Ystävyydellä tiina.marttila@netti.fi VahTori 26. 20.12.2010 Tiernapojat eli tähtipojat on vuosisatoja vanha suomalainen jouluperinne, laulunäytelmä, jota nuoret pojat alun perin kiersivät taloissa esittämässä. Kuvaelma perustuu pääasiassa Matteuksen evankeliumiin ja kertoo itämaan tietäjien matkasta Jeesus-lapsen luo ja kuningas Herodeksesta, joka vihoissaan surmaa kaikki pienet poikalapset toivoen siten saavansa hengiltä myös vastasyntyneen Jeesuksen, juutalaisen kuninkaan. Nykyään tiernapoikia tapaa lähinnä erilaisissa joulu- ja pikkujoulujuhlissa. Tiernapoikien sanat: Tiernapojat tulevat ovesta ja Knihti kysyy: Saako tulla laulamaan? Saatuaan luvan tulevat ja alkavat laulaa: Hyvää iltaa, hyvää iltaa, itse kullekin säädylle. Sekä isännill' että emännill', jokaiselle kuin talossa on. Ja me toivotamm', ja me toivotamm', onnellista ja hyvää joulua. Ja sitä taivaallista ystävyyttä, joka meidän kaikkemme ylitse käy. Murjaanien kuningas ja Knihti asettuvat vastakkain miekat ristissä kohotettuina toisiaan vastaan muodostaen portin. Herodes: Kävelee edestakaisin Knihdin ja Murjaanien kuninkaan välistä avaten miekallaan ristikkäin olevien miekkojen kärjet ja laulaa: Herootes hän se ajoi hevosillaan ja ratsuillaan. Siihen asti kun hän tuli Murjaanein maalta. Siihen asti kun hän tuli Petlehemin tykö. Kuningas Herodes olen minä. Murjaanien kuningas: Kääntyy Herodekseen päin ja sanoo: Jaa, minä tykkään, että sinä olet yksi styränki. Herodes: Jaa, minä en ole mikään styränki, vaan kuningas Herodes, joka kannan minun kultaista kruunuani minun esi-isäini jälkeen. Hoo, miksi olet noin musta? Murjaanien kuningas: Kävelee Knihdin ja Herodeksen miekkojen välitse laulaen: Hoo, jos minä olen musta olen minä kaikilta tunnettu. Hoo, jos minä olen musta olen minä hyviltä kaivattu. Yksi herra ja kuningas murijaanein maasta.
Herodes: Vaikka sinä kuinka olet yksi herra ja kuningas Murjaanien maasta, pitää sinun polvistuman minun eteheni ja rukoileman minua. Murjaanien kuningas: Ei, vaan Knihti. Herodes: Sinä taikka sun henkes! Seisovat hetkeen vastakkain kunnes Murjaanien kuningas polvistuu Herodeksen eteen, joka laskee miekkansa hänen olkapäälleen. Muut paitsi Murjaanien kuningas laulavat: Katsokaatte nyt tuota Murijaanein kuningasta kuinka sen pitää rukoileman Herootesta ja lankeeman hänen etehensä polovillensa. Nyt te ootte nähäneet tuon Murjaanein kuninkaan kuinka sen piti rukoileman Herootesta ja lankeeman hänen etehensä polovillensa. Mänkki: Menkää Petlehemiin, Juuttaan maan Taavetin kaupunkiin. Sieltä te löydätte vastasyntyneen poikalapsen kapaloituna makaavan seimessä, jota Herran enkelit vartioitsevat ynnä härkäin ja aasein kanssa. Kaikki laulavat yhdessä: Piltin synnytti Petlehem ja Petlehem, josta iloitsee koko Jerusalem. Hän pantiin seimeen makaamaan ja makaamaan, kuin hallitsee ilman lakkaamatt'. Aasi se seisoi härkäineen ja härkäineen, kussa piltti oli niin pienoinen. On lapsi syntynyt meille ja poika annettu on. Hänessä elämän löysin, Jumalan suosion. Hän on sen ylhäisen koitto, mi maailmaa valaisevi, vaan ehkä hänen soittons' maan ympär' kajahtavi. Maan päällä, metelin alla se kansa, kansa soitti, vaan piltin hartioilla se Herruus lepäilevi. Hän on sen ylhäisen koitto, mi maailmaa valaisevi, vaan ehkä hänen soittons' maan ympär' kajahtavi. Laulun aikana Mänkki kävelee edestakaisin kantaen tähteä. Tähti se kulukeepi itäiseltä maalta, itäiseltä maalta, sanomaton kirkkaus se ulos loisti ja se tähti oli Jumalalta ulos lähetetty, ulos lähetetty ja he riensivät uhraamaan kultaa, pyhää savua ja mirhamia, ja mirhamia. Herodes: Knihti, mun palvelijani. Knihti: Jaa, minun armollinen majesteetti.
Herodes: Oletko nähnyt niitä kolmea Itäisen maan viisasta miestä? Knihti: Jaa, minä olen nähnyt ne kolme Itäisen maan viisasta miestä, jotka tekivät kuin viekkaat varkaat ja väärät valtiaat ja ottivat toisen tien ja menivät kukin eri teitä omalle maalleen. Herodes: Sepä minua sangen suuresti harmittaa ja sydämelleni käy, että nuo kolme Itäisen maan viisasta miestä tekivät kuin viekkaat varkaat ja väärät valtiaat ja ottivat toisen tien ja menivät kukin eri teitä omalle maalleen. Mene ja satuloitse valkea orhini, jolla minä olen sotinut Turkkia ja Tattaria vastaan, sillä tahdon minä nyt sotia noita kolmea Itäisen maan viisasta miestä vastaan. Mene myös Petlehemiin, Juuttaan maan Taavetin kaupunkiin ja tapa ja virtaan heitä kaikki kaksivuotiset ja sitä nuoremmat poikalapset, kunnes olet löytänyt sen äsken syntyneen juutalaisen kuninkaan. Knihti: Nyt on Knihtin vuoro kävellä miekkaportista edestakaisin: Husaari olen minä sodassa ja urhoollinen sotamies ja vaikka olen varustettu joka tiess' keisari saa vastata edestämme mitä olemme kukistaneet siihen on meitä opetettu, että totella keisaria ja kuunnella pyhää lakia. Knihti poistuu. Knihdin poissaollessa muut laulavat: Keisari Aleksanteri Suomenmaan suuri ruhtinas, hän pois otti orjuuden, hän pois otti styrängin hän kääntää, kaataa kaikki vihollisen maat. Siis kaikki kansamme riemuitkaa, kun olette päässeet vaivoista. No tain tähtein, no tain tähtein. Siis taivahan ovet ne avattiin, ja kunnian kruunulle veisattiin, tai terveille luoduille laulettiin tai lauma laitumelle laskettiin. Knihti palaa Knihti: Nyt minä olen käynyt Petlehemissä Juuttaan maan Taavetin kaupungissa ja tappanut ja virtaan heittänyt kaikki kaksivuotiset ja sitä nuoremmat poikalapset. Herodes: Koska sinä olet ollut niin rohkea ja silitellyt minun kultaista kruunuani, tahdon minä palkita sinut kullalla ja hopialla ja antaa sinulle yhen verisen todistuksen miekkani kärjestä. Kävelee kahdesti Knihdin ja Murjaanien kuninkaan miekkaportista, kuten alussa. Tuosta ulos, tuosta sisään, siitä minun matkani pitää. Piirtää miekalla ristin Knihdin rintaan. Risti sun rintaas, miekka mun tuppeen.
Kaikki panevat miekkansa tuppeen ja laulavat: Synti suuri surkia kun särki taivahan, niin täytyi alas astua jo Herran Jumalan. Vaan rakkaudest' Jumala teki meille tämän maan, josta ompi ilo saatu koko maailmalle. Jopa joutui jouluaamu kristikunnalle, josta ompi ilo saatu koko maailmalle. Vaan rakkaudest' Jumala teki meille tämän maan, josta ompi ilo saatu koko maailmalle. Enkelit ne paimenille ilmoittivat juur' ett' Juuttaan maalla syntynyt on Vapahtaja suur'. Vaan rakkaudest' Jumala teki meille tämän maan, josta ompi ilo saatu koko maailmalle. Paimenet ne ilomielin läksi kulkemaan ja taivaan joukot helein kielin alkoi laulamaan; Vaan altti kiitos Jumalan, kun teki meille tämän maan, josta ompi ilo saatu koko maailmalle. Virret taivahan ne kajaa harpuin kymmentuhansin. Jeesus kuningas on taivaan haltii kiitos Jumalan. Hän on yksin vallan päällä maailman pivoissans' pitää. Halleluja, Halleluja, Halleluja, Aamen. Knihti: Emme ole millään viekkauella emmekä vääryyellä tulleet teijän huoneeseenne laulamaan, vaan ihan teijän oman hyvän tahtonne mukaisesti. Olemme köyhiä laulajapoikia ja pyyämme lanttia. Mänkki: Ja tähteemme kynttilänpätkää. Knihti kerää kolehdin hattuunsa, jonka jälkeen kaikki laulavat yhdessä: Kiitos olkohon, kiitos olkohon teidän lahjainne edestä. Teidän lahjainne pitäis' oleman julki Jumalan edessä. Ja te isoovaiset ja myös siunatut, nyt me olemme kaikki sanoneet. Ja me toivotamm', ja me toivotamm' onnellista ja hyvää joulua. Kiittäen kumartavat ja poistuvat. Hyvää Joulunaikaa ja Onnellista Uutta Vuotta! tiina.marttila@netti.fi VahTori 25. 8.12.2010
TULKOON JOULU Niityllä lunta, hiljaiset kadut, taakse jo jäänyt on syksyn lohduttomuus. Muistojen virta, lapsuuden sadut. Sanoma joulun on uusi mahdollisuus. Tahtoisin päästä paimenten mukaan, unohtaa kiireen ja melun rasittavan. Aamu kun koitti, tiesikö kukaan, tuo ensi joulu sai muuttaa historian. Ikuisen joulun, jos tahdot löytää, sydämes avaa ja kohtaat Vapahtajan. Et löydä kultaa, et juhlapöytää, löydät vain seimen ja tallin koruttoman. Joulu on taas, riemuitkaa nyt Lapsi on meille tänä yönä syntynyt. Tulkoon toivo kansoille maan, pääsköön vangit vankiloistaan Uskon siemen nouskoon pintaan, olkoon rauha loppumaton. Joulu on taas, kulkuset soi. Jossakin äiti lasta seimeen kapaloi. Tulkoon juhla todellinen, tulkoon Jeesus Herraksi sen Tulkoon rakkaus ihmisrintaan, silloin joulu luonamme on. Rauhallista ja muistorikasta joulunaikaa!
tiina.marttila@netti.fi VahTori 24. 15.11.2010 Sytytän sinulle kynttilän keskelle hämäryyttä, sytytän kynttilän loistamaan iloa, ystävyyttä. Sytytän sinulle kynttilän, hauras on lempeä valo, kuitenkin loisteessa liekin sen väreilee koko talo. Sytytän sinulle kynttilän, näetkö viestini hennon? Kuuletko lauluni saapuvan, siivillä tähdenlennon? Ystävyys ja eritoten luotettava ystävyys on tärkeä voimavara. Myös mutkaton yhteistyö on merkityksellistä silloin kun haluamme saada jotain hyvää aikaan. Tämä seuraava tarina kertoo taas yhdestä ystävyydestä. Ystävyyden voimaa Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle. Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan. Ajattelin itsekseni: "Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä? Taitaa olla varsinainen nynny." Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle (pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä). Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani. Hetken päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti. He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon. Hän nosti päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset. Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä etsien lasejaan, kyynel silmissään.
Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin: "Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen." Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi. Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus. Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui. Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme. Ennen en ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa. Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen kirjoista. Hän osoittautui mukavaksi pojaksi. Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa. Hän vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä. Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa kanssa. Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat muskelit. Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista. Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit. Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot. Opiskelisimme eri paikkakunnilla, mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään. Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja nimittelin häntä nynnyksi. Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä. Olin todella iloinen, ettei minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan. Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän oli todellakin päässyt sinuiksi itsenä kanssa kouluvuosinaan. Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen. Olin joskus kateellinen. Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin se menee!" Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos." Hän ryki hieman ja aloitti puheensa. "Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka ovat auttaneet oppilaita selviämään vaikeistakin vuosista. Vanhempia, opettajia, sisaruksia, valmentajiakin kenties... mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä sanomassa teille, että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla hänen ystävyytensä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan." Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä, jolloin ensi kertaa tapasimme. Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna. Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja ottanut kaikki tavarat mukaansa, ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä keräämään niitä koulusta jälkeenpäin. Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili. "Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni pelasti minut tekemästä jotain kamalaa." Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään heikoimmillaan. Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden syvyyttä.
Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan suuntaan. Jumala asettaa meidät toistemme elämään vaikuttamaan toisiimme jollain tavoin. Etsi Jumalaa toisessa ihmisessä. "Ystävät ovat enkeleitä, jotka nostavat meidät takaisin jaloillemme silloin, kun siipemme eivät enää pysty muistamaan, miten lennetään." Ei ole alkua eikä loppua... Eilinen on mennyt, tämä päivä on arvoitus, huominen on lahja. Olethan, ystäväni, kantamassa kirjojani sinä päivänä, kun tarvitsen sinua. Sytytellään kynttilöitä ja vietetään aikaa Ystävien kanssa. tiina.marttila@netti.fi VahTori 23. 1.11.2010 Tässä juttu Positiivareiden sivulta: Ongelmien kori Ryhmä kokoontui muutama vuosi sitten hiihtokeskukseen yhdistyksensä vuosikokoustaan pitämään. Oli syksy, joten lumettomalla maalla ei voinut hiihtää, mutta paikkakunta oli maalauksellinen ja syksyinen maisema kuin suoraan postikortista. Lehdet hehkuivat tulipunaisina, ja taustalla näkyvät tunturit tekivät vaikutuksen. Ihmisiä tuli eri puolilta maata. Heitä oli nuoria ja vanhoja, rikkaita ja köyhiä sekä kaikennäköisiä ja -kokoisia. Heillä oli yhteiset mielenkiinnon kohteet, vaikka heidän taustansa ja elämänuransa olivat vaihtelevia. Heistä kaksikymmentä oli majoitettu isoon huvilaan. Tunturin kupeeseen painautunut iso huvila tarjosi täydellisen näköalan ja oli retkipolkuineen ihanteellinen majapaikka väsyneille matkalaisille. Muutaman päivän kuluttua vieraat olivat tutustuneet toisiinsa paremmin, syntyi ystävyyssuhteita, ja ryhmän sisällä tunnettiin toverihenkeä. Tuoreet ystävykset näyttivät erityisesti nauttivan hilpeästä keskustelusta, jota käytiin iltaisin päivällisen jälkeen valtaisan kivitakan ääressä. Halkojen roihutessa tuli loi kauniin tanssivan loimunsa seurusteluhuoneeseen. Jotkut istuivat keinutuoleissa, toiset olivat vajonneet isoille sohville, ja olipa niitäkin, jotka ilokseen istuivat lattialle levitetyillä taljoilla ja tyynyillä. Kaikki siemailivat virvokkeitaan ja nauroivat kuluneen päivän tapahtumille. Eräänä iltana takkahuoneen keskustelut kuitenkin kääntyivät toisille raiteille. Keskustelusta tuli vakavaa, kun parikymppinen nuorukainen, Mikko, ilmoitti, että hänessä oli juuri todettu syöpäkasvain. Vaikka se oli hoidettavissa ja hänellä oli erinomaiset mahdollisuudet parantua, hän oli täysin poissa tolaltaan. Keski-ikäinen pariskunta, Tom ja Leena, tarjosi tukeaan ja ymmärtämystään. Heille oli vastikään ilmoitettu, että heidän lapsensa tarvitsi munuaissiirron. Tuo uutinen oli ollut perheelle
henkisesti tuhoisa. Sitten eräs nainen kertoi kyynelehtien menettäneensä aviomiehensä hiljakkoin autokolarissa. Muuan henkilö sanoi juuri menettäneensä työpaikkansa ja olevansa aivan ymmällään. Illanviettäjät saivat perhosia vatsaansa, kun toiset alkoivat kuvailla "normaalin" elämänsä tai läheistensä elämän kääntöpuolen kauheuksia. Esiin tuli masennusta ja alkoholin liikakäyttöä siinä kuin syömishäiriöitä ja parisuhdeongelmiakin - eikä kukaan tuntunut olevan vapaa senkaltaisista vaikeuksista. Lopulta muuan iäkkäänpuoleinen herrasmies - jonka seurue oli päässyt tuntemaan ainoastaan Hans?ina - puuttui keskusteluun. Hansilla oli kunnianarvoisa olemus, ja vaikkei kukaan tarkasti tietänyt, mistäpäin hän oli kotoisin, hänen ystävällinen äänensä oli omiaan herättämään luottamusta ja uskottavuutta. Kuluneina päivinä hän oli hymyillyt ja nauranut, selvästikin nauttien seurasta, mutta kovin paljon hän ei ollut puhunut. Ihmiset pitivät häntä vain "mukavana vanhana miehenä". Kuunneltuaan jokaisen läsnäolijan huolia ja ongelmia Hans kutsui emäntää ja pyysi tätä toimittamaan kaikille huoneessa olijoille paperia ja kynän. Emäntä palasi hetken päästä täyttämään epätavallista toivetta. "Tekisittekö mielikseni", Hans pyysi. "Jospa yrittäisimme tehdä jotain, johon tarvitsisin teidän myötävaikutustanne. Kirjoittaisitteko paperilapulle kolme suurinta ongelmaa, jotka ovat henkilökohtaisessa elämässänne teitä vastassa juuri nyt. Älkää kirjoittako nimeänne. Pidämme kirjoittamanne luottamuksellisena." Ryhmässä alkoi pohdinta, ja ehdotusta pidettiin kiehtovana, vaikkei tiedettykään, mitä nyt seuraisi. Kun kaikki olivat kirjoittaneet ylös ongelmansa, Hans pyysi jokaista taittamaan paperinsa ja panemaan sen pieneen koriin, jonka hän oli asettanut tulisijan eteen. Huoneessa nähtiin uteliaita silmäyksiä, mutta jokainen totteli, ihmetellen vain mitä tuleman piti. Hans ravisteli koria ja piti sitä korkealla päiden yläpuolella kävellessään huoneen poikki. Sitten hän pyysi jokaista ottamaan korista yhden lapun. Kun näin oli tehty, hän istuutui ja katseli ympäri salia. "Ystävät, avatkaa paperinne ja lukekaa valitsemanne ongelmat vain itsellenne", Hans opasti. "Ja olkaa niin rehellisiä kuin suinkin." Sen jälkeen Hans katsahti vasemmalla puolellaan istuvaa naista ja pyysi: "Liisa, vaihtaisitko omat kirjoittamasi ongelmat niihin jotka poimit korista?" "En", Liisa vastasi. Seuraavaksi Hans kysyi saman kysymyksen Liisan vierustoverilta. "Vaihtaisitko lapulle kirjoittamasi ongelmat niihin joita nostit korista?" Taas sama vastaus: "En vaihtaisi." Hans kävi koko joukon läpi. Jokainen vastasi vuorollaan samalla tavalla - ei, ei, ei... Selitykset ulottuivat siitä, että "pärjään omien ongelmieni kanssa mutta en tulisi toimeen niiden kanssa, jotka poimin korista" aina tällaiseen saakka: "Vau! Nämähän saavat omat ongelmani kalpenemaan. Unohdetaan koko juttu." Hans nojautui pehmustettuun keinutuoliinsa tulen rätistessä taustalla. Hän kysyi: "Näyttävätkö omat ongelmanne nyt yhtä vaikeilta, kun näette, mitä muut joutuvat kestämään? Useimmat teistä toivovat olevansa jonkun muun housuissa, mutta nyt kun olette saaneet mahdollisuuden vaihtaa ongelmanne hänen vaikeuksiinsa, kukaan ei halua sitä. Huomaatteko? Olette tänä iltana oppineet, itse sen myöntäen, että huolimatta kohtaamistanne vaikeuksista ja huolista, jotka raastavat sisintänne ja vievät teiltä yöunen - kaikesta siitä huolimatta - olette päätyneet pitämään omia ongelmianne hyvin vähäisinä verrattuina siihen mitä muut joutuvat kokemaan. Kenen tahansa muun ongelmien valossa omat vaikeutenne näyttävät siedettäviltä. Jos ei mistään muusta niin tästä voisi olla kiitollinen. Tietysti me suorastaan rakastamme valittamista. Se kuuluu luontoomme, ja onpa eräänlaista terapiaakin ilmaista itsensä ja päästää turhaumat ulos loukoistaan. Siinä ei ole mitään väärää, ja itse asiassa se on terveydelle hyväksi. Se auttaa meitä selvittämään asioita. Ja taivas tietää, ainahan me jostain valittamista löydämme."
Koko ryhmä oli kuunnellut Hansin puhetta kuin hypnoosin vallassa, ja monet olivat nyökyttäneet päätään hyväksyvästi, kuin heille olisi juuri valjennut jotain hämmästyttävää. "Mutta hyvät ystävät", Hans jatkoi, "sisimpäämme lastatut taakat ovat siellä täydellä syyllä. Vailla ongelmia emme nimittäin etsisi vastauksia. Ja jos elämäämme ei kuuluisi vastauksien hakemista, meistä ei koskaan tulisi parempia tai vahvempia tai ymmärtäväisempiä. Toisinaan tarvitaan vakava ongelma havahduttamaan meidät elämän todella tärkeiden asioiden pariin. Monet etsimistänne vastauksista ovat löydettävissä vaikkapa auttamalla muita kohtaamaan samantapaisia ongelmia, ja juuri tuo ystävänpalvelus on tosi tärkeää." "Näettekös, avain elämän rikkauteen, onnellisuuteen ja tyytyväisyyteen on siinä, että tartumme olemassa oleviin ongelmiin ja näemme ne mahdollisuutena vastausten löytämiseen. Oppikaa hyvin läksynne ja käyttäkää sitten opetusta sekä vastauksia paremmaksi ihmiseksi kasvamiseen - sekä itseänne että muita ajatellen. Minä en suinkaan väitä, että teidän olisi rakastettava kohtaamianne haasteita. Kukaan ei niistä varsinaisesti pidä. Voitte silti nähdä nuo haasteet mahdollisuutena saada jotain hyvää aikaan. Tätä silmälläpitäen muistakaa: Jotkut antavat maailman ja kohtaamiensa ongelmien sanella, mitä he ajattelevat ja kuinka elävät elämänsä. Totta tosiaan, toiset ihmiset suorastaan piehtaroivat kurjuudessaan. Mutta totuuden tultua ilmi tilanne voi olla päinvastainen. Ihmisellä on sisimmässään voima muuttaa maailmaansa ja siirtää ongelmat taakseen eteenpäin kulkiessaan. Ironista kyllä, voima kaiken tämän saavuttamiseen kumpuaa juuri noista seikoista, jotka nähdään ongelmina ja takaiskuina. Tätä eivät useimmat ihmiset ymmärrä. Jokaista kokemaamme takaiskua seuraa vastaavanlainen tai vieläkin suurempi siunaus. Ehkä tätä ei oivalleta, mutta ponnistelumme mahdollistavat sen, että meistä tulee päivä päivältä parempia ihmisiä. On vain avattava silmänsä ja nähtävä se." "Ponnisteluista seuraavat tulokset ovat toisinaan kätkössä, ja monesti niitä on odotettava pitkään ja hartaasti. Mutta vastaanottamalla ne asianmukaisessa järjestyksessä ja pitäen niistä lukua on löydettävissä kaikkien aikojen salaisuus, epäämätön totuus, jonka suurin osa ihmissuvusta näyttää kadottaneen. Tuo salaisuus on hyvin yksinkertainen: Mitä enemmän lahjoistaan pitää lukua, sitä enemmän lahjoja suodaan. Mikäli ette minua usko, kokeilkaa ja katsokaa mitä tapahtuu." Koko ryhmä tuijotti Hansiä lumoutuneena, pohtien hänen sanojaan, hänen vilpittömyyttään ja hänen julistustaan. Hänen lohdullinen viestinsä tuntui liennyttävän niitä paineita ja huolia, joita aikaisempi keskustelu oli herättänyt. Hans siemaili kahvinsa loppuun ja vetäytyi anteeksi pyydellen omaan huoneeseensa. Läsnäolijat jatkoivat keskusteluaan, ja illan päättyessä he olivat havainneet, että Hans oli osunut johonkin herkkään kohtaan. Kaikki pystyivät nyt keskustelemaan ongelmistaan, jotka olisi mahdollista muuttaa hyödyllisiksi. Se nuorimies, jolla oli todettu syöpäkasvain, päätti käyttää kokemustaan valistaakseen muita siitä, miten tärkeää oli havaita kasvain ajoissa. Pariskunta, jonka poika tarvitsi munuaissiirron, omistautuisi rohkaisemaan ihmisiä elinten luovuttajiksi. Miehensä menettänyt nainen päätti kunnioittaa tämän muistoa antautumalla samaan yhdyskuntapalveluun, joka oli jäänyt mieheltä kesken. Työpaikastaan irtisanottu tuumi, että nythän hänellä oli mahdollisuus tehdä sitä mitä oli aina halunnut - kirjoittaa se kirja josta oli haaveillut vuosikausia. Ongelmiensa ympärillä pyörimisen sijaan kaikki olivat oppineet käyttämään niitä astinlautana itsensä kehittämiseen ja muiden auttamiseen. Itsesäälissä rypemisen asemesta ongelmien kohtaaminen ja vastausten etsiminen osoittautui arvokkaaksi opiksi. Joku arvioi: "Viimeinkin tajuan, mitä tarkoittaa nähdä lasi puoliksi täytettynä." Aamiaisen aikana emäntä kertoi, että Hansin huone oli tyhjä ja että hänen oli täytynyt lähteä hyvin
varhain. Seuraavissa kokoontumisissaan ystävykset usein muistelivat tunturihotellin kokoustaan, takkailtojen keskustelujaan ja sitä, miten heidän ongelmansa päätyivät ongelmien koriin. Mielenkiintoinen seikka oli se, ettei kukaan heistä ollut sen koommin nähnyt Hansia eikä edes kuullut hänestä mitään. tiina.marttila@netti.fi VahTori 22. 26.10.2010 JOKAINEN IHMINEN ON LAULUN ARVOINEN. Heti aluksi kutsun teidät kaikki innolla mukaan laulamaan tai kuuntelemaan Iltamessuun Ruskon kirkkoon ensi sunnuntaina kello 21. Mukana laulamassa on myös gospelkuoromme Valo. Tervetuloa! Seuraavaksi suvaitsevaisuudesta. Tässä yhden iltamessulaulun sanat: Kaikki saavat tulla. Kaikki saavat tulla, armoa omistamaan. Mitä syntiä ollut on sulla, se anteeksi nyt annetaan. Kaikki saavat juoda, maljasta sovituksen. Pyhä henki voi uudeksi luoda ihmissydämen katkeruuden. Kaikki saavat syödä elämän leivästä nyt. Eivät lyötyä saattaisi lyödä hänen kätensä lävistetyt. Kaikki saavat löytää, avun ja pelastuksen. Sillä lähellä Jumalan pöytää, tasavertainen on jokainen. Kaikki muurit kovat Herramme murtumaan saa. Yhtä perhettä kristityt ovat. Veli veljeään voi rakastaa. Kaikki saavat jatkaa, kulkuaan nyt iloiten. Herra kanssamme käy samaa matkaa, Hän oppaamme on ikuinen. Onhan se niin, että kaikille on tilaa. Ole oma itsesi. Harjoita omia kykyjäsi, omaa tyyliäsi. Arvosta muita ihmisiä siitä mitä he ovat, vaikka heidän ulkonäkönsä tai tyylinsä olisivatkin erilaisia kuin omasi. Jänikset eivät lennä. Kotkat eivät ui. Ankat näyttävät hullunkurisilta yrittäessään kiivetä. Oravilla ei ole höyheniä. Lopetetaan vertailu. Metsässä on paljon tilaa.
Ollaan erityisen kiinnostuneita tästä hetkestä, sillä siinähän vietämme koko elämämme. Ei meitä ole kahta samanlaista ja olemme molemmat siitä iloisia. tiina.marttila@netti.fi VahTori 21. 21.10.2010 On taas pakko lainata toisen tekstiä, kun niin hyvin kirjoittavat. Tällä kertaa Anna-Kaisa Pitkästä Kotimaa-lehdestä: ONKO PAKKO ZUMBATA? Onko pakko mennä zumbaan, jos ei jaksa? aneli ystävättäreni minulta vapautusta viikottaisesta jumppaharrastuksestaan. Pimeä vuodenaika kuulemma painoi. Teki mieli mököttää, syödä ämpärillinen vuohenjuustopastaa ja päälle pari kiloa suklaata. Ei hyppiä pakkohymyilemässä hikisessä jumppasalissa. Ei ole, piristyminen ei todellakaan ole pakollista, valistin häntä. Mitä pimeämmäksi ja synkemmäksi suomalainen syksy kääntyy, sitä suuremmat paineet meillä jokaisella on olla tuottelias, iloinen ja innokas. Zumbata, vaikka ohimosuonet räjähtävät stressistä, syödä kuusi kourallista kasviksia, vaikka vatsahaava tihkuisi verta. Meille on ujutettu tuontielämä ja tuontielämäntapa, joka ei istu Suomen vuodenaikoihin ja kansamme temperamenttipiirteisiin. Tämä Kalifornian auringossa kypsynyt tuote nimittäin olettaa, että jokainen meistä on luonteeltaan sosiaalisesti avoin ja innokas. Näin ei ole. Todellisuudessa suurin osa meistä on hieman hitaampia ja vähän ujoja. Temperamenttimme on sellainen todistetusti ja tutkitusti. Temperamentti ei tietenkään läheskään aina näy käytöksestä. Osaamme kyllä olla aktiivisia, avoimia ja innokkaita, mutta se vaatii opettelua ja otollisia olosuhteita. Stressin kourissa tuntuu helpommalta olla oma itsensä, hidastella ja mököttää. Ja pimeä vuodenaika, jos mikä, on iso stressitekijä.
Annetaan toistemme raskaan kaamoksen keskellä siis hidastella ja mököttää kohtuudella. Toiselle ei saa käyttäytyä rumasti, mutta saa olla hymyilemättä ja puhumatta, saa olla zumbaamatta jos ei zumbata. Jos uskaltaudumme tähän, voimme saada sen, mistä luovumme. Kun ihminen saa luvan hengähtää ja olla oma itsensä, vapautuu aitoja voimavaroja. Mikään ei tietenkään ole kaamoksessa varmaa, mutta ehkä jo huomenna saattaa hymyilyttää tai jopa zumbattaa. Sitä tämä pimeä vuodenaika on. Kuten Jope Ruonansuu laulaa: Onks pakko niellä turskaa jos ei taho, onko pakko kestää kaikki jos ei taho, minen taho. Kyllä se joulu sieltä tulee valaisemaan, sitä odotellessa sytytetään kynttilä. tiina.marttila@netti.fi VahTori 20. 13.10.2010 Seurakuntavaalit 14.11. Ennakkoäänestys 1.- 5.11. Seurakuntavaalit luovat kirkon demokratian perustan. Vaaleissa seurakuntien 16 vuotta täyttäneet jäsenet valitsevat luottamushenkilöt, jotka käyttävät seurakunnissa ylintä päätösvaltaa. Seurakuntavaalit ovat paikalliset vaalit, jotka järjestetään neljän vuoden välein. Vaaleissa valitaan seurakuntien kirkkovaltuuston jäsenet. Tavoitteena on saada jokaiseen seurakuntaan kaikenikäisiä erilaisissa elämäntilanteissa eläviä useita aloja edustavia luottamushenkilöitä, jotka antavat kokemuksensa ja näkemyksensä seurakunnan käyttöön. Erityisesti toivotaan, että nuorten aikuisten luottamushenkilöiden määrä kasvaa. Äänestää voivat 16-vuotta täyttäneet kirkon jäsenet.
Seurakuntavaaleissa saavat äänestää kaikki 16 vuotta 14.11.2010 mennessä täyttäneet evankelisluterilaisen kirkon jäsenet. Rippikoulua tai konfirmaatiota ei edellytetä äänestämiseen, jäsenyys riittää. Äänestäjän tulee olla kirkon jäsen 15.8.2010 mennessä ja äänioikeutettu siinä seurakunnassa, jonka jäsen hän on. Esimerkiksi jos olet muuttanut syys -lokakuussa, sinulla on äänioikeus edellisessä seurakunnassasi. Lapsen oikeus on aikuisen velvollisuus. "Hei mä saan sit äänestää!" huomasi nuori festarikävijä seurakuntavaalien vaali-infossa. Intoa ei saa sammuttaa. Alle 18-vuotiaat ovat lain mukaan lapsia. Nyt kirkko toimii edelläkävijänä, kun se antaa äänestysmahdollisuuden 16-vuotiaille kirkon jäsenille. Vaikuta vaaleissa Pohjimmiltaan demokratia on yhteiskunnallisten tietojen, vaikutustaitojen ja osallistumishalujen ruokkimista. Se tähtää aktiivisen kansalaisuuden synnyttämiseen. Parasta demokratiakasvatusta on, kun nuori voi itse kokea voivansa vaikuttaa. Seurakuntavaalit tarjoaa tavan vaikuttaa omassa elinympäristössä. Äänestäminen on kansalaistaitoa Lopulta äänestäminen on vain jäävuoren huippu. On tärkeää, että demokratia on muutakin kuin äänestämistä: se on toimintaa, keskustelua ja yhteisiä päätöksiä. Mutta äänestämisestä on hyvä aloittaa. Vilkasta vaalisyksyä toivoen tiina.marttila@netti.fi VahTori 19. 4.10.2010 Turun tuomiokirkkoseurakunnan kappalainen Sari Lehti kirjoitti Kirkko ja Me lehteen mukavan kirjoituksen Jeesuksen napa. Sarin luvalla lainaan sen tämänkertaiseen VahToriin. Jeesuksen napa Tunnen oman napani. Se on se, joka yleensä on lähinnä, jota ensimmäiseksi tulee ajatelleeksi ja josta on suurin huoli. Myös taivaan napa on tuttu käsite: ajatuksellinen piste ilmassa, taivaassa, maapallon kummankin navan yläpuolella. Sitten maailmassa on tietysti vielä lukuisa joukko muita napoja. Niitä toisten ihmisten napoja. Niistä on huoli oikeastaan vain silloin, kun siitä on itselle jotain hyötyä tai etua. Entä, onko Jeesuksella napa ja missä se on?
Jeesus opettaa, että koko kymmenen käskyn vaatimuksen voi tiivistää rakkauden kaksoiskäskyyn: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Siitä, kuka sitten on tuo lähimmäinen, opettaa hän kertomuksella laupiaasta samarialaisesta: Rosvojoukko hyökkää yksinäisen matkalaisen kimppuun ryöstäen ja piesten hänet henkihieveriin. Paikalle tulee vuorollaan kolme eri ihmistä. Ensin tulee pappi. Hänellä on oma napa lähinnä. Ryöstetty on hänen uskonsa mukaan hengellisesti saastainen ja auttajansakin saastuttava. "Äkkiä ohi, ettei synti tartu" ajattelee tuo kollegani. Toisena paikalle tulee leeviläinen, eräänlainen uskonnon ammattilainen hänkin. Auttaako? Ei, ohi meni. Tuntee hyvin lain ja säädökset. Sitten tulee paikalle kolmas henkilö: halveksittu vääräuskoinen, väärää heimoa, saastaisena pidetty itsekin. Jeesuksen kertomuksessa hän on samarialainen. Samarialainen ei mene ohi. Häntä toisen ihmisen hätä ja tarve koskettaa. "... hänen tuli tätä sääli." Niinpä hän ei pelkää koskea. "Hän meni luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne." (Luuk. 10: 34) Eikä siinä kaikki. Mistä tätä rakkautta ja armeliaisuutta tuolle samarialaiselle oikein tulee?! Vielä hän nimittäin vie rosvojen uhrin majataloon, maksaa tämän hoidosta ja lupaa paluumatkalla maksaa lisääkin, jos tarve on! Laupias samarialainen on kertomus "Jeesuksen navasta". Jeesus on kaukana itsekkäästä ylenpalttisuudesta, omahyväisestä oikeassa olemisesta, lain pilkkujen viilaamisesta. Jeesus on lähellä jokaisessa apua tarvitsevassa, surevassa, ikävöivässä, kaipaavassa, nälkäisessä, janoisessa, yksinäisessä ja meidän armahtavissa, ymmärtäväisissä kohtaamisissamme. Kunpa itse saisin kohdata sellaisen samarialaisen silloin, kun on oikein piesty olo; ruumis henkihieverissä ja sielu mustelmilla. Kun tuntuu, etten kelpaa mihinkään, etten ole muun kuin halveksunnan arvoinen. Kunpa saisin kohdata hänet, joka ei katso omaa napaansa vaan näkee minussa Jumalan kuvan, "Jeesuksen navan", rakkauden arvoisen. Kunpa osaisin itse olla laupias. Etten pelkäisi, mitä toiset sanovat. Etten häpeäisi avuttomuuttani ja taitamattomuuttani vaan silti yrittäisin. Etten jättäisi auttamatta, vaikken omin voimin osaisi nähdä toisessa mitään arvoista. Että mennen tullen tulisin kosketetuksi toisen hädästä ja uskaltaisin mennä luo. Sari Lehti Nautitaan mukavista syyspäivistä, jokainen tavallaan. tiina.marttila@netti.fi VahTori 18. 14.9.2010
POSITIIVISIA PARTIOMUISTOJA Minua, vanhaa partiolaista, lämmitti tämän päivän uutinen Elämäntyöpalkinnosta. Minä, kuten moni muu, on saanut nuoruutensa viettää hyvien kavereiden ja harrastuksen parissa. Meillä on monta hyvää muistoa hauskoista retkistä ja leireistä, mukavista kolo-illoista ja taitokisoista. Elämäntyöpalkinto Positiivisuuden Elämäntyöpalkinto myönnetään 100-vuotisjuhliaan viettävälle Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry:lle. Suomen Partiolaiset ovat toiminnallaan mahdollistaneet monille suomalaisille turvallisen harrastusympäristön jossa huomioidaan heidän yksilölliset ominaispiirteensä. Raati haluaa valinnallaan antaa tunnustuksen hyvästä ja pitkäjänteisestä työstä suomalaisten nuorten positiivisen, kannustavan ja turvallisen harrastuksen puolesta. Partiolla on myös tärkeä rooli asennekasvatuksen parissa. Partio on vastavoima Miks mun pitäis ja Ei kuulu mulle -asenteille; kuten he toimintaansa kuvaavat. Partiossa on tärkeää myös se että nuoret saavat tehdä itse asioita, pienimmätkin partiolaiset osallistuvat puuhiin vastuun antaminen nuorille on partion perusidea. Partioliikkeessä on tällä hetkellä mukana noin 70 000 suomalaista. Ikäluokista noin 20 prosenttia on jossain elämän vaiheessa mukana partiossa. Seikkailu ja elämykset kuuluvat partioon. Terve luottamus omiin kykyihin kasvaa! Ryhmässä oppii myös, että kaikkien ei tarvitse osata kaikkea eikä ole olemassa parasta partiolaista. Partiossa opitaan käden ja mielen taitoja: Liikutaan luonnossa kävellen, hiihtäen, kiiveten, meloen ja purjehtien. Osataan antaa ensiapua tai lauletaan iltanuotiolla ja kitara soi. Tunnetaan maamerkit ja yövytään tulilla. Partio antaa nuorille kansainvälisiä kokemuksia ja rakentaa kulttuurien välistä yhteisymmärrystä. Partio sopii kaikille, joita kiinnostaa monipuolinen ja luonnonläheinen toiminta yhdessä toisten kanssa. Meillä et jää vilttiketjuun! sanotaan partiossa. Partiossa nuorille annetaan vastuuta, ja nuori pääsee opettelemaan niin itsensä kuin toisten johtamista. Partioharrastus kehittää lisäksi nyky-yhteiskunnassa ja työelämässä välttämättömiä sosiaalisia taitoja ja verkostoitumiskykyjä, on Stefan Wallin, myös vanhana partiolaisena, painottanut. Ruskon alueella toimii kaksi lippukuntaa, Ruskon Maununpartio ja Vahdon Korvenkävijät. Kaikenikäiset uudet toimijat ovat erittäin tervetulleita mukaan. Tervehdimme vasemmalla, onhan se lähempänä sydäntä., partiossa Tintti. tiina.marttila@netti.fi VahTori 17. 8.9.2010
Aluksi syksyiset terveiset elokuulta. Syystervehdys sinulle! Nyt on kesä ohi ja eletään kuulasta, kirkasta ja aurinkoista syyspäivää. Menneellä viikolla luontoääni radiossa oli kurki. Sitä kuunnellessa tuli haikean syksyinen olo. Vielä tänä syksynä en ole kurkiparvin ääntä luonnossa kuullut. Odotan sitä, sillä se on uljasta nähtävää ja kuultavaa, kun kurkiparvi lentää yli peltojen. Peuroja ja hirviäkään ei ole pellolla näkynyt. Metsässä on riittävästi niille vielä evästä. Menin metsään, ja onnekseni löysin sienipaikastani vähän kantarelleja. Valmistin sienikastiketta. Kantarellit pannulle, vähän sipulin silppua, ripaus suolaa, vehnäjauhoja ja kermaa, ei valkopippuria, sillä se peittää sienen hienon maun. Ja keitettyjä, vahtolaisia perunoita. Muuta ei tarvita. Maistelin, miten herkullista! Teenpä kyselyn, kysynpä sinulta lukijani, mikä on sinun kesä- ja syysmakusi? Se voi olla esim. uudet perunat, mansikat, mustikat, viiinimarjat, jäätelö jne...nyt voin jo kertoa, että minun makuni on kotitekoinen viili ripauksella kanelia ja sokeria. Todella hyvää, vaikka makuasioista ei voi kiistellä, voidaanhan niistä kertoa. Nyt jään odottelemaan ja vilkuttamaan kurkiparville, joka suuntaa lentonsa kohti etelää. Syksyisin ajatuksin, "elokuu" Minun kesä- ja syysmakujani tänä vuonna ovat olleet tomaatit ja mozzarella juusto, hölskykurkut ja nyt syksyllä luumut. Nyt on pakko vähän hehkuttaa eilistä konserttia. Olin Turun VPK:n talolla nauttimassa Tuija Sauran 20-vuotisjuhlakonsertista, Rintamalta kotirintamalle. Väkeä oli talo piukassa ja saimme kuulla loistavia esityksiä. Sota-ajan laulut ja loppupuolen musikaalisävelet saivat raikuvat suosionosoitukset niin veteraani-isältäni kuin meiltä nuoremmiltakin. Kuten meillä, ystäväni Sinikan kanssa, on tapana sanoa iha pää meinas irrota. Ollaanhan me kuultu Tuijaa Vahdollakin, kiitos Lassen, toivottavasti jatkossakin. Nautitaan syksyn tunnelmista. tiina.marttila@netti.fi ps. Ensi viikolla on SPR:n Nälkäpäiväkeräys, jos pääset kerääjäksi Ruskon alueella ota yhteyttä.
VahTori 16. 1.9.2010 Se on sinusta kiinni Yksi laulu voi sytyttää hetken, yksi kukka voi herättää unelman. Yksi puu voi panna alulle metsän, yksi lintu voi ennakoida kevättä. Yksi hymy voi aloittaa ystävyyden, yksi kädenpuristus kohottaa sielun. Yksi tähti voi johtaa purtta merellä, yksi sana voi kehystää päämäärän. Yksi ääni voi muuttaa kansakunnan, yksi auringonsäde valaisee huoneen. Yksi kynttilä karkottaa pimeyden, yksi nauru voittaa synkkyyden. Yksi askel on aloittava jokaisen matkan, yksi sana aloittaa jokaisen rukouksen. Yksi toivo kohottaa mielialasi, yksi kosketus voi osoittaa huolenpitosi. Yksi ääni voi puhua viisaasti, yksi sydän voi tietää mikä on totta, yksi elämä voi olla erilainen, se on näet sinusta kiinni. Menestyksestä ja siitä miten toisiamme kohtelemme, keskustellaan ja kirjoitetaan paljon. Ollaan enkeleitä toisillemme lauletaan laulussakin. Odotan innolla mielipiteitänne asiasta. Tässä Tom Lundbergin kolumni aiheesta: Valepukuun kätketty menestys Kuulin tarinan korkealla vuoristossa sijaitsevasta vanhasta luostarista. Se oli ollut arvostettu ja vauras pyhättö, johon saapui pyhiinvaeltajia kaikkialta maailmasta. Vähitellen suosio kuitenkin hiipui, ja yhä harvemmin luostarissa nähtiin nuorukaisia pyrkimässä noviiseiksi. Munkit olivat surullisia ja kun heille ei selvinnyt alamäen syy, he alkoivat
kiistellä ja syyttelivät ongelmasta toisiaan. Kun ilmapiiri muuttui kireäksi ja synkäksi, pyhätön johtaja meni viisaan ja vanhan Mestarin puheille. "Luostarimme ei enää menesty", hän sanoi. "Johtuuko se synneistämme?" "Kyllä johtuu", Mestari vastasi, "tietämättömyytenne synneistä." "Mitä me emme tiedä?" "Joku teistä on Valittu ja hän kulkee valepuvussa", Mestari sanoi. Johtaja uskoi kuulemansa sanat. Mutta kuka voisi olla se Valittu? Kaikillahan meillä on omat vikamme, ja Valitun pitäisi olla täydellinen. Mutta kuka hän on? Luostarin johtaja kertoi asian munkeille. Nämä alkoivat kohdella toisiaan ystävällisesti ja kunnioittavasti, sillä saattoihan kuka tahansa porukassa olla valepukuinen Valittu. Koko luostari oli pian täynnä iloa ja innostusta. Kohta sinne saapui joukoittain noviiseiksi haluavia nuorukaisia. Pyhiinvaeltajien virta kasvoi. Väkeä saapui taas matkojen takaa ihastelemaan luostarin rakastavaa ja harmonista ilmapiiriä. Mestarilla on opetus meillekin. Jos ilmapiiri työpaikalla on kehno, voisitteko ajatella joukossanne olevan valepukuisen Valitun - ja käyttäytyisitte sen mukaisesti? Jos kotona ja naapurustossa on ongelmia, idea toimii sielläkin. Liike-elämään tässä on ylittämätön ohje. Jos puodissanne asioi etupäässä hankalia, valittavia, vaativia ja maleksivia asiakkaita, kuuntele Mestaria. Koska yksi asiakkaista on Valittu - mutta ette tiedä kuka - kohdelkaa jokaista, kuten munkit toisiaan. Pian huomaatte luostari-ilmiön toteutuvan, tilauskirjanne ovat täynnä ja asiakkaita saapuu ruuhkaksi asti. Jokaisen ihmisen tulisi saada tuntea olevansa valittu. Siinä on myös hyvän elämän ja menestyksen perusta. Syksyisiä iloja Sinunkin viikkoosi! tiina.marttila@netti.fi
VahTori 15. 18.8.2010 Juttuja Vahdon kyläraitilta. Sanottua, koettua, elettyä ja tulevasta todettua Tervehdys pitkästä aikaa. Ihan tähän alkuun terveiset reportteriltani: Kesää on vielä jäljellä ja tulee kauniita päiviä...lauletaan kesälaulussakin. Näistä kauniista helteisistä kesäpäivistä olemme saaneet nauttia jokainen omalla tavallaan. Itse olen nauttinut eniten uimisesta hiekkakuopilla aamuisin ja iltaisin. Luonnon äänet, kirkas, puhdas vesi, kimmeltävä aurinko, ja liikunta. Ja mikä on parasta. niistä kerää voimavaroja syksyn pimeneviin päiviin. Elokuu - moni ajattelee kesä ohi. Ei suinkaan, kypsän kesän kuukausi, jolloin puutarhan ja metsän sato parhaimmillaan. Nyt metsään keräämään marjat ja sienet (jos on satanut) talteen, niitä makuja on talvella mukava maistella, ja muistella kesää. Lopuksi runo, jonka sain hyvältä ystävältäni tänä kesänä. Runonkirjoittaja on tuntematon Iloitse tästä päivästä, sillä se on elämässä aitona ja sykkivänä. Sen kaari on lyhyt, mutta siinä on kaikki, mikä on totta ja oikeaa ihmisen elämässä. Iloitse tästä kesästä ja katso sen nousevaa aurinkoa. Sadonkorjuuterveisin, "elokuu" Minun kesäni on ollut muutosten aikaa. Ensi viikolla talooni muuttaa poikani perheineen ja minä muutan rivitaloon. Tavaroiden inventointi talossani on nyt kestänyt muutaman viikon. Voi sitä joskus tarvittavan määrää. Nuoret kyseenalaistavat kaiken ja minä yritän perustella joutavanpäiväisen tarpeellisuutta. HUOM! syksyllä on tulossa seurakuntavaalit ja ehdokkaiksi haluavat voivat ottaa mieluusti yhteyttä nykyisiin toimijoihin. Erityisesti nuoria toivotaan mukaan. Kirjoitellaan tiina.marttila@netti.fi
VahTori 14. 10.6.2010 KESÄILOJA Toivon teille kaikille aurinkoista, voimia antavaa kesää, voimia talven varalle. Kyselin kesäiloista ja elokuu vastasi: Minä iloitsen kesässä lämmöstä, auringon paisteesta, tuulesta, kesäsateesta, satakielen laulusta, laineiden liplatuksesta, aikaisista aamuista, iltaruskosta, valoisista illoista, niittykukista, saunavihdasta, saunomisesta, uimisesta, päivätorkuista riippumatossa, hyvästä kirjasta, metsäkävelystä, ahomansikoista, kotitekoisesta viilistä, mustikkapiirakasta, mustista viinimarjoista, sadonkorjuuajasta elokuussa, kesäjuhlista, illan vietoista, lasten naurusta, ja hyvistä ystävistä. Iloitse sinäkin! Elise on kirjoittanut mukavan kesärunon: Sinulle toivon: aamua kirkasta, säteilevää, päivää hellettä väreilevää. Monta lämmintä saunailtaa, sinistä hämärää, kuutamosiltaa. Vanamon tuoksua, mustikkaretkiä, puutarhakeinussa leppeitä hetkiä. Lasten ääniä uimarannalla, grilliherkkuja ystäväin seurassa. Pellonpiennarta, nurmennukkaa, päivänkakkaraa, apilankukkaa. Siis älä yhtään hetkeä hukkaa! Kirjoitelkaa kesästä ja muustakin: tiina.marttila@netti.fi Pulla päivässä pitää luut piilossa! ps. Jos menee katsomaan ikäihmistä, joka ei itse pääse kävelyretkelle, niin voi poimia mukaansa pienen kimpun luonnonkukkia. Näin ilahduttaa ja samalla tulee jutunjuurta, kun katsellaan ja tunnistetaan kimpun kasveja. -- terveisin Tiina VahTori 13. 2.6.2010 Juttuja Vahdon kyläraitilta. Sanottua, koettua, elettyä ja tulevasta todettua.
KESÄ On päästy kesäkuun alkuun ja on kiva aloittaa kesän vietto, kuka milläkin tavalla. Minulta voi tämä kirjoittelu vähän harveta kesäaikana, älkää siitä välittäkö. Tai sitten innostun lisää, saa nähdä. Minut näkee kesällä ainakin lomalla, töissä, mökillä, Virossa, Kiuruvedellä ja kotona. Saunominen kuuluu talvi-iloihinikin. Ystävien kanssa maailmanparannus on mukavaa milloin vain. Kesäteatterit ovat mulle mieluisia, tänä vuonna vuorossa mm. Paimio, Ypäjä ja Turku. Joutenolo kuuluu harrastuksiini. Siinä sitä yhdelle naiselle. Mitä Sinä iloitset kesässä? Viime viikolla jo luettiin luontohavainnoista Vahdolla, tässä lisää: Tästä runosta pidän: ELÄMÄN KAUNEUS Kesäkuinen tervehdys täältä Vahdon perukoilta. Nyt keskitytään eläimiin. Kevättalvella tuli pihaan peltopyyn poikasia, emo oli talvehtinut riistapellon turvin ja nyt toi poikasensa näytille. Keväällä muuttolintujen saapuessa saamme aina ihailla kurkien ja joutsenten muuttoa. Muutama kevät sitten pellolle laskeutui 30 kurkea ja joutsenta. Se oli upea luonnonnäytelmä. Kurkien joukossa muuttaa aina myös "leskikurjeksi" nimittämämme kurki, jonka puoliso eräänä kesänä lensi sähkölinjaa ikävin seurauksin. Leski tulee samoille paikoille uskollisesti kesää viettämään. Hiekkakuopilla on taas tänä vuonna joutsenpariskunta, ja heillä pesä siellä. Toivottavasti saavat hautoa rauhassa. Hirvet, peurat ja metsäkauriit ovat jokapäiväisiä vieraita pellolla, joskus vähän harmiksi asti, kun oraat maistuvat heille erinomaisesti. Heidän kanssaan lähimetsässä asustaa ilves, joka onkin sellainen arka veijari, ettei sitä helpolla näy. Vain jätöksistä ja jäljistä voi vieraan tunnistaa ilvekseksi. Ja niin kuin paikallislehdessäkin mainittiin, niin metson soidinkalkatus on kuulunut myös meille asti. Pihapiiriin on kuusitiaisten, varpusten lisäksi ilmestynyt keltavästäräkki, vihreänkellertävä pitkäpyrstö, joka muuten käyttäytyy kuin toverinsa västäräkki. Illan hämärtyessä alkaa kuulua tuhinaa ja pellonpientareen heinät liikkuvat vinhasti, sieltä saapuu mäyrä etsimään ravintoa itselleen, tonkien mustavalkoisella kuonollaan nurmikot reijälliseksi. Mutta ei se mitään, sillä hyvin on kovasta talvesta mäyräkin näyttänyt selviytyneen. terveisin, "elokuu" PS. vinkki, vielä ehtii, jos haluat pihallesi perhosia, niin kylvä kesäkukkia, niistä perhoset pitävät.
P.Mustapää Tämäkin, kuten äskeinen laulu, on laulu Lindbladin. Hän menee järvelle kerran, käy kokemassa merran, saa hauen ja kaksikin, ja kävellen niittuista rantaa hän haukia vitsassa kantaa oi aamua sunnuntain! Oi aamua! Lindblad kulkee. Miten kaislikko tuoksuukaan! Hän astuu kiven ääreen ja uppoo puolisääreen ja jatkaa vaellustaan, ja saapas litkuu ja lotkuu ja Lindbladin lanne notkuu oi aamua sunnuntain! Oi aamua! Pellon luona on pehko tuomien oi haju huumaavainen, oi kauneus kaikki mainen on yllä pehkon sen! Nyt Lindblad tertun taittaa, koreaksi rintansa laittaa oi aamua sunnuntain! Oi aamua! Lindbladin terttu on aivan suloinen. Ei kertoa voi kieli, miten hyvä on Lindbladin mieli: hän kulkee laulaen yli pehmeän ruohomaton, Oi onni kuvaamaton! Oi aamua sunnuntain! Lotkutaan Suomen suveen! tiina.marttila@netti.fi VahTori 12. 26.5.2010
LUONNOSTA Kuten Anttilan kevätlaulussa lauletaan: Kuikkaemo uittaa jo untuvaisiaan, Peipponenkin helskyttää riemulaulujaan, Katso, kuinka kukkaakin monta on jo kevätniityllä, Orvokki, lehdokki, vuokko ja moni muu. Reportterimme Vahdon perukoilta on tällä kertaa kirjoittanut keväthavainnoista: Kissankello, saunakukka ja moni muu, mukavaa tämä kevät aika tai oikeastaan jo alkukesä, sillä nyt luonto räjähtää täyteen vihreyteensä, kun kaikki kasvaa ja kukkii. Tuli leskenlehdet, sinivuokot, valkovuokot, rentukat ja nyt tuomi kukkii ja tuoksuu. Pian tulevat vanamot ym. Nyt jos koskaan on hyvä opettaa lapsille, lastenlapille tai sukulaislapsille luonnonkasvien tunnistusta. Opettaa miltä kasvi näyttää, ja mikä sen nimi on. Jos epäilee omia tietojaan, niin kirjastosta voi lainata kasvikirjoja. Nykyään lapset ja nuoret ja kaikista aikuisistakaan puhumatta, eivät tunnista tuttujakaan kasveja. Vaikka tavallisimpien luonnonkasvien tunnistaminen kuuluu yleissivistykseen. Ennen nuoret tunsivat kasveja vähän pakostakin, kun oppikoulussa kerättiin kasveja. Toisaalta hyvä, että tapa on jäänyt, sillä kasvit kerättiin juurineen ja moni harvinainen kasvi yhä harvinaistui. Kokemuksesta tiedän, että pienetkin lapset saa kiinnostumaan kasveista ja luonnosta, kun heidän kanssaan menee metsään, tai vaikka jo postinhakureissulla tutkitaan ojapientareita niin löytyy kasveja opeteltavaksi. Tällaisilta retkiltä jää lapsille hyviä muistoja. Ja mikä parasta, tulee samalla asennekasvatusta, lapsi oppii kunnioittamaan ja suojelemaan luontoa. Tietysti me vähän vanhemmatkin voimme tehdä kävelyretken ja tutkia tien reunan tarjontaa, ja laskea, montako eri kasvia tunnistamme. Voin kertoa, että oman tiemme kasveja kerran lasten kanssa laskiessamme, pääsimme lukuun 37 eri kasvia kilometrin matkalla. Mukavia kasvintunnistusretkiä alkukesään toivottaa "elokuu". Suomen kunnat ja maakunnat ovat nimenneet omalle alueellensa tyypillisiä nimikkolajeja ryhmistä: kasvit, sienet, hyönteiset, linnut, nisäkkäät ja kivilajit. Nimikkolajit Vahdolla ovat suopursu ja metso.
Luuta Kun myrsky pauhaa, niin katso puuta. Se lakaisee kuin suuri luuta harmajan taivaan lattiaa. Ja sitten taivas taas kimaltaa. Suomen nimikkolajit ovat laulujoutsen, kielo, rauduskoivu, karhu ja ahven. Kirjoittakaa minulle kokemuksia luonnosta tai elämästä yleensä. Julkaisen niitä nimimerkillä tai nimellä. Kaikki aistit mukaan ja luontoon! tiina.marttila@netti.fi VahTori 11. 19.5.2010 HARRASTUKSET Viime viikolla pyysin tietoja harrastuksistanne. Tässä pari juttua, kiitos kirjoittajille. Keväinen tai pitäisi kirjoittaa kesäinen, helteinen tervehdys. Pyysit kirjoittamaan harrastuksista. Tärkeintä on lukeminen. sitä teen läpi vuoden. Aina joku kirja menossa. nyt Antti Hyryn Uuni. Vaikuttaa hyvältä. Eräs vahtolainen kerran tokaisi kirjaston ovella, että miten sinäkin ehdit lukemaan. Sanoin, että hyvin ehdin. en katso tv:tä iltaisin ja jos oikein hyvä kirja sattuu kohdalle, niin menee puoliyötäkin lukemalla, kun ei malta lopettaa. Mainostettakoon, että kirjastossa toimii mukaansa tempaava lukupiiri, josta saa hyviä lukuvinkkejä. Välikommenttina kysytään, tiedätkö mikä on koulun tärkein aine? Se on äidinkieli. Tätä ei tarvinne paljon perustella. Näin kevät aikaan suuren osan vie puutarha ja kasvimaa harrastuneisuus, erehdysten ja onnistumisten kautta. Olen jo pitkään möyrinyt mullassa. Viisi vuotiaana minulla oli mummolassa, oma kasvimaa, jossa perunoita ja porkkanaa. En kyllä muista, paljonko tuli satoa, mutta ei se sato tärkeää ollut. Tärkeintä oli samanlainen tekeminen, mitä isoäiti teki. Näin kesän tullen uiminen hiekkakuopilla on myös yhä enemmän mukava kesäharrastus, vaikka talvellakin pyrin käymään kerran viikossa uimassa.