Nuorisoseura Motora ry TOIMINTAKERTOMUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nuorisoseura Motora ry TOIMINTAKERTOMUS"

Transkriptio

1 Nuorisoseura Motora ry TOIMINTAKERTOMUS

2 1. YLEISTÄ Toimintakausi oli täynnä toimintaa ja muutoksia (ks. kohta 9. Toimitilat). Toimintavuotta rytmittivät niin seuran omat kuin valtakunnallisetkin vuosittaiset tapahtumat. Kauden aikana vietettiin myös Motoran 50-vuotisjuhlia näyttävästi omalla juhlakonsertilla ja kuvakirjan julkaisulla. Lasten luokitteluissa Liipukat, Vinhakat, Säpäkät ja Nopsakat saavuttivat hienoa menestystä. Rälläkkä sai lisäksi kunniamaininnan pitkäjänteisestä ja laadukkaasta tanssin ja musiikin yhteistyöstä. Seurasta tehtiin yksi ulkomaanmatka: Pelmakat ja Kipakat matkustivat Kroatiaan. Kotimaisista festivaaleista osallistuttiin Tanssimania ja Dääns -tapahtumiin, Folklandialle, Tanssiralliin (lasten luokittelut), Pispalan sottiisiin, Kihaukseen ja Kaustisille. Tanssitoiminnan rinnalla jatkui myös kansanmusiikkitoiminta Palje-yhtyeen sekä musiikin opetuksen muodossa. Vinhakoiden tanssijoista muodostettiin uusi yhtye, Aatra. Toimintavuoden aikana viikoittaisessa harrastustoiminnassa oli mukana noin 180 kansantanssin, FolkJamin tai musiikin harrastajaa. Kansantanssiryhmiä oli 11 ja kansanmusiikkiyhtyeitä kolme. Vuoden aikana eri esiintymistilaisuuksia oli 52 ja niissä katsojia yhtensä noin HARJOITUS- JA KOULUTUSTOIMINTA 2.1 Tanssiryhmien lukujärjestys Pikkaraiset, tiistaisin Lyseon lukiolla. Suuroset, keskiviikkoisin Lehmon ns-talolla. Jätkät, maanantaisin Lehmon ns-talolla Nopsakat, tiistaisin Reijolan yhteisötalolla. Sirpukat, keskiviikkoisin Lehmon ns-talolla. Säpäkät L, tiistaisin Lyseon lukiolla. Harjoituksia myös joinakin viikonloppuina. Säpäkät R, tiistaisin Reijolan yhteisötalolla. Harjoituksia myös joinakin viikonloppuina. Vinhakat, maanantaisin ja torstaisin Lehmon ns-talolla. Liipukat, tiistaisin ja viikonloppuisin Reijolan yhteisötalolla. Kipakat, maanantaisin Lehmon ns-talolla. Harjoituksia myös joinakin viikonloppuina. Livakat, viikonloppuisin Joensuussa Reijolan yhteisötalolla sekä muualla Suomessa. Pelmakat, viikonloppuisin Joensuussa Reijolan yhteisötalolla sekä muualla Suomessa. Lupsakat, sunnuntaisin Mutalan koululla. 2.2 Kansantanssin taiteen perusopetus Motoran tanssinopetus oli osa Joensuun kaupungin taiteen perusopetusta. Opetuksessa noudatettiin taiteen perusopetuksen kansantanssin laajan oppimäärän opetussuunnitelmaa. Säännöllisten viikkoharjoitusten lisäksi ryhmät harjoittelivat tarpeen mukaan viikonloppuisin. Leirejä pidettiin Reijolan yhteisötalolla ja Tuupovaaran nuorisotalolla. Taiteen perusopetuksen ryhmiä olivat Livakat, Pelmakat, Kipakat, Liipukat, Vinhakat, Säpäkät, Jätkät, Nopsakat, Suuroset ja Pikkaraiset.

3 LIVAKAT (yli 20-vuotiaiden naisryhmä) Ryhmässä tanssi syksyllä 9 ja keväällä 9 tanssijaa. Ryhmää ohjasi Tiina Lindblad. Ryhmä harjoitteli 8 kertaa syksyllä ja 1 kerran keväällä viikonloppuina. Ryhmä esiintyi Sadan vuoden rakkaustarinan esityksissä ja Motoran juhlakonsertissa. Ryhmä keskittyi toimintakauden aikana Sadan vuoden rakkaustarinan ja 50-vuotisjuhlakonsertin ohjelmistoon. Livakoilla oli toimintakauden aikana 4 esiintymistä, joissa katsojia noin Katsojatilastot PELMAKAT (yli 18-vuotiaiden sekaryhmä) Ryhmässä tanssi 7 naista ja 7 miestä. Ryhmää ohjasi Eevi Miettinen. Ryhmä harjoitteli keskenään sovituin aikataulun viikonloppuisin syksyllä ja keväällä. Ryhmä esiintyi Sadan vuoden rakkaustarinan esityksissä, Motoran juhlakonsertissa, Kroatiassa, Kaustisilla sekä yksityistilaisuuksissa. Ryhmä esiintyi Kroatian Međunarodni festival folklora // 21. International Folklore Festival Karlovac -festivaaleilla. Ryhmä keskittyi toimintakauden aikana Sadan vuoden rakkaustarinan ja 50-vuotisjuhlakonsertin ohjelmistoon. Pelmakoilla oli toimintakauden aikana 18 esiintymistä, joissa katsojia noin Katsojatilastot KIPAKAT (15-19-vuotiaiden sekaryhmä) Ryhmässä tanssi 7 tyttöä ja 4 poikaa. Ryhmää ohjasi Mitja Pilke. Ryhmä harjoitteli pääsääntöisesti maanantaisin ja 105 minuuttia Lehmon ns-talolla. Harjoituksia myös joinakin viikonloppuina. Ryhmä piti omat leirit Reijolassa , , ja Ryhmä esiintyi syyskauden päättäjäisissä, Motoran juhlakonsertissa, Sadan vuoden rakkaustarinan esityksissä, Kroatiassa, Kaustisilla, Riemurinki-päiväkodeilla, Yksin sateessa -festivaaleilla, Joen yössä sekä yksityistilaisuuksissa. Ryhmä esiintyi Kroatian Međunarodni festival folklora // 21. International Folklore Festival Karlovac -festivaaleilla. Ryhmä valmisti ohjelman Menuetti ja Tap-polkka (kor. Mitja Pilke), Viiriäinen (kor. Nikolai Vahterov), Valinta (kor. Tiina Lindblad) ja Tsiganaized (kor. Tiina Lindblad) sekä osallistui Sadan vuoden rakkaustarinan koreografioihin. Ryhmällä oli toimintakauden aikana 27 esiintymistä, joissa katsojia noin Katsojatilastot LIIPUKAT (13-15-vuotiaiden tyttöryhmä)

4 Ryhmässä tanssi syksyllä 9 ja keväällä 8 tanssijaa. Ryhmää ohjasi Mitja Pilke. Liipukat harjoitteli pääsääntöisesti tiistaisin ja viikonloppuisin 105 minuuttia Reijolan yhteisötalolla. Ryhmä piti omat leirit Reijolan yhteisötalolla , , ja Ryhmä esiintyi syyskauden päättäjäisissä, Motoran juhlakonsertissa, Sadan vuoden rakkaustarinan esityksissä, Riemurinki-päiväkodeilla, Tanssirallissa, Motoran lasten kevätkonsertissa, Pispalan sottiisissa, Kaustisilla, Joen yössä sekä yksityistilaisuuksissa. Ryhmä valmisti ohjelmat Rainbow Road (kor. Mitja Pilke), Sydän tahtoo lentää (kor. Mitja Pilke), Hambioosi (kor. Mitja Pilke) ja Valinta (kor. Tiina Lindblad). Ryhmällä oli toimintakauden aikana 23 esiintymistä, joissa katsojia noin Katsojatilastot VINHAKAT (12-14-vuotiaiden sekaryhmä) Ryhmässä tanssi syksyllä 14 tyttöä ja 6 poikaa ja keväällä 12 tyttöä ja 6 poikaa. Ryhmää ohjasi Jarmo Lehikoinen. Apuohjaajana toimi Netta Puhakka. Ryhmä harjoitteli maanantaisin ja torstaisin 90 minuuttia Lehmon ns-talolla. Ryhmä piti omat leirit Tuupovaaran nuorisotalolla ja Ryhmä esiintyi syyskauden päättäjäisissä, Motoran juhlakonsertissa, Sadan vuoden rakkaustarinan esityksissä, Tanssirallissa, Motoran lasten kevätkonsertissa, Pispalan sottiisissa, Kaustisilla sekä yksityistilaisuuksissa. Ryhmä valmisti ohjelmat Kerenski-setti (trad.), Myö (kor. Netta Puhakka), Rohkeasti erilainen (kor. Jarmo Lehikoinen ja Netta Puhakka) ja Poljento, yhteisohjelmat (kor. Petri Hoppu). Ryhmällä oli toimintakauden aikana 15 esiintymistä, joissa katsojia noin Katsojatilastot SÄPÄKÄT (9-11-vuotiaiden tyttöryhmä) Ryhmässä tanssi syksyllä 28 ja keväällä 26 tanssijaa. Ryhmää ohjasi Mari Lehikoinen (Reijola) ja Henna Liiri (Lyseo). Apuohjaajina toimivat Venla Arosara ja Fanny Pirinen. Ryhmä harjoitteli tiistaisin 75 minuuttia Lyseon lukiolla ja Reijolan yhteisötalolla (Säpäkät L ja R) sekä lisäksi kolmena lauantaina yhtenä ryhmänä Reijolan yhteisötalolla. Ryhmä piti omat leirit Reijolan yhteisötalolla , , , , ja sekä Tuupovaaran nuorisotalolla Ryhmä esiintyi syyskauden päättäjäisissä, Motoran juhlakonsertissa, Motoran lasten kevätkonsertissa, Riemurinki-päiväkodeilla, Tanssirallissa, Kihauksessa, Joen yössä sekä yksityistilaisuuksissa. Ryhmä valmisti ohjelmat Tsihi Tsihi (Mari Lehikoinen ja Henna Liiri), Lappakatrilli, Lantti, Seni, Matkalla mummolaan ja Laululeikkisikermä. Ryhmällä oli toimintakauden aikana 15 esiintymistä, joissa katsojia noin Katsojatilastot

5 SIRPUKAT (6-8-vuotiaiden tyttöryhmä) Ryhmässä tanssi 17 tanssijaa. Ryhmää ohjasi Eveliina Pilke. Apuohjaajana toimi Iida Wasenius. Ryhmä harjoitteli keskiviikkoisin 60 minuuttia Lehmon ns-talolla. Ryhmä esiintyi syyskauden päättäjäisissä, Motora tanssii -konserteissa sekä Lapsen sävel -konsertissa. Ryhmä valmisti ohjelman Tanssin tiellä (kor. Eveliina Pilke ja Iida Wasenius) ja Leikkisikermä. Ryhmällä oli toimintakauden aikana 3 esiintymistä, joissa katsojia noin Katsojatilastot NOPSAKAT (8-9-vuotiaden sekaryhmä) Ryhmässä tanssi 8 tyttöä ja 4 poikaa. Ryhmää ohjasi Mitja Pilke. Apuohjaajana toimi Enni Makkonen. Ryhmä harjoitteli tiistaisin 60 minuuttia Reijolan yhteisötalolla. Ryhmä esiintyi syyskauden päättäjäisissä, Motora tanssii -konserteissa, Tanssirallissa, Motorana lasten kevätkonsertissa, Joen yössä sekä yksityistilaisuuksissa. Ryhmä valmisti ohjelmat Nostatus-katrilli (kor. Mitja Pilke) ja #GameOn (kor. Mitja Pilke ja Enni Makkonen) Ryhmällä oli toimintakauden aikana 9 esiintymistä, joissa katsojia noin Katsojatilastot JÄTKÄT (5-7-vuotiaiden poikaryhmä) Ryhmässä tanssi syksyllä 9 ja keväällä 8 poikaa. Ryhmää ohjasi Mitja Pilke. Apuohjaajana toimivat Joona Keronen ja Taneli Arosara. Ryhmä harjoitteli maanantaisin 45 minuuttia Lehmon ns-talolla. Ryhmä esiintyi syyskauden päättäjäisissä ja Motoran lasten kevätkonsertissa. Ryhmä valmisti ohjelmat Robotti Vipusen vesivahinko ja Merirosvotanssi (kor. Mitja Pilke) Ryhmällä oli toimintakauden aikana 2 esiintymistä, joissa katsojia noin 500. Katsojatilastot SUUROSET (4-5-vuotiaiden sekaryhmä) Ryhmässä tanssi syksyllä 10 tyttöä ja 2 poikaa ja keväällä 11 tyttöä ja 2 poikaa. Ryhmää ohjasi Eveliina Pilke. Apuohjaajina toimi Siiri Kortelainen. Ryhmä harjoitteli keskiviikkoisin 45 minuuttia Lehmon ns-talolla. Ryhmä valmisti ohjelmat Pienten polska (kor. Tiina Lindblad), Haili ja Etsin uutta ystävää. Ryhmällä oli toimintakauden aikana 2 esiintymistä, joissa katsojia noin 500. Katsojatilastot

6 PIKKARAISET (3-vuotiaiden sekaryhmä) Ryhmässä tanssi syksyllä 8 tyttöä ja 3 poikaa ja keväällä 8 tyttöä ja 6 poikaa. Ryhmää ohjasi Henna Liiri. Apuohjaajina toimivat Iida Wasenius ja Venla Arosara. Ryhmä harjoitteli tiistaisin 30 minuuttia Lyseon lukiolla. Ryhmä valmisti kauden aikana ohjelmat Menninkäisten marssi (kor. Mari Lehikoinen, som. Henna Liiri), Tule ystäväksi näin ja Tikan tanssi. Ryhmällä oli toimintakauden aikana 2 esiintymistä, joissa katsojia noin 500. Katsojatilastot 2.3 Kansantanssin muu kerhotoiminta Lupsakat-aikuisryhmässä tanssi syksyllä 15 ja keväällä 13 tanssijaa. Ryhmä harjoitteli sunnuntaisin 90 minuuttia Mutalan koululla valmistaen ohjelmat Oravaisten menuetti, Polska ja Surutar. Ryhmää ohjasi Mitja Pilke. FolkJam-ryhmä toimi syyskauden aikana Lehmon ns-talolla keskiviikkoiltaisin 60 minuuttia kerrallaan yhteensä 12 kertaa. Ryhmässä kävi keskimäärin 10 liikkujaa. Ryhmää ohjasi Eveliina Pilke. 2.4 Kansanmusiikkitoiminta Rälläkkä-yhtye Rälläkkä-yhtyettä johti Marko Kotilainen (haitari). Muut yhtyeen jäsenet olivat Kaisli Kaivola (viulu), Niko Pentikäinen (kielisoittimet), Tuomo Jukkala (basso), ja Eve Pietarinen (perkussiot). Lisäksi kesän matkoilla sekä vierailevina muusikkoina soittivat Sanni Kopo (viulu), Tuomas Korhonen (perkussiot), Risto Luukkonen (kielisoittimet) ja Essi Hirvonen (basso). J-P Piirainen sävelsi Rälläkälle uutta musiikkia teokseen Sadan vuoden rakkaustarina. Uusia teoksia oli 9 kappaletta ja niiden yhteiskesto oli 50 minuuttia. Rälläkkä harjoitteli lähes viikoittain Messissä tanssiryhmien ohjelmistoa. Yhtyeelle kertyi harjoitustunteja vuoden aikana noin 200. Rälläkkä huolehti säestystehtävistä Motoran esiintymisissä, konserteissa ja festivaalimatkoilla sekä teki yksityiskeikkoja. Rälläkkä oli mukana 21 Motoran esiintymisessä, joissa katsojia oli noin Palje- ja Aatra-yhtyeet ja soitonopetus Nuorten Palje-yhtyessä soittivat Netta Puhakka (klarinetti, kantele, tinapilli), Aati Kinnunen (haitari), Antti Paasikivi (cajon), Samuli Kukkonen (viulu) ja Aino Öhman (haitari). Yhtye harjoitteli kerran viikossa ohjaajanaan Niko Pentikäinen. Palje säesti Säpäkät-ryhmää ja esiintyi Motoran syyskauden päättäjäisissä ja juhlakonsertissa. Nuorten Aatra-yhtyeessä soittivat Saku Hakkarainen (cajon), Taneli Arosara (basso), Elli Pirinen (kitara), Anni Laine (klarinetti) ja Ella Volotinen (koskettimet). Kitaransoitonopetukseen osallistui 1 oppilas. Opettajana toimi Niko Pentikäinen.

7 2.5 Yhteistyötahot Motora kuului jäsenenä Pohjois-Karjalan Nuorisoseurojen Liittoon ja sitä kautta Suomen Nuorisoseura ry:een ja teki yhteistyötä em. tahojen kanssa. Opintokerho- ja opintokurssitoimintaa jatkettiin yhteistyössä Opintokeskus Kansalaisfoorumin kanssa. Joensuun kaupungin kulttuuritoimi ja nuorisotoimi olivat yhteistyökumppaneita taiteen perusopetuksen, tilakysymysten (Reijolan yhteisötalo, Tuupovaaran nuorisotalo) sekä avustusten osalta. Sponsoritukea antoi PKO, Broman Group Oy, Valamon opisto sekä arpajaisiin lahjoituksia antaneet yritykset ja toimijat. 2.6 Opettajat ja ohjaajat Motoran kansantanssiryhmiä ohjasivat: Mitja Pilke (Lupsakat, Kipakat, Liipukat, Jätkät, Nopsakat) Eveliina Pilke (Sirpukat, Suuroset, FolkJam) Tiina Lindblad (Livakat) Eevi Miettinen (Pelmakat) Henna Liiri (Pikkaraiset, Säpäkät Lyseo) Jarmo Lehikoinen (Vinhakat) Mari Lehikoinen (Säpäkät Reijola) Apuohjaajina eri ryhmissä toimivat tanssijat Venla Arosara, Enni Makkonen, Netta Puhakka, Siiri Kortelainen, Fanny Pirinen, Joona Keronen, Taneli Arosara ja Iida Wasenius. Vierailevia koreografeja/opettajia olivat: Tero Sarkkinen, Sadan vuoden rakkaustarina Ohjaajat osallistuivat kauden aikana seuraaviin koulutuksiin / tilaisuuksiin: Motoran omia ohjaajapalavereita pidettiin kauden aikana kuusi. Palavereissa käytiin läpi ajankohtaisia seuran ja ryhmien asioita. 2.7 Vanhemmat toiminnan tukena Tanssijoiden jäsentietolomakkeessa kartoitettiin vanhempien halukkuutta ja mahdollisuuksia osallistua ryhmien toimintaan. Toiminnassa korostettiin toisaalta vapaaehtoisuutta, toisaalta sovittuihin asioihin sitoutumista. Vanhemmat sopivat keskenään ryhmän sisällä varainkeruun koordinoinnista ja osallistumisesta talkootoimintaan. Vanhemmille tarjottiin mahdollisuutta liittyä Motoran jäseneksi.

8 3. KONSERTIT, TAPAHTUMAT JA TYÖPAJATOIMINTA 3.1 Motoran konsertit Sadan vuoden rakkaustarina Pohjois-Karjalan rahaston tukeman Sadan vuoden rakkaustarinan ensi-ilta oli Joensuun Careliasalissa. Isänpäivän konsertti kiinnosti ja sai ihmiset liikkeelle; lippuja myytiin noin 500. Konsertissa esiintyi tanssijoita ryhmistä Pelmakat, Livakat, Kipakat, Liipukat ja Vinhakat. Lisäksi mukana oli erillinen aikuisten ohjaajien Tangotiimi. Konsertin käsikirjoitus ja ohjaus oli Tero Sarkkisen käsialaa, musiikeista vastasi J-P Piirainen ja koreografioista Tiina Lindblad, Mitja Pilke, Eveliina Pilke, Emma Kantelinen, Samu Kotilainen, Sanni Parkkinen ja Timo Salonen. Puvustuksen rakensivat Miia Halonen ja Reetta Kettunen, ja mainonnan graafisen ilmeen työsti Miro Turunen. Live-säestyksen takana oli Rälläkkä Lasten kevätmatinea & TanssiMix-esitykset Reijolan yhteisötalolla pidettiin Motoran lasten kevätkonsertti. Lapsille järjestettiin oma konserttinsa, sillä kesän juhlakonsertissa pienempien ryhmät eivät esiintyneet. TanssiMix-kerhojen esitykset pidettiin Reijolan yhteisötalolla TanssiMixistä tarkemmin luvussa 3.3 Työpajatoiminta Tanssia ja tarinoita Motora 50 vuotta Motoran 50-vuotisjuhlakonsertti Tanssia ja tarinoita pidettiin Utran uittoareenalla 9.6. Konserteissa esiintyivät Motoran ryhmät kouluikäisistä ylöspäin sekä Rälläkkä- ja Palje-yhtyeet. Esitykset olivat Motoran omien ohjaajien sekä tanssijoiden käsialaa, ja ohjelmisto oli suurelta osin menneiden vuosien parhaista numeroista koostettu. Maksaneita katsojia konsertissa oli yhteensä 347. Motoran jäsenistö mukaanlukien määrä nousi n. 400 katsojaan. Konsertin jälkeen juhlistusta jatkettiin Utran uittotuvalla pidetyillä iltamilla, joissa oli ruokailun lisäksi musiikkia ja pienimuotoista ohjelmaa. Osallistujia oli 115. Konsertti- ja iltamajulisteen graafisen ilmeen suunnitteli Meri Syyslehto. Konsertin yhteydessä (ennakkomyynti sekä konserttipäivä) myytiin Motoran 50-vuotisjuhlakirjaa Tanssia ja tarinoita, joka toteutettiin KKES:n apurahalla. Kirja sisälsi valokuvamateriaalia ja toimintaa kuvaavia lyhyitä tarinoita. Toimituskunnassa oli 7 henkilöä. Konsertin järjestelyistä vastasi juhlatoimikunta, jossa oli mukana 6 henkilöä. Konsertin kahvituksen järjesti Utran uittotupa. Juhla-arpajaisten tuotto meni tänä vuonna seuran yhteiseksi hyväksi. Arpoja myivät konsertin aikana Säpäkät. Järjestyksenvalvojina toimi neljä henkilöä Muut tapahtumat Tanssimania ja Dääns-leiri, Tampere (Pelmakat, Liipukat, Vinhakat) Liikelaadut-esitys yhdessä muiden joensuulaisten tanssitoimijoiden kanssa, Yksin sateessa? -festivaali, Joensuun taidemuseon Onni-sali (Kipakat) Lapsen sävel, Carelia-sali (Sirpukat) Folklandia-risteily, Silja Europa (Sadan vuoden rakkaustarina) Tanssiralli, Lahti (Liipukat, Vinhakat, Säpäkät, Nopsakat) Pispalan Sottiisi, Tampere (Pelmakat, Kipakat, Liipukat, Vinhakat)

9 Kihaus, Rääkkylä (Säpäkät) Kaustinen (Pelmakat, Livakat, Kipakat, Liipukat, Vinhakat) Joen Yö: flashmobeja ympäri keskustaa (Liipukat, Säpäkät, Nopsakat, Kipakat) Ryhmien muut esiintymiset käyvät ilmi liitteenä olevasta esiintymistilastosta Työpajatoiminta Keväällä 2018 päättyi kaksivuotinen TanssiMix-tanssikerhoprojekti, joka järjestettiin OKM:n apurahalla. Mukana olivat Lehmon koulu, Kontiolahden kirkonkylän koulu ja Karsikon koulu. Toiminnassa oli mukana yhteensä noin 200 lasta. Kouluilla järjestettiin koulupäivän jälkeen viikoittain toimivia tanssikerhoja (60 minuuttia/kerhokerta, yht. 6 eri kerhoa). Kerhoissa opeteltiin tanssilajien alkeita ja tekniikkaa, harjoiteltiin esityskoreografioita ja toteutettiin lasten omia toiveita. Tanssilajeja olivat muun muassa kansantanssi, baletti, show- ja jazz-tanssi sekä katutanssi. Molempina lukuvuosina TanssiMix-kerholaiset saivat tilaisuuden esittää kerhoissa harjoiteltuja tanssikoreografioita yleisölle. Vetäjinä toimivat Motoran tanssinopettajat (AMK) Mitja Pilke ja Eveliina Pilke. Taiken apurahalla järjestettiin syksyllä 2017 Riemurinki-projekti, joka koostui tanssi- ja musisointityöpajoista, vanhempainilloista ja pienimuotoisista konserteista kolmella joensuulaisella päiväkodilla. Osallistujat olivat Penttilän päiväkoti, Hukanhännän päiväkoti ja Linnunlahden päiväkoti. Ohjaajina toimivat Eveliina Pilke ja Marita Koskelo. Keikat toteuttivat Kipakat, Liipukat, Säpäkät ja Palje. Työpajatoimintaan osallistui parin-kolmenkymmenen lapsen ryhmät kustakin päiväkodista, ja konsertteja katsomassa olivat päiväkotien kaikki lapset. Motoralta toteutettiin lisäksi tilaustanssitunteja. Tunteja piti Eveliina Pilke (discotanssi Syyshavinoilla Reijolassa, tilaajana Pyhäselän 4H-yhdistys) Koulutustoiminta Motora järjesti kaksi Sykettä ja säpinää musiikikasvatukseen -koulutusta. Ensimmäinen pidettiin Lehmon koululla Kouluttajana toimi Maija Karhinen-Ilo. Kurssille osallistui 22 musiikkikasvatuksen parissa työskentelevää. Toinen pidettiin Reijolan yhteisötalolla Kouluttajana toimi Elisa Seppänen. Kurssille osallistui 21 musiikkikasvatuksen parissa työskentelevää Järjestyksenvalvojatoiminta Vuoden aikana Motoralle ei koulutettu uusia järjestyksenvalvojia. Entisiä työllisti Motoran omien tapahtumien lisäksi Motoran kautta myydyt erinäiset järjestyksenvalvontakeikat ympäri Joensuuta. Järjestyksenvalvonnan tuotot ohjattiin ryhmien varainhankintaan. 4. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA Međunarodni festival folklora // 21. International Folklore Festival Karlovac, Kroatia (Pelmakat, Kipakat 24 tanssijaa, 5 muusikkoa, 3 ohjaajaa)

10 5. PUVUSTO Kaudella Motoralla ei työskennellyt ompelijaa. Puvuston laajennushankinnat tehtiin itse (mm. Sadan vuoden rakkaustarinan puvustus). Puvuston hoidosta vastasivat ohjaajat. 6. TIEDOTUS JA MARKKINOINTI Seuran sisäisesti tiedotettiin pääsääntöisesti ryhmien omien sähköpostilistojen, WhatsApp-ryhmien ja harjoituksissa jaettujen tiedotteiden kautta. Lisäksi tiedottamista hoidettiin puhelimella sekä kotisivujen ( ja Facebook-ryhmien ja -sivun kautta. Ulkoiseen viestintään käytettiin pääasiassa Facebookia, kotisivuja sekä Instagramia. Sääntömääräiset kokoukset ilmoitettiin jäsenistölle sähköpostitse. Motoran konsertteja mainostettiin laajasti julistein, lehti-ilmoituksin ja sähköisin mainoksin. Toimintakauden alkaessa ryhmiä markkinoitiin julisteilla ja flyereilla, joita jaettiin Joen yössä, kouluilla ja Riemurinki-päiväkodeilla. Myös sähköinen mainonta pidettiin tiiviisti ajan tasalla. 7. HALLINTO JA LUOTTAMUSTOIMET Motorassa työskenteli kauden aikana 12 eri työntekijää. Kuukausipalkkaisena tanssinopettajana työskenteli Mitja Pilke. Tanssin tuntiopettajina työskentelivät Eveliina Pilke, Eevi Miettinen ja Tiina Lindblad. Vierailevana opettajana kävi Tero Sarkkinen (kts. 2.6). Kansanmusiikin opettajana toimi Niko Pentikäinen. Toiminnanohjaajana työskenteli Meri Syyslehto 20 viikkotyötunnilla. Projektiluontoisissa tehtävissä (graafinen suunnittelu, konserttien valokuvaus, sävellys) työskenteli 6 henkilöä Sääntömääräinen syyskokous pidettiin Messissä ja kevätkokous Johtokunnan puheenjohtajana toimi Mari Lehikoinen, varapuheenjohtajana Henna Liiri ja sihteerinä Sari Hakkarainen. Muut johtokunnan jäsenet olivat Johanna Alpia-Sormunen, Miia Halonen, Katja Kareinen, Anni Kuittinen, Jarmo Lehikoinen, Marko Nygrén, Pirjo Mäkisalo ja Risto Pirinen. Johtokunta kokoontui toimintakauden aikana 11 kertaa. Palkat laski Helka Hyttinen. Motoran kirjanpidon hoiti Tilitoimisto Päivi Kinnunen. Toiminnantarkastajia olivat Satu Karhapää-Puhakka ja Minna Paasikivi. Itä-Suomen edustajina Suomen Nuorisoseurat ry:n valtuustossa olivat Anni Kelkka ja varalla Jarmo Lehikoinen. Anni Kelkka oli Suomen Nuorisoseurat ry:n hallituksen varapuheenjohtaja ja valtuuston jäsen vuoden 2015 loppuun ja jatkoi sen jälkeen hallituksen jäsenenä.

11 8. TUNNUSTUKSET Nuorisoseurat Pohjois-Karjala myönsi Mari Lehikoiselle Vuoden nuorisoseuralainen Pohjois-Karjalassa -tunnustuksen TOIMITILAT Motoran tanssitoiminta hajautettiin kauden aikana useisiin eri tiloihin. Viikottaisessa käytössä olivat Reijolan yhteisötalo, Lehmon nuorisotalo, Lyseon lukion alasali ja Mutalan koulu. Lisäksi muutaman yksittäisen kerran käytössä olivat Niinivaaran vuoropäiväkoti, Lehmon koulu, Hammaslahden nuorisoseuran talo sekä Utran koulu. Tanssisali Motti oli poissa käytöstä korjausselvittelyjen ja itse korjaustoimenpiteiden ajan. Kauden aikana Motora etsi uutta toimitilaa sekä yksin että yhdessä muiden joensuulaisten tanssi- ja sirkustoimijoiden kanssa. Lähes jokainen tila olisi vaatinut jonkinlaista remontointia, ja suurin osa vaihtoehdoista sijaitsi muualla kuin kaupunkikeskustassa. Tilakysymyksiä pohdittiin johtokunnassa lähes joka kokouksessa, ja asiaa edistämään perustettiin myös tilatoimikunta. Mottiin päästiin lopulta kesän 2018 lopulla, kun tarvittavat korjaukset oli saatu tehtyä. Korjauksista ei lopulta koitunut Motoralle kuluja. Motoran toimisto Messi sijaitsi Motin kanssa samassa rakennuksessa, mutta talon eri päässä. Messissä työskenteli toiminnanohjaaja, ja siellä pidettiin seuran kokoukset ja kansanmusiikkiryhmien harjoitukset. Toimistoa alettiin siirtää loppukesän aikana Mottiin, jonne tehtiin kevytrakenteilla oma, rajattu tilansa. Rakentaminen ja siirto jatkuivat kauden syksylle. 10. TALOUS Taloutta ylläpidettiin jäsenmaksujen, esiintymisten, talkootöiden, avustusten sekä Kansalaisfoorumin opintokerho- ja kurssitoiminnan turvin. Tilinpäätös liitteenä. Liitteet: Tilinpäätös tilikaudelta Esiintymiset toimintakaudella

Nuorisoseura Motora ry TOIMINTASUUNNITELMA

Nuorisoseura Motora ry TOIMINTASUUNNITELMA Nuorisoseura Motora ry TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2017 31.8.2018 1. YLEISTÄ Nuorisoseura Motora ry:n sääntöjen (2 ) mukaan toiminnan päämääränä on herättää ja pitää vireillä kiinnostusta kansallisen ja erityisesti

Lisätiedot

Nuorisoseura Motora ry TOIMINTASUUNNITELMA

Nuorisoseura Motora ry TOIMINTASUUNNITELMA Nuorisoseura Motora ry TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2018 31.8.2019 1. YLEISTÄ Nuorisoseura Motora ry:n sääntöjen (2 ) mukaan toiminnan päämääränä on herättää ja pitää vireillä kiinnostusta kansallisen ja erityisesti

Lisätiedot

Nuorisoseura Motora ry TOIMINTASUUNNITELMA

Nuorisoseura Motora ry TOIMINTASUUNNITELMA Nuorisoseura Motora ry TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2019 31.8.2020 1. YLEISTÄ Nuorisoseura Motora ry:n sääntöjen (2 ) mukaan toiminnan päämääränä on herättää ja pitää vireillä kiinnostusta kansallisen ja erityisesti

Lisätiedot

Nuorisoseura Motora ry TOIMINTASUUNNITELMA

Nuorisoseura Motora ry TOIMINTASUUNNITELMA Nuorisoseura Motora ry TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2016 31.8.2017 1. YLEISTÄ Nuorisoseura Motora ry:n sääntöjen (2 ) mukaan toiminnan päämääränä on herättää ja pitää vireillä kiinnostusta kansallisen ja erityisesti

Lisätiedot

Nuorisoseura Motora ry TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2015 31.8.2016

Nuorisoseura Motora ry TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2015 31.8.2016 Nuorisoseura Motora ry TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2015 31.8.2016 1. YLEISTÄ Nuorisoseura Motora ry:n sääntöjen (2 ) mukaan toiminnan päämääränä on herättää ja pitää vireillä kiinnostusta kansallisen ja erityisesti

Lisätiedot

Motoran lukuvuositiedote

Motoran lukuvuositiedote Motoran lukuvuositiedote 2017-2018 Motoran kausi on käynnistynyt hienosti! Kaikissa ryhmissä on mukavasti harrastajia ja kotiutuminen uusiin toimipaikkoihin on hyvässä vauhdissa. Tutut ohjaajat jatkavat

Lisätiedot

KAUDEN TAPAHTUMIA Ohjaajat ilmoittavat pienemmät ryhmäkohtaiset esiintymiset, leirit yms. erikseen.

KAUDEN TAPAHTUMIA Ohjaajat ilmoittavat pienemmät ryhmäkohtaiset esiintymiset, leirit yms. erikseen. Motoran lukuvuositiedote 2018-2019 KAUDEN 2018-2019 TAPAHTUMIA Ohjaajat ilmoittavat pienemmät ryhmäkohtaiset esiintymiset, leirit yms. erikseen. 27.8. Syyslukukausi alkaa 28.-30.9. Nuorisoseura-kokous

Lisätiedot

TIEDOTUSLEHTI. Nuorisoseura Motora ry

TIEDOTUSLEHTI. Nuorisoseura Motora ry 2015 TIEDOTUSLEHTI Nuorisoseura Motora ry ILOISTA HARRASTUSSYKSYÄ KOHTI! Motoran toiminta pyörähtää taas käyntiin sunnuntaina 30.8. Kesän aikana uuden lakkapinnan saaneen Motin lattialle kokoontuu jälleen

Lisätiedot

SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016

SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016 SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016 Kesä on tullut, pääskyset ovat jälleen täällä! Suuret kiitokset kaikille ohjaajille menneestä kerhokaudesta. Olette tehneet arvokasta ja tärkeää työtä!! Kesä tuo tulleessaan

Lisätiedot

TIEDOTUSLEHTI Nuorisoseura Motora ry. Papinkatu 5, Joensuu puh

TIEDOTUSLEHTI Nuorisoseura Motora ry. Papinkatu 5, Joensuu puh TIEDOTUSLEHTI 2016-17 Nuorisoseura Motora ry Papinkatu 5, 80110 Joensuu puh. 044 3577 011 info@motora.fi www.motora.fi 280 SYYTÄ HYMYYN! "T änä syksynä Motoran toiminta on käynnistynyt kaikkien aikojen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Nuorisoseura Rajan Nuoret ry:n

Nuorisoseura Rajan Nuoret ry:n Nuorisoseura Rajan Nuoret ry:n TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 I YLEISTÄ 3 II VARSINAINEN TOIMINTA 4 1. Koulutustoiminta 4 2. Opintotoiminta 4 3. Tiedotustoiminta 5

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

TULOSLUETTELO SIJOITUS NUMERO NIMI YHDISTYS SYNTYMÄV. TEORIA TAITO TULOS TULOSLUETTELO. RÄÄKKYLÄ Hevostaituri vuotiaat (synt.

TULOSLUETTELO SIJOITUS NUMERO NIMI YHDISTYS SYNTYMÄV. TEORIA TAITO TULOS TULOSLUETTELO. RÄÄKKYLÄ Hevostaituri vuotiaat (synt. Hevostaituri 10-12-vuotiaat (synt.2000-02) NUMERO NIMI YHDISTYS SYNTYMÄV. TEORIA TAITO TULOS 1. PUISTO JANNIKA LIPERI 2000 62 13 75 2. TURUNEN MARJAANA LIPERI 2000 57 13 70 3. MAJOINEN PETRA JOENSUU 2002

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Toimintakertomus

Toimintakertomus TOIMINTAKERTOMUS Suomen Jet Sport Liitto ry Pajukuja 4, 29100 Luvia www.sjsl.fi Toimintakertomus 1.10.2017 30.09.2018 YLEISTÄ Suomen Jet Sport Liitto ry:n virallinen rekisteröintipäivämäärä on 07.10.1987.

Lisätiedot

Turun Kansantanssin Ystävät ry. Turku - Finland

Turun Kansantanssin Ystävät ry. Turku - Finland Turun Kansantanssin Ystävät ry Turku - Finland Turun Kansantanssin Ystävät ry perustettiin vuonna 1970 päämääränään suomalaisen kansantanssin ja kansanperinteen vaaliminen ja tunnetuksi tekeminen. Kansantanssin

Lisätiedot

Luova lava lapsille -leirit. Kerhotoiminnan Opas. Suomen Nuorisoseurat ry

Luova lava lapsille -leirit. Kerhotoiminnan Opas. Suomen Nuorisoseurat ry Luova lava lapsille -leirit Kerhotoiminnan Opas Suomen Nuorisoseurat ry Luova lava lapsille kerhotoiminta Nuorisoseuroissa Luova lava -toiminta on Nuorisoseurojen esittävien taiteiden leiri- ja kerhotoimintaa,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 Sairilan ratsastajat ry. TOIMINTAKERTOMUS 2015 www.sairilanratsastajat.net SAIRILAN RATSATSAJAT Sairilan Ratsastajat (SarRa) on mikkeliläinen ratsastusharrastusta edistävä seura, joka toimii yhteistyössä

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2015-31.7.2016 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 3 4. Toiminta... 4 5. Talous...

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009-10. Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5.

TOIMINTAKERTOMUS 2009-10. Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5. TOIMINTAKERTOMUS 2009-10 Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano 3. Kokoukset 4. Työryhmät 5. Lausunnot 6. Viestintä ja markkinointi 7. Retket, koulutukset ja virkistäytyminen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Nuorisoseurat Pohjois-Karjala Toimintasuunnitelma 2016 Sisältö: Johdanto 1. Kulttuuri-, harrastus- ja kansainvälinen toiminta 2. Järjestötoiminta 3. Viestintä ja vaikuttaminen 4. Hallinto ja talous 5.

Lisätiedot

RUOSNIEMEN HANURIT TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005. Vuonna 2005 jäseniä oli yhteensä 110, josta kunniajäseniä oli 2 ja kannattajajäseniä

RUOSNIEMEN HANURIT TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005. Vuonna 2005 jäseniä oli yhteensä 110, josta kunniajäseniä oli 2 ja kannattajajäseniä RUOSNIEMEN HANURIT TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005 Vuonna 2005 Ruosniemen hanurit on kokoontunut harjoituksiin ja esiintynyt ahkerasti. Esiintymiset on kirjattu erilliseen liitteeseen (liite A). Harjoituksiin

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Pyhtään Naisvoimistelijat ry 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAN TOIMINTATAVOITTEET... 3 3. TOIMINNAN KESKEISET HAASTEET...

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA

VUOSISUUNNITELMA 1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma käsitelty opettajakunnassa 13/8/2018 VUOSISUUNNITELMA 2018 2019 SYKSY Tilanne 20.9. (ennuste 9.8.) - ammatillinen koulutus 65 opiskelijaa - musiikkiopisto 540

Lisätiedot

Nuorisoseura Rajan Nuoret ry:n

Nuorisoseura Rajan Nuoret ry:n Nuorisoseura Rajan Nuoret ry:n TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2016 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2016 I YLEISTÄ 1 II VARSINAINEN TOIMINTA 1 1. Koulutustoiminta 1 2. Opintotoiminta 2 3. Tiedotustoiminta 2 3.1 Sisäinen

Lisätiedot

VUODEN 2016 VUOSIKERTOMUS

VUODEN 2016 VUOSIKERTOMUS Pohjois-Karjalan piiri ry VUODEN 2016 VUOSIKERTOMUS 2 Yleistä EKL:n Pohjois-Karjalan piirin 44. toimintavuotena keskityimme jäsenyhdistysten toimintamahdollisuuksiin. Sääntömääräiset kokoukset Piirin kevätkokous

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 EKL:n Pohjois-Karjalan piiri ry 2 YLEISTÄ: Piirin 46. toimintavuotena keskitymme jäsenyhdistysten toimintamahdollisuuksiin. Piirin tarkoituksena on tukea ja ohjata liiton hallituksen

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 1. Yleistä Yhdistyksen tarkoituksena on lisätä suomenpienhevosten arvostusta ja sen käyttömuotoja, sekä turvata maahamme kehittyneen alkuperäisrodun sukujen

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

Saimaan Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2018

Saimaan Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2018 Saimaan Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2018 Johdanto Saimaan Nuorisoseurojen tehtävänä on toimia paikallisten nuorisoseurojen tukena omalla toimialueellaan Nuorisoseurastrategian mukaisesti, sekä kehittää

Lisätiedot

KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUS Tikkanen Jenni 200,00 Näyttelukustannuksiin Nowhere-muotoilunäyttelyn

KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUS Tikkanen Jenni 200,00 Näyttelukustannuksiin Nowhere-muotoilunäyttelyn Avustuksen saaja Avustus määrä Avustuksen käyttötarkoitus ELOKUVA Joensuun seksuaalinen Tappiontakuu Hohto-viikon tasavertaisuus Hobiles ry 200,00 järjestämiseen Pohjois-Karjalan alueellinen Tappiontakuu

Lisätiedot

On ilo tanssia yhdessä... TUOKIO KAIKENIKÄISILLE KATSOEN JA ITSE KOKIEN KALAJOKI POHJANKYLÄN KOULUN SALI KLO Lämpimästi tervetuloa!

On ilo tanssia yhdessä... TUOKIO KAIKENIKÄISILLE KATSOEN JA ITSE KOKIEN KALAJOKI POHJANKYLÄN KOULUN SALI KLO Lämpimästi tervetuloa! On ilo tanssia yhdessä... TUOKIO KAIKENIKÄISILLE KATSOEN JA ITSE KOKIEN KALAJOKI POHJANKYLÄN KOULUN SALI 1.4.2016 KLO 18.00 Laivoista Rauli Baddingin musiikissa ja purjeveneistä Marketan mielikuvissa kaikki

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 Kuva Sirpa Heikkinen 2009 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 5.12.2016 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on ollut

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

Organisaation uudistaminen 2011-2012. Keskusseurojen ja KN-piirien kevätkokoukset 2011

Organisaation uudistaminen 2011-2012. Keskusseurojen ja KN-piirien kevätkokoukset 2011 Organisaation uudistaminen 2011-2012 Keskusseurojen ja KN-piirien kevätkokoukset 2011 Nykyinen organisaatio Palvelut ja osaaminen Piirijärjestö esim. Keski-Suomen Nuorisoseurain Liitto ry Nuorisoseura

Lisätiedot

Juuka, LETE-kisat II/Marja-Leenan juhlakisat käsiajanotto - osassa juoksuista ei eräjakoja

Juuka, LETE-kisat II/Marja-Leenan juhlakisat käsiajanotto - osassa juoksuista ei eräjakoja Juuka, LETE-kisat II/Marja-Leenan juhlakisat 27.6.2013 - käsiajanotto - osassa juoksuista ei eräjakoja M 1000 m 1. Eino Hyttinen JuJä 3.04,1h 2. Heikki Halonen JuJä 3.05,9h 3. Ville Ovaskainen JuuU 3.06,4h

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 Vuosikokouksen jälkeen kyläasiamies Henrik Hausen kertoo uudesta hankkeesta ja vastaa kysymyksiin. 28.2.2016 klo 18.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat: 1.

Lisätiedot

Pyhäselän Avantouimarit ry

Pyhäselän Avantouimarit ry Pyhäselän Avantouimarit ry Toimintakertomus kaudelta 2017 2018 SISÄLLYS 1. JÄSENET JA TALOUS... 2 2. SAUNAN TOIMINTA... 2 3. LEADER-HANKE... 3 4. HALLINTO... 3 5. MUU TOIMINTA... 4 6. TIEDOTUS JA MARKKINOINTI...

Lisätiedot

TALOUSARVIORAKENNE JA TILINKÄYTTÄJÄT 2015

TALOUSARVIORAKENNE JA TILINKÄYTTÄJÄT 2015 TALOUSARVIORAKENNE JA TILINKÄYTTÄJÄT 2015 Toimielin/lautakunta koulutuslautakunta Käyttötalous Toim 40 VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUSLAUTAKUNTA 410 KOULUTUSPALVELUT Talouspäällikkö 4100 Yhteiset palvelut

Lisätiedot

Yrittäjyysluokan kuulumisia 9 luokalta, 2014 2015

Yrittäjyysluokan kuulumisia 9 luokalta, 2014 2015 Yrittäjyysluokan kuulumisia 9 luokalta, 2014 2015 Syksy aloitettiin mukavasti yöleirikoululla Ruunassa Raunin majalla. Yön vietto oli palkka yrittäjä Rauni Hietaselle keväällä tehdystä ikkunanpesusta Raunilla

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

SOLI, Soitinmusiikkiliitto r.y. TOIMINTAKERTOMUS

SOLI, Soitinmusiikkiliitto r.y. TOIMINTAKERTOMUS SOLI, Soitinmusiikkiliitto r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2011 SOLI, SOITINMUSIIKKILIITTO RY TOIMINTAKERTOMUS 2011 I. JOHDANTO Toimintavuosi 2011 oli onnistunut etenkin koulutuksellisesti. SOLIn järjestämät musiikkileirit

Lisätiedot

Harrastekalenteri

Harrastekalenteri Harrastekalenteri 2016 2017 PoU Yleisurheilu: Anniina Walling p. 044 0303858 Jääkiekko: Teuvo Mutanen p. 040 1046107 teuvo.mutanen@polvijarvi.fi - Yleisurheiluharjoitukset Maanantaisin 17 18 Vapaa-aikatalo

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

KAUSTISEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

KAUSTISEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 KAUSTISEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Musiikkilukion johtokunta 23.01.2017 AIKA 23.01.2017 klo 18:00-19:40 PAIKKA Kaustisen musiikkilukio OSALLISTUJAT Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Eteläperä Karita 18:00-19:40

Lisätiedot

17.05 LC-Nivan 45-vuotisjuhla 29.08 Esiintyminen Erkki Kuvajan läksiäisissä Iisalmen Oikeustalolla. 18.12 Esiintyminen Kallionlaakson hoitokodissa.

17.05 LC-Nivan 45-vuotisjuhla 29.08 Esiintyminen Erkki Kuvajan läksiäisissä Iisalmen Oikeustalolla. 18.12 Esiintyminen Kallionlaakson hoitokodissa. KIURUN LAULU ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Esiintymiset Koko kuoro 19.01 Eino Liljan 70-vuotisjuhlan esiintyminen 23.02 Kuoron vuosipäivä Kulttuuritalon lämpiössä ja kuoroleiri Kiurusalissa. 08.03 Kyösti Lehtolan

Lisätiedot

TANSSIN OSAAMISKESKUS... 2 Kansantanssin ohjaajakoulutuksen perusopinnot vuonna 2013 2014... 2 Tapahtumakalenteri... 2

TANSSIN OSAAMISKESKUS... 2 Kansantanssin ohjaajakoulutuksen perusopinnot vuonna 2013 2014... 2 Tapahtumakalenteri... 2 TANSSITIEDOTE 16.9.2013 SISÄLTÖ TANSSIN OSAAMISKESKUS... 2 Kansantanssin ohjaajakoulutuksen perusopinnot vuonna 2013 2014... 2 Tapahtumakalenteri... 2 TAPAHTUMATUOTTAMISEN OSAAMISKESKUS... 2 Tanssimaniaa

Lisätiedot

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA Naisagronomien jäsenkirje 2/2014 28. lokakuuta 2014 HYVÄ NAISAGRONOMI Syksy on jo pitkällä ja pian on taas vuosikokouksen aika, toivottavasti pääset osallistumaan. Kaipaamme myös ajatuksiasi ja toiveitasi

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1. YLEISTÄ 1.1. KESKEISTÄ Seuran toiminta on pääasiassa perustunut vuodelle 2014 hyväksyttyyn toimintasuunnitelmaan. Seura on tarjonnut jäsenistölle mahdollisuuden päästä

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

KULTTUURIN YSTÄVYYSKAUPUNKI- YHTEISTYÖTÄ JOENSUU - PETROSKOI. Arto Pippuri Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja

KULTTUURIN YSTÄVYYSKAUPUNKI- YHTEISTYÖTÄ JOENSUU - PETROSKOI. Arto Pippuri Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja KULTTUURIN YSTÄVYYSKAUPUNKI- YHTEISTYÖTÄ JOENSUU - PETROSKOI Arto Pippuri Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja AKTIIVISTA KULTTUURIVAIHTOA Pienimuotoista kaupunkien välistä kulttuurivaihtoa on ollut jo

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016 LUONNOS KOMMENTOITAVAKSI 30.9.2015

Toimintasuunnitelma 2016 LUONNOS KOMMENTOITAVAKSI 30.9.2015 Nuorisoseurat Pohjois-Karjala Toimintasuunnitelma 2016 LUONNOS KOMMENTOITAVAKSI 30.9.2015 Sisältö: Johdanto Aluetoimistojen tehtävänä on toimia paikallisten nuorisoseurojen tukena Nuorisoseurastrategian

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009:

Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009: MTK- Kerimäki Toimintakertomus 2009 Hyvä Jäsenemme! MTK-Kerimäen tuottajayhdistyksen johtokunta päätti toimittaa vuoden 2009 toimintakertomuksen kaikille jäsenilleen. Yhdistyksen toiminta oli vuonna 2009

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aleksanterin koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014 Materia ry

TOIMINTAKERTOMUS 2014 Materia ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 4.1 Näyttelyt, messut ja muut tapahtumat 4.2 Tiedotus 4.3 Yhteistyökumppanit

Lisätiedot

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja

Lisätiedot

Keravan kuvataidekoulu. Lukuvuosi

Keravan kuvataidekoulu. Lukuvuosi Keravan kuvataidekoulu Lukuvuosi 2016-2017 Opetuspaikat Keravan kuvataidekoulu Paasikivenkatu 5 04200 Kerava Taidepäiväkoti Konsti (kuvismuskarin opetus) Puusepänkatu 3 04200 Kerava Toimisto Paasikivenkatu

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet... 2 Toiminnalliset avaintavoitteet... 2 Ryhmätoiminta... 2 Nuorten kurssit ja koulutukset...

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 201 Paikallistoimikunta Paikallistoimikunnan kokouksia oli vuonna 201 kaksi: kevätkokous (11.2.) ja syyskokous (13.11.).

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina

Lisätiedot

POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU

POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU Kuopiossa 21.11.2015 Tapahtuman taustaa Polkuja- koreografiakilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2013. Järjestäjien suureksi yllätykseksi 33 koreografiaa ilmoittautui

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

Nuorisoseuroilla on mahdollisuus ilmoittaa kesän tapahtumistaan Nuorisoseurat lehden kesänumerossa, joka ilmestyy

Nuorisoseuroilla on mahdollisuus ilmoittaa kesän tapahtumistaan Nuorisoseurat lehden kesänumerossa, joka ilmestyy Seurakirje 3/2014 Kesätapahtumat kaiken kansan tietoisuuteen Nuorisoseuroilla on mahdollisuus ilmoittaa kesän tapahtumistaan Nuorisoseurat lehden kesänumerossa, joka ilmestyy 22.5.2014. Nuorisoseurat.fi

Lisätiedot

KOKOUKSET JA JÄSENET Kokoukset Ymmerstan koti- ja kouluyhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Ymmerstan koululla 22.10.2013 kello 18.15.

KOKOUKSET JA JÄSENET Kokoukset Ymmerstan koti- ja kouluyhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Ymmerstan koululla 22.10.2013 kello 18.15. YMMERSTAN KOTI- JA KOULUYHDISTYS TOIMINTAKERTOMUS 2013 2014 YLEISTÄ Ymmerstan koti- ja kouluyhdistys, eli Ykky, täytti toimintavuoden aikana kymmenen vuotta. Yhdistyksen perustamiskokous on pidetty 22.10.2003,

Lisätiedot

Tunnelmallista Joulun aikaa ja Onnea tulevalle vuodelle toivottavat Tuija-Liisa ja Minna.

Tunnelmallista Joulun aikaa ja Onnea tulevalle vuodelle toivottavat Tuija-Liisa ja Minna. Vuosi on kääntynyt kohti loppuaan, on aika rauhoittua viettämään joulua. Takana on jälleen tapahtumarikas vuosi, kiitos siitä kaikille teille, jotka olette olleet mukana toteuttamassa nuorisoseuratoimintaa

Lisätiedot

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2013 Vuosi 2013 Vuosi 2013 oli yhdistyksen 76. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

Työsuojeluvalvojat ry:n jäsentiedote 2/

Työsuojeluvalvojat ry:n jäsentiedote 2/ 1 Kutsu Työsuojeluvalvojat ry:n vuosikokoukseen 2014 Kevät etenee varmoin askelin, ja Työsuojeluvalvojat ry:n hallitus kutsuu yhdistyksen jäseniä vuosikokoukseen. Vuosikokous pidetään Tampereella lauantaina

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

VIIKKOVINKIT. Kesän leirit, retket ja lajikoulut viikoittain järjestettynä. Joensuun nuorisopalvelut Joensuun liikuntapalvelut Järjestöt ja seurat

VIIKKOVINKIT. Kesän leirit, retket ja lajikoulut viikoittain järjestettynä. Joensuun nuorisopalvelut Joensuun liikuntapalvelut Järjestöt ja seurat VIIKKOVINKIT Kesän leirit, retket ja lajikoulut viikoittain järjestettynä 1 Joensuun nuorisopalvelut Joensuun liikuntapalvelut Järjestöt ja seurat KESÄN 2015 JOENSUULAISTEN LASTEN JA NUORTEN KESÄ VIIKOITTAIN

Lisätiedot

Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry

Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus 2011 Kaarinan Urheiluratsastajat ry Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus SISÄLLYSLUETTELO Aloitussanat... 3 Yleistä... 3 Hallitus... 4 Toimikunnat... 4 Kokoustoiminta... 5 Tapahtumat...

Lisätiedot

Saimaan Nuorisoseurat. Toimintasuunnitelma 2015

Saimaan Nuorisoseurat. Toimintasuunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2015 1 SISÄLTÖ JOHDANTO NUORISOSEURAT 2020 1. KULTTUURI-, HARRASTUS- JA KANSAINVÄLINEN TOIMINTA 1.1. Harrastustoiminta 1.2. Koulutus- ja ohjaajahuolto 1.3.

Lisätiedot

LASTEN TAMPERE RY VUOSIKERTOMUS 2017

LASTEN TAMPERE RY VUOSIKERTOMUS 2017 LASTEN TAMPERE RY VUOSIKERTOMUS 2017 Hyvä Suomi! -konsertit 19.2 ja 17.5.2017 Tampere-talo - Suomi 100 vuotta Lasten Tampere ry Vuosikertomus 2017 Sisältö 1. Yleistä 2. Toiminta 2.1. Hyvä Suomi! lastenkonsertti

Lisätiedot