Sosiaalialan järjestöjen työehtosopimuksen edunvalvontavaliokunta



Samankaltaiset tiedostot
YKSITYISEN SOSIAALI- JA TERVEYSALAN AMMATTILAISET RY YSTEA

Sosiaalialan järjestöjen työehtosopimuksen edunvalvontavaliokunta

YKSITYISEN SOSIAALI- JA TERVEYSALAN AMMATTILAISET RY YSTEA

Tätä tehtävää edistävät toimiminen Toimihenkilöliitto ERTO ry:n jäsenyhdistyksenä sekä keskusjärjestömme STTK:n kautta.

Yksityisen sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2016

Yksityisen sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ry YSTEA

Yksityisen sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2008

VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2014

VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2017

Yksityisen sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ry YSTEA HALLITUKSEN ESITYS SYYSKOKOUKSELLE

TALOUSARVIO Hyväksytty esitettäväksi syyskokoukselle Jyväskylässä hallituksen kokouksessa

Toimenpide Toteutus Tekijät Aikataulu

VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2015

Yksityisen Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset, YSTEA ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Yksityisen sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ry YSTEA YSTEAN HALLITUKSEN ESITYS SYYSKOKOUKSELLE TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

hallituksen jäsenet koulutiedottaja luottamusmiehet Pääluottamusmies hallituksen jäsenet, luottamusmiehet puheenjohtaja sihteeri ja pääluottamusmies

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019

Toimintakertomus 2012

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

Varsinainen liittokokous alkaa

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt

Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS

TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnasta

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

Aika: Vuosikokous tiistaina klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, Helsinki

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

TSN koulutus 2015 /Yksityinen terveyspalveluala. Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät Neuvottelutulos

Sovitut toimintatavat

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

Kokoustyypit. Timo Reko

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

toimistonhoitaja luottamusmiehet järjestämisvastaavat hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet koulutiedottaja

Varsinainen liittokokous alkaa

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Varsinainen liittokokous alkaa

PAM - Helsingin Kauppatyöntekijät ry. osasto 001. Toimintasuunnitelma vuodelle 2019

Aika: Tiistaina klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry. Työpaikka- ja alueosaston säännöt

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen klo

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

JHL 674 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2017

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2015/6 Hallitus Sivu 1 / 5

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yksityisen terveyspalvelualan ammattiyhdistyskoulutus koulutus Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät

Mälläistentie 137, ALASTARO (puh Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.

TSN/ Yksityinen sosiaalipalveluala ammattiyhdistyskoulutus koulutus 2012

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Päätösesitys: Valitaan kokouksen puheenjohtaja. Päätös: Puheenjohtajaksi valittiin Leo L Norja Seinäjoelta.

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Työpaikka- ja alueosaston nimi on ja sitä nimitetään näissä säännöissä työpaikka- tai alueosastoksi. Työpaikka- tai alueosaston kotipaikka on.

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Transkriptio:

1 YKSITYISEN SOSIAALI- JA TERVEYSALAN AMMATTILAISET RY YSTEA TOIMINTAKERTOMUS 2009 Vuosi 2009 oli YSTEAN toiminnan ensimmäinen kokonainen vuosi YSTEAN merkeissä keväällä 2008 tapahtuneen YLTT ry:n ja SOTT ry:n yhdistymisen jälkeen. Yhdistymisen jälkeen jäsenmäärä oli noin 4400. Jäsenmäärä 31.12.2008 oli 4262 ja 31.12.2009 4293. Vuonna 2009 on päästy tehokkaan toiminnan alkuun ja hallituksen sisäinen työnjako työryhmineen on toiminut hyvin ja helpottanut hallituksen työskentelyä asioiden valmistelun ja kokoustyöskentelyn tehostumisen kautta. Vuosi oli yhdistyksen 28. toimintakausi. Yhdistys hoitaa ja valvoo yksityisen terveyspalvelualan, sosiaalialan palveluyksiköiden ja sosiaalialan järjestöjen työntekijöiden oikeudellisia, taloudellisia, sosiaalisia ja ammatillisia etuja. Liittomme on Toimihenkilöliitto ERTO ja keskusjärjestömme STTK. TYÖMARKKINAEDUNVALVONTA Toimialakohtaiset edunvalvontavaliokunnat ja sopimustoiminta Sosiaalialan järjestöjen työehtosopimuksen edunvalvontavaliokunta Edustajat: Matti Ojamo, Sinikka Yliruusi, Sirkku Mutru, Risto Salmela, Soili Vivolin, Kristiina Ahonen SPR:n talokohtaisen sopimuksen toimikunta Edustajat: Kirsi Kainulainen, Sole Noranta, Pentti Tamminen Terveys- ja sosiaalialojen neuvottelujärjestö TSN alojen edunvalvontavaliokunta Edustajat: Kaija Raatikainen, Arja Lehtonen, Marjo Vierula, Reijo Partanen, Terhi Vuorinen, Saila Kämppi, Pekka Laukkanen ja Matti Ojamo 25.9.2009 alkaen ERTOn edunvalvontatoimikunta Edustajat: Kaija Raatikainen, Risto Salmela, varalla Reijo Partanen Työehtosopimukset ovat voimassa alkuvuoteen 2010. TSN Terveys- ja sosiaalialan Neuvottelujärjestö

2 TSN jäsentilaisuuksia oli Seinäjoella 18.2.09, Helsingissä 24.3.09, Tampereella 3.11.09 ja Kajaanissa 10.11.09. TSN kevätkokous oli 20.4.2009 ja edustajamme olivat Leena Siltanen, Saila Kämppi ja Pekka Juvonen Erton toimistolta. TSN syyskokous oli 15.12.2009 ja edustajamme olivat Leena Siltanen, Saila Kämppi ja Pekka Juvonen Erton toimistolta. Vuonna 2009 Ertolla oli vain yksi varsinainen jäsen TSN hallituksessa, Tapio Huttula ERTOsta ja varalla Kaija Raatikainen YSTEAsta. Syyskokouksessa saimme kaksi varsinaista jäsentä hallitukseen vuodelle 2010. Kaija Raatikainen osallistui TSN Neuvottelupäiville 28.-29.10.09. Työpaikkojen edunvalvonta ja jäsenpalvelu YSTEAn työpaikkaosastotyöryhmä on toiminut vuoden aikana aktiivisesti työpaikkaosastotoiminnan aktivoimiseksi erityisesti terveyspalvelualalla ja Oulussa on käynnistetty klubitoiminnan pilotti Kumppanuuskeskuksessa yhteistoiminnassa Erton kanssa. Klubitoiminnan käynnistämiseen liittyvä tapahtuma Ystäviä Ysteasta oli Oulussa 6.10.2009. Sosiaalialan palveluyksiköissä ja järjestöissä työpaikkaosastotoiminta on jo ollutkin hyvin vireää. Työyhteisöjen kehittäminen, työhyvinvointi, työsuojeluun liittyvät tehtävät työpaikoilla Työsuojeluvaltuutettujen rooli työpaikoilla on vahvistunut. Tavoite-, kehitys- ja kehittämiskeskustelut työpaikoilla ovat tulleet jäädäkseen ja pysyväksi osaksi työpaikan yhteistoimintaa ja ne ovat oleellinen työkalu työhyvinvoinnin takaamiseksi. Näitä asioita olemme yhdessä kehittämässä liittomme ERTOn kanssa koulutusten ja kurssien kautta. YHTEISKUNNALLINEN EDUNVALVONTA Näkemysten ja tavoitteiden välittäminen ERTOon sekä STTK:n yhteiskunnalliseen edunvalvontaan Yhdistyksellämme on edustus ERTOn edustajistossa sekä hallituksessa ja STTK:ssa. Tätä kautta meillä on vaikutuskanava sekä liittoon että erilaisten kannanottojen muodossa myös STTK:hon. Näistä tarkemmin kohdassa Edustukset. Omat hankkeet ja toteutus ERTOn kanssa Yhdistyksemme edustajat ovat mukana ERTOn yhteiskuntavaikuttamisen valiokunnassa ja siellä pääsemme vaikuttamaan tuomalla oman yhdistyksemme näkemykset esille

3 Edustajamme ERTOn yhteiskuntavaikuttamisen valiokunnassa 2009: Sirkku Mutru, Marjo Vierula, varalla Leena Siltanen. AMMATILLINEN JA KOULUTUKSELLINEN EDUNVALVONTA Henkilöstön edustajien koulutus ja osaaminen Liittomme ERTO on panostanut henkilöstöedustajien koulutukseen ja tukemiseen ja panostus jatkui voimakkaana myös vuonna 2009. Jäsenten ammattitaidon ja osaamisen kehittäminen Yhdistyksemme jäseniä kuuluu Opetushallituksen tutkintotoimikuntiin, mm. puhevammaisten tulkkipalveluiden, viittomakielisten ohjauksen ja hierojan tutkintotoimikuntiin. Näissä jäsenemme pääsevät suoraan vaikuttamaan alan koulutuksen tasoon ja kehittämiseen. Toimialalle valmistuvien opiskelijoiden sitouttaminen toimintaan Yhteistoiminnassa ERTOn kanssa edustajamme ovat käyneet alan oppilaitoksissa esittäytymässä ja kertomassa yhdistyksemme toiminnasta. Yhdistyksemme edustajat ovat mukana ERTOn koulutuspoliittisessa valiokunnassa, jossa käsitellään edellä mainittuja asioita, josta kannanotot liiton kautta lähtevät myös STTK:hon. Edustajamme ERTOn koulutuspoliittisessa valiokunnassa 2009: Kristiina Ahonen, Pekka Laukkanen, varalla Raija Similä JÄRJESTÖTOIMINTA Jäsenhankinta Yhdistyksemme edustajat ovat mukana ERTOn järjestötoimikunnassa, jossa jäsenhankinnan tehostamista käsitellään ja tehdään esityksiä kampanjoiden käynnistämisestä ja niiden kohdistamisesta eri toimialoille. Edustajamme ERTOn järjestötoimikunnassa 2009: Marjo Vierula, Sirkku Mutru, varalla Leena Siltanen ja Kristiina Ahonen Jäsenhankintaa on suoritettu erilaisten tilaisuuksien yhteydessä yhdessä muiden ertolaisten yhdistysten kanssa sekä aluejärjestöjen tilaisuuksissa ja jäsenten toimesta työpaikoilla. ERTOn asiantuntijat ovat suorittaneet

4 työpaikkakäyntejä yhteistoiminnassa henkilöstöedustajien kanssa. ERTOn jäsenhankintakampanja toteutettiin vuoden 2009 aikana lähinnä ilmoituskampanjan avulla, jolla pyrittiin lisäämään tunnettuutta. YSTEA oli budjetoinut kampanjaan omalta osaltaan 20.000 euroa, josta käytettiin runsaat 5000 euroa. Kampanjaa ei saatu toteutettua suunnitellulla tavalla. Kampanjointia jatketaan seuraavana vuonna. YSTEAn omaa suoraa jäsenhankintaa on suoritettu Viittomakielen Ohjaajien ja Geronomi-opiskelijoiden piirissä. Viittomakielen ohjaajat ovat perustaneet oman yhdistyksen, mutta he ovat liittyneet ERTOON/YSTEAAN opiskelijajäseninä. Joensuussa järjestettiin oma jäsenhankintatilaisuus 10.6.2009 elokuvaillan muodossa. Tapahtuman veti Miska Keskinen Erton toimistosta ja paikalle saatiin 8 potentiaalia jäsentä. YSTEA on tarjonnut toimintaa myös nuorille. Yhdistys järjesti retken Tallinnaan Sakun oluttehtaalle 12.9.2009, mutta retki jouduttiin peruuttamaan liian vähäisen osallistujamäärän takia. Helsingin Kampissa järjestettiin keilausilta 19.11.2009 ja paikalla oli 8 osallistujaa, osa myös potentiaaleja jäseniä. Yhteistyö Humak-Nurmijärven kampuksen kanssa on jatkunut. Tarkoitus on jakaa YSTEA-stipendi parhaalle valmistuneelle opinnäytetyölle lukuvuodelta 2009-2010. Työpaikkaosastojen, paikallinen ja talokohtainen toiminta Yhdistys on tukenut työpaikkaosastojen toimintaa 15 /jäsen/vuosi. Työpaikkaosastojen toiminnasta on laadittu ohjeistus, joka löytyy yhdistyksen nettisivuilta. Vuoden 2009 aikana on myönnetty toimintatukea 24 työpaikkaosastolle, yhteensä 8160 euroa. Vuoden 2009 työpaikkaosastoksi hallitus valitsi ODL Oulun työpaikkaosaston, jossa perustamisesta alkaen oli heti yli 60 jäsentä ja toiminta lähti alkuun hyvin aktiivisena. Olimme mukana kehittämässä ERTOn klubitoimintaa yhdessä ERTOn asiantuntijoiden kanssa. Pilottihanke toteutettiin Oulussa Kumppanuuskeskuksen ja ODL:n työpaikkaosastojen voimin. Pääkaupunkiseudulla oli järjestösopimukseen kuuluvien työpaikkojen yhteinen jäsenilta 24.3.2009. Järjestösopimuksen luottamusmiesten yhteinen koulutustilaisuus oli Helsingissä 16.5.2009.

5 Luottamusmiestoiminta ERTO järjesti kaikille yhdistyksille yhteisen Tavoitteet todeksi seminaarin Helsingissä 19.9.2009. Seminaarissa asetettiin tavoitteet seuraavalle neuvottelukierrokselle. YSTEAN jäseniä oli mukana 31. YSTEALLA oli 20.9.2009 aamupäivällä oma osuus, jossa paikalla oli 17 jäsentä. ERTON ja yhdistysten yhteisiä HED-kirjeitä on lähetetty luottamushenkilöille vuoden aikana 6 kpl, joissa on ollut mukana aina YSTEAN oma osio ja sen on tuottanut luottamusmiesvastaava Sirkku Mutru. Jäsenkoulutus, työhyvinvointi ja virkistys Kevätkokouksen yhteydessä Helsingissä 18.4.2009 oli jäsenistölle Tallinnan risteily, johon osallistui 98 jäsentä. Jäsenille järjestettiin yhdistyksen ensimmäinen oma kesäpäivä Tampereen Viikinsaaressa 13.6.2009. Osallistujia oli 50. Päivän ohjelmassa oli oman yhdistyksen esittelyä, Erton puheenjohtaja Tapio Huttulan tervehdys, luontopolkua, YSTEA-olympialaiset, saunomista, makkaranpaistoa ja päivän päätteeksi tanssia hyvän orkesterin tahdittamana. Yhdistys on tarjonnut jäsenilleen kotimaan lomatukea, joka on porrastettu lomaan vietettyjen päivien mukaan ja joka on tarkoitettu ei tuettujen lomien tukemiseen. Hakuohjeet ja lomake ovat nettisivuillamme. Lomatukea on myönnetty vuonna 2009: 2 vrk 9 kpl a 34 306 euroa 3-4 vrk 26 kpl a 51 1326 euroa 5 vrk 22 kpl a 85 1870 euroa, yhteensä 3502 euroa Senioritoiminta Yhdistys anoi KELALTA ASLAK-kuntoutuskurssia, joka suunnataan terveyspalvelualalla työskenteleville. Vuoden lopussa tuli myönteinen päätös ja kurssi alkaa lokakuussa 2010 ja jatkuu vuoden 2011 puolelle. Seniorityöryhmän ensimmäinen kokous oli keväällä, joka oli alustava toimintatapoja kartoittava kokous. Varsinaisesti työryhmä päätettiin perustaa hallituksen kokouksessa syysseminaarin yhteydessä. Työryhmän puheenjohtajaksi kutsuttiin Heimo Liimatainen ja sihteeriksi ja hallituksen edustajaksi varapuheenjohtaja Kaija Raatikainen. Työryhmän jäseniksi kutsuttiin ay-konkareita, joilla on pitkä historia yhdistystoiminnassa ja joiden tietämystä voidaan käyttää esim. 30- vuotishistoriikin tekemisessä.

6 Mukaan kutsuttiin syksyllä 2009 ERTON entinen järjestöpäällikkö Eeva Karttunen, YLTT:n entinen puheenjohtaja Raili Juvonen ja SOTT:n entinen puheenjohtaja Kaarina Perämäki. Strategiatyö YSTEASSA Työvaliokunta aloitti strategiatyön valmistelun kesäkokouksessaan heinäkuussa 2009. Hallituksen syyssuunnitteluseminaarissa idea esiteltiin hallitukselle. Varsinainen toteutus alkoi vuoden 2010 puolella. Valmistelijaksi kutsuttiin hallituksen ulkopuolelta Heimo Liimatainen. TIEDOTUS Messutapahtumat Jäsenlehti YSTEA on ilmestynyt kaksi kertaa vuoden aikana. Jäsenlehdessä on ollut viralliset kutsut kevät- ja syyskokouksiin, kokousmateriaalia, lomatukiohjeistus, jäsen- ja työpaikkahaastatteluja, puheenjohtajan palsta, pakinoita, sarjakuvia ja runoja, matkakertomuksia ja monenlaisia muita juttuja. Lehtiaineiston kokoamisesta on vastannut lehtivastaava Reijo Partanen. Lehden päätoimittaja on puheenjohtaja Matti Ojamo. Yhdistyksen nettisivut uusittiin täydellisesti vuonna 2008 ja sivuja on kehitetty koko vuoden 2009 ajan ja vuoden lopussa nettisivut olivat jo melkoinen tietopankki. Nettisivuista on vastannut nettivastaava Sari Jyrkkänen ja sihteeri Arja Lehtonen. Viestintätyöryhmä on tehnyt yhdistykselle viestintäkalenterin, jossa on kaikki yhdistyksen viestintään liittyvät toimenpiteet ja aikataulut. Jäsenistölle on lähetetty vuoden aikana 7 jäsenkirjettä sähköpostitse. Yhdistys osallistui Terve SOS messutapahtumaan Helsingissä 13.- 14.5.2009, Wanhassa Satamassa omalla osastolla, jota hoitivat paikan päällä Marjo Vierula ja Riitta Ukkola. Yhdistys oli mukana myös Helsingissä, Maailma kylässä tapahtumassa 23.5.-24.5.2009. Vastuuhenkilöinä toimivat Sirkku Mutru, Pekka Laukkanen ja Ertosta Miska Keskinen. Yhdistys on panostanut messujen ja tapahtumien takia ns. jakotavaran hankintaan. Vuoden aikana on hankittu muistilehtiöitä, Ystea-kortteja, hiirimattoja, purkkaa ja linssipyyhkeitä sekä kyniä. Olemme hyödyntäneet yhteistyötä kumppaniemme TURVAN ja Fazer Makeiset Oy:n kanssa.

7 KANSAINVÄLINEN TOIMINTA YSTEA on toiminut projektikummina Interpedian kautta. Yhdistyksellä on kummilapsi Etelä-Afrikassa. Hänen nimensä on Kogothatso Mokwape. Olemme myös liittyneet Kehitysalueiden palvelukeskuksen Kepan jäseneksi. HALLINTO JA TALOUS Yhdistyksen hallitus vuonna 2009 Puheenjohtaja Matti Ojamo, Järvenpää Varsinainen jäsen Kaija Raatikainen, Siilinjärvi Leena Siltanen, Espoo Sari Jyrkkänen, Tampere Arja Lehtonen, Turku Marjo Vierula, Kotka Riitta Ukkola, Oulu Reijo Partanen, Jyväskylä Kristiina Ahonen, Kirkkonummi Raili Karjalainen, Rovaniemi Raija Similä, Oulu Sirkku Mutru, Helsinki Pekka Laukkanen, Helsinki Yleisvarajäsenet I Kristina Westerholm, Oulu TP II Ella Lazareva, Helsinki, SJ III Anna-Greta Koort, Lahti TP SJ TP, varapuheenjohtaja TP, jäsenasiavastaava TP, nettivastaava TP, sihteeri TP, taloudenhoitaja, messuvastaava TP, messu- ja kokousvastaava SP, lehtivastaava SJ, opiskelijavastaava SJ, lomatukivastaava SJ, koulutus- ja kokousvastaava SJ, luottamusmiesvastaava SPR, kansainväl.asiat, kummilapsitoim. IV Soili Vivolin, Hyvinkää SJ V Terhi Vuorinen, Espoo, TP VI Anita Hartikka, Helsinki SPR Hallitus kokoontui vuoden aikana 10 kertaa, joista yksi oli sähköpostikokous. Yhdistyksen tilintarkastaja kaudella 2009 oli Pauli Aaltonen HTM ja varalla tradenomi Päivi Ollila. Hallituksen työryhmät 2009 EDUNVALVONTA- JA JÄSENYYSTYÖRYHMÄ Kaija Raatikainen, Leena Siltanen, Raili Karjalainen, Reijo Partanen, Pekka Laukkanen, Marjo Vierula, Riitta Ukkola

8 TYÖPAIKKAOSASTOTYÖRYHMÄ Raija Similä, Soili Vivolin, Susanna Vitikka, Virva Ryynänen, Taru Tammi, Kaija Raatikainen, Anne Baffour LUOTTAMUSMIESTYÖRYHMÄ Sirkku Mutru, Leo Turunen, Leena Siltanen, Susanna Vitikka, Sole Noranta TAPAHTUMATYÖRYHMÄ Riitta Ukkola, Marjo Vierula, tarvittaessa Raili Karjalainen, Leena Siltanen VIESTINTÄTYÖRYHMÄ Sari Jyrkkänen, Reijo Partanen, Arja Lehtonen, Kristiina Ahonen TYÖVALIOKUNTA Matti Ojamo, Kaija Raatikainen, Arja Lehtonen, Reijo Partanen, Marjo Vierula NUORISOTYÖRYHMÄ 27.3.09 alkaen Kirsi Viljamaa ERTO, Sanna Viljakainen, Kristiina Ahonen, Pekka Laukkanen Hallituksen työryhmät 2009 (5.9.2009 alkaen) EDUNVALVONTA- JA LUOTTAMUSMIESTYÖRYHMÄ Kaija Raatikainen pj, Raija Similä, Raili Karjalainen, Sirkku Mutru JÄSENPALVELUTYÖRYHMÄ Leena Siltanen pj, Marjo Vierula, Pekka Laukkanen, Riitta Ukkola VIESTINTÄTYÖRYHMÄ Arja Lehtonen pj, Sari Jyrkkänen, Reijo Partanen, Kristiina Ahonen TYÖVALIOKUNTA Matti Ojamo pj, Kaija Raatikainen, Arja Lehtonen, Reijo Partanen, Marjo Vierula NUORISOTYÖRYHMÄ (työskentelee yhdessä jäsenpalvelutyöryhmän kanssa) Kirsi Viljamaa ERTO, Sanna Viljakainen, Kristiina Ahonen, Pekka Laukkanen SENIORITYÖRYHMÄ (5.9.09 alkaen) Heimo Liimatainen pj, Kaija Raatikainen siht., Eeva Karttunen, Raili Juvonen, Kaarina Perämäki STRATEGIATYÖ Yhdistyksen strategiatyön valmistelijaksi hallitus kutsui Heimo Liimataisen

9 Yhdistyksen sääntömääräiset kokoukset 2009 Yhdistyksen ylintä päätäntävaltaa käyttävät sääntömääräiset kokoukset, joista kevätkokous oli 18.4.2009 Folkhälsanilla Helsingissä. Kevätkokouksessa oli 112 osallistujaa ja luennoitsijana oli Kuurojen Palvelusäätiön toiminnanjohtaja Hilkka Nousiainen aiheenaan Kolmannen sektorin näkymät. Kokous hyväksyi edellisen vuoden tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen. Syyskokous oli 14.11.2009 Panimoravintola Koulussa Turussa. Paikalla oli 58 osallistujaa. Kokouksessa valittiin erovuoroisten tilalle uudet varsinaiset jäsenet sekä yleisvarajäsenet hallitukseen. Puheenjohtajaksi valittiin Matti Ojamo, toimikaudelle 2010-2011. Syyskokous käsitteli ja hyväksyi hallituksen laatiman toimintasuunnitelman sekä talousarvion vuodelle 2010. Edustukset 2009 ERTON HALLITUS Matti Ojamo Kaija Raatikainen varalla Soili Vivolin, 6.6. alkaen Raili Karjalainen varalla Kristina Westerholm, 6.6. alk. Leena Siltanen ERTON TYÖTTÖMYYSKASSAN HALLITUS Taru Tammi varalla Anna-Greta Koort ERTON EDUSTAJISTO 2008-2011 Varsinaiset (7) Varajäsenet (7) Arja Lehtonen II TP, II varapj. Sari Jyrkkänen TP Marjo Vierula TP Leena Siltanen TP Terhi Vuorinen TP Riitta Ukkola TP Sirkku Mutru JÄRJ Kristiina Ahonen JÄRJ Raija Similä JÄRJ Raili Karjalainen JÄRJ Reijo Partanen SOS Susanna Vitikka SOS Anita Hartikka SPR Pekka Laukkanen SPR ERTON TYÖTTÖMYYSKASSAN EDUSTAJISTO 2008-2011 Varsinaiset (6) Varajäsenet (6) Sari Jyrkkänen TP Arja Lehtonen TP Leena Siltanen TP Marjo Vierula TP Riitta Ukkola TP Terhi Vuorinen TP

10 Kristiina Ahonen JÄRJ Raili Karjalainen JÄRJ, II varapj. Susanna Vitikka SOS Sirkku Mutru JÄRJ Raija Similä JÄRJ Anita Hartikka SPR TSN HALLITUS 2009 Tapio Huttula ERTO varalla Kaija Raatikainen YSTEA/ERTO TSN VUOSIKOKOUSEDUSTAJAT 2009 Terhi Vuorinen, Leena Siltanen, Reijo Partanen, Saila Kämppi varalla Anne Baffour STTK STTK edustajisto Arja Lehtonen 2009-2013 varsinainen Leena Siltanen 2009-2013 varaedustaja STTK valtuusto Arja Lehtonen II yleisvara 2005-2009 STTK:n liittokokous 5.-6.11.2009 Työvoimatoimikunnat Sirkku Mutru Matti Ojamo varsinainen Helsingin työllisyyden edistämistoimikunta 2009-2011 STTK kulttuuri, liikunta, nuorisotyö ja vapaa-aika toimikunta Sirkku Mutru STTK Akateemiset Uudenmaan TE-keskuksen työlupajaosto Sari Kokko Sirkku Mutru Kotka-Haminan seudun työelämäneuvottelukunta, Marjo Vierula Talous 2009 YSTEAN talousarviossa 2009 tulot arvioitiin 153.510 euroksi ja kulut samaksi eli budjetti oli nollabudjetti. Toteutuneet tulot ovat 171.436,40 euroa ja varsinaisen toiminnan kulut 180.773,49 euroa eli tilinpäätös on 9337,09 euroa alijäämäinen. Hallitus esittää tuloksen kirjattavaksi edellisten tilikausien yli/alijäämätilille.

11 ERTO Erton edustajiston kokoukset Erton edustajiston kevätkokous oli 6.6.2009 Crowne Plaza Helsinki hotellissa. Kaikki YSTEAN varsinaiset edustajat olivat paikalla. Kokous hyväksyi tilinpäätöksen 2008 ja totesi liittojen TU-Suora-Erto-MDU yhdistymisneuvottelut päättyneiksi. Uutta liittoa ei syntynyt, mutta yhteistyö jatkuu. Edustajiston syyskokous oli 28.11.-29.11.2009 Kylpylähotelli Rantasipi Aulangolla. Kokous päätti sääntömuutoksista, toimielinten palkkioista, jäsenmaksun 2010 suuruudesta sekä hyväksyi toimintasuunnitelman ja talousarvion 2010. YSTEA ja Keski-Suomen aluejärjestö tekivät aloitteen Erton jäsenpäivästä kesällä 2010. Asiaa selvittämään nimettiin yhdistysten edustajista työryhmä, joka esittelee asian edustajiston kevätkokouksessa 2010. YSTEAN edustajista oli paikalla viisi. Ystea-Erto yhteistyö ERTON ja YSTEAN yhteistyötä ja työnjakoa käsitellään vuosittain yhteistyöneuvottelussa, joka vuonna 2009 oli 25.5. ja sen jatkokeskustelu oli syyskuussa. Neuvottelussa sovitaan mm. jäsenhankinnan yhteisistä järjestelyistä. Lisäksi tammikuussa oli puheenjohtajan palaveri ERTON asiantuntijoiden kanssa käytännön yhteistoiminnasta ja silloin päätettiin missä muodossa ja milloin asiantuntijat ovat mukana YSTEAN tapahtumissa. Järjestöasiantuntijamme ERTOssa ovat olleet Pekka Juvonen ja Miska Keskinen sekä lakimiehenä on ollut Johanna Tykkä. Työttömyyskassa 2009 Erton työttömyyskassan edustajisto kokoontui 16.5.2009. Erton työttömyyskassa on maksanut YSTEAn jäsenille etuuksia vuonna 2009 seuraavasti: saajat euro/pv ka kk-palkka Ansiopäivärahaa 2.618.005,38 513 43,42 1445,10 Työttömyyden kesto 115,2 pv Aikuiskoulutustuki 322.387,05 55 Vuorotteluvapaa 262.337,90 61

12 Koulutuspäiväraha 68.844,49 12 Koulutus HED perusjakso Aktiivi Instituutissa 9.-19.2.2009 Yhdistyksen hallituksen koulutus: Jäsenrekisterijärjestelmä OpenDora 23.1.2009 SEED sähköinen kirje 24.1.2009 Mamu tukihenkilökoulutus 15.1. ja 5.2.2009 TJS tukikoulutus 15.10.2009 TJS vaihtoehdot potkuille 28.8.2009 ERTON järjestöpäivät Lahti 17.-18.10.2009 13 osallistujaa 8 osallistujaa 7 osallistujaa Sirkku Mutru Marjo Vierula Sirkku Mutru 6 osallistujaa (hallitus) Erton järjestämään koulutukseen osallistuneet yhdistyksen jäsenet vuonna 2009 Henkilöstön edustajien perehdytys I 20 Henkilöstön edustajien perehdytys II 17 Omat edut ja oikeudet 1. osa 11 Omat edut ja oikeudet 2. osa 8 Teemailta: Urailta 28 Teemailta: Ajanhallinta ja stressi 20 Osaaminen näkyväksi 9