pedagogisen tuen ryhmä

Samankaltaiset tiedostot
PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM!

Ilmoitetaan huoltajalle sähköisen yhteydenpitovälineen kautta.

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! oppilaan huoltajille. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

KURINPITO KUULEMINEN ILMOITUS KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! Kyllä. Hallinnollinen päätös.

Kurinpitosuunnitelma Oulaisten perusopetus

Kirjaaminen tai päätös Kirjataan (LL 26 a, Ilmoitetaan alaikäisen opiskelijan huoltajalle. 1 mom.). ja ryhmänohjaajalle. Rehtori tekee päätöksen

Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa.

KARSTULAN PERUSKOULUN KASVATUSOHJEISTUS JA SEURAAMUSPOLKU

Huoltajalle ilmoitus Wilma-viestillä

Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia.

PERUSOPETUSLAIN SOVELTAMINEN KAUSALAN KOULUSSA OPISKELUUN JA KURINPITOON LIITTYVISSÄ ASIOSISSA ALKAEN

Koulurauhaasiakirja. Rehtorikokoukset ja Opetus- ja varhaiskasvatusltk

Hiukkavaaran koulun järjestyssäännöt

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä

1. ELOKUUTA 2016 KERAVAN LUKIO JA AIKUISLUKIO, SUUNNITELMA KURINPITOKEINOJEN KÄYTTÄMISESTÄ TUOMI PERTTI

1 Suunnitelma ojentamis ja kurinpito ja turvaamismenettelyjen toteuttamista

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa

Terva-Toppilan koulun käytänteet

Sateenkaaren erityiskoulu Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

(3) Suorittamattomista jälki-istunnoista tehdään merkintä lukuvuositodistuksiin.

Jotta kaikki menisi hyvin. Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet Ritaharjun koulussa

Kasvatuskeskusteluja ja kurinpidollisia keinoja koskeva suunnitelma

Kasvatuskeskusteluja ja kurinpidollisia keinoja koskeva suunnitelma

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä. Kemiönsaaren kunnan perusopetuksessa

KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN KASVATUSKESKUSTELUJA JA KURINPITOA KOSKEVA SUUNNITELMA

Kokkolan koulujen työrauhaohjeistus

1.) Kouluun tulee saapua ajoissa. Sisälle saa tulla vasta kellon soitua. Poikkeuksista sisätiloihin tulemisesta ilmoitetaan erikseen.

YHTEISET PELISÄÄNNÖT YLÄKOULUSSA. Järjestyssääntöjen tavoitteet

KUMMUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Kurinpitomenettely Toimintatapa/kuuleminen Ilmoittaminen Kirjaaminen Toimivalta Tarkennuksia

Uudet työrauhan turvaamista koskevat säännökset

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

OPAS PERUSKOULULAISTEN HUOLTAJILLE. Työrauhan ylläpito koulussa. ojentaminen ja kurinpito, kielletyt esineet ja aineet

SUUNNITELMA KURINPITOKEINOJEN KÄYTTÄMISESTÄ JA NIIHIN LIITTYVISTÄ MENETTELYTAVOISTA. SASKY koulutuskuntayhtymä

Kivistön koulun hyvä fiilis

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KAKE Kasvatuskeskustelu Nilakan yhtenäiskoulussa

Yhteisiä asioita

KULOSAAREN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT - TIIVISTELMÄ

Oikeuksista, vastuista ja velvollisuuksista Ari Rusi

Jotta kaikki ei menisi pieleen. Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet Ritaharjun koulussa

ISONKYRO N PERUSKOULUN KURINPITOSUUNNITELMA

PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ. Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori

Oulun perusopetuksen rehtorin koulurauhapaketti. -lakitekstejä, diat 1-20

PYHÄSELÄN KOULUN TYÖRAUHAN YLLÄPITO. ojentaminen ja kurinpito kielletyt esineet ja aineet

Työrauha koulussa. ojentaminen ja kurinpito sekä kielletyt esineet ja aineet. Perusopetuksen kasvatuskeskustelua ja kurinpitoa koskeva suunnitelma

Kasvatuksellinen ja kurinpidollinen ohjeistus

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998)

Järjestyssäännöt ja suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä toimenpiteistä

Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Päihteisiin liittyvät kurinpito- ja ojentamismahdollisuudet sekä turvaamistoimenpiteet koulussa. lakimies Anu Kangaste 2014

Mäntyharjun lukion järjestyssääntö

Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt

Työrauha ja osallisuus

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2013 Laki. perusopetuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2013

Suutarinkylän koulun päihdetoimintamalli

KOULUMESTARIN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Koulujen työrauhaa ym. koskevat säädösmuutokset

KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT EURAN KUNTA

Perusopetuslain 35 mukaan oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti.

GUMERUKSEN KOULU JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Jokaisella kouluyhteisön jäsenellä ja koulualueella liikkuvalla on velvollisuus noudattaa Suomen lakia ja koulun järjestyssääntöjä

Suunnitelma kurinpitokeinojen ja kasvatuskeskustelun käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista Lopen kunnan perusopetuksessa

Rauman normaalikoulun työrauhaan liittyvä ohjeistus ja kurinpito voimaan tulleiden perusopetuslain muutosten ja täydennysten mukaisesti

- KASVATUSKESKUSTELUIDEN SEKÄ KURINPITOTOIMIEN KÄYTTÄMISTÄ VARTEN SEKÄ - ESINEIDEN JA AINEIDEN MAHDOLLISTA HALTUUNOTTAMISTA VARTEN

Työrauhan ylläpito koulussa ojentaminen ja kurinpito, kielletyt esineet ja aineet OPAS PERUSKOULULAISTEN HUOLTAJILLE

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt

Suomen Vanhempainliitto esittää kunnioittavasti pyydettynä lausuntonaan hallituksen esitysluonnoksesta

OPPITUNNIT POISSAOLOT

MUISTIO OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLTOA, KODIN JA KOULUN/ OPPILAITOKSEN YHTEISTYÖTÄ SEKÄ TURVALLISUUTTA KOSKEVISTA LAKIMUUTOKSISTA

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

Perälän koulun järjestyssäännöt

Iisalmen lyseo. Suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelyistä

Sompion koulun työrauhakäytänteet

LOUNAIS-HÄMEEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

SUUNNITELMA KURINPITOKEINOJEN KÄYTTÄMISESTÄ JA NIIHIN LIITTYVISTÄ MENETTELYTAVOISTA

GUMERUKSEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

LIITE 3. Loimaan lukion suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja siihen liittyvistä menettelytavoista alkaen

Kyrönmaan lukio. Suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelyistä

HARJUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT LUONNOS

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Viikkotiedote vko 3

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta.

TOIMINTAOHJEITA KOULUPÄIVÄLLE. Kuusan koulu

Kurinpidolliset toimenpiteet Diakonia-ammattikorkeakoulussa

Kouluko kasvattaa? Muuttunut lainsäädäntö KUERKIEVARI REHTORI ANDERSSON

Kuopion steinerkoulu Virkkulan järjestyssäännöt

Opettajan vastuu ja velvollisuudet Markku Pyysiäinen Helsingin normaalilyseo Helsingin yliopisto

Sivistyslautakunta Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU. Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Oppilaana Valkeavuoren koulussa

Poissaoloihin puuttuminen. Järvenpään perusopetus 2018-

VVoimaa. Voimaan JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia Omnia Koulutus

Transkriptio:

Kasvatuskeskustelut ja muut kurinpitomenettelyt Kasvatuskeskustelun tavoitteena on - pysäyttää oppilas miettimään omaa käytöstään - antaa konkreettisia kasvatus- ja ratkaisumalleja oppilaalle - rauhoittaa koulun arkea - puuttua ongelmiin oikeasti - tarvittaessa ohjata asioita eteenpäin - tukea oppilaan koulunkäyntiä positiivisin keinoin Jokainen koulun aikuinen toimii kasvattajana. Ongelman havaitsija puuttuu välittömästi ja keskustelee oppilaan kanssa ja tarvittaessa ohjaa eteenpäin. havaitsija luokanvalvoja /opettaja luokanvalvoja kasvatuskeskustelu (lähete) KAKE rehtori pedagogisen tuen ryhmä YHTEISTYÖTAHOT Kasvatuskeskustelu käytännössä - Kasvatuskeskusteluun resursoidaan tarpeen mukaan 1-2 vvh lukuvuodessa - Kasvatuskeskusteluun tullaan KAKE-lähetteellä (ks. ed.). Lähetteen saatuaan kasvatuskeskustelun vetäjä sopii opettajan kanssa keskusteluajan. - Keskustelusta soitetaan aina huoltajalle: Oppilas itse kertoo, lopuksi opettaja/apulaisrehtori/rehtori keskustelee huoltajan kanssa > tieto sovituista toimenpiteistä ym. lähetteen antajalle - Mikäli huoltajaa ei tavoiteta, hänelle lähetetään kirjallinen tieto käydystä kasvatuskeskustelusta. - Kasvatuskeskustelun kesto on 10 minuutista kahteen tuntiin ja se voidaan järjestää joko koulupäivän aikana tai sen päätteeksi. Kasvatuskeskustelu voidaan järjestää myös useammassa eri osassa.

- Kasvatuskeskustelut eivät sulje pois jälki-istuntoa, mikäli se katsotaan tarpeelliseksi. - Tieto sovituista toimenpiteistä ym. annetaan lähetteen antajalle. Tulevaisuudessa kasvatuskeskustelun muistiot tullaan kirjaamaan Wilmaan. - Kasvatuskeskustelusta annetaan kuukausittain tieto rehtorille ja pedagogisen tuen ryhmälle. - Mikäli kasvatuskeskustelu ei tuota toivottua tulosta, täytetään huolilappu ja asia siirtyy pedagogisen tuen ryhmän käsiteltäväksi. Syyt kasvatuskeskusteluun ohjaamiseen Tupakanpoltto /nuuskankäyttö: Oppilas ohjataan välittömästi kasvatuskeskusteluun ja asiasta tiedotetaan huoltajan lisäksi luokanvalvojaa. Oppilaalle järjestetään huolenpuheeksiottotilaisuus, joista laaditaan erillinen muistio. Tarvittaessa oppilas ohjataan Motiimin asiakkaaksi Myöhästymiset: Jos jakson aikana tulee opettajan ja luokanvalvojan puhutteluista huolimatta 5 myöhästymistä, luokanvalvoja kirjoittaa KAKE lähetteen. 2. kerta KAKEssa > viikon tehokuuri (Erikseen sovittava vastuuhenkilöt). Myöhästymisten jatkuessa järjestetään huoltajapalaverit. Poistumiset koulun alueelta: Havaitsija puhuttelee ja merkitsee tiedon Wilmaan. Luokanvalvoja seuraa Wilmamerkintöjä ja puhuttelee. Jos tästä huolimatta tulee jakson aikana 3 merkintää, luokanvalvoja kirjoittaa KAKE-lähetteen. 2. kerta KAKEssa > huoltajapalaveri Luvattomat poissaolot: Luokanvalvoja on yhteydessä kotiin ja sopii yksittäisten poissaolojen korvaamisesta. Luvattomien poissaolojen toistuessa luokanvalvoja kirjoittaa KAKE-lähetteen. 2. kerta KAKEssa > kuraattorille. Luvattomien poissaolojen jatkuessa järjestetään huoltajapalaverit. Tarvittaessa tehdään huolenilmaus tai lastensuojeluilmoitus.

Häiriökäyttäytyminen: Häiriökäyttäytymistä ei sallita. Siihen puututaan heti. Oppilasta ohjataan näkemään käyttäytymisensä seuraukset ja keskustellaan oppilaan kanssa välittömästi. Jos häiriökäyttäytyminen ei lopu heti, merkitään Wilmaan. Tarvittaessa oppilaan voi myös poistaa luokasta oppitunnin jäljellä olevaksi ajaksi (oppilasta on valvottava myös luokan ulkopuolella) tai lähettää rehtorin/apulaisrehtorin puhutteluun. Luokanvalvoja seuraa wilma-merkintöjä ja ottaa yhteyttä huoltajiin tarvittaessa. Jos häiriökäyttäytyminen tästä huolimatta jatkuu, luokanvalvoja kirjoittaa KAKE-lähetteen. Järjestyssääntöissä kiellettyyn lumipallojen heittämiseen osallistuville oppilaille järjestetään perjantai-iltapäivisin rehtorin pitämään kasvatuskeskustelu( rehtorin lumipallokerho ). Selkeät kiusaamistapaukset ohjataan KIVA- tiimille. Muut menettelytavat rike-, vilppi- ja häiriötilanteissa. Luokasta / muusta opetustilasta poistaminen Jos oppilaan käytös on häiritsevää, hänet voidaan poistaa jäljellä olevan oppitunnin ajaksi luokasta, muusta tilasta tai koulun tapahtumasta. Poistamisen voi suorittaa opettaja tai rehtori yksinään tai yhdessä. Luokasta poistaminen kirjataan Wilmaan. Tämä toimii myös ilmoituksena huoltajalle. Tarvittaessa huoltajalle voidaan ilmoittaa erikseen puhelinsoitolla tai Wilma-viestillä. Mikäli oppilas poistetaan luokasta jäljellä olevan oppitunnin ajaksi, hänelle on järjestettävä valvonta. Jälki-istunto Eskolanmäen koulussa annetaan kahden tunnin jälki-istunto, mikäli oppilas väärentää toisen henkilön nimen tai lunttaa. Asianomainen opettaja antaa jälki-istunnon kuultuaan oppilasta. Jälkiistunnon ajankohdasta sovitaan erikseen. Jälki-istunnosta ilmoitetaan huoltajalle vähintään jälki-istuntoa edeltävänä päivänä erillisellä lomakkeella. Jälki-istunnot kirjataan rangaistuskirjaan.

Jälki-istunnossa voidaan teettää kirjallisia tai suullisia tehtäviä, harjoituksia ja tehtäviä, joiden tulee olla kasvatusta, opetusta ja kehitystä tukevia, oikeassa suhteessa oppilaan tekoon tai laiminlyöntiin sekä ikä ja kehitystaso huomioon ottaen oppilaalle sopivia. Oppilas voidaan myös velvoittaa istumaan hiljaa jälki-istunnon ajan (PoL 36 ). Jälki-istuntoja voidaan määrätä myös muista perustelluista syistä, kun katsotaan sen olevan tarpeen. Kirjallinen varoitus Oppilaalle voidaan antaa kirjallinen varoitus, mikäli hänen toimintansa on sellaista, että em. toimenpiteiden ei katsota olevan riittäviä tai oppilas rikkoo em. toimenpiteistä huolimatta toistuvasti koulun järjestyssääntöjä. Kirjallisen varoituksen antaa rehtori oppilasta ja hänen huoltajiaan kuultuaan. Kirjallisesta varoituksesta tehdään viranhaltijapäätös, josta on annettava tiedoksi valitusosoitus. Tarvittaessa kirjallisesta varoituksesta ilmoitetaan lastensuojeluviranomaisille ( esim. päihteiden käyttö, päihteiden välittäminen, ostaminen tai myyminen koulussa). Määräaikainen erottaminen Määräaikainen erottaminen on mahdollista, kun kysymyksessä on vakava rikkomus tai toistuva piittaamattomuus kirjallisen varoituksen jälkeen. Ennen määräaikaista erottamista on sekä oppilasta että huoltajaa kuultava. Päätösvalta määräaikaisessa erottamisessa on Opetus- ja kasvatuslautakunnalla. Opetuksen epääminen enintään jäljellä olevan työpäivän ajaksi Opetuksen epääminen enintään jäljellä olevan työpäivän ajaksi on turvaamistoimi, jos on olemassa vaara, että oppilaan tai muun henkilön turvallisuus kärsii väkivaltaisen tai uhkaavan käytöksen tai opetus vaikeutuu kohtuuttomasti oppilaan häiritsevän käytöksen vuoksi. Opetuksen epäämisen tekee rehtori ja siitä tulee aina ilmoittaa huoltajalle. Asia kirjataan Wilmaan. Kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas Kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan jättää koulupäivän päätteeksi enintään tunniksi tekemään tehtäviä. Oppilas voidaan ohjata läksykerhoon tai hänelle järjestetään muu paikka

tehtävien suorittamiseen opettajan tai koulunkäynninohjaajan valvonnassa. Huoltajalle on ilmoitettava asiasta. Asia kirjataan Wilmaan. Poisotto-oikeus Oppilaalta on oikeus poistaa kielletty tai vaarallinen esine (tai aine), jolla hän häiritsee opetusta. Ensisijaisesti pyydetään oppilasta aina itse luovuttamaan esine (tai aine). Mikäli oppilas ei luovuta esinettä tai ainetta pyydettäessä opettajalle, opettaja noutaa tarvittaessa paikalle rehtorin. Huoltajalle ilmoitetaan esineen tai aineen poisottamisesta viivyttelemättä. Asia kirjataan Wilmaan. Poisotettu esine tai aine voidaan palauttaa oppilaalle oppitunnin tai koulupäivän päätyttyä. Mikäli on aihetta uskoa häirinnän jatkuvan, esine tai aine palautetaan vasta koulupäivän päätyttyä. Tulentekovälineet ja teräaseet luovutetaan vain oppilaan huoltajalle. Tarvittaessa kielletyt esineet ja aineet luovutetaan poliisille (huumausaineet, ampuma-aseet, patruunat, kaasusumutteet, räjähteet ym.). Tarkastamisoikeus Mikäli on ilmeistä, että oppilaalla on hallussaan sellainen esine tai aine, jolla voidaan vaarantaa oppilaiden oma tai muiden henkilöiden turvallisuus, opettajalla tai rehtorilla on oikeus tarkastaa oppilaan mukana olevat tavarat, pulpetti, säilytyslokero tai päällisin puolin vaatteet. Mikäli tarkastamisoikeutta joudutaan viimeisenä keinona käyttämään, on huolella noudatettava siitä erikseen annettuja ohjeita. Oikeusturvaperiaatteiden toteutuminen varmistetaan selkeillä, perusopetuslain 36 :ään perustuvilla ohjeilla. Erityistä huomiota tulee kiinnittää oppilaan ja huoltajan oikeuteen tulla kuulluksi, asioiden kirjaamiseen, tiedottamiseen sekä huoltajille että tarvittaessa eri viranomaisille. On myös tärkeää, että perusopetuksen hallinto on riittävän tietoinen koulussa tapahtuneista kurinpitotoimenpiteistä.

Henkilökunta perehdytetään menettelytapoihin yhteisissä kokouksissa. Kurinpitoa koskevat asiat ovat opettajien ja muun henkilökunnan luettavissa koulun Pedanet- sivuilta ja oppilashuoltosuunnitelmasta. Kasvatuskeskustelua koskevasta suunnitelmasta sekä kurinpidollisista toimenpiteistä tiedotetaan huoltajille koulun Pedanet sivuilla, oppilashuoltosuunnitelmassa Wilmassa sekä tarvittaessa vanhempainilloissa. Suunnitelman seuranta tapahtuu oppilashuoltosuunnitelman arvioinnin yhteydessä.