RAPORTOINTIVUODELLE 2016

Samankaltaiset tiedostot
RAPORTOINTIVUODELLE 2015

EFPIA:n ja Lääketeollisuus ry:n sääntöjen mukainen taloudellisten etuuksien julkistaminen. vuosi 2015

EFPIA:n ja Lääketeollisuus ry:n sääntöjen mukainen taloudellisten etuuksien julkistaminen. vuosi 2018

Muistio taloudellisten etuuksien tunnistamisessa käytetyistä menetelmistä

Novartis menetelmiä koskeva muistio

Lääkeyritysten ja terveydenhuollon ammattilaisten/organisaatioiden välisten taloudellisten suhteiden julkistaminen. Eettiset ohjeet 2014 LT ry

Taloudellisten etuuksien julkistaminen Julkistamisessa käytetyt menetelmät

Servier Finland Oy. Taloudellisten etuuksien julkistamista koskeva muistio

Servier Finland Oy. Taloudellisten etuuksien julkistamista koskeva muistio

Taloudellisten etuuksien tunnistamisessa käytetyt menetelmät 2016 Algol Pharma Oy

MENETELMIÄ KOSKEVA HUOMAUTUS

Julkaisukausi: Kalenterivuosi 2016

MUISTIO TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN JULKISTAMISESTA

Menettelytapamuistio Terveydenhuollon ammattilaisille ja organisaatioille maksettujen taloudellisten etuuksien julkistamisen oheisdokumentti

Pfizer 2016 Taloudellisten etuuksien julkistamisessa käytetyt menetelmät

Rahoitus tulee julkiseksi lisää avoimuutta vai lisää kysymyksiä?

Julkaisukausi: Kalenterivuosi 2015

Muistio. - Merck Oy Finland -

Menetelma kuvaus EFPIA:n taloudellisten suhteiden julkistamista koskevien sa a nto jen toteuttamisesta

Taloudellisten suhteiden julkistaminen EFPIA:n ohjeita noudattaen. Muistio - Biogen Finland Oy

Lääketeollisuus ry:n taloudellisten suhteiden julkistamista koskevien sääntöjen soveltamismenettely

Lääketeollisuuden Eettiset ohjeet KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA 2/2 JULKISTAMINEN ( )

Julkistamisajankohta:

Julkistamisajankohta:

KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA 2014 (2/2)

Pfizer 2015 Taloudellisten etuuksien julkistamisessa käytetyt menetelmät

Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus

Menettelytapamuistio. EFPIA:n & paikallisten lääketeollisuusyhdistysten ohjeet taloudellisten etuuksien julkistamisesta.

Menetelmiä kuvaava muistio MSD Finland Oy 1. Menetelmiä kuvaava muistio - MSD Finland Oy Vuoden 2015 Taloudellisten suhteiden julkistaminen

EETTISET OHJEET KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA 2/2

EFPIA:n julkistamissäännöstö Vuoden 2016 ilmoitukset Shire Pharmaceuticals (mukaan lukien Baxalta US Inc.)

Vuoden 2017 tietojen julkistaminen EFPIA:n ohjeiden mukaan. Shire Pharmaceuticals (myös Baxalta US Inc.)

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

KÄYTETYT MENETELMÄT TERVEYDENHUOLLON AMMATTIHENKILÖIHIN JA ORGANISAATIOIHIN KOHDISTUNEIDEN ARVONSIIRTOJEN JULKISTUS. Maa, jota julkistus koskee: Suomi

Lääketeollisuus ry:n taloudellisten suhteiden julkistamista koskevien sääntöjen soveltamismenettely

Gileadin läpinäkyvyysraportoinnin menetelmäseloste

AstraZeneca Oy Y-tunnus Itsehallintokuja 6, Espoo Suomi

Euroopan lääketeollisuusliittojen kattojärjestön (EFPIA) terveydenhuollon ammattilaisia/organisaatioita koskevien julkistusten avoimuusvaatimukset

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

LEO PHARMA OY TALOUDELLINEN YHTEISTYÖ TERVEYDENHUOLLON ASIANTUNTIJOIDEN KANSSA 2016

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

ILMOITUS JÄSENTEN TALOUDELLISISTA SIDONNAISUUKSISTA

ILMOITUS JÄSENTEN TALOUDELLISISTA SIDONNAISUUKSISTA

ILMOITUS JÄSENTEN TALOUDELLISISTA SIDONNAISUUKSISTA

Helsinki, 12. marraskuuta 2010 MB/D/29/2010 lopullinen PÄÄTÖS MAKSULLISTEN PALVELUJEN LUOKITTELUSTA. (Hallintoneuvoston päätös)

TÄRKEÄ OIKEUDELLINEN HUOMAUTUS

Turnaus Info

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001

(EYVL L 316, , s. 8)

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Menettelytapamuistio. EFPIA:n & paikallisten lääketeollisuusyhdistysten ohjeet taloudellisten etuuksien julkistamisesta.

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

Elatusapurästien laskeminen henkilöä kohti*

Asiakkaan on hyväksyttävä tämän tietosuojaselosteen ehdot käyttääkseen Samppalinnan Kesäteatterin palveluita.

Rivarko Oy:n tietosuojakäytäntö Viimeksi päivitetty

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Lääkärien ja lääkeyritysten taloudellisten suhteiden avoimuus. LT Lauri Vuorenkoski terveyspolitiikan asiantuntija

Ajankohtaista aluehallintovirastosta. Pohtimolammella Lakiasiainpäällikkö Keijo Mattila, Lapin aluehallintovirasto

Minä allekirjoittanut, ollen täysin tietoinen työjärjestyksestä ja siihen liitetyistä jäsenten menettelysäännöistä,

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Euroopan pankkiviranomaisen ohjeet. suurituloisia koskevasta tietojen keruusta EBA/GL/2012/5

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

Narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssia koskeva arviointitutkimus

SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. lokakuuta 2016 (OR. en) Hanke: asiakirjojen julkisuuteen sovellettava jäsenvaltioiden lainsäädäntö

Talous- ja raha-asioiden valiokunta

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. huhtikuuta 2010 (OR. en) 7853/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0148 (CNS)

Uudistettu sopimus lääkekustannusten suorakorvausmenettelystä

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014]

TALTIONI BIOPANKKITALLETTAJAN VERKKOPANKKI

Yleiset toimitusehdot Asiantuntijapalvelut

T U O T AN T O S O P I M U S

TYÖSKENTELY KOLMANSIEN OSAPUOLTEN KANSSA -KÄYTÄNTÖ KÄYTÄNTÖ OTETTU KÄYTTÖÖN MAALISKUUSSA 2015, PÄIVITETTY HELMIKUUSSA 2017

ILMOITUS JÄSENTEN TALOUDELLISISTA SIDONNAISUUKSISTA

Peruutusten, viivästymisten, matkustusluokan alempaan luokkaan muuttamisen tai koneeseen pääsyn äämisen johdosta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 23/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi työeläkevakuutusyhtiöistä. annetun lain 29 e :n, eläkesäätiölain

KROMBACHER POURFECTION 2018 Kansainvälisen Facebook kilpailun säännöt Suomessa asuville osallistujille Tammi - Helmikuu 2018

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

SISÄLLYS. N:o 748. Laki

SISÄLLYS. N:o Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999

EFPIA SELVITYS JULKISTUSMENETTELYSTÄ SUOMI IPSEN EFPIA LÄPINÄKYVYYSOHJELMA SELVITYS JULKISTUSMENETTELYSTÄ SUOMI

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE. syksy 2015 ja kevät 2016

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND

Luettelo mennessä julkaistuista luonnonmukaista tuotantoa ja luomutuotteita koskevista EU:n neuvoston ja komission asetuksista

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2014 (OR. en)

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o /

Terveysteknologian sekä sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön eettinen ohje. Apuraha tarkoittaa koulutus- tai tutkimusapurahaa tai molempia.

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 1999 N:o

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

Liite 2: ICON Real Estate Fund V - Ilves Ky:n liittymissopimukseen ICON REAL ESTATE FUND V - ILVES KY:N YHTIÖSOPIMUS

ETURISTIRIITATILANTEET

EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta

Transkriptio:

OTSUKA PHARMA SCANDINAVIA AB ( O TSUKA SCANDINAVIA ) EFPIA-JULKISTAMISRAPORTTI: SUOMI MENETTELYTAPATIEDOTE K OSKIEN TALOUDELLISTE N SUHTEIDEN JULKISTAMISTA RAPORTOINTIVUODELLE 2016 ESIPUHE Tämä menettelytapatiedote käsittelee sellaisten tietojen julkistamista, jotka koskevat terveydenhuollon ammattilaisia (HCP), joiden toimipaikka tai työosoite on Suomessa, tai terveydenhuoltoalan organisaatioita (HCO), joiden rekisteröintipaikka on tai jotka harjoittavat toimintaa Suomessa. Koskien muissa maissa toimivien terveydenhuollon ammattilaisten tai terveydenhuoltoalan organisaatioiden tietoja, tutustu Otsuka Pharmaceutical Europe Ltd:n web-sivustoon (www.otsuka-europe.com). Otsukalla ei ole tytäryhtiötä Suomessa. EFPIA:n taloudellisten suhteiden julkistamista koskevien sääntöjen, jotka koskevat lääketeollisuuden antamia etuuksia terveydenhuollon ammattilaisille ja terveydenhuoltoalan organisaatioille [( EFPIA:n julkistamissäännöt ), ( EFPIA Disclosure Code )], noudattamiseksi Ruotsissa toimiva Otsuka Scandinavia (Otsuka Pharmaceutical Europe Ltd:n tytäryhtiö) dokumentoi ja julkistaa kaikki taloudelliset etuudet (ToV), jotka mikä tahansa Otsuka Group Company -konserniin kuuluva yhtiö (määritelty alempana kappaleessa II.3.1) on tarjonnut suoraan tai epäsuorasti mille tahansa terveydenhuollon ammattilaiselle tai terveydenhuoltoalan organisaatiolle. Raportointiaika on kussakin tapauksessa edellinen kalenterivuosi ja julkistamme asiaankuuluvan raportin seuraavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä [( Raportointiaika ), ( Reporting Period )]. Näiden ohjeiden tarkoitus on esittää selvästi ja yksinkertaisesti, kuinka Otsuka Scandinavia tallentaa ja julkistaa nämä tiedot noudattaen EFPIA:n julkistamissääntöjä (EFPIA Disclosure Code). Otsuka Scandinavia haluaa tässä erityisesti esittää toimenpiteet ja spesifiset seikat, joita Otsuka Scandinavia käyttää asiaankuuluvien tietojen julkistamisessa. Otsuka Scandinavia pidättyy julkistamasta yksityiskohtia ainoastaan sellaisista taloudellisista etuuksista, joita EFPIA:n julkistamissäännöissä (EFPIA Disclosure Code) ei selvästi vaadita annettaviksi. Page 1 of 16

Kaikki tätä menettelytapatiedotetta ja/tai raportointia koskevat kyselyt tulee suunnata osoitteeseen: info@otsuka.se. YHTEENVETO OTSUKA SCANDINAVIA:n JULKISTAMISTA TALOUDELLISISTA SUHTEISTA 2016 Vuonna 2016 Otsuka Scandinavia jakoi taloudellisia etuuksia kaikkiaan viidelle terveydenhuoltoalan organisaatiolle ja 41 terveydenhuollon ammattilaiselle. Terveydenhuollon ammattilaisista 85 % (12.5.2017) antoi suostumuksensa tietojen julkistamiseen yksilötasolla. Kaikkiaan 35 terveydenhuollon ammattilaista (2.5.2017) antoi Otsuka Scandinavialle suostumuksensa tietojen julkistamista varten. Näille terveydenhuollon ammattilaisille jaettujen taloudellisten etuuksien keskimääräinen summa oli 701 /hlö. Kuudelle terveydenhuollon ammattilaiselle, jotka eivät antaneet suostumustaan tietojen julkistamiseen (2.5.2017), jaettu taloudellisten etuuksien keskimääräinen summa oli noin 326 /hlö. Terveydenhuoltoalan organisaatioille myönnetty taloudellinen etuus oli keskimäärin 1 545 /organisaatio. Taloudelliset etuudet on kuvattu seitsemässä kustannusluokassa EFPIA:n luokituksen mukaisesti (European Federation of Pharmaceutical Industries and Associations). Nämä kustannusluokat ovat: 1) Palvelu- ja konsultointipalkkiot: varsinaiset palkkiot 2) Palvelu- ja konsultointipalkkioihin liittyvät kustannukset; 3) Tapahtumien kustannukset: sponsorisopimukset; 4) Tapahtumien kustannukset: rekisteröintimaksut; 5) Tapahtumien kustannukset: matka- ja majoituskulut; 6) Tutkimukseen tai kliinisiin tutkimuksiin liittyvät kustannukset; ja 7) Lahjoitukset ja apurahat Otsuka Scandinavian vuonna 2016 myöntämien taloudellisten etuuksien jakauma on esitetty alempana olevassa taulukossa 1 ja kuvassa 1. Kustannusluokka Summa Valuutta Palvelukonsultointipalkkiot: varsinaiset palkkiot ja 34 830 EUR Page 2 of 16

Palvelukonsultointipalkkioihin liittyvät kustannukset ja 4 494 EUR Tapahtumien kustannukset: sponsorisopimukset Tapahtumien kustannukset: rekisteröintimaksut Tapahtumien kustannukset: matka- ja majoituskulut Tutkimukseen tai kliinisiin tutkimuksiin liittyvät kustannukset 14 580 EUR 2 830 EUR 10 633 EUR 161 637 EUR Taulukko 1. Otsuka Scandinavian antamat taloudelliset etuudet vuonna 2016 kustannusluokkien mukaisesti (1.3.2017) Summat 161 637 34 830 4 494 Palvelu- ja konsultointipalkkiot: varsinaiset palkkiot 14 580 2 830 10 633 Palvelu- ja konsultointipalkkioihin liittyvät kustannukset Tapahtumien kustannukset: sponsorisopimukset Tapahtumien kustannukset: rekisteröintimaksut Tapahtumien kustannukset: matkaja majoituskulut Tutkimukseen tai kliinisiin tutkimuksiin liittyvät kustannukset Kuva 1. Otsuka Scandinavian julkistamat taloudelliset etuudet vuonna 2016 (26.5.2017) Page 3 of 16

SISÄLLYSLUETTELO I. SUOSTUMUSPERIAATTEET... 5 1. SUOSTUMUS TIETOJEN JULKISTAMISEEN... 5 2. OSITTAINEN SUOSTUMUS... 5 3. JULKISTAMISEN KESTO... 6 II. YLEISIÄ KYSYMYKSIÄ... 6 1. MÄÄRITELMIÄ... 6 2. TIETOLÄHTEET... 8 3. KANSAINVÄLISET SOPIMUKSET... 8 4. VALUUTTAKURSSEIHIN LIITTYVÄT KYSYMYKSET... 9 5. ARVONLISÄVEROASIAT... 10 6. TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN RAPORTOINTI (TOV)... 11 7. EPÄSUORAT TALOUDELLISET ETUUDET TERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISILLE... 12 8. OTSUKA SCANDINAVIA:N KÄYTTÄMÄT KUSTANNUSLUOKAT... 12 9. APURAHAT JA LAHJOITUKSET... 13 10. TUTKIMUS JA TUOTEKEHITYS... 13 11. PALVELUPALKKIOT TERVEYDENHUOLTOALAN ORGANISAATIOILLE... 14 12. YHTEISTYÖKUMPPANIT... 14 13. SIVIILI- TAI RIKOSOIKEUDELLINEN SYYTE TAI HALLINNOLLINEN MENETTELY...14 14. TIETOJEN LAATU... 15 Page 4 of 16

I. SUOSTUMUSPERIAATTEET 1. SUOSTUMUS TIETOJEN JULKISTAMISEEN 1.1 JURIDISET SEIKAT Kaikilla on lain mukaan oikeus suojata itseään koskevia tietoja. Tämä perusoikeus kattaa kaikkien henkilökohtaisten tietojen tallentamisen, muokkauksen ja levittämisen, joihin kaikkiin tarvitaan kyseessä olevan henkilön erikseen antama suostumus. Sellaisen suostumuksen saamiseksi on olemassa tiukkoja vaatimuksia suostumusehtojen tulee olla tarkkoja, ne täytyy olla näkyvissä kaikissa sopimusteksteissä tai vastaavissa dokumenteissa ja ne täytyy esittää tekstissä selvästi, ymmärrettävästi ja avoimesti. 1.2 TOIMINTATAPAMME 1.2.1 Tarvitsemme kaikilta terveydenhuollon ammattilaisilta heidän suostumuksensa kaikkien heille antamiemme taloudellisten etuuksien julkistamiseksi yksilötasolla. 1.2.2 Suostumus: - pätee kaikkiin suomalaisten terveydenhuollon ammattilaisten ja minkä tahansa Otsuka Group Company -konserniin kuuluvan yhtiön (määritelty alempana kappaleessa II.3.1) välisiin sopimuksiin; - on toistaiseksi voimassa oleva ellei terveydenhuollon ammattilainen peruuta sitä kirjallisesti tai kunnes hän peruuttaa sen kirjallisesti. 1.2.3 Tapauksessa, jossa terveydenhuollon ammattilaiselta ei ole saatu suostumusta useista yrityksistä huolimatta, taloudellisia etuuksia koskevat tiedot raportoidaan koontisummina. 1.2.4 Terveydenhuoltoalan organisaatioilta ei pyydetä suostumusta, paitsi jos laki niin vaatii. Sellaisessa tapauksessa suostumuskaavake sisällytetään terveydenhuoltoalan organisaation kanssa tehtyyn kirjalliseen sopimukseen. 2. OSITTAINEN SUOSTUMUS 2.1 ESIMERKKI Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi silloin, kun terveydenhuollon ammattilainen hyväksyy kongressiin tai seminaariin osallistumiseensa saamansa taloudellisen tuen yksityiskohtaisen julkistamisen, mutta ei hyväksy siihen liittyvien matka- ja Page 5 of 16

majoituskustannusten julkistamista. Toinen mahdollinen esimerkki on sellainen, jossa henkilö hyväksyy tapahtuman maksettujen osallistumiskulujen julkistamisen, mutta ei siihen liittyvien konsultaatiopalkkioiden julkistamista. 2.2 TOIMINTATAPAMME Jos jonkin yksittäisen sitoumuksen julkistamisen suostumus perutaan, kyseisen terveydenhuollon ammattilaisen kaikki sitoumukset (menneet ja tulevat) julkistetaan koontisummina. Kuitenkin tapauksessa, jossa peruutuspyyntö saadaan joko suoritetun julkistamisen jälkeen tai sen jälkeen, kun tiedot on käsitelty julkistamista varten [yleensä kolmekymmentä (30) päivää ennen julkistamispäivämäärää], peruutus tulee voimaan 30 päivää raportin julkistamisen jälkeen ja suostumuksen muutos koskee myös kaikkia tulevia sitoumuksia siinä määrin kuin raportin julkistaminen on Otsukan määrättävissä. 3. JULKISTAMISEN KESTO Otsuka Scandinavian valmistama raportti on julkisesti saatavissa 3 vuoden ajan. II. YLEISIÄ KYSYMYKSIÄ 1. MÄÄRITELMIÄ 1.1 TERVEYDENHUOLLON AMMATTILAINEN (HCP) Otsuka Scandinavia käyttää EFPIA:n julkistamissääntöjen (EPFIA Disclosure Code) mukaista määritelmää. Otsuka Scandinavian raportti perustuu Otsukan sisäiseen tietokantaan (OPTICS) talletetuista viitetiedoista ja on riippuvainen niistä. Ne on hankittu IMS:n (OneKeytietokanta) kautta kuin myös sisäisistä lähteistä. Page 6 of 16

Poikkeukset: a. Rekisteröityneet henkilöt, jotka eivät kuitenkaan toimi terveydenhuollon ammattilaisina, sisältäen eläkkeelle jääneet terveydenhuollon ammattilaiset (lukuun ottamatta terveydenhuollon ammattilaisia, jotka toimivat tutkimuksen tai opetuksen parissa), ja siitä johtuen eivät määrää, hanki, tarjoa, suosittele tai anna lääketieteellisiä tuotteita, ja henkilöt, jotka voivat tarjota konsultaatiopalveluita Otsuka Scandinavialle. Esimerkki (1): terveydenhuollon ammattilaisen, joka työskentelee konsultointifirmalle, mutta jolla on myös praktiikka klinikassa, taloudellisia etuuksia koskevat tiedot julkistetaan. Esimerkki (2): farmasian alan ammattilaisen, joka työskentelee kokoaikaisesti konsultointifirmassa, joka antaa Otsuka Scandinavialle lääkesääntelyä koskevaa neuvontaa, taloudellisia etuuksia koskevia tietoja ei julkisteta. b. Otsuka Scandinavian työntekijöiden, jotka edelleen työskentelevät mainituissa ammateissa ja saavat määrätä lääkkeitä, taloudellisia etuuksia koskevia tietoja ei julkisteta. c. Otsuka Scandinavian yhteistyökumppaneiden työntekijöiden, jotka edelleen työskentelevät mainituissa ammateissa ja saavat määrätä lääkkeitä, taloudellisia etuuksia koskevia tietoja ei julkisteta. 1.2 TERVEYDENHUOLTOALAN ORGANISAATIO (HCO) Otsuka Scandinavia käyttää EFPIA:n julkistamissääntöjen (EPFIA Disclosure Code) mukaista määritelmää. Poikkeukset: a. Oikeushenkilöiden, jotka antavat terveydenhoitoa koskevia neuvoja tai palveluita ja jotka käyttävät toiminnassaan terveydenhuollon ammattilaisia, joiden päätoimi on konsultointi eikä toimiminen praktiikassa, taloudellisia etuuksia koskevia tietoja ei julkisteta. Esimerkki: terveydenhuollon ammattilainen, joka työskentelee konsultointifirmassa, joka antaa Otsuka Scandinavialle yleisneuvontaa joltain tautialueelta, jossa neuvonta ei liity mihinkään spesifiseen tuotteeseen. b. Palvelupalkkiot, joissa maksusuoritus tehdään oikeushenkilölle eikä luonnolliselle henkilölle, julkistetaan taloudellisena etuutena terveydenhuoltoalan organisaatiolle. Page 7 of 16

1.3 LÄÄKETIETEELLISET TUOTTEET Otsuka Scandinavia käyttää EFPIA:n julkistamissääntöjen (EPFIA Disclosure Code) mukaista määritelmää, jossa lisäksi: a. Lääketieteellinen tuote sisältää tuotteet, joille täytyy hakea markkinointilupa Euroopassa EMA:lta tai joltain kansalliselta toimivaltaiselta viranomaiselta. b. Taloudelliset etuudet koskien uuden molekyylin/yhdisteen markkinointitoimia, jotka eivät suoraan koske tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa (R&D), julkistetaan erillisenä taloudellisia etuuksia koskevana ilmoituksena. c. Lääketieteelliset laitteet eivät sisälly tähän määritelmään. d. Yhdistelmätuotteet sisältyvän tähän määritelmään. 2. TIETOLÄHTEET Tiedot kerätään useilla eri sovelluksilla: a. OPTICS Otsukan sisäinen tietokanta viitetiedoille, dokumenttien hallinnoimiselle ja taloudellisia etuuksia koskevien tietojen keräämiselle. b. ERP-järjestelmä (Navision tai SAP) tällä hallinnoidaan suoria maksusuorituksia terveydenhuollon ammattilaisille / terveydenhuoltoalan organisaatioille. c. Kolmannen osapuolen järjestelmät tahojen, joilla ei ole pääsyä OPTICS:iin, tekemät ad hoc -maksusuoritukset. Nämä taloudellisia etuuksia koskevat tiedot kerätään OPTICS Template -laskentataulukkoon, joka täytyy lähettää manuaalisesti. 3. KANSAINVÄLISET SOPIMUKSET 3.1 TAUSTA Otsuka-yhtiöt, jotka toimittavat tietoja taloudellisista etuuksista EFPIA:n raporttia varten, sisältävät kaikki Otsuka-konserniin kuuluvat yhtiöt (valtiosta riippumatta): jotka kehittävät tai kaupallistavat lääketieteellisiä tuotteita (kuten on määritelty); Page 8 of 16

joita hallitsevat (toisin sanoen yli 50 % omistusoikeudella) Otsuka Pharmaceutical Co., Ltd., ( OPC ); Otsuka America Inc. ( OAI ); Otsuka Pharmaceutical Europe Ltd. ( OPEL ), ja kaikkien näiden kolmen yhtiön tytäryhtiöt jotka sitoutuvat (toimittamaan taloudellisia etuuksia koskevat tiedot) koskien terveydenhuollon ammattilaisia, joiden toimipaikka tai työosoite on Suomessa (tämän jälkeen Otsuka Group Company -konserni ) 3.2 ESIMERKKEJÄ Kansainvälinen sopimus on sellainen, jossa taloudellisen etuuden suorittaa Otsuka Group Company -konserniin kuuluva yhtiö, joka toimii muussa maassa kuin jossa terveydenhuollon ammattilainen tai terveydenhuoltoalan organisaatio sijaitsee, toimii tai jossa niiden pääkonttori sijaitsee. Tällainen tilanne sisältää tapaukset, joissa Otsuka Group Company -konserniin kuuluva tytäryhtiö, joka sijaitsee muualla kuin Suomessa, allekirjoittaa sopimuksen sellaisen terveydenhuollon ammattilaisen tai terveydenhuoltoalan organisaation kanssa, jonka toimipaikka, työosoite tai rekisteröintipaikka on Suomessa. 3.3 TOIMINTATAPAMME Otsuka Scandinavia julkistaa sellaisten suomalaisten terveydenhuollon ammattilaisten ja terveydenhuoltoalan organisaatioiden kaikki taloudellisia etuuksia koskevat tiedot, joilla on yhteistyötä jonkin Otsuka Group Company -konserniin kuuluvan yhtiön kanssa. Näissä tapauksissa julkistaminen tehdään EFPIA:n julkistamissääntöjen (EFPIA Disclosure Code) mukaisesti. Esimerkki: jos Otsuka US allekirjoittaa sopimuksen suomalaisen terveydenhuollon ammattilaisen kanssa, Otsuka Scandinavia julkistaa suomalaiselle terveydenhuollon ammattilaiselle suoritetut taloudelliset etuudet Otsuka US -yhtiön puolesta. 4. VIERAASSA VALUUTASSA SUORITETTUJEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN JULKISTAMINEN: VALUUTTAKURSSIKYSYMYKSET Otsuka Scandinavia raportoi kaikki taloudelliset etuudet raportointimaan valuutassa. Kaikki määrät, joissa taloudellinen etuus on maksettu vieraassa valuutassa, muutetaan käyttämällä sen kuukauden viimeisen päivän vaihtokurssia, jolloin taloudellinen etuus on suoritettu. Joissain tapauksissa FX-vaihtokurssi, jota käytetään vieraan valuuttamäärän muuttamiseen raportointivaluuttaan, on erilainen kuin vaihtokurssi laskun suorituksen aikana. Tähän vaikuttaa suuresti taloudellisen etuuden luonne ja Otsuka Scandinavia odottaa erojen olevan suhteellisen merkityksettömiä. Page 9 of 16

Kuukauden viimeinen päivä GBP-EUR Tammikuu-16 1,3087 Helmikuu-16 1,2726 Maaliskuu-16 1,2633 Huhtikuu-16 1,2816 Toukokuu-16 1,3126 Kesäkuu-16 1,2099 Heinäkuu-16 1,1848 Elokuu-16 1,1792 Syyskuu-16 1,1614 Lokakuu-16 1,1105 Marraskuu-16 1,1730 Joulukuu-16 1,1680 Esimerkki (1): Otsuka Europe maksoi 1.10.2016 suomalaiselle HCP:lle 1 000 GBP ja laskun loppusumma on esitetty valuuttana GBP. Maksu sisällytetään EFPIAjulkistamisraporttiin valuuttana EUR käyttämällä lokakuun 2016 viimeisen päivän vaihtokurssia (1,1105 GBP EUR). Esitetty loppusumma on 1 110,50 EUR. 5. ARVONLISÄVEROT Useimmiten Otsuka Scandinavia julkistaa suoritetun taloudellisen etuuden nettomääränä, toisin sanoen ilman arvonlisäveroa. Kun suoritettu taloudellinen etuus ladataan OPTICS-tietokantaan manuaalisesti epäsuorien kulumaksujen jälkeen, summat voivat sisältää arvonlisäveron. Page 10 of 16

6. TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN (TOV) RAPORTOINTI Suoria taloudellisia etuuksia koskevat tiedot julkistetaan vuoden 2016 osalta laskutettujen maksusuoritusten laskutuspäivämäärän perusteella riippumatta sopimuksen päivämäärästä, sopimuksen kestosta tai tapahtuman päivämäärästä. Esimerkki (1): Joulukuussa 2016 tehdyn tapahtuman taloudellisia etuuksia koskevat tiedot voidaan osittain julkistaa vuodelle 2016 ja loppuosa vuodelle 2017. Ainoastaan vuonna 2017 tehdyt laskutukset julkistetaan ajalle 1.1. - 31.12.2017. Taloudelliset etuudet, jotka koskevat tapahtumaa tai laskutusta joulukuussa 2016, kuuluvat vuoden 2016 taloudellisten suhteiden julkistamisraporttiin kalenterivuonna 2017. Esimerkki (2): Monivuotisten sopimusten tapauksissa kyseisen sopimuksen allekirjoittaneen terveydenhuollon ammattilaisen / terveydenhuoltoalan organisaation taloudellisia etuuksia koskevat tiedot julkistetaan erillisten laskutusten päivämäärän mukaisesti. Epäsuoria taloudellisia etuuksia koskevat tiedot julkistetaan sen päivämäärän perusteella, jonka Otsuka Scandinavia on saanut muulta osapuolelta. Tapauksessa, jossa muu osapuoli ei ole määrittänyt laskutuspäivämäärää, käytetään tapahtuman päivämäärää. Tuotteen luovutus tutkimustarkoituksiin: Markkinoilla olevien tuotteiden tutkimuslääkkeen arvo lasketaan COG-hinnan mukaisesti, paitsi jos määrät ovat nimellisiä; Jos tuotetta ei ole kaupallistettu myyntiluvan saamisen jälkeen, tuotteen arvoa ei tarvitse määrittää. Osallistuminen sponsoroituihin ja no-show -tapahtumiin: Jos Otsuka Scandinavia sponsoroi suomalaisen terveydenhuollon ammattilaisen / terveydenhuoltoalan organisaation osallistumista tapahtumaan eikä kyseinen terveydenhuollon ammattilainen osallistu siihen, sellaisia taloudellisia etuuksia koskevaa tietoa ei julkisteta kyseisen terveydenhuollon ammattilaisen osalta. Maksu hyväntekeväisyysjärjestöille terveydenhuollon ammattilaisten puolesta Tapauksessa, jossa Otsuka Scandinavia suorittaa maksun hyväntekeväisyysjärjestölle terveydenhuollon ammattilaisen pyynnöstä koskien hänelle suoritettavaa palvelupalkkiota, sellaista suoritusta ei julkisteta tässä taloudellisia etuuksia Page 11 of 16

koskevassa raportissa, koska terveydenhuollon ammattilainen / terveydenhuoltoalan organisaatio ei ole saanut siitä taloudellista etuutta. Esimerkki: terveydenhuollon ammattilainen pyytää, että hänen palvelupalkkionsa maksetaan hänen valitsemalleen hyväntekeväisyysjärjestölle. 7. TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN EPÄSUORAT MAKSUT TERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISILLE Tapauksessa, jossa kolmannelle osapuolelle suorittamamme taloudellinen etuus on siirretty terveydenhuollon ammattilaiselle tai siitä hyötyneille henkilöille, julkistamme yleensä kunkin sellaisen taloudellisen etuuden yksityiskohdat asiaankuuluvan terveydenhuollon ammattilaisen nimellä. Sopimuksemme kolmansien osapuolten kanssa sisältävät tietosuojaehdon, että kolmannet osapuolet pyytävät omalta sopimusosapuoleltaan suostumuksen taloudellisten etuuksien julkistamiseksi ja että he esittävät kyseisen suostumuksen meille. 8. OTSUKA SCANDINAVIAN KÄYTTÄMÄT KUSTANNUSLUOKAT KUSTANNUSLUOKKA Terveydenhuoltoalan organisaation lääketieteellinen koulutusapuraha & lahjoitus Terveydenhuollon ammattilaisen / terveydenhuoltoalan organisaation rekisteröintimaksu Terveydenhuollon ammattilaisen / terveydenhuoltoalan organisaation matka- ja majoituskustannukset Terveydenhuoltoalan organisaation sponsorointi Terveydenhuollon ammattilaisen / terveydenhuoltoalan organisaation palvelupalkkio KUVAUS Lahjoitus ja apuraha rahana tai tavarana (esim. lääketieteelliset oppikirjat ja esitteet, stipendi) terveydenhuoltoalan organisaatiolle. Tutustu tarkemmin kappaleessa 9. Terveydenhuollon ammattilaisen tai terveydenhuoltoalan organisaation jäsenen osallistumismaksu kongressiin, kurssille, opetustapahtumaan Esim. lento-, juna-, taksi-, hotellimaksut. Tähän eivät kuulu ateriat (lukuun ottamatta aamiaista, jos se sisältyy hotellikuluihin) Kaikki kulut, jotka sisältyvät sopimukseen terveydenhuoltoalan organisaation kanssa (esim. osallistuminen myyntitilan, mainostilan tai satelliittisymposion tilan vuokraan ja kokouskustannuksiin) Terveydenhuollon ammattilaisen tai terveydenhuoltoalan organisaation jäsenen suorittaman palvelun kompensaatio (esim. puhujapalkkio, konsultointipalkkio, markkinointitutkimuksen kompensaatio, kun Page 12 of 16

Terveydenhuollon ammattilaisen / terveydenhuoltoalan organisaation kanssa tehtyyn sopimukseen kuuluvat kulut Tutkimukseen ja tuotekehitykseen liittyvät kustannukset terveydenhuollon ammattilaisen henkilöllisyys on selvä, puhujakoulutus, lääketieteellinen kirjoittaminen ja tietojen analysointi). Tutustu tarkemmin kappaleessa 11. Matka- ja majoituskustannukset tai muut kustannukset, jotka on sovittu palvelupalkkiosopimuksessa (esim. taksikulut, itse maksetut kulut). Kulut, jotka liittyvät Otsuka Scandinavian sponsoroiman tutkimuksen suunnitteluun ja toteutukseen. Tutustu tarkemmin kappaleessa 10. 9. APURAHAT JA LAHJOITUKSET Määritelmä: kaikki taloudelliset etuudet, jotka liittyvät lääketieteellisiin ja opetustarvikkeisiin ja palveluihin, jotka parantavat potilaan terveydenhoitoa tai hyödyttävät terveydenhuoltojärjestelmää ja potilaan hoitoa. Tähän sisältyvät sellaiset lahjoitukset, jotka on suoritettu rahana tai tavarana, jotka tukevat terveydenhoidon tutkimusta. 10. TUTKIMUS JA TUOTEKEHITYS Otsuka Scandinavia käyttää EFPIA:n julkistamissääntöjen (EPFIA Disclosure Code) mukaista määritelmää, jossa lisäksi: a. Otsuka Scandinavia julkistaa tässä kustannusluokassa kaikki taloudelliset etuudet, jotka koskevat tutkijan sponsoroimia prospektiivisia ei-interventionaalisia tutkimuksia [esim. Investigator Sponsored Studies (ISS)], koska ne ovat luonteeltaan prospektiivisia ja sisältävät potilastietojen keräämistä yksilöltä tai hänen puolestaan tai terveydenhuollon ammattilaisten ryhmiltä tutkimusta varten. b. Tässä kustannusluokassa julkistetaan Otsuka Scandinavian antamat sekä suorat että epäsuorat tuet tutkimuksesta ja tuotekehityksestä saadun lääketieteellisen julkaisun tekemiseksi. On huomattava, että tämä korottaa tässä kustannusluokassa vuosittain julkistettuja kokonaismääriä. Page 13 of 16

11. TERVEYDENHUOLTOALAN ORGANISAATIOIDEN PALVELUPALKKIOT Konsultaatiopalveluihin liittyvien palvelupalkkioiden lisäksi Otsuka Scandinavia julkistaa tässä kustannusluokassa kaikki taloudelliset etuudet, jotka koskevat tutkijan sponsoroimia retrospektiivisia ei-interventionaalisia tutkimuksia [esim. Investigator Sponsored Studies (ISS)]. On huomattava, että tämä korottaa tässä kustannusluokassa vuosittain julkistettuja kokonaismääriä tietyille terveydenhuoltoalan organisaatioille. 12. YHTEISTYÖKUMPPANIT Periaate: kukin yhteistyökumppaniyhtiö julkaisee omat taloudellisia etuuksia koskevat tiedot terveydenhuollon ammattilaisille / terveydenhuoltoalan organisaatioille kulukorvauksista riippumatta. Kussakin maassa on kuitenkin määritelty prosessi yhteisesti sponsoroiduille tapahtumille. Mitään Otsuka Scandinavian yhteistyökumppaneiden suorittamia taloudellisia etuuksia, jotka koskevat tuotetta, jota ei ole lisensioitu tai kaupallistettu Suomessa, ei julkisteta. Otsuka Scandinavian lääketieteellisten tuotteiden tukkumyyjät ovat vastuussa taloudellisia etuuksia koskevien tietojen julkistamisesta omien markkinoinnin yhteensopivuusvaatimustensa mukaisesti. 13. SIVIILI- TAI RIKOSOIKEUDELLINEN SYYTE TAI HALLINNOLLINEN MENETTELY Tapauksessa, jossa terveydenhuollon ammattilainen on saanut taloudellisia etuuksia ainoastaan palveluista, ja jossa kyseinen henkilö on siviili- tai rikosoikeudellisen syytteen tai hallinnollisen menettelyn alainen, näitä taloudellisia etuuksia koskevia tietoja ei julkisteta. Tällaiset tapaukset sisältävät: oikeusvaateen puolustamisen, syytteeseenpanon, ja siviili- tai rikossovittelun tai -tuomion tai välimiesmenettelyn tai muun oikeustoimen. Page 14 of 16

14. TIETOJEN LAATU Otsuka Scandinavia on varma, että julkistamisraportissa olevat tiedot ovat täydellisiä ja tarkkoja laskelmia taloudellisista etuuksista, jotka Otsuka Scandinavia on suorittanut tai jotka on suoritettu sen puolesta Suomessa toimiville terveydenhuollon ammattilaisille / terveydenhuoltoalan organisaatioille ajalla 1.1.2016-31.12.2016. Tämän julkistamisraportin jälkeen esiin tulleet taloudellisia etuuksia koskevat tiedot, jotka tulisi julkistaa tämän raportointiajan kuluessa, lisätään seuraavaan julkistamisraporttiin ajalle 1.1.2017-31.12.2017. Page 15 of 16