Haukelan Erä 30 vuotta

Haukelan Erä 30 vuotta Reijo Häkkinen

SISÄLLYSLUETTELO 1 SAATTEEKSI 2 HAUKELAN ERÄN SYNTY Ennen metsästysseuroja Taustaa ennen seuraa Haukelan Erä perustetaan Seuran alkutaivalta 3 METSÄSTYS JA RIISTAN HOITO Yleistä Hirvenmetsästys Ajankäytöstä ja metsästyskuluista Kilpailutoiminta ja ampumarata Ampumarata ja ampumaharrastus Yhteistyöstä Riistan hoito ja ruokinta Muista eläimistä Yhteistyöstä 4 VÄKI LÄHTEE, PEDOT PALAAVAT Väestö muuttaa ja vanhenee Suurpedot 5 METSÄSTYSMAAT JA MAANOMISTAJAT Yksityiset ja valtion maat Metsätilat pienenee, omistajien määrä kasvaa Metsät muuttuneet, luontoarvot tulleet 6 KOHINA Maja Sauna Muu rakentaminen 7 JÄSENISTÖ, HALLINTO, TOIMIHENKILÖITÄ JA TALOUS Jäsenistö Hallinto ja toimihenkilöitä Talous 8 ENTÄ TULEVAISUUDESSA?. Kohina Riista, sen hoito ja maa-alat Suurpedot Mitä tilalle jos hirvikanta romahtaa. Hirvestyksen merkityksestä maanomistajille ja liikenneturvallisuudelle Luontoihmisistä- ja laista Nuotiokatoksen merkityksestä 9 LOPUKSI 10 SEURAN SÄÄNTÖJÄ Haukelan Erä ry:n säännöt Hirviporukan säännöt 11 HAUKELAN ERÄN METSÄSTYSALUEKARTTA 2

SAATTEEKSI Haukelan Erä perustettiin 3.2.1976. Merkkivuosina on tapana muistella menneitä, käydä läpi aiempia tapahtumia ja elää uudestaan vanhoja hyviä aikoja. Yleistä myös on jossain vaiheessa harmitella, ettei tullut aikanaan taltioitua menneitä, ei koottua valokuvia eikä lehtileikkeitä. Monesti voi olla niinkin, että mukana ei ole enää toiminnan alkutaipaleen muistavia veteraaneja. Haukelan Erässä niitä on! Tämä juhlavuoden kunniaksi valmistettu julkaisu ei ole Haukelan Erän historia, sillä julkaisu ei täytä historiankirjoitukselle vaadittuja ehtoja. Seuralla ei ole ollut historian tekemiseen vaadittavia resursseja. Silti työhön ryhdyttiin harrastelijavoimin ja nyt käsillä on tuon työn tulos. Tämän julkaisun kautta tallentuu seuran toiminnan vaiheita 30 vuoden ajalta. Sen lisäksi tavoitteena on välittää yleistä informaatiota seurasta, sen jäsenistä ja heidän toiminnastaan niin omalle jäsenistölle kuin maanomistajille ja kyläläisillekin. Julkaisun seuraa koskevat tiedot on kerätty lähinnä seuran kokouspöytäkirjoista. Ne ovat luonteeltaan päätöspöytäkirjoja ja siten muistiin on merkitty vain kulloinkin tehty päätös. Päätökseen johtaneita vaiheita, perusteluja sekä keskusteluja ja taustoja samoin kuin päätösten toimeenpanoakin on yritetty selvittää haastattelemalla niitä ihmisiä, jotka ovat olleet toiminnassa mukana. Henkilöhaastatteluja on voitu tehdä vain rajallinen määrä. Tosin muistitiedon merkitystä korostaa, että kaikki haastatellut ovat olleet perustajajäseniä ja keskeisesti seuran toiminnassa mukana olleita. Useimmat haastatellut ovat edelleenkin aktiivisesti toimivia jäseniä. Muina tietolähteinä on käytetty mm. metsästäjälehteä, metsästäjäjärjestöjen nettisivuja, Kuhmon suurpetokeskusta ja pitkän aikavälin ennusteen yhteydessä Jorma Keskitalon kirjaa Maapallon muuttuva ilmasto (2005). Naapuriseuroja eikä kyseisen alueen riistanhoitopiiriä sekä keskusjärjestöä ei ole peilattu seuraan. Metsästysseurojen keskeisimmät toiminnot ovat metsästys ja riistanhoito. Näistä yleensä jälkimmäistä tallentuu vähemmän ja se näkyy tämänkin työn tuloksessa. Seuran toimintaa kuvattaessa on pyritty tekstiä havainnollistamaan ja julkaisun luettavuutta parantamaan valokuvin ja muin asiakirjoin. Valokuvia on seuran jäsenillä kertynyt matkan varrelta melko kattavasti ja vain osa niistä on voitu tässä julkaista. Siksi niistä on tehty oma cd-levy, jota voi omakustannushintaan hankia seuralta. Tämän julkaisun alussa kerrotaan seuran synnystä, sitten seuran keskeisimmistä toimintamuodoista ja toiminnasta. Seuralla on mm. oma ampumarata ja metsästysmaja Kohina. Näitä ja muuta seuran toimintaa käsitteleviä asioita käydään lävitse. Tässä julkaisussa käsitellään myös muuttoliikkeen vaikutusta seuran jäsenkehitykseen, 3

maanomistukseen ja sitä kautta seuran rakenteen. Käsittelemme myös petoja, mutta sen lisäksi eräitä muitakin seuran alueella eläviä eläimiä. Perinteistä nimilistaa seuran vuosittaisista toimihenkilöistä ei julkaista. Sen sijaan on lueteltu seuran ensimmäinen hallitus ja seuran puheenjohtajat ja sihteerit, joita on vain kaksi kumpaakin. Myös metsästyksen johtajat mainitaan, samoin ensimmäinen ja vuoden 2005 hirviporukka. Jäsenluetteloa ei julkaista tietosuojasyistä, määriä ja asuinalueita kylläkin. Taloudesta kerrotaan jotain ja sen rakenteesta on pari esimerkkiä. Monia hirviporukkaan kuulumattomia saattaa kiinnostaa, paljonko lihaa saadaan, mitä hirven metsästys maksaa ja paljonko siihen menee aikaa. Tähänkin kysymykseen pyritään yleisellä tasolla vastaamaan Aivan lopussa on hirviporukalta kuultua ja muualta koottua, mutta myös kirjoittajan näkemystä seurasta ja siitä, miltä lähitulevaisuus näyttää. Kiitän niitä seuran jäseniä jotka auttoivat tämän julkaisun syntymiseen. Valokuvista enin osa on Unto Pulkkisen ja Olli Huotarin ottamia. Kiitos myös Markku Kahrille, joka on valinnut kuvat, stilisoinut ja taittanut julkaisun. Toivon Haukelan Erälle onnea, sekä hyvää menestystä tulevaisuudessakin. 26.5.2006 Reijo Häkkinen 4

HAUKELAN ERÄ SYNTYY Ennen metsästysseuroja Haukelan Erän syntyminen on nähtävä osana yleistä suomalaisen yhteiskunnan kehitystä ja pitkää eränkävijäin perinnettä. Metsästys ja kalastus muodostivat keskeisen elannon lähteen ennen kuin maa- ja karjatalous yleistyivät. Riista, mutta myös pedot ja muut eläimet olivat vapaata riistaa, jota pyydettiin ympäri vuoden. Pyyntiä ei säännöstelty, riistaa ei hoidettu, eikä kantojen kehitystä seurattu. Suuri muutos on tapahtunut hirvi- ja majavakannassa sekä suurpetojen, mutta myös muun riistan määrissä. Vielä 1800 luvulla hirvi oli koko maassa hyvin harvinainen, mutta kanta alkoi elpyä Venäjältä leviten. Hirvi oli pitkään rauhoitettu ja vasta 1903 kaadettiin luvalla ensimmäinen sarvipää, lehmä oli rauhoitettu vielä pitempään. Kanta alkoi lisääntyä riistanhoidon seurauksena. Silti salametsästys oli yleistä hirvipoliiseista huolimatta, kymmeniä salametsästäjiä saatiin kiinni joka vuosi. Vuonna 1933 maan hirvikannaksi arvioitiin jo 3500 yksilöä. Vertailun vuoksi mainittakoon, että vuonna 2005 ammuttiin suomessa 74000 hirveä joista Kainuussa 5300. Eniten kaatoja oli Suomessa vuonna 2002 ja 2003, jolloin niitä tehtiin 85000 kumpanakin vuonna. Majavatkin oli tapettu sukupuuttoon 1800 luvun loppupuolella. Suurpetoja oli ennen runsaasti eteläistä Suomea myöten, mutta nekin tapettiin Suomesta käytännöllisesti katsoen kaikki 1800 luvun loppuun tultaessa. Karhu oli uhka karjalle ja hevosille, susista ei pidetty. Vapaa metsästys oli johtanut riista- ja petokantojen hupenemiseen. Sen seurauksena ensimmäinen Suomen valtakunnallinen metsästysseura perustettiin vuonna 1865. Tästä lasketaan Suomen metsästyspolitiikan ja siihen liittyvän lainsäädäntötyön alkaneen. Lajeja rauhoitettiin, metsästystä alettiin säädellä, aloitettiin riistanhoito jne. Tällä tavoin kehittyneeseen perinteeseen ja lainsäädäntöön nojaa nykyinenkin metsästysseuratoiminta, joka siten saa myös yhteiskunnallisen hyväksynnän. Taustaa ennen seuraa Metsästysperinteeseen kuuluu värikkäitäkin juttuja ja tapahtumia ajalta, jolloin paikallista metsästysseuratoimintaa ei vielä ollut, mutta metsästystä kyllä. Haukelan Erän hirviporukan ytimessä eli Kohinan nuotiokatoksessa, saa kuulla parhaat jutut, uudet ja vanhat. Nuotiokatoksen perimätiedon mukaan olisi ennen seuraa hirvenmetsästystä tapahtunut perukassakin joskus, omalla luvalla. Erään tarinan mukaan sota-aikana lomalla ollut kyläläinen (ase piti olla partisaanien varalta mukana) olisi onnistunut kaatamaan hirven Savelasta jokiperälle päin, jonka tapauksen eräs kyläläinen oli sitten mennyt kertomaan nimismies Lauri Korteniemelle. Tämä oli ollut perukkalaisia ymmärtävä ja oli sen tähden vaatinut kahta todistajaa, jotta voisi ruveta asiaa selvittämään. Todistajia ei ollut löytynyt ja asia oli jäänyt siihen. 5

Samaiselle nimismiehelle oli toisen kerran viety petolinnun kynnet, joista sai silloin tapporahan. Nimismies oli kiireisiinsä vedoten pyytänyt miestä tulemaan viikon päästä uudelleen. Mies oli ollut etuajassa, sillä luvallinen metsästys oli alkamassa vasta viikon päästä. Myös sodan jälkeen on hirvimetsällä oltu. Tämän kertomuksen mukaan kylän mies oli ampunut maasta nousevaa hirveä, joka oli noussut uudelleen ylös ja mies oli ampunut uudelleen, eikä hirvi enää noussut. Kun ampuja oli kävellyt kaatopaikalle, oli hän huomannut ihmeekseen, kuinka maassa olikin kaksi hirveä! Molemmat olivat olleet makuulla ja pyrkineet kohtalokkain seurauksin ylös ja pakoon. Kerran oli lihoja jaettu pimeyden turvin ja lähdetty hirvenlapa olalla kotiin. Hetken kuljettuaan oli tullutkin tiellä miehiä vastaan. Lihan kantaja oli nopeasti heittänyt lavan pusikkoon. Pian kuitenkin osoittautui, että vastaan tulijat olivat samoja lihanjakajia ja kulkija oli pimeydessä kiertänyt ympyrää ja palannut siten lahtipaikalle. Viranomaisten myöntämään lupaan perustuvaa hirvestystä oli perukassa jo 1960 luvulla. Ensimmäisen hirven ammuntakokeen suoritti Juho Kilpeläinen 24.9.1960. Hän tiettävästi hankki Haukelan kylälle nimissään ensimmäiset hirviluvat, joita oli 2 kappaletta. Valitettavasti kumpikin hirvi jäi saamatta, vaikka jäljitystä oli tehty Venäjän rajalle asti. Molemmat hirvet osoittautuivat siten loikkareiksi. Tuolloin hirvilupaan tarvittiin 1000 hehtaaria maata, ala saatiin jo silloisen Polvelan ja Juho Kilpeläisen maista. Samoihin aikoihin oli Venäjänvaaralla toinenkin hirviporukka, johon kuluivat Seppo Malinen, Toivo Pulkkinen, Erkki Pulkkinen ja Veikko Piirainen. Heillä oli tavallisesti yksi kaatolupa vuotta kohden. Joka vuosi hekään eivät saaneet hirveä nurin, lumen tultua kun hirvet kaikkosivat Venäjän puolelle. Seppo Malinen arveli, että syynä rajan taakse siirtymisessä olivat Kuhmon vanhat metsät, jotka eivät antaneet hirvelle talviruokaa. Vuonna 1975 oli Juho Kilpeläisellä hirvilupa yhteen vasaan. Hirviporukan muodostivat silloin Juho Kilpeläinen, Onni Kilpeläinen ja Seppo Komulainen.(ampui ensimmäisen laukauksen) ja Juhani Kilpeläinen. Juhani ampui onnistuneen toisen laukauksen, joka toi kaadon. Hirvi saatiin Isoniemen nokasta. Eräs mukana ollut muistaa lihaa saadun yhteensä noin 40 kiloa. Tämän hirvenvasan talja on Kohinan seinällä. Poromies oli naapurissa kylässä. Istuttiin yhteisellä aterialla kun poromies kehui isännälle: minä se en ole vielä omaa poroa syönyt! Nytpä söit, sanoi isäntä. 6

Haukelan Erä perustetaan Toisen maailmansodan jälkeen syntyivät suuret ikäluokat. Lain vaatimat metsästyksen edellytykset täyttäviä ja innokkaita nuoria oli kylissä runsaasti. Elintaso oli niukkaa ja metsästys toi yhden mahdollisuuden leivän jatkeeksi, mutta myös vapaa-ajan harrastukseksi. Kuhmossa metsästysseuroja perustettiin 1970 luvulla runsaasti. Näin haluttiin ajan hengen mukaisesti koko kylä yhteisen metsästystoiminnan piiriin. Virinnyt hirvenmetsästys, joka perustui lupiin, sai kylällä puuhamiehet liikkeelle. Paikkakunnalla ilmestyneissä sanomalehdissä oli kokouskutsuja, joissa ilmoitettiin seurojen perustamiskokouksista. Yhteen tällaiseen menivät myös Onni Kilpeläinen ja Rauno Vähäsalo. Kokous oli Kuhmon keskustassa. Pian miehille kuitenkin selvisi, ettei kyseinen perustettava seura ollut heitä varten. Tämä selkeytti puuhamiesten näkemystä niin, että aatos alkoi kulkea kohti oman seuran perustamista. Haukelan Erän perustamiskokous pidettiin Haukelan koululla 3.2.1976. Perustamiskokouksen avasi Matti I. Kilpeläinen. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin paikalle kutsuttu Kuhmon riistanhoitopiirin toiminnan johtaja Erkki Tuominen. Sihteeriksi, jonka tehtäviin kuului myös seuran talouden hoitajan toimi, valittiin yksi puuhamiehistä, opettaja Pentti Silaste. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Matti I Kilpeläinen ja Juho Huotari. Kokous päätti yksimielisesti perustaa Haukelan Erä ry:n, jonka puheenjohtajaksi valittiin Onni Kilpeläinen, tilintarkastajaksi Veikko Kilpeläinen ja Rauno Vähäsalo. Liittymismaksuksi päätettiin 50 markkaa ja vuosijäsenmaksuksi 15 markkaa. Perustavassa kokouksessa oli läsnä 20 henkeä, nimiä ei mainita pöytäkirjassa. Ennen seuran perustamista käytiin keskustelua seuran nimestä. Olisi mieluusti nähty nimessä, Lammasperä sana, mutta tämä oli jo käytössä, joten siitä ajatuksesta piti luopua. Tästä sitten päädyttiin Haukelan Erä -nimeen. Seuran ensimmäinen johtokunta valittiin myös perustavassa kokouksessa. Johtokuntaan tulivat valituiksi: Juho Kilpeläinen, Onni Kilpeläinen, Juho Huotari, Matti I. Kilpeläinen, Seppo Malinen, Lauri Pulkkinen ja Toivo Pulkkinen. Seuran alkutaivalta Seuran ensimmäinen syyskokous pidettiin 8.8.1976. Kokous hyväksyi seuraan 32 jäsentä. Paikalla oli myös Erkki Tuominen, joka esitelmöi kokousväelle metsästykseen liittyvistä turvallisasioista ja metsästäjävakuutuksesta. Kokous päätti myös vierasluvista. Sellaisen sai 10 markalla/vrk. Edellytyksenä oli, että seuran jäsenen on metsällä mukana. Lisäksi haluttiin ohjata ulkopuolisten metsästystä silloisen tavan mukaan laitamalla omalle metsästysalueelle, Metsästys kielletty - tauluja. 7

Seuran ensimmäinen hirvi. Kuvassa vasemmalta Eero Pulkkinen, Lauri Pulkkinen, Toivo Pulkkinen, Juhani Kilpeläinen, Matti Kilpeläinen, Jari Silaste, Seppo Kärnä, Pentti Silaste, Jussi Silaste, Onni Kilpeläinen, Mauri Kilpeläinen, Juho Huotari ja Olavi Huotari Onneksi ei ollut tämän isompi puro, muutoin hirven nostossa olisikin iso työ. Urakkaa tutkailevat Kari Kilpeläinen ja Toivo Mähönen Nuotiolla paistetaan makkarat ja kerrotaan parhaat jutut. Kuvassa Juho Huotari Saalis on saatu. Tästä alkaa raaka työ. Tyytyväiset metsämiehet ovat päässeet jo hirven nylkemiseen. Nylkemässä ovat Seppo Malinen, Jussi Silaste, Juhani Kilpeläinen, Unto Pulkkinen ja Lauri Pulkkinen. Katsomassa ovat vasemmalta Mauri Kilpeläinen, Erkki Huotari, Aarne Malinen, Eero Pulkkinen, Onni Kilpeläinen, Eero Ohtonen ja Pentti Silaste 8

Kokous päätti myös perustaa seuralle sen ensimmäinen jaoston, kilpailujaoston. Jaostoon valittiin vetäjäksi Juhani Kilpeläinen ja muiksi jäseniksi Lauri Pulkkinen, Olavi Huotari ja Jari Silaste. Johtokunta käsitteli 16.1.1977 ensimmäisen toimintavuotensa vuosikertomusta. Se totesi jäseniä olleen vuoden lopussa 24. Syyskokouksesta määrä oli pudonnut kuudella. Tämä selittynee sillä, että kylällä oli alkuinnostusta runsaasti ja syyskokouksessa ilmoitettiin jäseniksi varmuuden vuoksi kaikki kynnelle kykenevät. Kun jäsenmaksun ja liittymismaksun maksamisen aika koitti, jäivät jäljelle vain ne, jotka todella halusivat olla seurassa mukana. Ensimmäisen toimintavuoden aikana jäsenistä jo 9 oli suorittanut hirviammuntakokeen hyväksyttävästi. Seura oli saanut jo ensimmäiseksi syksyksi yhden hirvenkaatoluvan. Metsästys aloitettiin vasta lumen tultua. Porukka kokoontui Kohinan sillalla. Hirvi saatiin nopeasti ensimmäisellä ajolla. Kaato tehtiin Tikkasen mäellä. Paikalla oli jahtimiehille tuli kiire. Saaliin tultua pelättiin kaadon tulleen luvattomalle alueelle. Miehet toimivat nopeasti, hirvi ja ukot pantiin autoon ja miehet ja hirvi kiitivät turvalliselle alueelle. Kun jännitys oli jo lauennut, mentiin vielä miehissä lahtipaikalle, missä todettiin hirven loppujen lopuksi sittenkin kaatuneen omalle puolelle. Haukelan Erän ensimmäisen hirven ampuja oli Juhani Kilpeläinen. Seuran ensimmäiset - ja kuten pöytäkirja kertoo - hauskat peijaiset pidettiin reserviupseerimajalla. Kilpailujaosto oli aloittanut toimintansa reippaasti. Ensimmäisenä toimintavuotena se oli jo järjestänyt omia hirvenjuoksukilpailuja ja oli saavutettu pitäjän hirvenjuoksukisoissa II ja III sija. METSÄSTYS JA RIISTANHOITO Vaikka seuran perustamiseen vaikutti eniten hirvenmetsästys, kuului toimintaan myös muu riistanpyynti. Jänikset, linnut, ketut ja muut pienpedot olivat iät ja ajat kuuluneet metsästäjien valikkoon. Nyt seura tarjosi järjestäytyneen toiminnan kaikkeen riistanpyyntiin. Tästä hyötyivät kaikki. Metsästäjien luvallinen pyyntiala kasvoi ja riista tuli seuran kontrolliin. Tarpeen vaatiessa voitiin seurana yhdessä säädellä pyyntiä. Niin saatiin järjestelmällinen riistanhoito käyntiin. Maanomistajillekin seuran puitteissa tapahtuva metsästys on etu. Luvaton metsästys on seuran hallinnassa olevalla alueella vaikeampaa. Esimerkkinä voidaan mainita mm., että aiemmin kuvatut luvattomat omat hirven- metsästykset ovat jo kauan olleet historiaa Seuran toimintaa keskeisesti kuvaavat sen perustamat jaostot. Ensin perustettiin kilpailujaosto, sitten hirvijaosto ja riistanhoitojaosto. 9

Hirvenmetsästys Hirvenmetsästys on mitä suurimmassa määrin joukkuelaji. Vastaavalla tavalla joukkuelaji metsästyksessä on vain suurpedon pyynti, jota ainakin vielä on verraten vähän Suomessa. Sitäkin tekevät pääosin hirvimiehet. Jäniksen ja lintujen metsästys ovat enemmän yksilölajeja. Seuran toiminnan kiistattomasti keskeisin porukka on ollut sen hirvijaosto. Jaostoon on kuulunut kutakuinkin koko seuran olemassaolon ajan noin puolet kulloisistakin jäsenistä. Hirviporukka on pääsääntöisesti tehnyt riistanhoitotyön, pyytänyt pienpedot, rakentanut majan, rahoittanut toimintaa, tehnyt järjestötyön, kaatanut hirvet jne. Hirvijahti poikkeaa muutoinkin muusta riistanmetsästyksestä siinä, että kaadettavat hirvet anotaan ja myönnetään valtakunnallisesti, alueittain kiintiöitynä ja vuosittain kulloisenkin tilanteen mukaan. Kaatoluvat ovat myös maksullisia. Metsästystä säädellään myös lainsäädännöllä, joka edellyttää metsästyskortin lisäksi hirviammuntakokeen läpäisemistä joka kolmas vuosi. Lailla määritellään myös oikeanlaiset aseet, patruunat ja varusteet. Metsästykseen on vuosittain nimettävä johtaja ja tälle varamiehet. On pidettävä kirjaa hirvihavainnoista ja saaliista., suoritettava hirvilaskentaa ja raportoitava näistä riistanhoitopiirille. Hirvestys vaatii osallistujiltaan paljon. Vaikka se jo sinänsä yhdistää porukkaa, on jokaisen täytettävä porukassa toimimiseen tarvittavat vähimmäisehdot. On oltava riittävän sosiaalinen ja otettava toiset huomioon. Mutta toisaalta on oltava sen verran paksunahkainen, ettei joka sanasta ota nokkiinsa. Pitää jaksaa osallistua metsästyksen lisäksi lihan käsittelyyn, erilaisiin talkoisiin ja maksettava osoitetut maksut, hankittava tarvittavat varusteet ja aseet sekä patruunat. Monille ihmisten parissa työskenteleville ja kenties taajamissa asuville hirvenmetsästys voi toimia rentouttavana, luonnon helmassa olona ja tapahtumana. Harvaan asutulla alueella, missä työtä tehdään esim. omalla tilalla ja luonnon keskellä, voi hirvenmetsästys toimia mieluisana sosiaalisena tapahtumana. Voi iskeä tarinaa metsästyskavereiden kanssa ja saa tavata muita ihmisiä. Ensimmäinen seuran valitsema hirvijaosto perustettiin vuosikokouksessa 28.1.1979. Jaoston vetäjäksi valittiin Onni Kilpeläinen ja toiseksi Pentti Silasti. Käytännössä hirvijaosto on sama porukka, joka osallistuu jahtiin. Metsästys, joka tapahtuu ajomiesten ja passissa olevien yhteistoimintana, tuli Suomeen jo 1800-luvun jälkipuoliskolla. Sen toivat venäläiset suden metsästäjät. Menetelmä osoittautui tehokkaaksi. Suomalaiset omivat sen a sitä sovellettiin myös muuhun metsästykseen. Tällä metsästystavalla alkoi myös Haukelan Erän hirvenmetsästys. Hirviporukassa oli myös hirvikoiria, joita käytettiin metsästykseen alusta alkaen. Sulan maan aikana tapahtuva ajometsästys oli seuran alkuvuosina paljon vaikeampaa kuin nykyisin. Hirven paikallistaminen oli hakuammuntaa, oli miesvoimin vain haravoitava metsiä. Ei ollut 10

sellaista metsätieverkostoa eikä autokantaa kuin nykyisin. Ei ollut myöskään koiratutkia eikä satelliittipaikantajia. Matkapuhelimet tulivat vasta 1990 luvulla. Niiden käyttö tehosti keskinäistä yhteistoimintaa ja yhteydenpitoa oleellisesti. Radiopuhelimet tulivat hirvikäyttöön jo 1970 luvulla. Seura otti 1979 neljä radiopuhelinta koekäyttöön, mutta kokemukset olivat huonot. Puhelimet eivät maastossa kuuluneet riittävän hyvin, eikä puhelimia siksi ostettu. Autokuntoinen metsätieverkosto tuo metsästykseen suuren ja nopean liikkuvuuden. Autolla kiertää nopeasti tieverkkoa ja teiden ylityksistä voi päätellä hirvien liikkeitä. Satelliittipaikantimella voi seurata koiran etenemistä tai paikallaanoloa ja haukkua. Nykyisin kaadettu hirvikin on pääsääntöisesti lähellä tietä. Sitä ei tarvitse enää miesvoimin raahata pitkiä matkoja. Toki vieläkin tulee tilanteita, jossa hirvi joudutaan miesvoimin kiskomaan puolikin kilometriä. Jos tällainen kaato tulee viikolla, jolloin metsästäjiä on vain muutama, on vetourakka vieläkin melkoinen. Ylitettävät purot, metsäojat, suot ja äestykset tuovat tehtävään lisäväriä. Joskus hirvi kaatuu puroon. Sen sieltä nostaminen, varsinkin jos kyseessä on iso sarvipää, on hyvin työlästä. Puolikymmentä miestä äheltää helposti puoli tuntia, ennen kuin eläin on penkalla. Joskus hirvi on mennyt veteen ja uponnut jokeen. Venein ja kepein tunnustellen saalis on sitten löytynyt. Tapausta, jossa haavoitettu hirvi olisi jäänyt metsään, ei ole tiedossa, vaan kaikki ammutut hirvet on myös saatu. Hirviporukalla on omat pelisäännöt. Ne hyväksyttiin 2004 hirvijahtiin (ks.liite). Säännöt valmistettiin itse, lähtien omista tarpeista ja nojaten omaan toimintakulttuuriin ja tapoihin. Sääntöjä ei matkittu muilta. Ehkä juuri siksi, sääntöjen käyttöönotto oli onnistunut ja melko kivuton toimenpide. Hirvijaoston (hirviporukan) vetäjinä, eli samalla metsästyksen johtajina ovat olleet: Onni Kilpeläinen 1979 1988 Reino Valjakka 1989 1990 Kari Malinen 1991 1992 Juhani Kilpeläinen 1993 2000 Vesa Kilpeläinen 2001 Vuoden 2005 hirviporukka on Huotari Heikki, Huotari Juho, Häkkinen Oiva, Häkkinen Reijo, Kilpeläinen Antti, Kilpeläinen Ismo, Kilpeläinen Juhani, Kilpeläinen Kari, Kilpeläinen Onni, Kilpeläinen Vesa, Kilpeläinen Yrjö, Koistinen Reino, Komulainen Jari, Korhonen Ari, Malinen Kari, Mähönen Toivo, Pulkkinen Markku, Pulkkinen Risto, Pulkkinen Unto, Valjakka Reino. 11

Ohessa lukumäärätietoutta kaadetuista hirvistä vuosina 1976 2005, tähdellä merkityt luvut ovat arvioita koskien aikuista ja vasaa. Vuosi Aikuiset Vasat 1976-1 1977 1-1978 1 1* 1979 1 1 1980 1 vasa jäi saamatta 1981 2 1* 1982 3 2 1983 2 1* 1984 2 1* 1985 2 1 1986 6 3 1987 8 2* 1989 10 6 1990 6 4, kaksi vasaa jäi saamatta 1991 7 6* 1992 9 5 1993 9 3 1994 9 6* 1995 9 0 1996 1 1 1997 2 1 1998 3 -* 1999 2 2 2000 4 4 2001 6 6 2002 7 3 2003 9 2 2004 11 4 2005 11 4 154 78 Yht. 232 Ajankäytöstä ja metsästyskuluista Sanotaan, että harrastus maksaa. Niin se tekee! Hirvenmetsästyskään ole ilmaista ja se vaatii runsaasti aikaa, työtä ja vaivaa. Näin seuran kolmenkymmenen vuoden toiminnan jälkeen on paikallaan hahmottaa kuvaa siitä, mitä hirvestys maksaa ja mitä se vaatii. Viimevuosina hirvilupa on saatu suunnilleen 5 viikossa täyteen. Koko porukka metsästää viikonloppuisin ja ne joilla ei ole työestettä metsästää jonkin verran myös viikolla. Viidessä viikossa on 10 yhteistä viikonloppujen metsästyspäivää. Porukassa on 20 henkeä ja keskimäärin metsästykseen osallistuu n. 15 hengellä. Viikonloppumetsästykseen tulee siten 150 miestyöpäivää. 12

Joskus hirven raahaaminen metsästä on totista työtä. Harvoin metsätielle on kuitenkin onneksi kovinkaan pitkää matkaa. Alkuvaiheessa hirvet käsiteltiin metsästäjien tilojen pihoilla. Nylkemässä ovat Yrjö Kilpeläinen, Pentti Silaste ja Eero Ohtonen Erätauolla ovat vasemmalta Jussi Silaste, Lauri Pulkkinen, Onni Kilpeläinen, Juho Huotari, Rauno Vähäsalo, Seppo Malinen, Aarne Malinen, Eero Ohtonen, Juhani Kilpeläinen, Matti Kilpeläinen, Toivo Pulkkinen, Oiva Turunen ja Erkki Huotari nyt Omalla ampumaradalla on hyvä harjoitella. Ei ihme, että Haukelan Erän ampujat ovat niittäneet kunniaa kilpailuissakin. Menossa haulikko-ottelu Korkean Eräpoikia vastaan. 13 Perinteisiä pystykorvia ei ole enää juurikaan metsästyskoirina. Kuvassa Lauri Pulkkinen uskollisen ystävänsä ja majavasaaliinsa kanssa

Viikkometsästystä on tavallisesti noin 2 päivää viikossa ja miehiä keskimäärin vain 5 kerrallaan. Tästä tulee 50 miestyöpäivää. Lihankäsittely, paloittelu ja purkitus, vie noin yhden työpäivän hirveä kohden. Paloittelu tapahtuu pääosin viikolla, jolloin työhön osallistuu tavallisesti 3-5 henkeä kerrallaan. Näistä työvaiheista kertyy yhteensä noin 60 miestyöpäivää. Erilaisiin talkoisiin osallistutaan noin yhden päivän verran miestä kohden, mikä tekee lisää noin 20 työpäivää. Kun mukaan ei lueta ajankäyttöä joka menee peijaisiin, koirien kouluttamiseen ja kuntouttamiseen sekä hoitoon, riistanhoitoon ja järjestötyöhön, saadaan kokonaistyömääräksi noin 280 päivää. Se tarkoittaa., että jokainen hirviporukan jäsen osallistuu keskimäärin 14 päivää miestä kohden. Näin tasan ajankäyttö ei tietenkään mene, vaan työmäärä vaihtelee henkeä kohden tavallisesti 10 ja 20 päivän välillä. Hirviporukka koostuu seuran jäsenistä jotka asuvat eri puolilla Suomea. Näistä n. kolmannes asuu seuran alueella, kolmannes Kuhmon keskustassa ja kolmannes muualla Oulun-Joensuun-Kajaanin alueella sekä pääkaupunkiseudulla. Kuhmossa asuvat kulkevat päivittäin metsällä kotoaan. Oulu Joensuu etäisyydeltä saavutaan metsälle viikonloppuisin ja majoitutaan Kuhmossa. Pääkaupunkiseudulta tullaan 1 2 kertaa metsästyskautena. Ajomatkaa tulee metsästyspäivänä kymmeniä kilometrejä. Ajomäärä henkeä kohden vaihtelee n. 200 kilometristä 3000 kilometriin kauden aikana. Se on polttoainekuluina n.20 260 euroa ja keskimäärin n. 100 euroa. Kohinassa majoittuvilla on sähkömaksu, kolme euroa vuorokaudessa. Seuraan liittymismaksu on nyt 250 euroa, jäsenmaksu 20 euroa ja v.2005 oli vielä lisäksi tonttimaksu 100 euroa/jäsen. Valtion metsästysmaksu (kortti) on 24 euroa. Lisäksi muut kuin kuhmolaiset joutuvat maksamaan valtion maista perittävän vierasmaksun, joka oikeuttaa vain hirvestykseen. Vierasmaksu on 42 euroa. Hirvimaksu, joka on hirvilupamaksu valtiolle, oli 70 euroa ja purkkimaksu seuralle 40 euroa. Keskimäärin kukin maksoi vielä 20 euroa sakkomaksua seuralle siitä, ettei voinut osallistua viikonloppumetsästykseen. Kuluihin on vielä lisättävä ampumakoemaksu joka kolmas vuosi, aseet, patruunat ja varusteet. Näihin pitää laskea ainakin 50 euroa vuodessa. Näin laskien, vuoden 2005 kuluihin voidaan lukea keskimäärin n. 400 euroa/mies. Tässä luvussa ei ole mukana sähkömaksua, liittymismaksua eikä tonttimaksua. Jos liittymismaksu jaetaan 20 vuodelle, jää n. 25 euroa vuosimaksuksi. Kun se, ajokulut ja sähkömaksu otetaan mukaan, on korkein osuus tänä vuonna n. 600 euroa ja vastaavasti alin n. 350 euroa. Hirviporukan menoihin voidaan vielä lukea ne hirvet jotka on myyty seuran hankintojen rahoittamiseksi (v. 2004, 2 kpl) ja maanomistajille lihana jaettu (viimevuosina noin 1 hirvi vuotta kohden). 14

Kilpailutoiminta ja ampumarata Kilpailujaos perustettiin jo seuran ensimmäisenä toimintavuonna. Se järjesti heti omia kisoja ja sai menestystä myös seurojen välisissä hirvenjuoksukisoissa. Jaoston merkitys seuralle nähtiin heti. Jaosto ei ollut vain ampumataidon kohentaja, sillä toiminnallaan se nosti myös metsästäjien fyysistä kuntoa, kohensi ja harjaannutti yhteistoimintaan. Kylällä nuoria miehiä oli runsaasti, joten seura muodostui heille harrastusmahdollisuuden tarjoajaksi vuosikausikasi. Ensimmäisenä vuosikymmenenä, kun oltiin nuoria, kilpailuja oli runsaasti ja ne laajennettiin koskemaan myös haulikkoammuntaa sekä pienoiskivääriammuntaa. Näissäkin lajeissa Haukelan Erä löi kilpakumppaninsa naapuriseuran Korkean erän. Seuran vuosikokouksen pöytäkirjamaininta voitettiin perinteisesti - on paljon puhuva. Ampumarata ja ampumaharrastus Vuonna 1976 hirvenammuntakokeen suorittaneita oli vasta 9 henkeä. Seuraavan vuoden lopussa heitä oli jo 16 henkeä. Hirviporukka kasvoi nopeasti. Ampumaharjoittelu oli mahdollista tuolloin Kuhmon ampumaradalle, jonne matkaa kertyi yli 30 km. Toimintansa alussa seura vuokrasi rataa omaan käyttöön, joskus koko päiväksikin. Omaa asetta ei ostettu, ellei koe ollut suoritettu. Ampumakoe tehtiin yhdellä aseella, Savelan sotilaskiväärillä. Tämä herätti muissa ammuntaa seuranneissa kuhmolaisissa hilpeyttä: perukan pojat! Aikanaan aseita sitten kuitenkin hankittiin ja panoksia kului. Kun ahkerasti ammuttiin, havaittiin, että ostopanokset ovat kalliita. Kun ansiot olivat pienet, alettiin etsiä ratkaisua ongelmaan. Ongelma ratkesi sillä, että seura hankki vuonna 1978 oman latauslaitteen. Sillä kukin teki itse panoksensa. Laite kävi tarpeettomaksi vuosituhannen loppuun tultaessa, jolloin kaupan panokset olivat jo käytännöllisesti katsoen kaikilla käytössä. Ampumaharrastuksen viriäminen toi tarpeen saada paremmat edellytykset lajin harrastukseen. Alettiin puuhata omaa ampumarataa. Pian pantiinkin toimeksi ja virallinen lupa rakentamiseen saatiin 24.8.1981. Rata rakennettiin Kylmäkankaan särkkäalueelle, lähelle Lammasjärven- ja Nivantien risteystä, Savelan maalle. Lupa myönnettiin kaikille kiväärikaliipereille kahteen ampumasuuntaan. Kivääriradan lisäksi rakennettiin haulikkorata ja hankittiin savikiekkoheitin. Hirven ammuntaharjoitteluun tehtiin auton akulla toimiva pienoishirvirata, joka oli käytössä jo vuonna 1980. Pian radan käyttömahdollisuutta alettiin kysyä lähikylistäkin ja sitä vuokrattiin myös jonkin verran vieraidenkin käyttöön. Ampumarata vaatii myös huoltamista. Kunnostustöitä on pitänyt tehdä säännöllisesti ja ne on tehty talkoilla. 15

Radan käyttö on vuosien myötä muuttunut ja on yhä muuttumassa. Yhä useampi seuran jäsen asuu Kuhmon ulkopuolella, mikä rajoittaa ampumaradan käyttömahdollisuutta sekä osallistumista seuran kisoihin ja ampumaharjoituksiin. Rataa toki tarvitaan ja käytetään edelleen. Seuran paikalliset jäsenet käyttävät sitä melko paljonkin. Kauempana asuvien käyttö on lähinnä aseen kohdistamista ja ennen metsästyskauden alkua harjoittelua haulikkoammuntaan tuntuman saamiseksi. Kilpailutoiminta pitää taukoa, mutta jos innostus viriää uudelleen, kaikki on valmiina. Yhteistyöstä Metsästysseurat tekevät paljon keskinäistä yhteistyötä. Sitä tehdään mm. hakemalla yhdessä hirvilupia. Näin voidaan saada yhdessä enemmän lupia kuin erikseen hakien. Metsästysseurat sopivat myös käytännön ongelmien ratkaisuista, miten menetellään, jos vaikka hirvijahdissa oma hirvi menee esimerkiksi koiran ajamana naapuriseuran alueelle. Tai miten toimitaan, jos haavoittunut eläin menee ja/tai kaatuu toisen puolelle. Seurat myös vaihtavat metsästyksessä käytettäviä maita, jos oma alue muodostaa vaikeita ja kapeita ulokkeita toisen puolelle. Vielä voidaan sopia myös muusta metsästyksestä. Yhteistyö naapuriseuran, Kytölehdon Erämiehet ry:n, kanssa oli vireillä jo talvella 1979. Tähtäimessä oli yhteisen hirviluvan hakeminen syksyksi. Yhteistyö aloitettiin, lupa haettiin ja saatiin yhdessä. Yhteistyötä lupamenettelyssä jatkettiin vuoteen 1985. Tämän jälkeen vaihtui yhteistyökumppani. Jo vuonna 1986 Korkean erä teki yhteistyöesityksen, johon neuvottelujen jälkeen sitten ryhdyttiinkin. Olihan seurojen väillä jo aikaisemmin ollut yhteisiä ammuntakisoja ja niitäkin jatkettiin. Yhteiset peijaiset järjestettiin vuonna 1998. Yhteinen luvanhakumenettely päättyi 2000 luvun alkupuolella. Kumppani koki saavansa omalla haulla paremman tuloksen kuin yhdessä hakien. Samaan näkemykseen oli päättynyt myös edellisen seuran kanssa tehty yhteistyö, silloin Haukelan Erän kantaan. Seura on tehnyt yhteistyötä myös muiden metsästysseurojen kanssa. Kuhmon riistanhoitopiiristä on usein käyty pitämässä luentoja seuran kokouksissa ja seuran jäseniä on osallistunut riistahoitopiirin järjestämille kursseille. On myös oltu osallisina metsästysseurojen perustamisen edistämisessä, jotta kehitettäisiin järjestäytynyttä metsästystä Kuhmossa. Muille seuroille on myönnetty lupia erilaisten metsästyskoirakokeiden järjestämiseen omalla alueellamme. On nimetty poliisiviranomaisten pyytämiä paikalliset alueet tuntevia henkilöitä mahdollisiin tuleviin etsintätehtäviin. Seura on myös osallistunut turistipalveluiden kehittämiseen. Olimme osallisena kokeilussa, jossa saksalaisia oli mukana hirvenmetsästyksessä vuonna 1998. Hanketta ei kuitenkaan jatkettu. Myös kalastuksen puolella on ollut yhteistoimintaa. Tällainen oli mm. ekokoskihanke hiljattain. Seura on pyrkinyt myös saamaan jäsenilleen alennusta tietystä urheiluliikkeestä. 16

Lähin yhteistyötaho on ollut kyläseura. Se sai majaan käyttöluvan 1993 ja kyläseura järjestää majalla kokouksia sekä muita tilaisuuksia. Yhteisiä iltamiakin on ollut muutamana vuonna. Riistanhoito ja -ruokinta Riistanhoitojaosto perustettiin vuonna 1979 ja jaosto toimii edelleen. Sen toiminnan voi jakaa kolmeen osaan, ruokintaan, pienpetopyyntiin ja riistanpyynnin määrän säätelyyn. Pienpetopyynti alkoi jo ensimmäisenä toimintavuotena. Samoin alkoi riistan ruokinta eri muodoissaan. Kanalintujen metsästystä on säädelty koko toiminnan ajan. Jaoston valmiuksia on kohennettu osallistumalla riistanhoitokursseille, niin omiin kuin riistanhoitopiirinkin järjestämiin. Tulostakin on syntynyt ja seura sai palkintopuukon voittaessaan riistanhoitopalkinnon vuonna 1982. Puukko annettiin seuran ensimmäiselle sihteerille Pentti Silasteelle, joka samana vuonna jätti sihteerin tehtävät. Riistaa on ruokittu monin tavoin. Jo toiminnan alussa tehtiin jäniksille ruokapaikkoja rakentamalla ruokintakatoksia, kaatamalla haapoja ja viemällä heiniä. Riistapeltoja perustettiin 1980 useita Saunakankaalle, Haukelaan ja Komulaan. Niihin kylvettiin rehukaalia, rapsia ja ohraa. Vuonna 1994 riistapeltoja tehtiin kaksi lisää. Keväällä 1983 perustettiin riistakolmio ja jäniksille rakennettiin uusia ruokintakatoksia. Hirville ostetaan ja laitetaan vuosittain nuolukiviä. Vuonna 1996 perustettiin jälleen uusi riistapelto. Riistan ruokinta jatkuu edelleen huoltamalla ja ylläpitämällä ruokintapaikkoja. Kettu ja supikoira Ketun myrkkypyynti oli muodissa seuran alkuvuosina koko maassa. Se oli luvanvaraista toimintaa ja pyyntiluvan myönsivät seurat. Haukelan Erän ensimmäiset luvat annettiin vuonna 1977. Luvan saajat olivat Rauno Vähäsalo, Lauri Pulkkinen, Juhani Kilpeläinen, Toivo Pulkkinen, Pentti Silaste ja Juho Huotari. Tuohon aikaan ketun nahka oli vielä arvotavaraa, siitä sai rahaa. Nahat menivät turkkien ja hattujen valmistukseen. Juho Huotari kertoi kuinka ennen vanhaan, hänen isän aikaan, nahalla sai kangaspakan. Siksi kettuja houkuteltiin naapurikylistä kissan raatoa vetämällä omaan kylään pyydettäväksi. Toki pyyntiä tehtiin muullakin tavoin kuin myrkyllä. Niitä ammuttiin haaskoille ja pyydettiin raudoilla. Myrkkypyynti ja raudoilla pyytäminen kiellettiin 1990 luvulla. Ketun nahkakaan ei enää mennyt kaupaksi, ei siitä saanut enää rahaa, eikä tapporahaakaan. 17

Teollisuus reagoi kettutyttöjen ja ajan henkeen ja luopui nahan ostosta. Tänä päivänä kettuja ei enää pyydetä lainkaan, elleivät sitten sudet? Supikoiria on seuran alueella tavattu verrattain niin vähän, että metsästämiseksi saakka niitä ei ole riittänyt. Minkki, näädät ja kissat Minkit muodostavat toisen pienpetoryhmän. Ne ovat melkoisia lintujen pesien ja poikasten hävittäjiä. Minkki lisääntyy ja selviytyy Kainuun luonnossa hyvin. Niiden leviämistä on tietoisesti haluttu rajoittaa pyytämällä. Seuralla on minkinpyydyksiä, joita voi lainata pyyntiä varten. Silti nykyiset pyyntimäärät ovat melko vähäiset kuten pyytäjätkin. Laji on jäämässä seniorien varaan. Myös näätä viihtyy seuran alueella, vaikkakin niitä on varsin vähän. Siksi niiden pyynti on myös sattumanvaraista. Vielä on syytä mainita kissat. Niitä on ollut ajoittain melko runsaasti villiintyneinä. Kerrotaan, että seuraa pyydettiin hävittämään villiintyneitä kissoja ja jopa yli 50 kissaa saatiin saaliiksi eräänä vuonna. Nykyisin tällaisia kissalaumoja ei enää ole. Pienpedot ovat kuitenkin vuosien mittaan olleet joskus merkittäväkin saalisryhmä. Vuonna 1986 koettiin vahinkoeläinten määrä ja tuhot niin suureksi, että seura maksoi 10 mk tapporahaa vahinkoeläintä kohden. Metsästystä säädellään Seura on säädellyt etenkin lintujen mutta myös jäniksen metsästystä arvioiden vuosittain kulloisenkin tilanteen. Säätelyä on ollut niin lajeittain, metsästyksen pituuden suhteen, määrissä ja siinä, annetaanko ulkopuolisille lupia. Useimmin on säädelty kanalintujen metsästystä. Esimerkiksi vuonna 1977 kiellettiin koppelon ja metson metsästys kokonaan. Samoin seuraavana vuonna kuten myös 1983, jolloin lisäksi kiinnitettiin huomiota jäsenten omaan metsästyskuriin. Rajoituksia on ollut koko seuran olemassaolon ajan. Viimeksi tästä keskusteltiin kesäkokouksessa vuonna 2005. Joskus koirakuriakin vaadittiin kohennettavaksi. Vuoden 2005 kesäkokous keskusteli koppelon rauhoittamisesta mutta asia jätettiin kunkin metsästäjän omaan harkintaan. Seuraan kuulumattomillekin on myönnetty lupia lintujen ja jäniksen metsästykseen. Luvan ehtona on ollut aina jäsenen osallistuminen metsästykseen. Aika ajoin lupia ei ole myönnetty lainkaan, joskus vain määräajan, tietyn lukumäärän tai tiettyyn lajiin. Ensimmäinen vieraslupamaksu päätettiin 10 mk/pv vuonna 1976. Lupa on edelleen ns. päivälupa ja ehtona on, että oma jäsen on metsästyksessä mukana. Hinta on nyt 7 euroa/pv. Kerran, vuonna 1994 varauduttiin myös karhun metsästykseen siten, että määrättiin ulkopuolisille 25 mk päivämaksu sekä seuran alueella tapahtuvasta mahdollisesta kaa- 18

dosta 1000mk maksu. Ehtona oli vielä oman jäsenen osallistuminen metsästykseen. Metsästys ei toteutunut. Teräshaulien käytön metsästyksessä seura kielsi 1996. Nykyiset puuteollisuuden laitteet paljastavat ne, eikä teräshaulinen puu teollisuudelle kelpaa. Muista eläimistä Peurat ja kauriit Metsäpeurakanta on elpynyt Kainuussa ja Kuhmossa. Ajoittain niitä on voinut metsästää vaihtamalla hirviluvan peuraan. Seura ei näin ole tehnyt, eikä peurakanta ole seuran alueella järin suuri. Siitä pitävät sudet huolen. Vuonna 2005 seura sai poliisilta maksullisen kaatoluvan jalkansa taittaneen peuran kaatamiseen. Peura saatiin välittömästi ja purkitettiin. Metsäkauriita ei seuran alueella tapaa, eikä niitä ole kaadettu. Vuoden 2005 alusta kauriin pyyntilupa poistui, mutta saalis pitää ilmoittaa riistanhoitopiiriin. Metsäkauris on lähinnä eteläisen Suomen ja rannikkoalueen eläin. Vuotuiset saaliit ovat Suomessa runsaat 3000 kpl. Näistä oli Kainuussa vajaa 10 ja Oulun äänissä n. 150. Ilves ja oravat Kumpikaan laji ei ole kuulunut seuran metsästyksen piiriin. Ilveksiä kyllä on seuran alueella ja niiden jälkiä tapaa tavan takaa, etenkin lumen tultua. Seuran jäsenten saaliseläin se ei ole ollut koskaan. Oravia perukassa metsästettiin paljon ennen seuran perustamista ja sillä on ollut ma merkityksensä turkiseläimenä. Nyt ne saavat olla metsästäjiltä rauhassa, jopa pikkupojilta. Majava Kuten tunnettua metsästettiin myös majava Suomesta miltei sukupuuttoon 1800 - luvun loppuun mennessä. Alkuperäistä majavakantaa on saatu lisääntymään länsirannikolla ja niitä jo nykyisin metsästetäänkin, mutta luvanvaraisesti. Kanadan majava tuotiin Suomeen 1900 luvun alkupuoliskolla ja se levisikin nopeasti ympäri maata. Sitä sai metsästää alkuun luvanvaraisesti, nyt ilman lupaa, vain metsästysaika on määrätty. Majavan liha on syötävää ja nahka on käyttökelpoinen. Ensimmäiset majavaluvat saatiin vuonna 1984, yhteensä 7 kpl. Tämän jälkeen lupien määrät alenivat kun majavakanta oli saatu pienemmäksi. Majava vapautettiin lupamenettelystä 1990 -luvun loppupuolella. Metsästys on nykyisin pääosin sitä, että poistetaan pahimmat haitan tekijät. Tukkimalla puron ja metsäojan saa pato veden nousemaan laajallakin alueella tulvamittoihin, paikoin jopa niin, ettei metsäautotietä pääse autolla, eikä jalankulkija pääse kulkemaan alavilla mailla. 19

Lammen pinta saattaa nousta miltei metrin. Seurana ei majavaa nykyisin pyydetä. Yksittäisiä jahtimiehiä vielä keväisin tapaa. Koirista Koira on perinteisesti kuulunut suomalaisen talon pihaan ja metsämiehen seuraan. Niin ei ole enää. Eniten tilannetta on muuttanut elinolojen muutokset ja etenkin taajama-asuminen, missä koirasta on tullut seuralainen, jopa perheen jäsen. Seuran alkuvuosina kylän maalaistaloissa vielä oli metsästyskoiria. Jäniskoiria jänisjahtiin, pystykorvia lintujahtiin ja jokunen hirvikoira hirvestykseen. Noutajia vesilinnustukseen ei ollut. Nyt metsästykseen käytettäviä jäniskoiria ei ole kenelläkään, pystykorviakaan tuskin yhtään, eikä noutajiakaan. Sen sijaan hirvikoiria oli 2005 viidellä metsästäjällä. Tämä kertoo osaltaan metsästyksen muuttumisesta. Eteläsuomessa monissa seuroissa linnun metsästämisen ehtona on myös asianmukainen koira, ilman sitä ei metsästyslupaa tule. Vesilinnut Vesilintuja ei ole juurikaan seuran alueella. Vain muutaman parin näkee joella kesäisin. Tästä syystä niiden metsästystäkään ei ole voitu mainittavassa määrin harrastaa. Osalla koskialueesta vesilinnustus on kokonaan kielletty. Mutta joutsenet ovat palanneet. Ne olivat harvinaisia vielä 30 vuotta sitten, mutta nyt jo tavanomaisia, niin paljon niitä jo on. Linnun rauhoittaminen aikoinaan ja edelleen, on vahvistanut kannan, eräillä osilla maata jo haitaksi asti. Kalastus Seuralla oli kalastusjaosto 1980 luvun alussa. Se järjesti joitakin pilkkikilpailuja ja tähtäsi mm. eräiden kalakantojen vähentämisellä edistämään esim. siian pyyntimahdollisuuksia kylällä. Hanke ei koskaan kuitenkaan saanut tarvittavaa kannatusta ja se törmäsi ylittämättömiin esteisiin. Lähes jokainen seuran jäsen kuitenkin kalastaa, tai ainakin on sitä joskus tehnyt. Seuran alueella tehdään kalan istutusta ja pyyntiä. Majan edustalla oleva koski on muutaman vuoden ollut ns. ekokoskena, missä saa luvalla kalastaa ja jossa uistimessa/perhossa, koukuissa ei saa olla väkäsiä ja saalis palautetaan veteen. Ottaa voi yhden vähintään 60 sm pituisen taimenen. Seuran hirviporukka hankki vuonna 2005 pienemmän painekattilan ja alkoi purkittaa kalaa, jonka porukka itse hankki ostamalla. 20

VÄKI LÄHTEE, SUURPEDOT PALAAVAT Jos valtakunnallisia väestöennusteita on uskominen, Kainuun ja sen myötä Kuhmon väestön väheneminen jatkuu lähivuosikymmenet. Osa muuttaa työn perässä muualle Suomeen, eivätkä jäljelle jäävät perukkalaiset ole enää lisääntymisikäisiä siinä määrin, että väkimäärä pysyisi ennallaan tai saati kasvaisi. Sen sijaan suurpetojen lisääntyminen jatkuu. Pedot kuuluvat luontoon, ne ovat osa sitä ja niillä on olemassaolon oikeus, niin kuin muillakin elollisilla. Kuitenkin ymmärrys suurpetoja kohtaan kasvaa sitä suuremmaksi mitä kauempana niistä ollaan. Petoalueella elävät paikalliset asukkaat näkevät asian toisenkin puolen. Hekin suovat eläimille asumisoikeuden korvessa, mutta jos vaikka susi tulee pihaan ja vie talon koiran, on tilanne toinen. Tällaiset piharosvot oltaisiin valmiita karsimaan. Lapsiperheet joilla on pieniä lapsia, tuskin laskevat yksin lapsiaan pimeyteen koulumatkalle. Petoasia puhuttaakin koko ajan paikallista väestöä, se odottaa siihen ratkaisua. Seurana Haukelan Erä ei ole käsitelty petokysymystä, mutta nuotiokeskusteluissa asia on ollut sitäkin runsaammin esillä. Suurpedot hävitettiin maasta 1800 -lopulle tultaessa eikä niitä sen jälkeen pitkiin aikoihin juurikaan tavattu, itärajaa lukuun ottamatta. Vasta noin. 10-15 viime vuosien aktiivinen suurpetojen leviämisen edistäminen on suosinut niiden lisääntymistä. Susien määrä etenkin kasvoi Kainuussa ja pedot alkoivat liikehtiä alueella laumoina. Yksittäisiä susia tavataan jo ympäri maata. Hyvä hirvi- ja peurakanta antaa niille ravinnon. Keskeinen ongelma on siinä, että valtakunnallinen tavoitemäärä kasvaa pienellä alalla, paljolti Kainuussa, sielläkin ennen kaikkea rajapitäjissä. Sudet Vuonna 1988 susi oli vielä vapaata riistaa. Niitä ammuttiin perukassa kaikkiaan 8 kappaletta. Näistä 4 ammuttiin tammikuussa lippusiimasta Takalan ja Kortevaaran välimaastoon. Yksi susi laumasta pääsi pakoon mutta sekin kaadettiin myöhemmin. Sen lisäksi saaliiksi saatiin vielä kaksi muuta sutta. Seura ei osallistunut jahtiin, eräät jäsenen kyllä. Susien aiheuttamia vahinkoja on tiedossa seurankin alueella runsaasti. Tässä muutama tapaus: Venäjänvaaralla sudet tappoivat 1980 -luvulla hiehon ja vahingoittivat toista. Tapaus ylti sanomalehteen. Toinen, tuoreempi tapaus sattui 2005 syksyllä, jolloin susi vei Harjun talon koiran. Neuvokas emäntä sai sen kuitenkin pelastettua ryntäämällä autolla peltoa pitkin suden perään, jolloin susi luopui saalistaan. Koira selvisi eläinlääkärin paikkauksella. Nivalla susilauma tuli muutama vuosi sitten saalistamaan talon koiraa. Yksi tuli pihaan, lauman odotellessa pellon reunalla. Vanha susikoira ei ollut kuitenkaan houkuteltavissa. 21

EU:n määräyksin petoja suojellaan nykyään. Ennen susien kohtalo oli kova. Kuvassa Yrjö Kilpeläinen, Arto Malinen, Osmo Piirainen ja Kari Malinen onnekkaan metsästyksen jälkeen. Karhu ei anna ammuvainaalle edes leposijan rauhaa. Peto kaivoi ylivuotisen raadon esiin ja hyvältä maistui! Yksi parhaista rakennushankkeista Kohinassa on ollut nuotiopaikka, jossa suunnitelmat hiotaan, juttu luistaa. Kohinan uudessa työtilassa on isojenkin saaliiden käsittely helppoa. Työtä ovat lopettelemassa Vesa, Antti ja Mika Kilpeläinen. Jauheliha purkitetaan ja kypsennetään paineastiassa. Lopputuloksena on maukas hirvenlihasäilyke. Kuvassa keskellä paistomestarina Oiva Häkkinen. Kypsennystä seuraavat vasemmalla Juhani Kilpeläinen ja Toivo Mähönen oikealla. 22

Vuonna 2004 susi tuli päivällä Polvelan pihaan (talossa koira) mutta sai äkkilähdön talon asukkaalta, joka ampui haulikolla ilmaan. Haukelassa havaittiin samana vuonna kaksi sutta ikkunan alla. Niistä otettiin potretti, mutta lasien läpi kuva ei onnistu. Sanomalehteen sekin tapaus ylti. Vuoden 2005 aikana susia havaittiin myös pihoissa. Kerran ne olivat Savelan pihassa, koirahäkin luona. Havainnon teki paikalla ollut maatalouslomittaja, joka kiinnitti huomiota koiran haukuntaan. Sotaveteraani-ikäiset kertovat saaneensa lapsena sellaisen ohjeen susien varalta, että talvella tuli ottaa suksi jalasta ja lyödä sen syrjällä sutta selkään, mikäli tulevat niin lähelle. Suden selkä on sen arka kohta. Seppo Malinen muistaa seuraavan tapauksen, jonka asianomainen oli hänelle kertonut. Jonkerin jäällä 1930- luvulla sudet olivat piirittäneet nuorta savottakokin apulaista, joka oli välttänyt uhriksi tulon metelöimällä ja pyörimällä, estäen näin takaa hyökkäyksen, kunnes apuun oli tullut väkeä. Karhut Karhut ovat myös yleistyneet. Veteraanit muistavat kuinka vuosisadan alkupuolella pikkupojilla yksin paimenessa ollessa, oli kivääri mukana, karhun varalta. Siitä, käytettiinkö asetta, ei ole tietoa. Seuran alueella on karhuja, isoja sekä pieniä ja niitä tavataan tavan takaa. Viimevuosiin asti sai kuolleen eläimen haudata maahan. Siellä ne eivät kuitenkaan pysyneet, sillä nalle kaivoi ne viimeistään seuraavana kesänä ylös ja söi. Karhua ei haittaa, vaikka ihmisnenään vuoden haudattuna olleen raadon lemu on sietämätön. Kotieläimille ei tiedetä karhun vahinkoja tehneen. Muutama vuosi sitten Haukelan vanhaisäntä tavoitti karhun haaskalta. Eläin pelästyi juoksemaan tietä pitkin pakoon. Meno huvitti katsojaa, sillä eläimen turkki oli hyllynyt puolelta toiselle kuin liian iso vaate tekee, karhu oli hypännyt sitten tiensivuun ja kiivennyt puuhun. Keväällä 2004 Polvelan isäntä ihmetteli ikkunastaan kookasta hirveä, joka 100 metrin päässä oli pelto-ojassa selällään. Tapaus oli kiinnostanut niin, että isäntä lähti katsomaan sitä. Lähestyessään hirveä karhu olikin yhtäkkiä rynnännyt hirven päältä isäntää pakoon. Myös isäntä pelästyi ja lähti juosten vastakkaiseen suuntaan, kotiin päin. Tapausta ikkunasta seuranneiden talon poikien mukaan isäntä juoksi uskomattomalla vauhdilla.. Viranomaiset veivät myöhemmin hirven. Kapsunlammelta löytyi 2004 salametsästetty suuri karhu, jolla oli panta. Poliisi selvitti tapausta, mutta ampujaa ei ole tavoitettu. Tapaus saattaa liittyä viimevuosina muualla esiin tulleisiin salametsästyksiin joita on tehty ammattimaisesti myyntiin. 23

Ahma Seuran alueella on myös ahmoja. Näköhavaintoja näistä on useita ja jälkiä runsaasti. Vuoden 2005 vierasluvalla metsästäneet seuran vanhat poliisivieraat kertoivat pudottaneensa teeren puusta ja menneet sitä miehissä etsimään. Lähestyessään puuta, josta lintu oli ammuttu, oli ahma sännännyt puun juurelta pakoon. Teertä ei löytynyt. Ahma on myös raadonsyöjä ja huolehtii mahdollisista haavikoista tehokkaasti, elleivät muut pedot ole sitä jo tehneet. METSÄSTYSMAAT JA MAANOMISTAJAT Yksityiset ja valtion maat Seuran yksityiset metsästysmaat olivat sen 20 ensimmäisen toimintavuoden ajan miltei sama noin 3800 hehtaaria. Kaksituhatta-luvulla ala kasvoi noin 5800 hehtaariin. Seura oli päässyt pitkäaikaiseen tavoitteeseen, yhtenäiseen alueeseen, mutta vain hirvestyksen osalta. Miltei puolet alasta on vielä sellaisia maita joissa seuralla ei muuta metsästystä ole lupa harjoittaa, eikä siten myöskään riistanhoitoa eikä metsästyksen valvontaa. Valtion maita on enemmän. Niitä on nyt noin 25.000 hehtaaria, Renka, Jyrkkä ja Kiekki. Ne liittyvät yksityisiin maihin muodostaen melko yhtenäisen alueen yhdessä. Renkan alue noin 6000 7000 hehtaaria on ollut seuralla sen alusta alkaen. Korkean Erän yhteistyöaikana metsästysoikeus koski myös Ruotin aluetta. Kuhmolaisilla on valtionmailla oikeus kaikkeen metsästykseen. Ulkokuntalaisilla on oikeus, maksua vastaan, vain hirvestykseen. Metsätilat pienenevät, omistajia yhä enemmän Kaikkiaan seuran metsästysala oli vuonna 2005 yhteensä 30 184 hehtaaria. Kun seuraa perustettiin, olivat tilat pääosin suuria ja siten niiden osapuolten määrä, joiden kanssa maavuokrasopimuksia tehtiin, paljon pienempi. Monilla tiloilla on menossa sukupolvenvaihdos, suuret ikäluokat ovat jäämässä eläkkeelle ja siksi omistajien määrä edelleen kasvaa ja sen myötä metsätilat pienenevät. Muuttoliike vie maanomistajia vielä Kuhmon ulkopuolelle, määrän nousun lisäksi etäisyys vaikeuttaa seuran yhteydenpitoa. Nyt seuran kanssa metsästyssopimuksen tehneitä maanomistajia on jo noin 60. Se on paljon, sillä määrä on 30 vuodessa miltei kaksinkertaistunut. Lisäksi osa tiloista myydään perheen ulkopuolisille, yksityiselle tai valtiolle. Sekin tuo oman lisänsä, koska kaikkia uusia maanomistajia ei tunneta entuudestaan. 24

Metsät muuttuneet, luontoarvot tulleet Luontoon kohdistuvat odotukset ja vaatimukset ovat muuttuneet seuran olemassaoloaikana. On syntynyt ympäristöliike, eläinten suojelijoiden joukko ja jopa puolue näiden asioiden ympärille. Luontoliike on kansainvälinen ja se on pystynyt toiminnallaan saamaan mm. suuret metsäyhtiöt kiinnittämään entistä suurempaa huomiota ns. ekologiseen metsänhoitoon. Metsien monimuotoisuutta ja luontoarvoja korostetaan, vanhoja metsiä pyritään säästämään, harvinaisia eläin- ja kasvialueita pyritään varjelemaan, vesistöjä ja ilmaa suojellaan jne. Puhutaan kestävästä kehityksestä. Kun unohtaa edellä mainittujen liikkeiden vastuulle pannut lieveilmiöt, on todettava, että yleinen, suhtautuminen luontoon, on muuttunut myönteisellä tavalla, sen huomaa jokainen omassakin ajattelussaan. Seura on pysynyt kehityksen mukana. Se on hoitanut riistaa, pitänyt ympäristöasiat ajan tasalla, noudattanut jätevaatimuksia, valvonut ja opastanut jäsenkuntaansa. Kerran eräs tuomari, kädet taskussa, kehui isäntää siitä, että tämä oli antanut maansa metsästysseuralleen! Isäntä puolestaan kiitti tuomaria siitä, että tällä oli molemmat kädet omissa taskuissaan! KOHINA Saalis oli tietysti käsiteltävä, eikä sitä voinut tehdä metsässä. Niinpä hirvi vietiin seuran alkuvuosina nyljettäväksi ja paloiteltavaksi jonkun tilan pihaan. Sen seurauksena pihoissa oli hirven karvoja, luita ja nahkaa. Pian pihat lemusivat ja olivat sottaisia. Vielä lisääntynyt liikenne koetteli pihojen kuntoa. Lihan paloittelu tehtiin taivasalla, asiallisia tiloja ei ollut, eikä välineitäkään. Pimeyskin haittasi, etenkin loppusyksystä. Teurastusjätteiden määrä vain nousi, sillä hirvilupien määrä lähenteli jo kymmentä. Tarve ja toive saada oma liha-aitta, sai vauhtia. Maja Syntynyttä ongelmaa alettiin ratkoa seurana. Vuosikokous 31.1.1986 käsitteli lihaaitta -ideaa mutta jätti esityksen muhimaan tulevaan kesäkokoukseen. Siellä asia ei ihan vielä päätökseen mennyt. Hanke kuitenkin eteni, sillä vuosikokous 30.1.1987 perusti suunnittelutoimikunnan, jonka tehtävänä oli omaan lihankäsittelytilojen suunnittelu. Toimikuntaan nimettiin P. Silaste puheenjohtajaksi sekä J. Huotari, Juhani Kilpeläinen ja O. Kilpeläinen. Hanke eteni ja kasvoi kuitenkin niin, että 28.1.1988 vuosikokous päätti rakentaa lihankäsittelytilat jossa on myös kokoontumis- ja taukotila. Työ tehtäisiin talkoilla, lähinnä hirvimiesten voimin. 25