Kaavoitustyön tarjouspyynnöt

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaavoitustyön tarjouspyynnöt"

Transkriptio

1 HAILUODON KUNTA KOKOUSKUTSU 8/11 Kokousaika: klo Kokouspaikka: Kunnantoimisto, Teknisen toimen kokoustila Käsiteltävät asiat: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjantarkastajien vaali 3 Luokanopettajan viran täyttäminen 4 Henkilöstön vakinaistaminen opetustoimessa Lisäasia: 5 Kaavoitustyön tarjouspyynnöt Pöytäkirjan Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään valitusosoituksineen yleisesti nähtävänä pito nähtävänä kunnanviraston keskustoimistossa klo Puheenjohtaja MERK Lauri Suomela

2 137 LUOKANOPETTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN Sivistysltk 9 Luokanopettaja Mikko Mäenpäälle on hakemuksensa mukaisesti myönnetty ero luokanopettajan virasta alkaen. Kaksi muuta luokanopettajan virkaa on täytetty toistaiseksi. Ennusteen mukaan oppilasmäärä alaluokilla pienenee lukuvuoteen saakka, jonka jälkeen se näyttäisi alkavan kasvaa. Yläkoulun oppilasmäärä pienenee nykyisestään lukuvuonna ja säilyy alhaisena myös kaksi seuraavaa lukuvuotta. Koska luokanopettajilla on opetustunteja myös yläkoululla ja perusopetuksen kokonaistuntimäärä todennäköisesti vähenee lähivuosina, on perusteltua täyttää avoimeksi tuleva luokanopettajan virka määräaikaisesti ja tarkastella opetushenkilöstön tarve lukuvuoden aikana. Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanvaltuustolle, että luokanopettajan virka täytetään alkaen kahden vuoden määräajaksi. Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen. K.hall 85 hyväksyy sivistyslautakunnan ehdotuksen Hyväksyttiin yksimielisesti

3 138 HENKILÖSTÖN VAKINAISTAMINEN OPETUSTOIMESSA Sivistysltk 18 Peruskoulun alaluokilla on nyt 46 oppilasta ja yläluokilla 32 oppilasta. Oppilasennusteen mukaan alakoulun oppilasmäärä on pienimmillään ensi lukuvuonna, minkä jälkeen se rupeaa kasvamaan. Yläkoulun oppilasmäärä pysynee nykyisellään ensi lukuvuonna, mutta pienenee sen jälkeen ja on pienimmillään lukuvuonna , minkä jälkeen se näyttäisi jälleen kasvavan. Oppilasmäärän väheneminen vaikuttaa kokonaistuntimäärään jonkin verran. Peruskoulun opetushenkilöstöön kuuluu tällä hetkellä rehtori, seitsemän päätoimista ja viisi sivutoimista opettajaa. Toistaiseksi valittuja viranhaltijoita ovat rehtori, lehtori, erityisopettaja, kaksi luokanopettaja ja yksi tuntiopettaja. Eläkkeelle siirtymisten vuoksi opetushenkilöstö on vaihtunut muutaman viime vuoden aikana lähes kokonaan ja muutamia valintoja on tehty siinä yhteydessä eri syistä johtuen määräaikaisina. Oppilasmäärän vaihtelusta johtuen lautakunta on esittänyt kunnanvaltuustolle yhden luokanopettajan virkaa täytettäväksi määräaikaisena kahdeksi vuodeksi alkaen. Toisen päätoimisen tuntiopettajan virka on ollut määräaikaisesti täytettynä syksystä 2009 alkaen. Määräaikaisuuden jatkamiselle ei näyttäisi olevan riittävästi perusteita, sillä tuntimäärän vähenemisestä huolimatta päätoimisuuteen vaadittava tuntimäärä täyttynee myös jatkossa. Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanvaltuustolle, että toisen päätoimisen tuntiopettajan (historia, yhteiskuntaoppi ym.) virka täytetään alkaen toistaiseksi. Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen. Sivistysltk 34 Määräaikaisesti tuntiopettajan virkaa hoitanut FM Kaisa Kinnunen ei ole käytettävissä virkaa täytettäessä, joten tuntiopettajan tehtävät on asetettu alkaen haettavaksi. Haettavana on historian, yhteiskuntaopin, oppilaanohjauksen ja uskonnon opettajan tehtävät ja vielä on epävarmaa, saadaanko jatkajaksi henkilö, joka kykenee opettamaan kaikkia em. aineita. Tämän vuoksi tuntiopettajan virka täytetään määräaikaisena. Sivistyslautakunta päättää muuttaa aikaisempaa päätöstä ja päättää hyväksyä tuntiopettajan (historia, yhteiskuntaoppi ym.) viran täyttämisen määräaikaisena lukuvuodeksi Sivistyslautakunta esittää asian kunnanhallituksen hyväksyttäväksi. Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen. K.hall 86 hyväksyy sivistyslautakunnan esityksen ja ilmoittaa valtuustolle, että asia vedetään pois valtuuston listalta Hyväksyttiin yksimielisesti

4 139 KAAVOITUKSEN TARJOUSPYYNNÖT K.hall 87 teki edellisessä kokouksessaan päätöksiä yleiskaavoituksen ja mahdollisesti asemakaavatyön aloittamisesta useilla alueilla ja antoi valmistelutyön kaavoitus- ja maankäyttötoimikunnan tehtäväksi Kaavoitus- ja maankäyttötoimikunnalla ei ole kokouksia kesän aikana, mutta asian nopeuttamiseksi on syytä saada tarjouspyynnöt kaavoitustöistä liikkeelle. Valtuutetaan kunnanjohtaja laatimaan ja lähettämään tarjouspyynnöt kunnanhallituksen päätösten mukaisten tarjouspyyntöjen suorittamisesta. Hyväksyttiin yksimielisesti

5 140 OIKAISUVAATIMUSOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa: Pykälät:85, 86 Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n 1 mom. mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla: Pykälät: 87 HvalL 3 :n 1 mom./muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla: Pykälät ja valituskieltojen perusteet Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimusviranomainen ja -aika Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite: Hailuodon kunnanhallitus, Luovontie 176, HAILUOTO Oikaisuvaatimuksen voi tehdä myös sähköisesti osoitteeseen: kunnanvirasto@hailuoto.fi tai telefaxilla puhelinnumeroon Pykälät: Oikaisuvaatimusaika ja sen alkaminen Oikaisuvaatimuksen sisältö ja toimittaminen Pöytäkirjan nähtäväksi asettaminen Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava. Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimusasiakirjat toimittaa oikaisuvaatimusviranomaiselle ensim-mäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä. Omalla vastuulla oikaisuvaatimusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päätty-mistä. Pvm: Hailuodossa

6 141 Tiedoksianto asianosaiselle 1) Asianosainen Lähetetty tiedoksi kirjeellä (kuntalaki 95 ) Annettu postin kuljetettavaksi, pvm/tiedoksiantaja Asianosainen Luovutettu asianosaiselle Paikka, pvm ja tiedoksiantajanallekirjoitus Vastaanottajan allekirjoitus Muulla tavoin, miten 1) Täytetään otteeseen, jos päätös annetaan erityistiedoksiantona tiedoksi Kunta 92 1 mom:ssa tarkoitetulle asianosaiselle.

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 6/

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 6/ Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 6/2013 57 Sivistyslautakunta 25.09.2013 AIKA 25.09.2013 klo 18:30-18:55 PAIKKA Kunnanviraston johtokeskus KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 42 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Sumpun leirintäalueen vuokrasopimus/lisäys

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Sumpun leirintäalueen vuokrasopimus/lisäys HAILUODON KUNTA KOKOUSKUTSU 11/11 Kokousaika: 21.09.2011 klo 19.00 Kokouspaikka: Kunnantoimisto, Johtokeskus Käsiteltävät asiat: 1 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Sumpun leirintäalueen vuokrasopimus/lisäys

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 4/2013 1

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 4/2013 1 Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 4/2013 1 Tarkastuslautakunta 05.11.2013 AIKA 05.11.2013 klo 16:45 PAIKKA KPMG:n toimist, Isokatu 32 B, Oulu KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen avaus 3 16 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 3/2013 1

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 3/2013 1 Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 3/2013 1 Tarkastuslautakunta 03.10.2013 AIKA 03.10.2013 klo 16:50-19:10 PAIKKA KPMG:n toimisto, Isokatu 32, Oulu KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Ira Toppinen Päätöspvm Pykälä Sivistysjohtaja

Ira Toppinen Päätöspvm Pykälä Sivistysjohtaja KÄRSÄMÄEN KUNTA VIRANHALTIJAPÄÄTÖ S Sivistyspalvelut Hankintapäätös Ira Toppinen Päätöspvm Pykälä Sivistysjohtaja 5.6.2019 Asia Koulupsykologipalvelut lukuvuonna 2019-2020 Asianosaiset Tarjouksen tehneet

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina klo 19.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina klo 19. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 29.04.2019 Kokoustiedot Aika Maanantaina 29.04.2018 klo 19.17 Käsiteltävät asiat Paikka Valtuuston kokoushuone, Koulutie 2 B (Raharinne)

Lisätiedot

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs)

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs) Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2017 1 (9) Tarkastuslautakunta Kokoustiedot Aika tiistai klo 10:00-15:45 Paikka Läsnä Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1.

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012. Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012. Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012 Kokousaika 29.5.2012 klo 17.30-18.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A KOKOUKSEN LAILLISUUDEN

Lisätiedot

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs)

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs) Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2015 1 (10) Tarkastuslautakunta Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 13:00-16:05 Paikka Läsnä Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10,

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Ote: Yhtymähallitus Yhtymävaltuuston kokouksen päätösten täytäntöönpano

SISÄLLYSLUETTELO Ote: Yhtymähallitus Yhtymävaltuuston kokouksen päätösten täytäntöönpano SISÄLLYSLUETTELO Ote: Yhtymähallitus 30.01.2018 1 Yhtymävaltuuston 18.12.2017 kokouksen päätösten täytäntöönpano Osallistujat, laillisuus ja päätösvaltaisuus/ yhtymähallitus... 1 1 Yhtymävaltuuston 18.12.2017

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4. Toimintakertomus ja tilinpäätös 2011. 5 Lautakunnan jäsenten esittämät kysymykset

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4. Toimintakertomus ja tilinpäätös 2011. 5 Lautakunnan jäsenten esittämät kysymykset KOKOUSAIKA Tiistai 10.04.2012 klo 16 KOKOUSPAIKKA Palvelukoti Saarenkartano Käsiteltävät asiat: Asialista 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 valinta 3 Perusturvan ajankohtaiskatsaus 4. Toimintakertomus

Lisätiedot

M/S Mariella, konferenssikansi, kabinetti C41 (Tukholman satama)

M/S Mariella, konferenssikansi, kabinetti C41 (Tukholman satama) Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 7/2015 1 (11) Tarkastuslautakunta Kokoustiedot Aika torstai klo 13:00-14:30 Paikka Läsnä M/S Mariella, konferenssikansi, kabinetti C41 (Tukholman satama) Ilkka

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä:

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 25.04.2019 Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin 25.04.2019 klo 12.30 Vastaukset: torstai 25.4.2019 klo 22.00

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 2/

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 2/ Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 2/2013 12 Sivistyslautakunta 25.02.2013 AIKA 25.02.2013 klo 18:30-19:00 PAIKKA Johtokeskus KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 14 10 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie...

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie... PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Kokousaika Maanantai 9.3.2015 klo 9.50 10.10 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus:

Lisätiedot

HAILUODON KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSKUTSU 9/11. Kokousaika: 30.06.2011 klo 12.00

HAILUODON KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSKUTSU 9/11. Kokousaika: 30.06.2011 klo 12.00 HAILUODON KUNTA KOKOUSKUTSU 9/11 Kokousaika: 30.06.2011 klo 12.00 Kokouspaikka: Kunnantoimisto, Johtokeskus Käsiteltävät asiat: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 3 4 5 6 7 Liite 1 Liite 2 Liite

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/ klo Marttilan kunnanvirasto, kokoustila

MARTTILAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/ klo Marttilan kunnanvirasto, kokoustila MARTTILAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2016 10 Rakennuslautakunta 25.04.2016 KOKOUSAIKA 25.04.2016 klo 18.00 18.21 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Marttilan kunnanvirasto, kokoustila Jäsen Varajäsen

Lisätiedot

Aksels Tuulikki Jäsen

Aksels Tuulikki Jäsen PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 11 Tarkastuslautakunta 2009-2012 AIKA 29.04.2013 klo 14:00-15:00 PAIKKA Pyhtään kirjasto LÄSNÄ Lindemark Susanna Puheenjohtaja Saarinen Sami Varapuheenjohtaja Aksels Tuulikki

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Tarkastuslautakunta 07.05.2015 AIKA 07.05.2015 klo 15:35-20:50 PAIKKA Sosiaali- ja terveystoimen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 28 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista:

Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Paikka: Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Sivu 209 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 309 210

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 28.04.2015 AIKA 28.04.2015 klo 15:15-18:50 PAIKKA Sosiaali- ja terveystoimen kokoushuone Pinsetti KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 23 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät ,

Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät , Muutoksenhakuohjeet MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain perusteet valmistelua

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Tarkastuslautakunta 03.05.2017 AIKA 03.05.2017 klo 18:00-20:12 PAIKKA Yleishallinnon kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 45 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus. Porvoon kaupunki. Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus

Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus. Porvoon kaupunki. Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus Kunta Porvoon kaupunki Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus 12.8.2019 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tapio Suokas ja Jarkko Hirvikallio. Sivu 39 KM Anssi Salosen virkavapaushakemus 84

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tapio Suokas ja Jarkko Hirvikallio. Sivu 39 KM Anssi Salosen virkavapaushakemus 84 LUUMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 82 Koululautakunta Aika 05.08.2015 klo 17:55-18:24 Paikka Taavetin koulukeskus, hallintorakennus Käsitellyt asiat Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika Paikka 28.03.2019 klo 15:00-17:00 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Lisätiedot

PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013. Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013. Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013 Kokousaika 22.5.2013 klo 17.00 17.18 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

Kokousaika Maanantaina 11.6.2012 klo 16.00 16.30 Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Taavetti

Kokousaika Maanantaina 11.6.2012 klo 16.00 16.30 Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Taavetti 266 Kokousaika Maanantaina 11.6.2012 klo 16.00 16.30 Kokouspaikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Taavetti Kutsutut jäsenet (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Suoanttila Hilkka

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2017 1 Tarkastuslautakunta 13.11.2017 AIKA 13.11.2017 klo 17:00-19:53 PAIKKA Hallinnon kokoushuone, Tampereentie 6, 2 krs. KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 87 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto Kokousaika Tiistaina 3.5.2015 klo 9.00 9.20 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus

Lisätiedot

Kunnantoimisto Kemiö, 26.2.2010

Kunnantoimisto Kemiö, 26.2.2010 1/2010 PÖYTÄKIRJA 1 Kokousaika: Tiistaina klo 15.30-16.45 Kokouspaikka: Vretaantie 19 Päättäjät: Lars Nummelin Jörgen Törnqvist Merja Juvonen Kia Lundqvist Jari Lehtivaara Tomas Stenström puheenjohtaja

Lisätiedot

Hämeenkyrö Pöytäkirja 3/ ( 9) Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto

Hämeenkyrö Pöytäkirja 3/ ( 9) Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto Hämeenkyrö Pöytäkirja 3/2018 1 ( 9) Aika 22.10.2018, klo 15:32-16:11 Paikka Kunnanviraston 1. krs:n neuvotteluhuone Käsitellyt asiat 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 11 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Henkilöstöjaosto 16.05.2017 AIKA 16.05.2017 klo 12:00-13:42 PAIKKA Villa Hakkari KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 32 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 33 PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2017 AIKA 27.04.2017 klo 18:30-21:05 PAIKKA Yleishallinnon kahvihuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 40 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 Tarkastuslautakunta 11.04.2018 AIKA 11.04.2018 klo 17:06-21:00 PAIKKA Hallinnon kokoushuone, 2 krs KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 6/

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 6/ Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 6/2016 72 Tekninen lautakunta 08.12.2016 AIKA 08.12.2016 klo 18:30-20:30 PAIKKA KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 41 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 74 42 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 1/2013 1

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Sivistyslautakunta 13.02.2013 AIKA 13.02.2013 klo 18:30-19:35 PAIKKA Johtokeskus KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 37 OSA-AIKA ELÄKE (LIITE 1) 3

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 37 OSA-AIKA ELÄKE (LIITE 1) 3 TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 Kokousaika 28.05.20130 klo 18.00 18.50 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Tämä pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävillä 10.5.2017. MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain (364/1995) 91

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 Kokousaika 26.8.2010 klo 18.30-18.55 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

Perjantai 04.09.2015 klo 09.00-9.14

Perjantai 04.09.2015 klo 09.00-9.14 PÖYTÄKIRJA 1 Kokousaika Kokouspaikka Perjantai klo 09.00-9.14 Puhelinkokous Läsnä Jäsen Uusitalo Merja, puheenjohtaja Keltto Pekka, varapj. Huhtamäki-Kuoppala Minna Kankaanpää Mauri Kuivila Leena Mäkinen

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 7/2013 63

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 7/2013 63 Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 7/2013 63 Sivistyslautakunta 27.11.2013 AIKA 27.11.2013 klo 18:30-20:10 PAIKKA Kunnanviraston johtokeskus KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 45 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 8 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 8 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Henkilöstö- ja työllisyysjaosto Aika 28.02.2017 klo 17:30-18:40 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Rantakatu 20, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 7 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

20 Perusopetuksen opetustuntimäärät lukuvuonna

20 Perusopetuksen opetustuntimäärät lukuvuonna Mäntyharju Pöytäkirja 3/2017 1 (11) Aika 21.03.2017, klo 18:01-18:39 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Lahna Käsitellyt asiat 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 18 Pöytäkirjan tarkastus 19 Talousarvion

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Tarkastuslautakunta 24.01.2018 AIKA 24.01.2018 klo 17:00-19:50 PAIKKA Otsonmäen päiväkoti KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Johtokunnan kokous Kokouskutsu ja esityslista

Johtokunnan kokous Kokouskutsu ja esityslista Johtokunnan kokous 29.11.2017 Kokouskutsu ja esityslista KOKOUSKUTSU 2 (6) JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika 29.11.2017 klo 9.00 Paikka LYNC-kokous MERK. JORMA PENTTINEN Jorma Penttinen puheenjohtaja Käsiteltävät

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sivu 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sivu 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Henkilöstö- ja työllisyysjaosto Aika 12.04.2017 klo 18:00-19:25 Paikka Henkilöstöjohtajan työhuone, Rantakatu 20, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 17 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone 17.5.2017 1 (5) Tarkastuslautakunnan kokous 17.5.2017 Aika keskiviikko 17.5.2017 klo 9.00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia ja otsikko 1. Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Kuopion yliopistollinen sairaala, kokoushuone 40 (rak. 4, 0. krs)

Kuopion yliopistollinen sairaala, kokoushuone 40 (rak. 4, 0. krs) Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 7/2018 1 (11) Tarkastuslautakunta Kokoustiedot Aika tiistai klo 13:00-15:45 Paikka Kuopion yliopistollinen sairaala, kokoushuone 40 (rak. 4, 0. krs) Läsnä Ilkka

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 Kokousaika 09.11.2010 klo 19.00 19.35 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 Kokousaika 09.04.2013 klo 18.00 18.27 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 21.5.2013 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 15.4.2014 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 16.3.2010 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Kokouskutsu / Esityslista Nro 4/2017 1 (6) KOKOUSAIKA 31.08.2017 Klo 18.00 KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010. Lapinjärven koulutuskeskus (Sivarikeskus), C-talon kabinetti

SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010. Lapinjärven koulutuskeskus (Sivarikeskus), C-talon kabinetti SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 Kokousaika 3.11.2010 klo 18.10-21.15 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Lapinjärven koulutuskeskus (Sivarikeskus), C-talon kabinetti KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2018 Ympäristölautakunta Sivu 31

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2018 Ympäristölautakunta Sivu 31 ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2018 Ympäristölautakunta Sivu 31 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Tiistai 10.4.2018 klo 18.30 19.22 Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 Kokousaika 16.03.2010 klo 18.00 19.01 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/2018 1 Keskusvaalilautakunta Aika 28.01.2018 klo 19:45-22:55 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 9 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunnan johtosäännön 4 :n mukaan lautakunta päättää esiopetuksen järjestämispaikoista.

Kasvatus- ja opetuslautakunnan johtosäännön 4 :n mukaan lautakunta päättää esiopetuksen järjestämispaikoista. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Esiopetuksen järjestämispaikat lukuvuonna 2016-2017 79/12.01.00.01/2016 KOLA 6 Valmistelija / lisätiedot: Varhaiskasvatusjohtaja Päivi Virkki, puh. 040 506 7309

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/ Sivu. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/ Sivu. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4 OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 11.05.2016 klo16:30-19:43 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Sivu 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 34

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. PADASJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16.1.2019 KOKOUSAIKA Keskiviikko 16 tammikuuta 2019 klo 17.05 17.40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kuntala Kontra Jukka,

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/ Tarkastuslautakunnan kokoushuone, Torikatu 17, 3. kerros, Joensuu

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/ Tarkastuslautakunnan kokoushuone, Torikatu 17, 3. kerros, Joensuu JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/2015 1 Tarkastuslautakunta 2013-2016 Aika 16.06.2015 klo 16:00-19:20 Paikka Tarkastuslautakunnan kokoushuone, Torikatu 17, 3. kerros, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 50 Kokouksen

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ (8)

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ (8) ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 (8) Tarkastuslautakunta 21.05.2018 AIKA 21.05.2018 klo 15:00-18:00 PAIKKA Alavieskan kunnantalo, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 105 TEKNISEN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN (LIITE) 3 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS 5

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 105 TEKNISEN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN (LIITE) 3 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS 5 KUNNANHALLITUS PÖYTÄKIRJA 12/2014 Kokousaika 14.7.2014 klo 09.00 10.19 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Sähköpostikokous KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA

Lisätiedot

Aika ja paikka: Kaupungintalo, Ohjaamo klo

Aika ja paikka: Kaupungintalo, Ohjaamo klo 1 PARAISTEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/15 Tarkastuslautakunta 2013 2016 Aika ja paikka: Kaupungintalo, Ohjaamo 27.10.2015 klo 17.30 20.25 Läsnä: Varsinaiset jäsenet: Ted Bergman (puheenjohtaja) Tommy Nymalm

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Koulutuslautakunnan päätöksiin 64 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 27 UIMAHALLIN KORJAUSVAIHTOEHDOT (LIITE1) 3

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 27 UIMAHALLIN KORJAUSVAIHTOEHDOT (LIITE1) 3 TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Kokousaika 29.04.2013 klo 18.00 18.45 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko 28.9.2016 klo 17.00 17.57 Kokouspaikka Kuntala, kakkossali Asiat sivu nro 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle 2017... 77

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kappelineuvosto

PÖYTÄKIRJA. Kappelineuvosto 1 ESITYSLISTA Kappelineuvoston kokous 5/2016 PÖYTÄKIRJA Kappelineuvosto NRO 5/2016 AIKA: Perjantai 16.9.2016 klo 18.00 18.35 PAIKKA: Seurakuntatalon ruokasali LÄSNÄ: Flinkkilä Anne - paikalla Katila Anne

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Perusturvalautakunnan päätöksiin 65 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1. Siun soten vammaispalveluiden tilaamien kehitysvammaisten lasten ja nuorten kesäkerhokuljetusten hankinta

JOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1. Siun soten vammaispalveluiden tilaamien kehitysvammaisten lasten ja nuorten kesäkerhokuljetusten hankinta JOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1 Teknisen keskuksen johtaja 6.6.2019 7 Hakija/asianosainen Logistiikkapalvelut Muuntamontie 6 80100 Joensuu 3767/02.08.00/2019 Asia Päätöksen perustelut Siun soten

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 5/2014 Kunnanhallitus Sivu 85

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 5/2014 Kunnanhallitus Sivu 85 ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 5/2014 Kunnanhallitus Sivu 85 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste)

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 4/2015 1

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Perusturvalautakunta 10.06.2015 AIKA 10.06.2015 klo 17:30-19:30 PAIKKA Palvelukoti Saarenkartano ruokahuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 46 Kokouksen laillisuus 3 47

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 46 SAIRAANHOITAJAN VALINTA 3 47 LÄHIHOITAJAN VALINTA 4 48 LÄHIHOITAJAN SIJAISEN VALINTA 5

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 46 SAIRAANHOITAJAN VALINTA 3 47 LÄHIHOITAJAN VALINTA 4 48 LÄHIHOITAJAN SIJAISEN VALINTA 5 PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 7/2014 Kokousaika 1.10.2014 klo 17.00 17.50 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja logistiikka

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja logistiikka Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7, Stadin ammattioppilaitos, autoalan lehtorin virka, 2 paikkaa HEL 2017-003675 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori päätti kokonaisarvion perusteella

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 8/2018 Ympäristölautakunta Sivu 116

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 8/2018 Ympäristölautakunta Sivu 116 ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 8/2018 Ympäristölautakunta Sivu 116 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Tiistai 18.9.2018 klo 18.30 19.48 Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 20 ATERIAPALVELUN MAKSUT 1.4.2014 LUKIEN 3 21 ASIOITA TIEDOKSI (LIITE) 4

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 20 ATERIAPALVELUN MAKSUT 1.4.2014 LUKIEN 3 21 ASIOITA TIEDOKSI (LIITE) 4 PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 3/2014 Kokousaika 9.4.2014 klo 18.30 20.35 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 91 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017 KOKOUSAIKA 12.6.2017 klo 17.00-17.38 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Miettinen Eino, puheenjohtaja Räsänen Jorma,

Lisätiedot

Toimitilajohtaja Asia Myllylän koulun peruskorjaus / arkkitehti - ja pääsuunnittelijan (181 / 2019)

Toimitilajohtaja Asia Myllylän koulun peruskorjaus / arkkitehti - ja pääsuunnittelijan (181 / 2019) Asia Myllylän koulun peruskorjaus / arkkitehti - ja pääsuunnittelijan (181 / 2019) Vireillepanija Päätös ja perustelut Myllylän koulun peruskorjauksen toteuttaminen edellyttää arkkitehtija pääsuunnittelupalvelujen

Lisätiedot

Johtokunnan kokous Pöytäkirja

Johtokunnan kokous Pöytäkirja Johtokunnan kokous 29.11.2017 Pöytäkirja PÖYTÄKIRJA 2 (7) JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika 29.11.2017 klo 9.00 9.11 Paikka LYNC-kokous Allekirjoitukset Jorma Penttinen puheenjohtaja Anu Tervala pöytäkirjanpitäjä

Lisätiedot

Paula Turkkila, Kaisa Alaviiri, Pirjo Ajeti, Petri Hokkanen, Elli Perklén, Petteri Tuomi, Tiina Kupila, Ilkka Niini

Paula Turkkila, Kaisa Alaviiri, Pirjo Ajeti, Petri Hokkanen, Elli Perklén, Petteri Tuomi, Tiina Kupila, Ilkka Niini PÖYTÄKIRJA 1 (7) 3.6.2017 LINTUVAARAN KOULU Johtokunnan kokous Aika 1.6.2016 klo 18.00 Paikka Läsnä Lintuvaaran koulun opettajanhuone Paula Turkkila, Kaisa Alaviiri, Pirjo Ajeti, Petri Hokkanen, Elli Perklén,

Lisätiedot

103 ohm Toimeksiantosopimus/Kaakkois-Suomen Metsätilat Oy

103 ohm Toimeksiantosopimus/Kaakkois-Suomen Metsätilat Oy 134 Kokousaika Tiistai 28.6.2011 kello 17.50 18.55 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanvaltuuston istuntosali Käsitellyt asiat nro liite 98 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 99 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätöksiin 54-60 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisu vaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA TARKALTK 1/2019. Tarkastuslautakunta Julkinen. Aika klo 17:00-17:30

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA TARKALTK 1/2019. Tarkastuslautakunta Julkinen. Aika klo 17:00-17:30 Julkinen Aika 15.1.2019 klo 17:00-17:30 Paikka Kaupungintalo, Vallinkoski (h. 138) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajat 4 3 Tiedoksiannot

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 822/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 822/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) 32 Asianro 822/00.02.03/2013 Tiedonannot ympäristö- ja rakennuslautakunnalle vuonna 2013 Vs. ympäristöjohtaja Erkki Pärjälä Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kaupunginhallitus (S) Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kaupunginhallitus (S) Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (6) Kokoustiedot Aika maanantai klo 13:00-13:50 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Antti Kivelä, puheenjohtaja Pekka Kantanen,

Lisätiedot

Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUK

Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUK Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 4.9.2018 klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

29 HAILUODON KUNTA 19.4.2011 Perusturvalautakunta Kokouspöytäkirja 3/2011. Otsikko Sivu. 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 31

29 HAILUODON KUNTA 19.4.2011 Perusturvalautakunta Kokouspöytäkirja 3/2011. Otsikko Sivu. 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 31 29 KOKOUSAIKA Tiistai 19.4.2011 klo 18.00 19.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, johtokeskus Käsiteltävät asiat: Otsikko Sivu 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 31 24 valinta 32 25 Perusturvan ajankohtaiskatsaus

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 16 PÄIVÄKOTI PEIKKOLAAKSON VALMISTUMINEN 3

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 16 PÄIVÄKOTI PEIKKOLAAKSON VALMISTUMINEN 3 TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Kokousaika 10.04.2012 klo 19.00 19.25 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 Tarkastuslautakunta 04.04.2016 AIKA 04.04.2016 klo 17:05-20:45 PAIKKA Yleishallinnon kokoushuone, 2 krs. KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

HAILUODON KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSKUTSU 11/07. Kokousaika: Keskiviikko 20.06.2007 klo 17.00

HAILUODON KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSKUTSU 11/07. Kokousaika: Keskiviikko 20.06.2007 klo 17.00 HAILUODON KUNTA KOKOUSKUTSU 11/07 Kokousaika: Keskiviikko 20.06.2007 klo 17.00 Kokouspaikka: Kunnantoimisto, johtokeskus Käsiteltävät asiat: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 4/2018 Tarkastuslautakunta Sivu 15. Isonkyrön kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 4/2018 Tarkastuslautakunta Sivu 15. Isonkyrön kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 4/2018 Tarkastuslautakunta 2017-2021 Sivu 15 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) maanantai 9.4.2018 klo 17.10-19.11

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta (4) Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Tarkastuslautakunta (4) Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone 10.3.2017 1(4) Tarkastuslautakunnan kokous 10.3.2017 Aika Perjantai 10.3.2017 klo 9.00 14.45 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia ja otsikko 1. Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 12/2018 Tarkastuslautakunta Sivu 61

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 12/2018 Tarkastuslautakunta Sivu 61 ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 12/2018 Tarkastuslautakunta 2017-2021 Sivu 61 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) maanantai 20.8.2018 klo 18.00-20.00

Lisätiedot

Vehmaan kunta Koululautakunta Kokous 1 Nro 1. TORSTAINA klo Vinkkilän koululla

Vehmaan kunta Koululautakunta Kokous 1 Nro 1. TORSTAINA klo Vinkkilän koululla Koululautakunta Kokous 1 Nro 1 Kokoustiedot Aika: Paikka: TORSTAINA 4.1.2018 klo 17.30 Vinkkilän koululla Vinkkilän koulu Asialista: 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot