Into liikkeessä ry VUOSIKERTOMUS

Samankaltaiset tiedostot
INTO LIIKKEESSÄ ry VUOSIKERTOMUS 2015

Into liikkeessä ry VUOSIKERTOMUS

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

INTO LIIKKEESSÄ ry. into liikkeessä ry

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy

TOIMINTAKERTOMUS

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018

Esittävän taiteen rahoitus ja näkökulmia arkeen

TERO SAARINEN COMPANYN VIENTIVALMENNUSOHJELMAN AIKATAULU

Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN?

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016

Sonya Lindfors: Noble Savage. Zodiak Uuden tanssin keskus. Sanna Käsmä

Korkeakouluopiskelijoiden työharjoittelu ulkomailla Valokuvat: Jaana Mutanen_jaMu

Matkailun kehitys 2016

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa

Automatkailututkimuksen tuloksia 2008

Maaseutumatkailun suhdanteet ja kehittäminen Tuloksia yrittäjäkysely helmi-maaliskuu & Markkinointiyhteistyötä

Maailman valutuotanto

INTO LIIKKEESSÄ ry. into liikkeessä ry

Coloplastin paikallistoimistot

Tero Saarinen: koreografiat

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016

Matkailun kehitys

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus TASEKIRJA Toimintakertomus. Tilinpäätös

Suosituimmat kohdemaat

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Matkailun kehitys

Toimitus. Kuljetus Suomi:

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

Bryssel COM(2016) 85 final ANNEX 4 LIITE. asiakirjaan

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari

Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus

Töihin Eurooppaan EURES

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille

1 Matkailutilasto syyskuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset laskivat 16,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

MDP in Information Security and CryptogIran 1 1

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI

Markkinaraportti / elokuu 2015

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä

Turun yliopisto Kv-maisteriohjelmien uudet opiskelijat ohjelmittain aiemman tutkinnon maan mukaan

Markkinaraportti / lokakuu 2015

Markkinaraportti / marraskuu 2014

Autoliiton Matkailututkimus 2013 selvitykset taulukoina

Matkailutilasto Huhtikuu 2016

IXONOS OYJ. Varsinainen yhtiökokous Helsinki Toimitusjohtaja Kari Happonen. Ixonos Plc

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus TILINPÄÄTÖS 2013

Sis i äi s nen äi Tervetuloa taloon!

Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014

Lapin matkailu. lokakuu 2016

Taxfree myynti kasvoi, kasvua odotettavissa myös vuodenvaihteen venäläismatkailuun

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

1 Matkailutilasto huhtikuu 2016 Kaakko 135

Käyttötilastot - lokakuussa 2008

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA YHDEKSÄN PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

Majoitusmyynti alueella kasvoi 14 prosenttia ja oli 27 miljoonaa euroa. Yöpymisen keskihinta kesäkuussa 2016 oli 77,39 euroa (+ 8 %).

Markkinaraportti / syyskuu 2014

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU

Markkinaraportti / maaliskuu 2014

Matkailutilasto Elokuu 2016

Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa

KANSAINVÄLISET MESSUT 2018 TANSSIN KENTÄN KV-KAHVIT

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tasavallan presidentin asetus

Demoyritys Oy TASEKIRJA

Markkinaraportti / syyskuu 2015

Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997

PERFORMING ARTS IKM JA SM KARSINTA I 2018 TUOMARIT , Viikin normaalikoulu, Helsinki

Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005?

TAMPERE-TALO TAMPERE HALL TALOUSTIEDOT 2018 // TAMPERE HALL FINANCIAL INFORMATION 2018

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

Matkailutilasto Helmikuu 2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Kuvio 1 Lukutaidon kansalliset suorituspistemäärät

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE klo 9.00

Ylläpitomallien informaatio ja keskustelupäivä, perjantaina 29. toukokuuta 2009 Rovakatu 2

Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus

TOIMINTAKERTOMUS

Osavuosikatsaus Erkki Norvio, toimitusjohtaja

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA

Markkinaraportti / joulukuu 2015

TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ:

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Matkailutilasto Kesäkuu 2016

Matkailutilasto Maaliskuu 2016

Transkriptio:

Into liikkeessä ry 2016 VUOSIKERTOMUS

2 Into liikkeessä ry Toimitus IIRIS AUTIO, TERHI MIKKONEN, CARITA WEISSENFELT Kannen kuva MESH Sisäkannen kuva Could you take some of my weight? Kuvaaja SAKARI VIIKA Visuaalinen ilme DOG DESIGN Repro BEE2 Paino ALDUS OY

Into liikkeessä ry 3 Sisällysluettelo Johdon alkusanat...5 Tero Saarinen Company...6 Into liikkeessä ry...6 Historia ja toiminta...6 Missio, Strategia, Visio ja Arvot...6 Kumulatiiviset toteutumat 1996 2016...6 Omien esitysten keskikohtaisten katsojamäärien kehitys vuosina 2007 2016...6 Vuosi 2016...7 Toiminta lyhyesti...7 Tulo- ja menorakenne...7 Tero Saarinen Company ja Helsinki...8 Tilastot...10 Omat esitykset ja yhteistuotannot...10 Tuotetut vierailut...11 Esitysten alueellinen jakautuminen...11 Teoskohtaiset katsojamäärät...11 Yleisötyö...12 Alueellinen taidelähtöinen toiminta...12 Workshopit...13 Toimintakertomus...14 Toiminta aloittain ja projekteittain...15 Teosten tuottaminen Helsinkiin...15 Muu kotimaan esitystoiminta...16 Yhteistuotannot...16 Esitykset ulkomailla...19 Opetustoiminta ja yleisötyö...19 Mentorointitoiminta...21 Yhteisöllinen taidetoiminta...21 Yhteistyö Poetry in Motion Oy:n kanssa...21 Yleiskulut, hallinto ja resurssit...23 Henkilöstö...23 Hallinto...23 Tilat ja kalusto...23 Viestintä ja markkinointi...23 Myynti...24 Tanssin aseman edistäminen ja edunvalvonta...24 Organisaation kehittäminen ja työhyvinvointi...24 Talous...26 Liitteet...28 Työntekijät ja keskeiset palveluntarjoajat...28 Ohjelmisto...30 Poetry in Motion Oy...22 Tilinpäätös...32 Tuloslaskelma...32 Tase...33 Tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot...34 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkinnät...35 Tilintarkastuskertomus...36

Sivun kuvat: Sakari Viika, Pavel Hejný, Mikki Kunttu, Sami Kulju, Petra Mäkelä

Into liikkeessä ry 5 Johdon alkusanat TERO SAARINEN COMPANYN 20-vuotisjuhlavuotta viettäessämme mieliimme ovat palautuneet elävästi ryhmän toiminnan alkuvuodet. Taiteellisen palon ja suurten unelmien vastapainona rahoitus tanssille oli Suomessa olematonta ja alan rakenteet kehittymättömät. Ryhmän talous oli ulkomaisten ostajien varassa ja harjoitustiloja haalittiin Euroopan eri kolkista. Ensimmäiset suuret teokset tuotettiin lainarahalla, perustajan henkilökohtaisella riskillä. Vaikka myönteistä kehitystä on 20 vuodessa onneksi tapahtunut, tanssin tilanne Suomessa on edelleen haastava: korkeasta taiteellisesta tasosta huolimatta tanssin julkinen tuki on teattereihin ja orkestereihin verrattuna matala, vaikka toimijoiden ja yleisöjen määrä on voimakkaasti kasvanut. Tero Saarinen Companyn taiteellisen toiminnan tavoitteena on alusta asti ollut oman repertoaarin kartuttaminen ja ylläpitäminen. Teoksille ominaista on ollut tunnistettavan koreografisen kädenjäljen lisäksi vahvat ja persoonalliset esiintyjät, liikelähtöisyys sekä pyrkimys kokonaisvaltaiseen elämyksellisyyteen. Rakenteellisesti ryhmämme on toiminut alusta asti freelancereita työllistävänä itsenäisten toimijoiden verkostona. Verkostomallinen toiminta on ollut kustannustehokkuudessaan ainoa vaihtoehto, mutta se on kääntynyt myös taiteelliseksi vahvuudeksi. Laadullinen tinkimättömyys on ollut yhteisöämme koossa pitävä voima ja luottamusta synnyttävä avoimuus sen perusta. Yhteisöllisyys tarkoittaa meille oman Companymme rakentamista ja toistemme työn arvostamista, mutta myös halua edistää käytännön tasolla koko tanssin kentän, Helsingin ja suomalaisen kulttuurin elinvoimaa. Nämä kaikki tekijät yhdistettynä vahvaan arvopohjaan ovat vieneet meidät samoille areenoille maailman johtavien ryhmien kanssa vaikka rahoituksellisesti painimmekin niiden kanssa aivan eri sarjoissa. Haluamme kiittää lämpimästi koko Tero Saarinen Companyn henkilöstöä, rahoittajia ja muita kumppaneita sekä uskollista yleisöämme hienosta juhlavuodesta. Samalla kun käännämme katseet tulevaan, meidän on syytä olla ylpeitä tähänastisesta matkastamme. Tanssi jatkukoon! Helsingissä 4. huhtikuuta 2017 Tero Saarinen Taiteellinen johtaja Iiris Autio Toiminnanjohtaja Kuva: Tanja Ahola

6 Into liikkeessä ry Tero Saarinen Company INTO LIIKKEESSÄ RY Into liikkeessä ry:n tarkoituksena on edistää ja kehittää korkeatasoisen nykytanssin harrastusta. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys ylläpitää sen piirissä toimivaa Tero Saarinen Company -nimistä nykytanssiryhmää, jonka kotipaikka on Helsinki. HISTORIA JA TOIMINTA Tanssija-koreografi Tero Saarinen perusti oman ryhmän koreografisen näkemyksensä välineeksi vuonna 1995. Company Toothpickin ensiesiintyminen oli Westward Ho! -teoksen ensi-ilta Tukholmassa helmikuussa 1996. Ryhmän nimi muuttui muotoon Tero Saarinen Company vuonna 2002, jolloin sen ylläpitäminen siirtyi yhdistyksen nykyiseltä nimeltään Into liikkeessä ry nimiin. Tero Saarinen Company on vuoden 2016 loppuun mennessä tuottanut 16 kantaesitystä ja esiintynyt 38 maassa. Ryhmä on ollut säännöllisen julkisen tuen teatteri- ja orkesterilain sekä Helsingin kaupungin toiminta-avustuksen piirissä vuodesta 2004. TERO SAARINEN COMPANYN OMIEN ESITYSTEN KUMULATIIVISET TOTEUTUMAT 1996 2016 MISSIO Edistää humaania maailmankuvaa ja inhimillisiä perusarvoja tanssin kautta. Lisätä ihmisten ymmärrystä kehollisuudesta ja sen merkityksestä hyvän elämän edistäjänä. STRATEGIA Taiteellisena strategiana on luoda elämyksellisiä ja aikaa kestäviä kokonaistaideteoksia. Toiminnallisena strategiana on jalostaa taiteellisia sisältöjä myös muihin formaatteihin ja jakelukanaviin sekä tuotteistaa tanssiin liittyvää osaamista erilaisiksi palveluiksi. VISIO Ryhmän toiminta perustuu omaperäisen taiteen lisäksi inhimillisyyteen, valppauteen, avoimeen vuorovaikutukseen ja mukavuusalueen ylittävään uskallukseen. Toimintaperiaatteet (Attentive, Aware, Alert, Alive) läpäisevät paitsi taiteen tekemisen myös koko organisaation. ARVOT Tero Saarinen Companyn arvoja ovat yhteisöllisyys, avoimuus, laadullinen tinkimättömyys sekä työn ja yritteliäisyyden arvostaminen. 1. Argentiina 2. Australia 3. Belgia 4. Espanja 5. Etelä-Korea 6. Hollanti 7. Irlanti 8. Iso-Britannia 9. Israel 10. Italia 11. Itävalta 12. Japani 13. Kanada 14. Kenia 15. Kiina 16. Kolumbia 17. Kreikka 18. Kroatia 19. Kypros 20. Liettua 21. Luxemburg 22. Meksiko 23. Monaco 24. Norja 25. Puola 26. Ranska 27. Ruotsi 28. Saksa 29. San Marino 30. Suomi 31. Sveitsi 32. Tanska 33. Tunisia 34. Unkari 35. Uusi-Seelanti 36. Venäjä 37. Viro 38. Yhdysvallat 611 NÄYTÖSTÄ 331 985 KATSOJAA 38 MAASSA 6 MAANOSASSA OMIEN ESITYSTEN KESKIKOHTAISTEN KATSOJAMÄÄRIEN KEHITYS VUOSINA 2007 2016 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 602 579 449 836 570 426 544 639 955 919

Into liikkeessä ry 7 Vuosi 2016 lyhyesti TOIMINTAA 8 maassa: Japani, Kanada, Kiina, Meksiko, Ruotsi, Saksa, Suomi ja Yhdysvallat ESITYKSET Omat ja yhteistuotannot: 25 näytöstä Kiinassa ja Suomessa Kokonaiskatsojamäärä 18 870 Esityskohtainen keskikatsoja määrä 755 VIERAILUTUOTANNOT 10 näytöstä Japanissa, Kanadassa ja Suomessa Kokonaiskatsojamäärä 2 287 OPETUSTOIMINTA Ammattilaistunnit ja -kurssit tanssijoille: New York City (Yhdysvallat), Helsinki, Jyväskylä, Kuopio, Pyhäsalmi ja Tampere Muut koulutukset: Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu (Helsinki), Baltic Nordic Circus Network (Helsinki), Tanssin talon mentorointiohjelman loppuseminaari (Pyhäsalmi), Musiikkiteatterilaboratorio (Helsingin juhlaviikot, Helsinki) YHTEISÖTANSSIHANKKEET Tapahtumakertoja yhteensä 16 Osallistujia yhteensä 2 000 Kirjasto 10, Helsinki (yhteistyössä Apollon Yhteiskoulu) YLEISÖTYÖ Yhteensä 28 yleisökeskustelua, avointa harjoitusta, osaesitystä, teosesittelyä, keskustelutilaisuutta ja elokuvan screening joissa 3 507 osallistujaa: Göteborg (Ruotsi), Berliini (Saksa), Jyväskylä, Helsinki, Pori ja Pyhäsalmi YHTEISTYÖ POETRY IN MOTION OY:N KANSSA: Morphed tekninen tuotanto / Tanssin Aika -festivaali (Jyväskylä) HUNT -taltioinnin televisioinnit (Meksiko, Ruotsi) ORGANISAATIO JA TALOUS 11 kuukausipalkkaista, 36 projektikohtaista työntekijää ja 22 palveluntarjoajaa Toiminnan kokonaisvolyymi 1,0 milj. Tulos 417,03 Taseen 31.12.2016 oma pääoma 4 167, 73 TULORAKENNE VALTIONOSUUS JA -AVUSTUS 402 309 (40%) ESITYS- JA PÄÄSYLIPPU TULOT 198 716 (20%) HELSINGIN KAUPUNGIN TOIMINTA-AVUSTUS 84 924 (9%) PROJEKTIAVUSTUKSET 248 000 (25%) MUUT VARSINAISEN TOIMINNAN TUOTOT 14 951 (6%) MUU VARAINHANKINTA 2 160 (0%) MENORAKENNE HENKILÖSTÖKULUT -605 871 (61%) OSTOPALVELUT -84 316 (8%) TILAVUOKRAT -33 893 (3%) MUUT VARSINAISEN TOIMINNAN KULUT -270 735 (27%) POISTOT -571 (0%) RAHOITUSKULUT -646 (0%)

8 Into liikkeessä ry Tero Saarinen Company ja Helsinki Tero Saarinen Companyn kotikaupunki on Helsinki. Ryhmän toimisto- ja harjoitustilat sijaitsevat Aleksanterin teatterissa, jonka vakituinen residenssiryhmä Tero Saarinen Company on. Aleksanterin teatterin lisäksi Tero Saarinen Company esiintyy säännöllisesti myös Kansallisteatterissa ja Kansallisoopperassa. Omien teostensa lisäksi ryhmä tuottaa Helsinkiin esitysvierailuja, toteuttaa alueellista yhteisötanssia, järjestää opetustoimintaa sekä tekee yleisötyötä. Vuonna 2016 Tero Saarinen Companyn toiminta Helsingissä oli monimuotoista Jane ja Aatos Erkon säätiön siihen antaman erillistuen ansiosta. Ryhmä tuotti Helsinkiin kaikkiaan 19 omaa ja vierailuesitystä, jotka tavoittivat 5 614 katsojaa. Kaikkiaan Helsingissä järjestettiin 88 esitys-, opetus- ja yleisötyötapahtumakertaa, joissa oli 11 868 osallistujaa. Lisäksi Tero Saarinen Company edusti kotikaupunkiaan Pekingissä järjestetyssä Moi Helsinki -tapahtumassa. Tero Saarinen Company edisti aktiivisesti Tanssin talon tanssille omistetun tilakokonaisuuden saamista Helsinkiin yhdessä muiden tanssin kentän toimijoiden kanssa. Tanssin talon valmistumisen myötä ryhmän esitystoimintaa Helsingissä on mahdollista huomattavasti lisätä. Vuonna 2015 ryhmän toiminta (1,24 m ) tuotti 1,99 m arvonlisäystä ja 435 000 euron verotulot Suomeen tulo-, kunnallis-, yhteisö- ja arvonlisäveroina. Helsinkiin veroista kohdentui 102 000 euroa. Luvut käyvät ilmi Tero Saarinen Companyn Kaupunkitutkimus TA Oy:lla teettämästä taloudellisesta vaikuttavuusselvityksestä (2016). TOIMINTA JA KATSOJAMÄÄRÄT HELSINGISSÄ 2016 Tapahtumia Osallistujia Omat esitykset 10 4 083 Yhteistuotannot 5 490 Tuotetut vierailuesitykset 4 1 041 Alueellinen taidelähtöinen toiminta 16 2 000 Workshopit 33 426 Yleisötyö 20 3 828 Yhteensä 88 11 868 Kävin katsomassa ja ihailin jälleen kerran upeita tanssijoita sekä lumoavaa, mieltä myllertävää koreografiaa. Sydämellinen kiitos! Ensikosketus nykytanssiin. Teit siitä kauniin. Kiitos! @terosaarinen Loistava esitys! Antoi voimaa uskoa parempaan huomiseen. Kiitos Tero Saarinen Company! Tanssissa on kyllä ripaus taikuutta. Ainakin, jos on upea @TeroSaarinenCo! #menovinkki #visithelsinki Yleisöpalautteita Facebookista

10 Tilastot 2016 Into liikkeessä ry Omat esitykset ja yhteistuotannot PVM TEOS / ILTA YHTEISTUOTTAJA TAPAHTUMA JA/ KAUPUNKI/ TAI ESITYSPAIKKA MAA 22.3. Overdosed Mood Pori Dance Company Tanssikuu, Porin Teatteri Pori, Suomi 23.3. Overdosed Mood Pori Dance Company Tanssikuu, Porin Teatteri Pori, Suomi 13.5. Match Moi Helsinki, Xidan-aukio Peking, Kiina 13.5. Match Moi Helsinki, Xidan-aukio Peking, Kiina 15.5. Match Moi Helsinki, Xidan-aukio Peking, Kiina 15.5. Fever Moi Helsinki, Xidan-aukio Peking, Kiina 15.6. Could you take some Kuopio Tanssii ja Soi, Kuopio, Suomi of my weight? / MESH Kuopion kaupunginteatteri 16.6. Could you take some Kuopio Tanssii ja Soi, Kuopio, Suomi of my weight? / MESH Kuopion kaupunginteatteri 24.7. Could you take some Täydenkuun tanssit, Inmet-Areena Pyhäsalmi, Suomi of my weight? / MESH 23.9. Morphed Poetry in Motion Oy Tanssin Aika, Jyväskylän kaupunginteatteri Jyväskylä, Suomi 6.10. Viimeinen taistelija Wusheng Company Aasia Helsingissä -festivaali, Stoa Helsinki, Suomi 8.10. Viimeinen taistelija Wusheng Company Aasia Helsingissä -festivaali, Stoa Helsinki, Suomi 12.10. Could you take some Suomen Kansallisoopperan Alminsali Helsinki, Suomi of my weight? / MESH 12.10 Could you take some Suomen Kansallisoopperan Alminsali Helsinki, Suomi of my weight? / MESH 13.10. Could you take some Suomen Kansallisoopperan Alminsali Helsinki, Suomi of my weight? / MESH 14.10. Could you take some Suomen Kansallisoopperan Alminsali Helsinki, Suomi of my weight? / MESH 15.10. Could you take some Suomen Kansallisoopperan Alminsali Helsinki, Suomi of my weight? / MESH 15.10. Could you take some Suomen Kansallisoopperan Alminsali Helsinki, Suomi of my weight? / MESH 23.11. Ima Iduozee: Ima Iduozee, Zodiak Zodiak Uuden tanssin keskus Helsinki, Suomi The Body Of Work Uuden tanssin keskus 25.11. Ima Iduozee: Ima Iduozee, Zodiak Zodiak Uuden tanssin keskus Helsinki, Suomi The Body Of Work Uuden tanssin keskus 26.11. Ima Iduozee: Ima Iduozee, Zodiak Zodiak Uuden tanssin keskus Helsinki, Suomi The Body Of Work Uuden tanssin keskus 27.11. Ima Iduozee: Ima Iduozee, Zodiak Zodiak Uuden tanssin keskus Helsinki, Suomi The Body Of Work Uuden tanssin keskus 28.11. Ima Iduozee: Ima Iduozee, Zodiak Zodiak Uuden tanssin keskus Helsinki, Suomi The Body Of Work Uuden tanssin keskus 29.11. Overdosed Mood Pori Dance Company Savoy-teatteri Helsinki, Suomi 30.11. Overdosed Mood Pori Dance Company Savoy-teatteri Helsinki, Suomi 25 ESITYSTÄ / KATSOJIA YHTEENSÄ: 18 870 CCN Rillieux-la-Pape: Loom Kuva: Amandine Quillon

Into liikkeessä ry Tilastot 2016 11 Tuotetut vierailut PVM TEOS / ILTA YHTEISTUOTTAJA TAPAHTUMA JA/ KAUPUNKI/ TAI ESITYSPAIKKA MAA 14.2. Ima Iduozee: This is the Title Yokohama Dance Collection, Yokohama, Japani Yokohama Red Brick Warehouse 14.2. Ima Iduozee: This is the Title Yokohama Dance Collection, Yokohama, Japani Yokohama Red Brick Warehouse 24.2. Ima Iduozee: This is the Title National Arts Centre Ottawa, Kanada 26.2. Ima Iduozee: This is the Title National Arts Centre Ottawa, Kanada 27.2. Ima Iduozee: This is the Title National Arts Centre Ottawa, Kanada 10.3. 420PEOPLE (Tšekki): 14 20 / Aleksanteri Tanssii Aleksanterin teatteri Helsinki, Suomi Wind-up 11.3. 420PEOPLE (Tšekki): 14 20 / Aleksanteri Tanssii Aleksanterin teatteri Helsinki, Suomi Wind-up 15.4. Anu Sistonen / Aleksanteri Tanssii Aleksanterin teatteri Helsinki, Suomi Dance Development (Luxemburg): Against the Flow & Yuval Pick / CCN Rillieux-la-Pape (Ranska): Loom / PlayBach 16.4. Anu Sistonen / Aleksanteri Tanssii Aleksanterin teatteri Helsinki, Suomi Dance Development (Luxemburg): Against the Flow & Yuval Pick / CCN Rillieux-la-Pape (Ranska): Loom / PlayBach 10.8. Ima Iduozee: This is the Title Tehdas Tanssii, Hämeenlinna, Suomi Hämeenlinnan kaupunginteatteri 10 ESITYSTÄ / KATSOJIA YHTEENSÄ: 2 287 Esitysten alueellinen jakautuminen ESITYKSET KATSOJAT Omat esitykset Helsingissä 15 4 573 Vierailuesitykset Helsingissä 4 1 041 (420PEOPLE, Dance Development, CCN Rillieux-la-Pape) Omat esitykset muualla Suomessa 6 2 297 Vierailuesitykset muualla Suomessa (Ima Iduozee) 1 100 Omat esitykset ulkomailla 4 12 000 Vierailuesitykset ulkomailla (Ima Iduozee) 5 1 146 YHTEENSÄ 35 21 157 Teoskohtaiset katsojamäärät TEOS ESITYSKERRAT KATSOJAT Overdosed Mood 4 2 086 Match 3 9000 Fever 1 3000 Could you take some of my weight? 9 3 263 MESH 9 3 263 Morphed 1 551 The Body Of Work 5 490 This is the Title (vierailu) 5 1 246 14 20 (vierailu) 2 646 Wind-up (vierailu) 2 646 Against the Flow (vierailu) 2 395 Loom (vierailu) 2 395 PlayBach (vierailu) 2 395 YHTEENSÄ 47 25 376

12 Tilastot 2016 Into liikkeessä ry Yleisötyö PVM TILAISUUS PITÄJÄ YHTEISTYÖKUMPPANI JA/TAI PAIKKA KAUPUNKI/MAA 5.2. Kestävän kehityksen Iiris Autio KEPA, Kiasma Helsinki, Suomi laboratorio -paneelikeskustelu 10.3. Yleisökeskustelu Aleksanteri Tanssii, Aleksanterin teatteri Helsinki, Suomi 11.3. Yleisökeskustelu Aleksanteri Tanssii, Aleksanterin teatteri Helsinki, Suomi 17.2. Kullervo-screening Avant Première Avant Première, Scandic Hotel Potsdamer Platz Berliini, Saksa 22.3. Yleisökeskustelu Pori Dance Company Pori Dance Company, Porin Teatteri Pori, Suomi 15.4. Yleisökeskustelu Aleksanteri Tanssii, Aleksanterin teatteri Helsinki, Suomi 16.4. Yleisökeskustelu Aleksanteri Tanssii, Aleksanterin teatteri Helsinki, Suomi 10.5. Keskusteluja koreografin Tero Saarinen Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu, Teatterikorkeakoulu Helsinki, Suomi työstä -kurssi 18.5. Osaesitys teoksesta MESH Suomen kansallisbaletin oppilaitos, Helsinki, Suomi Suomen kansallisbaletin oppilaitoksen kevätnäytös, Alminsali, Suomen Kansallisooppera 19.5. Osaesitys teoksesta MESH Suomen kansallisbaletin oppilaitos, Helsinki, Suomi Suomen kansallisbaletin oppilaitoksen kevätnäytös, Alminsali, Suomen Kansallisooppera 20.5. Osaesitys teoksesta MESH Suomen kansallisbaletin oppilaitos, Helsinki, Suomi Suomen kansallisbaletin oppilaitoksen kevätnäytös, Alminsali, Suomen Kansallisooppera 21.5. Osaesitys teoksesta MESH Suomen kansallisbaletin oppilaitos, Helsinki, Suomi Suomen kansallisbaletin oppilaitoksen kevätnäytös, Alminsali, Suomen Kansallisooppera 21.5. Osaesitys teoksesta MESH Suomen kansallisbaletin oppilaitos, Helsinki, Suomi Suomen kansallisbaletin oppilaitoksen kevätnäytös, Alminsali, Suomen Kansallisooppera 24.7. Yleisökeskustelu Täydenkuun tanssit -festivaali Pyhäsalmi, Suomi 25.7. Tanssin talon mentorointi - Iiris Autio Tanssin talo, Täydenkuun tanssit -festivaali Pyhäsalmi, Suomi ohjelman loppuseminaari 26.7. Tanssin talon mentorointi - Iiris Autio Tanssin talo, Täydenkuun tanssit -festivaali Pyhäsalmi, Suomi ohjelman loppuseminaari 25.8. Kiertuetoiminnan kehittäminen Johanna Rajamäki Baltic Nordic Circus Network Helsinki, Suomi sirkuksen tuottajille -luento 26.8. EARS on: Creative Cities & Hubs Iiris Autio EARS, Marian sairaala Helsinki, Suomi 23.9. Yhteenkuuluvuus, yhteisöllisyys vai Iiris Autio Kiertoliike -ammattilaisfoorumi, Tanssisali Lutakko Jyväskylä, Suomi yksilöllisyys? -paneelikeskustelu 23.9. Yleisökeskustelu Morphed Tanssin Aika -festivaali, Jyväskylän kaupunginteatteri Jyväskylä, Suomi 12.10. Avoimet harjoitukset Could you Alminsali, Suomen Kansallisooppera Helsinki, Suomi take some of my weight? / MESH 13.10. Teosesittely Could you Alminsali, Suomen Kansallisooppera Helsinki, Suomi take some of my weight? / MESH 13.10. Yleisökeskustelu Could you Alminsali, Suomen Kansallisooppera Helsinki, Suomi take some of my weight? / MESH 14.10. Fanitapaaminen ja teosesittely Alminsali, Suomen Kansallisooppera Helsinki, Suomi Could you take some of my weight? / MESH 14.10. Yleisökeskustelu Could you Alminsali, Suomen Kansallisooppera Helsinki, Suomi take some of my weight? / MESH 15.10. Yleisökeskustelu Could you Alminsali, Suomen Kansallisooppera Helsinki, Suomi take some of my weight? / MESH 15.10. Yleisökeskustelu Could you Alminsali, Suomen Kansallisooppera Helsinki, Suomi take some of my weight? / MESH 19.10. Osaesitys teoksesta MESH Suomen kansallisbaletin oppilaitos, Svenska Balletskolan Göteborg, Ruotsi International Ballet Gala, Stora Teatern Alueellinen taidelähtöinen toiminta PVM TILAISUUS YHTEISTYÖKUMPPANI PAIKKA KAUPUNKI/MAA 19.4. Sukellus mieleeni tanssin oman reittini -näyttely Apollon Yhteiskoulu Kirjasto 10 Helsinki, Suomi 20.4. Sukellus mieleeni tanssin oman reittini -näyttely Apollon Yhteiskoulu Kirjasto 10 Helsinki, Suomi 21.4. Sukellus mieleeni tanssin oman reittini -näyttely Apollon Yhteiskoulu Kirjasto 10 Helsinki, Suomi 22.4. Sukellus mieleeni tanssin oman reittini -näyttely Apollon Yhteiskoulu Kirjasto 10 Helsinki, Suomi 23.4. Sukellus mieleeni tanssin oman reittini -näyttely Apollon Yhteiskoulu Kirjasto 10 Helsinki, Suomi 25.4. Sukellus mieleeni tanssin oman reittini -näyttely Apollon Yhteiskoulu Kirjasto 10 Helsinki, Suomi 26.4. Sukellus mieleeni tanssin oman reittini -näyttely Apollon Yhteiskoulu Kirjasto 10 Helsinki, Suomi 27.4. Sukellus mieleeni tanssin oman reittini -näyttely Apollon Yhteiskoulu Kirjasto 10 Helsinki, Suomi

Into liikkeessä ry Tilastot 2016 13 Workshopit PVM TILAISUUS VETÄJÄ YHTEISTYÖKUMPPANI JA/TAI PAIKKA KAUPUNKI/MAA 5.2. Liiketekniikkakurssi Sini Länsivuori Suomen kansallisbaletin oppilaitos Helsinki, Suomi 11.3. Liiketekniikkakurssi Nataša Novotná, Václav Kuneš Aleksanterin teatteri, Lumoavan tanssin keskus Helsinki, Suomi 12.3. Liiketekniikkakurssi Nataša Novotná, Václav Kuneš Aleksanterin teatteri Helsinki, Suomi 21.3. Liiketekniikkakurssi Sini Länsivuori Suomen kansallisbaletin oppilaitos Helsinki, Suomi 22.3. Liiketekniikkakurssi Sini Länsivuori Suomen kansallisbaletin oppilaitos Helsinki, Suomi 5.4. Liiketekniikkakurssi Sini Länsivuori Suomen kansallisbaletin oppilaitos Helsinki, Suomi 7.4. Liiketekniikkakurssi Sini Länsivuori Suomen kansallisbaletin oppilaitos Helsinki, Suomi 8.4. Liiketekniikkakurssi Sini Länsivuori Suomen kansallisbaletin oppilaitos Helsinki, Suomi 9.4. Liiketekniikkakurssi Sini Länsivuori Suomen kansallisbaletin oppilaitos Helsinki, Suomi 12.4. Liiketekniikkakurssi Sini Länsivuori Suomen kansallisbaletin oppilaitos Helsinki, Suomi 13.4. Liiketekniikkakurssi Sini Länsivuori Suomen kansallisbaletin oppilaitos Helsinki, Suomi 14.4. Liiketekniikkakurssi Sini Länsivuori Suomen kansallisbaletin oppilaitos Helsinki, Suomi 16.4. Liiketekniikkakurssi Yuval Pick Aleksanterin teatteri, Lumoavan tanssin keskus Helsinki, Suomi 17.4. Liiketekniikkakurssi Jérémy Martinez, Alexander Standard Aleksanterin teatteri Helsinki, Suomi 30.5. Liiketekniikkakurssi Sini Länsivuori Helsingin kansainväinen balettikilpailu, Helsinki, Suomi Suomen Kansallisooppera 17.6. Tekniikka- ja repertoaarikurssi Sini Länsivuori, Tero Saarinen, Kuopio Tanssii ja Soi Kuopio, Suomi Hanna Pohjola 18.6. Tekniikka- ja repertoaarikurssi Sini Länsivuori, Tero Saarinen, Kuopio Tanssii ja Soi Kuopio, Suomi Hanna Pohjola 19.6. Tekniikka- ja repertoaarikurssi Sini Länsivuori, Tero Saarinen, Kuopio Tanssii ja Soi Kuopio, Suomi Hanna Pohjola 25.7. Tekniikka- ja repertoaarikurssi Sini Länsivuori, Tero Saarinen Täydenkuun tanssit -festivaali Pyhäsalmi, Suomi 26.7. Tekniikka- ja repertoaarikurssi Sini Länsivuori, Tero Saarinen Täydenkuun tanssit -festivaali Pyhäsalmi, Suomi 27.7. Tekniikka- ja repertoaarikurssi Sini Länsivuori, Tero Saarinen Täydenkuun tanssit -festivaali Pyhäsalmi, Suomi 15.8. Mestarikurssi Tero Saarinen, Sini Länsivuori, Helsingin juhlaviikot, Aleksanterin teatteri Helsinki, Suomi Hanna Pohjola 16.8. Mestarikurssi Tero Saarinen, Sini Länsivuori, Helsingin juhlaviikot, Aleksanterin teatteri Helsinki, Suomi Hanna Pohjola 17.8. Mestarikurssi Tero Saarinen, Sini Länsivuori, Helsingin juhlaviikot, Aleksanterin teatteri Helsinki, Suomi Hanna Pohjola 18.8. Mestarikurssi Tero Saarinen, Sini Länsivuori Helsingin juhlaviikot, Aleksanterin teatteri Helsinki, Suomi 19.8. Mestarikurssi Tero Saarinen, Sini Länsivuori Helsingin juhlaviikot, Aleksanterin teatteri Helsinki, Suomi 20.8. Music theatre creation lab Tero Saarinen Helsingin juhlaviikot, Teatterikorkeakoulu Helsinki, Suomi 21.8. Music theatre creation lab Tero Saarinen Helsingin juhlaviikot, Teatterikorkeakoulu Helsinki, Suomi 22.8. Music theatre creation lab Tero Saarinen Helsingin juhlaviikot, Teatterikorkeakoulu Helsinki, Suomi 23.8. Music theatre creation lab Tero Saarinen Helsingin juhlaviikot, Teatterikorkeakoulu Helsinki, Suomi 29.8. Liiketekniikkakurssi David Scarantino Suomen kansallisbaletin oppilaitos Helsinki, Suomi 31.8. Tekniikka- ja repertoaarikurssi Tero Saarinen, Sini Länsivuori Tampereen Konservatorio Tampere, Suomi 31.8. Liiketekniikkakurssi Tero Saarinen, Sini Länsivuori Tanssiteatteri MD Tampere, Suomi 1.9. Liiketekniikkakurssi David Scarantino Suomen Kansallisbaletin oppilaitos Helsinki, Suomi 1.9. Tekniikka- ja repertoaarikurssi Tero Saarinen, Sini Länsivuori Tampereen Konservatorio Tampere, Suomi 1.9. Liiketekniikkakurssi Tero Saarinen, Sini Länsivuori Tanssiteatteri MD Tampere, Suomi 2.9. Liiketekniikkakurssi David Scarantino Suomen kansallisbaletin oppilaitos Helsinki, Suomi 2.9. Tekniikka- ja repertoaarikurssi Tero Saarinen, Sini Länsivuori Tampereen Konservatorio Tampere, Suomi 2.9. Liiketekniikkakurssi Tero Saarinen, Sini Länsivuori Tanssiteatteri MD Tampere, Suomi 5.9. Liiketekniikkakurssi David Scarantino Suomen kansallisbaletin oppilaitos Helsinki, Suomi 6.9. Liiketekniikkakurssi David Scarantino Suomen kansallisbaletin oppilaitos Helsinki, Suomi 9.9. Liiketekniikkakurssi David Scarantino Suomen kansallisbaletin oppilaitos Helsinki, Suomi 24.9. Tekniikka- ja repertoaarikurssi Tero Saarinen Tanssin Aika -festivaali, Cooma Dance Academy Jyväskylä, Suomi 8.10. Butōkurssi Mitsutake Kasai Suomen kansallisbaletin oppilaitos Helsinki, Suomi 9.10. Butōkurssi Mitsutake Kasai Suomen kansallisbaletin oppilaitos Helsinki, Suomi 15.10. Johdatus Tero Saarisen Sini Länsivuori Alminsali, Suomen Kansallisooppera Helsinki, Suomi liikekieleen -yleisötunti 27.10. Liiketekniikkakurssi Tero Saarinen The Juilliard School New York City, USA PVM TILAISUUS YHTEISTYÖKUMPPANI PAIKKA KAUPUNKI/MAA 28.4. Sukellus mieleeni tanssin oman reittini -näyttely Apollon Yhteiskoulu Kirjasto 10 Helsinki, Suomi 29.4. Sukellus mieleeni tanssin oman reittini -näyttely Apollon Yhteiskoulu Kirjasto 10 Helsinki, Suomi 30.4. Sukellus mieleeni tanssin oman reittini -näyttely Apollon Yhteiskoulu Kirjasto 10 Helsinki, Suomi 2.5. Sukellus mieleeni tanssin oman reittini -näyttely Apollon Yhteiskoulu Kirjasto 10 Helsinki, Suomi 3.5. Sukellus mieleeni tanssin oman reittini -näyttely Apollon Yhteiskoulu Kirjasto 10 Helsinki, Suomi 5.5. Sukellus mieleeni tanssin oman reittini -näyttely Apollon Yhteiskoulu Kirjasto 10 Helsinki, Suomi 6.5. Sukellus mieleeni tanssin oman reittini -näyttely Apollon Yhteiskoulu Kirjasto 10 Helsinki, Suomi 7.5. Sukellus mieleeni tanssin oman reittini -näyttely Apollon Yhteiskoulu Kirjasto 10 Helsinki, Suomi

14 Toimintakertomus Into liikkeessä ry Toimintakertomus Vuonna 2016 Tero Saarinen Companyn ensimmäisestä esityksestä tuli kuluneeksi 20 vuotta. Juhla vuotta vietettiin uudella 20 esiintyjän voimin toteutetulla ensi-illalla, palauttamalla ryhmän varhaisvuosien merkkiteoksia ohjelmistoon sekä ulkomailta tuotetuin esitysvierailuin. Toiminnan painopiste oli poikkeuksellisesti kotimaassa: Aleksanterin teatteriin tuotettiin merkittävät esitysvierailut Tšekistä, Ranskasta ja Luxemburgista ja menestyksekäs juhlasesonki toteutettiin Kansallisoopperan Alminsalissa. Lisäksi Tero Saarinen Company esiintyi kotimaan suurimmilla tanssifestivaaleilla Kuopiossa, Pyhäjärvellä ja Jyväskylässä. Koulutustoiminnan osalta vuosi oli vilkas: uusia kurssimuotoja kehitettiin, Tero Saari- nen vieraili opettajana Juilliardissa New Yorkissa ja kiinteä yhteistyö Kansallis baletin oppilaitoksen kanssa käynnistyi. Tero Saarinen Company edusti kotikaupunkiaan Pekingissä toukokuussa järjestetyssä Moi Helsinki -tapahtumassa. Kansainvälisen toiminnan osalta painopiste oli vuodelle 2017 tulevien mittavien kiertueiden valmistelussa. Tero Saarinen Companylla oli yhteensä 25 näytöstä ja niissä 18 870 katsojaa. Tuotetut vierailunäytökset mukaan lukien esityksiä oli 35 ja katsojia 21 157. Niiden lisäksi erilaisia yhteisö- ja yleisötyösekä opetustilaisuuksia oli 91 ja niissä osallistujia 8 637. Talouden kokonaisvolyymi oli 1,0 miljoonaa euroa ja tilikauden tulos 417,03 euroa. Huikea taituruus ja intensiteetti saivat pidättämään henkeä. --- toimi magneetin tavoin. Teatteri & Tanssi + sirkus, 5/2016 MESH Kuva: Sakari Viika

Into liikkeessä ry Toiminta aloittain ja projekteittain 15 Teosten tuottaminen Helsinkiin Juhlavuosi käynnistyi Tero Saarinen Companyssa vaikuttaneiden, sittemmin ulkomailla merkittävää uraa tehneiden tanssitaiteilijoiden esitysvierailujen tuottamisella Aleksanterin teatteriin Helsinkiin. Tšekin johtavalta nykytanssikokoonpanolta 420PEOPLEryhmältä nähtiin 10. 11. maaliskuuta teokset 14 20 (kor. Jiri Kylián) ja Wind-up (kor. Václav Kuneš). Kuusihenkisen ryhmän lisäksi lavalla nähtiin Nederlands Dans Theaterissa Hollannissa solisteina tanssineet Nataša Novotná ja Václav Kuneš. Luxemburgissa koreografina työskentelevä Anu Sistonen ja Rillieux-la-Papen kansallisen koreografisen keskuksen johtajana Ranskassa toimiva koreografi Yuval Pick toivat Helsinkiin menestysteoksensa Against the Flow & Loom / PlayBach 15. 16. huhtikuuta. Tässä yhteisillassa esteettisesti vastakkaisia maailmoja yhdisti toisiinsa elävän musiikin ja liikkeen toisiaan ruokkiva liitto: Mirka Viitalan Chopin-tulkintojen lisäksi illassa kuultiin Grégory Ballesteroksen esittämänä yhden tämän hetken halutuimman nykymusiikin tekijän Nico Muhlyn teos. Tero Saarinen Companyn 20-vuotisjuhlasesonki järjestettiin Kansallisoopperan Alminsalissa 12. 15. lokakuuta. Taiteellisesti illassa nousivat esiin erilaisuuden, ulkopuolisuuden ja yhteisöllisyyden tematiikat. Juhlavuoden pääteoksessa MESH kumarrettiin Saarisen butojuurille sekä luotiin katse tulevaan tanssijasukupolveen: japanilaisen butotanssija Mitsutake Kasain ja Tero Saarinen Companyn tanssijoiden (Auri Ahola, Satu Halttunen, Natasha Lommi, Pekka Louhio, Oskari Nyyssölä, Eero Vesterinen, David Scarantino) lisäksi teoksessa oli mukana 12 ammattiin valmistuvaa tanssijaa Suomen kansallisbaletin oppilaitoksesta sekä Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitokselta. Illan avasi duetto Could you take some of my weight? vuodelta 1999, jossa nähtiin kaksi eri osajakoa (Pekka Louhio / David Scarantino ja Eero Vesterinen / Oskari Nyyssölä). Esityksiä oli kaikkiaan viisi. Helsingin-esitykset mahdollistuivat Jane ja Aatos Erkon säätiön tuella. Erillisrahoitus jatkuu kevääseen 2017 saakka. Kiitos upeasta illasta! Molemmat esitykset olivat tähän asti parhaimmat näkemäni Tero Saariset! Inspiroiduin ja energisöidyin - kiitos koko companylle, UPEITA tanssijoita! Täytyy kiittää teitä mielettömästä työstänne tanssin saralla. Siitä saakka kun näimme Huntin ensimmäistä kertaa ja lumouduimme täysin, olemme käyneet katsomassa lähes jokaisen Tero Saarinen Companyn esityksen. Vastaavia tanssinautintoja kohtaa harvoin. Yleisöpalautteita Facebookista

16 Toiminta aloittain ja projekteittain Into liikkeessä ry Muu kotimaan esitystoiminta Tero Saarinen Company vieraili juhlavuotensa aikana Suomen kolmella suurimmalla tanssifestivaalilla. Teoskokonaisuus Could you take some of my weight? / MESH sai Suomen-ensi-iltansa 15. 16. kesäkuuta Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalilla. Ilta nähtiin myös Pyhäjärven Täydenkuun tanssit -festivaalilla 24. heinäkuuta. Lisäksi Morphed-teos vieraili Jyväskylän Tanssin Aika -tapahtumassa 23. syyskuuta. Kaikkien kotimaan-esitysten yhteyteen järjestettiin tekniikka- ja repertoaarikurssit sekä yleisökeskustelut. Yhteistuotannot Tero Saarinen Companyn varhaisiin menestysteoksiin lukeutuva Overdosed Mood sai uusinta-ensiiltansa maaliskuussa Pori Dance Companyn ja Tero Saarinen Companyn yhteistuotantona. Vuonna 1997 kantaesityksensä saaneessa, oman aikakautensa sukupolviteokseksi luonnehditussa teoksessa oli mukana viisi tanssijaa. Tero Saarinen Companysta mukana olivat vastaava harjoittaja Henrikki Heikkilä ja tanssija David Scarantino. Esitykset olivat Porin Teatterissa 22. 23. maaliskuuta osana Tanssikuufestivaalin ohjelmistoa. Lisäksi teos vieraili Helsingissä Savoy-teatterissa 29. 30. marraskuuta. Lisäksi Tero Saarinen nähtiin Wusheng Companyn Peking-oopperaproduktiossa Viimeinen taistelija Aasia Helsingissä -festivaalilla 6. ja 8. lokakuuta. Katkelmia teoksesta nähtiin myös Pekingissä Kiinassa Moi Helsinki -tapahtumassa toukokuussa. Tero Saarinen Company oli mukana yhteistuottajana Ima Iduozeen uudessa sooloteoksessa The Body Of Work. Teoksen esitykset olivat Zodiak Uuden tanssin keskuksessa 23. 28. marraskuuta. Loppusyksystä käynnistettiin harjoitukset tamperelaisen Tanssiteatteri MD:n kanssa. Loopit-teoksen ensi-ilta on Tanssiteatteri MD:n ohjelmistossa helmikuussa 2017, mutta teos on tuotavissa nopealla aikataululla myös Tero Saarinen Companyn omaan ohjelmistoon. Morphed on jokaista yksityiskohtaa myöten harkittu, kirkas ja loistavien tanssijoiden tulkitsema. Analyyttisyydessään teos rinnastuu brechtiläiseen teatteriin, jossa tunne työntyy läpi älyllisen, etäännyttävän tarkastelun jälkeen. Muutoksessa on lopulta mahdollisuus. Keskisuomalainen, 25.9.2016 Teidän vierailunne oli [Tanssin Aika] festivaalin kohokohta. Morphed on mykistävä koreografia ja tanssijat sanoinkuvaamattoman taitavia. Näin paljon hyvää ja syvälle ajatuksiin menevää sisältöä harvoin saa kokea. Kiitos siitä Terolle. Valtavan isot terveiset myös tanssijoille. Yleisöpalaute Facebookista

Into liikkeessä ry Toiminta aloittain ja projekteittain 19 Esitykset ulkomailla Tero Saarinen Company osallistui Helsingin kaupungin Pekingissä järjestämään Moi Helsinki -tapahtumaan 13. 15. toukokuuta. Keskustan Xidan-aukiolla järjestetyssä päätapahtumassa tanssijat Tero Saarinen, Henrikki Heikkilä ja Sini Länsivuori esiintyivät yhdessä Kamariorkesteri Avantin! ja Kimmo Pohjosen kanssa tapahtumaa varten koreografioiduissa pienteoksissa Match ja Fever. Kansainvälisen toiminnan painopiste oli vuosille 2017 ja 2018 ajoittuvien kiertueiden valmistelussa. Suomen itsenäisyyden juhlavuonna Tero Saarinen Companylle on tulossa esityksiä ainakin Intiaan, Kroatiaan, Serbiaan, Venäjälle, Italiaan, Isoon-Britanniaan, Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Myös vuodelle 2018 on jo varmistunut laajamittainen tilausteos ja muita merkittäviä esiintymisiä ulkomaille. Opetustoiminta ja yleisötyö Tero Saarinen Companyn opetustoiminta oli vuonna 2016 poikkeuksellisen vilkasta. Erilaisia yleisökeskusteluja ja teosesittelyjä järjestettiin kaikkien Suomenesitysten yhteyteen. Yhteistyötä eri koulutus- ja kurssijärjestäjien kanssa kehitettiin edelleen sekä kotimaassa että ulkomailla. Tero Saarinen sai kutsun vierailevaksi opettajaksi New Yorkin maineikkaan Juilliard-koulun tanssilinjalle. Ensimmäinen vierailu toteutettiin lokakuussa. Keväällä julkistettiin Suomen kansallisbaletin oppilaitoksen ja Tero Saarinen Companyn välinen opetusyhteistyö, jonka seurauksena Balettioppilaitoksen opetussuunnitelmaan lisättiin Tero Saarinen -liiketekniikkatunteja Sini Länsivuoren ja David Scarantinon ohjauksella. Tämän seurauksena katkelma teoksesta MESH harjoitettiin oppilaitoksen opiskelijoille. Se esitettiin Balettioppilaitoksen kevätnäytöksessä 18. 21. toukokuuta ja balettikoulujen kansainvälisessä gaalassa Göteborgissa Ruotsissa 19. lokakuuta. Elokuussa järjestettiin ensimmäiset kansainväliset mestarikurssit Helsingissä, yhteistyössä Helsingin juhlaviikkojen kanssa. Tero Saarisen tekniikka- ja repertoaarikurssi järjestettiin 15. 19. elokuuta, jonka lisäksi Tero Saarinen Company oli mukana toteuttamassa Helsingin juhlaviikkojen kansainvälistä musiikkiteatterilaboratoriota 20. 23. elokuuta. Tero Saarisen tekniikkaopetusta järjestettiin lisäksi Kuopiossa (17. 19.6.), Pyhäjärvellä (25. 27.7.), Tampereella (31.8. 2.9.) ja Jyväskylässä (24.9.). Kuopiossa ja Helsingissä kurssien toteuttamiseen osallistui Sini Länsivuoren ja Tero Saarisen lisäksi liikuntalääketieteen erikoisasiantuntija, tanssitaiteen tohtori ja fysioterapeutti Hanna Pohjola. Kuopiossa ryhmän tanssijoita osallistui Itä-Suomen yliopistossa Pohjolan johdolla toteutettuun, biomekaniikkaa hyödyntävään OffBalance-tutkimukseen. Tutkimustulokset ovat hyödynnettävissä niin tanssin opetuksessa, tanssijoiden työssä, vammojen ennaltaehkäisyssä ja kuntoutuksessa kuin liiketekniikan kehittämisessäkin. Helsingissä järjestettiin myös vierailevien opettajien pitämät tanssin ammattilaisille suunnatut kurssit. Kevään esitysten yhteydessä opettajina vierailivat Nataša Novotná ja Václav Kuneš (11. 12.3.) ja Yuval Pick sekä CCN Rillieux-la-Papen tanssijat Jérémy Martinez ja Alexander Standard (16. 17.4.). Alminsalin 20-vuotisjuhlanäytösten yhteydessä järjestettiin ensimmäinen yleisölle avoin johdatus Tero Saarisen liikekieleen. Sini Länsivuoren pitämä opetustunti sai osakseen varauksettoman innostuneen vastaanoton. Lisäksi juhlasesongin yhteyteen järjestettiin teosesittelyjä ja fanitapaaminen sekä Mitsutake Kasain pitämä ammattilaisille suunnattu butokurssi. Kurssitoiminnasta saadun palautteen kannustamana opetustoimintaa on tarkoitus kehittää ja laajentaa tulevina vuosina. Opetustoiminnan kehittämiseen ja liiketekniikan tuotteistukseen 2016 2017 saatiin erillinen hankeavustus opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

Into liikkeessä ry Toiminta aloittain ja projekteittain 21 Mentorointitoiminta Japanilaisen tanssija Junichi Takahashin mentorointivuosi Tero Saarinen Companyssa päättyi 24. helmikuuta. Iiris Autio jatkoi tuottaja Sanja Karppisen mentorina vuoden 2016 osana Tanssin talo ry:n järjestämää mentorointiohjelmaa. Tero Saarinen Company jatkoi tuotannollisen tuen antamista koreografi-tanssija Ima Iduozeelle. Ryhmä tuki Iduozeen sooloteoksen The Body Of Work valmistamista sen yhteistuottajana ja Tero Saarisen mentorointituen kautta. Lisäksi Tero Saarinen Company toimi tuotannollisena alustana Iduozeen Yokohamaan Japaniin, Ottawaan Kanadaan sekä Hämeenlinnaan suuntautuneissa esityksissä. Yhteisöllinen taidetoiminta Tero Saarinen Companyn ja Malminkartanossa toimivan Apollon Yhteiskoulun vuonna 2015 toteutetusta yhteistyöstä kertova näyttely Sukellus mieleeni tanssin oman reittini oli esillä Kirjasto 10:n galleriatilassa 19. huhtikuuta 7. toukokuuta. Monikulttuurisen lukiolaistyttöryhmän kuvataidenäyttelyn toteutuksesta vastasi Tero Saarinen Companyn osalta alueellisen yhteisö-tanssiprojektin vastaavana tanssija-pedagogina toiminut Maria Nurmela. Helsingiltä saatavan erillisrahoituksen päätyttyä vuoteen 2015 alueellista yhteisötanssia Malminkartanossa ei pystytä jatkamaan aiemmassa laajuudessaan. Toiminnan jatkamiseksi tulevina vuosina pyritään kuitenkin hakemaan uusia rahoitusratkaisuja. Yhteistyö Poetry in Motion Oy:n kanssa Tamperelaisen Tanssiteatteri MD:n alkuvuonna 2017 ensi-iltaan valmistuva tilausteos Loopit toteutetaan yhteistyössä Tero Saarisen tekijänoikeuksia hallinnoivan Poetry in Motion Oy:n kanssa. Tero Saarinen Companyn kuukausipalkkaisesta henkilöstöstä koreografi Tero Saarinen, koreografin assistentit Sini Länsivuori ja Henrikki Heikkilä sekä valo- ja lavastussuunnittelusta vastaava Ville Konttinen osallistuvat teoksen toteuttamiseen. Teoksen valmistamiseen tarvittavien muiden henkilöstö- ja tuotantokulujen kattamisesta vastaavat Poetry in Motion Oy ja Tanssiteatteri MD. Uudenlaisella yhteistuotantomallilla valmistettava teos on mahdollista siirtää Tero Saarinen Companyn omaan ohjelmistoon jo kauden 2017/2018 aikana. Yhteistyötä tehtiin myös teknisesti haastavan Morphed-teoksen Jyväskylän esityksessä, jossa Poetry in Motion Oy vastasi vierailun teknisen tuotannon toteutuksesta. Lisäksi valmisteltiin VORTEX-teoksen vuonna 2017 Koreassa toteutettavaa uusintaensi-iltaa. Kokemus oli silmiä avaava ja opin aivan uudenkaltaisen maailman. Opin kurssin aikana keskittymään ja hallitsemaan kehoani eri tavoin. Tunti rikastutti katsomiskokemustani valtavasti. Koin ymmärtäväni enemmän. Kiinnitin huomiota käsiin. Kävelyyn. Heiluriliikkeisiin. Tuntuu, että pääsin kieleen sisälle. Antoisaa. Palautteita opetustoiminnasta

22 Into liikkeessä ry Poetry in Motion Oy Poetry in Motion Oy:n toimialana on Tero Saarisen tekijänoikeuksien hallinta ja lisensointi sekä tanssielokuvien tuotanto. Saarinen perusti yhtiön vuonna 1995 nimellä Toothpick Oy oman tanssiryhmänsä taustayhteisöksi. Vuonna 2002 tanssiryhmän tuotanto- ja esitystoiminnan ylläpito siirtyi yleishyödyllisen yhdistyksen nykyisen Into liikkeessä ry:n nimiin. Poetry in Motion Oy:n tavoitteena on jalostaa Tero Saarisen tekijänoikeuksia hyödyntäviä sisältöjä eri jakelukanaviin ja edistää sitä kautta myös Tero Saarinen Companyn asemaa ja tunnettuutta kansainvälisesti. Tero Saarisen yksin omistama Poetry in Motion Oy ei tavoittele toiminnallaan voittoa, vaan mahdollinen ylijäämä käytetään toiminnan kehittämiseen. Vuosi 2016 Digitaalisten tuotantojen osalta vuosi oli vilkas: Tero Saarinen ja Iiris Autio osallistuivat musiikki- ja mediaalan Avant Première -messuille Berliinissä ja teoksesta HUNT tehty taltiointi myytiin televisiokanaville Ruotsiin ja Meksikoon. Tero Saarisen kansainvälisille markkinoille suunnatun henkilödokumentin valmistelua jatkettiin yhdessä Thomas Freundlichin Lumikinos Production Oy:n kanssa. Tekijänoikeustuloja Tero Saarinen Companylta toivat teokset MESH, Could you take some of my weight? sekä Morphed. Poetry in Motion Oy vastasi lisäksi Morphed-teoksen teknisestä tuotannosta Jyväskylän kaupunginteatterissa Tanssin Aika -festivaalilla toteutetussa näytöksessä. Lisäksi valmisteltiin teoksen VORTEX vuonna 2017 tapahtuvaa paluuta Korean kansallisen tanssiryhmän ohjelmistoon. Tamperelaisen Tanssiteatteri MD:n alku vuonna 2017 ensi-iltaan valmistuvan tilausteoksen Loopit toteutus aloitettiin yhteistyössä Into liikkeessä ry:n henkilöstön kanssa. Poetry in Motion Oy:n toimintavolyymi laski hieman edellisvuoteen verrattuna. Yhtiön liikevaihto ja toiminnan muut tuotot olivat yhteensä 81 221,56 euroa. Tulos oli -4 098,66 euroa tappiollinen. Taseen oma pääoma pysyi kuitenkin positiivisena ja oli 11 290,07 euroa.

Into liikkeessä ry Yleiskulut, hallinto ja resurssit 23 Henkilöstö Kuukausipalkkaisen henkilöstön määrä pysyi ennallaan edellisvuoteen verrattuna. Ryhmässä työskenteli vuoden aikana kaikkiaan 11 henkilöä, joista osa määrä- ja osa-aikaisilla sopimuksilla. Taiteellisen ja teknisen henkilöstön osalta pääpaino oli edelleen produktiokohtaisissa kiinnityksissä. Produktiokohtaisia työntekijöitä oli 24, joista tanssijoita 13. Heidän lisäkseen MESHteoksessa oli mukana 12 Suomen kansallisbaletin oppilaitoksen ja -nuorisoryhmän sekä Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun tanssijaopiskelijaa. Lisäksi Tero Saarinen Company tarjosi vuoden aikana siviilipalveluspaikan tanssijaharjoittelijalle sekä työharjoittelupaikkoja taidejohtamisen ja kulttuurituotannon opiskelijoille. Hallinto Yhdistyksen hallituksen kaudella 2015 2016 muodostivat Reima Jokinen (pj), Suvi Aherto (vpj), Marita Liulia, Sini Länsivuori, Tero Saarinen ja Heikki Vienola. Sama hallituskokoonpano valittiin jatkamaan myös kaudella 2016 2017 yhdistyksen 27. huhtikuuta 2016 pidetyssä vuosikokouksessa. Los Angelesiin töihin siirtyneen Suvi Aherton paikalle varapuheenjohtajaksi valittiin kuitenkin Tero Saarinen. Vuonna 2016 yhdistys kokoontui kolme kertaa. Into liikkeessä ry:llä oli vuoden lopussa 31 varsinaista ja seitsemän kannatusjäsentä. Yhdistyksen kuukausipalkkaiset, jatkuvassa työsuhteessa yhdistykseen olevat johtaja- ja päällikkötason työntekijät muodostivat yhdistyksen johtoryhmän. Luottamushenkilönä jatkoi Jarkko Lehmus ja työsuojeluvaltuutettuna Henrikki Heikkilä. Yhdistyksen kirjanpidosta ja palkanlaskennasta vastasivat Elena Dindarova ja Aila Grönroos Accountor Oy:sta. Varsinaisena tilintarkastajana jatkoi KHT tilintarkastaja Kare Kotiranta Nexia Tilintarkastus Oy:sta. Tilat ja kalusto Tero Saarinen Company jatkoi toimintaansa residenssisopimuksella Aleksanterin teatterissa. 20-vuotisjuhlasesongin esityksiä varten vuokrattiin Suomen Kansallisoopperan Alminsali. Tero Saarinen Company ryhtyi kartoittamaan väliaikaista tilaratkaisua harjoitus-, toimisto- ja varastotilojen osalta Aleksanterin teatterin aikaisintaan vuonna 2018 käynnistyvän peruskorjauksen ajaksi. Yhtenä sijoittumisvaihtoehtona tutkitaan Kaapelitehdasta. Tulevasta toimisto- ja harjoitustilaratkaisusta riippumatta ryhmän tavoitteena on tehdä kiinteää toiminnallista yhteistyötä Kaapelitehtaalle valmisteilla olevan Tanssin talon kanssa. Teatteriteknistä kalustoa esityksiin vuokrattiin edelleen Poetry in Motion Oy:ltä sekä kalustovuokrausyhtiöiltä. Viestintä ja markkinointi Markkinointiviestintä keskittyi juhlavuoden tapahtumien ympärille. Medianäkyvyys oli runsasta, ja esitystoiminnan keskittyessä Suomeen kotimaapainotteista. Tero Saarinen Companyn 20-vuotista toimintaa ja merkitystä tuotiin laajasti ja monipuolisesti esiin eri kanavissa. Keskeisimmät markkinointipanostukset kohdentuivat jälleen Helsingissä toteutettuihin tuotantoihin. Digitaalisten kanavien ja toteutusten osuus markkinointiviestinnän kokonaisbudjetista kasvoi merkittävästi. Sosiaalisen median seuraajien kasvu jatkui: Tero Saarinen Companylla oli vuoden lopussa pääkanava Facebookissa 6 492 tykkääjää, joka oli 14 % enemmän kuin vastaavaan aikaan edellisvuonna.

24 Yleiskulut, hallinto ja resurssit Into liikkeessä ry Myynti Esitysten myynnissä keskityttiin sekä Morphed-teoksen jatkomyyntiin että uusien teoskokonaisuuksien ennakkopromootioon ja yhteistuotantokumppanien hakemiseen. Vuosille 2017 ja 2018 Tero Saarinen Companylle on tulossa useita kiertueita ulkomaille, vaikka taloudellisesti kiertämisestä on tullutkin aiempaa haastavampaa. Myyntipäällikkö Johanna Rajamäki osallistui ISPAkongressiin New Yorkissa tammikuussa ja Düsseldorfissa järjestettäville tanssimessuille elo syyskuussa, sekä pohjoismaiseen Ice Hot -myyntitapahtumaan Kööpenhaminassa joulukuussa yhdessä tuotantopäällikkö Maiju Ristilän kanssa. Rajamäki esitteli Morphed-teoksen ulkomaisille ostajille 3. joulukuuta tapahtuman More More More -ohjelmassa. Lisäksi Tero Saarinen ja Iiris Autio osallistuivat Kullervo-taltioinnin promootiotapahtumaan Berliinin Avant Première -televisio- ja media-alan messuilla helmikuussa. Tanssin aseman edistäminen ja edunvalvonta Tero Saarinen Company osallistuu tanssin kentän kehittämiseen niin Suomessa kuin kansainvälisesti sekä omalla toiminnallaan että osallistumalla aktiivisesti alan järjestötoimintaan. Into liikkeessä ry on ISPA:n (International Society for the Performing Arts), Suomen Teatterit ry:n, Tanssin talo ry:n ja Helsingin seudun kauppakamarin jäsen. Toiminnanjohtaja Iiris Autio valittiin uudelleen Tanssin talo ry:n hallitukseen kaudelle 2015 2016. Lisäksi hänet nimettiin mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön asettamaan teattereiden, museoiden ja orkestereiden valtionosuusjärjestelmän uudistusta valmistelevaan asiantuntijatyöryhmään vuosille 2016 2017 tanssialan edustajana. Tero Saarinen Company teetti Kaupunkitutkimus TA Oy:llä taloudellisen vaikuttavuusselvityksen vuoden 2015 toiminnastaan. Sen mukaan ryhmän 1,24 miljoonan euron toiminta tuotti 1,99 miljoonaa euroa arvonlisäystä ja 435 000 euron verotulot Suomeen kunnallis-, yhteisö- ja arvonlisäverona. Helsinkiin veroista kohdentui 102 000 euroa. Organisaation kehittäminen ja työhyvinvointi Sini Länsivuori ja Henrikki Heikkilä osallistuivat huhtikuussa esimieskoulutukseen ja Henrikki Heikkilä toukokuussa työsuojeluvaltuutetuille suunnattuun työsuojelukoulutukseen. Toiminnanjohtaja Iiris Autio valittiin ensimmäisenä suomalaisena mukaan Marylandin yliopiston yhteydessä Washington DC:ssa toimivan taidelaitosten strategiseen johtamiseen erikoistuneen DeVosinstituutin kolmevuotiseen kesästipendiaattiohjelmaan vuosiksi 2016 2018. Tero Saarinen Companyn strategiauudistus käynnistettiin DeVos-instituutin taidelaitoksille kehittämän hyvinvointi- ja kasvumallin pohjalta. Tero Saarinen Companyn strategiapäivä pidettiin ryhmän 20-vuotissyntymäpäivän yhteydessä 19. helmikuuta. Vanhoille ja uusille ryhmäläisille suunnattu juhla järjestettiin Anu Sistosen ja Yuval Pickin esitysvierailun yhteydessä 16. huhtikuuta ja ulkoisille sidosryhmille suunnatut tilaisuudet 20-vuotisjuhlasesongin aikana lokakuussa. Toimistotilojen sisäilmaa pyrittiin parantamaan viherseinällä ja elektronisella ilmanpuhdistajalla. Tero Saarinen Companyn työterveyshuollosta vastasi Lääkärikeskus Aava. Myös produktiokohtainen henkilöstö kuului työterveyshuollon piiriin.

26 Talous Into liikkeessä ry Yleisavustukset Tero Saarinen Companyn vuodelle 2016 saama julkinen perustuki pieneni 11 627 eurolla edellisvuoteen verrattuna. Valtionosuus ja -avustus laskivat leikkausten myötä 402 309 euroon Helsingiltä saatavan tuen pysyessä 84 924 eurossa. Kaupungin toiminta-avustuksen osuus ryhmän 1,0 miljoonan kokonaistulosta oli 8,5 %. Kuntarahoituksen pienuus ja epätasapaino suhteessa Tero Saarinen Companyn toimintavolyymiin on ryhmän kehittämisen kannalta suurin yksittäinen haaste ja tekee toiminnasta nykyisessä rahoitusjärjestelmässä haavoittuvaa. Toiminta-avustusten pienuus suhteessa toiminnan kokonaisvolyymiin vaikeuttaa paitsi uusien teosten tuottamista myös omatuotantoisia sesonkeja Helsingissä: teattereihin ja orkestereihin verrattuna alhaisempi subventiotaso pakottaa korkeisiin lipunhintoihin ja vähentää siten Tero Saarinen Companyn esitysten saavutettavuutta. Toiminnanalat ja projektit Omien tulojen ja hankeavustusten osuus kokonaistulosta oli 51 %. Erillisavustuksista merkittävin oli Jane ja Aatos Erkon säätiöltä vuosille 2014 2017 saatu tuki esitystoiminnan kehittämiseen Helsingissä. Varsinaisen toiminnan tuottojen ja erillisavustusten osalta talousarviossa asetetut tavoitteet alittuivat noin 65 000 eurolla. Toiminnanalojen kate vastasi silti talousarviossa esitettyä, koska vaihtuvat kustannukset olivat vastaavasti budjetoitua pienemmät. Tulos ja tulevien tilikausien näkymät Talouden kokonaisvolyymi oli 1,0 miljoonaa euroa. Tilikauden tulos oli 417,03 euroa ylijäämäinen. Toiminnanaloille ja projekteille asetetut tulostavoitteet ja paine erillisrahoituksen saamiseen ovat viime vuosina entisestään kasvaneet. Epävarmuutta lisäävät valtionosuuksiin jo kohdentuneet leikkaukset sekä teatteri- ja orkesterilain ja Helsingin kaupungin tukijärjestelmän valmisteilla olevat uudistukset. Yhdistyksen lähivuosien keskeinen tavoite on kasvattaa kaupungilta saatavaa tukiosuutta ja turvata sen kautta korkeatasoisten tanssiteosten tuotanto ja esittäminen Helsingissä myös Jane ja Aatos Erkon säätiön rahoituksen päätyttyä. Toimiin myös muun, eri lähteistä tehtävän varainhankinnan tehostamiseksi on jo ryhdytty. Taiteellisesti kunnianhimoiset tuotannot, aktiivinen varainhankinta ja tiukka kulukuri ovat avain talouden tasapainoon. Vuosille 2017 ja 2018 jo varmistuneet kansainväliset kiertueet ja teokset Los Angelesin filharmonikkojen tilausteos Walt Disney Concert Halliin sekä Tero Saarisen ja Kimmo Pohjosen Kanadassa ensi-iltansa saava duetto luovat hyvät edellytykset päämäärien saavuttamiselle. Helsingissä 21. maaliskuuta 2017 INTO LIIKKEESSÄ RY HALLITUS

Fever Kuva: Noora Geagea

28 Työntekijät ja keskeiset palveluntarjoajat 2016 Into liikkeessä ry Työntekijät ja keskeiset palveluntarjoajat 2016 KUUKAUSIPALKKAISET TYÖNTEKIJÄT (11) PRODUKTIOKOHTAISET TANSSIJAT (13) Autio, Iiris 2 Heikkilä, Henrikki 3 Konttinen, Ville 4 Länsivuori, Sini 5 Mikkonen, Terhi 6 Rajamäki, Johanna 7 Ristilä, Maiju 8 Saarinen, Tero 1 Scarantino, David 9 Weissenfelt, Carita 10 Vesala, Elina 11 toiminnanjohtaja vastaava harjoittaja tekninen johtaja taiteellinen kehityspäällikkö markkinointi- ja viestintäpäällikkö (osa-aikainen) myyntipäällikkö tuotantopäällikkö koreografi, taiteellinen johtaja, tanssija tanssija, tanssinopettaja tuotantoassistentti (1.6. 31.12.) viestintä- ja markkinointiassistentti (1.1. 31.5.) Ahola, Auri 12 Halttunen, Satu 13 Iduozee, Ima 14 Kasai, Mitsutake 15 Kirjonen, Leo 16 Lampinen, Mikko 17 Lehmus, Jarkko 18 Lommi, Natasha 19 Louhio, Pekka 20 Nousiainen, Jussi 21 Nurmela, Maria 22 Vesterinen, Eero 23 Vienola, Heikki 24 tanssija tanssija, koreografin assistentti tanssija tanssija tanssija tanssija tanssija tanssija tanssija tanssija tanssija-tanssinopettaja tanssija tanssija 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28

Into liikkeessä ry Työntekijät ja keskeiset palveluntarjoajat 2016 29 KANSALLISBALETIN OPPILAITOKSEN JA TAIDEYLIOPISTON TEATTERIKORKEAKOULUN TANSSIJA-HARJOITTELIJAT (12) Björkbom, Marcus Broas, Jenna Koskinen, Anni Lehtinen, Tiia Luhtala, Julianna Nenonen, Eliisa Poropudas, Pinja Roos, Konsta Sievänen, Jane Sinilaakso, Nelli Vilander, Erika Ylöniemi, Malla tanssija (BAOL) tanssija (TEAK) tanssija (TEAK) tanssija (BAOL) tanssija (BAOL) tanssija (BAOL) tanssija (TEAK) tanssija (BAOL) tanssija (BAOL) tanssija (TEAK) tanssija (BAOL) tanssija (BAOL) PRODUKTIOKOHTAISET TEKNIKOT (4) Eklund, Klaus 25 Finnilä, Ville 26 Melchior, Marco 27 Nummelin, Alpo 28 valaistusmestari näyttämömestari äänisuunnittelija, ääniteknikko ääniteknikko MUUT PRODUKTIOKOHTAISET TYÖNTEKIJÄT (7) Aaltonen, Erno Aaltonen, Jonna Garner, Mike Laine, Kasperi Pohjola, Hanna Salo, Jani-Matti Viitala, Mirka VIERAILEVAT TANSSIRYHMÄT valoteknikko (Ima Iduozeen teokset) tanssija (vierailuesitykset) kääntäjä muusikko (Ima Iduozeen teokset) erikoisasiantuntija, pedagogi valosuunnittelija, valoteknikko (Ima Iduozeen teokset) pianisti (vierailuesitykset) 420PEOPLE (Tšekki) Kuneš Václav, Novotná Nataša, Nousiainen Jussi, Odstrčil Milan, Volny Alexandr, Herényiová Zuzana, Lajnerová Marta, Mlčoch Jan, Uzelac Adam CCN Rillieux-La-Pape Pick Yuval, Martinez Jérémy, (Ranska) Standard Alexander, Kobayashi Madoka, Charbonnier Julie, Ballesteros Grégory, Coq Ophélie, Bouad Ludovic, Heude Pierre Dance Development Sistonen Anu, Beaumont Grégory, (Luxemburg) Durant Brice SIVIILIPALVELUSMIES Nyyssölä, Oskari (17.9. saakka) KESKEISET PALVELUNTARJOAJAT (22) tanssija-harjoittelija, siviilipalvelusmies Tammela, Sami (tekninen tuotanto) Tammela, Sami Tmi Erika Turunen (pukusuunnittelu) Turunen, Erika Tmi Johanna Vehmas (pukuompelu) Vehmas, Johanna Osuuskunta Studio Pomsi Salakari, Ilkka (pukuompelu) Accountor Helsinki Oy Dindarova, Elena (kirjanpito, tilinpäätös) Accountor Turku Oy (palkanlasku) Grönroos, Aila Woima Hosting Oy (web-palvelut) Lampikoski, Mikko Gruppo Software Oy Knaapi, Matti (käyttöliittymäpalvelut) Nexia Tilintarkastus Oy (tilintarkastus) Kotiranta, Kare; Viitala, Ari Sensus Pool Project Lampinen, Mikko (videokuvaus- ja editointipalvelut) Lumikinos Production Oy Freundlich, Thomas (videokuvaus- ja editointipalvelut) Pyrstötähti ay (valokuvaus) Viika, Sakari Kuvaamo Oy (valokuvaus) Varumo, Ville Studio Sami Kulju (valokuvaus) Kulju, Sami Svart Helsinki Oy Vuori, Suna (viestintä- ja sisältöpalvelut) Dog Design Oy Sivula, Eeva (graafisen alan palvelut) PikkuNoita Siivouspalvelu Oy Salo, Pauliina Yumi Matsumoto Communications Matsumoto, Yumi (käännöspalvelut) Varimport Oy (it-palvelut) Klén, Rami; Lehto, Aimo Kaupunkitutkimus Laakso, Seppo (tutkimus- ja vaikuttavuuspalvelut) MUUT OSTOPALVELUSOPIMUKSET Bulevardin Teatteriyhdistys ry (tilapalvelut) Lääkärikeskus Aava Oy (työterveyshuolto) CHS Expo Freight Oy (rahtipalvelut) Travellink Ab (matkatoimistopalvelut) Nebula (ict-palvelut) Jaakko Peltomäki Oy / Capital AV (tekninen tuotanto) PALKATTOMAT HARJOITTELIJAT (4) Weissenfelt, Carita (8.2. 27.5.) tuotantoharjoittelija Westö, Maria (2.5. 2.9.) tuotantoharjoittelija Langinkoski, Sanna (15.9. 16.12.) tuotantoharjoittelija Takahashi, Junichi (23.2. saakka) tanssija-harjoittelija, mentoroitava

30 Ohjelmisto 2016 Into liikkeessä ry Ohjelmisto 2016 COULD YOU TAKE SOME OF MY WEIGHT? Koreografia: Tero Saarinen Valosuunnittelu: Mikki Kunttu Pukusuunnittelu: Rachel Quarmby-Spadaccini Musiikki: kollaasi (Sergei Rahmaninov, Steve Reich) Lavastuksen toteutus: Susanna Laurola Vastaava harjoittaja: Sini Länsivuori Tanssijat: Pekka Louhio ja David Scarantino / Eero Vesterinen ja Oskari Nyyssölä FEVER Koreografia: Tero Saarinen Musiikki: Kimmo Pohjonen Pukusuunnittelu: Hanna Sarén Tanssija: Tero Saarinen MATCH Koreografia: Tero Saarinen Musiikki: HumppAvanti! Pukusuunnittelu: Formal Friday / Teemu Muurimäki, Ritva-Liisa Pohjolainen Tanssijat: Henrikki Heikkilä, Sini Länsivuori MESH Koreografia: Tero Saarinen Valosuunnittelu: Iwashina Takeaki Pukusuunnittelu: Izumi Miyamura Musiikki: Martti Pokela, Jaakko Mäntyjärvi, Pekka Jalkanen, Petri Sirviö/trad. Koreografin assistentit: Satu Halttunen, Henrikki Heikkilä Vastaava harjoittaja: Henrikki Heikkilä Tanssijat: Tero Saarinen Company: Auri Ahola, Satu Halttunen, Mitsutake Kasai, Natasha Lommi, Pekka Louhio, Oskari Nyyssölä, David Scarantino, Eero Vesterinen Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu: Jenna Broas, Anni Koskinen, Pinja Poropudas Suomen kansallisbaletin oppilaitos ja -nuorisoryhmä: Marcus Björkbom, Tiia Lehtinen, Julianna Luhtala, Eliisa Nenonen, Konsta Roos, Jane Sievänen, Nelli Sinilaakso, Erika Vilander, Malla Ylöniemi MORPHED Koreografia: Tero Saarinen Musiikki: Esa-Pekka Salonen Valosuunnittelu ja lavastus: Mikki Kunttu Pukusuunnittelu: Teemu Muurimäki Äänisuunnittelu: Marco Melchior Koreografin assistentit: Henrikki Heikkilä, Satu Halttunen Vastaava harjoittaja: Henrikki Heikkilä Tanssijat: Ima Iduozee, Leo Kirjonen, Jarkko Lehmus, Pekka Louhio, Jussi Nousiainen, Oskari Nyyssölä, David Scarantino OVERDOSED MOOD Koreografia: Tero Saarinen Valosuunnittelu: Mikki Kunttu Pukusuunnittelu: Keren Nissim Musiikki: Barry Adamson, Dirty Harry, Michael Nyman, Bästard, Tindersticks Vastaava harjoittaja: Henrikki Heikkilä Tanssijat: Tero Saarinen Company: David Scarantino P.D.C. Pori Dance Company: Maria Autio, Meri Tankka, Mikko Lampinen, Riku Lehtopolku Vierailutoiminta THIS IS THE TITLE Ima Iduozee 14 20 / WIND-UP 420PEOPLE (Tšekki) AGAINST THE FLOW Dance Development (Luxemburg) LOOM / PLAYBACH CCN Rillieux-la-Pape (Ranska) Yhteistuotannot THE BODY OF WORK Zodiak Uuden tanssin keskus yhteistyössä Tero Saarinen Companyn kanssa Koreografia, tekstit ja esitys: Ima Iduozee Valosuunnittelu: Ville Seppänen Äänisuunnittelu: Kasperi Laine Dramaturginen tuki: Erno Aaltonen VIIMEINEN TAISTELIJA Wusheng Company yhteistyössä Tero Saarinen Companyn kanssa Ohjaus ja dramatisointi: Lü Suosen Konsepti ja harjoitus: Antti Silvennoinen Musiikki: Kiinan perinteisen akatemian orkesteri Valosuunnittelu: Mikki Kunttu Tero Saarinen Companyn tanssija: Tero Saarinen

Hyvin hienostunut --- yksi vuoden tärkeimmistä esityksistä Al-Watan (Qatar), 20.10.2016 MESH Kuva: Sakari Viika

32 Tilinpäätös Into liikkeessä ry Tuloslaskelma 1.1.2016 31.12.2016 1.1.2015 31.12.2015 VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot 504 415,37 744 104,46 Kulut -389 235,59-637 962,98 Toiminnanalojen kate 115 179,78 106 141,48 Varsinaisen toiminnan yhteistuotot ja -kulut Tuotot 2 640,25 286,45 Kulut Henkilöstökulut -499 036,10-465 804,27 Poistot -571,12-761,49 Muut kulut -106 542,84-95 982,07 Yhteisten erien kate -603 509,81-562 261,38 Tuotto-/kulujäämä -488 330,03-456 119,90 Varainhankinta Tuotot 2 160,00 560,00 Tuotto-/kulujäämä -486 170,03-455 559,90 Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Rahoitustoiminta -645,94-331,73 Tuotto-/kulujäämä -486 815,97-455 891,63 Yleisavustukset Yleisavustukset 487 233,00 498 860,00 Tilikauden tulos 417,03 42 968,37 TILIKAUDEN YLI- / ALIJÄÄMÄ 417,03 42 968,37

Into liikkeessä ry Tilinpäätös 33 Tase VASTAAVAA 31.12.2016 31.12.2015 PYSYVÄT VASTAAVAT Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 1 713,34 2 284,46 1 713,34 2 284,46 1 713,34 2 284,46 VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset Lyhytaikaiset Myyntisaamiset 21 249,01 2 380,40 Muut saamiset 4,41 9 200,00 Siirtosaamiset 12 775,07 9 794,22 34 028,49 21 374,62 Rahat ja pankkisaamiset 112 425,80 109 902,15 146 454,29 131 276,77 VASTAAVAA YHTEENSÄ 148 167,63 133 561,23 VASTATTAVAA 31.12.2016 31.12.2015 OMA PÄÄOMA Edellisten tilikausien voitto (tappio) 3 750,70-39 217,67 Tilikauden voitto (tappio) 417,03 42 968,37 4 167,73 3 750,70 VIERAS PÄÄOMA Lyhytaikainen Saadut ennakot 15 000,00 8 000,00 Ostovelat 20 862,86 9 084,89 Muut velat 20 993,60 24 505,92 Siirtovelat 87 143,44 88 219,72 143 999,90 129 810,53 143 999,90 129 810,53 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 148 167,63 133 561,23

34 Tilinpäätös Into liikkeessä ry Tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT Arvostus- ja jaksotusperiaatteet Eläkemenot Yhdistuksen henkilökunnan eläketurva on hoidettu ulkopuolisessa vakuutusyhtiössä. Eläkekulut on kirjattu suoriteperusteisesti tilinpäätökseen. Kattamatonta eläkevastuuta ei ole. Pysyvien vastaavien arvostus Pysyvät vastaavat on merkitty taseeseen välittömään hankintamenoon vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla. Avustukset Opetusministeriöstä ja Helsingin kaupungilta saadut yleisavustukset on esitetty erässä yleisavustukset. Projektiavustukset sisältyvät toiminnanalan tuottoihin. Kulujen kohdistamisperiaatteet Toiminnanaloille on kohdistettu niiden erilliskulut. TULOSLASKELMAA KOSKEVAT LIITETIEDOT Kokonaistuotot ja -kulut 31.12.2016 31.12.2015 Kokonaistuotot 996 448,62 1 243 810,91 Kokonaiskulut -996 031,59-1 200 842,54 Ylijäämä/Alijäämä 417,03 42 968,37 Sijoitus- ja rahoitustoiminta Korkotuotot 0,01 422,90 Korkokulut -645,95-754,63 Muut rahoituskulut 0,00 0,00 Yhteensä -645,94-331,73 Poistot 571,12 761,49 TASEEN VASTATTAVIA KOSKEVAT LIITETIEDOT Oman pääoman erittely 31.12.2016 31.12.2015 Edellisten tilikausien yli/alijäämä 3 750,70-39 217,67 Tilikauden yli/alijäämä 417,03 42 968,37 Oma pääoma yhteensä 4 167,73 3 750,70 VAKUUDET JA VASTUUSITOUMUKSET Yhdistyksellä on 70 000 euroon asti ulottuva tilijousto. LIITETIEDOT HENKILÖSTÖSTÄ Henkilöstökulujen erittely Henkilöstökulut 31.12.2016 31.12.2015 Palkat 509 351,29 519 815,48 Eläkekulut 87 828,87 92 998,84 Muut henkilösivukulut 35 163,30 33 914,54 Yhteensä 632 343,46 646 728,86 Kirjanpitokirjat: Päiväkirja, CD-tallenteena Pääkirja, CD-tallenteena Tasekirja, erikseen sidottuna Tase-erittely, tasekirjaan sidottuna Käytetyt tositelajit ja säilyttämistapa: Tilitositteet, CD-tallenteena Muistiotositteet, paperitositteena Lukuun sisältyvät jaksotetut palkat

Into liikkeessä ry Tilinpäätös 35

Tero Saarinen puhuu niin hienosti tanssista, taiteesta ja elämästä, että mieli rauhoittuu ja avartuu. Yleisöpalaute (Facebook) Loistava esitys! Antoi voimaa uskoa parempaan huomiseen. Kiitos Tero Saarinen Company! Yleisöpalaute (Facebook) Tämä vierailu oli lähes parasta mahdollista ajatellen sekä tanssifaneja että ensikertalaisia. --- Aina takuuvarmasti sykähdyttävää TANSSIA niin aiheen, koreografian kuin tanssijain osalta. Yleisöpalaute 420PEOPLE:n esitysvierailusta (Yleisötutkimus) Kurssin ilmapiiri oli juuri sellainen, jossa on tilaa etsiä ja kasvaa mutta jossa ei ole vaaraa eksyä yksin väärään suuntaan. Olen todella vaikuttunut Teron ja Sinin metodista. Palaute opetustoiminnasta Tero Saarisen kyky visioida yhteisöllisyyden eri vivahteet tanssiksi hätkähdyttää. Turun Sanomat, 13.10.2016 Olen vaikuttunut asenteestanne tehdä. Minulle välittyy avoimuus, vilpittömyys, aitous, halu kehittyä ja tehdä tätä ihmisille. Se merkitsee ehkä eniten heti sisällön jälkeen. Hieno paketti. Olisin todella onnekas ja kokisin täyttymystä, jos saisin tehdä tällaista työtä päivittäin. Palaute opetustoiminnasta Luonnolliselta tuntuvaa ja hengittävää tanssia. Klassinen kumartaa nykytanssille, kädet ovat kauniin plastiset, vaikka liike olisi kuinka voimakasta. Helsingin Sanomat, 18.6.2016 Tanssin kentästä kiinnostuneelle ei tästä maasta juuri parempaa paikkaa löydy päästä näkemään kansainvälistä tekemistä. Uskon vahvasti, että kokemus ja harjoittelun aikana saadut kontaktit avaavat minulle tulevaisuudessa ovia. Hieno ja inspiroiva paikka sekä rautaiset tyypit, joiden tekemisestä voi oppia paljon. Palaute työharjoittelusta Morphed Kuva: Mikki Kunttu

Into liikkeessä ry 39