Asunto Oy Kuopion, Kansallismaiseman kainalossa TUTUTU Kuopion n tarinaan!
Koti uijon kupeesta ihlajalaakson ympäristössä luonto on aivan kätesi ulottuvilla ja läsnä ainutlaatuisella tavalla. Alueelle rakentuva uusi asuinalue lisää kansallismaiseman idyllisyyttä yhteisöllisyydellään. avolaisen laulussakin se jo sanotaan: Kuin koeat sen kukkulat, kuin vaarat loistoisat! Ja laaksot kuinka rauhaisat, ja lehdot kuinka vilppahat, kuin tummat siimehet! ihlajaharjun historia ulottuu kauas, aina 1800- ja 1900-lukujen taitteeseen. Tällöin paikallinen metsänvartija asutti kyseisellä paikalla samannimistä taloa, joka sijaitsi Rahusenlammen pohjoispäässä. Alue oli osa Iso-appilan uijolta Kallavedelle asti ulottuneita metsä- ja viljelymaita, jotka käsittivät yhteensä 40 torppaa. Alueen historiasta muistuttaa nykyään samaisella paikalla kulkeva ihlajaharjuntie ja Rahusenlammen länsipuolelle, Kallantien toiselle puolelle rakentuva uusi asuinalue ihlajalaakso. uonto uijon monipuolisine mahdollisuuksineen näyttelee keskeistä osaa alueella ja sen lähitienoilla aina Kallaveden rannoille asti. Nykyaikaista asumista lähellä luontoa Kehittyvä asuinalue sykkii pitkiä perinteitä. Vanhojen torppien maat kohtaavat uudet nykyaikaiset asumismuodot uijon kupeessa tarjoten erinomaiset puitteet ulkoiluun ja liikuntaan. Kansallismaiseman naapurissa Kallaveden silmiä hivelevät järvimaisemat ovat aivan nuan takana. Vesistö avaa omat mahdollisuutensa monipuoliseen luonnossa liikkumiseen, esimeiksi kalastamiseen. iikenneyhteydet kunnossa Julkinen liikenne kulkee aivan asuinalueen kupeesta Kallantietä kohti keskustaa. Kävellenkään matkaa ei kerry kuin muutama kilometri, jonka voi tallustella aivan uijon kupeessa. Etäämmälle matkaavat pääsevät nopeasti E6:n kautta minne päin uomea tahansa. nousee sijaintinsa ja nimensä mukaisesti nkadulle pian valmistuvalle ihlajalaakson alueelle. Nimi on peräisin Kallantiellä sijaitsevasta punatiilirakennuksesta, jossa oli taannoin rautakaupan ruutivarasto. Rakennus on yksi harvoista alueella säilyneistä historiallisista rakennuksista. avainnekuvat ovat taiteilijan näkemys kohteesta. Tämä esite on laadittu yleisluontoisten tietojen antamiseksi. Esite perustuu huhtikuussa 017 käytössä olleisiin tietoihin.
eipomo As. Oy Kuopion Antikkalan rinteet K-Maet äiväkoti K-Maet äiväkoti Koulu Ravintola Ravintola äiväkoti ale ihapiirros Uuden alueen uudet pihat As Oy muodostuu kahdesta identtisestä talosta (A ja B). Talojen väliin jää suojaisa leikki- ja oleskelutila, jossa perheen pienimmät ja isommatkin voivat viettää vapaa-aikaansa. Talojen kellarikerroksista löytyy yhteensä 1 autotallipaikkaa, joista isoimmat ovat m² kokoisia. isäksi pihapiirissä on yhteensä 19 katettua autopaikkaa, jotka on sijoitettu pihapiirin sivuun istutusten suojaan. Näin pihaan jää kunnolla tilaa leikkiä ja oleilla. olkupyörille ja esimeiksi lastenvaunuille löytyy molemmista taloista reilut säilytystilat. ihlajalaakson puisto Mehubaari ounasravintola Motonet idl Kun tekee mieli rauhoittua esimeiksi työviikon jälkeen, on ihlajalaakso oikea paikka. aluat sitten rehkiä itsesi hikeen tai vain kuljeskella raittiissa ilmassa tai suunnata kenties kaupungin keskustaan ostoksille ja syömään. Vai kiinnostaisiko esimeiksi kalastaminen Kallaveden vesistöissä? Talviaikaan uijon hiihtoladut kulkevat aivan lähistöltä. ihlajalaaksossa maailma on auki! Koti aktiiviseen elämään As Oy täyttää monen asunnonetsijän haaveet ja toiveet. uijo lenkki- ja hiihtopolkuineen avaa hienot mahdollisuudet monipuoliseen luonnossa liikkumiseen ja rentoutumiseen. isäksi aivan lähettyviltä aukeavat Kallaveden vesistöt syventävät kokemusta entisestään. Miltä kuulostaisi kesäinen venepiknik tai talvinen hiihtoretki lämpimine mehuineen läheiselle pikkusaarelle? äiväkoti atakukkulan Toimintakeskus äiväkoti ale Etäisyyksiä Kuopion sta: ähikauppa... 100 m Antikkalan rinteet... 00 m Yliopistollinen sairaala...,5 km Kuopion keskusta... 4 km Tahko... 57 km Bussipysäkit Alueen nimikkokauppa palvelee nuan takana ja opinahjo perheen pienemmille löytyy kivenheiton päästä. Vielä pienemmille löytyy päiväkoti aivan alueen lähikaupan vierestä. Julkinen liikenne kuljettaa hujauksessa Kuopion torille, jonka ympäristöstä löytyy kaikki palvelut vaativampaankin makuun. Ja onhan tori myös erityisen tunnettu paikallisheku kalakukostaan! RUUTIKEARINKATU TAO B TAO A V EIKKI / OEEU V T V JÄTE 0 19 18 17 16 15 14 1 1 11 10 9 8 1 autokatos 9ap autokatos 10ap 7 6 5 4 9 40 41 4 1 V 8 7 6 5 4 1 0 9 8 7 6 5 4 4 44 45 46 47 48 49 50 51 V V V V V 5 5 54 55 56 57 58 59 60 61 6 6 64 65 V V 4 5 1:500
Asunto Oy Kuopion, Talo A ohjola Rakennus Oy Kellari AUTOTAI 1 AUTOTAI AUTOTAI AUTOTAI 4 AUTOTAI 5 AUTOTAI 6 1,5 m,0 m 18,0 m 17,5 m,0 m,0 m ihapiirros UONEITOJAKAUMA TAO A: tyyppi pinta-ala m² kpl 5,0 4 8,0 5 ++AK,5 4 + 8,0 4 ++ 4,0 4 ++ 47,0 4 56,0 4 65,5 5 4(5)++ 94,5 1 yht. 5 Oma koti on kuin turvasatama. en lämmöstä on mukava herätä kiireettömään aamuun ja nauttia pitkä aamupala. inne on mukava vetäytyä palautumaan arjen haasteista ja sen jälkeen suunnata taas kohti uusia askareita auton odottaessa lämpimänä autotallissa tai kevyenliikenteen väylän imiessä polkupyöräilijää vauhdin hurmaan. ihlajalaakso tarjoaa asukkailleen kaiken tarvittavan juuri sopivassa suhteessa ja juuri sellaisena kuin itse haluat. Koteja kaikenlaisiin tarpeisiin As Oy sta löytyy koteja monenlaisiin elämänvaiheisiin ja -tilanteisiin. Asuntojen koot vaihtelevat 5 m² yksiöistä aina 94,5 m² neljä huonetta käsittäviin asuntoihin, jotka ovat tarvittaessa muutettavissa viiden huoneen huoneistoiksi. uurimmassa osassa asuntoja, myös osassa yksiöistä on oma sauna. 8 m² yksiöissä on ranskalainen parveke, muissa huoneistoissa on lasitetut parvekkeet, joilta avautuu näkymät pihoille ja lähimetsiin. Asuntojen lattiat ovat paettia. Jokaisesta keittiöstä löytyy 60 cm leveä astianpesukone ja keraaminen liesi kupuineen. Yksiöissä, kaksioissa ja alle 60 m² kolmioissa on jääkaappipakastinyhdistelmä. Yli 60 m² asunnot on varustettu erillisillä jää- ja pakastinkaapeilla. Talot liitetään kaapeli-tv-järjestelmään, mikä mahdollistaa esimeiksi nykyajan tarpeet täyttävät nopeat laajakaistayhteydet. Asunnoissa on huomioitu ihmisten erilaiset tarpeet, ja pohjaratkaisuja on monenlaisia. öydät juuri itsellesi sopivan kodin, oli elämäntilanteesi mikä tahansa. Kun varaat oman asuntosi ajoissa, pääset vaikuttamaan kotisi pintaratkaisuihin. 1:00 J A + 8,0 m 0 5 10 15 0 m RUUTIKEARINKATU ryömintätila 1. kerros ohjola Rakennus Oy 1:500 TAOVAR. TAO B TAO A V EIKKI / OEEU VV KUIVAUUONE Mittasuhde: 1:500 0 5 10 40 50 m V T V JÄTE 17 16 15 14 1 1 11 10 9 8 9 4 1 0 19 18 autokatos 9ap autokatos 10ap 7 6 5 4 1 6 7
Talo A,.-4. kerros 1:00 Asunto Oy Kuopion, Talo A ohjola Rakennus Oy.-4. kerros ihapiirros ohjola Rakennus Oy 1, 9, A7 0 ++ 4,0 m, A0, A8, 8, A6 A5 + 8,0 m 5,0 m,, A1 Talo A, 5. kerros RUUTIKEARINKATU 4, 7, A5 A8 ++AK,5 m 5. kerros 0 5 10 15 0 m TAO B 5 4(5)++ 94,5 m (M4-varaus) TAO A V EIKKI / OEEU V, 6, V T JÄTE, 4, A A6 17 16 15 14 1 1 18 11 10 9 8 7 6 1 0 autokatos 9ap 19 autokatos 10ap 5 4 1 A7 ++ 47,0 m, 5, V 9 40 41 4 0 ++ 47,0 m ihlajalaakson puisto 8 7 6 5 4 1 0 9 8 7 6 5 4 4 V 44 45 46 47 48 49 50 V V V 51 58 59 60 5 5 54 55 56 57 V 61 6 6 64 65 V V 1:00 B AUTOTAI 1 AUTOTAI AUTOTAI AUTOTAI 4 AUTOTAI 5 AUTOTAI 6 1,5 m,0 m 17,5 m 17,5 m 1,5 m 5,0 m ohjola Rakennus Oy A6 B4 B4 1-V / IRT.VAR. (kpl) B0 B1 B7 B8 5 B Talo B, 1. kerros vss laitet. B1 0 5 10 15 0 m A7 A8 B6 B5 B5 B6 B4 B0 B1 B B 0 B19 B18 B17 IRT.VAR. (kpl) 1 Asunto Oy Kuopion, Talo B B16 B15 B A5 8 ohjola Rakennus Oy Kellari ihapiirros RUUTIKEARINKATU B1 B1 B + 8,0 m A A1 4 B B14 A8 1. kerros IRT.VAR. (5kpl) 1 B A7 A 0 B5 A6 B7 B1 A5 B8 B11 TAOVAR 4 B9 TAO B B10 B4 TAO A V EIKKI / OEEU J UONEITOJAKAUMA TAO B: tyyppi pinta-ala m² kpl 5,0 4 8,0 5 ++AK,5 4 + 8,0 4 ++ 4,0 4 ++ 47,0 4 56,0 4 65,5 5 4(5)++ 94,5 1 yht. 5 uom! Talon B kellarin ja 1. kerroksen kerrospohjat poikkeavat talosta A..-4. ja 5. kerrospohja ovat samat kuin talossa A. V T V JÄTE 16 15 1 11 10 9 8 1 0 19 18 17 14 1 autokatos 9ap autokatos 10ap 7 6 5 4 9 4 1 1:500 Mittasuhde: 1:500 ++ 4,0 m 5,0 m 1 ++AK,5 m 0 5 10 40 50 m ohjola Rakennus Oy 5 6 7 9 A0 1:500 B9 Mittasuhde: 1:500 0 5 10 40 50 m 8 9
5,0m Kerros 7040 A 9 & Kuopio B 9 nkatu 5-7 Kerros 7 & B 17 Kerros 4 A 5 & B 5 Kerros 5 A & B A 7 hjola Rakennus Oy s Oy Kuopion utikellarinkatu 5-7 40 Kuopio +kt+s+alk,5 m 6 4 1 K ONE ohjola Rakennus Oy As Oy ohjola Kuopion Rakennus Oy 1h+kt A 7 ++AK,5m Kerros A 8 & B 8 Kerros 6 & B 16 Kerros 4 A 4 & B 4 Kerros 5 & B 1 1h+kt 1h+kt A 7 AK JK JK hissik 5,0 m varaa oikeuden tarvittavien lvis-kotelointien tekoon, jotka eivät näy kuvissa. ohjola Rakennus Oy AK E A8 ++AK,5 m JK E AK JK hissik ohjola Rakennus Oy A8 ++AK,5 1:00 JK J AK A AK + 8,0 m 0 5 10 15 0 m E JK E TAOVAR. VV KUIVAUUONE AK 8,0m Kerros 1 & B 1 Kerros & B 11 Kerros & B 19 Kerros 4 A 7 & B 7 Kerros 5 & B 4 E ohjola Rakennus Oy h+kt+s 4,0 m 0 8 A 6 A ohjola Rakennus Oy nkatu 5-7 h+kt 8,0 m A A 5 ohjola Rakennus Oy h+kt+s 4,0 m 0 8 A 6 A V M JK AK A5 + 8,0 m E E 0 ++ 4,0 m ohjola Rakennus Oy 1:00 porras ohjola Rakennus Oy JK AK A5 + 8,0 m E V M J A E AK JK + 8,0 m porras AK JK V M TAOVAR. 5,0 0 5 10 15 0 m VV KUIVAUUONE ++ 1h+kt A 7 4,0m Kerros 0 & B 10 Kerros 8 & B 18 Kerros 4 A 6 & B 6 Kerros 5 A & B JK ++ 4,0m Kerros 0 & B 10 Kerros 8 & B 18 Kerros 4 A 6 & B 6 Kerros 5 A & B AK E (pp ( Mittasuhde: ohjola Rakennus Oy ohjola Rakennus Oy V M A 0 E + 8,0 m E AK AK JK Mittasuhde: 10 11
++ ohjola Rakennus Oy As Oy Kuopion 47,0m Kerros 7040 A 7 & B Kuopio 7 Kerros 5 & B 15 Kerros 4 A & B Kerros 5 A 0 & B 0 1h+kt A 7 ohjola Rakennus Oy h+kt+s A A 0 A 8 E AK E V A7 ++ 47,0 m M AK JK 4(5)h+kt+s 94,5 m A 5 ohjola Rakennus Oy ohjola Rakennus Oy h+kt+s A 4 A 6 4 A A 9 E WC M A6 1h+kt A 7 M1 AK JK K ohjola Rakennus Oy 65,5m Kerros 1 A 4 & B 4 Kerros A 6 & B 6 Kerros 4 & B 14 Kerros 4 A & B Kerros 5 A 9 & B 9 M M1 ONE 56,0m Kerros 1 A & B Kerros & B 1 Kerros A 0 & B 0 Kerros 4 A 8 & B 8 JK M AK A E JK AK M 5 4(5)++ 94,5 m ohjola Rakennus Oy (M4-varaus) M 4(5)h+kt+s 94,5 m A 5 E WC A6 AK JK K J A + 8,0 m TAOVAR. JK VV KUIVAUUONE 4(5)++ AK 94,5m Kerros 5 A 5 & B 5 E (pp ( M1 E M1 WC E AK 1:00 JK A 0 5 10 15 0 m JK AK 4 JK AK ohjola Rakennus Oy V porras ) Mittasuhde: ohjola Rakennus Oy M 5 4(5)++ 94,5 m (M4-varaus) M Mittasuhde: 1 1 A + 8,0 m
5-7 Talo A Rakennustapaseloste 0.1.016 kaakkoon kaakkoon 1:400 ohjola Rakennus Oy Oy 5-7 7040 luoteeseen Kuopio ohjola Rakennus Oy Talo B uoteeseen uoteeseen uoteeseen koiliseen As As Oy Oy Kuopion lounaaseen koiliseen 1:400 0 10 0 0 40 m 0 10 0 0 40 m ounaaseen ounaaseen ounaaseen Rakennuskohde Asunto Oy Kuopion, 7040Kuopio Tontti Kuopio,, tontti 7 UIJO/ 4/ 7 sekä A alue tontti 7 UIJO/ 4/ 6. Tontit ovat kaupungin vuokratontteja. Kaavoitus Alueella on voimassa oleva asemakaava. isätietoja: Kuopion alueellinen rakennusvalvonta, p. 017 185 174 (asiakaspalvelu). Rakenteet erustukset tehdään teräsbetonianturoille. Ala-pohjat ovat solumuovieristeisiä betonilaattoja. Välipohjat ovat teräsbetonisia ontelolaattoja, paksuus 70 mm + pumpputasoite. t ovat betonielementtiseiniä. Ovet ja ikkunat orrastaso-ovet ovat 1-lehtiset puuviilupintaiset. arvekkeiden ikkunaovet ovat ulosaukeavia ikkunallisia puuovia, ulkopuoli on alumiinia. Ranskalaisella parvekkeella ovet ovat sisäänpäin aukeavia, ikkunallisia puuovia, joiden ulkopuoli on alumiinia. uoneistojen sisäovet ovat tehdasvalmisteisia valkoisia laakaovia, leveys pääosin 9M. Ovikarmit ja karmilistat ovat puuta. aunan ovi on kokolasiovi (9M erikoissaranoilla). uonetilojen ikkunat ovat -kertaisia ja sisään aukeavia, ulkopuoleltaan alumiinipintaisia puuikkunoita. ääulko-ovi on metallilasiovi ja muut ulko-ovet puuovia. arvekkeiden ja ranskalaisten parvekkeiden kaiteet ovat alumiini-lasikaiteiset. arvekkeet ovat lasitettuja. einät uoneistojen väliset seinät ovat teräsbetonielementtejä. Kevyet väliseinät ovat pääosin teräsrankarunkoisia kipsilevyseiniä. esuhuoneet ja saunat ovat tehdasvalmisteisia armarine Oy:n valmistamia määtilaelementtejä. Yläpohja Yläpohjarakenteena on betoninen 65 mm ontelolaatta. Vesikaton katteena on kermikate. uonetilojen päällysteet tila lattia paetti O paetti paetti M paetti AUNA laatoitettu laatoitettu ERII-WC laatoitettu V paetti seinät paneloitu laatoitettu katto roisketasoitus tai roisketasoitus roisketasoitus paneloitu pinnoitettu levy Kalusteet ja varusteet Keittiöiden kiinteät kalusteet ovat tehdasvalmisteisia standardikalusteita valkoisella maalatulla mdf-ovella, R4. esupöytälevyt ovat ruostumatonta terästä (1- tai 1½-altainen). Työpöytätasot ovat laminaattipintaiset. Muut komerokalusteet ovat valkoisia melamiinipintaisia, R1. Vakiovarusteisiin kuuluvat: - 50 tai 60 cm leveä keraaminen liesi ja liesikupu. - Yksiöissä, kaksioissa ja alle 60 m:n kolmioissa jääpakastinkaappi yhdistelmä. Yli 60 m:n huoneistoissa erillinen jää- ja pakastinkaappi. - 60 cm leveä astianpesukone. - aunassa sähkökiuas ja saunajakkara. - Kylpyhuoneessa wc-istuin, valaisinpeili- ja allaskaappi. - Erillis-WC:ssä wc-istuin, valaisinpeili- ja allaskaappi. attia ja altaan tausta laatoitettu ja jalkalistana on lattialaatta. Antenni- ja puhelinjärjestelmät Talot liitetään kaapeli-tv-järjestelmään. Varustetaan yleiskaapeloinnilla ja ovipuhelinjärjestelmällä. Talotekniikka - Keskitetty tulopoistoilmanvaihto lämmöntalteenotolla. - Kaukolämpö, lämmönluovutus pattereilla. - esuhuoneissa ja saunoissa on mukavuuslattialämmitys sähköllä. attialämmityksen kuluttama sähkö menee asunnon sähköön. - uoneistokohtainen kylmän ja lämpimän veden mittaus. - Asunnoissa vekovirtakäyttöiset palovaroittimet. Autopaikat Yhtiössä on 1 autotallia, 19 autokatospaikkaa ja 46 avopaikkaa. Katos- ja avopaikat ovat lämmitystolpallisia. Yhtiölle kuuluvat tilat Tekniset tilat, V, asuntokohtaiset irtaimistovarastot, ulkoiluvälinevarasto ja kuivaushuone. Tiedot ovat alustavia. Oikeudet muutoksiin pidätetään. 1:400 1:400 0 0 10 10 0 0 0 0 40 40 m m luoteeseen lounaaseen uoteeseen ounaaseen 14 15
ohjola Rakennus Oy Keski- ja Itä-uomi uijonkatu B, 70100 Kuopio Vaihde 00 7759 600 pohjola@pohjolarakennus.fi www.pohjolarakennus.fi ohjola Rakennus on suomalainen perheyritys. Meillä on yli 8 vuoden tietämys siitä, mitä asiakkaamme kotiaan valitessaan arvostavat. Näitä koteja olemme rakentaneet jo yli 10 000. Rakentamiimme asuntoihin valitaan laadukkaiksi ja kestäviksi todetut tekniset ratkaisut sekä materiaalit. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla ja pohjaratkaisut suunnitellaan ammattitaidolla. Kun haet kohtuuhintaista, laadukasta kotia, käänny meidän puoleemme! Koein luottoluokitus Bisnode 017 uomen parhaat työpaikat 017 Finland 04/017 Mainio Oy