ONTUMAN ARVIOINTI LYPSYKARJASSA

ONTUMAN ARVIOINTI LYPSYKARJASSA Frans Lahdenranta Lisensiaatin tutkielma Kliinisen tuotantoeläinlääketieteen osasto Eläinlääketieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto 2010

SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 1 2 KIRJALLISUUSKATSAUS 1 2.1 Ontuman merkitys 1 2.2 Sorkan rakenne 3 2.3 Sorkkakuumeeseen liittyvät ontuman aiheuttajat lypsylehmällä 4 2.3.1 Anturahaavauma 5 2.3.2 Valkoviivan repeämä 6 2.3.3 Vertymät anturassa 7 2.4 Visuaaliset ontuman luokitusjärjestelmät 8 2.5 Teknologiset havainnointitavat 10 3 AINEISTO JA MENETELMÄT 12 3.1 Navetta ja eläimet 12 3.2 Visuaalinen ontuma-arviointi 13 3.3 Voimalevyt lypsyrobotissa 13 3.4 Sorkkateline 14 4 TULOKSET 14 4.1 Visuaalinen ontuma-arviointi 14 4.2 Voimalevyt lypsyrobotissa 15 4.3 Sorkkateline 17 5 POHDINTA 19 6 KIRJALLISUUSLUETTELO 23

1 JOHDANTO Nautakarjatalouden kehittyessä ja tuotantomuotojen muuttuessa ilmenee uudenlaisia vaatimuksia lypsylehmän terveydentilan tarkkailulle. Lypsylehmien ontumalla ja siihen liittyen sorkkasairauksilla on suuri merkitys lehmän hyvinvoinnille ja tuotannon taloudelliselle tulokselle. Ontuman tunnistamiseen on aiemmin tilatasolla käytetty visuaalista kävelyn arviointia (Sprecher ym. 1997). Tutkielman tarkoitus on verrata lehmän jalkojen painovoimaeroihin perustuvaa järjestelmää perinteiseen subjektiiviseen havainnointiin ontumien havaitsemisessa. Lisäksi tarkoituksena on käydä läpi yleisimmät ontumaa aiheuttavat sorkkasairaudet ja tarkastella muita käytettävissä olevia keinoja sorkkasairauksien havaitsemiseen. Tutkielman kokeellinen osuus suoritettiin Helsingin yliopiston Suitian yksikössä ja sen tavoitteena on selvittää kuinka hyvin painovoimaeroihin perustuvaa järjestelmä havaitsee ontuvat lehmät ja kuvata ontuman syitä tutkimukseen osallistuneilla lehmillä. 2 KIRJALLISUUSKATSAUS 2.1 Ontuman merkitys Lehmän ontuminen on sekä taloudellinen (Enting ym. 1997) että eläinten hyvinvointi ongelma. Ontuman syynä on lähes aina sorkkasairaus (Murray ym. 1996, Shearer & Van Amstel 2000) ja ontuminen on yksi yleisimpiä karjoissa esiintyviä sairauksia (Bergsten & Herlin 1996). Vauriot sorkassa ovat hitaita paranemaan, alttiita komplikaatioille ja niiden hoitaminen on kallista ja vaikeaa (Watson 2007). Sorkkasairauksiin liittyy epäsuoria kustannuksia suorien sorkkahoidon kustannusten lisäksi. Seurannaiskustannukset ovat lähes aina suurempia kuin suorat sorkkahoidon 1

kustannukset (Shearer & Van Amstel 2000). Ontuvan lehmän maitomäärässä havaitaan selvä väheneminen (Green ym. 2002, Hernandez ym. 2002, Rushen ym. 2004, Hernandez ym. 2005). Greenin ym. (2002) tutkimuksessa ontuvien lehmien maitomäärä putosi lypsykautta kohti keskimäärin 360 kilogrammaa verrattuna ontumattomiin lehmiin. Ontuvan lehmän hedelmällisyys heikkenee (Barkema ym. 1994, Sprecher ym. 1997, Green ym. 2002, Hultgren ym. 2004), sillä ontuminen pidentää keskimääräistä siemennysten aloitusajankohtaa poikimisesta mitattuna (Barkema ym. 1994). Sorkistaan sairas, ontuva lehmä joutuu useimmin muita herkemmin poistolistalle (Barkema ym. 1994, Sprecher ym. 1997, Watson 2007), mutta tosin Hultgren ym. (2004) eivät tutkimuksessaan havainneet yhteyttä anturahaavauman esiintymisen ja lehmän karjasta poistamisen välillä. Ontumisesta tekee hyvinvointiongelman siihen liittyvä kipu (Whay ym. 1997). Ontuman yleisyys karjoissa (Bergsten & Herlin 1996) korostaa ongelman merkitystä. Lehmän jaloissa sorkkasairauksia esiintyy useammin taka- kuin etujalkojen sorkissa. Sorkkasairauksista anturahaavaumalla on havaittu selvin yhteys kliiniseen ontumaan, mutta kaikki sorkkasairaudet eivät kuitenkaan aina aiheuta ontumaa (Manske ym. 2002). Sorkkasairauksista anturahaavauma ja valkoviivan repeämä ovat tärkeimmät ontuman aiheuttajat useimmissa karjoissa (Watson 2007). Sorkkasairauksia on havaittu esiintyvän Suomessa enemmän pihatoissa (Kujala ym. 2004). Kaikkien navetoiden määrästä pihattojen suhteellinen osuus on kasvanut tasaisesti (Karttunen & Peltonen 2000). Eläintä kohti käytettävissä oleva aika on vähentynyt (Karttunen 2002), jolloin yksittäisen ontuvan eläimen löytäminen ei ole yhtä todennäköistä kuin aiemmin ilman ontuma-arviointia. 2

2.2 Sorkan rakenne Naudan sorkka (Kuva 1) koostuu sarveissorkasta, sarveista muodostavasta kerroksesta, martosorkasta (coriumista) ja sorkkaluusta. Sarveissorkka yhtyy yläpuoliseen ihoon joustavasti kruununrajassa ja kannassa. Sarveissorkka koostuu keratinisoituneista epiteelisoluista. Sorkan seinämässä sarveissorkka muodostaa putkimaisen tubulaarirakenteen. Tubulaarirakenne syntyy sarveisaineeseen ruununrajan alapuolella olevista martosorkan papilloista. Seinämän sarveinen kasvaa alaspäin ja on kiinnittyneenä martosorkan laminaarisiin ulokkeisiin. Pohjassa sarveissorkka kasvaa myös martosorkan papilloista, jotka ovat kohtisuorassa sorkan pohjaan nähden. Pohjan sarveinen ei kiinnity sivusuunnassa martosorkkaan, jolloin laminaariulokkeita ei ole. Pohjan ja seinämän välissä on valkoviiva, joka on pehmeämpää sarveista ja antaa pohjan ja seinämän joustaa toisiinsa nähden. Valkoviiva on normaalisti sorkan heikoin alue. Valkoviivan sarveinen koostuu seinämän tubulaarisen sarveissorkan ja martosorkan välisestä lehtimäisestä sarveisesta, joka edesauttaa sarveissorkan kulkua kohti pohjaa sorkan seinämässä, sekä interdigitaalisesta sarveisesta, jota muodostuu ainoastaan valkoviivan kohdalla (Watson 2007). Sorkasta voidaan lisäksi erottaa tärkeimmät kudosrakenteet, joiden toimintaan ympäristötekijät ja ruokinta vaikutavat: sarveisainesta muodostava elävä epidermis, dermiksen ja epidermiksen liitos, dermis, dermiksen verisuonitus ja subkutis. Sorkkaa tukevat kollageenisäikeet sijaitsevat dermiksessä (Muelling 2009). 3

Kuva 1: Sorkan rakenne (Watson 2007) 2.3 Sorkkakuumeeseen liittyvät ontuman aiheuttajat lypsylehmällä Varsinaisista sorkkasairauksista anturahaavauma ja valkoviivan repeämä ovat tärkeimmät useimmissa karjoissa vaikka tartunnallisista sorkkasairauksista sorkkaalueen ihotulehduksen merkitys on lisääntynyt (Watson 2007). Kujalan ym. 2004 tutkimuksessa sorkka-alueen ihotulehduksen esiintyvyys suomalaisissa karjoissa oli 0,2 prosenttia kun taas anturahaavauma esiintyvyys oli 3,3 prosenttia ja valkoviivan repeämän 8,8 prosenttia kaikissa karjoissa ja pelkissä pihatoissa vastaavasti 3,3 prosenttia ja 15,7 prosenttia. Sorkkasairauksien jaottelussa on käytetty jakoa sekä aineenvaihdunnallisiin ja tartunnallisiin että ensi- ja toissijaisiin sorkkasairauksiin. Piilevän sorkkakuumeen on ensisijainen aineenvaihdunnallinen sorkkasairaus. Vertymät sorkan pohjassa ovat merkki piilevästä sorkkasairaudesta ja ne edeltävät usein anturahaavaumaa ja valkoviivan repeämää, jotka ovat toissijaisia aineenvaihdunnallisia sorkkasairauksia. Monien eri riskitekijöiden uskotaan nykyään vaikuttavan piilevän sorkkakuumeen 4

syntymiseen (Lischer & Ossent 1994, Mülling & Lischer 2002). Piilevälle sorkkakuumeelle altistavat tekijät ovat samalla altistavat myös sen seurannaissairauksille (Kujala ym. 2006). Toissijaiset sorkkasairaudet johtuvat martosorkan puristumisen aiheuttamasta iskemiasta ja nekroosista. Vaikka martosorkan puristumista aiheuttamaa mekanismia ei tunneta kokonaan, pidetään sorkkakuumeen kehittymisen keskeisenä osana sorkkaluuta tukevien kollageenisäikeiden pidentymistä, löystymistä tai elastisuuden lisääntymistä (Mülling & Lischer 2002). Kannatinmekanismin suoran vaurion takana on metalloproteinaasientsyymit, jotka tuhoavat sorkkaa tukevien ligamenttien kollageenia. Välittömiä syitä, jotka aiheuttavat näiden entsyymien toiminnan käynnistymisen, ei toistaiseksi tiedetä. Huomattavimmat altistavat tekijät metalloproteinaasientsyymien käynnistymiselle ja siten piilevälle sorkkakuumeelle ovat ympäristötekijät ja eläinten hyvinvointi (Kujala ym. 2006). 2.3.1 Anturahaavauma Anturahaavauma aiheuttaa tyypillisesti kliinisesti havaittavan ontumisen (Murray ym. 1996, Manske ym. 2002, Hultgren ym. 2004). Anturahaavauma syntyy piilevän sorkkakuumeen aiheuttamana (Kujala ym. 2006). Anturahaavaumassa sorkan pohjasta puuttuu sarveissorkka koko paksuudelta ja martosorkka on näkyvissä. Anturahaavauma esiintyy useimmiten takajalan uloimmassa sorkkapuoliskossa. Etujalassa anturahaavaumaa esiintyy hyvin harvoin, mutta tällöin se sijaitsee yleensä etujalan sisemmässä sorkkapuoliskossa. Tyypillisimmin anturahaavauma havaitaan vanhalla lehmällä (Kujala ym. 2006). Haavauma voi esiintyä missä kohtaa sorkan pohjaa tahansa. Tavallisesti anturahaavauma on kuitenkin sorkan keskiosassa lähellä sorkkaväliä tai sorkan kärjen lähellä (Kuva 2). Sorkkaluun tuennan häiriintyminen kollageenisäikeiden löystyttyä aiheuttaa painevaurion martosorkkaan. Tämä tapahtuu useimmiten poikimisen aikaan. Sorkkaluuta tukevat kollageenisäikeet kulkevat martosorkan tyviosasta sorkkaluun läheltä martosorkan lamelleihin. Sorkkaluun tukevien kollageenisäikeiden pettäminen aiheuttaa sorkkaluun kiertymisen ja painumisen alaspäin. Sorkkaluun kaudaaliosa, johon kiinnittyy syväkoukistajajänne, 5

putoaa useimmiten alaspäin, jolloin anturahaavauma syntyy tyypillisimpään kohtaan (Watson 2007). Kuva 2: Anturahaavauman esiintymisalueet sorkan pohjassa esiintymistodennäköisyyden mukaan numeroituna (Watson 2007) 2.3.2 Valkoviivan repeämä Valkoviivan repeämässä havaitaan pohjan ja seinämän sarveissorkan välisen alueen tummentuma, joka voi olla pistemäinen tai viivamainen. Yleisimmin muutos sijaitsee sorkan kaarevan ulkoseinämän keskiosassa, ulkoseinämän etuosassa tai aivan sorkan kärjessä (Kuva 3). Muutos jatkuu ylöspäin seinämän martosorkassa sarveissorkan alla sarveissorkkaa avattaessa. Valkoviivan vaurion syntymiseen vaikuttaa eniten valkoviivan sarveisen laatu. Lehmä altistuu tyypillisimmin poikimisen aikaan esiintyville riskitekijöille, jotka johtavat piilevän sorkkakuumeeseen (Kujala ym. 2006) ja edelleen sarveisen laadun heikkenemiseen. Sorkkaluun tuenta heikkenee ja sorkkaluu liikkuu alaspäin kuten anturahaavauman syntymässä. Sorkan seinämän ja pohjan liitoskohtaan voi tällöin 6

muodostua epänormaalia halkeamille alttiimpaa sarveista. Sorkkaluun takaosan putoaminen aiheuttaa sorkkaluun kiertymisen aksiaalisesti. Sorkkaluun ulkoreuna painaa seinämän sarveista, jolloin valkoviivaan syntyy verenpurkaumia. Poikimisen yhteydessä lehmän ravintoaineiden käyttö ja tarve lisääntyvät. Hivenaineista biotiinin puutteella saattaa olla vaikutusta heikomman sarveisen muodostumiseen valkoviivan alueelle. Valkoviivan alueen sarveisaineen ollessa jo heikentynyttä lehmän jalan liike rasittaa normaalia enemmän valkoviivan aluetta. Sorkan seinämän ja pohjan sarveisen välinen epänormaali liike voi lisätä heikomman sarveisen muodostumista sekä synnyttää halkeamia valkoviivan rakenteeseen. Heikentynyt valkoviiva on altis myös vierasesineiden tunkeutumiselle (Watson 2007). Kuva 3: Valkoviivan repeämän esiintymisalueet sorkan pohjassa esiintymistodennäköisyyden mukaan numeroituna (Watson 2007) 2.3.3 Vertymät anturassa Vertymillä anturassa tarkoitetaan sorkan pohjassa esiintyvää punertavaa yksittäistä tai laajempaa aluetta. Vertymät ovat merkki vauriosta ja sen aiheuttamasta verenvuodosta 7

sarveisainetta muodostavassa kerroksessa. Vertymiä pidetään oireena piilevästä sorkkakuumeesta ja mahdollisesti alkavasta toissijaisesta sorkan sairaudesta, joko anturahaavaumasta tai valkoviivan repeämästä. Sorkkakuumeesta on todennäköisimmin kyse, kun vertymä sijaitsee anturahaavalle tai valkoviivan repeämälle tyypillisellä alueella. Vertymä voi johtua myös ulkoisesta vammasta tai iskusta. Pelkkä vertymä ei yleensä aiheuta lehmän ontumista (Watson 2007). 2.4 Visuaaliset ontuman luokitusjärjestelmät Visuaaliset ontuman luokitusjärjestelmät pohjautuvat lehmän ontuman arviointiin ihmisen suorittamana. Useimmat järjestelmät on tarkoitettu käytettäviksi pihatossa tai laitumella oleville lehmille. Niissä arvioidaan lehmän seisoma-asentoa, pään liikettä, kävelyä ja eri jalkojen kykyä kantaa painoa. Manson ja Leaver (1988) esittelivät tällaisen 9-portaisen asteikon ontuman luokitteluun. Luokitteluarvot ovat alkaen ontumattomimmasta 1-0, 1-5 ja 2-0 päättyen selvimmin ontuvan arvoon 5-0. Sprecher ym. (1997) julkaisivat vastaavan viisiportaisen asteikon (Taulukko 1) arvoilla 1-5. Muut tutkimukset ovat esitelleet muunnoksia tästä 5-portaisesta asteikosta (Winckler & Willen 2001, Haskell ym. 2006, Rajkondawar ym. 2006). Asteikoiden mukaan kliinisestä ontumasta on kyse, kun arvo on yhtä suuri tai suurempi kuin kolme. Eri tutkimukset ovat havainnoineet luokitusjärjestelmien käytettävyyttä ja monet ovat päätyneet hyviin tuloksiin. Winckler & Willen (2001) totesivat, että visuaalisella 5- portaisella asteikolla suoritetut havainnot ovat hyvin toistettavissa. Hyvä toistettavuus vaatii toisin havainnoijien koulutusta. Engel ym. (2003) havaitsivat visuaalisen ontuman arvostelun luotettavuuden lisääntyvän, jos havainnoijien vaihtuvuus pysyy vähäisenä ja arvosteluasteikon yhteneväisyys varmistetaan täydentävällä koulutuksella ennen varsinaista havainnointia. Flowerin & Wearyn (2006) tutkimuksessa havainnoijien väliset arvosanat olivat yhtenevimmät arvosteluasteikon yläpäässä ja he päättelivät lievästi ontuvien lehmien havainnoinnin olevan vaikeinta. Kokeneiden havainnoijien lisäkoulutuksella on Thomsenin ym. (2008) mukaan vain pieni vaikutus eri 8

havainnoijien välisten tulosten yhteneväisyyteen. March ym. (2007) tutkimuksessa taas tehokkaalla koulutuksella saatiin merkittävä lisäys havainnoijien väliseen luotettavuuteen, kun havainnoijat olivat kokemattomia. Erimielisyys havainnoijien välillä voi aiheuttaa ongelman visuaalisessa ontuma-arvioinnissa (Flowerin & Wearyn 2006). Parressa seisovan lehmän ontuman arviointi perustuu selän ja takajalkojen asentoon. Selän köyristyminen ja takajalkojen sorkkien osoittaminen ulospäin yhdistetään ontumaan (Zurbrigg ym. 2005, Leach ym. 2009). Leachin ym. (2009) esittelemässä parsilehmän ontuman arviointijärjestelmässä keskitytään takajalkojen toimivuuden seurantaan. Havaintojen suorittamiseksi vaaditaan käytännössä kahta ihmistä, joista toinen liikuttaa lehmää toisen havainnoidessa (Taulukko 2). Leach ym. (2009) totesivat järjestelmän toimivaksi parsinavetoissa joskaan ei yhtä hyväksi kuin liikkeessä suoritettu ontuma-arviointi. Parsinavetoissa käytettävien ontuman luokitusjärjestelmien merkitys vähenee yhdessä parsinavetoiden määrän kanssa, sillä pihattojen suhteellinen osuus on ollut tasaisessa kasvussa (Karttunen & Peltonen 2000). Taulukko 1: Ontuman arvosteluasteikko liikkuvan lehmän määritykseen, arvosana ja sitä vastaava havainto (Sprecher ym. 1997) (LS=locomotion scoring) LS (locomotion scoring) Visuaalinen havainto 1 Lehmä seisoo selkä suorana ja kävelee normaalisti 2 Lehmä seisoo selkä suorana; kävellessä selkä on kaarella 3 Lehmän selkälinja on koko ajan kaarella; kävely on epänormaalia, askel on tihentynyt 4 Lehmän selkälinja on koko ajan kaarella; ontuu selvästi jotain jalkaa, jolle varaa painoa seistessä; kävelee askel kerrallaan 5 Ontuu pahasti jotain jalkaa, jolle ei varaa painoa; selkälinja on koko ajan kaarella 9

Taulukko 2: Ontuman määritys parressa seisovalta lehmältä (Leach ym. 2009) Ontuman määritys parressa seisovalta lehmältä: Kahden tai useamman havainnon esiintyminen määrittää lehmän ontuvaksi 1. Säännöllinen, nopeutunut painonsiirto jalalta toiselle 2. Jalan kiertyminen sivusuunnassa 3. Seisominen vain osittain sorkalla, seisominen vain toisella sorkkapuoliskolla 4. Yhden jalan lepuuttaminen selvästi muita jalkoja enemmän 5. Epätasapainoisesti jakautunut painonsiirto lehmää liikutettaessa sivulta toiselle 6. Nopeutunut toisen jalan liike, jolle pyrkii saamaan painoa pois vastakkaiselta jalalta 7. Haluttomuus varata painoa jollekin jaloista 2.5 Teknologiset ontuman havainnointikeinot Teknologisella ontuman havainnointikeinolla tarkoitetaan menetelmää, jossa laite suorittaa tarvittavan mittauksen ihmisen sijasta. Menetelmille on tarvetta, sillä karjakoot ovat Suomessa kasvaneet ja eläintä kohti käytettävissä olevan aika vähentynyt (Karttunen 2002). Karjanomistajat aliarvioivat ontuvien lehmien lukumäärän ilman erillistä koulutusta (Rushen ym. 2004). Taloudelliset tappiot ovat pienempiä, jos ontuminen havaitaan ajoissa (Espejo ym. 2006). Rajkondawar ym. (2006) mittasivat lehmän jalkojen aiheuttamaan pystysuuntaista voimaa lehmän liikkuessa. Kaksi rinnakkaista painovoimalevyä mittasivat kukin joko vasemman- tai oikeanpuoleiset jalat. Lehmän kävellessä levyllä askel jaetaan kahteen osaan, painoa kantavaan vaiheeseen ja heilahdusvaiheeseen. Painovoimalevyjen sähköisestä informaatiosta saatiin tietokoneen välityksellä tiedot jalkojen aiheuttamista painovoiman vaihteluista ja jalkojen kosketusajoista mattoon. Näistä tiedoista Rajkondawar ym. (2006) muodostivat viisi ns. jalkamuuttujaa, joita he vertasivat visuaaliseen havaintoon ja sorkkalöydöksiin 10 holsteinlehmällä. Jalkamuuttujissa havaittiin keskimäärin samansuuntainen muutos visuaalisella havainnoilla ontuviksi 10

todetuilla lehmillä. Tutkimuksessa mikään jalkamuuttuja ei yksinään pystynyt erottamaan ontuvia ontumattomista, mutta kaikkien muuttujien yhtäaikaisella käytöllä erotus on mahdollista. Rajkondawarin ym. (2006) mukaan kaikkien jalkamuuttujien laskenta lisää menetelmän kustannuksia. Rajkondawar ym. (2006) totesivat lisäksi tulostensa tukevan Scottin (1989) tutkimuksen löydöksiä. Scott (1989) myös havaitsi tutkimuksessaan suurta vaihtelua sorkan alustaan kohdistamissa voimissa lehmän kävellessä riippumatta lehmän ontuma-arvosanasta. Bicalho ym. (2007) käyttivät kaupallista Stepmetrix -menetelmää. Menetelmässä lehmä kävelee vapaasti läpi laitteistosta, joka on asennettuna lehmän kulkuväylälle. Valmistajan ohjeiden mukaan mittaus on hyvä suorittaa lehmän poistuessa lypsyasemalta. Tällöin jokainen lehmä tunnistetaan ja mitataan askellukseen kulunut aika ja askelvoima. Tulos ilmoitetaan tietokoneohjelmassa. Tutkimuksessa verrattiin menetelmää koulutettujen eläinlääkäreiden 600 lehmälle antamiin ontuma-arvosanoihin. Eläinlääkärit onnistuivat selvästi Stepmetrix-menetelmää paremmin ontuman tunnistamisessa. Stepmetrix jätti tunnistamatta ontuvia lehmiä. Bicalho ym. (2007) pitivät menetelmää lupaavana mutta jatkokehitystä vaativana. Neveux'n ym. (2006) tutkimuksessa käytettiin 12-15 holsteinlehmää koeasetelmasta riippuen. Tutkimuksessa ei ollut mukana kliinisesti ontuvia lehmiä. Neveux ym. (2006) mittasivat neljällä painovoimalevyllä jalkojen sorkkien aiheuttamaa pystysuuntaista voimaa lehmän seisoessa. Mittauslaite sijaitsi normaalia käytäväpintaa ylempänä. Lehmä kerrallaan ohjattiin erikseen häkkiin ja levylle mittausta varten. Lehmien jalkojen alla olevaa alustamateriaalia vaihdettiin. Tällöin lehmien todettiin siirtävän painoa pois jalalta, joka on epämukavalla alustalla vastakkaiselle jalalle. Epämukava alusta on rinnastettavissa kipuun, joten tutkimuksen loppupäätelmänä oletettiin levyn toimivan myös sorkkasairailla lehmillä. Songin ym. (2007) menetelmä pohjautui videokuvaukseen. Tutkimuksessa käytettiin 15 holsteinlehmää, jotka yksitellen kävelivät käytävää pitkin. Kävely kuvattiin videolle, joka pilkottiin tietokoneavusteisesti yksittäisiksi kuviksi. Kuvista tunnistettiin kukin 11

sorkka ja sorkille määritettiin sijaintia kuvaamaan pysty- ja vaakasuuntaiset koordinaatit. Sijaintitietojen perusteella sorkille määritettiin liikeradat. Liikeratoja verrattiin sorkan normaaliin liikerataan. Videokuvauksen aikana neljä koulutettua havainnoijaa arvostelivat lehmien kävelyn visuaalisella ontuma-asteikolla (Winckler & Willen 2001). Kaksi havainnoijaa arvosteli lehmien kävelyn myöhemmin vielä kuvatulta videolta. Näitä yhteensä kuutta visuaalisen ontuma-arvioinnin tulosta verrattiin videokuvauksella saatuihin sorkan liikeratoihin. Tutkimuksen lehmien visuaaliset ontuma-arvosanat olivat väliltä 1.2-4.8 Wincklerin ja Willenin (2001) asteikolla. Selvästi ontuvia lehmiä oli mukana kolme. Song ym. (2007) havaitsivat selvän yhteyden normaalista poikkeavan liikeradan ja annettujen ontuma-arvosanojen välillä. Songin ym. (2007) mukaan käytetty menetelmä vaatii jatkossa sorkan lisäksi koko lehmän liikkeiden tunnistusta, jotta erikokoisten lehmien havainnointi olisi mahdollista. Lehmän ontumaa voi arvioida myös epäsuorasti sorkan alustaan jättämistä jäljistä (Telezhenko ym. 2005). Menetelmä on verrattavissa teknologisiin keinoihin jälkien mitattavuuden perusteella ja Telezhenko ym. (2005) totesivat sen olevan sopiva tutkimuskäyttöön. 3 AINEISTO JA MENETELMÄT 3.1 Navetta ja eläimet Tutkimukseen käytettiin Helsingin yliopiston Suitian yksikköä talven 2005-2006 aikana. Navetta oli pihattonavetta ja lehmät lypsettiin kahdella lypsyrobotilla (DeLaval). Pihatossa oli kiinteäpohjaiset betoniset käytävät. Toinen käytävä oli ruokintapöytää vasten ja toinen makuuparsien välillä. Lantakäytävät piti puhtaana lantaraappa. Lehmillä oli käytössä parrenerottajilla ja kumimatoilla varustetut makuuparret. Tutkimuksessa oli mukana 50 holstein-friisiläistä lehmää, jotka käyttivät toista navetan kahdesta lypsyrobotista. 12

3.2 Visuaalinen ontuma-arviointi Tutkimuksen aikana lehmät kävelytettiin kuudesti kahden viikon välein ja seitsemännen kerran kahden kuukauden kuluttua navettaan rakennettua havainnointikäytävää pitkin. Käytävä kulki lantakäytävältä ruokintapöydän yli vanhaan lypsyaseman kokoomatilaan. Lehmät siirrettiin ensin havainnointikäytävää pitkin lypsyaseman kokoomatilaan. Jokainen lehmä päästettiin kokoomatilasta yksitellen kävelemään käyttäen samaa havainnointikäytävää. Lehmän kävelyä arvioitiin sivulta katsoen. Lehmän ja arvioijan välissä oli ketju lehmän ohjaamiseksi. Kävelyn ja seisomisen arvioinnissa käytettiin 5- portaista ontuma-asteikkoa (Sprecher ym. 1997). Kävelyä oli arvioimassa 2 tai 3 eläinlääkäriä tai eläinlääketieteen opiskelijaa sekä yksi kokenut navetan työntekijä. Yhden tutkimuskerran 49 lehmän arvioinnista laskettiin 3 havainnoijan ontumaarvosanojen korrelaatio. 3.3 Voimalevyt lypsyrobotissa Lypsyrobotin lattiaan oli asennettu lehmän painojakaumaa mittaavat voimalevyt (Tedea- Huntleigh 1510). Voimalevyt olivat olleet robotissa mittauskäytössä toukokuusta 2004. Tässä tutkimuksessa käytetyt voimalevyjen mittaustulokset ovat talven 2005-2006 aikana suoritetun ensimmäisen ja kuudennen kävelytyskerran väliseltä ajalta. Voimalevyjä oli neljä kappaletta, joista kukin mittasi yhtä jalkaa. Mittaaminen käynnistyi robotin aloitettua lehmän lypsämisen ja se päättyi lypsyn loputtua. Voimalevyt nollaantuivat automaattisesti eri lehmien välillä. Lehmän painojakauman vaihtelut tallentuivat voimalevyiltä neljän vahvistimen (Spider, HBM) kautta tietokoneelle. Tietokoneella ollut mittausohjelma oli tehty Testpoint-ohjelmiston avulla. Voimalevyjen mittaustekniikka, aineiston käsittely ja raja-arvojen määrittäminen on esitelty tarkemmin julkaisuissa Pastell ym. (2006, 2008). Voimalevyiltä tietokoneelle tallennetuista tiedosta saatiin selville lehmän yksilötunniste, yksittäisen jalan aiheuttama keskimääräinen painovoima, koko lehmän paino, eri painojen hajonta ja potkujen lukumäärä. Lehmän ontuman määrittely perustui takajalkojen keskimääräisten 13

painovoimien eroon. Epäsymmetrisen painojakauman on todettu viittaavan hyvin todennäköisesti ontumaan (Rajkondawar ym. 2002, Neveux ym. 2006). Takajalkojen painovoimaeroa havainnollistettiin niiden suhteella (LWR, leg weight ratio). Lehmät määritettiin tämän suhteen avulla ontumattomaksi, lievästi ontuvaksi tai selvästi ontuvaksi. 3.4 Sorkkateline Kävelytyksessä asteikon arvosanan 3 tai suuremman yhdeltäkin havainnoijalta saaneet lehmät tutkittiin sorkkatelineessä. Sorkkatelinetutkimusta varten valitut lehmät siirrettiin visuaalisessa ontuma-arvioinnissa käytettyyn lypsyaseman kokoomatilaan. Sorkkateline sijoitettiin havainnointikäytävälle. Sorkkatelinetutkimus suoritettiin joko samana päivänä tai parin päivän kuluessa visuaalisesta ontuma-arvioinnista. Sorkkatelineeseen otettiin lisäksi viitenä tutkimuskertana muutamia ontuma-arvosanan 1-2 saaneita lehmiä. 4 TULOKSET 4.1 Visuaalinen ontuma-arviointi Lehmien kävelytyksiä arvioitiin 7 kertaa (315 havaintoa). Keskimäärin yhdellä kertaa lehmiä arvioitiin 45 robotin 50 lehmästä. Visuaalisen ontuma-arvosanan LS 1 sai keskimäärin 23 lehmää (50%), arvosanan LS 2 seitsemäntoista lehmää (37%), arvosanan LS 3 neljä lehmää(9%) ja arvosanan LS 4 kaksi lehmää (4%). Yksinkään lehmä ei saanut arvosanaa LS 5. Eri havainnoijien antamista arvosanoista laskettiin keskiarvot, jotka pyöristetiin normaalin tavan mukaan lähimpään kokonaiseen arvosanaan. Kuvassa 4 esitettään visuaalisen ontuma-arvioinnin arvosanojen prosenttiosuudet. Kolmen havainoijan korrelaatiot yhdeltä tutkimuskerralta olivat 62, 66 ja 75 prosenttia. 14

50% 37% 9% 4%0 % 5 4 3 2 1 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Kuva 4: Tutkimuskertojen keskimääräinen visuaalisten ontuma-arvosanojen jakauma (LS 1=ei ontumaa, LS 5=selvä ontuma) 4.2 Voimalevyt lypsyrobotissa Visuaalisen ontuma-arvioinnin suorittamisen aikana voimalevyiltä saadun takajalkojen painosuhteen mukaan 50 lehmästä 16 (32%) oli selvästi ontuvia ja 12 (24%) lievästi ontuvia. Kuvassa 5 on nähtävissä voimalevyn perusteella ontuvien prosenttiosuudet. 44% 24% 32% Selvä ontuma Lievä ontuma Ei ontumaa 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Kuva 5: Ontuvien lehmien jakauma voimalevyn perusteella kuuden tutkimuskerran ajalta 15

Visuaalisen ontuma-arvioinnin ja voimalevyjen tuloksia verrataan taulukossa 3. Voimalevy ei havainnut kolmea nivelsairaustapausta. Sorkkasairauksista voimalevy havaitsi kaikki lukuun ottamatta tapausta, joissa molemmissa takajaloissa oli yhtä aikaa anturahaava. Taulukko 3: Erot visuaalisen ontuma-arvioinnin ja voimalevyjen välillä Havaittiin ensin Ontuman syy Voimalevyillä Visualisella ontumaarvioinnilla Valkoviivan repeämä 4 Anturahaava molemmissa takajaloissa Sorkan liikakasvu takajaloissa Anturahaava toisessa takajalassa Anturahaava toisessa takajalassa ja valkoviivan repeämä toisessa Nivelsairaus 1 Väärä positiivinen, ei ontunut Ei selvää syytä, vanha lehmä Valkoviivan repeämä ja anturahaavauma Anturahaavauma molemmissa takajaloissa 1 1 1 1 Löydettiin vain Voimalevyillä 2 1 1 Visuaalisella ontumaarvioinnilla Nivelsairaus 3 1 16

4.3 Sorkkateline Sorkkatelineessä tutkimuskertoja oli yhteensä 104. 11 lehmää tutkittiin telineessä kahdesti ja 15 lehmää useammin kuin kahdesti. 46 lehmää kävi telineessä kerran. Sorkkatelinetutkimuksista 44 tutkimuskertaa suoritettiin lehmille, jotka saivat edeltävässä ontuma-arvioinnissa arvosanan LS 3-5. Nämä tutkimuskerrat jakaantuivat 24 lehmälle. Yleisin ontuman aiheuttaja oli anturahaavauma 38%:lla (Kuva 7). Seuraavina tulivat valkoviivan repeämä (9%) ja epänormaalisti kasvanut sorkka (9%). 44%:lle ontumista oli hankala määrittää yksittäistä ontuman syytä. Näistä lehmistä osalla havaittiin vertymiä, lievää valkoviivan erottumista, nivelsairauksia ja lopuilla ei havaittu mitään näkyvää syytä. 38% 44% Anturahaavauma Valkoviivan repeämä Epänormaalisti kasvanut sorkka Muu syy (nivelet, vertymät)/ei selvää näkyvää syytä 9% 9% Kuva 6: Löydökset sorkkatelineessä tutkituista 44 lehmästä 17

Sorkkalöydösten esiintyvyys koko karjassa saatiin suhteuttamalla sorkkatelinetutkimusten löydökset tutkittujen eläinten määrään (Kuva 7). Keskimäärin yhdellä tutkimuskerralla lehmiä oli mukana 45. Lehmiä, joilla havaittiin anturahaavauma, oli keskimäärin 1,5. Valkoviivan repeämä oli keskimäärin 3,8 lehmällä. Lehmiä, joilla kyseessä oli muu syy kuten vertymä tai nivelsairaus, havaittiin 5 tai 6 (5,8). 3% 8% 12% 77% Anturahaavauma Valkoviivan repeämä Muu syy Ei ontumaa/ei tutkittu Kuva 7: Sorkkalöydösten esiintyvyys tutkitun karjan keskimäärin havainnoiduissa 45 lehmässä 18

5 POHDINTA Tutkimuksen aikana voimalevy määritti suuremman osan lehmistä ontuviksi kuin visuaalinen ontuma-arviointi. Visuaalisessa ontuma-arvioinnissa, ontuma-arvosanalla 3-5, ontuvia lehmiä oli 13 prosenttia. Voimalevyillä vastaava osuus, selvästi ontuvat, oli 32 prosenttia. Suuremman osuuden saattaa selittää voimalevyn painovoimaeron rajaarvojen määrittäminen siten, että varmasti kaikki ontuvat tulevat havaituiksi. Vaarana on väärien positiivisten havaintojen lisääntyminen, joita havaittiin kuitenkin vain kaksi kappaletta. Greenin ym. (2002) tutkimuksessa sorkistaan sairas lehmä aiheutti tuotantotappioita ennen kuin ontuma havaittiin. Tämän perusteella voisi olla myös mahdollista, että voimalevy havaitsee takajalkojen painojakauman muutoksen ennen kuin lehmä on luokiteltavissa visuaalisesti ontuvaksi. Samassa tutkimuksessa ontuvan havainnoinnin suoritti kuitenkin karjanomistaja, jolloin ontuma olisi todennäköisesti ollut muilla keinoin aiemmin havaittavissa. Tässä tutkimuksessa voimalevyiltä saatu tieto rajoittui vain ontuvien lehmien lukumääriin. Voimalevyiltä saanut yksilöidyt arvosanat mahdollistaisivat luotettavamman vertailun visuaalisen ontuma-arvioinnin arvosanoihin. On mahdollista, että lehmä, joka määrittyi painovoimasuhteella ontuvaksi, ei arvosteltu ontuvaksi visualisella ontuma-arvioinnilla. Visuaalisen ontuma-arvioinnin suorituksessa tärkeintä on tuntea hyvin ontumaarvosanan LS 3 vaatimukset. Eri havainnoijien tulokset ovat tämän jälkeen todennäköisemmin yhtenevät (Winckler & Willen 2001). Visuaalisessa ontumaarvioinnissa tutkimuksessa oli hankaluutena lehmät, jotka juoksivat käytetyn havaintoalueen läpi. Näistä lehmistä tehty arvio varmistettiin uudella havainnoinnilla niiden siirryttyä pihattokäytävän puolelle ja rauhoituttua. Laajemmassa mittakaavassa suoritetussa visuaalisen ontuma-arvioinnin tutkimisessa olisi hyvä käyttää arviointiin reittiä, jota lehmät käyttävät päivittäin. Tämä vaatii lisäjärjestelyjä tilojen suhteen. Havaintokäytävän laitarakenteiden tulee olla lehmää ohjaavia, mutta samalla 19

mahdollisimman vähän näkökenttää haittaavia. Parsinavetoissakin suoritetun visuaalisen ontuma-arvioinnin tulisi perustua myös liikkuvalta lehmältä suoritettuun arviointiin kuten Leach ym. (2009) tutkimuksessaan totesivat. Voimalevy ei havainnut molemmissa takajaloissa samanaikaisesti ollutta anturahaavaumaa. Le Fevren ym. (2001) havaitsivat anturahaavauma olevan useammin yhtä aikaa molemmissa takajaloissa verrattuna valkoviivan repeämään. Molempien sorkkien ollessa kivuliaita lehmän paino jakaantui tasaisesti eikä aiheuttanut riittävää painovoimaeroa. Sorkkasairaudet ilmenevät useammin takajaloissa (Manske ym. 2002) ja siksi niiden painovoimaeroa käytetään voimalevymenetelmässä ontuman määritykseen (LWR, leg weight ratio). Molemminpuolinen sorkkasairaus saattaisi olla havaittavissa kaikkien neljän jalan painovoimien suhteen arvioinnilla, mutta todennäköisesti vain sorkkasairauksien ollessa etusorkissa. Neveux'n ym. (2006) mukaan ontuman aiheuttajan sijaitessa molemmissa etujaloissa painoa siirtyy takajaloille. Painoa ei kuitenkaan siirry etujaloille ontuman aiheuttajan ollessa molemmissa takajaloissa (Neveux ym. 2006). Etu- ja takajalkojen välisen painojakauman muutoksen käytettävyyden esteenä saattaa myös olla utareen täyttymisasteen vaikutus. Utareen lähes koko maitomäärä kuormittaa takajalkoja (Chapinal ym. 2009). Tällä hetkellä näyttääkin siltä, että ontumien kattava havainnointi vaatii molempien menetelmien käyttöä. Pastell ym. (2006, 2008) esittelivät tässä tutkimuksessa käytetyn menetelmän mitata seisovan lehmän painojakauma voimalevyillä ja sen käytön ontuman arviointiin. Vastaavan kaltaista seisovalle lehmälle tarkoitettua painojakaumaa mittaavaa menetelmää ovat käyttäneet Neveux ym. (2006), Carvalho ym. (2005), Chapinal ym. (2009), mutta eivät ontuman arviointiin. Rajkondawarin ym. (2006) ja Bicalhon ym. (2007) tutkimuksissa teknologinen ontuman havaitseminen perustui lehmän jalan aiheuttamien voimien mittaamiseen lehmän liikkuessa. Liikkeessä suoritettu mittaus on menetelmänä monimutkaisempi. Rajkondawar ym. (2006) totesivat ettei tutkimuksessa voimalevyltä saatu yksittäinen mitattava arvo riitä ontuman luokittelemiseen. Scottin (1989) tutkimuksessaan tekemät löydökset tukevat Rajkondawarin ym. (2006) 20

päätelmää. Bicalho ym. (2007) käyttivät kaupallista Stepmetrixiä, joka havaitsi tutkimuksessa visuaalista ontuma-arviointia huonommin ontuvat lehmät. Stepmetrixin ongelmana oli väärät negatiiviset havainnot. Songin ym. (2007) videopohjainen sorkan liikerataan perustuva järjestelmä onnistui hyvin ontuman tunnistuksessa. Songin ym. (2007) ja Rajkondawarin ym. (2007) tutkimuksissa oli pieni aineisto (15 ja 10 lehmää). Videokuvatuilla liikeradoilla ja liikkeessä suoritettu voimalevymittauksella olisi mahdollista päästä arvioimaan koko jalan terveyttä nivelsairaudet mukaan lukien. Tässä tutkimuksessa nivelsairaudet eivät aiheuttaneen voimalevyjen painojakaumassa muutosta ja olivat havaittavissa vain visuaalisen ontuma-arvioinnin avulla. Kolme nivelsairaustapausta jäi voimalevyn avulla huomaamatta. Lieviä nivelsairauksia on tuskin mahdollista havaita lehmän seisoessa mitatulla painojakaumalla. Tutkimuksessa anturahaavan ja valkoviivan repeämän aiheuttivat eniten sorkkaperäistä ontumaa. Näiden sorkkasairauksien yleisyysjärjestys vastaa hyvin aiempia tutkimuksia (Green ym. 2002, Bicalho ym. 2007, Kujala ym. 2009). Tarttuvia sorkkasairauksia ei tutkimuksessa havaittu, joka vastaa aiempia Suomessa tehtyjä tutkimuksia (Kujala ym. 2004). Tutkimuksen aineisto, 50 lehmää yhdessä karjassa, on liian suppea sorkkasairauksien esiintyvyyden arviointiin kaikissa karjoissa. Winckler & Willen (2001) ja Flower & Weary (2006) ovat todenneet perinteisesti ontuman arviointiin käytetyn visuaalinen ontuma-arvioinnin olevan hyvä ja riittävä keino. Visuaalisen ontuma-arvioinnin käyttö on sinänsä halpaa, sen ongelmaksi muodostuu todennäköisesti sen vaatima työaika. Arvioinnin luotettavuutta olisi mahdollista lisätä lisäämällä havainnoijien määrää (Flowerin & Wearyn 2006), mutta tällöin työajan määrä ja kustannukset kasvavat lisää. Monet karjatilojen muut toiminnot ovat jo automatisoituneen ja lehmien valvonnalle jäänyt enemmän aikaa, sitä ei kuitenkaan todennäköisesti ole riittävästi säännöllisen ennaltaehkäisevän havainnoinnin suorittamiseksi. Molemminpuolista sorkkasairautta lukuunottamatta takajalkojen painovoimasuhteen käyttö ontuman määrityksessä vaikuttaa luotettavalta, sillä niiden aiheuttamat 21

painovoimat ovat normaalisti hyvin samansuuruiset. Vaikka lehmän tiineys ja aika viimeisestä lypsystä vaikuttaakin lehmän kokonaispainoon ja etu- ja takajalkojen väliseen painovoimasuhteeseen, vaikutus on hyvin vähäinen rinnakkaisiin etu- tai takajalkoihin (Chapinal ym 2009). Takajalkojen painovoimasuhteen mittaaminen voimalevyillä on riittävän yksinkertainen ja taloudellinen menetelmä toimiakseen käytännössä. Hankaluutena on menetelmän vaatima lehmän paikallaan seisominen mittaustapahtuman aikana. Siitä syystä menetelmä vaikuttaa lupaavalta lypsyrobottitilojen eläinten ontuman mittaamiseen ja sorkkasairauksien toteamiseen. Menetelmää tulee kuitenkin täydentää tarvittaessa visuaalisella ontuma-arvioinnilla, jotta mahdollisimman moni ontuma tulisi havaituksi. 22

6 KIRJALLISUUSLUETTELO Barkema HW, Westrik JD, Vankeulen KAS, Schukken YH, Brand A, The effects of lameness on reproductive-performance, milk-production and culling in Dutch dairy farms, Preventive Veterinary Medicine 1994 20: 249 259 Bergsten C, Herlin AH, Sole haemorrhages and heel horn erosion in dairy cows: The influence of housing system on their prevalence and severity, Acta Veterinaria Scandinavia 1996 37: 395 408 Bicalho RC, Cheong SH, Cramer G, Guard CL. Association between a visual and an automated locomotion score in lactating Holstein cows, Journal of Dairy Science 2007 90: 294-300 Carvalho VRC, Bucklin RA, Shearer JK, Shearer L, Effects of trimming on dairy cattle hoof weight bearing and pressure distributions during the stance phase, Transactions of the ASAE, 2005 48: 1653-1659 Chapinal N, Passillé AM, Rushen J, Weight distribution and gait in dairy cattle are affected by milking and late pregnancy, Journal of Dairy Science, 2009 92: 581-588 Engel B, Bruin G, Andre G, Buist W, Assessment of observer performance in a subjective scoring system : visual classification of the gait of cows, Journal of Agricultural Science 2003 140: 317-333 Enting H, Kooij D, Dijkhuizen AA, Huirne RBM, Noordhuizen-Stassen EN, Economic losses due to clinical lameness in dairy cattle, Livestock Production 23

Science 1997 49: 259-267 Espejo L, Endres M, Salfer J, Prevalence of lameness in high-producing holstein cows housed in freestall barns in Minnesota, Journal of dairy science 2006 89: 3052-3058 Flower F, Weary D, Effect of hoof pathologies on subjective assessments of dairy cow gait, Journal of Dairy Science 2006 89: 139-146 Green LE, Hedges VJ, Schukken YH, Blowey RW, Packington AJ, The impact of clinical lameness on the milk yield of dairy cows, Journal of Dairy Science 2002 85: 2250 2256 Haskell M, Rennie L, Bowell V, Bell M, Lawrence A, Housing system, milk production, and zero-grazing effects on lameness and leg injury in dairy cows, Journal of Dairy Science 2006 89: 4259 4266. Hernandez J, Shearer JK, Daniel MS, Webb W, Effect of lameness on milk yield in dairy cows, Journal of the American Veterinary Medical Association 2002 220: 640-644 Hernandez JA, Garbarino EJ, Shearer JK, Risco CA, Thatcher WW, Comparison of milk yield in dairy cows with different degrees of lameness, Journal of the American Veterinary Medical Association 2005 227: 1292 1296 Hultgren J, Manske T, Bergsten C, Effects of sole ulcer at claw trimming with reproductive performance, udder health, milk yield, and cullinin swedish dairy cattle, Preventive Veterinary Medicine 2004 62: 233 251 Karttunen J, Peltonen M, Karkearehun jaon koneellistaminen Rehu sujuvasti varastosta ruokintapöydälle, Työtehoseuran maataloustiedote 6/ 24

2002, Työtehoseura, Rajamäki, 2002 546:6 Karttunen J, Maatalousyrittäjien työkyky koetuksella onko maidontuottajilla vapaaaikaa?, Teholehti 2002 5: 15-17 Kujala M, Dohoo IR, Laakso M, Schnier C, Soveri T Sole ulcers in Finnish dairy cattle Preventive Veterinary Medicine 2009 89: 227-36 Kujala M, Schnier C, Niemi J, Soveri T, Occurence of hoof diseases in dairy cattle in Finland, Proceedings of the 13 th international symposium and 5 th conference on lameness in ruminants 2004: 45-46 Kujala M, Taurén P, Niemi J, Dee JF, Dee LG, Eaton-Wells RD. Teoksessa Tieto tuottamaan 116, ProAgria maaseutukeskusten liiton julkaisuja 1028, Otava, Keuruu 2006 Le Fevre AM, Logue DN, Offer JE, McKendrick I, Gettinby G, Correlations of measurements of subclinical claw horn lesions in dairy cattle, Veterinary Record 2001 148: 135 138 Leach KA, Dippel S, Huber J, March S, Winckler C, Whay HR, Assessing lameness in cows kept in tie-stalls, Journal of Dairy Science 2009 92: 1567-1574 Lischer CJ, Ossent P, Laminitis in cattle: a literature review, Tierärztliche Praxis 1994 22:424-432 Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus, Tietokappa - Maataloustilastollinen kuukausikatsaus 11/2002, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus, Helsinki 2002 25

Manske T, Hultgren J, Bergsten C. Prevalence and interrelationships of hoof lesions and lameness in Swedish dairy cows, Preventive Veterinary Medicine 2002 54: 247-63 Manson F, Leaver J, The influence of concentrate amount on locomotion and clinical lameness in dairy-cattle, Animal Production 1988 47: 185 190 March S, Brinkmann J, Winkler C, Effect of training on the inter-observer reliability of lameness scoring in dairy cattle, Animal Welfare 2007 16: 131-133 Muelling CKW, Environmental influences on claw function and integrity, CanWest Veterinary Conference, 2009 Murray RD, Downham DY, Clarkson MJ, Faull WB, Hughes, JW, Manson FJ, Merritt JB, Russell WB, Sutherst JE, Ward WR, Epidemiology of lameness in dairy cattle: Description and analysis of foot lesions, The Veterinary Record 1996 138: 586 591 Mülling KW, Lischer CJ, New aspects on etiology and pathogenesis of laminitis in cattle, Teoksessa: Kaske M, Scholz H, Höltershinken M (toim.) Recent Developments and Pespectives in Bovine Medicine, Keynote lectures of the XXII World Buiatrics Congress, 2002 236-247 Neveux S, Weary D, Rushen J, von Keyserlingk M, de Passille A, Hoof discomfort changes how dairy cattle distribute their body weight, Journal of Dairy Science 2006 89: 2503-2509 Pastell M, Takko H, Gröhn H, Hautala M, Poikalainen V, Praaks J, Veermäe I, Kujala M, Ahokas J Assessing Cows Welfare: weighing the Cow in a Milking Robot, Biosystems Engineering 2006 93: 81-87 Pastell M, Hautala M, Poikalainen V, Praaks J, Veermäe I, Kujala M, Ahokas J 26

Automatic observation of cow leg health using load sensors, Computers and Electronics in Agriculture 2008 62: 48-53 Rajkondawar PG, Tasch U, Lefcourt AM, Erez B, Dyer RM, Varner MA, A system for identifying lameness in dairy cattle, Applied Engineering in Agriculture, 2002 18: 87-96 Rajkondawar P, Lui M, Dyer R, Neerchal N, Tasch U, Lefcourt A, Erez B, Varner M, Comparison of models to identify lame cows based on gait and lesion scores, and limb movement variables, Journal of Dairy Science 2006 89: 4267 4275 Rushen J, de Passillé AM, Borderas F, Tucker C, Weary D, Designing Better Environments for Cows to Walk and Stand, Advances in Dairy Technology, 2004 16: 55-64 Scott GB,Changes in limb loading with lameness for a number of Friesian cattle, British Veterinary Journal 1989 145: 22 38 Shearer JK, Van Amstel S, Lameness in Dairy Cattle, Proceedings from Kentucky Dairy Conference 2000 1-12 Song X, Leroy T, Vranken E, Berckmans D, Maertens W, Sonck B Vision-based trackway analysis in dairy cow's locomotion, American Society of Agricultural and Biological Engineers Annual Meeting 2007 073053 Sprecher DJ, Hostetler DE, Kaneene JB A lameness scoring system that uses posture and gait to predict dairy cattle reproductive performance, Theriogenology 1997 47: 1179-1187 Stepmetrix Lameness Detection System, Boumatic 27

<http://www.terravis.com/downloads/stepmetrix.pdf>, haettu 16.4.2008 Telezhenko E, Measurements of Trackways as a Method for Assessing Locomotion in Dairy Cows, Swedish University of Agricultural Science 2005: 32 Thomsen P, Munksgaard L, Tøgersen F, Evaluation of a Lameness Scoring System for Dairy Cows, Journal of Dairy Science, 2008 91: 119-126 Watson C, Lameness in Cattle. 1. p. The Crawford Press Ltd, Wiltshire 2007 Whay HR, Waterman AE, Webster AJ, Associations between locomotion, claw lesions and nociceptive threshold in dairy heifers during the peri-partum period, Veterinary journal 1997 154: 155-161 Winckler C, Willen S, The reliability and repeatability of a lameness scoring system for use as an indicator of welfare in dairy cattle, Acta Agriculturae Scandinavia 2001 30: 103 107 Zurbrigg K, Kelton D, Anderson N, Millman S, Tie-stall design and its relationship to lameness, injury and cleanliness on 317 Ontario dairy farms, Journal of Dairy Science, 2005 88: 3201 3210 28