N:o 29/1035 14. Divisioonan perinneyhdistyksen tiedotuslehti 19.8.2017 14. Divisioonan perinneyhdistyksen Nuoriso- ja perinnepäivät Lieksassa 1. 3.9.2017 Teema: 100-vuotisen itsenäisyyden kokemuksella yhdessä valoisaan tulevaisuuteen Nuorisopäivä kulttuurikeskuksessa perjantaina 1.9. klo 10 Mahdollinen F/A-18 Hornet -hävittäjän Lieksan torin ylilento la 2.9. klo 9 Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen kalustonäyttely la 2.9. klo 9 12 torilla Esillä muun muassa Leopard-taistelupanssarivaunu Lieksan torilta la 2.9. klo 12.30 opastettu retki Rukajärventielle: Heinäjoen motti, Änäkäisen taistelupaikat, Jukolan motin kota, Kivivaaran rajamerkki 647 Pääjuhla sunnuntaina 3.9. klo 13 Lieksan kirkossa Juhlapuheen pitää puolustusministeri Jussi Niinistö Puolustusministeri Jussi Niinistö Elina Oinonen voitti kirjoituksellaan Ajatuksiani itsenäisestä Suomesta Nuoriso- ja perinnepäivien kirjoituskilpailun. Elinan kirjoitus sivulla 5.
2 KORVEN KAIKU 2017 Nuoriso- ja perinnepäivät juhlistavat Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä Tänä vuonna juhlimme 100-vuotista itsenäistä taivaltamme. Itsenäisyyden juhlavuoden 2017 teemana on Yhdessä. Se on tiiviisti ja merkityksellisesti sanottu. Valtiollisen itsenäisyyden eli suvereniteetin ytimessä on ehdottoman ja riippumattoman vallan omaaminen Suomessa. Me siis yhdessä päätämme itse laadituilla pelisäännöillä asioistamme ja olemme riippumattomia päätöksissämme toisista ja käytämme omaa oikeuttamme omalla alueellamme. 100 vuodessa yhteiskuntamme on kehittynyt merkittävästi ja olemme tutkimusten valossa nyt maailman vauraimpia ja onnellisimpia maita. Nuorten sukupolvien aineellinen ja oikeudellinen perusta on vahva. Kaiken tämän hyvän alustana on itsenäisyys. 14. divisioonan perinneyhdistyksen järjestämät Nuoriso- ja perinnepäivät ovat virallinen Suomi 100 vuotta -ohjelman tapahtuma ja päivien tarkoituksena on kannustaa meitä arvostamaan ja juhlistamaan itsemääräämisoikeuttamme, vapauksiamme ja demokratiaamme. Nuorisopäivää vietetään tällä kertaa perjantaina 1. syyskuuta. Varusmiespalvelustaan suorittavat nuoret sotilaamme vierailevat Ammattiopistolla, Lieksan lukiolla, yläkoululla, Rantalan koululla ja Keskuskoululla aamusta alkaen. Aiemmin viikolla on visailtu alakoulujen välillä ja kisailtu alakoulujen sukkulaviestissä sekä Raappana-viestijuoksussa yläkoulun, lukion ja ammattiopiston kesken. Perjantain nuorisopäivä tiivistyy Kulttuurikeskuksella, jossa esiintyvät Lieksan Nuorisopuhallinorkesteri ja lauluryhmät sekä päivän huipennuksena kirjoituskilpailun voittajien esittely ja heidän palkitsemisensa. Lauantaina juhlaviikonlopun aluksi on Lieksan torilla mittava juhlanäyttely ja iltapäivällä on mahdollisuus lounaan jälkeen opastettuun retkeen Talvisodan taistelupaikoille. Sunnuntaina 3. syyskuuta päätämme perinneviikon juhlavasti pääjuhlassa. Keskeistä on muistaa ja muistuttaa veteraaniperinnön velvoittavuudesta. Seuraavien sukupolvien on otettava vastuu itsenäisyydestämme ja suurella työllä ja uhrauksilla saavutetuista vapauksistamme. Ne eivät ole itsestäänselvyyksiä, vaan edellisten sukupolvien lahja nuorisolle. Kannustan kaikkia juhlavuotemme hengessä etenemään luottavaisin mielin 100-vuotisen itsenäisyyden kokemuksella yhdessä valoisaan tulevaisuuteen! Tervetuloa juhlimaan itsenäisyyttämme Nuoriso- ja perinnepäiville Lieksaan! Jukka Sonninen prikaatikenraali 14. Divisioonan perinneyhdistyksen puheenjohtaja Pohjois-Karjalan aluetoimiston päällikön tervehdys Minulla on suuri ilo ja kunnia tervehtiä sotiemme veteraaneja ja heidän omaisiaan, 14. Divisioonan perinneyhdistyksen jäseniä sekä kaikkia perinnepäiviin osallistuvia. On hienoa saada itsenäisyytemme juhlavuonna perinnepäivät näin mittavasti kolmeksi päiväksi Pohjois-Karjalaan ja Lieksaan. Erityisesti mieltäni lämmittää se työ, jota perinneyhdistykset tekevät perimätiedon siirtämiseksi nuoremmille sukupolville. Heissä on todellakin tulevaisuus yhteiskuntamme rakentajina ja turvaajina. Lyhyen itsenäisyytemme eteen sodissa ja jälleenrakennuksen aikana tehtyä työtä ei saa unohtaa ja meidän jokaisen on oltava ylpeitä siitä, että saamme viettää maamme satavuotista itsenäisyyttä tänä vuonna. Puolustusvoimat toimii omalta osaltaan saman asian hyväksi kuin perinneyhdistyskin. Täysi-ikäisyyden saavuttava nuori mies ja vapaaehtoista asepalvelusta pohtiva nuori nainen kohtaavat Puolustusvoimat elämässään muun muassa kutsunnoissa, jotka aluetoimistot ympäri maata järjestävät. Tämä kohtaaminen on yhtä lailla tärkeää Puolustusvoimille kuin kyseiselle nuorelle aikuisellekin. Osaltaan sillä luodaan pohja koko asevelvollisuusajalle. Yleisen asevelvollisuuden toimivuutta maassamme on vaikea kiistää, sillä sen mukanaan tuomat hyödyt niin yhteiskunnalle kuin yksilölle ovat kiistattomia. Yleinen asevelvollisuusjärjestelmä luo pohjan sille sotilaalliselle valmiudelle, jonka Suomi tarvitsee tilanteen niin vaatiessa. Yksilön hyötyjä ovat esimerkiksi päivittäinen oppi ja kokemus yhdessä toimimisesta hyvin erilaisissa tilanteissa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi, tai varusmiespalveluksen aikainen johtajakoulutus ja -kokemus joka on hyödynnettävissä mahdollisissa opinnoissa ja työelämässä ja jota muualta koulumaailmasta ei ole saatavilla. Onneksemme voimme todeta nykyajan nuorison olevan valveutunutta ja älykästä. Heidän ymmärryksensä sekä maamme historiasta, että maanpuolustuksen tarkoituksenmukaisuudesta on hyvällä tasolla monilla eri mittareilla todeten. Yhtenä kulmakivenä on myös kaikkien kansalaistemme keskuudessa vallitseva korkea maanpuolustustahto. Toivotan 14. Divisioonan perinneyhdistykselle menestystä maanpuolustuksen eteen tekemänne työn parissa, toimintanne on erittäin arvokasta. Lehden lukijoille ja perinnepäiviin osallistuville toivotan kaikkea hyvää kuluvalle vuodelle ja menestystä elämässä eteenpäin. Janne Myller everstiluutnantti Pohjois-Karjalan aluetoimiston päällikkö
KORVEN KAIKU 2017 3 Tervetuloa viettämään perinnepäiviä Lieksaan Tervehdin 14. Divisioonan perinneyhdistyksen jäseniä, tämän lehden lukijoita ja yhdistyksen nuoriso- ja perinnepäivien osanottajia. Jatkosodan Rukajärven suunnan perinnön vaaliminen ja sen siirtäminen tuleville sukupolville on tärkeä ja arvokas tehtävä, jota edistetään 14. Divisioonan perinneyhdistyksen perinnepäivillä Lieksassa 1. 3.9.2017. Pääjuhla on 3.9.2017 Lieksan kirkossa. Lieksan kaupungille on erityinen kunnia olla tapahtuman toteuttamispaikkakuntana Suomen 100-vuotisjuhlavuonna. 14. divisioonan ja Ilomantsin torjuntataistelujen komentajana toimineen korpikenraaliksi nimetyn eräja koiramies Erkki J Raappanan esimerkki ja henki elävät vahvana Pohjois-Karjalan rajavartioston henkilöstön ja varusmiesten keskuudessa. Raappana toimi Pohjois-Karjalan rajavartioston edeltäjän Joensuun rajavartioston komentajana vuosina 1921-1939. Pohjois-Karjalan rajavartiosto kunnioitti kenraali Raappanaa ja hänen joukkojaan kutsumalla 10.2.2017 Joensuussa järjestetyn valan valakaavan esilukijaksi kenraali Raappanan lapsenlapsen. Minulla on nyt tämän lehden välityksellä ilo ja kunnia tervehtiä 14. Divisioonan perinneyhdistyksen jäseniä sekä nuoriso- ja perinnepäivien osanottajia. Viime vuosina kriisit ovat koetelleet Eurooppaa. Ne ovat näkyneet muun muassa laittomana maahantulona ja terrori-iskuina. Kriisit ovat vaikuttaneet tavalla tai toisella jokaisen eurooppalaisen ja siten myös suomalaisen ja pohjoiskarjalaisen elämään. Varautuminen, ennalta ehkäisy ja ky- 14. Divisioonan perinneyhdistys tekee merkittävää työtä ylläpitäessään veteraaniperinteitä ja maan- ky torjua erilaisia uhkia ovat viranomaisten tärkeimpiä tehtäviä. Pohjois-Karjalan rajavartiosto on vastannut omalta osaltaan Schengen -alueen ja Suomen turvallisuudesta huolehtimalla rajaturvallisuuden ylläpitämisestä, varautumisesta, alueellisen koskemattomuuden valvonnasta ja puolustusvalmiuden ylläpidosta vastuualueellaan. Työ on onnistunut hyvin, koska rajallamme on rauhallista ja varautumissuunnitelmat ovat kunnossa. Operatiivinen yhteistyö Venäjän rajavartiopalvelun kanssa toimii hyvin. Harmaita hiuksia Rajavartiolaitokselle ja Poh- puolustushenkeä. Erityisen hienoa on se, että perinneyhdistys on ottanut kohderyhmäkseen nuorison. Nuorisosta kasvavat tulevaisuutemme Suomen hyvinvoinnin ja menestyksen rakentajat. He tulevat huolehtimaan vanhempien ikäluokkiemme hyvinvoinnista. Tämän vuoksi veteraaniperinteen siirtäminen uusille sukupolville on erityisen tärkeää. Vuoden 2017 14. Divisioonan Nuoriso ja perinnepäivien teemaksi on valittu 100-vuotisen itsenäisyyden kokemuksella yhdessä valoisaan tulevaisuuteen. Teeman myötä haluttaneen tuoda esille, että olemme Suomen itsenäisyyden aikana kokeneet monia haasteellisia aikoja. Näistä vaikeista hetkistä Suomi on selvinnyt toimimalla sisukkaasti, sinnikkäästi ja yhdessä toimien isänmaamme itsenäisyyden ja paremman tulevaisuuden turvaamiseksi. Yhteisten ponnistelujen seurauksena Suomi on me-nestynyt kohoten maailman johtavien hyvinvointivaltioiden joukkoon. Jatkosodan aikana kenraali Erkki Raappana nousi kuuluisuuteen suoraan Päämajan alaisuudessa Rukajärven suuntaan hyökänneen 14. Divisioonan komentajana. Lieksa toimi Raappanan miesten, arvostettujen korpi-soturien, tukialueena ja pääasiallisena jois-karjalan rajavartiostolle ovat aiheuttaneet toistuvat sopeuttamisohjelmat. Ohjelmien toimeenpanon myötä itärajan valvonta on vähentynyt merkittävästi - Pohjois-Karjalan rajavartiostossa 40 % vuoteen 2012 verrattuna. Huomioiden turvallisuusympäristön nopea muutos ja tilannekehityksen ennakoitavuuden heikentyminen on rajojen valvonnan tason nosto aivan välttämätöntä. Toimenpiteisiin on jo ryhdytty Rajavartiolaitoksen toimenpitein ja kevään 2017 kehyspäätöksessä Rajavartiolaitos sai 10 miljoonan euron lisämäärärahan, jolla palkataan noin 150 uutta rajavartijaa itärajalle ja Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Rajavartiolaitoksen ei siis tarvitse toimeenpanna viimeisimmän sopeuttamisohjelman vaatimia henkilöstöleikkauksia, mutta muun osuuden sopeuttamisohjelmasta kylläkin. Rooman julistus nosti turvalliset ulkorajat ykkösprioriteetiksi. Turvallisena ne voidaan pitää riittävän hyvin resursoiduilla ja riskianalyysiin perustuvilla rajojen valvonnalla, rajatarkastuksilla ja rikostorjunnalla sekä hyvällä yhteistyöllä niin kansallisesti kuin naapurimaan viranomaisten kanssa. Pohjois-Karjalan rajavartiosto tekee kaikkensa, että ulkorajat ovat turvalliset nyt ja tulevaisuudessa! Pohjois-Karjalan rajavartioston puolesta toivotan Teidät lämpimästi tervetulleeksi Lieksaan viettämään perinnepäiväänne! Vesa Blomqvist komentaja huoltokeskuksena. Kenraali Raappana muisteli Rukajärven joukkojen yhteishenkeä haastattelussa 1961 seuraavasti: Siellä oli oikein hyvä henki, siinä oli sellainen auttamisen henki siellä Rukajärvellä, ettei siellä kukaan toista viittinytkään kadehtia. Kaikki oli toista auttamassa aina. Jos jotain tarttet niin tuosta saat. Auttoipa joukkoineen tai muuten. 14. Divisioonan miehet osoittivat aikoinaan, että suomalaiset ovat parhaimmillaan silloin, kun tilanne näyttää mahdottomalta. Suomalaiset myös luottavat toisiinsa ja kykenevät yhdessä epätodennäköisiinkin ratkaisuihin. Nämä kansalliset ominaisuudet tulivat testattua tuolloin sotatilanteissa ja lopputuloksena saatiin turvattua itsenäisyys. 14. Divisioonan perinnepäivillä Raappanan viesti siirtyy nykypolville. Tätä koke- musta ja perinnetietoa hyödyntäen meidän on edelleen rakennettava isänmaatamme tuleville sukupolville sisukkaasti, sinnikkäästi, yhdessä toimien ja toisiamme auttaen. Veteraanien perintö on meille kallis. He ovat tehneet Suomen itsenäisyyden eteen ikuiseen kiitollisuuteen oikeuttavan uhrauksen. Meidän tehtävämme on ylläpitää ja toteuttaa itsenäisyyttä tällä hetkellä ja huolehtia sen jatkuvuudesta tulevaisuudessa. Lieksan kaupunki tervehtii kunnioittavasti 14. Divisioonan perinneyhdistystä ja kiittää arvokkaasta sekä merkityksellisestä työstään Suomen hyväksi. Lieksan kaupungin puolesta toivotan teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi viettämään perinnepäiviä Lieksaan! Jarkko Määttänen Lieksan kaupunginjohtaja Pohjois-Karjalan rajavartioston tervehdys 14. Divisioonan perinneyhdistys Puheenjohtaja Jukka Sonninen Helsinki Vapapuheenjohtaja Martti Kukkonen Kontiolahti Sihteeri Timo Karppinen Kajaani Jäsenet Tuulikki Bjurström Tampere Petteri Jouko Helsinki Arto Juntunen Tohmajärvi Tomi Juopperi Kajaani Matti Komulainen Lieksa Heikki Pitäjämäki Kuhmo Eero Pulkkinen Iisalmi Heikki Visti Kajaani Paikallisosastojen puheenjohtajat Ilomantsi Tapio Ikonen Kajaani Heikki Visti Kuhmo Heikki Pitäjämäki Lieksa Juhani Ryynänen Ylä-Savo Eero Pulkkinen Rahastonhoitaja ja kirjanpitäjä Juhani Ryynänen Julkaisija 14. D Perinneyhdistys Lieksan paikallisosasto Vastaava toimittaja Jukka Timonen Sivun valmistus Jukka Timonen Jukan Media Paino Suomen Uusiokuori Oy Jakelu Joensuun Ykkösjakelut Oy Painos 6 000 kpl
4 KORVEN KAIKU 2017 100-vuotisen itsenäisyyden kokemuksella yhdessä valoisaan tulevaisuuteen Suomalaisuuden ja Suomen kansan muotoutumisen voidaan katsoa alkaneen jo 1800-luvulla autonomisella ajalla, jolloin Suomi liitettiin suuriruhtinaskuntana Venäjän keisarikuntaan. Tuo aika oli jo nykyisen Suomen itsenäisen valtion edeltävää aikaa. Suomalaiset ideat, ajatukset ja tavoitteet saivat edetä suuremmitta vastustuksitta. Tuolloin luotiin Suomen kansakoululaitos, Suomen markka ja suomen kieli tuli tasavertaiseksi ruotsin kielen kanssa. 1900-luvun alussa perustettiin yksikamarinen eduskuntalaitos ja kaikki 24-vuotiaat saivat äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden, Suomen naisetkin ensimmäisinä Euroopassa. Tuolla aikakaudella vaikuttivat myös Suomen suurmiehet Topelius, Lönnrot, Aleksis Kivi, J.V. Snellman ja Runeberg. Naisista mainittakoon Minna Canth. Ensimmäinen maailmansota alkoi 1914 ja se aiheutti Venäjällä epävakautta ja sekaannusta. Lopulta tilanne johti 1917 Venäjän vallankumoukseen, ja paine Suomen itsenäistymiseen kasvoi. Vaikeista ja toivottoman levottomista olosuhteista huolimatta Svinhufvudin johtaman senaatin (hallituksen) antaman itsenäisyyden julistuksen eduskunta hyväksyi 6.12.1917 ja Neuvosto-Venäjä tunnusti Suomen itsenäisyyden 4.tammikuuta 1918. Suomi sai oman siniristilipun 1918 ja Maamme-kansallislaulun. Suomesta ei tullut kuningaskuntaa vaan tasavalta, jonka ensimmäiseksi presidentiksi valittiin Ståhlberg 1919. Voitanee todeta, että tasavalta, monipuoluejärjestelmä ja demokraattinen päätöksenteko auttoivat kokoamaan ja yhtenäistämään kansaa ja itsenäisyyden etenemistä. Silloiset sukupolvet ja niiden nuoret uskoivat lujasti vaikeuksista huolimatta valoisaan tulevaisuuteen. Maata ruvettiin rakentamaan ja kehittämään luottaen rauhanomaisen elämäntavan jatkumiseen. Elämän perusarvoiksi muodostuivat koti, isänmaa ja kristillinen usko. Tuli toinen maailmansota. Tapahtui talvisodan ja jatkosodan ihme. Itsenäisyys säilyi ja tässä on hyvä muistaa Lieksan kohdalla rajakenraali Erkki Raappanan johtamien joukkojen Pohjois-Karjalan ryhmän ja 14. Divisioonan onnistuneet torjunnat Lieksan alueen puolustamisessa. Lieksa säilyi miehitykseltä. Sodan jälkeen sitkeät suomalaiset ryhtyivät jälleenrakentamiseen. Uusia koteja valmistui, pellot ja soitakin kunnostettiin maanviljelykselle ja karjanhoidolle, metsiä savotoitiin teollisuudelle, aloitettiin sotakorvausten maksaminen, siirtolaisten asuttaminen ja rauhan vallitessa kehittivät sodan jälkeiset sukupolvet tästä maasta mallikelpoisen, turvallisen, teollistuneen ja korkeasti sivistyneen koti- ja isänmaan. 100-vuotias Suomi on kokenut itsenäisyyden ihmeen ja jatkossa tarvitsemme yhteisvastuullisuutta, että nykyiset ja tulevat sukupolvet, erityisesti lapset ja nuoret, voisivat jatkaa turvallisesti jokapäiväistä elämäänsä. Heillä tulisi edelleenkin olla mahdollisuus koulutukseen, toteuttaa haaveitaan, elää rauhanomaisesti naapurivaltioiden kanssa ja valtiovallan hyvällä tuella sekä ohjauksella rakentaa yhdessä vakaata ja valoisaa tulevaisuutta. Vaalikaamme jatkossakin kansamme perintöä, minkä peruskivet olivat koti, isänmaa ja kristilliset elämän arvot. Nyt on kiitoksen ja juhlan aika! Toivotan teidät niin vanhemmat kuin nuoretkin tervetulleiksi yhteiseen 100-vuotisjuhlaamme elo-syyskuun vaihteessa 14. D Perinneyhdistyksen Nuoriso-ja perinnepäiville Lieksaan. Juhani Ryynänen Lieksan paikallisosaston puheenjohtaja Elina Oinonen palkittiin parhaasta kirjoituksesta 14. D Perinneyhdistyksen Lieksan paikallisosasto järjesti Nuoriso- ja perinnepäivien kunniaksi kirjoituskilpailun. Kilpailuraati valitsi yksimielisesti parhaaksi kirjoitukseksi Elina Oinosen Ajatuksiani itsenäisestä Suomesta. Toiseksi sijoittui Tuuli Partanen kirjoituksella Sata vuotta Suomen mukana ja kolmanneksi Helmi Kärkkäinen Suomenhevonen osana Suomen 100-vuotista historiaa. Paikallisosaston puheenjohtaja Juhani Ryynänen ojensi Elinalle 100 euron ja Tuulille 80 euron rahapalkinnon Keskuskoulun päättäjäisissä. Kolmas palkinto oli 70 ja neljäs 50 euron arvoinen. Kirjoitelmien aiheet: 1) 100-vuotisen itsenäisyyden kokemuksella yhdessä valoisaan tulevaisuuteen, 2) Tulevaisuuden haasteita ja toiveita itsenäisessä isänmaassa, 3) Tulevaisuuteni demokraattisessa sivistysvaltiossa, 4) Menneitten sukupolvien perintö velvoittaa, 5) Vapaa aihe, joka liittyy 100-vuotiseen itsenäisyyteen. Juhani Ryynänen palkitsi Elina Oinosen (vas.) ja Tuuli Partasen kirjoituskilpailun parhaina 100 ja 80 euron rahapalkinnoilla. Kilpailussa kolmanneksi sijoittui Helmi Kärkkäinen (70 ) ja neljänneksi Evgeny Shirokov (50 ).
KORVEN KAIKU 2017 Ajatuksiani itsenäisestä Suomesta Minä olen vasta 13-vuotias ja olen asunut koko ikäni itsenäisessä Suomessa. Se on hieno asia, koska kaikissa maissa ei ole asiat näin hyvin. Suomessa kaikilla lapsilla on oikeus käydä koulua ja lukea haluamaansa ammattiin sukupuolesta tai ihonväristä riippumatta. Suomessa on tarpeeksi ruokaa ja puhdasta vettä sekä Suomessa on tosi hyvä terveydenhuolto. Jos sairastuu, pääsee hoitoon ja saa apua. Lasta odottaville vanhemmille opetetaan lastenhoitoa ja järjestetään neuvolatoimintaa. Jos vanhemmat eivät pysty huolehtimaan lapsesta, voi sosiaalitoimi ottaa lapsen ja sijoittaa uuteen kotiin eikä lapsia hylätä. Suomessa kaikki ovat saman arvoisia naiset ja miehet. Kaikissa maissa näin ei ole. Joissain kehitysmaissa vain pojilla on oikeus käydä koulua ja monet naiset eivät opi ikinä lukemaan. Mielestäni tämä on väärin, koska kukaan ei saa tänne syntyessään päättää minkä sukupuolisena tänne syntyy. Jos Suomessa sattuu rikos, niin voi soittaa poliisit ja apu saapuu nopeasti paikalle. Rikos selvitetään ja jos vain mahdollista rikollista rangaistaan ja uhri voi saada esimerkiksi vahingonkorvauksia. Jos sattuu esim. sairastapaus tai talo syttyy palamaan, palokunta ja ambulanssi kutsutaan. Uskon, ettei monet suomalaiset ta- jua, kuinka hyvin asiat Suomessa oikeasti ovat. Ihmiset valittavat turhastaja ja meille monelle ruoka, raha, koulutus ja terveys ovat itsestäänselvyyksiä. Täällä ei sodita, kaikilla on sananvapaus ja oikeus ilmaista mielipiteensä. Pääosin kaikki asiat ovat hyvin. Tulevaisuudessa minua mietityttää ilmaston saastuminen, joka aiheuttaa ilmaston lämpenemisen. Tai jos tulevaisuudessa ei olekaan puhdasta vettä riittävästi. Entä jos liha loppuu, syömmekö me sitten ötököitä? Tämä kaikki mietityttää minua. Saako tulevaisuuden lapset laskea enää pulkkamäkeä, jos ilmastonlämpeneminen aiheuttaa sen ettei lunta tulekaan enää. Toivon, että tulevaisuuden sukupolvi ymmärtää kierrättääja suojella luontoa, sillä pian asiat voivat muuttua. Toivon että ihmiset ymmärtävät, että maailma ei säily, jos kaikki elävät niin kuin huvittaa eivätkä ajattele yhteisön etua. Ihmiset muodostavat yhdessä yhteisön, jonka pitäisi tehdä yhteistyötä ja auttaa muita. Maailma ei toimi, jos kaikki ajattelee vain omaa napaa. Yhteisön etu on oma etu. Maailma on lahja ja meidän pitää huolehtia siitä. Elina Oinonen 7E Keskuskoulu Lieksa 5 Tervetuloa Lieksaan! LVI-PALVELU KURKINEN OY luotettavaa LVI-palvelua jo 31 vuotta! Myymälä avoinna ma pe klo 7 16 puhelinnumero:...010 235 4200 myymälä:...010 235 4201 Öljypoltinhuolto / päivystys: Jukka Ryynänen, p. 0400 271 156 Mika Kurkinen, toimitusjohtaja p. 0400 798788, mika.kurkinen@hanakat.fi Kerantie 15, 81720 Lieksa 100 vuotta Suomen mukana Synnyin 1915. Olin silloin vielä pieni poika, kun Suomi itsenäistyi 1917. En silloin ymmärtänyt, miten iso asia se oli. Elimme vanhempieni kanssa pienessä mökissä. Olimme onnellisia. Oli mennyt parikymmentä vuotta, kun Neuvostoliitto päätti hyökätä Suomeen.Ihmisiä evakuoitiin kodeistaan ja siirrettiin suojiin. Minut käskettiin sotimaan. Muistan, kuinka paljon minua pelotti, mutta oli pakko mennä. Vanhempani lähtivät muiden mukana ja jäin ihan yksin tuntemattomien kanssa. Luodit lentelivät ja ihmisiä kaatui. Juoksin metsässä henkeni edestä painavat varusteet ja aseet mukanani, mutta en luovuttanut. Tutustuin yhteen saman ikäiseen mieheen. Hän oli ainoa ystäväni siellä, mutta yhtenä päivänä hän sai luodin jalkaansa ja lähti sairaalaan. Olin taas yksin. Sota kesti 105 päivää. Halusin heti tavata vanhempani ja varmistaa, että he ovatkunnossa. Lähdin kävelemään kohti väestönsuojaa ja he tulivat minua vastaan.halasimme ja aloin kertoa, mitä sodassa oli tapahtunut. Elimme vuoden rauhassa, kunnes Neuvostoliitto hyökkäsi uudelleen Suomeen. Suomen rintama oli jaettu suomalaisten ja saksalaisten sotilaiden kesken siten, että suomalaiset vastasivat eteläisestä rintamasta ja saksalaiset Lapin rintamasta. Juoksin taas metsässä henkeni edestä ja vaikka kuinka väistelin, sain yhden luodin sormeeni. Vaikka kärsin kivuista, sairaanhoitajat eivät suostuneet auttamaan vaan käskivät jatkaa sotaa. Elä- mä oli tuohon aikaan julmaa. Tällä kertaa sodittiin kolme vuotta. Suomalaisia kuoli 63 204. Kun kävelin vanhempieni luo, vastaan tuli kaunis nainen. Hän esittäytyi Raijaksi. Sovimme tapaavamme lähiaikoina. Oli vuosi 1949 ja Suomessa oli taas rauha. Olimme tapailleet Raijan kanssa jo muutaman vuoden. Olimme onnellisia yhdessä, joten päätimme mennä naimisiin ja muuttaa yhteen asumaan. Ostimme vähäisillä varoillamme pienen talon Itä-Suomesta. Saimme kaksi tyttöä ja meillä oli lehmä. Elämä kohteli meitä hyvin silloin. Nyt on vuosi 2015 ja elämme Raijan kanssa vanhainkodissa. Täällä on mukava henkilökunta ja hyvät ruoat, ainakin minun mielestäni. Täällä minä vain kerron tarinoitani sodasta muille vanhuksille ja myös nuoret vierailijat kuuntelevat niitä mielellään. Suomen itsenäistyminen ja kaikki käydyt sodat ovat vaikuttaneet suuresti elämäämme, vaikka sitä ei välttämättä tule ajatelleeksi. Suomi olisi ehkä osa Venäjää ja elämä ei olisi samanlaista. En myöskään tällä hetkellä kertoilisi näitä tarinoita, jos sotia ei olisi ollut. Muutama vuosi tämän kirjoituksen jälkeen vanhainkodilta tuli ilmoitus, että Raija ja hänen miehensä Urho ovat yhdessä nukkuneet pois onnellisina. Heidän lapsensa, lapsenlapsensa ja lapsenlapsenlapsensa jatkavat elämää ja kertovat uusille sukupolville Urhon tarinaa. Tuuli Partanen 7E Keskuskoulu, Lieksa Lasialan ammattilainen.
KORVEN KAIKU 2017 6 RAJAN ASE ASESEPPÄ E.JÄNÖNEN Varasjoenkatu 5, LIEKSA puh. 0400 170626 www.rajanase.com Antennityöt Kodin piensähkölaitteet sähkötarvikkeet Ilmalämpöpumput Puh. 0400 352 331 Energiatie 2, 81700 Lieksa oksahkolaitehuolto@gmail.com www.oksahkolaitehuolto.fi 14. D Perinneyhdistys kiittää kaikkia ilmoittajia, kirjoittajia ja avustajia arvokkaasta tuesta perinnepäivien onnistumiseksi! Suomenhevonen osana Suomen 100-vuotista historiaa Kun Suomi täyttää 100 vuotta, suomenhevonen täyttää 110. Ja miksi nyt kirjoitan suomenhevosesta? Syy siihen on, että suomenhevonen on ensinnäkin suomalainen hevosrotu ja toiseksi suomenhevonen oli mukana sodassa, jossa Suomi itsenäistyi. Suomenhevonen kantoi sodassa haavoittuneet leiriin, veti tykkejä ym. Tähän päivään asti suomenhevonen on ollut monipuolinen rotu. Sillä voi sekä ratsastaa että ajaa. Suomenhevonen on nykyään enempi ravurina esiintyvä hevonen. Suomenhevonen jo nimensä vuoksi kuvastaa Suomea. Esimerkiksi suomenhevosta käytettiin maatöissä ja vetämässä auraa pellolla, jotta saatiin sinne uusi sato kasvamaan. Suomenhevoset olivat sodassa hyvin kestäviä ja sisukkaita. Suomenhevosta käytettiin silloin esimerkiksi erilaisten aseiden ja ammusten kuljettamiseen. Se oli tuttu näky kenttäkeittiön ja muonan kuljettamisessa. Suomenhevosen jalostaminen puhtaana rotuna alkoi 1907. Läpi historian on suomenhevonen kulkenut ihmisen rinnalla. Se on ollut niin työkumppani kuin hyvä ystävä. Tämä sama perinne on jatkunut läpi historian. Luotettavan työkumppanin, uskollisen ystävän kanssa. Näin on ihminen suomenhevosen kanssa viettänyt nykypäiviin saakka. Kansallisrotumme suo- menhevonen ansaitsisi paikkansa Suomen lipussa. Olisimmeko me vieläkään itsenäinen maa ilman tätä mahtavaa kansallisrotua suomenhevosta. Uskollinen ja Suomen ilmastoon tottunut hevonen ansaitsee todellakin kunnioituksen siitä, että sen avulla olemme itsenäinen maa. Sotilaat tunsivat hevosen kanssa niin kutsuttua aseveljeyttä. Side ihmisen ja hevosen välillä on ollut vahva. Se on sisukas, nöyrä ja hyvinkin yritteliäs rotu. Kun ei ollut traktoreita, useassa suomalaisessa perheessä oli kyntöauraa vetämässä suomenhevonen. Jokaisessa maataloudessa oli siis vähintään yksi hevonen. Uskollisena hevosena suomenhevonen kulki sodassa sinne, minne se käskettiin. Tuohon aikaan niin ihmisten kuin hevosten aika oli hyvinkin rankkaa. Mutta sisukkaana hevosena meidän kansallisrotumme suomenhevonen selvisi sodasta. Luonne on säilynyt kuitenkin samana, vaikka käyttötarkoitus on hieman muuttunut. Suomenhevonen auttoi meitä itsenäistymään. Sen avulla olemme itsenäisiä. Olihan suomenhevosen noissa metsissä suhteellisen helppo liikkua, kun se oli suomalaiseen ilmastoon jalostettu hevonen eli se oli tottunut suomalaiseen ilmastoon. Kymmeniä tuhansia suomenhevosia palve- li sodassa Suomen puolesta. Sota-aikoihin suomenhevosesta on ollut niin suuri apu, että pakko sanoa, että voisin nostaa hattua näille hevosille, jotka taistelivat Suomen puolesta. Suomalaisessa historiassa suomenhevonen on ollut todella merkittävässä roolissa. Sillä hankittiin leipä pöytään. Se puolusti Suomea urheasti sen itsenäistymisen sodassa. Joitakin kaatui, mutta jotkut selvisivät. Suomalaisilta maatiloilta käytiin isännältä hevosia lainaamassa sotaa varten. Joskus siitä jopa hieman maksettiinkin. Jos hevonen sodan jälkeen sattui sodasta selviämään, se palautettiin kyseiselle maatilalle, josta se oli lainattukin. En tiedä, minkälainen juhlavuosi tulee, kun Suomi täyttää 100 vuotta, mutta toivoisin, että suomenhevonen olisi todella merkittävässä roolissa tätä Suomen itsenäistymispäivää. Onhan sen avulla saatu hieno, itsenäinen Suomen maa. Ennen nykyisiä koneita suomenhevosta käytettiin vetojuhtana aika paljonkin. Esimerkiksi hevonen veti puukuormaa. Talvellahan se tehtiin. Saattoi olla aika rankkaa. Vetää nyt hirveää tukkikuormaa paksussa lumihangessa. Ja suomenhevosilla mentiin joskus aikoinaan kirkkoon reen kanssa. Helmi Kärkkäinen 7E Keskuskoulu, Lieksa Pienen maan iso voitto Itsenäisyyspäivä on epäilemättä yksi Suomen historian tärkeimmistä päivistä. Ymmärtääksemme sitä paremmin voimme tarkastella itsenäistymiseen johtaneita syitä. Taustalla oli Venäjän väliaikainen hallitus Nikolai II kruunusta luopumisen jälkeen. Suomen parlamentin päättäessä ottaa vallan Suomen ja Venäjän suhde alkoi huonontua. Suomen venäläistämistoimet olivat yksi syy sisällissotaan ja Suomen itsenäistymiseen sen seurauksena. Venäjän hallitus yritti hävittää vähemmistöjen kulttuurisen ja hallinnollisen autonomian Venäjän sisällä. Muinaisista ajoista saakka Suomella ja Venäjällä on ollut läheiset suhteet, mutta Suomen itsenäistyminen johti näiden suhteiden katkeamiseen. Toisaalta meillä oli Suomen punakaarti, joka ei halunnut menettää vaikutusvaltaansa ja kontrolliaan eteläisen Suomen teollisuudesta ja maataloudesta. Mielipiteet ovat moniselitteisiä. Jotkut sanovat, että meidän tulisi olla kiitollisia Venäjälle, sillä Ruotsin vallan alla emme olisi ikinä saavuttaneet itsenäisyyttä. Mutta vastapuolen mukaan emme ole itsenäisiä tänäkään päivänä nykyään olemme riippuvaisia EU:sta. Yhteenvetona on sanottava, että merkittävin seuraus on se, että Suomi onnistui säilyttämään yksilöllisyytensä kansana huolimatta Venäjän suuresta vaikutuksesta historiaamme. Suomi menestyksekkäästi pelasti oman kulttuurinsa, perinteensä ja elämäntapansa ja juhlii 100 vuotta kestänyttä itsenäisyyttään. Evgeny Shirokov Ammattiopisto Lieksa
KORVEN KAIKU 2017 Lehmiä varastaneet partisaanit eksyttivät takaa-ajajansa Venäläinen partisaaniosasto ilmestyi Hanhiahon tilan pihamaalle Kivivaaran kylässä 13. heinäkuuta 1944 kello 20.30. Se laukaisi mielenkiintoisen tapahtumaketjun, jota paikallishistorioitsija Esko Kuitunen on selvittänyt perin juurin. Noin 20 25 miehen ja naisen muodostama vihollisosasto oli tullut ryöstöretkelle. Todennäköisesti huollon epäonnistuminen ja sitä seurannut nälkä pakottivat partisaanit ryöstämään sopivan ja ennalta tiedustellun talon, Kuitunen aprikoi. Kaiken veivät Salmen talossa oli vain naisia ja lapsia, kun partisaanit tunkeutuivat tupaan. Säikähdin hirveästi, kun venäläinen sotilas painoi konepistoolin piipun rintaani vasten ja karjui, onko talossa miehiä ja aseita. Kun ei ollut, ulos komensi, Martta Salmi kertoo Karjalan Maan lehtihaastattelussa. Talon ympärillä oli suuri määrä vihollissotilaita, joukossa oli naisiakin. Nälissään näyttivät olevan. Ryntäsivät ruokakomerolle ja kellariin. Kaikki veivät: ruuat, vaatteet, käyttöesineet ja rahaakin noin 19 000 markkaa. Mitä eivät mukaansa ottaneet, särkivät. Seinällä olleen Eino Salmen sotilasvalokuvankin pistimillä puhkoivat. Minua osoitellut pyssymies uhitteli: Ei sinua ammuta, sinut hirtetään! Martta Salmi muistelee. Partisaanit pakottivat Martan ottamaan karjahaasta neljä lehmää kiinni, jotka osasto ajoi aidaksilla hätistäen rajalle päin. Omat epäilivät Hanhiahon asukkaat saivat viestin ryöstöstä omille sotilaille kahta eri kautta. Elsa Salmi pääsi pakoon heti ryöstäjien tultua paikalle. Partisaani ajoi Elsaa takaa jonkin matkaa mutta ei saanut häntä kiinni ja Elsa juoksi liki 7 kilometriä Laklavaaralle. Partisaanien poistuttua Martta puolestaan vei sanaa naapuritaloon, josta 16-vuotias Annikki Räsänen vei tiedon Kivivaaran koululle majoittuneille sotilaille. Sotilaiden suhtautuminen ryöstövierailuun oli aluksi epäilevä. Kun tulivat, osaston johtaja ei uskonut tarinaani. Hyppi silmille ja nimitteli valehtelijaksi. Oli sitä mieltä, etten eläisi, jos partisaanit olisivat talossa käyneet, Martta selvittää lehtiartikkelissa. Sotilaat uskoivat viimein, kun he näkivät tuvan pöydälle kerätyt venäläisten jälkeensä jättämät suikat ja hävityksen jäljet. Siitä alkoi rajan taakse suunnanneiden ryöstäjien ajojahti. Jo puolentoista tunnin sisällä ryöstöstä annettiin ensimmäiset sotilaalliset käskyt partisaanien tavoittamiseksi. Jos vihollisen jäljet löytyisivät, tulisi partion jäljittää vihollinen ja tuhota se. Seuraavana aamuna osa joukoista sai käskyn sulkea Mäntyjärven vesistön kapeikot ja lähikannakset estääkseen vihollisen pääsyn pakoon. Osaston vahvuus oli liki 150 miestä. Väärään paikkaan Kaikki ei mennyt kuitenkaan käskyjen mukaan. Kaikki varmistusosastot eivät menneet maastossa niihin kohtiin, joihin ne oli käsketty. Tällaisesta kahlaamopaikasta partisaanit menivät lehmineen vesistön yli. Eräästä osastosta useita miehiä oli uimassa, joita omat joukot luulivat vihollisiksi ja aloittivat uijien saarrostuksen. Tässä tuhraantui kaksi tuntia. Takaa-ajo-osasto löysi ryöstön jälkeisenä päivänä lehmien teuraspaikan. Kahden lehmän lihat oli otettu mukaan ja loput oli kätketty suohon. Takaa-ajo jatkui ja yöllä takaa-ajajat saivat tulikosketuksen partisaaneihin. Partisaanit tekivät harhautuksia ja jakautuivat pieniin ryhmiin. Yksi partisaaniryhmä järjesti metsätaistelunäytöksen, kiinnitti takaa-ajopartion huomion itseensä ja toisten onnistui hakea loput suohon kätkemistään lehmänlihoista. Kun partisaanit olivat ylittäneet Mäntyjärven vesistökapeikon ja etenivät pohjoisen suuntaan, ryhtyi Täydennyspataljoona 12 sulkemaan valtakunnan raja Kolvasjärvi Repola -tietä. Tämän linjan sulkemiseen osallistui 80 miestä ja 40 miestä varautui takaa-ajoon. Partisaanit ylittivät tien yksittäin ja pienissä ryhmissä eri paikoista onnistuneesti. Takaa-ajo saatiin kuitenkin käyntiin ja sulku purettiin ja ryhdyttiin miehittämään kolmatta sulkulinjaa. Kolmas sulkulinja miehitettiin Roukkulanjärven 7 PERINNEILTAMAT pe 1.9. klo 18 22 Retkiaitan kauppakartanolla sotavuosina, - Lieksan Keskustaa n ine ka Jouko Martis ehet - Lauluyhtye Rajanmi ja - Kari Hämynen liset Harmonikkaduo Eske a iitt i/r - Lottakanttiin Liput 10,- Tervetuloa! Lieksan Sotasairaalassassa hoidettiin siviilejä, jotka haavoittuneina pelastuivat vihollisen partisaanien käsistä näiden hyökättyä Pielisjärven pitäjässä Kuorajärven kylässä asukkaiden kimppuun 30.7.1944. Sairaanhoitajata sitomassa haavoittunutta 11-vuotiasta pikkupoikaa Teuvo Saarelaista. Kuva: SA-kuva/luutnantti Kauko Ketola pohjoispään ja Kivi-Kiekin välille. Tänne maalinjalle sijoitettiin yli 100 miestä ja takaa-ajoon varattiin 40 miehen osasto. Vartiomiehet havaitsivat etumaastossa partisaaneja, mutta eivät ampuneet laukaustakaan, vaan tekivät hälytyksen poistumalla asemistaan ja viemällä sanan johtajalle. Sananvientiaikana partisaanit ylittivät tästä varmistuslinjan ja takaa-ajo ei enää tuottanut tulosta. Vähäiset tappiot Partisaaniosaston jäljitys kesti lähes kaksi viikkoa itärajan tuntumassa suomalaisten miehittämällä vihollisalueella. Tulos oli heikko. Yksi haavoittunut partisaani hukuttautui ja sidetarpeista päätellen joku oli haavoittunut; lisäksi yksi partisaani oli haavoittunut omasta miinasta. Yksi haavoittunut partisaani saatiin vangiksi muutama päivä takaa-ajon jälkeen. Suomalaisten tappiot olivat myös vähäiset: ylikersantti sai kuolettavat vammat astuttuaan miinaan ja kolme haavoittui miinoihin. Heikko johtamistaito Partisaanijahtiin osallistui lähes 600 miestä, joista välittömästi sulkupisteissä ja takaa-ajopartioissa oli 400 miestä. Partisaaneja jäljitettiin heidän tulomatkallaan viiden päivän aikana noin 55 kilometrin matka ja ryöstön jälkeen viikon aikana lähes 115 kilometrin matka linnuntietä. Esko Kuitunen, eläköitynyt rajamies, luonnehtii suomalaisten takaa-ajotoimia heikoiksi. Varsinaisesti tehtävän epäonnistumiseen vaikutti upseerien heikko johtamistaito ja miesten yleinen sotaan kyllästyminen. Raja-alueen vaativa maasto hidasti suomalaisjoukkojen vastatoimintaa. Olemattomien viestiyhteyksien takia vastatoimenpiteet myöhästyivät ja vihollinen oli näin koko ajan askeleen takaa-ajaajiaan edellä. Liikenteen valvontaa Taistelutehtävää ei partisaaneilla liene ollut. Tarkoitus on ollut oletettavasi valvoa Lieksan ja Kuhmon välistä liikennettä salassa ja ilmoittaa ennen kaikkea sotilaskuljetuksista omille joukoille. Partisaaneja oli havaintojen mukaan ollut kaikkiaan 80 100. Tämän suuren osaston mahdollinen tehtävä jäi arvoitukseksi. Ajoiko nälkä yhden partion ryöstöretkelle taloon ja kun se paljastui, keskeytettiinkö koko tehtävä ja palattiin takaisin? Missä pääosasto oli? Esko Kuitunen pohtii. Toisaalta tuhotyöt siviilien keskuudessa lisäsivät epävarmuutta ja pyrkivät osaltaan murtamaan suomalaisten taistelutahtoa ja nopeuttamaan suomalaisten irtaantumista sodasta. Teksti: Jukka Timonen Kerantie 20, LIEKSA P. (013) 521 933 ma-pe 8-16 www.pielisenpesupiste.fi NURMES: UIMAHARJU: Matkahuolto Kauppatori Autoasemankaari 5 ENO: Mantsin kehys, Niskantie 46
8 KORVEN KAIKU 2017 Korsunov vastaan Raappana Neuvostojoukkojen hyökkäys Rukajärven suunnalla elokuussa 1944 S odan vaikea loppuvaihe suomalaisten joukkojen osalta Rukajärven suunnalla kesällä ja syksyllä 1944 on jäänyt sotahistoriassa varsin tuntemattomaksi. Suuntaa on pidetty yleisesti syrjäisenä ja vähemmän tärkeänä, josta johtuen siellä ainoana rintamana Mustanmeren ja Jäämeren välillä pystyttiin pitämään etenemisvaiheessa saavutetut asemat sodan loppuun saakka. Suuret sotanäyttämöt Karjalan Kannaksella, Aunuksen Karjalassa ja viimeiseksi Ilomantsin suunnalla ovat hyvin tunnettuja ja ne on tuotu voimakkaasti esiin. Neuvostojoukkojen hyökkäys elokuun alussa Rukajärven suunnalla liittyi 32. Armeijan suurhyökkäykseen Maaselän suunnalta ja sillä oli omat tavoitteensa. Eli se ei ollut pelkkä sitomishyökkäys, kuten yleisesti on arvioitu, vaan sillä oli selvä operatiivinen päämäärä. Rukajärven suunnalla toiminut neuvostojoukkojen 27. Divisioona sai heinäkuun alussa suurhyökkäykseen liittyen tehtävän hyökätä Repolan tien suunnassa ja lyödä suomalainen 14. Divisioona. Tilanne Rukajärven rintamalla oli vaikea heinäkuun loppupuolelta 1944 lähtien ja äärimmäisen vakava elokuun alusta sodan viimeiselle tunnille saakka. Divisioonan pääjoukot olivat noin sata kilometriä Kontokin-Repolan tasan itäpuolella joutumassa joko saarretuksi tai menettämässä mahdollisuutensa taisteluun. Puolustuksen pitämiseksi jouduttiin ottamaan suuria riskejä ja kehittämään sodan lopussa aivan uusia ennen kokemattomia järjestelyjä pakkotilanteissa. Rukajärven rintaman selviytyminen suurilta tappioilta ja jopa ilman vetäytymistä onnistui äärimmäisillä riskeillä ja siksi, että neuvostojoukot eivät saaneet riittävästi vahvennuksia eivätkä onnistuneet keskittämään käytettävissä olleita voimiaan. Sotilaallisen tilanteen kehittyminen 14. divisioonan puolustusalueella ennen elokuun hyökkäystä Rukajärven suunnan puolustajien kriisit alkoivat kesäkuun loppupuolella 1944, jolloin neuvostojoukkojen suurhyökkäyksen seurauksena Maaselän kannaksen suunnan II Armeijakunnan joukot aloittivat vetäytymisen. Siihen liittyen irtautuivat asemistaan Seesjärven pohjoispuolella olleet 14. Divisioonan naapurina olleet joukot (RajaJP 5), jotka vetäytyivät aluksi Paateneen alueelle ja myöhemmin kohti Porajärveä. 14. Divisioonan eteläsauma jäi tyhjäksi ja eteläinen varmistuslinja oli vedettävä Ontajärven Korpilahden kylän tasalle. Samalla jäi Pieningän erämaan suunta avoimeksi. Korpilahden ja Porajärven suuntaa varmistavien joukkojen välillä oli lopulta noin sadan kilometrin levyinen tyhjä alue. Vain kaksi joukkuetta käsittävä Osasto Lukkari suunnattiin Laasariin, josta sen tehtävinä oli varmistaa Kuusiniemen ja Pieningän suunnat. Samaan aikaan, 22.6 annetulla käskyllä divisioonan lohkon vasenta eli pohjoista rajaa oli siirrettävä Uhtuan suunnalle linjalle Niskajärvi-Suojärvi-Kevättämäjärvi, koska alueen puolustuksesta vastannut RajaJP 8 siirrettiin suurhyökkäyksen torjuntaan Laatokan-Karjalaan. Pataljoonan kaistan puolustukseen voitiin irrottaa vain RajaJP 6:n yksi komppania. Kesäkuun lopulla ja heinäkuun alussa neuvostojoukot hyökkäsivät jatkuvasti Tunkuan- ja päätien suunnissa. Tarkoitus oli ilmeisesti selvittää, ovatko suomalaiset joukot edelleen entisissä asemissaan ja sitoa nämä pois heidän painopistesuunnastaan. Heinäkuun puolivälissä havaittiin vilkastunutta toimintaa pohjoisen sivustan kenttävartiolinjan edessä Jousijärven ja Tsirkka-Kemijoen välillä. Tällöin todettiin vihollisen rakentaneen tien (ns. Matalajärven tie Jousijärven pohjoispuolelta kohti Tahkokoskea) kenttävartiolinjan pohjoispuolelle ja toiminta sekä saadut vankitiedot osoittivat selviä hyökkäysvalmisteluja. Heinäkuun alkupäivinä paheni tilanne eteläisellä sivustalla, jossa 21. Prikaati vetäytyi jatkuvasti kohti Porajärveä. Vetäytymisen seurauksena joutuisi Porajärveltä pohjoiseen 14. Divisioonan selustaan johtava tie uhatuksi. Aluksi siirrettiin 9.7. Klyyssinvaaran suuntaan kenttätykkipatterilla ja kranaatinheittimillä vahvennettu Er.P 7. Taistelut olivat siirtyneet silloin jo Porajärven alueelle, jolloin suuntaa oli edelleen vahvennettava. Er.P 24 ja II/KTR 18 siirrettiin alueelle, jolloin Klyyssinvaaran suunnan joukoista muodostettiin Osasto Partinen. Se oli ryhmittyneenä Tseborajoella Himolanjärven ja Märätjärven kannaksella 15.7. lähtien ja sai kosketuksen hyökkääviin neuvostojoukkoihin 17.7. Kenraalimajuri Raappana sai käskyn siirtyä 25.7. operatiivisen johtoportaan kanssa Ilomantsiin, jossa hänelle alistettiin siellä olevat ja sinne suunnatut joukot. Tilanne Ilomantsin suunnalla oli vakautettava. Tähän liittyen Rukajärven rintaman painopistesuunnan joukkoja oli vieläkin heikennettävä. I/JR 52 siirrettiin 27.7. Klyyssinvaaraan ja alistettiin Osasto Partiselle. Näiden siirtojen jälkeen Rukajärven pääsuunnan yli 200 kilometriä leveä puolustuslinja jäi vain kuuden jalkaväkipataljoonan varaan. Lähes kolmas osa joukoista eli kolme pataljoonaa ja yksi patteristo oli siirret- Kenraali Erkki Raappana. ty Porajärven suunnalle. Tilanne oli vakava. Vihollisen hyökkäys oli selvästi tulossa ja reserveinä oli vain tilapäisesti sieltä ja täältä repäistyjä joukkoja. Lisäksi pelkällä partioinnilla jouduttiin valvomaan leveitä osia etulinjasta. Eversti Korsunovin hyökkäys Neuvostojoukkojen suunnitelma lyhyesti Neuvostojoukkojen 27. Divisioonan komentajan, eversti Korsunovin hyökkäyssuunnitelma oli rohkea. Hän ei ollut saanut hyökkäystä varten pyytämiään lisävoimia (Vankitietojen mukaan ainakin Merijalkaväkiprikaati?), jolloin hän päätti pelata upporikasta tai rutiköyhää. Voimakkaasti keskittämällä hän päätti saarrostaa 14. Divisioonan pääjoukot pohjoisen sivustan kautta, katkaista suomalaisten yhteydet Ontrosenvaaran alueella ja tuhota ne kahdesta suunnasta (rintamasta ja selustasta) hyökkäämällä. Rohkea neuvostoeversti keskitti joukkonsa operaatioon niin täydellisesti, että etulinjan puolustuksessa oli lopulta enää kaksi pataljoonaa tulitukineen. Rukajärven ja Ilomantsin suunnilla muodostui omituinen tilanne. Kenraali Raappana oli aloittamassa neuvostodivisioonien motittamista Ilomantsin suunnalla ja samaan aikaan eversti Korsunov aloitti suomalaisten motittamisen Raappanan omalla alueella. Hyökkäyshetkikin oli lähes sama, 30.-31.8 välisen yön aikana. Korsunov 30.7. klo 22.00, Raappana 31.7. 02.30. Korsunovin joukot kuitenkin myöhästyivät ja ylittivät varsinaisesti Tsirkka-Kemijoen vasta 1.- 2.8. yöllä. Eversti Korsunovin suunnitelma Tiedot on saatu Neuvostoliitossa julkaistusta tutkimuksesta Jalkaväkirykmentin sotatoimia. 27. D:n alaisen JR 132:n hyökkäys elokuussa 1944 alueella, jossa on runsaasti metsiä, soita ja järviä. Tästä tutkimuksesta selviää samalla koko divisioonan suunnitelma ja toiminta. Tiedot on löytänyt arkistoista everstiluutnantti S. R. Hurme. Kahden rykmentin, JR 132:n, komentajana everstiluutnantti Zelenski ja JR 345:n, komentajana everstiluutnantti Baskov, tuli edetä vahvennuksineen Tahkokoskelle, jossa ylittävät Tsirkka-Kemijoen ja suomalaisten etulinjan, jonka jälkeen varmistavat sillanpään Ontrosenvaaran länsi-, ja eteläpuolelle saakka. Suomalaistukikohdat Tahkokosken ja Ontrosenvaaran välillä tuhotaan. Samalla katkeavat suomalaisten huoltotiet. Tämän jälkeen vallataan Ontrosenvaara ja Tiiksa, josta jatketaan hyökkäystä kohti Rukajärveä. Samaan aikaan JR 239 aloittaa hyökkäyksen rintamasta, jolloin suomalaisten 14. Divisioonan pääjoukot tuhotaan näiden hyökkäysvoimien väliin. Rykmenttien onnistuminen oli mahdollista voimakkaan keskittämisen ja yllätyksen takia. Vahvuus molemmissa oli noin 2000 miestä + vahvennukset ja ajoneuvokelpoinen tie takasi jatkuvan taistelutehon ja huollon. Myös tulivoima oli melkoinen. Esimerkki yhden rykmentin tehokkaammasta aseistuksesta: 630 konepistoolia, 100 pikakivääriä, 35 konekivääriä, 32 pst-kivääriä, 4 76 mm:n tykkiä, 8 45 mm:n tykkiä, 4 krh 120 mm, 18 krh 81 mm ja 18 krh 50 mm. Tulitukena molemmilla rykmenteillä oli lisäksi kt-patteristo (kirjoittajan yhdistelmä voimista). Operaation kulku neuvostonäkemyksenä Ensimmäinen kp-komppania ylitti virran 1.8. klo 01.00 kohtaamatta suomalaisia. Varsinainen hyökkäys alkoi 2.8. klo 04.00, jolloin JR 132:n I ja II Pataljoona ylittivät virran. Yksi komppania suunnattiin tuhoamaan Tahkokosken tukikohtaa (Kv. Asko) ja päävoimat aloittivat etenemisen kohti Elovovaaraa eli Kuusivaaraa ja Ontrosenvaaraa. III Pataljoona jäi siltatöihin ja tuhoamaan suomalaistukikohtaa, joka puolustautui sitkeästi. JR 132:n pataljoonat juuttuivat taisteluun suomalaisjoukkojen kanssa noin neljä kilometriä Tahkokoskelta etelään. Ev. Korsunov tuli Tahkokosken itäpuolelle taistelukomentopaikalleen 2.8. puolen päivän aikoihin ja antoi tiukan käskyn. II/JR 132:n oli jatkettava suoraa hyökkäystä odottamatta apuvoimia ja vallattava Ontrosenvaara klo 16.00 mennessä. JR 345:n I ja III Pataljoona ylittivät samaan aikaan virran ja lähtivät etenemään JR 132:n perään omilla tehtävillään. II/JR 345 suojasi huoltotien virran ja Jousijärven välillä. Illalla 2.8. käytiin kovia taisteluja pisteestä 241,5, mutta JR 132 ei päässyt etenemään. Eversti Korsunov tuli 3.8 Tsirkka-Kemijoen länsipuolelle pisteen 241,5 pohjoispuolelle johtamaan taisteluja. Rykmenttien oli ehdottomasti pidettävä piste 241,5 ja hyökkäystä kohti Ontrosenvaaraa oli jatkettava. Pistettä ei kuitenkaan pystytty pitämään suomalaisten ko-
KORVEN KAIKU 2017 9 Eversti Korsuvovin hyökkäyssuunnitelma. van vastahyökkäyksen takia. JR 132:n esikunta oli vähän aikaa motissa mutta pelastui. Iltaan mennessä oli I/JR 345 saavuttanut Kiimasjärven tien etenemällä Ped-järven länsipuolitse. Se sai käskyn hyökätä välittömästi Ontrosenvaaraan. I/ JR 132 saavutti myöhemmin Ivanovan, eli 3-4 km Ontrosenvaarasta luoteeseen sijaitsevan alueen. III/345 seurasi sisarpataljoonaansa samaa reittiä ja saapui Ivanovan länsipuolelle 4.8. Rykmentin vahvuiset voimat olivat uhkaamassa Ontrosenvaaraa. Vajaa I/345 hyökkäsi lännestä Ontrosenvaaraan 4.8. klo 01.00. Kiivaan taistelun jälkeen se joutui vetäytymään kylästä klo 18.00 III/345:n yhteyteen. Lähellä olleet pataljoonat eivät antaneet pataljoonalle apua. Tämä ratkaisi taistelun ensimmäisen vaiheen. 4.-6.8 II ja III/132 taistelivat pisteessä 241,5. I Pataljoona oli edelleen Ivanovan alueella, jolloin se alistettiin JR 345:lle, jonka I ja III Pataljoonat olivat samalla alueella. Kaikki voimat suunnattiin pisteen 241,5 alueelle ja sillanpäähän. Ev. Korsunov suuntasi sillanpäähän 6.8 vielä II/345:n ja rintamasta irrotetun III/239:n. Etulinjaa puolusti tämän jälkeen vain kaksi pataljoonaa tulitukineen. Suomalaisten jatkuva vastahyökkäys oli hajottanut pahasti pataljoonien yhteistoiminnan, ja pisteestä 241,5 oli luovuttava. II ja III/132 miehittivät sillanpään. I/132 ei päässyt rykmenttinsä yhteyteen, vaan se vetäytyi Tahkokosken pohjoispuolitse omalle puolelleen. I ja II/345 vetäytyivät ilmeisesti sillanpään kautta virran itärannalle tukemaan ja varmistamaan. Tätä ei mainita tarkasti. Jostakin syystä E/345 ja III/345 jäivät pisteen 241,5 länsipuolelle suomalaisjoukkojen taakse. Neuvostojoukot yrittivät murtautua 7.8. aamuyöllä virran itäpuolelle Parakkiniemestä, mutta tuhoutuivat lähes kokonaan yrityksessään. Komentaja evl. Bashkov myös kaatui murtokohdassa. Neuvostolähteet ilmoittavat vain sotilaitaan hukkuneen joen ylityksessä. Neuvostolähteet mainitsevat suomalaisten 10.8. suorittaman kovan hyökkäyksen sillanpäätä vastaan. Tulivalmisteluna ammuttiin 3000 tykistön ja krh:n ammusta puolustuksessa ollutta II/132 vastaan. Kymmenen Ju-88 pommituskonetta suojanaan neljä Me-109 hävittäjää pommittivat sillanpäätä ja lähialuetta (suomalaisten asiakirjojen mukaan kymmenen Blenheimiä ja neljä Moranea, kirjoittajan huomautus). Hyökkäykset torjuttiin ja aiheutettiin suomalaisille raskaat tappiot. Suomalaiset hyökkäsivät vielä 16.8. selustaan. Tien katkaissut suomalaiskomppania pääsi aivan divisioonan komentopaikan tuntumaan (n. 3 km Tahkokoskelta itään), mutta se lyötiin vastahyökkäyksellä takaisin. I ja III/345, tiedustelu-ja täydennyskomppaniat sekä PstP 120 suorittivat vastaiskun. Todelliset taistelutapahtumat lyhyesti Neuvostojoukot ylittivät Tsirkka-Kemijoen Tahkokosken eteläpuolella 1.-2.8. välisenä yönä. Neuvostojoukkoja ei havaittu joen länsipuolella elokuun ensimmäisenä päivänä vaikka he niin ilmoittavat tutkimuksessaan. Rykmentin vahvuiset joukot valtasivat sillanpään joen länsipuolelta ja aloittivat etenemisen etelään ja länteen. Alkoivat kaksi viikkoa kestäneet Ontrosenvaaran-Tahkokosken taistelut. Puolustuksessa olleet suomalaisjoukot reagoivat nopeasti ja hyökkääjän levittäytyminen suunnitelmiensa mukaisesti estettiin. Ratkaisevaa oli komppanioiden Onermaa ja Valmu, sekä osasto Koiviston sitkeä puolustus ensimmäisen vuorokauden aikana. Nopeasti muodostettu Osasto Murole työnsi lopullisesti kuudenteen päivään elokuuta mennessä neuvostojoukot takaisin sillanpäähän. Aikataulu poikkeaa neuvostonäkemyksestä ja missä taistelivat II/345 ja III/239 5.8 lähtien? Suurin ponnistuksin torjuttiin neljäs elokuuta neuvostopataljoonan hyökkäys Ontrosenvaaraan ja vihollisen eteneminen estettiin. Samalla sen suunnitelma tyrehtyi siinä vaiheessa. Suomalaisilla ei ollut mitään tietoa siitä, että muutaman kilometrin päässä oli kaksi vihollisen pataljoonaa valmiina iskemään. Näiden passiivisuus ratkaisi Korsunovin operaation epäonnistumisen. Näihin taisteluihin irrotettiin ja keskitettiin kaikki mahdolliset suomalaisjoukot. Neuvostojoukoille jäi kuitenkin sodan loppuun saakka sillanpää joen länsirannan kukkulalla, jolle korpisoturit antoivat nimen Algatsar tai kansanomaisesti Alkatsaari. Ontrosenvaaran Tahkokosken taisteluissa riskeerattiin valtavasti. Ontajärven suunnalta siirrettiin taisteluihin mm. divisioonan tiedusteluosasto, tykkikomppania ja vajaa kranaatinheitinkomppania. Päätien eteläpuolelta siirrettiin III/JR 10. ja tykistöstä päätien suunnalta Raskas Patteristo 29:n patteri. Myös ilmatorjuntaa siirrettiin Ontrosenvaaraan, jossa kevyillä it-tykeillä ja it-konekivääreillä panssarintorjuntatykkien lisäksi oli ratkaiseva vaikutus sillan hallussapitoon 4.8. taistelussa. Suomalaiset häiritsivät tehokkaasti vihollisen radioliikennettä (ja katkoivat johtimia etenemisurilta) joka oli ainakin tykistön ainoa johtamistapa Ontrosenvaaran alueella. Se saattoi osaltaan aiheuttaa neuvostopataljoonien passivisuuden. Ainoastaan JR 10:n Jääkärikomppania varmisti etulinjan eteläistä osaa Korpilahden alueella. RajaJP 6:n toinen komppania tyhjensi Nuokkijärven ja Kiimasjärven lohkon ja lähinnä Tsirkka-Kemijoen varrella kenttävartioissa ollut kolmas komppania koottiin ja siirrettiin Tahkokosken alueelle. Kaikki nämä tyhjennetyt puolustuslohkot varmistettiin vain partioimalla. Jos neuvostojoukot olisivat pystyneet hyökkäämään ja etenemään näillä alueilla taisteluiden aikana, seuraukset olisivat olleet tuhoisia. Suomalaisjoukot yrittivät ratkaisua vielä 16.9 katkaisten neuvostojoukkojen sotatien Hiisjärven yläpuolella noin viisi kilometriä Tsirkka-Kemijoen itäpuolella. Kapteenien Selinheimon ja Lehtosen komppaniat pääsivät vihollisen huoltotielle. Tahkokoskea kohti kääntyneet suomalaiskomppaniat lähes törmäsivät vihollisdivisioonan komentajan etukomentopaikkaan (noin kolme kilometriä Tahkokosken itäpuolella). Neuvostojoukkojen vastatoimenpiteitä helpotti edellisenä päivänä loikannut suomalaissotilas, jolta saatiin ratkaisevat tiedot ja tiedettiin valmistautua. Hyvin johdettu, erittäin tulivoimainen vastaisku pakotti suomalaiset vetäytymään. Neuvostojoukot epäonnistuivat voimiensa keskittämisessä Ontrosenvaaran suunnalla ja suomalaiset puolestaan tässä viimeisessä hyökkäyksessä. Lopputulos Neuvostojoukkojen 27. Divisioonan hyökkäyksen tarkoituksena oli elokuussa 1944 tuhota 14. Divisioonan pääosat. Valtavia riskejä ottamalla ja taitavalla toiminnalla divisioona selviytyi kaikista tilanteista. 14. Divisioona seisoi lopulta sodan päättyessä saavuttamallaan tasalla Rukajärven suunnalla. Samalla se määräsi Suomen Armeijan vetäytymisaikataulua aselevon ja välirauhan jälkeisessä alueiden luovutuksessa. Kaksi tekijää oli vaikuttanut eniten lopputulokseen. Neuvostojoukot eivät pystyneet käyttämään jostakin syystä keskitetysti voimiaan erityisesti Ontrosenvaaran-Tahkokosken ratkaisutaisteluissa. Raappana ja Raappanan miehet olivat valmistautuneet mahdollisimman hyvin vähillä joukoillaan ja uskalsivat riskeerata tärkeimmässä suunnassa sekä luottaa itseensä. Kenraalimajuri Raappana olisi voinut vetäytyä varmuuden vuoksi sodan viimeisten kahden kuukauden aikana, mutta asiaan suhtauduttiin komentajan kannan mukaisesti. Ylipäällikkö oli hetkeksi ärtynyt kenraalien Airo Raappana keskustelusta, jossa Raappana oli sanonut: Vedetään nyt ensin hännät kippuralle, eiköhän se siitä ratkea, katsotaan sitten myöhemmin. Tilanne selvisi sillä, että Airo oli sanonut heidän puhuneen peitekieltä! Tauno Oksanen
10 KORVEN KAIKU 2017 Suomen monimutkainen tie ehdottomasta antautumisesta itsenäisyyden varmistaneeseen aselepoon kesällä ja syksyllä 1944 T ämä kirjoitus on tarpeellinen siksi, että vieläkin puhutaan useista jatkosodan ratkaisutaisteluista, joiden seurauksena vain voitiin aloittaa rauhanneuvottelut. Todellisuudessa Suomi oli täydellisessä kuolemanvaarassa heinäkuun puoliväliin 1944 ja sen jälkeen ehdottomassa miehitysvaarassa ainakin vuoden loppuun, todennäköisesti se oli sitä paljon pitempäänkin. Neuvostoliiton suurhyökkäys toi lopullisesti eteen ehdottoman antautumisen tilanteen. Suomen hallitus kysyi hädissään 21.6. mahdollisuuksista rauhanneuvotteluihin, jolloin Neuvostoliitto vastasi hyvän hyökkäysmenestyksen seurauksena vaativansa ehdotonta antautumista. Taistelu jäi ainoaksi vaihtoehdoksi ja vain Saksa pystyi auttamaan. Avun hinta oli luonnollisesti sitoutuminen Saksan rinnalle hamaan loppuun saakka. Presidentti Ryti teki 26.6. sitoumuksen viisaasti omissa nimissään ja hallitus äänesti äänin 10 5 taistelun jatkamisen puolesta. Miettimättä Neuvostoliiton suurhyökkäyksen lopullisia tavoitteita lopputulos oli se, että Suomen armeija torjui lopulta kaikki strategiset hyökkäykset. Joka tapauksessa se viivytti sitkeällä puolustustaistelullaan hyökkääjän etenemistä siinä määrin, että aika loppui (jälleen kerran) ja suuremmat tehtävät odottivat urhoollista Puna-Armeijaa Narvan rintamalla ja samoin kilpajuoksu Berliiniin käynnistyi. Tähän vaikutti länsiliittoutuneiden tahmea eteneminen Normandian maihinnousun jälkeen. Onneksi Stalin myös taas kerran aliarvioi Suomen armeijan tehon. Hyökkäyksiin suunnattu voima ei riittänyt lopulliseen ratkaisuun suunnitellulla aikataululla. Tämä antoi mahdollisuuden aselepoon ilman ehdotonta antautumista. Suomen kohtalo ratkaistiin, unohtamatta jo aikaisempia puolustustaisteluja, Viipurissa, Tali Ihantalassa, Vuosalmella ja Nietjärvellä. Näiden taisteluiden jälkeen Neuvostoliitto hyväksyi ajatuksen Suomen irrottamisesta sodasta itsenäisyys säilyttäen (ainakin aluksi?). Myöhemmät hyökkäykset olivat suuntien neuvostokomentajien yrityksiä saavuttaa alkuperäiset tavoitteet. Tämä ei vähennä ollenkaan suomalaisten komeiden torjuntavoittojen arvoa, mutta aselepoon ja välirauhaan niillä ei ollut paljon vaikutusta. On myös muistettava, että minkäänlaisia rauhanneuvotteluja ei käyty ennen 14. syyskuuta tapahtunutta tilannetta, jossa Neuvostoliitto löi pöytään saneluehdot. Oliko se neuvottelua? Valtakunnan johto ja armeijan ylipäällikkö kuitenkin tiesivät, että Suomen kestokyky on rajallinen ja luhistuvasta Saksasta olisi päästävä eroon ennen molempien täydellistä romahdusta. Tilanne oli ollut aikaisemmin vaikea, koska Neuvostoliiton vaatimuksia oli pidetty kohtuuttomina ja Suomelle tuhoisina ja Saksan voima sekä vaikutus olivat olleet liian suuria. Lopulliset tapahtumat kulkivat lyhyesti seuraavasti: Neuvostoliitto oli ilmoittanut heinäkuun puolivälissä 1944 Tukholman lähetystön kautta suostumuksensa rauhanneuvotteluihin tietyin ehdoin, jos Suomi tekee aloitteen. (Ruotsalaiset toimivat aktiivisina välittäjinä, koska Suomen irrottaminen sodasta oli heille erittäin tärkeää. He eivät halunneet NL:oa rajanaapurikseen!) Asiaa kysyttiin myöhemmin tarkemmin, jolloin NL ilmoitti, että jos Suomi pyytää rauhanneuvotteluja, NL suostuu niihin, jos Suomi vaihtaa presidentin ja hallituksen. Ehdotonta antautumista ei enää vaadittu. Tämä varmistui lopullisesti 27.7. Kaikki asiat hoidettiin sähkeillä tai kirjeillä Tukholman suurlähettilään välityksellä. Valta vaihtui vaatimuksen mukaisesti Suomessa siten, että presidentti Ryti teki eroanomuksen 29.7. ja ylipäällikkö, Suomen marsalkka Mannerheim valittiin uudeksi tasavallan presidentiksi 4.8. Samalla vaihdettiin hallitus. Ankaran kädenväännön jälkeen ilmoitettiin vasta 25.8. Tukholman lähetystön kautta Moskovaan, että Suomi oli halukas neuvotteluihin. Oltiin tilanteessa hyppy tuntemattomaan, kuten Mannerheim sanoi. Ei ollut mitään varmuutta NL:n aikomuksista tai vaatimuksista ja Saksa ja sen Pohjois-Suomessa olleet joukot olivat suuri uhka. Miten ne reagoisivat? Miten Suomen käy? Suomi oli kuilun partaalla ja pelättiin, että NL ei enää neuvottele Suomen kanssa, koska esimerkiksi Romania oli juuri antautunut ja miehitetty. NL vastasi lopulta 29.8. ja ilmoitti mahdottomilta tuntuvat ehdot neuvotteluiden aloittamiselle. Moskovan rauhan rajat säilyvät ja Petsamo on luovutettava. Suomen on katkaistava julkisesti suhteet Saksaan ja vaadittava saksalaisten joukkojen vetäytymistä Suomen alueelta kahden viikon kuluessa, kuitenkin viimeistään 15.9. mennessä. Sen jälkeen saksalaiset joukot on riisuttava aseista ja luovutettava liittoutuneille sotavankeina. Samalla NL varmisti, että jos Suomi hyväksyy ehdot, voidaan neuvotella sopimuksesta, joka säilyttää Suomen itsemääräämisoikeudet. Muut ehdot jäivät vielä arvoitukseksi. NL:n ehtoja seurasi valtava selvitystyö Suomessa. Miten ne voidaan täyttää ja miten Suomi selviäisi tilanteesta. Sama kädenvään- JR 10 joukot vetäytymismarssilla Omelian ja Virtain sekä Roukkulan järven maastossa 23.9.1944. SA-kuva
KORVEN KAIKU 2017 Herkuilla ja turvalla positiivista yhteiseloa tö jatkui. Siinä kului aikaa ja NL ehti jo lähettää uhkavaatimuksen: Ellei Suomi hyväksy esitystä viimeistään 2.9. kuluessa, seuraava vaatimus on jälleen ehdoton antautuminen. Vastaus ratkesi siten, että Mannerheim ja Päämaja laativat ehdotuksen sotilaallisista mahdollisuuksista, joka lähetettiin Moskovaan 2.9. NL vastasi samana päivänä ja ilmoitti, että jos Suomi täyttää vaaditut ehdot, NL suostuu aloittamaan aselevon 4.9. kello 07.00 Suomen aikaa. Eduskunta hyväksyi 2.9. salaisessa iltaistunnossa ehdot epävarmalla ratkaisulla äänin 108-45 ja myöhään illalla pääministeri Hackzell piti radiopuheen. Siinä hän unohti mainita NL:n kannalta tärkeimmän, eli suhteiden katkaisemisen Saksaan. Jouduttiin nopeasti lähettämään aamuyöllä 3.9. Tukholman kautta uusi vaadittu julkilausuma Moskovaan. Se ei ehtinyt riittävän ajoissa tai välityksessä tapahtui ongelmia. Nämä asiat yhdessä aiheuttivat aselevon voimaantulon eri aikoina. Suomalaiset lopettivat tulitoiminnan 4.9. kello 07.00 ja NL 5.9. kello 08.00. Selvää kuvaa neuvostojoukkojen saamista käskyistä ei ole koskaan saatu. Oliko kysymys kostosta kovapäisille suomalaisille? Tämän kummallisen vuorokauden aikana kaatui 20 suomalaista sotilasta, 9 katosi ja 79 haavoittui. Lisäksi useita kymmeniä miehiä joutui lyhyeksi ajaksi sotavangeiksi. Suomalainen neuvotteluvaltuuskunta matkusti Moskovaan 7.9. ja sai 14.9. eteensä sanelurauhan ehdot koko karmeudessaan. Se on jo toinen tarina. Mutta se oli niin kova paikka, että yksi suomalainen neuvottelija halvaantui heti ja toinen pian neuvottelujen jälkeen. Kolmas neuvottelija sairastui pahasti kaksi päivää neuvotteluista palaamisen jälkeen. Pitkä jatkosota oli vihdoin päättynyt, mutta NL piti huolen siitä, että suomalaiset ja saksalaiset sotilaat joutuivat tappamaan toisiaan ja samalla lopullisesti aseveljeyden. Tauno Oksanen Esa Korpi on selvittänyt suomalaisten ja saksalaissotilaiden suhteita Lieksassa kandidaatintutkielmassaan Aseveljeyden rajoilla Suomalaisten kokemuksia Lieksassa toimineista saksalaisjoukoista vuosina 1941 1944. Saksalaisten läsnäolo Lieksassa liittyi hyvin todennäköisesti Suomen ja Saksan yhteisesti suunnittelemaan Sorokka-operaatioon. Hyökkäyksen tavoitteena oli Muurmannin raideyhteyden ja puna-armeijan huoltoyhteyden katkaiseminen. Ensimmäiset saksalaiset saapuivat Lieksan Märäjälahdelle vuosien 1941 1942 vaihteessa. Arviot saksalaisjoukkojen vahvuudesta vaihtelevat 1 000 3 000 sotilaan välillä. Joukkojen määrä oli siis vähintään kolmasosa Lieksan kauppalan väkiluvusta. Välirauhan aikana lieksalaiset pelkäsivät venäläisten uutta hyökkäystä. Tästä syystä saksalaisten läsnäoloa pidettiin turvallisuudentuojana. Kären leipomo vuokralle Suomen armeija ja siviilit vuokrasivat kiinteistöjä saksalaisille. Vuokralle annettiin muun muassa Kären leipomo. Kären leipomo valittiin isojen uunien ja taikinakoneiden takia. Saksalaiset täydensivät muonahuoltoaan leipomalla leipää ympäri vuorokauden. Eräs Kärjen lapsista on kertonut haastattelussa: Ei meillä oikeastaan ole pahaa saksalaisista muistelemisesta, koska nehän toi rahhaa meillekin, että kahessa huoneessa asuivat ja leipää saatiin. Monien asukkaiden mukaan saksalaiset olivat hyvin anteliaita erilaisten herkkujen ja elintarvikkeiden suhteen. Osa lapsista kävi hakemassa saksalaisten huolto- alueelta ruokaa. Siellä oli hyvin sotilaallinen komento meille penskoille. Kaikki pantiin jonoon ja sitten jono eteni ja jokainen sai osansa sitten sitä jäljelle jäänyttä saksalaisten ruokaa. Saksalaiset saattoivat auttaa lapsiperheitä omasta aloitteestaan lahjoittamalla leipää. Elintarvikeavustukset paransivat paikallisen väestön ja saksalaisten välisiä suhteita. Saksalaiset työllistivät muun muassa nuoria lapsia juoksupojiksi ja Kären leipomossa naispuolisia ammattileipureita. Siviilit hankkivat saksalaisilta leipää vaihtokaupalla. Suomalaiset saivat hankittua elintarvikkeita ja kahvia, ja saksalaisille kelpasivat vaihdossa riista, kala ja maito. Suhteista syntyi lapsia Saksalaisilla oli omaa vapaa-ajan viihdetoimintaa parakeissaan. Nykyisellä Hyttilänkadulla sijaitsi esimerkiksi saksalaisten rakentama upseerien kasino-parakki, jossa järjestettiin erilaisia illanistujaisia. Lain mukaan julkisten tanssiaisten pito oli kielletty, mutta Lieksassakin järjestettiin salatansseja. Lottana Lieksassa palvellut Kyllikki Villa kertoo äidilleen lähettämässä kirjeessä kesäkuussa 1942, että oli ollut yöllä juhlissa viettämässä iltaa ja tanssineensa saksalaisten kanssa. Esa Korven mukaan saksalaisten läsnäolo vaikuttaa olleen nuorison ja erityisesti nuorten naisten mielestä sota-ajan olosuhteiden ja lainsäädännön takia tervetullut lisä. Saksalaisia oli kuvailtu hyvin pukeutuviksi ja käyttäytyviksi. Seurustelusuhteitakin oli, vaikka sodan aikana Suomessa siviilien ja saksalaisten välistä seurustelua ei katsottu hyvällä. Lieksassa oli ainakin kaksi tapausta, joissa saksalaisen sotilaan ja suomalaisen naisen välinen suhde johti raskauteen ja lapsen syntymään. Salailun vuoksi määrä saattoi olla suurempi. 11 Lieksan Rengas Oy 013-523 222 Saksalaiset koettiin takuumiehinä Saksalaisten vetäytyminen Lieksasta alkoi todennäköisesti jo vuoden 1943 aikana. Saksalaisten lähtö tuli joillekin yllätyksenä. Äkillinen lähtö aiheutti ystävyys- ja seurustelusuhteiden välittömän katkeamisen. Saksalaiset hävittivät ylimääräiset tavaransa ja varusteensa Urheilupuistossa. Hävitystyön aikana siviilit saivat saksalaisilta joitain tarvikkeita näiden varastoista kuten kahvia, lihapurkkeja ja vilttejä. Saksalaiset myös piilottivat jauhoja siviilejä varten. Suomen kiristyneet toimenpiteet maassa olleita saksalaisia kohtaan vuoden 1944 loppupuolella askarrutti monia Lieksassa ja lähipitäjissä. Saksalaiset koettiin nimittäin näillä alueilla takuumiehinä, minkä voi sanoa yleisellä tasolla kiteyttävän jatkosodan aikaisen suhtautumisen Lieksassa toimineisiin saksalaisjoukkoihin, Esa Korpi kirjoittaa. Korven mukaan huomionarvoista kuitenkin on, että hyvät suhteet saksalaisiin säilyivät vielä, vaikka saksalaiset vetäytyivät Lieksasta. Valpon mielialakatsauksen mukaan saksalaisten tekemät tuhotyöt Lapissa käänsi ajatukset niin, että monet siviilit ja sotilaat alkoivat nähdä saksalaiset vihollisina myös Lieksassa. Tutkimuksen haastatteluissa tällaista suhtautumisen muuttumista ei ole kuitenkaan havaittavissa. Kokonaisuudessaan suhtautuminen saksalaisiin oli positiivista tai neutraalia. Jukka Timonen Lieksan Saha Kerantie 44 46 Lieksan Pielis-apteekki Avainapteekkisi Lieksassa PELTIKATOT maalaus- ja pinnoitustyöt TIILIKATOT Sammaleen poisto, pinnoitustyöt Erikoistuotteilla- ja työllä takuu jopa 10 v. Katollesi lisää käyttöikää kymmeniksi vuosiksi. Kotitalousvähennys! PIIPPUJEN KORJAUS SOITA! P. 0400 454 779 Kaikki rakentamiseen ja remontointiin PYYTIVAARANTIE 62 www.hh-group.fi Lieksalaista osaamista! Saman katon alta WWW.PRAITTA.FI TYÖPAJANKATU 4
12 KORVEN KAIKU 2017 Ontajärven taistelu 2.9.1942 Vain yksi soturi pelastui Ontajärven taistelu pääpiirtein on monelle tuttu, mutta koska venäläisistä lähteistä on paljastunut, että tuosta kylän taistelusta pelastui hengissä lopulta vain yksi merijalkaväen soturi, on syytä kerrata tuon kovan taistelun tapahtumat. Hyökkäys liittyi selvästi suurempaan suunnitelmaan, jota ei ole yleensä käsitelty kirjoituksissa ja sotahistoriassa. Suomalaisten ryhmitys Ontajoen- Ontajärven- Jolmajärven alueella syyskuun 1942 alussa Ontajoen-Ontajärven-Jolmajärven, eli divisioonan eteläisen alueen puolustuksesta vastasi Osasto Murole. Majuri Muroleen komentopaikka oli Pälgäjärvellä, jossa oli RajaJP 6:n komentopaikka ja esikunta. Ontajoen eteläosan puolustuksesta Ontajärveen saakka vastasi RajaJP 6. Lohkon komentajana toimi kapteeni Kakko. Lohko käsitti Koverolammen ja Roksjärven puolustuslohkot. Tukena olivat kenttätykkipatteri Ontajärven kylän pohjoispuolella ja kranaatinheitinkomppania Ontajoen itäpuolella. Ontajärven länsirantaa, eli Ontajärven puolustuslohkoa Ontajärven kylän ja Korpilahden kylän välisellä alueella varmisti 16. Tykkikomppania. Korpilahdesta etelään ja lounaaseen Jolmajärven saumalle saakka ulottuvasta Alamijärven puolustuslohkosta vastasi 6./JR 52. Tukena oli konekiväärijoukkue ja reservinä kolmannen pataljoonan jääkärijoukkue. RajaJP 6:n jääkärijoukkue oli partiointitehtävissä lohkolla ja sijoitettuna lohkon komentopaikan alueelle. Lohkoa varmistettiin kahdessa tasossa. Kenttävartiotasa oli Jolmajoella ja partiointitasa tiestöllä. Ontajärven ja Alamijärven yhdistettyä lohkoa komensi kapteeni Setälä. Roksjärven itärannalle oli sijoitettu työkomppania. Ontajärven kylässä oli tuona kohtalokkaana yönä työkomppania ja Jalkaväkirykmentti10:n toisen pataljoonan kalastuskomennuskunta. Kapteeni Erkki Setälä johtaa Ontajärven taistelua taustalla kapteeni Puolakka. SA-kuva Neuvostojoukkojen hyökkäys Ontajärven alueella Aamuyöllä 2.9.1942 oli kello puoli kolmesta lähtien kuultu vihollisen liikehdintää ja hyökkäyksen valmistautumiseen liittyvää toimintaa Ontajärven pohjoispuolella RajaJP 6:n kenttävartioiden edessä. Tulitaistelu alkoi lohkolla jo kello 2.45. Roksjärven työkomppanian päällikkö sotilasvirkailija Jokinen ilmoitti klo 3.40 Pälgäjärvelle, että Ontajärven rantatietä ajanut kolonna oli havainnut Ontajärven kylän eteläpuolella rannalla toistakymmentä kookasta venettä. Tämä kolonna sattui ajamaan väärinkäsityksen takia alueella ja rantatietä. Tämän tärkeän ja vakavan ilmoituksen jälkeen hälytettiin kaikki Ontajärven alueen joukot ja aloitettiin tiedustelu sekä vastatoimet. Kolonnan tekemä havainto ja Jokisen nopea ilmoitus olivat ratkaisevia tekijöitä omien toimenpiteiden riittävään nopeuteen, joka mahdollisti vihollisosaston tuhoamisen. Ontajärven kylässä majoittuneet työkomppanian ja kalastuskomennuskunnan miehet eivät pystyneet vastarintaan vihollisen tunkeutuessa yllättäen kylään klo 4.10. Miehet pakenivat joka suuntaan, osa kylän edustalla olevaan saareen, jossa oli tykkijoukkueen tukikohta. Muutama mies kaatui ja haavoittui, mutta tappiot jäivät kuitenkin tilanteeseen nähden pieniksi. Suomalaisten vastatoimenpiteet Ensimmäisenä lähti Ontajärven kylän tilannetta selvittämään ylikersantti Tervon johtama partio KTR 18:n toisesta patterista, jonka tuliasemat olivat noin kilometrin päässä kylän pohjoispuolella. Partio joutui kyläalueelle saavuttuaan lähes väijytykseen ja menetti vihollisen tulituksessa viisi miestä kaatuneina ja kaksi haavoittuneina. Partio sattui paikalle juuri samalla hetkellä kun vihollinen työntyi kohti Rukajärvi-Paatene-tietä ja aloitti kylän rakennuksien polttamisen. Johtajansa menettänyt partio taisteli Lajaanijoella ja joutui väistymään sen eteläpuolelle, jossa se liittyi kello seitsemän jälkeen Osasto Leskiseen. Pälgäjärveltä lähetettiin noin puoli viiden aikaan ylikersantti Korhosen joukkue, joka kuului 3./Raja- JP 6:een. Joukkuetta kuljettanut kuorma-auto ajoi viiden aikaan vihollisen miinaan ja tuliylläkköön Ontajärven kylän tienristeyksessä. Kosketus oli saatu karulla tavalla ja joukkue sitoutui tulitaisteluun ja odottamaan apuvoimia. Korhosen joukkueesta jäi taistelukuntoon vain seitsemän miestä. Vihollinen vaikutti erittäin tulivoimaiselta ja se käytti runsaasti muun muassa tarkka-ampujia. Korhonen ilmoitti tilanteen Pälgäjärvelle. Roksjärvellä ollut työkomppania käskettiin lähipuolustukseen ja suojelemaan maantiesiltaa. Samoin kenttätykkipatteri käskettiin lähipuolustukseen ja se joutui myös taisteluun päälle pyrkiviä vihollisia vastaan. Vihollinen oli yrittänyt kylän edustalla olevassa saaressa olleeseen Tykkikomppanian tukikohta Tehoon noin puoli viiden aikaan. Hyökkäys torjuttiin tykki-
KORVEN KAIKU 2017 13 VAHVAT OSAAJAT SAMAN KATON ALLA Lääkärikeskus Villus Yleislääkäri ja erikoislääkäripalvelut Sairaanhoitajan vastaanotto p. 013 521 559 Lieksan Fysiokeskus Fysioterapiapalvelut Hieronnat ft Tarja Oinonen p. 045 124 7424 kh Eila Oinonen p. 040 702 8473 Hyvinvoinnin Huoltoasema Jalkojenhoito, hieronta, ulkoilutus ja asiointipalvelut Kh, Lh, jalkojenhoidon AMT Leena Räsänen p. 044 741 9055 Yksi merijalkäväen käyttämistä veneistä. SA-kuva www.pankaboard.com ja jalkaväkiaseiden tulella. Vihollinen katkaisi puhelinyhteyden Ontajärvelle ja Jolmajoelle noin puoleksi tunniksi. Ajallinen sattuma oli, että Rukajärveltä oli lähdössä kello kolmelta 7./JR 52, joka oli tulossa vaihtamaan Jolmajoen suunnalla ollutta 6./JR 52:ta. Lähtö oli viivästynyt auto-ongelmien takia, mutta puolitoista joukkuetta pääsi heti liikkeelle. Suuri sattuma oli ollut se, että tuo autokolonna oli ajanut väärinkäsityksen takia aluksi Ontajärvelle, josta lähtiessään takaisin noutamaan luutnantti Koiviston komppaniaa Rukajärveltä havaitsivat vihollisen veneet. Siinä oli sotatuuria. Ensimmäiset Rukajärveltä lähteneet apuvoimat saapuivat Pälgäjärvelle 04.40. Kapteeni Setälä lähti osaston mukaan ja sai käskyn johtaa maihin nousseen vihollisen tuhoamisoperaation. Mukaan lähti kapteeni Puolanne RajaJP 2:sta. Hän oli tutustumassa erämaasotaan Rukajärven suunnalla. Noin viiden aikaan saatiin annettua tärkeä käsky Ontajärven eteläpuolella olleille joukoille. Luutnantti Leskisen tuli koota taisteluosasto, joka etenee Ontajärven kylään etelästä rantatietä, ottaa viholliseen kosketuksen ja estää sen etenemisen etelän suuntaan. Osastoon kuuluivat RajaJP 3:n ja III/JR 52:n jääkärijoukkueet, konekivääriryhmä III/JR 31:stä ja kaksi ryhmää työkomppaniasta. Kello 06.45 osasto havaitsi järvellä kylän eteläpuolella kolme venekuntaa vihollisia. Nämä tuhottiin. Seitsemän aikaan jäi osaston haltuun toistakymmentä vihollisen venettä. Vihollinen oli juuri osillaan vetäytymässä veneilleen, joten juuri oikeaan aikaan oli Osasto Leskinen paikalla. Taistelu alkoi ja vihollinen joutui vetäytymään Lajaanijoen yli kylän puolelle. Tässä tilanteessa vihollinen räjäytti sillan. Osasto Leskinen asettui puolustukseen Lajaanijoelle estäen vihollisen pääsyn sen eteläpuolelle torjuen useita vihollisen hyökkäyksiä. Osasto sai yhteyden kapteeni Setälän päävoimiin puoli yhdeksältä ja liitettiin mukaan saarrostusoperaatioon. Kapteeni Setälän apuvoimat saapuivat Ontajärven tienristeykseen kello 05.10 ja aloittivat taistelun päälle tunkevaa vihollista vastaan joukkue Korhosen kanssa. Setälä pyysi avuksi pioneereja, viestimiehiä ja ajoneuvoja haavoittuneille. Noin puoli seitsemän aikaan saapuivat vänrikki Rovala sulutusjoukkueineen ja Raja- JP 6:n viestiryhmä taistelualueelle. Noin seitsemältä saapui luutnantti Koivisto komppaniansa pääjoukon kanssa ja ilmoittautui kapteeni Setälälle. Viimeiseksi kello kymmenen saapui III/JR 52:n kranaatinheitinjoukkue. Näillä suomalaisilla joukoilla käytiin Ontajärven taistelu. Ontajärven taistelu Osasto Setälä pystyi työntämään vihollista kohti kylää ja se asettui puolustukseen hautausmaakukkulalle. Seitsemän jälkeen aloitti vihollinen vetäytymisen veneilleen, mutta törmäsi Osasto Leskiseen Lajaanijoen sillalla. Nyt oli vihollisosasto motissa. Se yritti etelään ja osillaan myös Lajaanijärven länsirannalle, mutta kaikki yritykset torjuttiin. Setälä sai yhteyden tukikohta Tehoon kahdeksalta ja Osasto Leskiseen puoli yhdeksältä. Setälän päävoimat kiristivät kranaatinheitinkeskityksin ja hyökkäyksin vihollista pienemmälle alueelle ja lopulta se keskittyi Lajaanijärven itärannan niemeen lähelle Lajaanijoen suuta. Kello viidentoista aikoihin vihollisen raskaat kranaatinheittimet tulittivat järven takaa kyläaluetta, mutta oma tykistö ja raskaat heittimet vastasivat tuleen ja lopettivat vihollisen ammunnan. Kranaatinheittimien tukemia hyökkäyksiä jatkettiin ja kello 17.30 pääsi Osasto Leskisen osia Lajaanijoen pohjoispuolelle, jolloin vihollisen mottialue supistui 150 x 100 metriseksi. Viimeinen hyökkäys tehtiin kello 20.00 ja motti laukesi kello 20.15, jolloin viimeiset viholliset räjäyttivät käsikranaatit allaan. Vain viisi vihollista antautui vangeiksi. Suomalaiset soturit myönsivät, että kovia sotilaita olivat. Mutta kovia olivat suomalaisetkin, koska monta aseveljeä oli jo taistelussa menetetty. Kaatuneita vihollisia löytyi kylän alueelta noin 150. Näistä seitsemän oli upseereita. Muutama vene pääsi järvelle, jossa ne kaikki miehistöineen tuhottiin tykki- tai kivääritulella. Kylään hyökänneen vihollisen merijalkaväen osaston vahvuus oli ollut noin 200 miestä, joista oli jäänyt vain yksi sananviejä eloon. Tämä soturi oli piiloutunut Lajaanijoen suun pensaikkoon ja ilmeisesti myös järveen suomalaisten tarkastuksien ajaksi. Seuraavan yön pimeyden turvin hän oli päässyt Ontajärven rantaan ja souteli löytämällään veneellä omalle itärannalleen. Suomalaisten omat tappiot olivat myös raskaat, 19 kaatunutta ja 37 haavoittunutta. Tiiksjärven Lentolaivue 14:n hävittäjät osallistuivat päivän kuluessa myös vihollisveneiden etsintään ja tuhoamiseen. Taistelupäivän kuluessa siirrettiin majuri Karhusen komentama III/JR 52 kokonaan varmuuden vuoksi alueelle. Se ryhmitettiin osittain varmistukseen Ontajärvelle ja osittain reserviksi Pälgäjärvelle. Mikä oli hyökkäyksen tarkoitus? Vihollisen syyskuun alun hyökkäykseen osallistui useita pataljoonia. Ontajärven pohjoispuolella hyökkäsi kenttävartioita vastaan arviolta kaksi pataljoonaa. Ne jatkoivat lähes koko päivän hyökkäyksiään, mutta suomalaisten puolustus piti. Kenttätykkipatterin ja kranaatinheitinkomppanian raskas tuli oli ratkaisevassa osassa. Sotilaallisessa mielessä 200-miehisen osaston lähettäminen yksinään kyseiseen tehtävään tuntuu epätodennäköiseltä. Alueen hyökkäyksillä oli laajempi tavoite, joka ei onnistunut siksi, että päävoimat eivät päässeet Ontajärven pohjoispuolitse vaikuttamaan tilanteeseen ja kylään hyökännyt osasto tuhoutui suomalaisten tehokkaiden ja nopeiden vastatoimien ansiosta. Ontajärven kylään hyökännyt osasto kuului Merijalkaväkiprikaatiin. Ei ole tiedossa, olisiko siitä ollut tulossa lisävoimia jos sillanpää olisi onnistunut. Vihollisen yritykset jatkuivat vielä seuraavana päivänä, 3.9. Silloin hyökkäsi useita satoja vihollisia Ontajärven eteläpuolella sijainnutta Jolmajoen kenttävartiolinjaa vastaan. Kenttävartio Mylly menetettiin, mutta vallattiin pian vastahyökkäyksellä takaisin. Vihollinen vetäytyi illalla huomattavia tappioita kärsittyään kenttävartiolinjan edestä. Myllyn menetykseen liittyy soturi Aukusti Sutisen legendaarinen lausahdus: Pakomme oli häpeällinen, mutta terveellinen luillemme. Tauno Oksanen Pub Icella Lieksa Teppanan Fysikaalinen hoitolaitos Fysioterapia Lymfaterapia Hieronta LPG Akupunktio LymphaTouch Vaikeavammaisten kuntoutus Veteraanikuntoutus Hoidot myös kotikäynteinä! Kuurnantie 7, 87200 Kajaani, puh. 044 062 9290 Otanmäen lääkintävoimistelu, puh. 044 068 6676
14 KORVEN KAIKU 2017 Suomenhevosten kunniakas sotasavotta Moni on nähnyt elokuvasta Tuntematon sotilas kohtauksen, jossa sotamies Korpela saa surmansa yrittäessään pelastaa kuormahevosta vihollisen maataistelukoneiden tulituksen keskeltä. Jättäkää hevosraukka tänne tapettavaksi! Korpela huutaa suivaantuneena, kun kukaan ei tule auttamaan kärryjen nostossa. Elokuva on näyteltyä draamaa, mutta kirjailija Väinö Linnan romaaniin on kirjattu historiallinen totuus: Sotamies piti hevosestaan huolta henkensäkin uhalla. Mutta hevoset eivät jääneet yksin. Ajajat jäivät luokse, pitelivät ohjaksia suupielestä ja pysyivät väistymättä paikallaan, vaikka viholliskoneet koukkasivat kaikki aseet leimuten päälakea hipoen. Ei siitä kunniamerkkejä herunut, mutta todellisia sankareita nuo hevosmiehet olivat. Jukka L. Mäkelä Itkusilmin erottiin Hevosen ja ihmisen kiintymyksen syvällisyys paljastui jo ennen talvisodan puhkeamista, kun valtio lain suomalla oikeudella otti pakolla maatiloilta 60 000 hevosta ylimääräisten harjoitusten aikana. Eräs hevosmies kertoo, että hän sai määräyksen ottaa itselleen hevonen hevosottopaikalta. Hän valitsi vireän yksilön ja istui jo sen rattailla, mutta alkoi ihmetellä, kun omistaja ei päästänytkään irti ohjista. Hevosmies kysyi mieheltä, oliko hevosessa jotain vikaa, ja silloin tämä vanha isäntä oli puhjennut kyyneliin. Isävainajani lähti viemään itkusilmin omaa kotikasvattiaan. Se oli meille lapsillekin raskasta, vaikka se oli eläin, mutta kyllä hiljaisuus syntyi, kun hevonen kotipihasta lähti tuntemattomalle taipaleelle ja sinne sen kohtalo määräsi kaatumaankin kuin sotilaan. Sotamies antoi annoksestaan Sotilaista suurin osa piti hevosista hyvää huolta. He jaloittelivat niitä kovilla yöpakkasilla ja hankkivat hevosille heinää ei kenenkään maalta jopa oman henkensä vaarantaen. Sotamies saattoi syöttää niille leipänsä ja jopa kuoria perunansa mahdollisimman paksusti, jotta hoidokille jäisi kuorissa enemmän syötävää. Kun joskus hevosille ei ollut mitään ruokaa, miehet antoivat niille osan omista leipäannoksistaan. Hevoset joutuivat tarpomaan itsensä hikeen ja sitten viettämään yönsä kovilla pakkasilla taivasalla. Niille laitettiin loimet selkään, ja miehet vartioivat, että loimet pysyivät päällä. Tietokirjailija, opetusneuvos Ilmari Ojala sanoo, että suomenhevonen oli rotuna ylivoimainen vaikeissa rintamaolosuhteissa, sillä sen kylmän ja nälän kestävyys oli aivan toista luokkaa lämminverisiin verrattuna. Hevonen pelasti ihmishenkiä Hevosen käyttäytymisestä vaaran paikoissa on useita ihmeellisiä kokemuksia. Jotkut hevoset oppivat suojautumaan vihollisen lentokoneilta maastoutumalla metsikköön, joku osasi heittäytyä matalaksi. Kun kranaatin äänestä kuuli, että lähelle tulee, pudotti liinakko polvilleen ja ajuri meni reen viereen pitkäkseen. Kun tilanne oli ohi, nousivat rauhallisesti ylös ja jatkoivat matkaansa, Vilho Hautasaari kertoo. Hevonen pelasti vaistoillaan suoranaisesti ihmishenkiä. Se saattoi aistia vihollisen väijytyksen ja näin hevosmies välttyi ajamasta surmansuuhun. Joskus hevonen vaistosi, mihin ammus tulee. Esimerkiksi erään kerran hevonen oli pysähtynyt yhtäkkiä kesken huoltoajon kieltäytyen jatkamasta matkaansa. Pian kranaatti oli iskeytynyt paikkaan, missä ajuri ja hevonen olisivat olleet, ellei hevonen olisi pysähtynyt. Hevonen saattoi omin neuvoin, haavoittuneena itsekin, tuoda haavoittuneen ja tiedottoman ajurin paikkaan mistä lähtivätkin. Ja monet kerrat hevosmies hevosineen pelasti haavoittuneet tiettömiltä taipaleilta tuomalla heidät purilailla lähimpään joukkosidontapaikkaan. Hevoset olivat myös inhimillisen herkkiä. Sodanajan kertomuksissa on useita mainintoja siitä, että hevonen itki. Näin se on voinut tehdä ikävöidessään kotiinsa. Eläin vaistosi, että taasen oli lähtö edessä. Setä kertoi: Mustan silmistä vuoti vesi virtanaan, se itki. Ja vedet ne tuli minunkin silmistäni, lisäsi setä lopuksi. Konilotta edisti tervehtymistä Sotavuodet olivat ankaria niin ihmisille kuin hevosillekin. Talvisodassa kuoli ja katosi 7 204 hevosta, haavoittumisia ja sairastapauksia kirjattiin 34 900. Jatkosodassa kuoli ja katosi 14 573 hevosta, haavoittumisia ja sairastumisia oli 71 000. Hevosen menehtyminen oli kova paikka rintamajermullekin. Lääkintäjoukoissa palvellut professori Klaus Järvinen on sanonut talvisotaa käsittelevässä TV-ohjelmassa: Kuulostaa järkyttävältä, mutta hevosen menetys saatettiin kokea pahempana kuin miehen menetys. Tunteet nelijalkaista asetoveria kohtaan saattoivat paljastua vain päiväkirjamerkinnöistä: 23.12.1939 klo 23.30 uskollinen Riku-ystäväni sai sankarikuoleman. Haavoittuneiden ja sairastuneiden hevosten hoitoon osallistui myös eläinlääkintälottia. Koulutettuja konilottia, kuten heidän lempinimensä kuului, oli kaikkiaan 250 lottaa. Parhaimmillaan heitä oli palveluksessa 120, joista puolet palveli sotatoimialueella kenttähevossairaaloissa ja puolet hevossairaaloissa. Konilotat tekivät uljaan työn. Heidän huolehtivaisuutensa ja hellyytensä edistivät hevosen tervehtymistä, Ilmari Ojala antaa tunnustusta. Tunteikas kotiinpaluu Sotahevosen paluu oli monelle tilalliselle erittäin tunteikas hetki. Paavo Taipale oli talvisodan jälkeen palauttamassa hevosia kotitiloilleen. Hän muistaa junakuljetuksen ajalta kaunismuotoisen ruskean työhevosen, jolla oli erityisen ystävällinen ja sosiaalinen luonne. Yhtäkkiä ystävällinen hevonen pisti päänsä rintalaudan yli ja kaulaansa venyttäen katseli radan läheisyydessä olevaa taloa yrittäen jopa tehdä ulospääsy-yrityksiä. Juna kuitenkin jatkoi vääjäämättä matkaansa. Oikein oli liikuttavaa katsoa tuota hevosta, kuinka lohduttomaksi se tuli. Vuolaat kyynelvirrat noruivat sen silmistä. Pää painui alas, eivätkä lohdutteluyritykseni tuntuneet helpottavan sen mielialaa. Pian saavuttiin Ylistaron asemalle, johon vaununi jätettiin. Siinä odotellessani Seinäjoelle menevää junaa seurasin hevosteni eleitä ja suhtautumista kotiin hakijoita kohtaan. Nuo mainitsemani rintamajermut matkasivat kotiin niin kuin mitään uutta ei olisi tapahtunut. Hermoherkkä polle sen sijaan oli omistajansa käsissä kuin uusi luomus. Iloisesti kirmaten se lähti kotilaidunta kohti. Pää alhaalla seisoi aitaan kiinnitettynä kyynelöinyt hevonen. Asemaa lähestyi pyörällä jo vanhanpuoleinen mies, ja iloinen hirnunta kajahti tuon murheellisen eläimen suusta. Isännän ja hevosen kohtaaminen oli katsomisen arvoinen ja liikuttava näky. Hyväilyt olivat molemminpuolisia ja helliä. Tiedustelin, oliko koti sielläpäin, mistä juna tuli ja vastaus oli myönteinen. Ja niin pääsi ruskea kotiin. Teksti: Jukka Timonen Kuvat: SA-kuva Hevoskuormastoa rämpimässä Karjalan korvissa kohti Rukajärveä Ontrosenvaarasta itään. SA-kuva
KORVEN KAIKU 2017 15 luonto arkkitehtuurissa Johtava eurooppalainen yritys massiivipuun tuotteille ja innovatiivisille rakennusratkaisuille Binderholz Nordic Oy Puuteollisuus Lieksassa Kevätniementie 7 FI-81700 Lieksa fon +358 20 7871 780 fax +358 20 7871 781 lieksa@binderholz.com Hevoslääkintälotta hoitaa hevosen jalkaa. SA-kuva Taisto Lehikoinen monessa mukana Syö ja syötä hevosesikin on hevosmiehen ensimmäinen käsky. Muonahevonen saa raskaan urakkansa jälkeen oman osansa tuomisista. Rukajärven suunta 1943. SA-kuva Lähteet: Hevosen ja ihmisen kumppanuus sota-aikana, FT Riitta-Marja Leinonen Oulun yliopisto. Suomen Hevostietokeskus ry järjesti Iisalmessa 2005 Suomenhevonen maanpuolustajana -seminaarin. Riitta-Marja Leinonen piti sekä puheen että laati artikkelin hevosen ja ihmisen kumppanuudesta sota-aikana Hevostietokeskus tilauksesta. Leinonen oli poiminut artikkeliinsa muun muassa ihmisten kokemuksia, joita oli kertynyt kirjoituskilpailusta. Materiaali koostuu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoon vuonna 1975 kerätystä aineistosta Hevoset sodassa 1939 1944. Suomenhevonen Suomen puolesta 1939 1945, toimittanut Ilmari Ojala, Karisto. lieksanuusiapteekki.fi Pielisentie 18 Lieksa p. 013 52103
16 KORVEN KAIKU 2017 Nuorisotapahtumat Perinneviikko Teema: 100-vuotisen itsenäisyyden kokemuksella yhdessä valoisaan tulevaisuuteen Ma 28. - ti 29.8. Alakoulujen sukkulaviestit koululaiskilpailujen yhteydessä. Raappana-viesti 4 x 100 m, yläkoulu - lukio - ammattiopisto Ke 30.8. Alakoulujen välinen tietovisailu Perjantai 1.9. klo 8 Varusmiehet vierailevat ammattiopistolla, Lieksan Keskuskoulun yläkoululla, lukiolla, Rantalan koululla ja Keskuskoululla INFO-piste avoinna Lauantaina 2.9. torilla klo 8 12 Sunnuntaina 3.9. kirkon aula klo 8 15 Ensiapupaikka sijaitsee lauantaina torin INFO-pisteessä ja kirkon aulassa ja sunnuntaina kirkon aulan INFO-pisteessä. Lämpimällä säällä muistakaa nauttia riittävästi nesteitä! Nähdään Kuhmossa 2018! 14. Divisioonan perinneyhdistys ry Nuoriso- ja perinnepäivät Lieksassa pe 1. su 3. syyskuuta 2017 Nuorisopäivä, Lieksan kulttuurikeskus, perjantaina 1.9. Klo 10.00 Klo 10.30 Lieksan tori, lauantaina 2. syyskuuta Klo 9.00 Klo 10.00 Klo 11.00 Klo 12.30 Klo 14.30 Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen kalustonäyttely klo 12:een Hornet-hävittäjien mahdollinen ylilento Avauspuhe, opettaja Juhani Ryynänen Seppelpartioiden lähettäminen Jotos-muistomerkille ja Raappana-puistoon Narvan marssi, Lieksan Nuorisopuhallinorkesteri Ruokailu torilla, 6 /henkilö Opastettu retki, lähtö torilta Rukajärventielle; Heinäjoen motti; Änäkäisen taistelupaikat; Jukolan motin kota; käynti Kivivaarassa rajamerkki 647:llä Talvi- ja jatkosodan taisteluhistoriaa Jukolan motin kodalla Rajasotilaskodin kanttiini auki kodalla Klo 17.00 Lähtö paluumatkalle Klo 19.00 Pienet kukkivat kummut -konsertti kulttuurikeskuksessa Lieksan Kirkkopuisto ja kirkko, sunnuntaina 3. syyskuuta Klo 9.30 Klo 10.00 Klo 11.30 Klo 13.00 Lipunnosto kulttuurikeskuksen edustalla Lieksan Nuorisopuhallinorkesteri, lauluryhmät Nuorisotapahtuma kulttuurikeskuksessa Alkusoitto Lieksan Nuorisopuhallinorkesteri Avaussanat everstiluutnantti Janne Myller; laulua Nuorisoryhmä A J Nuoren puhe Henriikka Kokkonen Kilpailujen palkintojenjako; musiikkiesitys Nuorisojouset Kunniakäynti ja seppeleenlasku sankarimuistomerkille Juhlajumalanpalvelus ev.lut. kirkossa ja ortodoksisessa kirkossa Ruokailu Lieksan kirkon peräsalissa, 6 /henkilö PÄÄJUHLA Avaussanat prikaatikenraali Jukka Sonninen Seppelpartioiden lähettäminen Narvan marssi Rakuunasoittokunta Lauluesitys Nuorisoryhmä A J Juhlapuhe puolustusministeri Jussi Niinistö Sotilaspoika Rakuunasoittokunta ja Samuli Pursiainen Jääkärimarssi Rakuunasoittokunta Nuoren puheenvuoro Henriikka Kokkonen Puolustusministeri Jussi Niinistö Isänmaalle, Terve Suomeni maa Lieksan ja Nurmeksen mieslaulajat Tervehdykset Lieksan kaupunki, Puolustusvoimat ja Rajavartiolaitos Oi kallis Suomenmaa, Finlandia Lieksan ja Nurmeksen mieslaulajat Palkitsemiset ja seuraavat perinnepäivät Veteraanin iltahuuto Lieksan ja Nurmeksen mieslaulajat, Lieksan Sotaveteraanikuoro, nuorisoryhmä, soolo Markku Korpinen, Rakuunasoittokunta Päätössanat opettaja Juhani Ryynänen Maamme-laulu Rakuunasoittokunta ja yleisö Päätöskahvit kirkon peräsalissa