Palktmk 12 Kuntalain 87 :n mukaan kunnan palveluksessa oleva henkilöstö on virkasuhteessa tai työsopimussuhteessa kuntaan.

Samankaltaiset tiedostot
Palktmk 12 Kuntalain 87 :n mukaan kunnan palveluksessa oleva henkilöstö on virkasuhteessa tai työsopimussuhteessa kuntaan.

Ylilääkäriltä tehtävään soveltuva erikoisalan pätevyys lääketieteen erikoisalalla. erikoisalalla.

Liperin kunnan sosiaali- ja terveystoimen kelpoisuusehdot

1 Perusturvan toimialan vakanssit

KESKI-SATAKUNNAN SELVITYSPROSESSIN ETENEMINEN

Aikuis- ja perhepalvelujen yhdistymiseen ja perustoimeentulotuen Kelalle siirtoon liittyvät virkajärjestelyt

KELPOISUUSLUETTELO. Kaikilta esimiesasemassa olevilta edellytetään riittävää johtamistaitoa.

Kuntaliitoksen tapahtuessa Joutsan kunnan henkilöstö muodostuu nykyisestä Joutsan kunnan ja Leivonmäen kunnan henkilöstöstä.

laajemmin sivistystoimen toimialaan kuuluvien tapahtumien toteuttamista.

1 Määräysten soveltaminen

LUETTELO HENKILÖSTÖN KELPOISUUSEHDOISTA RANUAN KUNNASSA

Helsingin kaupunki Esityslista 41/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää perustaa 1.12.

Liite Sito, tyt, koha/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET JA LAKKAUTUKSET

Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen henkilöstön kelpoisuusehdot

1. Perusturvan toimialan vakanssit

4 Perusturvatoimen henkilöstön kelpoisuusehdot

KESKI-SATAKUNNAN KUNTAJAKOSELVITYKSEN VALMISTELUTYÖRYHMÄT

Toimialan esitys Perustelut KJ päätösehdotus Kustannukset e. hinnoittelukohta, sopimusala, aloituspvm, pätevyysvaatimus lkm Kustannukset/ vuosi

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8193/ /2014

Lisätiedot Tuija Huikuri, johtava sosiaalityöntekijä, puhelin: tuija.huikuri(a)hel.fi. Otteen liitteet

Helsingin kaupunki 1 (6) Sosiaalivirasto

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 10/2010 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Sosiaali- ja terveystoimi/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta 3/ Ti klo Kunnanvirasto, hallituksen ja lautakuntien kokoushuone

5. LÄHIHOITAJA, 1 vakinainen toimi

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

tehdä seuraavat vakanssijärjestelyt

Sosiaali- ja terveysviraston virkojen ja toimien. Kelpoisuus- ja kielitaito- vaatimukset

Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymässä on hoidon ja hoivan palvelualueella haettavana klo mennessä seuraavat toimet:

1 Perusturvan toimialan vakanssit

LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ SOSIAALIPALVELUISSA

Perhepalvelut. Oulunkaaren sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alue Lähiesimiesorganisaation perustaminen

Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Konsernipalvelu Työnantajapalvelu Käsittelijä

Kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän hallitus

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta 8/ Tiistai klo Kunnantoimiston uusi kokoushuone

ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖN KELPOISUUSREKISTERI. Hallitus hyväksynyt kelpoisuusrekisterin kokouksessaan

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 / Sosiaali- ja terveyslautakunta klo

Perusopetus / Pajuluoman koulu Luokanopettaja (2) virka uudet virat, kustannuslisäys /vuosi

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (6) Opetuslautakunta OTJ/

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Otsikko Sivu 137 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 240

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖN KELPOISUUSREKISTERI. Hallitus hyväksynyt kelpoisuusrekisterin kokouksessaan

Etelä-Savon sairaanhoitopiirin henkilöstön kelpoisuusrekisteri alkaen

kelpoisuudesta sekä työvoiman vaihtuvuudesta ja

UUDET VIRAT JA TOIMET

Järvenpää Pöytäkirja 19/ ( 12) Henkilöstöasiainjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Kelpoisuuden osoittava koulutus terveystieteiden maisteri, pääaine terveyshallinto, 2004

Toimialan esitys Nimike, vakanssilaji, osa-aikaisuus, palkkaus e, hinnoittelukohta, sopimusala, aloituspvm, pätevyysvaatimus.

Rakennus- ja ympäristölautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Kaupunginhallitus Sj/

Valintaprosessin lainsäädännölliset haasteet

Henkilöstösuunnittelua varten

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus

Paikka Keskussairaala, M-talo 1. krs kokoustila 1, Tikkamäentie 16, Joensuu. henkilöstöjohtaja

Khall 267 Valmistelija hallintojohtaja Liisa Virkkunen, p

Aika: Torstai klo Sivu 1-8 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2. Pöytäkirjan tarkastajat Piia Haikola Jari Niskakoski

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 6/2014 Sivistyslautakunta

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Toimialan esitys Perustelut KJ päätösehdotus Kustannukset e. hinnoittelukohta, sopimusala, aloituspvm, pätevyysvaatimus lkm Kustannukset/ vuosi

11 Kotihoidon ohjaajan viran täyttäminen, työavain Päätös

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

/ Liite 19. vähintään opistoasteinen tutkinto Koulu- tai opistoasteen tutkinto. tai terveydenhuoltoalan opistoasteinen tutkinto

Otteen liitteet. Taloushallintopalvelut, palveluvastaava Henkilöstöpalvelut, henkilöstöasiantuntija

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011

VI TOIMIVALTA HENKILÖSTÖASIOISSA

Sivistystoimi, tekninen ja ympäristötoimi/uudet VIRAT JA TOIMET Liite

Kunnanhallitus Perusturvan toimialan vakanssimuutokset ja - järjestelyt / /2014. Kunnanhallitus 98

JULKISALAN KOULUTETTUJEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ JUKO RY

Virkojen ja työsopimussuhteiden kelpoisuusehdot

Virkojen ja työsopimussuhteiden kelpoisuusehdot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 14 Kunnanhallitus sivu 1. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Virkojen ja työsopimussuhteiden kelpoisuusehdot

10 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen; Idän sosiaalityö, työavain Päätös

On laadittu seuraavanlainen hakuilmoitus: Virka täytetään vakituisesti.

KH Valmistelija ja lisätiedot: henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaari, p

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 8/2017 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Yleiskirjeen 11/2015 liite 2 OVTES palkat ja palkkiot lukien OSIO A Yleinen osa Palkkiot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Sivu 8 () Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali

5. Konsernipalvelut. Liite KH / kokouksessa esittelijän tarkistama esitys VIRKOJA JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET

Sosiaali- ja terveystoimi/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET

Helsingin kaupunki 1 (8) Sosiaali- ja terveysvirasto

Rakennus- ja ympäristölautakunta Kaupunginhallitus Rakennustarkastajan viran ( )perustaminen

Kosken Tl kunta Sosiaalilautakunta Esityslista 4/2017

5 v. 8 v. 10 v. 15 v. 20 v. 2 % 5 % 6 % 4 % 6 %

LUETTELO HENKILÖSTÖN KELPOISUUSEHDOISTA RANUAN KUNNASSA

VIRKOJA JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET JA LAKKAUTUKSET

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1448/ /2015

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Koska tehtäväjärjestelyjä ei voi enää jatkaa, tulee käynnistää teknisen johtajan viran täyttöprosessi.

Johtamisjärjestelmän muutokseen perustuvat virkasiirrot ja virkojen lakkauttamiset

Kehittämiskoordinaattorin toimen muuttaminen viraksi / kehittämiskoordinaattorin viran perustaminen

Pöytäkirja Johtokunta

Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennustarkastajan viran perustaminen 1238/ /2015

OVTES palkat ja palkkiot lukien

Transkriptio:

Palkkatoimikunta 12 01.12.2016 Yhdistymishallitus 161 07.12.2016 Uusien virkojen perustaminen 1.1.2017 alkaen 314/01.01.00/2016 Palktmk 12 Kuntalain 87 :n mukaan kunnan palveluksessa oleva henkilöstö on virkasuhteessa tai työsopimussuhteessa kuntaan. Tehtävää, jossa käytetään julkista valtaa, hoidetaan virkasuhteessa. Tällaista tehtävää varten perustetaan virka. Kuntalain 88 :n mukaan viran perustamisesta ja lakkauttamisesta päättää valtuusto tai hallintosäännössä määrätty kunnan muu toimielin. Yhdistymishallitus päätti 22.3.2016 yhdistyvän Eurajoen henkilöstön rooleista ja vastuista, edelleen yhdistymishallitus päätti roolien ja vastuiden perusteella uudet nimikkeet 22.6.2016. Päätösehdotus: Palkkatoimikunta esittää yhdistymishallitukselle ja edelleen yhteisvaltuustolle, että seuraavat virat perustetaan 1.1.2017 alkaen ja ao. viranhaltijat siirretään kyseisiin virkoihin. Toimien muuttaminen viroiksi, perusteena julkisen vallan käyttö: Elinvoiman edistäminen Kehitysjohtajan virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy kelpoisuusvaatimuksena on virkaan soveltua ammattikorkeakoulututkinto ja elinkeinoelämän tuntemus. viranhaltija Johanna Huhtala Toimintakyky ja sairauden hoito Osastonhoitajan virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy kelpoisuusvaatimuksena edellytetään sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoa tai aikaisempaa opistoasteista alan tutkintoa. viranhaltija Merja Santapere Erityisryhmien avopalvelut Vastaavan ohjaajan virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy, viranhaltija Tommi Niemi

Elämänhallinnan tuki Perhepalvelun sosiaaliohjaajan virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy viranhaltija Kirsi Nikula Erityisasuminen Tehostetun palveluasumisen esimiehen virka 1.1.2017 alkaen, perusteella,, kelpoisuusvaatimuksena edellytetään sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoa tai aikaisempaa opistoasteista tutkintoa. viranhaltija Minna Kuusisto Alle kouluikäiset Vastaavan aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajan virka 1.1.2017 alkaen, perusteella,, kelpoisuusvaatimuksena edellytetään korkeakoulututkintoa tai aikaisempaa opistoasteista tutkintoa. viranhaltija Kirsi Kangas Seuraavat virat ovat joko kokonaan uusia tai tehtävänkuvassa tapahtuu oleellinen muutos: Alle kouluikäiset Perhepäivähoidon esimiehen virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy, kelpoisuusvaatimuksena sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272 / 2005) ja asetuksen (608 / 2005) mukainen kelpoisuus. avoin virka Varhaiskasvatuksen palvelupäällikön virka 1.1.2017 alkaen, perusteella, kelpoisuusvaatimuksena sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005) ja asetuksen (608/2005) mukainen kelpoisuus. viranhaltija Elina Heinonen Hallinto ja suunnittelu, perusturva Palveluvastaavan virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy kelpoisuusvaatimuksena edellytetään korkeakoulututkintoa tai aikaisempaa opistoasteista tutkintoa. viranhaltija Johanna Kivimäki Erityispalvelupäällikön virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy

kelpoisuusvaatimuksena edellytetään korkeakoulututkintoa tai aikaisempaa opistoasteista tutkintoa. viranhaltija Katri Viinamäki Hallinto, perusturva Sosiaalityön ja perhepalvelun päällikön virka 1.1.2017 alkaen, perusteella, ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 7 :n mukaista sosiaalityöntekijän kelpoisuuden antavaa ylempää korkeakoulututkintoa. viranhaltija Ulla Leskinen Asiakkuuspäällikön virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy kelpoisuusvaatimuksena tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto tai vastaava opistoasteen tutkinto. viranhaltija Kaisu Korpela Elämänhallinnan tuki Perhepalvelun sosiaaliohjaajan virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy avoin virka Hallinto, sivistystoimi Vapaa-ajan palvelupäällikön virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy kelpoisuusvaatimuksena tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto viranhaltija Jarmo Olli Vapaa-aikakoordinaattorin virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy kelpoisuusvaatimuksena tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto tai vastaava opistoasteen tutkinto. viranhaltija Pirita Laivanen Hallinto, tekninen toimi Apulaiskunnanjohtajan virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy kelpoisuusvaatimuksena edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa. viranhaltija Kari Ojalahti Kunnaninsinöörin virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy TS:n ja ammattikorkeakoulussa tai teknillisessä oppilaitoksessa suoritettu, ensisijaisesti yhdyskuntatekniikkaan suuntautunut insinöörin tutkinto. viranhaltija Sami Nummi

Alueinsinöörin virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy TS:n ja ammattikorkeakoulussa tai teknillisessä oppilaitoksessa suoritettu, ensisijaisesti yhdyskuntatekniikkaan suuntautunut insinöörin tutkinto. viranhaltija Jussi Elonen Palvelupäällikön virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy TS:n ja alan ammattikorkeakoulututkinto tai vastaava vanhempi opistotason tutkinto. viranhaltija Anja Hakamaa Toimitilapalvelut Ruokapalveluesimiehen virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy TS:n ja työn vaativuuden arvioinnin perusteella, kelpoisuusvaatimuksena alan ammattikorkeakoulututkinto tai vastaava vanhempi opistotason tutkinto viranhaltija Sirpa Virtanen Puhtauspalveluesimiehen virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy TS:n ja työn vaativuuden arvioinnin perusteella, kelpoisuusvaatimuksena alan ammattikorkeakoulututkinto tai teknisen koulun tasoinen koulutus. viranhaltija Maarit Laaksonen Kiinteistöjen kunnossapito Työnjohtajan virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy TS:n ja talonrakennuksen ammattikorkeakoulututkinto tai muu soveltuva ammattiasteen koulutus. viranhaltija Pasi Palomäki Hallinto, ympäristötoimi Johtavan rakennustarkastajan virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy TS:n ja työn vaativuuden arvioinnin perusteella, kelpoisuusvaatimuksena maankäyttörakennusasetuksen 4 :n kolmannen momentin mukainen pätevyys. viranhaltija Merja Välimäki Tasapainoinen talous Talousjohtajan virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy kelpoisuusvaatimuksena edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa. viranhaltija Bella Ahto Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti. Lisäksi palkkatoimikunta päätti, sosiaalijohtaja Alpo Komminahon pyynnön mukaisesti, esittää yhdistymishallitukselle, että

perhepalvelun sosiaaliohjaajan virka voidaan laittaa ehdollisena hakuun heti yhdistymishallituksen päätöksen jälkeen ennen yhteisvaltuuston käsittelyä. Perusteluna vakinaisen työparin saaminen perhe- ja lastensuojeluasioihin mahdollisimman pian. Yhdhall 161 ---- Päätösehdotus: Yhdistymishallitus esittää yhteisvaltuustolle, että seuraavat virat perustetaan 1.1.2017 alkaen ja ao. viranhaltijat siirretään kyseisiin virkoihin. Toimien muuttaminen viroiksi, perusteena julkisen vallan käyttö: Elinvoiman edistäminen Kehitysjohtajan virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy kelpoisuusvaatimuksena on virkaan soveltua ammattikorkeakoulututkinto ja elinkeinoelämän tuntemus. viranhaltija Johanna Huhtala Toimintakyky ja sairauden hoito Osastonhoitajan virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy kelpoisuusvaatimuksena edellytetään sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoa tai aikaisempaa opistoasteista alan tutkintoa. viranhaltija Merja Santapere Erityisryhmien avopalvelut Vastaavan ohjaajan virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy, viranhaltija Tommi Niemi Elämänhallinnan tuki Perhepalvelun sosiaaliohjaajan virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy viranhaltija Kirsi Nikula Erityisasuminen Tehostetun palveluasumisen esimiehen virka 1.1.2016 alkaen, perusteella,, kelpoisuusvaatimuksena edellytetään sosiaali- ja

terveysalan ammattikorkeakoulututkintoa tai aikaisempaa opistoasteista tutkintoa. viranhaltija Minna Kuusisto Alle kouluikäiset Vastaavan aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajan virka 1.1.2016 alkaen, perusteella,, kelpoisuusvaatimuksena edellytetään korkeakoulututkintoa tai aikaisempaa opistoasteista tutkintoa. viranhaltija Kirsi Kangas Seuraavat virat ovat joko kokonaan uusia tai tehtävänkuvassa tapahtuu oleellinen muutos: Alle kouluikäiset Perhepäivähoidon esimiehen virka 1.1.2016 alkaen, palkkaus määräytyy, kelpoisuusvaatimuksena sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272 / 2005) ja asetuksen (608 / 2005) mukainen kelpoisuus. avoin virka Varhaiskasvatuksen palvelupäällikön virka 1.1.2016 alkaen, perusteella, kelpoisuusvaatimuksena sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005) ja asetuksen (608/2005) mukainen kelpoisuus. viranhaltija Elina Heinonen Hallinto ja suunnittelu, perusturva Palveluvastaavan virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy kelpoisuusvaatimuksena edellytetään korkeakoulututkintoa tai aikaisempaa opistoasteista tutkintoa. viranhaltija Johanna Kivimäki Erityispalvelupäällikön virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy kelpoisuusvaatimuksena edellytetään korkeakoulututkintoa tai aikaisempaa opistoasteista tutkintoa. viranhaltija Katri Viinamäki Hallinto, perusturva Sosiaalityön ja perhepalvelun päällikön virka 1.1.2017 alkaen, perusteella, ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 7 :n mukaista sosiaalityöntekijän kelpoisuuden antavaa ylempää korkeakoulututkintoa. viranhaltija Ulla Leskinen

Asiakkuuspäällikön virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy kelpoisuusvaatimuksena tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto tai vastaava opistoasteen tutkinto. viranhaltija Kaisu Korpela Elämänhallinnan tuki Perhepalvelun sosiaaliohjaajan virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy avoin virka Hallinto, sivistystoimi Vapaa-ajan palvelupäällikön virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy kelpoisuusvaatimuksena tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto viranhaltija Jarmo Olli Vapaa-aikakoordinaattorin virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy kelpoisuusvaatimuksena tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto tai vastaava opistoasteen tutkinto. viranhaltija Pirita Laivanen Hallinto, tekninen toimi Apulaiskunnanjohtajan virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy kelpoisuusvaatimuksena edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa. viranhaltija Kari Ojalahti Kunnaninsinöörin virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy TS:n ja ammattikorkeakoulussa tai teknillisessä oppilaitoksessa suoritettu, ensisijaisesti yhdyskuntatekniikkaan suuntautunut insinöörin tutkinto. viranhaltija Sami Nummi Alueinsinöörin virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy TS:n ja ammattikorkeakoulussa tai teknillisessä oppilaitoksessa suoritettu, ensisijaisesti yhdyskuntatekniikkaan suuntautunut insinöörin tutkinto. viranhaltija Jussi Elonen Palvelupäällikön virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy TS:n ja alan ammattikorkeakoulututkinto tai vastaava vanhempi opistotason tutkinto. viranhaltija Anja Hakamaa Toimitilapalvelut Ruokapalveluesimiehen virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus

määräytyy TS:n ja työn vaativuuden arvioinnin perusteella, kelpoisuusvaatimuksena alan ammattikorkeakoulututkinto tai vastaava vanhempi opistotason tutkinto viranhaltija Sirpa Virtanen Puhtauspalveluesimiehen virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy TS:n ja työn vaativuuden arvioinnin perusteella, kelpoisuusvaatimuksena alan ammattikorkeakoulututkinto tai teknisen koulun tasoinen koulutus. viranhaltija Maarit Laaksonen Kiinteistöjen kunnossapito Työnjohtajan virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy TS:n ja talonrakennuksen ammattikorkeakoulututkinto tai muu soveltuva ammattiasteen koulutus. viranhaltija Pasi Palomäki Hallinto, ympäristötoimi Johtavan rakennustarkastajan virka, palkkaus määräytyy TS:n ja maankäyttörakennusasetuksen 4 :n kolmannen momentin mukainen pätevyys. viranhaltija Merja Välimäki Tasapainoinen talous Talousjohtajan virka 1.1.2017 alkaen, palkkaus määräytyy kelpoisuusvaatimuksena edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa. viranhaltija Bella Ahto Lisäksi yhdistymishallitus päättää, että perhepalvelun sosiaaliohjaajan virka voidaan laittaa ehdollisena hakuun heti yhdistymishallituksen päätöksen jälkeen ennen yhteisvaltuuston käsittelyä. Perusteluna vakinaisen työparin saaminen perhe- ja lastensuojeluasioihin mahdollisimman pian. Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti. -----