NUORET MUKAAN MUUTOKSEEN nuorisovaltuustot kunnissa ja maakunnissa

Samankaltaiset tiedostot
Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke. Ainomaija Rajoo

NUORISOVALTUUSTOT Turvallisesti yhdessä

NUORTEN OSALLISUUS KERSOJEN KAHVITTAMISTA VAI AITOA VUOROVAIKUTUSTA? Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Riina Lumme, osallisuusasiantuntija

Nuoret maakuntia tekemässä - osallisuutta ja ideoita. Demokratiapäivä

Asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä maakuntalaiksi (HE 15/2017) eduskunnan hallintovaliokunta puheenjohtaja Kimi Uosukainen

Nuorisovaltuustotoiminta ja uusi kuntalaki

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05.

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Vuosi PKS LAPE Vuosikalenteri 2018

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

ETELÄ-SAVON NUORET VAIKUTTAJAT

Tulevaisuuden kunta parlamentaarinen työryhmä. Kimi Uosukainen, puheenjohtaja Helsinki

LAPE pre-seminaari Helsingissä Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä.

KESKI-SUOMEN NUORISOFOORUMI JYVÄSKYLÄSSÄ KLO 9-16

NUORTEN OSALLISUUS VAHVISTUU YHTEISTYÖSSÄ

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001

Sosiaaliturvayhdistykset maakuntien järjestöyhteistyötä rakentamassa. Sosiaaliturvayhdistysten perusteet

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Maakunnallinen vanhusneuvosto

Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Emilia Haapanen Jyväskylän nuorisovaltuuston puheenjohtaja

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Teimola Sari

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Teimola Sari

KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTO Esityslista

Keskiviikko klo Nuorisotilojen kokoushuone

Seurakehittäjien osaamisohjelma. Infotilaisuus 8.5.

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Näkökulmia maakuntavaalien viestintään

Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke

Lapsiystävällinen maakunta -pilotti. LAPE-päivät , Metsätalo

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Teimola Sari

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

MANU-ryhmä. Keski-Suomen maakunnallista nuorisovaltuustoa valmisteleva ryhmä

Tilanne Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Helmikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Loviisan joukkoliikenne tehdään yhdessä!

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

TAHE-projekti Kymenlaaksossa

Ajankohtaista TPY:ssä

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Maakuntien sote- ohjaus

PIHTIPUTAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

SyTy -kokonaisuus. Projektipäällikkö Nanna Miettunen /SyTy-hanke

LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA

Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli

NUORTEN maakunta A L L I A NSSIN M A A KUN TAVA A L I TAVOI T T EET 2018

ASUMISEN TUET KELASTA JOULUKUUSSA 2001

Länsi-Pohjan Ikäihminen toimijana-hankkeen aikataulu

Lapin sote-valmistelun tilannekatsaus

Maakunnallinen vanhusneuvosto Asema, tarkoitus, tehtävät

SOTE-LINJAUKSET Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja Sosiaalijohdon neuvottelupäivät

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Lapin Yrittäjät. Toimintasuunnitelma 2019

Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e)

LAPE-muutosagentin ja kuntaagentin haku

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

LAPE TYÖRYHMÄN ROOLI JA TEHTÄVÄT LAPE-OHJAUSRYHMÄ

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Sote-uudistuksen toimeenpano -pykälistä toiminnaksi

TYP ajankohtaisia asioita

Valinnanvapauslaki ja valinnanvapauspilotit

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

ALUEELLISET OHJAAMOT JA KOHTAAMO -PROJEKTI

Osallisuus ja maakunta. Tomi Kiilakoski Nuorisotutkimusverkosto

Asiakasvalikointi. Tiedotuskanavien vahvistaminen

Maakuntien tietoon pohjautuva arviointi

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella

Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa. Yritystieto-seminaari Tilastopäällikkö Reetta Moilanen

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

Transkriptio:

NUORET MUKAAN MUUTOKSEEN nuorisovaltuustot kunnissa ja maakunnissa

Tänään luvassa 1. Kimi Uosukainen: Nuorten vaikuttamisen vallankumous 2. Anna Hurmeranta: Nuorisovaltuustot kunnissa NYT! 3. Aleksi Koivisto: Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustaminen ja kehittäminen

Nuorten vaikuttamisen vallankumous Puheenjohtaja Kimi Uosukainen

Nuorten osallistuminen ja vaikuttaminen muutoksessa nuorisolaki (1285/2016) 1.1.2017 kuntalain (410/2015) siirtymäsäännösten päättyminen 1.6.2017 hallituksen esitys maakuntalaiksi (HE 15/2017) hallituksen esitys sote-järjestämislaiksi (HE 15/2017) valtion nuorisotyön ja -politiikan ohjelma "uusi" OPS = nuorten demokratiaoikeuksien vahvistaminen = toimintakulttuurin muutos?

Nuorisovaltuustot kunnissa NYT! Osallisuusasiantuntija Anna Hurmeranta

26 Nuorisovaltuustot Nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhma (nuorisovaltuusto) ja huolehdittava sen toimintaedellytyksista. Nuorisovaltuusto voi olla useamman kunnan yhteinen. Nuorisovaltuustolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitysta kunnan asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen, opiskeluun, elinympa ristoö n, asumiseen tai liikkumiseen seka muissakin asioissa, joiden nuorisovaltuusto arvioi olevan lasten ja nuorten kannalta merkitta via. Nuorisovaltuusto tulee ottaa mukaan lasten ja nuorten kuulemisen kehitta miseen kunnassa. Lasten ja nuorten kuulemisesta saä detaä n nuorisolain (72/2006) 8 :ssa.

Nuorisovaltuustojen sudenkuopat missä kunnat mokaavat? Ohjaus, perehdytys ja tunnustaminen Pelätään nuorten ääntä Aikuiset päättävät ja linjaavat Ei muisteta nuorten erityispiirteitä

Mitä nyt kuuluu nuorisovaltuustokentälle? Nuorisovaltuustoja tänään 247 kunnassa Toimintasääntöjen ja toiminnan hiontaa Syksyn toiminnassa: Vaaleja ja jäsenhankintaa Seminaareja ja päättäjätapaamisisa Avustusten ja palkintojen jakamista Nuorisovaltuuston käynnistämistä Koulutusta ja perehdytystä

Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustaminen ja kehittäminen Projektipäällikkö Aleksi Koivisto

Maakunnalliset nuorisovaltuustot HE15/17 maakunnan tulee asettaa nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi nuorisovaltuusto, jolle tulee antaa mahdollisuus vaikuttaa maakunnan lasten ja nuorten palveluja koskevien palvelujen toteuttamisen kaikkiin vaiheisiin. - Perustamishanke alkanut huhtikuussa 2017, rahoittajana OKM - Yhteistyökumppaneina Kuntaliitto, VM, STM, THL, OM, Allianssi - Kolme pilottimaakuntaa: UUSIMAA + KANTA-HÄME + POHJOIS-KARJALA

Hankkeella perustetaan maakuntanuvia Mikä nuoria kiinnostaa? Joukkoliikenne, nuorten mielenterveyspalvelut, työllisyys ja ympäristöteemat. Maakuntanuville tulee teemakokouksia ja kokeiluja. Maakuntannuville tulee toimintasääntö. Raportoi toiminnastaan maakuntahallitukselle. Toimikausi on lukuvuosi Kaikille kunnille ainakin yksi edustaja Koulutamme muita maakuntia keväällä 2018

Hankevuosi 2017 TOUKOKUU HEINÄKUU ELOKUU ELO-SYYSKUU 1. Liitto aloittaa hankkeen - Työntekijöiden rekrytointi. - Projektisuunnitelman luonti - Pilottien haku - Ohjausryhmän haku 2. Hankestartti maakuntaliittojen kanssa - esitellään hanke, sovitaan aikataulu 3. Hankkeen käytännön suunnittelua maakuntaliiton ja ohryn kanssa. 4. Maakuntajohdon kontaktointi LOKAKUU MARRASKUU MARRAS-JOULUKUU JOULU-TAMMIKUU 5. Manun aloitustapaaminen - paikalle kaikkien kuntien edustaja - tutustumista, koulutusta, suunnittelua. 6. Manun järjestäytymiskokous - Manut perustetaan. - puheenjohtajisto n valinta - medianäkyvyys 7. Manun toiminnan puitteet kuntoon - rahoitus ja toiminnan muut suuntaviivat. 8. Manun toiminta starttaa käytännössä - Kokeilut käyttöön!

KIITOS! Koulutukset, lisätiedot ja tapahtumat: www.nuva.fi @nuva_ry #nuvaperhe #maakuntanuvat