Nuorisoseura Motora ry TOIMINTASUUNNITELMA

Samankaltaiset tiedostot
Nuorisoseura Motora ry TOIMINTASUUNNITELMA

Nuorisoseura Motora ry TOIMINTASUUNNITELMA

Nuorisoseura Motora ry TOIMINTASUUNNITELMA

Nuorisoseura Motora ry TOIMINTASUUNNITELMA

Nuorisoseura Motora ry TOIMINTAKERTOMUS

Motoran lukuvuositiedote

KAUDEN TAPAHTUMIA Ohjaajat ilmoittavat pienemmät ryhmäkohtaiset esiintymiset, leirit yms. erikseen.

SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016

TIEDOTUSLEHTI. Nuorisoseura Motora ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Nuorisoseura Rajan Nuoret ry:n

Luova lava lapsille -leirit. Kerhotoiminnan Opas. Suomen Nuorisoseurat ry

Saimaan Nuorisoseurat. Toimintasuunnitelma 2015

TIEDOTUSLEHTI Nuorisoseura Motora ry. Papinkatu 5, Joensuu puh

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

VUOSISUUNNITELMA

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

tehdä itsensä tunnetuksi aktiivisena, jäsenistään huolehtivana ja vastuunsa kantavana järjestönä.

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma 2019

Saimaan Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2018

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

Oulun Elintarviketyöntekijät 004 ry ammattiosasto

KANKAANPÄÄN MUSIIKKIOPISTO

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni

KANKAANPÄÄN MUSIIKKIOPISTO

Osallisuussuunnitelma

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Tunnelmallista Joulun aikaa ja Onnea tulevalle vuodelle toivottavat Tuija-Liisa ja Minna.

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Hockey Club Nokia ry TOIMINTASUUNNITELMA

VUOSISUUNNITELMA

Organisaation uudistaminen Keskusseurojen ja KN-piirien kevätkokoukset 2011

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

KANGASALAN MELOJAT RY

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

Klubisihteerin koulutus

Toimintasuunnitelma Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016

NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö. 2.

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Toimintasuunnitelma 2016 LUONNOS KOMMENTOITAVAKSI

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus

Luova lava lapsille Kerhotoiminnan opas

VUOSISUUNNITELMA

TOIMINTAKERTOMUS 2013

KPYL Toiminnan vuosikello. KPYL toiminnan vuosikello

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1

VUOSIAVUSTUSHAKEMUS vuodelle 2011 Palautus klo Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta PL 50, Kangasala

KERHONJÄRJESTÄJILLE, KOULUILLE JA OPETTAJILLE

VANVARYN TOIMINTASUUNNITELMA 2017

JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

Ensimmäisen vieraan kielen (A1-kieli) tuntijakomuutoksesta. Tiedote

Toimintasuunnitelma 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

JOSE TOIMINTA /7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry Puosuntie Joensuu

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Saimaan Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2016

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Toimintasuunnitelma 2015

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

Vuosittain tehdään useita matkoja ja retkiä. Tässä kuvassa ollaan Naantalin Kultarannassa.

Holiday Inn, Tampere Kari Lahti

Hyvinkään Seudun Urheilijat ry PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(5) Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Johannes Tarkiainen ja sihteeriksi Erkki Tenkula.

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä

Kontiolahden varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

Saimaan Nuorisoseurat. Toimintasuunnitelma 2017

Seurojen tukitoimet. Kisakeskus Seurapalvelujohtaja Veli-Tapio Kangasluoma

ILMAJOEN TANSSIKOULU

Riihikallion koulun musiikkiluokalle pyrkiminen

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Nuorisoseurajärjestön toiminnan painopisteet ja tavoitteet

VUOSIAVUSTUSHAKEMUS 2015 Palautus Hakija Seura / Yhdistys: Rekist.vuosi Osoite: Internet kotisivut: Avustusta haetaan vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Nuorisoseuroilla on mahdollisuus ilmoittaa kesän tapahtumistaan Nuorisoseurat lehden kesänumerossa, joka ilmestyy

Toimintasuunnitelma 2018

Sorin Sirkus. ainutlaatuinen lasten- ja nuorten sirkuskeskus Suomessa

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

TANSSIN OSAAMISKESKUS... 2 Kansantanssin ohjaajakoulutuksen perusopinnot vuonna Tapahtumakalenteri... 2

VUOSISUUNNITELMA

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

OULUNKYLÄ-SEURAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Sisällysluettelo. 1. Yleistä Urheilijamäärät lukuvuonna Opiskelu Valmennus Tukipalvelut... 7

Suomen Nuorisoseurat ry:n tehtäväalueen toiminta-avustuksen arvo on vuonna 2018.

Satakunnan Nuorisoseurojen Liitto ry. Toimintasuunnitelma 2016

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

hallitus, YKV-jaosto vetäjät hallitus Ennakkotietoa tulevaisuuden suunnitteluun ja vertailu edelliseen vuoteen Koko vuosi, jatkuva

Transkriptio:

Nuorisoseura Motora ry TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2017 31.8.2018 1. YLEISTÄ Nuorisoseura Motora ry:n sääntöjen (2 ) mukaan toiminnan päämääränä on herättää ja pitää vireillä kiinnostusta kansallisen ja erityisesti karjalaisen perinnekulttuurin vaalimiseen, kehittämiseen ja tunnetuksi tekemiseen sekä kansallisesti että kansainvälisesti. 49. toimintakauden aikana jatketaan tavoitteellista kansantanssi- ja musiikkitoimintaa Joensuussa. Motorassa tarjotaan tasokasta kansantanssin taiteen perusopetusta ja tuotetaan laadukkaita esityksiä. Motoran toiminta järjestetään turvallisessa, lapsen ja nuoren kokonaisvaltaista kasvua tukevassa ympäristössä. Vuonna 2017 Suomi täyttää 100 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Motora valmistaa produktion Sadan vuoden rakkaustarina. Vuonna 2018 Motora täyttää 50 vuotta ja sitä juhlistetaan kuvateoksella ja juhlakonsertilla. Motorassa toimii 12 taiteen perusopetuksen ryhmää, aikuisten kansantanssiryhmä ja FolkJam-ryhmä. Kansanmusiikkitoiminnassa on mukana tanssiryhmiä säestävä Rälläkkäyhtye, nuorten Palje-yhtye sekä kansanmusiikkia opiskelevia lapsia. Motorassa työskentelee osa-aikaisina työntekijöinä toiminnanohjaaja, tanssinopettajia sekä mahdollisuuksien mukaan ompelija. Seuran tunnettavuutta edistetään sekä omalla alueella että valtakunnallisesti. Seuran ryhmät ja ohjaajat osallistuvat aktiivisesti valtakunnallisiin tapahtumiin ja ryhmille järjestetään aktiivisesti esiintymistilaisuuksia. Toiminnan kehittämisen erityisiä painopistealueita toimintakaudella 2017-2018 ovat: - pysyvien toimitilojen hankinta ja ryhmien täysipainoisen toiminnan turvaaminen - talouden vakauttaminen ja uusien rahoituskeinojen selvittäminen - harrastajamäärän säilyttäminen - esiintymisten ja tunnettuuden lisääminen 1

2. HARJOITUS- JA KOULUTUSTOIMINTA 2.1. Kansantanssin taiteen perusopetus Motorassa on 12 lasten ja nuorten kansantanssiryhmää, jotka toimivat taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän opetussuunnitelman mukaan. Kansantanssin ohella tanssijoille tarjotaan mahdollisuuksia osallistua muiden tanssilajien sivuaineopetukseen. Sivuaineopetusta tarjotaan eri tanssilajien lyhytkursseina. Taiteen perusopetusta kehitetään edelleen sisällöllisesti ja taloudellisesti kannattavalle ja kestävälle pohjalle. Toimintaan haetaan aktiivisesti rahoitusta eri lähteistä ja näin pyritään turvaamaan palkatun henkilökunnan pysyvyys. Kansantanssin opetuksesta, leireistä ja seuran muusta pedagogisesta toiminnasta huolehtivat tanssin tuntiopettajat, tanssin harrastajaohjaajat, toiminnanohjaaja ja taiteen perusopetuksen rehtori. Säännöllisten viikkoharjoitusten lisäksi pidetään kouluikäisille ryhmille leiri ainakin kerran lukuvuodessa sekä viikonloppuharjoituksia tarpeen mukaan. Yhteistyötä muiden seurojen lastenryhmien ja ulkomaalaisten ryhmien kanssa kehitetään. Motoralta osallistuu ryhmiä Nuorisoseurojen valtakunnalliseen lasten kansantanssiryhmien luokitteluun keväällä 2018. 2.2. Motoran kansantanssiryhmät lukuvuonna 2017-2018 Pikkaraiset 3v (sekaryhmä) Suuroset 4-5v (tyttöryhmä) Jätkät 5-7v (poikaryhmä) Sirpukat 6-7v (tyttöryhmä) Nopsakat 8-9v (sekaryhmä) Säpäkät 9-11v (tyttöryhmä) Säpäkät 9-11v (tyttöryhmä) Vinhakat 12-15v (sekaryhmä) Liipukat 13-15v (tyttöryhmä) Kipakat 16-19v (sekaryhmä) Pelmakat yli 20v (sekaryhmä) Livakat yli 20v (tyttöryhmä) Aikuisryhmä (nimetään myöhemmin) FolkJam-toimintaryhmä Lukujärjestys vahvistetaan harjoitustilojen selvittyä. 2

2.3. Opettajat, ohjaajat ja vierailevat koreografit Motoran ryhmissä opettajina/ohjaajina toimivat Mitja Pilke, Eveliina Pilke, Tiina Lindblad, Jarmo Lehikoinen, Mari Lehikoinen, Henna Liiri ja Eeva-Mari Miettinen. Lapsiryhmissä apuohjaajina toimivat ainakin Netta Puhakka, Venla Arosara, Enni Makkonen, Fanny Pirinen, Siiri Kortelainen, Laura Smura, Taneli Arosara, Joona Keronen, Neemi Sinkko ja Iida Wasenius. Ohjaajille tiedotetaan koulutusmahdollisuuksista. Haetaan rahoitusta koulutuskulujen kattamiseksi. Ohjaajat pitävät säännöllisiä yhteistyöpalavereita toiminnan suunnittelemiseksi ja kehittämiseksi. Tapaamisten koulutuksellista ja ohjaajahuollollista sisältöä kehitetään ja huomioidaan erityisesti apuohjaajina toimivat. 2.4. Kansantanssin muu kerhotoiminta Motorassa toimii aikuisten kansantanssiryhmä sekä FolkJam-tanssiliikuntaryhmä. Motora järjestää TanssiMix-harrastekerhoja Lehmon koululle, Kontiolahden Kirkonkylän koululle sekä Joensuun Karsikon koululle. Kerhoissa tutustutaan monipuolisesti tanssin eri lajeihin. Kerhoja on yhteensä kuusi siten, että jokaiselle koululle on perustettu kaksi kerhoa: toinen vuosiluokille 1-3 ja toinen vuosiluokille 4-6. Kerhoja ohjaavat tanssinopettajat (AMK) Mitja Pilke ja Eveliina Pilke. Kerhojen toiminta rahoitetaan OKM:n valtionavustuksella lastenkulttuurin saatavuuden parantamiseksi. 2.5. Produktiot Sadan vuoden rakkaustarina on Motoran panos Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden juhlintaan. Motoran produktio on koko illan tanssiteatteriteos, jossa tarkastellaan nuoruutta ja aikuisuutta itsenäisen Suomen eri vuosikymmenillä. Kantava teema on rakastuminen ja rakkaus. Käsikirjoittajana ja ohjaajana toimii teatteriilmaisunohjaaja (AMK) Tero Sarkkinen. Musiikit teokseen säveltää ja sovittaa Jussi-Pekka Piirainen (kansanmusiikin opiskelija, Sibelius-akatemia). Tanssiosuuksien koreografisoinnista vastaa tanssiopettajien (AMK) työryhmä Tiina Lindblad, Eveliina Pilke ja Mitja Pilke. Teoksen valmistelu ja harjoittelu on aloitettu toimintakaudella 2016-2017. Teoksen ensiesitys on 12.11. Carelia-salissa. Koululaisesityksiä pidetään 13.11. Lisäksi teos viedään Folklandia-risteilylle 2018. Mahdollisuuksien mukaan toteutetaan kuvateos Motoran 50 vuotta -juhlavuoden kunniaksi. 2.6. Kansanmusiikkitoiminta Rälläkkä-yhtye toimii Marko Kotilaisen johdolla. Rälläkkä säestää tanssiryhmiä, esiintyy omilla keikoilla sekä valmistelee äänitettä. Nuorten Palje-yhtye jatkaa toimintaansa. Opetuksesta vastaa Niko Pentikäinen. 2.7. Musiikkikurssi opettajille 3

Motora järjestää musiikin täydennyskoulutusta opettajille ja muille musiikkia työssään käyttäville. Kurssille voivat osallistua myös Motoran ohjaajat. 2.8. Vanhemmat toiminnan tukena Keinoja vanhempien aktivoimiseksi toimintaan mukaan kehitetään edelleen ryhmäkohtaisesti. Lastenryhmien vanhemmista valitaan jokaiselle ryhmälle ryhmävastaavat, jotka toimivat ohjaajan apuna käytännön asioiden järjestelyissä sekä suunnittelevat ryhmän virkistystoimintaa ja varainhankintaa. Vanhempien vahvuusalueita ja kiinnostuksen kohteita seuran ja ryhmän asioiden hoitamiseen kartoitetaan kirjallisesti tanssijoiden ilmoittautumisen yhteydessä. Toiminnassa korostetaan vapaaehtoisuutta. Vanhemmille tarjotaan mahdollisuutta liittyä Motoran jäseniksi. 2.9. Yhteistyötahot Yhteistyö Suomen Nuorisoseurat ry:n kanssa on tiivistä. Motora osallistuu järjestön tapahtumiin ja koulutuksiin sekä järjestöllisiin luottamustehtäviin. Opintokeskus Kansalaisfoorumin kanssa jatketaan kurssitoiminta ja yhteisöllisten opintoryhmien toimintaa. Joensuun kaupungin nuoriso- ja kulttuuritoimen kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä sekä osallistutaan kaupungin järjestämiin koulutustilaisuuksiin. Kajo- ja TE-keskusten kanssa jatketaan yhteistyötä ompelijoiden palkkatukityöllistämiseen liittyen. Osallistutaan tanssin alan yhteistyöhön lähialueen muiden tanssitoimijoiden kanssa. Tehdään mahdollisuuksien mukaan yhteistyötä myös muiden kulttuuritoimijoiden kanssa mm. mahdollisten uusien toimitilojen suhteen. 3. KONSERTIT JA TAPAHTUMAT 3.1. Motoran omat tapahtumat - Sadan vuoden rakkaustarinan esitykset 12.-13.11.2017 Carelia-salissa Joensuussa - Motoran syyskauden päättäjäiset 9.12.2017 Reijolan yhteisötalossa - Motora 50 vuotta konsertti 9.6.2018 Utran uittotuvalla Joensuussa 3.2. Muiden järjestämät tapahtumat, joihin Motorasta osallistutaan - Tanssimania-tapahtuma ja Dääns-leiri Tampereella 2017 - Folklandia-risteily 2018 - Tanssiralli 2018 4

- Pispalan Sottiisi Tampereella 2018 - Kihaus 2018 - Kaustinen Folk Music Festival 2018 - Joen yö 2018 Joensuussa Lisäksi käydään esiintymässä kouluilla, päiväkodeissa ja vanhainkodeissa sekä muissa tilaisuuksissa mahdollisuuksien ja kysynnän mukaan. 3.3. Kansainvälinen toiminta Toimintakauden aikana osallistutaan mahdollisuuksien mukaan kansainvälisille festivaaleille. 4. PUVUSTO Kaudella 2017-2018 Motorassa työskentelee mahdollisuuksien mukaan ompelija, joka valmistaa asuja ryhmien tarpeisiin sekä korjaa entistä puvustoa. Ompelijan palkkaamisessa hyödynnetään palkkatukea. 5. NÄKYVYYS, TIEDOTUS JA MARKKINOINTI Motoran näkyvyydestä huolehditaan aktiivisen tiedottamisen, esiintymistoiminnan ja avoimet ovet -tapahtumien avulla. Etsitään aktiivisesti esiintymismahdollisuuksia kouluissa, päiväkodeissa ja vanhainkodeissa sekä erilaisissa julkisissa tapahtumissa. Motoran kotisivut sijaitsevat osoitteessa www.motora.fi. Sivuja pidetään ajantasaisena tiedotuskanavana jäsenistölle ja ulospäin. Motoralla on myös Facebook-sivu, joka on aktiivisessa käytössä. Myös muiden sosiaalisen median välineiden käyttöä kehitetään. YouTubeen päivitetään videoita Motoran ohjelmistosta. Lukuvuonna 2017-18 valmistetaan kolme esittelyvideota Motoran toiminnasta: alle kouluikäiset, kouluikäiset ja nuoret taiturit. Videot ovat julkisia, kaikkien katsottavissa ja käytettävissä olevia esittelyjä seuran toiminnasta ja kansantanssin harrastamisesta. Motoran järjestämistä tilaisuuksista tiedotetaan sähköisissä viestimissä, lehti-ilmoituksissa ja eri tiedotusvälineiden tapahtumakalentereissa. Lisäksi levitetään julisteita mm. harjoituskauden alkaessa ja konserttien alla. Konsertteja ja muita esiintymisiä taltioidaan valokuvaamalla ja videoimalla. Motora pitää aktiivisesti yhteyttä paikallisiin tiedotusvälineisiin ja pitää näin esillä toimintaansa. Motora järjestää tarpeen mukaan myös omia lehdistötilaisuuksia sekä julkaisee lehdistötiedotteita. Motora pitää yllä suhteita erilaisten festivaalien, tapahtumien ja muiden tilaisuuksien järjestäjiin ja markkinoi niille ohjelmistoaan ja muita palvelujaan. 5

Tiedottaminen jäsenistölle tapahtuu pääosin sähköpostilistojen välityksellä. Lukuvuositiedote ilmestyy kauden alkaessa. 6. HALLINTO JA LUOTTAMUSTOIMET Seuran toiminnasta vastaavat sääntöjen määräämät syys- ja kevätkokoukset, jotka pidetään loka-marraskuussa sekä huhti-toukokuussa johtokunnan määräämänä ajankohtana. Motoraa hallinnoi kevätkokouksen valitsema johtokunta. Lisäksi perustetaan tarpeen mukaan toimikuntia hoitamaan yksittäisiä projekteja. Motorassa työskentelee osa-aikainen toiminnanohjaaja, jonka toimenkuvaan kuuluu toiminnan kehittäminen ja organisointi sekä toimistotöiden hoito. Nuorisoikäisten tanssijoiden ryhmät käsittelevät toimintaansa liittyviä ajankohtaisia asioita oman ohjaajan ja/tai toiminnanohjaajan johdolla tarpeen mukaan ja tarvittaessa myös yhdessä vanhempien kanssa. Toimintaa arvioidaan harrastajille ja heidän huoltajilleen suunnatun palautekyselyn avulla. Lisäksi tanssijoilta kerätään palautetta harjoitusten yhteydessä. Saatua palautetta käsitellään sekä johtokunnassa että ohjaajien kesken. Palautteesta annetaan vastine tanssijoille ja huoltajille. Johtokunta arvioi vuosittain toimintaa sekä tekee tarvittavat kehittämistoimenpiteet. Lukukausimaksu sisältää Nuorisoseura Motoran jäsenmaksun. Nuorisoseuran jäsenyydestä tiedotetaan selkeästi toimintakauden alkaessa. Jäsenet kirjataan Suomen Nuorisoseurat ry:n valtakunnalliseen jäsenrekisteriin. Osallistutaan Pohjois-Karjalan Nuorisoseurojen liiton vuosikokouksiin sekä Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintaan ja muihin tarkoituksenmukaisiin yhteistyö- ym. kokouksiin. 7. TOIMITILAT Toiminta hajautetaan eri tiloihin. Kauden aikana Motora etsii uusia pysyviä toimitiloja. 8. TALOUS Taloutta ylläpidetään jäsenmaksujen, esiintymisten, omien konserttien ja ohjelmapalveluiden, talkootöiden sekä avustusten ja Kansalaisfoorumin opintoryhmä- ja kurssitoiminnan turvin. Avustuksia toimintaan haetaan aktiivisesti. Pyritään vakauttamaan talous siten, että vakituisen toimitilan vuokraaminen on mahdollista. 6