Kulttuuri Samurain sielua etsimässä Teksti ja kuvat: Teemu Eskelinen Opiskelen Itä-Suomen yliopistossa sivuaineena japanin kieltä ja kulttuuria. Tänä keväänä opinnot olivat siinä vaiheessa, että ajattelin osallistua vuosittaiseen Helsingissä järjestettävään japanin puhetilaisuuteen. Puhetilaisuudessa kerroin yleisölle hieman harrastuksestani, joka ei ehkä kuulu niihin kaikkein tavanomaisimpiin. Todennäköisesti juuri tästä syystä aiheeni keräsi huomiota ja sain tämän tilaisuuden esitellä asiaa hieman tarkemmin. Mikä on sitten tämä erikoinen harrastus? Kaipa minua voisi sanoa harrastelijasepäksi, mutta kerron nyt mikä tekee siitä niin erikoista. Kuinka kaikki alkoi Aivan pienestä pitäen olen ollut kiinnostunut puukoista ja veitsistä. Perheeni ja kaikki sukulaiset harrastivat metsästystä ja kalastusta, joten puukko oli jokapäiväinen arkiesine. Tällä tavoin kasvoin ympäristössä, jossa henkilökohtaisella veitsellä, puukolla, oli suuri arvo. Ei siis ihme, että sain ensimmäisen puukkoni ollessani vain noin viisi vuotta vanha. Melko nuorena heräsi myös kiinnostus puukon valmistukseen. Jouduin kuitenkin odottelemaan melkoisen tovin ennen kuin sain tilaisuuden tehdä ensimmäisen puukkoni. Tuo yläasteen alussa koulun käsityötunneilla rakenneltu veitsi oli kaikkea muuta kuin suuri onnistuminen, mutta se sytytti minussa kipinän. Tätä minä haluan tehdä! Sen jälkeen olen omistanut melkoisen osan kaikesta vapaa-ajastani tälle harrastukselleni. Alussa oli tosin hieman hankalaa haalia kasaan riittävästi tietoa ja välineitä pajan varustamiseen. Eivätkä sepän työkalutkaan mitään kovin halpoja olleet. Ensikosketus katanaan Jokseenkin samoihin aikoihin kun sain pajan toimintakuntoon, törmäsin internetissä japanilaiseen miekkaan, katanaan. 13
Kulttuuri Kuva kaarevasta yksiteräisestä miekasta, jonka terän suu hohti sumuisen vaaleana, iski kuin miljoona volttia. En voinut uskoa silmiäni, sillä en ollut nähnyt aiemmin mitään vastaavaa. Tiesin kyllä japanilaisista miekoista ja niiden maineesta hurjina teräaseina, mutta en ollut tätä ennen nähnyt vastaavaa lähikuvaa. Ryhdyin välittömästi etsimään lisää kuvia ja tietoa näistä ihmeellisistä esineistä. Näiden ensimmäisten minuuttien aikana japanilainen miekka otti minusta lähtemättömän otteen. Ihastuin välittömästi katanan uskomattomaan kauneuteen. Täydellisyyttä hipovat terävät linjat, virheetön viimeistely ja terän sivuilla aaltoileva hamon, kuin jäädytettyä tulta. Minut valtasi tunne, että ehkäpä meidän aikakaudellekin on säästynyt hyppysellinen jotain yliluonnollista. En yhtään ihmettele miksi näitä miekkoja kutsutaan myös samurain sieluksi. Paluu todellisuuteen Näin minut valtasi likipitäen pakkomielteenomainen halu tehdä itsekin vastaavia teräaseita. Tosin kuvitelma, että kykenisin niitä tekemään, oli melkoista optimismia. Sen olen saanut vuosien mittaan huomata useaan otteeseen. Tuosta kohtaamisesta lähtien vaihtui harrastukseni puukkojen valmistuksesta japanilaistyylisten veitsien valmistukseen. Tietoa ryhdyin haalimaan internetistä. Aikani selailtuani päädyin faktaan, että jos mielin lisää aihetta opiskella, täytyisi japanin kieltäkin ryhtyä opiskelemaan. Lukiossa ei moista mahdollisuutta ollut, joten aihe oli jäissä yliopistoon saakka. Japanin kieli sitten avasi hieman salaisuuksien verhoa, sillä internetistä löytyy lukuisia japanilaisia dokumentteja mestarisepistä ja miekkojen valmistuksesta. Sanotaan, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, ja nämä dokumentit 14
Kulttuuri ovatkin opettaneet minua enemmän kuin kaikki lukemani tekstit yhteensä. Tosin samalla, kun olen oppinut asioita samuraimiekoista, niin vastaavasti tajuan yhä selvemmin kuinka kaukana olen tavoitteestani. Tämä onkin ohjannut harrastustani omaan suuntaansa. Kierrätysveitsiä Tavoitteena minulla olisi joskus vielä kyetä tekemään oikeaoppinen japanilaistyylinen miekka, mutta sitä ennen olen tyytynyt yhdistelemään mahdollisimman paljon japanilaisten seppien käyttämiä tekniikoita länsimaiseen veitsien valmistukseen. Pyrin käyttämään raaka-aineina pelkästään kierrätysmateriaaleja. Tähän mennessä olen lähinnä käyttänyt vanhojen maataloustyökalujen erilaisia teräksisiä osia. Vanhat metalliesineet ovat siitä mukavia, että niissä ei ennen vanhaan käytetty voimakkaasti seostettuja teräksiä. Tämä mahdollistaa niistä valmistettavien terien yksinkertaiset lämpökäsittelyt. Ensimmäinen myönnytys, jonka olen joutunut tekemään japanilaisesta tyylistä, onkin juuri se, etten tee omaa terästäni alusta asti. Kuinka veitsi syntyy Selvimmät vaikutteet japanilaisilta sepiltä ovat karkaisu ja työmenetelmät. Muokkaan osat takomalla käyttäen vettä apuna poistamaan epäpuhtauksia ja ruostetta pahoin syöpyneissä materiaaleissa. Veden käyttö mahdollistaa veitsen muokkauksen hyvin lähelle lopullista muotoa, sillä oksidikerros pinnassa on ohut ja takomajälki on tasainen. Sen jälkeen kun veitsi on taottu mittoihinsa, käytän viilaa poistamaan oksidin pinnasta ja viimeistelen muodon. Tässä vaiheessa veitsi jää hieman paksummaksi kuin sen on tarkoitus lopullisesti olla. 15
Kulttuuri Karkaisussa käytän japanilaista osittaiskarkaisutekniikkaa, jossa osa terästä peitetään savella. Savi sitten estää metallia halutulta alueelta karkenemasta ja tuloksena on kova terä ja pehmeä selkäpuoli. Lisäksi tämä tekniikka luo hamoniksi kutsutun kuvion veitsen kylkeen ja saa veitsen kaartumaan ylöspäin. En käytä nauhahiomakoneita tai vastaavia apuvälineitä veitsen lopullisessa hiomisessa vaan raakaa työtä ja vesihiomakiviä. Prosessi on pitkä ja vaatii kärsivällisyyttä, mutta antaa tarkan kontrollin veitsen geometriaan Japanissa tämä on viety hyvin pitkälle ja veitsen hiookin siihen erikoistunut henkilö, ei suinkaan seppä itse. Lisäksi hiomiseen käytettävät kivet ovat kalliita luonnonkiviä, mutta niitä ei täällä Suomessa ole mahdollisuutta hankkia. Itse käytän viittä eri hiomakiveä, joilla saan aikaiseksi auttavasti muodon ja jokseenkin tyydyttävän pinnan. Lopputuloksena on terävä ja kestävä veitsi valmiina istutettavaksi kahvaan. Valmiit terät kaapissa Aikaa tässä kuluu melkoisesti johtuen käsityön suuresta määrästä. Jos veitsi ei ole kovin iso, onnistuvat takominen, viilaus ja karkaisu yleensä yhden päivän aikana. Hiominen ja viimeistely vievätkin sitten jo vähintään kolme päivää. Tässä vaiheessa on valmiina vain terä, joten jos haluaa valmiin veitsen, niin pitäisi vielä tehdä kahva ja tuppi. Minulle pääasia on veitsen terän tekeminen, joten jaksan harvoin kahvoittaa teriä. Lisäksi yritän koko ajan lähestyä esikuvaani, japanilaista miekkaa, joten yleensä en ole kovinkaan tyytyväinen lopputulokseen. Tästä syystä tuppaan unohtamaan valmiit terät kaapin perille. Monet ihmettelevät kuinka jaksan oikein käyttää päiväkausia valmistaen veitsiä, jotka sitten vain hylkään pimeään komeroon? Voin vain vastata, että itse tekeminen on minulle tärkeämpää kuin valmis tuote. Lisäksi halu saada aikaiseksi täydellinen veitsi ajaa eteenpäin ja saa aloittamaan kaiken alusta heti kun saan yhden valmiiksi. Lupaava tulevaisuus Nyt tulevana syksynä olen lähdössä vaihtoon Japaniin jatkamaan kielen ja kulttuurin opintojani. Opiskelupaikka sijaitsee Kiotossa, Japanin kulttuuripääkaupungissa. Odotan innolla opiskelua kaupungissa, josta löytyy viidesosa kaikista Japanin kulttuuriperintökohteista. Lisäksi täytyy kyllä myöntää, että mieltäni kiehtoo myös ajatus käydä katsomassa oikean japanilaisen sepän pajaa. Luvan saaminen sellaiseen voi olla kiven alla, mutta ehkäpä vuoden oleskelun aikana avautuu joku mahdollisuus. Tietysti kaikkein suurimpana toiveena olisi joskus päästä opiskelemaan samuraimiekkojen valmistusta oikean mestarin alaisuuteen. Tämä on kyllä valitettavasti hyvin vaikeaa, sillä ulkomaalaisia ei juurikaan oteta oppipojiksi, mutta aina voi toivoa. On vain pidettävä tavoite kirkkaana mielessä ja jatkettava kärsivällisesti samurain sielun etsimistä. 16
Kulttuuri 17
Kulttuuri 18