pyydetään ennen oikeudenkäyntiasiana käsiteltävän riidan vireilläoloa, että niihin tilanteisiin,

Perustelut La VM 4/2005 vp HE 114/2004 vp pyydetään ennen oikeudenkäyntiasiana käsiteltävän riidan vireilläoloa, että niihin tilanteisiin, joissa pyyntö esitetään asian ollessa jo tuomioistuimessa käsiteltävänä. Toisaalta pykälän 4 momentissa sovittelua koskeva pyyntö ja hakemus on käsitteellisesti erotettu toisistaan viittamaan nimenomaan 2 ja 3 momentissa säänneltäviin eri tilanteisiin. Säännöksen selkeyteen liittyvistä syistä lakivaliokunta ehdottaa, että 1 momentin 1. virke poistetaan tarpeettomana. Momentin 2. virke ehdotetaan puolestaan siirrettäväksi hallituksen esityksen mukaisen 3 momentin 1. virkkeeksi. Tällöin hallituksen esityksen mukainen 1 momentti poistuu ja muut momentit siirtyvät vastaavasti. Valiokunta on tehnyt pykälään lakiteknisiä ja kielellisiä tarkistuksia. 5. Sovittelija. Pykälän 1 momentissa säädetään siitä, kuka voi toimia sovittelijana. Pykälän 2 momentin mukaan sovittelija voi osapuolten suostumuksella käyttää avustajaa. Osapuolet vastaavat avustajan palkkiosta ja hänen kulujensa korvaamisesta. Lakivaliokunta pitää perusteltuna, että sovittelijalla on tarvittaessa mahdollisuus käyttää avustajaa ja että avustajan kelpoisuudelle ei aseteta mitään erityisvaatimuksia. Valiokunnan mielestä muun muassa lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevisssa asioissa on tärkeää, että sovittelijan avustajaksi voidaan tarvittaessa kutsua esimerkiksi sellainen psykologi tai lastenpsykiatri, jolla on kokemusta avioeroasioiden sovittelusta tai sosiaalitoimen selvitys- ja sovittelutyöstä. Hallituksen esityksen perustelujen (s. 33/1) mukaan sovittelija voi käyttää avustajaa vain osapuolten suostumuksella. Suostumuksen tulee perustelujen mukaan koskea paitsi avustajan käyttöä sinänsä myös tämän henkilöä. Valiokunta ehdottaa momentin sanamuotoa tarkistettavaksi tätä tarkoitusta vastaavaksi. Valiokunta on lisäksi tarkistanut pykälän otsikkoa sen sisältöä paremmin vastaavaksi. 6. Sovittelun toteutus. Pykälän 1 momentin mukaan sovittelu on toteutettava tasapuolisuutta ja puolueettomuutta noudattaen. Koska sovittelumenettelystä aiheutuu sen epäonnistuessa aina varsinaisen oikeudenkäynnin aloittamisen viivästyminen tai keskeytyminen, lakivaliokunta ehdottaa momentissa säädettäväksi myös siitä, että sovittelu on toteutettava joutuisasti.

Perustelut LaVM 4/2005 vp HE 114/2004 vp Pykälän 2 momentin mukaan osapuolten suostumuksella voidaan kuulla osapuolia ja muita henkilöitä sekä esittää muuta selvitystä. Säännöksen sanamuoto viittaa siihen, että osapuolten itsensäkin kuulemiseen tarvittaisiin aina heidän suostumuksensa. Jotta sovittelu voisi onnistua, osapuolia on kuitenkin valiokunnan mielestä säännönmukaisesti kuultava sovittelussa. Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa, että momenttia selvennetään erottamalla siinä yhtäältä osapuolten itsensä ja toisaalta muiden henkilöiden kuuleminen. Sovittelija voi pykälän 3 momentin mukaan neuvotella osapuolen kanssa muiden osapuolten läsnä olematta. Kuten perusteluissa (s. 35/1) todetaan, tällaiset erillisneuvot-telut voivat olla hyvä keino sovittelun tehostamiseen. Toisaalta niiden käyminen edellyttää, että osapuolten ja sovittelijan välillä vallitsee luottamus. Siksi on tärkeää, että molemmat osapuolet ovat tietoisia tästä menettelytavasta ja suostuvat siihen. Asian merkityksen vuoksi valiokunta ehdottaa, että tästä edellytyksestä lisätään momenttiin nimenomainen maininta. 11. Osapuolten edustaminen. Pykälässä säädetään osapuolten edustamisesta, heidän oikeudestaan käyttää sovittelussa avustajaa tai asiamiestä sekä avustajan tai asiamiehen kelpoisuusehdoista. Ehdotuksen mukaan avustajan tai asiamiehen kelpoisuusehdoista olisi voimassa, mitä oikeudenkäymiskaaressa niistä säädetään. Käytännössä tämä merkitsisi, että avustajien ja asiamiesten tulisi pääsääntöisesti olla oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittaneita. Lakivaliokunnan mielestä näin tiukka sääntely ei ole tarpeen sovittelussa, joka on tarkoitettu olemaan vapaamuotoinen menettely ja jossa tavoiteltava lopputulos ei välttämättä vastaa sitä, mikä olisi tullut tuomioistuimen päätökseksi, jos asia olisi ratkaistu tuomiolla. Sovittelua voi yksittäistapauksessa edistää esimerkiksi se, että osapuolen avustajana toimii tietyn alan erityisasiantuntemusta omaava henkilö, vaikka tämä ei olekaan suorittanut oikeustieteen kandidaatin tutkintoa. Toisaalta sovittelun joutuisan ja asianmukaisen edistymisen kannalta ei valiokunnan mielestä ole tarkoituksenmukaista, että osapuolet voisivat täysin vapaasti valita avustajansa tai asiamiehensä. Siksi valiokunta ehdottaa, että pykälän 2 momenttia täydennetään säännöksellä, jossa sovittelumenettelyn edistämiseksi sallitaan poikkeaminen avustajaan tai

Perustelut La VM 4/2005 vp HE 114/2004 vp asiamieheen yleensä sovellettavasta oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittamista koskevasta vaatimuksesta. Edellytyksenä on, että sovittelija osapuolen esittämästä perustellusta syystä hyväksyy kyseisen avustajan tai asiamiehen käyttämisen. Samoin kuin oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 :n 4 momentissa tällöinkin edellytetään, että avustajaksi tai asiamieheksi ehdotettu henkilö ei ole konkurssissa eikä hänen toimintakelpoisuuttaan ole rajoitettu. Valiokunta on lisäksi tarkistanut pykälää kielellisesti. 12. Menettelyn julkisuus. Pykälässä säädetään sovittelumenettelyn julkisuudesta. Ehdotuksen mukaan julkisuuskysymyksiin sovellettaisiin pääsääntöisesti, mitä oikeudenkäynnin julkisuudesta säädetään. Sovittelijan neuvottelu toisen osapuolen kanssa voitaisiin kuitenkin toimittaa yleisön läsnä olematta, jos osapuoli tätä pyytää. Myös muu käsittelyvaihe voitaisiin osapuolen pyynnöstä toimittaa yleisön läsnä olematta, jos julkinen käsittely vaarantaisi sovittelun tavoitteen eikä luottamus oikeudenhoitoon tai muu painava syy edellytä asian julkista käsittelyä. Lakivaliokunta toteaa, että nyt säädettävä riita-asioiden sovittelu tuomioistuimissa on Suomessa uudentyyppinen menettely, joka olennaiselta osaltaan perustuu pyrkimykselle rakentaa riidan osapuolten välille sellainen luottamuksellinen keskusteluyhteys, että heidän välisensä ongelmatilanteen oikeudellinen ratkaisu käy mahdolliseksi. Samalla tämä menettely on kuitenkin leimallisesti myös viranomaistoimintaa. Tämän vuoksi uuden sovittelumenettelyn menestymismahdollisuudet osaltaan perustuvat siihen luottamukseen, jota viranomaistoimintaa kohtaan tunnetaan siihen liittyvien erityisten menettelytakeiden ja muiden oikeusturvatekijöiden vuoksi. Näistä lähtökohdista käsin valiokunta on arvioinut ehdotettua sovittelun julkisuutta koskevaa säännöstä. Perustuslain oikeusturvaa koskevan 21 :n 2 momentin mukaan käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla. Perusoikeusuudistuksen esitöiden mukaan säännös ei estä "säätämästä lailla vähäisiä poikkeuksia esimerkiksi oikeudenkäynnin julkisuudesta, kunhan kyseiset poikkeukset eivät muuta julkisuuden asemaa pääsääntönä eivätkä yksittäisessä tapauksessa vaaranna yksilön oikeutta

Perustelut LaVM 4/2005 vp HE 114/2004 vp oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin" (ks. HE 309/1993 vp, s. 74/11). Käsitellessään ehdotusta markkinaoikeuslaiksi perustuslakivaliokunta edellä lainattuun lausumaan tukeutuen totesikin perustuslaista johtuvan, että suullisen käsittelyn toimittamisen suljetuin ovin tulee liittyä johonkin laissa säädettyyn syyhyn (ks. PeVL 35/2001 vp). Mainittuun perustuslakivaliokunnan kannanottoon viitaten lakivaliokunta hyväksyy ehdotuksen peruslähtökohdan oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain (945/1984) soveltamisesta. Valiokunta kuitenkin ehdottaa selvyyden vuoksi pykälässä nimenomaisesti mainittavaksi myös sen, että kyseistä lakia sovelletaan menettelyn lisäksi myös itse sovintoasiakirjan sekä sovintomenettelyssä käsiteltävien muiden asiakirjojen julkisuutta tai salassapitoa koskeviin kysymyksiin. Valiokunnan mielestä ehdotetussa pykälässä ei kuitenkaan ole täysin otettu huomioon niitä sovittelumenettelyn edellä mainittuja erityispiirteitä, joista johtuu, että tiettyjen seikkojen pysymisellä luottamuksellisina on tavoiteltuun lopputulokseen pääsemisen kannalta toisenlainen merkitys kuin varsinaisessa oikeudenkäynnissä. Valiokunnan mielestä on esimerkiksi selvää, että jos sovittelija säädettävän lain 6 :n 3 momentin mukaisesti neuvottelee yksin toisen osapuolen kanssa, myöskään yleisö ei voi olla tällaisessa tilaisuudessa läsnä. Valiokunta ehdottaa pykälän toiseen virkkeeseen otettavaksi tätä tarkoittavan ehdottoman säännöksen. Muissa tilanteissa on valiokunnan mielestä annettava erityistä painoarvoa sovittelijan näkemykselle siitä, vaatiiko sovinnon saavuttaminen muunkin neuvottelun käymistä yleisön läsnäolematta. Valiokunnan arvion mukaan osapuolen esittämä pyyntö neuvottelujen käymisestä suljetuin ovin on tästä sellainen viite, että sovittelijan tulisi pääsääntöisesti suostua asian käsittelemiseen yleisön läsnä olematta. Toisaalta myöskään pyrkimys sovinnon saavuttamiseen ei käsittelyn julkisuutta harkittaessa voi oikeuttaa syrjäyttämään muita, yleisen edun kannalta painavia näkökohtia. Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa, että asia on kuitenkin käsiteltävä julkisesti, jos luottamus sovittelun asianmukaisuuteen tai muu painava syy sitä edellyttää. Ehdotetun 6 :n 1 momentin mukaan sovittelu on toimitettava muun muassa tasapuolisuutta ja puolueettomuutta noudattaen. Jos riidan osapuolet ovat esimerkiksi keskenään kovin epäta-sa-arvoisessa asemassa, saattaa luottamus

Perustelut La VM 4/2005 vp HE 114/2004 vp sovittelun asianmukaisuuteen tällöin edellyttää, että yleisön sallitaan olevan läsnä sovittelumenettelyssä. Valiokunta ehdottaa lisäksi, että pykälään sisältyvät säännökset sijoitetaan lakiteknisesti yhteen momenttiin. 13. Hyväksikäyttökielto. Pykälässä kielletään osapuolia asian myöhemmässä käsittelyssä ilman vastapuolen suostumusta vetoamasta siihen, mitä tämä on sovintoon pääsemiseksi esittänyt sovittelussa. Valiokunta on tarkistanut pykälän otsikkoa sen sisältöä paremmin vastaavaksi. / J. Sovittelijan esteellisyys. Pykälässä säädetään tuomarin esteellisyyssääntöjen soveltamisesta myös sovittelijana toimivaan tuomariin. Valiokunta on tehnyt pykälän 1 momenttiin kielellisen korjauksen. 16. Muutoksenhaku. Pykälän 1 momentin mukaan muutosta ei saa hakea päätökseen, jolla sovittelu aloitetaan tai se todetaan päättyneeksi taikka jolla sovittelua koskeva pyyntö hylätään asiassa, joka jo on tuomioistuimessa käsiteltävänä. Kuitenkin 2 momentin mukaan valittamalla saisi hakea muutosta sellaiseen päätökseen, jolla sovittelua koskeva hakemus on hylätty asiassa, joka ei ole tuomiostuimessa oikeudenkäyntiasiana käsiteltävänä. Ehdotettua erottelua eri tilanteiden välillä on perusteltu (s. 45/1) lähinnä sillä, että muutoksenhakutuomioistuimelle annetaan mahdollisuus varmistua soveltamiskäytännön yhdenmukaisuudesta sovittelun aloittamista koskevissa kysymyksissä. Lakivaliokunnan mielestä ehdotetulle erottelulle ei ole riittäviä perusteita. Jossain määrin sattumanvaraisista seikoista johtuu ensinnäkin se, onko sovitteluun tuleva asia jo pantu vireille riita-asiana vai pyrkivätkö riidan osapuolet ensin käyttämään sovittelumenettelyä. Toiseksi sovittelun edellytykset ovat lain 3 :n mukaan varsin väljiä. Asian tulee vain soveltua soviteltavaksi ja sovittelun on muutoinkin oltava tarkoituksenmukaista osapuolten vaatimuksiin nähden. Tällaiset kriteerit eivät juuri tarjoa muutoksenhakutuomioistuimelle merkittäviä kiinnekohtia alemman tuomioistuimen tekemän, sovittelua koskevan päätöksen uudelleen arviomiseen. Kolmanneksi valiokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että sovittelun aloittaminen

Perustelut LaVM 4/2005 vp HE 114/2004 vp on viime kädessä aina tuomioistuimen harkinnassa. Koska riidan osapuolet voivat myös kaikissa tilanteissa saattaa asian tuomioistuimen käsiteltäväksi oikeudenkäyntiasiana, heillä ei myöskään ole varsinaista oikeus-suojatarvetta, vaikka pyyntö sovittelun aloittamisesta hylättäisiinkin. Edellä esitetyistä syistä lakivaliokunta ehdottaa, että 2 momentissa tarkoitettu muutoksenhakumahdollisuus poistetaan, jolloin säännökseen jäävät vain muutoksenhakukiellot. Valiokunta on tarkistanut pykälän otsikkoa sen muutettavaksi ehdotettua sisältöä vastaavaksi. 17. Käsittelymaksu. Ehdotetun pykälän mukaan asian sovittelemista tarkoittavan hakemuksen tai pyynnön käsittelemisestä peritään hakemusmaksu sen mukaan kuin valtioneuvoston asetuksella säädetään. Jos asia on vireillä oikeudenkäyntiasiana, peritään lisäksi oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin siitä erikseen säädetään. Pykälän ehdotettu sanamuoto synnyttää vaikutelman, että kyseessä on valtuutus valtioneuvoston asetuksella säätää siinä mainituista maksuista. Hallituksen esityksen perusteluista (s.45 s.) samoin kuin esityksen liitteenä olevasta luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi kuitenkin ilmenee, että säännökset uusista maksuista on tarkoitus sisällyttää tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/1993) nojalla annettuun asetukseen. Valiokunta on tämän tarkoituksen mukaisesti muuttanut pykälän viittaussäännökseksi mainittuihin lakiin ja asetukseen. Samalla valiokunta on tarkistanut pykälän otsikkoa. 18. Lapsen asemaa ja oikeutta koskevat asiat. Ehdotetussa pykälän / momentissa säädetään lapsen elatusta taikka lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevien asioiden sovittelusta. Pykälän 2 momentin mukaan sovittelun tuloksena syntynyt vahvistettu sovinto rinnastetaan tuomioistuimen päätökseen tai tuomioon. Lakivaliokunnan mielestä säädettävän lain mukainen sovittelu tarjoaa uudenlaisen mahdollisuuden saada lapsen asemaa koskeva riita ratkaistuksi paitsi nopeasti myös lapsen edun turvaavalla tavalla. Valiokunnalla ei ole huomauttamista ehdotetusta pykälästä. Pykälän perustelujen osalta valiokunta viittaa kuitenkin yleisperusteluissa esitettyyn.

Perustelut La VM 4/2005 vp HE 114/2004 vp 2. Laki oikeudenkäymiskaaren 20 luvun muuttamisesta 3. Pykälän 1 momentin mukaan sovinto vahvistetaan asianosaisten pyynnöstä. Pykälän 2 momentissa puolestaan säädetään sovinnon vahvistamisen muodostaja sovinnon vahvistavan ratkaisi n sisällöstä. Laissa ei ehdoteta säädettäväksi sovinnon vahvistamisen esteistä. Hallituksen esityksen perusteluissa (s. 52) tällaisia vahvistamisen esteitä on kuitenkin lueteltu useita. Lakivaliokunta ehdottaa, että säännökset sovinnon vahvistamisen esteistä otetaan pykälän 1 momenttiin. Ensinnäkin sovinnon vahvistamisen esteenä mainitaan sen lainvastaisuus. Tällöin sovinto sisältää määräyksiä, joista joko johtuu velvollisuus johonkin laissa kiellettyyn toimintaan tai jotka aiheuttavat sen, että jostain laissa käsketystä toiminnasta olisi pidättäydyttävä. Sovinnon lainvastaisuudella ei tässä yhteydessä sen sijaan tarkoiteta sitä mahdollisuutta, että sovinto sisällöltään muutoin poikkeaa siitä, miten tuomioistuin olisi ratkaissut asian. Tällainenhan on mahdollista esimerkiksi silloin, kun riita-asioiden sovittelusta yleisissä tuomioistuimissa säädettävän lain mukaisessa menettelyssä sovittelija on perustanut ratkaisunsa kohtuusnäkökohtiin. Toiseksi sovintoa ei saa vahvistaa myöskään silloin, kun se on jonkun osapuolen kannalta selvästi kohtuuton. Kohtuuttomuus on arvioitava tapauskohtaisesti ottaen huomioon erityisesti osapuolten asema. Kuten hallituksen esityksen perusteluissa (s. 52/11) huomautetaan, kohtuuttomuusperuste saattaa tulla sovellettavaksi tilanteissa, joissa sopijapuolet jo lähtökohtaisesti ovat keskenään kovin epätasa-arvoisessa asemassa. Kolmantena sovinnon vahvistamisen esteenä säännöksessä maintaan se, että sovinnolla loukataan sivullisen oikeutta. Valiokunta ei sen sijaan ehdota, että sovinto voitaisiin jättää vahvistamatta myös silloin, kun se on "hyvän tavan" vastainen. Tällainen säännös olisi valiokunnan arvion mukaan omiaan aiheuttamaan huomattavia tulkintaongelmia. Valiokunnan arvion mukaan edellä mainittu kohtuuttomuus-peruste riittää myös asiallisesti kattamaan ne tilanteet, joissa "hyvän tavan" vastaisuus voisi ylipäätään tulla esille.

Perustelut LaVM 4/2005 vp HE 114/2004 vp 5. Pykälän mukaan tuomioistuimen ratkaisuun sovinnon vahvistamista koskevassa asiassa saa hakea muutosta noudattaen, mitä muutoksen hakemisesta asianomaisen tuomioistuimen tuomioon säädetään. Ehdotus merkitsee muutosta vallitsevaan oikeustilaan, koska nykyisin sovinnon vahvistamisratkaisuun ei saa hakea muutosta. Toisaalta vahvistettua sovintoa on mahdollista moittia nostamalla tuomioistuimessa kanne sillä perusteella, että sovintosopimus on pätemätön. Kanteen nostamiselle ei ole asetettu määräaikaa, mistä seuraa, että sovinnon lopullisuus ei ole täysin varma silloin, kun se vahvistetaan. Lakivaliokunnan mielestä myös sovinnon kohdalla on tärkeää, että osapuolet saavat suhteellisen nopeasti selvyyden saavutetun ratkaisun pysyvyydestä. Tämän vuoksi valiokunta on päätynyt puoltamaan ehdotettua muutoksenhakumallia. On kuitenkin syytä korostaa, että muutoksenhaku kohdistuu tällöin nimenomaan sovinnon vahvistamiseen ja sen edellytyksiin eikä itse saavutetun sovinnon sisältöön sinänsä. Samalla valiokunta huomauttaa, että toisin kuin hallituksen esityksen perusteluissa (s. 56/11) mainitaan nyt säädettävällä pykälällä ei perusteta valitusoikeutta sovinnon osapuoliin nähden sivulliselle henkilölle. Päätösehdotus Edellä esitetyn perusteella lakivaliokunta ehdottaa, että l. j a 2. lakiehdotus hyväksytään muutettuina seuraavasti: Valiokunnan muutosehdotukset 1. Laki riita-asioiden sovittelusta yleisissä tuomioistuimissa Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Perustelut La VM 4/2005 vp HE 114/2004 vp 1 luku Yleiset säännökset 1 Soveltamisala Yleisissä tuomioistuimissa käsiteltäviä riita-asioita ja riitaisia hakemusasioita voidaan sovitella sen mukaan kuin tässä laissa säädetään. 2ja3 (Kuten HE) 2 luku Menettely 4 Sovittelun aloittaminen (1 mom. poist.) Asia, joka ei ole tuomioistuimessa oikeudenkäyntiasiana käsiteltävänä, voidaan ottaa soviteltavaksi riidan osapuolen tai osapuolten hakemuksesta. Hakemus on tehtävä kirjallisesti ja siinä on selostettava, mitä riita koskee ja miten osapuolten näkemykset eroavat toisistaan. Lisäksi tulee ilmoittaa perusteet, joilla asia soveltuisi soviteltavaksi. Hakemuksessa on ilmoitettava osapuolet ja heidän yhteystietonsa noudattaen soveltuvin osin, mitä oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 2 :n 2 momentissa (poist.) säädetään haastehakemuksesta. Asia, joka on tuomioistuimessa oikeudenkäyntiasiana käsiteltävänä, voidaan osoittaa soviteltavaksi asianosaisen tai asianosaisten pyynnöstä. Pyyntö on vapaamuotoinen, ja se on tehtävä ennen kuin asian valmistelu on todettu päättyneeksi.

Perustelut LaVM 4/2005 vp HE 114/2004 vp Sovittelun aloittaminen edellyttää kaikkien osapuolten suostumusta. Sovittelua koskeva pyyntö tai hakemus, jota eivät ole tehneet osapuolet yhdessä, on soveltuvalla tavalla annettava tiedoksi muille osapuolille ja heille on varattava tilaisuus tulla kuulluiksi pyynnön tai hakemuksen johdosta. Kuuleminen voi tapahtua suullisesti tai kirjallisesti. (4 mom. kuten HE:n 5 mom.) 5 Sovittelija ja sovittelijan avustaja (1 mom. kuten HE) Sovittelun kohteena olevassa asiassa tarvittavan asiantuntemuksen turvaamiseksi tai sovittelun edistämiseksi muuten sovittelija voi osapuolten suostumuksella käyttää avustajaa. Sovittelija nimeää avustajan saatuaan valinnalle osapuolten hyväksymisen. Avustajan palkkion ja korvauksen hänen kuluistaan suorittavat osapuolet. 6 Sovittelun toteutus Sovittelu on toteutettava joutuisasti sekä tasapuolisuutta ja puolueettomuutta noudattaen. Sovittelijan tulee kuulla osapuolia ja neuvotella heidän kanssaan. Osapuolten suostumuksella voidaan kuulla muitakin henkilöitä ja esittää muuta selvitystä. Sovittelija voi neuvotella osapuolen kanssa muiden osapuolten läsnä olematta, jos osapuolet tähän suostuvat. (4 mom. kuten HE) 7-9 (Kuten HE) 3 luku Erinäisiä säännöksiä

Perustelut La VM 4/2005 vp HE 114/2004 vp 10 (Kuten HE) 11 Osapuolten edustaminen Osapuolten edustamisesta sovittelussa on voimassa, mitä laissa säädetään asianosaisen puhevallan käyttämisestä oikeudenkäynnissä. Osapuolen oikeudesta käyttää sovittelussa avustajaa ja asiamiestä sekä avustajan ja asiamiehen kelpoisuudesta on voimassa, mitä laissa säädetään oikeudenkäyntiavusta-jasta ja - asiamiehestä riita-asiassa. Sovittelun edistämiseksi sovittelija voi osapuolen esittämästä perustellusta syystä kuitenkin hyväksyä tämän avustajaksi tai asiamieheksi muunkin kuin oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 :ssä tarkoitetun tutkinnon suorittaneen henkilön, joka ei ole konkurssissa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu. 12 Menettelyn julkisuus Sovittelun, siinä käsiteltävien asiakirjojen ja sovinnon julkisuudesta on soveltuvin osin voimassa, mitä oikeudenkäynnin julkisuudesta annetussa laissa (945/1984) säädetään. Yleisö ei kuitenkaan saa olla läsnä 6 :n 3 momentissa tarkoitetussa tilaisuudessa, jossa sovittelija neuvottelee vain toisen osapuolen kanssa. Osapuolen pyynnöstä sovittelija voi päättää, että myös jokin muu osa sovittelusta toimitetaan yleisön läsnä olematta, jos sovinnon saavuttaminen muutoin voisi vaarantua eikä luottamus sovittelun asianmukaisuuteen tai muu painava syy edellytä asian julkista käsittelyä. (2 ja 3 mom. poist.) 13 Vetoamiskielto

Perustelut LaVM 4/2005 vp HE 114/2004 vp (Kuten HE) 14 (Kuten HE) 15 Sovittelijan esteellisyys Sovittelijan ja hänen avustajansa esteellisyydestä on voimassa, mitä tuomarin esteellisyydestä säädetään. (2 mora. kuten HE) 16 Muutoksenhakukielto Päätökseen, jolla sovittelu aloitetaan, sovittelua koskeva pyyntö hylätään (poist.) tai (poist.) sovittelu todetaan päättyneeksi, ei saa hakea muutosta, (2 mora. poist.) 17 Maksut Asian sovittelemista tämän lain mukaisesti tarkoittavan hakemuksen tai pyynnön käsittelemisestä perittävistä maksuista säädetään tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa (701/1993) ja sen nojalla annetussa asetuksessa. 18 20 (Kuten HE)

Perustelut La VM 4/2005 vp HE 114/2004 vp 2. Laki oikeudenkäymiskaaren 20 luvun muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan oikeudenkäymiskaaren 20 luvun otsikko sekä 1 ja 3 5, sellaisena kuin niistä on 1 osaksi laissa 21/1868, sekä lisätään lukuun uusi 2 siitä lailla 1052/1991 kumotun 2 :n tilalle, seuraavasti: 20 luku Sovinnosta lja2 (Kuten HE) 3 Sovinto vahvistetaan asianosaisten pyynnöstä. Sovintoa ei saa vahvistaa, jos se on lain vastainen tai selvästi kohtuuton taikka jos se loukkaa sivullisen oikeutta. (2 mora. kuten HE) 4ja 5 (Kuten HE) Voimaantulosäännös Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2005 (Kuten HE) Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa pj. Tuija Brax/vihr vpj. Susanna Rahkonen /sd jäs. Esko Ahonen /kesk Lasse Hautala /kesk Tatja Karvonen /kesk Petri Neittaanmäki /kesk Heli Paasio /sd

14 Päätösehdotus 114/2004 La VM 4/2005 vp HE Lyly Rajala /kok Jukka Roos /sd Tero Rönni /sd Petri Salo /kok Pertti Salovaara /kesk Minna Sirnö /vas Timo Soini /ps Astrid Thors /r Marja Tiura /kok Jan Vapaavuori /kok. Valiokunnan sihteerinä on toiminut valiokuntaneuvos Risto Eerola.

Professori Olli Mäenpää 23.5.2005 HE 114/2004 vp Lakivaliokunnalle Hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja sovinnon vahvistamista yleisissä tuomioistuimissa koskevaksi lainsäädännöksi (HE 114/2004 vp) 1. lakiehdotuksen 12 Lakivaliokunnan pyynnön mukaisesti arvioin, miten sovittelumenettelyn julkisuutta on valiokunnassa esillä olleiden kahden perusvaihtoehdon perusteella arvioitava valtiosääntöoikeudellisesti. Käytössäni ovat hallituksen esityksen lisäksi olleet laamanni Teuri Brunilan, OTT Kaijus Ervastin, professori Antti Jokelan, professori Juha Lappalaisen ja professori Jyrki Virolaisen valiokunnalle hallituksen esityksestä antamat asiantuntijalausunnot. Valiokunnan luonnostelemat vaihtoehdot ovat seuraavat: 1) Vaihtoehto, jonka mukaan menettelyn lähtökohta on julkisuus 12 Menettelyn julkisuus Sovittelun, siinä käsiteltävien asiakirjojen ja sovinnon julkisuudesta on soveltuvin osin voimassa, mitä oikeudenkäynnin julkisuudesta annetussa laissa (945/1984) säädetään. Yleisö ei kuitenkaan saa olla läsnä 6 :n 3 momentissa tarkoitetussa tilaisuudessa, jossa sovittelija neuvottelee vain toisen osapuolen kanssa. Osapuolen pyynnöstä sovittelija voi päättää, että myös jokin muu osa sovittelusta toimitetaan yleisön läsnä olematta, jos sovinnon saavuttaminen muutoin voisi vaarantua eikä luottamus sovittelun asianmukaisuuteen tai muu painava syy edellytä asian julkista käsittelyä. 2) Vaihtoehto, jonka mukaan menettelyn lähtökohta on luottamuksellisuus 12 Menettelyn julkisuus Sovittelu toimitetaan yleisön läsnä olematta. Sovittelija voi osapuolten suostumuksella kuitenkin päättää, että asia käsitellään kokonaisuudessaan tai osittain julkisesti, jos luottamus sovittelun asianmukaisuuteen tai muu painava syy sitä edellyttää. Sovittelussa käsiteltävien asiakirjojen ja sovinnon julkisuudesta on soveltuvin osin voimassa, mitä oikeudenkäynnin julkisuudesta annetussa laissa (945/1984) säädetään. Valtiosääntöoikeudellisen arvioinnin perusteita Yleisissä tuomioistuimissa toteutettavan ja erityisesti säännellyn sovittelumenettelyn julkisuutta on arvioitava ensisijaisesti perustuslain 21 :n sisältämän, oikeusturvan ja hyvän hallinnon perusteet määrittelevän perusoikeussäännöksen kannalta. Valtiosääntöoikeudelliselta kannalta on perustuslain 22 :n velvoitteen vuoksi otettava huomioon myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6(1) artiklan säännös oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä.

Erityisen sovittelumenettelyn julkisuuden arviointiin vaikuttavat erityisesti kaksi perustuslain 21 :n lähtökohtaa. Keskeinen merkitys on perustuslain 21 :n 2 momentin säännöksellä, jonka mukaan käsittelyn julkisuus kuuluu sellaisiin hyvän hallinnon ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeisiin, jotka turvataan lailla. Lisäksi on otettava huomioon perustuslain 21 :n 1 momentin säännös, jonka mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa. Käsittelyn julkisuus ja siitä poikkeaminen Oikeudenkäynnin julkisuuden korostamisen tarkoituksena perustuslain 21 :n 2 momentissa ja ihmisoikeussopimuksen 6(1) artiklassa on suojella prosessin osapuolia ja kansalaisia yleensäkin ilman julkista valvontaa tapahtuvalta tuomiovallan käytöltä. Oikeudenkäynnin julkisuus on tässä mielessä erityisesti asianosaisen omia prosessuaalisia ja materiaalisia oikeuksia suojaava perus- ja ihmisoikeus. Perustuslain 21 :n 2 momentin (toisin kuin ihmisoikeussopimuksen 6(1) artiklan) takaama julkisuus koskee käsittelyn julkisuutta sekä oikeudenkäynnissä että asian muunlaisessa käsittelyssä kuin lainkäytössä. Perustuslain 21 :n 2 momentin takaamaan käsittelyn julkisuuteen oikeudenkäynnissä liittyy myös asianosaisen oikeusturvan takaamista yleisempi, vallankäytön avoimuutta ja kontrolloitavuutta edellyttävä tehtävä. Perustuslakivaliokunta arvioi muun muassa sen vuoksi julkisuuslain käsittelyn yhteydessä, että julkisuusintressi on oikeudenkäynnissä vielä vahvempi kuin viranomaistoiminnassa yleensä (PeVL 43/1998 vp, s. 7). Julkisuudella on tässä mielessä myös symbolinen funktio; se ylläpitää tuomiovallan käytön legitimiteettiä, julkista luotettavuutta, sekä osapuolten että yleisön kannalta. Kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen De/court-tuomion (1970) perusteluissa esitetty maksiimi edellyttää, ei riitä, että oikeus toteutuu, sen toteutuminen tulee myös olla nähtävissä ("justice must not only be done; it must also be seen done"). Tältä osin voidaan kuitenkin täydentävästi todeta, että muun muassa Hoppe-tuomiossa (2002) ihmisoikeustuomioistuin on kiinnittänyt huomiota siihen, että oikeudenkäynnin julkisuus ei ole ainoa keino, jolla ylläpidetään luottamusta tuomioistuimen toimintaan. Myös asian viivytyksettömän ja asianmukaisen käsittelyn vaatimukset on otettava huomioon. Niin ikään asianosaisten luottamuksella oikeudenkäynnin asianmukaisuuteen voidaan ajatella olevan tässä suhteessa merkitystä. On lisäksi selvää, että oikeudenkäynnin julkisuus ei edellytä oikeudenkäynnin kaikkien vaiheiden olevan samalla tavoin julkisia. Esimerkiksi valmisteluvaiheessa voidaan julkisuudesta poiketa laajemmin kuin pääkäsittelyssä. Valtiosääntöoikeudellisessa arviossa on lisäksi otettava huomioon, että käsittelyn julkisuus kuuluu niihin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeisiin, jotka perustuslain 21 :n 2 momentin mukaan turvataan lailla. Säännöksen esitöiden mukaan tämä lakivaraus ei kuitenkaan estä "säätämästä lailla vähäisiä poikkeuksia esimerkiksi oikeudenkäynnin julkisuudesta, kunhan kyseiset poikkeukset eivät muuta julkisuuden asemaa pääsääntönä eivätkä yksittäisessä tapauksessa vaaranna yksilön oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin" (HE 309/1993 vp, s. 74). Lainsäätäjällä on siten näissä rajoissa mahdollisuus määritellä oikeudenkäynnin julkisuuden toteuttamista. Perustuslakivaliokunta on arvioinut markkinaoikeuslakia koskevasta hallituksen esityksestä antamassaan lausunnossa (PeVL 35/2001 vp) kriteereitä, joiden mukaan oikeudenkäynnin, tarkemmin sanottuna suullisen käsittelyn, julkisuudesta voidaan poiketa rajoittamalla julkisuutta. Ensinnäkin on sinänsä tarpeellista, että laissa säädetään nimenomaisesti tällaisesta rajoittamisesta. Toiseksi suullisen käsittelyn julkisuus ei voida perustuslain 21 :n puitteissa säätää riippuvaksi kokonaan tuomioistuimen harkinnasta. Varsinkin sääntelyn lähtökohtana oleva käsittely suljetuin ovin, ellei tuomioistuin toisin päätä, olisi valtiosääntöoikeudellisesti ongelmallinen, koska kysymys ei tällöin

olisi vähäiseksi jäävästä poikkeuksesta perustuslain mukaan pääsääntönä olevasta käsittelyn julkisuudesta. Kolmantena kriteerinä perustuslakivaliokunta kiinnittää huomiota perusteisiin, joilla oikeudenkäynnin julkisuudesta voidaan poiketa. Perustuslaista johtuu valiokunnan arvion mukaan, että suullisen käsittelyn toimittamisen suljetuin ovin tulee liittyä johonkin laissa säädettyyn syyhyn. Tällainen syy voi olla esimerkiksi laissa säädetty salassapitovelvollisuus. Lisäksi on mahdollista lailla säätää tuomioistuimelle toimivalta määrätä yksittäistapauksessa käsittelystä suljetuin ovin, jos tämä sidotaan laissa määräedellytyksiin. Tällainen tuomioistuimen (markkinaoikeuden) yksittäistapauksellinen määräystoimivalta voi valiokunnan mukaan perustua muun muassa siihen, että "julkisesta käsittelystä aiheutuisi asianosaiselle erityistä haittaa". Luopuminen oikeudenkäynnin julkisuudesta Yksilö voi tietyin, tosin suhteellisen tiukoin edellytyksin myös luopua joistakin perus-ja ihmisoikeuksistaan. Tältä osin Euroopan ihmisoikeus-tuomioistuimen oikeuskäytäntö on oikeudenkäynnin julkisuuden osalta selvälinjainen. Muun muassa Häkansson & Sturesson -tuomion (EIT 1990, 66) mukaan yksilö voi luopua oikeudenkäynnin julkisuudesta. On perusteltua lähteä siitä, että yksilö voi samoin edellytyksin luopua myös perustuslain 21 :n 2 momentissa tarkoitetusta käsittelyn julkisuudesta oikeudenkäynnissä. Tällainen luopuminen voi ihmisoikeustuomioistuimen mukaan tapahtua paitsi nimenomaisesti myös konkludenttisesti ("expressly or tacitly"). Ihmisoikeustuomioistuimen tulkintalinja edellyttää nähdäkseni joitakin täsmennyksiä, kun on kysymys perustuslain 21 :n 2 momentissa tarkoitetusta oikeudenkäynnin julkisuudesta. Ensinnäkin, mikäli oikeusturvavaatimukset ja julkisen intressin merkitys ovat erityisen korostuneet, kuten yleensä rikosprosessissa, lienee edellytettävä, että luopuminen on mahdollista vain nimenomaisesti. Toiseksi on nähdäkseni ilmeistä, että asianosainen ei voi pätevästi disponoida siitä oikeudenkäynnin julkisuuden funktiosta, joka liittyy yleiseen intressiin ja tuomiovallan käytön kontrolloitavuuteen. Asianosainen ei siten ainakaan ilman muuta voi omalla luopumisellaan rajoittaa muiden (yleisön) oikeutta seurata tuomiovallan käyttöä oikeudenkäynnissä. Perustuslain 21 :n 2 momentti nimittäin takaa - asianosaisten kannasta riippumatta - myös periaatteessa kaikille (yleisölle) oikeuden seurata oikeudenkäyntiä, joka kyseisen säännöksen mukaan on pääsääntöisesti julkinen. Oikeus asianmukaiseen menettelyyn Asianmukaisen käsittelyn sisältövaatimukset ovat ymmärrettävästi varsin väljät ja myös tulkinnanvaraiset. Kirjaimellisesti asianmukaisuudella voidaan ymmärtää myös asian mukaista käsittelyä eli sitä, että kunkin käsiteltävän asian erityispiirteet ja käsittelyn erityisvaatimukset otetaan riittävästi huomioon. Tällainen käsittely vahvistaa myös asiassa tehtävän päätöksen hyväksyttävyyttä ja luottamusta päätöksentekoon. Valiokunnan esittämien vaihtoehtojen arviointia 1) vaihtoehto Kun sovittelumenettelyn lähtökohtana on 1. virkkeessä ehdotetulla tavalla julkisuus, menettely yleensä sopeutuu luontevasti perustuslain 21 :n 2 momentin mukaiseen käsittelyn julkisuuden vaatimukseen. Viittaus oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain noudattamiseen soveltuvin osin on tässä suhteessa riittävä takaamaan julkisuuden perusteiden toteutumisen sovittelumenettelyssä. Neuvottelu vain toisen osapuolen kanssa, jota 2. virke koskee, ei merkitse olennaista poikkeusta 1. virkkeen sisältämään pääsääntöön. Kysymys on myös sellaisesta sovittelun valmisteluun liittyvästä menettelyvaiheesta, jonka julkisuuden rajoittaminen ei ole laajuutensa tai merkittävyytensä vuoksi

ongelmallista käsittelyn julkisuuden vaatimuksen kannalta. Rajoitus on lisäksi selvärajainen, eikä sen soveltamiseen liity harkinnan-varaisuutta. Sovittelumenettelyn julkisuutta voidaan rajoittaa sovittelijan päätöksellä 3. virkkeessä mainituin edellytyksin. Esitettyjä kriteereitä voidaan pitää asiallisesti perusteltuina ja riittävän täsmällisinä käsittelyn julkisuuden rajoittamisen lakisääteisinä edellytyksinä. Ne rinnastuvat tässä mielessä edellytyksiin, joista perustuslakivaliokunta piti välttämättömänä säätää lain tasolla markkinaoikeusmenettelyä koskevassa lausunnossaan, PeVL 35/2001 vp.

4* 5 19 2) vaihtoehto Menettelyn asianmukaisuuden kannalta 3. virkkeen sisältämä mahdollisuus poiketa käsittelyn julkisuudesta mahdollistaa sellaisen asiakohtaisen harkinnan ja joustavuuden, jota käsiteltävän asian erityispiirteet voivat edellyttää. Esitetty 1) vaihtoehto sopeutuu näin ollen oikeudenkäynnin julkisuudelle perustuslain 21 :n mukaan asetettaviin vaatimuksiin. Ehdotusta voidaan pitää käsittelyn julkisuudelle asetettavien vaatimusten kannalta valtiosääntöoikeudelliselta kannalta ongelmattomana. Sovittelu olisi 1. virkkeen mukaan yleensä toimitettava ilman yleisön läsnäoloa. Kysymys ei siten ole rajoitetusta poikkeamisesta, joka kohdistuisi pääsääntönä olevaan käsittelyn julkisuuteen. Sovittelijalla ei myöskään 2. virkkeen mukaan olisi ilman osapuolten suostumusta mahdollisuutta päättää, että käsittely on julkinen. Tällöinkin julkinen käsittely edellyttäisi lisäksi painavia syitä. Ehdotus ei näyttäisi sopeutuvan niihin kriteereihin, jotka perustuslakivaliokunta on esittänyt oikeudenkäynnin julkisuudesta poikkeamiselle markkinaoikeuslain käsittelyn yhteydessä. Varsinkin sääntelyn yleisenä lähtökohtana oleva ei-julkinen käsittely olisi valtiosääntöoikeudellisesti ongelmallinen, koska kysymys ei ehdotuksen mukaan olisi vähäiseksi jäävästä poikkeuksesta perustuslain mukaan pääsääntönä olevasta käsittelyn julkisuudesta. Ehdotus olisi lisäksi tältä osin vielä tiukempi (ja samalla valtiosääntöoikeudellisesti ongelmallisempi) kuin perustuslakivaliokunnan arvioima, koska sovittelija ei voi itsenäisesti ja vain lakiin sidottuna päättää käsittelyn julkisuudesta, vaan hänen on lisäksi saatava siihen osapuolten suostumus. Asianmukaisen käsittelyn vaatimukset näyttäisivät kylläkin puoltavan vahvasti tämän ehdotuksen mukaista perusratkaisua, joka ei perustu julkiseen käsittelyyn. Lakivaliokunnalle esitetyissä asiantuntija-arvioissa sovittelun luottamuksellisuutta pidetään yleensä vakuuttavin perustein välttämättömänä sen tarkoituksen saavuttamiseksi. Nämä asiasisältöiset arviot eivät kuitenkaan näyttäisi voivan syrjäyttää oikeudenkäynnin julkisuutta koskevaa perustuslain 21 :n peruslähtökohtaa. Esitetty 2) vaihtoehto onkin nähdäkseni ongelmallinen oikeudenkäynnin julkisuudelle perustuslain 21 :n mukaan asetettavien vaatimusten kannalta arvioituna. Vaikka sovittelumenettelyn julkisuutta voidaankin tältä kannalta rajoittaa, ehdotetut rajoitukset merkitsevät pääsääntönä olevan julkisen käsittelyn sellaista laaja-alaista syrjäyttämistä, joka ei sopeudu perustuslain oikeudenkäynnin julkisuudelle asettamiin vähimmäis-kriteereihin.

iv 20 Ehdotusta on kuitenkin lisäksi arvioitava siltä kannalta, että sovittelumenettely on tarkoitettu julkisena palveluna tuomioistuimissa hoidettavaksi riitaisuuksien ratkaisumenettelyksi. Se on siten tarkoitettu oikeudenkäynnin vaihtoehdoksi, eikä se estäisi osapuolia saattamasta riita-asiaa ratkaistavaksi oikeudenkäynnissä. Sivuutan lausuntopyynnön ulkopuolelle jäävänä sinänsä aiheellisena pitämäni kysymyksen siitä, missä määrin tuomioistuimen tehtäväksi voidaan tai on perusteltua etenkin valtiollisten tehtävien jakoa määrittelevän perustuslain 2 :n puitteissa tavallisella lailla säätää muita kuin varsinaista lainkäyttöä sisältäviä tehtäviä, (joihin sovinnon edistäminen sinänsä tietysti kuuluu). Sikäli kuin sovittelua pidetään hallituksen esityksessä tarkoitettuna julkisen palvelutehtävän hoitamisena, se rinnastuu pikemminkin hallintotehtävän kuin lainkäyttötehtävän hoitamiseen. Hallituksen esityksessä sovittelumenettelyä luon-nehditaankin nimenomaan viranomaistoiminnaksi eikä lainkäytöksi (s. 23, s. 40). Tosin rajanveto on tältä osin vaikeaa, koska yhtäältä erityisen sovittelumenettelyn ja toisaalta sovinnon aikaansaamisen ja edistämisen sekä sovintoehdotuksen (OK 5:26) yhteydet ovat ilmeiset. Vaikka molemmat toteutettaisiin (samassa) tuomioistuimessa, nyt arvioitava sovittelumenettely on kuitenkin selvästi oikeudenkäynnistä erillinen ja erityinen menettelylaji. Sikäli kuin arvioitava sovittelumenettely voidaan funktionaalisesti rinnastaa muiden julkisten palvelujen hallinnolliseen toteuttamiseen ja viranomais-toimintaan, sen julkisuus voidaan määritellä ehdotetulla tavalla rajalliseksi. Vaikka käsittelyn julkisuus nimittäin sinänsä kuuluu perustuslain 21 :n 2 momentin mukaan myös hyvän hallinnon takeisiin, vakiintunut lähtökohta on, että julkisten palvelujen ja vastaavien hallintotehtävien hoitamisessa ei edellytetä asioiden julkista käsittelyä. Tämä käy ilmi myös siitä, että hallintolain 24 :n mukaan hallintoasia käsitellään julkisesti vain, jos niin on säädetty tai erityisen säännöksen nojalla päätetty. Hallintolakia ei sovelleta lainkäyttöön (HL 4.1 ), mutta sitä sovelletaan valtion viranomaisissa (HL 2.2 ), joita myös tuomioistuimet ovat. Sovittelun asiakirjoihin ja lopputulokseen sovellettaisiin viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain säännöksiä. Sovittelumenettelyn sääntely Edellä esitetyssä arviossa olen pitänyt lähtökohtana sitä molemmista vaihtoehdoista ja myös hallituksen esityksestä selvästi ilmenevää perusolettamusta, että sovittelumenettely on suullinen ja tapahtuu suullisissa käsittelytilaisuuksissa tai vastaavissa erikseen järjestetyissä tilaisuuksissa. Olettamus on ymmärrettävä, koska riita-asioiden käsittely perustuu oikeudenkäymiskaaren mukaan juuri tällaiseen menettelyyn. Hallituksen esitykseen sisältyvä lakiesitys ei kuitenkaan nimenomaisesti edellytä sovittelun suullisuutta eikä siinä säännellä käsittely-tilaisuuksia tai vastaavia tilaisuuksia sovittelumenettelyn välttämättöminä vaiheina. Oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain 3 koskee kylläkin asian valmistelevaa ja varsinaista suullista käsittelyä, mutta tällaisia käsittelyvaiheita ei ainakaan nimenomaisesti ole määritelty hallituksen esitykseen sisältyvässä lakiesityksessä. Lakiesityksen 12 :n viittaus oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain soveltamiseen ei sellaisenaan myöskään voine edellyttää tällaisia käsittelyvaiheita toteutettavaksi sovittelumenettelyssä. Mikäli sovittelumenettelyä ei siis toteuteta erikseen järjestetyissä sovittelutilaisuuksissa, vaan kirjallisesti tai esimerkiksi puhelinneuvotteluin, mihin lakiehdotus näyttäisi tarjoavan lainmukaisen mahdollisuuden, oikeudenkäynnin julkisuuteen kiinnittyvän valtiosääntöoikeudellisen problematiikan merkitys jää suppeaksi tai se edellyttäisi lisäselvitystä. Mikäli sovittelu toteutettaisiin oikeudenkäyntiin kiinteästi liittyvänä elementtinä (OK 5:26), tällaista sovittelua ei nähdäkseni voitaisi rinnastaa nyt arvioituun erityiseen sovittelumenettelyyn, joka muodostaa oman

21 menettelykokonaisuuden. Myöskään edellä esitetyt käsittelyn julkisuutta koskevat näkökohdat eivät sellaisenaan olisi relevantteja, koska julkisuusarvio tulisi tällöin kohdistaa oikeudenkäyntiin kokonaisuutena.

Professori Veli-Pekka Viljanen HE 114/2004 vp Eduskunnan lakivaliokunnalle Asia: Hallituksen esitys 114/2004 vp riita-asioiden sovittelua ja sovinnon vahvistamista yleisissä tuomioistuimissa koskevaksi lainsäädännöksi Eduskunnan lakivaliokunta on kirjeellään 13.5.2005 pyytänyt minulta kirjallista lausuntoa siitä, miten sovittelumenettelyn julkisuutta on valtiosääntöoikeudellisesti arvioitava ottaen huomioon valiokunnassa esillä olleet perusvaihtoehdot, joista toisessa lähtökohtana on menettelyn julkisuus ja toisessa menettelyn luottamuksellisuus. Lausuntopyynnön liitteenä oleva lakivaliokunnan sihteerin 13.5.2005 päivätty muistio sisältää näihin vaihtoehtoihin perustuvat pykäläehdotukset. Ensimmäisen pykäläehdotuksen mukaan sovittelun, siinä käsiteltävien asiakirjojen julkisuudesta on soveltuvin osin voimassa, mitä oikeudenkäynnin julkisuudesta annetussa laissa säädetään. Yleisö ei saisi kuitenkaan olla läsnä tilaisuudessa, jossa sovittelija neuvottelee vain toisen osapuolen kanssa. Osapuolen pyynnöstä sovittelija voisi päättää, että myös jokin muu osa sovittelusta toimitetaan yleisön läsnä olematta, jos sovinnon saavuttaminen muutoin voisi

vaarantua eikä luottamus sovittelun asianmukaisuuteen tai muu painava syy edellytä asian julkista käsittelyä. Toisen pykäläehdotuksen mukaan sovittelu toimittaisiin yleisön läsnä olematta. Sovittelija voisi osapuolten suostumuksella kuitenkin päättää, että asia käsitellään kokonaisuudessaan tai osittain julkisesti, jos luottamus sovittelun asianmukaisuuteen tai muu painava syy sitä edellyttää. Sovittelussa käsiteltävien asiakirjojen ja sovinnon julkisuudesta on soveltuvin osin voimassa, mitä oikeudenkäynnin julkisuudesta annetussa laissa säädetään. Pyydettynä lausuntona esitän kunnioittavasti seuraavaa: 1. Julkisuusperiaate valtiosääntöoikeudellisesta näkökulmasta Perustuslain 21 :n 2 momentissa käsittelyn julkisuus mainitaan nimenomaan yhtenä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeena, joka turvataan lailla. Perusoikeusuudistusta koskeneessa hallituksen esityksessä todetaan, että säännös ei estä säätämästä lailla vähäisiä poikkeuksia esimerkiksi oikeudenkäynnin julkisuudesta, kunhan kyseiset poikkeukset eivät muuta julkisuuden asemaa pääsääntönä eivätkä yksittäisessä tapauksessa vaaranna yksilön oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin (HE 309/1993 vp, s. 74). Perustuslain 21 :n 2 momentti koskee sekä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin että hyvän hallinnon takeita. Erityisesti käsittelyn julkisuuden merkitys korostuu kuitenkin nimenomaan oikeudenkäyntimenettelyssä. Yksi tähän vaikuttava tekijä liittyy siihen, että julkisuus on korotettu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeiseksi määreeksi. Kyseisen sopimusmääräyksen mukaan jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä. Päätös on annettava julkisesti, mutta lehdistöltä ja yleisöltä voidaan kieltää pääsy koko oikeudenkäyntiin tai osaan siitä demokraattisen yhteiskunnan moraalin, yleisen järjestyksen tai kansallisen turvallisuuden vuoksi, nuorten henkilöiden etujen tai osapuolten yksityiselämän suojaamisen niin vaatiessa, tai siinä määrin kuin tuomioistuin harkitsee ehdottoman välttämättömäksi erityisolosuhteissa, joissa julkisuus loukkaisi oikeudenmukaisuutta. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa julkisuus asetetaan vahvaksi pääsäännöksi oikeudenkäynnissä, mikä edellyttää, että poikkeusmahdollisuuksia tulkitaan ahtaasti. Tämän ei

ole kuitenkaan katsottu estävän esimerkiksi säätämästä tiettyä asiaryhmää, kuten lasten huoltoa ja tapaamisoikeutta, koskevien prosessien säätämiksi lähtökohtaisesti sujettujen ovien takana käytäviksi (ks. esim. Maiti Pellonpää, Euroopan ihmisoikeussopimus, 2005, s. 369). Oikeudenkäynnin julkisuusvaatimuksen ei ole katsottu ulottuvan myöskään oikeudenkäynnin valmistelua ja vireillepanoa koskevaan menettelyyn, vaan kyse on nimenomaan varsinaiselle oikeudenkäynnille asetettavasta vaatimuksesta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännössä julkisuusperiaatteelle on nähty prosessissa kahdenlaisia funktioita: yhtäältä se suojaa yksittäisiä osapuolia salaiselta oikeudenkäytöltä ja toimii näin tärkeänä oikeusturvan takeena, toisaalta se on tärkeä keino ylläpitää yleistä luottamusta tuomioistuimiin (ks. esim. Pellonpää, emt, s. 364). Jälkimmäisessä merkityksessä julkisuusvaatimus suojelee siten riippumattomien tuomioistuinten yleistä legitimiteettiä ja näin viime kädessä koko lainkäyttöjärjestelmän uskottavuutta. Julkisuus mahdollistaa yksittäisten tuomioiden lainmukaisuuden kontrolloimisen, mutta myös yleisemmin tuomioistuinlaitoksen asianmukaisten toimintatapojen valvonnan. Perustuslain 21 :n tulkinnassa on otettava huomioon Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan vaatimukset. Näin ollen käsittelyn julkisuudelle on annettava korostettu painoarvo perustuslain 21 :n tulkinnassa nimenomaan oikeudenkäyntien osalta. Muussa viranomaistoiminnassa käsittelyn julkisuusvaatimusta voidaan tulkita tätä lievemmin. Näin on meillä myös tehty. Hallintolain (434/2003) 24 :n mukaan asia käsitellään julkisesti, jos niin on säädetty tai erityisen säännöksen nojalla päätetty. Muun viranomaistoiminnan osalta julkisuusperiaate ei toteudukaan ensisijaisesti käsittelyn julkisuutena, vaan perustuslain 12 :n 2 momentissa tarkoitettuna tallennejulkisuutena. Käsittelyn julkisuus on hallintoviranomaisessa - toiminnan luonteestakin johtuen - poikkeuksellista, kunnanvaltuustojen kokouksia lukuun ottamatta (ks. Olli Mäenpää, Julkisuusperiaate, 1999, s. 11). Käsittelyn julkisuuden ohella perustuslaissa säädetään viranomaisten hallussa olevien asiakirjojen ja muiden tallenteiden julkisuudesta. Perustuslain 12 :n 2 momentin mukaan viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta. Kyseinen säännös ei rajoita tallennejulkisuutta vain asianosaisiin, vaan se on luonteeltaan nimenomaan yleisöjulkisuutta. Perusoikeusuudistuksen esitöiden mukaan tallennejulkisuus on pääsääntö, josta voidaan kuitenkin joutua poikkeamaan välttämättömistä syistä (esim. yksityiselämän suoja, liikesalaisuudet, valtakunnan turvallisuuteen liittyvät intressit). Myös

ajalliset rajaukset tallennejulkisuuteen voivat tulla kyseeseen (ks. HE 309/1993 vp, s. 58, Pe VM 25/1994 vp, s. 8). Perustuslain 12 :n 2 momentti koskee hallintoviranomaisten lisäksi myös tuomioistuinten hallussa olevia asiakirjoja ja muita tallenteita. Perustuslain 12 :n 2 momentissa ja 21 :ssä ilmaistu julkisuusperiaate voi olla jännitteisessä suhteessa johonkin muuhun perusoikeuteen, lähinnä perustuslain 10 :ssä turvattuun yksityiselämän suojaan. Yksittäisessä tapauksessa yksityiselämän suoja voi suorastaan edellyttää julkisuusperiaatteen väistymistä. Esimerkkinä voidaan mainita Suomea koskeva Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio Z v. Suomi (25.2.1997), jossa Suomen katsottiin loukanneen Euroopan ihmisoikeussopimuksen yksityiselämän suojaa koskevaa 8 artiklaa, kun kansallisen tuomioistuimen päätöksessä oli annettu tietoja muun muassa valittajan terveydentilasta. 2. Sovintomenettelyn julkisuuden arviointi Ehdotettua sovintomenettelyä on luonnehdittu hallituksen esityksessä oikeudenkäynnille vaihtoehtoiseksi keinoksi riitaisuuksien ratkaisemiseen. Ehdotettu sovittelu ei rajoittaisi mahdollisuutta saada asia käsitellyksi tuomioistuimessa varsinaisessa oikeudenkäynnissä. Sovittelun aloittaminen edellyttää kaikkien osapuolten suostumusta. Sovittelu on toiminnallisesti varsin läheisesti kytkennässä tuomioistuinten lainkäyttötehtävään. Sovittelun piiriin voidaan ottaa myös asia, joka on tuomioistuimessa oikeudenkäyntiasiana jo käsiteltävänä (4 3 mom.). Sovittelun luonne poikkeaa kuitenkin varsinaisesta tuomioistuinten lainkäyttötehtävästä. Useissa lakivaliokunnalle annetuissa prosessioikeudellisten asiantuntijoiden lausunnoissa on korostettu, että kyse ei ole tuomioistuimille perustuslain mukaan kuuluvasta lainkäytöstä, vaan eräänlaisesta ulkoiainkäytöllisestä tehtävästä. Kaius Ervastin muotoilun mukaan itse sovittelussa ei ole kysymys lainkäytöstä, vaan konfliktinratkaisusta, jossa lähtökohtana ovat osapuolten intressit ja tarpeet. Sovittelun luonteella on merkitystä arvioitaessa sovittelumenettelyn julkisuutta valtiosääntöoikeudelliselta kannalta. Kuten edellä on esitetty, käsittelyn julkisuusvaatimus on erityisen korostunut silloin, kun on kyse varsinaisesta oikeudenkäynnistä tuomioistuimessa. Tällöin perustuslain 21 ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artikla asettavat selväksi pääsäännöksi käsittelyn julkisuuden, josta poikkeaminen edellyttää erityisen vahvoja perusteita.

Julkisuusvaatimuksen ulottamista vastaavasti myös tuomioistuinten harjoittamaan sovitteluun voidaan perustella erityisesti tuomioistuinten luotettavuuden yleisellä ylläpitämisellä. Tuomioistuinten toiminnalle on ollut ominaista avoimuus ja laaja julkisuus, mihin nähden voidaan pitää ongelmallisena, jos tuomioistuimelle annetaan merkittävästi uusia tehtäviä, joihin julkisuus ei vastaavalla tavalla ulotu kuin oikeudenkäynteihin. Sen sijaan käsittelyn julkisuudella ei ole yhtä painavaa oikeusturva-argumenttia tukenaan kuin oikeudenkäyntimenettelyn osalta. Sovittelu perustuu vapaaehtoisuuteen, eikä sovintoa synny, jos osapuolet eivät pääse siitä yksimielisyyteen. Toisaalta on otettava huomioon, että jo sovinnon j<* sitä koskevien asiakirjojen julkisuudella voidaan merkittävästi varmistaa tuomioistuinten toiminnan asianmukaisuutta ilman, että julkisuusperiaate tulisi kattavasti ulottaa myös itse sovintomenettelyyn. Tältä osin lakivaliokunnan molemmissa vaihtoehdoissa lähtökohtana on, että itse sovinnon ja sovittelussa käsiteltävien asiakirjojenjulkisuudesta on soveltuvin osin voimassa, mitä oikeudenkäynnin julkisuudesta annetussa laissa säädetään. Tämä perusratkaisu on asianmukainen perustuslain 12 :n 2 momentissa säädetyn tallennejulkisuuden kannalta. käyttöeliminä (vrt. Juha Lappalaisen ja Jyrki Virolaisen asiantuntijalausunnot). Mitä taajempaan käyttöön sovittelumenettely tuomioistuimissa tulee, sitä enemmän valitulla linjaratkaisulla on merkitystä tuomioistuinten yleiseen asemaan ja toiminnan kontrolloitavuuteen. Kuten Antti Jokelan asiantuntijalausunnossa todetaan, tuomioistuimen rooliin ei hyvin kuulu se, että tuomioistuimissa tulevaisuudessa harjoitettaisiin laajassa mitassa toimintaa, josta julkisuudessa ei tiedetä. Turussa 24.5.2005 Veli-Pekka Viljanen OTT, Valtiosääntöoikeuden professori Oikeustieteellinen tiedekunta 20014 Turun yliopisto sähköposti: velipekka.viljanen@utu.fi