoittavien yhtiöiden sekä suomalaisten vahinko- ja henkivakuutusyhtiöiden ulkomaisten sivukonttorien toimintaa. Varsinaisten tuloslaskelman ja taseen lisäksi tarkastellaan sijoitustoimintaa ja vakuutustoimintaa jaoteltuna vakuutusluokkakohtaisesti. Huomioitavaa on, että tässä tilastossa työeläkevakuutuslaitokset käsittävät ainoastaan yksityiset eläkevakuutusyhtiöt, jotka kuuluvat Finanssivalvonnan valvottavien listalle ja VAKRA-tiedonkeruun tiedonantajatasolle 41. Tilasto on vuositilasto joka kuvaa tuloslaskelman osalta koko vuoden aikana kertynyttä tietoa ja taseen osalta vuoden lopun tilannetta varoista ja veloista. Alkuvuonna lopettaneiden vakuutusyhtiöiden tiedot ovat tilastossa mukana kyseisen vuoden loppuun asti. Tiedonkeruun määrittelyvaiheessa on huomioitu Finanssivalvonnan valvontatoimen vaatimukset tietosisällölle. Käytetty tilinpäätöskaava perustuu Sosiaali- ja terveysministeriön asetukseen vakuutusyrityksen tilinpäätöksestä ja konsernitilinpäätöksestä (614/28). Taustalla on direktiivi vakuutusyritysten tilinpäätöksistä ja konsolidoiduista tilinpäätöksistä (91/674/ETY). Tiedot kerätään Finanssivalvonnan suorana tiedonkeruuna kaikilta Suomessa toimivilta eläke-, vahinko- ja henki vakuutusyhtiöiltä ml. näiden ulkomaiset sivukonttorit.tiedonantovelvollisuus perustuu tilastolakiin (28/24/14 ) sekä Finanssivalvonnasta annetun lain 18 :n 2 momenttiin. 2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus Yhtiöt raportoivat tilinpäätös- ja erittelytiedot kansallisen tilinpäätösnormiston mukaan. Tilinpäätöskaava-asetuksen lisäksi kansallisia tilinpäätösmääräyksiä, jotka koskevat myös vakuutusyhtiöitä, on kirjanpitolaissa ja vakuutusyhtiölaissa. Tämän lisäksi Finanssivalvonta on antanut tarkemmat ohjeet omassa Määräys ja ohjekokoelmassa 14/212. Tiedot kerätään kokonaistutkimuksena suorana tiedonkeruuna kaikilta Suomessa toimivilta vahinko-, henki- ja eläkevakuutusyhtiöiltä ml. näiden ulkomaiset sivukonttorit. Tiedot toimitetaan Finanssivalvontaan konekielisenä raporttina. Finanssivalvonta toimittaa kerätyt valvontatiedot Tilastokeskukseen määräajoin. Aineiston suurimpiin yksiköihin tehdään tarkistus vertaamalla raportoituja tietoja julkaistuihin tilinpäätöksiin. Lopuksi muutamat erittelytiedot täsmäytetään tuloslaskelman ja taseen eriin. Täsmäytyksessä kohdennetaan henki- ja vahinkovakuutusyhtiöiden vakuutusluokittaisen erittelyn vakuutusmaksutulot tuloslaskelman vastaavaan erään henkivakuutusyhtiön vakuutusluokittaisen erittelyn maksetut korvauskulut tuloslaskelman vastaavaan erään henki-, eläke- ja vahinkovakuutusyhtiöiden sijoitustoiminnan tuotot ja kulut tuloslaskelman vastaavaan erään Täsmäytys viedään pääerästä alaeriin näiden suhteellisella osuudella. 3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus Tilaston laatu on hyvä. Tilasto perustuu vahinko-, henki- ja eläkevakuutusyhtiön kirjanpitoon. 4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus Tilasto ilmestyy vuosittain tilastovuotta seuraavan vuoden lokakuussa, tarkat julkaisupäivät näkyvät tämän sivuston kohdassa "Tulevat julkistukset". 9
5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys Tilasto julkaistaan verkkojulkaisuna Tilastokeskuksen sivuilla. Tuloslaskelma- ja tasetietojen aikasarjat ovat saatavilla vuodesta 212 alkaen tilaston verkkosivulla tietokantataulukkona. Tätä aikaisemmat aikasarjat on noudettavissa Finanssivalvonnan tietopalvelusta: Lisäksi vakuutustoimintatietoja on Finanssialan keskusliiton tietopalvelussa. Muita lähteitä vakuutustoimintatietoihin ovat Finanssivalvonnan tietopalvelussa: eläkevakuutus henkivakuutus vahinkovakuutus sekä Finanssiala ry julkaisut 6. Tilastojen vertailukelpoisuus Lähteenä em. tilastojulkistuksissa on ollut käytössä sama Finanssivalvonnan keräämä aineisto, joten tiedot ovat vertailukelpoiset. 7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys Tilasto on tuotettu vallitsevan tilinpäätösstandardin mukaisesti ja on vertailukelpoinen muiden vakuutustoiminta-tietoa tuottavien tilinpäätöstilastoihin nähden. Tilastossa vahinko-, henki- ja eläkevakuutusyhtiöitä tarkastellaan itsenäisinä instituutioina, ei konserneina. 1
Rahoitus ja vakuutus 217 Lisätietoja Jarkko Kaunisto Kerttu Helin Vastaava tilastojohtaja: Ville Vertanen 29 551 3551 29 551 333 rahoitusmarkkinat@tilastokeskus.fi www.tilastokeskus.fi Lähde: Vakuutustoiminta 216, Tilastokeskus Asiakaspalaute: www.tilastokeskus.fi/palaute Tietopalvelu ja viestintä, Tilastokeskus puh. 29 551 222 www.tilastokeskus.fi ISSN 1796-479 = Suomen virallinen tilasto ISSN 2341-769 (pdf) Julkaisutilaukset, Edita Publishing Oy puh. 2 45 5 asiakaspalvelu.publishing@edita.fi www.editapublishing.fi