Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry. Vuosikertomus 2014 Kirjastokatu 1 13100 Hämeenlinna www.kettuki.fi taidekeskus@kettuki.fi + 358 44 040 5107
SISÄLLYS JOHDANTO... 3 YLEISTÄ... 3 Hallinto... 4 Toimitilat... 4 Henkilöstö... 4 KETTUKI-VERKOSTO... 5 Verkostotapaaminen... 5 Kansainvälinen yhteistyö... 6 Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa... 6 TIEDOTUS... 7 Vaikuttamistoiminta... 8 TAIDETOIMINTA... 8 Tapahtumat... 9 Näyttelyt... 10 Taidekokoelma... 11 TALOUS... 12 Tuloslaskelma 2014... 12 2
JOHDANTO Vuosi 2014 oli muutosten vuosi. Pitkäaikainen taideohjaaja, Kettukin perustajajäsen, Ahti Isomäki jäi kevätkauden jälkeen eläkkeelle taideohjaajan ja taiteellisen johtajan työstä. Kettukissa vaihtui sekä toiminnanjohtaja että taiteellinen johtaja. Kahdelle pitkäaikaiselle hallituksen jäsenelle jätettiin kiittävät hyvästit. Henkilöstön ja hallinnon jäsenten vaihtuessa on tuntunut tärkeältä keskustella paljon, miettiä Kettukin toiminnan ydintä sekä tutustua valtakunnalliseen ja kansainväliseen erityistaiteen kenttään. Syksyllä Kettukissa pakattiin ja purettiin taidekokoelman lisäksi koko irtaimisto, kun toimitilat muutettiin Iittalasta Hämeenlinnan keskustaan Kumppanuustalolle. Kumppanuustalon toiminta käynnistyi syyskuussa 2014 kahden vuoden suunnittelun jälkeen. Kumppanuustalo on kaikille avoin kansalaistoiminnan keskus, joka sijaitsee Hämeenlinnan keskustassa. Kaikille toimijoille uusi toimintaympäristö ja yhteisten käytäntöjen luominen uusituissa toimitiloissa uusien yhteistyökumppanien kanssa on vaikuttanut paljon arkiseen työhön. YLEISTÄ Kettukia ylläpitää vuonna 2002 perustettu Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki KETTUKI ry. Kettukin tavoitteena on tehdä erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden taidetta tunnetuksi ja kohottaa taiteenalan arvostusta. Kettuki pyrkii parantamaan erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden mahdollisuuksia opiskella ja harrastaa taidetta sekä työskennellä taiteen alalla. Kettuki on saavuttanut tunnustetun aseman alan toimijoiden keskuudessa sekä paikallisesti, valtakunnallisesti että kansainvälisesti. Taidekeskus Kettukin toiminta käynnistyi Hämeenlinnan Verkatehtaalla toukokuussa 2006. Käynnistämisen mahdollistanut ESR-hanke päättyi vuoden 2007 lopussa. Vuosina 2008 2014 Kettuki on saanut toiminta-avustusta Opetus- ja kulttuuriministeriöltä, mikä on mahdollistanut toiminnan jatkumisen ja edelleen kehittämisen. Lisäksi Kettuki on saanut kulttuuriavustusta Hämeenlinnan kaupungilta, joka on kohdistettu paikallisen kulttuuritoiminnan kehittämiseen. Erilaisten apurahojen turvin on toteutettu monenlaisia projekteja. Kettuki järjestää näyttelyitä, kouluttaa, antaa asiantuntija-apua ja toimii alan edunvalvojana ja tietopankkina. Kettuki ylläpitää omaa valtakunnallista taidekokoelmaa ja välittää informaatiota alan tapahtumista maanlaajuisesti. Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry:n jäsenistöön kuuluu taiteilijoita, taiteen ja kehitysvamma-alan asiantuntijoita sekä muita erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden taiteesta kiinnostuneita henkilöitä. 3
Hallinto Susanna Hintsala, kansalaisuusyksikön johtaja hallituksen puheenjohtaja Kikka Jelisejeff, muotoilija, johtava opettaja varapuheenjohtaja Jaana Isomäki, psykologi sihteeri Varsinaiset jäsenet: Pekka Elomaa, valokuvaaja Ahti Isomäki, taidemaalari Minna Haveri, TaT Varajäsenet: Jaakko Bashmakov, kuvataiteilija, graafinen suunnittelija Sirpa Haapaoja, TaM Sirpa Pietikäinen, KM Eija Ruoho, kuvataiteilija AMK Katri Stenberg, taidemaalari Yhdistyksen hallituksella oli vuoden 2014 aikana 10 kokousta, jotka pidettiin joko Kehitysvammaliitossa Helsingissä tai Kumppanuustalolla Hämeenlinnassa. Kevätkokous pidettiin 25.3.2014 ja syyskokous 7.11.2014. Lisäksi yhdistyksen hallitus kokoontui toiminnan suunnittelupäiville Kumppanuustaloon 20.9.2014. Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry:n jäsenmäärä oli vuoden 2014 lopussa 90. Jäsenistä yksityishenkilöitä oli yhteensä 74 ja yhteisöjäseniä oli 16. Toimitilat Kettukin toimitilat olivat elokuun loppuun saakka Iittalan taidetalossa, jossa vuokrattuna oli toimistohuone, taidekokoelman varastotila ja ulkovarasto. Syyskuun alusta alkaen Kettukin toimitilat ovat sijainneet Kumppanuustalolla Hämeenlinnan keskustassa. Kumppanuustalolla vuokrattuna on toimistohuone, vintillä tila taidekokoelmaa, varastoa ja arkistoa varten sekä yhteinen tila Hämeenlinnan Seudun Setlementti ry:n kanssa taidetoimintaa varten. Kumppanuustalo avattiin syyskuussa 2014 ja siellä on kiinteästi vuokralla 12 eri toimijaa, joista valtaosa toimii sosiaali- ja terveysalalla. Kettuki on talon ainut kulttuuritoimija. Lisäksi talossa toimii satunnaisesti erilaisia yhdistys- ja kansalaistoimijoita. Vanajaveden opiston kanssa yhteistyössä järjestetyt taidekurssit toteutettiin Hämeenlinnan Aimokoulun tiloissa kevätkaudella 2014. Syyskaudella taidekurssi toimi uusissa tiloissa Kumppanuustalolla. Henkilöstö Kettukin toiminnanjohtajana työskenteli vuoden 2014 alusta Päivi Lilja, sosionomi AMK. Lilja työskenteli 50 % työajalla tammi-huhtikuussa ja täysiaikaisena toukokuun alusta lähtien. Kettukin osa-aikaisena taiteellisena johtajana työskenteli taidemaalari Katri Stenberg. Taideohjaajina kursseilla toimivat taidemaalari Katri Stenberg koko lukuvuoden ja taidemaalari Ahti Isomäki kevätkaudella. Kuvataiteilija Samuli Laurinolli on toiminut Kettukissa osa-aikaisesti erilaisissa tuotannollisissa ja taiteellisissa tehtävissä. Teknisiä töitä on tehnyt Ahti Isomäen lisäksi Olli Isomäki ja Samuli Laurinolli. 4
Suomen kielen opiskelija Tadziwana Mbewe on tehnyt Kettukissa kaksi harjoittelujaksoa, yhteensä kuusi viikkoa. Mbewen työnkuva on ollut hyvin monipuolinen. Heidi Malin on ollut työkokeilussa Kettukissa lokakuun alusta lähtien ja hän on toiminut pääasiassa englannin kielen kääntäjänä tehden myös toimistotöitä. KETTUKI-VERKOSTO Kettuki on tiedottava ja yhdistävä kulttuuripoliittinen vaikuttaja erityistaiteen kentällä. Kettuki ajaa kaikkien erityistaiteen toimijoiden asioita ollen monipuolinen erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden tuen verkosto. Kettukin uusi toiminnanjohtaja ja taiteellinen johtaja pyrkivät vuoden aikana tutustumaan verkoston toimijoihin. Art Kaarisillassa käytiin vuoden aikana useaan otteeseen. Toiminnanjohtaja vieraili huhtikuussa Maaseudun Sivistysliiton avoimissa ovissa ja kesäkuun alussa Tampereella järjestetyssä Kultturellia! -tapahtumassa, jossa oli mahdollista tavata useita alan toimijoita yhdellä kertaa. Kahden päivän tutustumisvierailu tehtiin Lieksaan, jossa tavattiin Lieksan kristillisen opiston rehtori Petri Pehkonen ja Inka Kivi Luova-keskuksesta. Lisäksi vierailtiin ja yövyttiin Kirsikodissa, jossa tavattiin taiteilijoiden lisäsi Kirsikodin perustaja Raija Mikkonen. Lieksan vierailulla mukana oli hallituksen jäsen Minna Haveri. Joulukuussa vierailtiin Tampereella OmaPolku ry:ssä, jossa käytiin tutustumassa Oma- Polku Ateljeen sekä media- ja taidepajan toimintaan. OmaPolussa mukana oli Samuli Laurinolli. OmaPolku Ateljee Kirsikodin ateljee Verkostotapaaminen Kuudes valtakunnallinen verkostotapaaminen järjestettiin Kumppanuustalolla Hämeenlinnassa. Taidestudio Herenplaatsin johtaja Richard Bennaars kertoi tapaamisessa Herenplaatsin määrätietoisesta tarinasta Euroopan yhdeksi tunnetuimmaksi taidestudioksi. Paneelikeskustelussa Minna Haveri, Richard Bennaars sekä Kaarisilta ry:n taideopettaja, kuvataiteilija Jarmo Kukkonen keskustelivat erityistaidetoiminnasta. Työpajoissa ideoitiin verkoston tulevaisuutta. Case-esimerkki kuultiin Koruverstas Klovan Aitopajakorukurssilta ja ohjaaja Tanja Nykänen oli esittelemässä Lyhty ry:n kulttuuritoimintaa. 5
Kikka Jelisejeff esitteli Kettukin taiteilijoita kymmenen vuoden ajalta ja vuoden 2010 taiteilija Matti Rauhaniemi kertoi omasta taiteilijuudestaan. Lopuksi vierailtiin Galleria Arxissa Vuoden 2014 taiteilijan Tiina Elina Nurmisen näyttelyssä, jossa hän esitteli taidettaan taideopettaja Eija Ruohon avustamana. Työpaja verkostotapaamisessa Kansainvälinen yhteistyö Kettuki on jäsen outsider-taiteen eurooppalaisessa yhteistyöjärjestössä European Outsider Art Association (EOA). Celf o Gwmpas - Arts Round About -organisaation kanssa jatkettiin aktiivista yhteistyötä näyttelyvaihdon muodossa. Ensimmäinen yhteisnäyttely järjestettiin Hämeenlinnan Verkatehtaalla kesällä 2014. Seuraavaksi Kettukin teoksia matkaa Walesiin syksyllä 2015. Tärkeimmät kansainväliset yhteistyökumppanit Australia Arts project Australia (Melbourne) Hollanti Galerie Atelier Herenplaats (Rotterdam) Islanti List an landamæra, Throskahjalp ja Asgardur (Reykjavik), Fjöllment (Akreyri) Iso-Britannia Project Ability (Glasgow), Raw Vision - lehti (Lontoo), Carousel (Brighton) Norja Trastad Samlinger (Borkenes) Ruotsi Inuti (Tukholma), Kunstskolen Linnea (Tukholma) Saksa Galerie Alte Turnhalle (Bad Dürkheim), Kunsthaus Kannen (Münster) Tanska Bifrost-taidekoulu (Randers), Kööpenhaminan kehitysvammaisten taidekoulu, Karavana-ateljee (Århus), GAIA museo (Randers) Tsekki Inventura (Praha) Venäjä Outsiderburg Viro Juks-keskus (Tallinna) Wales Celf o Gwmpas - Arts Round About -organisaatio Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa Kehitysvamma- ja taidealan järjestöjen lisäksi Kettuki luo ja ylläpitää yhteistyösuhteita erilaisiin toimijoihin. Kumppanuustaloon muuton myötä yhteistyöverkosto laajeni entisestään koskemaan useita sosiaali- ja terveysalan järjestöjä. 6
Yhteistyökumppanit vuonna 2014 Art Kaarisilta (Helsinki) ArsHäme ry ETEVA kuntayhtymä ETKU ry (Tampere) FINFAMI -Kanta-Hämeen mielenterveysomaiset ry HAMK (Hämeenlinna) Honkakoti (Janakkala) Hyvinkään kaupungin työkeskus Hämeenlinnan asumispalvelut Hämeenlinnan kaupunki Hämeenlinnan kaupungin monikulttuurityö Hämeenlinnan kaupungin lasten ja nuorten palvelut Hämeenlinnan mielenterveysyhdistys Hämi ry Hämeenlinnan Raamattu puhuu ry Hämeenlinnan Seudun A-Kilta ry Hämeenlinnan Seudun Kehitysvammaisten tukiyhdistys Hämeenlinnan Seudun Nuorisoasunnot ry Hämeenlinnan Seudun Setlementti ry Hämeenlinnan taiteilijaseura Hämeen liitto Hämeen Sininauha ry Into ry (Turku) Kaarisilta ry (Nastola) Kanta-Hämeen erilaiset oppijat ry Kehitysvammaliitto Kehitysvammaisten palvelusäätiö Kehitysvammaisten tukiliitto Kiipulan ammattiopisto (Janakkala) Kirsikoti ry (Lieksa) Kotipesä (Hämeenlinna) Koruverstas Klova (Hämeenlinna) Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX (Hämeenlinna) Lieksan kristillinen opisto (Lieksa) Linnan tilapalvelut Oy (Hämeenlinna) Luova-keskus (Lieksa) Lyhty ry (Helsinki) Maaseudun sivistysliitto MSL Matinkulmakodit (Hämeenlinna) MLL Hämeen piiri ry Mäyränkoti (Hämeenlinna) Naivistit Iittalassa -säätiö (Iittala) Omapolku ry (Tampere) Opetus- ja kulttuuriministeriö Paletti Oy Papunet (Helsinki) Raamarit Oy (Hämeenlinna) Riihimäen Teatteri Oy Rikosuhripäivystys Seurakuntaopisto (Järvenpää) Taiteen edistämiskeskus -Hämeen taidetoimikunta Toimintakeskus Viisari, Luotsisäätiö (Hämeenlinna) Turun suomenkielinen työväenopisto Vaalijalan kuntayhtymä (Nenonpelto) Vanajaveden opisto (Hämeenlinna) Vapaaehtoiskeskus Pysäkki Verkatehdas Oy (Hämeenlinna) Vimmart (Tampere) Virvelinranta (Hämeenlinna) Ämy ry TIEDOTUS Kettuki tiedottaa erityistaiteeseen liittyvistä asioista valtakunnallisesti kotisivuillaan netissä ja Kettuki-tiedotteessa. Kettukin verkkosivu-uudistus aloitettiin loppusyksyllä. Uudistuksen tarkoituksena oli selkeyttää sivujen käytettävyyttä ja päivittää visuaalinen ilme. Kettukin kotisivuilta löytyy tietoa mm. alan tapahtumista, kirjallisuudesta, tutkimuksista ja opinnäytetöistä sekä alan toimijoista Suomessa ja ulkomailla. Myös näyttely- ja tapahtumatietoja päivitettiin kotisivuilla ja kerrottiin alan kansainvälisestä sekä kotimaisesta kehittymisestä. Kettukin Facebook-ryhmässä tiedotettiin alan toiminnasta. Vuoden aikana ilmestyi kaksi sähköistä Kettuki-tiedotetta, joissa tiedotettiin valtakunnallisista ajankohtaisista asioista. Yhdistyksen asioista tiedotettiin postitse lähetetyin jäsenkirjein. 7
Tärkeimmistä näyttelyistä ja tapahtumista kerrottiin tiedotustilaisuuksissa ja kaikista muista medioille lähetettävin tiedottein. Kehitysvamma-alan julkaisuissa Kettukin toimintaa oli esillä. Hämäläisissä maakuntalehdissä, paikallislehdissä ja Yle Hämeessä Kettukin tapahtumat noteerattiin kiitettävästi. Kettukin yleisesite uusittiin suomen ja englanninkielisenä. Esittelymateriaalia Kettukin toiminnasta ja taidekokoelmasta jaettiin tapahtumissa ja näyttelyissä kuhunkin tilanteeseen sopivalla tavalla. Vaikuttamistoiminta Vuoden aikana Kettuki antoi verkoston toimijoille neuvontaa kotisivuilla, tapaamisissa, puhelimitse ja sähköpostitse. Kettuki antoi myös lausuntoja erityistaidetoiminnan puolesta pyydettäessä. Vuoden taideteko-palkinnolla Kettuki antaa tunnustusta erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden taidetta ja kulttuuria edistäneelle henkilölle tai taholle. Vuonna 2014 palkinnon sai Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Kultturellia -vähän erilaisen kulttuuritapahtuman tuottamisesta ja erityisesti kehitysvammaisten osallisuudesta tapahtumassa. Palkinto luovutettiin erityistaiteen verkostotapaamisessa ja sitä vastaanottamassa oli Kehitysvammaisten Palvelusäätiön projektipäällikkö Petteri Kukkaniemi ja Kultturellia-tapahtuman projektityöntekijä Esa Vienamo. TAIDETOIMINTA Petteri Kukkaniemi ja Esa Vienamo vastaanottamassa Vuoden taideteko -palkintoa Vuonna 2014 toteutettiin jo vakiintuneen taidestudiotoiminnan lisäksi runsaasti erilaisia projekteja yhdessä eri toimijoiden kanssa. Yhteistyössä Vanajaveden opiston kanssa järjestetyt erityisryhmien kuvataidekurssit jatkuivat Hämeenlinnassa. Kevät- ja syyskaudella toimineeseen kahteen ryhmään osallistui keväällä 17 ja syksyllä 19 taiteen tekijää. Taidekurssit kokoontuivat tiistaisin kevätkaudella Verkatehtaalla Aimokoulun tiloissa ja syyskaudella Kumppanuustalossa. Opettajien palkat maksoi Vanajaveden opisto. Materiaalien hankinnasta, tiloista ja kurssien käytännön järjestelyistä vastasi Kettuki. Opettajina kursseilla toimivat kevätkaudella Ahti Isomäki ja Katri Stenberg. Syyskaudella Katri Stenberg opetti molemmissa ryhmissä. Yhteistyössä Etevan kanssa järjestettiin Taide arjen vahvistajana -taidekurssi, jossa taideohjaajana toimi kuvataiteilija Samuli Laurinolli. Kurssi oli osa laajempaa Etevan projektia, jonka tavoitteena on taidelähtöisten menetelmien käytön lisääntyminen erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden asumisyksiköiden arjessa. Kanta-Hämeen erilaisten oppijoiden kanssa yhteistyössä toteutettiin taidekurssi Taiteen kautta kokonaiseksi, joka oli suunnattu laajasti erilaista tukea oppimiseen tarvitseville. Ohjaajana kurssilla toimi Samuli Laurinolli. Kurssin tavoitteena oli osallistujan itsetunnon nostaminen, onnistumisten kokemusten lisääminen ja psykologisen kehityksen tukeminen värien ja erilaisten materiaalien käytön kautta taiteen keinoin. 85
Koruverstas Klova ja Kettuki toteuttivat yhteistyössä ainutlaatuisen erityistä tukea tarvitseville henkilöille suunnatun korukurssin. Kurssilla kukin osallistuja suunnitteli ja toteutti itse korun, joita työstettiin oikeilla kultasepän työkaluilla. Materiaaleina käytettiin hopean lisäksi esimerkiksi huopaa ja helmiä. Kuuden hengen ryhmä kokoontui yhteensä viisi kertaa. Korujen tekemistä ohjasi työryhmä Teija Halonen, Henna Hokkanen ja Heidi Pesu. Tuotoksista järjestettiin näyttely, jossa esillä oli Katri Stenbergin ohjauksessa tehtyjen taulujen pohjalta toteutettuja uniikkeja koruja. Tapahtumat Kettuki tuotti ja otti osaa erilaisiin taide- ja kulttuuritapahtumiin vuoden aikana. Kumppanuustalon avoimissa ovissa lokakuun lopussa esiteltiin Kettukin toimintaa ja tapahtumassa oli esillä runsaasti Kettukin taidetta ja muita tuotteita. Kumppanuustalon myyjäisissä marraskuun lopussa oli Kettukissa myynnissä usean eri yhteistyöorganisaation tuotteita. Yhteistyössä Lyhty ry:n ja Hämeenlinnan elävän musiikin yhdistys Ämy ry:n kanssa tuotiin Marginaaliklubi ensimmäistä kertaa Helsingin ulkopuolelle. Marginaaliklubia on järjestetty Lyhty ry:n toimesta Helsingissä vuodesta 2008. Marginaaliklubin tarkoituksena on yhdistää erilaiset ihmiset ja poikkitaiteellinen meno. Marginaaliklubilla esiintyivät Lyhty ry:n kulttuurityöpaja Valosta ponnistava todellinen jazzfunk-soul -virtuoosi Kalle Salonen sekä paikallinen afrojatsia ja deep funkkia yhdistelevä The Blassics - yhtyeen trio Juha Sarkkola ja Tuure Tammi. Kalle Salonen bändeineen Hämeenlinnan Verkatehtaalla Suomen suurimmassa postikortti-tapahtumassa, Postikorttiparatiisissa oli esillä erittäin suuri valikoima erityistaiteen postikortteja. Kettuki kokosi, esitteli ja myi kortteja eri organisaatioista. Tapahtuman esiintymislavalla toiminnanjohtaja Päivi Lilja esitteli lyhyesti Kettukin toimintaa, jonka jälkeen Vuoden taiteilija Tiina Elina Nurminen kertoi taiteestaan Into ry:n Leena Hakalan avustamana. Hämeenlinnan Taiteiden yössä Kettuki järjesti runsaan kävijämäärän keränneen Lelusta leluksi vai joksikin muuksi -työpajan. Illan aikana nonstop työpajassa vanhat lelut taipuivat osallistujien käsissä muun muassa koruiksi. Työpajan ohjaajana toimivat Kettukin taidestudion taiteilija Anna Vesala, Katri Stenberg ja Päivi Lilja. Anna Vesala ja Katri Stenberg ohjaamassa 96
Näyttelyt Taidekeskus Kettuki järjesti kolme taidenäyttelyä vuonna 2014. Lisäksi Kettukin taidestudion taiteilija Antti Korkeilalla oli näyttely yhdessä kuvataiteilija Saara Piispan kanssa Sorbus-galleriassa Helsingissä. Varsinaisten näyttelyiden lisäksi Kumppanuustalolla oli runsaasti esillä teoksia Kettukin taidekokoelmasta ilahduttamassa talon toimijoita ja kävijöitä. Hämeenlinna -Kotona ja Kylässä -At Home and Away 1.8. 14.8.2014 Kehräämö, Verkatehdas, HML Kettuki järjesti Hämeenlinnan kaupungin 375-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Hämeenlinna-aiheisen taidenäyttelyn. Näyttelyn teoksia oli työstetty syksystä 2013 saakka Kettukin ja Vanajaveden opiston yhteistyössä järjestämällä taidekurssilla. Näyttelyyn kutsuttiin myös kansainvälisiä osallistujia Celf o Gwmpas -organisaatiosta Walesista. Näyttelyn taiteilijat: Harri Blomberg, Maria Eloranta, Debbie Hicks, Simo Huusko, Sari Kataja, Anne Keränen, Antti Korkeila, Jarmo Laakkonen, Kirsi-Maria Laine, Sini Laitala, Janet Lewis, Dawn Novell, Mirja Närvänen, Marja-Liisa Peltola, Dawn Pritchard, Ari Romppanen, Jukka Suni, Lee Tell, Kimmo Tolvanen, Sirpa Tuoriniemi, Terho Vainio, Anna Vesala, Dean Warburton Walesilaisia taidekankaita Luonnon Ihmeet -Antti Korkeila ja Saara Piispa 3.9. 14.9.2014 Sorbus-galleria, Helsinki Syyskuussa Sorbus-galleriassa nähtiin kahden taidemaalarin, Antti Korkeilan ja Saara Piispan yhteisnäyttely, jossa tutkiskeltiin luonnon ihmeitä: eksoottisia lintuja, sääilmiöitä, ihmisen ja eläinten kohtaamisia ja muita harvinaisia tapahtumia. Näyttelyssä oli ihailtavalla ja luonnollisella tavalla, tasa-arvoisesti rintarinnan esillä erityistä tukea tarvitsevan ja vammattoman taiteilijan teoksia. Saara Piispa ja Antti Korkeila avajaisissa 10 7
Tiina Elina Nurminen -Yhteisessä paratiisissa 24.9.2014 24.10.2014 Galleria Arx, Hämeenlinna Kettukin Vuoden taiteilijan, Tiina Elina Nurmisen, yksityisnäyttely järjestettiin Galleria Arxissa. Näyttelyn teemana oli Tiina Elinan elämänhistoria, tapahtumat syntymästä tähän hetkeen saakka. Näyttelyn teokset olivat valmistuneet näyttelyä varten vuosina 2012 2014. Näyttelyn avasi Uusi Lastensairaala tukiyhdistyksen ja säätiön puheenjohtaja Anne Berner. Taideopettaja Eija Ruoho ja Tiina Elina Nurminen Punainen ovi - Kettukin joulunäyttely 1.12.2014 19.12.2014 Kumppanuustalo, Hämeenlinna Joukko taiteen tekijöitä ikuisti joulua teoksiinsa, jotka olivat esillä Kettukin joulunäyttelyssä. Jouluaiheiset teokset tehtiin sekä Kettukin taidekurssilla Katri Stenbergin ohjauksessa että Etevan ja Kettukin yhteistyöprojektissa, jossa ohjaajana toimi Samuli Laurinolli. Teokset valmistuivat pääosin syksyllä 2014 ja osa näyttelyn teoksista valikoitui näyttelyyn Kettukin taidekokoelmasta. Näyttelyn taiteilijat: Jaakko Hiltunen, Kimmo Tolvanen, Harri Blomberg, Terho Vainio, Antti Korkeila, Jukka Suni, Sirpa Tuoriniemi, Simo Huusko, Mirja Närvänen, Jaana Niemelä, Iina Vilkman, Kari Laurila, Jarmo Laakkonen, Ari Romppanen, Marja-Liisa Peltola, Anna Vesala, Kirsi-Maria Laine, Sari Kataja, Noora Hietakunnas, Eivort Bennert, Katja Ihaniemi, Jukka Alanoja, Mark Matsibora, Mika Ruokonen, Päivi Niukkanen Taidekokoelma Taidekokoelma kasvoi vuoden aikana usealla teoksella ja se käsittää nyt lähes 700 teosta. Kokoelmaa täydennettiin niin, että se kattaa nyt teoksia kaikilta Kettukin Vuoden taiteilijoilta. Syksyllä 2014 jatkettiin taidekokoelman mittavaa dokumentointityötä, jonka tarkoituksena on tallentaa jokaisen teoksen teostiedot yhteiseen tiedostoon laadukkaan kuvan kera. Linnea Meuronen, Tulikukka poltteessa 2013 Kettukin teoksia on esillä taidelainaamo-toiminnan kautta Kumppanuustalolla kolmen eri organisaation toimitiloissa. Teoksia on lainassa myös Hämeen liitossa maakuntajohtaja Timo Reinan työhuoneessa ja Hämeenlinnan kaupungin Perhehoitoyksikkö Kanervan toimitiloissa. Lisäksi 20 teoksen kokoelma Kirsikodin taiteilijoiden teoksia Kettukin taidekokoelmasta on lainassa Hämeen Tukikodissa. 11 8
TALOUS Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry:n jäsenmaksu oli vuonna 2014 henkilöjäseniltä 20, järjestöiltä 50, ainaisjäseniltä 200 ja kannatusjäseniltä 500. Yhdistys sai Opetus- ja kulttuuriministeriöltä toiminta-avustusta 78 000 euroa, mikä mahdollisti taidekeskuksen toiminnan jatkumisen ja edelleen kehittämisen. Hämeenlinnan kaupungin toiminta-avustus oli 4000 euroa ja juhlavuoden erityisavustukset yhteensä 700. Tuloslaskelma 2014 Varsinainen toiminta Tuotot 10 085,60 Kulut Henkilöstökulut -62 024,40 Poistot -292,54 Muut varsinaisen toiminnan kulut -35 107,56 Tuotto-/Kulujäämä -87 338,90 Varainhankinta Tuotot 2 825,85 Kulut -441,00 Varainhankinta 2 384,85 Tuotto-/Kulujäämä -84 954,05 Sijoitus- ja rahoitustoiminta Tuotot 23,10 Kulut 0,00 Sijoitus- ja rahoitustoiminta 23,10 Satunnaiset erät Avustukset 82 000,00 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) -2 930,95 129