Jos et pysty lukemaan tätä viestiä, klikkaa tästä. Kotisivulle Lähetä kaverille Muokkaa jäsentietoja TradenomiOnline 12/2016 1. AJANKOHTAISTA: TRAL blogi: Palkkapolitiikkaa ei voi tehdä järjestöpolitiikan näkökulmasta 2. AJANKOHTAISTA: Valtuustovaalit keväällä 2017 aika pohtia ehdokkuutta! 3. AJANKOHTAISTA: Oletko oikeutettu jäsenmaksualennukseen? 4. AJANKOHTAISTA: Tulevia tapahtumia 5. AJANKOHTAISTA: Valmistuvalle lahjaksi TRAL:n jäsenyys 6. AJANKOHTAISTA: Kaupan alan tilaisuudet joulukuussa 7. AJANKOHTAISTA: Työstä juhlaa kampanja ilahdutti 8. JÄSENEDUT: Tradenomilakkien tilauskäytäntö muuttunut 9. JÄSENEDUT: Avoimia työpaikkoja 10. JÄSENEDUT: Mökkilomalle jäsenetuhintaan 11. JÄSENPALVELUT: Yhteystietojen ja työnantajatietojen muutokset TRAL blogi: Palkkapolitiikkaa ei voi tehdä järjestöpolitiikan näkökulmasta Taannoin julkaistussa blogitekstissä Ammattiliitto Pro maalaa kuvan, jonka mukaan toimihenkilötehtävissä työskentelevät tradenomit ja insinöörit saavuttavat työehtosopimusten mukaisten palkkausjärjestelmien kautta paremman ansiotason kuin työskennellessään ylempinä toimihenkilöinä. Väitettä ei kuulla ensimmäistä kertaa. Jälleen on todettava, että toimihenkilöiden edunvalvojalla menevät järjestöpoliittisen intressit osaamiseen perustuvien ansiokehityksen ja palkkapolitiikan kehittämisen edelle. Elinkeinoelämän Keskusjärjestö EK:n mukaan ylempien toimihenkilöiden kuukausipalkka on selvästi korkeampi kuin toimihenkilötasolla työskentelevien. Sama käy ilmi vuotuisesta palkkatutkimuksestamme tradenomien osalta. Tähän vaikuttaa merkittävästi kahden eri henkilöstöryhmän työn sisältö ja vastuut. Ylemmät toimihenkilöt toimivat asiantuntija, esimies, päällikkö tai johtotason tehtävissä ja niille on ominaista suhteellisen suuri itsenäisyys ja vastuu. Toki on tilanteita, joissa työnantaja on siirtänyt henkilön perusteetta toimihenkilötehtävistä ylemmän toimihenkilön tehtäviin. Suurin jarru osaamiseen perustuvaan palkkakehitykseen ovat nimenomaan toimihenkilötason työehtosopimusten kankeat palkkausjärjestelmät, jota harva uskaltaa ääneen myöntää vaikka tämän he itsekin tietävät. Esimerkiksi nuorten tradenomien ansiokehityksen estävät työehtosopimusten vanhentuneet vaativuusluokat sekä tasot. Osaaminen, yksilökohtainen suoriutuminen ja työn laatu näkyvät näissä järjestelmissä hyvin vähän ja joillain toimialoilla ei ollenkaan. Nykyajan maailmassa on turha haikailla ikälisäjärjestelmien perään, kun palkka pitäisi määräytyä nimenomaan työn sisällön, osaamisen, vaativuuden ja tehokkuuden mukaan. Lue bloggaus kokonaan Valtuustovaalit keväällä 2017 aika pohtia ehdokkuutta! Keväällä käydään valtuustovaalit, joissa sähköisellä vaalilla valitaan valtuuston jäsenet seuraavalle kolmivuotiselle kaudelle. Valtuusto on liiton ylin päättävä elin, jossa on yhteensä 35 jäsentä. Vaaleilla valitaan valtuustoon 30 jäsentä. Viisi opiskelijajäsentä valtuustoon valitsee Tradenomiopiskelijaliiitto TROL. Jos sinulla on näkemyksiä järjestötoiminnasta, halu kehittää liiton toimintaa ja omaat mielipiteitä työmarkkinaasioista sekä koulutuksen kehittämisestä, kannattaa miettiä ehdokkaaksi asettumista. Valtuustossa voi vaikuttaa liiton toimintaan kokonaisvaltaisesti! Jokainen vaalikelpoinen TRAL:n jäsen voi asettua valtuustovaaleissa ehdolle, toimia valitsijayhdistyksen jäsenenä ja äänestää.
Katso lisää valtuustovaaleista sivulta tral.fi/valtuustovaalit Oletko oikeutettu jäsenmaksualennukseen? Vähintään kolme kuukautta yhtäjaksoisesti ilman palkkatuloa olevilla jäsenillä on mahdollisuus saada 50 prosentin alennus jäsenmaksuunsa. Jäsenmaksualennusta haetaan TRAL:n verkkoasioinnissa. Vaihtoehtoisesti TRAL:n toimistolle voi lähettää myös sähköpostitse/postitse vapaamuotoisen alennushakemuksen, josta tulee ilmetä hakijan henkilötiedot, alennuksen peruste sekä alkamis ja päättymispäivämäärät. Kaikissa hakemuksissa tulee olla liitteenä kopio alennusperusteen osoittavasta dokumentista. Tarkempaa tietoa jäsenmaksualennusten hakemisesta ja hakemukseen tarvittavista liiteistä löydät osoitteesta tral.fi/jasenmaksualennukset. Jäsenmaksualennusta voi saada takautuvasti palkattoman jakson alusta lukien. Vuoden 2016 jäsenmaksualennuksia koskevat hakemukset tulee kuitenkin toimittaa TRAL:n toimistolle viimeistään helmikuun 2017 loppuun mennessä. Hakemusruuhkan välttämiseksi vuodenvaihteessa kehotamme lähettämään alennushakemuksen heti, kun asia on ajankohtainen. Lue lisää jäsenmaksualennuksista Tulevia tapahtumia 08.12. TST:n after work pikkujoulut, Tampere 09.12. TRAL esimiesverkosto: alisuoriutumisen johtaminen, Hki 10.12. Koko perheen koodikoulu, Hki 10.12. Vuosikokous ja illallinen, Lahti 12.12. YTN kauppa: tehdään sinunkaupat Sok:lla! 12.12. YTN kauppa: tehdään sinunkaupat Keskolla (Hakkila)! 13.12. YTN kauppa: tehdään sinunkaupat Keskolla (Ruskeasuo)! 13.12. YTN kauppa: tehdään sinunkaupat Inexillä! 14.12. Pohjanmaan tradenomien vuosikokous, Seinäjoki 14.12. YTN kauppa: tehdään sinunkaupat Instrulla! 15.12. Rahastopelin gaala: tradenomiopiskelijat vs. kylterit, Hki Katso lisätietoja tapahtumakalenterista Valmistuva tradenomi! Mikä olisikaan parempi valmistujaislahja kuin paras mahdollinen manageri heti työuran alusta alkaen. Nyt voit pyytää jäsenyyttä lahjaksi tradenomien omassa liitossa puoleksi vuodeksi vain 99 euron hintaan. Lahjajäsenyys sisältää myös työttömyyskassaan jäsenyyden. Voit myös lahjoittaa jäsenyyden jollekin toiselle. Lisätietoa
Joulukuun aamiais ja lounastilaisuudet kaupan alan yrityksissä Kaupan alan asiantuntija tervetuloa kollegoidesi kanssa vuoden viimeisiin aamiais ja lounastilaisuuksiin! Syksyn mittaan olemme käyneet keskusteluja kaupan alan ylempien toimihenkilöiden hyvinvointia ja tuottavuutta lisäävästä sopimuksesta niin alan yritysten johdon kuin muidenkin henkilöstöryhmien edustajien kanssa. Mikä sopimuksessa askarruttaa ylempiä toimihenkilöitä? Miten projektimme on vastaanotettu muissa henkilöstöryhmissä? Minkälaisista asioista yrityksenne johdon kanssa on keskusteltu? Ke 7.12. klo 8 9 Stockmann Ravintola Blancco, Pitäjänmäentie 14, Helsinki Ma 12.12. klo 8 9 SOK, Ässäkeskus Fleminginkatu 34, Vallila kabinetti Ma 12.12. klo 11.30 12.30, Kesko, Hakkila Kyytitie 31/Jokiniementie 31, KV2, luokan takaosa, Vantaa Ti 13.12. klo 8 9 Kesko, Neptun Mannerheimintie 117/Nauvontie 18, Heteka kokoustila, Helsinki Ti 13.12. klo 11.30 12.30 Inex Partners, Päivittäistavaralogistiikkakeskus Keuksuontie 3, Inex PTDC nh Auditorio, Kerava Ke 14.12.klo 11.30 12.30, Instru, Sinimäentie 8, Äyräpää 1 kokoustila, Espoo Ilmoittaudu kollegasi kanssa heti mukaan: https://www.webropolsurveys.com/s/aefa362170ef641b.par Tule keskustelemaan kanssamme sopimustilanteesta ja kerro meille, mitä sinä ajattelet työehdoistasi, tervetuloa! Työstä juhlaa kampanja ilahdutti satoja marraskuussa Työstä juhlaa kakkukampanja ilahdutti marraskuussa satoja, kun tradenomit tarjosivat työkavereilleen kakkukahvit. Kampanjan tarkoitus oli tuoda iloa harmaan syksyn keskelle sekä tehdä liittoa tunnetuksi erityisesti jäsenten tradenomikollegoille. Palautteiden mukaan onnistuimme tavoitteissa loistavasti ja kakkukampanja sai hymyn monen kasvoille herkkuhetken ansiosta. Kiitos kaikille mukana olleille sekä suuri kiitos upeasta palautteestanne! Tradenomiliitto tarjosi kakkuhetket yhdessä henkivakuutuskuntoon.fi:n kanssa. Lue lisää: http://www.tral.fi/tyostajuhlaa ja http://www.henkivakuutuskuntoon.fi
Opiskele liiketoimintaosaamisen ylempi AMK tutkinto SeAMKissa! Lue lisää: www.seamk.fi/liiketoimintaosaaminen Tradenomilakkien tilauskäytäntö on muuttunut Joko sinulla on oma tradenomilakki? Tilaa omasi osoitteessa tral.fi/tradenomilakki. Tradenomilakin tilaus tehdään sähköpostitse tai sivuilla olevan lomakkeen kautta. Toimitusaika on n. viikko, mikäli haluamasi koko löytyy varastosta. Pidämme varastossa aina yleisimpiä lakkikokoja (koot 54 60), mutta poikkeuksellisen pienten tai suurten kokojen osalta toimitusaika on useampia viikkoja. Muistathan mitata päänympäryksesi tarkasti tilausta tehdessäsi! Lisätietoja ja tilauslomake Avoimia työpaikkoja tradenomiosaajille Tiedäthän, että TRAL:n sivuilta löydät lukuisia juuri tradenomeille suunnattuja avoimia työpaikkoja? Jos työnhaku on ajankohtainen, kannattaa vierailla sivulla tral.fi/rekrytointi uusia paikkoja ilmoitetaan päivittäin! HUOM opiskelijat! Myös harjoittelupaikkoja tarjolla. Mökkilomalle jäsenetuhintaan Rukan ja Levin mökkien omilta sivuilta löytyy ajantasainen varauskalenteri, josta näet mökkien vapaat ja varatut viikot. Kun löydät mieleisesi vapaan viikon, varaa se itsellesi täyttämällä sivuilla oleva nettivarauslomake. Mökkejä voi varata ympäri vuoden ja varauksen voi tehdä enimmillään yhdeksän kuukauden päähän. Yhdellä jäsenellä voi olla kerrallaan vain yksi
varaus. Tahkon mökki on nyt mahdollista vuokrata myös vuodenvaihteen aikaan. Voit varata mökin viikoksi tai lyhyemmäksi ajaksi. Mökki varataan TRAL:n toimiston kautta, varaustilanteen voit tarkastaa täältä: http://nettivaraamo.tahko.com/fi/m05110/ Lisätietoa mökeistä ja varaamisesta Ovatko tietosi oikein? Mikäli yhteystietosi tai työnantajatietosi ovat muuttuneet, ilmoitathan siitä myös toimistollemme! Tällä hetkellä jäsenrekisterissä olevat tiedot: Jäsennumero: Työnantaja: Työtehtävä: Toimiala: Postitoimipaikka: Voit itse muokata tietojasi sivujemme verkkoasioinnissa Verkkoasiointi Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa Facebookissa Twitterissä Instagramissa Tradenomiliitto TRAL ry toimisto@tral.fi www.tral.fi Tradenomi on asiantuntija Peruuta uutiskirje