Suomen Jääkiekkoliitto Eteläinen alue ALUEEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 1. YLEISTÄ Vastuu alueen toiminnasta on seurojen aluekokouksessa valitsemalla aluehallituksella. Alueen toimintaa toteutetaan ja sitä kehitetään Suomen Jääkiekkoliiton vuosille 2014 2018 vahvistaman Suomi-kiekon strategian ja sen tuomien toimeenpanoehdotusten mukaisesti. 1.1. Päätoiminen henkilökunta Eteläisen alueen operatiivisesta virkamiestoiminnasta Suomen Jääkiekkoliitossa vastaa aluepäällikkö Staffan Kosk. Toisena päätoimisena työntekijänä toimii aluekoordinaattori Joni Leander. Aluevalmentajat Sami Nuutinen ja Pyry Lukkarila siirtyivät keskuskonttorin alle. Erotuomarikouluttajana toimii Jarkko Mänttäri. 1.2. Oto-henkilökunta Maalivahtikouluttajana toimii Janne Laine, apunaan tutorit Rolf von Hedenberg ja Kalle Harjunpää. Tyttökiekkokouluttajina toimii Katja Pasanen sekä Enni Pohjola. Pelaajatarkkailuvastuuhenkilöinä toimivat Pyry Lukkarila, Sami Nuutinen sekä Janne Laine apuinaan alueella toimivat tutorit. Seurojen valmennuspäälliköt on aktivoitu aluevalmentajien toimesta seuraamaan omien pelaajiensa ja maalivahtiensa kehittymistä sekä ilmoittamaan mahdolliset alueen kärkipelaajat aluevalmentajille sekä maalivahtikouluttajalle. Aluehuoltajana toimii Kai Eriksson. Harrastekiekkovastaavina toimivat Staffan Kosk ja Joni Leander, Simo Paganus sarjantekijänä.
2. ALUEKOKOUKSET Aluekokouksia järjestetään kaksi. Kevätkokous pidetään huhtikuun loppuun mennessä ja syyskokous ennen liittovaltuuston kokousta lokakuun loppuun mennessä. 3. ALUEHALLITUKSEN KOKOUKSET Aluehallitus kokoontuu 5-7 kertaa vuodessa, tarvittaessa useamminkin ja s-postilla. 4. ALUEHALLITUKSEN ALAISET VALIOKUNNAT KAUDELLA 2017 2018 Aluehallituksen valitsemissa valiokunnissa tehdään suunnittelu- ja valmistelutyö aluehallituksen kokouksen päätettäväksi. Valiokuntatyön ohjausta tullaan tehostamaan liiton valiokuntien sekä TVK:n toimesta. Työvaliokunta Puheenjohtaja: Pasi Kainulainen Jäsenet: Matti Ärväs, Kullervo Savola, Juha Leppänen, Jari Kostiainen, kutsuttuna Joni Leander. Sihteeri: Staffan Kosk Valmennusvaliokunta Puheenjohtaja: Pekka Ström Jäsenet: Petri Pulkkinen, Tommi Hämäläinen, Sami Sauren, Kari Miettinen, Lauri Karhunen, Toni Mustonen, Timo Lehkonen, Tuukka Räihä, Katja Pasanen, asiantuntijana Sami Nuutinen Juniorikiekkovaliokunta sekä koulutus- ja Seuratoimintavaliokunta Puheenjohtaja: Mika Kortene Jäsenet: Kari Ekman, Seidi Saarela, Tuomas Valosaari, Antti Laaksonen, Nina Ståhl, Lauri Karhunen, Antti Manninen, Enni Pohjola, asiantuntijana Joni Leander Kilpailuvaliokunta Puheenjohtaja: Matti Ärväs Jäsenet: Kai Halme, Sami Sauren, Timo Lehkonen, Jari Riihinen, Samuli Agarth, Juha Lind, Lauri Karhunen, Pertti Hyvönen, Jarkko Mänttäri, Petri Pulkkinen, asiantuntijana Staffan Kosk.
Harrastekiekkovaliokunta Puheenjohtaja: Kyösti Lehtonen Jäsenet: Mira Björkbacka, Mikko Palmu, Peter Hortling, Jori Paukkonen, Pekka Hinkkala, Petri Korhonen, Yrjö Pärssinen, asiantuntijoina joko Joni Leander tai Staffan Kosk. 5. SEUROJEN JA ALUEEN VÄLINEN YHTEISTYÖ Strategiakauden aikana aluepäällikkö ja aluekoordinaattori pyrkivät tapaamaan kaikkia alueen junioriseuroja, joko yksittäin tai sitten pienryhmissä. Valmennuspäälliköt kokoontuvat aluevalmentajien johdolla säännöllisin väliajoin. Aluevalmentajat sopivat seurakäynti- mallin jokaiseen seuraan toimintakauden aikana. Aluevalmentajat vastaavat omista seuroistaan ja huolehtivat heidän koulutustarpeistaan sekä auttava valmennuksellisissa asioissa. Aluevalmentajat siirtyivät keskuskonttorin alle jolloin Kalle Väliaho toimii heidän esimiehenä. Seurakäynti voi siis tarkoittaa sateenvarjokäynti (pääseuraan) jolloin tieto jalkautetaan muihin seuroihin pääseuran kautta. Alue järjestää puheenjohtaja-illan, missä käydään puheenjohtajat pääsevät tutustumaan toisiinsa, luomaan hyviä kontakteja sekä pohtimaan yhteisiä haasteita. Harrastekiekkoseurojen ja joukkueiden toiveita pyritään huomioimaan mahdollisuuksien mukaan. Kauteen 2017 2018 otettiin TiTu mukaan muutamiin sarjoihin ja palautetta tarkistetaan vuoden 2018 puolella. 6. ALUEEN URHEILUTOIMINTA JA KOULUTUS Alueen urheilu- ja koulutustoiminnasta vastaavat aluevalmentajat Sami Nuutinen ja Pyry Lukkarila yhdessä maalivahtikouluttaja Janne Laineen kanssa. 6.1. Seuratoiminnan kehittäminen Sisältöinä kaudella ovat opetusjärjestyksen- ja painopisteiden varmistaminen, ottelu/harjoitusseuranta ja tehostamistoimenpiteet. Seurojen kanssa erikseen sovitulla tavalla tapahtumia pyritään järjestämään sateenvarjo- ajattelun kautta. Seuroja jotka eivät ole sateenvarjoissa, pyritään ohjaamaan yhteisiin tapahtumiin jotta saadaan kehitettyä samalla yhteisöllisyyttä alueen seurojen kesken. Sateenvarjoseurojen ulkopuolisissa seuroissa käydään myös tilanteen / tarpeen mukaan.
6.2. Oppilaitosvalmennus Yläastevalmennuksesta ovat vastanneet aluevalmentajat yhdessä seurojen valmennuspäälliköiden kanssa. Helsingissä yläastevalmennusta tarjotaan Pohjois Haagan Yhteiskoulun (PHYK:n) taholta Paloheinän jäähallissa ja alueen taholta Helsingin kaupungin peruskoulujen jääkiekkoilijoille Malmin ja Vuosaaren jäähalleissa. Espoossakin jatkuu yläkouluvalmennus, jonka kouluttajakorvauksiin alue osallistuu. Useilla vanhan Uudenmaan alueen paikkakunnilla toimii yläkouluvalmennus. Pyry Lukkarila tekee tiivistä yhteistyötä Urheiluakatemian kanssa yläkouluvalmennuksen toteuttamisessa ja pelaajapolun varhaistumista jääkiekon taitovalmennuksen osalta. 6.3. Koulutus Alue jatkaa aiempaa linjaa kouluttaa seuroissa. Tapahtumiin on mahdollista osallistua naapuriseuroista. Koulutuksesta vastaavat aluevalmentajat yhdessä tukikouluttajien kanssa. Seurojen valmennuspäälliköt osallistuvat kouluttamiseen erikseen sovittavalla tavalla. Seura- ja joukkueenjohtajien sekä huoltajien koulutusta toteutetaan seuroilta saatujen palautteiden ja tarpeiden perusteella. Joukkueenjohtajien ns. starttikursseja sekä peruskurssi pidetään syykaudella 2018. 6.4. Tutor-valmentajat Kyseiset valmentajat (Jari Hiltunen, Jarkko Nurminen,) ovat entisiä pelaajia tai valmentajia, joiden kokemus ja osaaminen halutaan saada junioriseurojen käyttöön. He avustavat, yhteistyössä aluevalmentajien kanssa, niissä seuroissa missä ei ole Taitovalmentajaa. Heidän kulukorvauskustannuksistaan vastaa SJL. 6.5. Tyttökiekkotoiminta Tyttökiekkokouluttajien (Katja Pasanen/Enni Pohjola) tehtävänä on OTOina tyttökiekon vahvistaminen alueella, tyttökiekon alueellisen pelaajapolun rakentaminen yhteistyössä seurojen kanssa sekä seurojen tukeminen tyttökiekon aloittamisessa mm. Girls Hockey Dayn sekä avoimien jäätapahtumien avulla. Toimenkuvaan kuuluu pelaajien tarkkailu ja valinta alueellisiin sekä valtakunnallisiin tarkkailutapahtumiin.
7. ALUEEN KIEKKOKOULU (Pro Hockey School) Helsingin jäähallissa (Töölö2) pidetään elokuussa 2018 perinteinen jo 28. vuosi järjestettävä Pro Hockey School kiekkokoulu (vielä suunnitteluvaiheessa). Kiekkokoulun kulut katetaan sen osallistumismaksuilla. Operatiivisesta toteutuksesta vastaa aluekoordinaattori Joni Leander. 8. VARUSTEET Warrior on Jääkiekkoliton virallinen koulutusasustetoimittaja. 9. IT JÄRJESTELMÄ JA MOBIILITEKNIIKKA Suomen Jääkiekkoliitto ja sen alaiset alueet käyttävät kilpailutoimintaan, henkilö- ja pelaajasiirtorekisteriin sekä seuratoimintaan liittyviin tietokantoihin TiTu (Tilastointi ja tulospalvelu) sarjahallintaohjelmaa. 10. TIEDOTUS Suomen Jääkiekkoliiton Finhockey.fi - internet-sivut toimivat pääasiallisena tiedonvälityskanavana. Aluetiedotteita ja ajankohtaista tietoa lähetetään myös suoraan seuroille tarpeen mukaan. Pyydämme seuroja käymään säännöllisesti finhockey.fi sekä leijonat.fi sivustoilla sekä näiden alaisella etelän sivustoilla koska sivustoja päivitetään säännöllisesti. Ja muistakaa päivittää yhteystietonne kuntoon palvelusivustoilla! 11. TALOUS Taloussuunnitelma liitteenä. Laskutus- ja kirjanpito-ohjelmana toimii Netvisor.