Eduskunnalle. LAKIALOITE 24/2001 vp. Laki perusopetuslain 13 :n ja lukiolain 9 :n muuttamisesta ALOITTEEN PERUSTELUT

Samankaltaiset tiedostot
Lapsen itsemäärämisoikeus sukupuoleen Pyöreä pöytä

Lapsen edunvalvonnasta lastensuojeluasioissa

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lapsen itsemääräämisoikeuden käyttäminen

Paraneeko lapsen asema lakiuudistuksen myötä? Lapsen edun ja osallisuuden toteutumisen arviointia. Erofoorumi

Potilaan asema ja oikeudet

IDEA-projekti. II koulutus Tampereen yliopisto

NUORTEN OSALLISUUS. Seija Saalismaa projektikoordinaattori. Lasten Kaste- Lappi ja Kuusamo

asema ja oikeudet Esitteitä 2001:1 selkokieli

ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUS JA TUETTU PÄÄTÖKSENTEKO

kirkon jäseneksi, jos hänen vanhempansa siten, että lapsen edellytyksistä olla evankelis-luterilaisen enää uuden, elokuun alussa voimaan tulleen

Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2

Lapsen asemaa vahvistamassa. Lapsenhuoltolain uudistaminen. Katja Niemelä

Ehdotetut lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen kun ne on hyväksytty ja vahvistettu. 1. Nykytila


Potilaan oikeudet. Esitteitä 2002:8

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lapsi tutkimuskohteena - eettinen ennakkoarviointi ja aineistojen arkistoinnin etiikka

Yhteistyövanhemmuus eron jälkeen. Lapsenhuoltolain uudistaminen. Katja Niemelä

Asiakkaan asema ja oikeudet

Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet. Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet

Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon

Lapsen suojelu ja lapsen hyvä. ETENE seminaari Heureka, Vantaa

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät Lapsen etu ja vuoroasuminen Katja Niemelä, perheoikeudellisten asioiden päällikkö, Helsinki

Itsemääräämisoikeus ja yksityisyydensuoja

Ruokarukous Uskonnonharjoitusta vai uskonnonopetusta? Pekka Iivonen

HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila

Lapsen saattohoito YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen näkökulmasta

HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2003 vp. Hallituksen esitys laiksi kirkkolain 1 luvun 3 :n muuttamisesta JOHDANTO. Vireilletulo.

Perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo Vantaan kaupunki / sivistystoimi Perusopetuksen tulosalue Asematie 6 A Vantaa

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2005 vp. Hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja

Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa Hallintojohtaja Matti Lahtinen

Vakaumusten tasa-arvo VATA ry / Petri Karisma (hallituksen puheenjohtaja) Yliopistonkatu 58 B (6. kerros) Tampere

PERUSOPETUSLAIN MUUTOKSEN VAIKUTUKSET USKONNON JA ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPETUKSEEN SEKÄ KOULUN TOIMINTAAN

Sote-asiakastietojen käsittely

Paperittomana peruskoulussa. Pentti Arajärvi Paperittomat -hanke

MUISTIO PERUSOPETUSLAIN MUUTOKSEN VAIKUTUKSET USKONNON JA ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPETUKSEEN SEKÄ KOULUN TOIMINTAAN

Opintotukilaki 5 a, 2 mom.

(Lähteet: Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013, Uusi soveltamisohje oppilas- ja opiskelijahuoltolainsäädännön toteuttamisen tueksi 13a/2015 STM)

Yhteyshenkilö Kehittämispäällikkö Marja Viljamaa

Lapsen huolto- ja tapaamisoikeuden rekisteri

Lastensuojelun edunvalvonta

Tietosuoja arjessa, puheenvuoro käytännön tilanteista näkökulma peruskoulusta. Kirsi Ruoppila Rehtori Huhtasuon yhtenäiskoulu 8.4.

Ohjauskirje 1 (6) Ohjauskirje biopankeille alaikäisten näytteiden ja tietojen käsittelyn perusteista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Lähiomaisen tai muun läheisen tai laillisen edustajan määritteleminen

Viranomaisyhteistyö, ilmoitusvelvollisuus ja lapsen edustaminen tutkinnassa

Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia Lapsiystävällisen kunnan rakennuspalikat Pikkusyöte

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Lapsi perheen ja hallinnon välissä

Lastensuojeluasioiden valmistelu hallinto-oikeuteen

Päätös. Laki. sosiaalihuoltolain väliaikaisesta muuttamisesta

Päätös. Laki. työsopimuslain 4 luvun muuttamisesta

MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET

VT Mirjam Araneva Lastensuojelun perhehoidon päivät Lastensuojelun perhehoito julkisena hallintotehtävänä

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Elämänkatsomustieto tutuksi. et opetus.fi

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lapsenhuoltolain uudistaminen. Yleistä. Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 1-5 c ) Itä-Suomen aluehallintovirasto. Lausunto

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki lapsen oikeuksien näkökulmasta

Lotta Hämeen-Anttila. hallitusneuvos

Laki peruskoululain 42 ja 74 :n muuttamisesta

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLTOLAIKSI

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Hallituksen esitys laeiksi sosiaalihuollon asiakkaan. asiakkaan asemasta ja oikeuksista sekä sosiaalihuoltolain muuttamisesta ja eräiksi niihin

Potilas aktiivisena toimijana omassa hoidossaan

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Tietojen luovuttaminen nuorten kanssa tehtävässä yhteistyössä

Poimintoja lainsäädännöstä

EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

LAPIN YLIOPISTO 1(5) Yhteiskuntatieteiden tiedekunta vastaajan nimi

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Muistio/Jouni Luukkainen

Alaikäisten ilman huoltajaa tulleiden kotouttaminen

Dnro 61/4/15. Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Esittelijä: Esittelijäneuvos Kaija Tanttinen-Laakkonen

Viite: Sosiaali- ja terveysvaliokunta keskiviikko klo 09:30 / HE 88/2018 vp / Asiantuntijapyyntö

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 63/2009 vp

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Järvenpään lasten ja nuorten lautakunta. Järvenpään kaupunki Hallintokatu 2, PL Järvenpää p. keskus

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET

1991 vp - HE 38. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Transkriptio:

LAKIALOITE 24/2001 vp Laki perusopetuslain 13 :n ja lukiolain 9 :n muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN PERUSTELUT 1 Nykytila 1.1 Voimassa oleva lainsäädäntö 1.1.1 Lapsen oikeudet uskonnonopetuksen osalta perusopetus- ja lukiolaissa Voimassa olevan perusopetuslain (628/1998) 13 :n mukaan osallistuminen uskonnon opetukseen on pakollista niille oppilaille, jotka vanhempiensa uskonnon perusteella kuuluvat joko evankelis-luterilaiseen tai ortodoksiseen kirkkokuntaan. Myös lukiolaissa on omaksuttu sama periaate (9 ). Ainoastaan ne oppilaat, jotka aloittavat lukio-opinnot 18 vuotta täytettyään, voivat itse vapaasti valita joko uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetuksen. Sama valintaoikeus on ainoastaan niillä alaikäisillä oppilailla, jotka eivät kuulu mihinkään uskontokuntaan. Uskonnon ja elämänkatsomustiedon keskeisestä sisällöstä päättää opetushallitus opintosuunnitelmien perusteissa (perusopetuslain 11.1 ja 14.2 sekä lukiolain 7.1 ja 10.2 ). 1.1.2 Lapsen uskontoon liittyvät oikeudet uskonnonvapauslaissa Uskonnonvapauslain (267/1922) 7 :n 1 momentin mukaan 15 vuotta täyttäneellä alaikäisellä on oikeus päättää itse siitä, seuraako hän isäänsä tai äitiänsä, kasvattivanhempaansa taikka kasvattajaansa, kun nämä eroavat uskontokunnasta tai liittyvät tällaiseen. Saman säännöksen 2 momentin mukaan 15 vuotta täyttänyt henkilö on oikeutettu yksin eroamaan uskontokunnastaan tai liittymään siihen vanhempiensa tai lasta kasvattavan vanhemman taikka holhoojansa suostumuksella. Uskonnonvapauslain 8 :n mukaan jos uskonnonopetusta valtion tai kunnan ylläpitämässä tai avustavassa kansakoulussa, oppikoulussa tai muussa oppilaitoksessa annetaan jonkun uskontokunnan opin mukaan, on oppilas, joka kuuluu toiseen uskontokuntaan tai joka ei kuulu mihinkään uskontokuntaan, edusmiehen vaatimuksesta vapautettava sellaisesta uskonnonopetuksesta. 1.1.3 Lapsen oikeudet perusoikeutena Perustuslain 6 :n yhdenvertaisuussäännökseen sisältyy oma momenttinsa lapsen oikeuksista. Sen mukaan lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Vaikka perustuslaki ei määrittele lapsen oikeuksien säännöksessä lapsuuden päättymistä, sitä tulkitaan lapsen oikeuksien yleissopimuksen (SopS 59 60/1991) 1 artiklan ja Suomen Versio 2.0

lainsäädännön täysi-ikäisyysrajan perusteella, josta on säännös holhoustoimesta annetun lain (442/1999) 2 :ssä. Näin alle 18-vuotias henkilö nauttii lapsille erityisesti annettua perusoikeussuojaa (PL 6.3 ). 1.1.4 Lapsen mielipiteen huomioon ottaminen eräissä muissa laeissa Myös monissa uusissa sosiaali- ja terveydenhuollon säännöksissä korostetaan alaikäisen mielipiteen selvittämistä häntä koskevan asian käsittelyssä ja hänen kehitystasonsa huomioon ottamista. Potilaslaki Potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (785/1992) 7 :n mukaan alaikäisen potilaan mielipide hoitotoimenpiteeseen on selvitettävä silloin, kun se on hänen ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden mahdollista. Jos alaikäinen ikänsä ja kehitystasonsa perusteella kykenee päättämään hoidostaan, häntä on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Saman lain 9 :n 2 momentin mukaan, jos alaikäinen potilas ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden kykenee päättämään hoidostaan, hänellä on oikeus kieltää terveydentilaansa ja hoitoansa koskevien tietojen antaminen huoltajalleen tai muulle lailliselle edustajalle. Holhoustoimesta annettu laki Holhoustoimesta annetun lain (442/1999) 73 :n 1 momentin mukaan asiassa, joka koskee edunvalvojan määräämistä alaikäiselle, on alaikäisen huoltajalle ja 15 vuotta täyttäneelle alaikäiselle varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annettu laki Vuoden 2001 alusta tuli voimaan laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000, asiakaslaki). Asiakaslain 10 :n 1 momentin mukaan sosiaalihuollossa alaikäisen asiakkaan toivomukset ja mielipide on selvitettävä ja otettava huomioon hänen ikänsä ja kehitystasonsa edellyttämällä tavalla. Saman säännöksen 3 momentissa niin ikään edellytetään, että kun on perusteltu syy olettaa, että huoltaja ei voi puolueettomasti valvoa lapsen etua, ja alaikäiselle haetaan edunvalvojan määräämistä, niin alaikäisen toivomukset ja mielipide asiassa on selvitettävä 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta korosti asiakaslaista antamassaan mietinnössä (StVM 18/2000 vp HE 137/1999 vp), että "Säännöksillä täsmennetään sosiaalihuollon osalta perustuslain 6 :n 3 momentin ja lapsen oikeuksien yleissopimuksen 12 artiklan säännöksiä lasten kohtelusta tasa-arvoisina yksilöinä sekä heidän mahdollisuuksistaan vaikuttaa kehitystään vastaavasti itseään koskeviin asioihin. Säännös on tärkeä myös perustuslain 10 :ssä ja lapsen oikeuksien yleissopimuksen 16 artiklassa säännellyn yksityiselämän suojan ja perustuslain 6 :n 2 momentin mukaisen yhdenvertaisuuden kannalta. Lapsen mielipiteen esille tulon turvaaminen ja itsemääräämisoikeuden säätely iän ja kehitystason mukaisesti on tärkeää. Samalla on kuitenkin otettava huomioon, että ensisijainen vastuu lapsesta on aina lapsen vanhemmilla tai muilla huoltajilla." Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (361/1983) 11 :n 1 momentin mukaan lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevassa asiassa on selvitettävä lapsen omat toivomukset ja mielipide sikäli kuin se on lapsen ikään ja kehitystasoon nähden mahdollista, jos vanhemmat eivät ole asiasta yksimieliset, jos lapsi on muun henkilön kuin huoltajansa hoidettavan taikka jos tätä muutoin on pidettävä lapsen edun kannalta aiheellisena. Huoltajuusriidan oikeudenkäynnin yhteydessä lapsen kuulemisesta säädetään lain 15 :n 2 momentissa, että lasta voidaan kuulla henkilökohtaisesti tuomioistuimessa, jos tämä on painavista syistä välttämätöntä asian ratkaisemisen kannalta. Kuuleminen voi tapahtua 2

vain, jos lapsi tähän suostuu ja on ilmeistä, että kuulemisesta ei saata aiheutua lapselle haittaa. 2 Lainsäädännöllinen ongelma ja uudistuksen tavoite 2.1 Ongelma Voimassa olevat säännökset uskonnonopetukseen osallistumisesta perusopetuslaissa ja lukiolaissa sivuuttavat tyystin lapsen mielipiteen huomioon ottamisen siitä riippumatta, minkä ikäinen lapsi on tai mikä on hänen kehitysasteensa. Tässä suhteessa lainsäädäntö on epäjohdonmukainen siihen linjaan nähden, jonka lainsäätäjä on omaksunut lapsen kannalta huomattavasti paljon sensitiivisimmissä asiayhteyksissä, kuten lapsen omaa terveyttä, sosiaalihuoltoa, holhousta ja huoltajuutta koskevissa lain säännöksissä. Perusopetuslain- ja lukiolain säännökset ovat lisäksi epäjohdonmukaisia jopa sangen vanhentuneeseen uskonnonvapauslakiin nähden, joka antaa 15 vuotta täyttäneelle alaikäiselle vanhempiensa suostumuksella valinnanvapauden erota uskontokunnasta tai kuulua siihen ja tätä kautta vanhempien myötävaikutuksella saavuttaa myös valinnanvapaus uskonnon opetukseen ja elämänkatsomustiedon opetuksen välillä. 2.2 Tavoite Kun lapset aloittavat 9-vuotisen peruskoulun, he ovat yleensä 7 vuoden iässä. Peruskoulun ala-asteen päättyessä he ovat pääsääntöisesti 13 vuoden iässä. Peruskoulun ala-asteen päättäessään he ovat yleensä saavuttaneet sellaisen kypsyystason, jolloin heidän mielipiteensä otetaan huomioon muussa lainsäädännössä ja heitä itseään koskevissa päätöksissä. Tämä sama periaate tulisi toteuttaa myös perusopetus- ja lukiolaissa. Yläasteen aloittavilla oppilailla tulisi olla uskontokuntaan kuulumisesta riippumatta oikeus valita, minkälaista eettistä opetusta he haluavat ottaa vastaan ja heillä tulisi olla oikeus valita joko uskonnonopetus tai elämänkatsomustiedon opetus. 3 Aloitteen yksityiskohtaiset perustelut 1. lakiehdotus Perusopetuslain 13 :n 4 mom. Aloitteessa ehdotetaan säännöstä muutettavaksi niin, että alaasteella oppilaat saisivat huoltajan toivomuksesta valita uskonnonopetuksen tai elämänkatsomustiedon opetuksen ja yläasteella oppilaat voisivat tehdä tämän valinnan itsenäisesti. Säännösehdotuksen mukaan uskonnonopetuksesta vapautetulle uskontokuntiin kuulumattomalle oppilaalle tai uskonnonvapauslaissa tarkoitettuihin uskontokuntiin kuuluvalle vähintään kolmelle ala-asteen oppilaille, joiden vanhemmat niin haluavat, opetetaan elämänkatsomustietoa ja kaikille oppilaille, jotka aloittavat koulutuksen yläasteella, opetetaan heidän valintansa mukaan joko uskontoa tai elämänkatsomustietoa. 2. lakiehdotus Lukiolain 9 :n 5 mom. Lukio-opinnot aloittavien osalta aloitteessa ehdotetaan, että heillä olisi itsenäinen oikeus valita joko uskonnonopetus tai elämänkatsomustiedon opetus. Säädösehdotuksen mukaan opiskelijalle, joka aloittaa lukiokoulutuksen, opetetaan hänen valintansa mukaisesti joko uskontoa tai elämänkatsomustietoa. Edellä olevan perusteella ehdotamme, että eduskunta hyväksyy seuraavat lakiehdotukset: 3

1. Laki perusopetuslain 13 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 21 päivänä elokuuta 1998 annetun perusopetuslain (628/1998) 13 :n 4 momentti seuraavasti: 13 Uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetus Uskonnonopetuksesta vapautetulle uskontokuntiin kuulumattomalle oppilaalle tai uskonnonvapauslaissa tarkoitetuihin uskontokuntiin kuuluvalle vähintään kolmelle ala-asteen oppilaalle, joiden vanhemmat niin haluavat, opetetaan elämänkatsomustietoa ja kaikille oppilaille, jotka aloittavat koulutuksen yläasteella, opetetaan heidän valintansa mukaan joko uskontoa tai elämänkatsomustietoa. Tämä laki tulee voimaan päivänä 200. kuuta 2. Laki lukiolain 9 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lukiolain (629/1998) 9 :n 5 momentti seuraavasti: 9 Uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetus Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 200. Opiskelijalle, joka aloittaa lukiokoulutuksen, opetetaan hänen valintansa mukaisesti joko uskontoa tai elämänkatsomustietoa. 4

Helsingissä 7 päivänä maaliskuuta 2001 Marjatta Stenius-Kaukonen /vas Jukka Gustafsson /sd 5