Ympäristöverot 2015, toimialoittain
|
|
- Jutta Hiltunen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ympäristö ja luonnonvarat 2017 Ympäristöverot, toimialoittain Ympäristöverojen kertymä oli yli 6 miljardia euroa vuonna Ympäristöverot kasvoivat 2,8 prosenttia edellisvuodesta 6,1 miljardiin euroon Kasvua oli erityisesti kotitalouksille kohdistuvissa veroissa, jotka kasvoivat hieman yli 7 prosenttia edellisvuoteen verrattuna Kotitalouksien osuus kaikista maksetuista ympäristöveroista on lähes puolet Ympäristöverojen osuus Suomen kokonaisverokertymästä on noin 7 prosenttia, mikä on lähellä eurooppalaista keskitasoa Ympäristöverot toimialoittain ja verotyypeittäin, miljoonaa euroa Merkittävintä kasvu oli energiaveroissa, jotka kasvoivat edellisvuodesta 4,2 prosenttia ollen 4,1 miljardia Energiaverojen kasvu kohdistui ensisijaisesti kotitalouksiin, joiden maksamat energiaverot kasvoivat lähes 17 prosenttia edellisvuodesta Kasvu johtui pääosin polttoaineiden ja sähkön verojen korotuksista Teollisuuden ja energiahuollon maksamien energiaverojen määrä sen sijaan laski noin 10 prosenttia edellisvuodesta Päästöverot laskivat hieman yli 13 prosenttia vuodesta 2014 ja olivat 74,5 miljoonaa euroa Syynä laskuun oli jäteverokertymän pienentyminen, joka johtui yhdyskuntajätteen lisääntyneestä poltosta Liikenneverot pysyivät edellisvuoden tasolla Helsinki Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus
2 Ympäristöverot toimialaryhmittäin ja verotyypeittäin vuonna, miljoonaa euroa Toimiala (TOL2008) Maa-, kala- ja riistatalous Metsätalous Kaivostoiminta ja louhinta Elintarviketeollisuus Metsäteollisuus Öljynjalostus ja kemikaalien valmistus Metallien jalostus ja metallituotteiden valmistus Muu teollisuus Energiahuolto Vesihuolto ja jätehuolto Rakentaminen Kauppa Maaliikenne ja putkijohtokuljetus Vesiliikenne Ilmaliikenne Liikennettä palveleva toiminta, posti Kiinteistöalan toiminta Muut palvelut ja hallinto 1) Ei yhtään Energiaverot Liikenneverot Päästöverot Resurssiverot Ympäristöverot yhteensä 58,8 35,3 18,0 16,1 44,0 141,4 53,6 38,0 272,3 36,3 144,6 107,6 576,2 109,9 44,7 95,0 205,0 492, , ,4 4,7 2,2 2,0 2,3 1,3 3,8 11,7 30,6 13,8 42,0 54,6 91,2 4,6 24,8 224, , ,7 0,4 24,6 32,0 0,6 2,5 13,3 74,5 1) 78, ,1 46,7 167,3 57,4 49,9 302,9 82,1 186,7 162,3 668, ,5 99,8 229,9 718, , ,4 Ympäristöverot koostuvat energia-, liikenne-, päästö- ja resurssiveroista Suurin osa ympäristöveroista on sähkön ja polttoaineiden energiaveroja Kolmannes ympäristöveroista on erilaisista ajoneuvoista perittäviä liikenneveroja Päästöveroista suurin osa on jäteveroa Hiilidioksidipäästöistä maksetut verot sisältyvät energiaveroihin Resurssiveroja Suomessa ovat metsästyksen ja kalastuksen lupamaksut Uusimmassa julkistuksessa myös kahden edellisen vuoden tiedot ovat tarkentuneet lähdeaineistojen tarkentuessa 2
3 Sisällys Taulukot Liitetaulukot Liitetaulukko 1 Ympäristöverot yhteensä toimialoittain 2008-, miljoonaa euroa4 Liitetaulukko 2 Energiaverot toimialoittain 2008-, miljoonaa euroa5 Liitetaulukko 3 Liikenneverot toimialoittain 2008-, miljoonaa euroa6 Liitetaulukko 4 Päästöverot toimialoittain 2008-, miljoonaa euroa7 Liitetaulukko 5 Resurssiverot toimialoittain 2008-, miljoonaa euroa8 Laatuseloste: Ympäristöverot9 3
4 Liitetaulukot Liitetaulukko 1 Ympäristöverot yhteensä toimialoittain 2008-, miljoonaa euroa A Maa-, metsä- ja kalatalous 159,6 93,0 103,9 110,6 117,1 134, ,5 A 01, 03 Maa-, kala- ja riistatalous 111,3 71,6 76,1 72,7 77,2 89,5 77,3 78,2 A 02 Metsätalous 48,3 21,4 27,8 37,9 39,9 44,9 43,0 4 B Kaivostoiminta ja louhinta 27,3 16,3 14,2 25,5 35,4 37,5 22,1 2 C Tehdasteollisuus 514,7 363,7 496,2 702,9 602,0 447,4 385,8 339,4 C Elintarviketeollisuus ym 14,0 13,3 9,9 17, ,2 18,1 C 16, 17 Metsäteollisuus 76,2 48,1 95,3 75,8 52,2 46,1 48,3 46,7 C 19, 20 Öljynjalostus ja kemikaalien valmistus 334,4 228,8 305,7 504,3 431,5 291,0 203,0 167,3 C 24, 25 Metallien jalostus ja metallituotteiden valmistus 44,1 36,7 51,8 54,6 47,4 42,7 63,5 57,4 C 13-15, 18, 21-23, Muu teollisuus 46,0 36,8 33, ,5 51,8 49,9 D Energiahuolto 190,6 164,2 236,8 242,6 277,4 237,5 314,2 302,9 E Vesi- ja jätehuolto 78,6 78,9 76,3 108,3 106,3 98,7 9 82,1 F Rakentaminen 143,9 113,9 169,1 179,5 185,4 203,3 184,8 186,7 G Kauppa 157,8 139,1 141, ,3 158, ,3 H Kuljetus ja varastointi 894,3 775,8 709,5 777,8 822,3 846,3 912,7 923,4 H 49 Maaliikenne 612,0 589,4 516,7 564,8 597,3 554,8 641,6 668,0 H 50 Vesiliikenne 122,8 59,7 91,7 98,2 110,5 125,3 116,8 11 H 51 Ilmaliikenne 26,2 30,5 26,3 29,4 33,7 49,2 46,3 45,5 H 52, 53 Liikennettä palveleva toiminta, posti 133,3 96,2 74,8 85, ,0 108,0 99,8 L Kiinteistöalan toiminta 225,4 156,1 201,8 286,2 277,4 293,8 246,3 229,9 I - K, M - S Muut palvelut ja hallinto 542,5 490,6 518,7 651,3 691,0 719,4 685,8 718, , , , , , , , , , , , , , ,4 4
5 Liitetaulukko 2 Energiaverot toimialoittain 2008-, miljoonaa euroa A Maa-, metsä- ja kalatalous 139,7 74,9 87,9 90,5 97, ,9 94,1 A 01, 03 Maa-, kala- ja riistatalous 93,9 57,0 63,9 57,4 61,7 70,6 59,8 58,8 A 02 Metsätalous 45,8 17,9 24,0 33,1 35,8 4 38,1 35,3 B Kaivostoiminta ja louhinta 25,6 14,5 12,3 21,6 32,6 34,8 19,7 18,0 C Tehdasteollisuus 483,2 333,6 456,6 656,3 557, ,5 293,1 C Elintarviketeollisuus ym 12,5 11,6 8,3 15,6 19,1 18,3 17,3 16,1 C 16, 17 Metsäteollisuus 73,7 46,0 93,0 73,0 49,7 43,6 46,1 44,0 C 19, 20 Öljynjalostus ja kemikaalien valmistus 323,8 218,1 283,8 478,3 406,2 262,5 176,4 141,4 C 24, 25 Metallien jalostus ja metallituotteiden valmistus 4 32,8 48,7 5 43,3 39,1 59,9 53,6 C 13-15, 18, 21-23, Muu teollisuus 32,9 25,1 22,8 38,6 39,2 36,6 4 38,0 D Energiahuolto ,7 218,9 227,6 259,9 214,7 291,2 272,3 E Vesi- ja jätehuolto 21,9 28,5 26,3 35,6 40,5 35,7 36,2 36,3 F Rakentaminen 117,3 82,3 134,7 138,6 148,6 163,5 143,4 144,6 G Kauppa 81,7 77,3 76,2 98,8 119,8 97,1 105,9 107,6 H Kuljetus ja varastointi 813,0 691,6 624,6 686,0 758,6 779,3 817,2 825,8 H 49 Maaliikenne 536,7 515,0 441,6 481, ,7 554,3 576,2 H 50 Vesiliikenne 122,7 59,5 91,5 98, ,1 116,6 109,9 H 51 Ilmaliikenne 24,9 28,2 25,4 28,7 32,9 47,6 45,6 44,7 H 52, 53 Liikennettä palveleva toiminta, posti 128,7 88,9 66,1 77,5 75,4 109, ,0 L Kiinteistöalan toiminta 197,2 129, ,8 254,9 267,1 224,5 205,0 I - K, M - S Muut palvelut ja hallinto 244,8 273,7 278,7 385,6 446, ,4 492,3 915, , , , , , , , , , ,
6 Liitetaulukko 3 Liikenneverot toimialoittain 2008-, miljoonaa euroa A Maa-, metsä- ja kalatalous 19,7 18,0 15,8 19,9 19,4 23,3 22,1 24,1 A 01, 03 Maa-, kala- ja riistatalous 17,4 14,6 12,2 15,3 15,5 18,9 17,5 19,4 A 02 Metsätalous 2,3 3,4 3,6 4,6 3,9 4,4 4,6 4,7 B Kaivostoiminta ja louhinta 1,7 1,8 1,9 3,8 2,8 2,7 2,3 2,2 C Tehdasteollisuus 21,1 2 18,3 21,0 19,5 19,6 19,3 21,1 C Elintarviketeollisuus ym 1,5 1,7 1,6 1,8 1,7 1,8 1,9 2,0 C 16, 17 Metsäteollisuus 2,4 2,0 2,0 2,5 2,1 2,2 1,9 2,3 C 19, 20 Öljynjalostus ja kemikaalien valmistus 1,0 1,1 1,3 C 24, 25 Metallien jalostus ja metallituotteiden valmistus 3,7 3,9 3,1 3,8 4,1 3,6 3,6 3,8 C 13-15, 18, 21-23, Muu teollisuus 12,7 11,7 10,6 12, ,0 11,7 D Energiahuolto 1 6,5 17,9 14,9 17,4 22,8 30,6 E Vesi- ja jätehuolto 4,7 5,4 8,0 8,7 9,8 7,0 10,6 13,8 F Rakentaminen 26,5 31,5 34,3 4 36,7 39,7 41,3 42,0 G Kauppa 75,8 61,6 65,0 71,7 67,3 61,3 54,2 54,6 H Kuljetus ja varastointi 80,4 83,4 83,9 9 62,8 65,9 94,8 96,8 H 49 Maaliikenne 74,6 73,8 74,4 82,3 56,7 57,3 86,8 91,2 H 50 Vesiliikenne H 51 Ilmaliikenne 1,3 2,3 1,6 H 52, 53 Liikennettä palveleva toiminta, posti 4,4 7,1 8,4 7,6 5,1 6,8 7,1 4,6 L Kiinteistöalan toiminta 28,1 26,5 2 21,3 22,4 26,6 21,7 24,8 I - K, M - S Muut palvelut ja hallinto 294,6 214,5 237,5 263,1 241,9 236,5 203,3 224,0 882,3 866, , , , , , , , , , , , , , ,7 6
7 Liitetaulukko 4 Päästöverot toimialoittain 2008-, miljoonaa euroa A Maa-, metsä- ja kalatalous A 01, 03 Maa-, kala- ja riistatalous A 02 Metsätalous B Kaivostoiminta ja louhinta C Tehdasteollisuus 10,4 1 21,3 25,6 25,0 27,7 26,0 25,2 C Elintarviketeollisuus ym C 16, 17 Metsäteollisuus 0,4 0,4 C 19, 20 Öljynjalostus ja kemikaalien valmistus 9,8 9,9 2 25,1 24,4 27,4 25,7 24,6 C 24, 25 Metallien jalostus ja metallituotteiden valmistus C 13-15, 18, 21-23, Muu teollisuus 0,4 D Energiahuolto E Vesi- ja jätehuolto 52,0 45,0 42,0 64,0 56,0 56,0 44,0 32,0 F Rakentaminen G Kauppa H Kuljetus ja varastointi 1,0 1,0 1,1 H 49 Maaliikenne 0,6 0,6 0,5 0,6 H 50 Vesiliikenne H 51 Ilmaliikenne H 52, 53 Liikennettä palveleva toiminta, posti L Kiinteistöalan toiminta I - K, M - S Muut palvelut ja hallinto 3,1 2,4 2,5 2,6 2,7 2,8 2,1 2,5 12,6 1 11,6 13,7 13,8 13,8 12,3 13,3 79,7 69,0 79,0 107,7 99,1 102,2 85,8 74,5 7
8 Liitetaulukko 5 Resurssiverot toimialoittain 2008-, miljoonaa euroa A Maa-, metsä- ja kalatalous 1) A 01, 03 Maa-, kala- ja riistatalous A 02 Metsätalous B Kaivostoiminta ja louhinta C Tehdasteollisuus C Elintarviketeollisuus ym C 16, 17 Metsäteollisuus C 19, 20 Öljynjalostus ja kemikaalien valmistus C 24, 25 Metallien jalostus ja metallituotteiden valmistus C 13-15, 18, 21-23, Muu teollisuus D Energiahuolto E Vesi- ja jätehuolto F Rakentaminen G Kauppa H Kuljetus ja varastointi H 49 Maaliikenne H 50 Vesiliikenne H 51 Ilmaliikenne H 52, 53 Liikennettä palveleva toiminta, posti L Kiinteistöalan toiminta I - K, M - S Muut palvelut ja hallinto 24,0 24,0 24,0 24,0 1) Ei Yhtään 8
9 Laatuseloste: Ympäristöverot 1 Tilastotietojen relevanssi Ympäristöverotilasto kuvaa julkisen sektorin keräämien ympäristöverojen ja maksujen määrää ja osuutta kokonaisverotuloista Se sisältää sekä ympäristöperusteiset verot ja maksut että tietyt ympäristöperusteiset palvelumaksut Tilasto palvelee yhteiskunnallista päätöksentekoa ja suunnittelua sekä kansainvälisen tilastoinnin tarpeita Ympäristöverojen määrittelyssä lähdetään siitä, että veron tulee kohdistua sellaiseen mitattavaan fyysiseen suureeseen, jolla on haitallinen vaikutus ympäristöön Määrittelyssä keskeistä on veropohja, ei veron luonne Ympäristöveroiksi lasketaan kaikki energiaverot ja ajoneuvoverot Energiaveroihin kuuluvat polttoaineista maksettavat verot, sähkövero sekä huoltovarmuusmaksut Myös päästökauppaan kuuluvat päästöoikeudet ovat osa energiaveroja Päästöveroja ovat pakkauksiin kohdistuvat verot, öljynsuoja- ja öljyjätemaksut sekä vesiensuojelumaksut ja jätevero Liikenneverot käsittävät autoja ajoneuvo- sekä moottoriajoneuvoveron Resurssiveroihin kuuluvat metsästyksen ja kalastuksen lupamaksut Tilastokeskus saa tiedot tilastoa varten Valtiokonttorilta, Trafilta ja eräiltä muilta valtiohallinnon yksiköiltä, keskusliitoilta, yhdistyksiltä sekä kunnilta, kuntayhtymiltä ja niiden liikelaitoksilta Tilasto on osa Suomen virallista tilastoa (SVT) Tilasto perustuu kansainvälisesti yhtenäiseen tilastointikehikkoon, jonka määrittelyyn ovat osallistuneet muun muassa OECD ja EU:n tilastovirasto Eurostat Tilastointikehikko mahdollistaa kansainvälisesti yhdenmukaisten tietojen keräämisen ja vertailun 2 Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus Ympäristöverot lasketaan Tilastokeskuksen, Valtiokonttorin, Trafin sekä julkisen hallinnon toimijoiden kirjanpidosta ja tilastoista Lisäksi tilastoinnissa seurataan eräiden keskusliittojen ja järjestöjen tilastoja soveltuvilta osin Ympäristöverotilastot laaditaan kansainvälisen käytännön mukaan maksuperusteisina 3 Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus Suurin osa tiedoista perustuu tarkkaan valtiotalouden kirjanpitoon Laskentakehikko vastaa eurooppalaisia standardeja Ympäristöverojen ja -veroluonteisten maksujen määrää voidaan verrata valtion verokertymään 4 Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus Ympäristöverotilasto julkaistaan vuosittain Tilaston julkaisuviive on 21 kuukautta tilastovuoden päättymisestä 5 Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys Tilastotiedot julkaistaan internetissä Tilastokeskuksen sivuilla sekä Tilastokeskuksen vuosittain julkaisemissa Ympäristötilasto vuosikirjassa sekä Suomen tilastollisessa vuosikirjassa Lisäksi tilastotiedot raportoidaan EU:n tilastoviranomaiselle Eurostatille ja sitä kautta ne julkaistaan Eurostatin sekä OECD:n tilastojulkaisuissa 6 Tilastojen vertailukelpoisuus Verolainsäädännön muutokset aiheuttavat muutoksia ympäristöverotilastoihin EU-maiden tiedot tilastovuodesta 2008 alkaen ovat suoraan vertailukelpoisia Vuosittain raportoitavat tiedot kattavat EU:n ympäristötilinpitoasetuksen mukaisesti kansantalouden toimialat sekä kotitaloudet 7 Selkeys ja eheys/yhtenäisyys Tilaston määritelmät on harmonisoitu EU:n ja OECD:n tasolla ja tiedot ovat kansainvälisesti vertailukelpoisia Suomessa on varmistettu yhtenäisyys kansantalouden tilinpidon verotietojen kanssa 9
10 Ympäristö ja luonnonvarat 2017 Lisätietoja Juuso Peltola Vastaava tilastojohtaja: Ville Vertanen wwwtilastokeskusfi Lähde: Ympäristöverot toimialoittain, Tilastokeskus Asiakaspalaute: wwwtilastokeskusfi/palaute Tietopalvelu ja viestintä, Tilastokeskus puh wwwtilastokeskusfi ISSN = Suomen virallinen tilasto ISSN (pdf) Julkaisutilaukset, Edita Publishing Oy puh asiakaspalvelupublishing@editafi wwweditapublishingfi
Ympäristöverot 2014, toimialoittain
Ympäristö ja luonnonvarat 2016 Ympäristöverot 2014, toimialoittain Ympäristöverot kasvoivat 1,3 prosenttia vuonna 2014 Ympäristöverojen kokonaissumma vuonna 2014 oli 6,0 miljardia euroa, jossa kasvua edelliseen
Ympäristöverot 2011, toimialoittain
Ympäristö ja luonnonvarat 0 Ympäristöverot 0, toimialoittain Kotitaloudet maksavat yli kolmasosan kaikista ympäristöveroista Kotitaloudet maksoivat vuonna 0 ympäristöveroja lähes, miljardia euroa Teollisuuden
Ajoneuvoperusteisten verojen osuus ympäristöverojen kertymästä kasvoi eniten vuonna 2010
Ympäristö ja luonnonvarat 0 Ympäristöverot 00 Ajoneuvoperusteisten verojen osuus ympäristöverojen kertymästä kasvoi eniten vuonna 00 Ympäristöverojen kertymä oli vuonna 00 lähes viisi miljardia euroa.
Ympäristöveroja kerättiin lähes kuusi miljardia euroa vuonna 2012
Ympäristö ja luonnonvarat 2013 Ympäristöverot 2012 Ympäristöveroja kerättiin lähes kuusi miljardia euroa vuonna 2012 Ympäristöverotuksella kerättiin Suomessa 5,8 miljardia euroa vuonna 2012. Vuoden 2012
Verot ja veronluonteiset maksut 2016
Julkinen talous 2017 Verot ja veronluonteiset maksut 2016 Verokertymä kasvoi 3,2 prosenttia vuonna 2016 Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 3,2 prosenttia vuonna 2016. Kertymä oli
Ilmapäästöt toimialoittain 2011
Ympäristö ja luonnonvarat 2013 Ilmapäästöt toimialoittain Energiahuollon toimialalta lähes kolmannes kasvihuonekaasupäästöistä Energiahuollon toimialan kasvihuonekaasupäästöt olivat vuonna lähes kolmasosa
Ilmapäästöt toimialoittain 2013
Ympäristö ja luonnonvarat 25 Ilmapäästöt toimialoittain 23 Kasvihuonekaasupäästöt kasvoivat energiahuollossa ja kuljetuksessa vuonna 23 Suomalaisten tuottamat kasvihuonekaasupäästöt Suomessa ja ulkomailla
Energiatilinpito 2016
Ympäristö ja luonnonvarat 218 Energiatilinpito 216 Kotitalouksien energiankäyttö kasvoi vuonna 216 Suomalaisten käyttämien energiatuotteiden loppukäyttö Suomessa ja ulkomailla kasvoi 5 prosenttia edellisvuotisesta
Verot ja veronluonteiset maksut 2011
Julkinen talous 2012 Verot ja veronluonteiset maksut Veroaste 43,4 prosenttia vuonna Veroaste oli 43,4 prosenttia vuonna. Veroaste kuvaa verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhdetta bruttokansantuotteeseen.
Verot ja veronluonteiset maksut 2018
Julkinen talous 2019 Verot ja veronluonteiset maksut 2018 Verokertymä kasvoi 2,2 prosenttia vuonna 2018 Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 2,2 prosenttia vuonna 2018. Kertymä oli
Verot ja veronluonteiset maksut 2012
Julkinen talous 2013 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä kasvoi vuonna Veroaste oli 43,6 prosenttia vuonna. Veroaste kuvaa verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhdetta bruttokansantuotteeseen.
Verot ja veronluonteiset maksut 2014
Julkinen talous 2015 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä kasvoi 1,5 prosenttia vuonna Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 1,5 prosenttia vuonna. Kertymä oli yhteensä 89,9
Verot ja veronluonteiset maksut 2016
Julkinen talous 2017 Verot ja veronluonteiset maksut 2016 Verokertymä kasvoi 3,3 prosenttia vuonna 2016 Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 3,3 prosenttia vuonna 2016. Kertymä oli
Verot ja veronluonteiset maksut 2013
Julkinen talous 2014 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä kasvoi vuonna Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 3,9 prosenttia vuonna. Kertymä oli yhteensä 88,2 miljardia euroa.
Energiatilinpito 2015
Ympäristö ja luonnonvarat 217 Energiatilinpito 2 Teollisuus käytti lähes puolet energiatuotteista vuonna 2 Energiatuotteita käytettiin Suomessa vuonna 2 noin 2 72 terajoulea, mikä on lähes 1 % vähemmän
Julkisen sektorin ympäristönsuojelumenot 2010
Ympäristö ja luonnonvarat 2012 Julkisen sektorin ympäristönsuojelumenot 2010 Julkisen sektorin ympäristönsuojelumenoissa hienoista kasvua Julkisen sektorin ympäristönsuojelumenot kasvoivat 2007 2009 keskimäärin
Verot ja veronluonteiset maksut 2015
Julkinen talous 2016 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä kasvoi 2,4 prosenttia vuonna Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 2,4 prosenttia vuonna. Kertymä oli yhteensä 92,1
Verot ja veronluonteiset maksut 2015
Julkinen talous 2016 Verot ja veronluonteiset maksut 2015 Verokertymä kasvoi 2,2 prosenttia vuonna 2015 Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 2,2 prosenttia vuonna 2015. Kertymä oli
Rahoitusleasinghankinnat 2,2 miljardia vuonna 2014
Rahoitus ja vakuutus 15 1 hankinnat, miljardia vuonna 1 hankinnat olivat, miljardia euroa vuonna 1. Edelliseen vuoteen verrattuna hankinnat kasvoivat 1 prosenttia. vuokria puolestaan maksettiin 1, miljardia
Ilmapäästöt toimialoittain 2010
Ympäristö ja luonnonvarat 203 Ilma toimialoittain 200 Yksityisautoilun hiilidioksidi suuremmat kuin ammattimaisen maaliikenteen Yksityisautoilun hiilidioksidi olivat vuonna 200 runsaat 5 miljoonaa tonnia.
Kansantalouden materiaalivirrat 2015
Ympäristö ja luonnonvarat 2016 Kansantalouden materiaalivirrat 2015 Materiantarve laskee hitaasti Suomen maaperästä ja kasvustosta irrotettiin materiaa vuonna 2015 kaikkiaan 277 miljoonaa tonnia. Tästä
Verot ja veronluonteiset maksut 2017
Julkinen talous 2018 Verot ja veronluonteiset maksut 2017 Verokertymä kasvoi 1,9 prosenttia vuonna 2017 Korjattu 29.3.2018. Korjatut kohdat on merkitty punaisella. Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen
Verot ja veronluonteiset maksut
Julkinen talous 2009 Verot ja veronluonteiset maksut Veroaste laski ja verokertymän kasvu hidastui vuonna Vuonna julkisyhteisöjen ja Euroopan Unionin toimielimien keräämien verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen
Verot ja veronluonteiset maksut 2009
Julkinen talous 2010 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä aleni vuonna Veroaste eli verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhde bruttokansantuotteeseen oli Tilastokeskuksen tarkistettujen
Rahoitusleasinghankinnat 2,0 miljardia vuonna 2013
Rahoitus ja vakuutus 04 03 hankinnat,0 miljardia vuonna 03 hankinnat olivat,0 miljardia euroa vuonna 03. Edelliseen vuoteen verrattuna hankinnat vähenivät 4 prosenttia. vuokria puolestaan maksettiin, miljardia
Verot ja veronluonteiset maksut
Julkinen talous 2009 Verot ja veronluonteiset maksut 2008 Veroaste nousi hieman vuonna 2008 Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhde bruttokansantuotteeseen oli Tilastokeskuksen tarkistettujen
Verot ja veronluonteiset maksut 2013
Julkinen talous 2014 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä kasvoi 3,9 prosenttia vuonna Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 3,9 prosenttia vuonna. Kertymä oli yhteensä 88,6
Julkisen sektorin ympäristönsuojelumenot 2011
Ympäristö ja luonnonvarat 2013 Julkisen sektorin ympäristönsuojelumenot 2011 Julkisen sektorin ympäristönsuojelumenot vähenivät hieman vuonna 2011 Julkisen sektorin ympäristönsuojelumenot olivat Tilastokeskuksen
Rahoitusleasinghankinnat 2,1 miljardia vuonna 2012
Rahoitus ja vakuutus 2013 Rahoitustoiminta Rahoitusleasing 2012 Rahoitusleasinghankinnat 2,1 miljardia vuonna 2012 Rahoitusleasinghankinnat olivat 2,1 miljardia euroa vuonna 2012. Edelliseen vuoteen verrattuna
Rahoitusleasinghankinnat 1,6 miljardia vuonna 2010
Rahoitus ja vakuutus 2011 Rahoitusleasing 2010 Rahoitusleasinghankinnat 1,6 miljardia vuonna 2010 Korjattu 17.4.2012. Korjaukset on merkitty punaisella. Rahoitusleasinghankinnat olivat 1,6 miljardia euroa
Rahoitusleasinghankinnat 1,9 miljardia vuonna 2009
Rahoitus ja vakuutus 2010 Rahoitusleasing 2009 Rahoitusleasinghankinnat 1,9 miljardia vuonna 2009 Korjattu 17.4.2012. Korjaukset on merkitty punaisella. Rahoitusleasinghankinnat olivat 1,9 miljardia euroa
Julkisen sektorin ympäristönsuojelumenot 2012
Ympäristö ja luonnonvarat 2014 Julkisen sektorin ympäristönsuojelumenot 2012 Julkisen sektorin ympäristönsuojelumenot kasvoivat hieman vuonna 2012 Julkisen sektorin ympäristönsuojelumenot olivat Tilastokeskuksen
Valtion takauskanta 38,7 miljardia vuoden 2014 lopussa
Julkinen talous 215 Valtion takaukset 214, 4. vuosineljännes Valtion takauskanta 38,7 miljardia vuoden 214 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 38,7 miljardia euroa vuoden 214
Verot ja veronluonteiset maksut 2010
Julkinen talous 2011 Verot ja veronluonteiset maksut Veroaste 42,1 prosenttia vuonna Veroaste eli verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhde bruttokansantuotteeseen oli 42,1 prosenttia vuonna.
Valtion takauskanta 33,2 miljardia joulukuun 2013 lopussa
Julkinen talous 2013 Valtion takaukset 2013, 4 vuosineljännes Valtion takauskanta 33,2 miljardia joulukuun 2013 lopussa Valtion takauskanta oli 33,2 miljardia euroa vuoden 2013 neljännen neljänneksen lopussa
Teollisuuden ympäristönsuojelumenot 2014
Ympäristö ja luonnonvarat 2016 Teollisuuden ympäristönsuojelumenot Teollisuuden ympäristönsuojelumenot 850 miljoonaa euroa vuonna Teollisuus investoi vuonna ympäristönsuojeluun 266 miljoonaa euroa. Ympäristönsuojelun
Ympäristöliiketoiminta 2014
Ympäristö ja luonnonvarat 2015 Ympäristöliiketoiminta Ympäristöliiketoiminnan päätoimialoilla pientä kasvua Korjattu 11122015 Korjatut kohdat on merkitty punaisella Ympäristöliiketoiminnan päätoimialojen
Valtion takauskanta 43,8 miljardia maaliskuun 2016 lopussa
Julkinen talous 2016 Valtion takaukset 2016, 1. vuosineljännes Valtion takauskanta 43,8 miljardia maaliskuun 2016 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 43,8 miljardia euroa vuoden
Valtion takauskanta 30,6 miljardia joulukuun lopussa
Julkinen talous 213 Valtion takaukset 212, 4. vuosineljännes Valtion takauskanta 3,6 miljardia joulukuun lopussa Valtion takauskanta oli 3,6 miljardia euroa vuoden 212 lopussa. Takauskanta oli joulukuun
Valtion takauskanta 44,7 miljardia syyskuun 2016 lopussa
Julkinen talous 2016 Valtion takaukset 2016, 3. vuosineljännes Valtion takauskanta 44,7 miljardia syyskuun 2016 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 44,7 miljardia euroa vuoden
Valtion takauskanta 45,3 miljardia joulukuun 2016 lopussa
Julkinen talous 2017 Valtion takaukset 2016, 4. vuosineljännes Valtion takauskanta 45,3 miljardia joulukuun 2016 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 45,3 miljardia euroa vuoden
Autokaupan määrävuosiselvitys 2010
Kauppa 2012 Autokaupan määrävuosiselvitys 2010 Autokaupassa vähittäis- ja lähes yhtä suuret Vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan autokaupan tuotteiden lähes 14,5 miljardin euron liikevaihdosta vähittäiskaupan
Kivihiilen kulutus väheni 14 prosenttia vuonna 2012
Energia 2013 Kivihiilen kulutus 2012, 4. vuosineljännes Kivihiilen kulutus väheni 14 prosenttia vuonna 2012 Kivihiilen kulutus väheni 14 prosenttia Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan viime vuoden tammi-joulukuussa
Tuottavuustutkimukset 2014
Kansantalous 2016 Tuottavuustutkimukset 2014 Kansantalouden tuottavuuskehitys 1976-2014 Kansantalouden tilinpidon ennakkotietoihin perustuva työn tuottavuuden kasvuvauhti vuonna 2014 oli 0,4 prosenttia
Valtion takauskanta 42,9 miljardia kesäkuun 2015 lopussa
Julkinen talous 215 Valtion takaukset 215, 2. vuosineljännes Valtion takauskanta 42,9 miljardia kesäkuun 215 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 42,9 miljardia euroa vuoden
Aloittaneet ja lopettaneet yritykset
Yritykset 2016 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Lopettaneita yrityksiä eniten kaupan toimialalla vuoden 2015 kolmannella neljänneksellä Tilastokeskuksen mukaan uusia yrityksiä perustettiin 5 817 vuoden
Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia
Koulutus 18 Ainevalinnat 18 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Tilastokeskuksen mukaan englanti oli peruskouluissa yleisimmin opiskeltu vieras kieli syyslukukaudella
Valtion takauskanta 22,9 miljardia syyskuun 2011 lopussa
Julkinen talous 211 Valtion takaukset 211, 3. vuosineljännes Valtion takauskanta 22,9 miljardia syyskuun 211 lopussa Valtion takauskanta oli 22,9 miljardia euroa vuoden 211 kolmannen neljänneksen lopussa.
Kansantalouden materiaalivirrat 2014
Ympäristö ja luonnonvarat 2015 Kansantalouden materiaalivirrat 2014 Maanotto väheni vuonna 2014 Hiekan, soran ja muun kiviaineksen otto maaperästä rakennusaineeksi supistui 5-6 prosenttia vuonna 2014 edellisvuodesta.
Metsätilinpito Puuaineksesta puolet polttoon
Ympäristö ja luonnonvarat 2013 Metsätilinpito 2012 Puuaineksesta puolet polttoon Suomessa käytetyn puun kokonaismäärästä poltettiin puolet vuonna 2012. Paperiin ja kartonkiin sitoutui 20 prosenttia, sahatavaraan
Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 2017
Koulutus 17 Ainevalinnat 17 Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 17 Tilastokeskuksen mukaan lähes kaikki keväällä 17 lukion koko oppimäärän suorittaneet
Ympäristöliiketoiminta 2016
Ympäristö ja luonnonvarat 2017 Ympäristöliiketoiminta 2016 Ympäristöliiketoiminnassa rakentaminen kasvoi eniten Suomen ympäristöliiketoiminnan liikevaihto oli 36 miljardia euroa vuonna 2016 Ympäristöliiketoiminnan
Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia
Koulutus 217 Ainevalinnat 216 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Korjattu 286217 Korjatut kohdat on merkitty punaisella Tilastokeskuksen mukaan englanti
Metsätilinpito Puuaineksesta yli puolet poltetaan
Ympäristö ja luonnonvarat 2014 Metsätilinpito 2013 Puuaineksesta yli puolet poltetaan Suomessa käytetyn puun kokonaismäärästä poltettiin lähes 52 prosenttia vuonna 2013 Osuus on viime vuosina hieman kasvanut
Koulutuksen talous 2013
Koulutus 2015 Koulutuksen talous 2013 Koululaitoksen käyttömenot kasvoivat hieman vuonna 2013 Koululaitoksen käyttömenot kasvoivat Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2013 edelliseen vuoteen verrattuna 1,1
Kansantalouden materiaalivirrat 2010
Ympäristö ja luonnonvarat 2011 Kansantalouden materiaalivirrat 2010 Luonnonvarojen käyttö kasvuun lamavuoden jälkeen Luonnonvarojen kokonaiskäyttö Suomen kansantaloudessa oli 537 miljoonaa tonnia vuonna
Kansantalouden materiaalivirrat 2011
Ympäristö ja luonnonvarat 2012 Kansantalouden materiaalivirrat 2011 Suomen tavarantuonti on vientiä raskaampaa Suomi toi maailmalta viime vuonna liki 62 miljoonaa tonnia tavaraa. Viidennes tuodun tavaramäärän
Esi- ja peruskouluopetus 2018
Koulutus 218 Esi- ja peruskouluopetus 218 Peruskouluissa 56 5 oppilasta vuonna 218 Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli 56 5 oppilasta vuonna 218. Peruskoulun oppilasmäärä kasvoi edellisestä vuodesta,7
Suomessa käytetystä puuaineksesta puolet menee polttoon
Ympäristö ja luonnonvarat 2012 Metsätilinpito Suomessa käytetystä puuaineksesta puolet menee polttoon Suomessa käytetyn puun kokonaismäärästä poltettiin puolet vuonna. Paperiin ja kartonkiin sitoutui 22
Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain
Julkinen talous 2016 Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain 2016, 1. vuosineljännes Julkisyhteisöjen velka kasvoi 2,8 miljardia euroa vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä Julkisyhteisöjen EDP-velka
Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2014
Julkinen talous 205 Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 204 Julkisyhteisöjen alijäämä 3,3 prosenttia ja velka 59,3 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 204 Tilastokeskuksen Eurostatille raportoimien
Tuottavuustutkimukset 2015
Kansantalous 2016 Tuottavuustutkimukset 2015 Kansantalouden tuottavuuskehitys 1976-2015 Arvonlisäyksen volyymin muutoksiin perustuvissa tuottavuustutkimuksissa on laskettu kansantalouden työn- ja kokonaistuottavuuden
Kaksi kolmesta alakoululaisesta opiskelee englantia
Koulutus 216 Ainevalinnat 215 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Kaksi kolmesta alakoululaisesta opiskelee englantia Tilastokeskuksen mukaan englanti oli syyslukukaudella 215 yleisimmin opiskeltu vieras
Esi- ja peruskouluopetus 2012
Koulutus 202 Esi- ja peruskouluopetus 202 Peruskouluissa 539 500 oppilasta vuonna 202 Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli 539 500 oppilasta vuonna 202. Peruskoulun oppilasmäärä väheni edellisestä
Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2015
Julkinen talous 206 Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 205 Julkisyhteisöjen alijäämä 2,7 prosenttia ja velka 63, prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 205 Tilastokeskuksen Eurostatille raportoimien
Esi- ja peruskouluopetus 2016
Koulutus 06 Esi- ja peruskouluopetus 06 Peruskouluissa 550 00 oppilasta vuonna 06 Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli 550 00 oppilasta vuonna 06. Peruskoulun oppilasmäärä kasvoi edellisestä vuodesta
Tuottavuustutkimukset 2013
Kansantalous 2014 Tuottavuustutkimukset 2013 Kansantalouden tuottavuuskehitys 1976-2013 Kansantalouden tilinpidon ennakkotietoihin perustuva työn tuottavuuden kasvuvauhti vuonna 2013 oli 0,6 prosenttia
Venäjää opiskelevien peruskoululaisten osuus kasvanut
Koulutus 215 Ainevalinnat 214 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat ä opiskelevien peruskoululaisten osuus kasvanut Tilastokeskuksen mukaan venäjää opiskelleiden osuus peruskoulun 1-6 oppilaista oli,2 prosenttiyksikköä
Koulutuksen talous 2017
Koulutus 2019 Koulutuksen talous 2017 Koulutuksen käyttömenot ovat vähentyneet reaalisesti vuoden 2010 jälkeen Koulutuksen käyttömenot laskivat vuonna 2017 reaalisesti 2,3 prosenttia edelliseen vuoteen
Energian hankinta ja kulutus
Energia 2012 Energian hankinta ja kulutus 2012, 1. neljännes Energian kokonaiskulutus laski 3 prosenttia tammi-maaliskuussa Energian kokonaiskulutus oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan noin 418
Koulutuksen talous 2015
Koulutus 2017 Koulutuksen talous 2015 Koulutuksen käyttömenot lähes ennallaan vuonna 2015 Koulutuksen käyttömenot kasvoivat Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2015 edelliseen vuoteen verrattuna 0,4 prosenttia.
Kivihiilen kulutus väheni 35 prosenttia tammi-syyskuussa
Energia 2012 Kivihiilen kulutus 2012, 3 vuosineljännes Kivihiilen kulutus väheni 35 prosenttia tammi-syyskuussa Kivihiilen kulutus väheni 35 prosenttia Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan tämän vuoden
Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit
Liikenne ja matkailu 05 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 05, kesäkuu Kesäkuussa 05 ensirekisteröitiin 8 976 uutta henkilöautoa Kesäkuussa 05 rekisteröitiin 5 97 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli
Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia
Koulutus 212 Ainevalinnat 211 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Tilastokeskuksen mukaan englanti oli syyslukukaudella 211 yleisimmin opiskeltu kieli
Ammattikorkeakoulukoulutus 2015
Koulutus 2016 Ammattikorkeakoulukoulutus 2015 Ammattikorkeakoulujen opiskelija- ja tutkintomäärät kasvussa Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vuonna 2015 ammattikorkeakoulututkintoon johtavassa
Esi- ja peruskouluopetus 2013
Koulutus 2013 Esi- ja peruskouluopetus 2013 Peruskouluissa 540 500 oppilasta vuonna 2013 Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli 540 500 oppilasta vuonna 2013. Peruskoulun oppilasmäärä kasvoi edellisestä
Lämmin alkuvuosi laski kivihiilen ja maakaasun hintoja
Energia 2014 Energian hinnat 2014, 1. neljännes Lämmin alkuvuosi laski kivihiilen ja maakaasun hintoja Kivihiilen ja maakaasun kulutus pieneni lämpimän alkuvuoden seurauksena ja myös niiden hinnat lämmöntuotannossa
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2012 Teollisuuden varastotilasto 2011, 4. neljännes Varastojen arvo teollisuudessa kasvoi vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden
Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia
Koulutus 23 Ainevalinnat 22 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Tilastokeskuksen mukaan englanti oli syyslukukaudella 22 yleisimmin opiskeltu vieras kieli
Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 2013
Koulutus Ainevalinnat Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat Tilastokeskuksen mukaan lähes kaikki keväällä lukion koko oppimäärän suorittaneet olivat opiskelleet
Konkurssit. Konkurssien määrä edellisvuoden tasolla tammi helmikuussa , helmikuu
Oikeus 013 013, helmikuu Konkurssien määrä edellisvuoden tasolla 013 Tilastokeskuksen tietojen mukaan 013 pantiin vireille 533 konkurssia, mikä on 16 konkurssia (,9 %) vähemmän kuin vastaavana ajankohtana
Kuntatalous neljännesvuosittain
Julkinen talous Kuntatalous neljännesvuosittain, 1. vuosineljännes Kuntien toimintakulut olivat 9,0 miljardia euroa tammi-maaliskuussa Vuoden tammi-maaliskuussa kuntien ulkoiset toimintakulut olivat 9,0
Energian hankinta ja kulutus
Energia 2013 Energian hankinta ja kulutus 2012, 3. neljännes Energian kokonaiskulutus laski 5 prosenttia tammi-syyskuussa Energian kokonaiskulutus oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan yhteensä noin
Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2010
Julkinen talous 20 Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 200 Tarkistetut julkisen talouden alijäämä- ja velkatiedot vuodelta 200 ilmestyneet Tilastokeskuksen tarkistettujen ennakkotietojen mukaan julkisyhteisöjen
Energiaverot nostivat liikennepolttoaineiden hintoja
Energia 2012 Energian hinnat 2012, 1. neljännes Energiaverot nostivat liikennepolttoaineiden hintoja Energiaveron korotukset ja raakaöljyn korkeampi hinta nostivat liikennepolttoaineiden hintoja ensimmäisellä
Fossiilisten polttoaineiden hinnat laskivat kolmannella vuosineljänneksellä
Energia 2013 Energian hinnat 2013, 3. neljännes Fossiilisten polttoaineiden hinnat laskivat kolmannella vuosineljänneksellä Kivihiilen satamahinta laski kolmannella vuosineljänneksellä yli kuusi prosenttia.
Ammattikorkeakoulukoulutus 2016
Koulutus 2017 Ammattikorkeakoulukoulutus 2016 Ylempään ammattikorkeatutkintoon johtava koulutus lisääntynyt Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vuonna 2016 ammattikorkeakoulututkintoon johtavassa
Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit
Liikenne ja matkailu 05 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 05, helmikuu Helmikuussa 05 ensirekisteröitiin 7 989 uutta henkilöautoa Helmikuussa 05 rekisteröitiin 03 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli
Koulutuksen talous 2016
Koulutus 2018 Koulutuksen talous 2016 Koulutuksen käyttömenot ennallaan vuonna 2016 Koulutuksen käyttömenot olivat Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 samalla tasolla kuin vuotta aikaisemmin, yhteensä
Ympäristösuojelumenot 2015
Ympäristö ja luonnonvarat 2017 Ympäristösuojelumenot 2015 Vesi- ja jätehuolto investoivat eniten ympäristönsuojeluun vuonna 2015 Julkisen sektorin yhteenlasketut ympäristönsuojelumenot olivat noin 953
Energian hinnat. Sähkön hinta kääntyi laskuun. 2012, 2. neljännes
Energia 2012 Energian hinnat 2012, 2. neljännes Sähkön hinta kääntyi laskuun Sähkön kokonaishinta laski kaikissa kuluttajaryhmissä vuoden toisella neljänneksellä. Sähkön kuluttajahinnat kääntyivät laskuun
Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain
Julkinen talous 2016 Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain 2015, 4. vuosineljännes Julkisyhteisöjen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen oli 63,1 prosenttia vuoden 2015 lopussa Julkisyhteisöjen
Konkurssit. Konkurssien määrä kasvoi 4,8 prosenttia tammi-toukokuussa , toukokuu
Oikeus 2013 2013, toukokuu Konkurssien määrä kasvoi 4,8 prosenttia 2013 Tilastokeskuksen tietojen mukaan 2013 pantiin vireille 1 398 konkurssia, mikä on 64 konkurssia (4,8 prosenttia) enemmän kuin vastaavana
Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä lähes ennallaan
Koulutus 2016 Lukiokoulutus 2015 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä lähes ennallaan Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2015 104 100 opiskelijaa.
Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman
Koulutus 2019 Lukiokoulutus 2018 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2018 103 400 opiskelijaa.
Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit
Liikenne ja matkailu 0 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 0, huhtikuu Huhtikuussa 0 ensirekisteröitiin 4 05 uutta henkilöautoa Huhtikuussa 0 rekisteröitiin 5 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli 4 60.
Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2014
Julkinen talous 205 Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 204 Julkisyhteisöjen alijäämä 3,2 prosenttia ja velka 59,3 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 204 Tilastokeskuksen Eurostatille raportoimien
Fossiilisten polttoaineiden ja sähkön hinnat laskivat toisella vuosineljänneksellä
Energia 2014 Energian hinnat 2014, 2. neljännes Fossiilisten polttoaineiden ja sähkön hinnat laskivat toisella vuosineljänneksellä Kivihiilen ja maakaasun hinnat lämmöntuotannossa laskivat toisella vuosineljänneksellä
Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman
Koulutus 2017 Lukiokoulutus 2016 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2016 yhteensä 103 600 opiskelijaa.
Valtion takauskanta 30,7 miljardia maaliskuun lopussa
Julkinen talous 213 Valtion takaukset 213, 1 vuosineljännes Valtion takauskanta 3,7 miljardia maaliskuun lopussa Valtion takauskanta oli 3,7 miljardia euroa vuoden 213 ensimmäisen neljänneksen lopussa