TOIMINTAKERTOMUS 2009

Samankaltaiset tiedostot
TOIMINTAKERTOMUS 2010

TOIMINTAKERTOMUS 2008

TOIMINTAKERTOMUS

TOIMINTAKERTOMUS 2011

Jokineuvottelukunnat ja rahastot vesienhoidon edistäjänä. Toiminnanjohtaja Eeva-Kaarina Aaltonen Vaasa

Suomen Luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry TOIMINTASUUNNITELMA 2009

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

Pienvesiasiat Länsi-Suomen ympäristökeskuksen alueella

Suomen Luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry TOIMINTASUUNNITELMA 2008

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen.

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous kello Anttilansalissa (FY1103)

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri.

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Tampereen yliopiston kunnallistieteiden opiskelijat Hallat ry

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

SUOMEN LUONNONSUOJELULIITON VARSINAIS-SUOMEN PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017

PÄÄTÖS. Kuntien taksilupien enimmäismäärien vahvistaminen Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa

Suomen Luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010

T O I M I N T A S U U N N I T E L M A

Paimionjoki-yhdistys ry:n syyskokous. Keskiviikkona klo Someron kaupunginhallituksen huoneessa, Joensuuntie 20, 2 krs.

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY.

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

Uutena toimintatapana Ikaalisten reitin vesienhoidon neuvottelukunta. Anne Mäkynen

Aika Tiistai klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä.

VaapukkaVaapukkaVaa pukkavaapukkavaapuk kavaapukkavaapukka VaapukkaVaapukkaVaa pukkavaapukkavaapuk 1/2012

Etelä-Pohjanmaan suoluonto -kysely. Etelä-Pohjanmaan liitto 2016

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

Alueiden käyttö, luonnonvarat ja liikenne Valmisteluryhmä 4

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

3 Osakunnan kanta-alueita ovat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat.

Valtionavustukset lasten ja nuorten toimintaan

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/ Finlands Kommunförbund rf

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

4. Hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma; Hyväksyttiin vuoden 2013 ja 2014 toimintasuunnitelma (liite 2).

Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen.

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

Rakennetun ympäristön neuvottelupäivä Vaasa Tuulivoimakaavoitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

SUOMEN LUONNONSUOJELULIITON VARSINAIS-SUOMEN PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

PIONEERIASELAJIN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

TOIMINTAKERTOMUS 2006

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Pohjavesialueiden suojelusuunnitelma

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

Kristillinen Eläkeliitto ry

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma Kilpisenkatu JYVÄSKYLÄ

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA

Puheenjohtaja avasi kokouksen kello

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Aika: Tiistaina klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

Aika: klo Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Kesäkuun työllisyyskatsaus 2014

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT

KOKEMÄENJOEN VESISTÖN VESIENSUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2009 Bobäck byaförening rf.

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

Aika: klo Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Pohjois-Pohjanmaan Reserviupseeripiiri ry SÄÄNNÖT

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli

1(4) VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai klo Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

Yleistä vesienhoidon suunnittelusta. Pertti Manninen Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys ry

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:15-11:40. Kaupungintalo H123 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131. Suunnittelun lähtökohdat, tehdyt selvitykset ja aiemmat suunnitelmat

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

Taksilupien enimmäismäärien vahvistaminen Länsi-Suomen läänissä Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa

Transkriptio:

TOIMINTAKERTOMUS 2009 Yleistä Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry on yksi Suomen luonnonsuojeluliiton 14 piiristä. Piirin toimintaalueena on Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakuntien alueet. Jäseninä on 15 paikallisyhdistystä eri puolilla Pohjanmaata. Kaikki paikallisyhdistykset ovat itsenäisiä rekisteröityjä yhdistyksiä. Piirillä on kaksi sääntömääräistä kokousta, toinen keväällä ja toinen syksyllä. Syyskokous valitsee piirin puheenjohtajan ja piirihallituksen, joka käyttää kokousten välillä valtaa piirissä. Pohjanmaan piirin toimisto on Seinäjoella. Se sijaitsee VR:n matkakeskuksen talossa, osoitteessa Valtionkatu 1. Toimisto on avoinna pääsääntöisesti ti-ke 12-17. Piirin juoksevia asioita on hoitanut osa-aikaisella työsuhteella aluesihteeri Teemu Tuovinen. Piirin toimintaa on tapahtunut seuraavien viranomaisorganisaatioiden suuntaan Länsi-Suomen ympäristökeskus, Etelä-Pohjanmaan Metsäkeskus, Rannikon Metsäkeskus, Etelä- Pohjanmaan Liitto, Keski-Pohjanmaan Liitto ja Pohjanmaan Liitto Muut yhteistyötahot vuoden 2009 aikana edellä mainittujen lisäksi Suomenselän lintutieteellinen yhdistys, Suupohjan lintutieteellinen yhdistys, Keski-Pohjanmaan Lintutieteellinen yhdistys ry, Metsähallitus, Pohjanmaan riistanhoitopiiri, Pro Agria Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaan vesiensuojeluyhdistys ry, Kyrönjoen neuvottelukunta, Lapuanjoen neuvottelukunta, Lestijoen neuvottelukunta, Isojoen-Teuvanjoen neuvottelukunta, Länsi-Suomen jätehuollon neuvottelukunta, Vesienhoidon neuvotteluryhmä ja SLL Pohjanmaan piirin alueen paikallisyhdistykset jäsenistöineen. Hallinto ja sen toiminta Piirihallitus Piirihallitukseen kuuluu vuosittain valittava puheenjohtaja sekä vuodeksi kerrallaan valitut (8) kahdeksan varsinaista jäsentä ja (2) kaksi varajäsentä. SLL:n Pohjanmaan piiri ry:n puheenjohtajana on vuonna 2008 toiminut Seppo J Ojala. Lapualta. Piirin varapuheenjohtajana toimi Hannu Tuomisto Seinäjoelta. Piirihallituksen varsinaisina jäseninä toimivat Jouni Kalmari, Alavudelta, Hannu Lehtiö, Isokyröstä, Sointu Rautiola Seinäjoelta, Martti Puronvarsi, Alahärmästä, Ralf Wistbacka Luodosta, Taina Ranta-Maunus Lapualta ja Jussi Paulasaari Jalasjärveltä. Piirihallituksen varajäseninä Timo Marjusaari Halsualta ja Eeva-Liisa Kajava Vaasasta. Piirihallituksen sihteerinä on toiminut aluesihteeri. Piirin valtuutettuna SLL:n liittovaltuustossa on toiminut Hannu Tuomisto ja varavaltuutettuna Antero Mäkelä. Liiton luonnonsuojeluvaliokuntaan kuului puheenjohtaja Seppo J. Ojala. Liiton kolmevuotisen projektin LöydäLuontoLäheltä ( LLL) - ohjausryhmään kuului puheenjohtaja Seppo J. Ojala. Kirjanpitäjänä on toiminut Raija Ristolainen Lapualta. Tilintarkastajina ovat toimineet Esko Räsänen ja Kari Hallantie Tilintarkastajien varahenkilöinä: Pertti Sevola ja Hannele Ilvessalo. Piirin varsinaiset kokoukset (kevätkokous & syyskokous) Kevätkokous 22.3 Ähtäri SLL:n Pohjanmaan piiri ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidettiin Ähtärissä, Hostel Gaijassa, la 22.3. Innofor Oy:n Marko Mäkinen kertoi kestävästä metsätaloudesta. Syyskokous 21.11 Lapua Sääntömääräinen syyskokous pidettiin Simpsiön ravintola Taivaanpankolla Lapualla la. 21.11. Kokouksessa tutustuttiin Simpsiön uuteen retkeilyreittiin. Piirihallituksen kokoukset Piirihallitus kokoontui vuonna 2008 kahdeksan (8) kertaa. Alla olevassa piirihallituksen kokouserittelyssä on poimintoja hallituksen esityslistalla olleista ja sen käsittelemistä asioista toimintavuoden 2009 aikana. I kokous Lapua 26.1, Seppo J Ojalan luona Kokousasioina hallituksen järjestäytyminen, piirisihteerin työsopimuksen käsittely. Piiri suunnittelee metsäseminaarin järjestämistä Seinäjoelle. Positiivisten asioiden esilletuominen piirin toiminnassa ja maakunnassa, piirien yhteisen suotapahtuman järjestäminen. Suunniteltiin piirin pienvesihankkeelle jatkoa, keskusteltiin E-P:n maakuntaliitolle tehtävästä esityksestä tuulivoimarakentamisen huomioimisesta maakuntakaavaan. Kauhava-Alajoki -alueen Kangas- Annala -tiehanke on noussut esille ja liito-oravien rajausmenettelyistä on suunniteltu käynnistettäväksi kirjelmän laatiminen viranomaisille.

II kokous Seinäjoki 13.3. piiritoimistolla Tiliasioiden ja toimintakertomuksen käsittely. Asioina E-P:n maakuntasuunnitelma 2030 tarkastustyöryhmään osallistuvan edustajan evästäminen (SJO). Otettiin kantaa Atrian ja Etapin haittalintuasiaan ja niiden hävittämiseksi myönnettyyn lupaan. Edustajien nimeämisiä Lauhanvuori-Haapakeitaan hks -ohjausryhmään (TT), Siipyyn merituulipuiston yva-seurantaryhmään (Sonja Grönholm) ja alueelliseen Metso -työryhmään (SJO). Lausuttavana asiana vesipolitiikan puitedirektiivin vesienhoitosuunnitelma. III kokous Seinäjoki 12.5 Tapiola -ryhmän kokoustiloissa Piireille on liitosta esitetty piirisihteerien nimen muuttamista aluesihteeriksi tai -päälliköksi. Piiri on päättänyt esittää E- P:n liitolle suoselvityksen tekemistä alueen soiden käytön selventämiseksi. Kesän VR-perinnemaisemanhoitokohteiden hoitokohteiden hankkiminen ja vieraslajiselvityksen laatiminen LSU:n kanssa. Maastoliikenneasioiden esilletuominen ja valtakunnallisesta kelkkareitistä lausuminen. Valitus Båtholman liito-oravapäätöksestä ja lausintojen hyväksyminen, kolme turvetuotantohanketta ja turkistarhaukseen liittyvä yva-selostus. Muina asioina tuleva mahdollisuuksien tori ja Impivaaran liito-oravavalituksen saama kielteinen päätös KHO:lta. IV kokous Seinäjoella 17.6. SSLTY:n lintuasemalla Hirvijärvellä Päätettiin aluesihteerin lomakorvaukset ja kesälomat. Keskusteltiin vireästä turpeennostohankkeiden tilanteesta piirin alueella. Käytiin läpi kesäkisan tilanne ja Metso -hankkeen välityssopimuksen tekomahdollisuudet piirille. Lausuntojen osalta mm. Närpiön Norrskogenin tuulivoimahanke ja Kristiinankaupungin voimalaitoksen muutosasia öljystä biopolttoaineelle. Päätettiin Ähtärin mökin luonnonsuojelujuhlan järjestämisestä alueen luonnonsuojelupäätöksen kunniaksi ja keskusteltiin piirin nettisivujen tilanteesta. V kokous Ähtäri 20.8 SLL:n mökki Onnistuneen luonnonsuojelujuhlan jälkeen pidetyn kokouksen asioina olivat mm. kolmen piirin yhteisen suotapahtuman järjestäminen ja Metso -kartoituksien tekeminen piirin alueella. Käytiin läpi Kiskonniemen ja VRperinnemaisemakohteiden tilanne sekä päätettiin paikallisyhdistyksen avustushakemuksesta. Lausuttuja hankkeita olivat mm. kuusi turvetuotantohanketta eri puolilla piirin aluetta. VI kokous Kauhajoki 4.10 Muurahaisen luontotupa Tutustuttiin Hyypänjokilaakson maisema-alueeseen sekä Lauhanvuoren luontotuvan näyttelyyn. Tilaisuuden päätteeksi pidettiin piirin pimeäretki Lauhanvuorella. Kokousasioina päätettiin mm. syyskokouksen pitämisestä Lapualla, keskusteltiin kuntametsien ja -soiden tilanteesta. Hyväksyttiin piirin lausunnot Kalvinit Oyj:n kaivoshankkeesta, Kokkola-Muhos sähkölinjan yva-ohjelmasta ja happamien sulfaattimaiden raportin lausunnosta. Lisäksi on lausuttu mm. Kristiinan Tiilitehtaanmäen alueen hoito- ja käyttösuunnitelma sekä Kyrönjoen Rintalan allueen pengerryshankkeen lupa-asiasta valittaminen HAO:een. Lisäksi tuli esille Bätholman liito-oravarajauksen korjatun päätöksen pohjalta tehtävä tarve valittaa asiasta uudelleen. VII kokous Lapualla 21.11 Simpsiöllä rinneravintola Taivaanpankolla Syyskokousta edeltävä nopea hallituksen kokous sisälsi mm. toimintasuunnitelman ja budjettiesityksen läpikäynnin ja hyväksymisen. Käsiteltiin PRH:n sääntömuutosesityksen korjauspyyntö sekä kesäkisan tulokset. Lausuttuina hankkeina hyväksyttiin tehdyiksi kommentit Ekokemin ongelmajätelaitoksen yva-selostuksesta, E-P:n maakuntaohjelmalausunnosta, ELSU-jätehuollon kehittämissuunnitelmasta ja seitsemästä turvetuotantoon liittyvästä hankkeesta. VIII kokous Seinäjoella 16.12 Pro Agriassa Vuoden viimeisen kokouksen aiheina olivat mm. aluesihteerin palkkaaminen vuodelle 2010 ja ylityövapaiden pitäminen. Turveaiheisen sarjakuvan tilaaminen Anni Viitasaarelta ja keskustelua tulevasta tuulivoimaseminaarista ja Peter Lundin energiavallankumous -tilaisuudesta. Hyväksyttävinä lausuttuina hankkeina olivat mm. kolme turvetuotantohanketta ja Etapin yva-selostuslausunto. Hyväksyttiin piirin kirjelmä Öjan ojitusasiasta LSU:lle. Hallituksen jäsenistön läsnäolot kokouksissa: (Lapua 26.1, Seinäjoki 13.3, Seinäjoki 12.5, Seinäjoki 17.6, Ähtäri 20.8, Kauhajoki 4.10, Lapua 21.11 ja Seinäjoki 16.12) Seppo J Ojala puheenjohtaja 8/8 Hannu Tuomisto varapuheenjohtaja 6/8 Jussi Paulasaari 6/8 Jouni Kalmari jäsen 4/8 Hannu Lehtiö jäsen 4/8 Sointu Rautiola 2/8 Ralf Wistbacka 4/8 Taina Ranta-Maunus 4/8 Martti Puronvarsi 1/8 Timo Marjusaari varajäsen 0/8 Eeva-Liisa Kajava varajäsen 4/8 Teemu Tuovinen (sihteeri) 8/8

PIIRIN VARSINAINEN TOIMINTA Vesistöt Jokien neuvottelukunnat / jokiasiamiehet Jokien neuvottelukuntien toiminta jatkui vuonna 2009. Jokiasiamiehet osallistuivat neuvotteluihin ja hankkeisiin. Jokineuvottelukunnat ovat kokoontuneet ainakin kerran, Kyrönjoen ja Lapuanjoen työryhmät kokoontuvat useammin. Vesistöalue Edustaja Kyrönjokityöryhmä Kyrönjoen neuvottelukunta Lestijoen neuvottelukunta Lapuanjoen neuvottelukunta Perhonjoen neuvottelukunta Närpiönjoen neuvottelukunta Isojoen-Teuvanjoen neuvottelukunta Karvianjoen neuvottelukunta Ähtärinreitin neuvottelukunta Rannikko ja pienet joet -ryhmä Hannu Lehtiö Hannu Lehtiö Piirille tiedoksi Seppo J. Ojala Piirille tiedoksi Matti Envall Teemu Tuovinen Teemu Tuovinen Piirille tiedoksi Ralf Wistbacka Vesilainsäädännön asiat Piiri kuuluu mukaan vesienhoidon yhteistyöryhmän kokousedustustoon, jossa luodaan vesienhoitosuunnitelmaa vesipuitedirektiiviä varten. Kokoonkutsujana Länsi-Suomen ympäristökeskus. Ryhmä kokoontui vuonna 2009 kolme kertaa. Vesipolitiikan puitedirektiivin mukainen pohjavesityöryhmä kokoontui kaksi kertaa. Piiri on ollut edustettuna myös Karvianjoen alueen vesistötyöryhmään ja Satavesi -ryhmään (Karvianjoki).Se on kokoontunut vuoden aikana 2 kertaa. Edustajana em. ryhmissä on ollut Teemu Tuovinen. Jokineuvottelukunnat ovat kokoontuneet vähintään kerran ja jokityöryhmät useammin. Vesiensuojelu Aluesihteeri on ollut mukana Pohjankankaan pohjavedenhankintaan liittyvän hankkeen tilaisuuksissa. Vedenottohanke kuuluu Pohjanmaan ja Satakunnan alueille. Tilaisuuksia on ollut 1 kpl vuonna 2008. Piiri on ottanut kantaa vesiensuojelusuunnitelmaan kevään aikana. Piiri on ollut mukana liiton VPD-koulutuksessa. Happamien sulfaattimaiden ojitusten asioihin on otettu kantaa mm. lausumalla Happamien sulfaattimaisen raporttiluonnosta ja puuttumalla kirjallisesti Öjan -seudun ojitushankkeeseen. Vesiensuojelun osalta on tehty tiedonvaihtoa Pohjanmaan TE-keskuksen kalatalousyksikön kanssa. Piirillä on kesken valitus HAO:ssa Kyrönjoen Rintalan alueen pengerryshankkeesta. Jepon koskialueen vesivoimarakentamisesta on jätetty kannanotto viranomaiselle. Alueen kalastusalueille on toimitettu kirje, jossa kannustetaan kalastusalueita valvomaan tarkemmin kalastuskuntien etuuksia ja pitämään huolta vesiä heikentävien hankkeiden lausunnoista ja kannanotoista. Osallistuminen yhteistyöhankkeisiin (merkittävimmät) Metsäluonto Seppo J Ojana edusti piiriämme E-P:n metsäkeskuksen metsäneuvostossa. Metsäneuvosto on eri intressipiirien muodostama toimikunta, joka tekee esityksiä metsäkeskuksen toiminnan suuntaamiseksi. Piiri järjesti keväällä yhdessä E-P:n metsäkeskuksen kanssa Metso-seminaarin, jossa oli noin 130 henkeä. Puheenjohtaja kuuluu ympäristökeskuksen erilliseen Metso-suojelutyöryhmään, joka toimii suojeluohjelman tukena. Metsiensuojelukohteita on kerätty ja selvitetty eri puolilla piiriä usealla alueella. Piiristä osallistuttiin mukaan Ikimetsän ystävät ry:n kokoukseen, joka oli Seinäjoella tammikuussa. Metsäyhteistyö Alueemme oli eri metsäyhtiöiden kanssa epävirallisia yhteydenottoja ja maastokäyntejä. Piirin alueella oli myös liitooravaneuvontaa ja joitakin metsäkäyntejä hakkuiden rajaamisien merkeissä. NoM ja SLL Pohjanmaan piiri ovat tehneet maastotyötä tarkastelemalla kymmeniä LSU:n rajauspäätöksiä, Ralf Wistbackan johdolla. Aluesihteeri on osallistunut Metsäkeskuksen järjestämään metso-koulutukseen Alajärvellä. Länsi-Suomen ympäristökeskus LSY:n alueellisen linnustonsuojelutoimikunnan toiminnassa on edustajana Seppo J Ojala. Ryhmän tehtävänä on edistää alueen linnustonsuojelua. Ryhmä ei ole kokoontunut vuonna 2009. Maakuntaliitto Puheenjohtaja Seppo J Ojala edustaa luonnonsuojelupiiriä Etelä-Pohjanmaan Liiton Maakunnan Yhteistyöryhmässä (MYR) (ainoana SLL:n piirinä koko maassa), sekä sen valmistelevassa elimessä, TE-keskuksen vetämässä maaseutujaostossa.

Pienvesiyhteistyö Aluesihteeri toimii osan työajastaan liiton pienvesikoordinaattorina ja hoitaa Puroista syntyy virta -yritysyhteistyöhanketta. Osa toiminnasta on piirin alueella ja se tuo piirille näkyvyyttä. Yhteistyöneuvotteluita Pohjanmaan vuotuiset riistanhoitopiirin neuvottelut Hirvineuvottelupäivillä on sidosryhmien kanssa keskusteltu tulevan metsästyskauden tavoitteista. Piiriämme edustaa Seppo J Ojala. Länsi-Suomen jätehuollon neuvottelukunta Piiriä on edustanut edellisvuosien tapaan Hannu Lehtiö. Ryhmä kokoontuu 1-2 kertaa vuodessa. Pro Agria / Maa- ja kotitalousnaiset Joulukuussa osallistuttiin yhteiseen Pro Agrian maa- ja kotitalousnaisten ja ympäristökeskuksen palaveriin perinne- ja maisema-asioihin liittyvän yhteistyön kehittämiseksi. LUONNON- JA YMPÄRISTÖNSUOJELU Ympäristönsuojelu Alueellisen jätehuoltosuunnitelman (ELSU) lausunto, Meri-Turkis -turkistuotantohankkeen yva-ohjelmalausunto ja Kauhapork Oy:n sikalahankkeen YVA-selostuslausunto. Keski-Pohjanmaalla Kalvinit Oy:n ilmeniittikaivoshankkeen yva-selostuslausunto, Etapin ja Ekokemin jätteenkäsittelyyn liittyvät yva-lausunnot Ilmajoella ja Kokkolassa. Näiden lisäksi otettiin kantaa Uudessakaarlepyyssä olevan alumiininjalostuslaitoksen ympäristölupaan. Luonnonsuojelu Piiri ja NoM jatkoivat LSU:n liito-oravarajauksien tarkasteluita kesän aikana kymmenillä eri rajauskohteilla. Selvitys on osa laajempaa liito-oravaseurantaa ja rajausten toimivuuden tarkastelua. Piiri on antanut lausuntonsa Hyypänjokilaakson maisemanhoitoalueen hoitosuunnitelmasta sekä Kristiinankaupungin Tiilitehtaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelmasta. Hallinto-oikeudessa on meneillään kaksi valitusta liito-oravien rajauspäätöksiin liittyen. Seinäjoella Impivaaran alueen liito-oravakiista sai KHO:n päätöksen (kannaltamme kielteinen). Marraskuussa piirin aktiiveja osallistui riistanhoitopiirin järjestämään metsäkanalintuseminaariin Seinäjoella sekä metsäpeuratilaisuuteen Perhossa. Maankäyttö Maakuntakaavoituksen osalta on kommentoitu Keski-Pohjanmaan 3. vaihekaavaa lausunnolla sekä annettu Pohjanmaan vaihekaavan OAS -hankkeen lausunto. Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakuntakaavaan on esitetty käynnistettäväksi tuulivoima-alueiden kaavoitustarpeen uudelleenhuomiointi. Piiri on jättänyt lausunnon teollisuus- ja energiaministerille Kauhajoella kaavaillusta ilmeniittikaivoshankkeesta. Yhti on sittemmin luopunut hankkeesta. Piiri on ottanut kantaa alueellisen moottorikelkkareitin suunnitteluun sekä maastoliikennelupa-asioihin. Kauhavan Alajoen tie- ja siltahankkeen (Kangas-Annala) on käyty lehtikeskusteluita ja osallistuttu nettiadressin käynnistämiseen ja allekirjoittajien värväämiseen. Metsä- ja suoluonto Suo ja turve Soidensuojelun osalta on järjestetty yhdessä Pirkanmaan ja Satakunnan piirien kanssa suopäivä syksyllä, jonne osallistui noin 70 henkeä. Suoluonnon suojelun turvaamiseksi on annettu lausuntoja ja muistutuksia 17 kpl, joista yvahankkeita on 2 kpl. Etelä-Pohjanmaan maakuntaliitolle on jätetty aloite suoluonnon ja turvetuotannon yhteensovittamisen tarpeista ja osittain esityksen pohjalta on käynnistetty suo- ja turvemaiden strategiaohjelma LSU:n toimesta, jossa piiri on mukana. Lisäksi piiri on mukana kolmessa turvetuotantohankkeen valitusmenettelyssä, kahdesta hallinto-oikeuteen ja yhdestä korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Energia Piirin alueella on menossa useita energiaan liittyviä hankkeita, joissa pääpaino on sähkönsiirrossa, tuulivoimarakenatmisessa ja kattilalaitoshankkeissa. Fingrid Oy:n Tahkoluoto-Kristiinankaupungin 400 kv voimalinjahankkeen YVA-selostuksen ja Kokkola-Muhos sähkölinjahankkeen yva-ohjelman lausunnot on tehty sekä

jätetty Kristiinankaupungin voimalaitoksen muutoshankkeen yva-ohjelmalausunto. Tuulivoimahankkeita piirin alueell on lukuisia, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa. Yhteensä hankkeista on jätetty kuusi yvaohjelmalausuntoa. Aluesihteeri on osallistunut tuulivoimaseminaariin Alahärmässä, jossa esitetty alustus tuulivoiman ja luonnonsuojelun yhteensovittamisesta. Kesäkilpailu Piirin kesäkilpailun aiheena oli vieraskasvilajit. Kysely toteutettiin yhdessä LSU:n kanssa. Kisassa kerättiin havaintoja haitallisista määristä lupiinia, jättiputkea, jättipalsamia ja kurtturuusua. Kilpailuun tuli yli 200 vastausta, joista osa piisin järjestämän sähköisen lomakkeen avulla. Kirjastoviikot Piiri järjesti kirjastoviikolla huhtikuussa oman näyttelyn Seinäjoen maakuntakirjastoon, Kauhajoen kirjastoon, sekä Kaks Kättä kierrätyskeskukseen. Aiheena oli kestävä elektroniikka ja luonnonvarojen kulutus.. Perinnemaisemat ja monimuotoiset biotoopit. Piirin hoidossa olevan Kurikan Kiskonniemen jokirantaniityn hoitoa jatkettiin edellisvuosien tapaan LSU:n rahoittamana. Kohteen hoidosta vastasi Terhi Ala-Risku. Piirin alueella on myös neljä VR-matkalla maisemaan -hankkeen hoitokohdetta, Pietarsaaren Nynäsbackenilla, Vetelin Tunkkarilla, Lapuan Hellanmaassa ja Kauhajoen Päntäneellä. Paikallisyhdistykset ovat vastanneet kohteiden hoidosta. Piiri on mukana Kauhajoen ja Jalasjärven alueella tehtävän LUMO-hankkeen ohjausryhmässä, joka on kokoustanut kaksi kertaa. Hanke on LSU:n hallinnoima hanke, jossa kartoitetaan luonnon monimuotoisuuskohteita ja kosteikoita. Aluesihteeri on ollut mukana kohteiden etsimisessä mm. Hyypänjokilaaksossa yhdessä LSU:n kanssa. Rakennukset ja kulttuuriperintö Suomen Luonnonsuojeluliitto on saanut testamentilla vuonna 1979 1,3, ha:n rantatontin ja "mummon mökin Ähtärin Peränteeltä. Piirihallituksen jäsenen Hannu Lehtiön toimesta on mökin kuntoa pidetty yllä ja kesäkuussa alue myönnettiin LSU:n toimesta luonnonsuojelualueeksi. Mökillä pidettiin luonnonsuojelujuhlat 20.8 joihin osallistui noin 40 henkeä. Ympäristökasvatus Aluesihteeri vie ajankohtaisia julkaisuja, lähinnä Luonnonsuojelija -lehteä Seinäjoen maakuntakirjastoon, Kaks kättä typajaan ja Kauhajoen kaupunginkirjastoon. Lisäksi toimitetaan säännöllisesti liiton materiaalia Päntäneen ala-asteelle joka on LuMo-koulu (luontopainotteisempi kuin tavanomainen ala-aste, jolla on ympäristösertifikaatti). Piirillä oli edustus Etelä-Pohjanmaan koulujen ympäristöohjelmatyötä tulevan hankkeen ohjausryhmässä. Piiriä edusti Hannu Tuomisto. Retket Piirin ja Suupohjan ympäristöseuran pöllöretki Kauhajoella maaliskuussa keräsi kymmenkunta kuuntelijaa pöllömetsiin ja koskikararetkellä oli 6 henkeä tutustumassa Kauhajoen alueen koskikarapaikkoin. Retki tehtiin yhdessä SPLTY:n kanssa. Toukokuussa järjestettiin Seinäjoen alueella suovaellus Karvanevan alueella. Tilaisuudessa pidettiin suojulistus ja lehdistötilaisuus. Osallistujia 14 henkeä. Toukokuun lopulla järjestettiin Kauhajoella yhdessä Suupohjan ympäristöseuran ja SSLTY:n kanssa Yösafari, joka suuntautui Katikka-Kauhaneva-Hyypänjokilaakson alueelle. Osallistujia 21 hlö. Lokakuussa vietettiin Hiljan päivän aikaan pimeäretki Lauhanvuoren kansallispuistossa. Retkelle Spitaalijärven maastoon osallistui 8 henkeä. Tapahtumat Piiri osallistui yhdessä E-P:n lsy:n kanssa Seinäjoella mahdollisuuksien tori -tapahtumaan keväällä. Koulutus ja liiton tapahtumat Aluesihteeri oli aluetyöntekijöiden koulutuspäivillä keväällä ja syksyllä. Varainhankinta Vähäistä varainhankintaa on tehty mm. myymällä luontokalentereita ja vähäistä tavaramyyntiä. Tiedotustoiminta (Piirikirjeitä ym. tiedotteita) Piiri on nettisivusto liiton palvelimella, johon laitetaan ajankohtaiset asiat ja piirin kannanotot näkyville. Piiristä on

lähetetty kolme piirikirjettä ja lähetetty sähköpostilla tiedotteita ja ajankohtaisia asioita viikoittain. Tarvittaessa on yhteyttä pidetty puhelimitse sekä aluesihteeri on osallistunut paikallisyhdistyksien kokouksiin satunnaisesti. Piiri on lähettänyt jäsenyhdistyksilleen kutsut osallistua sekä sääntömääräiseen kevät- ja syyskokoukseen, sekä kaikkiin hallituksen kokouksiin. Puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja piirisihteeri ovat esiintyneet useita kertoja Pohjanmaan Radiossa/alueTV:ssa, ajankohtaisten asioiden ja hankkeiden kanssahankkeiden kanssa. Muutamat jutuista ylittivät uutiskynnyksen myös valtakunnan radio- ja tv-kanavilla. Lehdistötiedotteet ja julkilausumat Piiri esitti kevätkokouksen julkilausumana luonnontilaisten soiden käytöstä turvetuotantoon. Syyskokouksen yhteydessä julkilausumanaan piiri esitti huolensa metsien monimuotoisuusohjelma metson huonosta liikkeellelähdöstä. Kuntien ja seurakuntien metsäasioista vastaaville on toimitettu sähköpostitse tietoa metso-suojeluohjelmasta keväällä 2009. Piiri järjesti Muurahaisen luontotuvalle ja Lauhansarven luontomatkailukeskukseen Metso -valokuvanäyttelyn syyskuun ajaksi. Uuden näyttelyn käytännön asioista vastasi Bo-Gran Lillandt. Keväällä tiedotettiin kottaraisten pesien tarpeellisuudesta ja kannustettiin pönttöjen rakentamiseen. Loppuvuonna otettiin kantaa ympäristöhallinnon muutoksista ja johtajavalinnoista. Piirin jäsenyhdistykset JÄSENET 11.12.2008 Yhdistys /Jäseniä 2008 2007 2006 2005 Etelä-Pohjanmaan luonnonsuojeluyhdistys ry 174 178 181 182 Kokkolan seudun Luonto ry 115 115 112 114 Perhonjokilaakson Luonto ry. 41 42 41 41 Pietarsaaren Seudun Luonto ry 36 35 34 37 Vaasan ympäristöseura ry 239 245 272 267 Lestijokiseudun Luonto ja Ympäristö ry 38 39 39 39 Jurvan ympäristö- ja luontoseura ry 55 57 58 60 Ähtärinjärven luontoyhdistys ry 46 50 52 54 Suomenselän luonnonystävät ry 90 94 94 100 Suupohjan ympäristöyhdistys ry 89 93 96 109 Lapuan ympäristöyhdistys ry 36 34 31 34 Kyrön Seudun Luonnonsuojeluyhdistys ry 56 57 61 64 Jalasjärven luontoyhdistys Luhurikka ry 42 41 40 41 Luontoyhdistys Valokki ry 22 25 26 26 Järviseudun ympäristöyhdistys Kotikontu ry. 40 41 41 44 Yhteensä 1119 1146 1178 1212-27 jäsentä

Tiivistelmä piirin toiminnasta: Piirin toimintavuotena 2009 on keskitytty voimakkaasti turvetuotantoon liittyviin asioihin sekä tuulivoimahankkeisiin. Muina merkittävinä asioina ovat olleet jätteisiin ja muuhun energiantuotantoon liittyvät hankkeet. Piirin alueella on vireillä 17 turvetuotantohanketta ja 6 tuulivoima-aluetta. Kaikkiaan piiri on ottanut vuoden aikana kantaa 48 erilaiseen hankkeeseen tehden niihin muistutuksia, lausuntoja tai valituksia. Tiedotteita, piirikirjeitä ja muita kannanottoja on tehty 7 kpl. Konkreettisen tekemisen osalta tärkeimpiä asioita ovat olleet VR-perinnemaisemahankkeen kohteiden ja Kiskonniemen hoitaminen. Liito-oravarajausten seurantaa ja tarkastuksia on tehty tutkimusaineiston keräämiseksi. Metso- suojeluohjelman mukaisia metsäkohteita on selvitetty sekä saatu aikaan suo- ja turvemaiden strategiaohjelman käynnistyminen ympäristöhallinnon toimesta Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakuntiin. Hallinto-oikeuden päätöksellä on saatu Saloneva II -turvetuotantohanke nurin. Merkittävimpinä asioina vuoden ajalta on metsäseminaarin järjestäminen valtakunnassa ensimmäisenä metso-seminaarina. Kesällä järjestetty Ähtärin mökin luonnonsuojelujuhla ja alueen saaminen luonnonsuojelualueeksi on ollut vuoden merkittävimpiä tapahtumia. Piirin alueella toimii 15 paikallisyhdistystä, joista toiminnassa on 13 kpl. Piirihallitus piti 8 kokousta, joista päätösvaltaisia oli 6.