Luonnos Simon ympäristöterveysvalvonnan valvontasuunnitelma vuosille 2008-2010
Sisältö 1 YLEISTÄ 1.1 Lainsäädäntöä 1.2 Kunnan valvontasuunnitelma 1.2.1 Ympäristöterveysvalvonnan valvontasuunnitelma 2 TARKASTUKSEN SISÄLTÖ JA SIIHEN KESKIMÄÄRIN KÄYTETTÄVÄ AIKA 3 VALVONTAKOHDETYYPPIEN TARKASTUSTIHEYS 4 NÄYTTEENOTTO JA NÄYTTEIDEN TUTKIMINEN 5 VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI 6 SUUNNITELMALLISEN VALVONNAN MAKSULLISUUS 7 VALVONTASUUNNITELMAN PÄIVITYS OSA 1 ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMA OSA 2 TUOTETURVALLISUUSVALVONNAN VALVONTASUUNNITELMA OSA 3 TERVEYDENSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA OSA 4 TUPAKKALAIN VALVONTASUUNNITELMA
1 YLEISTÄ Elintarvikevirasto ja Kuluttajavirasto ovat selvityksissään todenneet kunnallisen ympäristöterveydenhuollon voimavarojen vähentyneen voimakkaasti 1990-luvulla. Kunnan ympäristöterveydenhuollon voimavarojen turvaamiseksi ympäristöterveydenhuollon lainsäädäntöä on vuosien 2004-2006 aikana uudistettu. Muutosten tavoitteena on lisätä ympäristöterveydenhuollon laeissa säädetyn kunnallisen valvonnan suunnitelmallisuutta, tehokkuutta ja laatua. Valtioneuvosto teki vuonna 2003 periaatepäätöksen, jonka mukaan uudistettujen lakien mukaan ympäristöterveydenhuollon keskusvirastoille asetettiin velvoite omilla toimialoillaan laatia valtakunnalliset valvontaohjelmat kuntien valvontasuunnitelmien laatimisen ohjaamiseksi. Tämän lisäksi keskusvirastoiden tuli laatia ympäristöterveydenhuollon yhteinen valtakunnallinen valvontaohjelma, joka sisältää ympäristöterveydenhuollon valvonnan yleiset ja yhteiset periaatteet. Yhteinen valvontaohjelma helpottanee kuntia ottamaan huomioon kaikki ympäristöterveydenhuollon osa-alueet lainsäädännön edellyttämällä tavalla omissa valvontasuunnitelmissaan. Yhteisen valtakunnallisen valvontasuunnitelman lisäksi keskusvirastot laativat toimialakohtaiset valvontaohjelmat seuraavasti: Evira; elintarvikevalvontaohjelma KUV; tuoteturvallisuuden valvontaohjelma STTV; terveydensuojelun valvontaohjelma STTV, tupakkalain valvontaohjelma Evira; eläintauti- ja hyvinvointivalvontaohjelma STTV; kemikaalilain valvontaohjelma Kunnat ovat aikaisempina vuosina laatineet kunnalliset valvontasuunnitelmat ainoastaan elintarvikevalvonnasta ja tuoteturvallisuusvalvonnasta. Vuoden 2008 alusta kunnilla on oltava valvontaviranomaisen hyväksymä koko ympäristöterveydenhuoltoa koskeva yhteinen valvontasuunnitelma, joissa valtakunnalliset valvontaohjelmat on otettu huomioon. Lautakunnan hyväksymä valvontasuunnitelma on lähetettävä tiedoksi lääninhallitukselle ja se on tarkistettava vähintään kolmen vuoden välein. Lääkelain mukaisesta kunnalle kuuluvasta nikotiinivalmisteiden valvonnasta ei tehdä toistaiseksi valvontasuunnitelmaa. 1.1 Lainsäädäntöä Kansanterveyslakiin (66/1972) on sisällytetty käsite ympäristöterveydenhuolto, jolla tarkoitetaan yksilön ja hänen elinympäristönsä terveydensuojelua. Lain 1 :ssä ympäristöterveydenhuoltoon kuuluviksi laeiksi säädetään kuuluviksi seuraavat lait: terveydensuojelulaki (763/1994), elintarvikelaki (23/2006), laki kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta (75/2004), laki toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi ( tupakkalaki 693/1976)), kemikaalilaki (744/1989), sekä eläinlääkintähuoltolaki (685/1990). Lisäksi kunnan ympäristöterveysvalvonta on määrätty toimimaan lääkelain (359/1987) mukaisena kunnan nikotiinivalmisteiden lupa- ja valvontaviranomaisena. Edellä mainittujen ohella kunnan ympäristöterveydenhuollon viranhaltijoiden virkatehtäviin sisältyy eläintautilaki (55/1980), eläinsuojelulaki (247/1996) sekä Euroopan yhteisen maatalouspolitiikan täytäntöönpanosta annettu laki (1100/1994). 1.2 Kunnan valvontasuunnitelma Ympäristöterveysvalvonnan tehtäviä Simossa hoitaa Kemin kaupungin ympäristöterveysvalvonta, jolta palvelut on ostettu 1.6.2007 lähtien. Kemissä kaupunkirakennelautakunta toimii kunnan elintarvikevalvontaviranomaisena, terveydensuojeluvalvontaviranomaisena, tuoteturvallisuusvalvontaviranomaisena sekä kemikaalivalvontaviranomaisena. Kaupunkirakennelautakunta on delegoinut alaisilleen terveystarkastajille pääosan elintarvike-, terveydensuojelu- ja tuoteturvallisuuslaissa lautakunnalle kuuluvaa toimivaltaa. Eläinsuojelulain nojalla annettujen säädösten ja määräysten noudattaminen on kunnan virkaeläinlääkärin vastuulla.
1.2.1 Ympäristöterveysvalvonnan valvontasuunnitelma Kunnan laatima ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma, joka sisältää eri toimialojen yksityiskohtaiset suunnitelmat, hyväksytään kaupunkirakennelautakunnassa. Valvontasuunnitelmaasetuksen (665/2006) mukaan kunnan ympäristöterveysvalvonnan valvontasuunnitelman tulee sisältää vähintään: 1) tarkastuksen sisältö 2) valvontakohteiden tai valvontatyyppien tarkastustiheys 3) tarkastukseen keskimäärin käytettävä aika 4) kunnan toimesta tapahtuva näytteenotto ja näytteiden tutkiminen sekä 5) valvontasuunnitelmien toteutumisen arviointi Lisäksi jokaiselta toimialalta tulee laatia oma valvontasuunnitelma. Niitä laadittaessa tulee ottaa huomioon toimialakohtaiset säädökset ja ohjelmat. Ympäristöterveysvalvonnan toimialakohtaiset valvontasuunnitelmat laaditaan elintarvikevalvontaan, tuoteturvallisuuden valvontaan, terveydensuojelun valvontaan ja tupakkalain valvontaan. 2 TARKASTUKSEN SISÄLTÖ JA SIIHEN KESKIMÄÄRIN KÄYTETTÄVÄ AIKA Ympäristöterveyshuollossa tarkastustoiminta on oleellinen osa valvontatyötä. Tarkastus voi kohdistua mm. tiloihin, toimitapoihin, olosuhteisiin, asiakirjoihin ja tuotteisiin. Tarkastuksella voidaan käydä läpi koko kohde tai vain jokin osa-alue ja ne voivat pitää sisällään näytteiden ottoa ja mittauksia. Valvontakohdetyypin tarkastukseen keskimääräisesti käytettävän ajan määrittelyssä otetaan huomioon tarkastuksen tarkoitus, tarkastuksen valmistelu, tarkastuksen sisältö sekä tarkastuskertomuksen laatiminen. Tarkastuksesta laaditaan aina tarkastuskertomus, joka toimitetaan kohteeseen tiedoksi. Tarvittaessa se voidaan lähettää tiedoksi myös muille viranomaisille. Keskusviranomaiset antavat tarkempia ohjeita eri toimialojen tarkastuksille. Valvontasuunnitelmaan kirjataan tarkastukset valvontakohdetyyppien mukaan. Nämä tarkastukset ovat säännöllistä tarkastustoimintaa. Tosin kaikkia tarkastuksia ei voi ennalta suunnitella esim. kuluttajan/toisen toiminnan harjoittajan ilmoituksen perusteella, erityistilanteet tai uusien kohteiden ennakkotarkastukset. Tarkastuksen sisältö määräytyy sen mukaan, minkä lain perusteella se tehdään. Ympäristöterveysvalvonnassa on usein tarkoituksenmukaista tehdä samanaikaisesti tarkastus useamman lain perusteella. Tarkastuksen lakiperusteet on käytävä ilmi tarkastuksesta laadittavassa tarkastuskertomuksessa. Valtakunnalliset ja alueelliset valvontaprojektit ovat osa kunnan valvontasuunnitelmaa. Ne ovat osa suunnitelmallista ja säännöllistä toimintaa. Projekteissa on usein määritelty keskimäärin tarkastukseen käytettävä aika. 3 VALVONTAKOHDETYYPPIEN TARKASTUSTIHEYS Simon ympäristöterveysvalvonnan valvontasuunnitelman tulee perustua tehtyyn valvontakohteiden kartoitukseen, riskinarviointiin ja valvonnan varmistamiseen eri toimialoilla. Simon kunnan kohteiden riskinarviointi on tehty kohdekohtaista riskinarviointia, joten alustava riskinarviointi on tehty valvontakohdetyypeittäin. Täten valvontasuunnitelmaan kirjataan keskimääräinen suunniteltu tarkastustiheys ottaen huomioon keskusviranomaisten toimialakohtaiset ohjeet. Simon kunnan valvontakohdetyyppien tarkastustiheydet on tarkemmin määritelty toimialakohtaisissa valvontasuunnitelmissa. 4 NÄYTTEENOTTO JA NÄYTTEIDEN TUTKIMINEN Valvontasuunnitelmaan on kirjattu kaikki ympäristöterveyshuollon lakien mukaiset näytteenotot ja näyt-
teiden tutkimukset, jotka voidaan etukäteen suunnitella. Nämä näytteenotot ovat esitetty ympäristöterveysvalvonnan näytteenottosuunnitelmassa (liite 1). Simon kunta käyttää samaa tutkimuslaboratoriota kuin mitä Kemin ympäristöterveysvalvonta käyttää. Elintarvikkeiden aistinvaraisten ja mikrobiologisten tutkimusten analysoinnissa käytetään Eviran hyväksymää Rovaniemen kaupungin elintarvikelaboratoriota (EL228). Siellä voidaan tutkia yleiset indikaattoriorganismit, tavanomaiset ruokamyrkytys patogeenit, yleiset kemialliset tutkimukset, ravintoarvo ja koostumus. Muissa tarvittavissa tutkimuksissa käytetään muuta Eviran hyväksymää laboratoriota, jonka valintaan vaikuttaa hinnasto ja logistiikka. 5 VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI Simon ympäristöterveysvalvonnan valvontasuunnitelman toteutuminen arvioidaan vuosittain Kemin kaupunkirakennelautakunnassa. Arvioinnissa tarkastellaan, kuinka kattavasti suunniteltu toiminta ja tarkastukset ovat toteutuneet. Toteutumisen arvioinnissa voidaan esittää arvio voimavarojen riittävyydestä suhteessa tarpeeseen ja suunniteltuun toimintaan. Lautakunnan hyväksymä selvitys ympäristöterveysvalvonnan valvontasuunnitelman toteutumisesta lähetetään vuosittain Simon kuntaan ja Lapin lääninhallitukselle seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Lisäksi lääninhallitukselle toimitetaan muut mahdollisesti erikseen raportoitavat asiat, joita ympäristöterveyshuollon eri keskusviranomaiset ovat toimialakohtaisissa ohjelmissa kunnilta pyytäneet. 6 SUUNNITELMALLISEN VALVONNAN MAKSULLISUUS Ympäristöterveydenhuollon laeissa säädetään, että kunnan tulee periä toiminnanharjoittajalta maksu kunnan valvontasuunnitelmaan sisältyvästä tarkastuksesta, näytteenotosta ja tutkimisesta. Maksullista on myös valvontasuunnitelmaan sisältyvän tarkastuksen perusteella annettujen määräysten valvonta silloin, kun määräysten antaminen perustuu säännösten noudattamatta jättämiseen. Suunnitelmallinen maksullinen valvonta kohdistuu kunnassa sekä ilmoituksen- ja luvanvaraisiin kohteisiin että sellaisiin, jotka eivät vaadi ympäristöterveydenhuollon ilmoitus-/lupakäsittelyä. Maksujen perusteet ja taksat noudattavat Kemin ympäristöterveysvalvonnan maksutaksaa. Maksut voivat olla enintään toimenpiteistä aiheutuneita kustannuksia vastaavia. Maksujen periminen on mahdollista sen jälkeen kun kunnalla on toimielimen hyväksymä valvontasuunnitelma. Simossa on tarkoitus siirtyä maksulliseen tarkastustoimintaan alkuvuodesta 2008. 7 VALVONTASUUNNITELMAN PÄIVITYS Ympäristöterveysvalvonnan yhteistä valvontasuunnitelmaa päivitetään vähintään kolmen vuoden välein. Toimialakohtaiset valvontasuunnitelmat päivitetään vuosittain.
OSA 1 ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMA SIMON ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2008 Kunnan tulee laatia elintarvikevalvonnan valvontasuunnitelma. Asiasta säädetään elintarvikelain (23/2006) 48 :ssä ja valtioneuvoston asetuksessa kunnan ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelmasta (665/2006). Tämän Simon kaupungin elintarvikevalvontasuunnitelman laatimisen apuna on käytetty Elintarviketurvallisuusviraston (Evira) "Valtakunnallinen elintarvikevalvontaohjelma 2008" -luonnosta. Elintarvikevalvontasuunnitelmaan sisällytetään hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen ja elintarvikelain 13.2 :n tarkoittamien ilmoitusta edellyttävän toiminnan säännöllinen valvonta. Tilapäinen elintarvikkeiden myynti ei kuitenkaan kuulu säännöllisen valvonnan piiriin. Kunnan elintarvikevalvontasuunnitelman tulee sisältää vähintään seuraavat tiedot: tarkastusten sisällön määrittely, valvontakohteiden tarkastustiheys, kunnan toimesta tapahtuva viranomaisnäytteenotto ja näytteen tutkiminen sekä valvontasuunnitelman toteutumisen arviointi että hyväksytyt laboratoriot, joihin valvonta tukeutuu. Simon elintarvikevalvonnan tavoite on ruokamyrkytysten ehkäiseminen. Valvonnan tavoitteena vuonna 2008 on suunnitelmallisen ja ennaltaehkäisevän riskinarviointiin perustuvan valvontatyön käyttöönotto. Valvonnan painopistealueina ovat valmistuskeittiöiden ja ravintoloiden hygienia. 1 TARKASTUKSET JA NIIDEN SISÄLTÖ Elintarvikevalvonnassa on olennaista tarkastustoiminta. Tarkastus on määritelty EY:n valvonta-asetuksen (882/2004) mukaan minkä tahansa näkökohdan tutkimiseksi sen toteamiseksi, onko kyseinen näkökohta lainsäädännössä sille asetettujen vaatimusten mukainen. Asetuksen mukaan elintarvikevalvonnan tarkastukset tehdään pääsääntöisesti ilman ennakkovaroitusta. Tarkastukset voivat sisältää näytteiden ottoa ja mittauksia kohteen, kohteessa harjoitettavan toiminnan, valmistettavien tuotteiden terveyshaittojen, turvallisuuden tai määräystenmukaisuuden arvioimiseksi. Elintarvikehuoneiston valvontatarkastus ei yleensä kata koko elintarvikehuoneiston toimintaa, vaan tarkastusten tiheys on määritelty valvontasuunnitelmassa jokaiselle valvontakohdetyypille. Useimmiten tarkastus pyritään tekemään valvontakohteessa, mutta valvontaviranomainen voi tarkastaa asiakirjoja myös virkapaikallaan. 2 VALVONTAKOHTEIDEN TARKASTUSTIHEYS JA TARKASTUKSEEN KÄYTETTÄVÄ AI- KA Suunnitelmallinen elintarvikevalvonta sisältää vuosittain toteutettavan elintarvikehuoneiston ja sen omavalvonnan arvioinnin, sinne tehtävät tarkastukset sekä valvontaviranomaisen toteuttaman näytteenoton. Tarkastuskertojen riskiä arvioidaan harjoitetun toiminnan laajuuden ja laadun perusteella. Perustarkastustiheytenä noudatetaan Eviran "Valtakunnallinen elintarvikevalvontaohjelma 2008" -luonnoksessa esitettyjä tarkastusmääriä siten, että tarkastuskertoja on vähennetty tarkastuskohdetyyppikohtaisesti (Taulukko 1). Tämä perustellaan sillä, että tarkastushistoriaan perustuen Eviran ohjeelliset tarkastusajat ovat liian vähäiset, jolloin Eviran ohjeistuksen mukaiset tarkastusmäärät eivät ole realistisia. Tarkastukseen käytettävässä ajassa huomioidaan varsinaisen tarkastuksella käytetyn ajan lisäksi mm. matkaan ja tarkastuspöytäkirjan laatimiseen kulunut aika.
Taulukko 1. Eviran ohjeelliset valvontakohteiden tarkastustiheydet ja tarkastukseen käytettävä ohjeellinen aika sekä valvontakohteiden lukumäärät ja suunniteltu tarkastuskäyntien määrä. Toiminnan luonteeseen ja laajuuteen perustuva Valvontakohteita riskiluokka Eviran ohje määristä Tarkastustiheys Alkutuotanto Maidontuotanto 29 0,3 0,2 1-3 0 Alkutuotanto, kalastus 1 0,2 0,1 1-3 0 Alkutuotanto, muu (ei maidontuotanto) 1 0,1 0,1 1-3 0 Muu ilmoitusta edellyttävä toiminta Elintarvikelain 13.2 :n mukainen ilmoitettava toiminta? 0,7 0,5 1-3? Elintarvikkeen kanssa kosketuksiin joutuvia tarvikkeita 0 0,7 0,5 1-3 0 valmistavat laitokset, markkinoijat ja maahantuojat Ammattikeittiöt Keskuskeittiö ja ravintola (ruuankuljetusta muualle) 1 4 3 4-6 3 Ravintola (valmistus ja tarjoilu kohteessa) 3 3 2 3-5 6 Laitoskeittiöt (koulut, päiväkodit, sairaalat, henkilöstöravintolat), 6 2 1 3-4 6 valmistus ja tarjoilu kohteessa Tarjoilukeittiöt (muualta tulleen ruuan tarjoilua) 10 1 0,7 1-2 7 Muu tarjoilupaikka (ei ruuanvalmistusta, vähän tarjoilua) 6 0,7 0,5 1 3 Myymälät ja myyntipaikat Myymälä, jossa ruuanvalmistusta 0 3 2 4-5 0 Helposti pilaantuvia elintarvikkeita myydään myös palvelumyyntinä 1 2 1 3-4 1 Helposti pilaantuvat elintarvikkeet myydään teollisesti 4 0,7 0,5 2-3 2 pakattuina (esim. laatikkomyymälät ja kioskit) Elintarvikehuoneisto, jossa ei fyysisesti käsitellä elintarvikkeita 0 0,7 0,5 1-2 0 (maahantuonti,nettimyynti, agentuurit) Siirrettävä tila/liikkuva myyntilaite 0 0,7 0,5 1 0 Säännöllinen ulkomyynti ja tarjoilu tai muu vastaava 0 1 0,7 2 0 Kasvisten pakkaamot ja kasvistuotteiden valmistuspaikat Valmistuspaikka, jossa pilkkomista tai muuta jalostusta 0 3 2 3-4 0 Pakkaamo, jossa vähäistä kauppakunnostusta 1 1 0,7 1-2 1 Muut valmistuspaikat, varastot ja kuljetustoiminta Muu elintarvikkeiden valmistuspaikka (esim. yhdistelmäelintarvikkeiden valmistus) 0 2 1 3-5 0 Eläimistä saatavia elintarvikkeita varastoiva laitos 0 2 1 2 0 Elintarvikevarasto, muu kuin edellä mainittu 0 1 0,7 2-3 0 Elintarvikekuljetus 0 0,7 0,5 1-3 0 Leipomot Helposti pilaantuvien leipomotuotteiden valmistusta (piirakat ja pasteijat) 1 3 2 2-5 2 Aika (h) / tar-kastus Suunnitelmallinen lukumäärä / a Ruoka- ja kahvileivän valmistusta 1 1 0,7 1-3 1 Kala-alan laitokset Kala-alan laitos alle 250 000 kg/v 4 5 4 2 16 Liha-alan laitokset Liha-alan laitos alle 250 000kg/v 1 11 8 2 1 YHTEENSÄ 49 Taulukossa esitettyjen tarkastuskertojen voidaan harkinnan mukaan lisätä tai vähentää korkeintaan 50 %. Lisäksi huomioidaan kohteiden toimintapäivät suhteutettuna koko vuoden päiviin. Myös suositeltua tarkastusaikaa voidaan lisätä tai vähentää perustellusti. 3 KUNNAN TOIMESTA TAPAHTUVA NÄYTTEENOTTO Ympäristöterveysvalvontaan on laadittu näytteenottosuunnitelma vuodelle 2008 (liite 1). Elintarvikenäytteidenotossa on määritelty otettavat valvontanäytteet valvontakohteittain. Suunnitelmassa on varauduttu kuluttajavalitusten perusteella ja Eviran toimeksiannosta tehtäviin valvontaohjelmiin ja hankkeisiin liittyvään näytteenottoon. Näytteistä teetetään mikrobiologisia, kemiallisia ja/tai aistinvaraisia laboratoriotut-
kimuksia. Viranomaisnäytteitä otetaan pääasiassa omavalvonnan toimivuuden varmistamiseksi. Mikrobiologisessa näytteenotossa ja tutkimuksissa huomioidaan komission asetus elintarvikkeiden mikrobiologisista vaatimuksista (2073/2005). Joidenkin patogeenisten bakteerien osalta on annettu myös näytteenottosuosituksia sekä toimijoille että viranomaisille, mm. Eviran suositus listeriavalvonnasta liha- ja kala-alan laitoksissa sekä liha- ja kalatuotteiden vähittäismyynnissä (982/40/00). Vuonna 2008 suunnitelmallisen näytteenoton painopisteinä ovat valmistus- ja jakelukeittiöt sekä ravintoloiden hygienia. Elintarvikenäytteissä on tutkimisen painopiste mikrobiologissa laadussa. Kala-alan laitoksista otetaan talousvesinäytteitä. 4 VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI Kunnan tulee seurata valvontasuunnitelman toteutumista. Arvioinnin tulee sisältää vähintään seuraavat osa-alueet: tarkastusten määrä valvontatyypeittäin, tarkastusten kattavuus, näytteiden määrä valvontakohdetyypeittäin ja valvonnasta saatujen tulojen kohdentuminen. Toteutunutta valvontaa verrataan vuosittain laadittuun suunnitelmaan. Oman kunnan arvioinnin lisäksi otetaan huomioon ulkopuolisten tekemät arvioinnit kunnan valvonnasta esim. Lapin lääninhallitus, Evira tai ns. EU-tarkastajat. Lautakunnan hyväksymä vuoden 2008 elintarvikevalvontasuunnitelma lähetetään Lapin lääninhallitukseen heti hyväksymisen jälkeen. Evira ja lääninhallitus seuraavat kunnan elintarvikevalvontaa myös vuosittain kerättävillä ELTU -lomakkeilla. Lisäksi kunnassa voidaan osallistua erilaisiin Eviran projekteihin/valvontahankkeisiin, joita koskevat tiedot ja tulokset toimitetaan Eviran erikseen ilmoittamalla tavalla. 5 HYVÄKSYTYT LABORATORIOT Simon ympäristöterveysvalvonnassa käytetään Kemin kaupungin tavoin elintarvikkeiden aistinvaraisten ja mikrobiologisten tutkimusten analysoinnissa Eviran hyväksymää Rovaniemen kaupungin elintarvikelaboratoriota (EL228). Siellä voidaan tutkia yleiset indikaattoriorganismit, tavanomaiset ruokamyrkytys patogeenit, yleiset kemialliset tutkimukset, ravintoarvo ja koostumus. Muissa tarvittavissa tutkimuksissa käytetään muuta Eviran hyväksymää laboratoriota, jonka valintaan vaikuttaa hinnasto ja logistiikka. 6 VOIMAVARAT Ympäristöterveysvalvonnan palvelut ostetaan Kemin kaupungin ympäristöterveysvalvonnalta. Simon ympäristöterveysvalvontaan käytetään yhden terveystarkastajan virkaehtosopimuksen mukaisesta työajasta 40 % ja johtavan terveystarkastajan työajasta 15 %. Yhteensä noin 110 htpv. Vuosittaisesta työpanoksesta käytetään suurin osa elintarvikevalvontaan.
OSA 2 TUOTETURVALLISUUSVALVONNAN VALVONTASUUNNITELMA SIMON TUOTETURVALLISUUSVALVONNAN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2008 Tuoteturvallisuusvalvonnan valvontasuunnitelman laatimisessa on käytetty apuna Kuluttajaviraston ohjeita "Kuluttajaviraston ohjeet kunnan tuoteturvallisuusvalvonnan valvontasuunnitelman laatimiseksi", "Erityistilanteet kunnan tuoteturvallisuusvalvonnassa" ja "Tuoteturvallisuusvalvonnan valtakunnallinen valvontaohjelma vuodella 2007". Valtakunnallista valvontaohjelmaa vuodelle 2008 ei ole vielä julkaistu. 1 TARKASTUSTEN MÄÄRITTELY Viranomaiset valvovat tuoteturvallisuutta lain kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten 17 :n ja hallintolain 39 :n perusteella. Tarkastuksia voidaan tehdä kohteisiin ennalta sovittuina tarkastuksina, uusintatarkastuksina ja ennalta ilmoittamattomina tarkastuksina. Tarkastuksia tehdessä voidaan käyttää apuna Kuluttajaviraston julkaisemia valvontaohjeita, tarkastuslistoja, malliasiakirjoja ja työohjeita. Tarkastuksista laaditaan tarkastuspöytäkirja, joka toimitetaan tarkastuksen kohteelle. 2 VALVONTAKOHTEIDEN TARKASTUSTIHEYS 2.1 Valvontakohteiden kartoittaminen Kuluttajavirasto on antanut ohjeen kunnallisen tuoteturvallisuusvalvonnan vähimmäisresurssitarpeen määrittämiseksi. KuTu-laki edellyttää elinkeinoharjoittajan ilmoittamaan viranomaisille tavaran tai palvelun aiheuttamasta vaarasta, mutta muutoin elinkeinoharjoittaja tai muun palvelun tarjoaja ei ole ilmoitusvelvollinen toiminnastaan. Valvontakohdetietoja päivitetään tarvittaessa vuoden 2008 aikana. 2.2 Tuoteturvallisuuden painopistealueet Valtakunnallisesti on määriteltynä tuoteturvallisuusvalvonnan painopistealueet. Simossa painopistealueena vuonna 2008 ovat kuluttajapalvelut, joita käyttävät lapset; kohteena leikkikentät. 2.3 Valvontatyyppien tarkastustiheys Uusitussa valvontakriteeristössä on määritelty tuoteturvallisuusvalvonnan painopistealueille kolmea eri tarkastustiheyttä: joka vuosi (1), joka toinen vuosi (0,5) ja joka kolmas vuosi (0,33). Joka vuosi tarkastettavia kohteita ovat huvi- / perhepuisto / tivoli / sirkus, uimahalli / kylpylä / vastaava, uimaranta ja avantouintipaikka. Joka toinen vuosi tarkastettavia ovat leikkikentät, skeittauspaikat, ohjelmapalveluyritykset, kiipeilykeskus, ratsastustalli, yleisötilaisuudet, kynttilätuotteiden valmistaja ja lelujen valmistajat. Joka kolmas vuosi tarkastettavia ovat kuntosalit ja tatuointien sekä lävistysten tekijät. 3 VALVONNAN TOTEUTTAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ 3.1 Työajan tarve Kuluttajavirasto antaa ohjeen kunnallisen tuoteturvallisuusvalvonnan vähimmäistarpeen laskemiseksi. Vähimmäisresurssitarve lasketaan kolmiosaisen menetelmän avulla, jossa otetaan erikseen huomioon hallinnolliset työt, painopistealueiden valvonta ja muun kuin painopistealueiden valvonta. Hallinnollisen työn osuus on määritelty kiinteäksi 10 htpv:ksi. Muu kuin painopistealueiden valvonta ja muu valvontaa tukeva työ lasketaan asukasmäärän perusteella: 1 htv/ 200 000 asukasta. Tämän perusteella muuhun valvontaan Simossa on tarvetta 4 henkilötyöpäivän (htpv) verran. (1 htv/ 200 000 * 3 621 = 0,018105 htv ja 0,018105 htv *220 htpv/1 htv 4 htpv)
Painopistealueiden valvontatarve arvioidaan kohteiden lukumäärän perusteella (taulukko 2). Taulukko 2. Tuoteturvallisuusvalvonnan kohteet Simossa ja niiden valvontatarve. Valvontakohteet Valvontakäyntien Arvio yhden valvontakäynnin Tarkastusaika tarve (lkm / kohde / v) kestosta (ka) (h) vuositasolla / kohde (htpv) Kohteiden lkm Simossa Kohteiden valvontatarve vuodessa (htpv/v) Kuluttajapalvelut Kuntosali 0,33 4 0,2 3 0,6 Leikkikenttä 0,5 4 0,3 4 1,2 Ohjelmapalveluyritys 0,5 6 0,4 6 2,4 Ratsastustalli/-keskus 0,5 5 0,3 1 0,3 Uimaranta 1 2 0,3 4 1,2 Avantouintipaikka 1 2 0,3 1 0,3 Yleisötilaisuus 0,5 3 0,2 1 0,2 Yhteensä 6,2 3.2 Tehtävien resurssointi Taulukossa 3. Vuoden 2008 suunnitelma tuoteturvallisuusvalvonnan tehtävien resurssoinnista ja työajan käytöstä. Tehtävä Työajan käyttö (htpv) Tuoteturvallisuusvalvonnan painopistealueiden valvonta yht.6 Tarkastetaan yhden suurimman paikallisen yleisötilaisuuden turvallisuus tuoteturvallisuusmielessä 1 Osallistutaan yhteen-kahteen lääninhallituksen organisoimaan projektiin (pulkkamäet) 1 Tarkastetaan: kuntosaleja, leikkikenttiä, ohjelmapalveluyrityksiä 4 Muiden kuin painopistealueiden valvonta ja muu valvontaa tukeva työ Osallistutaan valtakunnalliseen (Kuluttajaviraston organisoimaan) projektiin - uimarannat yht.4 Sekalaiset tehtävät, mm: 2 - Kuluttajien ja toiminnanharjoittajien (palveluiden tarjoajat, paikalliset tavaroiden valmistajat, maahantuojat ja myyjät) opastaminen - Näytteenotto (tavarat) Kuluttajaviraston pyynnöstä - Tiedotusvälineiden palveleminen - Yhteydenottaminen toiminnanharjoittajaan ja opastaminen KuTuL:n 4 :n mukaisen ilmoituksen tekemiseksi kun on tiedotusvälineestä havaittu kuluttajapalveluun liittyvä onnettomuus - Jälkivalvonta Kuluttajaviraston pyynnöstä (liittyen myynnistä poistettuihin tavaroihin) Varataan resursseja kuluttajilta / toiminnanharjoittajilta / muilta viranomaisilta tulevien ilmoitusten 1 käsittelyyn (joista osa kuluttajapalveluihin liittyviä) Henkilöstön kouluttautuminen tuoteturvallisuusasioihin 1 Kiinteä hallinnollinen työ yht.10 Toimisto-/paperityöt sisältäen mm. valvontasuunnitelman valmistelun ja tietojenkeruun täyttämisen, lainsäädäntöön ja ajankohtaiskirjeisiin sekä tuoteturvallisuusaiheisiin tiedotteisiin tutustumi- 6 sen Valvontakohteiden määrän kartoittaminen / arviointi 4 Yhteensä 20 3.3 Kuluttajaviraston ja lääninhallitusten projektit Osa tuoteturvallisuusvalvontaa on osallistua Kuluttajaviraston ja Lapin lääninhallituksen projekteihin. Simon tuoteturvallisuusvalvonnassa osallistutaan yhteen Kuluttajaviraston organisoimaan projektiin (uimarantojen turvallisuus) ja yhteen Lapin lääninhallituksen projektiin (pulkkamäkien turvallisuus). 3.4 Erityistilanteet tuoteturvallisuusvalvonnassa 3.4.1 Näkemys paikallisista mahdollisista erityistilanteista Eritystilanteita voi aiheutua kuluttajapalvelusta tai kulutustavarasta. Simon tuoteturvallisuusvalvonnassa on kartoitettu painopistealueisiin kuuluvia kohteita.
3.4.2 Tilanteen seurannan järjestäminen Valvontayksikössä seurataan paikallisia sanomalehtiä mm. Pohjolan Sanomat ja ilmaisjakelulehdet. Keskeiset ohjeet ja malliasiakirjat ovat paperiversioina. 3.4.3 Valvontayksikön resurssien varmistaminen ja toimivallan delegointi viranhaltijoille Erityistilanteessa kaikki ympäristöterveysvalvontayksikössä työskentelevät voivat tarvittaessa irrottautua muista työtehtävistä. Tällöin henkilöstövoimavarat kohdentuvat erityistilanteen hoitamiseen. Terveystarkastajille on delegoitu KuTu-lain 23 ja 24 :n mukainen toimivalta (KRLTK 31.5.2007 59). 3.4.4Hälyttämisjärjestelyt toiminnan käynnistämiseksi ja paikalliset viranomaiset Viranhaltija, joka saa tiedon informoi muita yhteisön työntekijöitä. Lisäksi otetaan yhteyttä tarvittaviin paikallisviranomaisiin - poliisi, pelastustoimi tms. sekä Lapin lääninhallitukseen ja Kuluttajavirastoon. Paikallisella tasolla tavanomaisimpina yhteistyökumppaneina ovat poliisi ja pelastuslaitos. Poliisi p. 295 211 Aluepelastuslaitos, Simo, 0201 311 348 Lisäksi yhteyttä pidetään Lapin lääninhallitukseen ja Kuluttajavirastoon. 3.4.5 Henkilöstön osaamistason varmistaminen Osaamistaso varmistetaan osallistumalla mahdollisuuksien mukaan Kuluttajaviraston (KUV) järjestämiin koulutuspäiviin ja kursseihin. Vuonna 2008 on tarkoitus osallistua KUV:n peruskurssille, mikäli se järjestetään. Lisäksi osaamista täydennetään ympäristöterveydenhuollon yhteisillä koulutuspäivillä. 3.4.6 Tiedottaminen erityistilanteessa Tiedottamisesta sovitaan muiden yhteistyökumppaneiden ja Simon kunnan kesken. Erityistilanteessa tuoteturva-asioissa tiedottamisesta vastaa palvelu- ja tulosalueen päällikkö. Suoraan viestintään voi myös osallistua koko yksikön henkilöstö. 3.5 Valvonnan maksullisuus Vuonna 2008 on tarkoitus periä maksuja suunnitelmallisesta tuoteturvallisuusvalvonnasta. Kunta voi periä hyväksytyn maksutaksan mukaisen maksun valvontasuunnitelman mukaisista tarkastuksista. Maksu voi olla enintään tarkastuksesta aiheutuneiden kustannusten suuruinen. 4 NÄYTTEENOTTO Tuoteturvallisuusvalvonta on pääasiassa palveluiden turvallisuuden valvontaa, joten valvontaan ei liity yleensä näytteenottoa. Kuitenkin lelujen, kynttilätuotteiden ja kosmetiikan paikallisiin valmistajiin kohdistuvissa tarkastuksissa voi tulla kyseeseen näytteenotto. Lisäksi Kuluttajavirasto voi pyytää yksittäisiä näytteenottoja. 5 SUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI Vuodelle 2008 laaditun tuoteturvallisuusvalvonnan valvontasuunnitelman toteutuminen arvioidaan alkuvuodesta 2009. Tämän tuoteturvallisuusvalvonnan valvontasuunnitelman toteutuminen tullaan käsittelemään kaupunkirakennelautakunnassa vuoden 2009 alussa. Vuoden 2008 tuoteturvallisuusvalvonnan työt raportoidaan Lapin lääninhallitukselle 31.3.2009 mennessä.
OSA 3 TERVEYDENSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA SIMON TERVEYDENSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2008 Tämän terveydensuojelulain valvontasuunnitelman laatimisen apuna on käytetty STTV:n julkaisemaa "Valtakunnallinen terveydensuojelun valvontaohjelma vuodelle 2007". Vuoden 2008 kattavaa ohjelmaa virastosta ei ole julkaistu. 1 TARKASTUSTEN SISÄLLÖN MÄÄRITTELY Terveydensuojelulain mukaisen valvontatarkastuksen tavoitteena on selvittää terveysvaaran tai haitan esiintyminen. Tarkastukseen liittyy aistinvaraista tarkastelua ja arviointia sekä mahdollisesti mittauksia ja näytteenottoa jatkotutkimuksia varten. Useimmat terveydensuojelulain valvontakohteet ovat ilmoituksen tai -luvanvaraisia. Nämä kohteet tulevat pääsääntöisesti suunnitelmallisen ja säännöllisen valvonnan piiriin. Muuta terveydensuojelulain mukaista valvontaa, mikä ei vaadi säännöllisyyttä ovat erilaiset suunnitelmaan sisältymättömät valvontatapaukset, asiakkaiden valitukset, asumisterveyteen liittyvät tarkastukset ja mittaukset sekä epidemiaselvitykset. Ilmoituksen varaisten kohteiden suunnitelmalliselle valvonnalle on STTV antanut kohdetyypeittäin valvontatiheydet, jolla tavoitetaan kohteiden riittävä valvonta. Lisäksi STTV on ohjeistanut valvonta- ja tarkastuskäyntien ydinasioita, joita tulee havainnoida ja selvittää. 2 VALVONTAKOHTEIDEN RISKILUOKITUS, TARKASTUSTIHEYS JA -AIKA Terveydensuojelulain mukaiset, suunnitelmallisen valvonnan kohteet jaetaan kolmeen riskiluokkaan, jonka perusteella määräytyy kohdetyypeittäin tarkastustiheys. Riskinarviointi perustuu toiminnan aiheuttamiin terveysuhkiin tai valvottavan tilan olosuhteisiin, joista voi aiheutua terveyshaittaa. Riskinarvioinnissa merkittäviä tekijöitä ovat olleet altistuvien ihmisten määrä ja "laatu", altistavan tekijän haitallisuus ja altistuksen kesto (taulukko). Riskiluokka 3;korkea riski. Kohteita, joissa on todennäköistä, että toiminnasta voi aiheutua terveyshaittaa esim. altistuvien määrä on suuri, toiminta on herkkä häiriöille, vaikutukset terveyteen ovat merkittäviä tai altistusaika on pitkä. Riskiluokka 2; keskisuuririski. Kohteita, joissa on mahdollista, että toiminnasta voi aiheutua terveystai viihtyvyyshaittaa. Riskiluokka 1; matala riski. Kohteita, joissa on todennäköistä, että toiminnasta ei aiheudu terveys- tai viihtyvyyshaittaa, esim. toimintoja on vähän, ne ovat rajoitettuja, altistuvien määrä on pieni, terveysvaikutukset eivät ole merkittäviä, toiminta ei ole herkkä häiriöille ja/tai altistusaika on lyhyt. Taulukko 4. Terveydensuojelulain mukaiset kohteet Simossä, riskiluokka ja tarkastustiheys. Kohde Lukumäärä Riskiluokka Tarkastustiheys / vuosi Tarkastusaika Tarkastuksia Tarve arvio (h) (h) TsL 13 1 mom. 1 kohdan kohteet? 2-1 joka 3. - 5. vuosi 2?? Julkinen huvi- ja kokoontumishuoneisto 3 1 joka 4. vuosi 2 0,75 1,5 Julkinen majoitushuoneisto, joista * hotellit, motellit 1 1 1 3 1 3 * muu majoitus 15 2 joka 3. vuosi 2 5 10 * leirikeskus 3 2 1 tai joka 2. vuosi 2-3 1,5 3,5 Yleinen sauna 1 2 1 1-2 1 2 muut yleiset uimarannat (sis. talviuintipaikat) 5 2 2-1 1-2 5 7,5 Eläinsuojat ja -aitaukset asemakaava-alueella 1 joka 3. tai 4. vuosi 1-2 Koulut / hoitopaikat * peruskoulu 3 2-1 joka 3. vuosi 3 1 3 * lukio, kansalaisopisto 1 1 joka 3. - 4. vuosi 3 0,25 0,75
Päivähoitopaikat, lasten päivähoito, esiopetus 5 2-1 joka 2. - 3. vuosi 3 2,5 7,5 Vanhainkodit, palvelutalot ja muut asumispalvelut 1 2-1 joka 2. - 3. vuosi 3 0,33 1 (sosiaaliset asumismuodot) Parturit, kampaamot 5 1 joka 5. vuosi 1 1 1 Kauneushoitolat tai muu ihonkäsittely tai -hoitopaikka, 2 2-1 joka 2. - 3. vuosi 1 0,66 0,66 solarium Kuntosali tai liikuntatila 3 1 joka 3. - 4. vuosi 3 1 3 Hautausmaa tai hautapaikka 1 1 joka 5. vuosi 2 0,2 0,4 Talousvettä toimittava laitos ( 50-5000 käyttäjää 4 3 2-1 3 4 12 tai 10-1000 m 3 /d) tai muu asetuksen 461/2000 mukainen kohde Yhteensä 60,31 (~ 8 htpv) Valvontakohdetyypin tarkastukseen keskimääräisesti käytettävän ajan määrittelyssä otetaan huomioon tarkastuksen tarkoitus, valmistelu, matkat, sisältö ja tarkastuskertomuksen laatiminen. 3 NÄYTTEENOTTO Terveydensuojelulain mukaisia näytteitä otetaan suunnitelmallisesti talousvedestä ja uimavesistä. Näiden näytemäärät ja näytteistä tehtävät analyysit on melko tarkkaan määriteltyinä terveydensuojelulaissa ja sen perusteella annetuissa säädöksissä. Muita suunnitelmalliseen näytteenottoon lukeutuvia näytteitä voidaan ottaa mm. siivoustoiminnan tehokkuuden tarkistamiseksi esim. puhtausnäytteet. Terveydensuojelulain mukaisia näytteitä otetaan asunnoista. Nämä näytteet eivät lukeudu suunnitelmalliseen näytteenottoon, mutta niihin on varattava työaikaa. 4 SUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI Terveydensuojelulain valvontasuunnitelman toteutuminen arvioidaan vuosittain kaupunkirakennelautakunnassa. Arvioinnissa kuvataan tarkastusten kattavuus, tarkastusten ja näytteiden määrät valvontakohdetyypeittäin sekä valvonnasta saadut tulot. Erityisesti seurataan kuinka kattavasti säädetyt talous- ja uimavesimäärät on otettu. Lautakunnan hyväksymä arvio ympäristöterveyshuollon valvontasuunnitelma vuodelle 2008 toteutumisesta lähetetään Lapin lääninhallitukselle maaliskuun 2009 loppuun mennessä.
OSA 4 TUPAKKALAIN VALVONTASUUNNITELMA SIMON TUPAKKALAIN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2008 Tämän tupakkalain valvontasuunnitelman ohjeistuksena on käytetty STTV:n laatimaa "Valtakunnallinen tupakkalain valvontaohjelma vuodelle 2007" -julkaisua. Valvontaohjelmaa vuodelle 2008 ei ole vielä julkaistu. Simon tupakkalain valvontasuunnitelman tavoitteena on että valvonta on laadukasta, säännöllistä ja terveyshaittoja ehkäisevää. 1 TARKASTUSTEN SISÄLLÖN YLEINEN MÄÄRITTELY Kunnan valvontaviranomainen suorittaa omasta aloitteestaan tai tehtyjen ilmoitusten perusteella tupakkatuotteiden varastointi- ja myyntipaikkojen tarkastuksia sekä valvoa tupakkatuotteiden ja tupakointivälineiden myyntiä sekä niiden myynnin omavalvontaa, tupakkatuotteiden, tupakointivälineiden ja tupakkajäljitelmien mainontaa ja muuta myynninedistämistoimintaa. Lisäksi valvotaan annettujen tupakointikieltojen ja -rajoitusten noudattamista. Tarkastus voi kohdistua tiloihin, olosuhteisiin, asiakirjoihin ja tuotteisiin. Se voi sisältää koko kohteen tarkastuksen tai vain jonkin osa-alueen tarkastuksen ja siihen voi sisältyä näytteenottoa. Tupakkalain mukaisen valvonnan tavoitteena on tarkastaa kohteen toiminnan ja tilojen lain mukaisuus. Tupakkalain säännöllistä valvontaa voidaan suorittaa osana kohteessa tehtävää muuta ympäristöterveysvalvontaa. Tarkastuksilla voidaan käyttää STTV:n laatimia tarkastuslomakkeita ja -ohjeita. 2 VALVONTAKOHTEIDEN TARKASTUSTIHEYS JA KESKIMÄÄRÄINEN TARKASTUSAIKA STTV on määritellyt valvontakohdetyypeittäin tarkastustiheydet (taulukko 5). Taulukko 5. Tupakkalain mukaisten valvontakohteiden tarkastustiheydet Valvontakohteet Tarkastustiheys Kohteiden lkm Simossa (arvio) Pääasiassa alle 18-vuotiaille oppilaille tarkoitettujen oppilaitosten, harrastus- 1 3 ja kerhotilojen tms. paikkojen läheisyydessä olevat tupakanmyyntipaikat Automaattiset myyntilaitteet 1 0 Päiväkotien lapsille ja oppilaitosten oppilaille tarkoitetut sisätilat ja niiden ulkotilat 1 3 Siirtymäajan saanut ravintola 1 0 Ravitsemisliike, jossa tupakointitila 1 0 Tupakkatuotteiden ja tupakointivälineiden sekä tupakkajäljitelmien myymälämainonta ja esillepano Huoltoasema 2 v välein 2 Suuri päivittäistavaraketjun vähittäismyyntipiste 2 v välein 0 Muut tupakkalain mukaiset kohteet 3v välein / harvemmin ~ Tarkastukseen keskimääräisesti käytettävän ajan määrittelyssä otetaan huomioon tarkastuksen tarkoitus, valmistelu, sisältö ja tarkastuskertomuksen laatiminen. Lisäksi osallistutaan mahdollisuuksien mukaan STTV:n ja Lapin lääninhallituksen järjestämiin projekteihin. 3 NÄYTTEENOTTO Tupakkalain mukaiseen valvontaan ei yleensä kuulu näytteenottoa. Epäiltäessä tupakansavun kulkeutumista tiloihin, joissa tupakointi on kielletty, käytetään pääasiassa aistinvaraista arviointia. Tarvittaessa
voidaan tehdä myös tutkimuksia savun leviämisen selvittämiseksi. 4 VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI Valvontasuunnitelman toteutuminen arvioidaan vuosittain kaupunkirakennelautakunnassa. Toteutumisen arvioinnissa tarkastellaan, kuinka kattavasti suunniteltu toiminta ja suunnitellut tarkastukset ovat toteutuneet. Valvonnan kattavuus arvioidaan myös valvontakohdetyypeittäin. Lautakunnan hyväksymä selvitys vuoden 2008 valvontasuunnitelman toteutumisesta lähetetään Lapin lääninhallitukseen 31.3.2009 mennessä.
Liite 1 Simon ympäristöterveysvalvonnan näytteenottosuunnitelma vuodelle 2008 Näyte Valvontakohde Analyysit Näytemäärä Kala kalan myyntipaikat aerobiset, enterot, st.aureus 5 syksy Jauheliha kaupat aerobiset, lämpök. koliformiset/e.coli 2 kevät Lounasruoka valmistus- ja laitoskeittiöt suola 4 kevät Leivät leipomot, keittiöt suola 2 syystalvi Ajankohta Uimarantavesi muut rannat (ei-eu) 4 Avantovesi avantouintipaikka 1