Ympäristö ja luonnonvarat 25 Ilmapäästöt toimialoittain 23 Kasvihuonekaasupäästöt kasvoivat energiahuollossa ja kuljetuksessa vuonna 23 Suomalaisten tuottamat kasvihuonekaasupäästöt Suomessa ja ulkomailla olivat lähes 68 miljoonaa tonnia vuonna 23. Kasvua edellisvuoteen oli 2,8 prosenttia. Energiahuollossa kivihiilen käyttö kasvoi yli kolmanneksen korvaten turpeen ja maakaasun käyttöä, minkä seurauksena toimialan kasvihuonekaasupäästöt kasvoivat 8 prosenttia. Vesi- ja ilmaliikenteessä suomalaisten ulkomailla käyttämän polttoaineen määrän kasvu lisäsi toimialan kasvihuonekaasupäästöjä noin prosenttia. Energiahuollon osuus kasvihuonekaasupäästöistä oli suurin, 28 prosenttia, teollisuuden osuus oli 2, kuljetuksen ja varastoinnin 7 ja maatalouden prosenttia. Kotitalouksien osuus kasvihuonekaasupäästöistä oli 9 prosenttia. Kasvihuonepäästöt toimialoittain 22 ja 23, miljoonaa tonnia Bioperäisiä hiilidioksidipäästöjä suomalaiset tuottivat 37 miljoonaa tonnia, joka oli 2 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Bioperäisten polttoaineiden käytön lisääntyminen on kasvattanut niistä syntyviä hiilidioksidipäästöjä. Eniten päästöt kasvoivat määrältään metsäteollisuudessa, jossa syntyy hieman yli puolet kaikista bioperäisistä hiilidioksidipäästöistä. Voimakasta kasvu oli myös jätehuollossa jätteiden polton yleistyessä. Bioperäisiä hiilidioksidipäästöjä ei lueta kasvihuonekaasuiksi. Muissa päästölajeissa merkittävimpiä muutoksia olivat rikki- ja typpidioksidipäästöjen kasvu vesi- ja ilmaliikenteessä. Vesiliikenteen rikkidioksidipäästöt kasvoivat 25 tonnista 2 tonniin, mikä vastaa Helsinki 2.9.25 Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.
kolmasosaa kaikista rikkidioksidipäästöistä. Vesi- ja ilmaliikenteen typpidioksidipäästöt kasvoivat 7 prosenttia noin 7 tonniin, mikä oli kolmasosa kaikista typpidioksidipäästöistä. Tilastokeskuksen ilmapäästöt toimialoittain -tilastossa tilastoidaan edellisten lisäksi hiukkaspäästöjä sekä muiden haihtuvien orgaanisten yhdisteiden kuin metaanin (NMVOC) päästöjä. Ilmapäästöt toimialaryhmittäin 23, tonnia A, 3 Maa-, kala- ja riistatalous A 2 Metsätalous C - 2 Elintarviketeollisuus ym. C 6, 7 Metsäteollisuus C 9, 2 Öljynjalostus ja kemikaalien valmistus C 2, 25 Metallien jalostus ja metallituotteiden valmistus C 3-5, 8, 2-23, 26-33 Muu teollisuus H 9 Maaliikenne H 5 Vesiliikenne H 5 Ilmaliikenne H 52, 53 Liikennettä palveleva toiminta, posti I - K, M - S Muut palvelut ja hallinto Kasvihuonekaasut (CO2 foss, CH, N2O, HFC, PFC, SF6) CO2 ekv. 7 659 6 323 29 37 529 355 77 3 228 89 56 92 8 9 56 57 9 6 3 2 38 7 97 892 82 56 75 97 3 38 586 3 3 57 3 632 88 3 8 623 6 36 66 99 72 Bioperäinen hiilidioksidi (CO2-bio) 87 782 3 87 5927 2 22 9 576 99 3 883 2 9 83 29 9 53 8 35 3 38 9 3 66 29 769 5 87 3 52 2 2 78 2 66 562 3 22 33 37 229 75 Rikkidioksidi Typpidioksidi (SO2) (NO2) 996 2 73 5 2 8 65 25 285 2 9 5 25 89 6 23 75 82 3 5 6 37 69 66 9 3 25 2 56 87 956 5 63 3 76 3 33 3 66 9 9 77 389 2 6 55 97 3 63 398 3 557 5 68 7 57 26 7 Hiilimonoksidi Ammoniakki (CO) (NH3) 2 65 6 779 8 227 23 537 33 7 355 3 32 5 8 732 79 7 27 9 9 5 596 599 5 7 27 2 75 53 359 956 33 793 5 32 83 76 3 59 56 8 398 2 7 35 36 37 9 Ilmapäästöt toimialoittain -tilasto lasketaan Euroopan unionin ympäristötilinpitoasetuksen mukaisesti. Tilastossa käytettävä toimialaluokitus ja -jako poikkeavat sektorijaosta, jota käytetään kasvihuonekaasujen raportoinnissa YK:n ilmastosopimukselle. Tilastossa ei oteta huomioon metsän tai muun kasvillisuuden sitomaa hiilidioksidin määrää. Kasvihuonekaasujen inventaariosta ja kasvihuonekaasujen raportoinnista poiketen tilasto ilmapäästöistä toimialoittain sisältää myös suomalaisten päästöt maa-, vesi- ja ilmaliikenteestä ulkomailla. Toimialoittaisista ilmapäästöistä puolestaan vähennetään ulkomaalaisten Suomen alueella tuottamat liikenteen päästöt. Liikenteen määrittely vastaa kansantalouden tilinpidon menettelytapaa, jossa kotitalouksien liikenne on yksityistä kulutusta. Määrittelyeroista johtuen toimialoittaisten kasvihuonekaasupäästöjen kokonaismäärä on suurempi kuin Kasvihuonekaasuinventaarion mukaisessa raportoinnissa YK:n ilmastosopimukselle. 2
Kasvihuonekaasupäästöjen laskenta on muuttunut uusien, kansainvälisesti sovittujen arviointi- ja raportointiohjeiden takia Kioton toisella velvoitekaudella (23-22). Suomen päästötaso vuodesta 99 lähtien nousi -3 prosenttia vuodesta riippuen. 3
Sisällys Taulukot Liitetaulukot Liitetaulukko. Kasvihuonekaasupäästöt (CO2-foss, CH, N2O, HFC, PFC, SF6) toimialoittain hiilidioksidiekvivalentteina (CO2-ekv.) 28-23, tonnia...5 Liitetaulukko 2. Bioperäiset hiilidioksidipäästöt (CO2-bio) toimialoittain 28-23, tonnia...6 Liitetaulukko 3. Ammoniakkipäästöt (NH3) toimialoittain 28-23, tonnia...7 Liitetaulukko. Rikkidioksidipäästöt (SO2) toimialoittain 28-23, tonnia...8 Liitetaulukko 5. Typpidioksidipäästöt (NO2) toimialoittain 28-23, tonnia...9 Liitetaulukko 6. Hiilimonoksidipäästöt (CO) toimialoittain 28-23, tonnia... Liitetaulukko 7. Hiukkaspäästöt (PM ) toimialoittain 28-23, tonnia... Liitetaulukko 8. Hiukkaspäästöt (PM 2,5) toimialoittain 28-23, tonnia...2 Laatuseloste: Ilmapäästöt toimialoittain...3
Liitetaulukot Liitetaulukko. Kasvihuonekaasupäästöt (CO2-foss, CH, N2O, HFC, PFC, SF6) toimialoittain hiilidioksidiekvivalentteina (CO2-ekv.) 28-23, tonnia 28 29 2 2 22 23 8 92 69 8 37 57 8 222 56 7 989 2 7 995 658 7 982 62 A, 3 Maa-, kala- ja riistatalous 7 785 53 7 753 7 7 92 63 7 675 39 7 679 69 7 659 5 A 2 Metsätalous 37 63 28 99 3 932 33 682 36 8 323 28 36 5 299 62 988 56 267 99 563 37 528 9 7 68 5 32 32 6 76 6 999 65 87 53 87 C - 2 Elintarviketeollisuus ym. 267 8 357 78 383 79 377 23 337 28 355 77 C 6, 7 Metsäteollisuus 95 89 3 68 2 3 932 552 3 633 72 3 232 97 3 228 88 C 9, 2 Öljynjalostus ja kemikaalien valmistus 6 35 327 5 268 5 673 659 696 23 38 277 56 9 C 2, 25 Metallien jalostus ja metallituotteiden valmistus 6 88 293 755 53 6 9 78 5 93 53 5 37 66 8 89 C 3-5, 8, 2-23, 26-33 Muu teollisuus 2 6 32 7 77 76 7 77 297 563 276 56 57 2 5 259 22 278 83 27 73 2 52 693 7 759 57 9 6 29 2 579 38 2 538 256 2 537 699 2 35 89 2 8 79 2 38 7 337 82 279 678 58 73 53 77 98 73 97 892 673 396 7 768 979 526 823 566 789 75 82 56 56 37 9 878 22 683 578 77 8 28 65 52 58 H 9 Maaliikenne 769 836 572 6 73 36 72 27 889 5 75 96 H 5 Vesiliikenne 2 966 92 2 7 659 2 95 23 2 8 3 85 29 3 38 586 H 5 Ilmaliikenne 3 578 27 2 68 632 2 95 76 3 55 232 2 97 39 3 3 56 H 52, 53 Liikennettä palveleva toiminta, posti 23 29 82 6 23 252 97 293 6 86 3 63 936 387 932 987 98 93 8 99 272 88 3 686 75 657 839 939 625 853 3 777 95 8 622 7 32 78 6 87 878 6 893 73 6 38 5 6 97 783 6 35 75 3 856 69 796 95 78 83 28 7 9 758 65 55 62 66 99 72 5
Liitetaulukko 2. Bioperäiset hiilidioksidipäästöt (CO2-bio) toimialoittain 28-23, tonnia 28 29 2 2 22 23 566 582 6 37 75 9 68 873 762 33 85 653 A, 3 Maa-, kala- ja riistatalous 565 656 637 553 75 2 6 2 757 55 87 782 A 2 Metsätalous 925 3 753 5 667 7 88 977 3 87 2 7 2 6 5 2 5 926 9 689 286 5 85 9 8 77 3 8 6 898 9 3 57 9 799 725 C - 2 Elintarviketeollisuus ym. 3 5 8 297 27 7 27 86 3 526 2 22 C 6, 7 Metsäteollisuus 9 536 795 5 683 338 8 5 932 8 96 8 82 78 9 576 98 C 9, 2 Öljynjalostus ja kemikaalien valmistus 87 52 3 26 6 53 92 789 9 379 3 883 C 2, 25 Metallien jalostus ja metallituotteiden valmistus 238 386 95 3 2 32 2 9 C 3-5, 8, 2-23, 26-33 Muu teollisuus 3 323 39 39 66 677 7 662 82 53 83 28 6 87 63 6 382 66 8 278 79 8 853 378 9 32 85 9 53 8 55 27 57 5 78 6 85 25 928 35 3 3 2 282 3 53 3 65 38 9 5 35 5 73 38 73 26 3 3 22 3 65 2 756 326 2 32 377 398 669 3 7 77 55 H 9 Maaliikenne 5 2 33 573 26 6 22 398 29 682 297 68 H 5 Vesiliikenne 98 7 72 65 975 59 858 65 37 5 87 H 5 Ilmaliikenne 6 596 9 69 8 755 2 6 3 6 3 52 H 52, 53 Liikennettä palveleva toiminta, posti 39 59 35 25 2 86 6 5 289 2 2 37 92 2 56 839 3 9 7 2 956 2 897 55 2 78 2 7 55 6 98 33 58 56 925 6 966 66 56 3 566 799 3 823 98 3 987 79 3 9 765 3 625 972 3 22 329 33 97 65 29 88 76 35 57 2 35 2 36 36 9 73 37 229 75 6
Liitetaulukko 3. Ammoniakkipäästöt (NH3) toimialoittain 28-23, tonnia 28 29 2 2 22 23 33 25 33 873 3 32 33 87 33 599 33 797 A, 3 Maa-, kala- ja riistatalous 33 2 33 868 3 37 33 869 33 595 33 792 A 2 Metsätalous 6 5 5 88 93 755 672 686 632 C - 2 Elintarviketeollisuus ym. C 6, 7 Metsäteollisuus 82 57 28 3 53 C 9, 2 Öljynjalostus ja kemikaalien valmistus 98 75 255 258 332 32 C 2, 25 Metallien jalostus ja metallituotteiden valmistus 392 95 29 95 55 83 C 3-5, 8, 2-23, 26-33 Muu teollisuus 27 3 52 23 67 75 3 9 98 96 53 5 58 6 7 77 68 58 55 7 5 8 7 7 685 56 3 79 5 25 H 9 Maaliikenne 69 52 3 8 2 397 H 5 Vesiliikenne 3 5 3 H 5 Ilmaliikenne 2 22 9 2 2 9 H 52, 53 Liikennettä palveleva toiminta, posti 2 8 3 3 365 388 68 33 533 6 2 9 72 59 37 35 335 5 9 362 35 37 23 37 96 38 92 37 39 37 352 37 8 7
Liitetaulukko. Rikkidioksidipäästöt (SO2) toimialoittain 28-23, tonnia 28 29 2 2 22 23 296 293 335 3 6 997 A, 3 Maa-, kala- ja riistatalous 29 29 333 28 996 A 2 Metsätalous 22 8 72 76 9 2 33 558 25 987 27 5 27 6 22 3 2 5 C - 2 Elintarviketeollisuus ym. 57 93 838 93 65 72 C 6, 7 Metsäteollisuus 7 28 5 27 5 8 738 5 7 5 C 9, 2 Öljynjalostus ja kemikaalien valmistus 3 85 386 97 952 26 8 65 C 2, 25 Metallien jalostus ja metallituotteiden valmistus 9 65 8 3 8 3 8 9 5 37 25 C 3-5, 8, 2-23, 26-33 Muu teollisuus 2 285 35 3 2 7 28 25 733 25 3 96 25 86 2 927 2 9 8 6 89 38 38 9 26 29 8 98 6 2 5 5 26 78 96 89 2 325 8 39 2 93 6 95 2 68 2 3 H 9 Maaliikenne 6 2 96 78 87 63 H 5 Vesiliikenne 23 97 7 23 2 5 55 2 829 23 75 H 5 Ilmaliikenne 877 63 7 857 79 82 H 52, 53 Liikennettä palveleva toiminta, posti 33 6 65 3 7 3 988 997 28 78 5 332 3 379 373 38 5 29 335 388 996 6 36 87 989 73 672 8 3 73 337 7 6 69 65 8
Liitetaulukko 5. Typpidioksidipäästöt (NO2) toimialoittain 28-23, tonnia 28 29 2 2 22 23 2 58 727 39 733 6 35 A, 3 Maa-, kala- ja riistatalous 596 86 9 988 9 39 9 28 9 3 A 2 Metsätalous 862 5 5 338 2 2 2 933 2 2 2 52 2 635 2 672 2 55 38 797 3 3 25 33 38 32 52 32 68 C - 2 Elintarviketeollisuus ym. 535 597 56 595 53 86 C 6, 7 Metsäteollisuus 2 6 6 77 9 668 8 92 9 78 9 56 C 9, 2 Öljynjalostus ja kemikaalien valmistus 6 83 7 9 5 972 5 795 5 265 5 63 C 2, 25 Metallien jalostus ja metallituotteiden valmistus 727 3 782 6 56 35 3 75 C 3-5, 8, 2-23, 26-33 Muu teollisuus 5 63 3 22 3 3 556 3 69 3 33 36 63 35 679 3 29 35 668 32 6 3 66 93 69 9 968 32 9 6 9 85 59 72 293 9 76 285 23 52 388 389 9 63 73 856 8 623 72 38 82 577 9 363 H 9 Maaliikenne 27 323 2 36 23 2 22 39 22 659 2 6 H 5 Vesiliikenne 52 3 72 9 95 38 896 5 67 55 96 H 5 Ilmaliikenne 33 8 39 8 8 598 8 8 3 62 H 52, 53 Liikennettä palveleva toiminta, posti 93 675 5 29 37 397 3 33 3 68 76 3 82 3 692 3 557 6 796 6 53 6 99 6 533 5 89 5 68 3 57 26 866 2 682 2 756 9 836 7 57 236 78 22 899 22 693 97 9 2 95 26 7 9
Liitetaulukko 6. Hiilimonoksidipäästöt (CO) toimialoittain 28-23, tonnia 28 29 2 2 22 23 2 8 22 52 25 6 2 36 26 953 27 3 A, 3 Maa-, kala- ja riistatalous 6 52 7 29 9 62 6 663 9 37 2 65 A 2 Metsätalous 966 5 3 5 953 7 683 7 85 6 779 6 322 582 76 852 8 33 93 26 89 3 786 3 755 25 729 26 932 C - 2 Elintarviketeollisuus ym. 29 89 2 29 237 226 C 6, 7 Metsäteollisuus 2 93 9 67 23 7 22 75 22 673 23 536 C 9, 2 Öljynjalostus ja kemikaalien valmistus 567 85 7 92 32 33 C 2, 25 Metallien jalostus ja metallituotteiden valmistus 6 696 5 6 6 68 6 85 2 7 C 3-5, 8, 2-23, 26-33 Muu teollisuus 85 36 9 355 35 2 792 2 262 5 95 3 89 3 673 3 3 576 79 5 9 93 5 9 387 7 865 8 67 8 98 8 837 8 73 2 669 92 77 838 79 28 56 2 3 2 92 2 53 2 66 22 95 H 9 Maaliikenne 8 29 7 82 7 383 7 27 7 92 7 26 H 5 Vesiliikenne 7 875 7 337 8 652 7 59 9 8 9 93 H 5 Ilmaliikenne 9 88 7 62 7 67 8 785 7 7 5 596 H 52, 53 Liikennettä palveleva toiminta, posti 97 25 78 6 62 599 6 283 8 672 58 99 57 3 56 289 5 73 3 32 25 32 9 29 239 27 593 27 2 227 6 22 87 23 7 8 65 87 522 75 52 23 876 398 858 3 59 377 227 37 863 359 956
Liitetaulukko 7. Hiukkaspäästöt (PM ) toimialoittain 28-23, tonnia 28 29 2 2 22 23 3 63 3 68 2 99 3 6 3 5 3 75 A, 3 Maa-, kala- ja riistatalous 3 5 2 958 2 876 2 937 3 23 3 353 A 2 Metsätalous 8 23 2 2 386 7 78 6 72 6 299 3 953 5 377 589 3 9 3 82 73 3 867 3 525 C - 2 Elintarviketeollisuus ym. 9 5 92 3 96 C 6, 7 Metsäteollisuus 3 3 966 2 2 2 65 2 57 2 3 C 9, 2 Öljynjalostus ja kemikaalien valmistus 37 228 72 3 59 536 C 2, 25 Metallien jalostus ja metallituotteiden valmistus 97 85 78 63 2 35 C 3-5, 8, 2-23, 26-33 Muu teollisuus 7 28 238 23 226 976 678 9 698 39 366 3 9 6 9 28 92 625 862 75 66 35 69 65 39 87 7 676 6 387 6 29 6 255 6 588 5 9 H 9 Maaliikenne 7 3 7 2 86 3 227 3 22 2 75 H 5 Vesiliikenne 2 285 858 2 256 7 2 39 2 63 H 5 Ilmaliikenne 5 338 39 399 322 26 H 52, 53 Liikennettä palveleva toiminta, posti 95 73 82 886 662 297 7 62 8 265 236 37 69 9 828 5 77 36 369 298 27 6 36 7 778 9 6 5 669 7 58 5 73 8 966 5 93 5 62 5 529 9 82 7 725
Liitetaulukko 8. Hiukkaspäästöt (PM 2,5) toimialoittain 28-23, tonnia 28 29 2 2 22 23 22 83 2 7 86 8 A, 3 Maa-, kala- ja riistatalous 9 5 99 982 8 A 2 Metsätalous 98 92 96 6 3 3 3 57 5 399 69 383 2 752 3 6 2 89 898 2 2 2 79 2 767 2 6 C - 2 Elintarviketeollisuus ym. 75 2 6 2 88 58 C 6, 7 Metsäteollisuus 2 27 7 592 5 9 65 C 9, 2 Öljynjalostus ja kemikaalien valmistus 2 79 97 286 39 C 2, 25 Metallien jalostus ja metallituotteiden valmistus 383 298 2 537 32 29 C 3-5, 8, 2-23, 26-33 Muu teollisuus 82 56 69 77 9 63 677 598 69 555 5 5 62 86 73 7 76 7 2 93 9 8 98 922 37 3 7 52 56 5 7 96 2 3 96 88 39 H 9 Maaliikenne 2 528 2 33 775 979 963 626 H 5 Vesiliikenne 2 27 66 2 537 2 8 2 7 H 5 Ilmaliikenne 36 277 293 335 25 25 H 52, 53 Liikennettä palveleva toiminta, posti 53 23 3 8 88 6 7 39 7 933 9 88 9 759 9 699 9 73 677 72 887 826 769 65 69 5 269 6 36 3 22 5 3 23 36 29 38 25 66 37 9 38 3 36 226 2
Laatuseloste: Ilmapäästöt toimialoittain. Tilastotietojen relevanssi Euroopan Unionin asetus ympäristötilinpidosta (N:o 69/2) velvoittaa jäsenmaita tilastoimaan ja raportoimaan toimialoittaiset ilmapäästöt vuosittain. Ilmapäästöt toimialoittain -tilastossa päästöt esitetään kansantalouden tilinpidossa käytettävän toimialajaon mukaisesti. Näin tiedot ilmapäästöistä voidaan yhdistää suoraan erilaisiin kansantalouden tilinpidon rahamääräisiin muuttujiin kuten kokonaistuotantoon ja arvonlisäykseen. Tilastossa ovat mukana hiilidioksidi CO2, dityppioksidi N2O, metaani CH, typpidioksidi NO2, rikkidioksidi SO2, hiilimonoksidi CO, ammoniakki NH3, HFC-yhdisteet (fluorihiilivedyt), PFC-yhdisteet (perfluorihiilivedyt), rikkiheksafluoridi SF6, muut kuin metaania sisältävät haihtuvat orgaaniset yhdisteet NMVOC sekä hengitettävät hiukkaset PM. 2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus Tilastolla on oma laskentajärjestelmä, jolla kasvihuonekaasujen inventaarion ja SYKEn ilman epäpuhtauksien inventaarion tuottamat luvut voidaan laskea toimialoittain. Suomen kasvihuonekaasujen inventaarion ja toimialoittaisten ilmapäästöjen laskennan tärkeä osa on ILMARI-laskentajärjestelmä, jolla lasketaan teollisuuden ja energiantuotannon päästöt. Se perustuu ympäristöhallinnon VAHTI-tietokantaan, jota täydennetään ja tarkistetaan mm. EMV:n päästökauppajärjestelmän ja Tilastokeskuksen energiatilastokyselyiden tiedoilla. Keskeinen väline toimialoittaisten päästöjen laskennassa ovat kansantalouden tilinpidon yksityiskohtaiset tarjonta- ja käyttötaulut. Kotitalouksien ja muiden toimialojen kuin teollisuuden tietojen estimoinnissa käytetään tietolähteinä mm. Suomen Pankin, Matkailun edistämiskeskuksen ja Autoliiton aineistoja. Liikenteen määrittelyt muunnetaan vastaamaan kansantalouden tilinpidon käsitteistöä, jossa kotitalouksien liikenne on yksityistä kulutusta. 3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus Tilasto kuvaa parhaan nykytietämyksen valossa päästöjä niillä rajauksilla ja määrittelyillä, joista on sovittu EU:n ympäristötilinpitoasetuksessa, ja joita on täydennetään Eurostat:n käsikirjassa Manual for Air Emissions Accounts.. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus Ilmapäästöt toimialoittain raportoidaan vuosittain 3. syyskuuta EU:n tilastovirasto Eurostat:lle, 2 kuukautta tilastovuoden päättymisestä. 5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys Tilasto julkaistaan vuosittain Tilastokeskuksen internet-palvelussa syyskuun loppuun mennessä. Tilastosivuja täydentää Ympäristötilinpito -teemasivusto 6. Tilastojen vertailukelpoisuus EU-maiden tiedot tilastovuodesta 28 alkaen ovat suoraan vertailukelpoisia. Vuosittain raportoitavat tiedot kattavat EU:n ympäristötilinpitoasetuksen mukaisesti kansantalouden toimialat sekä kotitaloudet. Tilastoa päivitettäessä otetaan huomioon kansantalouden tilinpidossa, kasvihuonekaasuinventaariossa ja energiatilastoissa tapahtuneet päivitykset. 3
7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys Verrattaessa tilaston toimialoittaisia ilmapäästötietoja ja kasvihuonekaasuinventaarion tietoja toisiinsa on huomioitava seuraavat erot ja yhtäläisyydet: Ympäristötilinpitoasetuksen mukainen tilasto ilmapäästöistä toimialoittain sisältää myös Suomen kansalaisten päästöt maa-, vesi- ja ilmaliikenteestä sekä suomalaisista kalastusaluksista ulkomailla. Toimialoittaisista ilmapäästöistä vähennetään ulkomaiden kansalaisten maa-, vesi- ja ilmaliikenteen päästöt Suomen alueella. Tämä kotipaikkaperiaate -lähestymistapa on erilainen kuin kasvihuonekaasuinventaariossa, joka sisältää ainoastaan Suomen alueella syntyvät päästöt riippumatta päästön aiheuttajan kansalaisuudesta (alueperiaate). Tilastossa käytettävä toimialaluokitus ja -jako poikkeavat kasvihuonekaasujen raportoinnissa käytettävästä sektorijaosta. Liikenteen määrittely vastaa kansantalouden tilinpidon menettelytapaa, jossa kotitalouksien liikenne on yksityistä kulutusta. Energiatilastoissa ja kasvihuonekaasujen inventaariossa liikenne -sektori sisältää kaiken liikkumisen. Ilmapäästöt toimialoittain -tilastossa lasketaan ja raportoidaan sekä bioperäisistä polttoaineista että fossiilisista polttoaineista peräisin olevat hiilidioksidipäästöt. Tilastossa ei oteta huomioon metsän tai muun kasvillisuuden sitomaa hiilidioksidin määrää.
Ympäristö ja luonnonvarat 25 Lisätietoja Juuso Peltola Jukka Muukkonen Vastaava tilastojohtaja: Ville Vertanen 29 55 233 29 55 322 www.tilastokeskus.fi Lähde: Ilmapäästöt toimialoittain 23, Tilastokeskus Asiakaspalaute: www.tilastokeskus.fi/palaute Tietopalvelu ja viestintä, Tilastokeskus puh. 29 55 222 www.tilastokeskus.fi ISSN 2323-7589 (pdf) Julkaisutilaukset, Edita Publishing Oy puh. 2 5 5 asiakaspalvelu.publishing@edita.fi www.editapublishing.fi