LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALAN AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN KEHITTÄMISOHJELMA

LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALAN AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN KEHITTÄMISOHJELMA Opetushallitus Utbildningsstyrelsen MONISTE 14/2005

Opetushallitus Taitto: Soila Salonen Moniste 14/2005 ISBN 952-13-2487-2 (nid.) ISBN 952-13-2488-0 (pdf) ISSN 1237-6590 Edita Prima Oy, Helsinki 2005

Sisällys 1 JOHDANTO... 3 2 LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALAN KOULUTUKSEN NYKYTILA 2.1 Oppilaitokset... 5 2.2 Koulutustarjonta... 7 2.3 Koulutuskysyntä... 8 2.4 Maatilatalouden, puutarhatalouden ja metsätalouden kehitys... 11 2.5 Maatalous-, puutarhatalous- ja luonto- ja ympäristöalojen koulutuksen analyysi... 21 3 MAATALOUS-, PUUTARHA- SEKÄ LUONTO- JA YMPÄRISTÖALA 3.1 Elinkeinojen osaamisen tulevat tarpeet 3.1.1 Yrittäjäkoulutus... 23 3.1.2 Maaseudun työvoiman koulutus... 26 3.1.3 Maaseudun monipuolistuva yritystoiminta... 28 3.2 Ennakointiaineisto ja materiaali 3.2.1 Luonnonvara- ja ympäristöalan työvoimatarve ja koulutuksen määrällinen mitoitus... 30 3.2.2 Luonnonvara- ja ympäristöalan koulutuksen aloittajatarve... 33 3.3 Oppimateriaalin kehittäminen 3.3.1 Oppimateriaalikartoitus... 37 3.3.2 Oppimateriaalin uudistustarpeet... 38 3.4 Opettajien koulutus 3.4.1 Nykytila... 39 3.4.2 Luonnonvara- ja ympäristöalan opettajakoulutustarve... 44 3.4.3 Opettajien täydennyskoulutustarvekysely... 46 3.5 Verkostot ja verkostoituminen 3.5.1 Alakohtaiset verkostot... 52 3.5.2 Kansainväliset verkostot... 54 3.5.3 Verkostoitumisen kehittäminen... 54 3.6 Muut kehittämistoimenpiteet 3.6.1 Vetovoimaisuuden lisääminen... 55 3.6.2 Opintojen ohjaus... 57 3.6.3 Opetusmaatilojen arviointi... 60 3.6.4 Opetussuunnitelmakokeilu... 61 3.7 Johtopäätökset ja toimenpidesuositukset 3.7.1 Koulutuksen vetovoima... 61 3.7.2 Koulutuksenjärjestäjien alueellinen strategiatyö (kaikki koulutusasteet) ja verkostoitumisen kehittäminen... 62 3.7.3 Opiskelun keskeyttäminen... 63 3.7.4 Aikuiskoulutus... 63 3.7.5 Opettajien saannin turvaaminen luonnonvara-alalle... 64 3.7.6 Opettajien ammatillinen lisä- ja täydennyskoulutus... 64 3.7.7 Opettajien työelämän taitojen kehittäminen... 65 3.7.8 Oppimateriaalin kehittäminen... 65 3.7.9 Oppimisympäristöjen kehittäminen... 66 3.7.10 Opetusmaatilat... 66 3.7.11 Toisen asteen ja ammattikorkeakoulun yhteistyö... 67 3.7.12 Lukio-opinnot ammatillisessa koulutuksessa... 67 3.7.13 Opetussuunnitelmakokeilu; eläintenhoitaja, maatalousteknologia... 67 3.7.14 Ympäristöalaa koskeva osaamistarveselvitys... 68

4 METSÄALA 4.1 Ammatillisen metsäkoulutuksen rakenne... 68 4.2 Oppilaitosverkosto ja työvoimatarve... 69 4.3 Metsäkonealan koulutusohjelman ja muun metsäopetuksen järjestämisyhteistyö... 72 4.4 Kestävä kehitys metsäopetuksessa... 73 4.5 Työssäoppiminen ja näytöt... 75 4.6 Metsäosaaminen ja aluekehitys... 77 4.7 Metsäopetuksen kansainvälisyys... 78 4.8 Jatkotoimenpiteet... 79 5 KALATALOUS... 82 LÄHTEET LIITE

3 1 JOHDANTO Opetushallitus käynnisti maatalous-, puutarhatalous- sekä luonto- ja ympäristöalan ammatillisen peruskoulutuksen kehittämisohjelman laadinnan tammikuussa 2003. Tämän työn tavoitteena on tuottaa alan koulutusta koskeva kehittämisohjelma, joka parantaa peruskoulutuksen vetovoimaa ja luoda pohjaa osaamisen kehittämiselle, alan koulutuksen resurssien suuntaamiselle sekä luonnonvara- ja ympäristöalan ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjien keskinäiselle yhteistyölle, erikoistumiselle ja työnjaolle. Työ on rajattu koskemaan lähinnä maatilatalouden, puutarhatalouden sekä luonto- ja ympäristöalan perustutkintoja. Metsätalouden ja kalatalouden perustutkintoja tarkastellaan tilasto-osuuksissa ja lyhyessä yhteenvedossa. Ohjelmaa on koottu aluksi Pohjois-Savon ammatillisessa instituutissa ja vuoden 2004 alusta Ylä-Savon ammattiopistossa Opetushallituksen toimeksiannosta. Hankkeen ohjausryhmänä on toiminut maatalous- ja ympäristöalan koulutustoimikunta. Ohjausryhmää on täydennetty lääninhallituksen (sivistysneuvos Heikki Laakso ja ammattikasvatustarkastaja Maire Avento, Itä- Suomen lääninhallitus), koulutuksen järjestäjien (koulutuspäällikkö Seppo Leppänen, Päijät- Hämeen koulutuskonserni) ja oppilaitosten (rehtori Olavi Ropponen, Uudenmaan maaseutuopisto) edustajilla. Hankkeessa luodaan aluksi katsaus luonnonvara- ja ympäristöalan koulutuksen ja elinkeinojen nykytilaan. Tulevaisuuden tarpeita tarkastellaan sekä laadullisesti että määrällisesti. Hankkeen yhtenä osana on opettajien koulutus ja täydennyskoulutuksen kehittäminen. Täydennyskoulutustarpeista on toteutettu kysely ao. tutkinnoissa opettaville opettajille. Oppimateriaalitarpeita on kartoitettu osa-alueittain. Lisäksi työssä on tarkasteltu muun muassa oppilaitosten ja koulutuksen järjestäjien verkostoitumista. Työssä on koottu myös muita luonnonvara- ja ympäristöalaan liittyviä hankkeita, selvityksiä ja kampanjoita, joiden avulla alan koulutusta voidaan kehittää.

4 Työn yhteenvetona esitetään joukko johtopäätöksiä ja toimenpidesuosituksia. Nämä antavat suuntaviivoja luonnonvara- ja ympäristöalan koulutuksen resurssien kohdentamiselle ja koko koulutusalan kehittämiselle. Helsingissä 14.6.2005 Susanna Tauriainen Pekka Tahvanainen Jouni Suoheimo Susanna Tauriainen Pekka Tahvanainen Jouni Suoheimo opetusneuvos opetusneuvos opetusneuvos maatila- ja puutarhatalous, maatila- ja puutarhatalous, metsä- ja kalatalous luonto- ja ympäristöala luonto- ja ympäristöala 31.5.2004 saakka

5 2 LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALAN KOULUTUKSEN NYKYTILA 2.1 Oppilaitokset Luonnonvara- ja ympäristöalan koulutusalaan kuuluvat seuraavat perustutkinnot ja niiden koulutusohjelmat: Maatilatalous Maatalousalan perustutkinto - Maatilatalouden koulutusohjelma, maaseutuyrittäjä, eläintenhoitaja (kokeilu) - Hevostalouden koulutusohjelma, hevostenhoitaja, ratsastuksenohjaaja - Turkistuotannon koulutusohjelma, turkistarhaaja - Maatalousteknologian koulutusohjelma, maaseutuyrittäjä (kokeilu) Puutarhatalous Puutarhatalouden perustutkinto, puutarhuri - Puutarhatuotannon koulutusohjelma - Viheralan koulutusohjelma - Kukka- ja puutarhakaupan koulutusohjelma Kalatalous Kalatalouden perustutkinto - Kalatalouden koulutusohjelma, kalanjalostaja, kalanviljelijä, kalastaja, Metsätalous kalastuksenohjaaja Bioenergia-alan perustutkinto (kokeilu) - Turve-energian tuotannon ja logistiikan koulutusohjelma (kokeilu) - Peltoenergian tuotannon ja logistiikan koulutusohjelma (kokeilu) - Puuenergian tuotannon ja logistiikan koulutusohjelma (kokeilu)

6 Metsäalan perustutkinto - Metsätalouden koulutusohjelma, metsuri - Metsäkonealan koulutusohjelma, metsäkoneenkuljettaja - Metsien monikäytön koulutusohjelma, metsäluonnonhoitaja Luonto- ja ympäristöala Luonto- ja ympäristöalan perustutkinto - Ympäristöalan koulutusohjelma, ympäristönhoitaja - Luontoalan koulutusohjelma, luontoyrittäjä - Poro- ja luontaistalouden koulutusohjelma, porotalousyrittäjä, luontaistalousyrittäjä Vuonna 2004 toisen asteen luonnonvara- ja ympäristöalan koulutusta tarjottiin 43 oppilaitoksessa, joilla on toimipisteitä yhteensä 64 (Koulutusoppaat peruskoulun jälkeiseen koulutukseen 2004 ja 2005). Eri perustutkintoja tarjoavien opetuspisteiden määrän kehitys näkyy taulukosta 1. Lisäksi luonnonvara- ja ympäristöalan perustutkintotasoista koulutusta järjestävät muutamat aikuiskoulutuskeskukset. Suomenkielisistä ammattikorkeakouluista 7 tarjoaa maaseutuelinkeinojen koulutusohjelmaa, 7 metsätalouden koulutusohjelmaa, 3 metsä- ja puutalouden markkinoinnin koulutusohjelmaa, 2 kestävän kehityksen koulutusohjelmaa, 2 puutarhatalouden koulutusohjelmaa ja 1 hevostalouden koulutusohjelmaa. Ruotsinkielisessä ammattikorkeakoulussa on tarjolla maaseutuelinkeinojen, puutarhatalouden, kestävän kehityksen, maisemansuunnittelun ja metsätalouden koulutusohjelmat. (Ammattikorkeakoulujen valintaopas 2004)

7 Taulukko 1. Luonnonvara- ja ympäristöalan oppilaitosten opetuspisteiden määrä ja opiskelijamäärä. Opintoala Opetuspisteitä/kpl Opiskelijoita keskimäärin 1995 2002 2004 1995 2002 2004 Maatilatalous 43 40 36 56 84 76 Puutarhatalous 16 19 18 101 100 74 Kalatalous 4 4 4 70 45 39 Metsätalous 29 28 28 57 66 51 Muu luonnonvara-ala 1 27 24 27 25 27 Luonnonvara-ala yhteensä 78 71 67 76 108 94 + erityisoppilaitoksia 2 5 7 Lähde: Tilastokeskus, Opetushallituksen tietojärjestelmä OPTI Vuonna 2004 maatalousalan perustutkintoa oli tarjolla 30 oppilaitoksessa, joilla on toimipisteitä 33. Puutarha-alan perustutkintoon johtavaa ja/tai näyttötutkintoihin valmistavaa koulutusta antoi 18 oppilaitosta. Muuta luonnonvara-alaa edustavan luonto- ja ympäristöalan perustutkinnon voi suorittaa 23 oppilaitoksessa. Oppilaitosten opetusmaatilojen lukumäärä oli vuonna 1999 kaikkiaan 46 (Opetusmaatilojen toimintaedellytykset, Arviointi 4/2003). Vuoden 2002 tilastoissa 38 koulutuksen järjestäjän omistuksessa oli yhteensä 44 opetusmaatilaa. Muutamilla opetusmaatiloilla käyttö opetustoimintaan on lopetettu vuonna 1999 tehdyn selvityksen jälkeen. Koulutuksen järjestäjien lukumäärä on viime vuosina vähentynyt, mutta toimipisteiden lukumäärässä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. 2.2 Koulutustarjonta Aloituspaikat Luonnonvara- ja ympäristöalan peruskoulutuksen tarjonta väheni tasaisesti koko 1990-luvun alkupuolen, kunnes vuonna 1997 tarjonta kääntyi lievään nousuun ollen korkeimmillaan vuonna 2001. Koulutuksen painopiste on siirtynyt maatilataloudesta luonto- ja ympäristöalan koulutukseen. Luonto- ja ympäristöalan (ent. Muun luonnonvara-alan) perustutkinnon aloituspaikat ovat vuosittain lisääntyneet (taulukko 2).

8 Taulukko 2. Nuorten ja aikuisten ammatillisen peruskoulutuksen toisen asteen aloituspaikat opintoaloittain 1997 2004 (OPH 2004). Opinto-alat 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 Maatilatalous 1741 1923 2051 1834 1666 1513 1524 1622 Puutarhatalous 949 997 924 1015 990 868 917 932 Kalatalous 123 151 145 205 132 143 135 143 Metsätalous 1092 1020 902 867 967 901 931 1088 Muu luonnonvara-ala 48 138 166 285 604 552 504 564 Yhteensä 3953 4229 4188 4206 4359 3977 4011 4349 2.3 Koulutuskysyntä Hakijamäärät Ensisijaiset hakijat ammatilliseen koulutukseen luonto- ja ympäristöalalla vuosina 1997 2003 ovat taulukossa 3. Ensisijaisten hakijoiden määrä tunnuslukuna ei anna oikeaa kuvaa lopullisista koulutukseen tulijoista, koska osa hakijoista hakeutuu koulutukseen jälkivalinnassa. Taulukko 3. Ensisijaiset hakijat ammatilliseen peruskoulutukseen luonnonvara- ja ympäristöalalla 1997 2004. Opintoalat 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 Maatilatalous 1569 1288 1244 1213 1128 1090 1184 1354 Puutarhatalous 861 566 545 505 385 389 391 388 Kalatalous 222 117 84 42 43 39 43 36 Metsätalous 666 549 556 650 499 497 433 482 Muu luonnonvara-ala 105 76 98 214 231 240 193 159 Yhteensä 3423 2596 2527 2624 2286 2255 2244 2419 Aloittaneet luonnonvara- ja ympäristöalalla Aloittaneiden opiskelijoiden määrä luonnonvara- ja ympäristöalan eri tutkinnoissa on vaihdellut vuosittain (taulukko 4).

9 Taulukko 4. Aloittaneet luonnonvara- ja ympäristöalalla vuonna 1993 ja 1998 2002. Toinen aste (nuoret ja aikuiset, ei sisällä oppisopimuskoulutusta) Opintoala 1993 1998 1999 2000 2001 2002 Maatilatalous 1 574 1 652 1 627 1 890 1719 1740 Puutarhatalous 811 860 880 880 701 826 Kalatalous 112 108 89 98 68 105 Metsätalous 935 867 912 1 038 804 826 Muu luonnonvara-ala 11 110 158 201 404 462 Yhteensä 3 443 3 597 3 666 4 107 3696 3959 Tutkinnon suorittaneet Tutkinnon suorittaneiden määrä on laskenut huomattavasti vuoden 1995 lukumääristä kaikilla aloilla lukuun ottamatta luonto- ja ympäristöalaa (ttaulukko 5). Taulukko 5. Tutkinnon suorittaneet luonnonvara- ja ympäristöalalla opintoaloittain vuonna 1993, 1995 ja 1998 2002. Opintoala 1993 1995 1998 1999 2000 2001 2002 Maatilatalous 1567 1273 986 868 920 948 848 Puutarhatalous 537 643 514 512 510 476 422 Kalatalous 63 98 67 70 48 48 47 Metsätalous 573 867 566 530 530 470 433 Muu luonnonvara-ala 10 8 9 38 63 112 120 Yhteensä 2750 2889 2142 2018 2071 2054 1870 Keskeyttäneet Opintojen keskeyttäminen on luonto- ja ympäristöalalle tyypillinen ja vakava ongelma. Kaikilla koulutusasteilla (ammatillinen peruskoulutus, ammattikorkea- ja yliopistokoulutus) luonnonvaraja ympäristöalalla keskeytettiin selvästi keskimääräistä enemmän (taulukko 6). Osin korkeat luvut saattavat selittyä oman tai tulevan oman yrityksen palvelukseen siirtymisellä, jolloin tutkinnon loppuun suorittamista ei koeta tärkeäksi. Joka tapauksessa keskeyttämisaste muuhun toisen asteen ammatilliseen koulutukseen verrattuna on niin korkea, että sen alentamiseen on kiinnitettävä huomiota. Keskeyttämisessä on myös huomattavia oppilaitoskohtaisia eroja.

10 Taulukko 6. Koulutuksen keskeyttäminen 2001 ja 2002. Opiskelijamäärään eivät sisälly oppisopimus- eikä aikuisten näyttötutkintoon valmistavassa koulutuksessa olevat opiskelijat. Opintoala Keskeytti opinnot ko. opintoalalla % Keskeytti kokonaan ammatillisen koulutuksen % Opiskelijamäärä 2000 2001 2001 2002 2001 2002 Maatilatalous 2780 25,1 2650 24,5 20,1 20,7 Puutarhatalous 1382 21,7 1175 19,7 17,7 15,1 Kalatalous 171 28,7 135 29,6 25,7 24,4 Metsätalous 1611 21,5 1450 21,1 17,9 16,4 Muu luonnonvara 309 36,6 473 27,1 21,4 18,8 Kaikki opintoalat yht. 109951 17,2 110191 15,4 13,2 12,3 Lähde: Tilastokeskus, Oppilaitostilastot Työllistyminen Ammatillisen koulutuksen jälkeistä työllistymistä ja jatko-opintoihin hakeutumista seurataan Tilastokeskuksen kyselyillä ja oppilaitosten omilla kyselyillä. Parhaiten vuosina 1999 2002 tutkinnon suorittaneista ovat työllistyneet maatilatalouden perustutkinnon ja heikoimmin luonto- ja ympäristöalan tutkinnon suorittaneet. Taulukko 7. Koulutuksen jälkeinen työllistyminen. Opintoala Tutkinnon Pääasiallinen toiminta vuoden 2002 lopussa suorittaneita 1999-31.7.2002 Osuus valmistuneista % Työllisiä Työttömiä Päätoimisia Työn ohessa Muut opiskelijoita opiskelevia (sis. työllisiin) Maatilatalous Puutarhatalous Kalatalous Metsätalous Muu luonnonvara 3 513 1 960 198 1 969 290 62,7 50,5 46,5 53,2 42,4 9,8 26,8 18,2 14,8 17,9 14,8 11,7 28,3 16,3 25,9 10,2 6,9 10,6 8,0 10,7 12,8 11,0 7,1 15,7 13,8 Kaikki opintoalat 134 630 61,5 15,3 11,4 9,4 11,8

11 2.4 Maatilatalouden, puutarhatalouden ja metsätalouden kehitys Maatilatalous Maatilatalous on edelleen Suomen merkittävin maaseutuelinkeino. Maatalouden osuus työllisestä työvoimasta oli Maatalouden taloudellisen tutkimuslaitoksen mukaan vuoteen 1998 mennessä vähentynyt 5 %:iin, kun se vielä vuonna 1980 oli 11 % ja vuonna 1950 peräti 55 %. Vuonna 2002 maa- ja metsätalous työllistivät yhteensä 127 000 henkeä, mikä on 5 % työllisestä työvoimasta. Viimeisen kymmenen vuoden aikana maatilat ovat vähentyneet yli 4 000:lla. Viljelijäväestö ja vakinaisesti palkatut ovat vähentyneet kymmenen vuoden aikana 40 %. Vuonna 2003 Suomessa oli tukea hakeneita maatiloja noin 72 000 kappaletta. EU:n aikana tilat ovat vähentyneet 25 %. Maatiloista 27 % eli 21 838 tilalla harjoitettiin maatalouden lisäksi muuta yritystoimintaa vuonna 2000. Yleisin toimiala oli palvelut. Noin 42 % kaikista maatiloista käytettiin jotakin yhteis-, vuokra- tai urakointikonetta vuonna 2000. Kotieläimiä oli Suomessa 40 060 tilalla, eli noin puolella kaikista maatiloista vuonna 2000. Kotieläintilojen määrä oli vähentynyt puoleen kymmenessä vuodessa. Kotieläintilojen osuus kaikista tiloista on vähentynyt, mutta kotieläintalouden osuus maataloustuotannon markkinahintaisesta tuotosta on silti säilynyt lähes ennallaan ollen 82 % vuonna 2003. Vuonna 2003 lypsykarjataloutta harjoitti päätuotantosuuntanaan noin 18 000 tilaa, sianlihantuotantotiloja oli noin 3 600 ja naudanlihantuotantotiloja noin 4 800. Tuotannon kokonaisarvoon verrattuna lypsykarjatalous on edelleen Suomen maatalouden merkittävin tuotantosuunta. Vuonna 2003 maataloustuotannon markkinahintaisesta tuotosta maidon osuus oli noin puolet (50 %), sianlihan noin 13 %, naudanlihan noin 10 % ja kasvinviljelytuoton noin 18 %. Luomutuotantoa harjoitettiin 4 934 tilalla vuonna 2000. Luomutilojen osuus kaikista tiloista oli 6,2 % ja luomuviljelyala kattoi 6,7 % viljelymaasta.

12 Aktiivitilat ovat vähentyneet, mutta tilojen keskikoko on lisääntynyt ja lisääntyy edelleen. Vuosina 1995 2003 tukea saaneiden tilojen keskikoko on kasvanut 22,8 pelto-ha:sta 31,0 ha:iin. Viljelijöiden keski ikä on kohonnut vuodesta 1995 kolmella vuodella eli tukea saaneilla tiloilla keski ikä vuonna 2003 oli 49 vuotta. Tämä johtuu sukupolvenvaihdosten vähäisyydestä viime vuosina. (Suomen maatalous ja maaseutuelinkeinot 2004) Tilojen peltoalojen odotetaan lähes kaksinkertaistuvan 28 ha:sta 53 ha:iin vuosina 2000 2010. Vuokramaiden osuus viljelypinta-alasta lisääntyy. Suurten, yli 50 hehtaarin peltotilojen osuuden odotetaan kasvavan eniten. Lypsykarjatiloilla puolestaan lehmien määrä kaksinkertaistuu vuodesta 2000, samoin lisääntyvät sikatiloilla lihasiat ja emakot sekä kanatiloilla kanat. Maatilojen kokonaismäärän ennakoidaan vähenevän vuoteen 2010 mennessä vain noin 50 000:een. Maatalouden työllisten määrän kehitys ilmenee taulukosta 8 ja tilojen jakaantuminen kokoluokkiin taulukosta 9. Suomalaisilta maatiloilta vaaditaan korkeampaa kilpailukykyä, kun EU laajenee itään. Maatalouden on välttämätöntä olla mukana teknisessä kehityksessä, laadun ja turvallisuuden parantamisessa sekä tuottavuuden nousussa. Kehitys johtaa yhä erikoistuneempaan maatalouteen ja yhä yritysmäisempään maatilatalouteen. Tilojen vähenemisestä huolimatta tulevaisuuden maatiloilla kärsitään työvoimapulasta. Maatilat toimivat paitsi viljelijäperheiden tulonlähteenä myös elintarvikehuollon ja metsäteollisuuden puun raaka-aineen turvaajina ja ylläpitävät luonnonvaroihin perustuvan tuotannon perusvalmiutta. Taulukko 8. Maatalouden työlliset. Työlliset 1 000 henk. 1995 1999 2000 2001 2002 Yrittäjät 104 89 92 82 78 heistä naisia 37 28 27 27 26 Yrittäjäperheen jäsenet 22 10 10 8 7 heistä naisia 6 4 4 2 3 Palkansaajat 25 23 40 22 21 heistä naisia 12 11 13 11 11 Yhteensä 151 122 142 112 106 Lähde: Tilastokeskus/työvoimatutkimus

13 Taulukko 9. Maatilat kokoluokittain. Tilakoko/ pelto-ha 1995 kpl 2000 kpl 2001 kpl 2002 kpl tiloista peltoalasta - 2 1 545 1 349 1 425 1 526 2 0,0 2 5 8 443 5 524 5 180 4 997 7 0,9 5 10 17 049 11 229 10 532 10 076 13 3,4 10 20 31 280 20 405 19 226 18 304 24 12,2 20 30 19 691 14 758 14 137 13 508 18 15,0 30 50 15 451 15 621 15 337 15 126 20 26,1 50-6 505 10 897 11 483 11 937 16 42,4 Yhteensä 99 964 79 783 77 320 75 474 100 100 Lähde: TIKE Huom. Tilastossa on mukana vain tuotantotoimintaa harjoittavat eli ns. aktiivitilat. Hevostalous on Suomessa muuttunut merkittävästi viimeisten vuosikymmenien aikana. Hevosten käyttö on muuttunut työhevosesta urheilu- ja vapaa-ajalla käytettäväksi harrastus- tai kilpahevoseksi. Myös hevosten omistamisessa on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Nykyisin ravihevosten omistajista 1/3 ja ratsuhevosten omistajista 2/3 on kaupunkilaisväestöä. Kuitenkin hevoset pääosin kasvatetaan edelleen maaseudulla. Vielä 1960-luvun alussa Suomessa oli lähes 400 000 hevosta. 1970-luvun lopussa hevosia oli enää hieman yli 30 000. Määrä on nyt kaksinkertainen. Tällä hetkellä hevosia on noin 59 000. Kolmannes hevosista on suomenhevosia, kolmannes lämminverisiä ravihevosia ja loput ratsuhevosia ja poneja. Vuosittain syntyy vajaat 4 000 varsaa. Hevosista noin puolet on maatiloilla. Hevostaloudesta on muodostunut merkittävä sivuansiomuoto tiloille. Yli 2 000 tilalla päätuotantosuuntana on hevostalous. Hevostalous on työvoimavaltainen ala ja erityisesti nuoret ovat kiinnostuneita hevostalouden alasta. Ala työllistää kokopäiväisesti noin 4 500 henkilöä ja osaaikaisesti noin 9 000. Maamme 13 000 tallista 6 000:lla on vähintään kolme hevosta. Raviurheilu on yksi Suomen suosituimmista urheilulajeista. Raveja järjestetään vuosittain noin 560 ja niitä seuraa lähes miljoona katsojaa. Ravikilpailuissa pelattavien hevospelien (toto- ja ennakkopelit) kokonaisvaihto on yli 200 miljoonaa euroa vuodessa. Kansainvälisesti tarkasteltuna Suomi kuuluu 5 6 suurimman ravimaan joukkoon Euroopassa. Ratsastuskouluja maassamme on noin 500. Ratsastusta harrastaa säännöllisesti noin 100 000 henkilöä, joista 60 % on alle 20 vuotiaita. Ratsastusharrastus lisääntyy tällä hetkellä voimakkaasti myös aikuisten keskuudessa.

14 Turkistarhausta harjoitetaan sekä maatilojen yhteydessä että itsenäisenä elinkeinona. Muuta yritystoimintaa harjoittavista tiloista 632 tilalla turkistarhaus on tärkein toimiala. Turkiseläinten kasvattajain liiton mukaan turkistarhaus työllistää noin 6 000 7 000 henkilöä. Turkistarhausta harjoitti vuonna 2002 noin 1600 turkistilaa. Turkistarhoista noin 80 % sijaitsee Länsi-Suomen läänissä. Eniten kasvatetaan sinikettuja ja minkkejä. Muita tarhattavia turkiseläimiä ovat hopeakettu, suomensupi ja hilleri. Turkistuotannosta 98 % suuntautuu vientiin. Puutarhatalous Suomessa oli 8 234 puutarhaviljelmää vuonna 2000. Viljelmistä 6 838 oli keskittynyt avomaatuotantoon ja 2 699 kasvihuonetuotantoon. Avomaan puutarhayrityksillä on usein myös muuta maataloustuotantoa. Viljelmät ovat valtaosin perheyrityksiä. Avomaan viljelyn kokonaispinta ala oli 18 074 ha ja kasvihuonetuotannon 489 ha. Vuoden 2002 puutarhayritysrekisterin mukaan puutarhatuotantoa harjoittavia yrityksiä oli 7 349. Kasvihuonetuotantoa harjoittavia yrityksiä oli 2 509 ja avomaavihannes- ja marjantuotantoyrityksiä 5 991. Avomaan vihannestuotanto on sijoittunut pääosin maan lounaisosiin ja marjojen tuotanto itäosiin. Vuonna 2000 avomaan vihannesviljelyn kokonaistuotanto oli 173 000 000 kg ja avomaan marjan- ja hedelmänviljelyn noin 15 000 000 kg. Vuoden 2002 vastaavat luvut olivat avomaan vihannesviljelyssä 167 000 000 kg ja avomaan marja- ja hedelmänviljelyssä vajaat 14 000 000 kg. Avomaan vihanneksista viljeltiin eniten tarhahernettä ja porkkanaa vuonna 2000. Tarhaherneen viljelyalasta noin puolet on teollisuuden sopimusviljelyssä. Muusta avomaan vihannesviljelystä sopimustuotannon osuus on alle viidennes. Lyhyen kasvukauden takia avomaan vihannesten varastointikausi on pitkä. Tärkeimpien varastovihannesten kokonaistuotannosta myydään vain noin 20 30 % suoraan pellolta, loput varastoidaan eripituisiksi ajoiksi. Marjanviljelyn pääkasvia, mansikkaa, tuotetaan tuorekulutukseen noin 12 000 000 kg vuosittain. Herukoiden viljelypinta alasta noin 40 % on teollisuuden sopimustuotantoa. Marjanviljelytiloja on eniten Itä- ja Etelä Suomessa. Yksi henkilö kuluttaa noin 8 kg vuodessa puutarhamarjoja.

15 Suomessa viljellään kaupallisesti vain omenia pieniä määriä kaikista hedelmistä. Viljely on keskittynyt Ahvenanmaan saaristoon ja Lounais-Suomeen. Omenan tuotannossa oli 505 ha pinta alaa ja 390 omenantuottajaa vuonna 2000. Taimitarhatuotteiden viljelyala oli 664 ha vuonna 2000. Taimitarhatuotannon viljelyalasta pääosa on koristepuiden ja koristepensaiden tuotannossa. Kasvihuonetuotannon alasta noin 60 % on vihannestuotannossa ja noin 40 % koristekasvien tuotannossa. Kasvihuonevihannesten viljelyalasta lähes puolet sijaitsee Pohjanmaalla, kun taas koristekasvien tuotanto jakaantuu tasaisemmin koko maahan. Kasvihuoneyritysten keskimääräinen tuotantopinta-ala noin 1800 m 2. Kasvihuonevihanneksia kasvatettiin noin 1 400 yrityksessä vuonna 2000. Vihannesviljelyn pääkasvit ovat tomaatti ja kasvihuonekurkku. Ruukkusalaatin ja ruukkuyrttien viljely on viime vuosina lisääntynyt nopeasti. Suomalaisessa kasvihuonevihannestuotannossa käytetään paljon tuhohyönteisten biologista torjuntaa torjuntaeliöiden avulla. Koristekasvien viljelyyn käytetty kasvihuonepinta-ala oli 175 ha ja viljelmiä oli noin 1 000 vuonna 2000. Ruusua viljellään eniten leikkokukista. Tärkeimmät ruukkukukat ovat ryhmäkasvit (kuten orvokit, petuniat, lobeliat ja pelargonit) ja kukkivat ruukkukukat (kuten joulu-tähdet ja begoniat). Puutarhasektorin alkutuotanto avomaalla ja kasvihuoneessa työllistää noin 22 250 henkilöä, joihin on laskettu vakinaisesti palkattujen työntekijöiden lisäksi pää- tai sivutoimiset puutarhayrittäjät sekä heidän yrityksissään työskentelevät perheenjäsenet. Kausityöntekijöitä alkutuotannossa työskentelee vuosittain arviolta 10 800, joista ulkomaisia on noin 8 400. Lisäksi vihersektori työllistää vuosittain noin 15 000 henkilöä, joista yli kolmannes on kausityövoimaa. Myös puutarhatuotteiden kauppa- ja jalostusketjuissa työskentelee suuri joukko ihmisiä. Arviot välillisistä työllistämisvaikutuksista vaihtelevat välillä 50 000 70 000 henkeä. (Puutarha-alan strategia 2004)

16 Taulukko 10. Puutarhatuotannon viljelyalat ja yritysten lukumäärä. Pinta-alat, ha Yritysten lkm 1995 2001 muutos % 1995 2001 muutos % Keskimääräiset yrityskohtaiset viljelyalat 1995 ha 2001 muutos ha % avomaavihannes 9727 8864-9 4643 3037-35 2,1 2,9 39 marjat 7286 7459 2 4462 3724-17 1,6 2,0 23 omena 419 531 27 339 374 10 1,2 1,4 15 taimisto 809 607-25 376 314-16 2,2 1,9-10 kasvihuone 493 492-0,2 3078 2612-15 1602m 2 1884m 2 18 Lähde: Puutarhayritysrekisteri 2001 Lähde: Maatalouslaskenta 2000, erillisajo, www.puutarhaliitto.fi Kuvio 1. Puutarha-alalla työskentelevien koulutus. Viljelijät ja yhtymien osakkaat. Luonto- ja ympäristöala Ympäristönhoitajien työllisyystilannetta on vaikea selvittää. Työllisyystilanteesta ei ole saatavilla kattavaa aineistoa. Ala on vielä niin uusi, että alan töistä ei ole vielä muodostunut varsinaisia työpaikkoja. Ympäristönhoitoon liittyviä töitä on kuitenkin olemassa. Monella tavalla koulutetut henkilöt tekevät niin sanottua ympäristönhoitotyötä. Opetushallitus on käynnistänyt ympäristöalan osaamistarpeiden kartoitushankkeen. Luonnon virkistyskäytön ja luontomatkailun toimintaohjelmassa todetaan, että vuonna 2000 luonnon virkistyskäyttöön ja luontomatkailuun liittyvien työpaikkojen kokonaismäärä vastasi noin 32 000 henkilötyövuotta. Valtioneuvosto on tehnyt 13.2.2003 periaatepäätöksen luonnon virkistyskäytön ja luontomatkailun kehittämiseksi. Toimintaohjelmassa on 30 kehittämistointa,

17 joilla tavoitellaan luontomatkailun työpaikkojen kaksinkertaistamista vuoteen 2010 mennessä. Luontomatkailua kehittämällä voidaan edistää myös syrjäisten maaseutualueiden säilymistä elinvoimaisina. Toimintaohjelman mukaan alan kehittäminen tapahtuu kestävän kehityksen mukaisesti. (Ohjelma luonnon virkistyskäytön ja luontomatkailun kehittämiseksi) Lisätietoa toimintaohjelmasta ja sen sisältämistä kehittämistoimista löytyy ympäristöministeriön verkkosivuilta www.ymparisto.fi Ajankohtaista Tiedotteet Tiedotteet 2003 Toimintaohjelma tukee luontomatkailun työpaikkojen kaksinkertaistamista. Ohjelmassa korostetaan, että alaa tulee kehittää kysynnän pohjalta. Yritysten kannattavuuden kannalta kysynnän arviointi, seuranta ja tutkimus ovat entistä tärkeämpiä. Palveluja käyttävien ja potentiaalisten asiakkaiden tarpeet tulee tunnistaa ja seurata niitä. Palveluista on tiedotettava entistä tehokkaammin, minkä tueksi on kehitettävä koottuja viestintäja myyntikanavia, jotka palvelevat luonnon virkistyskäyttäjiä ja luontomatkailijoita. Ohjelmalla tuetaan myös luontoyrittäjien osaamista suosittelemalla alan valtakunnallisen verkkopalvelun perustamista. Luonnolla on suuri merkitys sekä ihmisten hyvinvoinnille että Suomen matkailulle. Neljännes Suomen matkailusta on luontomatkailua. Työpaikoista noin 3/4 on kotimaisen ja loput ulkomaisen kysynnän tuottamia. Luonnolla on keskeinen merkitys matkailussa erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomessa sekä saaristoalueilla. Alueellisesti luontomatkailun taloudelliset vaikutukset ovat erittäin merkittävät. Luonnontuotealan työllistävyyden arviointia vaikeuttaa tilastotiedon puuttuminen sekä alan kausiluonteisuudesta johtuva suuri sivutoimisten työpaikkojen määrä. Luonnontuotealan työpaikkojen määrä on arviolta noin 10 000, kun mukaan lasketaan pää- ja sivutoimiset sekä

18 yritysten välilliset luonnontuotealan työpaikat ja kotitalouspoiminta. Luonnontuotealan teemaryhmä arvioi kaupallisen luonnonmarjojen, sienien ja luontoyrttien poiminnan työllistäväksi vaikutukseksi noin 2000 2200 henkilötyövuotta ja erikoiskeruutuotteiden keruun työllistäväksi vaikutukseksi noin 100 200 henkilötyövuotta. Luonto työllistää sesonkiaikana 35 50 000 poimijaa sesonkiaikana 300 raaka-aineiden ostajaa elintarvikeyrityksissä 600 henkilöä ympärivuotisesti ja antaa koko vuodeksi marja-alalla 1500 2000 sieni- ja yrttialalla 500 700 erikoisluonnontuotealalla 100 200 työpaikkaa. Sieni- ja yrttialan yritykset ja osuuskunnat ovat lisääntyneet. Vientivaikeudet ovat vaikuttaneet marjojen ostotoimintaan. Tämä on heijastunut erityisesti marjoja varastoiviin yrityksiin. Osa marjanostajista on lopettanut ostotoimintansa ja osa yrittäjistä harkitsee ostotoiminnan siirtämistä ulkomaille. Luonnontuotealan suurimmissa yrityksissä työpaikkojen määrä on kääntynyt laskuun toiminnan rationalisoinnin ja vientimarkkinoilla heikentyneen kilpailutilanteen vuoksi. Vastaavasti pienyrityksien määrä on kasvanut ja liiketoiminta monipuolistunut, mikä on lisännyt työpaikkoja. Myös muihin keruutuotteisiin liittyvä yritystoiminta on lisääntynyt ja samalla monipuolistanut alan yritysrakennetta. Luonnontuotealalla on yleistä erityisesti moniala- ja osa-aikayrittäjyys. Marja-alalla toimii noin 400 päätoimista yritystä, joista suurin osa on marjanostajia. Tuoremarjakauppaa tekee 100 200 yritystä. Suomessa on noin 8 10 keruuyhtiötä. Pieniä hillonvalmistajia on noin 50, tilaviiniyrittäjiä noin 30 ja mehujen valmistajia yli 50. Pieniä marjojen jalostajia on kaikkiaan noin 150 200, kun mukaan otetaan myös erikoistuotteiden valmistajat.

19 Suuria mehu- ja hilloteollisuusyrityksiä on noin 10 ja marjapakasteita valmistaa 5 6 yritystä. Noin 10 yritystä vie luonnonmarjoja ulkomaille. Tuoremarjakauppaa tekee kaikkiaan 100 200 yritystä. Sienialalla arvioidaan olevan noin 50 100 päätoimista yritystä, joista monet ovat monialayrityksiä. Sienialalla on hyvin paljon pieniä yrityksiä. Yritykset jakaantuvat kolmeen ryhmään. Tuoresieniä vastaanottavia ja pienimuotoista jalostusta harjoittavia yrityksiä on eniten Pohjois Karjalassa. Teollista jatkojalostusta tehdään Etelä Suomessa, jossa täyssäilykkeitä valmistaa kolme yritystä. Suolasienien ja kuivattujen sienien sekä sienipakasteiden valmistajia on useita. Merkittävimpiä sienten pakastajia ovat italialaissuomalaiset yritykset. Sieniä vievien suomalaisten yritysten määrä on pieni. Muutamia yrityksiä on mukana yhteisyrityksissä Baltian maiden ja Valko Venäjän sienikaupassa. Yrttiyrityksiä on tasaisesti eri puolilla Suomea. Koska yrttiala on Suomessa vielä varsin nuorta, monet yrttejä hyödyntävät yritykset ovat vasta aloittamassa toimintaansa. Yrttejä kerääviä, viljeleviä ja jatkojalostavia yrityksiä on noin 100, joista noin 20 käyttää suomalaisia luonnonyrttejä. Suurin osa yrttituotteista on yhä ulkomaista alkuperää. Lisäksi rohdos- ja erityisvalmisteiden sekä yrttikosmetiikan valmistajia ja/tai maahantuojia on noin 20, joista suurin osa käyttää ulkomaisia viljeltyjä yrttejä. Luonnonyrttejä markkinoi kuusi osuuskuntaa vuonna 1999. Noin 100 yritystä on keskittynyt muihin keruutuotteisiin. Eniten on jäkälään, pettuun, mahlaan, tervaan, turpeeseen ja tupasvillakuituun perustuvaa yritystoimintaa. Porotalous on tärkeä elinkeino pohjoisimmassa Suomessa. Poronhoitoalue käsittää pohjoisimman Suomen. Poronomistajien määrä on noin 7 000. Poronhoitovuonna 2002 2003 eloporojen määrä oli yhteensä 196 700 poroa. Näistä pohjoisella poronhoitoalueella oli 64 % ja eteläisellä alueella 36 %. Keskimääräinen karjakoko oli 133 poroa/tila. Poronhoito antoi päätoimeentulon 690 ruokakunnalle vuonna 2003.

20 Muu yritystoiminta maaseudulla Maatalouden perustuotannon työllistävyys on laskenut EU-kaudella. Suomessa elinvoimaista maaseutua voidaan säilyttää vain, jos maatalouden rinnalle kyetään luomaan uusia työpaikkoja ja toimeentulomahdollisuuksia. Maaseudulla sijaitsevat pienyritykset toimivat pääosin perinteisillä toimialoilla (taulukko 11). Alkutuotantoon sidottujen toimialojen osuus on noin neljännes kaikista maaseutuyrityksistä. Tällaisia ovat muun muassa koneurakointi, matkailu- ja virkistyspalvelut sekä erikoismaatalous. Taulukko 11. Muu yritystoiminta maatiloilla. Yritystoiminta Tilat, joilla muuta yritystoimintaa Tilat, joilla ko. toimiala tärkein Teollisuus elintarvikkeiden jatkojalostus 1 511 1 065 muiden maataloustuotteiden jatkojalostus 325 134 puutavaran jatkojalostus 1 892 1 349 käsityöt 458 274 energian tuotanto 2 333 959 metallituotteiden valmistus 991 625 muu valmistus 599 380 Kauppa maatilan tuotteiden tukku- ja/tai vähittäiskauppa 795 475 muu tukku- ja vähittäiskauppa 849 581 Palvelut matkailu-, majoitus ja virkistyspalvelut 3 032 2 272 urakointi 11 790 8 880 hoito- ja hoivapalvelut 339 263 kuljetus 1 299 1 055 muut palvelut 3 491 2 549 Muu alkutuotanto kalojen, rapujen jne. viljely tilalla 231 112 turkistarhaus 679 632 tilat, joiden toimiala ei tiedossa 233 233 Yhteensä 1 21 838 21 838 1 Muuta yritystoimintaa harjoittavien tilojen lukumäärä. Osa tiloista voi harjoittaa yritystoimintaa usealla eri toimialalla Lähde: TIKE/maatalouslaskenta 2000

21 Maaseudun pienyritystoiminta on asettanut uusia vaatimuksia sekä luonnonvara- ja ympäristöalan perus- että täydennyskoulutukselle. Osin näitä tarpeita on jo huomioitukin muun muassa opetussuunnitelmatyössä. Metsätalous Suomen metsätaloudella eli metsien hoidolla, käytöllä ja suojelulla luodaan kestävää hyvinvointia monimuotoisista metsistä. Metsillä on yhä edelleen suuri merkitys kaikkien suomalaisten hyvinvoinnille ja toimeentulolle. Metsätalous ja metsäteollisuus yhdessä muodostavat metsäsektorin, joka työllistää vuosittain yli 90 000 suomalaista. Metsäsektorin osuus on lähes kolmannes maamme nettovientituloista. Yksityiset ihmiset omistavat 62 % Suomen metsistä. Yksityismetsänomistajia on noin 600 000 ja yksityismetsien vuotuiset hakkuutulot ovat noin 1,5 mrd. Puun tuotanto ja jalostus ovat elintärkeitä monen maakunnan asukkaiden ja talouden kannalta alueellisesti myös tulevaisuudessa. Erityisesti Keski-, Itä- ja Pohjois-Suomessa metsäsektorin osuus alueellisesta bruttokansantuotteesta on yli 15 %. Metsäsektorin tuotanto ja arvonlisäys ovat kasvaneet Suomessa vahvasti. Esimerkiksi puutuoteteollisuuden liikevaihto on kasvanut kymmenessä vuodessa vajaasta 3 mrd lähes 7 mrd :oon. Myös investoinnit metsien hoitoon ovat nousseet ennätystasolle. Suomessa harjoitettava kestävä metsätalous säilyttää metsien monimuotoisuuden, edistää ihmisten sosiaalista ja kulttuurista hyvinvointia ja on taloudellisesti kannattavaa. 2.5 Maatalous-, puutarhatalous- ja luonto- ja ympäristöalojen koulutuksen analyysi Opetushallituksen järjestämillä luonnonvara-alan kehittämispäivillä Helsingissä keväällä 2003 tehtiin koulutusalakohtainen SWOT analyysi ryhmätyönä. Ryhmät olivat maatalous, hevostalous, puutarhatalous ja luonto- ja ympäristöala. Työhön käytettävä aika oli varsin rajallinen, joten ryhmät keskittyivät lähinnä listaamaan koulutusaloittain vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet ja uhat. Puutarhatalouden analyysiä jatkettiin puutarha-alan kehittämispäivillä Kokemäellä ja maatalousalan analyysiä jatkotyöstettiin tilanhoitajapäivillä Peltosalmella.

22 SWOT analyyseistä käy ilmi luonnonvara-alan moninaiset vahvuudet. Esimerkiksi alan käytännönläheisyys ja luonnonläheisyys koetaan vahvuutena. Työelämäyhteyksien katsotaan olevan kunnossa, mikä on myös alan vahvuus. Luonto- ja ympäristöala kokee vahvuutena alan yhteiskunnallisen tarpeen. Heikkouksista nousee yhteisesti esille luonto- ja ympäristöalan elinkeinojen heikko kannattavuus. Maatalousalan koulutuksessa koetaan myös konservatiivisuus ja nykyinen tutkintorakenne heikkoudeksi. Lisäksi alalle on vaikea saada päteviä opettajia. Puutarha-alan heikkoutena on muun muassa alan palkkataso ja sesonkiluonteisuus. Yhteisenä uhkana maatalous- ja puutarha-alalla koetaan EU:n itälaajentumisen mukanaan tuomat muutokset. Koulutuksen ongelmana nähdään erityisesti alan koulutuskysynnän väheneminen. Yhtenä syynä tähän on ikäluokkien pieneneminen, mutta myös alan imagon katsotaan olevan syynä tähän. Myös hevostalouden puolella on tarvetta pitää alan imago kunnossa. Luonto- ja ympäristöala taas kokee, että alan identiteetti ei ole vielä hahmottunut. Luonnonvara- ja ympäristöalan koulutuksessa löytyy myös mahdollisuuksia. Verkottuminen oman ja muiden alojen oppilaitosten kanssa koetaan mahdollisuudeksi. Maatalousala näkee mahdollisuuksia aikuiskoulutuksen puolella, hevostalous puolestaan nuorisotyössä. Kuluttajien lisääntyvä kiinnostus elintarvikkeista ja eläintautitilanne maailmalla luo mahdollisuuksia puhtaiden elintarvikkeiden tuottamiselle Suomessa. Puutarha-alalla nykyiset trendit ja elintason nousu luo mahdollisuuksia. Luonto- ja ympäristöala katsoo mahdollisuudekseen uuden yrittäjyyden luomisen. Yhteistä aloille on usko omaan koulutusalaan ja voimakas halu kehittää koulutusta. Yhtenä yhteisenä toimenpiteenä voitaisiin ajatella jonkinlaista imagokampanjaa, jossa alan vahvuuksia tuotaisiin esille. Maatalousalalla pohdittiin myös tutkinnon rakennetta ja sen toimivuutta opetussuunnitelmauudistuksen jälkeen. Tilanhoitajapäivillä ehdotettiin myös nykyisen opetussuunnitelman toimivuuden selvitystä. Lisäksi alan verkottuminen nähdään yhtenä kehittämistoimenpiteenä.

23 3 MAATALOUS-, PUUTARHA- SEKÄ LUONTO- JA YMPÄRISTÖALA 3.1 Elinkeinojen osaamisen tulevat tarpeet 3.1.1 Yrittäjäkoulutus Maatilojen kasvu, teknologian kehittyminen ja maaseutuyritysten monipuolistuminen luo uusia tarpeita osaamiselle maaseudulla. Maaseutuyrittäjän osaamistarpeita on kartoitettu muun muassa Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry:n Maaseudun uudet osaamis- ja koulutustarpeet hankkeessa. Keskeisiksi osaamistarpeiksi hankkeessa on listattu seuraavat: Taloushallinto, työsuhdeasiat ja sopimukset Tiedon hankinta ja hallinta Markkinointi Hanketoiminta ja rahoitus Yrityksen kehittäminen Maaseutuyrittäjän arvoketju: tuottajalta kuluttajalle. Hankkeessa pohdittiin koulutuksen sisältötarpeiden ohella myös koulutuksen järjestämiseen ja tarjontaan liittyviä näkökohtia. Osaamista voidaan lisätä yrittäjän omaehtoisella kehittämisellä muun muassa opiskellen itsenäisesti tai hankkimalla tietoa toisilta yrittäjiltä. Maaseutuyrittäjien neuvontaa ja kehittämistä on organisoitava toimialoittain, jotta yrittäjät kokevat sen omakseen. Myös konsulteilta saa apua, mutta konsultit on ensin koulutettava. Peruskoulutukseen tarvitaan lisää yritystalouden opintoja. Ammatillista koulutusta tarjoavien oppilaitosten rooli menestyvien yrittäjien neuvonantajina todettiin selvästi odotettua heikommaksi. Oppilaitosten ja maaseudun pienyritysten yhteistyötä tulee lisätä (yrittäjäseminaarit, työssäoppiminen ym.).

24 Ammatillinen lisä- ja täydennyskoulutus muodostaa keskeisen osan yrittäjän osaamisjärjestelmää. Tarvitaan täsmäkoulutusta oikeaan aikaan. Kouluttajien on toimittava asiakaslähtöisesti. Tarvitaan sekä yleiskoulutusta että erityisosaamista toimialoittain. Korkea-asteen yrittäjyyskoulutuksesta todetaan, että tieteellisen tiedon siirtymistä opiskelijoiden kautta rikastuttamaan pk yritystoimintaa tulisi nopeuttaa. Tutkimusta tarvitaan myös siitä, miten yrittäjiä pitäisi kouluttaa. Osaajien verkko on rakennettava ja saatava yrittäjien käyttöön. Hankkeista todetaan, että niiden varaan yritystoiminnan kehittymistä ei ole varaa jättää. Kouluttajien ja kehittäjien ammattitaitoa korostettiin. Kouluttajien laadusta on huolehdittava (Maaseudun uudet osaamis ja koulutustarpeet, 2002). Luonnonvara- ja ympäristöalan oppilaitosten kannalta ensiarvoisen tärkeää olisi luoda ja monipuolistaa yhteistyötä alueellisesti maaseutuyritysten kanssa. Pelkkä työssäoppimisen järjestäminen maaseutuyrityksissä ei riitä, vaan tarvitaan jatkuvaa vuoropuhelua yritysten kanssa. Nuorten näyttöjen käyttöön otto edellyttää entistä parempia työelämäsuhteita. Ammatillisen lisä- ja täydennyskoulutuksen järjestäjinä oppilaitosten tulee kiinnittää erityistä huomiota asiakaskunnan tarpeisiin ja oikeaan ajoitukseen sekä kouluttajien laatuun. Maaseutuyrittäjillä on erilaiset osaamis- ja koulutustaustat ja siten yksilölliset koulutustarpeet. Tietoverkot ja etäopiskelu ovat nykypäivää. Tämä edellyttää toimivia verkkoyhteyksiä koko maahan. Etäopiskelun lisääntymisestä huolimatta on kuitenkin turvattava alueellinen oppilaitosverkosto. Alueellisten vahvojen oppilaitosten vaikutus näkyy alan elinkeinojen menestymisessä, nuorten hakeutumisessa alalle ja vastaavasti elinkeino antaa olemassaolon oikeutuksen oppilaitokselle. Kattavat koulutuspalvelut tarvitaan koko maassa, joten voimakasta karsintaa oppilaitosverkossa ei ole enää varaa tehdä. Tämän päivän hevosyrittäjän on hallittava monia eri taitoja. Lisäksi yrittäjä tarvitsee korkeatasoisia palveluja, joista keskeisiä ovat klinikka-, siittola- sekä kengityspalvelut. Myöskään hevosalan koulutus ei täysin vastaa elinkeinon tarpeita, vaikka alalle on luotu runsaasti koulutuspaikkoja. Osaavan työvoiman saatavuus- ja pysyvyysongelmat varjostavat kehitystä, vaikkakin

25 ala kiinnostaa nuoria ikäluokkia. Ratsastuskouluissa on pula pätevistä opettajista ja ravitallit etsivät osaavia hoitaja-valmentajia. Ongelmia aiheuttaa myös se, ettei tallien kannattavuus mahdollista riittävää ansiotasoa työntekijöille. Hevosalalla on paljon kasvupotentiaalia. Asiakkaita saadakseen yritysten on pystyttävä tarjoamaan tasokkaita valmennus-, hoito- ja opetuspalveluja. Hevosyritysten menestys edellyttää tavoitteellista toimintaa ja jatkuvaa kehittämistä. Alan rakenteen kannalta on tarkoituksenmukaista, että hevostalouteen suunnatut panokset tuottavat työtä ja toimeentuloa. Jatkossa on aiempaa tärkeämpää tunnistaa kannattava liiketoiminta ja sen edellytykset, jotta kehittämispanokset tuottavat parhaan mahdollisen tuloksen. Tarvitsemme laaja-alaisen, koko hevostalousalaa käsittävän ohjelman, joka luo pohjan myös kansainvälisesti kilpailukykyiselle toiminnalle. Pieneläinala on Suomessa vielä nuori ja kasvava ala. Maaseutuelinkeinona pieneläinalanyritys tarjoaa monia mahdollisuuksia. Eläimen omistajat ovat kuluttajia. Yksistään koiraharrastuksen liikevaihto lähenee Suomessa 2 mrd. Lemmikkieläimiä, niiden rehuja ja tarvikkeita tulee osata tuottaa, kuljettaa, markkinoida ja myydä. Koirat ja kissat tarvitsevat kylvetystä, trimmausta ja hierontaa. Luotettavilla koira- ja kissahoitoloilla on vakioasiakkaansa. Kun lemmikki kuolee tai se lopetetaan, sille tarvitaan hautapaikka tai tuhkauspalvelu uurnineen. Eläinalan ammattilaisia tarvitaan sekä yrittäjiksi että työntekijöiksi, sekä liiketoimintaan että yhteisöihin. Puutarha-alan yrittäjillä osaamistarpeet ovat jokseenkin samat kuin maatalousyrittäjillä. Uusi teknologia, laajentuminen ja alan kansainvälistyminen luovat uusia haasteita. Luonnonvara- ja ympäristöalalla on kasvupotentiaalia. Maa- ja metsätalousministeriön asettama luontoyrittämistyöryhmä on määritellyt luontoyrittäjyyden Luontoyrittämisen toimintaohjelmassa (1998) luonnonantimiin ja luonnon tarjoamiin elämyksiin perustuvaksi pienimuotoiseksi yrittäjyydeksi. Esimerkkejä luontoyrittäjyyden osa-alueista ovat luonto-, elämys- ja metsästysmatkailun lisäksi erikoispuun, puun sivutuotteiden, luonnonmarjojen ja -sienten, lääke-, väri- ja yrttikasvien sekä kivi- ja muiden maaperäaineksien hyödyntäminen. Luontoyrittäjyydessä hyödynnettäviä luonnonvaroja on runsaasti. Luontoyrittäjyydestä kiinnostuneiden, yrittäjähenkisten ja uskaltavien ihmisten löytämisen lisäksi tarvitaan hyviä tuote- ja palveluideoita. Tällä hetkellä

26 molempien puute rajoittaa alan kehittymistä. Ideoiden kehittäjien ja niiden mahdollisten toteuttajien tulisikin kohdata toisensa. Myös yhteistyössä ja verkottumisessa on toistaiseksi paljon kehittämistä. Luonnon tarjoamista mahdollisuuksista tiedottaminen on tärkeää potentiaalisten yrittäjien löytämiseksi, koska uskalluksen ja tekijöiden puuttuminen koetaan alan laajenemista rajoittavaksi tekijäksi. Myös yhteyksien luominen alalla toimiviin harrastajiin on välttämätöntä, sillä luontoon liittyvistä harrasteista voi löytää paitsi yrittäjäehdokkaita myös yritysideoita. Maa- ja metsätalouden ammattilaisten rooli luontoyrittäjyydestä tiedotettaessa on tärkeä. Lisäksi tiedotusvälineisiin tulee saada tietoa alan mahdollisuuksista. Monipuolisuus on tärkeää verkoston luomisessa; yhteyksiä tarvitaan maanviljelijöiden ja muiden maaseutuyrittäjien lisäksi eri alojen pienyrittäjiin, harrastajiin, kouluttajiin jne.( www.luontoyrittaja.net ). Ympäristöalan yrittäjille on töitä, mutta nuorisoasteen koulutuksella yrittäjiä tälle alalle on todennäköisesti vaikea saada. Nuorisoasteen koulutuksen suorittaneille yrityksen perustaminen ja erityisesti näin uudelle alalle on vielä harvinaista. 3.1.2 Maaseudun työvoiman koulutus Maaseudun merkitys työllistäjänä vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Maatiloilla tarvitaan lisätyövoimaa kausiluonteisesti muun muassa kylvö- ja sadonkorjuutöiden aikaan. Maito Savon teettämässä Maatalouden työvoima esiselvityksessä (2002) on tutkittu kolmen pohjoissavolaisen kunnan maatilojen työvoiman tarvetta ja työvoiman saantia eri tahoilta. Tilojen työvoimatarve kohdistuu pääasiassa tilapäiseen lypsykarjatalouksissa tarvittavaan työvoimaan. Jatkuva työvoiman tarve on hyvin vähäistä ja sitä tarvitaan vain lypsykarjatiloilla. Lähitulevaisuudessa lypsykarjatalouden työvoimatarpeen odotetaan kasvavan. Peltotyöt muodostavat noin puolet ja metsätyöt noin viidenneksen tilojen työvoimatarpeista. Näiden töiden kausiluonteisuus vaikuttaa osaltaan työllistämismahdollisuuksiin. Työn teettämisessä palkattua työntekijää suositaan mieluummin kuin urakointia. Tiloilla halukkuus tilan ulkopuoliseen työhön on varsin vähäistä. Ulkopuoliseen työhön ollaan jonkin verran halukkaampia urakkamuotoisesti kuin palkattuna työntekijänä. Maatalouslomituspalveluiden kautta ei juuri voida tarjota lisätyövoimaa tiloille.

27 Maatalousalan työttömät eivät ole niin suuri työvoimareservi, että he riittäisivät tilojen työvoimatarpeisiin, mutta heidän joukostaan on saatavissa jonkin verran lisätyövoimaa etenkin koulutuksen avulla. Tilapäisiin työvoimatarpeisiin voidaan etsiä ratkaisua myös tilarenkaista. Toteutetuissa hankkeissa ongelmana on ollut työntekijöiden saaminen, koska heillä pitäisi olla riittävä valmius koneiden käyttöön ja muun muassa karjanhoitoon. Toimintaan tulisi yhdistää siten myös koulutusta. Myös yrittäjyyspohjaiselle toimintamallille näyttää olevan tilaa, mikäli yrittäjän osaaminen on riittävän monipuolista. Maatalouden työvoiman selvityksessä työvoimatilanteen ratkaisuksi esitetään maatilojen välisen yhteistyön tehostamista, tiedon kulun tehostamista, koulutusta ja yrittäjyyteen pohjautuvia ratkaisuja. Esiselvityksen perusteella tarvitaan kehittämishanketta, jonka tavoitteena on maatalousyrittäjien aktivoiminen keskinäiseen yhteistyöhön. Yhteistyökumppaneina toimisivat myös työvoimatoimistot, oppilaitokset, hankintaosuuskunnat, maaseudun kehittämisorganisaatiot ja kunnat. Tilatyöntekijöiden koulutusta on järjestetty muun muassa Pohjois Savon ammattikorkeakoulussa. Koulutus on toteutettu monimuotokoulutuksena. Ongelmana on tilatyöntekijöiden kokoaikainen työllistäminen. Tilarenkaat voivat toimia työllistäjinä, mutta usein ongelmana on samanaikainen työvoiman tarve. Lisäksi viljelijät tarvitsevat koulutusta työnantajana toimimiseen. Metsänhoitotyöt, energiapuun korjuu, remontit ja rakentaminen vaativat tekijöitä maaseudulla eli monialaosaajia tarvitaan. Ongelmana on, miten monen alan ammattitaitoja vaativasta koulutuksesta pienin resurssein selviydytään. Lomittajien työllistyminen vaihtelee. Osa kunnista tarjoaa osa-aikaista lomitustyötä. Tilapäistä työvoimaa on mahdollista saada mm. opiskelijoista ja maataloudesta luopujista. Lomittajien työehtoja parantamalla ammattia voidaan tehdä houkuttelevammaksi. Työaikaan ja palkkaukseen toivotaan parannusta. Koulutuksen tarvetta olisi muun muassa laatuasioissa ja uudessa teknologiassa. Ammatillisella lisä- ja täydennyskoulutuksella (muun muassa karjatalouden ammattitutkinto) lomittajien ammattitaitoa on saatu jossain määrin nykyaikaistettua, mutta edelleen koulutuksen järjestäjillä on vain niukasti resursseja käytettävissä tähän koulutukseen. Monialaisissa oppilaitoksissa pienet alat jäävät kehittämättä.

28 Aikuiskoulutuksella voidaan osittain korjata maaseudun lomittajapulaa. Osalla lopettavista maatiloista on ammattitaitoa lomitukseen, mutta kynnys lähteä vieraan tilalle on suuri. Aikuiskoulutuksessa pitäisi kiinnittää huomiota ammattitaidon kohottamiseen ajan vaatimusten mukaisiksi. Puutarha-alalla kausiluonteinen työvoiman tarve on merkittävää. Puutarha-alalle osa kausityövoimasta tulee muualta kuin Suomesta. Alan työtehtävät ovat ainakin osittain sen laatuisia, että niihin vaaditaan koulutusta. Maahanmuuttajien koulutuksen tulisi vastata näihin tarpeisiin. On huomattava, että monet matalapalkkaiset alat eivät houkuttele kotimaista työvoimaa, joten työntekijöitä on haettava muualta. Luonnonvara- ja ympäristöalan oppilaitosten tehtävänä on kouluttaa työvoimaa alan tarpeisiin. Työvoiman liikkuvuus alkaa olla nykypäivää. Työministeriön mukaan ulkomaisia puutarhatyöntekijöitä tuli vuonna 2002 maahan yhteensä 8 402, suurin osa Venäjältä, Virosta, Latviasta ja Liettuasta. Maahan tuli 1 555 maataloustyöntekijää vuonna 2002. Ympäristönhoitajilla on monipuolinen toimenkuva, mutta valitettavasti työpaikkoja ei ole syntynyt siinä määrin kuin ehkä odotuksena oli. Luonnontuotealalla on kausivaihtelua, mutta ala työllistää osa aikaisesti maaseudun asukkaita erityisesti Itä- ja Pohjois Suomessa. 3.1.3 Maaseudun monipuolistuva yritystoiminta Maaseudun monipuolistuva yritystoiminta luo uusia osaamistarpeita. Yhteisenä osaamisalueena voidaan nähdä yrittäjyyteen ja maaseudulla toimimiseen liittyvät asiat. Lisäksi tarvitaan yrittäjien ja asiakkaiden yhteen saattamista. Oppilaitoksilla voi olla merkittävä rooli paitsi koulutuksen järjestäjänä myös maaseutupalveluiden tarjoajien yhteistyöverkostojen rakentajana. Uusia osaamistarpeita maaseudulla luo muun muassa koneurakointi, matkailu, bioenergia ja hoivapalvelut sekä ihmisille että lemmikkieläimille. Etätyö voi olla myös maaseudun mahdollisuus, kunhan tietoverkko- yms. edellytykset ovat kunnossa. Maatalousyrittäjiä halutaan kannustaa maatiloilla tapahtuvan yritystoiminnan monipuolistamiseen. Avainaloja ovat muun muassa puuenergian käytön lisääminen, puutuotealan yritystoiminta, elintarvikkeiden jalostus sekä maaseutumatkailu- ja vapaa ajanpalvelut ( www.lande2000.fi ).