Lohjan kaupungin kiinteistökortisto Harmaa lista II -

Samankaltaiset tiedostot
Lohjan kaupungin kiinteistökortisto 2018 Harmaa lista I

Lohjan kaupungin kiinteistökortisto Harmaa lista III. Tilatyöryhmän hyväksymä

LOHJA Alakoulut , kartta 1/2 (pohjoinen) Pohjakartta: Lohjan maankäytön rakenne (kv )

TASAVALLAN PRESIDENTINVAALI 2018

Esi- ja perusopetuksen kouluverkkoselvitys

Rakennus kunnan omalla tontilla, pihaalue kyläyhteisön tontti. Huomioitava myynnissä. Ostokiinnostusta kiinteistöstä ollut.

Selvitys Karjalohjan lämpölaitoksen paikasta. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus TL

Yleiset ennakkoäänestyspaikat vuonna 2018, presidentinvaalit

Lohjan liikenneturvallisuussuunnitelma Koulujen kohtien toimenpiteet Joulukuu 2016

Lohjan Kaupunki Tekninen toimi Ruoka- ja siivouspalvelut KEITTIÖVERKKO. Palveluverkkoselvitys Lohjalla

Sisällysluettelo Sisällys

Kaupungin tilat Kauklahden alueella Tilannekatsaus. Kauklahti-Foorumi Carl Slätis Tilakeskus-liikelaitos

Sisällysluettelo Sisällys

MYYDÄÄN. Monien mahdollisuuksien kiinteistöt Metsäkouluntiellä Sanginsuussa Oulujoen varrella

Sisällysluettelo Sisällys

[VARHAISKASVATUKSEN PALVELUVERKKO ]

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2018 Tilasto-osa

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2017 Tilasto-osa

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Kiinteistölautakunta To/

KIINTEISTÖT Tilasalkku E

RAAHE - MIKONKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

Investointihankkeiden käyttösuunnitelma 2018

Nuorisotoimen verkko. Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta /00.01.

SALKKU E 211 rakennusta

MYYDÄÄN KOULUTUS- JA MAJOITUSKESKUSKIINTEISTÖ ESPOON SIIKAJÄRVELLÄ

Tilapalvelut. Tilannekatsaus Yhtymähallitus RIVERIA.FI

Liikuntapaikkaverkko. Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

MYYDÄÄN TOIMISTO-/LIIKEHUONEISTOT VALKEAKOSKEN KESKUSTASTA

Tarjousten perusteella myytävät kohteet. Rajamäellä kaksi rakennettua kiinteistöä

SUUNNITELMAT, SELVITYKSET JA YLEISKAAVAT

Nurmijärven kunta myy tarjousmenettelyllä Rajamäeltä asemakaavaalueelta kaksi rakennettua kiinteistöä

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

HIIDEN OPISTO Toimintakertomus

MYYDÄÄN KASARMIRAKENNUS 20

Kiinteistöjen toimenpide esitys kiinteistöpoliittista ohjelmaa varten 2014.

Joroisten kunta kiinteistöstrategia. Vuosille

MYYDÄÄN KASARMIRAKENNUS 18

SUUNNITELMAT, SELVITYKSET JA YLEISKAAVAT

II + täydet kellaritilat Menot Tulot Korjauskustannukset lähivuosina: (suunniteltu projekti, hintataso 11/2009)

Asuinpinta-ala 170 m2 (200 m2). Alakerran tilat n. 100 m2, yläkerrassa asuintilaa n. 70 m2. Lisäksi pesutilat, tekninen tila ja lasitettu terassi.

SELVITYS RANTALAN PAPPILAN ALUEEN MAANKÄYTÖN EDELLYTYKSISTÄ

Nuorisotoimen verkko. Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

Vihti, Otalampi Kohdenumero h+k+s+at, 146,0 m²/146,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00

Nakkilan kunta tarjoaa ostettavaksi Nakkilan Viikkalan kylässä sijaitsevan vanhan koulurakennuksen piharakennuksineen.

MYYNTIESITE. HARJAVALLAN SAIRAALA Sairaalantie 14, Harjavalta

Muukonniemen koulu, liikuntasali-, sauna- ja talousrakennus

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI MYY VOHDENSAAREN KOULUKIINTEISTÖN

SEPÄNKATU KUOPIO

PIHA-ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDON TYÖALUEKARTAT

Kosken koulukeskuksen rakennushankkeen asukastilaisuus

PUSULA PUSULA NUMMI LOHJA SAMMATTI KARJALOHJA KESKUSTA

Palveluverkkotyöryhmän keskeiset ehdotukset ja niiden vaikutukset

Tyhjien ja vajaakäyttöisten rakennuksien tulevaisuus - Ns. Harmaa lista III

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa

KOULUJEN KORJAUSVELKA ja kunto TULOSSA OLEVIA KORJAUSTOIMIA. Peruskorjauksen kustannusarvio,

Liite 3 tarjouspyyntöön H156-16, HEL Luukin kartanoalueen käyttöoikeussopimus ALUE-, RAKENNUS- JA KALUSTOINVENTAARIO

LOHJAN KAUPUNKI KAAVOITUSOHJELMA

Kouluverkko organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta Palveluverkko- ja 125/ /2015

Lappeenrannan kaupungin salkutusjärjestelmä on seuraavanlainen:

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0944_18 HEL

Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina esitetyt rakennetut kiinteistöt

PuSula. nummi. Sammatti. karjalohja. keskusta

Omakotitalojen myynti osoitteessa Satamakatu 32 ja Satamakatu 30 b

MYYDÄÄN NURMEKSEN VIRASTOTALO

TARMONPOLKU 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS

MYYTÄVÄT KIINTEISTÖT Kunnanhallituksen päätös

Toimintakertomus. Toimintakertomus 2017 HIIDEN OPISTO. Maahanmuuttajaopetus / Education for immigrants

Riihikallion koulukeskus. Vaihtoehtoiset mallit

K O H D E I N V E N T O I N T I L O M A K E

Omakotitalo. Lohja, Virkkala Kohdenumero h,avokeittiö,s, 154,0 m²/394,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh.

104,0 m², 3h, k,

Paras vaihtoehto. Ensimmäinen yritys ei tuottanut tulosta. Oma käyttö Vuokraus Myynti Muu ratkaisu

Myydään toimitilakiinteistökokonaisuus n kem², oma tontti m². Sepänkatu 1, Kuopio

TAMPEREEN KAUPUNKI Ympäristölautakunta

Yritystila Oy:n vastuulle siirtyvät rakennukset

Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4)

Tuotot-Kulut :03 TA 2014 / Lautakunta vaihe /LTK 2014 Kustannuspaikka 40-4 Tekniikka ja ympäristöpalvelut TA 2013 LTK 2014 Tot%

Teollisuustilat. Kehitys-Parkki Oy ylläpitää rekisteriä vapaana olevista tiloista teollisuus- ja tuotannollisille ym. yrityksille.

L APPEE N RA N N A N K A UPU N K I. Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 1

Toiminta- kertomus HIIDEN OPISTO HIIDEN OPISTO. HIISI-INSTITUTET Toimintakertomus Maahanmuuttajaopetus / Education for immigrants

Kaavoitusohjelma , päivitys. Vetovoimalautakunta Skanska Talonrakennus Oy ja P&R Arkkitehdit Oy. Hiidenkaari, YIT ASIAKIRJA 2.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ESIOPETUKSEN JA PERUSOPETUKSEN NYKYTILA

Sysmä, Otamo Kohdenumero h,k,s,psh,wc, 230,0 m²/260,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00

MYYDÄÄN RAKENNETTU KOHDE. Kuikkulankatu 8 TURKU

Rakennus on viimeksi ollut päiväkotikäytössä ja sen käyttötarkoitus on v muutettu päiväkodiksi.

MYYDÄÄN RAKENNETTU KIINTEISTÖ

MYYDÄÄN M 2 TOIMISTOTILAA SOIHTULANTIE ILOMANTSI

Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit

Ranuan monitoimitalo. Sijaintivaihtoehtoselvitys

TUUSULAN PERHETUKIKESKUS

AGILITY- HARJOITUS- KENTTÄ KOIRAPUISTO PUU - VOIMALA OMAKOTI- TALOT. n m 2. 2 krs. n m 2 OMAKOTI- TALOT n m 2. n.

Asia: Poikkeamishakemus koskien kiinteistöä RN:o ja sillä sijaitsevaa entistä Ul. Pyhäjärven kunnantaloa, Karkkila

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

136,0 m², 5h, k, kph,...,

KIINTEISTÖARVIOINTI. Kohde: Yrittäjätalo Företagshuset, Näsby, Houtskari

Transkriptio:

Versio 16.5.217 n kaupungin kiinteistökortisto 218 - Harmaa lista II - Aineisto sisältää tilakortit ja kiinteistöt, joiden jatkosuunnittelu on käynnissä

n kaupungin kiinteistökortisto 217 Kohta sisältää kiinteistön perustiedot ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) Kohta sisältää kiinteistön käyttötarkoituksen Kohta sisältää kiinteistölle suunnitellut peruskorjaukset tai investoinnit (< 3%) Kohta sisältää kiinteistölle tehdyt tai kaavaillut päätökset tai linjaukset Tietoja tontista, kaavamääräyksistä ja suojelusta. Kohta sisältää kiinteistön käyttötietoja Kohta sisältää kiinteistöstä otettuja valokuvia (Trellum kierto joulukuu 217) Kohta sisältää osoitteella tehdyn Google karttahaun

Hakemisto rakennusten arvot, korjausvelka ja perusparannustarve v.216 Kohde 1 22Laguksenkatu 28 soluasunnot (4 kpl) 2 215Lempinkatu 8A, soluasunnot (4 kpl) 3 215Lempikatu 8B, soluasunnot (4 kpl) 4 218Louhenkatu 7 asunnot (7 kpl) 5 219Lukkarinkuja 4, asunnot (7 kpl) 6 221Lövinginkatu 9, asuinkiinteistö 7 227Nummentie 57, asuinkiinteistö 8 232Paloniementie 5, asuinkiinteistö 9 233Paloniementie 5 A, asunnot (4 kpl) 1 233Paloniementie 5 B, soluasunnot (4 kpl) 11 233Paloniementie 5 C, soluasunnot (4 kpl) 12 239Kuilukatu 3 (ent. Sahakatu 9) asunnot (4 kpl) 13 24Siirtoväentie 15 soluasunnot (4 kpl) 14 24Siirtoväentie 15 soluasunnot (4 kpl) 15 243Hemmolankatu 27 A 15 243Hemmolankatu 27 B 16 247Vallaantie 19 A 16 247Vallaantie 19 B 16 247Vallaantie 19 C 17 275Koivu, vanhusten asuinrakennus 17 275Tähti, vanhusten asuinrakennus 17 2721Vanhustenasunnot (Aunen tupa), Oilaantie 19 18 275Paloniementie 63 A/ Ukkokoti I 18 275Paloniementie 63 talousrakennus 19 275Paloniementie 63 B, soluasunnot (4 kpl) 2 275Paloniementie 63 C 21 283Palvelukeskus Tupala 22 2832Pienryhmäkoti Kotola 23 521Monkola, virastotalo 24 523Päihdeklinikka 25 524Gunnarlan päiväkoti, vanha osa 25 524Gunnarlan päiväkoti, uusi osa 26 525Kartanomäen vanhainkoti (Niilonpirtin väistöt. 217 asti) 27 526Kartanonpuiston päiväkoti 28 528Karstuntie 77, päärakennus (Kokkokallio) 28 528Karstuntie 77, sauna 28 528Karstuntie 77, talousrakennus 29 5211Lintulan päiväkoti, Puu-Lintula 3 5211Lintulan päiväkoti, Kivi-Lintula 31 5214n vanhusten palvelukeskus 32 5215Moision päiväkoti 1 33 5387Moision päiväkoti 2 33 5387Moision päiväkoti 2, pihavarasto 34 5221Päiväkoti Oravainen ja hammashoitola Laguksenkatu 28, Lempinkatu 8A, 82 Lempinkatu 8B, 82 Louhenkatu 7, Lukkarinkuja 4, 87 Lövinginkatu 9, Nummentie 57, Paloniementie 5, 845 Paloniementie 5A, 845 Paloniementie 5B, 845 Paloniementie 5C, 845 Kuilukatu 3, Siirtoväentie 15, 87 Siirtoväentie 15, 87 Hemmolankatu 27 A, 815 Hemmolankatu 27 B, 815 Vallaantie 19 A, 87 Vallaantie 19 B, 87 Vallaantie 19 C, 87 Toivonkuja 4A, 912 Karjalojha Toivonkuja 4B, 912 Karjalojha Oilaantie 19, 385 Pusula Paloniementie 63A, 845 Paloniementie 63A, 845 Paloniementie 63B, 845 Paloniementie 63C, 845 Toivonkuja 6, 912 Karjalojha Toivonkuja 5, 912 Karjalojha Karstuntie 4, Ojamonkatu 36, Betonikatu 4, 815 Betonikatu 4, 815 Paloniementie 65, 845 Kartanonkatu 4, 82 Karstuntie 77, Karstuntie 77, Karstuntie 77, Kirkkokatu 2-4, Kirkkokatu 2-4, Ojamonkatu 34, Talpelankatu 2-4, Kurjenkatu 14, Kurjenkatu 14, Kirjastopolku 4, 85 Pusula Karjalohja Karjalohja Karjalohja Karjalohja P:num 82 82 87 845 845 845 845 87 87 815 815 87 87 87 385 912 912 845 845 845 845 912 912 815 815 845 82 85 V 1991 1991 212 19 1955 21 1924 1949 194 26 211 194 213 1991 1991 1991 1968 1968 1968 1991 1991 29 1953 1953 1991 212 1991 1995 1985 196 2 29 1952 1985 1928 1928 1928 1954 1924 1981 1989 213 213 1966 35 36 5221Päiväkotios.Pähkinäiset/Kotikolo sekä Mäntynummen eläinl. 5222Mäntynummen päiväkoti Kirjastopolku 7, 85 Mäntynummenkuja 4, 85 85 85 1966 1974 37 38 38 39 4 41 43 5223Mäntynummen terveysasema 5225Onnen Omenan päiväkoti 5225Onnen Omenan päiväkoti, laajennus 5227Kaarna-talo, Karnaistenkatu 46 523Päiväkoti Omppu, Virkkala 5234Perttilän päiväkoti 5237Ojaniittutalo (päiväkoti ja koulu) Mäntynummenkuja 3 A, 85 Sipintie 1, 868 Sipintie 1, 868 Karnaisenkatu 46, Virkkalantie 4 B, 87 Hakulintie 28, 85 Ojaniitunkatu 3, 815 85 868 868 87 85 815 1999 1999 29 1962 1947 199 216 44 44 44 5248Keskustan terveysasema, vastaanotto 1 b, 1c, vuodeos. 2 ja 3 5248Keskustan terveysasema, vastaanotto 1 a ja 2 a 5248Keskustan terveysasema, krs. laboratorio Ojamonkatu 36, Ojamonkatu 36, Ojamonkatu 36, 1959 1959 1959 44 44 45 46 47 48 5248Keskustan terveysasema, ja krs, tukipalv. ja vuodeos 4 5248Keskustan terveysasema, Aurlahden perhekeskus 525Roution päiväkoti 5252Liessaarenkatu 2 5253Vieremän päiväkoti 5254Virkkalan päiväkoti Ojamonkatu 36, Ojamonkatu 36, Kalliomäentie 4, 835 Liessaarenkatu 2, Siltalantie 19, 87 Lähdehaankuja 6, 87 835 87 87 1959 1959 1983 192 1988 1977 49 5 5255Daghemmet Petter + Lilla My, Virkkala 5256Virkkalan terveysasema Petter Forsströmin tie 1, 87 Virkkalantie 7, 87 87 87 198 1978 51 52 52 53 54 55 55 56 57 58 59 6 61 62 62 62 63 64 5257Voudinpuiston päiväkoti 5258Anttilan koulu 5258Musiikkiopisto 5259Asemanpellon koulu 5259Asemanpellon koulu, voimistelusalirakennus 526Harjun koulu 526Harjun koulu parakki 5261Hiiden entinen koulu 5262Järnefeltin koulu 5263Karstun koulu, rakennus 1 5263Karstun koulu, rakennus 2 5263Karstun koulu, talousrakennus 5263Karstun koulu, voimistelusali-rakennus 5264Källhagens skola/gymnasium 5264Källhagens skola/gymnasium, liikuntasali 5264Källhagens skola/gymnasium laajennus 5264Källhagens skola/gymnasium, varasto, ent. lämpök. 5265Lehmijärven koulu Rusthollinkatu 1, 82 Kirkkokatu 6, Kirkkokatu 6, Munkkaantie 35, 85 Munkkaantie 35, 85 Toivonkatu 2, Toivonkatu 2, Karstuntie 354, 845 Helsingiuksentie 56, 87 Karstuntie 1145, 848 Karstuntie 1145, 848 Karstuntie 1145, 848 Karstuntie 1145, 848 Lukkarinkuja 2, 87 Lukkarinkuja 2, 87 Lukkarinkuja 2, 87 Lukkarinkuja 2, 87 Kesäkodintie 18, 85 82 85 85 845 87 848 848 848 848 87 87 87 87 85 1974 1983 21 1949 197 1956 1956 1956 1968 192 192 192 1996 196 198 28 196 1952 65 5266Mäntynummen yhtenäiskoulu, Nuorisotila/Ya Mäntynummenkuja 15, 85 85 212 65 5266Mäntynummen yhtenäiskoulu, hallintotilat Mäntynummenkuja 15, 85 85 214 65 5266Mäntynummen yhtenäiskoulu Mäntynummenkuja 15, 85 85 1978 65 5266Mäntynummen yhtenäiskoulu Mäntynummenkuja 15, 85 85 1964 66 5266Mäntynummen kirjasto (Mäntynummen koulun ent. liik) Mäntynummenkuja 15, 85 85 212 67 68 69 7 7 71 71 72 73 74 75 75 75 76 77 78 79 79 79 79 8 81 82 83 84 85 86 87 88 88 88 89 5266Mäntynummen koulukeskuksen liikuntahalli 5268Maksjoen koulu 5268Maksjoen koulu, tilaelementti 5269Metsolan koulu 5269Pikku Metsola 5271Muijalan koulu 5271Muijalan koulu, iltapäiväkerho 5271Muijalan päiväkoti 5273Nummenkylän koulu 5273Nummenkylän päiväkoti 5274Nummentaustan koulu, vanha osa 5274Nummentaustan koulu, uusi osa 5274Nummentaustan koulu talousrakenus 5274Nummentaustan koulu, TE1 5275Ojamon koulu 5276Perttilän koulu 5277n yhteislyseo, vanha osa auditorio/väestötilat 5277n yhteislyseo, vanha osa 5277n yhteislyseo, uusi osa 5277n yhteislyseo, vanha osa Hiidenopisto 5278Pullin koulu 5278Pullin koulu, voimistelusalirakennus 5278Pullin koulun asuntorakennus (2 kpl) 5279Rauhalan koulu 5279Rauhalan koulun tilaelementti 528Ristin koulu, rakennus 1 528Ristin koulu, rakennus 2 (tilaelementti) 528Ristin koulu, esikoulurakennus 5281Routin koulu/jalavan koulu/päiväkoti/nuorisotila 5281Routin koulu/jalavan koulu 532Roution nuorisotalo 5282Solbrinkens skola Mäntynummenkuja 15, 85 Lammentie 2, 87 Lammentie 2, 87 Gunnarlankatu 1, 815 Gunnarlankatu 1, 815 Takaniityntie 26, 868 Takaniityntie 26, 868 Takaniityntie 26, 868 Nummenkyläntie 113, 868 Nummenkyläntie 113, 868 Ahonkatu 18, 815 Ahonkatu 18, 815 Ahonkatu 18, 815 Ahonkatu 18, 815 Kartanonkuja 4, 82 Hakulintie 3, 85 Karstuntie 6, Karstuntie 6, Karstuntie 6, Karstuntie 6, Mynterläntie 228, 85 Mynterläntie 228, 85 Mynterläntie 228, 85 Helsingiuksentie 71, 87 Helsingiuksentie 71, 87 Tynninharjuntie 1, 87 Tynninharjuntie 1, 87 Tynninharjuntie 1, 87 Havumetsäntie 4, 835 Havumetsäntie 4, 835 Havumetsäntie 4, 835 Asemakatu 1, Loha 85 87 87 815 815 868 868 868 868 868 815 815 815 815 82 85 85 85 85 87 87 87 87 87 835 835 835 211 1926 1996 1994 213 1997 22 1993 1958 23 1971 1971 1971 22 1977 1992 1954 1954 1999 1954 1923 1996 1987 196 23 1953 1976 1947 217 215 1987 1991 9 91 92 93 94 95 95 96 97 98 99 5284Virkby skola 5285Harjulan monitoimitalo 5286Daghemmet Laban 5287Lastensuojeluyksikkö, Ojamonharjuntie 64B 5289Kässä, kivirakennus 5289Kässä-taidetalo, päärakennus alakerta 5289Kässä-taidetalo, päärakennus yläkerta 529n teatteri 5295Sairaalatie 4, nuorisopaja / työttömien tila/ HALLI 1 5297n Pääkirjasto 5298Ojamon sivukirjasto Petter Forsströmintie 1, 87 Kullervonkatu 7, Karstuntie 17, Ojamonharjuntie 64B, 82 Tynninharjuntie 21, 87 Tynninharjuntie 21, 87 Tynninharjuntie 21, 87 Suurlohjankatu 12, Sairaalatie 4, 82 Karstuntie 3, Kartanonkuja 4, 82 87 82 87 87 87 82 82 1949 1933 1956 215 192 192 192 1978 25 1977

Hakemisto 1 11 12 13 14 15 16 17 17 17 17 17 17 17 18 19 11 111 112 113 114 114 114 115 116 116 116 116 116 117 118 119 12 121 122 123 124 125 125 126 127 128 129 13 13 131 132 133 134 134 135 136 137 138 139 139 14 141 534Virkkalan kirjasto/palotalo 5312Kanoottivaja, Aurlahti 5314Tennarin lukiosali 5315Kirkniemen entinen koulu, kivikoulu 5315Kirkniemen entinen koulu, puukoulu 5316Sairaalatie 4, varastorakennus / HALLI 3 5317Kaupungin varikko, HALLI B, Kuntunkatu 4 5317Kaupungin varikko, HALLI A, Levysepäntie 1 5317Kaupungin varikko, SÄHKÖVARIKKO D, Levysepäntie 1 5317Kaupungin varikko, KATOS E, Levysepäntie 1 5317Kaupungin varikko, KATOS F, Levysepäntie 1 5317Kaupungin varikko, SÄHKÖVARASTO G, Levysepäntie 1 5317Kaupungin varikko, SÄHKÖ SOSTILA H, Levysepäntie 1 5317Kaupungin varikko, VARASTO I, Levysepäntie 1 5317Kaupungin varikko, HALLI C, Levysepäntie 12 5322Maksjoentie 11, ent. päiväkoti + teollisuushalli 5331Paloniemen VPK rakennus 5331Paloniemen VPK, piharakennus 5331Paloniemen VPK, kalustovarasto 5332Pekkalan mökit/toimisto 5332Pekkalan mökit/päärakennus 5332Pekkalan mökit/vanha sauna 5332Pekkalan mökit/aitta 5332Pekkalan mökit/sauna 5334Porlan asuinrakennus 5334Porlan talous/asuinrakennus 5334Porlan polttopuuvarasto 5334Porlan sauna 5334Porlan hautomo 5336Laurinkatu 5 (verovirasto) 5338Sivistystalo, Tehtaankatu 26 5342Vesilaitos/Tytyri 5346Väestönsuoja S1 (vanha) Väestönsuoja S3 (uusi) 5349Rantapaviljonki, Aurlahti 5351Haikarin kahvila 5351Haikarin sauna 5351Haikarin wc-rakennus 5351Haikarin varasto 536Sairaalatie 4, kierrätyskeskus/ HALLI 2 5369Veijolanpihan palvelutalo, Kivenkatu 8 537Palvelutalo Männikkö, Virkkalantie 4 A 5376Mäntynummen palvelutalo (Petäjäkoti) 5385Paloasema ja Tietohallintokeskus 5385Paloaseman varasto 542Tuotantokeittiö 551Sammatin päiväkoti 552Päiväkoti Pääskynpesä (yksityinen pk) 553Sammatin koulu 553Sammatin koulu laajennus 554Sammatin kirjasto 557Palvelukoti Kaisankallio, Sammatti 559Sammatin terveysasema ja nuorisotila Kellari 551Sammatin paloasema 5512Koivikon kievari (ravintola) 5512Koivikon kievari (talousrakennus) 5531Päiväkoti Eulaalia, Karjalohja 5533Pusulan päiväkoti Virkkalantie 9, 87 Aurlanhden ranta, Karstuntie 27, Marskintie 4&6, 88 Marskintie 4&6, 88 Sairaalatie 4, 82 Kuntunkatu 4, 815 Levysepäntie 1, 815 Levysepäntie 1, 815 Levysepäntie 1, 815 Levysepäntie 1, 815 Levysepäntie 1, 815 Levysepäntie 1, 815 Levysepäntie 1, 815 Levysepäntie 12, 815 Maksjoentie 11, 87 Paloniementie 48, 845 Paloniementie 48, 845 Paloniementie 48, 845 Paloniementie 112, 845 Paloniementie 112, 845 Paloniementie 112, 845 Paloniementie 112, 845 Paloniementie 112, 845 Ojamonkatu 32, Ojamonkatu 32, Ojamonkatu 32, Ojamonkatu 32, Ojamonkatu 32, Laurinkatu 5, Tehtaankatu 26, Lehmuskatu 7, Sammonkatu 8, Kalevankatu 4, Rantapuisto 8, Haikarinkatu 2, Haikarinkatu 2, Haikarinkatu 2, Haikarinkatu 2, Sairaalatie 4, 82 Kivenkatu 8, 815 Virkkalantie 4A, 87 Mäntynummenkuja 7, 85 Harjunseläntie 4, 82 Harjunseläntie 4, 82 Takasenkatu 53, 815 Kalevalantie 2 C, 922 Sammatti Kalevalantie 2 A, 922 Sammatti Lohilammentie 5, 922 Sammatti Lohilammentie 5, 922 Sammatti Lönnrotintie 27, 922 Sammatti Kalevalantie 1, 922 Sammatti Kalevalantie 2 B, 922 Sammatti Lohilammentie 7, 922 Sammatti Paikkarintie 197, 922 Sammatti Paikkarintie 197, 922 Sammatti Peltotie 2, 912 Karjalohja Marttilantie 3 B, 385 Pusula Sammatti Sammatti Sammatti Sammatti Sammatti Sammatti Sammatti Sammatti Sammatti Sammatti Karjalohja Pusula 87 88 88 82 815 815 815 815 815 815 815 815 815 87 845 845 845 845 845 845 845 845 82 815 87 85 82 82 815 922 922 922 922 922 922 922 922 922 922 912 385 1954 1996 28 1938 1885 1978 1972 1968 142 143 144 145 145 145 146 147 148 149 5534Saukkolan päiväkoti 5535Karjalohjan terveyskeskus 5536Nuorisotalo Katulamppu, Karjalohja 5537Karjalohjan kirjasto 5538Tiilitehdas 5539Tiilitehdas, talousrakennus 5538Karjalohjan liikuntahalli (koulun tontilla) 5539Karjalohjan paloasema 554Hyrsylän koulu 5541Ikkalan koulu Nummenpääntie 8, 943 Saukkola Tallaantie 4, 912 Karjalohja Keskustie 46, 912 Karjalohja Keskustie 88, 912 Karjalohja Karjalohja Karjalohja Koulukuja 1, 912 Karjalohja Keskustie 1, 912 Karjalohja Hyrsyläntie 169, 943 Saukkola Koulutie 1, 381 Ikkala Saukkola Karjalohja Karjalohja Karjalohja Karjalohja Karjalohja Karjalohja Karjalohja Pusula 943 912 912 912 912 912 912 912 943 381 1992 1987 192 1875 1935 1935 29 213 195 1979 1975 192 1962 1961 21 1957 194 191 1994 1921 1949 1928 194 196 1963 1998 1991 192 1992 1992 1978 1994 1994 1999 26 26 215 28 1949 1954 214 192 1991 1987 1998 1923 1923 1992 21 15 15 151 151 151 151 152 153 154 155 156 157 157 157 158 16 161 162 163 164 5542 Karjalohjan koulu 5542 Karjalohjan koulu, talousrakennus 5543 Koisjärven koulu 5543 Koisjärven koulu, alakoulu 5543 Koisjärven koulu, talousrakennus 5543 Koisjärven koulu, saunarakennus 5544 Oinolan koulu, (Taitotalo 1) 5544 Oinolan koulu, (Päärakennus 2) 5544 Oinolan koulu, (Koulurakennus 3) 5544 Oinolan koulu, (Koulurakennus/vanha paja 4) 5544 Oinolan koulu, (Päiväkotirakennus 5) 5545 Nummen koulukeskus (koulu ja lukio) 5545 Varastorakennus 5545 Lämpökeskus 5545 Nummen koulukeskus tekninen työ 5545 Nummen koulukeskus, luistelukoppi 5545 Nummen koulukeskus, uusi liikuntahalli 5546 Pusulan koulu 5549 Nummen terveysasema 5553 Saukkolan monitoimitalo Koulukuja 1, 912 Karjalohja Koulukuja 1, 912 Karjalohja Retlahdentie 15, 963 Koisjärvi Retlahdentie 15, 963 Koisjärvi Retlahdentie 15, 963 Koisjärvi Retlahdentie 15, 963 Koisjärvi Tiedonpolku 2, 981 Tiedonpolku 2, 981 Tiedonpolku 2, 981 Tiedonpolku 2, 981 Tiedonpolku 2, 981 Koulukuja 4, 981 Tiedonpolku, 981 Koulukuja 4, 981 Koulukuja 4, 981 Saukkola Koulukuja 4, 981 Kaukelantie 1, 385 Pusula Kaarlentie 2, 981 Turuntie 219, 943 Saukkola Karjalohja Karjalohja Koisjärvi Koisjärvi Koisjärvi Saukkola Pusula Saukkola 912 912 963 963 963 963 981 981 981 981 981 981 981 981 981 943 981 385 981 943 1952 1952 193 194 194 194 192 1952 1872 195 212 195 192 24 24 211 217 1998 196 165 166 167 168 5554 Nummen opistotalo 5555 Saukkolan kirjasto, osaketila 5558 Pusulan terveysasema ja vanhainkoti 5559 Ikkalan nuorisotalo Nummenkirkkotie 11, 981 Kauppakuja 3, 943 Saukkola Arvelankuja 1, 385 Pusula Koulutie 2, 381 Ikkala Saukkola Pusula Pusula 981 943 385 381 185 1994 1993 193 169 556 Rausjärven leirikeskuksen päärakennus Rausjärven rantatie 362, 381 Ikkala Pusula 381 1985 169 556 Rausjärven leirikeskuksen wc rakennus Rausjärven rantatie 362, 381 Ikkala Pusula 381 214 169 556 Rausjärven leirikeskuksen majoitusrakennus Rausjärven rantatie 362, 381 Ikkala Pusula 381 212 17 556 Raustjärven leirikeskuksen huoltorakennus Rausjärven rantatie 362, 381 Ikkala Ikkala 381 1985 171 172 173 174 175 176 177 178 179 179 18 18 18 181 182 183 184 185 185 186 187 188 189 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 556 Rausjärven leirikeskuksen sauna 5563 Pusulan kirjasto/nuorisotila 5564 Pusulan eläinlääkäritalo 5565 Oloviisas varastohalli, Pusula 5566 Pusulan paloasema 5568 Saukkolan paloasema 5568 Saukkolan paloaseman konesuoja 5571 Nummen urheilukentän huoltorakennus 5572 Nummen varasto 5572 Nummen autotalli, paperikierrätys 925 Paloniemen sairaala 925 Paloniemen sairaala os. 4 925 Paloniemen sairaala rivitalo Kunnan ylilääkärin asunto Ratsastusterapia rakennus Hiiden salmen varasto / autotalli Kaivosmuseo, tontti Museo päärakennus Museo navetta/näyttelytila Tytyrin koulu Uimarannan huoltorakennus Entinen paloasema Sokerikuutio Ventelän VPK Navetta Korkeela, Asuinrakennus Einola Luistelukoppi/huoltorakennus Veteraanimaja Solmula Kino Vaakuna Paksalon kiinteistö (Kotikumpu) Nälköönlammen virkistysmaja Rausjärven rantatie 362, 381 Ikkala Marttilantie 3 A, 385 Pusula Kalkkiuunintie 4, 385 Pusula Lähteenmäentie 2, 385 Pusula Keskustie 6, 385 Pusula Sähkötie 1, 943 Saukkola Sähkötie 1, 943 Saukkola Urheilukuja 1, 981 Nummenkirkkotie 9, 981 Nummenkirkkotie 9, 981 Paloniementie 52, 845 Paloniementie 52, 845 Paloniementie 54, 845 Paloniementie, 845 Paloniementie, 845 Eroportintie 2, 815 Tytyrinkatu 2, Rovastinkatu 1, Rovastinkatu 1, Kirkkokatu 8, Rantapuisto 8, Sepänkatu 9, Sepänkatu 7, Mäntynummentie 12, 85 Oilaantie 17, 385 Pusula Riikantie, 385 Pusula Arvelankuja 1, 385 Pusula Koulukuja 1, Pusula Pakkalankulman kylä Rajavartiostonkatu 5 Koulukatu 4 Hiiteläntie 35 Mustalahdentie Pusula Pusula Pusula Pusula Pusula Saukkola Saukkola Pusula Pusula Pusula Pusula 381 385 385 385 385 943 943 981 981 981 845 845 845 845 845 815 85 385 385 385 385 981 963 868 1985 1935 1977 198 194 1984 1984 1986 194 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215 Vohloisten virkistysmaja Ojamon liiketila (oma ja Loher) Niilon pirtti Keskusaukion hammashoitola Oinolan koulun hammashoitola Karjalohjan hammashoitola Sammatin hammashoitola Mäntynummen hamamshoitola Geriatrian keskus ntähden sote hallinto Jugend Huvila Paloniemen virkistysmökki Kotiseututalo Partioniemen leirikeskus Miljoonasauna Vanhustenasunnot (Aunen tupa), Oilaantie 21 Laurinkatu 57 B Koulukuja 2 Tallaantie 4 Kalevankatu 2b Kirjastopolku 4 7 Liessaarenkatu 3 Kalevankatu 4 Paloniemi Paloniemi 81 981 981 85 1959 1959 196 185 1937 1962 1961 1939 199 1921 199

n kaupungin kiinteistökortisto 217 24 Päihdeklinikka, 196 33 2 19 65 43 11 383 331 719 1 117 51 % 156 13 253 668 448 797 terveydenhuolto ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) (< 3%) Sisäilmaepäily, ei koskaan tutkittu. Kaupungin toiminnot siirretty pois. Nyt vuokrattu Hyvinvointi-toimialalle, Nuorisokeskukselle. Se on luovuttanut ilmaiseksi tiloja partiolaisten käyttöön. Asemakaava: Sr-14: Kaupunkikuvallisesti ja historiallisesti arvokas rakennus. Pidetään kaupungin omistuksessa. Perustelu: sijaitsee keskellä terveyskeskus sairaalalaitosaluetta. Tehdään talossa sisäilmatutkimus. Pyydetään Hyvinvointi-toimialaa ja Kaupunkisisältöjä kehittämään talosta Järjestöjen talo, jossa eri järjestöt saisivat yhteisiä toimitiloja. Perustelu: tällaisia tiloja kysytään jatkuvasti.

n kaupungin kiinteistökortisto 217 26 Kartanomäen vanhainkoti (Niilonpirtin väistöt. 217 asti) Paloniementie 65, 845 1952 1 932 Jälleenhankinta-arvo /m2 2 31 Jälleenhankinta-arvo 4 17 9 7 299 2 49 596 1 432 62 % 522 222 palveluasunto ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) (< 3%) Kartanomäen vanhainkotialueen päärakennus. Samassa pihapiirissä muita rakennuksia. Autiona XII/216 alkaen. Catella Property Oy 27.4.217: Arviokirja: Velaton markkina-arvo, rakennus 1 kpl ja pihapiiri: 25. Osayleiskaava: rakennuksella suojelumerkintä. Odotetaan syksyyn 217 mahdollista investoriratkaisua. Jos investoria tai muuta kokonaisratkaisua ei synny syksyyn 217 mennessä, muodostetaan rakennukselle suuri puistomainen tontti, ja kohde myydään avoimella kaupalla pois.

n kaupungin kiinteistökortisto 217 18 Paloniementie 63 talousrakennus Paloniementie 63A, 845 1953 52 46 8 819 19 656 218 42 % 15 444 22 464 36 54 Lisätty ja pinta-ala arvioitu katselmoinnin yhteydessä Katokset ja piharakennukset ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) (< 3%) Kohtuullisessa kunnossa oleva liiteri. Osa 128 ha suuruista tilaa, ei omaa tonttia. OYK-ehdotuksessa P/S-aluetta (palvelujen alue, jolla ympäristö säilytetään.) Odotetaan investoriratkaisua syksyyn 217. Jos ratkaisua ei synny syksyyn 217 mennessä, myydään maapohjineen avoimella kaupalla pois. Muodostetaan tontti, johon kuuluvat myös liiteri ja jugendhuvimaja.

n kaupungin kiinteistökortisto 217 18 Paloniementie 63 A/ Ukkokoti I Paloniementie 63A, 845 1953 186 2 77 463 698 8 115 185 479 1 18 4 % 162 294 231 849 37 959 asuinrakennukset ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) (< 3%) Autiotalo. Sädesieni-epäily. Ei koskaan tutkittu. Sisältää 6 pientä asuntoa. Ulospäin siisti kivitalo, sisältä vaatimattomassa kunnossa. Osa 128 ha suuruista tilaa, ei omaa tonttia. OYK-ehdotuksessa P/S-aluetta (palvelujen alue, jolla ympäristö säilytetään.) Odotetaan investoriratkaisua syksyyn 217. Jos ratkaisua ei synny syksyyn 217 mennessä, myydään purkukuntoisena maapohjineen avoimella kaupalla pois. Muodostetaan tontti, johon kuuluvat myös liiteri ja jugendhuvimaja. Perustelu: Ei käyttöä kaupungille, kaupungilla ei resursseja kunnostukseen.

n kaupungin kiinteistökortisto 217 21 Jugend-huvimaja Paloniementie 63 n. 19 Jälleenhankinta-arvo /m2 huolto/varasto/teollisuus/työtilat ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) (< 3%) Jugend-tyylinen huvimaja metsässä Kartanomäen vanhainkodin pihan vieressä. Suunnittelija Eliel Saarinen, rakennettu samalla, kun Paloniemen kartanon päärakennus valmistui v. 19. Ei mitään LVI-S-tekniikkaa. Kohtuullisessa kunnossa, koska ehjä peltikatto ja korkea kivisokkeli, sijainti mäen päällä. Rakennustaiteellisesti merkittävä kohde, huolehdittava kohteen säilymisestä. Osa 128 ha suuruista tilaa, ei omaa tonttia. OYK-ehdotuksessa P/S-aluetta (palvelujen alue, jolla ympäristö säilytetään.) Odotetaan investoriratkaisua syksyyn 217. Jos ratkaisua ei synny syksyyn 217 mennessä, myydään kunnossapitovelvoitteella avoimella kaupalla pois. Muodostetaan tontti, johon kuuluvat myös liiteri ja Ukkokoti I. Perustelu: Ei käyttöä kaupungille, kaupungilla ei resursseja kunnostukseen.

n kaupungin kiinteistökortisto 217 211 Metsänvartijan Mökki Paloniementie 16 ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) n. 191 (toinen tieto 1935) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) 14 Vapaa-ajan kiinteistö (< 3%) Paloniemen kartanon metsänvartijan talo. Eliel Saarisen suunnittelema rakennus, kutsuttu myös Paloniemen kouluksi. Yksi ulkorakennus. njärven rannan lähellä. OYK:ssa suojeltu: SM-merkintä. Ei omaa tonttia, osa isoa kiinteistöä. Erotetaan oma tontti, kuitenkin niin, että rannan suuntainen virkistysreitti jää yleiseen käyttöön. Myydään maapohjineen avoimella kaupalla pois. Perustelu: Ei käyttöä kaupungille, suojeluvelvoite päällä.

n kaupungin kiinteistökortisto 217 28 Kokkokallio, päärakennus Karstuntie 77, 1928 342 2 3 77 941 12 389 58 511 1 886 82 % kulttuuri/kokoontumis-rakennus ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) (< 3%) 4 rakennusta: päärakennus, sauna, venevaja, liiteri. Päärakennus oli eri toimintojen väistötiloina. Ulospäin siistissä kunnossa, sisältä kulunut ja hyvin sokkeloinen. Hinta-arvio (211) ilman omaa rantaa: 52. Hyvin vanha asemakaava. Osa isoa kiinteistöä, ei muodostettu omaa tonttia. Pihaalueen rajat eivät vastaa asemakaavaa. Osa päärakennuksesta on A-alueella, osa VP-alueella. - Asemakaavassa ei ole suojelumerkintää. Osayleiskaavassa suojeltu srmerkinnällä. Pidetään kaupungin omistuksessa, käytetään väistötilana, kunnes tulee asuntomessujen käyttöön. Perustelu: sijaitsee tulevalla asuntomesssualueella.

n kaupungin kiinteistökortisto 217 28 Kokkokallio, sauna Karstuntie 77, 1928 1 85 74 1 295 42 92 1 73 58 % 12 58 23 68 45 88 Lisätty katokset ja piharakennukset ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) (< 3%) Käyttötiedot puuttuvat. Välttävässä kunnossa. Lainhuuto = kaupungin Osa isoa kiinteistöä. Ei ole muodostettu omaa tonttia. Hyvin vanha asemakaava, jossa A. Ei suojeltu. Pidetään kaupungin omistuksessa asuntomessuihin saakka. Perustelu: sijaitsee kaupungin maalla tulevalla asuntomessualueella.

n kaupungin kiinteistökortisto 217 28 Kokkokallio, talousrakennus Karstuntie 77, 1928 1 12 89 6 1 568 31 36 392 35 % 35 84 49 28 76 16 Lisätty ja pinta-ala arvioitu katselmoinnin yhteydessä katokset ja piharakennukset ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) (< 3%) Huonokuntoinen varasto. Katto olisi korjattava välittömästi. Ei voida nykykunnossa käyttää mihinkään, mutta sen sisällä ovat Kokkokallion rakennusten vesi- ja viemäriliittymät. Hyvin vanha ja epäselvä asemakaava. A-merkintä. Osa isoa kiinteistöä, ei omaa tonttia. Rakennus puretaan pois. LVIliittymiä varten rakennetaan pieni, lämpöeristetty kaappi/koppi. Perustelu: ei ole taloudellisesti järkevää kunnostaa ränsistynyttä rakennusta. Maapohja pidetään kaupungilla asuntomessujen vuoksi.

n kaupungin kiinteistökortisto 217 39 Kaarna-talo, Karnaistenkatu 46 Karnaistenkatu 46, 1962 175 1 91 3 825 1 54 66 182 42 22 % 159 437 24 561 294 89 asuinrakennukset ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) (< 3%) Omakotitalo, joka ollut pitkään kaupungin eri toimintojen väistötilana. Tällä hetkellä (217) musiikkiopiston väistötilana. Asemakaavassa = YS4 = sosiaalija terveyshuollon rakennusten alue, II, e=,25. Tontti Myydään vapaalla kaupalla maapohjineen pois. Tarvitaan kaavamuutos. Perustelu: pieni erilliskohde, ei liity kaupungin muihin kokonaisuuksiin.

n kaupungin kiinteistökortisto 217 196 Solmula Rajavartiostonkatu 5 muu rakennus ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) (< 3%) Vanha, tavanomainen 5-luvun kerrostalo. Päätökset tehty siitä, että talo maapohjineen luovutetaan Lovalle. Vanha kerrostalo kunnostetaan ja viereen rakennetaan uusi kerrostalo Lovan toimesta. Kiinteistöluovutus on päätöksistä huolimatta tekemättä. Asemakaava 216: AK/S = rakennus on suojeltu kaavalla ja se on säilytettävä. Toteutetaan kiinteistöluovutus päätösten mukaisesti v. 217 aikana. Perustelu: Kyse on päätösten täytäntöönpanosta.

n kaupungin kiinteistökortisto 217 16 Vallaantie 19 A Vallaantie 19 A, 87 1968 1 358 2 5 835 33 14 613 551 122 1 353 66 % 75 153 asuinrakennukset ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) 415 tämä talo (< 3%) Kolme rivitaloa, rakennettu alun perin Järnefeltin koulun henkilökunnan asunnoiksi. Nyt vuokrausta hoitaa Lova (välivuokrasopimus). Lova ei halua ostaa, asunnot liian suuria. Ei omaa tonttia, osa isoa kiinteistöä, johon myös Järnefeltin koulu kuuluu Asemakaava: AR, e=,3 (asemakaavaan on piirretty selkeä oma tontti). Ei omaa lämpöliittymää, lämpö tulee koululta. Muodostetaan oma tontti taloille A, B ja C sekä oma kaukolämpöliittymä. Sen jälkeen myydään suoralla kaupalla Lovalle. Jos kauppa Lovan kanssa ei onnistu, myydään avoimella kaupalla pois. Perustelu: kaupungin ei tarvitse omistaa rivitaloja.

n kaupungin kiinteistökortisto 217 16 Vallaantie 19 B Vallaantie 19 B, 87 1968 1 358 2 5 835 33 14 613 551 122 1 353 66 % 75 153 asuinrakennukset ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) tämä talo 32 k-m² (< 3%) Kolme rivitaloa, rakennettu alun perin Järnefeltin koulun henkilökunnan asunnoiksi. Nyt vuokrausta hoitaa Lova (välivuokrasopimus). Lova ei halua ostaa, asunnot liian suuria. Ei omaa tonttia, osa isoa kiinteistöä, johon myös Järnefeltin koulu kuuluu Asemakaava: AR, e=,3 (asemakaavaan on piirretty selkeä oma tontti). Ei omaa lämpöliittymää, lämpö tulee koululta. Muodostetaan oma tontti taloille A, B ja C sekä oma kaukolämpöliittymä. Sen jälkeen myydään suoralla kaupalla Lovalle. Jos kauppa Lovan kanssa ei onnistu, myydään avoimella kaupalla pois. Perustelu: kaupungin ei tarvitse omistaa rivitaloja.

n kaupungin kiinteistökortisto 217 16 Vallaantie 19 C Vallaantie 19 C, 87 1968 1 358 2 5 835 33 14 613 551 122 1 353 66 % 75 153 asuinrakennukset ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) tämä talo 32 k-m² (< 3%) Kolme rivitaloa, rakennettu alun perin Järnefeltin koulun henkilökunnan asunnoiksi. Nyt vuokrausta hoitaa Lova (välivuokrasopimus). Lova ei halua ostaa, asunnot liian suuria. Ei omaa tonttia, osa isoa kiinteistöä, johon myös Järnefeltin koulu kuuluu Asemakaava: AR, e=,3 (asemakaavaan on piirretty selkeä oma tontti). Ei omaa lämpöliittymää, lämpö tulee koululta. Muodostetaan oma tontti taloille A, B ja C sekä oma kaukolämpöliittymä. Sen jälkeen myydään suoralla kaupalla Lovalle. Jos kauppa Lovan kanssa ei onnistu, myydään avoimella kaupalla pois. Perustelu: kaupungin ei tarvitse omistaa rivitaloja.

n kaupungin kiinteistökortisto 217 12 Kuilukatu 3 (ent. Sahakatu 9) asunnot (4 kpl) Kuilukatu 3, 194 24 1 91 412 56 7 22 181 527 84 44 % 127 894 189 778 313 546 asuinrakennukset ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) (< 3%) Tavanomainen 4-luvun rapattu asuinrakennus, 4 pientä asuntoa, Lova hoitaa vuokrauksen. Rakennuksen kunto vaatimaton, ei kunnon pihaa muuttuneiden tiejärjestelyjen vuoksi. Lova puoltaa purkamista. Oma kiinteistö 1489 m² Hyvin vanha asemakaava, A-3, ei suojelua Puretaan pois, maapohja pidetään kaupungilla. Perustelu: ei ole perusteita kunnosta, sijaitsee asuntomessualueella.

n kaupungin kiinteistökortisto 217 9 Paloniementie 5 A, Leivintupa, asunnot (4 kpl) Paloniementie 5A, 845 194 14 1 91 24 66 4 212 122 737 974 51 % 57 758 93 857 166 56 asuinrakennukset Ei omaa tonttia, osa isoa kiinteistöä, osayleiskaavassa A-2 Ei omaa sähköliittymää (sähkölämmitys). Muodostetaan oma tontti ja oma sähköliittymä. Myydään avoimella kaupalla maapohjineen pois. Perustelu: Kaupungin ei tarvitse omistaa asuintaloja. sosiaalisen asumisen toiminta siirretty muualle. ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) (< 3%) Talossa 4 asuntoa, ollut lähinnä tuetun asumisen käytössä. Ei ole suojeltu. Lova välivuokraa asuntoja. Lova puoltaa myyntiä.

n kaupungin kiinteistökortisto 217 181 Erityiskuntoutuskoti Paloniementie, 845 n. 197 313 2 5 451 7 893 257 7 1 169 57 % 81 18 148 83 284 13 Lisätty ja pinta-ala arvioitu katselmoinnin yhteydessä asuinrakennukset ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) (< 3%) Osa Paloniemen sairaalakiinteistöä. Autiona. Markkina-arvo 122. (arviokirja vuodelta?, Newsec) Kaupunkisuunnittelultk 11.5.217(49. : Rakennuksen ympärille osoitettiin alustavasti 15 m² tontti. Lainhuuto: 19/149-osaa, Vihti 39/149-osaa ja Siuntio 1/149osa. Osayleiskaava: A2 (asumisen aluetta) Muodostetaan oma tontti ja myydään avoimella kaupalla vuokratontilla pois. Perustelu: Ei käyttöä kaupungille, korkeat korjauskulut. Nettokauppahinta jaetaan lainhuudon jako-osuuksien mukaisesti omistajien kesken.

n kaupungin kiinteistökortisto 217 182 Ratsastusterapia rakennus Paloniementie 52, 845 22 (?) 129 m² 1 69 118 3 2 7 53 235 761 45 % 35 49 53 235 88 725 Lisätty ja pinta-ala arvioitu katselmoinnin yhteydessä liikuntarakennus ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) (< 3%) Autiona HUS:n ulkoistettua ratsastusterapian yksityisille yrittäjille. Aiemmin toimi ratsastusterapian tukikohtana. Kohtuullinen kunto, mutta ränsistynyt hylättynä ja hoidon puutteessa. Kuntoraportti 215: korjauskulut 3. Kaupunkisuunnittelultk 11.5.217/49. : Esitys siitä, että maapohja ja rakennus siirtyisivät kokonaan kaupungin omistukseen. Lainhuuto: 19/149-osaa, Vihti 39/149-osaa ja Siuntio 1/149osa. Ei omaa tonttia, osa suurta Paloniemen kiinteistöä. Puretaan pois. Maapohja pidetään omistuksessa. Perustelu: Outo rakennus kahdessa osassa, vaikea hyödyntää mihinkään, korkeat korjauskulut.

n kaupungin kiinteistökortisto 217 8 Paloniementie 5, asuinkiinteistö Paloniementie 5, 845 1949 15 1 92 259 2 4 536 145 152 1 75 56 % 49 248 88 128 165 888 asuinrakennukset ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) (< 3%) Tavanomainen 5-lukulainen omakotitalo Karstuntien ja Paloniementien risteyksessä. Osayleiskaavassa MA (= maatalousalue). Lova välivuokraa asuntoja. Ei omaa tonttia. Lainhuuto = kaupungin. Osa isoa kiinteistöä. Lova puoltaa myyntiä. Muodostetaan oma tontti. Myydään avoimella kaupalla maapohjineen pois. Perustelu: Kaupungin ei tarvitse omistaa omakotitaloja. Ei ole näköpiirissä mitään tie- tai risteysjärjestelyjä, jotka estäisivät kohteen myynnin. Talo ei ole korjauskelvoton, joten purku ei ole hyvä vaihtoehto.

n kaupungin kiinteistökortisto 217 7 Nummentie 57, asuinkiinteistö Nummentie 57, 1924 444 2 15 859 141 15 35 575 624 1 441 67 % 68 731 asuinrakennukset ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) (< 3%) Tavanomainen 192-luvun kaupunkipuutalo. Talossa 8 pientä asuntoa. Sähkölämmitys. Kunto ja varustelu vaatimaton. Lova välivuokraa. Lova puoltaa myyntiä. Oma tontti 12 m² Asemakaava (199): AK, II, e=,3, ei suojeltu. Koko kohde myydään maapohjineen avoimella kaupalla. Perustelu: Kaupungin ei tarvitse omistaa asuintaloja. Pieni tontti, rakennusoikeus käytetty, ei liity mihinkään muuhun kaupungin kohteeseen.

n kaupungin kiinteistökortisto 217 5 Lukkarinkuja 4, asunnot (7 kpl) Lukkarinkuja 4, 87 1955 552 2 2 1 3 537 17 562 531 875 1 71 53 % 22 778 371 39 672 37 asuinrakennukset ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) (< 3%) Källhagens skolan pihan eteläreunassa sijaitseva, alun perin henkilökunnan rivitalo, 7 asuntoa. Lova välivuokraa. Kohtuullinen kunto, lämpöputkiverkosto ja 3 asuntoa uusittu äskettäin. Lova ei halua ostaa. Liian isoja asuntoja, kalliit remontit tulossa. Oma tontti,4981 ha Asemakaava (1977): AR, rakennusoikeus 65 k-m² Pihassa liiteri Myydään suoralla kaupalla Lovalle. Jos myynti Lovalle ei onnistu, myydään vapaalla kaupalla pois. Perustelu: Kaupungin ei tarvitse omistaa rivitaloja. Sopii Lovan omaisuusmassaan.

n kaupungin kiinteistökortisto 217 4 Louhenkatu 7 asunnot (7 kpl) Louhenkatu 7, 19 36 2 4 561 817 9 832 41 126 1 489 73 % 11 236 asuinrakennukset ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) (< 3%) Pienasuntoja 7 kpl, yhteiset suihku- ja saunatilat kellarissa, sähkölämmitys. Lova välivuokraa. Lova puoltaa myyntiä. Erittäin kallis remontti edessä. Oma tontti 895 m² Asemakaava (1992), A-19, Sr-8, suojeltava rakennus, kulttuurihistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti tärkeä rakennus Myydään vuokrattuna ja maapohjineen vapaalla kaupalla pois. Perustelu: Kaupungin ei tarvitse omistaa asuintaloja. Erilliskohde, ei liity kaupungin muihin kohteisiin.

n kaupungin kiinteistökortisto 217 56 Hiiden entinen koulu Karstuntie 354, 845 1956 488 2 29 1 5 769 17 61 633 634 1 443 63 % 12 692 koulu ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) (< 3%) Hiiden koulu on lakkautettu, oppilaat siirretty Roution kouluun. Roution koulu kuitenkin evakossa Hiiden koulun pihassa parakeissa. Itse Hiiden koulun rakennus on ollut vain pienessä määrin opetuskäytössä sisäilmaongelmien vuoksi. Rakennus tyhjenee kesällä 217, kun Roution uusi koulu valmistuu. Sisäiset vuokrat 51 /vuosi, ylläpitokulut 67 /vuosi (tiedot 214). Vaatii korjaustoimia, jotka vastaavat 5 7 % uudisrakennuksen hinnasta. Tontti 1,8 ha, koostuu kahdesta vierekkäisestä kiinteistöstä, kiinteistöraja kulkee hankalasti rakennuksen vieressä/päällä. Ei asemakaavaa OYK:ssa PY = julkisten rakennusten ja hallinnon alue, tontin etelänurkka S-1 (kallioinen mäkialue). Tehdään sisäilmatutkimus, kuntoarviointi, korjauskustannusten arviointi sekä selvitys kaikkien työpajatoimintojen ja kierrätyskeskuksen siirtämisestä tähän kiinteistöön. Tällöin Sairaalantie 4 vapautuisi muuhun käyttöön. Parakit poistetaan koulun pihalta. Toisena mahdollisuutena selvitetään mahdollisuutta käyttää rakennusta edullisena yritystilana.

n kaupungin kiinteistökortisto 217 82 Pullin koulun asuntorakennus (2 kpl) Mynterläntie 228, 85 1987 Jälleenhankinta-arvo /m2 22 2 4 43 92 7 69 298 91 1 51 74 % 4 39 koulu ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) (< 3%) Koulurakennuksen LVI-s-tekniikan keskeiset osat ovat tämän asuinrakennuksen kellarissa. Rakennuksia teknisesti vaikea erottaa toisistaan. Asuinrakennus on lähellä koulurakennusta, omaa pihaa vaikea erottaa. 2 asuntoa, Lova välivuokraa. Lainhuuto = kaupungin Ei asemakaavaa Ei OYK Tontti (koulun kanssa) 3,2 ha Pidetään toistaiseksi kaupungin omistuksessa teknisistä ja käytännöllisistä syistä.

n kaupungin kiinteistökortisto 217 13 Kirkniemen entinen koulu, kivikoulu Marskintie 4&6, 88 1938 133 2 41 288 477 5 48 141 354 1 181 49 % 75 4 118 276 24 819 kulttuuri/kokoontumisrakennus ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) (< 3%) Kaksi samassa pihassa olevaa entistä koulua sekä jätepiste ja matonpesupaikka. Puolet alueesta heinikkoa ja pusikkoa. Keskellä omakotiasutusta. Alakerta vuokrattu (27) Maksjoen Marttakerholle, vuokra silloin 192 /kk. Alakerta = 96 m². Yläkerta vuokrattu (21) Lojo svenska seniorer rf:lle, vuokra silloin 3 /kk. Yläkerta = 4 m². Asemakaava: YO-tontti ja vieressä VU (urheilualue) Kaksi vierekkäistä kiinteistöä, yhteensä 2, ha Asemakaavan muutos, jolla kummallekin koululle muodostetaan oma tontti. Lisäksi muodostetaan 4 5 uutta omakotitonttia sekä pieni alue jäteasemaa ja matonpesupaikkaa varten. Kivikoulu ja uudet tontit myydään vapaalla kaupalla pois.

n kaupungin kiinteistökortisto 217 14 Kirkniemen entinen koulu, puukoulu Marskintie 4&6, 88 1885 244 1 99 437 4 7 648 192 282 876 44 % 135 471 21 22 332 123 kulttuuri/kokoontumisrakennus ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) (< 3%) Kaksi samassa pihassa olevaa entistä koulua sekä jätepiste ja matonpesupaikka. Puolet alueesta heinikkoa ja pusikkoa. Keskellä omakotiasutusta. Vanha puinen koulurakennus vuokrattu harrastustoimintaan. Kirkniemi-Jönsbölen Kyläyhdistys ry:lle vuokrattu (21) 41,2 m², vuokra 5 /kk. Bändeille vuokrattu (26) 42 m², vuokra silloin 15 /kk. Yhdelle bändille vuokrattu 35 m², vuokra silloin 87 /kk. Asemakaava: YO-tontti ja vieressä VU (urheilualue) Kaksi vierekkäistä kiinteistöä, yhteensä 2, ha Asemakaavan muutos, jolla kummallekin koululle muodostetaan oma tontti. Lisäksi muodostetaan 4 5 uutta omakotitonttia sekä pieni alue jäteasemaa ja matonpesupaikkaa varten. Puukoulu tontteineen lahjoitetaan alueen yhdistyksille yhdistystaloksi. Jos tämä ei onnistu, puukoulu myydään maapohjineen vapaalla kaupalla. Kivikoulu ja uudet tontit myydään vapaalla kaupalla pois.

n kaupungin kiinteistökortisto 217 139 Koivikon kievari (myös talousrakennus) Paikkarintie 197, 922 Sammatti Sammatti 1923 27 88 15 6 1 848 36 96 38 35 % 42 24 58 8 89 76 Lisätty ja pinta-ala arvioitu katselmoinnin yhteydessä asuinrakennukset ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) (< 3%) Vuokrattu yritykselle kahvila-ravintolatoimintaa varten ajalle 1.1.216 31.12.219. Vuokra tällä hetkellä 12 /kk talvella ja 1725 /kk kesällä, vuokra nousee vuosittain portaittain. Vuokralainen vastaa juoksevista ylläpitokuluista (lämmitys, sähkö jne.). Äskettäin iso vesivahinko, vauriot korjattiin kaupungin toimesta. Korjattu myös julkisivuja yms. Lainhuuto = kaupungin Tontti,5179 ha Ei asemakaavaa Ei OYK Ei suojelua Kohde myydään ensisijassa nykyisille yrittäjille maapohjineen. Jos tämä ei onnistu, kohde myydään avoimella kaupalla maapohjineen. Myynti aloitetaan 218, luovutus vuokrakauden päättyessä. Perustelu: Kaupungin ei tarvitse omistaa/ylläpitää yritystiloja. Erillinen kohde, ei liity kaupungin muuhun maaomaisuuteen mitenkään.

n kaupungin kiinteistökortisto 217 197 Kino Vaakuna Koulukatu 4 muu rakennus ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) (< 3%) Kaupunki on vuokrannut 1.7.22 alkaen elokuvateatterin tilat (317,6 m²) yrittäjä Raimo Selinille. Vuokra 6 /kk, ei indeksiä. Vuokralainen vastaa kaikista juoksevista ylläpitokuluista (lämpö, sähkö, vesi jne.). Lainhuuto = Kiint. Oy OP-Kaari Rakennuksen omistaja: Kiint. Oy OP-Kaari Kaupungilla on oikeus hallita elokuvateatteria niin kauan kunnes OP:n hanke korttelissa etenee. (R. Rönkä-Nieminen) Selvitettävä OP:n tämänhetkiset pyrkimykset ja harkittava sen perusteella sopimuksista irtautumista. Perustelu: Kaupungin ei tarvitse ylläpitää yritystiloja.

n kaupungin kiinteistökortisto 217 46 Liessaarenkatu 2 Liessaarenkatu 2, 192 34 2 5 627 31 1 978 326 196 1 66 52 % 144 279 238 374 426 564 terveydenhuolto ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) (< 3%) Työterveyshuollon talo, autiona, mahdollinen sisäilmaongelma. Täysin tavanomainen käyttörakennus 192-luvulta, johon myöhemmin tehty massoittelultaan täysin sopimaton suuri lisärakennus. Kohtuullisessa kunnossa. Asemakaavassa suojeltu Sr-15 = rakennustaiteellisesti ja historiallisesti arvokas rakennus Rakennuksen sisäilma ja kunto tutkitaan, arvioidaan korjauskulut. Jos korjaus kohtuuttoman kallista, haetaan purkulupaa kaavan suojelumerkinnästä huolimatta. Maapohja pidetään kaupungilla. Perustelu: Sijaitsee keskellä SOTE-rakennusten aluetta. Vaikea hyödyntää muuhun kuin SOTEkäyttöön.

n kaupungin kiinteistökortisto 217 145 Tiilitehdas Karjalohja Karjalohja 1935 1 55 33 8 5 317 167 9 853 55 % 6 76 16 33 197 47 Lisätty ja pinta-ala arvioitu katselmoinnin yhteydessä huolto/varasto/teollisuus/työtilat ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) (< 3%) Iso varastorakennus, entinen pieni tiilitehdas (211). Katto korjattu ja seinät kalkittu äskettäin talkootyönä, Karjalohjan kunta avusti n. 3 :lla. Rakennuksen purkukuluiksi arvioitu n. 2. Nyt käyttämättömänä. Ideoitu kesäteatterikäyttöä varten. Asemakaava AP, e=,2 Ei omaa tonttia, osa isompaa kiinteistöä, kaavassa osoitettu iso tontti, mahdollista esim. 2:n paritalon rakentamisen. Rakennusta ei ole mitenkään suojeltu. Lahjoitetaan rakennus paikallisille yhdistyksille yhteiskäyttöön, maapohja pidetään kaupungilla. Jos lahjoitus ei onnistu, myydään rakennus maapohjineen asuntorakentamista varten.

n kaupungin kiinteistökortisto 217 145 Karjalohjan kirjaston talousrakennus Karjalohja Karjalohja 1935 Jälleenhankinta-arvo /m2 71 huolto/varasto/teollisuus/työtilat ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) (< 3%) 29 82 522 9 542 227 32 % 12 823 17 296 26 242 Lisätty ja pinta-ala arvioitu katselmoinnin yhteydessä Karjalohjan kirjaston takana ylärinteessä sijaitseva varastorakennus. Vähäisessä varastointikäytössä, kiinteistöhoidon työkaluja yms. Asemakaava: YO-aluetta Ei omaa tonttia, osa isoa kirjastokoulu-päiväkoti-liikuntahallikokonaisuutta. Pidetään kaupungin omistuksessa käyttöiän loppuun, jolloin puretaan pois. Maapohja pidetään kaupungilla. Perustelu: Ei voi myydä, hankala sijainti, käyttöikää jäljellä.

n kaupungin kiinteistökortisto 217 157 Varastorakennus Nummen koulukeskus Tiedonpolku, 981 192 3 657 72 34 56 65 17 971 374 52 % 7 949 13 133 23 51 lisätty huolto/varasto/teollisuus/työtilat ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) (< 3%) Ison koulukeskuksen tontin kauimmaisimmassa yläkulmassa vanha puinen varastorakennus, aaltopeltikatto. Kunto kohtuullinen. Ei missään käytössä. Käyttöikää jäljellä. Asemakaava (1965): YO-alue Myydään suoralla kaupalla viereiseen omakotitonttiin liitettäväksi. Jos tämä ei onnistu, puretaan pois. Perustelu: Ei liity koulukeskuksen pihaan maaston korkeuserojen vuoksi. Rakennus melkein kiinni naapurin pihassa. 2 kv sähkölinja haittaa paikan hyödyntämistä.

n kaupungin kiinteistökortisto 217 178 Nummen urheilukentän huoltorakennus Urheilukuja 1, 981 1986 Jälleenhankinta-arvo /m2 2 1 69 3 42 532 16 731 93 55 % 6 84 1 647 19 773 liikuntarakennus ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) (< 3%) Elegantti puinen katsomo-, varasto- ja pukuhuonerakennus. Erittäin huono kunto. Asetettu käyttökieltoon 1.6.214. Liikuntakeskus Oy hallitus 1.4.217: Korjauskulut 15, purkukulut 2-3. Suosittaa purkamista. Tekninen ltk 25.4.217: haetaan purkulupaa. Kaupunginhallitus 8.5.217 käytti em. päätökseen otto-oikeutta. Asemakaava: Ei suojeltu Puretaan pois. Perustelu: Korjauskulut liian korkeat. Liikuntakeskus luvannut käyttää siirtokatsomoa, jos tulee jotain isoja tilaisuuksia.

n kaupungin kiinteistökortisto 217 178 Nummen urheilukentän huoltorakennus Urheilukuja 1, 981 1986 Jälleenhankinta-arvo /m2 16 m² 1 69 3 42 532 16 731 93 55 % 6 84 1 647 19 773 liikuntarakennus ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) (< 3%) Urheilualueen huoltorakennus. Aivan lähellä sijaitsee ent. Nummen kunnan navetta, joka on teknisen toimen varikko ja varasto. Asemakaava Ei omaa tonttia Pidetään kaupungin omistuksessa. Perustelu: Urheilukentän ja jääkiekkokentän huollon kannalta kätevää, että varasto on vieressä.

n kaupungin kiinteistökortisto 217 191 Navetta, Nummen tekninen varikko Oilaantie 17, 981 Pusula 199 Jälleenhankinta-arvo /m2 33 m² 2 23 356 8 6 244 171 264 1 7 48 % 96 336 149 856 256 896 Lisätty huolto/varasto/teollisuus/työtilat ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) (< 3%) Entinen vanha navetta. Yläkerta kylmää varastotilaa. Alakerta teknisen varasto- ja verstastilaa sekä lämmitysjärjestelmien säätölaitteita. Isot vesivaraajat ja muuta LVI-S-tekniikkaa, jotka palvelevat viereisiä vanhusten asuntoja. Toistaiseksi säilytetään kaupungin omistuksessa. Perustelu: Palvelee Nummen, Oinolan ja Saukkolan kiinteistö- ja teknistä huoltoa. Asemakaava 1965: YS = sairaaloiden ja muiden sosiaalisten palvelujen alue. Ei omaa tonttia vaan osana YSaluetta. Pidetään toistaiseksi kaupungin omistuksessa, mutta erilaisia varastotoimintoja tehostettava. Perustelu: Vaikea myydä, vaikea muodostaa omaa tonttia, tekniikkasyyt puoltavat pitämään kaupungilla.

n kaupungin kiinteistökortisto 217 183 Hiiden salmen varasto / autotalli Eroportintie 2, 815 n. 22 Jälleenhankinta-arvo /m2 1 28 Jälleenhankinta-arvo 253 44 4 435 134 323 678 53 % 55 757 93 773 169 85 Lisätty katokset ja pihavarastot ylläpidetään tai taso laskee (6% - 75%) luovutaan jollain aikajänteellä (< 6%) (< 3%) Iso autotallirakennus, tonttia rajaa tiet kolmelta sivulta. Upea järvinäköala, mutta ei omaa rantaa. Vuokrattu varastokäyttöön 1:lle yritykselle ja 2:lle yksityishenkilölle, vuokrasopimukset 25, 28 ja 29. Vuokra,89-1,5 /m²/kk. Maapohja 2,87 ha, josta osa autotallin tonttia, osa puistoa Asemakaavassa VL Ei suojeltu Puretaan pois. Kaavamuutos, jossa alueelle osoitetaan korkea rakennusoikeus pientä asuinkerrostaloa tai isoja paritaloja varten. Sitten myydään. Perustelu: Ei sovellu VL-käyttöön. Erinomainen rakennuspaikka, järvinäköala. Kaupungin ei tarvitse omistaa turhia varastotiloja. Kaupunki voi aktiivisesti itse jalostaa maanomistustaan.