TIIVISTELMÄ Tiivistelmät koostuvat julkistamisvaatimuksista, joita kutsutaan osatekijöiksi (Elements). Nämä osatekijät on numeroitu osissa A E (A.1 E.7). Tämä tiivistelmä sisältää kaikki tämän arvopaperi- ja liikkeeseenlaskijatyypin tiivistelmältä vaadittavat osatekijät. Osatekijöiden numeroinnista saattaa puuttua joitakin numeroita sellaisten elementtien kohdalla, jotka eivät ole pakollisia. Vaikka jokin osatekijä olisi pakollinen tietyn arvopaperi- ja liikkeeseenlaskijatyypin kohdalla, siitä ei välttämättä voida antaa merkityksellisiä tietoja. Tällaisessa tapauksessa tiivistelmässä on esitetty osatekijän lyhyt kuvaus ja maininta - ei sovellu -. Osa A Johdanto ja varoitukset Osatekijä Osatekijän kuvaus Julkistamisvaatimus A.1 Varoituksia Tämä tiivistelmä on luettava ohjelmaesitteen ja sovellettavien lopullisten ehtojen johdantona. Sijoittajien on arvopapereita koskevaa sijoituspäätöstä tehdessään syytä ottaa huomioon ohjelmaesite kokonaisuudessaan sekä sovellettavat lopulliset ehdot. Mikäli tämän ohjelmaesitteen sisältämiin tietoihin liittyvä kanne tulee käsiteltäväksi Euroopan talousalueen jäsenvaltion tuomioistuimessa, kanteen nostanut sijoittaja saattaa kyseisen jäsenmaan kansallisen lainsäädännön mukaan olla velvollinen käännättämään ohjelmaesitteen ja lopulliset ehdot omalla kustannuksellaan ennen tuomioistuinkäsittelyn alkua. Siviilioikeudellinen vastuu on henkilöillä, jotka ovat vastuussa tiivistelmän laatimisesta (sen käännös mukaan luettuna) tai ohjelmaesitteen julkaisemisesta, mutta vain siinä tapauksessa, että tiivistelmä on harhaanjohtava, epätarkka tai epäjohdonmukainen ohjelmaesitteen muihin osiin verrattuna tai että se ei yhdessä ohjelmaesitteen muiden osien kanssa anna kaikkia tarvittavia avaintietoja. A.2 Suostumus ohjelmaesitteen käyttöön [- ei sovellu - Liikkeeseenlaskija (Issuer) ei ole antanut suostumusta siihen, että jokin rahoituksenvälittäjä käyttää ohjelmaesitettä ja lopullisia ehtoja myöhemmässä jälleenmyynnissä tai arvopapereiden lopullisessa sijoittamisessa.] [[Liikkeeseenlaskija (Issuer) antaa suostumuksensa siihen, että jokin rahoituksenvälittäjä käyttää ohjelmaesitettä ja lopullisia ehtoja arvopapereiden myöhemmässä jälleenmyynnissä tai lopullisessa sijoittamisessa.] [Liikkeeseenlaskija (Issuer) antaa suostumuksensa siihen, että yksi tai useampi seuraavassa mainittu rahoituksenvälittäjä käyttää ohjelmaesitettä ja lopullisia ehtoja myöhemmässä jälleenmyynnissä tai arvopapereiden lopullisessa sijoittamisessa]: [yhden tai useamman rahoituksenvälittäjän nimi ja osoite]] Tarjousaika, jonka kuluessa rahoituksenvälittäjät voivat toteuttaa arvopapereiden myöhemmän jälleenmyynnin tai lopullisen sijoittamisen, on voimassa vain niin kauan kuin ohjelmaesite ja - 1 -
lopulliset ehdot ovat voimassa kyseisessä jäsenvaltiossa kansallisesti voimaansaatetun esitedirektiivin artiklan 9 mukaisesti [ja jaksona, joka alkaa [aloituspäivä] ja päättyy [päättymispäivä]]. Suostumus ohjelmaesitteen ja lopullisten ehtojen käyttöön annetaan vain seuraavissa jäsenvaltioissa tapahtuvaan käyttöön: [yksi tai useampi kyseinen jäsenvaltio] Suostumus ohjelmaesitteen ja sen liitteiden sekä vastaavien lopullisten ehtojen käyttöön annetaan seuraavin ehdoin: (i) ohjelmaesite ja vastaavat lopulliset ehdot toimitetaan mahdollisille sijoittajille ainoastaan yhdessä ennen kyseistä toimitusta julkistettujen liitteiden kanssa ja (ii) kunkin rahoituksenvälittäjän on ohjelmaesitteen ja vastaavien lopullisten ehtojen käytön yhteydessä varmistettava, että kaikkia kyseisellä lainkäyttöalueella voimassa olevia soveltuvia lakeja ja säädöksiä noudatetaan. Mikäli tarjouksen tekijänä on rahoituksenvälittäjä, tämän on tiedotettava sijoittajille tarjouksen ehdoista tarjouksen tekoaikana.] - 2 -
Osa B Liikkeeseenlaskija Osatekijä Osatekijän kuvaus Julkistamisvaatimus B.1 Liikkeeseenlaskijan virallinen nimi ja kaupallinen nimi B.2 Kotipaikka/ yhtiömuoto/ lainsäädäntö/ perustamismaa Pankin virallinen nimi on COMMERZBANK Aktiengesellschaft ( liikkeeseenlaskija, Issuer, pankki, Bank tai COMMERZBANK, yhdessä konsolidoitujen tytäryhtiöidensä kanssa COMMERZBANK Group tai "konserni", Group), ja pankin kaupallinen nimi on COMMERZBANK. Pankin rekisteröidyn toimipaikan osoite on Kaiserstraße 16 (Kaiserplatz), 60311 Frankfurt am Main, Saksan liittotasavalta. COMMERZBANK on Saksan liittotasavallassa Saksan lain mukaan perustettu osakeyhtiö. B.4b Liikkeeseenlaskijaan ja sen toimialoihin vaikuttavia tiedossa olevia kehityssuuntia Maailman rahoitusmarkkinoiden kriisi ja erityisesti euroalueen valtionvelkakriisi ovat aiemmin aiheuttaneet huomattavia paineita konsernin nettovarallisuudelle, rahoitusasemalle ja liiketoiminnan tulokselle, ja voidaan olettaa, että tulevaisuudessa voi esiintyä uusia olennaisia konserniin kohdistuvia haittavaikutuksia, etenkin jos kriisi kärjistyy uudelleen. B.5 Organisaatiorakenne B.9 Voittoennusteet tai -arviot B.10 Tilintarkastuskertomuksen ehdollisuus B.12 Valikoituja keskeisiä tilinpäätöstietoja COMMERZBANK on COMMERZBANK Groupin emoyhtiö. COMMERZBANK Groupilla on suoria ja epäsuoria osakeomistuksia useissa yhtiöissä. - ei sovellu - Liikkeeseenlaskija ei esitä voittoennusteita tai arvioita. - ei sovellu - Tässä ohjelmaesitteessä esitetyt edellisten tilikausien tiedot on julkistettu tilintarkastuskertomuksessa, joka ei ole ehdollinen. Seuraavassa taulukossa esitetään COMMERZBANK Groupin valikoituja keskeisiä tilinpäätöstietoja, jotka perustuvat IFRS-normien mukaan laadittuun, tilintarkastettuun konsernitilinpäätökseen 31. joulukuuta 2013 ja 2014: Tase ( m) 31.12.2013 *) 31.12.2014 Vastaavaa... 549 654 557 609 Pääomalainat... 26 933 26 960 1.1. 31.12. Tilinpäätös ( m) 2013 *) 2014 Käyttökate... 731 684 Voitto tai tappio ennen veroja... 238 623 Konsernin voitto tai **) tappio 81 264 *) Edellisen vuoden luvut on muutettu luottosuojavakuutuksen muutosten sekä veromuutosten vuoksi. **) Sikäli, kun tuloutettavissa COMMERZBANKin osakkeenomistajille. Liikkeeseen- - ei sovellu - - 3 -
laskijan tulevaisuudennäkymät, rahoitusaseman merkittävät muutokset B.13 Liikkeeseenlaskijan maksukykyyn olennaisesti vaikuttavat viimeaikaiset tapahtumat B.14 Liikkeeseenlaskijan riippuvuus muista konsernin yhtiöistä B.15 Liikkeeseenlaskijan pääasialliset toiminnot ja pääasialliset markkinat COMMERZBANK Groupin taloudellisissa näkymissä ei ole ollut haitallista muutosta 31.12.2014 jälkeen. COMMERZBANK Groupin rahoitusasemassa ei ole ollut olennaista muutosta 31.12.2014 jälkeen. - ei sovellu - Viime aikoina ei ole esiintynyt liikkeeseenlaskijaan liittyviä tapahtumia, jotka vaikuttavat olennaisesti liikkeeseenlaskijan maksukyvyn arviointiin. - ei sovellu - Kuten osatekijässä B.5 mainitaan, COMMERZBANK on COMMERZBANK Groupin emoyhtiö. COMMERZBANK Groupin keskeinen toiminto on tarjota laaja valikoima tuotteita ja rahoituspalveluita yksityisasiakkaille, pienille ja keskisuurille yrityksille sekä institutionaalisille asiakkaille Saksassa, mukaan luettuina tilinhallinta, maksuliikenne, antolainaus, säästö- ja sijoitustuotteet ja arvopaperipalvelut sekä pääomamarkkina- ja investointipankkituotteet ja palvelut. Osana kattavaa rahoituspalvelustrategiaansa konserni tarjoaa yhteistyökumppaniensa kanssa myös muita rahoituspalveluita, erityisesti asuntolainoja (building savings loans), varainhallintaa ja vakuutuksia. Lisäksi konserni on laajentamassa asemaansa yhtenä Saksan tärkeimmistä vientirahoittajista. Saksan liiketoimintojen ohella konserni toimii myös muualla Euroopassa tytäryhtiöiden, sivuliikkeiden ja sijoitusten kautta. COMMERZBANK Group on jaettu viiteen segmenttiin: Private Customers-, Mittelstandsbank-, Central & Eastern Europe-, Corporates & Markets- ja Non Core Assets (NCA) sekä Others and Consolidation segmentteihin. Niistä Private Customers-, Mittelstandsbank-, Central & Eastern Europe- sekä Corporates & Markets segmentit ja Others and Consolidation segmentti muodostavat COMMERZBANK Groupin ydinpankin. B.16 Hallintaosapuolet - ei sovellu - COMMERZBANKin hallintaa ei ole luovutettu muulle yhtiölle tai henkilölle esimerkiksi hallintasopimuksen (domination agreement) perusteella, eikä se ole muun yhtiön tai henkilön hallinnassa Saksan arvopaperien ostoa ja sen kautta tapahtuvia valtauksia koskevassa laissa tarkoitetulla tavalla (Wertpapiererwerbs- und Übernahmegesetz). - 4 -
Osa C Arvopaperit Osatekijä Osatekijöiden kuvaus Julkistamisvaatimus C.1 Arvopapereiden tyyppi ja luokka / tunnistenumero Arvopapereiden tyyppi/muoto [Arvopaperit ovat määräaikaisia warrantteja ("TURBO-warrantit" tai "arvopaperit").] [Arvopaperit ovat rajoittamattomia warrantteja ("rajoittamattomat TURBO-warrantit" tai "arvopaperit").] [Kutakin arvopaperisarjaa] [Arvopapereita] edustaa globaali haltijavelkakirja.] [Kukin arvopaperisarja] [Arvopaperit] lasketaan liikkeeseen arvoosuusmuotoisina.] [Each series of Securities is issued][the Securities are issued] in dematerialised form.] Arvopapereiden tunnistenumerot [tunnistenumero(t)] [Kunkin arvopaperisarjan arvopaperien tunnistenumerot (eli ISIN [ja paikallinen koodi] [ja mnémonique] [ja [ ]]) esitetään tämän tiivistelmän liitetaulukossa. [Arvopapereiden tunnistenumerot (eli ISIN [ja paikallinen koodi] [ja mnémonique] [ja [ ]]) esitetään tämän tiivistelmän liitetaulukossa. C.2 Arvopaperien valuutta C.5 Arvopaperien vapaan vaihtokelpoisuuden rajoitukset C.8 Arvopapereihin liittyvät oikeudet (mukaan luettuina arvopaperien etuoikeusasema ja oikeuksien rajoitukset) [Kukin arvopaperisarja lasketaan liikkeeseen] [Arvopaperit lasketaan liikkeeseen] [liikkeeseenlaskuvaluutan] määräisinä. [Kukin arvopaperisarja on vapaasti vaihdettavissa] [Arvopaperit ovat vapaasti vaihdettavissa], mikäli tarjous- ja myyntirajoituksissa, sovellettavassa lainsäädännössä sekä selvitysjärjestelmän säännöissä ja määräyksissä ei toisin määrätä. Arvopapereihin sovellettava lainsäädäntö Arvopapereihin ja niiden ehtojen tulkintaan sovelletaan Saksan lainsäädäntöä. [Arvopaperien perustamiseen sovelletaan [lainkäyttöalueen] lainsäädäntöä.] Takaisinmaksu Arvopaperiin sijoittaneelle maksetaan käteismäärä (Cash Amount). Kaikki arvopaperit, joissa kohde-etuutena osakkeet Sijoittajilla ei ole oikeutta arvopaperien kohde-etuutena olevien osakkeiden oikeuksiin (esim. osingonmaksut tai äänestysoikeudet). Rajoittamattomat TURBO-warrantit Tavanomainen eräännytys Liikkeeseenlaskijalla on joka tapauksessa oikeus eräännyttää arvopaperit tavanomaisesti alkaen tavanomaisen eräännytyksen päivästä (Ordinary Termination Date). - 5 -
Kaikki arvopaperit Muutokset ja epätavanomainen lunastus Joissakin erityistilanteissa liikkeeseenlaskijalla voi olla oikeus tehdä tiettyjä muutoksia. Tämän lisäksi liikkeeseenlaskijalla voi poikkeuksellisesti olla oikeus eräännyttää arvopaperit ennenaikaisesti, jos tietty tapahtuma esiintyy. Arvopapereiden etuoikeusasema Arvopapereihin liittyvät velvoitteet ovat liikkeeseenlaskijan suoria, ehdottomia ja vakuudettomia (nicht dinglich besichert) maksuvelvoitteita, ja jos soveltuvasta lainsäädännöstä ei muuta johdu, ovat etuoikeusasemaltaan vähintään samassa asemassa kuin liikkeeseenlaskijan kaikki muut etuoikeudelliset ja vakuudettomat (nicht dinglich besichert) maksuvelvoitteet. Vastuunrajoitus Liikkeeseenlaskija on vastuussa arvopapereihin liittyvästä toiminnastaan tai laiminlyönnistään vain, jos ja sikäli kun hän joko rikkoo arvopapereiden olennaisia velvollisuuksia huolimattomasti tai tahallisesti tai rikkoo muita velvollisuuksia törkeän huolimattomasti tai tahallisesti. Määräys Saksan lain mukaisista esittelyajoista ja vanhentuminen Aika, jona arvopapereita saa esittää (Saksan siviilikoodin (BGB) pykälä 801, kappale 1, kohta 1), on kymmenen vuotta, ja vanhentumisaika esittelyaikana esitetyille arvopapereihin liittyville vaateille on kaksi vuotta kyseisen esittämisajan päättymisestä. C.11 Listaaminen ja kaupankäynnin kohteeksi ottaminen säännellyllä markkinalla tai vastaavalla markkinalla [Liikkeeseenlaskija aikoo hakea kunkin arvopaperisarjan ottamista kaupankäynnin kohteeksi] [Liikkeeseenlaskija aikoo hakea arvopapereiden ottamista kaupankäynnin kohteeksi] seuraavilla säännellyillä markkinoilla: [yksi tai useampi säännelty markkina] [ ] [alkaen [päivämäärä]].] [- ei sovellu - [Kutakin arvopaperisarjaa ei ole tarkoitus listata eikä niillä ole tarkoitus käydä kauppaa millään säännellyllä markkinalla.] [Arvopapereita ei ole tarkoitus listata eikä niillä ole tarkoitus käydä kauppaa millään säännellyllä markkinalla.] [muut ehdot] C.15 Kohde-etuuden vaikutus arvopaperien arvoon TURBO Warrantit Käteismäärän maksu riippuu suurelta osin kohde-etuuden kehityksestä arvopapereiden voimassaoloaikana. Tarkat tiedot: Jos aloituspäivästä (Launch Date) (se mukaan lukien) alkavan ja arvostuspäivään (Valuation Date) (se mukaan lukien) päättyvän jakson aikana kohde-etuuden kurssi ei kertaakaan ole ollut yhtä - 6 -
suuri tai pienempi (ostettavien osalta) tai yhtä suuri tai suurempi (myytävien osalta) kuin knock-out-raja (Knock-out Barrier) ("knockout-raja (Knock-out Barrier)], sijoittajalle maksetaan seuraavan kaavan mukaan laskettu käteismäärä (Cash Amount, CA): CA = (Kohde-etuus lopullinen - Toteutushinta) x Kerroin [x 1/FX] (ostowarranttien osalta) CA = (Toteutushinta Kohde-etuus lopullinen ) x Kerroin [x 1/FX] (myyntiwarranttien osalta) missä Kohde-etuus lopullinen = kohde-etuuden viitekurssi arvostuspäivänä [[kohde-etuuden valuutan] määräisenä] Toteutushinta = tämän tiivistelmän liitetaulukossa esitetty toteutushinta Kerroin = [kerroin][tämän tiivistelmän liitetaulukossa esitetty kerroin] Tyyppi = tämän tiivistelmän liitetaulukossa esitetty tyyppi [mikäli muuntaminen on tarpeen] [FX = vaihtokurssi "Vaihtokurssi" tarkoittaa [kohde-etuuden osalta: valuuttakurssi][viitehinta arvostuspäivänä.] [asianmukainen EUR/[vasta-valuutta]kurssi arvostuspäivänä.] [EUR 1.00:n hinta CNH-valuutassa, ja jolla käydään kauppaa kansainvälisillä pankkien välisillä spot-markkinoilla arvostuspäivänä sinä ajankohtana, jona kohde-etuuden viitekurssi määritetään ja julkistetaan.] [non quanto kohdeetuuksien osalta][hinta, joka on [liikkeeseenlaskuvaluutta] 1.00 [kohde-etuuden valuutassa], ja jolla käydään kauppaa kansainvälisillä pankkien välisillä spot-markkinoilla arvostuspäivänä sinä ajankohtana, jona kohde-etuuden viitekurssi määritetään ja julkistetaan.] [quanto kohde-etuuksien osalta][vaihtokurssi, joka on yhtä kuin [liikkeeseenlaskuvaluutta] 1.00 = [kohde-etuuden valuutta] 1.00.] [jos kohde-etuutena ovat indeksit tai futuurisopimukset:][arvopapereihin liittyvissä laskelmissa kohdeetuuden [prosenttiyksikkö] [indeksipiste] on yhtä kuin [EUR] [liikkeeseenlaskuvaluutta / kohde-etuusvaluutta] 1,00.] Jos aloituspäivästä (Launch Date) (se mukaan lukien) alkavan ja arvostuspäivään (Valuation Date) (se mukaan lukien) päättyvän jakson aikana kohde-etuuden kurssi on vähintään kerran ollut yhtä suuri tai pienempi (ostettavien osalta) tai yhtä suuri tai suurempi (myytävien osalta) kuin knock-out-raja ( knock-outtapahtuma, Knock-out Event), [arvopaperit raukeavat mitättöminä] [käteismäärä on yhtä kuin [senttiä] [alayksikön liikkeeseenlaskuvaluutta] per arvopaperi]. [Knock-out-raja tarkoittaa toteutushintaa.] - 7 -
Rajoituksettomat TURBO-warrantit Käteismäärän maksu riippuu suurelta osin kohde-etuuden kehityksestä arvopapereiden voimassaoloaikana. Tarkat tiedot: Jos aloituspäivänä (Launch Date) tai sen jälkeen kohde-etuuden kurssi ei kertaakaan ole ollut yhtä suuri tai pienempi (ostettavien osalta) tai yhtä suuri tai suurempi (myytävien osalta) kuin knockout-raja (Knock-out Barrier), sijoittajalle maksetaan seuraavan kaavan mukaan laskettu käteismäärä (Cash Amount, CA): CA = (Kohde-etuus lopullinen - Toteutushinta) x Kerroin [x 1/FX] (ostowarranttien osalta) CA = (Toteutushinta Kohde-etuus lopullinen ) x Kerroin [x 1/FX] (myyntiwarranttien osalta) missä Kohde-etuus lopullinen = Kohde-etuuden viitekurssi arvostuspäivänä [[kohde-etuuden valuutan] määräisenä] Toteutushinta = arvostuspäivänä sovellettava toteutushinta Toteutushinta muuttuu jokaisena kalenteripäivänä aloituspäivän ja asianmukaisen arvostuspäivän välisenä jaksona. Tietyn kalenteripäivän ("T") toteutushinta on yhtä kuin edellisen kalenteripäivän ("T- 1") toteutushinta plus T-1-päivänä sovellettava muutosmäärä (Adjustment Amount). Aloituspäivän toteutushinta on esitetty tämän tiivistelmän liitetaulukossa. Kerroin = [kerroin] [tämän tiivistelmän liitetaulukossa esitetty kerroin] Tyyppi = tämän tiivistelmän liitetaulukossa esitetty tyyppi [mikäli muuntaminen on tarpeen] [FX = vaihtokurssi "Vaihtokurssi" tarkoittaa [kohde-etuuden osalta: valuuttakurssi][viitehinta arvostuspäivänä.] [asianmukainen EUR/[vasta-valuutta]kurssi arvostuspäivänä.] [EUR 1.00:n hinta CNH-valuutassa, ja jolla käydään kauppaa kansainvälisillä pankkien välisillä spot-markkinoilla arvostuspäivänä sinä ajankohtana, jona kohde-etuuden viitekurssi määritetään ja julkistetaan.] [non quanto kohdeetuuksien osalta][hinta, joka on [liikkeeseenlaskuvaluutta] 1.00 [kohde-etuuden valuutassa], ja jolla käydään kauppaa kansainvälisillä pankkien välisillä spot-markkinoilla arvostuspäivänä sinä ajankohtana, jona kohde-etuuden viitekurssi määritetään ja julkistetaan.] [quanto kohde-etuuksien osalta][vaihtokurssi, joka on yhtä kuin [liikkeeseenlaskuvaluutta] 1.00 = [kohde-etuuden valuutta] 1.00.] - 8 -
[jos kohde-etuutena ovat indeksit tai futuurisopimukset:][arvopapereihin liittyvissä laskelmissa kohdeetuuden [prosenttiyksikkö] [indeksipiste] on yhtä kuin [EUR] [liikkeeseenlaskuvaluutta / kohde-etuusvaluutta] 1,00.] Muunnelma 1: Classic Jos aloituspäivänä tai sen jälkeen kohde-etuuden kurssi on vähintään kerran ollut yhtä suuri tai pienempi (ostettavien osalta) tai yhtä suuri tai suurempi (myytävien osalta) kuin knock-out-raja ( knock-out-tapahtuma, Knock-out Event), [liikkeeseenlaskijan kohtuullisen harkintansa mukaan määrittämä käteismäärä (billiges Ermessen) (Saksan siviilikoodi 315) [saattaa olla nolla] [on vähintään yhtä suuri kuin [senttiä] [alayksikön liikkeeseenlaskuvaluutta] per arvopaperi]. Ensimmäisen muutosjakson (Adjustment Period) knock-out-raja on esitetty tämän tiivistelmän liitetaulukossa. Kunkin seuraavan muutosjakson osalta se määritetään uudestaan. Liikkeeseenlaskija määrittää rajan kohtuullisen harkintansa mukaan (billiges Ermessen) (Saksan siviilikoodi 315) ja ottaen huomioon asiaankuuluvat vallitsevat markkinaolosuhteet (erityisesti volatiliteetin). Muunnelma 2: BEST Jos aloituspäivänä tai sen jälkeen kohde-etuuden kurssi on vähintään kerran ollut yhtä suuri tai pienempi (ostettavien osalta) tai yhtä suuri tai suurempi (myytävien osalta) kuin knock-out-raja ( knock-out-tapahtuma, Knock-out Event), [arvopaperit raukeavat mitättöminä][käteissumma on yhtä kuin [senttiä] [alayksikön liikkeeseenlaskuvaluutta] per arvopaperi]. C.16 Arvostuspäivä Toteutuspäivä C.17 Kuvaus arvopaperien selvitysmenettelystä C.18 Toimitusmenettely C.19 Kohde-etuuden lopullinen viitehinta Knock-out-raja tarkoittaa toteutushintaa. Toteutuspäivä [Tämän tiivistelmän liitetaulukossa esitetty toteutuspäivä.] [Asianmukainen arvopaperin haltijan pyytämä toteutuspäivä.] [ ] [Kukin myyty arvopaperisarja] [Myydyt arvopaperit] toimitetaan maksupäivänä (Payment Date) selvitysjärjestelmän kautta sovellettavien paikallisten markkinakäytäntöjen mukaisesti. Kaikki arvopapereista johtuvat maksut suoritetaan maksuasiamiehelle, joka siirtää ne selvitysjärjestelmään tai selvitysjärjestelmän ohjeen mukaan hyvittää ne tilinhaltijoille sovellettavissa ehdoissa määritettyinä päivinä. Selvitysjärjestelmään tai sen ohjeen mukaan suoritettu maksu vapauttaa liikkeeseenlaskijan arvopapereihin liittyvistä maksuvelvoitteistaan kyseisen maksun määrän osalta. [Osake:][Kohde-etuuden viimeksi määritetty ja pörssissä arvostuspäivänä julkistettu kurssi (päätöskurssi)] [muu ehto] [Indeksi:][Kohde-etuuden viimeksi määritetty ja indeksinhoitajan arvostuspäivänä julkistama taso (virallinen päätöstaso)] [muu ehto] [Metalli] [lisää, jos kyse kullasta/hopeasta][aamupäivän Lontoon [kullan] [hopean] hinta Yhdysvaltain dollareissa [kulta] [hienolle] troy-unssille [kultaa] [hopeaa], jonka toimituksesta Lontoossa vastaa - 9 -
LBMA:n toimitukseen valtuuttama jäsen ja jonka laskennasta ja hallinnoinnista huolehtii yksi tai useampi riippumaton palveluntarjoaja LBMA:n kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti; LBMA julkistaa tavanomaisesti verkkosivullaan osoitteessa www.lbma.org.uk arvostuspäivänä voimassa olevat hinnat.] [lisää, jos kyse platinasta/palladiumista][aamupäivän Lontoon [platinan] [palladiumin] hinta (tai LBMA:n [platinan] [palladiumin] hinta) Yhdysvaltain dollareissa per brutto troy-unssi [platinaa] [palladiumia], jonka toimituksesta Lontoossa vastaa LPPM:n toimitukseen valtuuttama jäsen ja jonka laskennasta ja hallinnoinnista huolehtii LME; LME julkistaa tavanomaisesti verkkosivullaan osoitteessa www.lme.com arvostuspäivänä voimassa olevat hinnat] [lisää, jos kyse teollisesta metallista][yhden kohde-etuuden tonnimetrin virallinen käteisselvityshinta Yhdysvaltain dollareissa, joka on määritelty pörssissä ja sen seurauksena julkistettu Bloomberg tickerissä [ticker] arvostuspäivänä.] [lisää muu ehto]. [Futuurisopimus:]Kohde-etuuden [avaushinta] [selvityskurssi] [lisää muu kurssi], joka määritetään ja julkistetaan pörssissä (Exchange) [ilmaistuna prosentteina] [ilmaistuna desimaalilukuina ja muunnettuna prosenttiyksiköinä] arvostuspäivänä.] [muu ehto] [Valuuttakurssi:] [lisää, mikäli EUR/muu valuutta (paitsi EUR/CNH)] [Euron virallinen vaihtokurssi [vastavaluutan] määräisenä Euroopan keskuspankin määrittämänä ja julkistamana arvostuspäivänä Reutersin sivulla ECB37.] [lisää, mikäli EUR/CNH] [EUR/CNHvaihtokurssi, joka saadaan kertomalla (i) CNH:n määräinen 1,00 USD:n USD/CNH-vaihtokurssi, jonka määrittää Thomson Reuters Treasury Markets Association arvostuspäivänä kello 11.00 tai niillä main (Hongkongin aikaa) ja joka julkistetaan Reutersin sivulla CNHFIX= (tai sen seuraajasivulla) ja (ii) 1,00 EUR:n USD-valuutan määräinen kurssi, jolla käydään kauppaa kansainvälisillä pankkien välisillä spot-markkinoilla kyseisenä ajankohtana.] [lisää, mikäli ristivaluutta (paitsi USD/CNH)] [Arvostuspäivän [vastavaluutan] määräinen 1,00 [perusvaluutan kurssi], joka saadaan jakamalla kyseinen 1,00 EUR:n [vastavaluutan] määräinen [EUR/[vastavaluutta]]-kurssi kyseisellä EUR/[perusvaluuutta]- kurssilla ja ilmoitetaan [perusvaluutan] hintana 1,00 EUR:lle.] [lisää, mikäli USD/CNH] [CNH:n määräinen 1,00 USD:n USD/CNH-kurssi, jonka määrittää Thomson Reuters Treasury Markets Association arvostuspäivänä kello 11.00 tai niillä main (Hongkongin aikaa) ja joka julkistetaan Reutersin näyttösivulla CNHFIX= (tai sen seuraajasivulla).] [muu ehto] C.20 Kohde-etuuden tyyppi ja tiedot siitä, mistä kohde-etuutta koskevia tietoja on saatavilla [Osake] Kunkin arvopaperisarjan kohde-etuutena olevat omaisuuslajit on esitetty tämän tiivistelmän liitetaulukossa (kukin kohde-etuus, Underlying] ["kohde-etuus"]). [Arvopapereiden kohde-etuutena olevat omaisuuslajit on esitetty tämän tiivistelmän liitetaulukossa ( kohde-etuus, Underlying] ["kohde-etuus"]). [indeksi, metalli, futuurisopimus, valuuttakurssi][arvopaperin kohdeetuutena on [[indeksi, indeksinhoitaja, ISIN]] [metalli] [lisää, jos kyse kullasta][kultaharkot tai LBMA:n sääntöjen mukainen kohdistamaton kulta ("kulta")] [lisää, jos kyse hopeasta][hopeaharkot tai LBMA:n sääntöjen mukainen kohdistamaton hopea ("hopea")] [lisää, jos kyse platinasta][platinaharkot tai -levyt tai LPPM:n sääntöjen mukainen kohdistamaton platina ("platina")] [lisää, jos kyse palladiumista][palladiumharkot tai LPPM:n sääntöjen mukainen kohdistamaton palladium ("palladium")] [lisää, jos kyse alumiinista][korkeatasoinen primaarialumiini] [lisää, jos kyse - 10 -
kuparista][a-kupari] [lisää, jos kyse lyijystä][standardilyijy] [lisää, jos kyse nikkelistä][primaarinikkeli] [lisää, jos kyse tinasta][tina] [lisää, jos kyse sinkistä][erityinen korkeatasoinen sinkki], jolla käydään kauppaa LME:ssä ja joka on sen sääntöjen mukainen.] [[futuurisopimus, näyttösivu, eräpäivä]] [[valuuttakurssi]] ("kohdeetuus").] [Osake] [Tietoja kohde-etuudesta kuhunkin arvopaperisarjaan liittyen on saatavana tämän tiivistelmän liitetaulukosta.][tietoja kohde-etuudesta on saatavana tämän tiivistelmän liitetaulukosta.] [Indeksi, metalli, futuurisopimus, valuuttakurssi][tietoja kohdeetuudesta on saatavilla [verkkosivulta].] - 11 -
Osa D Riskit Arvopapereiden ostamiseen liittyy tiettyjä riskejä. Liikkeeseenlaskija huomauttaa nimenomaisesti, että arvopapereihin tehtävään sijoitukseen liittyvien riskien kuvaus käsittää ainoastaan suurimmat riskit, jotka olivat liikkeeseenlaskijan tiedossa ohjelmaesitteen päiväyksenä. Osatekijä Osatekijän kuvaus Julkistamisvaatimus D.2 Liikkeeseenlaskijaan liittyvät keskeiset riskit [Kuhunkin arvopaperierään][arvopapereihin] sisältyy liikkeeseenlaskijaan liittyvä riski, jota nimitetään myös velkojariskiksi tai sijoitusta suunittelevien sijottajien luottoriskiksi. Liikkeeseenlaskijariski on riski siitä, että COMMERZBANK tulee tilapäisesti tai pysyvästi kyvyttömäksi suorittamaan koron ja/tai lunastusmäärän maksamisvelvoitteitaan. Lisäksi COMMERZBANKiin kohdistuu useita sen liiketoimiin sisältyviä riskejä. Näitä ovat erityisesti seuraavat riskit: Maailman rahoitusmarkkinoiden kriisi ja valtionvelkakriisi Maailman rahoitusmarkkinoiden kriisi ja erityisesti euroalueen valtionvelkakriisi ovat aiemmin aiheuttaneet huomattavaa haittaa konsernin nettovarallisuudelle, rahoitusasemalle ja liiketoiminnan tulokselle, ja voidaan olettaa, että tulevaisuudessa voi esiintyä uusia olennaisia konserniin kohdistuvia haittavaikutuksia, etenkin jos kriisi kärjistyy uudelleen. Kriisin kärjistyminen uudelleen Euroopan talousja rahaliiton alueella saattaa aiheuttaa olennaista haittaa, jonka seuraukset voivat uhata jopa konsernin olemassaoloa. Konserni omistaa suuren määrän valtionvelkakirjoja. Tällaisten valtionvelkakirjojen heikkenemisellä ja käyvän arvon alenemisella on ollut olennaisia haitallisia vaikutuksia konsernin nettovarallisuuteen, rahoitusasemaan ja liiketoiminnan tulokseen, ja tulevaisuudessa voi esiintyä uusia haittavaikutuksia. Makrotalousympäristö Makrotalouden jo jonkin aikaa jatkunut tilanne vaikuttaa haitallisesti konsernin liiketoiminnan tulokseen, ja konsernin voimakas riippuvuus talousympäristöstä etenkin Saksassa saattaa aiheuttaa lisää merkittäviä rasitteita, jos talous kääntyy uudelleen laskusuuntaan. Vastapuolen suoritushäiriöriski Konserniin kohdistuu vastapuolen suoritushäiriöriski (luottoriski), mukaan lukien riskialtistus suurille yksittäisille sitoumuksille, suurille lainoille ja yksittäisille sektoreille ( cluster ) keskittyville sitoumuksille, sekä sellaisille velkojille myönnetyille lainoille, joihin valtionvelkakriisi saattaa erityisesti vaikuttaa. Kiinteistörahoitukseen ja alusrahoitukseen kohdistuu nykyisessä vaikeassa markkinatilanteessa huomattavia riskejä, erityisesti kiinteistö- ja alushintojen volatiliteettiin liittyvä riski, mukaan luettuna vastapuolen suoritushäiriöriski (luottoriski) sekä riski vakuutena käytettyjen yksityis- ja liikekiinteistöjen ja alusten merkittävästä arvonmuutoksesta. Konsernin sijoituksiin kuuluu huomattava määrä järjestämättömiä lainoja, eikä vakuus välttämättä riitä korvaamaan näitä suoritushäiriöitä, kun otetaan huomioon aiemmin toteutetut arvonalennukset ja määritetyt ehdot. - 12 -
Markkinahintariskit Konserniin kohdistuu markkinoiden kurssiriski osakkeiden ja sijoitusrahasto-osuuksien arvostuksen yhteydessä sekä korko-, korkoero-, valuutta-, volatiliteetti- ja korrelaatioriskin sekä hyödykehintariskin muodossa. Strategiset riskit On olemassa riski, että konserni ei välttämättä pysty toteuttamaan strategisia suunnitelmiaan tai pystyy toteuttamaan ne vain osittain tai suunniteltua suuremmilla kuluilla ja että suunnitelluilla toimilla ei välttämättä saavuteta aiottuja strategisia tavoitteita. Kilpailutilanteesta johtuvat riskit Markkinoita, joilla konserni toimii, erityisesti Saksan markkinoita ja niillä ennen kaikkea liiketoimia yksityis- ja yritysasiakkaiden kanssa sekä investointipankkitoimintaa, sekä Puolan markkinoita, luonnehtii voimakas hintoihin ja ehtoihin liittyvä kilpailu, joka aiheuttaa huomattavaa marginaaleihin kohdistuvaa painetta. Likviditeettiriskit Konserni on riippuvainen likviditeetin jatkuvasta saatavuudesta, ja markkinoiden laajuinen tai yrityskohtainen likviditeettipula saattaa aiheuttaa olennaista haittaa konsernin nettovaroille, rahoitusasemalle ja liiketoiminnan tulokselle. Parhaillaan pankkien ja muiden rahoitusmarkkinatoimijoiden likviditeetin tarjonta riippuu vahvasti keskuspankkien likviditeettiä lisäävistä toimista. Liiketoiminnalliset riskit Konserniin kohdistuu useita liiketoimintariskejä, mukaan luettuna riski siitä, että työntekijät aiheuttavat kauaskantoisia riskitilanteita konsernille tai rikkovat pankkien sääntelyyn liittyviä säädöksiä liiketoimien toteuttamisen yhteydessä ja aiheuttavat siten yllättäen esiintyvää olennaista vahinkoa, mikä voi epäsuorasti johtaa myös pääomavaatimusten kasvuun. Osakesijoituksiin liittyvät riskit Listattuihin ja listaamattomiin yhtiöihin tehtyjen sijoitusten osalta COMMERZBANKiin kohdistuu erityisiä, kyseisten omistusten vakavaraisuuteen ja hallittavuuteen liittyviä riskejä. Konsernitaseessa ilmoitettua liikearvoa saatetaan joutua alentamaan kokonaan tai osittain liikearvon arvonalentumistestauksesta johtuen. Pankkikohtaisen sääntelyn riskit Jatkuvasti tiukentuvat pääoman ja likviditeetin sääntelyyn liittyvät vaatimukset sekä menettelytapa- ja raportointinormit saattavat tehdä useiden konsernin toimintojen liiketoimintamallin kyseenalaiseksi ja vaikuttaa negatiivisesti konsernin kilpailuasemaan tai edellyttää konsernilta lisäosakepääoman hankkimista. Muut talouskriisin vuoksi ehdotetut sääntelyuudistukset, esimerkiksi pankkiveron tai mahdollisen rahoitusmarkkinaveron kaltaiset lakisääteiset maksut, omaan lukuun käytävän kaupan ja talletustoiminnan eriyttäminen tai entistä tiukemmat tietojen julkistamiseen ja yrityksen organisaatioon - 13 -
liittyvät velvoitteet voivat vaikuttaa olennaisesti konsernin liiketoimintamalliin ja kilpailutilanteeseen. Oikeudelliset riskit COMMERZBANKin liiketoimista saattaa aiheutua oikeusjuttuja, joiden lopputulosta ei voida ennakoida ja joihin liittyy konserniin kohdistuvia riskejä. Esimerkiksi harhaanjohtavaan sijoitusneuvontaan perustuvista korvausvaatimuksista on aiheutunut huomattavia maksuja, ja niistä saattaa aiheutua konsernille lisää huomattavia maksuja myös tulevaisuudessa. COMMERZBANKiin ja sen tytäryhtiöihin kohdistuu korvausvaateita, myös tuomioistuimissa käsiteltäviä, jotka liittyvät sen liikkeeseenlaskemien voittoosuustodistusten ja trust preferred -tyyppisten arvopaperien arvon maksuun ja korottamiseen. Tällaisten tuomioistuinkäsittelyjen lopputuloksista saattaa aiheutua konsernille olennaista haittaa, joka ei rajoitu kussakin tapauksessa vahvistettuihin korvausvaateisiin. Sääntely- ja valvontatoimet sekä tuomioistuinkäsittelyt saattavat aiheuttaa konsernille olennaista haittaa. Sääntely-, valvonta- ja syyttäjäviranomaisten aloittamat käsittelyt saattavat aiheuttaa konsernille olennaista haittaa. D.6 Arvopapereihin liittyvien keskeisten riskien avaintiedot Ei jälkimarkkinoita juuri ennen erääntymistä Markkinatakaaja ja/tai arvopaperipörssi lopettaa kaupankäynnin arvopapereilla hieman ennen niiden erääntymispäivää. [jos valuuttariskejä ei sovelleta] [Viimeisen kaupankäyntipäivän ja arvostuspäivän välisenä aikana yhden tai useamman kohde-etuuden hinta, joka saattaa olla merkityksellinen arvopapereiden kannalta, saattaa kuitenkin vielä muuttua. Tästä voi aiheutua sijoittajalle haittaa.] [jos valuuttariskejä sovelletaan] [Viimeisen kaupankäyntipäivän ja arvostuspäivän välisenä aikana yhden tai useamman kohde-etuuden hinta ja/tai vaihtokurssi, joista kumpikin saattaa olla merkityksellinen arvopapereiden kannalta, saattaa kuitenkin vielä muuttua. Tästä voi aiheutua sijoittajalle haittaa.] Lisäksi on olemassa riski siitä, että ehdoissa määritelty raja-arvo saavutetaan, ylitetään tai rikotaan muulla tavalla ensimmäistä kertaa ennen erääntymistä sen jälkeen, kun kaupankäynti jälkimarkkinoilla on jo päättynyt. Arvopaperit ovat vakuudettomia maksuvelvoitteita (Status) Arvopaperit ovat liikkeeseenlaskijan ehdottomia maksuvelvoitteita. Niillä ei ole Saksan pankkiyhdistyksen talletussuojarahaston (Einlagensicherungsfonds des Bundesverbandes deutscher Banken e.v.) takausta, eikä Saksan talletussuojaa ja sijoittajille maksettavia korvauksia koskevaa lakia (Einlagensicherungs- und Anlegerentschädigungsgesetz) sovelleta niihin. Sijoittajalla on siten riski siitä, että liikkeeseenlaskija ei kykene suorittamaan arvopapereiden perusteella määräytyviä velvoitteitaan tai kykenee siihen vain osittain. Tällaisessa tapauksessa sijoittaja saattaa menettää koko sijoittamansa pääoman. Ehdotettu rahoitusmarkkinavero (FTT) Euroopan komissio on ehdottanut yhteisen rahoitusmarkkinaveron (FTT) käyttöönottoa Belgiassa, Saksassa, Virossa, Kreikassa, Espanjassa, Ranskassa, Italiassa, Itävallassa, Portugalissa, Sloveniassa ja Slovakiassa. Ehdotettu rahoitusmarkkinavero voisi - 14 -
soveltua tietyissä tilanteissa tiettyihin arvopaperikauppoihin (mukaan lukien kaupankäynti jälkimarkkinoilla). Rahoitusmarkkinavero edellyttää kuitenkin vielä osallistuvien EU-maiden välisiä neuvotteluja. Muutkin EU-maat voivat päättää osallistua. Lisäksi, tällä hetkellä on epävarmaa, koska rahoitusmarkkinavero pannaan täytäntöön ja koska vero tulee voimaan arvopapereiden osalta. Instituutioiden ja rahoituslaitosten elvytys- ja kriisinratkaisulakiin liittyvät riskit, mukaan lukien yksinkertaisen kriisinratkaisun mekanismin vakiinnuttava EU-säädös ja ehdotus uudeksi EUsäädökseksi tiettyjen pankkitoimintojen pakolliseksi eriyttämiseksi Instituutioiden ja rahoituslaitosten elvytys- ja kriisinratkaisulaki (Gesetz zur Sanierung und Abwicklung von Instituten und Finanzgruppen SAG), jolla EU:n direktiivi luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten elvytys- ja kriisinratkaisukehyksestä (EU 2014/59/EU) on saatettu voimaan Saksassa, ("Elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivi" tai "BRRD") saattaa johtaa siihen, että pääoman, koron tai muun arvopaperiin liittyvän maksun maksuvaatimus muutetaan yhdeksi tai useammaksi instrumentiksi, jotka muodostavat liikkeeseenlaskijalle ydinpääoman (Tier 1) pääomaa, kuten tavallisia osakkeita tai pysyvää alentamista (mukaan lukien nollaan asti) toimivaltaisen kriisinratkaisuviranomaisen väliintulon kautta. Kuhunkin näistä toimenpiteistä viitataan jatkossa säännönmukaisena bail-in -menettelynä. Tällaisessa tilanteessa arvopapereidenhaltijoilla ei olisi mitään vaatimuksia liikkeeseenlaskijaa kohtaan eikä liikkeeseenlaskijalla olisi mitään arvopapereiden mukaista maksuvelvollisuutta. Näin tapahtuisi, mikäli liikkeeseenlaskija tulee tai toimivaltainen viranomainen pitää tätä elinkelvottomana (aiemmin voimassa olleen lain mukaan määriteltynä) tai kykenemättömäksi jatkamaan säänneltyä toimintaansa ilman tällaista muuntamista tai alaskirjausta tai ilman julkisen sektorin pääomaa. Kriisinratkaisuviranomaisen tulee käyttää toimivaltaansa niin, että (i) ensin ydinpääoman instrumentit (kuten liikkeeseenlaskijan tavalliset osakkeet) alaskirjataan suhteessa asianmukaisiin tappioihin, (ii) tämän jälkeen muiden pääomainstrumenttien (lisäydinpääoman instrumentit ja toissijaisen pääoman (Tier 2) instrumentit) alaskirjataan pysyvästi tai muunnetaan ydinpääomainstrumenteiksi niiden etusijajärjestyksen mukaisesti ja (iii) tämän jälkeen hyväksyttävät velat kuten arvopapereiden mukaiset velat muunnetaan ydinpääomainstrumenteiksi tai alaskirjataan pysyvästi sovitun etusijajärjestyksen mukaisesti. Se, missä määrin arvopapereiden pääoma voi olla säännönmukaisen bail-in -menettelyn kohteena, riippuu monesta liikkeeseenlaskijan vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevasta osatekijästä ja näin ollen on vaikeaa ennustaa koska, jos koskaan, säännönmukaista bail-in menettelyä sovelletaan. Mahdollisten sijoittajien tulisi ottaa huomioon, että he voivat menettää koko sijoituksensa, mukaan lukien pääoma sekä kertyneet korot, mikäli säännönmukaista bail-in menettelyä sovelletaan. Lisäksi yksinkertaisen kriisinratkaisun mekanismin vakiinnuttava EUsäädös ("SRM-säädös") sisältää säännöksiä, jotka liittyvät kriisinratkaisun suunnitteluun, aikaiseen väliintuloon, kriisinratkaisun toimiin sekä kriisinratkaisuinstrumentteihin, joiden tulisi astua voimaan 1.1.2016. Keskitetty päätöksenteko rakennetaan yksinkertaisen kriisinratkaisun toimielimen ympärille. Näin tulisi voida varmistaa, että kansallisten kriisinratkaisuviranomaisten sijaan olisi - 15 -
yksi viranomainen, eli yllä mainittu toimielin, joka tekee kaikki tarvittavat päätökset pankkiunionin pankeista. Euroopan komissio hyväksyi 29.1.2014 ehdotuksen uudeksi tiettyjen pankkitoimintojen pakolliseksi eriyttämiseksi, joka on monessa suhteessa tiukempi kuin Saksan pankkieriyttämislain vaatimuksen (Saksan pankkilain kappaleet 3(2)-(4), 25f ja 64s (Kreditwesengesetz KWG). Eurooppalaisilta pankeilta, jotka ylittävät seuraavat kynnysarvot kolmena peräkkäisenä vuonna: a) pankin kokonaisvarat ovat tai ylittävät 30 miljardia euroa; b) pankin kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvarat ja -velat kokonaismäärältään ovat tai ylittävät 70 miljardia euroa tai 10% niiden kokonaisvaroista, kielletään automaattisesti omaan lukuun tapahtuva kaupankäynti, joka on kapeasti määritelty toimintoina, joilla ei ole suojaustarkoitusta tai yhteyttä asiakkaiden tarpeisiin. Lisäksi tällaisia pankkeja kielletään sijoittamasta hedgerahastoihin ja omistamasta tällaisten rahastojen tai yhteisöjen osakkeita. Muut kaupankäynti- ja sijoituspankkitoiminnot mukaan lukien markkinatakaus, luotonanto pääomasijoitus- ja riskipääomarahastoille, sijoittajana ja järjestäjänä toimiminen monimutkaisessa arvopaperistamisessa, johdannaisten myynti ja kauppa eivät ole kiellon alaisia, joskin ne voivat olla eriyttämisen piirissä. Omaan lukuun tapahtuvan kaupankäynnin kielto tulisi voimaan 1.1.2017 ja muiden kauppatoimintojen eriyttäminen 1.7.2018. Mikäli pakollinen eriyttäminen määrätään, lisäkuluihin, kuten korkeampiin rahoituskuluihin, pääoman lisävaatimuksiin, eriyttämisestä aiheutuviin toiminnallisiin kuluihin ja hajauttamisesta saadun edun puuttumiseen tulee varautua. Yhdysvaltain FATCA-lain mukainen veronpidätys Liikkeeseenlaskija saattaa olla velvollinen tekemään enintään 30 prosentin pidätyksen 31.12.2016 jälkeen suoritetuista kaikista tai joistakin maksuista, joiden perusteena ovat (i) arvopaperit, jotka on laskettu liikkeeseen tai joita on olennaisesti muutettu sen päivän jälkeen, joka on kuusi kuukautta siitä päivästä, jolloin "foreign passthru payments" maksuja koskevat lopulliset säädökset julkistetaan Yhdysvaltain hallituksen tiedotuslehdessä (Federal Register), (ii) arvopaperit, jotka on laskettu liikkeeseen tai joita on olennaisesti muutettu sen päivän jälkeen, joka on kuusi kuukautta siitä päivästä, jolloin niiden tyyppisiä velvoitteita on ensi kertaa kohdeltu osinkoa vastaavina tai (iii) liikkeeseenlaskupäivästä riippumatta arvopaperit, joita Yhdysvaltain verolainsäädännön (U.S. Hiring Incentives to Restore Employment Act 2010, ulkomaisia tilejä koskevat ehdot) mukaan kohdellaan oman pääoman ehtoisina instrumentteina. Luottoluokituksen heikkenemisen vaikutus Arvopapereiden arvoon saattavat vaikuttaa luokituslaitosten liikkeeseenlaskijalle antamat luottoluokitukset. Yhdenkin tällaisen luokituslaitoksen toteuttama liikkeeseenlaskijan luottoluokituksen alentaminen saattaa vähentää arvopapereiden arvoa. Muutokset ja epätavanomainen eräännyttäminen Liikkeeseenlaskijalla on oikeus tehdä muutoksia warranttien ehtoihin tai eräännyttää ja lunastaa arvopaperit ennenaikaisesti tiettyjen ehtojen täyttyessä. Tämä saattaa vaikuttaa negatiivisesti arvopapereiden arvoon. Jos arvopaperit eräännytetään, - 16 -
arvopapereiden haltijoille erääntymisen yhteydessä maksettava määrä saattaa olla pienempi kuin määrä, jonka arveopapereiden haltijat olisivat saaneet, jos tällaista eräännyttämistä ei olisi tehty. Markkinahäiriötapahtuma tai kaupankäyntihäiriötapahtuma Liikkeeseenlaskijalla on oikeus todeta tapahtuneeksi markkinahäiriötapahtuma tai kaupankäyntihäiriötapahtuma, joka saattaa viivästyttää laskentaa ja/tai arvopapereista aiheutuvien velvoitteiden suorittamista ja joka saattaa vaikuttaa arvopapereiden arvoon. Lisäksi tietyissä säädetyissä tapauksissa liikkeeseenlaskija saattaa arvioida tiettyjä hintoja, jotka liittyvät velvoitteisiin tai kynnysarvojen saavuttamiseen. Nämä arviot saattavat poiketa vastaavista todellisista arvoista. Liikkeeseenlaskijan korvaaminen toisella Jos ehdoissa määrätyt kriteerit täyttyvät, liikkeeseenlaskijalla on oikeus milloin tahansa ilman arvopapereiden haltijoiden suostumusta nimittää toinen yhtiö tilalleen uudeksi liikkeeseenlaskijaksi kaikkien arvopapereista tai niiden yhteydessä aiheutuvien velvoitteiden osalta. Tällaisessa tapauksessa arvopapereiden haltijaan kohdistuu yleisesti myös uuden liikkeeseenlaskijan maksukyvyttömyyden riski. Kohde-etuuteen liittyvät riskitekijät Arvopaperit ovat sidoksissa kohde-etuuden arvoon ja kohdeetuuteen liittyvään riskiin. Kohde-etuuden arvon muodostumisperusteina ovat useat tekijät, jotka saattavat olla yhteydessä toisiinsa. Niihin voi sisältyä liikkeeseenlaskijasta riippumattomia taloudellisia, rahoituksellisia ja poliittisia tapahtumia. Kohde-etuuden aiempaa kehitystä ei pidä ymmärtää osoitukseksi sen tulevasta kehityksestä arvopapereiden voimassaoloaikana. Riski toteutumisen yhteydessä TURBO Warrantit Sijoittajaan kohdistuu riski siitä, että toteutumispäivänä maksettava käteismäärä on pienempi kuin arvopaperin hankintahinta. Mitä pienempi (ostowarranttien tapauksessa) tai suurempi (myyntiwarranttien tapauksessa) on kohde-etuuden viitekurssi arvostuspäivänä, sitä suurempi on tappio. Jos aloituspäivästä (Launch Date) (se mukaan lukien) alkavan ja arvostuspäivään (Valuation Date) (se mukaan lukien) päättyvän jakson aikana kohde-etuuden kurssi on vähintään kerran ollut yhtä suuri tai pienempi (ostowarranttien osalta) tai yhtä suuri tai suurempi (myyntiwarranttien osalta) kuin knock-out-raja ( knock-outtapahtuma, Knock-out Event), arvopaperit raukeavat ilman, että arvopapereiden haltijalta edellytetään mitään toimia. Tällaisessa tapauksessa [arvopaperit raukeavat mitättöminä] [käteismäärä on yhtä suuri kuin ehtojen mukainen summa per arvopaperi]. Arvopapereiden haltijalle aiheutuu tappio, joka on [lähes] arvopapereista maksetun koko hinnan suuruinen (täydellinen tappio). - 17 -
Rajoittamattomat TURBO-warrantit Sijoittajaan kohdistuu riski siitä, että toteutumispäivänä maksettava käteismäärä on pienempi kuin arvopaperin hankintahinta. Mitä pienempi (ostowarranttien tapauksessa) tai suurempi (myyntiwarranttien tapauksessa) on kohde-etuuden viitekurssi arvostuspäivänä, sitä suurempi on tappio. Muunnelma 1: Classic Jos aloituspäivänä (Launch Date) tai sen jälkeen kohde-etuuden kurssi on vähintään kerran ollut yhtä suuri tai pienempi (ostowarranttien osalta) tai yhtä suuri tai suurempi (myyntiwarranttien osalta) kuin knock-out-raja ( knock-outtapahtuma, Knock-out Event), arvopaperit raukeavat ilman, että arvopapereiden haltijalta edellytetään mitään toimia. Tällaisessa tapauksessa liikkeeseenlaskijan kohtuullisen harkintansa mukaan määrittämä käteismäärä (billiges Ermessen) (Saksan siviilikoodi 315)) [voi olla nolla] [on vähintään yhtä suuri kuin ehtojen mukainen summa per arvopaperi]. Arvopapereiden haltijalle aiheutuu tappio, joka on [lähes] arvopapereista maksetun koko hinnan suuruinen (täydellinen tappio). Muunnelma 2: BEST Jos aloituspäivänä (Launch Date) tai sen jälkeen kohde-etuuden kurssi on vähintään kerran ollut yhtä suuri tai pienempi (ostowarranttien osalta) tai yhtä suuri tai suurempi (myyntiwarranttien osalta) kuin knock-out-raja ( knock-outtapahtuma, Knock-out Event), arvopaperit raukeavat ilman, että arvopapereiden haltijalta edellytetään mitään toimia ja [arvopaperit raukeavat mitättöminä] [käteismäärä on yhtä suuri kuin ehtojen mukainen summa per arvopaperi]. Arvopapereiden haltijalle aiheutuu tappio, joka on [lähes] arvopapereista maksetun koko hinnan suuruinen (täydellinen tappio). Kaikki arvopaperit, joihin kohdistuu valuuttariski Lisäksi sijoittajaan kohdistuu valuuttariski, kun muut kuin [EUR] [liikkeeseenlaskuvaluutta] määräiset määrät muunnetaan arvostuspäivän valuuttakurssin mukaan. Riskit tilanteessa, jossa sijoittaja aikoo myydä tai joutuu myymään arvopaperit niiden voimassaoloaikana: Markkina-arvoriski: Ennen lopullista toteutuspäivää saatava myyntihinta saattaa olla merkittävästi alhaisempi kuin sijoittajan maksama ostohinta. Arvopapereiden markkina-arvo riippuu pääosin kohde-etuuden kehityksestä, mutta ei mukaile sitä tarkasti. Erityisesti seuraavat tekijät saattavat vaikuttaa haitallisesti arvopapereiden markkinahintaan: - Muutokset kohde-etuuden hinnan vaihtelun (volatiliteetin) ennakoidussa voimakkuudessa - Korkotason kehitys - Warranttien jäljellä oleva voimassaoloaika [jos arvopapereiden voimassaoloaika on rajoitettu] [- Warranttien jäljellä oleva voimassaoloaika] - 18 -
[jos arvopapereihin kohdistuu valuuttariski:] [- Valuuttakurssien haitalliset muutokset] [osakkeet:] [- Osakkeen osinkokehitys] [indeksit:] [- Indeksiin sisältyvien osakkeiden osinkokehitys] Kukin näistä tekijöistä saattaa vaikuttaa itsenäisesti, vahvistaa toistensa vaikutuksia tai mitätöidä ne. Kaupankäyntiriski: Liikkeeseenlaskija ei ole velvollinen toimittamaan jatkuvasti arvopapereiden osto- ja myyntihintoja (i) pörsseille, joissa arvopaperit mahdollisesti on listattu, tai (ii) OTC-periaatteella, eikä se ole velvollinen ostamaan arvopapereita takaisin. Vaikka liikkeeseenlaskija yleensä toimittaisi osto- ja myyntihinnat, arvopapereiden myynnissä tai ostossa saattaa olla tilapäisiä rajoituksia tai se saattaa olla mahdotonta epätavallisen markkinatilanteen tai teknisten ongelmien aikana. - 19 -
Osa E Tarjous Osatekijä E.2b Osatekijän kuvaus Syy tarjouksen tekemiseen ja tuottojen käyttö, jos se ei ole voiton tuottaminen ja/tai tietyiltä riskeiltä suojautuminen Julkistamisvaatimus - ei sovellu Voiton tuottaminen E.3 Kuvaus tarjouksen ehdoista E.4 Liikkeeseenlaskuun/ tarjoukseen liittyvät aineelliset edut ja eturistiriidat [COMMERZBANK tarjoaa [aloituspäivämäärä] alkaen arvopaperisarjaa, jonka liikkeeseenlaskun kokonaismäärä ja aloitushinta per arvopaperi on esitetty tämän tiivistelmän liitetaulukossa.] [COMMERZBANK tarjoaa [aloituspäivämäärä] alkaen [myös] arvopapereita [([järjestysnumero] erä)], jonka liikkeeseenlaskun määrä ja aloitushinta per arvopaperi on esitetty tämän tiivistelmän liitetaulukossa. [Erien [eränumerot] yhteismäärä on [liikkeeseenlaskun kokonaismäärä] per arvopaperit]] [muut ehdot] Seuraavat eturistiriidat saattavat ilmetä liikkeeseenlaskijan toteuttaessa arvopapereiden ehtojen mukaisia oikeuksiaan ja/tai velvoitteitaan (esim. ehtojen määrittämisen tai muuttamisen yhteydessä), jotka vaikuttavat maksettaviin määriin: - kohde-etuudella tehtävien transaktioiden toteuttaminen -kohde-etuuteen liittyvien uusien johdannaisinstrumenttien liikkeeseenlasku - liikesuhde kohde-etuuden liikkeeseenlaskijan kanssa -olennaisten kohde-etuuteen liittyvien tietojen (mukana luettuina muut kuin julkiset tiedot) hallussapito - markkinatakaajana (Market Maker) toimiminen E.7 Arvio kuluista, jotka liikkeeseenlaskija tai tarjoaja veloittaa sijoittajalta Sijoittaja voi yleensä ostaa arvopapereita kiinteään merkintähintaan. Tämä kiinteä hinta sisältää kaikki kulut, jotka liikkeeseenlaskijalle aiheutuvat arvopapereiden liikkeeseenlaskusta ja myynnistä (esim. jälleenmyynti-, strukturointi- ja suojauskulu sekä COMMERZBANKin voittomarginaali).] [muut ehdot] - 20 -
Tiivistelmän liitetaulukko ISIN (C.1) [[Paikallinen koodi] [Mnémonique] [ ] (C.1)] [täydennä tiedot ja lisää tarvittava määrä sarakkeita] (C.15) [Toteutuspäivä (C.16)] [täydennä kohde-etuuden tiedot ja lisää tarvittava määrä sarakkeita] (C.20) [Verkkosivu (C.20)] Liikkeeseenlaskun määrä (E.3) Aloitushinta (E.3) [ ] [ ] [ ] [ ] [ ] [ ] [ ] [ ] [ ] [ ] [ ] [ ] [ ] [ ] [ ] [ ] [lisää tarvittava määrä rivejä] - 21 -