MERIKARVIAN KUNTA PÖYTÄKIRJA nro 3/2017 Toimielin Sivistyslautakunta Kokousaika 30.5.2017 klo 18.00 20.30 Kokouspaikka kunnanvirasto Pykälät Käsiteltävät asiat Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien vaali 19 Sivistyslautakunnan talouden toteutuma 1.1. 30.4.2017 35 20 Merikarvian kunnan varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen ajankohtaiskatsaus 36 21 Merikarvian kunnan varhaiskasvatussuunnitelma 1.8.2017 alkaen 37 22 Esiopetuksen vuosisuunntelman muutos työpäivän 26.5.2017 osalta 38 23 Norkoolin päiväkodin henkilöstötarve 1.8.2017 alkaen 39 24 SALAINEN 41 25 Perhepäivähoitajan siirtäminen Norkoolin päiväkotiin lastenhoitajaksi 42 26 SALAINEN 43 27 SALAINEN 44 28 Perusopetukseen eli Ahlströmin alakouluun ja Merikarvian yhteiskouluun myönnettävät tunnit lukuvuodeksi 2017 2018 45 29 Merikarvian lukioon myönnettävät tunnit lukuvuodeksi 2017 2018 48 30 Merikarvian perusopetuksen ja lukion sivutoiminen virkasuhteinen musiikin tuntiopettajan tehtävä 52 31 Merikarvian yhteiskoulun pienryhmän tarve ja siihen liittyvät henkilöstöjärjestelyt lukuvuodeksi 2017 2018 53 32 Merikarvian kunnan perusopetuksen ja lukion yhteisen virkasuhteisen liikunnan tuntiopettajan sijaisuus 55 33 Merikarvian yhteiskoulun teknisen työn opetuksen järjestäminen lukuvuonna 2017 2018 56 34 Koulukuljetuksen kilpailutuksen option käyttö lukuvuodeksi 2017 2018 reitti 1 58 35 Koulukuljetuksen kilpailutuksen option käyttö lukuvuodeksi 20172018 reitti 2 59 36 Koulukuljetuksen kilpailutuksen option käyttö lukuvuodeksi 20172017 reitti 3 60 37 Koulukuljetuksen kilpailutuksen option käyttö lukuvuodeksi 2017 2018 reitti 4 61 38 Koulukuljetuksen kilpailutuksen option käyttö lukuvuodeksi 2017 2018 reitti 5 62 39 Koulukuljetuksen kilpailutuksen option käyttö lukuvuodeksi 2017 2018 reitti 6 63 40 Koulukuljetuksen kilpailutuksen option käyttö lukuvuodeksi 2017 2018 reitti 7 64 41 Koulukuljetuksen kilpailutuksen option käyttö lukuvuodeksi 2017 2018 reitti 8 65 42 Asiointiliikenteen kilpailutuksen option käyttö 1.6.2017 31.5.2018 reitti 9 66 43 Asiointiliikenteen kilpailutuksen option käyttö 1.6.2017 31.5.2018 reitti 10 67 44 Reittiliikennevuoroilla tapahtuvat koulukuljetukset lukuvuonna 2017 2018 68
MERIKARVIAN KUNTA PÖYTÄKIRJA nro 3/2017 45 Kesäkerhotoiminta 2017 69 46 Tiedotusasiat 70 Pöytäkirjan nähtävänäpito Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoite, pidetään yleisesti nähtävänä Merikarvian kunnanvirastossa Puheenjohtaja Merikarvialla 2017 Ilmoitusmenettely Sari Norrgård Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle Ilmoitustaulunhoitaja
MERIKARVIAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO SIVU 3/2017 34 Toimielin Sivistyslautakunta Kokousaika 30.5.2017 klo 18.00 20.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Jäsenet Norrgård Sari, pj. Oksanen Hannele, jäsen, vpj. Laaksonen Heidi, jäsen Grönroos Juha, jäsen poissa Lakkisto Jarkko, jäsen poissa tilalla Ilkka Walli Mikkola Jarmo, jäsen Salminen Teemu, jäsen poistui kokouksesta 33 :n jälkeen Seppälä Mari, jäsen Tervakangas Maija, jäsen Muut osallistujat Kosma Jari, sivistysjohtaja, esittelijä ja sihteeri AlaLuopa Pentti, kunnanjohtaja poistui kokouksesta 29 :n jälkeen Kotiranta Juhani, kunnanhallituksen puheenjohtaja poissa Heinonen Päivi, kunnanhallituksen edustaja Sinikka Oikarinen, päivän johtaja asiantuntija 20 28 :n ajan Timo Lindgren, koulunjohtaja, asiantuntija poissa Pasi Koski, rehtori, asiantuntija paikalla 20 28 :n ajan Asiat 19 46 sivut 33 71 Laillisuus ja Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus päätösvaltaisuus Allekirjoitus ja varmennus Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirjan tarkastaminen Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Sari Norrgård Merikarvialla / 2017 Hannele Oksanen Pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä Merikarvialla / 2017 Todistaa Jari Kosma Heidi Laaksonen Jari Kosma, sivistysjohtaja
Sivistyslautakunta 30.05.2017 35 Dnro MK:169 /2017 19 Sivistyslautakunnan talouden toteutuma 1.1. 30.4.2017 Talousarvion täytäntöönpanoohjeiden mukaan vuoden aikana talousarvion toteutumisesta raportoidaan vähintään kolmannesvuosittain lautakunnalle, kunnanjohtajalle ja kunnanhallitukselle. Tähän tehtävään liittyen lautakunnat arvioivat toimialueensa talousarvion toteutumista vähintään kolmannesvuosittain tehtävällä toteutumavertailulla, jolla seurataan vastuualueen ulkoisia tuloja ja menoja. Tasaisella kehityksellä budjetoidusta alijäämästä tulisi olla 30.4.2017 käytetty 33 %. Toteutumavertailu on kokonaisuudessaan nähtävissä kokouksessa. Sivistyslautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. 30.4.2017 (ulkoinen) tilinpäätös budjetti toteutuma toteutuma käyttö 2016 2017 1.1. 30.4.2016 1.1. 30.4..2017 % Koulutoimen hallinto 162.418 162.358 46.738 30.092 18.5 Päivähoito ja esiopetus 858.163 880.032 267.412 266.232 30,3 Alakoulu 1.138.287 1.157.190 416.040 373.218 32,3 Yläkoulu 871.929 960.785 290.754 285.412 29,7 Erityiskoulutoiminta 47.999 23.000 22.570 34.373 149,5 Lukio 777.221 755.918 256.488 250.388 33,1 Sivistyslautakunta 3.856.020 3.939.283 1.300.005 1.239.716 31,5 Sivistyslautakunnan vastuualueeseen kuuluvien palveluiden talousarvio on toteutunut 30.4.2017 mennessä kokonaisuudessaan arvioiden talousarvion mukaisesti. Prosentuaalinen toteutuma 31,5 % on kokonaisuudessaan budjetoidun ajankohdan mukainen. Erityiskoulutoiminnassa on ylitys, mutta kyseisen kustannuspaikan kautta laskutetaan muilta kunnilta perittäviä ostopalveluja sekä Porin perusturvan TYKEkuljetuksia. Kyseiset saatavat kirjautuvat kunnan tilille taannehtivasti, mikä näkyy pitkin vuotta tilapäisinä heilahteluina erityiskoulutoiminnan toteutumassa. Ehdotus: Sivistyslautakunta päättää merkitä sivistyslautakunnan 30.4.2017 tilanteen mukaisen talousarvion toteutumaraportin tiedoksi sekä antaa sen edelleen kunnanjohtajalle ja kunnanhallitukselle tiedoksi.
Sivistyslautakunta 30.05.2017 36 Dnro MK:198 /2017 20 Merikarvian kunnan varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen ajankohtaiskatsaus Päivähoidon johtaja Sinikka Oikarinen esittelee Merikarvian kunnan varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen ajankohtaisia asioita kuten henkilöstötilanne, lapsien lukumäärä, asiakasmaksut tulevaisuudessa, uusi varhaiskasvatussuunnitelma 1.8.2017 alkaen sekä muita mahdollisesti esille tulevia aiheita. Ehdotus: Sivistyslautakunta merkitsee katsauksen tiedoksi
Sivistyslautakunta 30.05.2017 37 Dnro MK:197 /2017 21 Merikarvian kunnan varhaiskasvatussuunnitelma 1.8.2017 alkaen Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ovat Opetushallituksen varhaiskasvatuslain (580/2015) 9 :n mukaan 18.10.2016 antama määräys, jota varhaiskasvatuksen järjestäjät ja muut palvelujen tuottajat ovat velvollisia noudattamaan paikallisia varhaiskasvatussuunnitelmia laatiessaan. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaisesti laadittavat paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat pitää ottaa käyttöön 1.8.2017 alkaen. Merikarvialla suunnitelman tekemiseen osallistuivat päiväkodin henkilökunta ja huoltajia asiakaspalautteen yhteydessä. Lisäksi lausuntoa pyydettiin alakoululta, Merikarvian seurakunnalta sekä sivistyslautakunnan jäseneltä. Prosessin aikana osa henkilökunnasta oli aiheesta koulutuksessa, minkä ohella päivähoidon johtaja oli seudullisesti verkostoitunut suunnitelmaa laadittaessa. Merikarvian kunnan varhaiskasvatussuunnitelma on kokonaisuudessaan nähtävillä kokouksessa. Ehdotus: Sivistyslautakunta hyväksyy Merikarvian kunnan varhaiskasvatussuunnitelman 1.8.2017 alkaen käyttöönotettavaksi.
Sivistyslautakunta 30.05.2017 38 Dnro MK:208 /2017 22 Esiopetuksen vuosisuunntelman muutos työpäivän 26.5.2017 osalta Päivänhoidon johtaja Sinikka Oikarinen esittää, että Merikarvian kunnan esiopetuksen vuosisuunnitelmaa lukuvuodeksi 2016 2017 muutetaan siten, että helatorstaita seuraavana työpäivänä perjantaina 26.5.2017 ei ole esiopetusta. Näin ollen vuosittainen esiopetukseen käytettävä opetustuntimäärä laskee neljällä (4) tunnilla. Vähennyksestä huolimatta esiopetusta toteutetaan lukuvuonna 2016 2017 714 tuntia, kun minimi on 700 tuntia. Koska 26.5.2017 on jo aiemmin kuin kokouspäivä 30.5.2017, lähetettiin sivistyslautakunnan jäsenille tieto ehdotetusta muutoksesta 22.5.2017. Kukaan sivistyslautakunnan jäsen ei ole ilmoittanut vastustavansa muutosta. Lautakunta päätti kokouksessaan 20.9.2016, että koulujen 5.12.2016 työpäivä siirrettiin toteutettavaksi 20.5.2017. Samassa yhteydessä päätettiin, että myös esikoulun silloinen työpäivä toteutetaan myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. Kyseinen esikoulun pitämättä pidetty työpäivä (4h) toteutetaan 30.5.2016 esikoulun retkipäivän yhteydessä. Ehdotus: Sivistyslautakunta päättää muuttaa päivähoidon johtajan esityksen mukaisesti esikoulun vuosisuunnitelmaa siten, että perjantaina 26.5.2017 ei ole esikouluopetusta. Lisäksi sivistyslautakunta merkitsee tiedoksi, että 5.12.2016 pitämättä jäänyt esikoulun työpäivä (4h) pidetään 30.5.2017.
Sivistyslautakunta 30.05.2017 39 Dnro MK:219 /2017 23 Norkoolin päiväkodin henkilöstötarve 1.8.2017 alkaen Norkoolin päiväkodissa on tarve avata uusi lastentarhanopettajan toimi sekä täyttää määräaikaisesti lastenhoitajan toimi 1.8.2017 alkaen. 1.8.2015 voimaan tullut varhaiskasvatuslaki ja 1.8.2017 voimaan tuleva valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelma ja siihen perustava paikallinen varhaiskasvatussuunnitelma painottavat, että lastentarhanopettajan kelpoisuuden omaava työntekijä vastaa lapsiryhmän pedagogisen toiminnan suunnittelusta ja normitetusta lapsen oman varhaiskasvatussuunnitelman laadinnasta ja kasvatuskeskusteluista lapsen huoltajien kanssa. Palkkaamalla vakinaisen lastentarhanopettajan Norkoolin päiväkodissa taattaisiin normien mukainen ja lasten iästä sekä ryhmästä riippumaton tasavertainen varhaiskasvatuspalvelu kaikissa ryhmissä. 13 vuotiaiden ryhmässä ei ole useaan vuoteen ollut lastentarhanopettajaa, mikä ei ole lainsäädännön mukainen tilanne 1.8.2017 alkaen. Lisäksi 1.8.2017 eläköityy lastenhoitaja. Norkoolin päiväkodissa on tarve palkata edelleen kyseisen henkilön tilalle lastenhoitaja, mutta tässä vaiheessa vain määräaikaisena ajalle 1.8.2017 31.7.2018. Näin ollen kyseisen tehtävän täytön tarvetta arvioitaisiin uudelleen keväällä 2018. Kyseisellä järjestetyllä varaudutaan myös iltahoidon mahdolliseen lisääntyvään kysyntään. Norkoolin päiväkodissa on kasvava henkilöstön tarve, sillä vuonna 2014 Merikarvialla syntyi 42 lasta, joista merkittävä osa on kunnan järjestämän varhaiskasvatuksen piirissä. Myönteinen lasten määrä kasvu aiheuttaa luonnollisesti myös kasvua henkilöstökuluissa. Kyseisten tehtävien täyttämiset eivät ole luomassa kuitenkaan liiallisia paineita talousarviossa pysymiselle, sillä kokonaisuudessaan päivähoidon ja esiopetuksen henkilöstökulut ovat pysyneet hyvin budjetoidussa ja ovat ainakin tällä hetkellä alle vuoden 2016 tason. Näillä toimenpiteillä voidaan taata toiminnallisesti sekä taloudellisesti päivähoidolle sekä esiopetukselle asetetut tavoitteet. Lastentarhanopettajan palkkauksesta aiheutuu noin 14.000 kulut sivukuluineen. Henkilöstökuluja on kuitenkin budjetoituun nähden säästymässä osin mm. esiopetuksen puolelta. Lisäksi iltahoidon tarpeeseen on varattuna määrärahoja. Ehdotus: Sivistyslautakunta päättää 1) lastentarhanopettajan toimen täyttämisestä seuraavaa: sivistyslautakunta pyytää kunnanhallitukselta lupaa avata ja täyttää Merikarvian kunnassa lastentarhanopettajan toimen, jonka pätevyysvaatimuksena on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksien (272/2005) 7 :n mukainen kelpoisuus. Kyseinen toimi täytetään vakinaisesti 1.8.2017 alkaen. Toimi avataan haettavaksi mahdollisimman pian siitä, kun kunnanhallitus on antanut luvan toimen täyttämiseksi. Sivistysjohtajalle ja päivähoidon johtajalle annetaan oikeus päättää tarkemmista hakuajoista kuitenkin siten, että hakuaika on vähintään kaksi viikkoa ja lautakunta kykenee täyttämään toimen 1.8.2017 alkaen. Hakemukset tulee toimittaa koulutoimistoon osoitteella Merikarvian kunta Sivistyslautakunta Kauppatie 40, 29900 Merikarvia; edellä mainitun tehtävän aukiolosta ilmoitetaan työvoimahallinnon internetsivuilla sekä kunnan virallisella ilmoitustaululla ja internetsivuilla; toimen täyttöön sovelletaan kuuden kuukauden koeaikaa; valitun on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote ennen toimen vastaanottamista koulutoimistoon.
Sivistyslautakunta 30.05.2017 40 edellä mainitun toimen haastatteluun kutsutaan kaikki muodollisesti kelpoiset hakijat, ja mikäli muodollisesti kelpoisia hakijoita on yli neljä tai heitä ei ole ollenkaan, esittelijälle ja päivähoidon johtajalle annetaan oikeus päättää haastatteluun kutsuttavista. 2) että Merikarvian kunnassa julistetaan avoimesti haettavaksi määräaikainen lastenhoitajan toimi, jonka pätevyysvaatimuksena on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksien (272/2005) 8 :n mukainen kelpoisuus. Kyseinen toimi täytetään määräaikaisena ajalle 1.8.2017 31.7.2018 Hakuaika on vähintään kaksi viikkoa, ja hakuaika päättyy perjantaina 19.6.2016 klo 15.30, mihin mennessä hakemukset tulee toimittaa koulutoimistoon osoitteella Merikarvian kunta Sivistyslautakunta Kauppatie 40, 29900 Merikarvia toimen aukiolosta ilmoitetaan työvoimahallinnon Internetsivuilla sekä kunnan virallisella ilmoitustaululla ja internetsivuilla. toimen täyttöön sovelletaan neljän kuukauden koeaikaa. valitun on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote ennen toimen vastaanottamista koulutoimistoon. edellä mainitun toimen haastatteluun kutsutaan kaikki muodollisesti kelpoiset hakijat, ja mikäli muodollisesti kelpoisia hakijoita on yli neljä tai heitä ei ole ollenkaan, esittelijälle ja päivähoidon johtajalle annetaan oikeus päättää haastatteluun kutsuttavista
Sivistyslautakunta 30.05.2017 41 Dnro SAL:3 /2017 24 (SALAINEN)
Sivistyslautakunta 30.05.2017 42 Dnro MK:227 /2017 25 Perhepäivähoitajan siirtäminen Norkoolin päiväkotiin lastenhoitajaksi Keskustan alueen perhepäivähoitajana jo vuosia vakinaisena toiminut henkilö on ollut oppisopimuskoulutuksessa vuoden 2015 alusta alkaen (Jari Tuurin viranhaltijapäätös 7 /15.1.2015). Henkilö on työskennellyt oppisopimuskoulutuksensa aikana Norkoolin päiväkodissa nimekkeellä päiväkotiapulainen. Oppisopimuskoulutus päättyi 25.4.2017 tutkinnon saamiseen, ja henkilö jatkanee työskentelyä Norkoolin päiväkodissa lastenhoitajana. Kyseinen siirto ei muuta vuodesta 2013 vallalla ollutta tilannetta, ettei keskustan alueella ole ollut tarjolla perhepäivähoitopaikkoja. Talousarvioon oli varattuna keskustan perhepäivähoidolle varoja, jotka nyt käytetään henkilön henkilöstökuluihin Norkoolin päiväkodissa. Ehdotus: Sivistyslautakunta päättää siirtää perhepäivähoitajan Norkoolin päiväkotiin lastenhoitajaksi
Sivistyslautakunta 30.05.2017 43 Dnro SAL:5 /2017 26 (SALAINEN)
Sivistyslautakunta 30.05.2017 44 Dnro SAL:2 /2017 27 (SALAINEN)
Sivistyslautakunta 30.05.2017 45 Dnro MK:213 /2017 28 Perusopetukseen eli Ahlströmin alakouluun ja Merikarvian yhteiskouluun myönnettävät tunnit lukuvuodeksi 2017 2018 Sivistyslautakunnan tulee myöntää Merikarvian kunnan ylläpitämille kouluille opetus, erityisopetus ja kerhotunnit opetuksen järjestämistä varten. Myönnettäviä tunteja käsitellään ns. vuosiviikkotunteina, mikä tarkoittaa opetustuntien määrää koulujen työaikaan kuuluvana täytenä työviikkona. Yksi vuosiviikkotunti tarkoittaa 38 tuntia opetusta lukuvuoden aikana. Tämän hetkisen oppilasennusteen mukaan ensi lukuvuonna Ahlströmin alakoulun oppilasmäärä on 170 oppilasta. Alakoulussa on lukuvuodesta 2012 2013 toiminut tehostetun tuen opetusryhmä, jonka toiminta jatkuu. Alakoulussa yhteensä noin 30 oppilasta, joilla on tehostetun tai erityisen tuen päätös. Kyseiset oppilaat opiskelevat pääosin inkluusioperiaatteen mukaisesti integroituna omissa kotiluokissaan. Ahlströmin alakoululle myönnettävien opetustuntien määrä on ollut viimeiset viisi vuotta 321 325 tuntia. Ahlströmin alakoulun koulunjohtaja Timo Lindgrenin esittää alakoulun tunneiksi 325 tuntia opetukseen, 24 tuntia erityisopetukseen ja 8 tuntia kerhotoimintaan. Opintososiaalisen tuen ja kouluterveydenhuollon järjestämistä varten Ahlströmin alakoulussa toimii yksi erityisopettaja ja kolme koulunkäynninohjaajaa ja lisäksi käytössä on koulukuraattorin ja koulupsykologin palvelut. Oppilaan tukipalveluja on pyritty vahvistamaan erityisesti opetuksen nivelvaiheissa, ja tästä syystä yläkoulun erityisopettajalle osoitetaan kuudennen vuosiluokan tunteja ja alakoulun erityisopettajalle osoitetaan tunteja esiopetuksesta. Merikarvian yhteiskoulussa lukuvuonna 2017 2018 opetus järjestetään valinnaisaineita lukuun ottamatta kaksisarjaisena, eli ikäluokat jaetaan kahteen opetusryhmään. Valinnaisaineissa valinnaisuuden turvaamiseksi ryhmäjakoja voidaan tehdä tätä enemmän. Rehtori Pasi Koski esittää (ehdotus nähtävillä kokouksessa) yhteiskoululle 193 tuntia opetukseen, 23 tuntia erityisopetukseen ja 6 tuntia kerhotoimintaan. Yhteiskoululle lukuvuodeksi 2017 2018 myönnettäväksi esitettävä tuntimäärä on rehtorin esityksen mukaisesti kaksi tuntia vähäisempi kuin lukuvuonna 2016 2017. Merikarvian yhteiskoulussa on toiminut erillisellä päätöksellä eri vuosina pienryhmä, jonka toiminnalle ei ole tarvetta lukuvuodeksi 2017 2018. Pienryhmän toimintaa varten varatut vuosiviikkotunnit sisältyvät yleisopetuksen ja erityisopetuksen resurssitunteihin. Aikaisemman pienryhmän erityisopetukseen varatuista tunneista kolme siirretään ehdotuksen mukaan laajaalaiselle erityisopettajalle kuten tehtiin lukuvuonna 2016 2017. Pienryhmän opettajan sijaan palkataan määräaikainen koulunkäynninohjaaja. Tämän jälkeen Merikarvian yhteiskoulun opintososiaalista tukea varten on käytössä osaaikaista erityisopetusta antava erityisopettaja ja kaksi koulunkäynninohjaajaa. Esi ja perusopetuksella sekä lukiolla on käytössään Merikarvian kuntaan palkatun koulukuraattorin palvelut sekä yksityiseltä palveluntuottajalta ostettavat koulupsykologipalvelut. Kouluterveydenhoitaja, ja koululääkäripalvelut sekä hammashuolto, jotka järjestetään Porin perusturvan yhteistoimintaalueen toimesta. Lisäksi Merikarvian yhteiskoulun oppilaiden ja Merikarvian lukion opiskelijoiden käytössä ovat Porin perusturvan järjestämät mielenterveyden erikoissairaanhoitajapalvelut.
Sivistyslautakunta 30.05.2017 46 OPH:n osittain rahoittama perusopetuksen kerhotyön kehittämishanke jatkuu myös lukuvuonna 2017 2018. Hankkeen puitteissa ja järjestetään Ahlströmin alakoulun ja Merikarvian yhteiskoulun kerhotyö. Merikarvian kunta on hakenut ko. hankerahoitusta ja saanut sitä. Kerhotuntimäärän säilyttäminen nykyisellä tasolla hankesuunnitelman mukaisesti sitoo Merikarvian kuntaa opetuksen järjestäjänä. Merikarvian kunnassa esiopetuksen järjestämispaikka on Norkoolin päiväkoti. Erityisopetuksen piiriin kuuluvaa tukea antaa Ahlströmin alakoulun erityisopettaja, ja näin ollen päiväkodilla ei ole omaa erityislastentarhanopettajaa. Tarkoitusta varten päiväkodille pitää myöntää erityisopetustunnit lukuvuodeksi 2017 2018. Esitetty vuosiviikkotuntimäärä on sama kuin kuluvana lukuvuonna. Ahlströmin alakoululle ja Merikarvian yhteiskoululle sekä Norkoolin päiväkodille myönnettäisiin siis yhteensä 584 vuosiviikkotuntia, mikä on 2 vuosiviikkotuntia vähemmän kuin lukuvuonna 2016 2017. Kyseinen ehdotus edellyttää kuitenkin yläkouluun määräaikaisesti lukuvuodeksi 2016 2017 palkattavaa koulunkäynninohjaajaa. Ehdotus: Sivistyslautakunta päättää hyväksyä lukuvuoden 2017 2018 Norkoolin päiväkodin, Ahlströmin alakoulun ja Merikarvian yhteiskoulun opetus, erityisopetus ja kerhotunnit alla olevan taulukon mukaisesti. Opetus Norkoolin päiväkoti Ahlströmin alakoulu Varsinaiset tunnit Yhteiskoulu Resurssitunnit Lv. 2009 2010 297 283 0 580 Lv. 2010 2011 297 226 25 548 Lv. 2011 2012 297 212 30 539 Lv. 2012 2013 321 210 10 541 Lv. 2013 2014 325 188 42 555 Lv. 2014 2015 325 188 18 531 LV 2015 2016 325 188 18 531 LV 2016 2017 325 188 7 520 LV 2017 2018 325 193 518 Erityisopetus Lv. 2009 2010 25 25 0 52 Lv. 2010 2011 25 20 3 48 Lv. 2011 2012 25 25 0 50 Lv. 2012 2013 24 25 0 49 Lv. 2013 2014 5 24 20 0 49 Lv. 2014 2015 5 24 20 24 73 LV 2015 2016 5 24 20 24 73 LV 2016 2017 5 24 23 0 52 LV 2017 2018 5 24 23 0 52 Kerhotunnit Lv. 2009 2010 8 6 0 14 Lv. 2010 2011 8 6 0 14 YHT.
Sivistyslautakunta 30.05.2017 47 Lv. 2011 2012 8 6 0 14 Lv. 2012 2013 8 6 0 14 Lv. 2013 2014 8 6 0 14 Lv. 2014 2015 8 6 0 14 LV 2015 2016 8 6 0 14 LV 2016 2017 8 6 0 14 LV 2017 2018 8 6 0 14
Sivistyslautakunta 30.05.2017 48 Dnro MK:214 /2017 29 Merikarvian lukioon myönnettävät tunnit lukuvuodeksi 2017 2018 Sivistyslautakunta myöntää Merikarvian kunnan ylläpitämille kouluille opetus, erityisopetus ja kerhotunnit opetuksen järjestämistä varten. Myönnettäviä tunteja käsitellään ns. vuosiviikkotunteina, mikä tarkoittaa opetustuntien määrää koulujen työaikaan kuuluvana täytenä työviikkona. Yksi vuosiviikkotunti tarkoittaa 38 tuntia opetusta lukuvuoden aikana. Tämän hetken tiedon mukaan Merikarvian lukiossa aloittaa ensi lukuvuonna 27 opiskelijaa ensimmäisen vuoden opintonsa ja koko lukion opiskelijamäärä tulee olemaan noin 77 opiskelijaa. Näin ollen Merikarvian lukion kokonaisopiskelijamäärä laskee noin kymmenellä kuluvasta lukuvuodesta. Esittelijän ehdotuksessa Merikarvian lukiolle lukuvuodeksi 2017 2018 myönnettäisiin 152 tuntia opetustuntia, kaksi (2) tuntia erityisopetukseen ja yksi (1) kerhotunti. Vähennystä kokonaisvuosiviikkotuntimäärässä on 10 vuosiviikkotuntia lukuvuoden 2016 2017 tasoon verrattuna. Rehtori Pasi Koski esittää 3.5.2017 päivätyssä ehdotuksessaan kirjallisin perusteluin (liite 1/29 /30.5.2017), että lukiolle myönnettäisiin opetukseen 168,5 tuntia eli 6,5 tuntia enemmän kuin lukuvuonna 2016 2017. Ja lisäksi varataan kaksi tuntia erityisopetukseen. Merikarvian lukion opettajakunta (15 opettajaa) 8.5.2017 päivätyssä ja Merikarvian sivistyslautakunnalle osoitetussa lausunnossaan (liite 2/29 /30.5.2017) esittävät, että lukion tuntikertymää (tuntiresurssia) ei voi enää supistaa yhdelläkään tunnilla vaan päinvastoin nostaa nykyistä, kuten rehtori Pasi Koski on esittänyt. Merikarvian lukion oppilaskunnan hallitus / hallituksen puolesta pj. Emilia Marjamäki 11.5.2017 päivätyssä kannanotossa (liite 3/29 /30.5.2017) Merikarvian sivistyslautakunnan jäsenille toteavat, että annetaan Merikarvian lukion opiskelijoille lupaamamme paremmat mahdollisuudet kuin muualla! Eri kunnissa lukiolle myönnetään opetustunteja käyttöön vähän erilaisin perustein ja toisistaan poikkeavilla systeemeillä. Useimmissa kunnissa annetaan lautakunnan päätöksellä opetustunnit. Joissakin kunnissa annetaan tietty tuntimäärä per opiskelija ja joissakin kunnissa käytettäväksi tietty rahasumma kurssia kohden. Noiden opetustuntien ohella OVTESissa määrätään kaikille lukiolle opetusmäärien mukaan yhtäläisin perustein (14 viikkotuntia + 0,17 viikkotuntia opiskelijaa kohden) ns. lukioresurssitunnit käytettäväksi opettajalle osoitettuihin luokan ulkopuolisiin töihin ja tehtäviin kuten ylioppilaskirjoituksiin kuuluvien kokeiden valmisteluun. Noita resurssitunteja voidaan osin käyttää jossain määrin myös opetustyöhön, mistä tulee sopia opettajakunnan kanssa. Merikarvian lukion tuntimääriä ei voida verrata kaupunkien suurlukioihin, joissa opiskelijaa kohden on käytössä selvästi vähemmän tunteja kuin maakuntien pienemmissä lukioissa. Satakunnassa Merikarvian lukion kanssa noin samankokoisia lukioita, jotka toimivat kiinteästi yläkoulun kanssa, ovat ainakin Pomarkku ja Nakkila. Ensi vuonna noissa lukioissa on ennakkotietojen mukaan kummassakin vähän yli 90 opiskelijaa. Eli jonkun verran enemmän kuin Merikarvialla. Nakkilassa käytössä on ensi lukuvuodeksi 134 opetustuntia ja Pomarkussa 132 opetustuntia. Eli Merikarvialla ehdotuksen mukaisella 152 opetustunnilla olisi käytössä noin 20 opetustuntia enemmän, vaikka opiskelijoita on jonkun verran vähemmän. Jos myönnettyjä opetustunteja verrataan opiskelijaa kohden, niin Merikarvian 152 opetustuntia tarkoittaisi 77 opiskelijalla 1,97 opetustuntia per opiskelija. Esimerkiksi
Sivistyslautakunta 30.05.2017 49 Huittinen antaa lukiolle opetustunteja 1,6 per opiskelija. Pomarkun 132 opetustuntia 90 opiskelijalla tarkoittaa 1,46 tuntia per opiskelija. Tällä tavoin vertaillessa voidaan sanoa, että vähentyvistä opetustunneista huolimatta Merikarvialla satsataan edelleen enemmän niin opetustuntien kokonaismäärässä kuin opetustunneissa per opiskelija enemmän lukioopetukseen kuin varmasti useimmissa suomalaisissa kunnissa. Lisäksi Merikarvian kunta panostaa opiskelijoille maksuttomiin mutta kunnan kustantamiin muihin lisäetuihin tietokoneista maksuttomaan kuljetukseen. OAJ Satakunnan selvityksen mukaan Merikarvian kunta panostaakin omaan lukiokoulutukseen eniten koko Satakunnassa opiskelijaa kohden. Keskimäärin Satakunnassa ja koko maassa kustannukset opiskelijaa kohden noin 7500 euroa. Merikarvialla lukion kustannukset opiskelijaa kohden on ollut vuosia selvästi korkeammat. Vuonna 2016 Merikarvian lukion kokonaiskustannukset opiskelijaa kohden olivat jonkun verran yli 10.600 kunnan omien tilinpäätöstietojen mukaan. Vuosittain kooltaan vaihtelevat ikäluokat tuovat suuren taloudellisen ja toiminnallisen haasteen. Valtionavustukset, jotka kattavat osan lukion menoista, perustuvat opiskelijoiden määrään. Merikarvian lisäpanostus lukioon näkyy selvästi myös kokonaiskustannuksien ja valtionavustuksien erotuksessa. Kun vielä vuonna 2010 erotus oli noin 70.000, niin sen jälkeen erotus kasvoi nopeasti. Vuodesta 2014 erotus onkin ollut 230.000 260.000 euron tasolla. Ennusteen mukaan lukion toiminnalle saatavien laskennallisten valtionavustusten määrä tippuu vuoden 2016 tasosta (726.604 ) ensin vuonna 2017 noin 45.000 eurolla ja sitten vuonna 2018 toisella 45.000 eurolla. Vuonna 2018 valtionavustukset Merikarvian lukion toiminnalle olisivat 633.096. Vuoden 2017 talousarvion mukaan lukion käyttötalouden sisäinen ja ulkoinen alijäämä olisi 947.892 euroa. Kyseisessä luvussa ei ole mukana investointeja, joihin kuuluvat mm. opiskelijoiden tietokoneet. Mahdollinen vuonna 2018 toteutuva lukion avoimien opiskelutilojen (eli lukion aulatilojen) laajennus kuuluu myös investointien puolelle. Henkilöstökulut ovat selvästi suurin yksittäinen kululuokka, ja kyseisellä opetustuntien vähentämisellä katettaisiin vain osa edelleen kasvavasta erosta valtionavustuksien ja todellisten kustannuksien välillä. Kyseinen säästö olisi noin 30.000 henkilösivukuluineen, kun henkilöstökulut kokonaisuudessaan ovat sivukuluineen vuoden 2017 talousarviossa 567.513. Lukion oman valtionavustus ja kustannuspaineiden lisäksi samaan aikaan Merikarvian kunnan saamat valtionavustukset ovat muutenkin laskemassa merkittävästi. Vuoden 2014 tasosta ennakoidaan, että Merikarvian kunnan valtionavustukset pienenevät parilla miljoonalla vuoteen 2020 mennessä. Kyseinen kehitys asettaa merkittävän haasteen sopeuttaa toimintaa muuttuneeseen valtionavustustilanteeseen. Oma lukio on yksi kunnan ykkösasioista. Uuden valtuustokauden alkaessa olisikin jo ennen vuoden 2018 talousarvion valmistelua syytä pohtia valtuustoryhmissä ja kunnanhallituksessa Merikarvian lukion tarjontaa pidemmällä sihdillä kuten myös rehtori Pasi Koski perusteluissa esittää, sillä Merikarvian kunnassa on vahva tahtotila oman lukion säilyttämiseksi myös tulevaisuudessa. Lukuvuonna 2017 2018 Merikarvialla olisi edelleen esittelijän ehdotuksen mukaisella opetustuntimäärällä useimpiin muihin lukioihin verrattuna pienemmät ryhmäkoot niin pakollisissa kuin syventävissä kursseissa. Lisäksi kunta kustantaa edelleen opiskelijoille mm. laadukkaan kannettavan tietokoneen, oppikirjat (joko perinteisen tai sähköisen version) sekä koulukuljetuksen yli 5km:n matkan omaavilta.
Sivistyslautakunta 30.05.2017 50 Merikarvialla lukiokoulutuksen järjestämiseen myönnetyn valtionavustuksien ja toimintakustannusten kehitys vuosina 2009 (sis. ulkoiset ja sisäiset kustannukset) Valtionosuus ( ) Toimintakustannukset ( ) Erotus 2009 652686 696131 43445 2010 658442 730095 71653 2011 649143 811444 162301 2012 736344 923810 187466 2013 718601 957072 238471 2014 700693 965535 264842 2015 679735 942007 262272 2016 726604 962133 235529 2017 680445 917927 237482 2018 633096 Valtionosuus ( ) Toimintakustannukset ( ) 1200000 1000000 800000 600000 400000 200000 0 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 Vuoden 2017 ja 2018 valtionosuuden luvut ovat ennusteita ja vuoden 2017 toimintakustannukset ovat talousarvion loppusumma Ehdotus: Sivistyslautakunta päättää hyväksyä lukuvuoden 2017 2018 Merikarvian lukion opetus, erityisopetus ja kerhotunnit alla olevan taulukon mukaisesti. Lukio Opetustunnit opiskelijoiden määrä 20.9. Lv. 2009 2010 166,5 77 Lv. 2010 2011 166,5 80 Lv. 2011 2012 178,5 90 Lv. 2012 2013 178,5 85 Lv. 2013 2014 178,5 78 Lv. 2014 2015 178,5 85 LV 2015 2016 174,0 93 LV 2016 2017 162,0 88 LV 2017 2018 152,0 77
Sivistyslautakunta 30.05.2017 51 Erityisopetus Lv. 2009 2010 2 Lv. 2010 2011 2 Lv. 2011 2012 2 Lv. 2012 2013 2 Lv. 2013 2014 2 Lv. 2014 2015 2 LV 2015 2016 2 LV 2016 2017 2 LV 2017 2018 2 Kerhotunnit Lv. 2009 2010 0,5 Lv. 2010 2011 0,5 Lv. 2011 2012 1 Lv. 2012 2013 1 Lv. 2013 2014 1 Lv. 2014 2015 1 LV 2015 2016 1 LV 2016 2017 1 LV 2017 2018 1 Käsittely: Pykälän esittelyssä oli asiantuntijana mukana Pasi Koski, joka poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa. Jarmo Mikkola esitti asian palauttamista uuteen valmisteluun ja Hannele Oksanen kannatti Mikkolan esitystä. Äänestyksessä lautakunta yksimielisesti hyväksyi palautusesityksen. Päätös: Lautakunta päätti palauttaa asian uuteen valmisteluun Kunnanjohtaja Pentti AlaLuopa poistui kokouksesta 29 :n käsittelyn jälkeen
Sivistyslautakunta 30.05.2017 52 Dnro MK:200 /2017 30 Merikarvian perusopetuksen ja lukion sivutoiminen virkasuhteinen musiikin tuntiopettajan tehtävä Merikarvian yhteiskoulussa ja lukiossa on yhteensä noin 10 15 vuosiviikkotuntia musiikin opetusta, jota ei voida liittää mihinkään lehtorin virkaan. Edellä mainittu tuntimäärä ei myöskään riitä musiikin lehtorin viran tai musiikin päätoimisen virkasuhteisen tuntiopettajan tehtävän perustamiseen. Näin ollen Merikarvian yhteiskoulun ja lukion musiikin opetuksen järjestämiseen on perusteltua järjestää niin, että sitä varten julistetaan avoimesti haettavaksi sivutoiminen virkasuhteinen musiikin tuntiopettajan tehtävä. Järjestely on ollut käytössä jo lukuvuonna 2013 2014 lukien. Edellä mainittu sivutoiminen virkasuhteinen musiikin tuntiopettajan tehtävä on täytetty määräajaksi 1.8.2016 31.7.2017, koska valitulta puuttuu muodollinen kelpoisuus. Ehdotus: 1. Sivistyslautakunta päättää julistaa avoimeksi ja haettavaksi perusopetuksen ja lukion yhteisen virkasuhteisen sivutoimisen musiikin tuntiopettajan tehtävän 1.8.2017 lukien; 2. Sivistyslautakunta päättää, että edellä mainitun tuntiopettajan tehtävän kelpoisuusvaatimukseksi asetetaan opetushenkilöstön kelpoisuudesta annetun asetuksen mukainen musiikinopettajan kelpoisuus; 3. Sivistyslautakunta päättää edellä mainitun tuntiopettajan tehtävän täytöstä seuraavaa: hakuaika päättyy 19.6.2017 klo 15.30, mihin mennessä hakemukset tulee toimittaa koulutoimistoon osoitteella Merikarvian kunta Sivistyslautakunta Kauppatie 40, 29900 Merikarvia; edellä mainitun tehtävän aukiolosta ilmoitetaan työvoimahallinnon internetsivuilla sekä kunnan virallisella ilmoitustaululla ja internetsivuilla; tehtävän täyttöä koskevaan haastatteluun kutsutaan kaikki muodollisesti kelpoiset hakijat, ja mikäli muodollisesti kelpoisia hakijoita on yli neljä tai heitä ei ole ollenkaan, esittelijälle annetaan oikeus päättää haastatteluun kutsuttavista; täyttöön sovelletaan kuuden kuukauden koeaikaa; valinta on ehdollinen ja valitun on ennen koulutyön alkua ja valinnan vahvistamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote koulutoimistoon.
Sivistyslautakunta 30.05.2017 53 Dnro MK:202 /2017 31 Merikarvian yhteiskoulun pienryhmän tarve ja siihen liittyvät henkilöstöjärjestelyt lukuvuodeksi 2017 2018 Merikarvian yhteiskouluun perustettiin joulukuussa 2012 osittain eriytetyn erityisopetuksen järjestämistä varten pienryhmä, jossa opiskelee oppilaita, joilla on yhdessä tai useammassa oppiaineessa yksilöllistetyt oppimistavoitteet. Ryhmän toimintaa on jatkettu lukuvuosittain erillispäätöksillä. Lukuvuodeksi 2016 2017 Merikarvian yhteiskoulun pienryhmää ei perustettu vähäisen tarpeen vuoksi. Myös lukuvuodeksi 2017 2018 ei ole tarvetta perustaa erillistä pienryhmää. Rehtori Pasi Kosken kanssa käydyn keskustelun perusteella voidaan todeta, että kuluneen lukuvuoden järjestely, jossa laajaalaisen erityisopettajan opetustuntimäärää oli kolmella viikkotunnilla korkeampi kuin aikaisempina vuosina 23 tunnissa ja pienryhmässä toimineen erityisopettajan sijaan oli palkattuna toinen koulunkäynninohjaaja, oli toimiva. Kyseisellä järjestelyllä kyetään tukemaan riittävästi niin tehostetun tuen kuin erityisen tuen oppilaita, sillä sen jälkeen yhteiskoulussa olisi edelleen yksi erityisopettaja ja kaksi koulunkäynninohjaajaa. Laajaalaisen erityisopettajan ja kahden koulunkäynninohjaajan käytöllä saataisiin tuettua jopa useimpia opetusryhmiä samanaikaisesti kuin aikaisemmalla pienryhmä järjestelyllä. Kyseinen henkilöstöjärjestely tuo lisäksi jonkun verran säästöjä henkilöstökuluissa. Tämä järjestely on kuitenkin lähtökohtaisesti tarkoitettu vain lukuvuodeksi 2017 2018, sillä erityistä tukea tarvitsevien ja yksilöllistä oppimistavoitteita noudattavien oppilaiden määrä, mitä ilmeisemmin kasvaa taas lukuvuodeksi 2018 2019. Pienryhmän tarpeesta lukuvuodeksi 2018 2019 tehdään aikanaan erillinen päätös sen hetkisen tilanteen mukaisesti. Talousarvioon on varattuna varoja määräaikaisen koulunkäynninohjaajan palkkaamiseen. Ehdotus: Sivistyslautakunta päättää, että 1) pienryhmää ei perusteta lukuvuodeksi 2017 2018 2) laajaalaisen erityisopettajan opetustuntimäärää Merikarvian yhteiskoulun osalta pidetään 23 tunnissa kuten oli lukuvuonna 2016 2017 3) palkataan koulunkäynninohjaaja lukuvuodeksi 2017 2018 4) edellä mainitun koulunkäynninohjaajan tehtävän hakuaika päättyy 19.6.2017 klo 15.30, mihin mennessä hakemukset tulee toimittaa kunnanvirastoon osoitteella Merikarvian kunta Sivistyslautakunta Kauppatie 40, 29900 Merikarvia 5) edellä mainitun koulunkäynninohjaajan tehtävän aukiolosta ilmoitetaan työvoimahallinnon internetsivuilla sekä kunnan virallisella ilmoitustaululla ja internetsivuilla; 6) edellä mainitun koulunkäynninohjaajan tehtävän täyttöä koskevaan haastatteluun kutsutaan kaikki muodollisesti kelpoiset hakijat, ja mikäli muodollisesti kelpoisia hakijoita on yli neljä tai heitä ei ole ollenkaan, esittelijälle ja yhteiskoulun rehtorille annetaan oikeus päättää haastatteluun kutsuttavista; 7) edellä mainitun koulunkäynninohjaajan tehtävän täyttöön sovelletaan neljän kuukauden koeaikaa; 8) edellä mainitun koulunkäynninohjaajan valinta on ehdollinen ja valitun on ennen koulutyön alkua ja valinnan vahvistamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote koulutoimistoon.
Sivistyslautakunta 30.05.2017 54
Sivistyslautakunta 30.05.2017 55 Dnro MK:205 /2017 32 Merikarvian kunnan perusopetuksen ja lukion yhteisen virkasuhteisen liikunnan tuntiopettajan sijaisuus Merikarvian kunnan perusopetuksen ja lukion yhteisen virkasuhteinen liikunnan tuntiopettaja on jäämässä äitiyslomalle 7.7.2017 alkaen. Näin ollen tehtävän hoitamista varten tarvitaan sijainen kyseisen äitiysloman ajaksi. Sijaisen tarve jatkuu mitä todennäköisimmin vanhempainvapaan ajan sekä mahdollisesti hoitovapaalla. Ehdotus: 1. Sivistyslautakunta päättää julistaa avoimeksi ja haettavaksi Merikarvian kunnan perusopetuksen ja lukion yhteisen virkasuhteisen liikunnan tuntiopettajan sijaisuuden siten, että sijaisuuden kesto on vähintään 9.8.2017 7.11.2017, mutta sijaisuus jatkuu todennäköisesti 8.11.2017 alkaen vakinaisen tuntiopettajan myöhemmin anomalla ajalla ainakin toukokuulle 2018. 2. Sivistyslautakunta päättää, että edellä mainitun tuntiopettajan tehtävän kelpoisuusvaatimukseksi asetetaan opetushenkilöstön kelpoisuudesta annetun asetuksen mukainen liikunnanopettajan kelpoisuus; 3. Sivistyslautakunta päättää edellä mainitun tuntiopettajan tehtävän täytöstä seuraavaa: hakuaika päättyy 19.6.2017 klo 15.30, mihin mennessä hakemukset tulee toimittaa koulutoimistoon osoitteella Merikarvian kunta Sivistyslautakunta Kauppatie 40, 29900 Merikarvia edellä mainitun sijaisuuden aukiolosta ilmoitetaan työvoimahallinnon internetsivuilla sekä kunnan virallisella ilmoitustaululla ja internetsivuilla; tehtävän täyttöä koskevaan haastatteluun kutsutaan kaikki muodollisesti kelpoiset hakijat, ja mikäli muodollisesti kelpoisia hakijoita on yli neljä tai heitä ei ole ollenkaan, esittelijälle annetaan oikeus päättää haastatteluun kutsuttavista; täyttöön sovelletaan neljän kuukauden koeaikaa; valinta on ehdollinen ja valitun on ennen koulutyön alkua ja valinnan vahvistamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote koulutoimistoon.
Sivistyslautakunta 30.05.2017 56 Dnro MK:211 /2017 33 Merikarvian yhteiskoulun teknisen työn opetuksen järjestäminen lukuvuonna 2017 2018 Merikarvian yhteiskoulussa teknisen työn opetuksesta on huolehtinut perusopetuksen päätoiminen tuntiopettaja (virka nro 0114). Nyt uusien opetussuunnitelmien käyttöön oton myötä 1.8.2017 alkaen uusien 7.luokkalaisten opetuksessa puhutaan vain käsityöstä, mutta edelleenkin siihen sisältyy teknistä työtä ja lisäksi 8. ja 9. luokkalaiset noudattavat edelleen vanhaa OPSia. Virka oli aiemmin teknisen työn aineenopettajan virka, joka oli muutettu 14.5.2013 opetustuntien vähäisyyden vuoksi päätoimiseksi tuntiopettajan viraksi. (Siv.ltk 28 /14.5.2013). Päätoimisen tuntiopettajuuden opetustuntien alaraja on 16 tuntia, johon kyseisessä virassa on päästy liittämällä viran hoitoon teknisentyön opetuksen ohella mm. terveystiedon, biologin ja maantiedon sekä maa ja metsätalous valinnaisaineen opetusta. Lukuvuonna 2017 2018 teknisen työn opetusta on tulossa viikoittain noin 8 tuntia (45min tunteina), mikä ei riitä lähellekään opetusvelvollisuuden alarajaa. Ei ole tarkoituksenmukaista antaa terveystiedon tai biologian ja maantiedon tunteja kyseisen viran hoitoon, sillä kyseisiä tunteja tarvitaan täyttämään pätevien terveystiedon sekä biologian ja maantiedon opettajien opetusvelvollisuutta. Lukuvuonna 2016 2017 Merikarvian kunta hankki Merikarvian yhteiskoulussa tarvitsemansa teknisen työn opettajan tunnit Siikaisten kunnalta. Tulevana lukuvuonna järjestely ei ole enää mahdollinen. Kysyttäessä Ahlströmin alakoulun mahdollisuuksista liittää yläkoulun teknisen työn opetus ensi lukuvuodeksi jonkun luokanopettajan hoidettavaksi ei ole mahdollista. Ne luokanopettajat, jotka olisivat kykeneviä hoitamaan opetus, ovat kiinni omassa opetuksessaan. On siis haettava sivutoimista tuntiopettajaa, joka vastaisi teknisen työn opetuksesta lukuvuonna 2017 2018 Merikarvian yhteiskoulussa. Lisäksi on huomioitava, että teknisen työn tilat ovat menossa remonttiin, joten opetuksen voisi tai pitäisi tiivistää suoritettavaksi 3 ensimmäisen jakson aikana. On haasteellista löytää pätevää teknisen työn opetukseen yläkoulussa kykenevään henkilöön näillä reunaehdoilla. Ehdotus: Sivistyslautakunta päättää 1. Sivistyslautakunta päättää julistaa avoimeksi ja haettavaksi perusopetuksen virkasuhteisen sivutoimisen teknisen työn tuntiopettajan tehtävään alkaen 1.8.2017 lukuvuodeksi 2017 2018. 2. Sivistyslautakunta päättää, että edellä mainitun tuntiopettajan tehtävän kelpoisuusvaatimukseksi asetetaan opetushenkilöstön kelpoisuudesta annetun asetuksen mukainen teknisen työn opettajan kelpoisuus; 3. Sivistyslautakunta päättää edellä mainitun tuntiopettajan tehtävän täytöstä seuraavaa: hakuaika päättyy 19.6.2017 klo 15.30, mihin mennessä hakemukset tulee toimittaa koulutoimistoon osoitteella Merikarvian kunta Sivistyslautakunta Kauppatie 40, 29900 Merikarvia; edellä mainitun tehtävän aukiolosta ilmoitetaan työvoimahallinnon internetsivuilla sekä kunnan virallisella ilmoitustaululla ja internetsivuilla; tehtävän täyttöä koskevaan haastatteluun kutsutaan kaikki muodollisesti kelpoiset hakijat, ja mikäli muodollisesti kelpoisia hakijoita on yli neljä tai heitä ei ole ollenkaan, esittelijälle annetaan oikeus päättää haastatteluun kutsuttavista; jos määräaikaan mennessä ei ole tullut yhtään hakemusta, niin sivistyslautakunta antaa Merikarvian yhteiskoulun rehtorille oikeuden etsiä ja palkata henkilön, joka
Sivistyslautakunta 30.05.2017 57 kykenisi opettamaan teknistä työtä lukuvuoden 2017 2018 aikana. Tässä tapauksessa rehtorilla on oikeus sopia löytämänsä henkilön kanssa juostavasti lukujärjestyksestä, mikäli se edesauttaa tehtävän vastaanottamista. täyttöön sovelletaan neljän kuukauden koeaikaa; valinta on ehdollinen ja valitun on ennen koulutyön alkua ja valinnan vahvistamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote koulutoimistoon. Teemu Salminen poistui kokouksesta 33 :n käsittelyn jälkeen
Sivistyslautakunta 30.05.2017 58 Dnro MK:191 /2016 34 Koulukuljetuksen kilpailutuksen option käyttö lukuvuodeksi 20172018 reitti 1 Merikarvian kunnan koulu ja asiointiliikennekuljetukset lukuvuodeksi 201617 sekä kolmeksi optiovuodeksi 201718, 201819 ja 2019 2020 kilpailutettiin sivistyslautakunnan päätöksen mukaisesti reitille 1. (Siv.ltk 47 /16.6.2016 ja Siv.ltk. 90 /20.9.2016). Reitillä 1 (Kasala koulukeskus Karumäki koulukeskus) hyväksyttiin Heikki Ruohomäen jättämä tarjous, jossa tarjoushinta oli 2,35 /tehoajokilometri alv.0%. Reittikohtaiset sopimukset tehdään lukuvuoden 20172018 alettua ja kuljetettavien lukujärjestysten valmistuttua, sillä kunkin reitin ajokerrat ja pituudet perustuvat kuljetettavien esikoululaisten, peruskoululaisten ja lukiolaisten lukujärjestyksiin. Ajoreitit ja niihin liittyvät tehoajokilometrit saattavat vaihdella koulujen opetusjaksoittain ja laskutusperusteet tarkistetaan opetusjaksojen vaihtuessa. Sopimuksen liitteenä on ensimmäisen jakson reittikohtainen päivähinta. Ehdotus: Sivistyslautakunta päättää 1) käyttää optiota reitillä 1 (Kasala koulukeskus Karumäki koulukeskus) Merikarvian kunnan ja Heikki Ruohomäen välillä lukuvuonna 2017 18 koulukuljetuksissa hintaan 2,35 /tehoajokilometri (alv.0%) 2), että käytännön järjestelyt kuljetussopimuksen tekemiseksi annetaan sivistysjohtajan tehtäväksi ja hänelle myönnetään oikeus sopia tarkemmin reitin ja sopimuksen yksityiskohdista palvelun tarjoajan kanssa. 3) että varsinainen kuljetussopimus solmitaan reitille 1 lukuvuodeksi 2017 2018 Heikki Ruohomäen kanssa kuljetettavien lukujärjestysten valmistuttua elosyyskuussa 2017 4) myöntää sivistysjohtajalle oikeuden tehdä edellä mainittuun sopimukseen kuljetustarpeen muutoksesta johtuvia muutoksia lukuvuoden aikana
Sivistyslautakunta 30.05.2017 59 Dnro MK:191 /2016 35 Koulukuljetuksen kilpailutuksen option käyttö lukuvuodeksi 2017 2018 reitti 2 Merikarvian kunnan koulu ja asiointiliikennekuljetukset lukuvuodeksi 201617 sekä kolmeksi optiovuodeksi 201718, 201819 ja 2019 2020 kilpailutettiin sivistyslautakunnan päätöksen mukaisesti reitille 2. (Siv.ltk 48 /16.6.2016 ja Siv.ltk. 91 /20.9.2016). Reitillä 2 (Siikainen Merikarvia) hyväksyttiin Rennot Reissut Oy:n jättämä tarjous, jossa tarjoushinta oli 1,74 /tehoajokilometri. Reittikohtaiset sopimukset tehdään lukuvuoden 20172018 alettua ja kuljetettavien lukujärjestysten valmistuttua, sillä kunkin reitin ajokerrat ja pituudet perustuvat kuljetettavien esikoululaisten, peruskoululaisten ja lukiolaisten lukujärjestyksiin. Ajoreitit ja niihin liittyvät tehoajokilometrit saattavat vaihdella koulujen opetusjaksoittain ja laskutusperusteet tarkistetaan opetusjaksojen vaihtuessa. Sopimuksen liitteenä on ensimmäisen jakson reittikohtainen päivähinta. Ehdotus: Sivistyslautakunta päättää 1) käyttää optiota reitillä 2 (Siikainen Merikarvia) Merikarvian kunnan ja Rennot reissut Oy:n välillä lukuvuonna 2017 18 koulukuljetuksissa hintaan 1,74 /tehoajokilometri (alv.0%) 2), että käytännön järjestelyt kuljetussopimuksen tekemiseksi annetaan sivistysjohtajan tehtäväksi ja hänelle myönnetään oikeus sopia tarkemmin reitin ja sopimuksen yksityiskohdista palvelun tarjoajan kanssa. 3) että varsinainen kuljetussopimus solmitaan reitille 2 lukuvuodeksi 2017 2018 Rennot Reissut Oy:n kanssa kuljetettavien lukujärjestysten valmistuttua elosyyskuussa 2017 4) myöntää sivistysjohtajalle oikeuden tehdä edellä mainittuun sopimukseen kuljetustarpeen muutoksesta johtuvia muutoksia lukuvuoden aikana
Sivistyslautakunta 30.05.2017 60 Dnro MK:191 /2016 36 Koulukuljetuksen kilpailutuksen option käyttö lukuvuodeksi 2017 2018 reitti 3 Merikarvian kunnan koulu ja asiointiliikennekuljetukset lukuvuodeksi 201617 sekä kolmeksi optiovuodeksi 201718, 201819 ja 2019 2020 kilpailutettiin sivistyslautakunnan päätöksen mukaisesti reitille 3. (Siv.ltk 49 /16.6.2016 ja Siv.ltk. 92 /20.9.2016). Reitillä 3 (Honkajärvi Kuvaskangas Lauttijärvi Mäkitie Tuorila Vaasantie Strikantie koulukeskus) hyväksyttiin TTTtilausliikennepalvelu Salmisten jättämä tarjous, jossa tarjoushinta oli 1,95 /tehoajokilometri alv.0%. Reittikohtaiset sopimukset tehdään lukuvuoden 20172018 alettua ja kuljetettavien lukujärjestysten valmistuttua, sillä kunkin reitin ajokerrat ja pituudet perustuvat kuljetettavien esikoululaisten, peruskoululaisten ja lukiolaisten lukujärjestyksiin. Ajoreitit ja niihin liittyvät tehoajokilometrit saattavat vaihdella koulujen opetusjaksoittain ja laskutusperusteet tarkistetaan opetusjaksojen vaihtuessa. Sopimuksen liitteenä on ensimmäisen jakson reittikohtainen päivähinta. Ehdotus: Sivistyslautakunta päättää 1) käyttää optiota reitillä 3 (Honkajärvi Kuvaskangas Lauttijärvi Mäkitie Tuorila Vaasantie Strikantie koulukeskus) Merikarvian kunnan ja TTTtilausliikennepalvelu Salmisten välillä lukuvuonna 2017 18 koulukuljetuksissa hintaan 1,95 /tehoajokilometri (alv.0%). 2),että käytännön järjestelyt kuljetussopimuksen tekemiseksi annetaan sivistysjohtajan tehtäväksi ja hänelle myönnetään oikeus sopia tarkemmin reitin ja sopimuksen yksityiskohdista palvelun tarjoajan kanssa. 3) että varsinainen kuljetussopimus solmitaan reitille 3 lukuvuodeksi 2017 2018 TTTtilausliikennepalvelu Salmisten kanssa kuljetettavien lukujärjestysten valmistuttua elosyyskuussa 2017 4) myöntää sivistysjohtajalle oikeuden tehdä edellä mainittuun sopimukseen kuljetustarpeen muutoksesta johtuvia muutoksia lukuvuoden aikana
Sivistyslautakunta 30.05.2017 61 Dnro MK:191 /2016 37 Koulukuljetuksen kilpailutuksen option käyttö lukuvuodeksi 2017 2018 reitti 4 Merikarvian kunnan koulu ja asiointiliikennekuljetukset lukuvuodeksi 201617 sekä kolmeksi optiovuodeksi 201718, 201819 ja 2019 2020 kilpailutettiin sivistyslautakunnan päätöksen mukaisesti reitille 4. (Siv.ltk 50 /16.6.2016 ja Siv.ltk. 93 /20.9.2016). Reitillä 4 (Pirttijärvi Viisarinmäki Lammelantie Filppulantie Peippu koulukeskus) hyväksyttiin Matti Ehosen jättämä tarjous, jossa tarjoushinta oli 2,40 /tehoajokilometri alv.0%. Reittikohtaiset sopimukset tehdään lukuvuoden 20172018 alettua ja kuljetettavien lukujärjestysten valmistuttua, sillä kunkin reitin ajokerrat ja pituudet perustuvat kuljetettavien esikoululaisten, peruskoululaisten ja lukiolaisten lukujärjestyksiin. Ajoreitit ja niihin liittyvät tehoajokilometrit saattavat vaihdella koulujen opetusjaksoittain ja laskutusperusteet tarkistetaan opetusjaksojen vaihtuessa. Sopimuksen liitteenä on ensimmäisen jakson reittikohtainen päivähinta. Ehdotus: Sivistyslautakunta päättää 1) käyttää optiota reitillä 4 (Pirttijärvi Viisarinmäki Lammelantie Filppulantie Peippu koulukeskus) Merikarvian kunnan ja Matti Ehosen välillä lukuvuonna 2017 18 koulukuljetuksissa hintaan 2,40 /tehoajokilometri (alv.0%). 2),että käytännön järjestelyt kuljetussopimuksen tekemiseksi annetaan sivistysjohtajan tehtäväksi ja hänelle myönnetään oikeus sopia tarkemmin reitin ja sopimuksen yksityiskohdista palvelun tarjoajan kanssa. 3) että varsinainen kuljetussopimus solmitaan reitille 4 lukuvuodeksi 2017 2018 Matti Ehosen kanssa kuljetettavien lukujärjestysten valmistuttua elosyyskuussa 2017 4) myöntää sivistysjohtajalle oikeuden tehdä edellä mainittuun sopimukseen kuljetustarpeen muutoksesta johtuvia muutoksia lukuvuoden aikana
Sivistyslautakunta 30.05.2017 62 Dnro MK:191 /2016 38 Koulukuljetuksen kilpailutuksen option käyttö lukuvuodeksi 2017 2018 reitti 5 Merikarvian kunnan koulu ja asiointiliikennekuljetukset lukuvuodeksi 201617 sekä kolmeksi optiovuodeksi 201718, 201819 ja 2019 2020 kilpailutettiin sivistyslautakunnan päätöksen mukaisesti reitille 5. (Siv.ltk 51 /16.6.2016 ja Siv.ltk. 94 /20.9.2016). Reitillä 5 (Siikaisten Saarikoski Leväsjoki Otamo Vaasantie Tuorila koulukeskus) hyväksyttiin Satamatkat Oy:n jättämä tarjous, jossa tarjoushinta oli 2,35 /tehoajokilometri alv.0%. Reittikohtaiset sopimukset tehdään lukuvuoden 20172018 alettua ja kuljetettavien lukujärjestysten valmistuttua, sillä kunkin reitin ajokerrat ja pituudet perustuvat kuljetettavien esikoululaisten, peruskoululaisten ja lukiolaisten lukujärjestyksiin. Ajoreitit ja niihin liittyvät tehoajokilometrit saattavat vaihdella koulujen opetusjaksoittain ja laskutusperusteet tarkistetaan opetusjaksojen vaihtuessa. Sopimuksen liitteenä on ensimmäisen jakson reittikohtainen päivähinta. Ehdotus: Sivistyslautakunta päättää 1) käyttää optiota reitillä 5 (Siikaisten Saarikoski Leväsjoki Otamo Vaasantie Tuorila koulukeskus) Merikarvian kunnan ja Satamatkat Oy:n välillä lukuvuonna 2017 18 koulukuljetuksissa hintaan 2,35 /tehoajokilometri (alv.0%). 2),että käytännön järjestelyt kuljetussopimuksen tekemiseksi annetaan sivistysjohtajan tehtäväksi ja hänelle myönnetään oikeus sopia tarkemmin reitin ja sopimuksen yksityiskohdista palvelun tarjoajan kanssa. 3) että varsinainen kuljetussopimus solmitaan reitille 5 lukuvuodeksi 2017 2018 Satamatkat Oy:n kanssa kuljetettavien lukujärjestysten valmistuttua elosyyskuussa 2017 4) myöntää sivistysjohtajalle oikeuden tehdä edellä mainittuun sopimukseen kuljetustarpeen muutoksesta johtuvia muutoksia lukuvuoden aikana