Kerro meille oma ideasi ja arvioi muiden ehdotuksia!



Samankaltaiset tiedostot
Yhteenveto Vartiosaaren nettisivuilla käydystä keskustelusta Vuorovaikutussuunnittelija Maija Mattila

Kerro meille oma ideasi ja arvioi muiden ehdotuksia!

Merellinen Helsinki Sinikämmen rantareitteineen

± ± ± ± ±± ± ± ƒ ± ; ±± Ι [ [

Sopiva paikka asuinrakentamiselle. Yleiskaavakyselyn tuloksia 1 (13) 2018

Vartiosaaresta suunnitellaan omaleimainen, monipuolinen ja tiiviisti rakennettu saaristokaupunginosa,

Y4 LIEVIÖ-PAUNI MAASEUTUALUEIDEN ASUKASKYSELYN ( ) VASTAUKSET, MONIVALINTAKYSYMYKSET

Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn!

Paikkatietokyselyn ja Morjens Loviisa mobiilisovelluksen kyselyn tulokset. Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan rakennemallit

LOVIISAN KAUPUNGIN VIRKISTYS- JA VAPAA-AJAN ALUEIDEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET

UNELMIESI KOTI PICKALAAN

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS

LAPUAN KAUPUNKI. Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat. Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille

anna minun kertoa let me tell you

1. Liikkuvat määreet

TIIVISTELMÄ KYLÄKYSELYSTÄ SEKÄ KYLÄPÄIVYSTYKSESTÄ KANGASLAHTI

Ulkoilua Kuolimon äärellä!

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data

Uusi suunta. Juurien tunteminen tekee vahvaksi

KONKAKUMPU. Tarjolla hyvä elämä Fiskarsista

Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! Varmasti viihtyy.

Uudenlaisen asumisen alue!

TERVEISIÄ SUUNNITTELIJOILLE

Vartiosaari Info- ja keskustelutilaisuus 25.1.

SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa.

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina klo Norra Korsholms skolassa

Tulokset syksyllä 2012 toteutetusta Sipoonkorven kansallispuiston kehittämiseen liittyvästä pehmogis-kyselystä

Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus

LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU

Hirviniemi HIRVINIEMI

TAMPEREEN KAUPUNKI HERVANTA, KATU- JA PUISTOALUETTA, RAITIOTIEN SÄHKÖNSYÖTTÖASEMA Asemakaava nro 8601 Diaarinumero: TRE: 7096/10.02.

Kauppi-Niihaman polkuverkosto Kehittämissuunnitelma

UNELMISTA NUUKAILEMATTA.

ASUKASKYSELY Akm 240: Pikkulahden asemakaava ja asemakaavan muutos

VAIHTOEHTOINEN OSAYLEISKAAVA

Tervetuloa! Varkauden-Pieksämäen seutu. Sisältö:

Alueen suuri haaste on sovittaa vanha rakennusperintö alueen kasvupaineisiin sen arvoja turmelematta.

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

Käpylän elävä keskipiste

LOVIISAN KAUPUNKI ITÄRANNAN KEHITTÄMINEN KYSELYN TULOKSET

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Aaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL SEINÄJOKI

Tässä mielipiteemme kaavaluonnoksesta Ratsumiehenkatu 1:ssä toimivan yrityksemme puolesta:

KIVISTÖN VISIOPAJA. Aurinkokiven koulu tulokset

Lataa Lumoava Helsinki. Lataa

EnnAkkoMArkkInoInTI Teppola MULTIA

Mitä mieltä mynämäkeläiset ovat?

Väite Argument "Yhteiskunnan velvollisuus on tarjota virkistysalueita ja -palveluita." "Recreation sites and service

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen.

SUUTARINMÄKI. Tarjolla hyvä elämä Fiskarsista

Autotonta sisäänkäyntiä asemalta. Nuuksioon päin voisi kehittää.

MILLAINEN ON SINUN SUISTOSI YHTEENVETO SUISTOKAUPUNKIVISION KYSELYSTÄ

Sukutilan 110 -vuotissuunnitelma. Tuomas Mattila Kilpiän tila Osuuskunta Luonnonkoneisto

ETELÄESPLANADI HELSINKI

3D-IDEAKILPAILU. Kaupunkikudelmia - kilpailuohjelma

KOKEMUKSIA HÄMEENLINNASTA. Veikko Syyrakki

Kuukausimarkkinoilla asukkaiden esittämiä kommentteja

Teemakysely: Kulttuuriviikko 2019

Säästetään Kauppi-Niihaman metsät luonnolle ja virkistyskäytölle. Vertaissuunnittelutyöpaja

AYYE 9/ HOUSING POLICY

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi

Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille sekä alueen elinkeinotoimijoille

Vartiosaari ilta 5.6.

Jyväskylän pienten järvien melontareitit

5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti

Infrastruktuurin asemoituminen kansalliseen ja kansainväliseen kenttään Outi Ala-Honkola Tiedeasiantuntija

klo 14, Laituri, Turun kasarmi, Helsinki Ympäristöneuvos Jukka-Pekka Flander YMPÄRISTÖMINISTERIÖ. Kuva J-P. Flander

Veden äärellä Rakkaat ja käytettävät rannat

Asumisen näkymiä Helsingin seudulla. ARY-seminaari Osmo Soininvaara

ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness

Oma yksityinen vesialue vai osuus yhteiseen?

Marseuddenin osayleiskaavan muutos. Kiinteistöjen rajautuminen rantaan. Kiinteistöjen omarantaisuus

Mikäli haluatte alueelle lisärakentamista, minne uusi rakentaminen tulee suunnata?

Kansallispuistojen merkitys matkailun vetovoimatekijöinä

saimaan virkistysalueyhdistys ry

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

HELVETINJÄRVEN KANSALLISPUISTON KÄVIJÄKYSELY VASTAUKSIA 576, JOISTA 182 ANNETTU PAPERILOMAKKEELLA

Vaasan seudun viestinnän tavoitteet

Tampereen Eteläpuiston vuorovaikutusalusta - kyselyn tuloksia

Oikeusvaikutukset. Statuksella itsellään ei ole oikeusvaikutuksia

LINJAT/PUISTOMÄKI Tarjolla hyvä elämä Fiskarsista

Mitä tämä vihko sisältää?

Helsinki liikuntakaupunki

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Pikaraitiotie. Mikä se on. Davy Beilinson

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen.

KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Onnea ostamalla - vai onnea ostamatta?

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA

Muistutus ratasuunnitelman Pasila-Riihimäki liikenteen välityskyvyn nostamisesta, vaihe 2

Espoon kaupunki Pöytäkirja 134. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

SUOMENLINNAN HOITO- JA KÄYTTÖ- SUUNNITELMA. Tule osallistumaan!

LIITE LIITE 11. Kuusankoski-Koria. Kouvolan keskustaajaman. viherosayleiskaava. viherosayleiskaava

FIKSU KALASATAMA KEHITTÄJIEN KLUBI & 1&

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke

Transkriptio:

Vartiosaari virkistyssaarena Jos Vartiosaari olisi tulevaisuudessa kokonaan virkistysalue, niin miten sitä voisi kehittää? Kuka saarta käyttäisi? Miten sinne ja siellä kuljettaisiin? Millaisia toimintoja ja harrastusmahdollisuuksia siellä voisi olla? Millaisia palveluita tarvittaisiin? Mikä olisi saaren noin 50 huvilan tulevaisuus? Vartiosaaren tulevaisuuden suunnittelun aluksi laaditaan erilaisia periaatteellisia vaihtoehtoja saaren tulevaksi käytöksi. Vaihtoehtojen avulla hahmotellaan, millainen asuinalue Vartiosaari voisi tulevaisuudessa olla vai kehitetäänkö Vartiosaarta pelkästään virkistysalueena. Kerro meille oma ideasi ja arvioi muiden ehdotuksia! Saat lähetettyä ideasi ja näkemyksesi klikkaamalla "Lisää uusi kommentti" -linkkiä. Jos haluat kommentoida muiden ajatuksia, klikkaa "Vastaa" kommentin alta. Maija Mattila vuorovaikutussuunnittelija p. 09 310 37435 maija.mattila(a)hel.fi Kommentit Kirjoittanut Anonymous 16. Tammikuu 2012-9:21. Vartiosaari on ainutlaatuinen "relikti" Helsingissä. Saaren luonto on monipuolinen, korvaamattoman arvokas. Sen tärveleminen asutuksella olisi saaren luonnon loppu. Myös virkistyskäytön osalta on tärkeää miettiä, millainen läpikulkupaikka siitä on suunniteltu tehtäväksi. Nimittäin suunnitelma siitä, että saaren halki kuljettaisiin Vuosaareen jatkossa (vaikka virkistyskäytössäkin), on erittäin tuhoisa. Miksi Helsinkiin eivät riitä Kalasataman, Hernesaaren, Viikin peltojen, Santahaminan jne. asuttaminen? Miksi täytyy tuhota KAIKKI! Kirjoittanut Anonymous 16. Tammikuu 2012-12:24. jos on hyväksyttävissä ajatus kevyen liikenteen siltojen rakentamisesta ja oletetaan kruunuvuoren rannan siltayhteyden toteutuminen olisi vartiosaaren kautta järjestettävissä todella mahtava ulkoilu/pyöräilyreitti välille vuosaari- laajasalo (-keskusta) minusta joka tapauksessa vartiosaari tulee säilyttää vain virkistyskäytössä, asumista varten helsingissä on alueita rakentamista varten pyhitetty jo kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Tehdään ne ja tiivistetään olemassa olevien raideyhteyksien läheisyydessä kaupunkirakennetta mieluummin. Kirjoittanut Anonymous 17. Tammikuu 2012-14:14. Vartiosaarella olisi paitsi seudullista myös kansainvälistä virkistysarvoa, jos sinne kulkeva vesiliikenne järjestettäisiin nykyistä toimivammaksi (useampia yhteysalusvuoroja, kesälossi Reposalmesta) ja saaresta tehtäisiin ylipäätään tunnetumpi. Saaressa on jo muutama erinomainen luonto-/elämyspolku ja Vanhan tallin ladossa on järjestetty tansseja ja muita tapahtumia, joita voisi olla enemmänkin. Virkistyskäyttöä voitaisiin kehittää entisestään muun muassa lisäämällä yleisten uima-, laituri- ja nuotiopaikkojen määrää, rakentamalla kuivakäymälöitä ja merkitsemällä selkeästi yleisölle avoimet alueet. Saarelle mahtuisi myös retkeilymaja, kesäkahvila ja siirtolapuutarhamökkejä. Kaupungin huvilat tulisi säilyttää yleishyödyllisessä yhdistyskäytössä, jotta nistä olisi iloa mahdollisimman monille, ei vain rikkaille. Tällainen kehitys tukisi myös Itä-Helsingin

kulttuuripuiston kehittämissuunnitelmaa, jonka tarkoituksena on parantaa alueen kulttuuriperinnön ja maiseman arvojen esilletuomista, alueen saavutettavuutta ja toiminnallista sisältöä. On maailmanlaajuisesti poikkeuksellista, että pääkapungissa on monipuolisesti alkuperäistä luontoa ja rakennusperintöä sisältävä ehjä ja laajahko kokonaisuus. Nopeasti kasvava Itä-Helsinki tarvitsee kipeästi viheralueita, ja mikä olisikaan kansainvälisestikin omaleimaisempaa kuin saaristoluonnon arvostuksen ja virkistyskäytön lisääminen. Se jos mikä olisi Itä-Helsingin tervehdyttämistä ja kansainvälisesti loistava matkailuvaltti. On lyhytnäköistä ajatella, että alue tulisi kaavoittaa asuinalueeksi. Myös raitiolinjan tai pyöräteiden rakentaminen rikkoisi saaren omaleimaisen keidasmaisen luonteen. Kirjoittanut Anonymous 23. Tammikuu 2012-10:43. Olen täsmälleen samaa mieltä. Jos kaupungissa on tähän saakka pystytty vaikka vahingossa, säilyttämään rauhallinen ja aito virkistysympäristö, mikse se pitää tuhota. Herkkä luonto ja luonnonrauha särkyy vähänkin suuremmasta "virkistys"käytöstä ja suunnittelusta. Luonnonrauha perustuu saaren eristyneisyyteen. Saari on ainoa paikka, jossa rauhallisena kesäaamuna saattaa kuulla käen kukkuvan ja satakielen laulun kivellä istuen, päivällä sisiliskot lämmittelevät kiveyksillä ja siellä voi olla kuin maaseudulla näkemättä ihmisiä, aivan omassa rauhassaan. Saarerssa oli ilo katsella viime kesänä runsasta perhoskantaa, joka kävi nautiskelemassa viljelypalstojen kukkameressä mettä. Kuljen saareen pienellä veneellä, hoidan kasvipalstaani ja nautin luonnon rauhasta, kauniista ympäristöstä. Jos saareen rakennetaan silta tai siltoja, on luonnonrauha ja koskemattomuus tipotiessään. Saareen pesityyy rauhattomuutta ja nuoriso löytää tiensä ryyppypaikakseen. Nyt saaren nuorisokäyttäjät eli Nutan käyttäjät tuovat saareen elämää, mutta heidät on opetettu kunnioittamaan saaren asujamiston rauhaa, samoin alkoholistien toipilaat. Palstaalue on sälynyt oistaiseksi melko vähäisillä tappioilla ja niin toivon jatkossakin olevan. Liikuntarajoitteinenkin uskaltaa liikkua saarella ilman peloa ja marraskuun lopullakin uskaltauduin suppilovahveroita keräämään pelotta. Kesällä saaresta uiminen onnistuu uimarantakammoisellekin. Saaren asukkaista on tullut ystäviä ja aitoja naapureita, asun itse Tammisalossa ja Vartiosaari toimii mökkeilyn vaihtoehtona, varsin ekologisesti, kun maastoudun kotiin yöksi nukumaan ja syömään. Saareen luonto ja sen herkät arvot tuhoutuvat etenkin asuntorakentamisesta, saareen kokonaisuu tulee säilyttää lastenlapsillemme korvaamattomana luontoympäristön aarteena kertomassa sopuisasta ja sopeutuvasta elämäntavasta, osana läheisen Herttoniemen ja Laajasalon kartanoympäristöjen ja puistojen elämänmenon rinnakkaiselosta, työväen ja herraväen rinnakkaiselosta. Kaikkea lähiörakentaminen ei ole vielä ehtinyt tuhota, ei siis tuhota aivan kaikkea tulevaisuudessakaan. Kirjoittanut Anonymous 23. Tammikuu 2012-14:41. Olisi mukavaa jos Vartiosaareen pääsisi kävellen ja polkupyörällä ja se säilyisi virkistysalueena. Haluaisin että sinne rakennettaisiin kevyen liikenteen sillat (laajasalo ja ramsinniemi), pyörä ja kävelytiereitti sekä ravintola/kahvila. Kirjoittanut Anonymous 23. Tammikuu 2012-15:43.

Vartiosaaren tulee ehdottomasti säilyä virkistyskäytössä - sitä ei saa pilata rakentamalla. Saari on täysin ainutlaatuinen historiallisine rakennuksineen ja upeine luontoineen. Sellaisena sitä pitää vaalia!!! Kirjoittanut Anonymous 23. Tammikuu 2012-18:33. Täysin samaa mieltä! Vartiosaari on tosiaan erityinen. Ei missään nimessä siltoja ja pyöräteitä saareen. Liikakansoitus pilaa saaren herkän luonnon ja ihmeellisen hiljaisuuden. Jos jotain toivoisin niin hiukan parempaa veneyhteyttä. Joku pieni kahvila tyyliin Maijan Kahvinokka olisi kiva. Eli gryndereille riittää Hesassa ja Suomessa paikkoja, joilla ei ole kalliita luontoarvoja. Ja pitääkö kaikkien asua merenrannalla. Vapauttakaa Vartiosaari! Kirjoittanut Anonymous 24. Tammikuu 2012-8:47. Molemmista suunnista ei siltoja oikein voikaan tehdä, niin monta venekerhoa purjeveneineen jäisi muuten mottiin. Lauttayhteyksillä saadaan virkistyskäyttöön riittävät yhteydet. Säilytetään ainutlaatuinen luonto nykyisellään! Kirjoittanut Anonymous 29. Tammikuu 2012-20:04. Kuten muut keskusteluun osallistuneet, olen ehdottomasti sitä mieltä että upea, koskematon Vartiosaari on säilytettävä kaupunkilaisten keitaana. Minulla oli vastikään espanjalaisia vieraita, jotka olivat täysin pökerrytksissä siitä, miten upeaa luontoa meillä on täällä, maan pääkaupungissa. Vartiosaaren ja yleisesti vielä koskemattoman helsinkiläisluonnon säilyttäminen palvelee onnellisia kaupunkilaisia ja on meille suuri valtti myös turismin kannalta. Näistä ei saa tehdä mitään yksityistonttien linnakkeita. Helsinki on kenties Euroopan vihrein ja luonnonläheisin pääkaupunki, tai ainakin se voisi sitä olla. Tehdään siitä niin kaupunkilaisia kuin matkailua palveleva valtti! Kirjoittanut Anonymous 30. Tammikuu 2012-11:00. Vartiosaari on ehdottomasti säilytettävä virkistysalueena. On kuitenkin vältettävä yleiset kaupungin virkistysalueisiin liittyvät virheet, kuten joka paikan ylenpalttinen "hoitaminen". Usein hienot paikat pilataan liiallisella puuston ja pensaiston raivaamisella, valaistuksella ja autotien kokoisilla ulkoiluteillä. Vartiosaarta tulisi verrata lähinnä Nuuksion ja Sipoonkorven tapaisiin luonnonalueisiin eikä niinkään kaupunkipuistoon. Luontopolku saaressa jo onkin ja keskellä saarta oleva tie riittää myös tuleviin virkistystarpeisiin, vuohet ja lampaat ovat nykyäänkin saavutettavissa vaikka lastenvaunujen kanssa. Siltaa ei pidä rakentaa, vaan luonnonrauhaa arvostavat vierailijat osaavat kyllä tulla vuoroveneelläkin. Ainutlaatuisesta saaresta ei kannata tehdä mitään tusinavirkistysaluetta, vaan rauhallinen keidas, jossa voi ihailla luontoa, hiljaisuutta, kallioita, merta, vanhoja huviloita, kulttuurimaisemaa ja vaikka sienestää. Liiallisella "kehittämisellä" on helppo tuhota saaren ainutlaatuisuus, jota ei sitten enää saa takaisin. Suurten massojen iltalenkkipuistoja on Helsinki täynnänsä, mutta Vartiosaaren kaltaisen helmen ei kannata kilpailla määrällä, vaan laadulla. Kirjoittanut Anonymous 30. Tammikuu 2012-17:40. Yksi idea Vartiosaaten kehittämiseksi oli idea Itä-Helsingin seurasaaresta. Se ei saanut tuulta purjeisiin, koska tuli 80 -luvlla ruohonjuuritasolta. Ainahan sitä Vartiosaarta on katseltu kaupungin korkeimman virkamiesjohdon taholta ylähorisontista vihreänä, rakentamisvalmiina keitaana. Seurasaari on pyhä, miksette rakenna sitä. Mahtaisi siitä suunnitelmasta nousta aika älämölö nyt Vartiosaaren rakentamista kannattavissa poliittissa piireissä. Ehkä heillä on vain kävelymatka kotoaan Seurasaareen tai muuten omakohtaisia kokemuksia. Ainoa poliittinen teko kaupungin vallassa olleilla politikoilla ja virkamieskoneistolla on ollut sitten 60 -luvun saaren virkistyskäyttöpotentiaalin pimittäminen ja vaikeuttaminen. Siihen nähden kaupunkisuunnittelun avaaminen tällaisen keskusteluareenan avulla on mahtavaa. Näin demoratia voi toimia ruohonjuuritason areenalla kuin antiikin Ateenassa Sokrateen aikaan. Semppiä itä-helsinkiläiset. Olette ansainneet kosketuksen historiaan ja luontoon vielä 2000 -luvullakin. Osallistumista nimimerkillä en kyllä hyväksy, vaikka anomys, vai mikä se oli, ajatuksiin yhdynkin.

Ilkka Pesonen, valt. kand. tekniikan lisentiaatti Kirjoittanut Anonymous 1. Helmikuu 2012-12:27. Vartiosaari virkistyskäyttöön! Mallia voisi ottaa esimerkiksi Göteborgin edustalla olevista saarista, joille pääsee ilmaisella lautalla. Saarilla on vanhaa kylämuotoista huvila-asutusta sekä hyvin opastettuja luontopolkuja. Vartiosaareen lauttayhteys ja itse saareen kahvila, käymälä ja roskapiste, ja uusi virkistyskohde on valmis! http://www.virtualtourist.com/travel/europe/sweden/vaestra_goetalands_la... Göte Kirjoittanut Anonymous 1. Helmikuu 2012-20:27. Kannatan lämpimästi edellsen kirjoittajan näkemystä. Vartiosaaresta pitäisi tehdä Itä-Helsinkiläisten Seurasaari. Luontoalueiden radikaalisti huvetessa Laajasalon länsipään rakentamisen ja Roihuvuoren täydennysrakentamisen johdosta Vartiosaaresta saisimme korvaajan ja Seurasaaren tapaisen ulkoilualueen. Saaren upeat maisemat ja rakennukset saataisiin näin kaikkien Helsinkiläisten virkistyskäyttöön uimarantoineen. Nythän kaupunki on luovuttanut tilat liitoille tms. pienille toimijoille ja näin hyvin rajoittuneelle käyttäjäkunnalle. Miksi silta kun edullisin ja vähiten ympäristöä pilaava ratkaisu on henkilölossi. Kun Turkulaisilla on joessaan ympäri vuoden kulkeva henkilölossi eli Föri ei pitäisi olla mikään ongelma Helsingille hoitaa Vartiosaaren liikenne Förillä. Yksi ja sama Förihän voisi liikennöidä Strömsistä ja Reposalmesta jolloin se palvelisi Laajasalon ja Roihuvuoren kautta koko Helsinkiä. Helsingillä on kolme todella mittavan luokan rakennusprojektia menossa kymmenille tuhansille asukkaille, Laajasalon länsiranta, Sompasaaren alue ja Sipoo. En näe mitään järkeä siinä että investoisimme mittavat liikennehankkeet erittäin rajoittuneen Vartiosaaren asuttamiseksi. Tilaa ei kuitenkaan ole kuin parille tuhannelle asukkaalle. Henrik Lindström Kirjoittanut Anonymous 5. Helmikuu 2012-18:34. Vartiosaari on ainutlaatuinen idyllinen keidas keskellä suurkaupunkia ja sellaisena se tulee säilyttää. Sillat, pyöräilyreitit ja uusi asutus tuhoaisivat aiheuttamallaan kuormituksella herkän saaristoluonnon yhdessä sukupolvessa. Saaren käyttöä voi kehittää Galapagos-saarten tyyliin: valvotusti ja harkitusti kävijämääriä kasvattamalla ja luontoarvoja vaalimalla. Luontopolut ja seurasaarimainen kansanvalistus sekä palstaviljelyn kaltaiset virkistysmuodot liikuntaviraston valvonnassa soveltuvat tällaiselle arvokkaalle luontokohteelle. Helsingin kaupungin tulee yhdessä Ympäristöministeriön kanssa tutkia mahdollisuutta tehdä Vartiosaaresta Unescon Maailman perintö -kohde. Yhdysliikenne tulee hoitaa vesibusseilla tai losseilla, joiden aiheuttamat käyttökulut eivät sadassa vuodessakaan saavuta siltojen rakennuskustannuksia. Vartiosaaressa lisärakentamiseen tulee suhtautua erittäin kriittisesti ja mahdolliset matkailupalvelut tuottaa vastuullisesti liittämällä ne yhdysalusten palvelutarjontaan. Laajasalossa 5.2.2012, Markus Nordberg Kirjoittanut Anonymous 5. Helmikuu 2012-23:50.

Muistettakoon, että Vartiosaari-vetoomuksella (http://www.adressit.com/pelasta_vartiosaari) on netissä liki 1500 allekirjoittajaa ja paperiversiossa noin 700 allekirjoittajaa, jotka tahtovat sillatonta ja maltilla kehitettyä virkistys-vartiosaarta. Allekirjoittaneista kolmannes on Helsingin ulkopuolelta, pääasiassa muualta pääkaupunkiseudulta, mikä osoittaa Vartiosaaren yllättävääkin merkitystä myös seudullisena viherkeitaana. Kirjoittanut Anonymous 6. Helmikuu 2012-0:16. Vartiosaari is a hidden but far from unknown treasure within Helsinki and the Uusimaa Region. The island is of great value not only to many citizens of Helsinki, but to visitors from around the world. To alter the current state of this island in any massive way would constitute an immense loss of value that cannot be measured. I suggest that Vartiosaari should be carefully preserved in its current state and its recreational potential should be further developed. Building a bridge would be a grave mistake and not only destroy its character as an island but invite the vandalism sadly seen throughout other old-wooden house areas of Helsinki. I have visited this extraordinary place countless times. As a member of the club Aaltoliike ry, which is renting a kesämökki on the island, I have been a co-organizer of art exhibitions, concerts, latotanssit, meetings with work colleagues, university student excursions and guided tours on this island. I have also co-designed the nature path of Vartiosaari, which verifiably attracts several thousand visitors each year and has won, in 2005, the first prize in a public nationwide competition for the best nature path of Finland - not so much thanks to my input I would argue, but due to the extraordinary beauty and diversity of Vartiosari's natural and cultural environment itself. http://kaupunginosat.net/vartiosaari/luontopolku.shtml Aaltoliike ry. and I personally have hosted at least several hundred visitors to the island over the years, and in all seasons including mid-winter. Many of these were of foreign origins and only in Helsinki for a brief period, e.g. to attend an academic conference or art project they were involved in. For such people, Vartiosaari usually provided the only glimpse of another aspect of Finnish nature, culture and history than the modern urban centre of Helsinki. The guest book of our kesämökki is full of expressions of amazement and praise for the uniqueness of this island, in such close proximity to the centre of a European capital.i know for a fact that other clubs and owners of private houses on the island have the same experience. I will quote the entry of one recent guest, Professor Mahmood Mamdani from Columbia University, USA and Makerere University, Kampala. Prof. Mamdani was listed as one of the Top 20 Public Intellectuals globally by Foreign Policy (US) and Prospect (UK) magazine in 2008. After attending an academic conference in Turku in October 2010, he had 24 hours to spare before his departure, and chose a guided walk, sauna and bed on Vartiosaari over several invitations to expensive downtown hotels and restaurants: "Great joy and huge surprises to have a day learning how native Finns have lived and some still do - A rare privilege that I could not have imagined before I got here - Mahmood". Wolfgang Zeller, Edinburgh Kirjoittanut Anonymous 6. Helmikuu 2012-22:39. En kannata Vartiosaaren asutukseen valjastamista ja virkistyskäytön suunnittelussakin pitäisi edetä harkitun rauhallisesti. Vartiosaari on ainutlaatuinen alue, jonne näin talvisin pääsee kuka vain nauttimaan ja ihastelemaan sen kaunista, talvista luontoa. Sulan veden aikana saarelle pääsy ei olekaan ihan helppoa, mutta pitääkökään joka paikkaan päästä helposti. Saaren luonto ja ympäristö ainakin säästyvät liialta kulutukselta ja mahdolliselta ilkivallaltakin helppojen kulkuyhteyksien puuttuessa. Eihän liene tar-

koituksenmukaistakaan, että pykäämme asutusta jokaiseen mahdolliseen notkelmaan ja tässäkin tapauksessa vain harvojen saavutettavissa olevaa korkeatasoista ja kallista asutusta. On ihan eri asia kuljeskella nykyisessä lähes luonnontilassa olevassa saaressa kuin asutuksen keskellä, jossa yksityisalueet rajoittavat liikkumista. Meillä on täällä Laajasalossa jo valjastettu asutukselle ihan tarpeeksi alueita, joilla ei enää pyöräilykään ole mahdollista loukkaamatta asukkaiden yksityisyyttä. Pyrkikäämme säilyttämään asuinympäristösämme myös luonnon monimuotoisuutta ja Vartiosaaren alkuperäistä saarellisuutta. Kesäaikainen lautta- tai veneyhteys olisi luontoystävällisempi vaihtoehto saaren luontoarvojen säilyttämiseksi kuin siltayhteys. Nautin viimeksi tänään Vartiosaaren talvisesta, rauhallisesta luonnosta ja jäljitin lumesta saaren vakituisten eläinasukkaiden kulkureittejä. Vakituisia ihmisasukkaita tapasin hiihtoretkelläni kaksi ja nautin luonnonrauhasta täysin siemauksin. 5.2.2012 Tuula Santala Kirjoittanut Anonymous 7. Helmikuu 2012-11:10. Vartiosaari pitää säilyttää virkistysalueena. Se on ainoa soutumatkan päässä oleva iso saari, jossa yksityinen maanomistus ei häiritse liikkumista. Saaren luontotyypit ovat monipuolisia ja ne pitää säilyttää. Vartiosaari on arvokas lepakkoalue. Kaupungin huviloiden vuokraaminen yhdistyksille ja kaupungin virastoille on hyvä tapa säilyttää arvokkaita rakennuksia. Nuta, Sosiaalivirasto ja Vailla vakinaista asuntoa tekevät arvokasta sosiaalityötä saaressa ja sitä ei saa vaarantaa. Talvella saareen pääsee hyvin, mutta vierasvenelaituria tarvitaan. Siltaa ei pidä rakentaa, sillan mukana tulevat leveät kulkutiet ja autoliikenne, vaikka niitä ei kaavailtaisikaan. Kirjoittanut Anonymous 9. Helmikuu 2012-14:56. Vartiosaari on helmi Helsingin, Itämeren kauniin tyttären, kaulakorussa. Saaren moni-ilmeinen, hyvin säilynyt ja kaunis luonto on henkireikä meille itähelsinkiläisille tiiviisti rakennettujen betonilähiöiden asukkaille. Sinne tekee aina yhtä mielellään retken, olipa kyseessä hiihto- tai lumikenkäretki talviseen luontoon, vaeltelu kevään hennossa vehreydessä, helteisen kesäpäivän vietto korkealla kalliolla avaraa merta ihaillen tai syksyinen sieniretki lehtien jo kellastuessa. Säilytetään Vartiosaari virkistys- ja ulkoilualueena ja annetaan myös vielä syntymättömien kaupunkilaisten kokea oikeaa luontoa keskellä yhä rakennetummaksi käyvää pääkaupunkia. Vaan mahtuu mukaan luonnon ohessa myös ihmisten kulttuuria. Vartiosaaressahan on jo nyt monipuolista toimintaa. On luostari hiljentymismahdollisuuksineen, nuorisoasiainkeskuksen toimintakeskus kesästä täysin rinnoin nauttivine lapsineen. On luonto- ja eläintalliyhdistys, palstaviljelijät ja kaupungilta vuokratuissa huviloissa hyvinkin erilaista toimintaa harjoittavia yhdistyksiä. On myös kertaluontoista toimintaa, josta mieleeni on lähtemättömästi jäänyt joitakin vuosia sitten Vartiosaaressa näkemäni innokkaan harrastelijateatterin esittämä Robin Hood. Lisää tälläistä toimintaa Vartiosaareen! Hyvinkin pienin konstein saarta olisi nykyistä useampien helpompaa käyttää. Otetaan vaikka esimerkiksi melojat. Lähialueellahan on useita melontaseuroja tuhansine jäsenineen Helsingin Melojat Mustikkamaalla, Marjaniemen Melojat Marjaniemessä, Itä-Helsingin Melojat Vuosaaressa - ja näiden lisäksi kajakkien vuokrausta harjoittavia yrityksiä Rastilan leirintäalueella ja Vuosaaressa. Mikä olisi oivallisempi melontakohde kuin luonnonkaunis Vartiosaari jonne pääsee melomaan hyvinkin suojaisia reittejä? Mutta missä rantautua ja mihin jättää kajakki saaressa vaeltelun ajaksi? Korkeaan venelaituriin ei kajakista onnistu nousemaan, eikä Reposalmen puoleisen laiturin vieressä olevalle hiekkarannalle voi mennä sen ollessa kaupungin työntekijöilleen vuokraamien lomamökkien uimaranta. Karpinselän puoleisen laiturin vieressä on Suomen ainoan ruttojuuren esiiintymisen myötä luonnonsuojelualue joten ei sinnekään parane rantautua. Matala lairuri melojille, tai pelkkä loiva luonnonranta merkityksi rantautumispaikaksi an-

taisi nyt vain Vartiosaaren ohi meloville mahdollisuuden poiketa vehmaaseen Vartiosaareen sen sijaan että suuntaavat päiväretkelle lähellä oleville karummille ja kuluneemmille kaupungin ulkoilusaarille, jotka eivät luonnossa samoamiseen juuri mahdollisuuksia tarjoa pienuutensa vuoksi. Satu Ojanperä Kirjoittanut Anonymous 9. Helmikuu 2012-21:56. Vartiosaari tulee säilyttää pelkässä virkistyskäytössä (EI asutuskäyttöön), ja sinne voisi lisätä vesiliikenneyhteyksiä ja tehdä saarta tunnetummaksi. Luonnonrauha etusijalla kuitenkin, siksi hallittu virkistyskäyttö on se mihin pitäisi pyrkiä. Kirjoittanut Anonymous 9. Helmikuu 2012-22:28. Vartiosaari on jo nykyisellään oivallinen virkistysalue, jonka ei soisi merkittävästi muuttuvan. Saari tarjoaa hienon ja harvinaisen sekoituksen luonnonnähtävyyksiä ja vanhanaikaista huvilaelämää helsinkiläisen esikaupunkimaiseman kupeessa. Vantaalaisen perheen retkikohteena saari on osoittautunut erinomaiseksi ja lapsille suureksi elämykseksi. Muun muassa saaren luontopolku, kotieläimet sekä uimarannat ovat olleet perheretkien vetonauloja. Retkeilijälle olisi varmasti kiinnostava tutustua jollain tavoin myös saaren huviloihin ja niiden historiaan. Olisiko ajateltavissa, että jokin kaupungin omistamista rakennuksen olisi avoin näyttelytila, jossa esiteltäisiin saaren ja alueen historiaa ja luontoa? Harkinnan arvoista voisi myös olla pienimuotoinen majoituspalveluiden tarjoaminen. Paremmat yhteydet saareen olisivat toki tervetulleita, kun saarta kehitetään virkistysalueena. Jo mainittu kesäkauden veneliikenne Laajasalosta Vartiosaareen toisi alueen monen ihmisen ulottuville. Kirjoittanut Anonymous 10. Helmikuu 2012-15:14. Vartiosaareen ei tule rakentaa siltaa, vaan vesiliikennettä saareen sekä tietoisuutta vesiliikennemahdollisuudesta tulisi lisätä. Osayleiskaavassa Vartiosaari kuuluisi merkitä virkistyskäyttöön. Yksi Helsingin suurimmista saarista on luonnonoloiltaan yhä häkellyttävän monimuotoinen, minkä soisi otettavan huomioon alueen kaavoitusta ja käyttöä mietittäessä. Luonnontilaisuus sekä ympäristön suhteen harmoninen arvokas ja yhtenäinen rakennuskanta ovat pääkaupunkiseudulla poikkeuksellisia ja toivottavia arvoja, joita tulee vaalia. Perinteikäs ja luonnonläheinen kulttuuriympäristö on merellisen Helsingin merkittävimpiä virkistysalueita, ja Vartiosaari onkin retkeilijöiden ja esimerkiksi koululaisryhmien suuressa suosiossa. Kirjoittanut Anonymous 15. Helmikuu 2012-9:57. Sillat jättäisivät paitsioon kaikki Reposalmen ja Vartiolahden sadat purjevenepaikat. Kruunuvuorenselän siltojen toteuttaminen jo veisi noin 500 paikkaa kantakaupungista, vaikka Kalasataman uudet asukkaat tarvitsisivat niitä lisää ja Sompasaaren satama-altaat tarjoaisivat loistavat puitteet sadoille paikoille, jopa risteilijöillekin. Sillat toisivat myös turhaa läpiajoa ja rauhattomuutta Vartiosaareen. Samaoista syistä ei pitäisi myöskään rakentaa siltaa Sompasaaresta Mustikkamaalle. Kirjoittanut Anonymous 16. Helmikuu 2012-14:39. Vartiosaari nykyisellään on aarre, jonka herkät ominaispiirteet standardisaatio tuhoaa helposti ja peruuttamattomasti! Tulisi ymmärtää että Vartiosaari on ainakin Suomen mittakaavassa erikoisuus, vaikkakin toistaiseksi varsin huonosti tunnettu. Saaren tulevaisuuden suunnittelussa kannattaisi keskittyä turvaamaan sen nykypäivään suorastaan ihmeen kaupalla säilynyt maalais-urbaani kulttuurimuoto. Saaressa todella nykyäänkin asuu ihmisiä ympäri vuoden, vapaaehtoisesti, vailla juoksevaa vettä, syksyn ja kevään kelirikon armoilla. Tällaisen kulttuurimuodon olemassaolo Itä-Helsingissä on todella kiehtovaa ja ainutlaatuista, ja se tekee Vartiosaaresta retkeilykohteen vailla vertaa. Silta tuhoaisi saaren kiehtovan toiseuden hetkessä. Saari sopii nykyiselläänkin erinomaisesti melko omatoimiseen retkeilyyn ja sen kes-

tävää virkistyskäyttöä voidaan edistää parhaiten parantamalla vesibussiyhteyttä ja pitämällä retkeilyrakenteet tarpeen vaatimassa minimissään. Matkailu/retkeilypalveluita voitaisiin varmasti kehittää ja ideoida yhteistyössä saaren asukkaiden kanssa! Kirjoittanut Anonymous 19. Helmikuu 2012-9:20. Vartiosaareen suunniteltiin rakentaa asuinalue 1960 luvulla. Helsingin kaupunginvaltuusto päätti vuoden 1971 alussa, että Vartiosaari kaavoitetaan vapaa-ajanviettoalueeksi eikä asuinalueeksi. Kansallis- Osake-Pankki omisti suurimman osan Vartiosaarta 1970 luvulla. Kaupunki ehdotti aluevaihtoa pankin kanssa. KOP:lle luovutettiin Vartiosaaren virkistysalueiden korvauksena tontti Helsingin Kampista. Helsingin kaupunki sai aluevaihtosopimuksen perusteella pääosan Vartiosaarta omistukseensa vuona 1980. On siis tehty hyviä päätöksiä jotta saari olisi virkistysaluetta, mutta sen eteen ei ole tehty mitään että saari toimisi virkistysalueena. Oli myös hurja suunitelma 1960 luvulla rakentaa saaren läpi moottorikatu. Katu olisi kulkenut Laajasalosta läpi Vartiosaaren Ramsinniemeen ja siitä edelleen Vuosaareen menevälle tielle. Tien rakentamisen uhka on edelleen olemassa. Laajasalon liikenne kasvaa kovasti lisääntyvän asutuksen vuoksi. Laajasalosta on vain yksi ruuhkainen tie ulos.toista tietä voidaan aloittaa vanhojen piirustusten mukaan suunittelemaan läpi Vartiosaaren. Jos tie olisi pakko tehdä niin voitaisiin tehdä tunnelitie läpi saaren ja saari pelastuisi virkistysalueena.vartiosaareen olisi helppo rakentaa tunnelitie, kun saari on korkeata kalliota päästä päähän.tunnelitiestä olisi saarelle lisäksi sellaista hyötyä, että louhittu kiviaines voitaisiin käyttää aallonmurtajien rakentamiseen saaren meren puolelle. Aallonmurtajien suojaan purjevenesatama ja vierasvenesatama. Satamat olisi kaupungin omistaman Jannebergin huvilan rannalla. Tämä komea huvila toimisi venevieraiden vastaanotto paikkana ja purjehtijoiden klubitalona.sisemmälle saareen rakennettaisiin retkeilymaja. Saaren asukkaiden ja vieraiden autoille tulisi tunneliin parkkipaikat. Tunnelista olisi hyötyä kaikille. Saareen pääsisi paremmin ja saaren vanhojen kiinteistöjen arvo nousisi Retkeilymaja, venesatamat ja autojen parkkimaksut tunnelissa toisivat pientä tuloa saareen. Pitäsi nyt jo heti rakentaa yleinen laituri, keittokatokset ja vessat. Luontopolku kunnostaa niin että sitä voisi käyttää huonojalkaisetkit ja lastenvaunuilla liikkuvat. Viljelypalstoja pitäisi lisätä joutilaisiin peltoihin. Kotieläin tilaa laajentaa ja talli maisemiin telttailu alue. Kaikkea pientä jo nyt voisi kehittää ja rakentaa jotta Vartiosaari toimisi hyvin virkistysaluena. Paavo Rettinen Kirjoittanut Anonymous 8. Maaliskuu 2012-21:28. Vartiosaaresta ei pidä missään nimessä tehdä asuinaluetta! Sen sijaan olisi kaikin keinoin pyrittävä varjelemaan ja säilyttämään tämä kulttuuri-, historia- ja ympäristöarvoiltaan arvokas alue, joka on maailmanlaajuisestikin harvinainen. Sen rikkauksien polkeminen kerros- ja rivitalorykelmän alle olisi suorastaan vastuutonta. Sen sijaan olisi hyvä laajentaa saareen menevää vesiliikennettä ja kehittää saaren retkeily- ja virkistysmahdollisuuksia hillityin ja yksinkertaisin - alueen henkeen sopivin - ratkaisuin. Kuten toisaalla kirjoitetaan,"miten kiinnostava se olisi, jos matkailijoiden ulottuvilla olisi vielä pala maaseutua, tsaari-venäjän aikaan periytyvää villakulttuurimaisemaa ja erämaista luontoa kaupungin rajojen sisällä?" Kirjoittanut Anonymous 22. Maaliskuu 2012-12:43. Vastustan Vartiosaaren rakentamista. Kannatan Vartiosaaren säilyttämistä nykyisellään. Saareen voisi toisin luoda pienen vierasvenesataman ja nousupaikan melojille. Toivottavasti kauppalaivakin jatkaisi. En usko, että Vartiosaaren asuntorakentaminen laskisi Helsingin vuokrahintatasoja tai että saari olisi vähävaraisten asuinpaikka. Nykyisellään juuri "niukan toimeentulon ihmiset" voivat virkistäytyä saaressa vuokrakommuunimökeillä ja eri järjestöjen tukilomilla tai omaehtoisesti. Myös ihmiset itsenäisesti virkistäytyvät kulkemalla metsässä, luontopolulla, palstaviljelyksillä tai eri yhdistysten tapahtumissa. Helsinki rakentaa tällä hetkellä valtavasti ja jos olette tarkkoja, osa asunnoista/rakennuksista on tyhjillään, voisiko ne ottaa käyttöön? Vartiosaari on hyvin saavutettavissa, moniin muihin saarin nähden, joihin pääsee ainoastaan yksityisveneellä. Saareen sentään menee vuorovene, jonka toimintaa voisi kyllä kehittää, mutta on kiinni matkustajien määrästä. Kuinka moneen muuhun saareen voi meloa halvimmalla kumiveneellä, joka löy-

tyy? Saari on myös niin lähellä mannerta, että talvella jäitä pitkin kävely/hiihto on helppoa. Vartiosaaressa siis käy paljon ihmisiä virkistäytymässä, vaikkei siellä ole siltaa. Ajoittain ihmisiä on ruuhkaksi asti. Palstaviljeliväjät menevät monasti omalla kumiveneellään, aikoinaan Laajasalon kirjastosta sai ilmaiseksi avaimen soutuveneeseen, joilla pystyi soutamaan saareen. Palvelua ei enää ole, koska lopetettiin vähäisen kysynnän takia. Vartiosaaren kaunis luonto on erityinen. Siellä on IKIMETSÄÄ, LEHTOMETSÄÄ ja muita metsätyyppejä, jotka ovat harvinaisia ihan koko Suomea ajatellen. Saaressa kasvaa sellaisia kasveja, joita ei muualla juuri kasva. Mistään joutomaasta ei ole kyse paitsi, jos ihmisen mielestä ainoastaan asfalttimaa on arvokasta. Saari on laajassa käytössä kesäisin, ihmisiä on paljon! Samoin jääaikaan saarella retkeillän paljon. Saari ei ole muutaman etu-oikeus, saarella voi vapaasti käyskennällä missä vain, milloin vain. Monelle Helsingin edustan saarelle ei voi edes maihinnousta! Saarella ei ole muutamaa huvilaasukasta vaan saaressa asuu vuoden ympäri yksityisomisteissa taloissa noin reilut 20 ihmistä ja kesäisin kommuunimökeissä noin. 500 ihmistä + heidän ystävänsä ja tuttavansa sekä eri järjestöjen vuokralaiset, jotka vaihtuvat viikoittain tai jopa nopeammin. En uskalla edes arvioida yksittäisten ihmisten määrää, jotka ovat saarella edes yhden yön tai yhden päivän. Veikkaisin usean vuoden kokemuksella noin ainakin 10000 ihmistä. Faktaa "huviloista". Kommuunimökkivuokralaiset ovat joutuneet itse kunnostamaan Helsingin kaupungin omistamat rakennukset ja joutuvat myös ylläpitämään ne kunnossa maksamansa vuokran lisäksi. Näissä yhdistysten kommuunimökeissä eletään minimalistisesti yhdessä eläen. Helsingissä ollaan ja saari on hieno, ja eikö ole hienoa, että jotkut tyytyvät vähään eli aidosti jakavat "kesämökinsä" toisten kanssa, siis tekevät työtä ei-omistamansa mökin eteen yleensä ennestään tuntemattomien ihmisten kanssa, tyytyvät siihen ettei omaa huonetta välttämättä ole. Jos käy semmoinen onni, että Vartiosaari säilyy virkistysalueena, mutta rakennetaan silta, pelkään pahoin, että sen ainutlaatuinen luonto tuhotaan eli ylikulutetaan puhki niin kuin Uutelassa.Pitääkö kaikkien paikkojen olla puistomaisia, eikö harvinaisen ikimetsän ja lehdon voisi antaa säilyä Helsingin erikoisuutena, jonne halutessaan kyllä pääsee. Vartiosaaren lähellä on saaria, joissa on kesäisin pysyvää teltta-asutusta, niihin ei mene edes vuorovenettä, ovatko ne siis huonoja virkistysalueita? Mielestäni eivät, vaikken ole niissä ollutkaan telttailemassa. Helsingin on ekologista ja taloudellista tarjota asukkailleen erilaisia virkistysalueita Helsingissä, joissa voi viettää kesää kuten siirtolapuutarhat (jotka maksavat huimia summia nykyisin), Kivinokan, Lauttasaaren ja monet muut "mökkialueet", telttasaaret, Kaunissaari jne. On ekologista etteivät he aja autolla jonnekin kauas mökkeilemään ja on taloudellista, että he jättävät ruokaostosrahansa tänne kotikaupunkiinsa. Vartiosaari on säilytettävä ainutlaatuisen luontonsa, ainutlaatuisen miljöönsä (sisältää eri virkistysmahdollisuudet: vuokrahuvilat, nuorten leirikeskus, palstaviljely jne.) ja ainutlaatuisen sijaintinsa takia. Manner ja saaristo kohtaavat! Jokaisen saavutettavissa