KERHO-OHJESÄÄNTÖ (Hyväksytty hallituksessa 21/ )

Samankaltaiset tiedostot
AALTO-YLIOPISTON KAUPPATIETEIDEN YLIOPPILAAT RY:N YHDISTYSOHJESÄÄNTÖ

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

3 Opiskelijakunnan alayhdistyksille ja projekteille myöntämät avustukset

European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt

1. Säätiön nimi Säätiön nimi on Lotta Svärd Säätiö - Lotta Svärd Stiftelsen ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Huom! Kerhon tulee olla avoin kaikille Metropolian opiskelijoille.

OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Lusica ry:n säännöt. I LUKU: Yleistä. II LUKU: Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu. III LUKU: Yhdistyksen jäsenistö

HIRSITALOTEOLLISUUS RY:N SÄÄNNÖT

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.

Helsingissä 6. päivänä syyskuuta 2007.

Arvoisat Hyvinkään Venlan kaupunginosan asukkaat. Hyvät ystävät.

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

Kankaantaustan Vapaa-aikakerho ry. Kokemäki. (Rekisterinumero ) SÄÄNNÖT

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

OULUN LENTOPALLOEROTUOMARIKERHO R.Y.- NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT:

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa ja Merkitty yhdistysrekisteriin

Sirkuksen Tiedotuskeskus ry. SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki.

Suomen Gynekologiyhdistys ry Finlands Gynekologförening rf Säännöt

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt

JSA-Tekniset ry:n säännöt

Pohjois-Karjalan Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen SÄÄNNÖT

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT

Excursioryhmän yleiset säännöt, EXCU-2012

Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys ry Säännöt. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys ry.

1 Kerhon nimi Ulvova Susi on ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. Kerhon virallinen kieli on suomi.

Tampereen Seudun Mobilistit ry

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Itä-Suomen yliopiston jatko-opiskelijoiden yhdistys

AURINKOLAHDEN VENEKERHO RY:N SÄÄNNÖT

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa

Lahela-Seuran säännöt

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku.

TARKAN SÄÄNNÖT. Tampereen rakennusarkkitehtiopiskelijoiden kerhon säännöt

Stansvikin kyläyhdistys ry:n

1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:

EHDOTUS YHDISTYKSEN SÄÄNNÖIKSI

Korkinmäki-Veisun Omakotiyhdistys - Yhdistyksen säännöt

SAVONLINNAN MOTORISTIT RY:N SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi.

Kuopio / Yhdistyksen nimi on Sellun Erä ja kotipaikka Kuopion kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku.

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt:

SUOMEN NAISTEN KANSALLISLIITON SÄÄNNÖT. S fe * S]l. vsv '

Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti.

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.

YHDISTYS- JA OSUUSKUNTATOIMINNAN MAHDOLLISUUDET KULTTUURIALALLA. Rit

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty

Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: Merkitty rekisteriin Jäljennös annettu

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)

Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt.

Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt

5 JÄSENMAKSUT Yhdistyksen vuosikokous vahvistaa vuotuisen jäsenmaksun varsinaisille jäsenille. Kunniajäsenellä ei ole jäsenmaksuvelvollisuutta.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

Anonyymit Sinkut Seuran säännöt

Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen.

Vapers Finland ry:n perustamiskokous

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt

1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue.

1 Yhdistyksen nimi on Mäntsälän Ratsastajat ry. ja sen kotipaikka on Mäntsälän kunta.

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS RY

Patentti- ja rekisterihallitus :08:36 Säätiörekisteri PRH, puh

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT

2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille.

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

TAMPEREEN PIANOSEURA RY:N SÄÄNNÖT

1 Yhdistyksen nimi on Vaasan Uimaseura Vasa Simsällskap r.y. ja sen kotipaikka on Vaasan kaupunki.

Suomen luolaseuran säännöt

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY

TOURULAN-KEIHÄSKOSKEN KYLÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka

SOMAKISS ry:n säännöt

Transkriptio:

Tämä kerho-ohjesääntö ohjaa kerhojen toimintaa Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnassa. Myöhemmin näissä säännöissä Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskuntaan viitataan sanalla ylioppilaskunta. KERHO-OHJESÄÄNTÖ (Hyväksytty hallituksessa 21/2017 16.6.2017 ) 1 Soveltamisala Kerhoksi nimitetään ylioppilaskunnan piirissä toimivaa voittoa tavoittelematonta yhteisöä, joka ei rajaa ketään ylioppilaskunnan jäsentä toimintansa ulkopuolelle, ja jonka hallitus on hyväksynyt. Kerhot ovat velvollisia noudattamaan ISYY:n sääntöjä. Muut ylioppilaskunnan tukea nauttivat yhteisöt ovat velvollisia noudattamaan soveltuvin osin tämän kerho-ohjesäännön sisältämiä säännöksiä. Ylioppilaskunnan hallitus päättää taloudellisen tuen myöntämisestä kerhoille. Tehtävään määrätty ISYY:n sihteeri huolehtii kerhojen merkitsemisestä kerholuetteloon ja vastaavat kerhojen yhteystietojen ylläpidosta. Kerhon puheenjohtaja on velvollinen huolehtimaan, että yhteystietojen muutokset toimitetaan siihen tarkoitetulla lomakkeella niistä vastaavalle henkilölle. 2 Ylioppilaskunnan kerhot Kerhoilla tulee olla säännöllistä toimintaa, josta tulee tiedottaa kaikille ylioppilaskunnan jäsenille ylioppilaskunnan tiedotuskanavien kautta. Ylioppilaskunnan kerho voi käyttää, luvan saatuaan, ylioppilaskunnan nimeä tai sen lyhennettä nimessään ja toiminnassaan. Kerho ei ole itsenäinen oikeushenkilö. Kerholla ei voi olla omaa omaisuutta tai varallisuutta. Kerho menettää kerhostatuksen, mikäli se hakee rekisteröidyn yhdistyksen asemaa. Kerho ei voi rekisteröityä yhdistysrekisteriin ylioppilaskunnan nimeä tai sen lyhennettä käyttäen. 3 Kerhon perustaminen Ylioppilaskunnan kerhon voivat perustaa ketkä tahansa ylioppilaskunnan jäsenet. Kerho perustetaan pitämällä perustamiskokous, jossa määritellään kerhon nimi,

tarkoitus, tavoitteet ja toimintamuodot. Perustamiskokouksen pöytäkirjan tulee allekirjoittaa vähintään viisi (5) kerhon jäseniksi liittyvää ylioppilaskunnan jäsentä. Kerholle tulee laatia säännöt. 4 Kerhon hyväksyminen ylioppilaskunnan kerhoksi Perustamiskokouksen jälkeen kerhon tulee toimittaa perustamiskokouksen pöytäkirja, kerhon yhteystiedot siihen tarkoitetulla lomakkeella, kerhon toimintasuunnitelma sekä ehdotus kerhon säännöiksi ylioppilaskunnan toimistoon. Pääsihteeri tai hänen määräämänsä muu työntekijä tarkastaa toimitetut asiakirjat. Mikäli asiakirjoista ei ilmene kaikkia vaadittuja asioita pyydetään hyväksymistä hakevan kerhon puheenjohtajaa täydentämään hakemusta. Kun asianmukaiset hakemusasiakirjat on tarkastettu, hallitus käsittelee kerhohakemuksen. Hallituksen todettua, että kerhon tarkoitus vastaa ylioppilaskunnan tarkoitusta ja tavoitteita sekä samalla kampuksella ei ole olemassa kerhoa, jolla on sama tarkoitus, voi hallitus hyväksyä kerhon ylioppilaskunnan kerhoksi. Hallitus voi kuitenkin hylätä kerhohakemuksen painavasta perusteesta. Päätös tulee toimittaa kerhon puheenjohtajan tiedoksi viivytyksettä. Hallituksen tehtävä on hyväksyä kerhon säännöt, mikäli kerho ei käytä malliohjesääntöä. Jos hallitus toteaa, ettei kerhon sääntöjä voi hyväksyä hallitus pyytää kerhoa tekemään uuden sääntöehdotuksen. 5 Kerhon säännöt Kerhon säännöissä on käytävä ilmi seuraavat asiat: 1. kerhon nimi, tarkoitus ja toimintamuodot; 2. johtokunnan kokoonpano ja valintatapa; 4. kuka vastaa kerhon taloudenpidosta; 5. kerhon vuosikokouksen ajankohta;

6. kerhon kokouksen koollekutsumisen tapa sekä 7. ISYY:n ulkopuolisten toimijoiden mahdollisuus osallistua kerhon toimintaan. Kerhojen säännöt hyväksyy ylioppilaskunnan hallitus. 6 Kerhon johtokunta Kerhon johtokuntaan valitaan kerhon vuosikokouksessa. Johtokunnan toimikausi päättyy kun kerho on valinnut uuden johtokunnan. Johtokunnassa tulee olla vähintään kolme jäsentä. Johtokunnassa tulee olla ainakin puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri sekä kerhon taloudesta vastaava henkilö. Muiden johtokunnan jäsenten tehtävät voidaan määritellä kerhon säännöissä. Mikäli säännöt ei niitä määritä johtokunta voi määritellä tehtävät itse. 7 Talous Ylioppilaskunnan kerholuetteloon merkityt kerhot voivat anomuksesta saada ylioppilaskunnan hallitukselta taloudellista toiminta-avustusta sekä toimintaansa varten käyttöön ylioppilaskunnan tiloja. Mikäli kerho on hakenut tai aikoo hakea muita avustuksia, on siitä oltava maininta toiminta-avustushakemuksessa. Hakemuksen liitteinä tulee tällöin esittää muut rahoituslähteet. Ylioppilaskunnan hallituksella on oikeus, myöntäessään toiminta-avustusta kerholle, päättää avustussumman tai sen osien maksamisen ajankohdista sekä harkintansa mukaan asettaa ehdot nostetun määrärahan käyttämisestä ja tilittämisestä. Kaiken kerhon rahaliikenteen tulee olla ISYY:n kirjanpidossa. 8 Kerhojen jäsenet Kaikilla ISYY:n jäsenillä on oikeus osallistua minkä tahansa ISYY:n kerhon toimintaan. Itä-Suomen yliopistossa opiskelevien henkilöiden, joiden on mahdollista liittyä ISYY:n jäseniksi, on liityttävä ISYY:n jäseneksi voidakseen osallistua kerhojen toimintaan. Kerho voi omissa säännöissään päättää voiko sen toimintaan osallistua

UEF:ssä kirjoilla oleva opiskelija, joka ei voi liittyä ISYY:n jäseneksi tai henkilö, joka ei opiskele UEF:ssä. Ylioppilaskunnan hallitus päättää kerhon esityksestä ulkopuolisen kerhotoimijan vuosimaksun suuruuden. Kerhon puheenjohtajistossa on oltava vähintään yksi ISYY:n jäsen. 9 Luettelosta poistaminen Ylioppilaskunnan hallituksen tulee päätöksellään poistaa kerho ylioppilaskunnan kerholuettelosta mikäli: 1. kerho on omien sääntöjensä mukaisesti päättänyt purkautua; 2. kerhon ei voida enää katsoa ylioppilaskunnan piirissä toimivaksi; 3. kerho on laiminlyönyt velvollisuutensa tehdä hyväksyttävän selvityksen toiminta-avustuksensa käytöstä 4. kerhon on todettu toimivan ylioppilaskunnan päämäärien tai omien sääntöjensä vastaisesti tai 5. kerhon toiminta voidaan katsoa päättyneeksi Ennen luettelosta poistamispäätöstä kerholle tulee antaa mahdollisuus tulla kuulluksi. Luettelosta poistamispäätöksestä perusteluineen tulee ylioppilaskunnan hallituksen pöytäkirjan otteella antaa tieto lakkautetun kerhon viimeksi ilmoitetulle puheenjohtajalle. 10 Purkautuminen ja lakkauttaminen Jos kerhon toiminnan jatkamisen todetaan käyneen tarpeettomaksi, kerhon tulee ilmoittaa tästä välittömästi ylioppilaskunnan hallitukselle. Ylioppilaskunnan hallitus saa kuultuaan kerhoa lakkauttaa sen ja poistaa sen kerholuettelosta. Lakkautuspäätöksestä perusteluineen tulee antaa kirjallisesti tieto kerhon viimeksi ilmoittamalle hallitukselle. Puretun tai lakkautetun kerhon tulee palauttaa hallitsemansa omaisuus ylioppilaskunnalle. 11 Muutos

Tämän ohjesäännön muuttamisesta päättää hallitus yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Nämä säännöt astuvat voimaan 16.6.2017.