Ylivieska Alavieska Sievi OPINTO-OPAS TIETOA, TAITOA, TERVEYTTÄ & YSTÄVIÄ OTA TALTEEN!

Samankaltaiset tiedostot
Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

Ylivieska Alavieska Sievi OPINTO-OPAS

Kallion musiikkikoulu

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

OPINTO-OPAS

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t)

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

SALON MUSIIKKIOPISTO

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B SALO

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas

Kokemäen kansalaisopisto

Keravan kuvataidekoulu. Lukuvuosi

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514

OPETUSTARJOTIN

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus

Suomen kieli / Finnish language, Финский язык

Ylivieskan seudun KANSALAISOPISTO

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto-opas

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu

OPINTO-OPAS

LUKUVUODEN OPETUSOHJELMAN PERUSTEET

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOSTA

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015

Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle

KOULUJEN KERHO-OPAS. syksy 2019

ILOMANTSIN KANSALAISOPISTON OPETUSSUUNNITELMAN YLEISOHJEET TYÖVUODELLE

turun seudun musiikkiopisto Turun seudun musiikkiopiston säännöt

Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO JA SENIORITOIMINTA kevät 2018

OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA

Yläkoulun valinnaiset opinnot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TORNION KANSALAISOPISTOSSA

Ilmoittautuminen Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle

Opas 3. luokalle siirtyvälle

Sivistyslautakunta vahvisti musiikkiopiston maksut lukuvuodelle kokouksessaan

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOS TA

KANSALAISOPISTO TYÖPAIKKANA. Info uusille opettajille Wellamo opisto Päivikki Tapiola

Kirkkonummen musiikkiopisto. Taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä. Ilmoittautuminen

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO

ORIVEDEN SEUDUN KANSALAISOPISTON TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN KUVATAITEEN OPETUSSUUNNITELMA

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7

Porolahden peruskoulun painotettu musiikin opetus. Toteutetaan yhteistyössä Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta

Normaalikoulun kielivalintailta Welcome! Willkommen! Bienvenue!

5. ja 6. luokkien valinnaisaineet

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7

Itä-Karjalan Kansanopisto

KESÄLUKIO-OPAS. Lahden yhteiskoulun aikuislukio. Kesälukion verkkosivut:

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA

OPINTO-OPAS

Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille

TAITO KÄSITYÖ- JA MUOTOILUKOULU. Viikki Malmi Maatulli Keskusta Paloheinä Herttoniemi Pohjois-Haaga. Opas vanhemmille & oppilaille

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla Kertoja on 15.

HEI VALMENNUSOPPILAAT!

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

Tervetuloa Karelia-AMK:n pediopetukseen! Lukuvuosi

KARKKILAN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 PERUSOPINNOT, E172512

Isonkyrön kunnan perusopetus

Mikä on IHMU koulu? Peruskoulun musiikkipainotteinen linja integroituna musiikkiopiston ryhmäopetukseen

HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu HYVINKÄÄ

Valinnaisopas Lukuvuosi Veromäen koulu

Tervetuloa Avoimen yliopiston kesäopetuksen infotilaisuuteen!

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

ITALIAN KULTTUURI-INSTITUUTTI KURSSIT KESÄ 2017

Ilmoittautuminen musiikkiopistoon

Kurssimaksuja ei palauteta.

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013

Perustiedot - Kaikki -

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

T A I T E E N P E R U S O P E T U K S E N O P E T U S S U U N N I T E L M A K Ä S I T Y Ö ÅBOLANDS HANTVERK R.F.

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA AIKUISILLE

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO

IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO

Meri-Lapin musiikkiopisto

Syyslukukausi Syysloma on kaikissa ryhmissä viikolla 42 ( ). Opetusta ei ole syyskaudella ja

VIITASEUDUN OPISTO 292/402/2017

Seinäjoen kansalaisopiston yleiset ehdot

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU

ILMAJOEN TANSSIKOULU

Tervetuloa harrastamaan ja opiskelemaan kansalaisopistoon!

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

KÄSITYÖKOULU TAITIS OPPILAAN JA VANHEMPIEN OPAS. Yhteystiedot. Suunnittelijaopettaja Sari Halonen Puh Sähköposti:

KÄSITYÖKOULU TAITIS OPPILAAN JA VANHEMPIEN OPAS

YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Ylivieskan seudun kansalaisopiston johtokunta

Transkriptio:

Ylivieska Alavieska Sievi OPINTO-OPAS TIETOA, TAITOA, TERVEYTTÄ & YSTÄVIÄ 2017-2018 OTA TALTEEN!

55. toimintavuosi TULE MUKAAN JA TUO YSTÄVÄSIKIN! Ylivieska Alavieska Sievi LUE TÄMÄ OPAS HUOLELLISESTI JA SÄILYTÄ SE MYÖHEMPÄÄ TARVETTA VARTEN KANSALAISOPISTO on kunnallinen yleissivistävää aikuiskoulutusta antava oppilaitos, joka tarjoaa nuorille ja aikuisille sellaisia tietoja ja taitoja, jotka auttavat omaehtoista itsensä kehittämistä, ovat tarpeen kansalaiselämässä, parantavat jatko-opintovalmiuksia ja edistävät sivistyksellisen tasa-arvon toteutumista. Kouluikäisille lapsille opisto antaa opetusta eräissä taide- ja taitoaineissa. Opiskelijat voivat osallistua mihin tahansa opintoryhmään Ylivieskan, Sievin ja Alavieskan alueella. RYHMÄKOKO on pääsääntöisesti vähintään 7 läsnäolevaa opiskelijaa, kielten jatkoryhmissä, yhteiskunnallisissa aineissa ja musiikissa vähintään 5. Uutta opintoryhmää ei aloiteta, ellei ennakkoilmoittautuneita opiskelijoita ole vähintään 12 (musiikkiryhmissä 8 ja pienten sivukylien opintopiireissä 8-10, riippuen kylän koosta). TODISTUKSET. Jokaisesta opintopiiristä saa pyynnöstä läsnäolotodistuksen, mikäli on osallistunut vähintään 75%:iin tunneista. Todistuksen toimitusaika on kolme viikkoa. Todistusmaksu on 20 yli kahden vuoden takaisista opinnoista ja 50 yli viiden vuoden takaisista opinnoista. ENNAKKOILMOITTAUTUMINEN on sitova ja vaaditaan kaikkiin opintoryhmiin. HENKILÖTUNNUS tulee ilmoittaa opiskelijaksi kirjautumisen yhteydessä. Henkilötunnus turvaa asiakkaan tietojen oikeellisuuden mm. laskutus- ja todistusasioissa. Ennakkoilmoittautuminen tehdään joko puhelimitse tai internetsivujen kautta. Internetilmoittautumisessa on suojattu yhteys. Opiskelijat otetaan pääsääntöisesti ilmoittautumisjärjestyksessä. Mikäli opintopiiri tulee täyteen, merkitään loput ennakkoilmoittautuneet varasijoille, joista opiskelijat kutsutaan opintopiiriin. Useamman vuoden toimineissa käytännön aineiden opintopiireissä etusija annetaan uusille opiskelijoille, mikäli tulijoita on enemmän kuin piiriin voidaan ottaa. HUOM! Ennakkoilmoittautuminen on sitova ja peruutuksesta on ilmoitettava vähintään 5 vrk ennen n alkamista, muutoin joudumme perimään täyden maksun. Käytäntö koskee myös kausikorttilaisia. MAKSUT on porrastettu opetuksen keston ja mahdollisten lisäkustannusten mukaan ja hinta on ilmoitettu jokaisen n kohdalla. Ketään ei vapauteta maksuista eikä maksuja palauteta muulloin kuin siinä tapauksessa, että opetusta ei ole ehditty lainkaan aloittaa. Yleisluennot, ellei toisin mainita ja opiston näyttelyt ovat ilmaisia. Mikäli tiedät osallistuvasi useisiin opintoryhmiin, voit hankkia 170 euron hintaisen kausikortin, joka oikeuttaa opiskelemaan koko lukuvuoden opintoaineiden lukumäärästä riippumatta. Laskutettuja maksuja ei vaihdeta kausikorttiin. Kausikortti ei kuitenkaan koske taiteen perusopetusta eikä kursseja, joissa on maininta kausikortti ei käy, eikä 170 euroa tai enemmän maksavia kursseja. Työttömien työnhakutietotulostetta ja opiskelijakorttia vastaan saa 50 % alennuksen maksuista. Työttömien ja päätoimisten opiskelijoiden on käytävä opiston toimistossa, Valtakatu 4, 3krs ma-pe klo 12-16 henkilökohtaisesti todentamassa oikeutensa alennukseen viimeistään opintoryhmän ensimmäisen kokoontumiskerran jälkeen ennen toista kokoontumiskertaa. Alennus ei koske kausikorttia. Tarkemmat tiedot sivulla 3. Liikuntaan liittyvien en maksuvälineeksi käyvät myös Tyky-/Smartum setelit ja Ylivieskan kaupungin liikuntasetelit. Mikäli käytät em. seteleitä maksun maksamiseen, on setelit toimitettava henkilökohtaisesti syyskuun loppuun mennessä opiston toimistoon. Kurssimaksun laskutuksen jälkeen setelit eivät enää käy n maksuvälineeksi. Oppikirjat ja muu materiaali eivät sisälly maksuihin. Lukuvuoden kestävässä ssa opettajan sairauden tai muun pätevän syyn takia voidaan jättää kaksi kertaa pitämättä ilman oppilaille tulevaa korvausta ja lukukauden kestävässä ssa yksi kerta. Maksut voi suorittaa pankkiin tai kaupungintalon vaihteeseen. Huom. Kuitti maksetusta laskusta, jolla opintomaksu on suoritettu, on samalla henkilökohtainen opintokortti, jota ei voi siirtää toiselle. Maksamattomat maksut menevät perintään. OPISKELIJAVAKUUTUS Opisto ei vakuuta opiskelijoita, joten Sinun tulee itse huolehtia vapaa-ajan vakuutuksestasi. YLIVIESKAN SEUDUN KANSALAISOPISTO pidättää itsellään oikeuden muutoksiin. OPPILASYHDISTYKSEEN kuuluvat kaikki opiston opiskelijat. Yhdistys järjestää opiston juhlat ja työnäyttelyt sekä erilaisia illanviettoja ja retkiä. Oppilasyhdistyksen puheenjohtaja on Armi Parviainen p. 040 847 8071. OPISTON YLLÄPITÄMÄT REKISTERIT. Ylivieskan seudun kansalaisopisto ylläpitää oppilasrekisteriä asiakassuhteen nojalla. Rekisterin ylläpitämisessä noudatetaan Henkilötietolain (1999/523) määräyksiä. Rekisteriä ylläpidetään tilastointitarkoituksessa. Rekisterin sisältämiä henkilötietoja ei luovuteta kolmannelle osapuolelle. ENGLISH SUMMARY Even though you don t speak Finnish, you are welcome to study in Ylivieskan seudun kansalaisopisto. We have many courses, which cover a lot of different subjects, e.g. languages, art, crafts, music, dancing, ADP and physical exercise. You can start to study Finnish, the teacher speaks English. We also have English conversation courses. We have many art courses, and you can also choose crafts. For example: painting, ceramics, silver work, glass melting. In handcrafts there are many different techniques that you can study. Music has a very important role in our college. You can come and sing karaoke or play some music instrument. There are also many PE courses: basic gym, body solid gym, kettlebell, yoga and Asahi. If you are a student, you are entitled to a reduced price (50 %). Should you want to ask something about the courses or enrolling, you can contact the vice principal, e-mail address seija.pulli-marjakangas@ ylivieska.fi. SENIORIKAUSIKORTTI 63 VUOTTA TÄYTTÄNEILLE TAI ELÄKKEELLÄ OLEVILLE Senioriväestöllä tarkoitetaan Ylivieskasta, Sievistä ja Alavieskasta 63 vuotta täyttäneitä ja eläkkeellä olevia, jotka eivät ole ansiotyössä. Opetushallituksen myöntämän opintosetelityyppisen avustuksen myötä Ylivieskan seudun kansalaisopisto myöntää 98 ensimmäiselle seniorikausikortin 140 eurolla (vastaa kausikorttia, joka on normaalisti 170 e). Seniorikausikortti on voimassa 31.5.2018 saakka ja oikeuttaa opiskelemaan koko lukuvuoden oppiaineiden lukumäärästä riippumatta. Kausikortti ei koske kursseja, jotka maksavat 170 euroa tai enemmän. Ennakkoilmoittautuminen koskee myös seniorikausikortin lunastaneita ja peruutus on tehtävä 5 vuorokautta ennen ensimmäistä päivää, muutoin joudumme perimään täyden maksun. 70 seniorikausikorttia on varattavissa netin kautta 4.9.2017 klo 12.00 alkaen www.ylivieska.fi/kansalaisopisto > opinto-ohjelma > opinto-ohjelma/ selain > ilmoittautuminen > t > muu koulutus > ylivieska > nimellä > seniorikausikortti >. Loput 28 kappaletta on varattavissa vain puhelimitse 4.9.2017 alkaen klo 12.00-16.00 puh. 044-4294 899. TYÖTTÖMIEN KAUSIKORTTI Työttömällä tarkoitetaan työnhakijaa Ylivieskasta, Sievistä ja Alavieskasta, joka on ilman työtä tai kokopäivätyöhön käytettävissä tai joka odottaa sovitun työn alkamista. Työttömäksi voidaan lukea myös pitkähköksi ajaksi lomautettu henkilö. Opetushallituksen myöntämän opintoseteliavustuksen tuella Ylivieskan seudun kansalaisopisto myöntää 50:lle ensimmäiselle työttömälle kausikortin alennettuun hintaan 60. Kausikortti on voimassa 31.5.2018 saakka ja oikeuttaa opiskelemaan koko lukuvuoden oppiaineiden lukumäärästä riippumatta. Ilmoittaudu www.ylivieska.fi/kansalaisopisto selaimessa > muu koulutus > ylivieska > nimellä kausikortti > työttömien kausikortti. Samalla voit ilmoittautua valitsemillesi kursseille. Netin kautta työttömien kausikortteja on varattavissa 35 kpl 4.9.2017 klo 12.00 alkaen. Ja puhelimitse kausikortteja on varattavissa 15 kpl 4.9.2017 klo 12.00-16.00 p. 044-4294899. Todentaaksesi, että olet työtön työnhakija, toimi alla olevan ohjeen mukaisesti: TE-toimiston asiakas voi tulostaa työnhakutietonsa www.te-palvelut.fi -osoitteesta > oma työnhaku -palvelusta. Tätä varten tarvitset henkilökohtaiset pankkitunnukset ja avainlukulistan. Sinulla on mahdollisuus tulostaa työnhakutietosi myös TE -toimiston asiakastilan koneilla. Tulostusohje: www.te-palvelut.fi > asioi verkossa > kirjaudu > oma asiointi-sivulla: muuta tai katsele työnhakutietojasi > katsele omia tietojasi > tulosta. Saatuasi tulosteen käy näyttämässä se kansalaisopiston kansliassa 30.9. mennessä. Kanslia on avoinna ma-pe klo 12-16, os. Valtakatu 4 3krs, Ylivieska. VIRTAA KONEESEEN! Hyvinvointitapahtuma pe 6.10.2017 Ylivieskan Kulttuurikeskus Akustiikassa Energiaa ja hyvää oloa keholle ja mielelle. Voimavaroja ja ideoita jaksamiseen. klo 13-14 Ruokailu Tomi Kokon suunnittelema ateriakokonaisuus. Ruokailu on omakustanteinen ja vapaaehtoinen. Hinta 12. Ennakkoilmoittautumiset info@mywayhanke.fi. klo 14-15.30 Rita Ahvenniemi Mental Management -kouluttaja, FT Rita Ahvenniemi puhuu rentoutumisen ja mielen lukkojen avaamisen voimaannuttavasta vaikutuksesta. klo 15.45-17.15 Pekka Hyysalo Toinen mahdollisuus - FightBack. Hengenvaarallisen aivovamman saanut Pekka kertoo asenteen merkityksestä taistelussaan takaisin elämään. klo 17.35-19.05 Tomi Kokko Suomen johtava elämäntapamuutosekspertti ja Lean in Five Weeks -hyvinvointihaasteen perustaja. Tomin visio on muuttaa miljoonan ihmisen elämä ruokavalion ja liikunnan kautta. Tapahtuman yhteistyökumppanit esittelevät toimintaansa Akustiikan aulassa. Tauoilla palvelee kahvila. Tervetuloa, vapaa pääsy! Katso lisää mywayhanke.fi WILJANPÄIVÄT Kasarmialueella Ylivieskassa la 9.9.2017 klo 10.00-14.00 Maalaismarkkinat, rompetori, näyttelyitä, ohjelmaa, taidekahvila. Pöytävaraukset kirsti.oulasmaa@ rieskaleader.fi tai puh. 040 553 7209 tai oma pöytä mukaan. TERVETULOA!

Ylivieskan seudun kansalaisopisto 3 ILMOITTAUTUMINEN TYÖVUOSI 2017-2018 MA 4.9.2017 KLO 12.00 alkaen puhelimitse ma-pe 12-16, 044 4294 899 netin kautta www.ylivieska.fi/kansalaisopisto HUOM! Ilmoittautumisia ei oteta vastaan muihin puhelinnumeroihin. TERVETULOA OPISKELEMAAN! Syyslukukausi 21.8.-5.12.2017 Kevätlukukausi 8.1.-19.5.2018 LOMAT: Syysloma 23.-29.10.2017 Hiihtoloma 5.-11.3.2018 Pääsiäisloma 29.3.-2.4.2018 Kiirastorstaina 29.3.2018 ei ole opetusta. Lomien aikana ei ole opetusta Kevätjuhla su 8.4.2018 klo 11-16 Elämystalo Artterissa ILMOITUSKÄYTÄNTÖ JA PERUUTUSEHDOT ILMOITTAUTUESSASI MENETTELE SEURAAVASTI: Tutustu opiston opetusohjelmaan opiston Internet-sivuilla www.ylivieska.fi/kansalaisopisto tai kotiin jaetusta opinto-ohjelmasta. Sieltä löydät en yksityiskohtaiset tiedot. NETTI-ILMOITTAUTUMINEN: www.opistopalvelut.fi/ylivieska Valitse hakusivuilta t, joille haluat ilmoittautua. Valitut t siirtyvät ostoskoriin. Samalla kerralla voit ilmoittautua useammillekin kursseille. Täytä lopuksi ostoskoria klikkaamalla osallistujan kaikki henkilötiedot lähetä ilmoittautuminen sähköisesti opistoon, jolloin paikkavaraukset aktivoituvat. Saat lopuksi vahvistuksen lähetetystä ilmoittautumisestasi antamaasi sähköpostiin. Jos on jo täynnä, voit saada varapaikan. Ota muistiin ilmoittautumisnumero ja numero, jota käyttämällä voit myöhemmin tarkistaa, mille kursseille olet ilmoittautunut. Ellei vahvistusta tule, järjestelmässä on ruuhkaa. Palaa ilmoittautumislomakkeeseen (edellinen sivu) ja paina lähetä-nappia uudelleen. Mikäli tuli ongelmia, tarkista selaimesi evästeet. Tarkista selaimesi asetukset seuraavasti: Valitse selaimen työkalut Internet-asetukset Tietosuoja Korjaa tietoja tarvittaessa sallimaan evästeet (cookies) PERUUTUSEHDOT: Ilmoittautuessasi sitoudut maksamaan maksun. Lasku lähetetään sinulle kotiosoitteeseen. Mahdollinen peruutus on tehtävä 5 päivää ennen n alkua ilmoittamalla siitä opiston toimistoon puh. 044-4294 321 tai 044-4294 319 klo 12-16. Jos paikkaa ei peruuteta 5 pv ennen n alkua, laskutamme maksun. KAUSIKORTTI 170 Mikäli osallistut useille kursseille, suosittelemme lunastamaan 170 euron hintaisen kausikortin. - netti-ilmoittautumisessa valitse en lisäksi kausikortti niminen nro 0000KK. - ilmoittautuessasi puhelimella muistathan mainita halustasi lunastaa kausikortti - laskutettuja maksuja ei voi enää vaihtaa kausikorttiin MAKSUKÄYTÄNNÖT Ilmoittautuessasi sitoudut maksamaan maksun. Saat laskun antamaasi osoitteeseen. Opettaja ja toimisto eivät ota vastaan maksuja. Lasku on maksettava kokonaisuudessaan eräpäivään mennessä eikä laskun summaa saa muuttaa. Maksettaessa on myös aina käytettävä laskun viitenumeroa. Epäselvässä tapauksessa ota yhteyttä toimistoon. Alle 18-vuotiaiden opiskelijoiden laskutustietoihin tulee ilmoittaa huoltajan tiedot (myös henkilötunnus). Muista antaa laskutustiedot, mikäli maksaja on joku muu kuin lle osallistuja. Maksuvälineenä liikuntaan liittyviin ryhmiin käyvät seuraavat työnantajan työntekijän omaehtoiseen liikuntatoimintaan antamat maksuvälineet: Ylivieskan kaupungin liikuntaseteli ja Tyky-/Smartum Kuntoseteli. Maksumuistutukset ja maksamattomien laskujen perinnän hoitaa Lindorff Suomi Oy. Maksun myöhästyessä peritään korkolain mukainen viivästyskorko ja viivästysmaksut. KURSSIMAKSUPALAUTUS Keskeyttäessäsi n, maksua ei palauteta jäljellä olevien tuntien osalta. Vain toimittamalla lääkärintodistuksen kansliaan, voit saada osan maksusta takaisin. Kurssipaikka on henkilökohtainen, etkä voi sitä siirtää toiselle henkilölle. Opistolla on oikeus tehdä muutoksia opinto-ohjelmassa ilmoitettuihin tietoihin. Mikäli n ajankohta tai paikka opiston toimesta oleellisesti muuttuu, opisto voi palauttaa osan maksusta. Opisto ei vastaa opistosta riippumattomista syistä johtuvista sali- tai muiden tilavuorojen peruuntumisista. Opetuskerran peruuntumisesta ilmoitetaan mahdollisuuksien mukaan opiskelijoille. Yhden opetuskerran peruuntuminen/lukukausi ei oikeuta maksun alennukseen. Peruuntuneet opetuskerrat pidetään mahdollisuuksien mukaan myöhemmin kauden aikana. KERTAMAKSUPOLETTI 5 POLETTI-MERKITYILLE RYHMÄLIIKUNTATUNNEILLE Opiston toimistosta voit käydä ostamassa kertamaksupoletteja, jotka opettaja kerää tunnin alussa. Poletit ovat voimassa syys- ja kevätlukukauden, eikä niitä lunasteta takaisin. Poletteja voit ostaa myös lahjaksi. Opiston toimisto on avoinna ma-pe klo 12.00-16.00 Valtakatu 4 III kerros. Huom! Tiedustele kansliasta liikuntaryhmät, joihin poletti käy. LIIKUNTASETELIT Ylivieskan kaupungin liikuntasetelit ja TYKY/SMARTUM-kuntosetelit käyvät Ylivieskan seudun kansalaisopiston liikuntaan liittyvien en maksuvälineeksi. Mikäli käytät liikuntaseteleitä liikuntaan liittyvien en maksamiseen, setelit on toimitettava henkilökohtaisesti SYYSKUUN loppuun mennessä opiston toimistoon, Valtakatu 4 III kerros maanantaista perjantaihin klo 12.00-16.00. Laskuttamisen jälkeen liikuntasetelit eivät käy enää maksuvälineeksi. TYÖTTÖMÄT JA PÄÄTOIMISET OPISKELIJAT Saavat 50 prosentin alennuksen maksusta. Työttömien ja päätoimisten opiskelijoiden on käytävä opiston toimistossa, Valtakatu 4 III kerros, maanantaista perjantaihin klo 12.00-16.00 henkilökohtaisesti todentamassa oikeutensa alennukseen viimeistään opintoryhmän ensimmäisen kokoontumiskerran jälkeen ennen toista kokoontumiskertaa. Laskuttamisen jälkeen alennuksia ei enää voida myöntää. Lue tämä opas huolellisesti ja säilytä se myöhempää tarvetta varten! MALLI: KURSSIN NIMI ASAHI 8301156 OPETUSPAIKKA Rahkolan sali, Hakalahdenkatu 8 OPETTAJA Salli Pyykkö HINTA Kurssimaksu 46,00 KURSSIPÄIVÄ Ke 19.00-19.45 ALKAMIS- JA 20.9.2017-29.11.2017, 10 t, PÄÄTTYMISAIKA KURSSIN KOKO KURSSIN KUVAUS Kurssin numero 10.1.2018-28.3.2018, 11 t Asahi on suomalaisten asiantuntijoiden kehittämä kehonhuolto- ja tasapainoharjoituksiin keskittyvä liikuntamuoto, joka rauhallisen tahdin myötä sopii JOKAISELLE. Vaihtoehtojen myötä saat tunnista myös tehokkaan tai voit osallistua myös jakkaralla istuen. Ilmoittautuminen www.opistopalvelut.fi/ylivieska Hae kursseja Kurssin numero HAE TYKKÄÄ MEISTÄ FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA Ylivieskan seudun kansalaisopisto www.facebook.com www.instagram.com Kerro meille kokemuksistasi ja toiveistasi! SISÄLTÖ YLIVIESKAN KURSSIT Taidekoulu, yleisluennot...4 Muu koulutus, terveys, musiikki...5 Kielet...6 Esittävä taide ja kirjallisuus...7 Tietotekniikka, kuvataiteet, muotoilu ja kädentaidot...8 Tanssi ja liikunta...9 Kotitalous, sivukylät... 11 ALAVIESKAN KURSSIT Taidekoulu, muu koulutus, terveys ja musiikki...12 Kielet, tietotekniikka, esittävä taide ja kirjallisuus, tanssi ja liikunta... 13 Kotitalous, sivukylät... 14 SIEVIN KURSSIT Muu koulutus, terveys, musiikki... 14 Kielet, tietotekniikka, esittävä taide ja kirjallisuus, muotoilu ja käden taidot... 15 Tanssi ja liikunta, kotitalous, tähtitiede, sivukylät... 16 YHTEYSTIEDOT KANSLIA Valtakatu 4, III krs, 84100 Ylivieska Avoinna ma-pe klo 12.00-16.00 Puh. 044 4294 899, www.ylivieska.fi/kansalaisopisto KANSALAISOPISTON KUVATAIDELUOKKA Mäntytie 2, Ylivieska ELÄMYSTALO ARTTERI Ratakatu 14, Ylivieska HENKILÖKUNTA - opistosihteeri Riitta Pekkala, ma-pe klo 12.00-16.00 puh. 044 4294 319, riitta.pekkala@ylivieska.fi - sihteeri Jaana Sadinmäki, ma-pe klo 12.00-16.00 puh. 044 4294 321, jaana.sadinmaki@ylivieska.fi - vahtimestari Jeannette Borén, Ylivieskan lukio ma-pe klo 17.30-21 puh. 044 4294 224, jeannette.boren@ylivieska.fi - ilmaisutaidon opettaja Miia Hiironen puh. 040 3581 825, miia.hiironen@ylivieska.fi - tekstiilityönopettaja puh. 044 4294 328, etunimi.sukunimi@ylivieska.fi - musiikinopettaja Adrienn Fodor, puh. 044 4294 463, adrienn.fodor@ylivieska.fi - apulaisrehtori Seija Pulli-Marjakangas, ma-pe klo 9-15, puh. 044 4294 326, seija.pulli-marjakangas@ylivieska.fi - sivistystoimenjohtaja Kai Perttu, puh. 044 4294 314, kai.perttu@ylivieska.fi Ylivieskan seudun kansalaisopiston oppilaskunta järjestää TEATTERIRETKEN Kokkolaan LINNAN JUHLAT lauantaina 14.10.2017 klo 14 Lähtö klo 10:30 Sievi S-Market klo 10:55 Ylivieska matkahuolto klo 11:20 Alavieska matkahuolto Liput Peruslippu+matka 45 Eläkeläinen+matka 40 Työtön+matka 40 Opiskelija+matka 35 Lapsi+matka 35 Sitovat ilmoittautumiset 1.10.2017. Marleena: takanenmarjaleena@gmail.fi Armi: puh. 040 847 8071, pipopaa1@outlook.com Lähde mukaan!

4 YLIVIESKAN KURSSIT TAIDEKOULU ARTTERI Lasten ja nuorten taidekoulu Kuvataiteen ja käsityön perusopetuksessa noudatetaan lakia taiteen perusopetuksesta. Opetus on tavoitteellista ja tasolta toiselle etenevää Opetushallituksen laatimaan yleisen oppimäärän opetussuunnitelmaan pohjautuvaa opetusta, joka kestää kuusi (6) vuotta kokonaistuntimäärän ollessa 500 tuntia. Oppilaalle, joka on säännöllisesti osallistunut opetukseen (vähintään 75 % tunneista) annetaan todistus. Opetuksen tavoitteena on luoda perustaa oppilaan emotionaaliselle, esteettiselle ja eettiselle kasvulle sekä antaa edellytyksiä elinikäiseen taiteen harrastamiseen. Taiteen opiskelun tarkoituksena on avata oppilaille uusia mahdollisuuksia ymmärtää taidetta, kulttuuria ja niiden sisältämiä merkityksiä sekä kehittää oppilaiden ajattelemisen taitoja SERULEENIT 1103YTP LASTEN KUVATAITEEN PERUSOPETUS I 7-10 vuotiaille, uudet ilmoittautumiset Raija Ekman Kurssimaksu 101,00 (erä 1/2 50,50, erä 2/2 50,50 ) Ke 16.00-17.30 Enintään 200 opiskelijaa OPPILAAT VALITAAN RYHMÄÄN ARPOMALLA. ARVONNAN TULOS ILMOI- TETAAN TEKSTIVIESTILLÄ. Voit tällä lla ilmoittautua jonottamaan Lasten kuvataiteen ke 6.9. klo 16.00-17.30 alkavaan perusopetukseen. Kuvataiteen perusopetuksessa noudatetaan lakia taiteen perusopetuksesta. Opetus on tavoitteellista ja tasolta toiselle etenevää Opetushallituksen laatimaan yleisen oppimäärän opetussuunnitelmaan pohjautuvaa opetusta, joka kestää 6 vuotta kokonaistuntimäärän ollessa 500 tuntia. Oppilaalle, joka on säännöllisesti osallistunut opetukseen (vähintään 75% tunneista) ja kaikki osat on suoritettuna, annetaan todistus. Kuvataiteen opetuksen tavoitteena on kehittää oppilaan kykyä ilmaista itseään kuvallisesti, tulkita kuvaa ja arvioida sitä kriittisesti. Opetuksessa ohjataan oppilasta ilmaisemaan ajatuksiaan, mielikuviaan ja tunteitaan kuvallisesti sekä sanallistamaan työskentelyään ja käyttämään monipuolisesti eri materiaaleja tekniikoita. Opetuksen keskeisiä oppisisältöjä ovat piirustus, maalaus, kuvanveisto, grafiikka, keramiikka, valokuvaus, taidehistoria, muotoilu ja monitaiteelliset työmuodot. Kurssimaksu 101 koko lukuvuodelta sisältää myös tarvittavan materiaalin Ilmoittautuminen alkaa 31.5.2017 12:00:00. YLEISLUENNOT VANHEMMUUDEN TUKEMINEN 219801 Luennoitsijaryhmä Ma 17.00-19.00 4.9.2017-4.9.2017, 2,66 t Miten voit omassa järjestötyössäsi tai vapaaehtoistyössäsi tukea asiakkaidesi/tuettaviesi vanhemmuutta? Tule kuuntelemaan Vanhempien Akatemian alustus aiheesta ja kysymään mieltäsi askarruttavia kysymyksiä. Ilmainen videoluento. Järj. yhteistyössä Vanhempien Akatemian, Nuorten Ystävät ry:n ja Raudaskylän Kristillisen Opiston ALVA -hankkeen kanssa. Ilmoittautuminen alkaa 14.8.2017 12:00:00. MITÄ LAPSI TARVITSEE HYVÄÄN KASVUUN? 219805 Kulttuurikeskus Akustiikka, Koulukatu 2 B Jari Sinkkonen Ti 18.00-20.00 12.9.2017-12.9.2017, 2 t Enintään 400 opiskelijaa LT, lasten psykiatrian dosentti Jari Sinkkonen kertoo luennolla mihin vanhemmat voivat vaikuttaa. Mistä kertovat lapsen stressi ja agressiot? Onko oikein asettaa rajoja ja rangaista? Entäpä rutiinien merkitys lapsen kasvulle? Järj. KKK -työryhmä yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston Ylivieskan toimipaikan kanssa. Ilmoittautuminen alkaa 4.8.2017 15:00:00. AKTIIVISENA VANHENEMINEN - KEINOJA HYVÄÄN ELÄMÄÄN 830203 Taina Rantanen Ke 14.00-16.00 13.9.2017-13.9.2017, 2,66 t Enintään 65 opiskelijaa Aiheesta luennoi professori Taina Rantanen Jyväskylän yliopistosta. Ilmainen videoluento on Ikäihmisten yliopistotoimintaa ja järjestetään yhteistyössä Jyväskylän kesäyliopiston kanssa. Ilmoittautuminen SOTE - UUDISTUS YHDISTYSTEN NÄKÖKULMASTA 219802 Luennoitsijaryhmä Ti 17.00-19.00 19.9.2017-19.9.2017, 2,66 t Haluatko kuulla, miten sote-uudistus etenee ja miten se vaikuttaa järjestöjen toimintaan Pohjois-Pohjanmaalla? Tule keskustelemaan sotesta ja kysymään asiantuntijoilta mieltäsi askarruttavia kysymyksiä. Ilmainen videoluento. Järj. yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan liiton, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n ja Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry:n ja Raudaskylän Kristillisen Opiston ALVA -hankkeen kanssa. Ilmoittautuminen Ilmoittautuminen useimmille kursseille alkaa 4.9.2017. Tule mukaan! www.opistopalvelut.fi/ylivieska ja luovuutta elämän eri osa-alueilla. Yleisen oppimäärän opetuksen tehtävänä on kehittää sellaisia tietoja ja taitoja, joita oppilas tarvitsee elämän eri aloilla ja jotka antavat hänelle valmiuksia hakeutua myöhempiin jatko-opintoihin. KÄSITYÖN opiskelun myötä oppilas oppii ilmaisemaan itseään käsityön osa-alueilla, joita ovat esinesuunnittelu ja esineiden valmistus, tekstiilin ja vaatetuksen suunnittelu ja valmistus sekä ympäristön suunnittelu ja rakentaminen. Opetuksen lähtökohtana ovat oppilaan omakohtaiset kokemukset, käsillä työskentely, tuotteiden valmistus ja ilmaisu. Opetuksessa käsityö ilmenee ilmaisuna, tekoina, taitoina, tuotteina ja teoksina. SINOOPERIT 110301YTP LASTEN KUVATAITEEN PERUSOPETUS III (+ 10 t etätehtäviä) Raija Ekman Kurssimaksu 101,00 (erä 1/2 50,50, erä 2/2 50,50 ) To 15.00-16.30 24.8.2017-30.11.2017, 28 t 11.1.2018-17.5.2018, 32 t Ryhmä tarkoitettu viime vuonna lasten taiteen perusopetus II -lla olleille. Kurssimaksu sisältää tarvittavan oppimateriaalin. Mukaan voidaan ottaa 2-3 uutta opiskelijaa. Ilmoittautumiset puh 044-4294 899 klo 12-16. Ei netti-ilmoittautumista. ULTRAMARIINIT 110303YTP LASTEN KUVATAITEEN PERUSOPETUS V (+ etätehtävät 10 h) Raija Ekman Kurssimaksu 145,00 (erä 1/2 72,50, erä 2/2 72,50 ) To 17.30-19.45 24.8.2017-30.11.2017, 42 t 11.1.2018-17.5.2018, 48 t Enintään 17 opiskelijaa Kurssi on tarkoitettu ryhmässä 4 vuotta opiskelleille. Kurssimaksu sisältää tarvittavan oppimateriaalin. Ryhmään voidaan ottaa mukaan 3 uutta opiskelijaa. Ilmoittautumiset puh. 044-4294 899. Ei netti-ilmoittautumista. ENTÄPÄ JOS EI ROKOTETTAISI? SUOMALAINEN ROKOTUSOHJELMA KANSANTERVEYTTÄ TURVAA- MASSA EILEN, TÄNÄÄN JA HUOMENNA 830204 Hanna Nohynek Ke 14.00-16.00 27.9.2017-27.9.2017, 2,66 t Enintään 65 opiskelijaa Aiheesta luennoi LT, ylilääkäri Hanna Nohynek THL:sta. Ilmainen videoluento on Ikäihmisten yliopistotoimintaa ja järjestetään yhteistyössä Jyväskylän kesäyliopiston kanssa. Ilmoittautuminen TAAKKAKERTYMÄ TERVEYDEN RASITTEENA 830208 Maire-Liisa Salmela Ke 18.00-19.30 4.10.2017-4.10.2017, 2 t Enintään 65 opiskelijaa Luennolla saat tietoa siitä, miten edellisten sukupolvien kohtaamien kriisien vaikutukset siirtyvät seuraaville sukupolville (esim. sotatraumat). Ilmoittautuminen ESTEETÖN MATKAILU SUOMESSA JA EU:SSA 810100 Armi Parviainen To 18.00-19.30 12.10.2017-12.10.2017, 2 t Enintään 70 opiskelijaa Sosionomi AMK, kokemuskouluttaja Armi Parviainen kertoo kokemuksia matkustamisesta junalla, linja-autolla, lentokoneella ja henkilöautolla. Tutuksi tulee matkailu sähkömopolla, rollalla, kepillä ja koetut seikkailut. Ilmoittautuminen TULEVAISUUDEN IÄKKÄÄT - AJOTERVEYS JA AUTOILU 830200 Kulttuurikeskus Akustiikka, Koulukatu 2 B Luennoitsijaryhmä Ti 13.00-16.00 31.10.2017-31.10.2017, 4 t Enintään 400 opiskelijaa Tilaisuuden sisältö: Tulevaisuuden iäkkäät ja liikkumisen haasteet/liikenneturva, Ikä kuljettajan ajoterveys ja sen arviointi/geriatrian ylilääkäri Minna Löppönen, Iäkkäiden ajoterveyspuutteet onnettomuustutkinnan valossa, yhteyspäällikkö Tapio Koisaari, OTI, Paneelikeskustelu. Ilmainen. Ilmainen videoluento järjestetään yhteistyössä LIIKENNETURVAN ja Ylivieskan kaupungin liikenneturvallisuustyöryhmän kanssa. Ilmoittautuminen YHDISTYSTEN VIESTINTÄ: SOSIAALINEN MEDIA JA IHIMISET.FI 219803 Luennoitsijaryhmä Ma 17.00-19.00 6.11.2017-6.11.2017, 2,66 t Missä yhdistyksenne viestii? Mitä kautta kohderyhmänne parhaiten tavoittaa? Tule kuulemaan, miten yhdistyksenne voi hyödyntää viestinnässään sosiaalista mediaa, mm. Facebookia, sekä maksutonta järjestö- ja vapaaehtoistoiminnan sivusto ihimiset.fi:tä. Ilmainen videoluento. Järj. yhteistyössä Opintokeskus Siviksen Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry:n ja Raudaskylän Kristillisen Opiston ALVA -hankkeen kanssa. Ilmoittautuminen NASKALIT 1104T99YTP LASTEN KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUS I uudet ilmoittautumiset Tiina Seppälä Kurssimaksu 101,00 (erä 1/2 50,50, erä 2/2 50,50 ) Ke 18.00-19.30. Enintään 100 opiskelijaa OPPILAAT VALITAAN RYHMÄÄN ARPOMALLA. ARVONNAN TULOS ILMOI- TETAAN TEKSTIVIESTILLÄ. Voit tällä lla ilmoittautua jonottamaan ke 6.9.2017 klo 18.00-19.30 alkavaan lasten käsityön taiteen perusopetukseen jo kesäkuusta alkaen. Käsityön taiteen perusopetus on pitkäjänteistä, taitojen mukaan etenevää ja luo pohjaa lapsen emotionaaliselle, esteettiselle ja eettiselle kehitykselle. Tämä ryhmä on tarkoitettu 7-10 vuotiaille. Valtakunnalliseen yleisen oppimäärän mukaiseen opetussuunnitelmaan perustuva koulutus kestää kuusi vuotta, yhteensä 500 h ja sisältää eri 10 opintokokonaisuutta. Kaikki opintokokonaisuudet suoritettuaan oppilas saa päättötodistuksen (vähintään 75 % kokonaistuntimäärästä tulee olla ollut läsnä ja kaikki osat suoritettuna). Kuuden vuoden opinnoissa lapsi oppii monia käsin tekemisen menetelmiä, tuotteen suunnittelun ja valmistusprosessien perusteita sekä tutustuu tekstiili-, esine- ja ympäristökulttuuriin. Kurssimaksu sisältää myös tarvittavan oppimateriaalin. Ilmoittautuminen alkaa 31.5.2017 12:00:00. NAPPISET 1104T80 LASTEN KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUS I-II Raudaskosken koulu, Raudaskoskentie 7 Tiina Seppälä Kurssimaksu 101,00 (erä 1/2 50,50, erä 2/2 50,50 ) Ma 18.00-19.30 28.8.2017-4.12.2017, 28 t, 8.1.2018-7.5.2018, 32 t. Käsityön taiteen perusopetus on pitkäjänteistä, taitojen mukaan etenevää ja luo pohjaa lapsen emotionaaliselle, esteettiselle ja eettiselle kehitykselle. Tämä ryhmä on tarkoitettu 7-9 vuotiaille keväällä 2017 aloittaneille oppilaille. Mikäli oppilaspaikkoja vapautuu, voidaan niille ottaa uusia oppilaita. Ilmoittautuminen alkaa 21.8.2017 12:00:00. POPPANAT 1104T82 LASTEN KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUS VI Riitta-Päivikki Viitanen Kurssimaksu 145,00 (erä 1/2 72,50, erä 2/2 72,50 ) Ke 15.15-17.30 6.9.2017-13.12.2017, 39 t, 10.1.2018-9.5.2018, 51 t. Lasten käsityön taiteen perusopetuksen kuudennen vuosin vapautuneille oppilaspaikoille otetaan vuosina 2003-2005 syntyneitä varhaisnuoria, jotka haluavat harrastaa käsitöitä valtakunnalliseen opetussuunnitelmaan perustuvassa opetuksessa. Lukuvuoden maksu sisältää myös materiaalit. Oppitunteja on vuodessa 90 ja etätehtäviä 10 h. Ei netti-ilmoittautumista. REISSUSSA RINKAN KANSSA 810101 Sputnik 2022, Virastokatu 6 B Niina Himanka Ma 18.00-19.30 13.11.2017-13.11.2017, 2 t Enintään 70 opiskelijaa Luennon aiheena on reppureissaaminen maailmalla. Mitä kaikkea kannattaa ottaa huomioon, jos suunnittelen matkaa maailmalle? Miten saa kaiken mahtumaan yhteen rinkkaan ja mitä sinne edes kannattaa pakata mukaan? Miten matkustan edullisesti? Mitä jos..? Näihin ja moniin muihin reppureissaamista ja omatoimimatkailua koskeviin kysymyksiin saat vastauksia luennon aikana. Kuvat ja tarinat luennoitsijan omilta matkoilta virittävät reissutunnelmiin. Järj. yhteistyössä Ylivieskan kaupungin nuorisotoimen kanssa. Ilmoittautuminen SEKSUAALISUUS KUULUU KAIKILLE 830209 Ylivieskan kaupungintalo, Kyöstintie 4 Luennoitsijaryhmä Ma 12.00-16.00 20.11.2017-20.11.2017, 4 t Enintään 70 opiskelijaa Mielenterveyskuntoutujat, omaishoitajat ja läheiset, kehitysvammaiset ja vammaiset, sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset sekä ihan kaikki asiasta kiinnostuneet olette tervetulleita kuuntelemaan: Klo 12.00-12.10 Seminaarin aloitus, klo 12.10-14.00 Tiina Alakärppä, Auktorisoitu seksuaalineuvoja (SSS), Teologian maisteri, Turun yliopiston jatko-opiskelija luennoi: mielenterveyden, yleisterveyden ja seksuaaliterveydyn välisestä suhteesta ja lääkkeiden ja esimerkiksi masennuksen ja vammaisuuden vaikutuksista seksuaalisuudelle, klo 14.00-14.20 Kahvitauko, klo 14.30-15.45 Anita Pistemaa, kokemusasiantuntijan puheenvuoro: transsukupuolisuus osana identiteettiä, klo 15.45-16.00 Päätössanat. Järj. yhteistyössä: Jokilaaksojen Tiimi, Yhdenvertainen Ylivieska, Jokilaaksojen omaishoitajat ja läheiset ry Ilmoittautuminen alkaa 10.8.2017 15:30:00. SYÖVÄN PELKO ON VIISAUDEN ALKU - VAI ONKO? 830205 Vesa Kataja Ke 14.00-16.00 22.11.2017-22.11.2017, 2,66 t Enintään 65 opiskelijaa Aiheesta luennoi syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri, dosentti Vesa Kataja KSSHP:sta. Ilmainen videoluento on Ikäihmisten yliopistotoimintaa ja järjestetään yhteistyössä Jyväskylän kesäyliopiston kanssa. Ilmoittautuminen VAPAAEHTOISTOIMINNAN SÄÄNNÖSTÖ 219804 Luennoitsijaryhmä Ke 17.00-18.30 29.11.2017-29.11.2017, 2 t Kuuluuko työtehtäviisi tai vapaaehtoistyön tehtäviisi vapaaehtoistoiminnan koordinoiminen ja vapaaehtoisten tukeminen? Tule kuuntelemaan, millaista säännöstöä vapaaehtoistoimintaan liittyy! Koulutuksen aiheina mm. vapaaehtoistoiminnan vastuut, salassapito, vakuutukset, vapaaehtoisen taustan selvittäminen sekä vapaaehtoisten palkitseminen. Ilmainen videoluento. Järj. yhteistyössä Varesverkoston, Vuolle Setlementti ry:n ja Raudaskylän Kristillisen Opiston ALVA -hankkeen kanssa. Ilmoittautuminen

Ylivieskan seudun kansalaisopisto YLIVIESKAN KURSSIT 5 MUU KOULUTUS KAUSIKORTTI SENIORIKAUSIKORTTI /NETTI 00001 Kurssimaksu 140,00 (erä 1/2 70,00, erä 2/2 70,00 ) Enintään 70 opiskelijaa 140 euron hintaisia seniorikausikortteja (63 v täyttäneille tai eläkkeellä oleville, jotka eivät ole ansiotyössä) on jaossa netitse yhteensä 70 kpl. Ilmoittautuminen SENIORIKAUSIKORTTI /PUHELIN 00002 Kurssimaksu 140,00 erä 1/2 70,00, erä 2/2 70,00 ) Enintään 28 opiskelijaa 140 euron hintaisia seniorikausikortteja (63 v täyttäneille tai eläkkeellä oleville, jotka eivät ole ansiotyössä) on jaossa puhelimitse yhteensä 28 kpl. Ilmoittautuminen TYÖTTÖMÄN KAUSIKORTTI /NETTI 00003 Kurssimaksu 60,00 (erä 1/2 30,00, erä 2/2 30,00 ) Enintään 35 opiskelijaa 35 työttömien kausikorttia on jaossa Ylivieskan, Alavieskan ja Sievin työttömille netin kautta. Työttömien kausikortti oikeuttaa opiskelemaan myös yli 170 hintaisilla kursseilla. Työttömyys täytyy käydä todentamassa opiston kansliassa Valtakatu 4, 3 krs, 84100 Ylivieska. Kanslia on avoinna ma-pe klo 12.00-16.00. Ilmoittautuminen TYÖTTÖMÄN KAUSIKORTTI /PUHELIN 00004 Kurssimaksu 60,00 (erä 1/2 30,00, erä 2/2 30,00 ) 15 työttömien kausikorttia on jaossa Ylivieskan, Alavieskan ja Sievin työttömille puhelimitse. Työttömien kausikortti oikeuttaa opiskelemaan myös yli 170 hintaisilla kursseilla. Työttömyys täytyy käydä todentamassa opiston kansliassa Valtakatu 4, 3 krs, 84100 Ylivieska. Kanslia on avoinna ma-pe klo 12.00-16.00. Ilmoittautuminen KAUSIKORTTI 000KK Enintään 200 opiskelijaa Mikäli osallistut useille kursseille, suosittelemme lunastamaan 170 euron hintaisen kausikortin. Kausikortti on voimassa Ylivieskan, Alavieskan ja Sievin kursseilla toukokuun 2018 loppuun saakka. Kausikortti oikeuttaa opiskelemaan koko lukuvuoden oppiaineiden lukumäärästä riippumatta. Maksettuja maksuja EI VAIHDETA kausikorttiin. Kausikortti ei koske taiteen perusopetusta eikä 170 tai enemmän maksavia kursseja. Opinto-oppaassa on mainittu t, joihin kausikortti ei käy. Ilmoittautuminen MUSIIKKI KAMARIKUORO CHORUS VALLIS 110101 Seurakuntatalo Maria, Kirkkotie 2 Soili Autio Kurssimaksu 36,00 Ke 18.30-20.45 23.8.2017-8.12.2017, 27 t, 10.1.2018-30.5.2018, 30 t Enintään 50 opiskelijaa Alueellinen, virkeä ja tavoitteellinen kamarikuoro, joka harjoittelee viikoittain vuoroin Ylivieskassa, Alavieskassa ja Kalajoella. Ohjelmisto on monipuolista, kansainvälistä ja haasteellistakin klassikoista moderniin ja kevyempään musiikkiin. Esiintyvä ryhmä. Ilmoittautuminen alkaa 14.8.2017 12:00:00. LAPSIKUORO DO-RE-MI 110102 Lukion musiikkiluokka / Rahkolan koulu, Hakalahdenkatu 8 Kati Kuisma-Ruhkala Ke 17.00-17.45 27.9.2017-29.11.2017, 9 t, 10.1.2018-4.4.2018, 12 t Enintään 25 opiskelijaa Kuoro alakouluikäisille, eskarilaisetkin voi tulla mukaan laulamaan mukavia lauluja. Esiintyvä ryhmä. Ilmoittautuminen VIIHDEKUORO LEIJAT 110103 Kiviojan koulu, Kiviojantie 16 Susanna Hakala Ti 18.45-20.30 22.8.2017-5.12.2017, 45 t, 23.1.2018-20.3.2018, 24 t Enintään 45 opiskelijaa Opit laulamaan iskelmiä ja muuta viihdemusiikkia yksiäänisistä lauluista kolmiäänisiin kuorosovituksiin. Uusille kuorolaisille paras aika aloittaa kuorossa on tammikuu 2018. Esiintyvä ryhmä. Ilmoittautuminen alkaa 14.8.2017 12:00:00. GOSPEL - LAULUYHTYE AGAPE 110104 Lukion musiikkiluokka / Rahkolan koulu, Hakalahdenkatu 8 Ke 18.00-19.30 27.9.2017-29.11.2017, 18 t, 10.1.2018-11.4.2018, 26 t Enintään 25 opiskelijaa Ryhmä on tarkoitettu laulusta kiinnostuneille. Opit äänenkäyttöä ja voit laulaa mielimusiikkiasi. Nuorekasta kotimaista ja ulkomaista ohjelmistoa. Esiintyvä ryhmä. Ilmoittautuminen VIRSIKUORO 110105 Suvannon kappeli, Renssulantie 12 Ma 16.30-18.00 28.8.2017-30.10.2017, 18 t, 15.1.2018-16.4.2018, 24 t Enintään 50 opiskelijaa Kaikenikäisille Siionin virsien ystäville. Esiintyvä ryhmä. Ilmoittautuminen alkaa 14.8.2017 12:00:00. ELÄKELÄISTEN KANSANLAULUKUORO IKIVIHREÄT 110106 Seurakuntatalo Maria, Kirkkotie 2 Riikka Yli-Kotila Ti 10.00-11.30 12.9.2017-5.12.2017, 20 t, 16.1.2018-27.3.2018, 20 t Kuorossa lauletaan Suomalaisia kansanlauluja sekä vanhoja koululauluja. Mukaan toivotaan laulajien lisäksi myös soittajia. Oma soitin mukaan. Tervetuloa laulamaan ja viihtymään kansanlaulukuoroon. Esiintyvä ryhmä. Ilmoittautuminen TERVEYS ILOA, OLOA, ELOA! 830201 Eeva Hannula Kurssimaksu 26,00 Ti 17.30-18.30 19.9.2017-31.10.2017, 7,98 t Iloa, oloa, eloa! Tämä on Sinulle, joka haluat löytää omat voimavarasi ja voida hyvin. Tunneilla opetellaan olemaan läsnä, nauretaan, iloitellaan ja irrotellaan, rentoudutaan ja rauhoitutaan. Lisäksi opetellaan itsehoitoa. Menetelminä käytetään mindfulnessia, naurujoogaa, itseilmaisu- ja mielikuvaharjoituksia sekä rentoutumista. Ota mukaan jumppapatja, rento vaatetus ja vesipullo. Tervetuloa pitämään hyvää huolta itsestäsi. Ilmoittautuminen TALIT TINTEILLE - LÄHTÖLASKENTA PAINON PUDOTUKSEEN JA TERVEELLISEMPÄÄN ELÄMÄÄN 830202 Eija-Liisa Pokki Kurssimaksu 61,00 Ma 17.30-19.00 18.9.2017-27.11.2017, 20 t Enintään 25 opiskelijaa Onko motivaatio painonpudotukseen kadonnut? Mättääkö ruokavalio? Kiristääkö vaatteet? Tule mukaan kevennysryhmään. Löydetään yhdessä kipinä terveempiin elämäntapoihin. Kurssi on tarkoitettu naisille sekä miehille. Kurssisisältönä mm: pienillä muutoksilla alkuun, ruokaremontti, liikunta - tuskaa vai tulevaisuus. Kurssi on suunnattu perusterveille ja ylipainoisille. Ilmoittautuminen RAVINTOKURSSI PRISMASSA 830210 Prisma, Savarinkatu 9 Kurssimaksu 10,00 Su 16.00-18.00 19.11.2017-26.11.2017, 5,32 t Ensimmäisenä sunnuntaina käsitellään mm. uusimpia ravintosuosituksia, ateriarytmiä ja ravintoaineita teoriassa. Lisäksi pääsemme tutustumaan kaupan hyllyihin ja vertailemaan tuoteselosteita. Kahden tunnin aikana tulet oppimaan mihin asioihin kannattaa kaupassa kiinnittää huomiota. Asioita käsitellään niin työssäkäyvien, eläkeläisten, lasten & nuorten kuin urheilijoidenkin kantilta. Lisäksi saat mukaasi muutaman kotivinkin, joita seuraat arjessasi tulevalla viikolla. Kurssin toisena sunnuntaina puretaan läpi viikon aikana sisäistetyt asiat ja jatketaan kierrosta kaupan hyllyillä. Saat mukaasi vihkosen, josta voi jatkossa muistella n asioita. Järj. yhteistyössä Prisman kanssa. Ilmoittautuminen YKSINLAULUKURSSI ELVIS 1 YLIVIESKA 110107 Rahkolan koulu, Hakalahdenkatu 8 Paula Kosonen Kurssimaksu 67,00 Ma 16.30-18.45 25.9.2017-27.11.2017, 27 t, 8.1.2018-16.4.2018, 39 t Enintään 7 opiskelijaa Kurssilla opit äänenmuodostusta tekniikoita, esiintymisharjoituksia ja tulkintaa. Kevyen musiikin laulamista. Yksinlaulun opetus ryhmäopetuksena henkilökohtaisella ohjauksella. Ilmoittautuminen YKSINLAULUKURSSI ELVIS 2 YLIVIESKA 110107Y Rahkolan koulu, Hakalahdenkatu 8 Paula Kosonen Kurssimaksu 67,00 Ma 19.00-21.15 25.9.2017-27.11.2017, 27 t, 8.1.2018-16.4.2018, 39 t Enintään 7 opiskelijaa Kurssilla opit äänenmuodostusta tekniikoita, esiintymisharjoituksia ja tulkintaa. Kevyen musiikin laulamista. Yksinlaulun opetus ryhmäopetuksena henkilökohtaisella ohjauksella. Ilmoittautuminen NUOTISSA JA NUOTIN VIERESSÄ 110109 Paula Kosonen Ti 16.30-18.00 26.9.2017-28.11.2017, 18 t, 9.1.2018-10.4.2018, 26 t Koetko olevasi laulutaidoton? Ryhmä on tarkoitettu juuri Sinulle, joka olet kiinnostunut laulamisesta, mutta et halua vielä esiintyä. Haemme äänen vapautumista hengitys- ja ääniharjoitteluiden avulla yhdessä laulaen. Ei esiintyvä ryhmä. Ilmoittautuminen alkaa 4.9.2017 12:00:00 VOIMAANNU MUSIIKISTA 110110 Pekka Peltola Kurssimaksu 34,00 To 15.45-17.15 7.9.2017-2.11.2017, 10 t, 11.1.2018-5.4.2018, 12 t Musiikin parantava voima on tosiasia. Aivoinfarktipotilaiden kuntoutuksessa käytetty mielimusiikki kohentaa mielialaa ja nopeuttaa aivojen kuntoutumista. Kokoontuu joka toinen viikko. Ilmoittautuminen alkaa SENIORIEN LAULU JA SOITTORYHMÄ 110111 Taimo Löf Ma 10.00-11.30 Enintään 50 opiskelijaa Niin paljon on aihetta lauluun. Esiintyvä ryhmä. Ilmoittautuminen alkaa ÄÄNENMUODOSTUSKURSSI KARAOKELAULAJILLE Rahkolan koulu, Hakalahdenkatu 8 Kurssimaksu 28,00 La 10.30-13.30 23.9.2017-9.12.2017, 16 t Enintään 9 opiskelijaa 110111Y Karaokelaulaja, kaipaatko laulutekniikan kehittämistä harrastuksesi tueksi? Tämä on sinua varten! Ennen n alkamista toimita laulujen nimet opettajalle. Kokoontuu la 23.9., 14.10., 18.11. ja 9.12. Ilmoittautuminen ENSIAPU I 830206A Marita Ainasoja Kurssimaksu 53,00 Ti 18.00-21.00, to 18.00-21.00, la 09.00-15.30 7.10.2017-12.10.2017, 16 t Ensiavun perus. Ei vaadi aiempia kursseja/ensiaputaitoja. Sisältönä toiminta onnettomuustilanteessa, hätäensiavun perusteet (tajuttomalle annettava ensiapu, peruselvytys, vierasesine hengitysteissä, verenkierron häiriötila (shokki), verenvuodon tyrehdyttäminen), haavat, tavallisimmat sairauskohtaukset, palovammat ja sähkön aiheuttamat vammat, nivelvammat ja murtumat ja myrkytykset. Kurssi kokoontuu la 7.10. klo 9.00-15.30, ti 10.10. ja to 12.10. klo 18.00-21.00. EA 1 - on voimassa kolme vuotta. Halutessasi EA 1 -kortin, ota viimeisellä kerralla kortin hinta (10 e) mukaan käteisenä. Lauantaina omat eväät mukaan. HUOM! Todistuksen saamisen ehtona on 100 % läsnäolo. Ilmoittautuminen alkaa HÄTÄ EA 830207 Marita Ainasoja Kurssimaksu 21,00 Ti 18.00-21.00 7.11.2017-7.11.2017, 4 t Hätäensiavun tarkoituksena on antaa valmiudet henkeä pelastavaan ensiapuun eli ne vähimmäistaidot, jotka jokaisen kannattaisi hallita. Sisältönä toiminta onnettomuustilanteessa ja hätäensiaputoimenpiteet (tajuttomuus, elvytys ja verenvuodon tyrehdytys). Kurssilta saat halutessasi HEA -kortin 10 e:lla (käteisenä). Kurssi soveltuu EA I päivitysksi. Ilmoittautuminen TULE MUKAAN JA TUO YSTÄVÄSIKIN! KARAOKEKURSSI 1 110112 Heikki Vapola Kurssimaksu 62,00 To 18.00-21.00 7.9.2017-23.11.2017, 24 t Kurssilla opit mikrofonin käyttöä, karaokelaulamista ja esiintymistä. Kurssimaksun lisäksi laitevuokra 15. Kokoontuu 7.9., 21.9., 5.10., 19.10., 9.11. ja 23.11.2017. Ilmoittautuminen KARAOKEKURSSI 2 110114 Heikki Vapola Kurssimaksu 62,00 Ti 18.00-21.00 5.9.2017-21.11.2017, 24 t Enintään 11 opiskelijaa Kurssilla opit mikrofonin käyttöä, karaokelaulamista ja esiintymistä. Kurssimaksun lisäksi laitevuokra 15. Kokoontuu 5.9., 19.9., 3.10., 17.10., 7.11. ja 21.11.2017. Ilmoittautuminen COMPLETE VOCAL TECHNIQE KURSSI PASSIIVIOPPILAILLE 110119 Päivärinnan koulu, musiikkilk, Koulukatu 2 Sini Spoof Kurssimaksu 11,00 La 12.00-15.00 11.11.2017-11.11.2017, 4 t Voit seurata valtuutetun CVT opettajan opetusta. Passiivioppilaspaikka soveltuu jokaiselle laulusta ja äänenkäytöstä kiinnostuneille. Pääset näkemään, kuinka ääneen saadaan kestävyyttä, kantavuutta, erilaisia soundeja jne. Tietoja voit hyödyntää omassa lauluharjoituksessasi. Ilmoittautuminen QUATTRO DI BOTHNIA 110120 Kulttuurikeskus Akustiikka, Koulukatu 2 B Tomi Luimula Ma 18.30-20.45 4.9.2017-27.11.2017, 24 t, 15.1.2018-23.4.2018, 24 t Enintään 50 opiskelijaa Alueellinen puhallinorkesteri, jossa on soittajia Kala- ja Pyhäjokilaaksojen kunnista. Oma soitin mukaan. Orkesteri esiintyy perinteisissä juhlatilaisuuksissa ja toimii yhteistyössä alueen muiden puhallinorkestereiden kanssa. Esiintyvä ryhmä. Ilmoittautuminen BIG BAND 110121 Päivärinnan koulun sali, Koulukatu 2 Jouko Kantola To 19.00-21.15 28.9.2017-30.11.2017, 27 t, 11.1.2018-19.4.2018, 39 t Ylivieskan seudun kansalaisopiston LAHJAKORTTI on mukava antaa ja kiva saada! Perinteinen ja moderni Big Band. Komppiryhmä, saksofonistit, trumpetistit ja pasunistit Tervetuloa! Nuotinlukutaitoa ja soittimen perushallintaa tarvitaan. Yhteistyössä Ylivieskan seudun musiikkiopiston kanssa. Esiintyvä ryhmä. Ilmoittautuminen Lahjakortit opiston toimistolta ma-pe 10-16 Puh. 044 4294 899

6 YLIVIESKAN KURSSIT MUSIIKKI ILTATÄHTI, VANHAN TANSSIMUSIIKIN ORKESTERI 110123 Taimo Löf Ma 17.00-18.30 18.9.2017-27.11.2017, 20 t, 8.1.2018-9.4.2018, 24 t Soitamme vanhaa tanssimusiikkia pelimannihengessä. Esiintyvä ryhmä. Ilmoittautuminen NUOTIT TUTUKSI 110125 Rahkolan koulu, Hakalahdenkatu 8 Kurssimaksu 20,00 Ke 19.40-20.25 27.9.2017-29.11.2017, 9 t Opit seuraamaan nuottikuvaa ja rytmejä nuottiesimerkkien ja helppojen harjoitusten avulla. Musiikin harrastaja, kuorolainen hyödyt varmasti tästä sta. Ilmoittautuminen SYYSKÖÖRI aloittava ryhmä 110131 YMP:n tilat, Kotirannantie 8 Riikka Yli-kotila Kurssimaksu 43,00 To 11.30-12.30 21.9.2017-30.11.2017, 13,3 t Enintään 6 opiskelijaa Laulamme ja soitamme suomalaista kansanmusiikkia, vanhoja koululauluja ja joululauluja. Laulamisen ja soittamisen lisäksi runoillaan, nauretaan ja leikitellään musiikin kanssa. Soittimesi voi olla: kitara, kantele, harmonikka, piano, viulu, lyömäsoittimet, puhaltimet, laulu... vielä ei tarvitse osata soittaa. Oma innostus musiikkiin riittää! Ilmoittautuminen alkaa SYYSKÖÖRI 110126 YMP:n tilat, Kotirannantie 8 Riikka Yli-kotila Kurssimaksu 43,00 To 10.00-11.00 21.9.2017-30.11.2017, 13,3 t Enintään 6 opiskelijaa Laulamme ja soitamme suomalaista kansanmusiikkia, vanhoja koululauluja ja joululauluja. Laulamisen ja soittamisen lisäksi runoillaan, nauretaan ja leikitellään musiikin kanssa. Soittimesi voi olla: kitara, kantele, harmonikka, piano, viulu, lyömäsoittimet, puhaltimet, laulu... vielä ei tarvitse osata soittaa. Oma innostus musiikkiin riittää! Etusija entisillä oppilailla. Ilmoittautuminen HARMONIKANSOITTO YKSILÖOPETUS 110129 Janne Lindgren Kurssimaksu 80,00 Pe 15.00-18.00 15.9.2017-1.12.2017, 44 t, 12.1.2018-27.4.2018, 56 t Enintään 9 opiskelijaa Opit harmonikan käsittelyä, tekniikan ja musiikinteoriaa oppilaan lähtötason huomioiden. Huom! kausikortti ei käy! Opetustunnin pituus 20 min/henkilö. Oma soitin mukaan. Etusija viime vuoden laisilla. Ilmoittautuminen HARMONIKANSOITTO RYHMÄOPETUS 110130 Janne Lindgren To 19.00-20.30 14.9.2017-30.11.2017, 22 t, 11.1.2018-26.4.2018, 28 t Kurssilla soitetaan yhdessä eri musiikkityylejä. Opit harmonikan käsittelyä, tekniikkaa ja musiikin teoriaa. Tule kokemaan yhdessä soittamisen iloa, oma soitin mukaan. Esiintyvä ryhmä. Ilmoittautuminen HUILUNSOITTO PRIMAVISTA 110134 Rahkolan koulu, Hakalahdenkatu 8 Hanna Savela Kurssimaksu 55,00 To 16.30-18.30 28.9.2017-30.11.2017, 24,03 t, 11.1.2018-12.4.2018, 32,04 t Kurssilla opit soittamaan huilua, musisoimaan yhdessä ja erikseen. Etusija viime vuoden laisilla. Oma soitin mukaan! Huilun hankinnasta lisää tietoja opettajalta p. 050-4699813. Ilmoittautuminen KANTELEYHTYE KAARNA 110138 Toimipaikka avoin, Riikka Yli-Kotila Pe 19.00-19.45 15.9.2017-1.12.2017, 11 t, 12.1.2018-6.4.2018, 11 t Kanteleensoiton jatkoryhmä, isot kanteleet. Nuotinlukutaito välttämätön. Järjestetään yhteistyössä Ylivieskan seudun musiikkiopiston kanssa. Esiintyvä ryhmä. Ilmoittautuminen KITARANSOITON ALKEET 110139 Kiviojan koulu, musiikkilk, Kiviojantie 16 Pekka Peltola Kurssimaksu 35,00 To 17.30-18.15 21.9.2017-30.11.2017, 10 t, 11.1.2018-22.3.2018, 10 t Akustisen kitaransoiton alkeita aloitteleville opiskelijoille. Ilmoittautuminen KITARANSOITON JATKOKURSSI 110141 Kiviojan koulu, musiikkilk, Kiviojantie 16 Pekka Peltola Kurssimaksu 43,00 To 18.15-19.00 21.9.2017-30.11.2017, 10 t, 11.1.2018-22.3.2018, 10 t Kurssi on tarkoitettu akustisen kitaransoiton perustaidot hallitseville. Ilmoittautuminen PIANONSOITON ALKEET AIKUISILLE 110143 Rahkolan koulu, Hakalahdenkatu 8 Paula Kosonen Kurssimaksu 57,00 Ti 18.15-20.30 26.9.2017-28.11.2017, 27 t, 9.1.2018-10.4.2018, 39 t Enintään 9 opiskelijaa Klassisen pianonsoiton ja/tai vapaan säestyksen alkeita aikuisille. Etusija viimevuoden laisilla. Aikaisempaa soittokokemusta ei tarvita. Ilmoittautuminen SENIORIEN PIANONSOITTO YLIVIESKA 110146 Toimitalo Pietari, Terveystie 11 Adrienn Fodor Kurssimaksu 61,00 To 11.00-13.15 14.9.2017-30.11.2017, 33 t, 11.1.2018-26.4.2018, 42 t Enintään 7 opiskelijaa Opit soittamaan mielikappaleesi nuoteista kahdella kädellä tai vapaalla säestyksellä. Sekä aloitteleville että aiemmin soittaneille. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa pianonsoitto! Etusija viime vuoden laisilla. Ilmoittautuminen PIANONSOITTO NUORILLE JA LAPSILLE 110147 Jokirannan koulu, C talo, Visalantie 5 Adrienn Fodor Pe 14.25-16.40 15.9.2017-1.12.2017, 33 t, 12.1.2018-6.4.2018, 33 t Enintään 13 opiskelijaa Opit soittamaan kivoja kappaleita nuoteista kahdella kädellä ja tarpeen mukaan vapaan säestyksen perusteet. Etusija viime vuoden Largo ja Andante laisilla. Ilmoittautuminen Ylivieskan seudun kansalaisopisto AIKUISTEN PIANONSOITTO JATKORYHMÄ A MERIKANNOT 110148 Jokirannan koulu, C talo, Visalantie 5 Adrienn Fodor Kurssimaksu 59,00 To 17.30-19.45 14.9.2017-30.11.2017, 33 t, 11.1.2018-26.4.2018, 42 t Enintään 7 opiskelijaa Klassisen ja kevyen musiikin kappaleiden soitto. Vapaan säestyksen opetus tarpeen mukaan. Tarkoitettu niille, jotka haluavat verestää kauan sitten unohdettuja taitoja. Etusija viime vuoden laisilla. Ilmoittautuminen AIKUISTEN PIANONSOITTO JATKORYHMÄ B SIBELIUKSET 110149 Jokirannan koulu, C talo, Visalantie 5 Adrienn Fodor Kurssimaksu 59,00 To 19.45-22.00 14.9.2017-30.11.2017, 33 t, 11.1.2018-26.4.2018, 42 t Enintään 6 opiskelijaa Klassisen ja kevyen musiikin pianokappaleiden opetusta jatkajille ja jonkin verran soittaneille aikuisille. Vapaan säestyksen opetus tarpeen mukaan. Etusija viime vuoden laisilla. Ilmoittautuminen PIANONSOITTO RAHKOLA 110150 Rahkolan koulu, Hakalahdenkatu 8 Kurssimaksu 47,00 Ke 17.00-17.45 27.9.2017-29.11.2017, 9 t, 10.1.2018-11.4.2018, 13 t Enintään 7 opiskelijaa Kurssilla opit pianonsoiton alkeita. Tarkoitettu aloitteleville ja vähän soittaneille. Ilmoittautuminen PIANONSOITTO KATAJA 110151 Rahkolan koulu, Hakalahdenkatu 8 Ke 14.30-16.45 27.9.2017-29.11.2017, 27 t, 10.1.2018-11.4.2018, 39 t Enintään 13 opiskelijaa Ryhmä on tarkoitettu jatkajille ja aloitteleville. Opit myös vapaata säestystä tarpeen mukaan. Etusija viime vuoden laisilla. Ilmoittautuminen PIANONSOITTO KIVIOJA 110152 Kiviojan koulu, Kiviojantie 16 Adrienn Fodor To 16.00-17.30 14.9.2017-30.11.2017, 22 t, 11.1.2018-12.4.2018, 24 t Opit nuotit ja rytmit. Etusija viime vuoden laisilla ja Kiviojan koulun oppilailla. Myös aloittelevat ovat tervetulleita! Ilmoittautuminen alkaa PIANONSOITTO RANTA 110156 Rannan koulu, Lampintie 23 Adrienn Fodor ja Ma 12.30-14.45 21.8.2017-16.10.2017, 27 t, 8.1.2018-16.4.2018, 39 t Enintään 13 opiskelijaa Opit nuotit ja rytmit. Etusija viime vuoden laisilla ja Rannan koulun oppilailla. Ilmoittautuminen VIULUNSOITTO GUARNERIT 110179 Kiviojan koulu, Kiviojantie 16 Tuomo Hirvi Kurssimaksu 62,00 Ma 14.00-16.15 4.9.2017-27.11.2017, 21 t, 8.1.2018-9.4.2018, 21 t Viulunsoittoa jatkajille ja aloittelijoille. Etusija viime vuoden laisilla ja Kiviojan koulun oppilailla. Kokoontuu joka toinen viikko kansalaisopiston ryhmänä. Oma viulu mukaan. Ilmoittautuminen KIELET FINNISH FOR FOREIGNERS / BEGINNERS COURSE 120101 To 19.35-21.05 21.9.2017-30.11.2017, 20 t, 11.1.2018-5.4.2018, 22 t Enintään 26 opiskelijaa Elementary Finnish, grammar and practical situations. Opitaan suomen kielen perussanastoa ja kielioppirakenteita, harjoitellaan arkipäiväntilanteita. Oppikirja Oma Suomi 1. Ilmoittautuminen RUOTSI JATKO 120204 Taija Poikajärvi Ma 18.00-19.30 Syksyllä alkanut ruotsin alkeista jatkuu. Käymme läpi peruskielioppia, fraaseja, keskusteluita sekä arkipäivän tilanteita. Harjoittelemme myös kuuntelemista ja tekstinymmärtämistä. Kurssilla harjoittelemme enempi suullista ja kirjallista viestintää. Oppikirjana Lycka till! Kertauksen jälkeen jatketaan kpl:sta 10.. Ilmoittautuminen ENGLANNIN KIELIKYLPY 6-8-VUOTIAILLE 120302 Kurssimaksu 21,00 Pe 16.30-17.15 22.9.2017-1.12.2017, 10 t Kielikylpylla opetellaan englannin kieltä leikkien, pelaten, loruillen, laulaen ja tehden ikätasolle sopivia tehtäviä. Ilmoittautuminen alkaa ENGLANTIA SENIOREILLE PÄIVÄLLÄ 120300 Ma 12.00-13.30 Jatkamme englannin perusasioiden kertausta ja uuden opiskelua. Oppikirjana Passport to English 2, On the Move, kappaleesta 7. Tervetuloa sekä jatkavat että uudet opiskelijat! Kurssi sopii n. 3 vuotta kieltä opiskelleille. Ilmoittautuminen ENGLANNIN ALKEISJATKO (II) 120303 Ti 19.10-20.40 19.9.2017-28.11.2017, 20 t, 9.1.2018-27.3.2018, 22 t Englannin kielen alkeisjatko, jossa tutustut kieleen ilman paineita. Kurssi soveltuu alkeet jo osaaville tai alkeet unohtaneille. Opit englannin kielen perussanastoa, keskeisiä kielioppiasioita ja ääntämistä. Tunnilla myös hauskoja puhumisharjoituksia. Etenemme hitaasti ja kertaamme opittua. Oppikirjana English for You too! Book 1, jatkamme kpl:sta 6 kertauksen jälkeen. Ilmoittautuminen ENGLANTIA VASTA-ALKAJILLE 120303Y Ma 17.30-19.00 Kurssi on tarkoitettu niille, jotka eivät ole aikaisemmin opiskelleet englantia. Kurssilla opitaan kertomaan itsestä ja perheestä ja perehdytetään rauhalliseen tahtiin englannin kielen perusrakenteisiin. Oppikirja English for You, too! Starter. Ilmoittautuminen ENGLISH FOR YOU, TOO! JATKUU 120306 Ma 19.10-20.40 Sopii n. 4 vuotta kieltä opiskelleille. Syvennämme kielitaitoa kertaamalla ja opiskelemalla lisää kielioppia, kartutamme sanavarastoa sekä teemme kuuntelu- ja keskusteluharjoituksia. Oppikirjana English for You too! Book 3, kpl:sta 6 alkaen. Ilmoittautuminen ENGLISH CONVERSATION 120312 Ti 17.30-19.00 19.9.2017-28.11.2017, 20 t, 9.1.2018-27.3.2018, 22 t Welcome to our brand new English language course! We will handle issues related to work, leisure, traveling, family and staying in touch. You can suggest new topics as well. (If you understood this, you are perfectly suitable for this course. If you didn't, it's time for you to join and learn with us!) Ilmoittautuminen SAKSA VASTA-ALKAJILLE 120401 Ke 17.30-19.00 20.9.2017-29.11.2017, 20 t, 10.1.2018-28.3.2018, 22 t Alkeislla opiskellaan saksan kielen perusteita, maan tuntemusta ja saksalaista kulttuuria. Oppikirjan lisäksi muita innostavia harjoituksia ja aktiviteetteja. Oppikirja Hallo! 1 (Finn Lectura). Ilmoittautuminen alkaa

Ylivieskan seudun kansalaisopisto YLIVIESKAN KURSSIT 7 KIELET WIR SPRECHEN DEUTSCH SAKSAN KESKUSTELU A 120402 Lena Segler-Heikkilä Kurssimaksu 34,00 Ke 19.30-20.45 20.9.2017-29.11.2017, 16,5 t Tervetuloa keskustelemaan saksaksi! Kurssi sisältää runsaasti Saksan kulttuurintuntemukseen liittyviä ajankohtaisia aiheita. Kurssin aikana käsittelemme myös yhdessä ryhmän kanssa sovituista teemoista. Vaatii saksan kielen hyvän perustason hallinnan. Ilmoittautuminen alkaa RANSKAN KIELEN KURSSI 120501 Matthieu Guinard To 18.00-19.30 21.9.2017-30.11.2017, 20 t, 11.1.2018-5.4.2018, 22 t Jatkoa kevään alkeis-jatkolle. Mukaan voi tulla myös uusia ranskaa aiemmin lukeneita. Kertauksen jälkeen jatketaan kpl:sta 6 eteenpäin. Oppikirjana Escalier 1. Ilmoittautuminen VENÄJÄ VASTA-ALKAJILLE 120601 To 18.00-19.30 21.9.2017-30.11.2017, 20 t, 11.1.2018-5.4.2018, 22 t Kurssi toteutuu vain, jos on riittävästi kiinnostuneita. Kurssilla tutustumme kyrillisiin kirjaimiin ja ääntämiseen, arkielämän puhetilanteisiin ja niissä tarvittaviin rakenteisiin. Monipuolisten lisätehtävien monisteet sisältyvät n maksuun. Oppikirja Pora 1. Venäjää aikuisille. Ilmoittautuminen VENÄJÄ 2 120602 Ke 19.10-20.40 20.9.2017-29.11.2017, 20 t, 10.1.2018-28.3.2018, 22 t Jatkamme peruskieliopin opiskelua ja sanavaraston kartuttamista unohtamatta venäläistä kulttuuria. Oppikirjana Pora 1, kpl:sta 4 lähtien. Tervetuloa mukaan niin uudet kuin jatkavatkin opiskelijat. Ilmoittautuminen VENÄJÄ 3 120603 Ti 19.10-20.40 19.9.2017-28.11.2017, 20 t, 9.1.2018-27.3.2018, 22 t Enintään 2 opiskelijaa Sopii noin kaksi vuotta venäjän kieltä opiskelleille. Jatkamme perusrakenteiden opiskelua ja opimme kieltä arkeen liittyvissä puhetilanteissa sekä kartutamme sanavarastoa monipuolisin harjoituksin. Oppikirja Pora 1, kpl:sta 7 eteenpäin. Tervetuloa uudetkin opiskelijat mukaan! Ilmoittautuminen VENÄJÄ 5 120604 Ti 17.30-19.00 19.9.2017-28.11.2017, 20 t, 9.1.2018-27.3.2018, 22 t Sopii noin neljä vuotta venäjän kieltä opiskelleille tai vanhojen tietojen virkistäjille. Tule kertaamaan tietojasi ja laajentamaan sanavarastoasi mukavassa ryhmässä! Uusi oppikirja päätetään syksyllä yhdessä. Ilmoittautuminen ESPANJAN KIELIKYLPY 7-8 VUOTIAILLE 120700 Kurssimaksu 21,00 Pe 17.20-18.05 22.9.2017-1.12.2017, 10 t ESITTÄVÄ TAIDE JA KIRJALLISUUS Kielikylpylla opetellaan espanjan kieltä leikkien, pelaten, loruillen, laulaen ja tehden ikätasolle sopivia tehtäviä. Ilmoittautuminen ESPANJA I 120700Y Ke 16.30-18.00 20.9.2017-29.11.2017, 20 t, 10.1.2018-28.3.2018, 22 t Kurssilla opit espanjan alkeet tutustuen espanjalaiseen kulttuuriin ja perussanastoon. Ääntämisharjoituksia ja arkielämän tilanteiden puheharjoituksia. Oppikirjana Buenas Migas 1. Ilmoittautuminen BIENVENIDOS! ESPANJA II 120701 Ke 18.05-19.35 20.9.2017-29.11.2017, 20 t, 10.1.2018-28.3.2018, 22 t Kurssilla opit espanjan alkeet tutustuen espanjalaiseen kulttuuriin ja perussanastoon. Ääntämisharjoituksia ja arkielämän tilanteiden puheharjoituksia. Kurssi soveltuu vuoden kieltä opiskelleille. Oppikirjana Buenas Migas 1. Kertauksen jälkeen jatkamme kpl:sta 6 eteenpäin. Ilmoittautuminen BIENVENIDOS! ESPANJA III 120702 Ke 19.40-21.10 20.9.2017-29.11.2017, 20 t, 10.1.2018-28.3.2018, 22 t Kurssilla opit espanjaa tutustuen espanjalaiseen kulttuuriin ja perussanastoon. Ääntämisharjoituksia ja arkielämän tilanteiden puheharjoituksia. Kurssi on tarkoitettu 2 vuotta espanjaa opiskelleille. Oppikirjana Buenas Migas 1. Kertauksen jälkeen jatketaan kappaleesta 7. Ilmoittautuminen ESPANJA VI 120704 Soledad Björkqvist Pe 19.35-21.05 15.9.2017-1.12.2017, 20 t, 12.1.2018-6.4.2018, 22 t Jatkoa viime kevään lle. Opiskelemme erityisesti espanjan kielen menneen ajan muotoja, imperfektiä ja preteritiä. Oppikirjana Fantastico 3, kertaamme loppua kpl 13. Sen jälkeen jatkamme oppikirjasta Fantastico 4. Ilmoittautuminen ESPANJA VIII 120706 Soledad Björkqvist Pe 18.00-19.30 15.9.2017-1.12.2017, 20 t, 12.1.2018-6.4.2018, 22 t Kurssilla syvennetään työ- ja vapaa-ajan teemoja. Keskusteluharjoituksia. Oppikirjana Fantastico! 4. Kertauksen jälkeen kpl 4. Ilmoittautuminen ESPANJAN TYÖPAJA 120709 Kurssimaksu 15,00 To 09.00-11.30, pe 09.00-11.30 9.11.2017-10.11.2017, 6 t Ylivieskan seudun kansalaisopiston LAHJAKORTTI on mukava antaa ja kiva saada! Espanjan teho Sinulle, joka haluat opiskella sanastoa, käydä syömässä ja kaupassa Espanjassa, haluat jutella säästä ja perheestäsi espanjalaisten tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Alkeisoppilaille ja kaiken unohtaneille. Sopii myös Bienvenidos en oppilaille. Ilmoittautuminen alkaa BUONGIORNO III ITALIAN ALKEISJATKO 120803 To 19.00-20.30 21.9.2017-30.11.2017, 20 t, 11.1.2018-5.4.2018, 22 t Kieli käyttöön - kielen opiskelu ei ole pelkkää kielioppia! Kurssilla opiskelet italian alkeet tilanteiden ja kulttuurin kautta, sekä pääset harjoittelemaan arkisia tilanteita, sanaston ja itseluottamuksen kehittämiseksi. Oppikirjana In Piazza 1. Kertauksen jälkeen jatketaan kpl:sta 9 Corso 2. Ilmoittautuminen BELLA ITALIA, ITALIAN KIELEN JA KULTTUURIN KURSSI A 120807 Kurssimaksu 21,00 Pe 18.15-19.45 6.10.2017-17.11.2017, 10 t Italian keskustelu tuttuun tapaan. Sopii opiskelijoille, joilla italian peruskielioppi on hallussa (esim. n. 2 vuotta kansalaisopiston opintoja). Tavoitteena on kehittää suullista kielen tuottamista ja laajentaa sanavarastoa keskustelemalla italialaisesta kulttuurista, taiteesta, historiasta ja tavoista sekä suomeksi että italiaksi. Monipuolisia keskusteluaiheita myös osallistujien toiveiden pohjalta. Syvennä osaamistasi Italiasta tällä lla. Ilmoittautuminen Lahjakortit opiston toimistolta ma-pe 10-16 Puh. 044 4294 899 NÄYTTÄMÖTAITEET SANO SUOMI! 110200 Matti Juntunen Ma 18.00-20.30 18.9.2017-27.11.2017, 30 t Miten Suomea ja suomalaisuutta on käsitelty runoudessa? Pyyhitään hämähäkinseitit vanhahtavasta lausuntaperinteestä ja lähdetään kokoamaan sinua puhuttelevista teksteistä näytelmällinen kokonaisuus, jolla juhlistetaan 100-vuotiasta Suomea. Esiintyvä ryhmä yli 16 vuotta täyttäneille aloittelijoille ja aiemmin esiintyneille. Ilmoittautuminen AAMUVIRKUT 110201 Elämystalo Artteri/ Teatteri, Ratakatu 14 Miia Hiironen Kurssimaksu 63,00 Ti 08.30-12.15 12.9.2017-5.12.2017, 60 t, 9.1.2018-27.2.2018, 80 t Mukavaa teatterintekemistä kaikille, joille arkiaamun harjoitusajat sopivat. Ei tarvitse olla aikaisempaa kokemusta. Esiintyvä ryhmä. Ilmoittautuminen LASTEN JA NUORTEN TEATTERIRYHMÄ ValoPilkku 110203 Elämystalo Artteri/ Teatteri, Ratakatu 14 Miia Hiironen Kurssimaksu 43,00 Ke 17.30-20.00 20.9.2017-29.11.2017, 30 t, 10.1.2018-24.3.2018, 45 t Ryhmä on suunnattu teatterista ja näyttelemisestä kiinnostuneille lapsille ja nuorille 10-vuotiaasta ylöspäin. Kurssilla harjoitellaan mm. näyttelemisen perusteita, äänenkäyttöä ja improvisaatiota. Esiintyvä ryhmä, toteutetaan näytelmä keväällä 2018. Kevään aikataulu täsmentyy syyslukukauden aikana. Ilmoittautuminen NÄYTTÄMÖTYÖ YTY-teatteri 110207 Elämystalo Artteri/ Teatteri, Ratakatu 14 Miia Hiironen Kurssimaksu 63,00 Ma 18.00-22.00 11.9.2017-27.11.2017, 55 t, 8.1.2018-23.4.2018, 75 t Tällä lla opit sekä näyttelijäntyötä että esityksen rakentamista ja dramaturgiaa. Erinomainen sinulle jota teatterin tekeminen on aina houkutellut, mutta et ole uskaltanut lähteä kokeilemaan. Myös pitkänlinjan harrastajat voivat tällä lla haastaa itsensä ylittämään omia rajojaan tai päästä kokeilemaan lempirooliaan. Kurssi on avoin kaikille yli 16-vuotiaille. Esiintyvä ryhmä. Ilmoittautuminen YTY-NUORET 110208 Elämystalo Artteri/ Teatteri, Ratakatu 14 Miia Hiironen Kurssimaksu 63,00 Ti 18.30-21.00 12.9.2017-5.12.2017, 48 t, 9.1.2018-5.5.2018, 92 t YTY-nuorissa voit kokeilla teatterin tekemistä, oppia erilaisia teatteri-ilmaisun keinoja ja saada rohkeutta ja varmuutta esiintymiseen. Pääset toteuttamaan omia ideoitasi ja kokeilemaan esiintymistä yleisölle. Kurssilla valmistetaan esitys keväälle 2017. Ryhmä on tarkoitettu 13-16 vuotiaille. Esiintyvä ryhmä. Ilmoittautuminen TEATTERI -JA DRAAMAKURSSI OPETTAJILLE 110211 Elämystalo Artteri/ Teatteri, Ratakatu 14 Miia Hiironen Kurssimaksu 48,00 Pe 18.00-21.00 La 10.00-16.00 24.11.2017-25.11.2017, 12 t Kuinka käyttää draamaa omassa opetustyössä? Miten saada oppilaat osallistumaan? Tämä sopii kaikille opetusalan työntekijöille, ohjaajille ja muille draamasta kiinnostuneille joilla ei ole kokemusta teatterin- ja draaman käytöstä opetuksessa. Kurssin aikana tutustutaan teatteriin ja draamaan opetusmetodina ja työkaluna. Ylivieskan opettajille sopii VESO -päiväksi. Ilmoittautuminen TEATTERI TÄHTIPARAATI 110214 Elämystalo Artteri/ Teatteri, Ratakatu 14 Pokki Eija-Liisa ti 17.00-18.30 19.9.2017-28.11.2017, 20 t, 9.1.2018-24.4.2018, 30 t Ryhmä täynnä Teatteri Tähtiparaati on kehitysviiveisille ja kehitysvammaisille nuorille ja aikuisille vuonna 2013 perustettu esiintyvä teatteriryhmä. Käymme läpi teatterin tekemisen perusteita ja opettelemme teatteriesityksen valmistusta. Teatteri Tähtiparaati esiintyy Kulttuurikeskus Akustiikassa huhtikuussa 2018. Lisätietoja ja vapaita paikkoja voi kysyä suoraan ohjaajalta. Ei netti-ilmoittautumista. KIRJALLISUUS LUOVA KIRJOITTAMINEN 130210 Miia Hiironen Kurssimaksu 24,00 Ke 17.00-18.30 27.9.2017-15.11.2017, 10 t Kiinnostaako luova kirjoittaminen? Onko sinulla tarina jonka haluaisit saada paperille tai kirjoitatko runoja pöytälaatikkoon? Haluaisitko oppia uusia tapoja ilmaista itseäsi sanataiteen avulla? Tule mukaan kirjoittajaryhmään! Kurssilla tehdään erilaisia kirjoitusharjoituksia, ihastutaan sanoihin ja etsitään omaa tapaa kirjoittaa! Kurssilla tarkastellaan myös kirjoittajien omia valmiita tekstejä ja opetellaan vastaanottamaan ja antamaan niistä palautetta. Kokoontumiskertojen välillä kirjoitustehtäviä. Mukaan ovat tervetulleita kaikki, jotka haluavat kehittyä kirjoittajina tai tutustua sanataiteen maailmaan. Aikaisempaa kirjoitusharrastusta ei tarvitse olla ke 27.9, ke 4.10, ke 11.10, ke 1.11, 8.11. ja ke 15.11. Ilmoittautuminen alkaa KIRJALLISUUSRYHMÄ 130220 Ylivieskan kaupunginkirjasto, Kyöstintie 4 Marita Hietasaari Joka 4. viikko ke 14.00-15.30 20.9.2017-29.11.2017, 8 t 17.1.2018-16.5.2018, 10 t Teemana on suomalais-ugrilaisen kielialueen kirjallisuus. Tutustumme Viron ja Unkarin kirjallisuuteen sekä saamelaiskielillä julkaistuihin teoksiin. Luettavat teokset valitaan yhdessä. Järj. yhteistyössä Ylivieskan kaupunginkirjaston kanssa. Kokoontuu: 20.9., 11.10., 8.11., 29.11., 17.1., 14.2., 14.3., 11.4. ja 16.5. Ilmoittautuminen

8 YLIVIESKAN KURSSIT TIETOTEKNIIKKA KUVATAITEET TIETOTEKNIIKAN PERUSKURSSI 340101 Jokirannan koulun parakki, Visalantie 5 Tuomo Vähäsarja Kurssimaksu 77,00 Ti 17.00-19.15 19.9.2017-28.11.2017, 30 t Kurssi on tarkoitettu aloittelijoille, joilla on vähän tai ei ollenkaan tietokoneen käyttökokemusta. Peruslta saat valmiudet itsenäiseen tietokoneen käyttöön. Opetusaiheina ovat mm. tietokoneen käytön perusteet ja tiedonhallinta, tietoturva, eri ohjelmistojen käyttö, internet, sosiaalinen media ja sähköposti. Ota USB -muistitikku ja muistiinpanovälineet mukaan. Kurssilla on mahdollisuus käyttää myös omaa sylimikroa. Ilmoittautuminen TIETOKONEGRAFIIKKAA JA OHJELMOINTIA 9-12 vuotiaille 340110 Jokirannan koulun parakki, Visalantie 5 Arttu Autio Ma 17.00-18.00 25.9.2017-20.11.2017, 10,64 t YHDESSÄ - 100 ORIGAMIHIMMELIÄ ITSENÄISYYSJUHLAAN JA OMAKSI 110401 Sirkka Huttunen Kurssimaksu 7,00 Ti 18.00-21.00 10.10.2017-10.10.2017, 3 t Tule mukaan oppimaan ja tekemään kaunis origamihimmeli Suomi 100 - Ylivieska 150 vuotta Itsenäisyyspäivän juhlaan. Saat tekemäsi himmelin omaksesi ja samalla opit valmistamaan kauniin himmelin vaikkapa joululahjaksi. Paperista valmistettavan himmelin materiaalikulut sisältyvät n hintaan. Ilmoittautuminen YHDESSÄ - 100 ORIGAMIHIMMELIÄ ITSENÄISYYSJUHLAAN JA OMAKSI 110402 Sirkka Huttunen Kurssimaksu 7,00 Ma 09.00-11.15 16.10.2017-16.10.2017, 3 t Tule mukaan oppimaan ja tekemään kaunis origamihimmeli Suomi 100 - Ylivieska 150 vuotta Itsenäisyyspäivän juhlaan. Saat tekemäsi himmelin omaksesi ja samalla opit valmistamaan kauniin himmelin vaikkapa joululahjaksi. Paperista valmistettavan himmelin materiaalikulut sisältyvät n hintaan Ilmoittautuminen YHDESSÄ - 100 ORIGAMIHIMMELIÄ ITSENÄISYYSJUHLAAN JA OMAKSI 110403 Sirkka Huttunen Kurssimaksu 7,00 Ke 18.00-21.00 8.11.2017-8.11.2017, 3 t Tule mukaan oppimaan ja tekemään kaunis origamihimmeli Suomi 100 - Ylivieska 150 vuotta Itsenäisyyspäivän juhlaan. Saat tekemäsi himmelin omaksesi ja samalla opit valmistamaan kauniin himmelin vaikkapa joululahjaksi. Paperista valmistettavan himmelin materiaalikulut sisältyvät n hintaan Ilmoittautuminen KORUPAJA A 1104102 Jokirannan koulu B-talo, teknisentyön luokka, Visalantie 5 Jussi Kokkonen Kurssimaksu 51,00 Ma 18.00-21.00 18.9.2017-16.10.2017, 20 t Kurssilla opit valmistamaan koruja toivomustesi mukaan esim. sormuksia, korvakoruja, kaulakoruja, rannerenkaita, erilaisia lenkkiketjuja, kudottuja ja palmikoituja koruja ym. Materiaalina käytämme hopeaa, pronssia, messinkiä, titaania, hopeasavea, helmiä, kiviä yms. Myös vanhat hopealusikat voidaan muotoilla uusiksi koruiksi. Opit työstämään materiaaleja sahaamalla, viilaamalla, takomalla, juottamalla, kiillottamalla ja patinoimalla. Työvälinemaksu 10 e/lukukausi. Opettajalta voit ostaa hopeaa ja muuta materiaalia. Kurssi sopii kaikille, ei vaadi aikaisempaa kokemusta. Toiminnan sujuvuuden kannalta läsnäolo 1. kerralla tärkeä. Ilmoittautuminen KERAMIIKKAKURSSILLE KIPSIMUOTTEJA 110415 Kurssimaksu 26,00 La 09.00-14.30, su 09.00-14.30 30.9.2017-1.10.2017, 14 t Tervetuloa tutustumaan kipsimuottien saloihin! Kurssin aikana voit valmistaa useamman pienen saven käsinrakentamisessa hyödyllisen kipsimuotin. Voit suunnitella muottiin omenapuun painoja, joulukoristeita, pieniä astioita tai vaikka koruja. Työt pääset toteuttamaan savesta erikseen kansalaisopiston keramiikkalla. Opettajalta voi ostaa kipsiä ja muita tarvittavia raaka-aineita. Ilmoittautuminen KERAMIIKKA AAMU Opit ohjelmoinnin perusteet, 3D- / tietokonegrafiikan perusteet sekä sivuamme tietokonemusiikkia. Ota mukaan 3 nappinen hiiri, voit tuoda myös oman kannettavan ja kirjoitusvälineet ja ruutulehtiö. Ilmoittautuminen MUOTOILU JA KÄDEN TAIDOT 110416A Kurssimaksu 69,00 To 09.00-12.15 21.9.2017-30.11.2017, 40 t Kurssilla voit suunnitella ja valmistaa yksilöllisiä keramiikkaesineitä käsinrakentaen savesta. Materiaalimaksu käytön mukaan, varaa raha mukaan. Tervetuloa kaikki saven parissa työskentelystä kiinnostuneet! Käymme läpi saven työstämisessä käytettävät perustekniikat, joiden avulla on mahdollista toteuttaa esim. käyttöesineitä (mm. tarjoiluastiat, uunivuoat, savikorut jne.) sekä koriste-esineitä (mm. puutarhaveistokset, kukkaruukut, lyhdyt). Ilmoittautuminen KIVAT KOLORISTIT KUVATAIDETTA AAMUPÄIVÄLLÄ 110303 Seija Pulli-Marjakangas Kurssimaksu 49,00 Ke 09.00-12.15 27.9.2017-22.11.2017, 32 t Kurssilla on mahdollisuus opiskella piirtämistä, maalaamista öljy-, akryyli- ja akvarellivärein ja tehdä pastelliväri- ja sekatekniikkatöitä. Lisäksi tutustumme kuvasommittelun perusteisiin, väri-, muoto- ja materiaalioppiin erilaisin harjoituksin. Myös vasta-alkajat tervetuloa! Ilmoittautuminen VALLATTOMAT VALÖÖRIT 110305 Raija Ekman Kurssimaksu 62,00 Ke 18.00-21.15 20.9.2017-29.11.2017, 40 t Kurssilla voit opiskella piirtämistä, maalaamista öljy-, akryyli- ja akvarellivärein sekä tehdä pastelliväri- ja sekatekniikkatöitä. Tutustut kuvasommittelun perusteisiin, väri-, muoto- ja materiaalioppiin erilaisin harjoituksin. Vasta-alkajat ovat myös tervetulleita lle. Ilmoittautuminen alkaa KERAMIIKKA ILTAPÄIVÄ 110417 Kurssimaksu 114,00 (erä 1/2 57,00, erä 2/2 57,00 ) To 12.15-14.30 21.9.2017-30.11.2017, 30 t, 11.1.2018-12.4.2018, 36 t Kurssilla voit suunnitella ja valmistaa yksilöllisiä keramiikkaesineitä käsinrakentaen savesta. Materiaalimaksu käytön mukaan, varaa raha mukaan. Tervetuloa kaikki saven parissa työskentelystä kiinnostuneet! Käymme läpi saven työstämisessä käytettävät perustekniikat, joiden avulla voit toteuttaa esim. käyttöesineitä (mm. tarjoiluastiat, uunivuoat, savikorut jne.) sekä koriste-esineitä (mm. puutarhaveistokset, kukkaruukut, lyhdyt). Ilmoittautuminen KERAMIIKKA ILTA 110418 Kurssimaksu 114,00 (erä 1/2 57,00, erä 2/2 57,00 ) Ma 17.30-19.45 18.9.2017-27.11.2017, 30 t, 8.1.2018-9.4.2018, 36 t Kurssilla voit suunnitella ja valmistaa yksilöllisiä keramiikkaesineitä käsinrakentaen savesta. Materiaalimaksu käytön mukaan, varaa raha mukaan. Tervetuloa kaikki saven parissa työskentelystä kiinnostuneet! Käymme läpi saven työstämisessä käytettävät perustekniikat, joiden avulla voit toteuttaa esim. käyttöesineitä (mm. tarjoiluastiat, uunivuoat, savikorut jne.) sekä koriste-esineitä (mm. puutarhaveistokset, kukkaruukut, lyhdyt). Ilmoittautuminen LASINSULATUS 110420A Kurssimaksu 60,00 Ti 09.00-12.15 3.10.2017-21.11.2017, 28 t Tervetuloa suunnittelemaan ja toteuttamaan lasitöitä keramiikkauunissa sulattamalla. Kurssi soveltuu kaikille lasin parissa työskentelystä kiinnostuneille. Opettajalta voit ostaa lasia ja muuta tarvittavaa materiaalia. Tarvikemaksu 1. Lisätietoa: Kurssilla voit opetella lasinleikkaamista sekä erilaisia mahdollisuuksia hyödyntää keramiikkauunia lasin sulattamiseen. Voit tehdä lla esimerkiksi sisustustauluja, tarjoiluastioita, koruja, kellotauluja, tuikkukuppeja jne. Ilmoittautuminen LASINSULATUS VIIKONLOPPU 110421A Kurssimaksu 28,00 La 09.00-12.15 7.10.2017-14.10.2017, 12 t Tervetuloa suunnittelemaan ja toteuttamaan lasitöitä keramiikkauunissa sulattamalla. Kurssi soveltuu kaikille lasin parissa työskentelystä kiinnostuneille. Opettajalta voit ostaa lasia ja muuta tarvittavaa materiaalia. Tarvikemaksu 1. Lisätietoa: Kurssilla voit opetella lasinleikkaamista sekä erilaisia mahdollisuuksia hyödyntää keramiikkauunia lasin sulattamiseen. Voit tehdä lla esimerkiksi sisustustauluja, tarjoiluastioita, koruja, kellotauluja, tuikkukuppeja jne Kok. 7.10., 8.10. ja 14.10. Ilmoittautuminen MIESTEN JA NAISTEN PUU- JA METALLITYÖ A 110423A Jokirannan koulu B-talo, teknisentyön luokka, Visalantie 5 Toni Väyrynen Kurssimaksu 110,00 (erä 1/2 55,00, erä 2/2 55,00 ) Ti 18.00-21.15 19.9.2017-28.11.2017, 40 t, 9.1.2018-27.3.2018, 44 t Kurssilla voit toteuttaa monipuolisesti puu- ja metallitöitä. Esim. huonekalut, koriste-esineet, harrastusvälineet, käyttöesineet, kulkuvälineet, työkalut, kunnostukset jne. Kurssi pidetään Jokirannan koulun teknisen työn tiloissa, missä on monipuolinen konekanta perinteiseen puuntyöstöön. Metallitiloista löytyy kaikki perustarvikkeet ja välineet aineliitostekniikoihin ja lastuavaan työstöön. Kurssi soveltuu kaikille aloittelijasta ammattilaiseen. Ilmoittautuminen MIESTEN JA NAISTEN PUU- JA METALLITYÖ B 110423B DIGIKUVAUS TUTUMMAKSI Vilho Kallio Kurssimaksu 24,00 Ti 18.00-19.30 26.9.2017-17.10.2017, 8 t Ylivieskan seudun kansalaisopisto Jokirannan koulu B-talo, teknisentyön luokka, Visalantie 5 Urho Moilanen Kurssimaksu 110,00 (erä 1/2 55,00, erä 2/2 55,00 ) Ke 18.00-21.15 20.9.2017-29.11.2017, 40 t, 10.1.2018-28.3.2018, 44 t Kurssilla voit valmistaa erilaisia metalli- ja puutöitä (esim. huonekalut, koriste-, harraste-/käyttöesineet, kulkuvälineet, työkalut). Kurssi toteutetaan Jokirannan koululla uudehkoissa tiloissa. Työtiloissa käytettävissä yläkoulun välineistö, joka mahdollistaa monipuolisten tekniikkojen käytön. Puutyötiloissa hyvä purun- ja pölynpoisto laitteistoa tehokkaasti käytettäessä. Kurssi soveltuu erinomaisesti myös vasta-alkajille ja vähemmän kokemusta ao. tekniikoista omaaville. Materiaalit tuotava pääsääntöisesti itse. Erityistarpeiston hankinnassa autetaan/opastetaan. Ilmoittautuminen NAISTEN PUUTYÖ 110424 Jokirannan koulu B-talo, teknisentyön luokka, Visalantie 5 Jukka Wörlin Kurssimaksu 110,00 (erä 1/2 55,00, erä 2/2 55,00 ) To 18.00-21.15 21.9.2017-30.11.2017, 40 t, 11.1.2018-5.4.2018, 44 t Kurssilla voit tehdä ja korjata kodin kalusteita ja pikkuesineitä esim. sängynpäätyjä, yöpöytiä, hyllyjä, kaappeja sekä opetella koristeveistoa ja erilaisia pintakäsittelytapoja. Mahdollisuus myös sorvauksen opetteluun. Myös vasta-alkajat tervetuloa. Ilmoittautuminen PUUKON VALMISTUSKURSSI 110426A Jokirannan koulu B-talo, teknisentyön luokka, Visalantie 5 Jussi Kokkonen Kurssimaksu 72,00 Pe 18.00-21.00, la 10.00-16.00, su 10.00-16.00 24.11.2017-3.12.2017, 40 t Kurssilla opit puukon valmistuksen alusta loppuun aina terän takomisesta tupen viimeistelyyn. Voit valmistaa peruspuukon omien toiveittesi mukaan. Puukot valmistetaan parhaista raaka-aineista, joita voi ostaa opettajalta. Voit halutessasi käyttää myös omia materiaaleja. Työvälinemaksu 12 e/ puukko. Kurssi sopii niin miehille kuin naisille, ei vaadi ennakkotaitoja. Kurssi kokoontuu pe-su 24.-26.11. ja pe-su 1.-3.12 Ilmoittautuminen alkaa FRANSUT JA NYPLÄYS 1104T01 Päivärinnan koulu, tekstiililuokka, Koulukatu 2 Kaisa Haapakoski Kurssimaksu 79,00 Ke 18.30-21.00 27.9.2017-29.11.2017, 27 t, 10.1.2018-4.4.2018, 36 t Enintään 13 opiskelijaa Tule tutustumaan kauniiden pitsien kiehtovaan maailmaan. Opit nypläyksen ja fransujen teon pitsitekniikat. Valmistat jatkuvalankaisia- ja palapitsejä koristeiksi sekä sisustus- ja käyttötekstiileihin valintasi mukaan. Ensimmäisellä kerralla tutustut tarvittaviin välineisiin, perinteisiin ja uusiin materiaaleihin. Voit nyplätä vaikkapa heijastinlangasta tai oppia helminypläystä. Nypläysvälineitä on lainattavissa. Kurssi soveltuu sekä aloittelijoille että pitempäänkin harrastaneille. Ilmoittautuminen KIRJO KAUNIIT KANKAAT 1104T02 Raija-Leena Leppikangas Kurssimaksu 79,00 Ma 11.00-13.30 18.9.2017-27.11.2017, 30 t, 8.1.2018-26.3.2018, 33 t Kirjomalla valmistat kauniit liinat ja tekstiilit oman tarpeesi mukaan ja erilaisin kirjontatekniikoin (esimerkiksi Hardanger tai perinteinen kirjonta). Opit työssä käytettävät materiaalit ja työtavat tekemällä kirjontatöitä käytännössä. Ilmoittautuminen TILKKUTYÖT 110306Y Tutustumme järjestelmäkameran mahdollisuuksiin opiskelemalla kameran erilaisia asetuksia ja niiden vaikutuksia kuvaustuloksiin. Käymme läpi erilaisia kuvaustilanteita ja niissä huomioonotettavia seikkoja. Sivuamme myös digikuvaukseen olennaisesti kuuluvan kuvankäsittelyn perusasioita, joita voidaan tehdä erilaisilla kuvankäsittelyohjelmilla. Ilmoittautuminen KYNÄRUISKUMAALAUS 110310 Karl Scott Kurssimaksu 15,00 Pe 17.00-20.00, la 10.00-17.00 29.9.2017-30.9.2017, 10 t Kynäruiskumaalaus, Airbrushing Art, opit tekniikan. Kurssi sopii aloittelijoille ja aiemmin lla olleille. Materiaalimaksu 10, ota tasaraha mukaan! Järj. yhteistyössä Oulu SouthCrea (FB):n kanssa. Ilmoittautuminen alkaa 4.9.2017 14:30:00. 1104T03 Raija-Leena Leppikangas Kurssimaksu 76,00 Joka toinen viikko pe 12.00-16.00 22.9.2017-24.11.2017, 25 t, 12.1.2018-13.4.2018, 30 t Tutustu tilkkutöiden maailmaan innostavassa seurassa. Opit perus- ja pikatekniikoiden lisäksi uusia tapoja ja keinoja suunnitella ja valmistaa unelmiesi tilkkutyö. Ilmoittautuminen KANSALLISPUVUT KUNTOON 1104T04 Jokirannan koulu, B talo Kädentaitojen talo, Visalantie 5 Anna-Liisa Ojala Kurssimaksu 42,00 Pe 18.00-20.30 22.9.2017-1.12.2017, 30 t Ompele ja kunnosta kansallispuvun eri osia. Voit valmistaa esimerkiksi feresin, vanhaan pukuusi uuden paidan tai muuttaa vanhaa pukua. Opit kansallispuvun ompelun erityispiirteitä, huoltoa ja korjausta. Ilmoittautuminen alkaa 4.9.2018 12:00:00. OMPELE UUTTA JA KORJAA VANHAA 1104T05 Jokirannan koulu, B talo Kädentaitojen talo, Visalantie 5 Anna-Liisa Ojala Kurssimaksu 42,00 Ti 18.00-20.30 19.9.2017-28.11.2017, 30 t Ompele lasten tai aikuisten vaatteita ja kodintekstiilejä. Korjaa ja muokkaa vanhoja uuteen kuosiin. Ilmoittautuminen

Ylivieskan seudun kansalaisopisto YLIVIESKAN KURSSIT 9 MUOTOILU JA KÄDEN TAIDOT OMPELUN ILTAPÄIVÄTUOKIO 1104T06 Jokirannan koulu, B talo Kädentaitojen talo, Visalantie 5 Anna-Liisa Ojala Ti 16.30-18.00 19.9.2017-28.11.2017, 20 t Tule oppimaan ompelun perusteita iltapäivän iloksi. Voit aloittaa helpoilla malleilla ja oppia vaateompelun alkeita, sekä ompelukoneen ja saumurin käyttöä. Ilmoittautuminen VÄRIT PUKEUTUMISESSA JA TOIMIVA VAATEKAAPPI Pirjo Tölli Kurssimaksu 28,00 Ti 18.30-20.45 31.10.2017-14.11.2017, 9 t 1104T07 Perehdy värien vaikutukseen pukeutumisessa ja etsi itsellesi sopivia sävyjä. Opit suunnittelemaan toimivan vaatekokonaisuuden työhön tai arkeen. Ilmoittautuminen LÖYDÄ OMA TYYLISI Pirjo Tölli Kurssimaksu 37,00 Ti 18.30-20.45 19.9.2017-17.10.2017, 15 t 1104T08 Tutustu eri pukeutumistyyleihin, perehdy oman vartalosi mittasuhteisiin ja etsi itsellesi sopivat vaatemallit. Ilmoittautuminen OMPELE RINTALIIVIT Sisko Mustaparta Kurssimaksu 47,00 Pe 17.00-20.45, la 09.00-16.15 22.9.2017-7.10.2017, 17 t 1104T09 Ompele itsellesi rintaliivit ihan omien mittojesi mukaan. Opit liivien istuvuuteen vaikuttavat tekijät ja valmistustekniikan. Ilmoittautuminen KUDOTTUJA KANKAITA 1104T10 Opettaja avoin Kurssimaksu 114,00 (erä 1/2 57,00, erä 2/2 57,00 ) Ti 09.00-12.15 19.9.2017-5.12.2017, 44 t, 9.1.2018-3.4.2018, 48 t Kudo itse sisustuksen uusi ilme. Suunnittelemme ja rakennamme kangaspuihin muunneltavat yhteisloimet, joihin toteutat omat kuosisi. Opit kudonnan perusteita ja syvennät osaamistasi sekä omakohtaisesti kokeillen että yhdessä oppien. Ilmoittautuminen KÄSITYÖT JA ASKARTELU 1104T13 Kurssimaksu 79,00 Ti 11.00-13.30 19.9.2017-28.11.2017, 30 t, 9.1.2018-27.3.2018, 33 t Käsitöitä ja askartelua nivelrikkoa ja reumaa sairastaville. Valmistat käyttö- ja sisustustuotteita erilaisilla tekniikoilla ja materiaaleilla. Tuotteet voit tehdä itselle tai reumayhdistykselle. Ilmoittautuminen HUOVUTA LAMPUNVARJOSTIN Opettaja avoin Kurssimaksu 22,00 Ma 14.00-17.00 25.9.2017-9.10.2017, 12 t 1104T16 Opi valmistamaan märkähuovuttamalla kauniisti valoa läpäisevä lampunvarjostin. Ilmoittautuminen PEHMEÄT KORUT 1104T19 Opettaja avoin Kurssimaksu 21,00 Pe 17:30-20:30, la 10.00-15.00 10.11.2017-11.11.2017, 10 t Tee ihania tekstiilikoruja lahjaksi ja omaan käyttöön. Voit valmistaa esimerkiksi ompelemalla kaulanauhan, solmeilemalla makrameekorun tai huovuttamalla sormuksia. Mukavaa tekemistä yhdessä oppien, ideoiden ja valmistaen. Ilmoittautuminen VIRKKAA TÖLKKIKLIPSUISTA 1104T20 Ma 18.00-21.00 18.9.2017-16.10.2017, 20 t Virkkaa tölkkiklipsuista koruja ja laukkuja erilaisin tekniikoin. Aloita ajoissa klipsujen kerääminen. Koruun tarvitset 12-25 klipsua ja laukkuun satoja, mallista riippuen. Ilmoittautuminen AFRIKANKUKKIA VIRKKAAMAAN 1104T21 To 10.30-13.30 2.11.2017-30.11.2017, 20 t Opi kaunis Afrikankukka -virkkaus. Virkatuista kukista kokoat esimerkiksi pehmoeläimen, laukun, tyynyn tai peiton. Työssä on mahdollista hyödyntää langanpätkiä ja keränloppuja. Ilmoittautuminen TONTTUKURSSI 1 1104T22 Ma 18.00-21.00 30.10.2017-27.11.2017, 20 t Tule valmistamaan erikokoisia tonttuja sukkahousuista ja kankaista ompelemalla, sekä rungon tueksi tulevaa rautalankaa muotoilemalla. Jokaisella tontulla on ilmeikkäät kasvot ja liikkuva vartalo. Ilmoittautuminen KAUNIITA HELMITÖITÄ 1104T26 Kurssimaksu 75,00 Ke 11.00-13.30 27.9.2017-29.11.2017, 27 t, 24.1.2018-28.3.2018, 27 t Valmista pienistä helmistä ompelemalla kauniita helmiliinoja, mobileja, koristeita, koruja jne. Opit helmimateriaaleista ja miten helmet yhdistetään, sekä mitä työvälineitä ja materiaaleja käytetään. Ilmoittautuminen IHANAT MASSAKORUT 1104T27 Opettaja avoin Ma 14.00-17.00 6.11.2017-4.12.2017, 20 t Suunnittele ja valmista värikkäitä, tyylikkäitä ja yksilöllisiä koruja Fimo -massasta. Opit massan käsittelyä ja kuviointia eri tekniikoin sekä korujen kovettamisen kotiuunissa ja pinnan viimeistelyn. Ilmoittautuminen alkaa HIMMELEITÄ JA KORISTEITA LASIPUTKISTA 1104T28 Sini Saviluoto Kurssimaksu 22,00 Ti 18.00-19.30 La 10.00-14.00 21.11.2017-9.12.2017, 12 t Opi valmistamaan lasiputkista modernin kauniita himmeleitä ja koristeita. Valittavanasi on useita malleja. Tarvikkeet voit ostaa opettajalta. Ilmoittautuminen VETOKETJUN ELÄMÄ 1104T29 Kurssimaksu 22,00 To 11:00-14:00 5.10.2017-19.10.2017, 12 t Kierrätä ja luo uutta vanhoista vetoketjuista. Valmista erilaisia koruja ja ompele metrivetoketjuista erikokoisia pussukoita ja laukkuja. Ilmoittautuminen VANHASTA KIRJASTA UUTTA Pylväs Marjo Kurssimaksu 20,00 Pe 18.00-21.00 La 10.00-13.00 24.11.2017-25.11.2017, 8 t 1104T30 Tule taittelemaan vanhat kirjasi enkeleiksi ja kuusiksi. Opit paperin käsittelyä ja eri muotojen taittelua. Ilmoittautuminen ITSE TEHTY JOULUKALENTERI Katariina Kiljala Kurssimaksu 28,00 To 17.30-20.30 16.11.2017-23.11.2017, 8 t 1104T31 Tee itsellesi tai lahjaksi yksilöllinen joulukalenteri! Kurssi soveltuu myös aikuiselle ja lapselle yhteiseksi tekemiseksi. Ilmoittautuminen alkaa MAALAA SILKILLE Pirjo Tölli Kurssimaksu 60,00 Ti 15.00-18.00 19.9.2017-14.11.2017, 32 t 1104T32 Maalaa omaan tyyliisi sopivat huivit tai väriä sisustukseen. Opit silkkimaalauksen eri menetelmiä ja miten kiinnität värin luonnon silkille pysyvästi. Ilmoittautuminen KAHVIPUSSEISTA UUTTA 1104T33 Jaana Lapintaival Kurssimaksu 38,00 Joka toinen viikko to 18.00-21.15 21.9.2017-30.11.2017, 24 t Opi valmistamaan kahvipusseista eri menetelmin koriste-esineitä, laukkuja ja rasioita. Ilmoittautuminen VERHOILUN VIIKONLOPUT 1104T37 Jokirannan koulu B-talo, teknisentyön luokka, Visalantie 5 Riitta Määttälä Kurssimaksu 69,00 Pe 17.30-20.30, la 10.00-15.45 22.9.2017-14.10.2017, 44 t Opi verhoilun perusteita ammattilaisen ohjauksessa. Tutustut verhoilumateriaalien ja pehmusteiden ominaisuuksiin sekä verhoilun työmenetelmiin. Voit tehdä korjauksen tai kunnostusverhoilun esimerkiksi sängynpäätyyn, nojatuoliin, keittiön tuoliin tai moottoripyörän penkkiin. Katso tarvikelista selaimen n lisätiedoista. Ilmoittautuminen OMPELUKONEEN JA/TAI SAUMURIN HUOLTOKURSSI 1104T42 Veijo Isokääntä Kurssimaksu 25,00 La 10.00-14.00 30.9.2017-30.9.2017, 5 t Enintään 17 opiskelijaa Opi ompelukoneesi tai saumurisi huoltamisen perusteet ja saat toimivia vinkkejä esim. ompelukoneen neuloista, langoista ja osista. Ota mukaasi huollettava kone, varustelaatikko ja käyttöohje. Ilmoittautuminen alkaa TANSSI JA LIIKUNTA TANSSI LASTENTANSSIA 5-6 VUOTIAILLE (täyttänyt 5 v.) 1105001 Rahkolan sali, Hakalahdenkatu 8 Marjo Oja Kurssimaksu 50,00 Ti 17.30-18.15 19.9.2017-28.11.2017, 10 t, 9.1.2018-20.3.2018, 10 t Kurssilla harjoittelemme leikinomaisesti nykytanssin tekniikkaa sekä luovan tanssin harjoituksia lastentanssin keinoin. Etusijalla ryhmään ovat viime vuonna lastentanssiryhmässä (5-6 v.) olleet lapset. Ryhmä täynnä, ilmoittaudu varalistalle. Ilmoittautuminen TANSSIA 7-9 VUOTIAILLE LAPSILLE (täyttänyt 7 v.) 1105002 Rahkolan sali, Hakalahdenkatu 8 Marjo Oja Kurssimaksu 50,00 Ti 18.15-19.00 19.9.2017-28.11.2017, 10 t, 9.1.2018-20.3.2018, 10 t Kurssilla harjoittelemme nykytanssin tekniikkaa, pieniä tansseja ja sekä luovaa tanssia lastentanssin keinoin. Etusijalla ryhmään ovat viime vuonna tanssia 7-8 v. ryhmässä olleet lapset. Ryhmä täynnä, ilmoittaudu varalistalle. Ilmoittautuminen TANSSIA 9-12 VUOTIAILLE 1105003 Rahkolan sali, Hakalahdenkatu 8 Marjo Oja Kurssimaksu 67,00 Ti 16.30-17.30 19.9.2017-28.11.2017, 13,3 t, 9.1.2018-20.3.2018, 13,3 t Kurssilla harjoittelemme nykytanssin tekniikkaa, opettelemme pieniä tansseja sekä teemme luovan tanssin harjoituksia. Etusijalla ryhmään ovat viime vuonna tanssia 8-12 v ryhmässä olleet lapset. Ryhmä täynnä, ilmoittaudu varalistalle. Ilmoittautuminen SATUBALETTI 4-5 VUOTIAILLE 1105004 Rahkolan sali, Hakalahdenkatu 8 Lena Segler-Heikkilä Kurssimaksu 34,00 Ke 17.30-18.00 20.9.2017-29.11.2017, 6,7 t, 10.1.2018-21.3.2018, 6,7 t Satubaletti 4-5-vuotiaille on tutustumista omaan kehoon ja liikkeeseen. Teemme 45 minuutin aikana leikkien ja tutkien matkaa liikkeen maailmaan. Pääpaino on karkeamotorisilla liikeharjoiteilla ja rytmin sekä omien liikeideoiden hahmottamisella. Teemme pieniä tanssisommitelmia ja harjoittelemme balettiliikkeitä satumaailman kautta. Ilmoittautuminen LASTENBALETTI 6-7 VUOTIAILLE 1105005 Rannan koulun sali, Lampintie 23 Lena Segler-Heikkilä Kurssimaksu 50,00 Ti 17.30-18.15 19.9.2017-28.11.2017, 10 t, 9.1.2018-20.3.2018, 10 t Kurssin aikana opit baletin perusliikkeet, klassisen musiikin tahdissa tanssimista ja tanssiryhmän jäsenenä toimimista. Tunnit koostuvat tanko- ja keskilattiatyöskentelystä, tanssileikeistä, improvisaatioharjoituksista, tanssillisista roolileikeistä ja pienistä esityksistä. Etusijalla ovat edellisvuonna satubalettiin osallistuneet oppilaat. Ilmoittautuminen LASTENBALETTI 8-10 VUOTIAILLE 1105006 Rannan koulun sali, Lampintie 23 Lena Segler-Heikkilä Kurssimaksu 50,00 Ti 18.15-19.00 19.9.2017-28.11.2017, 10 t, 9.1.2018-20.3.2018, 10 t Kurssin aikana kerrataan baletin perusliikkeitä ja opit vaativampia askelsarjoja, hyppyjä ja piruetteja. Tunnit koostuvat tanko- ja keskilattiatyöskentelystä, tanssileikeistä, improvisaatioharjoituksista ja pienistä esityksistä. Etusijalla ovat edellisvuonna baletin alkeisin osallistuneet oppilaat. Ilmoittautuminen AIKUISTEN BALETTI 1105009 Rahkolan sali, Hakalahdenkatu 8 Lena Segler-Heikkilä Kurssimaksu 67,00 Ke 18.00-19.00 20.9.2017-29.11.2017, 13,3 t, 10.1.2018-21.3.2018, 13,3 t Kurssi on tarkoitettu jo vähintään puoli vuotta tanssineille klassisen baletin tai nykytanssin harrastajille. Teemme tanko- ja keskilattiaharjoituksia sekä venyttelyharjoituksia tunnin lopussa. Baletti antaa hyvän perustan kehotietouden, ryhdin ja itsetuntemuksen kehittämiseen kaikille. Tunneille ovat tervetulleita kaikenikäiset baletista kiinnostuneet. Opetuksessa painotetaan kehotietoutta; omien linjausten parantamista, liikkeiden tekemistä oikein omaa kehoa kuunnellen unohtamatta tietenkään tanssin riemua. Etusijalla ovat edellisvuonna osallistuneet tanssijat. Ilmoittautuminen SUOMI 100 - KANSANTANSSIA KOKO PERHEELLE 110502 Kiviojan koulun sali, Hanna Sorvisto Kurssimaksu 52,00 Ke 17.00-17.45 20.9.2017-29.11.2017, 10 t, 10.1.2018-28.3.2018, 11 t Enintään 26 opiskelijaa Tervetuloa tanssimaan koko perheen voimin! Tanssimme helppoja kansantansseja ja laululeikkejä, joihin kaikenikäiset voivat osallistua. Keskitymme lasten sosiaalisen vuorovaikutuksen ja liikunnallisten taitojen kehittämiseen toimien ryhmässä, oman tutun aikuisen kanssa. Lapsi/ lapset vain aikuisen seurassa. Ilmoittautuminen FOLKJAM 110505 Kiviojan koulun sali, Hanna Sorvisto Ke 17.45-18.45 20.9.2017-29.11.2017, 13,3 t Enintään 26 opiskelijaa FolkJam on uusi suomalainen tanssiliikuntamuoto, jonka parissa pääset kokemaan tanssin yhteisöllisyyttä ja iloa. Kotimaiseen tanssiin pohjau tuva (Jatkuu seuraavalla sivulla)

10 TANSSI JA LIIKUNTA liikun tamuoto on tarkoitettu kaikille ikään ja taitotasoon katsomatta. Aikaisempaa tanssi- tai liikuntataustaa ei tarvitse olla, sillä tunneille tullessasi sinun tarvitsee osata vain kävellä. Tunneilla riittää haastetta myös kokeneemmille tanssijoille, sillä treenin tehoa voi säädellä itse askelien tullessa tutuksi. Mukaan voi tulla yksin tai kaveriporukalla, paria ei tarvitse! Ota mukaan mukavat tanssi- tai sisäliikuntakengät, juomapullo ja pieni pyyhe. Lisätietoja lajista löydät osoitteesta: www.folkjam.fi Ilmoittautuminen FLAMENCOTANSSIKURSSI 110551A Liikunta ja Ravinto Nina Hietanen, Puusepäntie 1 Kurssimaksu 45,00 La 10.00-11.30 23.9.2017-2.12.2017, 18 t Enintään 22 opiskelijaa Tervetuloa Flamencon tunnelmalliseen maailmaan! Flamencotanssin lla opit ryhdin, käsien ja jalkojen perusliikeradat ja lyhyitä koreografioita, joita voit harjoitella myös kotona. Ota mukaan leveähelmainen hame, treenihousut + paita ja tukevakorkoiset (5-6 cm) korkokengät + vesipullo. Kurssilla myös kertakäyntimahdollisuus 5 euron poletilla! Ilmoittautuminen LIIKUNTA KERTAMAKSUPOLETTI 5 POLETTI- MERKITYILLE RYHMÄLIIKUNTATUNNEILLE. Opiston toimistosta voit käydä ostamassa kertamaksupoletteja, jotka opettaja kerää tunnin alussa. Poletit ovat voimassa syys- ja kevätlukukauden, eikä niitä lunasteta takaisin. Poletteja voit ostaa myös lahjaksi. Opiston toimisto on avoinna ma-pe klo 12.00-16.00 Valtakatu 4, 3krs. Ylivieska. JOOGAN ALKEET 830101 Rahkolan sali, Hakalahdenkatu 8 Tuija Jutila Kurssimaksu 83,00 Ma 17.30-19.00 Opettelemme tekemään helppoja, lempeitä ja venytteleviä hathajooga-liikkeitä eli asanoita omaa hengitystä ja kehoa kuunnellen. Harjoitukset sisältävät hyviä liikkeitä niska-hartiaseudun- sekä selkäongelmista kärsiville. Jooga tekee myös hyvää suorituspaineisessa/stressaavassa elämäntilanteessa, katkaisten jatkuvan, toistuvan kiireen, kun keho, hengitys, mieli löytävät luonnollisen tasapainon. Kurssi sopii alkeita opiskelevalle ja niille, jotka eivät ole aikaisemmin joogaa harrastaneet. Ota mukaan oma alusta, riittävästi lämmintä vaatetta ja rento vaatetus. Ilmoittautuminen JOOGAN JATKO 830102 Rahkolan sali, Hakalahdenkatu 8 Tuija Jutila Kurssimaksu 83,00 Ma 19.05-20.35 Jooga on kokonaisvaltainen itsensä hoitomuoto, jossa teet venytteleviä hathajooga liikkeitä ja liikesarjoja eli asanoita omaa kehoa ja hengitystä kuunnellen. Kurssi sopii noin vuoden tai pidempää joogaa harrastaneille ja niille, jotka haluavat syventää omaa harjoitusta. Ota mukaan oma alusta, riittävästi lämmintä vaatetta ja rento vaatetus. Ilmoittautuminen JOOGAA YLI 60 -VUOTIAILLE NAISILLE JA MIEHILLE A 830104 Pietarin sali, Terveystie 11 Tuija Jutila Kurssimaksu 83,00 Pe 09.00-10.30 15.9.2017-24.11.2017, 20 t, 12.1.2018-6.4.2018, 22 t Teemme helppoja, lempeitä ja venytteleviä hathajooga liikkeitä eli asanoita omaa hengitystä ja kehoa kuunnellen. Teemme niska-hartiaseudun ja selkäongelmista kärsiville hyviä, monipuolisia liikkeitä ja harjoittelemme myös tasapainoa. Pyrimme näin löytämään kehon, hengityksen ja mielen luonnollisen tasapainon. Harjoitukset antavat hyvät mahdollisuudet oman terveyden ja toimintakyvyn ylläpitämiseen sekä parantamiseen. Ota mukaan oma alusta, lämmin ja rento vaatetus. Ilmoittautuminen JOOGAA YLI 60 -VUOTIAILLE NAISILLE JA MIEHILLE B 830105 Pietarin sali, Terveystie 11 Tuija Jutila Kurssimaksu 83,00 Pe 10.35-12.15 15.9.2017-24.11.2017, 20 t, 12.1.2018-6.4.2018, 22 t Teemme helppoja, lempeitä ja venytteleviä hathajooga liikkeitä eli asanoita omaa hengitystä ja kehoa kuunnellen. Teemme niska-hartiaseudun ja selkäongelmista kärsiville hyviä, monipuolisia liikkeitä ja harjoittelemme myös tasapainoa. Pyrimme näin löytämään kehon, hengityksen ja mielen luonnollisen tasapainon. Harjoitukset antavat hyvät mahdollisuudet oman terveyden ja toimintakyvyn ylläpitämiseen sekä parantamiseen. Ota mukaan oma alusta, lämmin ja rento vaatetus. Ilmoittautuminen MIESTEN HUOLTAVA JUMPPA 830115 Terttu Rajaniemi ja Kurssimaksu 64,00 / Poletti Ti 17.35-18.35 19.9.2017-28.11.2017, 13,3 t, 9.1.2018-3.4.2018, 15,96 t Enintään 60 opiskelijaa Koko kehon kuntoa kohottavaa, kaikkia lihasryhmiä vahvistavaa, ryhtiä parantavaa, rankaa ja niveliä tukevaa jumppaa. Erityisesti keskivartalon ja niska-hartiaseudun harjoitteita. Jumppa ei sisällä hyppyjä. Tehokkaimmissa harjoituksissa on myös kevyempiä vaihtoehtoja. Runsaasti liikkuvuusharjoitteita ja venytyksiä. Liikkeet ovat helppoja ja turvallisia ja soveltuvat kaikille, myös aloitteleville. Ilmoittautuminen MIESTEN JUMPPA 830103 Tertti Rajaniemi ja Kurssimaksu 45,00 Ke 19.00-19.45 20.9.2017-29.11.2017, 10 t, 10.1.2018-21.3.2018, 10 t Tunnilla pääset kehittämään sekä lihaskuntoasi että aerobista kestävyyttäsi. Opit lihaskuntoliikkeiden oikeat tekniikat ja saat nauttia hikoilusta. Luvassa on monipuolisia tunteja. Ei askelkuvioita eikä haastavia liikesarjoja, vaan kunnon perusjumppaa! Ota mukaasi alusmatto ja juomaa. Ilmoittautuminen YLIVIESKAN KUNTOUTTAVA, NIVELIÄ SÄÄSTÄVÄ JUMPPA 830106 Terttu Rajaniemi Kurssimaksu 64,00 / Poletti Ma 11.00-12.00 18.9.2017-27.11.2017, 13,3 t, 8.1.2018-9.4.2018, 15,96 t Enintään 70 opiskelijaa Koko kehon kuntouttavaa jumppaa selkää, niveliä ja sydäntä säästäen. Kevyessä jumpassa, helpoissa ja turvallisissa asennoissa teemme rankaa ja niveliä tukevaa, etenkin keskivartalon ja niskahartia-alueen harjoituksia. Jumppa ei sisällä hyppyjä. Teemme toiminnallisia- ja liikkuvuus harjoitteita sekä runsaasti venytyksiä. Liikkeet vaikuttavat ryhtiin, tasapainoon ja joustavampaan liikkumiseen. Tehokkaimmille liikkeille kevyempiä vaihtoehtoja. Sopii miehille ja naisille, myös liikuntaa aloitteleville. Ilmoittautuminen RAUHALLINEN AAMUJUMPPA AIKUISILLE 830107 ja Hanna-Mari Viitamaa Kurssimaksu 45,00 To 07.00-7.45 21.9.2017-30.11.2017, 10 t, 11.1.2018-22.3.2018, 10 t Herätellään keho lempeillä liikkeillä. Ohjaajina ja Hanna-Mari Viitamaa. Ilmoittautuminen RYHTIÄ PARANTAVA VENYTYSJUMPPA 830109 Terttu Rajaniemi Kurssimaksu 64,00 / Poletti Ti 16.30-17.30 19.9.2017-28.11.2017, 13,3 t, 9.1.2018-3.4.2018, 15,96 t Enintään 130 opiskelijaa Tunnilla tehdään ryhtiin vaikuttavia lihaskunto, rangan ja nivelten liikkuvuusharjoitteita sekä runsaasti venytyksiä. Koko kehon harjoituksissa tuetaan liikkeet turvalliseksi vartalon hallinnalla ja syviä lihaksia jännittäen saadaan tehoharjoitteita erityisesti keskivartalolle. Erityishuomio niska-hartiaseutua aktivoivat, vahvistavat ja rentouttavat harjoitteet. Saat myös kevyempiä harjoituksia ja helpompia asentoja sekä kotijumppaohje yms. Tavoitteena hyvä ryhti, kehon joustavuuden lisääminen ja hyvä, rento olo. Puoli tuntia lihaskunto- ja puolituntia liikkuvuus-, venytys- ja rentousharjoitteita. Soveltuu kaikille liikuntaharrastusta aloittelevillekin. Ilmoittautuminen KUNTOSALIOHJELMOINTI 830111 Ylivieskan Ammattiopiston kuntosali, Kuusitie 6 Kurssimaksu 35,00 La 14.45-16.00 7.10.2017-2.12.2017, 8,25 t Kestävyyttä, voimaa vai lihasmassaa? Kurssilla opit näiden erot teoriassa ja käytännössä. Lisäksi käsittelemme tavoitteita tukevaa syömistä ja juomista. Jokainen saa henkilökohtaisen kunto-ohjelman. Kokoontuu 7.10., 14.10., 18.11., 25.11. ja 2.12. Ilmoittautuminen PERHELIIKUNTAA 8301112A Ville Kukonlehto Kurssimaksu 58,00 Su 14.00-15.00 24.9.2017-3.12.2017, 13,3 t, 14.1.2018-25.3.2018, 13,3 t Enintään 60 opiskelijaa Monipuolista perheliikuntaa. Pääohjaajana Ville Kukonlehto, avustajanaan Hanna-Mari Viitamaa. Lapsella tulee aina olla ainakin yksi täysi-ikäinen aikuinen mukana. KURSSIMAKSU AIKUINEN 58, LAPSI 29. Ilmoittautuminen LASTEN JUMPPA 8301113 Kurssimaksu 13,00 Ke 16.30-17.15 4.10.2017-29.11.2017, 6 t Lasten liikuntakerho 4-5 -vuotiaille. Luvassa monipuolista liikuntaa, pelejä ja leikkejä. Ilmoittautuminen TEHOKAS AAMUJUMPPA 8301126 ja Hanna-Mari Viitamaa Kurssimaksu 52,00 Ti 07.00-7.45 19.9.2017-5.12.2017, 11 t, 9.1.2018-3.4.2018, 12 t Reipasta aamuliikuntaa, koko keho herää. Ilmoittautuminen alkaa 4.9.2017 15:00:00. AIKUISTEN UIMAKOULU 8301127 Ylivieskan uimahalli, Närhitie 2 Kurssimaksu 55,00 La 09.00-10.00 7.10.2017-2.12.2017, 6,65 t, 20.1.2018-10.2.2018, 5,32 t KURSSIT Aikuisten uimakoulussa tulet tutuksi veden kanssa. Uimatekniikoiden lisäksi opit rentoutumisen ja hengityksen taidot. Jokainen maksaa uimalipun uimahallille uimaan tultaessa. Ilmoittautuminen LAVIS 8301154 Rannan koulun sali, Lampintie 23 Maria Rautionaho Kurssimaksu 60,00 Ma 19.00-20.00 18.9.2017-27.11.2017, 13,3 t, 8.1.2018-19.3.2018, 13,3 t Enintään 55 opiskelijaa Tule mukaan hauskaan, hikiseen ja helppoon lavatanssijumppaan. LAVIsta tanssitaan yksin, joten ei pelkoa, että varpaasi tulevat tallotuiksi. Tunti koostuu vaihdellen seuraavista tanssilajeista: Valssi, humppa, jenkka, polkka, tango, rock, jive, foxi, masurkka, fusku, salsa, cha cha, rumba ja samba. Kurssi soveltuu jokaiselle (niin naisille kuin miehille), joka tykkää vanhasta tanssimusiikista. Ilmoittautuminen Ylivieskan seudun kansalaisopisto ASAHI 8301156 Rahkolan sali, Hakalahdenkatu 8 Salli Pyykkö Kurssimaksu 46,00 Ke 19.00-19.45 20.9.2017-29.11.2017, 10 t, 10.1.2018-28.3.2018, 11 t Asahi on suomalaisten asiantuntijoiden kehittämä kehonhuolto- ja tasapainoharjoituksiin keskittyvä liikuntamuoto, joka rauhallisen tahdin myötä sopii JOKAISELLE. Vaihtoehtojen myötä saat tunnista myös tehokkaan tai voit osallistua myös jakkaralla istuen. Ilmoittautuminen REUMAATIKKOJEN JA IKÄÄNTYVIEN LIIKUNTARYHMÄ 8301159 Anna Järvelä Kurssimaksu 61,00 / Poletti Pe 09.30-10.30 22.9.2017-1.12.2017, 13,3 t, 12.1.2018-6.4.2018, 14,63 t Liikuntaa vaihtelevilla teemoilla keskittyen tasapaino-, lihasvoima- ja liikkuvuusharjoituksiin. Musiikki rytmittää välillä harjoittelua. Koko tunnin tai osan tunnista voit tehdä istuen. Mukaan tarvitset sisäkengät tai tossut ja halutessasi juomista. Ilmoittautuminen KUNTONYRKKEILYTUOKIO LOUNASTAUOLLA! 830116 Vieskan kamppailukeskus, Suopellontie 4 Ville Kukonlehto Kurssimaksu 60,00 Ke 11.15-12.00 20.9.2017-29.11.2017, 10 t Enintään 25 opiskelijaa Opit kuntonyrkkeilyä perusteista alkaen; varjonyrkkeily, jalkatyöskentely, pistehanska ja säkkiharjoittelu, reaktiopallot ja nyrkkeilyn oheisharjoittelu. Harjoittelu ei sisällä toisen ihmisen lyömistä tai muita vaarallisia harjoitteita. Ilmoittautuminen SENIOREIDEN KUNTORYHMÄ 830118 Vieskan kamppailukeskus, Suopellontie 4 Ville Kukonlehto Kurssimaksu 40,00 Ke 12.15-13.00 20.9.2017-29.11.2017, 10 t Enintään 25 opiskelijaa Kuntopiirinomaista harjoittelua senioreille. Kurssilla keskitymme huolehtimaan lihaskunnosta yksinkertaisilla kuntopiiriharjoitteilla, pääosin omaa kehoa hyödyntäen. Tunnit on suunniteltu ennen kaikkea 50+ -ikäisiä ajatellen. Tunnit soveltuvat myös nuoremmillekin ihmisille. Ilmoittautuminen NAISTEN JA TYTTÖJEN ITSEPUOLUSTUS 830119 Vieskan kamppailukeskus, Suopellontie 4 Ville Kukonlehto Kurssimaksu 61,00 La 14.15-16.45 9.9.2017-23.9.2017, 9 t Enintään 25 opiskelijaa Kurssilla opit tunnistamaan mahdolliset uhkatilanteet ennakolta. Opitaan toimimaan uhkaavissa tilanteissa. Kehonkieli ja sen merkitys uhkaavien tilanteiden tunnistamisessa ja käsittelemisessä. Opetellaan itsesuojelun ja itsepuolustuksen perusteet. Kokoontuu 9,. 16. ja 23.9. Ilmoittautuminen LUOVAA LIIKUNTAA ERITYISRYHMILLE 830120 Toimintakeskus Kipinä, Suopellontie 6 Eija-Liisa Pokki Ke 17.30-18.15 20.9.2017-29.11.2017, 10 t Erityisryhmille suunnattu terveyttä ja toimintakykyä edistävä iloinen liikuntatunti. Tuntisisältö muokkautuu ryhmän mukaan. Opiskelija voi tarvittaessa ottaa tunnille mukaan oman avustajan. Otathan matkaan myös liikkumiseen soveltuvat vaatteet ja kengät, vesipullon ja reippaan mielen. Ilmoittautuminen KEHONHUOLTO 830124 ja Salli Pyykkö Kurssimaksu 45,00 Ke 18.05-18.50 20.9.2017-29.11.2017, 10 t, 10.1.2018-21.3.2018, 10 t Rauhallinen kehonhuoltotunti, teemme kehoa avaavia liikkeitä. Ilmoittautuminen HIIT/TABATA 830127 ja Hanna-Mari Viitamaa Kurssimaksu 31,00 Ke 17.30-18.00 20.9.2017-29.11.2017, 6,7 t, 10.1.2018-21.3.2018, 6,7 t Sekä Hiit- että Tabatatunnit ovat intervallityyppistä teholiikuntaa. Kurssi on avoin perusterveille aikuisille, jotka haluavat rutistaa kaiken irti. Ilmoittautuminen SUPERSANKARIKOULUTUS 3-4 VUOTIAAT 830130 Rannan koulun sali, Lampintie 23 Kurssimaksu 21,00 Su 13.30-14.30 8.10.2017-3.12.2017, 5 t, 21.1.2018-11.2.2018, 4 t Avoin 3-4 v. lapsille. Kurssilla opit supersankareiden liikkeitä ja taitoja. Pukeutuminen oman sankarin mukaisesti. Kurssin lopuksi osallistujat saavat Supersankari -diplomin. Ilmoittautuminen SUPERSANKARIKOULUTUS 5-6 VUOTIAAT 830131 Rannan koulun sali, Lampintie 23 Kurssimaksu 28,00 Su 12.30-14.30 8.10.2017-3.12.2017, 6,65 t, 21.1.2018-11.2.2018, 5,32 t Avoin 5-6 v. lapsille. Kurssilla opit supersankareiden liikkeitä ja taitoja. Pukeutuminen oman sankarin mukaisesti. Kurssin lopuksi osallistujat saavat Supersankari -diplomin. Ilmoittautuminen

Ylivieskan seudun kansalaisopisto YLIVIESKAN KURSSIT 11 RATSASTAJAN FYSIIKKATREENIT 830139 Su 11.00-12.30 8.10.2017-3.12.2017, 10 t Kurssin aiheina on suoruus, keskivartalon vahvuus, liikkuvuus ja taito-ominaisuudet. Jokainen saa myös henkilökohtaisen kunto-ohjelman itsenäistä harjoittelua varten. Ilmoittautuminen KEPPIHEVOSTEN RATSASTUSTUNNIT 830140 Kurssimaksu 22,00 La 11.30-12.45 7.10.2017-2.12.2017, 8,3 t Enintään 50 opiskelijaa Keppihevosten ratsastustunnilla opit sekä koulu- että esteratsastuksen oikeita tekniikoita ja termejä. Piaffi, kokorataleikkaa, okseri, laukanvaihtosarjat, täyskaarto... Kurssi päättyy kilpailuihin, joista saat arvostelun. Ei ikärajaa. Kokoontuu 7.10., 14.10., 18.11., 25.11. ja 2.12. Ilmoittautuminen TAVOITEENA 100! 830141 Kurssimaksu 27,00 La 13.00-14.00 7.10.2017-2.12.2017, 6,65 t, 20.1.2018-10.2.2018, 5,32 t Enintään 100 opiskelijaa Tehokasta, nousujohteista lihaskuntoilua Suomen 100 -vuotisjuhlan kunniaksi. Kurssin päätteeksi tehdään helmikuussa mm. vatsarutistuksia, punnerruksia ja kyykkyjä sata toistoa ja/tai sekuntia. Kurssi sopii aikuisille, jotka nauttivat maitohaposta ja itsensä ylittämisestä. Lähtotasovaatimusta ei ole. Ilmoittautuminen VENYTYS JA RENTOUTUS ESIINTYJILLE 830142 Elämystalo Artteri/ Teatteri, Ratakatu 14 Miia Hiironen Kurssimaksu 48,00 Ma 12.00-12.45 11.9.2017-27.11.2017, 11 t, 8.1.2018-26.3.2018, 11 t Koko kehon lihasten huoltoon keskittyvä tunti, jossa käydään läpi erilaisia lämmittely, venytys- ja liikkuvuusharjoituksia jotka lämmittää kehoa sekä päätetään tunti koko kehon rentoutukseen. Lämmitellään kontakti-improlla ja muilla draamallisilla lämmittelyharjoituksilla. Ollaan avojaloin tai sukkasillaan. Oma alusta ja lämmintä vaatetta mukaan! Ilmoittautuminen DOGBIC -KURSSI KOIRAKOILLE Koiraurheilukeskus Sievä, Kalliontie 443, 85320 Sievi Kurssimaksu 30,00 Ti 19.30-20.30 3.10.2017-17.10.2017, 3,99 t 8301DOG DOGBIC on uusi, suomalainen laji. Tunnit kehittävät sekä koiran että ihmisen lihaskuntoa, koordinaatiota ja yhteistyötä. Ennen kaikkea Dogbic on HAUskaa! Tutustu lajiin: www.dogbic.com Kts. myös Sievin. Ilmoittautuminen KOTITALOUS KASVISKARUSELLI - LEIVONNAISIA KOTIPUUTARHAN RAAKA-AINEISTA 810201 Rahkolan koulun kotitalousluokka, Hakalahdenkatu 8 Kurssimaksu 13,00 To 17.30-20.30 28.9.2017-28.9.2017, 4 t Kurssin aikana opit valmistamaan maukkaita ja terveellisiä suolaisia sekä makeita leivonnaisia satokauden raaka-aineista (kasvikset, marjat, hedelmät). Kurssin aikana työskennellään pareittain tai ryhmässä. Maistelemme valmiita leivonnaisia teen/kahvin kera. Materiaalimaksu 8-10, varaa raha mukaan. Ilmoittautuminen KASVISKARUSELLI - RUOKAA KOTIPUUTARHAN RAAKA-AINEISTA 810202 Rahkolan koulun kotitalousluokka, Hakalahdenkatu 8 Kurssimaksu 13,00 To 17.30-20.30 5.10.2017-5.10.2017, 4 t Kurssin aikana opit valmistamaan maukkaita ja terveellisiä ruokia satokauden raaka-aineista (kasvikset, marjat, hedelmät). Kurssin aikana työskennellään pareittain tai ryhmässä. Lisäksi opit kattamaan ja koristelemaan noutopöydän teemaan sopivalla tavalla. Materiaalimaksu 10-12, varaa raha mukaan. Ilmoittautuminen KEKRIJUHLA - VANHAA JA UUTTA AIKAA YHDISTÄEN 810203 Rahkolan koulun kotitalousluokka, Hakalahdenkatu 8 Kurssimaksu 19,00 La 09.00-13.30 14.10.2017-14.10.2017, 6 t Kurssin aikana opit valmistamaan perinteisiä ja uuden ajan muokkaamia pyhäinpäivään sopivia ruokalajeja ja leivonnaisia. Kurssin aikana työskennellään pareittain tai ryhmässä. Materiaalimaksu 15, varaa raha mukaan. Ilmoittautuminen VEGEKARUSELLI - MAITTAVAA RUOKAA KASVISRUOKAILIJALLE 810204 Rahkolan koulun kotitalousluokka, Hakalahdenkatu 8 Kurssimaksu 16,00 To 17.00-20.45 19.10.2017-19.10.2017, 5 t Kurssin aikana tutustut vegaanisen ruokavalion koostamisen periaatteisiin. Opit muuttamaan "tavallisia ohjeita" vegaanille soveltuvaksi. Opit valmistamaan ruokia ja leivonnaisia vegetarismin periaatteita noudattaen. Kurssin aikana työskennellään pareittain tai ryhmässä. Materiaalimaksu 12-15, varaa raha mukaan. Ilmoittautuminen TÄYTEKAKKU ISÄLLE/ISOISÄLLE -KURSSI ALA-ASTEIKÄISILLE 810205 Rahkolan koulun kotitalousluokka, Hakalahdenkatu 8 Kurssimaksu 16,00 La 11.15-15.00 11.11.2017-11.11.2017, 5 t Tuo mukanasi 6 munan täytekakkupohja koristelua varten. Ota mukaasi keittiötyöskentelyyn soveltuva vaatetus (esim. lyhythihainen T-paita, esiliina/huivi/myssy hiusten suojaksi sekä sisäjalkineet). Varaa mukaasi valmiin kakun kuljettamiseen soveltuva astia. Materiaalimaksu 15, varaa raha mukaan. Ilmoittautuminen GLUTEENITON JUHLALEIVONTA 810206 Rahkolan koulun kotitalousluokka, Hakalahdenkatu 8 Kurssimaksu 13,00 To 17.30-20.30 16.11.2017-16.11.2017, 4 t MAA-, METSÄ JA PUUTARHATALOUS Kurssin aikana tutustut gluteenittoman leivonnan nikseihin. Opit valmistamaan gluteenittomia juhlaleivonnaisia hyödyntäen kaupasta saatavia gluteenittomia perusraaka-aineita. Opit muuttamaan "tavallisia leivontaohjeita" gluteenittomaan ruokavalioon soveltuvaksi. Kurssin aikana työskennellään pareittain. Maistelemme leivonnaisia teen/kahvin kera. Materiaalimaksu 12-15, varaa raha mukaan. Ilmoittautuminen alkaa SUOMI 100 RUOKAJUHLA - RUOKA- KALEVALAN TARINOIDEN POHJALTA 810207 Rahkolan koulun kotitalousluokka, Hakalahdenkatu 8 Kurssimaksu 22,00 La 09.00-14.15 25.11.2017-25.11.2017, 7 t Kurssin aikana tutustut suomalaisten kokoamiin ruokamuistoihin (ruokakalevala.fi) Ruokakalevala -sivustolla. Opit valmistamaan perinteisiä ruokalajeja ja leivonnaisia juhla-aterialle. Opit kattamaan ja koristelemaan istuma- ja noutopöydän SUOMI 100 -teeman mukaisesti. Jos haluat, että valmistamme jonkin Sinulle tärkeän ruokalajin tai leivonnaisen: Ota yhteyttä opiston toimistoon kahta (2) viikkoa ennen n alkua. Materiaalimaksu 15, varaa raha mukaan. Ilmoittautuminen HEI ME KOKATAAN! 810208 Toimintakeskus Kipinä, Suopellontie 6 Eija-Liisa Pokki Kurssimaksu 29,00 To 17.00-18.30 21.9.2017-2.11.2017, 12 t Hei me kokataan - on erityisryhmien kokkaus. Kurssilla valmistetaan terveellistä arkiruokaa, leivotaan ja opetellaan keittiötyön perusasioita. Tunneilla tutustutaan ruoka-aineisiin sekä ruuan valmistukseen liittyviin asioihin. Lopuksi herkutellaan yhdessä. Otathan mukaasi essun, päähineen ja sisäkengät. Ilmoittautuminen SIENIRETKI 719807 Tuomo Vähäsarja Kurssimaksu 29,00 Ke 16.30-19.45, to 16.30-19.45 6.9.2017-7.9.2017, 8 t Kurssilla opetellaan tunnistamaan parhaimmat ruokasienemme ja niiden kasvupaikat, sienten säilöntää sekä sienten hyödyntämistä ruoanlaitossa. Olemme ensimmäisen illan luokassa, jolloin ota mukaan muistiinpanovälineet sekä sienikirjasi. Toisena iltana menemme suoraan metsään, jolloin tarvitset ulkoiluvarusteet, sieniveitsen, sienikirjan ja -korin sekä sateen sattuessa myös sadevarusteet. Mahdollisimman usean toivotaan tulevan toisena iltana omalla autolla, jotta kaikille järjestyisi kyyti sienimetsään. Ilmoittautuminen YLIVIESKAN SIVUKYLÄT LÖYTTY LAVIS 8301155 Löytyn kylätalo, Löytyntie 347 Maria Rautionaho Kurssimaksu 60,00 Ti 19.00-20.00 19.9.2017-28.11.2017, 13,3 t, 9.1.2018-20.3.2018, 13,3 t Enintään 50 opiskelijaa Tule mukaan hauskaan, hikiseen ja helppoon lavatanssijumppaan. LAVIsta tanssitaan yksin, joten ei pelkoa, että varpaasi tulevat tallotuiksi. Tunti koostuu vaihdellen seuraavista tanssilajeista: Valssi, humppa, jenkka, polkka, tango, rock, jive, foxi, masurkka, fusku, salsa, cha cha, rumba ja samba. Kurssi soveltuu jokaiselle (niin naisille kuin miehille), joka tykkää vanhasta tanssimusiikista.. Ilmoittautuminen AIKUISTEN KUNTOJUMPPA 830129 Löytyn kylätalo, Löytyntie 347 Kurssimaksu 16,00 / Poletti Ma 17.15-18.00 2.10.2017-4.12.2017, 7 t Monipuolista kuntoilua. Poletti käy maksuvälineeksi. Ilmoittautuminen NIEMELÄNKYLÄ KAHVAKUULA A 8301153A Niemelän koulu, Niemelänkyläntie 353 Kaisu Huttunen-Repo Ma 19.40-20.25 18.9.2017-27.11.2017, 10 t Edetään ryhmän mukaan. Ensimmäiset 5 kertaa ulkona, loput 5 kertaa sisällä. Ota oma kahvakuula mukaan. Ilmoittautuminen KUNTOJUMPPA A 8301157A Niemelän koulu, Niemelänkyläntie 353 Kaisu Huttunen-Repo Ma 18.50-19.35 18.9.2017-27.11.2017, 10 t Kuntojumppaa: lihaskuntoa ja liikkuvuutta koko keholle, ei vaikeita askelsarjoja. Toiveita otetaan huomioon. Ota sisäliikuntavarusteet ja jumppamatto mukaan. Ilmoittautuminen OJAKYLÄ PIANONSOITTO OJAKYLÄ 110154 Ojakylän koulu, Perkkiöntie 50 Ma 14.45-16.15 25.9.2017-27.11.2017, 18 t, 8.1.2018-16.4.2018, 26 t Enintään 9 opiskelijaa Etusija viime vuoden laisilla. Ilmoittautuminen KÄSITYÖKURSSI OJAKYLÄ 1104T17 Ojakylän koulu, Perkkiöntie 50 Anna-Liisa Ojala Kurssimaksu 82,00 Ma 15.00-17.30 18.9.2017-27.11.2017, 30 t, 8.1.2018-9.4.2018, 36 t Valmista erilaisia tekstiilikäsitöitä ja opi uusia menetelmiä. Voit valita toiveidesi mukaisen työn. Ilmoittautuminen KUNTOJUMPPA A 8301158A Ojakylän koulu, liikuntasali, Perkkiöntie 50 Kaisu Huttunen-Repo Ma 17.45-18.30 18.9.2017-27.11.2017, 10 t Kuntojumppaa: lihaskuntoa ja liikkuvuutta koko keholle, ei vaikeita askelsarjoja. Toiveita otetaan huomioon. Ota sisäliikuntavarusteet ja jumppamatto mukaan. Ilmoittautuminen PYLVÄS KUDOMME PYLVÄÄN KYLÄTALOLLA 1104T11 Pylvään kylätalo, Lentokentäntie 327 Opettaja avoin Kurssimaksu 114,00 (erä 1/2 57,00, erä 2/2 57,00 ) Ti 13.00-16.15 19.9.2017-5.12.2017, 44 t, 9.1.2018-3.4.2018, 48 t Kudo kodin tekstiilejä ja valmista omaan käyttöön tai lahjaksi soveltuvia kudonnaisia. Suunnittelemme loimet ja ideoimme valmistettavia tuotteita yhdessä. Opit loimen kangaspuihin rakentamisen työvaiheita, työn suunnittelua yhteisloimeen ja kankaan kudonnan taitoja. Ilmoittautuminen PYLVÄS(KIN) TANSSII 8301162 Pylvään kylätalo, Lentokentäntie 327 Mirja Haanpää Kurssimaksu 34,00 To 14.00-15.00 21.9.2017-16.11.2017, 10,64 t Senioritanssi on ikääntyville suunniteltu iloinen, reipas, seurallinen, muistia ja tasapainoa ylläpitävä liikuntamuoto, jossa musiikilla on tärkeä osuus. Ota mukaan tavallinen sisäasu ja mukavat kengät. Kurssi soveltuu niin naisille kuin miehillekin, paria ei tarvitse olla mukana. Ilmoittautuminen AIKUISTEN KUNTOJUMPPA 830126 Pylvään kylätalo, Lentokentäntie 327 Kurssimaksu 16,00 / Poletti Ma 18.30-19.15 2.10.2017-4.12.2017, 7 t Enintään 25 opiskelijaa Monipuolista liikuntaa. Ilmoittautuminen RAUDASKYLÄ YKSINLAULUKURSSI PAVAROTTI YLIVIESKA 110108 Raudaskylän kr opisto, Opistontie 4 Olena Mikhailova Kurssimaksu 97,00 Ke 18.15-21.15 20.9.2017-29.11.2017, 40 t Enintään 6 opiskelijaa Klassisen ja kevyen yksinlaulamisen henkilökohtaista opetusta 30min/ henkilö. Etusija uusilla oppilailla. Huom! Kausikortti ei käy. Ilmoittautuminen BÄNDIKURSSI RAUDASKYLÄ/ALKEET 110127 Raudaskosken koulu musiikkilk, Raudaskoskentie 7 Mikko Koivu Kurssimaksu 26,00 Ma 17.15-18.00 25.9.2017-11.12.2017, 10 t, 8.1.2018-19.3.2018, 10 t Opit alkeita kitarasta, rummusta, bassosta, laulusta ja syntikasta. Etusija Raudaskosken koulun 3. ja 4.lk oppilailla. Ilmoittautuminen alkaa 4.9.2017 12:00:00. (Kurssit jatkuvat seuraavalla sivulla)

12 YLIVIESKAN YLIVIESKAN SIVUKYLÄT BÄNDIKURSSI RAUDASKYLÄ/JATKO 110128 Raudaskosken koulu musiikkilk, Raudaskoskentie 7 Mikko Koivu Kurssimaksu 26,00 Ma 18.00-18.45 25.9.2017-11.12.2017, 10 t, 8.1.2018-19.3.2018, 10 t Jatkamme opiskelua bändisoitosta. Etusija Raudaskosken koulun 5. ja 6.lk oppilailla. Ilmoittautuminen BÄNDIKURSSI NAISILLE 110124 Raudaskosken koulu musiikkilk, Raudaskoskentie 7 Mikko Koivu Ma 18.45-19.30 25.9.2017-11.12.2017, 10 t, 8.1.2018-19.3.2018, 10 t Naisille suunnatulla lla opit bändisoittimien taidot kitarasta, bassosta, rummuista, laulusta ja syntikasta. Esiintyvä ryhmä. Ilmoittautuminen PIANONSOITTO RAUDASKYLÄ 110158 Raudaskosken koulu, Raudaskoskentie 7 Adrienn Fodor To 13.30-15.45 14.9.2017-30.11.2017, 33 t, 11.1.2018-5.4.2018, 33 t Opit nuotit ja rytmit. Myös aloittajat ovat tervetulleita. Etusija viime vuoden laisilla ja Raudaskylän koulun oppilailla. Ilmoittautuminen LATTARIMIX 8301128 Raudaskosken koulu, liikuntasali, Raudaskoskentie 7 Eija-Liisa Pokki Kurssimaksu 12,00 Ma 19.45-20.15 9.10.2017-4.12.2017, 4,69 t Lattari mix -lla liikut iloisesti latinomusiikin tahtiin. Tunnilla teemme lyhyitä, helppoja askelsarjoja. Sarjoja toistetaan ja kerrataan niin, että varmasti pääset nauttimaan lattarimusiikin tahdeista. Lattari mix -tunnilla koko keho liikkuu ja kunto kohoaa rytmien tahdissa. Lattari mix on tarkoitettu lähinnä aloittelijoille ja sopii hyvin myös ylipainoisille. Ilmoittautuminen KEHONHUOLTO 8301129 Raudaskosken koulu, liikuntasali, Raudaskoskentie 7 Erja Kössi Kurssimaksu 38,00 Ti 19.30-20.15 10.10.2017-5.12.2017, 7 t, 9.1.2018-20.3.2018, 10 t Rauhallinen kehonhuoltotunti, teemme kehoa avaavia liikkeitä. Kurssi alkaa salin valmistuttua. Ilmoittautuminen SORVISTO KÄSITYÖT JA KUDONTA, SORVISTO 1104T14 Sorviston ent. koulu, Savontie 907 Kurssimaksu 79,00 Ti 18.30-21.00 19.9.2017-28.11.2017, 30 t, 9.1.2018-27.3.2018, 33 t Enintään 25 opiskelijaa Kudo kangaspuilla käyttö- ja sisustustekstiilejä ja tee käsitöitä eri tekniikoin neuloen, virkaten tai helmityönä. Opit uusia käsityömenetelmiä toiveiden ja tarpeiden mukaan. Ilmoittautuminen TONTTUKURSSI 2 KURSSIT 1104T23 Sorviston ent. koulu, Savontie 907 Ke 18.00-21.00 1.11.2017-29.11.2017, 20 t Tule valmistamaan erikokoisia tonttuja sukkahousuista ja kankaista ompelemalla, sekä rungon tueksi tulevaa rautalankaa muotoilemalla. Jokaisella tontulla on ilmeikkäät kasvot ja liikkuva vartalo. Ilmoittautuminen Ylivieskan seudun kansalaisopisto TUOMELA AIKUISTEN JUMPPA 830134 Tuomelan kylätalo, Rajaniementie 130 Eija-Liisa Pokki Kurssimaksu 45,00 / Poletti Ke 19.15-20.00 20.9.2017-29.11.2017, 10 t, 10.1.2018-21.3.2018, 10 t Monipuolista liikuntaa. Ilmoittautuminen VÄHÄKANGAS PIANONSOITTO VÄHÄKANGAS 110162 Vähäkankaan koulu, Vähäkankaantie 624 Minna-Liisa Saastamoinen Ke 14.45-16.15 13.9.2017-15.11.2017, 18 t, 10.1.2018-11.4.2018, 26 t Enintään 9 opiskelijaa Etusija viime vuoden laisilla ja Vähäkankaan koulun oppilailla. Ilmoittautuminen NAISTEN JA MIESTEN KUNTOJUMPPA 8301125 Vähäkankaan koulu, Vähäkankaantie 624 Hanna-Mari Viitamaa Kurssimaksu 45,00 / Poletti Ti 19.45-20.30 19.9.2017-28.11.2017, 10 t, 9.1.2018-20.3.2018, 10 t Monipuolista liikuntaa koko keholle. Ilmoittautuminen alkaa 4.9.2017 12:00:00. ALAVIESKAN KURSSIT TAIDEKOULU ARTTERI Lasten ja nuorten taidekoulu Kuvataiteen ja käsityön perusopetuksessa noudatetaan lakia taiteen perusopetuksesta. Opetus on tavoitteellista ja tasolta toiselle etenevää Opetushallituksen laatimaan yleisen oppimäärän opetussuunnitelmaan pohjautuvaa opetusta, joka kestää kuusi (6) vuotta kokonaistuntimäärän ollessa 500 tuntia. Oppilaalle, joka on säännöllisesti osallistunut opetukseen (vähintään 75 % tunneista) annetaan todistus. Opetuksen tavoitteena on luoda perustaa oppilaan emotionaaliselle, esteettiselle ja eettiselle kasvulle sekä antaa edellytyksiä elinikäiseen taiteen harrastamiseen. Taiteen opiskelun tarkoituksena on avata oppilaille uusia mahdollisuuksia ymmärtää taidetta, kulttuuria ja niiden sisältämiä merkityksiä sekä MUU KOULUTUS kehittää oppilaiden ajattelemisen taitoja ja luovuutta elämän eri osa-alueilla. Yleisen oppimäärän opetuksen tehtävänä on kehittää sellaisia tietoja ja taitoja, joita oppilas tarvitsee elämän eri aloilla ja jotka antavat hänelle valmiuksia hakeutua myöhempiin jatko-opintoihin. KÄSITYÖN opiskelun myötä oppilas oppii ilmaisemaan itseään käsityön osa-alueilla, joita ovat esinesuunnittelu ja esineiden valmistus, tekstiilin ja vaatetuksen suunnittelu ja valmistus sekä ympäristön suunnittelu ja rakentaminen. Opetuksen lähtökohtana ovat oppilaan omakohtaiset kokemukset, käsillä työskentely, tuotteiden valmistus ja ilmaisu. Opetuksessa käsityö ilmenee ilmaisuna, tekoina, taitoina, tuotteina ja teoksina. KAUSIKORTTI SENIORIKAUSIKORTTI /NETTI 00001 Kurssimaksu 140,00 (erä 1/2 70,00, erä 2/2 70,00 ) Enintään 70 opiskelijaa 140 euron hintaisia seniorikausikortteja (63 v täyttäneille tai eläkkeellä oleville, jotka eivät ole ansiotyössä) on jaossa netitse yhteensä 70 kpl. Ilmoittautuminen alkaa 4.9.2017 12:00:00 SENIORIKAUSIKORTTI /PUHELIN 00002 Kurssimaksu 140,00 (erä 1/2 70,00, erä 2/2 70,00 ) Enintään 28 opiskelijaa 140 euron hintaisia seniorikausikortteja (63 v täyttäneille tai eläkkeellä oleville, jotka eivät ole ansiotyössä) on jaossa puhelimitse yhteensä 28 kpl. Ilmoittautuminen alkaa 4.9.2017 12:00:00 TYÖTTÖMÄN KAUSIKORTTI /NETTI 00003 Kurssimaksu 60,00 (erä 1/2 30,00, erä 2/2 30,00 ) Enintään 35 opiskelijaa 35 työttömien kausikorttia on jaossa Ylivieskan, Alavieskan ja Sievin työttömille netin kautta. Työttömien kausikortti oikeuttaa opiskelemaan myös yli 170 hintaisilla kursseilla. Työttömyys täytyy käydä todentamassa opiston kansliassa Valtakatu 4, 3 krs, 84100 Ylivieska. Kanslia on avoinna ma-pe klo 12.00-16.00. Ilmoittautuminen TYÖTTÖMÄN KAUSIKORTTI /PUHELIN 00004 Kurssimaksu 60,00 (erä 1/2 30,00, erä 2/2 30,00 ) 15 työttömien kausikorttia on jaossa Ylivieskan, Alavieskan ja Sievin työttömille puhelimitse. Työttömien kausikortti oikeuttaa opiskelemaan myös yli 170 hintaisilla kursseilla. Työttömyys täytyy käydä todentamassa opiston kansliassa Valtakatu 4, 3 krs, 84100 Ylivieska. Kanslia on avoinna ma-pe klo 12.00-16.00. Ilmoittautuminen TITAANIT, LASTEN 110300A KUVATAITEEN PERUSOPETUS II 7-10 vuotiaille (+ 10 t etätehtäviä) Raija Ekman Kurssimaksu 101,00 (erä 1/2 50,50, erä 2/2 50,50 ) Ti 15.00-16.30 22.8.2017-28.11.2017, 28 t, 9.1.2018-8.5.2018, 32 t Ryhmä on tarkoitettu viime vuonna aloittaneille. Ryhmään voidaan ottaa muutamia uusia opiskelijoita. Kurssimaksu 101 euroa sisältää tarvittavan oppimateriaalin. Tiedustelut puh. 044-4294 321 klo 12-16. Ei netti-ilmoittautumista. KAUSIKORTTI 000KK Enintään 200 opiskelijaa Mikäli osallistut useille kursseille, suosittelemme lunastamaan 170 euron hintaisen kausikortin. Kausikortti on voimassa Ylivieskan, Alavieskan ja Sievin kursseilla toukokuun 2018 loppuun saakka. Kausikortti oikeuttaa opiskelemaan koko lukuvuoden oppiaineiden lukumäärästä riippumatta. Maksettuja maksuja EI VAIHDETA kausikorttiin. Kausikortti ei koske taiteen perusopetusta eikä 170 tai enemmän maksavia kursseja. Opinto-oppaassa on mainittu t, joihin kausikortti ei käy. Ilmoittautuminen TERVEYS ILOA, OLOA, ELOA! Eeva Hannula Kurssimaksu 26,00 Ke 18.00-19.00 20.9.2017-8.11.2017, 7,98 t 830201A Iloa, oloa, eloa! Tämä on Sinulle, joka haluat löytää omat voimavarasi ja voida hyvin. Tunneilla opetellaan olemaan läsnä, nauretaan, iloitellaan ja irrotellaan, rentoudutaan ja rauhoitutaan. Lisäksi opetellaan itsehoitoa. Menetelminä käytetään mindfulnessia, naurujoogaa, itseilmaisu- ja mielikuvaharjoituksia sekä rentoutumista. Ota mukaan jumppapatja, rento vaatetus ja vesipullo. Tervetuloa pitämään hyvää huolta itsestäsi. Ilmoittautuminen AIVINAT, LASTEN KÄSITYÖN 1104T99ATP TAITEEN PERUSOPETUS I uudet ilmoittautumiset Marika Kääntä ja Sami Pylväs Kurssimaksu 101,00 Huom! Alkamisaika muuttunut! Ti 18.00-19.30 Enintään 100 opiskelijaa OPPILAAT VALITAAN RYHMÄÄN ARPOMALLA. ARVONNAN TULOS ILMOI- TETAAN TEKSTIVIESTILLÄ. Voit tällä lla ilmoittautua jonottamaan ti 5.9.2017 klo 18.00-19.30 alkavaan lasten käsityön taiteen perusopetukseen. Käsityön taiteen perusopetus on pitkäjänteistä, taitojen mukaan etenevää ja luo pohjaa lapsen emotionaaliselle, esteettiselle ja eettiselle kehitykselle. Tämä ryhmä on tarkoitettu 7-10 vuotiaille. Valtakunnalliseen yleisen oppimäärän mukaiseen opetussuunnitelmaan perustuva koulutus kestää kuusi vuotta, yhteensä 500 h ja sisältää 10 eri opintokokonaisuutta. Kaikki opintokokonaisuudet suoritettuaan oppilas saa päättötodistuksen (vähintään 75 % kokonaistuntimäärästä tulee olla ollut läsnä ja kaikki osat suoritettuna). Kuuden vuoden opinnoissa lapsi oppii monia käsin tekemisen menetelmiä, tuotteen suunnittelun ja valmistusprosessien perusteita sekä tutustuu tekstiili-, esine- ja ympäristökulttuuriin. Kurssimaksu sisältää myös tarvittavan oppimateriaalin. Ilmoittautuminen alkaa 31.5.2017 12:00:00 MUSIIKKI MIESKUORO 110102A Lukion musiikkiluokka / Rahkolan koulu, Hakalahdenkatu 8 Olena Mikhailova Kurssimaksu 45,00 Ti 18.30-20.45 12.9.2017-28.11.2017, 33 t, 9.1.2018-24.4.2018, 45 t Enintään 35 opiskelijaa Hyvät miehet, tässä on teille mukava harrastus, tulkaa mukaan laulamaan! Huom! opetuspaikka on Ylivieskan lukio. Esiintyvä ryhmä. Ilmoittautuminen HOPEINEN KUU, VIIHDELAULURYHMÄ VARTTUNEILLE 110105A Alavieskan yhtenäiskoulu, musiikkilk, Koulutie 9 Taimo Löf Pe 17.00-18.30 22.9.2017-1.12.2017, 20 t, 12.1.2018-13.4.2018, 24 t Iloista laulua harmonikan säestyksellä. Esiintyvä ryhmä. Ilmoittautuminen ISKELMÄLAULUKURSSI 110106A Alavieskan yhtenäiskoulu, musiikkilk, Koulutie 9 Kirsi Koivisto Kurssimaksu 104,00 La 10.00-14.30, su 10.00-14.30 16.9.2017-15.10.2017, 24 t Enintään 6 opiskelijaa Laulunopetusta henkilökohtaisesti räätälöitynä. Oppitunnin pituus 45 min/oppilas/opetuskerta. Huom! Kausikortti ei käy! Tuntiajat sovitaan erikseen. Ilmoittautuminen

Ylivieskan seudun kansalaisopisto ALAVIESKAN KURSSIT 13 MUSIIKKI KARAOKEKURSSI ALAVIESKA 110109A Alavieskan yhtenäiskoulu, musiikkilk, Koulutie 9 Heikki Vapola Kurssimaksu 62,00 Ma 18.00-21.00 11.9.2017-27.11.2017, 24 t Enintään 11 opiskelijaa Kurssilla opit mikrofonin käyttöä, karaokelaulamista ja esiintymistä. Kurssimaksun lisäksi laitevuokra 15 e/hlö. Kokoontuu: ma 11.9., 25.9., 9.10., 30.10., 13.11. ja 27.11.2017. Ilmoittautuminen LAULUILLAT Alavieskan yhtenäiskoulun Elektroniikkaluokka, Koulutie 9 Mikko Koivu Kurssimaksu 21,00 Ti 19.00-20.30 26.9.2017-31.10.2017, 8 t 110110A Ti 26.9. laulamme 50-luvun lauluja, ti 10.10. 60-luvun lauluja, ti 17.10. 70-luvun lauluja ja ti 31.10. 80-luvun lauluja. Tule mukaan fiilistelemään! Ilmoittautuminen HUILUNSOITTO 110117A Alavieskan yhtenäiskoulun Elektroniikkaluokka, Koulutie 9 Saila Takkunen Kurssimaksu 75,00 Pe 16.45-19.00 22.9.2017-1.12.2017, 30 t, 12.1.2018-20.4.2018, 39 t Opit huilun käsittelyä, nuotit, rytmit. Kurssilla yksilöllisen opetuksen lisäksi myös yhteismusisointia. Kaiken ikäisille, aloittelijoista jo kokeneempiin soittajiin. Oma soitin mukaan. Etusija viime vuoden laisilla. Ilmoittautuminen KITARANSOITON ALKEET ALAVIESKA 110120A Pekka Peltola Kurssimaksu 35,00 Ma 19.00-19.45 18.9.2017-27.11.2017, 10 t, 8.1.2018-19.3.2018, 10 t Aloitteleville ja vähän soittaneille kitaransoiton harrastajille. Ilmoittautuminen AIKUISTEN PIANONSOITTO JA VAPAASÄESTYS 110126A Alavieskan yhtenäiskoulun Elektroniikkaluokka, Koulutie 9 Adrienn Fodor Kurssimaksu 62,00 Pe 09.30-11.45 15.9.2017-1.12.2017, 33 t, 12.1.2018-27.4.2018, 42 t Enintään 7 opiskelijaa Opit nuotit ja rytmit. Tarpeen mukaan vapaansäestyksen perusteet. Etusija viime vuoden laisilla. Kaikenikäiset uudet soittajat ovat tervetulleita! Ilmoittautuminen PIANONSOITTO LAPSILLE JA NUORILLE 110128A Alavieskan yhtenäiskoulun Elektroniikkaluokka, Koulutie 9 Adrienn Fodor Kurssimaksu 57,00 Pe 11.45-14.00 15.9.2017-1.12.2017, 33 t 12.1.2018-27.4.2018, 42 t Enintään 13 opiskelijaa Opit nuotit ja rytmit, tarpeen mukaan vapaansäestyksen perusteet. Etusija viime vuoden laisilla. Uudet soittajat ovat tervetulleita. Ilmoittautuminen VIULUNSOITTO AMATIT 110135A Tuomo Hirvi Kurssimaksu 69,00 Ke 18.30-20.00 20.9.2017-29.11.2017, 20 t, 10.1.2018-25.4.2018, 30 t Enintään 7 opiskelijaa Suosittu viulunsoittopiiri sekä vasta-alkajille että jatkaville. Etusija viime vuoden laisilla. Ilmoittautuminen Ilmoittautuminen useimmille kursseille alkaa 4.9.2017. Tule mukaan! www.opistopalvelut.fi/ylivieska KIELET ENGLANNIN KIELEN JATKOKURSSI VII 120309A ma 18.50-20.20 Kurssilla syvennät englannin kielen taitojasi, opit lisää kielioppia ja kertaat jo opittua. Harjoittelemme suullista kielenkäyttöä ja tutustumme myös amerikanenglannin erityispiirteisiin. Aihepiirejä ovat mm. ongelmatilanteet matkailussa, omasta kulttuurista kertominen sekä arjen asioiden hoitaminen. Kertauksen jälkeen jatketaan kpl:sta 8. Oppikirja: English for You, too! Book 4, jonka jälkeen aloitamme English at Work@ Leisure oppikirjasta. Huom! Uudet oppilaat, kopioimme teille edellisen kirjan viimeisen kappaleen. Ilmoittautuminen ENGLANNIN ALKEIDEN JATKO 120310A Ma 17.10-18.40 Kerrataan kevätkaudella opittua ja etenemme hitaasti. Pääset tutustumaan kielen oppimiseen ilman paineita ja opit kielen ääntämistä, perussanastoa ja -rakenteita. Mikäli englannin alkeet kiinnostaa, tervetuloa mukavaan ryhmäämme! Oppikirja: English for You, too! Starter. Kertauksen jälkeen jatketaan kpl:sta 3/4. Ilmoittautuminen TIETOTEKNIIKKA TIETOTEKNIIKAN PERUSKURSSI DIGIKUVAUS TUTUMMAKSI Vilho Kallio Kurssimaksu 24,00 Ma 18.00-19.30 25.9.2017-16.10.2017, 8 t 110306A Tutustumme järjestelmäkameran mahdollisuuksiin opiskelemalla kameran erilaisia asetuksia ja niiden vaikutuksia kuvaustuloksiin. Käymme läpi erilaisia kuvaustilanteita ja niissä huomioonotettavia seikkoja. Sivuamme myös digikuvaukseen olennaisesti kuuluvan kuvankäsittelyn perusasioita, joita voidaan tehdä erilaisilla kuvankäsittelyohjelmilla. Ilmoittautuminen SAVET JA SIVELTIMET - KUVATAIDEKURSSI 110308A Tellervo Junkala Kurssimaksu 45,00 To 17.00-19.15 21.9.2017-30.11.2017, 30 t 340105A Tuomo Vähäsarja Kurssimaksu 77,00 Ke 17.00-19.15 20.9.2017-29.11.2017, 30 t Kurssi on tarkoitettu aloittelijoille, joilla on vähän tai ei ollenkaan tietokoneen käyttökokemusta. Peruslta saat valmiudet itsenäiseen tietokoneen käyttöön. Opetusaiheina ovat mm. tietokoneen käytön perusteet ja tiedonhallinta, tietoturva, eri ohjelmistojen käyttö, internet, sosiaalinen media ja sähköposti. Kurssilla on mahdollisuus käyttää omaa sylimikroa. Ilmoittautuminen ESITTÄVÄ TAIDE JA KIRJALLISUUS NÄYTTÄMÖTAITEET NUORTEN TEATTERIRYHMÄ Ramppi 110208A Alavieskan yhtenäiskoulun ruokala, Koulutie 9 Matti Juntunen Ke 17.30-20.00 20.9.2017-29.11.2017, 30 t, 10.1.2018-18.4.2018, 45 t Ryhmä on suunnattu teatterista ja näyttelemisestä kiinnostuneille nuorille 12 -vuotiaasta ylöspäin. Kurssilla harjoitellaan mm. näyttelemisen perusteita, äänenkäyttöä ja improvisaatiota. Esiintyvä ryhmä, mahdollisuuksien mukaan toteutetaan näytelmä keväällä 2018. Kevään aikataulu täsmentyy syyslukukauden aikana. Ilmoittautuminen KULTTUURI, KIRJALLISUUS LUOVA KIRJOITTAMINEN 130215 Alavieskan kirjasto, Pokelantie 3 Miia Hiironen Kurssimaksu 24,00 Pe 18.00-20.30, la 10.00-13.30 29.9.2017-18.11.2017, 10 t Kiinnostaako luova kirjoittaminen? Onko sinulla tarina jonka haluaisit saada paperille tai kirjoitatko runoja pöytälaatikkoon? Haluaisitko oppia uusia tapoja ilmaista itseäsi sanataiteen avulla? Tule mukaan kirjoittajaryhmään! Kurssilla tehdään erilaisia kirjoitusharjoituksia, ihastutaan sanoihin ja etsitään omaa tapaa kirjoittaa! Kurssilla tarkastellaan myös kirjoittajien omia valmiita tekstejä ja opetellaan vastaanottamaan ja antamaan niistä palautetta. Kokoontumiskertojen välillä kirjoitustehtäviä. Mukaan ovat tervetulleita kaikki, jotka haluavat kehittyä kirjoittajina tai tutustua sanataiteen maailmaan. Aikaisempaa kirjoitusharrastusta ei tarvitse olla. Kurssi kokoontuu pe 29.9, pe 6.10, pe 10.11 ja la 18.11 Ilmoittautuminen KUVATAITEET Voit tulla lle piirtämään, maalaamaan tai kokeilemaan keramiikan ja taidegrafiikan tekemistä. Ilmoittautuminen MUOTOILU JA KÄDEN TAIDOT PUUTYÖ JA ENTISÖINTI 110434A Alavieskan yhtenäiskoulun PUUTYÖLUOKKA, Koulutie 9 Toni Väyrynen Kurssimaksu 110,00 (erä 1/2 55,00, erä 2/2 55,00 ) Ma 18.00-21.15 18.9.2017-27.11.2017, 40 t, 8.1.2018-26.3.2018, 44 t Kurssilla voit tehdä erilaisia entisöinti- ja puutöitä (esim. huonekalut, koriste-, harraste- / käyttöesineet, työkalut). Soveltuu hyvin myös vasta-alkajille, naisille ja jokaiselle puutöistä kiinnostuneelle. Ilmoittautuminen KIRJO KANKAAT JA NYPLÄÄ PITSIT 1104T01A Alavieskan kirjasto, Pokelantie 3 Raija-Leena Leppikangas Kurssimaksu 85,00 Ke 09.30-12.45 20.9.2017-15.11.2017, 32 t, 10.1.2018-14.3.2018, 36 t Opi nypläyksen ja kirjonnan alkeita tai laajenna jo osaamaasi taitoa. Luvassa mielenkiintoinen nyplätyn pitsin ja kirjonnan maailma. Voit valmistaa koriste- ja käyttötekstiilejä omaa tahtiasi ja valita mieleisesi menetelmän. Ilmoittautuminen RINTALIIVIT MITTOJEN MUKAAN Sisko Mustaparta Kurssimaksu 47,00 Ma 17.45-20.00 Pe 17.00-20.45 La 09.00-16.15 30.10.2017-11.11.2017, 17 t 1104T05A Ompele itsellesi rintaliivit ihan omien mittojesi mukaan, omalla ompelukoneellasi. Opit liivien istuvuuteen vaikuttavat tekijät ja valmistustekniikan. Ilmoittautuminen MUOTOILU JA KÄDEN TAIDOT OMPELUKONEEN JA/TAI SAUMURIN HUOLTOKURSSI TANSSI JA LIIKUNTA TANSSI LASTENTANSSIA 6-8 vuotiaille Alavieskasali, Koulutie 9 Marjo Oja Kurssimaksu 50,00 Ke 18.00-18.45 20.9.2017-29.11.2017, 10 t, 10.1.2018-21.3.2018, 10 t 110501A Kurssilla harjoittelemme nykytanssin tekniikkaa, pieniä tansseja sekä luovaa tanssia lastentanssin keinoin. Ilmoittautuminen LASTENTANSSIA 8-10 vuotiaille Alavieskasali, Koulutie 9 Marjo Oja Kurssimaksu 67,00 Ke 17.00-18.00 20.9.2017-29.11.2017, 13,3 t, 10.1.2018-21.3.2018, 13,3 t 110502A Kurssilla harjoittelemme nykytanssin tekniikkaa, pieniä tansseja sekä sekä teemme luovan tanssin harjoituksia. Ilmoittautuminen alkaa 4.9.2017 12:00:00. LIIKUNTA KERTAMAKSUPOLETTI 5 POLETTIMERKITYIL- LE RYHMÄLIIKUNTATUNNEILLE. Opiston toimistosta voit käydä ostamassa kertamaksupoletteja, jotka opettaja kerää tunnin alussa. Poletit ovat voimassa syys- ja kevätlukukauden, eikä niitä lunasteta takaisin. Poletteja voit ostaa myös lahjaksi. Opiston toimisto on avoinna ma-pe klo 12.00-16.00 Valtakatu 4, 3krs. Ylivieska. JOOGA 830101A Alavieskasali, Koulutie 9 Tuija Jutila Kurssimaksu 83,00 / Poletti Ti 18.00-19.30 19.9.2017-28.11.2017, 20 t, 9.1.2018-27.3.2018, 22 t Teemme helppoja, lempeitä ja venytteleviä hathajooga liikkeitä eli asanoita omaa hengitystä ja kehoa kuunnellen. Harjoitukset sisältävät hyviä liikkeitä niska-hartiaseudun- sekä selkäongelmista kärsiville. Jooga tekee myös hyvää suorituspaineisessa/stressaavassa elämäntilanteessa, katkaisten jatkuvan, toistuvan kiireen, kun keho, hengitys, mieli löytävät luonnollisen tasapainon. Kurssi sopii alkeita opiskelevalle ja niille, jotka eivät ole aikaisemmin joogaa harrastaneet. Ota mukaan oma alusta, riittävästi lämmintä vaatetta ja rento vaatetus. Ilmoittautuminen alkaa PÄIVÄJOOGA 1104T06A Veijo Isokääntä Kurssimaksu 25,00 La 10.00-14.00 21.10.2017-21.10.2017, 5 t Enintään 17 opiskelijaa Opi ompelukoneesi tai saumurisi huoltamisen perusteet ja saat toimivia vinkkejä esim. ompelukoneen neuloista, langoista ja osista. Ota mukaasi huollettava kone, varustelaatikko ja käyttöohje. Ilmoittautuminen alkaa KAHVIPUSSIT TUOTTEIKSI 1104T08A Jaana Lapintaival Kurssimaksu 38,00 Joka toinen viikko ke 18.00-21.15 20.9.2017-29.11.2017, 24 t Opi valmistamaan erilaisilla tekniikoilla laukkuja, koriste-esineitä ja rasioita kahvipusseista. Ilmoittautuminen TÖLKKIKLIPSUISTA VIRKKAAMAAN 1104T09A Kurssimaksu 26,00 To 18.00-21.00 9.11.2017-30.11.2017, 16 t Virkkaa tölkkiklipsuista koruja ja laukkuja erilaisin tekniikoin. Aloita jo nyt klipsujen kerääminen. Koruun käytetään 12-25 klipsua ja laukkuun satoja, mallista riippuen. Ilmoittautuminen LANKATAIDE 1104T10A Marika Kääntä Kurssimaksu 21,00 Pe 18.00-20.15 La 10.00-15.00 13.10.2017-14.10.2017, 9 t Enintään 17 opiskelijaa Valmista kotisi kaunistukseksi lankateos. Naulaat tukevalle pohjalle naulat ja pingotat niihin lankaa kuvioksi. Ilmoittautuminen 830102A Alavieskan Viri, Pääskyntie 1 Tuija Jutila Kurssimaksu 83,00 / Poletti To 13.00-14.30 14.9.2017-23.11.2017, 20 t, 11.1.2018-5.4.2018, 22 t Teemme helppoja, lempeitä ja venytteleviä hathajooga liikkeitä eli asanoita omaa hengitystä ja kehoa kuunnellen. Teemme niska-hartiaseudun ja selkäongelmista kärsiville hyviä, monipuolisia liikkeitä ja harjoittelemme myös tasapainoa. Pyrimme näin löytämään kehon, hengityksen ja mielen luonnollisen tasapainon. Kehon rajoitteita kuunnellen voit tehdä liikkeitä myös tuolilla istuen. Joku kerta harjoitus sisältää tuolilla tehtäviä liikkeitä eli tuolijoogaa. Kurssi antaa monipuoliset mahdollisuudet oman terveyden ja toimintakyvyn ylläpitämiseen ja parantamiseen. Ota mukaan oma alusta, lämmin ja rento vaatetus. Ilmoittautuminen

14 TANSSI JA LIIKUNTA RYHTIÄ PARANTAVA JUMPPA 830110A Alavieskan Viri, Pääskyntie 1 Terttu Rajaniemi Kurssimaksu 64,00 / Poletti Ke 11.00-12.00 20.9.2017-29.11.2017, 13,3 t, 10.1.2018-4.4.2018, 15,96 t Enintään 70 opiskelijaa Tunnilla tehdään ryhtiin vaikuttavia lihaskunto, rangan ja nivelten liikkuvuusharjoitteita sekä runsaasti venytyksiä. Koko kehon harjoituksissa tuetaan liikkeet turvalliseksi vartalon hallinnalla ja syviä lihaksia jännittäen saadaan tehoharjoitteita erityisesti keskivartalolle. Erityishuomio niska-hartiaseutua aktivoivat, vahvistavat ja rentouttavat harjoitteet. Saat myös kevyempiä harjoituksia ja helpompia asentoja sekä kotijumppaohje yms. Tavoitteena hyvä ryhti, kehon joustavuuden lisääminen ja hyvä, rento olo. Puoli tuntia lihaskunto- ja puolituntia liikkuvuus-, venytys- ja rentousharjoitteita. Soveltuu kaikille liikuntaharrastusta aloittelevillekin. Ilmoittautuminen KUNTOSALICIRCUIT 8301205A Alavieskan Viri, Pääskyntie 1 Ville Kukonlehto Kurssimaksu 58,00 Ti 09.30-10.30 19.9.2017-28.11.2017, 13,3 t Kuntosalilla kiertoharjoittelua. Opit tekniikat ja tutustut laitteisiin. Luvassa myös uusia tuulahduksia harjoitteluun. MIKÄLI HALUAT JATKAA KEVÄTKAUDELLA, MUISTA ILMOITTAUTUA KEVÄÄN KURSSILLE! Ilmoittautuminen LIIKUNTAA LAPSILLE JA NUORILLE yli 10 -vuotiaat 8301206 Alavieskasali, Koulutie 9 Kurssimaksu 12,00 Pe 16.00-16.45 6.10.2017-1.12.2017, 5 t Pelejä, leikkejä, lihaskuntoliikkeitä. Voit esittää toiveita n sisältöön. Ilmoittautuminen KUNTOSALITREENIT 8301207A Alavieskan Viri, Pääskyntie 1 ja Terttu Rajaniemi Kurssimaksu 57,00 Pe 17.00-18.00 22.9.2017-1.12.2017, 13,3 t Kuntosalicircuit. Treemaamme koko kehon käyttäen sekä salin laitteita että omaa painoa. Ohjaajina ja Terttu Rajaniemi. MIKÄLI HALUAT JATKAA KEVÄTKAUDELLA, MUISTA ILMOITTAUTUA KEVÄÄN KURSSILLE! Ilmoittautuminen ALAVIESKAN LIIKUNNAN ALKEET AIKUISILLE 8301208 Alavieskasali, Koulutie 9 Kurssimaksu 19,00 / Poletti Pe 18.15-19.15 6.10.2017-1.12.2017, 7,98 t. Enintään 60 opiskelijaa Kurssi on avoin vain Sinulle, joka et ole syystä tai toisesta liikkunut pitkään aikaan jos koskaan. Tutustumme kehon toimintaan monin eri tavoin. Luvassa saattaa olla mm. makkaranpaistokävelyä! Osallistujat saavat myös esittää toiveita sisältöön. Henkilökohtainen avustaja maksutta. Ilmoittautuminen KEHONHUOLTOJUMPPA 8301210 Alavieskasali, Koulutie 9 ja Terttu Rajaniemi Kurssimaksu 30,00 / Poletti To 18.50-19.20 21.9.2017-30.11.2017, 6,7 t, 11.1.2018-22.3.2018, 6,7 t. Enintään 60 opiskelijaa Huollamme kehoa kevyillä kehonhallinta- ja liikkuvuusharjoituksilla. Ohjaajina ja Terttu Rajaniemi. Ilmoittautuminen TEHOKAS AAMUJUMPPA AIKUISILLE 8301211 Alavieskan Viri, Pääskyntie 1 Ville Kukonlehto Kurssimaksu 45,00 / Poletti Ti 08.15-9.00 19.9.2017-28.11.2017, 10 t, 9.1.2018-20.3.2018, 10 t. Reipasta aamuliikuntaa, koko keho herää. Ilmoittautuminen alkaa AIKUISTEN JUMPPA 8301212 Alavieskasali, Koulutie 9 Kurssimaksu 14,00 / Poletti To 18.00-18.45 5.10.2017-30.11.2017, 6 t. Enintään 60 opiskelijaa KURSSIT Monipuolista liikuntaa. Kurssilla kehittyy niin lihaskunto, kestävyys ja liikkuvuuskin. Ilmoittautuminen LAVIS 8301219 Alavieskasali, Koulutie 9 Maria Rautionaho Kurssimaksu 60,00 Ke 19.00-20.00 20.9.2017-29.11.2017, 13,3 t, 10.1.2018-21.3.2018, 13,3 t Tule mukaan hauskaan, hikiseen ja helppoon lavatanssijumppaan. LAVIsta tanssitaan yksin, joten ei pelkoa, että varpaasi tulevat tallotuiksi. Tunti koostuu vaihdellen seuraavista tanssilajeista: Valssi, humppa, jenkka, polkka, tango, rock, jive, foxi, masurkka, fusku, salsa, cha cha, rumba ja samba. Kurssi soveltuu jokaiselle (niin naisille kuin miehille), joka tykkää vanhasta tanssimusiikista. Ota mukaan joustava jumppavaatetus, sisäjalkineet ja vesipullo. Ilmoittautuminen KOTITALOUS JOULUN MAKEAT JA SUOLAISET LEIVONNAISET Kurssimaksu 13,00 To 18.00-21.00 30.11.2017-30.11.2017, 4 t Ylivieskan seudun kansalaisopisto JUKULAINEN TEKSTIILIKÄSITÖITÄ JUKUMAJALLA 1104T00A Jukumaja, Väätintie Kurssimaksu 79,00 Ma 10.30-13.00 18.9.2017-27.11.2017, 30 t, 8.1.2018-26.3.2018, 33 t Neulo, virkkaa tai kirjo koriste- ja käyttötekstiilejä. Suunnittele ja valmista erilaisia toiveiden mukaisia käsitöitä. Tervetuloa oppimaan ja tuottamaan iloa käsin. Ilmoittautuminen TALUSKYLÄ TALUSKYLÄN KYLÄKUORO 810201A Opit leipomaan perinteisiä sekä nykytrendien mukaisia leivonnaisia joulun juhlapöytään. Opit kattamaan ja koristelemaan istuma- ja noutopöydän jouluteeman mukaisesti. Materiaalimaksu 12-15, varaa raha mukaan. Ilmoittautuminen ALAVIESKAN SIVUKYLÄT 110101A Linnakallion Toimintakeskus, Taluskyläntie 660 Taimo Löf Pe 19.00-20.30 22.9.2017-1.12.2017, 20 t, 12.1.2018-13.4.2018, 24 t Laulusta iloa ja voimaa! Myös uudet laulusta kiinnostuneet, tervetuloa mukaan. Esiintyvä ryhmä. Ilmoittautuminen Ylivieskan seudun kansalaisopiston LAHJAKORTTI on mukava antaa ja kiva saada! Lahjakortit opiston toimistolta ma-pe 10-16 Puh. 044 4294 899 SIEVIN KURSSIT MUU KOULUTUS KAUSIKORTTI SENIORIKAUSIKORTTI /NETTI 00001 Kurssimaksu 140,00 (erä 1/2 70,00, erä 2/2 70,00 ) Enintään 70 opiskelijaa 140 euron hintaisia seniorikausikortteja (63 v täyttäneille tai eläkkeellä oleville, jotka eivät ole ansiotyössä) on jaossa netitse yhteensä 70 kpl. Ilmoittautuminen SENIORIKAUSIKORTTI /PUHELIN 00002 Kurssimaksu 140,00 (erä 1/2 70,00, erä 2/2 70,00 ) Enintään 28 opiskelijaa 140 euron hintaisia seniorikausikortteja (63 v täyttäneille tai eläkkeellä oleville, jotka eivät ole ansiotyössä) on jaossa puhelimitse yhteensä 28 kpl. Ilmoittautuminen TYÖTTÖMÄN KAUSIKORTTI /NETTI 00003 Kurssimaksu 60,00 (erä 1/2 30,00, erä 2/2 30,00 ) Enintään 35 opiskelijaa 35 työttömien kausikorttia on jaossa Ylivieskan, Alavieskan ja Sievin työttömille netin kautta. Työttömien kausikortti oikeuttaa opiskelemaan myös yli 170 hintaisilla kursseilla. Työttömyys täytyy käydä todentamassa opiston kansliassa Valtakatu 4, 3 krs, 84100 Ylivieska. Kanslia on avoinna ma-pe klo 12.00-16.00. Ilmoittautuminen TYÖTTÖMÄN KAUSIKORTTI /PUHELIN 00004 Kurssimaksu 60,00 (erä 1/2 30,00, erä 2/2 30,00 ) 15 työttömien kausikorttia on jaossa Ylivieskan, Alavieskan ja Sievin työttömille puhelimitse. Työttömien kausikortti oikeuttaa opiskelemaan myös yli 170 hintaisilla kursseilla. Työttömyys täytyy käydä todentamassa opiston kansliassa Valtakatu 4, 3 krs, 84100 Ylivieska. Kanslia on avoinna ma-pe klo 12.00-16.00. Ilmoittautuminen KAUSIKORTTI 000KK Enintään 200 opiskelijaa Mikäli osallistut useille kursseille, suosittelemme lunastamaan 170 euron hintaisen kausikortin. Kausikortti on voimassa Ylivieskan, Alavieskan ja Sievin kursseilla toukokuun 2018 loppuun saakka. Kausikortti oikeuttaa opiskelemaan koko lukuvuoden oppiaineiden lukumäärästä riippumatta. Maksettuja maksuja EI VAIHDETA kausikorttiin. Kausikortti ei koske taiteen perusopetusta eikä 170 tai enemmän maksavia kursseja. Opinto-oppaassa on mainittu t, joihin kausikortti ei käy. Ilmoittautuminen Ilmoittautuminen useimmille kursseille alkaa 4.9.2017. Tule mukaan! www.opistopalvelut.fi/ylivieska TERVEYS ILOA, OLOA, ELOA! Eeva Hannula Kurssimaksu 26,00 Ti 19.30-20.30 19.9.2017-31.10.2017, 7,98 t 830201S Iloa, oloa, eloa! Tämä on Sinulle, joka haluat löytää omat voimavarasi ja voida hyvin. Tunneilla opetellaan olemaan läsnä, nauretaan, iloitellaan ja irrotellaan, rentoudutaan ja rauhoitutaan. Lisäksi opetellaan itsehoitoa. Menetelminä käytetään mindfulnessia, naurujoogaa, itseilmaisu- ja mielikuvaharjoituksia sekä rentoutumista. Ota mukaan jumppapatja, rento vaatetus ja vesipullo. Tervetuloa pitämään hyvää huolta itsestäsi. Ilmoittautuminen MUSIIKKI VIIHDEKUORO KIRSIKAT 110101S Lauri Haikolan koulu, Jussintie 29 B Kirsi Koivisto Pe 19.00-20.30 1.9.2017-1.12.2017, 26 t, 12.1.2018-4.5.2018, 30 t Kaikki laulusta innostuneet tervetulleita iloiseen laulavaan naisjoukkoon! Kuoron 20 v juhlakonsertti su 22.4.2018 klo 19 Vääräjokisalissa. Työstämme lukuvuoden aikana juhlakonsertin ohjelmistoa. Esiintyvä ryhmä. Ilmoittautuminen alkaa 21.8.2017 8:00:00. NUORISOKUORO METAFORA 110102S Lauri Haikolan koulu, musiikkiluokka, Jussinmäentie 29 B Kirsi Koivisto Pe 17.30-19.00 1.9.2017-1.12.2017, 13 t, 12.1.2018-4.5.2018, 15 t Valmistamme lukuvuoden aikana kuoron 15 v. juhlakonsertiksi oman musikaalin. Uudet laulajat tervetulleita mukaan.tule mukaan kuorolaulun iloiseen maailmaan! Järj. yhteistyössä Ylivieskan seudun musiikkiopiston kanssa. Esiintyvä ryhmä. Ilmoittautuminen alkaa 21.8.2017 8:00:00. LAPSIKUORO 110103S Sievin Seurakuntakoti, Haikolantie 44 Marita Härö Pe 17.00-17.45 15.9.2017-1.12.2017, 11 t. 12.1.2018-20.4.2018, 13 t Hauskaa yhdessä laulamista ja vapaan, luonnollisen laulutekniikan kehittämistä 10-12 -vuotiaille. Ohjelmisto: lastenlauluja ja kansanlauluja. Järjestetään yhteistyössä Sievin Seurakunnan kanssa. Tervetuloa! Esiintyvä ryhmä. Ilmoittautuminen MUSIIKKI KLASSINEN LAULU 1 VOICE 110104S Sievin Seurakuntakoti, Haikolantie 44 Marita Härö Kurssimaksu 67,00 Ma 17.30-19.45 18.9.2017-4.12.2017, 33 t, 8.1.2018-26.3.2018, 33 t Enintään 9 opiskelijaa Yhteinen äänenavaus, jonka jälkeen henkilökohtainen aika oman laulutekniikan kehittämiseen ja ohjelmiston kerryttämiseen. Ohjelmisto klassista. Ilmoittautuminen KLASSINEN LAULU 2 LA BELLA 110104SK Sievin Seurakuntakoti, Haikolantie 44 Marita Härö Kurssimaksu 67,00 Pe 17.45-20.00 15.9.2017-1.12.2017, 33 t, 12.1.2018-6.4.2018, 33 t Enintään 5 opiskelijaa Yhteinen äänenavaus, jonka jälkeen henkilökohtainen aika oman laulutekniikan kehittämiseen ja ohjelmiston kerryttämiseen. Ohjelmisto klassista. Ilmoittautuminen SENIORIEN YHTEISLAULU JA SOITTORYHMÄ SIEVI 110105S Sievin kirjasto, Haikolantie 19 Taimo Löf Ti 11.45-14.00 19.9.2017-28.11.2017, 30 t, 9.1.2018-3.4.2018, 36 t Enintään 50 opiskelijaa Lauletaan ja soitetaan yhdessä. Esiintyvä ryhmä. Ilmoittautuminen alkaa YKSINLAULUKURSSI 110106S Lauri Haikolan koulu, musiikkiluokka, Jussinmäentie 29 B Kirsi Koivisto Kurssimaksu 59,00 La 10.00-14.30, su 10.00-14.30 23.9.2017-22.10.2017, 24 t Opetusta jokaisen omien lähtökohtien mukaan. Sopii kaikille laulusta kiinnostuneille. Ilmoittautuminen KARAOKEKURSSI SIEVI 110109S Heikki Vapola Kurssimaksu 62,00 ke 18.00-21.00 13.9.2017-29.11.2017, 24 t Enintään 11 opiskelijaa Kurssilla opit mikrofonin käyttöä, karaokelaulamista ja esiintymistä. Opetuspäivät: ke 13.9., 27.9., 11.10., 1.11., 15.11. ja 29.11. Kurssimaksun lisäksi laitevuokra 15 e/hlö. Ilmoittautuminen

Ylivieskan seudun kansalaisopisto SIEVIN KURSSIT 15 MUSIIKKI HARMONIKKARYHMÄ SIEVI 110110S Janne Lindgren To 16.30-18.30 14.9.2017-30.11.2017, 29,33 t, 11.1.2018-26.4.2018, 37,33 t Opit harmonikan käsittelyä, tekniikkaa ja musiikin teoriaa. Ryhmäopetus, tuntien alkupuoliskolla vähemmän soittaneiden opetus. Tule kokemaan soittamisen riemu! Oma soitin mukaan. Esiintyvä ryhmä. Ilmoittautuminen HUILUNSOITTO SIEVI 110111S Hanna Savela Kurssimaksu 61,00 Ma 18.00-19.30 18.9.2017-4.12.2017, 22 t, 8.1.2018-23.4.2018, 28 t Kurssilla opit soittamaan huilua, nuotteja sekä musisoimaan yhdessä tai erikseen sekä nauttimaan musiikin ilosta. Oma soitin mukaan! Huilun hankinnasta lisää tietoja saa opettajalta p. 0504699813. Etusija viime vuoden laisilla. Ilmoittautuminen KANTELEENSOITTO Sievin kirjasto, Haikolantie 19 Riikka Yli-Kotila Pe 16.00-16.45 22.9.2017-1.12.2017, 10 t, 12.1.2018-13.4.2018, 12 t Enintään 7 opiskelijaa 110112S Kanteleensoiton alkeisryhmä. Isot ja pienet kanteleet. Opit alkeita, soitetaan ryhmässä korvakuulolta, nuotteja ei tarvitse osata. Esiintyvä ryhmä. Ilmoittautuminen AIKUISTEN BÄNDIKURSSI 110113S Nuorisotalo MIITTI, kerhotila, Jussinmäentie 3 B Joonatan Alatalo Ke 19.30-20.15 20.9.2017-29.11.2017, 10 t, 10.1.2018-21.3.2018, 10 t Miehille ja naisille, myös vasta-alkajille suunnatulla lla opit bändisoittimien perusteita kitarasta, bassosta, rummuista, laulusta ja syntikasta. Musiikkityylinä englantilainen ja suomalainen popmusiikki. Aiempi soittokokemus ei pakollinen. Esiintyvä ryhmä. Ilmoittautuminen PIANONSOITON ALKEET/JATKO 110116S Ti 14.30-16.45 26.9.2017-28.11.2017, 27 t, 9.1.2018-10.4.2018, 39 t Enintään 13 opiskelijaa Kurssilla opit peruspianonsoiton alkeita ja lisäät taitojasi käytännön vapaasäestyksessä. Etusija viime vuoden laisilla. Ilmoittautuminen KITARANSOITON ALKEET/JATKO SIEVI 110125S Nuorisotalo MIITTI, kerhotila, Jussinmäentie 3 B Joonatan Alatalo Kurssimaksu 50,00 Ke 18.00-18.45 20.9.2017-29.11.2017, 10 t, 10.1.2018-21.3.2018, 10 t Kitaransoiton opetusta vasta-alkajille ja vähän soittaneille. Ilmoittautuminen KITARANSOITON JATKORYHMÄ SIEVI 110127S Nuorisotalo MIITTI, kerhotila, Jussinmäentie 3 B Joonatan Alatalo Kurssimaksu 50,00 Ke 18.45-19.30 20.9.2017-29.11.2017, 10 t, 10.1.2018-21.3.2018, 10 t Kitaransoittoa jo aiemmin soittaneille nuorille ja aikuisille. Ilmoittautuminen KIELET STEPS INTO ENGLISH, ENGLANNIN JATKOKURSSI TIETOTEKNIIKKA 120312S To 16.50-18.20 21.9.2017-30.11.2017, 20 t, 11.1.2018-5.4.2018, 22 t Enintään 26 opiskelijaa Kurssilla harjoittelemme monipuolisesti kaikkia kielitaidon osa-alueita. Harjoittelemme kieltä hauskojen pari- ja ryhmätehtävien avulla. Oppikirjana Steps into English 3. Jatketaan kertauksen jälkeen kpl:sta 4/5. Ilmoittautuminen TIETOTEKNIIKAN PERUSKURSSI 340109S Sievin Lukio, Jussinmäentie 2 Tuomo Vähäsarja Kurssimaksu 77,00 To 17.00-19.15 21.9.2017-30.11.2017, 30 t Kurssi on tarkoitettu aloittelijoille, joilla on vähän tai ei ollenkaan tietokoneen käyttökokemusta. Peruslta saat valmiudet itsenäiseen tietokoneen käyttöön. Opetusaiheina ovat mm. tietokoneen käytön perusteet ja tiedonhallinta, tietoturva, eri ohjelmistojen käyttö, internet, sosiaalinen media ja sähköposti. Kurssilla on mahdollisuus käyttää myös omaa sylimikroa. Ilmoittautuminen ESITTÄVÄ TAIDE JA KIRJALLISUUS NÄYTTÄMÖTAITEET NUORTEN TEATTERIRYHMÄ Sieviset 1102105 Vääräjokisali, Jussinmäentie 2 Matti Juntunen Ti 17.30-20.00 19.9.2017-28.11.2017, 30 t, 16.1.2018-12.5.2018, 45 t Ryhmä on suunnattu teatterista ja näyttelemisestä kiinnostuneille 10 -vuotiaasta ylöspäin. Kurssilla harjoitellaan mm. näyttelemisen perusteita, äänenkäyttöä ja improvisaatiota. Esiintyvä ryhmä, mahdollisuuksien mukaan toteutetaan näytelmä keväälle 2018. Kevään aikataulu täsmentyy syyslukukauden aikana. Ilmoittautuminen KUVATAITEET DIGIKUVAUS TUTUMMAKSI 110306S Vilho Kallio Kurssimaksu 24,00 To 18.00-19.30 28.9.2017-19.10.2017, 8 t Tutustumme järjestelmäkameran mahdollisuuksiin opiskelemalla kameran erilaisia asetuksia ja niiden vaikutuksia kuvaustuloksiin. Käymme läpi erilaisia kuvaustilanteita ja niissä huomioonotettavia seikkoja. Sivuamme myös digikuvaukseen olennaisesti kuuluvan kuvankäsittelyn perusasioita, joita voidaan tehdä erilaisilla kuvankäsittelyohjelmilla. Ilmoittautuminen TORSTAIN TOUHUKKAAT TAITEILIJAT 110307A Sievin Lukio, Jussinmäentie 2 Sanna-Mari Prittinen Kurssimaksu 36,00 To 17.45-20.15 5.10.2017-30.11.2017, 24 t Teemme lla sekä klassista että soveltavaa kuvataidetta. Piirrämme ja maalaamme eri tekniikoilla ja tekniikoita sekoittaen, mahdollisuus veistää savea, tehdä taidegrafiikkaa carborundum- ja puupiirrostekniikoilla. Opettajalta voit ostaa tarvittavan erikoismateriaalin. Ilmoittautuminen SUTISIRKUS 8-12 vuotiaille lapsille Sievin Lukio, Jussinmäentie 2 Sanna-Mari Prittinen To 16.00-17.30 5.10.2017-30.11.2017, 16 t 110309A Taidepajassa tutustumme moniin kaksi- ja kolmiulotteisiin tekniikoihin. Opettelemme sommittelua ja pohdimme värien merkitystä tehden pieniä ja suuria teoksia maalaten ja veistäen. Teemme teoksia mm. jäästä, hiekasta, musteesta, akryylistä ja keramiikasta. Kokeilemme myös animaation ja timelapse -videon tekemistä. Toteutamme näytöksellisiä yhteisteoksia. Opettajalta voit ostaa tarvittavan erikoismateriaalin. Ilmoittautuminen POSLIININMAALAUS 110324S Sievin kunnantalo, Haikolantie 16 Marita Sorvisto Kurssimaksu 82,00 To 18.00-20.30 21.9.2017-30.11.2017, 30 t, 11.1.2018-22.3.2018, 30 t Posliininmaalaus sekä vasta-alkajille että pitempään maalanneille. Kurssilla voit maalata töitä opettajan tuomista malleista tai mielikuvituksen mukaan. Käytämme monenlaisia tekniikoita, sekä uusia että vanhoja. Kurssille tullaksesi sinun ei tarvitse osata piirtää, riittää kun olet innostunut asiasta. Tervetuloa rohkeasti mukavaan joukkoon. Ota mukaan posliinia ja maalausvälineet. Ilmoittautuminen VANHAA JA UUTTA KAUNOKIRJOITUSTA 1103301 Pauliina Yliniitty Kurssimaksu 51,00 Pe 18.00-21.15 La 10.00-16.15 23.9.2017-20.10.2017, 20 t Aloitamme n kauniilla Italicin käsialalla, joka sopii kaikkeen johon halutaan käsinkirjoitettua tekstiä. Käymme läpi sekä isot että pienet kirjaimet. Italicista siirrymme vanhanajan kaunon kautta uuteen moderniin kaunokirjoitukseen. Käytämme perinteisiä kirjoitusvälineitä, tasateriä, hiusterää ja sivellintä. Musteena käytämme laadukkaita guasseja sekä halutessasi ihania uusia helmiäisvärejä. Ilmoittautuminen alkaa 4.9.2017 12:00:00. MUOTOILU JA KÄDEN TAIDOT LASINSULATUS Sievin kunnantalo, Haikolantie 16 Kurssimaksu 18,00 La 09.00-13.45 Su 09.00-13.45 23.9.2017-24.9.2017, 12 t 110420S Tervetuloa suunnittelemaan ja toteuttamaan lasitöitä keramiikkauunissa sulattamalla. Kurssi soveltuu kaikille lasin parissa työskentelystä kiinnostuneille. Opettajalta voit ostaa lasia ja muuta tarvittavaa materiaalia. Tarvikemaksu 1 Kurssilla opit lasin leikkaamista sekä erilaisia mahdollisuuksia hyödyntää keramiikkauunia lasin sulattamiseen. Voit tehdä lla esimerkiksi sisustustauluja, tarjoiluastioita, koruja, kellotauluja, tuikkukuppeja jne. Ilmoittautuminen TIFFANYKURSSI 110447S Jussinpekan koulu, tekstiilityön luokka, Aila Järvelä Kurssimaksu 99,00 Pe 17.30-21.30, la 09.00-17.00, su 09.00-17.00 29.9.2017-15.10.2017, 42 t Alkaa pe 29.9. klo 17.30-21.30 jatkuen la-su klo 9.00-17.00. Kokoontuu myös pe-su 13.-15.10. Kurssi soveltuu vasta-alkajille sekä ennen lasitöitä tehneille. Perehdytään lasin leikkaamiseen, hiomiseen ja tinaamiseen sekä valmistetaan värillisistä taidelaseista esim. ikkunakoristeita. Pidemmälle ehtineet voivat halutessaan tehdä myös lamppuja. Työvälinemaksu tarvittaessa n. 5. Ilmoittautuminen MUOTOILU JA KÄDEN TAIDOT KORUPAJA 110448A Jussi Kokkonen Kurssimaksu 51,00 Ma 18.00-21.00 30.10.2017-27.11.2017, 20 t Kurssilla opit valmistamaan koruja toivomustesi mukaan esim. sormuksia, korvakoruja, kaulakoruja, rannerenkaita, erilaisia lenkkiketjuja, kudottuja ja palmikoituja koruja ym. Materiaalina käytämme hopeaa, pronssia, messinkiä, titaania, hopeasavea, helmiä, kiviä yms. Myös vanhat hopealusikat voidaan muotoilla uusiksi koruiksi. Opit työstämään materiaaleja sahaamalla, viilaamalla, takomalla, myös juottamista, kiillotusta ja patinointia. Työvälinemaksu 10. Opettajalta voit ostaa hopeaa ja muuta materiaalia. Kurssi sopii kaikille, eikä vaadi aikaisempaa kokemusta. Toiminnan sujuvuuden kannalta läsnäolo 1. kerralla tärkeä. Ilmoittautuminen LASIN HIEKKAPUHALLUSKORISTELU 110449A Jussinpekan koulun teknisentyön luokka, Irma Kokkonen Pe 18.00-21.00, la 10.00-15.15 24.11.2017-2.12.2017, 22 t Tutustut hiekkapuhalluksen moniin mahdollisuuksiin lasiesineiden koristelussa. Hiekkapuhaltamalla lasiin saadaan himmeä, mattamainen pinta. Pinta voidaan puhaltaa myös syvemmäksi kolmiulotteiseksi. Käyttämällä erilaisia sablonia ja muita suojaustekniikoita voidaan lasi koristella erilaisilla kuvioilla. Menetelmä soveltuu esim. pullojen, maljakoiden, tasolasin tai vaikka aikaisempien sulatustöiden koristeluun. Ei vaadi ennakkotaitoja, soveltuu kaikille. Työvälinemaksu 10 /lukukausi maksetaan opettajalle. Kurssi kok. pe-la 24.-25.11. ja pe-la 1.-2. Ilmoittautuminen LUSIKKAKORUKURSSI 110450A Jokikylän koulu, Kajaanintie 1012 Jussi Kokkonen Kurssimaksu 51,00 La 10.00-13.00 23.9.2017-21.10.2017, 20 t Opit suunnittelemaan ja valmistamaan muodikkaat korut esim. riipukset, korvakorut, sormukset, rannerenkaat ym. Hyödynnät tarpeettomat hopea-, messinki- ja alpakkalusikat ja haarukat, kakkulapiot ym. ruokailuvälineet, myös tarpeettomat ja rikkinäiset hopeakorut ja koriste-esineet sopivat materiaaliksi. Ota lle mukaan lusikoita, haarukoita ym. sekä hieman mielikuvitusta, kaikki muu löytyy paikalta. Opettajalta voit ostaa hopeaa ja muuta lisämateriaalia. Kurssi ei vaadi ennakkotaitoja vaan sopii kaikille. Työvälinemaksu 10 e/lukukausi. Toiminnan sujuvuuden kannalta läsnäolo 1. kerralla tärkeä. Ilmoittautuminen KERAMIIKKA VIIKONLOPPU 110455A Sievin kunnantalo, Haikolantie 16 Kurssimaksu 48,00 La 09.00-15.00 21.10.2017-25.11.2017, 28 t Kurssilla voit suunnitella ja valmistaa yksilöllisiä keramiikkaesineitä käsinrakentaen savesta. Materiaalimaksu käytön mukaan. Tervetuloa kaikki saven parissa työskentelystä kiinnostuneet! Käymme läpi saven työstämisessä käytettävät perustekniikat, joiden avulla on mahdollista toteuttaa esim. käyttöesineitä (mm. tarjoiluastiat, uunivuuat, savikorut jne.) sekä koriste-esineitä (mm. puutarhaveistokset, kukkaruukut, lyhdyt) Ilmoittautuminen KERAMIIKKA 110455S Sievin kunnantalo, Haikolantie 16 Kurssimaksu 150,00 (erä 1/2 75,00, erä 2/2 75,00 ) Ma 09.00-12.15 18.9.2017-27.11.2017, 40 t, 8.1.2018-9.4.2018, 48 t Kurssilla voit suunnitella ja valmistaa yksilöllisiä keramiikkaesineitä käsinrakentaen savesta. Materiaalimaksu käytön mukaan. Tervetuloa kaikki saven parissa työskentelystä kiinnostuneet! Käymme läpi saven työstämisessä käytettävät perustekniikat, joiden avulla on mahdollista toteuttaa esim. käyttöesineitä (mm. tarjoiluastiat, uunivuoat, savikorut jne.) sekä koriste-esineitä (mm. puutarhaveistokset, kukkaruukut, lyhdyt) Ilmoittautuminen PUUTYÖ JA ENTISÖINTI 110457 Jussinpekan koulun teknisentyön luokka, Jukka Wörlin Kurssimaksu 110,00 (erä 1/2 55,00, erä 2/2 55,00 ) Ke 18.00-21.15 20.9.2017-29.11.2017, 40 t, 10.1.2018-28.3.2018, 44 t Puutyö on tarkoitettu kaikille puutekniikan eri osa-alueista kiinnostuneille. Kurssilla voit valmistaa huonekaluja ja koriste-esineitä oman mielenkiinnon mukaan. Kurssilla voit tutustua myös koristeveistoon ja entisöidä vanhoja huonekalujasi, opetella puuesineiden korjausta ja pintakäsittelyä erilaisilla menetelmillä. Myös huonekalujen ootraus on mahdollista. Kurssille ovat tervetulleita aloittelijat ja pidemmälle ehtineet. Ilmoittautuminen KUDONTAA JA KÄSITÖITÄ TIISTAISIN 1104T03S Taitokeskus Sievi, Kantolantie 8 Sari Lehtola Kurssimaksu 59,00 Ti 12:00-15.15 19.9.2017-28.11.2017, 40 t Tällä kudonnan, kankaanrakentamisen ja käsityön lla saat ja tuotat ideoita sisustamiseen ja pukeutumiseen sekä tutustut eri materiaaleihin ja käsityömenetelmiin. Ilmoittautuminen KUDONTAA JA KÄSITÖITÄ 1104T04S Taitokeskus Sievi, Kantolantie 8 Sari Lehtola Kurssimaksu 59,00 Ke 12.00-15.15 20.9.2017-29.11.2017, 40 t Tällä kudonnan, kankaanrakentamisen ja käsityön lla saat ja tuotat ideoita sisustamiseen ja pukeutumiseen sekä tutustut eri materiaaleihin ja käsityömenetelmiin. Ilmoittautuminen

16 MUOTOILU JA KÄDEN TAIDOT NEULEKURSSI 1104T05S Taitokeskus Sievi, Kantolantie 8 Marita Kamsula Kurssimaksu 34,00 Ma 12.00-14.15 25.9.2017-13.11.2017, 21 t Opi erilaisia lankatekniikoita, neulomista, virkkausta, koukkuamista. Kurssi soveltuu sekä vasta-alkajille että pitempäänkin harrastaneille. Ilmoittautuminen NYPLÄYSTÄ JA KIRJONTAA 1104T06S Sievin kunnantalo, Haikolantie 16 Raija-Leena Leppikangas Kurssimaksu 82,00 To 09.30-12.00 21.9.2017-30.11.2017, 30 t, 11.1.2018-12.4.2018, 36 t Opi nypläyksen ja kirjonnan alkeita tai laajenna jo osaamaasi taitoa. Luvassa mielenkiintoinen nypläyksen ja kirjonnan maailma. Voit valmistaa koriste- ja käyttötekstiilejä omaa tahtiasi ja valita mieleisesi menetelmän. Ilmoittautuminen KAUNIIT HELMITYÖT 1104T08S Jussinpekan koulu, tekstiilityön luokka, To 18.00-21.00 28.9.2017-2.11.2017, 20 t Valmista pienistä helmistä ompelemalla kauniita helmiliinoja, mobileja, koristeita, koruja jne. Opit helmitöiden tekniikoita ja pienten helmitöiden valmistusta. Ilmoittautuminen AFRIKANKUKKIA VIRKKAAMAAN 1104T09S Jussinpekan koulu, tekstiilityön luokka, Ke 18.00-21.00 20.9.2017-18.10.2017, 20 t Opi kaunis Afrikankukka -virkkaus. Virkatuista kukista kokoat esimerkiksi pehmoeläimen, laukun, tyynyn tai peiton. Työssä on mahdollista hyödyntää langanpätkiä ja keränloppuja. Ilmoittautuminen OMPELE ITSE RINTALIIVIT Jussinpekan koulu, tekstiilityön luokka, Sisko Mustaparta Kurssimaksu 47,00 Ti 17.45-20.00, pe 17.00-20.45, la 09.00-16.15 3.10.2017-14.10.2017, 17 t 1104T10S Ompele itsellesi rintaliivit, ihan omien mittojesi mukaan. Opit liivien istuvuuteen vaikuttavat tekijät ja valmistustekniikan. Ilmoittautuminen OMPELUKONEEN JA/TAI SAUMURIN HUOLTOKURSSI 1104T11S Jussinpekan koulu, tekstiilityön luokka, Veijo Isokääntä Kurssimaksu 25,00 La 10.00-14.00 7.10.2017-7.10.2017, 5 t Enintään 17 opiskelijaa Opi ompelukoneesi tai saumurisi huoltamisen perusteet ja saat toimivia vinkkejä esim. ompelukoneen neuloista, langoista ja osista. Ota mukaasi huollettava kone, varustelaatikko ja käyttöohje. Ilmoittautuminen alkaa OMPELU JA KONEKIRJONTA 1104T12S Jussinpekan koulu, tekstiilityön luokka, Anna-Liisa Ojala Kurssimaksu 42,00 Ke 18.00-20.30 20.9.2017-29.11.2017, 30 t Tule ompelemaan lasten ja aikuisten vaatteita ja kodin käyttö- ja koristetekstiilejä. Opit ompelun perusteita tai vapaata konekirjontaa, oman valintasi mukaan. Kurssi sopii kaikenikäisille. Ilmoittautuminen MATTOKURSSI 1104T13S Taitokeskus Sievi, Kantolantie 8 Sari Lehtola Ke 18.00-21.15 11.10.2017-15.11.2017, 20 t Tule kutomaan matto räsyistä tai uusista kuteista. Opit maton suunnittelua, kutomista ja maton viimeistelyä. Ilmoittautuminen HAUSKAA HUOVUTUSTA Jussinpekan koulu, tekstiilityön luokka, Pirjo Tölli Kurssimaksu 35,00 To 17.30-20.30 9.11.2017-30.11.2017, 16 t 1104T14S Huovuta pesukoneen avulla huivi, huopaneulalla eläimiä tai koriste-esineitä ja valmista märkähuovutettuna seinätekstiili tai huopatossut. Ilmoittautuminen VERHOILUN VIIKONLOPUT 1104T16S Jussinpekan koulun teknisentyön luokka, Riitta Määttälä Kurssimaksu 69,00 Pe 17.30-20.30, la 10.00-15.45 20.10.2017-18.11.2017, 44 t Opi verhoilun perusteita ammattilaisen ohjauksessa. Tutustut verhoilumateriaalien ja pehmusteiden ominaisuuksiin sekä verhoilun työmenetelmiin. Voit tehdä korjauksen tai kunnostusverhoilun esimerkiksi sängynpäätyyn, nojatuoliin, keittiön tuoliin tai moottoripyörän penkkiin. Katso tarvikelista selaimen n lisätiedoista. Kurssi kokoontuu joka toinen viikonloppu. Ilmoittautuminen KAHVIPUSSIT TUOTTEEKSI 1104T19S Jaana Lapintaival Kurssimaksu 38,00 Joka toinen viikko ma 18.00-21.15 18.9.2017-27.11.2017, 24 t Opi valmistamaan erilaisilla tekniikoilla laukkuja, koriste-esineitä ja rasioita kahvipusseista. Ilmoittautuminen SIEVIN KURSSIT TANSSI JA LIIKUNTA KERTAMAKSUPOLETTI 5 POLETTIMERKITYILLE RYHMÄLIIKUNTA- TUNNEILLE. Opiston toimistosta ja Sievin kunnantalon neuvonnasta voit käydä ostamassa kertamaksupoletteja, jotka opettaja kerää tunnin alussa. Poletit ovat voimassa syys- ja kevätlukukauden, eikä niitä lunasteta takaisin. Poletteja voit ostaa myös lahjaksi. Opiston toimisto on avoinna ma-pe klo 12.00-16.00 Valtakatu 4, 3krs. Ylivieska. TEHOKAS JUMPPA AIKUISILLE 8301301 Nuorisotalo MIITTI, Jussinmäentie 3 B Ville Kukonlehto To 11.00-11.45 21.9.2017-30.11.2017, 10 t. Enintään 25 opiskelijaa KOTITALOUS COCKTAILPÖYDÄN HERKUT Jussinpekan koulu, kotitalousluokka, Jussinmäentie Kurssimaksu 13,00 To 18.00-21.00 2.11.2017-2.11.2017, 4 t 810201S Kurssin aikana opit cocktailpöydän kokoamisen periaatteet. Opit valmistamaan sekä suolaisia että makeita tarjottavia noutopöytään. Opit kattamaan ja koristelemaan pöydän teeman mukaisesti vaikkapa pikkujouluun. Materiaalimaksu 12-15, varaa raha mukaan. Ilmoittautuminen MAA- JA METSÄTALOUS, LUONNONTIETEET TÄHTITIEDE TUTUKSI 410201 Mauno Nisula Kurssimaksu 54,00 Ma 18.00-20.15 11.9.2017-13.11.2017, 27 t Reipasta aamuliikuntaa, koko keho herää. Ilmoittautuminen alkaa PERHELIIKUNTAA 8301302 Monitoimihalli, Jussinmäentie 2 Kurssimaksu 20,00 Ti 16.30-17.30 3.10.2017-5.12.2017, 9,31 t. Enintään 60 opiskelijaa Monipuolista perheliikuntaa. Luvassa pelejä, leikkejä ja kuntoilua - venyttelyä ja rauhoittumista unohtamatta. Lapsella tulee aina olla ainakin yksi täysi-ikäinen aikuinen mukana. KURSSIMAKSU SYKSY: AIKUINEN 20, LAPSI 10. Ilmoittautuminen KUNTOSALITREENIT AIKUISILLE 8301303 Monitoimihallin kuntosali, Jussinmäentie 2 Kurssimaksu 41,00 Ti 18.00-19.00 3.10.2017-5.12.2017, 9,31 t. Kuntosalicircuit. Treenaamme koko kehoa käyttäen sekä salin laitteita että kehon omaa painoa. Ilmoittautuminen SENIORITANSSI 830150A Nuorisotalo MIITTI, Jussinmäentie 3 B Hanna Mäkikauppila Kurssimaksu 45,00 / Poletti Pe 11.00-12.30 29.9.2017-1.12.2017, 18 t. Senioritanssi on ikääntyville suunniteltu iloinen, reipas, seurallinen, muistia ja tasapainoa ylläpitävä liikuntamuoto, jossa musiikilla on tärkeä osuus. Ota mukaan tavallinen sisäasu ja mukavat kengät. Kurssi soveltuu niin naisille kuin miehillekin, paria ei tarvitse olla mukana. Tule yksin tai kaksin, mukaan mahtuu. Tervetuloa vanhat ja uudet. Ilmoittautuminen JOOGA 830151S Nuorisotalo MIITTI, Jussinmäentie 3 B Salli Pyykkö Kurssimaksu 83,00 Ti 19.00-20.30 19.9.2017-28.11.2017, 20 t, 9.1.2018-27.3.2018, 22 t. Enintään 25 opiskelijaa Jooga on kokonaisvaltainen harjoitusmenetelmä, joka sopii kaikille omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan huolehtiville. Ilmoittautuminen alkaa LAVIS 830185 Nuorisotalo MIITTI, Jussinmäentie 3 B Maria Rautionaho Kurssimaksu 60,00 To 19.00-20.00 21.9.2017-30.11.2017, 13,3 t, 11.1.2018-22.3.2018, 13,3 t. Tule mukaan hauskaan, hikiseen ja helppoon lavatanssijumppaan. LAVIsta tanssitaan yksin, joten ei pelkoa, että varpaasi tulevat tallotuiksi. Tunti koostuu vaihdellen seuraavista tanssilajeista: Valssi, humppa, jenkka, polkka, tango, rock, jive, foxi, masurkka, fusku, salsa, cha cha, rumba ja samba. Kurssi soveltuu jokaiselle (niin naisille kuin miehille), joka tykkää vanhasta tanssimusiikista. Ota mukaan joustava jumppavaatetus, sisäjalkineet ja vesipullo. Ilmoittautuminen DOGBIC -KURSSI KOIRAKOILLE 8301DOGA Koiraurheilukeskus Sievä, Kalliontie 443 Kurssimaksu 40,00 Ti 19.30-20.30 14.11.2017-5.12.2017, 5,32 t. DOGBIC on uusi, suomalainen laji. Tunnit kehittävät sekä koiran että ihmisen lihaskuntoa, koordinaatiota ja yhteistyötä. Ennen kaikkea Dogbic on HAUskaa! Tutustu lajiin: www.dogbic.com Kts. myös Ylivieskan. Ilmoittautuminen Voit saada erittäin laajan ja monipuolisen harrastuksen. Opit lla perusteet aurinkokunnasta, tähtien luokista, syntymästä ja elinkaaresta (pääsarjavaihe, valkea kääpiö, neutronitähti ja musta aukko), tähtijoukoista, kaasusumuista, galakseista, kvasareista, galaksijoukoista ja huimaavista mittasuhteista. Kurssilla tutustutaan havaintovälineisiin ja opetellaan käyttämään niitä. Myös välineiden rakenteluun perehdymme hiukan. Sään salliessa opetellaan myös kuvausta kaukoputken ja kameraoptiikan läpi. Ilmoittautuminen Ylivieskan seudun kansalaisopisto SIEVIN SIVUKYLÄT ASEMAKYLÄ KUDONTAA JA KÄSITÖITÄ 1104T01S Kenkäkangas 3, Kenkäkangas 3 Kurssimaksu 114,00 To 17.30-20.30 21.9.2017-7.12.2017, 40 t, 11.1.2018-19.4.2018, 52 t. Tule kutomaan kangaspuilla, oppimaan käsityömenetelmiä ja valmistamaan tuotteita itselle tai lahjaksi. Opit kankaankudonnan eri vaiheita ja tekstiilikäsityömenetelmiä mukavassa seurassa. Ilmoittautuminen SIDO KIRJA Kyläyhdistyksen kirjasto / Asemakylä, Korhosenkatu 21 Katariina Kiljala Kurssimaksu 43,00 Joka toinen viikko ma 18.00-20.15, ti 18.00-20.15 25.9.2017-13.11.2017, 15 t. 1104T18S Kurssilla opit perinteisen kirjansidonnan perusteet ja sidot kirjan ja valokuva-albumin tai vastaavan. Kurssi kokoontuu ma 25.9., ti 17.10., ma 30.10., ma 6.11. ja ma 13.11.2017. Ilmoittautuminen VENYTTELYJUMPPA 830160A Korhosen aluekoulu, liikuntasali, Koulukatu 10 Arja Sikkilä Ke 18.00-18.45 20.9.2017-29.11.2017, 10 t. Koko kehon lihasten huoltoon ja ryhtiin keskittyvä tunti, jolla liikutaan matalalla sykkeellä tehden lihaskuntoharjoituksia sekä erilaisia liikkuvuusharjoituksia ja venyttelyjä. Jumppamatto mukaan. Ilmoittautuminen JOKIKYLÄ PIANONSOITTO ADAGIO JOKIKYLÄ 110118S Jokikylän koulu, Kajaanintie 1012 Tuomo Hirvi To 15.45-18.00 28.9.2017-30.11.2017, 27 t, 11.1.2018-19.4.2018, 39 t. Enintään 13 opiskelijaa Pianonsoiton opetusta viime vuoden soittajille ja uusille aloittajille. Etusija viime vuoden laisilla. Ilmoittautuminen JYRINKI PIANONSOITTO GIGUE / JYRINKI 110124S Jyringin koulu, Kylätie 47 Tuomo Hirvi Ke 14.30-16.00 27.9.2017-29.11.2017, 18 t, 10.1.2018-11.4.2018, 26 t. Myös aikuiset harrastajat ovat tervetulleita! Etusija viime vuoden laisilla. Ilmoittautuminen JÄRVIKYLÄ PIANONSOITTO PRESTO / JÄRVIKYLÄ 110120S Järvikylän koulu, Raudaskyläntie 144 Tuomo Hirvi To 14.00-15.30 28.9.2017-30.11.2017, 18 t, 11.1.2018-19.4.2018, 26 t. Etusija viime vuoden laisilla. Ilmoittautuminen KIISKILÄ UKULELE Kiiskilän aluekoulu, Kiiskilänkyläntie 74 Kurssimaksu 38,00 Ti 18.30-19.15 26.9.2017-28.11.2017, 9 t, 9.1.2018-10.4.2018, 13 t. 110114S Ukulele on pienikokoinen nelikielinen kitara. Opit soittimen perustaidot. Yhteistyössä Kiiskilän koulun kanssa ja etusija Kiiskilän koulun oppilailla. Ilmoittautuminen alkaa PIANONSOITTO KIISKILÄ 110121S Kiiskilän aluekoulu, Kiiskilänkyläntie 74 Ti 17.00-18.30 26.9.2017-28.11.2017, 18 t, 9.1.2018-10.4.2018, 26 t. Enintään 9 opiskelijaa Etusija viime vuoden laisilla. Ilmoittautuminen alkaa 4.9.2018 12:00:00. NAISTEN KAHVAKUULA Kiiskilän aluekoulu, liikuntasali, Kiiskilänkyläntie 74 Arja Sikkilä Ma 18.00-18.45 18.9.2017-27.11.2017, 10 t. 830162A Käydään läpi kahvakuulaharjoittelun perusliikkeitä ja tekniikkaa. Liikkeiden tultua tutuiksi harjoittelun tehoa nostetaan. Kurssi sisältää monipuolista harjoittelua kahvakuulalla. Tunnille tarvitset oman kahvakuulan, jumppamaton ja vesipullon. Ilmoittautuminen VENYTTELYJUMPPA 830163A Kiiskilän aluekoulu, liikuntasali, Kiiskilänkyläntie 74 Arja Sikkilä Ma 18.50-19.35 18.9.2017-27.11.2017, 10 t. Koko kehon lihasten huoltoon ja ryhtiin keskittyvä tunti, jolla liikutaan matalalla sykkeellä tehden lihaskuntoharjoituksia sekä erilaisia liikkuvuusharjoituksia ja venyttelyjä. Jumppamatto mukaan. Ilmoittautuminen KUKKO PIANONSOITTO LENTO / KUKKO 110122S Kukonkoski, Poleentie 29 Tuomo Hirvi Ke 16.15-17.45 27.9.2017-29.11.2017, 18 t, 10.1.2018-11.4.2018, 26 t. Enintään 7 opiskelijaa Etusija viime vuoden laisilla. Ilmoittautuminen LEPPÄLÄ PIANO/VIULU LEPPÄLÄ 110123S Leppälän koulu, Leppälänkouluntie 25 Tuomo Hirvi Ma 17.00-20.00 25.9.2017-27.11.2017, 36 t, 8.1.2018-9.4.2018, 48 t. Enintään 13 opiskelijaa Etusija viime vuoden laisilla. Ilmoittautuminen VANHAKIRKKO KUDO KANGASPUILLA 1104T02S Vanhankirkon koulu, Rautiontie 460 Kurssimaksu 114,00 (erä 1/2 57,00, erä 2/2 57,00 ) To 13.45-17.00 21.9.2017-7.12.2017, 40 t, 11.1.2018-19.4.2018, 52 t. Kudo kodin tekstiilejä ja valmista käyttöön tai vaikkapa lahjaksi soveltuvia tuotteita. Opit loimen kangaspuihin rakentamisen työvaiheita ja kankaan kutomista. Ilmoittautuminen