Etelä-Hämeen Lihastautiyhdistys ry:n jäsenille

Samankaltaiset tiedostot
Etelä-Hämeen lihastautiyhdistys ry. Jäsenkirje, huhtikuu Tervehdys hyvät yhdistyksen jäsenet!

Koska yhdistyksen toiminta jatkuu jälleen normaaliin tapaan, perimme jäsenmaksut kuluvalta vuodelta elokuun aikana.

Etelä-Hämeen lihastautiyhdistys ry VUOSIKERTOMUS 2014

Hämeenlinnan kaupunginteatterissa meitä oli 36 henkilöä nauttimassa nostalgisesta esityksestä, Kultalampi. Kerhot ovat aloittaneet myös toimintansa.

Jäsentiedote 1/2017. Kaakkois-Suomen lihastautiyhdistys ry. Kaakkois-Suomen lihastautiyhdistyksen uusi puheenjohtaja, Minna Peräharvio, esittäytyy

Jäsentiedote 2/2017 elokuu kaakkois-suomen lihastautiyhdistys ry KOKOUSKUTSU

Kiitos kuluneesta vuodesta

Yksikin lyhty voi murtaa pimeän. Yksikin liekki tuo valon lämpimän. Yksikin käsi, kosketus ystävän, yksikin sana on lanka elämän.

Etelä-Hämeen lihastautiyhdistys ry. Jäsenkirje, maaliskuu 2015 TERVEHDYS TEILLE, ARVOISA JÄSENISTÖMME!

JÄSENTIEDOTE 1/2012 Helmikuu

JÄSENTIEDOTE 1 / 2009 Helmikuu Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Vuosikertomus vuosikertomus (5) Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

Etelä-Hämeen lihastautiyhdistys ry. Jäsenkirje, lokakuu 2015 TERVEHDYS HYVÄT YHDISTYKSEN JÄSENET

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

JÄSENKIRJE. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen. Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia.

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN ROAD SHOW

LOKAKUU Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry:n jäsenyhdistysten tapahtumia. Lounais-Suomen Diabetes ry. Päivityspäivä ja pienoismessut

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

Seniorikerho / Päiväkerho SYYSVUOSIKOKOUS

Sydämellisesti tervetuloa! SUOMEN KYLÄTOIMINTA RY. Merk. Riitta Bagge,

Atopialiiton avoin valokuvauskilpailu facebookissa

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

Lauantaina kesän avaa KesäMäSä

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

OULUNLÄÄNIN LIHASTAUTIYHDISTYS RY

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät

Hallinto ja aluetoiminta

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje Puheenjohtajalta

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

Arvoisat kiltasisaret ja- veljet!

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon !

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen.

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen Pasi 11 - Piipponen Mitja Sarola Riitta

AURINKOISTA KEVÄTTÄ KAIKILLE!

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona klo Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa!

VAMN 9 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 10 VAMN 10 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 10

Jäsentiedote 1 / 2018 Kaakkois-Suomen lihastautiyhdistys ry KOKOUSKUTSU KEVÄTKOKOUS. ti klo Olet sydämellisesti tervetullut!

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Tapahtumakalenteri syksy 2017

Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:

VAMN 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VAMN 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9

Lakeuden Bioanalyytikot

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen Pirjo Sarola Riitta, kokouksen sihteeri Saarinki Jaana

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta Jäsenkirje 1/2009

Aurinkoista loppukesää kaikille!

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen Pirjo Sarola Riitta Saarinki Jaana

LAPPEEN SEURAKUNTA ASIALISTA 1 SEURAKUNTANEUVOSTO Kirkkokatu LAPPEENRANTA PUH , FAX

Nastolan seurakunta Kirkkoneuvosto Pöytäkirja 1/2015

60 Tuusulan kunnan rakennusjärjestysehdotus, lausuntopyyntö

LÄNNEN ALUEVERKOSTO , Lielahtikeskus

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Luustohoitajien ja fysioterapeuttien koulutus

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

40 Kohdeavustus, Suomenniemen kotiseutuyhdistys ry, suomenniemeläinen -julkaisu

JANAKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019 Kirkkovaltuusto

Paikka Valtuustosali (5. krs) keskusvirastotalo, (Aleksis Kiven katu C) 12 Kokouksen sihteerin ja pöytäkirjanpitäjän valinta

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

Hallituksen kokous 3/2015

KESKI-SUOMEN NEUROYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 3/2015

Klo KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2019

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

MESTARIT. Marraskuun kuukausikokous. Keskiviikkona klo Kokouspaikka: Sokos Hotelli Vaakuna Possentie 7 HÄMEENLINNA.

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2018

KUTSU AVAJAISIIN 22.9.

Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2019

Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt

Yritykset ja kolmas sektori -työryhmä kello Päijät-Hämeen liitto, kokoustila Diabaasi

Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään seuraavasti:

UUDENMAAN MUNUAIS-JA MAKSAYHDISTYS UUMU RY NJUR- OCH LEVERFÖRENINGEN I NYLAND RF

Kuopion kampuksen Vapaa-ajanjaoston kokous 1/2017 Aika: klo Paikka: Lukeman kokoustila. Läsnä:

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

JÄSENTIEDOTE 1/2015

DG -tiedote 9/

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:n TIEDOTUSLEHTI helmikuu 2018

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:

VAMN 10 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 11 VAMN 11 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 11

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Halli Toimintakalenteri Maaliskuu

TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU - HEINÄKUU 2013

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010

Transkriptio:

Etelä-Hämeen lihastautiyhdistys ry Jäsenkirje, huhtikuu 2017 Etelä-Hämeen Lihastautiyhdistys ry:n ille Kesäkauden avajaiset istölle ja uusien ten tapaaminen Kesäkauden avajaiset ALS:ia sairastaville ja heidän läheisilleen Alueellinen myosiitti tietopäivä Alueellinen myastenia gravis tapaaminen Hämeenseudun lihastautikerhon ohjelmaa kevät/syksy 2017 Sirpa talvilomalla Tapahtuma lapsille ja nuorille Lihastautiyhdistyksen hallituksen et ja varaet Etelä-Hämeen Lihastautiyhdistys ry:n ille Yhdistyksemme tulevaisuus on vaakalaudalla, ja toimintaa jatkaaksemme tarvitsemme juuri sinun apuasi. Yhdistyksen johdossa samat henkilöt ovat vuosikausien ajan pyörittäneet hommaa ja väsymys on alkanut painaa itse kutakin. Tilanne on tällä hetkellä se, että yhdistyksen puheenjohtajana toiminut Anja Vilén on jättänyt toimensa, joten olemme vailla varsinaista puheenjohtajaa. Korostan tässä, että tehtävän jättämisen syynä eivät ole minkäänlaiset erimielisyydet tai muut vaikeudet yhdistyksen sisällä, vaan kyse on hänen omasta ratkaisustaan. Yhdistyksen hallituksessa on jatkuvasti vallinnut hyvä henki. Yhdistyksen varapuheenjohtajana olen ottanut pj:n toimen hoitaakseni, mutta korkeintaan siihen asti, että saamme uuden puheenjohtajan tai lakkautamme yhdistyksen toiminnan kuluvan vuoden aikana. Jäljempänä mainittu on huono vaihtoehto, enkä haluaisi sitä suorittaa, mutta jos uusia vastuuhenkilöitä ei löydy, se on väistämätöntä. Koska valtakunnallisen Lihastautiliitto ry:n muodostavat alueyhdistykset eivätkä henkilöet, yhdistyksen lopettaminen tarkoittaa sitä, että temme Liitolta saamat palvelut saattavat lakata. Mikäli koet yhdistyksen olemassaolon tärkeäksi ja haluat auttaa sen toiminnan jatkamisessa, pyydän sinua ottamaan sähköpostitse yhteyttä allekirjoittaneeseen mahdollisimman pian. Osoite on tämän kirjeen lopussa. Yhdistyksen hallitus pitää kevään aikana aiheeseen liittyen vielä yhden kokouksen, sen jälkeen kokoonnumme vasta syksyllä. Mikäli syksyyn mennessä puheenjohtajaksi halukkaita ei ole ilmaantunut, aloitamme yhdistyksen lopettamiseen johtavat toimet. Yhdistyksen iltä ei toistaiseksi peritä vuosittaista maksua. Mikäli toiminta jatkuu, tämän vuoden maksut peritään syksyllä. Hämeenlinnassa kerhot jatkuvat normaalisti, Lahden osalta on tilanne avoin. Mitään tapahtumia emme tule järjestämään emmekä yhdistyksen nimissä, Liiton vuosikokousta lukuun ottamatta, mihinkään osallistumaan. Ainoastaan syksyllä pidettäväksi aiottu Lasten- ja Nuorten Liikuntatapahtuma järjestetään, koska siihen on osoitettu Liiton kautta hankerahaa. Aki Rantanen Etelä-Hämeen lihastautiyhdistys ry, varapuheenjohtaja, pj. oto ajkrantanen@gmail.com

KESÄKAUDEN AVAJAISET JÄSENISTÖLLE JA UUSIEN JÄSENTEN TAPAAMINEN Torstaina 4.5.2017 klo 12 16 Paikka: Kesäkoti Sarvikuutti Hollola, Sarvikuutti 39, 16730 Kutajärvi Ohjelma: Tietoisku Lihastautiliiton ajankohtaisista asioista, pelejä, musiikkia, liikuntaa jne. Toivomme erityisesti kahden viime vuoden aikana yhdistykseen liittyneet et mukaan! Tarjoilua varten ilmoittautumiset Sirpalle 28.4. mennessä p. 050 599 2472 tai s-posti: sirpa.kalviainen@lihastautiliitto.fi KESÄKAUDEN AVAJAISET ALS:IA SAIRASTAVILLE JA HEIDÄN LÄHEISILLEEN Torstaina 1.6.2017 klo 12.30 16.00 Paikka: Syöksynsuun Leirikeskus Hämeenlinna, Syöksynsuuntie 27, Hämeenlinna Aloitamme kahvituksella klo 12.30. Tämän jälkeen saamme vieraaksemme kappalaisen Marianne Kyrönviidan Parkanon seurakunnasta. Hän tulee kertomaan aiheesta, Elämän käsikirjoituksen muutos - kuolemastakin saa puhua. Esityksen jälkeen on mahdollisuus makkaranpaistoon! Tarjoilua varten ilmoittautumiset 29.5. mennessä Sirpalle p. 050 599 2472 tai s-postilla sirpa.kalviainen@lihastautiliitto.fi

Kutsu ALUEELLINEN MYOSIITTI TIETOPÄIVÄ Keskiviikko 3.5.2017 klo 12.00 17.00 Vammaisjärjestöjen kokoustila VETURI (Pohjola-talo) Kauppamiehenkatu 4, 2 krs, 45100 KOUVOLA OHJELMA: Klo 12.00 13.00 Klo 13.00 13.15 Klo 13.15 14.30 Klo 14.30 15.00 Klo 15.00 16.30 Klo 16.30 17.00 Kevyt tulolounas (Omakustanteinen 6, kerätään paikan päällä, ota tasaraha mukaan) Tervetuloa Eeva-Liisa Hakala, Kymenlaakson lihastautiyhdistys pj. Marjaleena Weissmann, Kouvolan Reumayhdistys pj. Sirpa Kälviäinen Lihastautiliitto ry, järjestösuunnittelija Syö oikein - huomaa vaikutukset päivittäisessä jaksamisessa Diplomiravintoneuvoja ja Bio- ja Elintarviketekniikan insinööri (AMK) Hanna Hiltunen Päiväkahvit (Kouvolan reumayhdistys tarjoaa) Monimuotoiset tulehdukselliset lihassairaudet Ylilääkäri, neurologian dosentti Tero Tapiola Palautteet ja päivän päätös Järjestösuunnittelija Sirpa Kälviäinen Lisätiedot/erityisruokavaliot ja ilmoittautumiset Sirpalle 27.4.2017 mennessä p. 050 599 2472 tai sirpa.kalviainen@lihastautiliitto.fi Tervetuloa!

Torstaina 8.6.2017 klo 12.00 17.00 ALUEELLINEN MYASTENIA GRAVIS TAPAAMINEN (Kanta- ja Päijät-Häme) Paikka: Wanha Herra kokoustila Metelimäki, Laaksokatu 17, 15140 Lahti OHJELMA: Klo 12.00 13.00 Klo 13.00 13.30 Klo 13.30 15.00 Klo15.00-15.30 Klo 15.30 16.00 Klo 16.00-16.30 Kevyt tulolounas Tervetuloa Sisko Hätönen MG-ryhmän vetäjä Sirpa Kälviäinen, järjestösuunnittelija Lihastautiliitto ry Viru-Vanu-Veny kehomielijumppa Annika Schauman kehomielivalmentaja, omat alustat mukaan. Jumpan jälkeen saamme kuulla uudesta biologisesta lihasten itsehuollosta. Päiväkahvi Naurujooga Marja Balk, naurujoogaohjaaja Palautteet ja päivän päätös Erityisruokavaliot pyydetään ilmoittamaan ilmoittautumisen yhteydessä! Ilmoittautuminen 2.6. mennessä järjestösuunnittelija Sirpa Kälviäiselle p. 050 599 2472 tai sirpa.kalviainen@lihastautiliitto.fi

HÄMEENSEUDUN LIHASTAUTIKERHON OHJELMAA KEVÄT/SYKSY 2017 Kerhotapaamiset ovat kuukauden ensimmäisenä tai toisena torstaina. Päivä määräytyy sen mukaan miten kerhotilamme on vapaana seurakunnan muusta toiminnasta. Paikkana on edelleen Poltinahon seurakuntatalo Hämeenlinnassa ja kokoontumisaika on klo 12.30 15.00. Paikka on liikuntaesteisille sopiva. Pysäköintitilaa on talon ympäristössä Matti Alangonkadun puolella. Kerhotapaamiset: 6.4. Reskan apteekin apteekkari Kirsi Myllynpää, kertoo muuttuneista Kela korvauksista. Iltapäiväkahvi 11.5. Liiton fysioterapeutti Emma Velling. Iltapäiväkahvi 14.9. Kerhotapaaminen 5.10. Kerhotapaaminen 9.11. Kerhotapaaminen, vieraanamme on Sirpa Kälviäinen 7.12. Kerhotapaaminen, kerhon pikkujoulu Syksyn vierailijoita ei vielä ole tiedossa muuten, mutta Sirpa tulee marraskuun kerhoon. Kaikissa kerhotapaamisissa tarjoillaan iltapäiväkahvi. Laittakaa jo nyt itsellenne muistiin kerhoajat. Yhdistyksen tilanne ja seuraavan kirjeen ilmestyminen on syksyn osalta avoin, mutta kerhot jatkavat em. päivinä syksyllä. Sirpa talvilomalla 10. - 21.4.17 TULOSSA SYKSYLLÄ Tapahtuma lapsille ja nuorille Etelä-Hämeen lihastautiyhdistys järjestää alkusyksystä lasten- ja nuortentapahtuman Pajulahdessa. Tarkempi ajankohta selviää kevään mittaan. Tarkoitus on saada nuoret innostumaan erilaisia aktiviteetteja sisältävästä tapahtumasta. Jos mahdollista saada heiltä vielä toiveita ja ideoita, mitä haluaisivat tuollaiselta tapahtumalta. Ideat ja toiveet voi lähettää Ruut Heikkilälle, osoitteeseen ruuthannehelmi@gmail.com

Etelä-Hämeen Lihastautiyhdistys ry. Nettisivut (etelahameenlihastautiyhdistys.yhdistysavain.fi) Hallituksen et ja varaet 18.3.2017 tehtävä nimi osoite puhelin sähköposti erityistehtävä puheenjohtaja/ oto Rantanen Aki Rengonraitti 19 B 6, 14300 Renko 0504021051 ajkrantanen@gmail.com varapuh.joht., ALS-vert.tukihlö HML, kulj.vastaava HML Haataja Pertti J. Wähäjärvenk. 5 A 1, 13200 HML 0400744857 arja.haataja@pp.inet.fi tiedottaja Heikkilä Ruut Rinkelinmäenkuja 4 C 20, 13130 HML 0445108449 ruuthannehelmi@gmail.com nettivastaavaa, nuoriso- ja perhetapahtumien vastaava Kuntonen Juhani Heinäkatu 1 as 8, 15140 Lahti 0442061060 juhani.kuntonen@gmail.com rahastonhoitaja, 19.4.17 saakka, ALSvert.tukihenk. ja kuljetusvastaava Lahti Nuutinen Pirkko Hakolahdentie 59, 13430 HML 0405691532 pirkko.nuutinen@pp1.inet.fi jäs.asioid.hoitaja, toistaiseksi, kerhon yht.henkilö HML Vehniäinen Outi Kuminatie 8 A 814200 Turenki 0400472081 outi.vehniainen@gmail.com sihteeri vara Hämeenoja Heli Teerentie 115230 Lahti 0445840196 heli.hameenoja@phnet.fi vara Kari Ilonen Huuhkajantie 16, 13500 HML 05066436 ilonenkari@gmail.com vara Rantsi Ritva ArviKaristonk.13B2, 13100 HML 0500157331 ritva.rantsi@gmail.com ALS vertaistukihenkilöt: Hämeenlinnassa, Aki Rantanen, Rengonraitti 19 B 6, 14300 Renko, puh.050 402 1051, ajkrantanen@gmail.com Lahdessa, Juhani Kuntonen, Heinäkatu 1 as 8, 15140 Lahti puh. 044 206 1060, juhani.kuntonen@gmail.com Lihastautiliiton järjestösuunnittelija Sirpa Kälviäinen, Perillistenkatu 3, 53100 Lappeenranta puh.050 599 2472, sirpa.kalviainen@lihastautiliitto.fi