talvipäivien valjakkokisat Lähettäjä terhi - 06.10.03 12:30 Miksi talvipäivien valjakkokisat eivät ole viralliset kilpailut? Ainekset ja osallistujat varmaan olisi jo kasassa, mitä muuta puuttuu kuin virallinen tuomari? Laitan tänne loppuun vielä oman nimeni niin ALMA:n hallituskin voi kommentoida. Terhi Kostamo Lähettäjä mikuli - 06.10.03 19:47 Tässä kommenti omasta ja kilpailutoimikunnan puolesta. Hallitus ei voi asiasta kommentoida, ennen kuin se on asiasta kokouksessaan päättänyt. Talvipäivien valjakkokisa ei todennäköisesti siksi ole virallinen, koska kukaan ei ole aiemmin esittänyt sen virallistamista. En tiedä mitä muuta kisojen virallistaminen vaatisi, kuin rekikoirakilpailujen tuomarin ja sääntöjen noudattamisen. Viime vuoden kisassa sääntöjä noudatettiin jo aika pitkälle ja muutenkin kisojen järjestämisestä alkaa olla ihan mukavasti kokemusta. Ajatuksena asia on hyvä. Olisihan se kiva nähdä, minkä verran tällainen keskipitkän matkan kisa kuormalla muita rekikoiraharrastajia kiinnostaisi. Se on tietenkin muistettava, että talvipäivät on ALMA:n päätapahtuma. Kisojen virallistamisen jälkeen talvipäivillä saattaisi olla paljon muitakin rekikoiraharrastajia, kuin ALMA:n jäseniä. ALMA:n kilpailutoimikunta hankkii asiasta tietoa ja esitää asian hallitukselle. Se on kuitenkin selvää, että ensi kevään kisoja ei ehditä enää virallisiksi hakea. J.K. Ilmoitustaululla on uutta tietoa talvipäivistä. Kilpailumatkat on samat kuin viime talvena, mutta kuormien määrää on lisätty jonkin verran. Saadaan näin kestävyyden ja sitkeyden merkitystä voimistettua. Lähettäjä terhi - 07.10.03 09:21 Tiedä sitten paljonko se tuomarin paikallesaaminen maksaa, mutta jos talvipäivät ja kisa järjestetään "joka tapauksessa" niin luulisi ulkopuolisten osallistumismaksujen olevan vain mukava lisä ALMA:n kassaan? Olisi hienoa mikäli virallisia kisoja harkittaisiin vaikka koemielessä jollekin vuodelle! Olisihan se mukava profiilin nosto ALMA:llekin...? Ja mikäli tuntuu että homma menee hulinaksi niin ainahan voi palata takaisin ajelutapahtumaan. Kilpailutoimikunta esittää oman näkemyksensä ja hallitus päättää sitten asiasta halunsa mukaan. Missä tilaisuudessa kysytään potentiallisilta osallistujilta (jäsenet) kommentit puolesta ja vastaan? Talvipäivillä 2003? Lähettäjä nippaitok - 07.10.03 14:06 Virallisissa kilpailuissa tarvitaan toki paljon muitakin toimihenkilöitä kuin tuomari. Mistä ne kaikki saadaan? On toki omia porukoita aina siellä radan varressa mutta onko porukkaa tarpeeksi jokaiseen tehtävään ja halua olla kiinni jossain toimessa koko päivä? Koska olen ollut useimpina vuosina siellä "odottelijana" voin kertoa, että se ei ole likipitäenkään niin hauskaa kuin ajaminen! Jos kilpailu on virallinen, on toimihenkilöt löydyttävä, jos ei muuten niin jonkun (hallituksen jäsenten etunenässä?) on "uhrauduttava" itse ja jätettävä ajaminen väliin. Niin se asia vain menee... Toinen seikka mitä haluan ajatella on aloittelijat. Jos kilpailu on virallinen, moniko aloitteleva almalainen jättää ne väliin? Aika varmasti aika moni!! Niille, jotka haluavat kilpailla virallisesti löytyy kyllä kisoja muualtakin.. Monelle talvipäivien ajot on ainoat vuoden aikana missä voi ajaa muiden kanssa yhdessä. Eiköhän ole syytä muistaa myös heitä. Ja kuunnella heidänkin tarpeitaan? Ehkä samalla kun kysytään asiaa "potentiaalisilta osallistujiltakin"?
Lähettäjä pantse - 07.10.03 15:12 Minä olen jäsenenä myös hieman sitä mieltä, että talvipäivien valjakkokisat olisi mukava pitää mieluiten ALMA:n oman väen juttu sekä aloittelijoille että "konkareille". Toki muutakin porukkaa siellä saa ja voi ja on aina ollutkin, mutta he ovat tulleet rodun vuoksi, eivät kilpailemaan. Muuten voi olla vaarana, että kilpailutoiminta sinänsä vie liian suuren osan talven tärkeimmästä tapaamisesta ja nousee ikäänkuin viikonlopun tärkeimmäksi jutuksi muiden, ehkäpä tosissaan kilpailevien valjakoiden vuoksi. Mikäänhän ei estä ALMAa erikseen järjestämästä vastaavaa kilpailua raskaalla kuormalla johonkin toiseen ajankohtaan virallisell statuksella. Yhtä hankalaa tai helppoa toimihenkilöiden saaminen on todennäköisesti silloinkin ja kiinnostusta on samalla tavalla malamuuttiporukoiden ulkopuolelta, jos sitä on ollakseen. Seuraaville lumille ei tietenkään mitään kilpailuja enää voi ehtiä järjestää virallisena, mutta sitten 2004-2005? Lähettäjä Päivi Dahl - 08.10.03 10:07 Mitenkä on, järjestetäänkö VUL:in kisat talvipäivien aikana Rautavaaralla niin kuin ennakkotiedoissa on ilmoitettu? Lähettäjä pantse - 08.10.03 13:06 Joo, miten on? Ainakin minulla on tästä asiasta kahdenlaista tietoa kolmen viime viikon ajalta. Oisiko jollakin ajantasainen tieto, onko VUL:n kisat Rautavaaralla yhtäaikaa ALMA:n talvipäivien kanssa?? VUL:n kalenterissa se näyttäisi olevan samaan aikaan samassa paikassa. Lähettäjä tuula - 08.10.03 15:02 Minun mielestäni Riitta Kempe sanoi syyspäivillä, että VULin kisat on samaan aikaan Rautavaaralla. -Tuula Lähettäjä nippaitok - 08.10.03 17:09 Kyllä VUL:n kilpailut ovat yhtä aikaa. ALMAn kilpailut alkavat perjantaina ja lauantaina ajetaan lisää. Sunnuntaina on kuormanvetokisa. VUL ajaa lauantaina. Tarkoitus on että heidän startti ajetaan ensin lähdöstä maaliin asti ja vasta sitten lähtee ALMAn kilpailu uralle..
Lähettäjä manjoo - 08.10.03 17:31 Itsekin olen joskus kysellyt, että miksei Rautavaaran ajelu tapahtuma voisi olla virallinen. Eipä noissa muissakaan kisoissa usein ole tuomarin lisäksi kuin 1-2 toimihenkilöä. Rautavaaralla lisäksi urat on valmiina, joten senkään takia ei tarvitsisi stressata. Toki ne pari henkilöä tietty toimihenkilöiksi tarvittaisiin... Usein purnataan, ettei ole malamuuteille sopivia kilpailuja, mutta kyllä se varmaan niin on, ettei niitä kukaan muu järjestä, jollei malamuuttiväki itse. En usko muihin kilpailuihin treenailevien alkavan vedättämään 18 kiloisia koiriaan jumiin 15 kilon koira kohtaisten painojen kanssa kesken parhaimman kilpailukauden, joten kovin suurta "ulkopuolista" hässäkkää tuskin tarvitsisi pelätä. Lähettäjä pantse - 08.10.03 18:04 No köhhöhööö... Herääpä kysymys, että mihin Rautavaaralla mahdutaan, sekä ihmiset että koirat? ALMAn porukka on jo miehittä käytännössä kaikki majoituspaikat esim. viime vuonna. Mulla ei tosin ole minkäänlaista käsitystä, kuinka iso ihmis- ja koiraporukk on esim. keskimäärin VUL:n kisatapahtumissa. ALMAn syyspäivillä oli kuulemma suuri osanotto. Rautavaaralle olisi siten mahdollisesti tulossa enemmän ALMAn porukkaa kuin kenties koskaan. Kummat ovat etusijalla majoittumassa, ALMAn väki vai VUL:n kilpailijat? Jääkö meidän tapahtuma tyngäksi, kun majoitusta ei järjesty? Mahtuuko kaikki kilpakoirat kankaalle malamuuttien sekaan, jos tuonne tulee kuuden koiran valjakoita paljon? Tuleeko Isosta Arskasta hyvä kuvernööri? Onko kuu juustoa? Lähettäjä rvuokila - 08.10.03 18:31 Niin, pitääkö katto pään päälle ja puut koirille varata jo nyt :) Kukapa sopisi paremmin kuvernööriksi kuin terminaattori. Ja kuu on emmentaalia.. Lähettäjä mikuli - 08.10.03 20:28 ALMA:lle on varattuna molemmat suuret majoitusrakennukset, Sirnikka ja Justeeri. Saa nähdä mihin VUL: set sitten majoittautuvat, sillä tuskin he Metsäpirttiin mahtuvat. ALMA:lla on myös etulyöntiasema siinä, että me päästään valtaamaan kaikk kankaan puut jo torstaina. En kyllä muutenkaan oikein usko VUL:ten koiriaan kankaalle laittavan. Metsäkartano on luvannut tehdä alueelle uuden huoltoalueen, johon VUL: set koirineen ja autoineen mahtuvat. Eiköhän me sinne sitten sovinnolla mahduta. Ainut todellinen ongelma taitaa olla lauantain kisassa, kun meidän rekien kitkaa lisää VUL:ten jättämät ruskeat jarrutusjäljet:) Viime keväänä VUL:n SM-kisoissa oli 6-koiran luokassa 8 valjakkoa ja avoimessa luokassa 9 valjakkoa. Kyllä Arska on raaka jätkä! Lähettäjä pantse - 08.10.03 20:53
Tästä lietteestä rekiuralla olen kuullut monia legendaarisia juttuja. Jospa tuo tulee itsekin sitten koettua :-) Jos hommais Rukalta muutaman lumitykin ja pitkästi puutarhaletkua, niin lumettais paskat piiloon ennen ALMAn starttia :-D Lähettäjä salosi - 09.10.03 10:55 Yleensä SM-kisoissa ei ole montaa ajajaa, koiria kyllä on paljon 6-12kpl jokaisella mukana, mutta koirat nukkuvat kuitenkin pääasiassa boxeissa. Toivotaan että kaikki mahtuvat majoittumaan, nythän on kilpailua haluavilla mahdollisuus osallistua samalla sm-kisaan:) Näin "aloittelijan" näkökulmasta talvipäivät ovat mukavat kun niissä voi ajaa ilman että täytyisi kilpailla "kielivyön alla" tyyliin ja ainakin minä toivon tyylin jatkuvan samana sillä ei taida meidän muuteista olla kilpailuun... Lähettäjä terhi - 09.10.03 14:31 Tuskin sentään sm-kisaan, kun ei ole nuita huskeja kovin monella malamuutti ihmisellä? Mutta edelleen: mitä eroa on ajaa virallista kisaa verrattuna nykyiseen harrasteluajeluun? Omasta pääkopastahan se on kiinni että millä asenteella uralle lähtee. Ne jotka tosissaan ajaa, lähtee joka tapauksessa hullun kiilto silmissä ja keinoja kaihtamatta. Voittohan ON joillekin se tärkein. Loput sitten millä tyylillä kukanenkin maaliin parhaiten katsoo selviävänsä. Jos ALMA:n hallitus tulisikin siihen tulokseen, että jonakin vuonna kisa olisi ihan virallinen, niin voi kai sen sitten sillä kertaa jättää kokonaan väliin jos viralliset pöytäkirjat pahasti koirien vetointoa latistaa. Ja kuten Joonas jo totesikin, kiinnostus kuorman raahamiseen pienissä luokissa taitaa olla meidän malamuuttiharrastajien ikiomia huvituksia. Syy miksi minä olisin kiinnostunut virallistamaan ALMA:n kisaa, on se, että tulisipa joka vuosi malamuuteille tukku virallisia kilpailusuorituksia rekikoirakisoista. Veikkaampa, että toisella koiristani on useampi startti virallisissa agikisoissa viime kauden aikana kuin kaikilla rekikoirakisoihin osallistuneilla malamuuteilla yhteensä startteja rekikoirakisoista?! Minusta tämän pitäisi olla jo huolestuttavaa, kun kyse on kuitenkin rekikoirasta. Ja kyllä kyllä, TIETENKIN suurin osa malamuutinomistajista haluaa vain harrastaa koiriensa kanssa mutta kuinka moni sitten harrastaa vain epävirallisia näyttelyitä eikä käy virallisissa ollenkaan? Mielestäni kyse on ennenkaikkea asenteista ja tiedottamisesta. Rekikoirakisoihin osallistumisen kynnys pitäisi saada mahdollisimman matalaksi meille rekikoiran omistajille että ne "aloittelijat" ja "harrastelijat", joita suurin osa miestä on, huomaisivat että kisaaminen on oikeastaan ihan HAUSKA HARRASTUS! Terhi Kostamo Lähettäjä pantse - 09.10.03 21:36 Valaiskaapa te kisanneet immeiset, että millaisia rekeä, valjaita, lukkoja ja vetoliinoja koskevia säädöksiä tulee eteen, jos kisataan ihan virallisesti? Muistelen, että esim. pgp-lukkoja ei saa käyttää missään vermeessä tms?
Lähettäjä terhi - 10.10.03 09:02 Huikaisevalla yhden kisan kokemuksella muistelen, että pistoolilukot pitää olla, reessä puskukaari, lumiankkuri ja rekipussi jossa henkireikä. Järjestävän tahon jämäkkyydestä riippuen jarrumatto, mutta koska se on monelle niin suuri este, ei esim. SHS tavallisissa kisoissa sitä ole tähän asti vaadittu. Esimerkinomaisesti voin sanoa että tuon ainokaisen kisani ajoin niin, että liinoina oli hiihtoliinat, koirilla ei ollut seisinkiä lainkaan ja ankkurin lainasin 5 min ennen starttia ystävälliseltä ja ymmärtäväiseltä kanssakilpailijalta. Että ei se kisaaminen ole ollenkaan niin vakavaa hommaa! ALMA:n kisan painot asettaa muuten jo reelle vähimmäisvaatimuksia enemmän kuin mitkään kilpailusäännöt. Täällä onkin jo poh päällä, että sopiiko tuollainen kuorma ensinkään kevyeen kilparekeeni, joka parille koiralle on hankittuna vai pitääkö keksiä muita ratkaisuja että pysyy varusteet ehjinä koko pitkän viikonlopun. En löytänyt mistään netistä enää ajokisojen sääntöjä? Aikaisemmin ne ovat olleet ihan suomeksi VUL:in tai SHS sivuilla... Help? Terhi Kostamo Lähettäjä rvuokila - 10.10.03 11:53 Ainakin minun SHS ja Vul- sivuilta löytyy joitain sääntöjä :) SHS:n sivuilta koesäännöt ja VUL:n sivuilta kilpailutoiminta. Lähettäjä manjoo - 10.10.03 15:03 Näköjään poistettu suomenkieliset ESDRA:n säännöt VUL:n sivuiltakin. Siperianhuskyseuran kilpailuissa noudatettavat säännöt l Sinisestä kirjasta ja niitä on viimeksi muutettu 15.9 2001. Ei niissä kuitenkaan mitään kummallisuuksia ole. Valjaissa on oltava pehmusteet kaulassa ja rinnassa. Koira on kiinnitettävä pääliinaan seisingillä, paitsi johtaja. BGB lukot eivät sallittuja, koska voivat vahingoittaa koiraa. Reessä tai rekipussissa oltava kova pohja, jotta loukkaantuneen tai väsyneet koiran kuljetus onnistuu. Rekipussissa oltava myös 600 neliösentin tuuletus aukko. Lumiankkuri ja sieppausliina on löydyttävä. Pääliinan ja reen välissä oltava jousto. Näiden sääntöjen noudattaminen on kuitenkin aina tuomarista kiinni. VUL:n kisoissa pitäisi periaatteessa noudattaa ESDRA:n sääntöjä, mutta käytännössä kiinni tuomarista. Nämä säännöthän kuitenkin tähtäävät lähinnä koirien, ajajan kanssaihmisten turvallisuuteen, joten kai näiden asioiden tulisi olla kunnossa kaikilla ajajilla riippumatta siitä kilpailevatko vai eivät. Lähettäjä pantse - 10.10.03 16:36 Tämä on minulle mysteeri: "BGB lukot eivät sallittuja, koska voivat vahingoittaa koiraa." Kertoisiko joku, miten tuo lukkotyyppi voi vahingoittaa koiraa? (Toivottavasti ajattelen nyt itse oikeanlaista lukkotyyppiä...) Minusta tuo on ruuvattavalla lukolla olevan palohaan ohella ainoa, joka kestää malamuutilla eikä se myöskään aukeile omia aikojaan.
"Koira on kiinnitettävä pääliinaan seisingillä, paitsi johtaja." Onneksi mulla on kaksi johtajaa :-) Vedän itse kahdella koiralla, enkä koskaan ole oppinut käyttämään seisinkejä, joten koiratkaa ei sitä osaa. Pääliina jakautuu meillä kahdeksi omaksi pätkäksi ennen valjaita, joten oisiko se jonkinlainen "puoliviuhka". Koirat ovat kuitenkin käytännössä rinnakkain. Se on antanut koirille hieman enemmän vapautta vetämisessä ja tarvittaessa ne voivat jopa vaihtaa puolia kesken vauhdin, jos se tuntuu niistä jostakin syystä paremmalta. Lähettäjä tuula - 10.10.03 16:51 BGB lukko voi auetessaan napsaista kiinni esim. koiran anturaan. Tekee pahaa jälkeä. Lukko aukeaa myös omia aikojaan. Pistoolilukko on huono koska jäätyy helposti mutta kumminkin turvallisempi kuin bgb. -Tuula Lähettäjä pantse - 10.10.03 21:29 OK. Sitten tarkoitan itse jotakin muuta lukkoa, sillä se avataan painamalla liipasinosaa sisäänpäin kohti metallilenkin keskustaa. Lähettäjä manjoo - 11.10.03 09:32 Uskon, että hyvälaatuinen ja tarpeeksi iso pistoolilukko kestää myös malamuutilla, varsinkin, jos liinoissa on se jousto, joka eliminoi kaikki terävät nykäisyt. Pistoolilukon jäätymisen voi estää (tai ainakin vähentää jäätymistä) pisaralla jäänestoainetta sinne jousimekanismin väliin. Niklattuihin pistoolilukkoihin (rautakauppa kamaa) ei rahoja kannata tuhlata, niitä on särkynyt jopa omilla koirillani. ALMA:n tarvike välitykseen on tulossa laadukkaita pronssisia pistoolilukkoja. BGB lukot kiellettiin sen jälkeen, kun yhdeltä koiralta tuli suolet pihalle kilpailuissa, BGB lukon tartuttua nahkoihin ja koiran vetäistessä itseltä mahan auki.